GEOLOGICAL MAP OF FINLAND

Transkriptio

1 GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS SUOMEN GEOLOGINEN KARTTA GEOLOGICAL MAP OF FINLAND 1 : LEHTI-SHEET YAM MALA KALLIOPERAKARTAN SELITYS EXPLANATION TO THE MAP OF ROCKS KIRJOITTANUT-BY ARVO MATISTO OTAN IEM I 1971

2 GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS SUOMEN GEOLOGINEN KARTTA GEOLOGICAL MAP OF FINLAND 1 : LEHTI-SHEET YAM MALA KALLIOPERAKARTAN SELITYS EXPLANATION TO THE MAP OF ROCKS KIRJOITTANUT-BY ARVO MATISTO OTANIEMI 1971

3 SISALLYS - CONTENTS Tutkimusvaiheet 5 Kallioperan yleispiirteet 6 Pintakivilajit 7 Kerrostuneet kivilajit S Fylliitit ja kiilleliuskeet 8 Grauvakkaliuskeet 9 Musta- ja grafiittiliuskeet 11 Meta-arkoosit 11 Konglomeraatit ja rapautumisbreksia 13 Kiille- ja suonigneissit 15 Diopsidigneissit 1S Vulkaaniset kivilajit 20 Amfiboliitit 20 Uraliittiporfyriitit 21 Plagioklaasiporfyriitit 22 llioriittiporfyriitti (Lavialiitti) 23 Syvakivilajit 23 Emaksiset syvakivilajit 23 Peridotiitit 24 Gabrot 27 Dioriitit 27 Happamet syvakivilajit 28.Kvartsi- ja granodioriitit 28 Graniitit 33 Metadiabaasit 36 Stratigrafiaa ja kronologiaa 36 Tektoniikkaa 37 Taloudellisia aiheita 38 Summary : Explanation to the map of rocks 39 Introduction 39 Sedimentary rocks 39 Volcanic rocks 40 Plutonic rocks 40 Stratigraphy and chronology 41 Tectonics 42 Kivilajien tiheyksia Densities of rocks 42 Kirjallisuutta - References 43

4 '1'UTKlMUSVAIH KET Vanimalan kallioperakartta kasitthd Suomen kantakartaston lehden 2121 alueen. Varhaisimmat tiedot eraista taman alueeu kivilajeista ovat 16ydettavissa Sederholmin (1893) Etela-Suomen kallioperaa kasittelevasta tutkimuksesta. Ensimmaiset koko karttalehtialueen kallioperaan kohdistuvat kuvaukset sisaltvvat Sederhohnin klassiseen tutkimukseen S\V-Suomen arkeeisesta sedimenttimuodostumasta ja hanen laatimaansa Tampereen vuorilajikarttaan ja sen selitykseen (Sederhohn 1897, 1903 ja 1913). Kim Sederholmin esittama teoria subbotnisesta diskordanssista oli saanut kritiikkia osakseen, kartoitettiin eras taman teorian avainalueista, Suodenniemen ymparisto Vammalan lehden pohjoisosassa ja Lavian seutu Ikaalisten lehden etelaosassa, hanen toimestaan yksityiskohtaisesti uudelleen (Sederholm 1931, Mikkola 1931). Lukuunottamatta kivilajien ikaluokittelua pitaa tama kartta keskeisilta osiltaan edelleen hyvin paikkansa. Muualta karttalehden alueelta on kirjoittajalla ollut kaytettavissa Tyrvaan ja Karkun grafiittiesiintymia koskevat tutkimukset (Frauenfelder 1924, Laitakari 1925), Outokumpu Oy :n antamat tiedot Tyrvaan Stormin nikkelimalmiaibeen sijainnista seka, kirjoittajan tutkimus osittain karttalehden alueella sijaitsevasta Maurin meta-arkoosimuodostumasta (Matisto 1968). Antoisa on selitvsta laadittaessa ollut Hiltunen (1966) kartoitustyon yhteydessa kootun aineiston pohjalta laatima, alueen keskiosan kallioperaa kasittelevii pro gradu -tutkielma. Geologisen tutkimuslaitoksen valmistamaa aeromagneettista karttaa on kaytetty hyvaksi seka kartoitus- etta kartanpiirtamisvaiheessa. Maastotutkimukset kallioperakartan laatimista varten aloitettiin v. 1961, jolloin alkukesan aikana kartoitettiin ruudut Tyoryhmaan kuuluivat kirjoittajan lisaksi Erkki Halme, Eero Pokki, Jouni Pekkarinen, Kari Vuorio, Kari Kemppainen, Mauri Anttila, Markus Torssonen ja Pekka Saijonmaa. Tyo jatkui v. 1963, jolloin tyokarttoina kaytetyt peruskartat olivat valmistuneet koko karttalehden alucelta. Tahan tyovaiheeseen, jonka aikana kartoitettiin ruudut ja 07-08, osallistuivat kirjoittajan lisaksi Erkki Halme, Aimo Hiltunen, Karlheinz Rieck (Saksasta), Pekka Wasenius ja Kalevi Hokkanen seka loppukesan Kari Kemppainen ja Reijo Niemela.

5 6 Kesalia 1964, jolloin maastotyot saatiin paatokseen, kartoitettiin ruudut 01, 06 ja 09. Tahan tyovaiheeseen osallistuivat kirjoittajan lisaksi Aimo Hiltunen ja Pauno Lindh koko kesakauden seka Erkki Halme, Kari Vuorio ja Ahti Tanskanen alkukesan. Vuoden 1965 kenttatyokauden alussa taydensivat Aimo Hiltunen ja Kari Vuorio alueen lansiosan tutkimusta osittain myos karttalehtirajan lansipuolella. Alueella tyoskennelleiden kartoittajien suuri lukumaara johtui siita, etta tyomaa toimi samalla uusien apulaisten koulutuskenttana. Kivilajien mikroskooppisessa tutkimuksessa on avustanut maist. Seppo Lavikainen. Kivilajikartan on piirtanyt puhtaaksi rouva Elsa Jarvimaki. Kaikille tyohon osallistuneille ja siina avustaneille esittaa kirjoittaja parhaimmat kiitoksensa. KALLIOPERAN YLEISPIIRTEET Vammalan karttalehden alueella on lahes tasaveroisesti syva- ja pintasyntyisia kivilajeja. Laajimmat yhtenaiset syvakivimuodostumat sijaitsevat lansilounaassa ja kahdessa keskustasta koilliseen kaartavassa jaksossa. Pintakivilajit ovat sijoittuneet alueen pohjoisreunamaan seka kaakkoisosaan ja sielta lounaisen keskustan kautta kaartaen pitkanomaisten syvakiviosueiden valiin. Pintakivissa on lisaksi koko joukko pienehkoja syvakivi-intruusioita ja syvakivissa puolestaan liuskesulkeumia. Molempien kivilajiryhmien edustajia lavistaa pari metadiabaasijuonta. Muutamat lavialiitin nimella tunnetut dioriittiporfyriitit lavistavat vain liuskeita, joko konformisti tai loivasti leikaten. Pintasyntyisista kivilajeista ovat kerrostuneet liuskeet ja gneissit huomattavasti vulkaniitteja yleisempia. Pohjoisella reunavyohykkeella lie ovat alkuperaiset rakennepiirteensa hyvin sailyttaneita kiilleliuskeita ja fylliitteja, joihin liittyy konglomeraattijaksoja ja grauvakkaliuskeosueita. Etelaan siirryttaessa muuttuu liuske kiille- ja suonigneissiksi. Naissa on runsaasti kalkkirikkaita konkreetioita, siella taalla kapeita mustaliuskejaksoja ja kaakkoisosassa useita grafiittia sisaltavia valikerroksia. Oman lisansa kerrostuneihin kivilajeihin tuovat pohjoisen keskusosan jo sinansa kvartsirikkaan liuskeen pienet kvartsiitti- ja meta-arkoosivalikerrokset, itaosan naita mittavampi meta-arkoosikerrostuma seka muutamat lounaisosan diopsidigneissilinssit. Alueen vahaiset vulkanogeeniset kivet ovat koostumukseltaan emaksisia. Suurimmat yhtenaiset muodostumat ovat lansi- ja pohjoisosissa kiilleliuskeiden ja -gneissien yhteydessa, pienempia linsseja myos sulkeumina syva-

6 7 kivila,jeissa. Yleisimpia ovat paikoin agglomeraattirakenteiset amfiboliitit seka uraliitti- ja plagioklaasiporfyriitit. Porfyyrisia muunnoksia tavataan myos gneissien kerrosjuonina, amfiboliitteja taas yleisina, alkuaan tuffiittisina valikerroksina. Paaosa syvakivilajeista kuuluu kvartsi-granodioriittisarjaan. ltaisen keskiosan suurin massiivi on lanes kokonaan porfyyrigranodioriittia, jota on pienina osueina myos taman sarjan muissa kivilajeissa. Kiven perusmassa on pilsteista granodioriittia. Siina on kookkaita, omamuotoisuutta tavoittelevia mikrokliiniporfyroblasteja, paikoin jopa niin runsaasti, etta kokonaiskoostumus on graniittinen. Kivilaji on kuitenkin merkitty karttaan grano- (lioriitin pohjavarilla erotukseksi niista porfvyrigraniiteista, joissa mvos perusmassa on graniittinen. Sarjan muut osat ovat paaasiassa kvartsidioriittia, johon muutamin paikoin, runsaimmin lantisen massiivin pohjoisosassa, liittyy granodioriittisia muunnoksia. Vahaiset emaksiset syvakivilajit ovat joko kvartsidioriittien yhteydessa tai pienina intruusioina liuskeissa. Koostumukseltaan ne vaihtelevat oliviinija sarvivalkeperidotiiteista gabroon ja dioriittiin. Names muunnokset sijaitsevat joskus erillaan, mutta usein inyos samoissa intruusioissa eriasteisina differentiaatteina. alueen graniitit, vahaiset nekin, ovat intruusioina ja juonina seka kvartsidioriittisarjan s.vvakivissa etta varsinkin liuskeissa. Lisaksi ne muodostavat paaosan migmaattisten gneissien suoniainekse-sta. Graniiteista ovat yleisimpia punertavat pegmatiittiset, apliittiset tai tasarakeiset muunnokset, harvinaisempia karkea porfyyrinen ja harmaa tasarakeinen graniitti. PIN 1'AKIVILAJIT Pintasyntyiset kivilajit antavat runsaitten kvartsi- ja granodioriittisten syvakivilajien ohella voimakkaan leimansa karttalehtialueen kallioperaan. Pintakivilajien paaosa koostuu savisyntyisista fylliiteista ja kiilleliuskeista seka kiitle- ja suonigneisseista naihin liittyvine musta-, grauvakka- ja konglomeraattiliuskekerrostumineen. Tavanomaista kvartsirikkaampia names liuskeet ovat alueen pohjoisessa keskiosassa, jossa on paikoin seka arkosiittisia etta kvartsiittisia valikerroksia. Alueen itaosassa on naita laajempi ja yhtenaisempi, Tampereen lehden puolelle jatkuva meta-arkoosikerrostuma. Tahan sedinientogeeniseen ryhmaan kuuluvat viela alueen keski- ja lounaisosan muutamat vahaiset merkelisyntyiset diopsidigneissit. Seka moreenista etta liar,juaineksesta suoritettujen kivilaskujen perusteella nayttaisi lisiksi mahdolliselta, etta Vaununjoen alajuoksun laakio katkee alleen jotunihiekkakivikerrostuman (Matisto 1964 a).

7 8 Kuva 1. Transverssiliuskeisuutta kiillcliuskeessa. 1/b luonn. koosta. Fig. 1. Trarascerse schistosity in?mica schist 1/0 r"ataral size. Karkkn. Valok. II. Papunen Photo Maaraltaan vahaiset, synnyltaan vulkaaniset pintakivilajit ovat koostumukseltaan intermediaarisia tai emaksisia. Laajimpia naista ovat alueen pohjoisosan uraliittiporfyriitit seka osittain agglomeraattirakenteiset amfiboliitit. Yleisimpia ovat taas kerrosrakenteiset, tuffisyntyiset, rapautumissedimenttien valikerrokset. Vulkaniitteihin ovat viela luettavissa lukuisat isantakiviaan joskus leikkaavat, liuskeita paaasiassa kerrosmyotaisesti lavistavat uraliitti- ja plagioklaasiporfyriittijuonet seka muutamat pohjoisosan hypabyssiset, laviaaliitin nimella tunnetut dioriittiporfyriitit. KERROSTUNEET KIVILAJIT FI LLIITIT JA KIILLELIti SKEET Jo Sederholmin tutkimuksista tunnettu, alkuperaiset rakennepiirteensa hyvin sailyttanyt, ita-lansisuunnaltaan mittava Tampereen fylliittijakso ulottuu mm. poikki koko Vammalan karttalehtialueen pohjoisen reunaman. Siella sen kivilaji vaihtelee fylliitista tata yleisempaan kiilleliuskeeseen. Pohjansuuntien tihean vaihtelun perusteella se on intensiivisesti poimuttunutta ja kontakteissaan syvakivi-intruusioita vastaan vahvasti transverssiliuskeista (Kuva 1). Tasty huolimatta ovat taallakin primaariset rakennepiirteet yleensa

8 0 sailyneet hyvin. Kerrosrakenne on selvaa ja kertojen paksuudet vaihtelevat em :iin. Harvakseltaan tavattavat Ca-rikkaat konkreetiot ja tuffisyntyiset amfiboliittivalikerrokset ovat niinikaan luonteenomaisia. Kuten karttakuvastakin nakyv, liuskeeseen liittyy siella, kuten muuallakin Tampereen alueella, pitkia konglomeraattijaksoja ja paikoin laaja-alaisiakin grauvakkaliuskeita. Vallitsevan liusketyypin mikrorakenne on granoblastinen. Raekoko vaihtelee kerrosten pintaosien 0,1 mm :sta pohjaosien 0,5 mm :iin, naiden lustojen paamineraaleja ovat vastaavasti biotiitti ja kvartsi. Maaraltaan vaihtelevina lisaaineksina on seka plagioklaasia (An 25 _ 3J ) etta kalimaasalpaa. Yleisina aksessoreina on apatiittia, zirkonia ja opaakkia ja vain savisyntyisissa pintalustoissa turmaliinia. Kontaktivyohykkeissa syvakivilajeja vastaan on paikoin andalusiitti- ja granaatti-, harvemmin stauroliitti- ja sill imaniittiporfyroblasteja, naitakin useimmiten vain kerrosten Al-rikkaissa pintalustoissa. Liuskejaksossa on Suodenniemen liinsipuolelta alueen keskustaan kaartava vyohyke, jonka kivi on poikkeuksellisen kvartsirikasta ja kiillekoyhaa ja joka paikoin sisaltaa karttaankin merkittyja meta-arkoosi- ja kvartsiittivalikerroksi a. Etelaa kohti siirrvttaessa muuttuvat liuskeet viihittain kiille- ja suonigneisseiksi. Ndidenkin esiintymisalueilla on monin paikoin viela jaljella edella kerrotun kaltaisia, prim i,ariset rakennepiirteensa hyvin sailyttaneita liuskeita. (JRA VV AKKALI[5KEE' Alueen laajimmat karkearakeiset grauvakkaliuskekerrostumat sijaitsevat pohjoisosan fylliitti-kiilleliuskejakson yhteydessa Korte- ja Hulimajarven valilla. Naita vahaisempia kerrostumia on saman jakson tuntumassa Kourajarven luoteispuolella seka Kirkkojiirven ja Matikon alueella. Monia pienempia grauvakkaliuskekerrostumia on lisaksi alueen keskustassa Miekkajarven- Latonevan liuskejaksossa seka kaakkoisosan kiille- ja suonigneissialueella. Grauvakkaliuskeet ovat yleens5d selvasti kerrallisia. Kerrospaksuudet vaihtelevat tavallisimmin muutanusta senteista pariin desimetriin, mutta saattavat laajimmissa ja karkearakeisimmissa muunnoksissa kohota jopa 56 metriin. Kerrosten karkeat pohjaosat ovat aina pienirakeisia pintaosia monin verroin paksumpia. Tiheasti vaihtelevat pohjansuunnat kertovat intensiivisesta poimuuntumisesta. Kiven iskos on yleensa vahvasti liuskeista, paikoin jopa gneissimaistii, ja tt ll61n ovat suurimmat residuaalirakeetkin ellipsoideiksi venyneitii. Varsinkin laajenimissa grauvakkaliuskejaksoissa on siella taalld tavattu amfiboliittisia, alkuaan ilmeisesti tuffisyntyisia valikerroksia, joiden paksuudet vaihtelevat em :iin. Huhmajarven alueella on lisaksi todettu

9 10 Kuva 2. Audesiittinen kirrosjuoni karkearakeisessa grauv'akassa. Fig. 2. I nnlesilic sill in a coarse-graine(l g-ragwacke. kortejarvi, i\iouhijarvi. A'alok. E. IlaInw Photo samanpaksuisia, koostumukseltaan andesiittisia rakojuonia (Kuva 2). Kaikillekin, mutta erikoisesti kiille- ja suonigneissialueen grauvakkaliuskeille ovat luonteenomaisia muutaman dm :n paksuiset sekh leikkaavat etta kerrosmyotaiset pegmatiittijuonet. Grauvakkaliuskeen perusmassa on granoblastista, kiillerikkaissa pintaosissa lepidoblastista. Raekoko vaihtelee karkeitten poh ;jaosien 0,7 mm :sta pintaosien 0,1 mm :iin. MZineraaliaineksen muodostavat pal,* ousjarjestyksessa kvartsi, plagioklaasi (An20-3o), biotiitti ja paikoin kalimaasalpa. Pienirakeisissa pintaosissa on kuitenkin biotiitti vallitsevana. Yleisia aksessoreja ovat apatiitti, opaakki ja zirkoni, satunnaisia epidootti, karbonaatti, muskoviitti, titaniitti ja paikoin kloriitti. Grauvakkaliuskeiden residuaalirakeiden maard ja koko kasvavat suurenevan kerrospaksuuden myota. Tavallisimpia ovat kvartsirakeet tai -raeagregaatit, paikoin myos kalimaasalpa. Kivilajirakeet, joita yleisimmin on tavattu karkearakeisimmissa muunnoksissa, ovat kvartsiittia tai metaarkoosia. Residuaalirakeiden koko vaihtelee huomattavasti. Mineraalirakeilla se on 1,U---2,h mm, granuloituncilla kvartsirakeilla keskimaarin vahan suurempi, poikkeuksellisesti jopa 7,0 mm. Kvartsiitti- ja meta-arkoosirakeiden koko

10 on 3,5-7,0 mm, mutta joskus jopa 1,5 cm. Molempien sisainen raekoko on 0,2 0,4 mm. Kvartsiiteissa on kvartsin lisaksi vahan plagioklaasia, muskoviittia, opaakkia, joskus karbonaattia ja satunnaisesti moos kalimaasalpaa. Meta-arkoosi puolestaan on koostunut tasavcroisesti kvartsista ja nlaasalvista, joissa plagioklaasia on aina runsaamlnin. Aksessoreina on vaaleaa, joskus myos tummaa kiilletta. 1 I. \li ;STA- JA GRAFIITTIL1USKL'ET Eri puolille kiille- ja suonigneissialuetta on karttaan merkitty muutamia mustaliuskevyohykkeita. Ne sijaitsevat konformeina kerroksina ymparoivassa gneississa ja vaihtelevat leveydeltaan muutamista desimetreista useihin metreihin. Mineraaliainekseltaan ne vastaavat kulloistakin sivukiveaan, joissa paamineraalina on keskinaisilta paljoussuhteiltaan vaihdellen kvartsia, plagioklaasia (An 30 ) ja biotiittia. Aksessoreina voi lisaksi olla kalimaasalpaa. sillimaniittia, andalusiittia ja granaattia. Olecllisimmin ne erottuvat sivukivestaan vahaisen, enintaan muutaman prosentin grafiittipitoisuuden perusteella. Lisaksi ne ovat rinnastattavissa mustaliuskecseen siina, etta lie sisaltavat pienia lnaaria rikki- ja magneettikiisua ja ettii iiiiden biotiitin korvaa paikoin joko kokonaan tai osittair nluskoviitti. tiivukiviensa tapaan gneissiydyttyaan on vyohvkkciden primaarisistai kiisuista monesti enaa todistamassa vain kiven asteeltaan vaihteleva ruosteisuus. Ne grafiittiliuske-esiintvmat, jotka on merkitty karttaan grafiitin merkilla, sijaitsevat karttalehtialueen kaakkoisosassa 'l'yrvaan ja karkun kunnissa Rautaveden molemmin puolin. Ne poikkeavat edella kuvatuista vain suuremman grafiittipitoisuuden perusteella, joka saattaa nousta useihin kymmeniin prosentteihin. Kaikissa karttaan lnerkitvissii kohteissa on ensimmaisen maailmansodan ajoilta kockaivantoja ja'1'vrvaau Soukossa ja Karkun Virassa on harjoitettu vahaisessa mdarin in v6s tuotamiollista toimintaa (Frauenfelder 1924, Laitakari 1925). Vihaisten paljastuinien ja koekuoppien seka louhosten perusteella esiintyv grafiittiliuske osittain kerroksina, osittain linsseina. Viimeksi mainitut lienevat kuitenlkiii kcrrosten poimuuntumisen yhteydessa tapahtuncita kuroulnia. Laitakari (1925) piti grafiittiliuskeen hiiliainesta svmgencettisend ja synnyltdibi biogeenisena. Myohemmat samaan jaksoon kuuluviin, Tampereen pohjoispuolisiin hiilipitoisiin liuskeisiin ja muodostuksiin ( Coryciur.) kohdistuneet tutkimukset ovat varmentaneet taman Laitakarin kilsityksen (Rankanla 1948, Timofejcw 1958, Matisto 1963 ja 1969). Al ET.A-alt K(xisrr Karttalehden alueella on nleta-arkoosia vhtena suurehkoila ja nlonina pienempina kerrostumina fylliitti-kiilleliuskesarjan vhtevdessa. hlaurinkiven

11 12 ~~Ilvit 3. A iitakerr(srakellnl'1ra ulelia-alli oslssa. I'iy. 3. Cr -b, 'lnrg ill ns --arl 1' auniainel, Saonienli. Valok. 1:. Halnte P/ u(o nimella tunnettu alueen mittavin kerrostuma, jonka itapaa on 'L'ampereen lehden puolella (Dlatisto 1961 b), ulottuu itarajan pohjoisosasta lounaaseen. Pituutta silly on toista peninkulmaa, ja suurin lev evs lahentelee kolmea kilometric. Pienemnlat, osittain karttaankin merkitvt kerrostumat sijaitsevat alueen polijoisessa keskiosassa. Maurin meta-arkoosi sijaitsee kouformina valikerroksena kiilleliuskeessa. Kivi on variltaan vaaleahkoa, ruskeanpunertavaa ja asultaan hiekkakivimaista. Lukuunottamatta valivasti tektonoitunutta kapeaa lounaispaata, on kautta muodostuman selvapiirteista kerros- ja virtakerrosrakennetta (Kuva 3) ja usein mnvi s transverssiliuskeisuutta. Sielle taalla on lisaksi ohuita, kerrostumansisaisia, usein vain vhden pallorivin muodostamia konglomeraattijaksoja tai vksittaisia kivipalloja. Kiven mikrorakenne on klastinen tai blastoklastinen. Iskos on suurelta osalta uudelleenkitevtvnvtta, mutta hajarakeet, joita on n. 20 o kokonaistilavuudesta, ovat residuaalisia, vielapa erittiiin kulumattomia ja kulmikkaita. Koostumukseltaan ovat hajarakeet vallitsevan kvartsin ohella kalimaasalpaa ja pla(ioklaasia (An 12 ). Suurimpia ovat usein katakla,stisesti murtuneet kvartsirakeet, 0.1,," 1,6-1,0 x 4,0 turn : molemmnat maasalvat pysvttelevat rajoissa 0,2 / 1,0 l,4 mm.

12 Iskoksen raekoko on 0, -20,8 mm. Sen paamineraali on kvartsi, lisalla muskoviittia, kalimaasalpaa ja vahan plagioklaasia (An 12 ). Yleisia aksessoreja ovat ilmeniitti, zirkoni, turmaliini, apatiitti, epidootti, monatsiitti ja useiii hiotiitti. Aksessorit ovat kaikki pienirakeisia, yleensi n. 0,1 mm (), ja niilla, varsinkiti raskaimmilla, on ollut taipumus rikastua virtakerrosrakennetta ihneutaviin tummiin raitoihin. Seka yksittain etta konglomeraattikerroksissa esiintyvien kivipallojen koko vaihtelee 1 8 cm :iin. Niiden aines on samaa meta-arkoosia kuin itse kerrostuma, ja kvseessa on nain ollen ilmeinen muodostumansisainen konglomeraatti. Ainekseu kulumattomuus, saamlolliset virtakerrosrakenteet ja konglomeraattikerrokset viittaavat muodostuman syntyneen jokidelttasedimenttina. Arkoosin nlineraalikoostumus muistuttaa suuresti alueella nytkin tavattavien apliittigraniittien modusta tuntuvine apatiitti- ja turmaliinimaarineen. Kiiden aines lieneekin peraisin orogeenivaiheen aikana ylos tunkeutuneesta ja kulutuksen paikallisesti eroosion kohteeksi paljastamasta vastaavanlaisesta apliittigraniitista. Alueen pohjoisen keskiosan pienet meta-arkoosivalikerrokset liittyvat myos svnnyltaan siihen isantakivena olevaan, tavallista kiillekoyhempaan kiilleliuskeeseen, jonka toisena aarimuunnoksena on melkein puhdas kvartsiitti. Kiimii muuunokset sijaitsevat samassa horisontissa keskemmiilla aluetta olevan merkelisyntyiseu diopsidigneissin kanssa ja indikoivat yhdessa rauhallisempaa ja pidempaii vaihetta kuljetus- ja sedimentaatiotapahtumassa. Kolmas, pieni ja poikkeuksellinen meta-arkoosimutmnos silaitsee sekin alueen pohjoisessa keskiosassa Vahan-Laisjarven pohjoispuolella dioriitin ja kiilleliuskeen kontaktivyolivkkeellii. Sederholmin (1931) esittaman kasityksen mukaan se on muodostunut paaosiltaan dioriitin rapautumistuotteesta. 1 3 RONGLOMERAAT1i JA 1IAPAT"TUMISBRERBTa Karttalehtialueen pohjoisen reunavyohykkeen kiilleliuskeessa Suodenniemella art vksi pienehko ja kaksi usean kilometrin lnittaista,, verraten yhtenaista konglomeraatti,jaksoa seka erailta ominaisuuksiltaan naihin liittyva rapautumishreksia. Konglou er a attf iul Pohjoisempi konglomeraattijakso ulottuu luoteesta Valkeajarvelta Kirkkojarven kautta kaakkoon Suksijarven pohjoispuolelle, etelaisempi puolestaan luoteesta Suodejarven loullaispuolelta poikki Kourajarven kaakkoon

13 1 4 lava -1. lior. 'nn aatti. jossa nun. lavialiittipalloja. 1R lnonn. koosta. Fiq. 4. Cooglo aerate co0triaainq 1avialite pebbles. 1 ;6 -oatnral size. liarju. Snodenniemi. l"alok. J..1. SPderholm Photo Kuusjarven pohjoispuolelle. Jaksoista pienin on Suodeniemen kirkonkylassa Jvrmvsjarven kaakkoisrannalla. Konglomeraattipatjojen paksuudet vailitelevat, mutta ovat keskimaarin 2030 m. Iskos on samanlaista kvartsirikasta ja kiillekovhaa kiilleliusketta kuin jaksojen tulle alueelle tvypillinen sivukivi. Pallojen lapimitat vaihtelevat muutatnista mm :eista jopa 0,5 m :iin. Yleisimmat koot ovat 5 15 cm, mutta em :n lapimittaisetkaan eiviit ole poikkeuksellisia. Kookkaimmat ovat pyoristvneita ja ilmeisesti tektonisissa liikunnoissa ellipsoidimaisiksi deformoituneita. Nama ominaisuudet ovat vhteisi~i kaikille konglomeraattijaksoille. Toisistaan ne poikkeavatkin hihinn i vain pallojen kiviaineksen perusteella. Kirkkojarven jaksossa on suurin osa palloista raekooltaan vaihtelevaa, mutta eninnn"ikseen karkeahkoa dioriittia. Huomattavasti vahemman on tavattu plagioklaasiporf'yriittia, fvlliittia, kiilleliusketta ja meta-arkoosia seka lisaksi aivan muutama dioriittiporfyriittipallo. Kourajarven konglomeraatti poikkeaa edellisesta ratkaisevasti siina, etta svvakivipallot puuttuvat taalta kokonaan. Lisaksi on taman jakson kiviaines

14 1 :5 edellista vielakin moninaisempaa. Paikallisia eroavuuksia on, mutta keskimaarin ovat yleisimpia sedimenttisyntyisista kivilajeista, kuten meta-arkoosista, kvartsiitista, fylliitista ja kiilleliuskeesta koostuneet pallot. V ulkaniittipalloja on vahemman, mutta ainekseltaan ne ovat sitakin moninaisempia. Edusteilla on meta-andesiittia, uraliitti- ja plagioklaasiporfyriittia, erilaisia amfiboliittimuunnoksia ja paikoin runsaastikin dioriittiporfyriittiii eli lavialiittia (Kuva 4). Jyrmysjarven jakso on pallojensa koostumuksen kannalta lajikoyhintii. Yleisimpia ovat sedimenttisyntyiset muunnokset, eritoten meta-arkoosi ja kiilleliuske, lisana erilaiset amfiboliitit ja lavialiittia muistuttavat, mut.ta sita pienirakeisemmat porfvriitit. Rapautumisbreksia Suodenniemen kirkolta kaakkoon ulottuvan dioriitti-intruusion eteliikontaktin ja Kirkkojarven konglomeraattijakson kaakkoisjatkeen valissa on jo Sederholmin tutkimuksista tunnettu Jaakkolan rapautumisbreksia. Pienien mutta lukuisten paljastumien perusteella on breksiavvohykkeen leveys m ja pituus vii 2 kni. Seka sijaintinsa etta ominaisuuksiensa perusteella on tally breksialla yhtymakohtia em. dioriittiin jaa konglomeraattiin. Breksiamurskaleet vaihtelevat kooltaan muutamasta millista vii puoleli mterin. Asultaan ne ovat kulmikkaita ja koostumukseltaan poikkeuksetta dioriittia (Kuva 5). lskos on osittain ymparoivan kiilleliuskeen kaltaista, osittain taas tata karkeampaa ja tummempaa. Viimeksi mainittu saattaa ainakin osaksi olla dioriitin rapautumistulosta. ~rdhan viittaa pienimpien breksiamurskaleiden vahittainen muuttuminen karkeaksi iskokseksi ja toisaalta taman iskoksen mineraalikoostumus. Kiilleliuskeen tapaan tosin siinakin ovat paamineraaleina kvartsi ja biotiitti. Iskoksen plagioklaasi, sarvivalke ja titaniitti lienevat kuitenkin peraisin rapautuneesta dioriitista. Paikoin tavattavat granaattiporfyroblastit ja vahainen sekundaarinen kalsiitti ovat puolestaan nivohempaa perua. KIILLE- JA SVOXIGNEISS1T Karttalehtialueen pohjoisreunan kiilleliuskeet vaihtuvat etelaan mentaessa asteittain kiille- ja suonigneisseiksi. Nailla kivilajiryhmilla on monia yhteisia ominaisuuksia. Paitsi samantapaista mineraalikoostumusta gneisseissa on sellaisia paremmin sailyneita osueita, joissa esim. kerros- ja grauvakkarakenne on viela tunnettavissa. Niinikaan on niiden kontaktivyohykkeilla syvakivia vastaan kiilleliuskeiden tapaan usein andalusiitti- ja granaattiporfyroblasteja. Tolsaalta edustavat gneissit svntyolosuhteiltaan kiillelius-

15 JG Puma.i. Rapautuuusuicicsiaa. l -i luonn. hoosta. Fi(l. o. IF,-fthe i )iiy bi '. I, r alarrtl sine..jaakkota, Snodenniemi. i"alok. J. J. Sederholm Photo keista hieman poikkeavaa sedimenttifasiesta. 'raman osoittavat runsaina konkreetioina esiintvvat Ca-pitoisuus (Kuv a (i) sekii alkuaan sapropelisyntviset mustaliuskeviilikerrokset ja grafiittiliuskekerrostumat. Gneissiytvmisen ovat aiheuttaneet luknisat sy vakivi-intruusiot. Aluuttuminen ilmenee uudelleenkiteytymisen yhteydessa tapahtuneena raekoon kasvuna ja asteeltaan vaihtelevana suunnittuneisuutena. Suonigneissit ovat huomattavasti kiillegneisseja yleisempia. Niiden suonet ovat kerrosmyotaisia ja leveydeltaan muutamia sentteja, poikkeuksellisesti, usein poimujen taipeissa, huomattavastikin paksumpia. Suornet ovat ainekseltaan graniittisia ja koostuvat keskinaisten paljoussuliteiden vaihdellessa kvartsista, plagioklaasista jakalimaasaly astii. Granodioriittien kontaktivyohykkeilla on paikoin myz s naistii massiveista peraisin olevia suonia. Graniittisista suonista sen sijaan on osa arteriittisia, graniittimassiiveista peraisin olevia (Kuva 7), osa tans veniittisia, itse liuskeesta liikuntojerr yhteydessi, metamorfisen differentiaation kautta syntvneita (Kuva 8). Seka kiille- etta suonigneisseissa on useimmiten voimakasta ja plastista pieniinittaista poimuunturnista. Niiden melko yleiset tuffisyntyiset, amfiboliittiset valikerrokset tai tavallisesti ura- Iiitti- tai plagioklaasiporfyriittiset kerros,juonet ovat sen sijaan liikunnoissa breksiamaisesti mnurtuneita.

16 17 Knva G. 1' 64rakenteiaeii -akretio kiilt( ~ssi : ii. Fig. 6. co)iceldric coaci,iun in mica q, :S. Atiekkajiir\i, MOLIhljil - Vj. Valok. E. Italme Photo k Kuva i. Pielloispoillmill, u so-iligneissi. Fiq. ~. I'ciool qw, ~,- with miiwr folli)ql. Vataja, Tyrviid. Valok. E. Halme Photo

17 is Kuva 8. V iiittinen suonipneissi. Kiimajarvi, l'iikka. Valok. E. Halme Photo Gneissien mikrorakenne on granoblastinen ja niiden raekoko vaihtelee rajoissa 0,5-1,0 mm, mutta on suonigneisseilla yleisesti hieman tata karkeampaa. Mineraalikoostumuksen muodostavat kvartsi, plagioklaasi, biotiitti ja joskus kalimaasalpa. Yleisia aksessoreja ovat apatiitti, epidootti, zirkoni, opaakki ja turmaliini. Plagioklaasi oil oligoklaasia (An ), tektonoituneissa kataklastisissa rakeissa albiittia. Biotiitti on paikoin kloriittiutunutta. Kalimaasalpa vaikuttaa runsaiden mineraalisulkeumiensa perusteella sekundaariselta. Vaikka gneissien kerrosrakenne metamorfoosissa on useimmiten havinnyt, indikoi sita paikoin andalusiitti- ja granaattipseudomorfoosien ja konkreetioiden jonomainen esiintyminen, edellisten alkuaan savirikkaissa, jalkimmaisten hiekkarikkaissa ja huokoisemmissa kerroksissa. DIOPSIDIGNPCSSIT Muista sedimenttisyntyisista kivista poikkeavat eniten kolme pienehkoa diopsidigneissimuodostumaa, jotka sijaitsevat alueen etelareunalla Roismalassa, keskiosassa Myllymaalta pohjoiseen ja hinsirajalla Kiikkoisista loll-

18 19 I~uva 9. F errokselliuen diopsidigneissi. Fii~. 9..S'lrati[ied (topside-!~fetss. Hoisinala. Tvrvaa. naaseen. Lisaksi on Vehkakorven etelapuolelta Kvlvajasta tavattu kookas lohkare. Kaikki alueen di.opsidigneissimuodostumat liittvvat kiilleliuskeisiin ja -gneisseihin. Myllymaan muita laajemmalla ja paremmin paljastuneella alueella nakyy Lisaksi, etta merkelialkuper a olevat diopsidigneissit kuuluvat samaan horisonttiin kvartsirikkaiden tai kvartsiittivalikerroksia sisaltavien kiilleliuskeiden kanssa, jotka molemmat viittaavat tavanomaista rauhallisempiin sedimentaatio-olosuhteisiin. Diopsidigneisseille on miltei kauttaaltaan ominaista kerroksellinen rakenne. Sddnn6llisinta se on Kiukaisten ja Roismalan muodostumissa, joissa keskimaaraiset kerrospaksuudet ovat 3--5 cm (Kuva 9). M'lyllymaalla on rakenne epasaannollisempaa. Kerrospaksuudet vaihtelevat alle 1 cm :sta jopa 1 m :iin, minka lisaksi siihen liittyy muodostuman lansipaassa ymparoivasta kiilleliuskeesta tuttu,ja arkoosikvartsiittikerroksia, jotka liikunnoissa ovat kuroutuneet pitkanomaisiksi murskaleiksi. Taydellisimmin kerrosrakenteisissa inuunnoksissa ovat eri kerrosten koostumuserot selvat. Vaaleita kerroksia luonnehtii usein melkein monomineraalinen diopsidi, jonka vhteydessa on vahan tremoliittia ja aksesso-

19 2 0 rista titaniittia. Monesti on kuitenkin mukana, joskus runsaastikiu, kalsiittia ja kalimaasalpaa jajtai ('a-rikasta plagioklaasia (An,, 1 ), lisanii vahi n kvartsia ja muskoviittia. 'urnmissa kerroksissa vallitsee aktinoliittiamfiboli ja melko runsas plagioklaasi (A"50). M elkein aina on tummissa kerroksissa myos granaatteja ja joskus aksessorista skapoliittia. Molemmille kerroksille yhteisia ja yleisia aksessoreja ovat epidootti, apatiitti, rautakiisut ja zirkoni. \lineraalien raekoko vaihtclee o,1-0.3 mm :iin, kuitenkin se aktinoliitilla voi nousta 1,0 mm :iin, diopsidilla ja karbonaatilla tavallisimmin 1,0--2,0 mm :iin, poikkeustapauksissa jopa yli 7/J cm :n. Heikommin kerrosrakenteisissa muunnoksissa, kuten paikoin Roismalan ja varsinkin Myllymaan m nodostumissa, tavataan kaikkia vlla lueteltuja mineraaleja kautta kiven ja sitii tasaisemmin jakautuneena, mita homogenisemmaksi rakenne kav. VULKAAN 1'T KIVILAJTT harttalehden alueella on vain emaksisia ja intermediaarisid vulkaniitteja ja iiiitakin varsin viihan. Laa,jimmat esiintymat sijaitsevat alueen pohjoisosassa Suodenniemen kirkolta polijoiseeii ja etelaan seka liinsiosassa Kiikoisjarvesta luoteeseen ja kaai:koon. Lisiiksi on eniaksisia vulkaniitteja lukuisina, mutta kooltaan pieninui valikerrostumina ja kerrosjuonina kiille- ja suonigneisseissd sckii sulkeumina kvartsi- ja granodioriiteissa. Lahinna mineraalikoosturnuksensa ja rakenteensa perusteella ovat alueen vulkaniitit jaoiteltavissa amfiholiitteihin. uraliitti- ja plagioklaasiporf ;vriitteihin seka lavialiitin nime11a tutiiiettnlul dioliittiporf ;vriittiin. UI Fl I'") I.T IT IT Sutrim pien vull:alliittinuuxlostumien amfiholiittiset osueet ja suurin osa kiille- ja suonigneissien amfiholiittiv'alikerroksista ovat vihreanmustaa, homogeenista ja massamaista tai vleensii vain heikosti suunnittunutta kiven. I aamineraaleina nliss<i ovat Iahes tasaveroiset sarvivalke ja plagioklaasi Tavanomaisia aksessoreja ovat opaakki ja apatiitti, usein myos zirkoni ja kvartsi seka joskus titaniitti, kummingtoniitti ja karbonaatti. Biotiitti ja kloriitti ovat tektonoituneitten muunnosten yleisia muuttumistuloksia. llikrorakenne on granoblastinen. Raekoko vaihtelee 0,1-0,8 mm :n valilla ja on sarvivalkkeelia hieman suurempi kuin plagioklaasilla. Ta,salaatuisen amfiholiitin vahittaiset vaihtumiset uraliittiporfyriittisiin muunuoksiin viittaavat laavasvntvisvvteen. 'l'oisaalta eraat Suodenniemen muodostumien agglomeraattirakenteet ja liuskeiden ja gneissien amfiboliittivalikerrosten kerrosrakenne osoittavat nailta osin tuffiittista alkuperaa.

20 2 1 1'uva 10. Breksioitunut anlliboliittivalikerros suouiirneississii. Fig reccintc+( umphi/n!itc ill/wruiiiwu i t rdlt-d!jnfl"s. liuusenoja, iloultijarvi. A'afok. E. Ikdnle Photo Suurimpien amfiboliittimuodostumicn e raissii kontaktivyohykkeissa syvakivia vasten on paikoin punaisia. iapikuultavia. n. 1 man tt granaatteja, jotka ilmeisesti ovat kontakt.imctamorfoosin tuloksia. Seka syvakivien sulkeumina etta sionigneis,s-ion vii ikerroksina olevat amfiboliitit ovat muutamissa paikoissa vahvasti pneissivtyneita. Niiden plagioklaasi on muuttunutta. sarviviilke o tiittiutanutta, ja ne sisii1tavat poikkeuksellisen iunsaasti piiaosaltaan Oneise,stikifi sekuudaaristad kvartsia. V'arsinkin kaakkoisella suonigneissialueella on mottin paikoin kulmikkaita, breksiamaisia amf'iboliittisulketnnia, joideu lapiuaitla vailitclee numtaanasta desimetrista useihin metreihin. No ovat suonigneissill plastisern pienoispoimuuntumisen yhteydessa kappaleiksi rurtnneiden valikerrosten ja kerrosjuonien kulmikkaita fragrnentteja (Kuva HI). I R,AL1(7"I' l1'( )L;I \ It IITI'I' Uraliittiporf'yriitit ovat kaikki ulkoalaultaau sanlanlaisia, lanes mustia, selvasti porfyyrisia kivia, joillc aaltavat ieima,nsa tiiviassa perusmassassa olevat uraliittihajarakeet. Yleensii na:ma kiva ovat inassamaisia, mutta

21 2 2 suonigneissin yhteydessa tavattavat pienemmat osueet ovat heikosti suunnittuneita. Perusmassa on granoblastista ja pienirakeista, raekoko vaihtelee 0,05 0,40 mm :iin. Paamineraaleina on aina sarvivalketta, ja plagioklaasia (An 40 _ 50 ), aksessoreina magnetiittia ja apatiittia, usein myos titaniittia ja zirkonia. Yleisia muuttumistuloksia ovat biotiitti ja kloriitti. Alueellisesti laajimmissa osueissa on muista poiketen plagioklaasia enemman kuin sarvivalketta. Naissa happamammissa muunnoksissa on lisana kvartsia ja iimeisesti myos primaarista biotiittia. Pddosan hajarakeista muodostavat useimmiten viela pyrokseenin kidemuodon omaavat uraliittirakeet, joiden koko on 1 4 mm. Mukana on kuitenkin aina pienemmista sarvivalkerakeista koostuneita kasaumia, jotka ovat uraliittihajarakeita kookkaampia, lapimitaltaan aina 7 mm :iin asti. Plagioklaasivaltaisissa muunnoksissa on hajarakeina myos omamuotoisuutta tavoittelevaa plagioklaasia, kuitenkin uraliittirakeita pienempina, 0,5-1,5 mm lapimittaisina liistakkeina. Uraliittiporfyriittien esiintymistavassa on suurta vaihtelua. Laaja-alaisimmat ovat muunnoksina suurempien emaksisten vulkaniittien yhteydessa ja edustanevat effusiivisia laavapurkausten tuotteita. Toinen yleinen tapa on esiintyminen paikoin suurempina, mutta yleensa vahaisina rako- tai kerrosmyotaisina, juonimaisina intruusioina kiille- ja suonigneisseissa. Nama molemmat kuuluvat ilmeisesti orcgeniavaiheen aikaisen vulkaanisen toiminnan tuotteisiin. Kolinatta vulkaniittien esiintymistapaa edustavat muutamat seka suonigneisseissa etta intrusiivisissa granodioriittisarjan kivissa jyrkin kontaktein ja leikkaavasti esiinty vat kapeahkot juonet. Naihin kuuluu plagioklaasikoyhimmat ja sarvivalkerikkaimmat, emaksisimmat muunnokset. Seka, esiintymistapa etta koostumus viittaavat siihen, etta nama uraliittiporfytiittia muistuttavat juonikivet kuuluvat geneettisesti myohaisorogeenisiin metadiabaaseihin. ilagioklaas IPORFVitnirr Plagioklaasiporfyriittia on koko karttalehden alueella hyvin vahan erillisina pienina osueina. Vain koline niista on nun mittavaa, etta on saanut oman merkintansa karttaan. Yksi niista on sulkeumana alueen koillisosan kvartsidioriitti-intruusiossa. Kaksi muuta on alueen keskustan kiilleliuskeessa, toinen tyypillisena kerrosjuonena, toinen tosin lahes liuskeisuuden suuntaisena, mutta jyrkkarajaisena ja sivukivea kontakteissaan breksioivana rakojuonena. Kiilleliuskeessa ja -gneississa on inuitakin vastaavia, mutta kooltaan hyvin pienia juonimaisia muodostumia. Lisaksi on plagioklaasiporfyriittia tavattu vahaisena reunamuunnoksena Kiikoisjarven Kiimajarven uraliittiporf.vriitti-amfiboliittimuodostuman luoteiskontaktissa.

22 2 3 Asultaan ja koostumukseltaan poikkeavat plagioklaasiporfvriitit alueen uraliittiporfyriiteista vain siina, etta porfyyrirakeet ovat plagioklaasia (An 45 _ 55 ) ja ettk myos perusmassa oil plagioklaasirikkaampaa. Esiintymistavatkin ovat muuten samat, mutta kuitenkaan ei ole tavattu svviikivia lkvistkvia plagioklaasiporfyriittijuonia. A'leisen tyypin liskksi on myos joukin verran uraliittihajarakeita sisaltavia. uraliittiporfyriitteihin valittaviii muunnoksia ja toisaalta erkitk lavialiittia lahentelcvik, tavanomaista karkearakeisempia ja kookkaampia plagioklaasihajarakeita siskltaviii, modifikaatioita. DIOIti11111OltlY (Lavialiitti) Karttalehtialueen pohjoisosassa Suodenniemen kirkolta lanteen ja lounaaseen on muutamia useiden kymmenien metrien levyisik ja jopa yli 5 km pitkik, osittain konformeja, osittain sivukiviadn kiilleliusketta ja amfiboliittia leikkaavia juonia, joiden aines muistuttaa hyvin karkearakeista plagioklaasiporfyriittia. Sederholm (1931) piti kived dioriittiporfvriittina, siis hypabyssisenk dioriittina, katsoi sen edustavan liuskeita lkvistkvien emkksisten intrusiivien puolipinnallisia tuotteita ja nimitti seti lavialiitiksi. Lavialiitin asu on selviisti porfyyrincn : valkeat, suuret maasklpdrakeet valtaavat o kivestii. joka muilta osin on mustanharmaata pienirakeista iskosta. Hajarakeina on vallitsevaii plagioklaasin lisiiksi vkhdn sarvivklkettk ja joskus biotiittikasaumia. Plagioklaasi on hypidiomorfista, ja sen raekoko vaihtelee 0,7 X 3,5 -- 1,7 x 8,0 mm. Llakenne on vyohykkeinen, ja anortiittipitoisuus pysyttelee rajoissa ),. Skteittkinen saussuriittiutuminen on yleistd. Rikkaruohomaisina sulkenmina un pienik sarvivklkesklojk, biotiittisuomuja ja pyoreitk kvartsirakeita. vahaiset sarvivklkehajarakeet ovat 1-5 mm pitkink kapeina siiloinzi ja samaa suuruusluokkaa ovat vain paikoin tavattavat biotiittisuomukasaumat. Lavialiitin perusmassan muodostavat miiiiraltaan lahes tasaveroiset plagioklaasi, kvartsi, sarvivalke ja bint :iitti. Aksessoreina on apatiittia, titaniittia, zirkonia ja magnetiittia sekc joskus varitontd amfibolia. Perusmassan raekoko on 0, ,40 min. Paikoin ovat tummat mineraalit pienink kasaumina. SvV ikivilajl'i' H:b1.aKSIoi?'i' yv :AKIv1LAJIT Eri puolilla karttalehden aluetta on uscita kooltaan pienehkojk, koostumukseltaan emkksisik ja ult.raemiiksisia iutruusioita. lionet niista ovat joko

23 24 liuva 11. Rapautunutta horuv L u liitti-srtpentiniittibreksiaa. Fu. ii. Heal/erect hoinl, l, icdi',cr/ eldicute breccia. Talvisuu, 1luahijiiivi. valok. 1i. Halme Photo peridotiittia, gabroa tai joskus dioriittia. Toisissa sen sijaan on joko kaikkia tai eraita misty muunnoksista samassa massiivissa ja yleensa niin sijoittuneina, etta kivilaji muuttuu emaksisimmasta ydinalueesta ulospain ilman jyrkkaa rajaa happamemmiksi differentiaateiksi. Nain on laity monissa muissakin Tampereen alueen vastaavissa intruusioissa (Simonen 1952 ja 1953 a ; Matisto 1960 ja 1961 a). Naissa on kisivula ilmeisesti ensin intrudoitunut nykyiselle paikalleen ja differentioitunut vasta siina kiteytymisen yhteydessa. PEitIDOTIIT1T Useimpien pieninipien ultraeniziksisten intrusiivien kivilaji on sarvivalkevaltaista hornblendiittia. 1lyos eralit kookkaammat, kuten alueenluoteisosan Kuorsumaanjarven esiintyniii kokonaan ja koillisosan Hahmajarven esiintvman koko peridotiittinen osue ovat tata inuunnosta. Koillisosan Ahvenusjarven peridotiitit ovat puolestaan oliviinipitoisia. Keskustassa Kyynarjarven etelapuolella ja pohjoisessa Kortejiirven etelapuolella sijaitsevien osueiden vahvasti moroutuva kivilaji sisaltaii ikiiankuin breksiamaisesti toisiinsa sekaantuneena sekii hornblendiittia etta serpentiniittia (Kuva 11). Viela komplisoituneempi on Tvrvaan Storinin Ni-maliniaiheen sisaltama osue, jossa on intiimisti toistensa vhtevdessa hornhlendiittia, tremoliittiserpenti-

24 2 5 niittia, sarvivalkepyrokseniittia ja ilmeisesti tektonoituneena reunamuunnoksena kummingtoniittipitoista amfiboliittia. Sarvivalkepyrokseniitti sisaltaa yli 50, o diopsidi-hedenbergiittisarjan klinopyrokseenia, joka on kookkaina (1,0 1,5 cm 0), malmipigmentin samentamina hajarakeina. Toista paamineraalia, sarvivalketta, on lakes 40 % (Taul. 1, Anal. I). Kooltaan pienempana (0,2-0,4 mm) se tayttaa pyrokseenirakeiden valeja tai on niissa sulkeumina. Aksessoreja ovat apatiitti ja opaakki, joista viimeksi mainittu paaosiltaan pyrokseenirakeiden pigmenttina. Hornblendiiteissa on sarvivalketta yli 80 %, ja usein se on ainoa paamineraali. Lisana voi olla vy ohykerakenteista, samentunutta plagioklaasia (An,,-,,,). Yleisia aksessoreja ovat apatiitti ja runsas opaakki seka titaniitti. Varsinkin suunnittuneissa muunnoksissa ovat lisaksi biotiitti, kloriitti, karbonaatti ja kvartsi tavanomaisia. Mikrorakenne on hypidiomorfis-rakeinen. Raekoko vaihtelee. Enin osa sarvivalkkeesta on 2 10 mm :n suuruisina pyoreahkoina rakeina, jotka antavat kivelle porfyyrimaisen asun. 1VIuu osa sarvivalkkeesta seka mahdollinen plagioklaasi esiintyvat suurten rakeiden valimassana 1 2 mm :n pituisina siiloina ja liistakkeina. Oliviinipitoisissa peridotiiteissa on niissiikin paamincraalina sarvivalke. Sen maara jay tosin aina alle 50-0 :n, mutta se csiintvv lakes kokonaan 0,3 1,0 em :n suuruisina hajarakeina antaen kivelle samanlaisen porfyyrisen leiman kuin hornblendiiteilla on. Alikrorakenne on hypidiomorfis-rakeinen. Kivelle luonteenomaisten oliviinin, hypersteenin ja plagioklaasin (An ) raekoko on pienempi (0,1-0,3 mm) ja niiden maarat vaihtelevat 5 15 % :iin. Plagioklaasin maara saattaa kohota tasty huomattavastikin, jolloin koostumus muuttuu jo noriittiseksi (Taul. 1, Anal. II). Tunnusomaisia talle peridotiittimuunnokselle ovat muutaman millimetrin levyiset, poikkikuituisen tremoliitti-aktinoliitin tayttamat raot seka sarvival kkeen, hypersteenin j a plagioklaasin valiset symplekiittisaumat (Kuva 12). Harvakseltaan ja saannottomasti on kivessa jopa 1 em :n mittaisia antofylliittisadekimppuja. Aksessoreina on pienirakeista (0,1--0,3) sulfidimalmia, apatiittia, spinellia ja augiittia seka muuttumistuloksina jo mainittujen lisaksi iddingsiittia, karbonaattia, biotiittia, kloriittia ja serisiittia. Tremoliittiserpentiniitin paaaines on kuituinen autigoriitti. Siina on usein nakyvissa selvia alkuperaa osoittavia oliviinipseudomorfooseja (Kuva 13). Kiven harvoissa, mutta kookkaissa (0,5--3,0 cm) sarvivalkehajarakeissa on vielh paikoin sailyneena pyrokseenirakennetta. Lisaaineksena on tremoliittia ja vahan, mutta kookkaina (0,5-1,0 em 0) rakeina augiittia ja hypersteenin seka hyvin harvassa 0,5 cm :ii pituisia plagioklaasisaloja (Anso-,o). Yleisia aksessoreja ovat kiisut ja apatiitti, niuuttumistuloksia taas biotiitti ja kloriitti. Paikoin on kivessii 1-2 cm :ii lev.isia jaloserpentiinitaytteisia rakoja ;54--71

25 2( ) Kuva 12. Oliviinigabro. IIuoma svmplekiittisaumat sarvivalkkeen (musta) ja plal ioklaasin (valk t) rajoilla. 12x, Nic.-- ;. Fig. 19. Olitbi c-yabbro. A. B. the symplekite rims on the borders between hornblendc (black) and playioclase (white). 19x, Xic. r-. \'ammala. Valok. E. ilalme Photo Kava 13. ~lli iinipseudonuirfouseia trenroliittiserpentiniitisshi. A Nic. i. Frq Iltirin psenduniorphs rr fieoolile-serjienti~rale. u0>, _Aic.! ;. kurikka, "1'vrviia. A alol;. A. l liltunen Photo

26 27 ('ABBOT Gabroja on karttalehden alueella vahan. Ne esiintyvat paikoin itsenaisina intruusioina, mutta useimmiten vhdessa dioriittien ja/tai peridotiittien kanssa vahittain vaihettuvina differentiaatteina. Paatyypeiltaan ovat alueen gabrot runsaasti feinista ainesta sisaltavia melagabroja (Taul. 1, Anal. III). Yleisin mineraali on sarvivalke, jota on aina yli 50 %. Vyohykkeista, keskusosiltaan samentunutta plagioklaasia (An 55 ) on keskimaarin 30 0 /. Kolmantena paamineraalina on biotiitti, mutta sen lahes koko maara, n , on sarvivalkkeen yhteydessa ja ilmeisesti taman muuttumistulosta. Muutaman,(') :n kvartsipitoisuus tavanomaisen aksessorisen asemesta eraissa tektonoituneissa muunnoksissa on ilmeisesti sekundaarista perua. Eraissa poikkeuksellisissa muunnoksissa ldhes 10 % :iin kohoava kvartsimaari viittaa sen sijaan muuallakin Tampereen alueella tuttuun, primaariseen kvartsigabrokoostumukseen. Valivaiheena gabroista hypersteenipitoisiin peridotiitteihin eivat noriittiset muunnokset ole harvinaisia. Vallitsevan muunnoksen mikrorakenne lahentelee sekai sarvivalkkeen etta plagioklaasin ansiosta hypidiomorfista. Kookkainta on sarvivalke, mm 0, plagioklaasin pylvasmaiset kiteet jaavat jo alle I mm :n ja aksessorit titaniitti, opaakki ja apatiitti ovat huomattavastikin tatii pienempia. n101tirr, Dioriittia on koko karttalehden alueella, in yos suliteessa muihin jo sinansa vahaisiin emaksisiin syvakivilajeihin, varsin vahain. Paitsi harvoina ja pienina erillisina intruusioina, on sita usein seka kvartsidioriitin emaksisempina etta varsinkin gabro- ja peridotiitti-intruusioiden happamempina differentiaatteina, jotka liittyvat isantakiviinsa ilman jyrkkaa rajaa. Uioriittia on gabron tapaan myos kooltaan muutamista metreist<i useihin kymmeniin metreihin ulottuvina kulmikkaina sulkeumamurskaleina suoni- ja kiillegneississai. Nama lienevat peraisin pienista, poimuuntumisen vhteydessa siirkyneistzi intruusioista. Vallitsevan muunnoksen paamineraali on plagioklaasi, jotka eri vyohykkeiden An-pitoisuus vaihtelee O 0 :iin. Joskus voi sarviva1kett<i olla lahes yhta paljon, useimmiten kuitenkin selvasti vahemman. Joskus on osaa sarvivalkkeesta korvaamassa biotiitti, joka varsinkin suunnittuneissa muunnoksissa on paaosiltaan sarvivalkkeen muuttumistulosta (Taul. 1, Anal. IV). Kiven vahainen kvartsi on yleensa seularakenteisen sarvivalkkeen pv6rcinii, alle 0,1 nim 0 sulkeumina. Yleisia aksessoreja ovat apatiitti, titaniitti ja opaakki, joskus zirkoni seka satunnaisesti turmaliini ja karbonaatti.

27 iioriitti on massamaista, lukuunottamatta eriasteisesti pilstevtyneita kontaktivyohykkeitii. 111krorakenue liihentelee hypidiomorfista. Plagioklaasin raekoko on 1--3 mm, paikoin suurempikin, jolloin kivi saa pienoisporfyyrisen leiman. Muun ainekseu raekoko on n. 1 mm, aksessoreilla kuitenkin huomattavasti pienempi. Tasty vallitsevasta dioriitista poikkeavat rakenteeltaan muutamat huomattavasti pienirakeisemmat muumtokset ja koostumukseltaan monet seka kvartsidioriittien etta gabrojen suuntaan valittiivat differeutiaatit. HAPPAMET syvaklvii,ajl' ice,u.rsi-.i A 6 1 :ANOI)lOliIrrrr livartsi- ja granodioriittiset kivet inuodostavat paaosan alueen kaikista svva.kivilajeista ja noin puolet koko karttalehtialueen kallioperasta. Runsaimmin ovat tassa sarjassa edusteilla kvartsidioriitit, joihin liittyy paikallisina osucina, Iannessa Kiikoisten seudulla laajemmaltikin, granodioriittisia muunnoksia. Alueen itiiisen keskusosan suuri, ja siita luoteeseen sijaitseva pienempi massiivi ovat puolestaan porfyyrista granodioriittia, jota on lisaksi muutamina pienina osueiiia grano- ja kvartsidioriittien yhteydessa. Sarjan kivilajien esiintyminen alueellisesti toistensa yhteydessa ja tavanomaiset vahittaiset vaihtumiset toisikseen osoittavat niiden myos geneettisesti liittvviin laheisesti toisiinsa. Kvartsidio i tit Alueen kvartsidioriitit ovat tyypillisinlmillaan tasarakeisia, massamaisia tai heikosti sit unnittuneita keskikarkeita kivia. Paamineraalina on aina vyohykkeinen ja kaksostunut plagioklaasi (An U-3a ). Lisaaineksina on keskenaan vaihtelevin maarin kvartsia, hiotiittia ja sarvivalketta (Taut 1, Anal. V). Yhteisia, vaikka toxin maaraltaaii vahaisia aksessoreja ovat apatiitti, titaniitti, opaakki ja zirkoni, satunnaisia taas tnikrokliini, karbonaatti, granaatti ja pyrokseeni. Rakenne on hypidiouiorfis-rakeinen (Kuva 14). Keskimaarainen raekoko on 2 mm, kuitenkin niin, etta osa varsinkin plagioklaasista ja kvartsista on hieman kookkaampaa ]a huomattava osa muusta mineraaliaineksesta tans pienikokoisempaa. Femiset mineraalit yhdessii aksessorien kanssa esiintyvat tavallisesti yhteenkasvettumina. Paikoin, varsinkin kontaktivyohykkeilla tavattavissa suunnittuneissa inuunnoksissa muuttuu rakenne hlastohypidiomorfiseksi. Tasty yleisestii tyypista poikkeavat sellaiset, eivat toxin kovin harvinaiset muunnokset, joissa osa plagioklaasista on jopa y1i 0,5 cm :n suuruisina kiteina ja joissa myos osa kvartsista on tavallista suurempina rakeina,

28 2 9 Kuva 14. livartsidioriitiu mikrorakennetta. 5Ux, Aic.-. Fig. 11. ilicrofabiric of quartz diorite. 50x, Xic. -. Pirttijarvi, iiouhijarvi. valok. A. Hiltunen Photo jolloin kiwi saa pienoisporfvvrisen asun. Lisaksi oval kvartsidioriittisissa kivissh yleisia vahittaiset vaihettumiset toisaalta grauodioriittiseen, toisaalta dioriittiseen suuntaan. Kvartsidioriiteille ovat granodioriittien tapaan tunnusomaisia gabrokoostumusta edustavat varhaiserkaumat. Granodioriitit Alueen granodioriitit ovat tvvpiilisimmillaiin heikosti suunnittuneita ja vaaleahkoja. Plagioklaasi (An, o _, ;) on aina paamineraali. Runsaasti on myos kvartsia ja biotiittia, paikoin vahan mikrokliinia ]a /tai sarvivalketta. (Taul. 1, Anal. VI ja I'll). 1Taiiraltdiin vahaisia aksessore,ja ovat apatiitti. titaniitti ja zirkoni, joskus sarvivalke ja poikkeuksellisesti pyrokseeni, kummingtoniitti ja granaatti. Keskimaarainen raekoko paaosalla plagioklaasia ja kvartsia on 2-3 mm, muilla pienempi. Tummat mineraalit esiintyvat yleensa yhdessa pienirakeisena massana muiden mineraalien rajoilla. Mikrorakenne on granoblastineii, plagioklaasin ansiosta usein blastohypidiomorfinen. Kontaktivvohvkkeilla on kivi voimakkaammin suunnittunutta. jolloin muurilaastirakenne ja taipuilleet hiotiittisuomut ovat yleisia.

29 30 Taulukko. Karttalehtialueen syvakivilajion keskirnaaraisia mineralogisia koostutumuksia. Table 1. Average mineralogical compositions of the plutonites in the map sheet area ,41 )0000( HHHH HHHH HHHH HHHH HHHHH HHHHH Kvartsi-Quartz, 2. Kalimaasalpa-Potash feldspar, 3. Plagioklaasi'-Plagioclase, 4. Muskoviitti -- 11uscovite, 5. Biotiitti - Biotite, 6. Sarvivalke - Hornblende, 7. Oliviini - Olivine, 8. Hypersteoni - Hypersthene, 9. Pyrokseeni - - Pyroxene, 10. Aksessorit -- Accessories. I Sarvivblkepyrokseniitti - Lornblende-pyroxenite. II Oliviinigabro - Olivinegabbro. III Sarvivalkegabro - Hornblende-gabbro. IV Dioriitti - Diorite. V Kvartsidioriitti --- Quartz diorite,. VI Granodioriitti - Granodiorite. VII Granodioriitti - Granodiorite. VIII Porfyyrigranodioriitti - Porphylitic granodiorite. IX Harrnaa graniitti -- Grey granite, X Apliittigraniitti - Aplite granite. XI Tasarakeinen graniitti - Even-grained granite. Eraissd muunnoksissa esiintyy osa plagioklaasista tavanomaista kookkaanipina, jopa 0,5 cm :n kiteina, jotka antavat kivelle pienoisporfyyrisen leiman. Granodioriitille ovat luonteenoinaisia cm :n lapimittaiset, lahinna gabron koostumusta vastaavat, saannottomasti ja harvakseltaan esiintyvat varhaismagmaattiset erkaumat.

30 3 1 Purtyyric/raflodioriitti Omaleimaista, muualtakin Tampereen ymparistoalueilta tunnettua granoja kvartsidioriittisarjan muunnosta edustaa porfyyrigranodioriitti. Sen rakennuselementteina on granodioriittinen perusmassa seka siina olevat kookkaat mikrokliinihajarakeet, jotka valtaavat keskimaarin runsaan neljanneksen kiven tilavuudesta. Poiketen eraista muista Tampereen alueen porfyyrigranodioriiteista (1VIatisto 1962) puuttuvat taalta plagioklaasihajarakeet kokonaan ja kalimaasalpaporfyrohlastit ovat aina mikrokliinia, joiden trikliinisyysaste on 0,90 0,95. Vaikka kiven perusmassa on granodioriittinen, on sen kokonaiskoostumus, kun mikrokliinihajarakeet otetaan mukaan, graniittinen (Taul. 1, Anal. VIII). Tasty huolimatta on tama kivi kartassa merkitty ruskealla pohjavarilla, erotukseksi siita Tampereen alueella ja tallakin karttalehdella esiintyvksta, punaisella pohjavarilla merkitysta porfyyrigraniitista, jossa jo pelkka perusmassa on koostumukseltaan graniittinen. Perusmassan mineraaliaineksen muodostavat paljousjarjestyksessii kvartsi, plagioklaasi, biotiitti ja kalimaasalpa. Alueen normaalista granodioriitista se poikkeaa lahinna siina, etta kvartsia on huomattavan runsaasti ja sarvivalke puuttuu kokonaan. Yleisia aksessoreja ovat apatiitti ja zirkoni, vahaiset sulfidi- ja oksidimalmirakeet sek sekundaarincn epidootti. Perusmassan raekoko on 2--3 mni. Sen rakenteelle on tunnusomaista kataklastisuus, mika ilmenee muurilaastirakenteena ja granuloituneiden kvartsirakeiden deformoitumisena pitkanomaisiksi (Kuva 15). Vierasmuotoiset plagioklaasirakeet ovat vyohykkeellisia ja niiden An-pitoisuus vaihtelee % :iin. Kalimaasalpaan rajoittuvissa rakeissa ovat myrmekiittirakenteet yleisia. Biotiitti myotailee pitkina, taipuneina suomuina critoten mikrokliinihajarakeita. Perusmassan vahainen kalimaasalpa td yttaa allotriomorfisena muiden mineraalien valeja ja nayttaa paikoin syrjayttavan plagioklaasia. Kalimaasalpahajarakeiden koot vaihtelevat rajoissa 0,5---1,5 x 1,0-3,5 cm, ja ne esiintyvat lyhyen prismamaisina idiomorfisuutta tavoittelevina kiteina. Ne ovat jakaantuneet tasaisesti kautta kiven, josta niiden osuus vaihtelee main, poikkeuksellisesti vlikin, mutta on tavallisimmin 25-30,~o. Hajarakeissa on ristikaksostusta vain satunnaisesti, mutta hiuspertiitti on yleista ja runsasta. Joskus niita ymparoi ohut plagioklaasikeha (Kuva 16). Hajarakeissa on sulkeumina kaikkia kiven mineraaleja. Naistii on plagioklaasi vahvasti syopynytta ja myrmekiittista. Porfyyrihajarakeet ovat nain ollen viimeksikiteytyneita. Kun niista lisaksi puuttuvat kaikki kataklastiset piirteet, taytyy niiden olla posttektonisia, vaikka itse intruusioilla on selvat synorogeenisten muodostumien ominaispiirteet.

31 :12 Kuva 15. Porfyy riuranodioriitiu katak iastista pert smass aa. 50 x, Aic. -. Fig. Jo. Kataela.etee matrix u/ porphyrilie a/iaouooiuiite. J0x, N tc.-. Perkojarvi, Karkku. Valok. A. lliltunen Photo r 41 Kuva 115. Porfy -- rigranodioriitin o]igoklaasikehaisia mikrokliinihajarakeitt. 1 ;'2 luonn. koosta. Fig. Mi. due incline phenoeiynts with olieloclase rims in poephylmfic granoiioarite. 1 ;2 natural size. \lustakorpi, Kiikka

32 33 Eheissa ja yhtenaisissa porf'vyrigranodioriittimassiiveissa sailyy kiven rakenne, painvastoin kuin esim. Kurun karttalehden alueella (Matisto 1960 ja 1961 a), hajarakeisena ja tasalaatuisena kontakteihin asti. Poikkeuksen tekevat kuitenkin tasarakeisten kvartsi- ja granodioriittien pienialaiset porfyyriset muunnokset. Esim. karttalehden S-reunalla Vammalasta lounaaseen ne liittyvat pilsteisyyden suuntaisiin, tektonoituneihin vyohykkeisiin, joihin on tunkeutunut myos kapeita graniittisia juonia. Tames myos osoittaa mikrokliinihajarakeiden perusmassaa myohaisemman kiteytymisen ja viittaa niiden auto metasomaattiseen alkuperaan. Suurimmissa yhtenaisissa massiiveissa lienee sama-asteinen lapikotainen tektonoituminen sallinut jaannosliuosten diffundoitumisen ja johtanut homogeenisen porfyyrigranodioriitin muodostumiseen. UItASIITIT Karttalehden alueella on graniitteja varsin vahan. Suurimmat yksityiset intruusiot sijaitsevat Mouhijarven lounais- ja luoteisrannalla seka Karkun Jyranvuorella ja Karkunkylassa. Pienempia intruusioita on runsaasti varsinkin kaakkoisella suonigneissialueella ja paikoin myos kvartsi-granodioriittisarjan erilaisissa syvakivissa. Molemmissa on graniittia myos leikkaavina juonina, minka lisaksi se muodostaa paaosan suonigneissien suoniaineksesta. Alueen graniitit vaihtelevat laadultaan. Pegmatiittiset muunnokset ovat yleisimmat. Ne muodostavat huomattavan osan suurista Mouhijarven ja Jyranvuoren intruusioista, edellisessa yhdessa tasarakeisen, jalkimmaisessa apliittisen graniitin kanssa. Lisaksi on huomattava osa pienemmista intruusioista, leikkaavista juonista ja suonigneissin suoniaineksesta pegmatiittia. Tasarakeinen punertava graniitti muodostaa osan Mouhijarven massiivista, monia pienemmista kiille- ja suonigneissin seka granodioriitin graniittiintruusioista ja leikkaavista juonista. Apliittigraniitti on vuorostaan osa-aineksena Jyranvuoren intruusioissa ja muutamassa pienemmassa intruusiossa yhdessa pegmatiitin kanssa ja muodostaa edelleen muutamia pienia itsenaisia intruusioita ja lukuisia leikkaavia juonia. Porfyyrigraniittia on tavattu vain Karkunkylan graniitti-intruusion itaosassa. Harmaata tasarakeista graniittia on alueella vahan, laajimmillaan vain Karkunkylan intruusion lansipaassa ja Rautaveden luoteisrannalla, lisaksi muutamana harvana intruusiona ja leikkaavana juonena alueen kaakkoisosan suonigneississa t-71

33 34 Tasarakeinen graniitti Tasarakeiset graniitit ovat vaaleita, leukokraattisia ; kalimaasalpa antaa niille selvan punertavan savyn. Asu on massamainen. Vain kontaktivyohykkeissa on paikoin kataklastista suunnittuneisuutta. Raekoko vaihtelee 15 mm :iin, tavallisimmin se on 2-3 mm. Paamineraali on kvartsi, mutta sen ohella on runsaasti kalimaasalpaa. Plagioklaasia (An21) on aina vahemman, samoin biotiittia (Taul. 1, Anal. XI). Vahaisina aksessoreina on muskoviittia, apatiittia, titaniittia ja zirkonia, usein myos epidoottia, granaattia ja opaakkia seka joskus spinellia, ortiittia ja sarvivalketta. Maasalvilla, varsinkin plagioklaasilla, on taipumusta idiomorfisuuteen ; muuten on rakenne granoblastinen. Molempien maasalpien rajalla on usein myrmekiittisauma. Harmaa graniitti Harmaa graniitti poikkeaa oleellisimmin tasarakeisesta heimolaisestaan siina, etti, tassa on plagioklaasia (An 25 ) runsaammin kuin kalimaasalpaa ja etta viimeksi mainitun vari on vaaleanharmaa. Kvartsi on tassakin paamineraali yhdessd plagioklaasin kanssa. Kalimaasalpaa on vain runsas kolmannes plagioklaasin maarasta. Kiilletta on runsaammin kuin punaisessa graniitissa ja siina lahes puolet muskoviittia (Taul. 1, Anal. IX). Plagioklaasi on keskelta samentunutta ja reunoiltaan albiittista. Sen omamuotoisuuden ansiosta on rakenne blastohypidiomorfinen. Vahaisina aksessoreina on epidoottia, apatiittia, opaakkia ja zirkonia seka poikkeuksellisesti granaattia. Keskimaarainen raekoko on 2 mm 0. Samoin kuin Kurun karttalehden alueella (Matisto 1960 ja 1961 a) nayttaa harmaa graniitti koostumuksensa perusteella edustavan tasarakeista, punaista graniittia varhaisempaa differentiaattia, vaikka taallakaan ei lavistyssuhteista ole voitu todeta naiden kahden, paikoin jopa samassa paljastumaryhmassa esiintyvan kivilajin keskinaista ikajarjestysta. Porfyyrigraniitti Karkunkylan porfyyrigraniitti, alueen ainoa, poikkeaa oleellisesti seka muista graniiteista etta porfyyrigranodioriitista. Perusaineksena siina on tavanomaista hieman karkearakeisempi ja varisavyltaan vaaleampi, tasarakeinen graniitti. Tassa perusmassassa on verraten tiheassa ja tasaisesti jakautuneena jopa 4-5 cm :n lapimittaisia mikrokliinihajarakeita ja hieman

34 3 5 pienempia plagioklaasirakeita. Samoin kuin pegmatiittigraniiteissa on mikrokliini (trikliinisvysaste 11,90) sinertavan harmaata ja plagioklaasi (An 1,,) sameanvalkeata. Lisaksi oil biotiitilla taipumusta esiintva suurempiua suomupinkkoina kuin tasarakeisissa graniiteissa. Pegrnatiittic/ranilitti Pegmatiitti vaihtelee luonteeltaan ja rakenteeltaan suuresti. Osassa suonigneissin seka konformeja etta leikkaavia suonia se saattaa esiintyad kauttaaltaan tasalaatuisena ja karkearakeisena. Useimmiten se kuitenkin Iiittyy vahittaisina vaihettumina tasarakeiseen punaiseen graniittiin tai apliittigraniittiin. Karkean asunsa vuoksi on pegmatiitin tasmallista mineraalikoostumusta vaikea maaritella, mutta se poikennee tasarakeisesta ja apliittigraniitista lahinna runsaamman maasalpamaaransa perusteella. Kiven vari on harmaanvalkoinen ja se johtuu paitsi tummien mineraalien vahyydesta, kalimaasalvan sinertavanharmaasta ja plagioklaasin himmean valkeasta varista seka kvartsin lapikuultavuudesta. Kalimaasalvan maksimikoot yltavat jopa 10 cm 0, plagioklaasin (An,,) tasty vain puoleen ja kvartsin vain 1 em :iin. Runsahkosti on mvos kiilletta. Muskoviittia on vleensa vain muutamien mm :ien suuruisina, mutta maaraltaan biotiittia runsaampina suomuina. Viimeksi mainittu on kuitenkin silmiinpistavampaa esiint.vessaan 3 4 cm :n suuruisina suomupinkkoina. Yleisia lisaaineksia ovat alle 0,5 cm :n lapimittaiset granaatit, usein myos kookkaat apatiitti- ja turmaliinikiteet. Muut varsin vahaiset aksessorit ovat samat kuin apliitissa ja tasarakeisessa graniitissa. A pliittu/ran iitti Apliittigraniitti ei sanottavasti poikkea tasarakeisesta graniitista (Taul. 1, final. X). Vari on kuitenkin punertavan sijasta harmaanvalkoinen ja raekoko pieni, 1 mm O. Kiilteitten maara on yleensa hieman suurelnpi ja muskoviittia on usein enemman kuin biotiittia. Tavanomaiset vahaiset aksessorit ovat samat kuin punertavassa, tasarakeisessa graniitissa. Suuremmissa massiiveissa Karkun Jyranvuorella ja Karkunkylassa antaa apliitille oman erikoisleimansa runsas, omamuotoisuutta tavoitteleva sinertava apatiitti, musta turmaliini ja almandiinigranaatti, jotka lisaksi ovat muuta ainesta huomattavasti kookkaampia ja erottuvat hyvin jo megaskooppisesti

35 3 6 Al ETAI)1A13AASIT Emaksisten vulkaniittien vhtevdessa on jo rnainittu sedimenttikivilajeissa esiintvvista rako- ja kerrosmvotaisista uraliitti- ja plagioklaasiporfvriittijuonista. Nama, samoin kuin sedimenttien amfiboliittiset, tuffisvntviset valikerrokset, kuuluvat alueen vulkaaiiisen vaiheen tuotteisiin. Naiden lisaksi on alueella kaksi juonta. toinen etelaisessa keskustassa, toinen luoteiskulmauksessa, jotka eraista vhteisista piirteista huolimatta oleellisesti poikkeavat edellisista. Ne muistuttavat plagioklaasiporfyriittia siina, etta osa runsaasta plagioklaasista (An4(,_5,,) on 23 mm :n pituisina, eri suuntiin asettuneina saloinii, jotka antavat kivelle blasto-ofiittisen asun. Muu osa plagioklaasista ja sen kanssa rniiara :ltai n tasaveroinen sarvivalke ovat pienirakeisempia, lapimitaltaan 0,1 --1,0 mm. Aksessoreina on opaakkia, biotiittia ja apatiittia. Kiven metamorfista luonnetta kuvastaa eritoten runsas sekundaarinen kloriitti. Selvasti ne poikkeavat vulkaniittijuonista mvos siina, etta ne leikkaavat granodioriittisarjan svviikivilajeja. I'aman perusteella ne lieneviitkin rinnastettavissa Sederholtnin esittizmiin 11 rvhmiin graniitteja leikkaaviin metahasalttijuoniin. Samaan rvhniaan katsoo Matisto (1964 b) kuuluvan laheisen, valittomasti karttalehden etelapuolella sijaitsevan Keikvan breksian intrusiivisen aineksen, vaikka se asultaan onkin juonien kivea svvakivimaisempaa. STRA,1'I(GRAFTAA.TA KRONOLOGIAA Lavistys- ja kontaktihavainnot osoittavat riidattomasti, etta Vammalan karttalehden alueella Iiuskeet ovat svviikiviii vanhenipia. Pintakivilajien sisainen stratigrafia puolestaan noudattaa laheiselta Tampereen alueelta (Simonen ja Kouvo 1951, Simonen 1952) ja tnuualtakin Etel i-suomen svekofeimideilta (mm. Simonen 1953 b ja Neuvonen 1954) tuttua jarjestvsta siten, etta alimpana ovat rapautuniissedimentit ja vlimpana vulkaniitit. Sedimenttisvntvisissa liuskeissa tavattavat tuffisvntviset amfiboliittivalikerrokset tosin osoittavat vulkaanista toimintaa olleen jossain maarin jo sedimentaatiovaiheen aikana. Toisaalta samoissa liuskeissa verraten vleiset kerros- ja rakojuonet, jotka rakeiiteensa ja koostumuksensa perusteella liittyvat geneettisesti alueen vulkaanisiin muodostunliin ja jotka esiintvmistapansa perusteella ovat sedimentteja nuorempia, osoittavat vulkaanisen toiminnan paavaihecn tapahtuneen sedimentaation jalkeen, mutta orogeenisten liikuntojen viela vallitessa. Liuskeita nuoremmat svvakivilajit muodostavat puolestaan verraten vhtenaisen petrografisen sai jan vanhimmista peridotiiteista nuorimpiin gra-

36 37 niitteihin. Kronologista jzirjestystii ihnentavdt kontakti- ja lavistyssuhteet. Eraissa emdksisissa, kompleksisissa iiitruusioissa, joissa on edustettuna vahittaisid vaihtumia, tavallisimmin keskusosien peridotiitista reunaosien dioriittiin asti, lienee differentiaatio tapahtunut vasta kivisulan asetuttua nykyiselle paikalleeu. Poikkeuksen tasty kronologisesta sarjasta tekevat muutamat jo mainitut metadiabaasijuonet, jotka edustanevat us. Sederholmin efektid, leikkaavat hanen II ryhmdn graniittejaan ((Irranodioriitit), mutta ovat I ryhmiin graniitteja vanhempia. Karttalehtialueen polijoisreunalla sijaitsevalla Suodenniemen alueella on oma mielenkiintonsa Suomen peruskallion tutkimuksen historiassa. Taalta niinittdin loysi Sederholm eraita niistd perusteista, joilla han jakoi Lounais- Suomen prekambriumin kahteen suuren diskordanssin erottamaan orogeniseen vyohykkeeseen, svioniurniin ja hotniumiin. Jo kesdlla 1911 alueelle tehdvii snomalais-ruotsalaisen ekskursion jdlkeen virisi Sederholmin jaon tiimoilta vilkas polemiikki. Myohemmin ilmaisi Mdkinen (1914 ja 1915) valittomdsti Suodenniemelta pohjoiseen sijaitsevan Lavian alueen tutkimusten yhteydessii selvittdmiensd syvdkivien lavistyssuhteiden perusteella eriavan mielipiteensa subbotnisesta diskordanssista ja tdlle kannalle asennoitui myos Asklund (1931, (xeologiens ("'runder, 1.1, 3. painos, s. 229). Sederholm puolusti ponnekkaasti omaa kasitystddn elamdnsa loppuun asti (Sederholm 1931 kirjallisuusviitteineen : ks. myos Sederholmin bibliografia). Sittemmin Wahlin (1936) syvakiviluokittelu tuki Vldkisen kasitysth ja Eskola (1941) puolestaan kaipasi Sederholmin kuvaamista kongloineraateista todellisia pohjanmerkkejii, migmatiittipalloja. Simonen (1948, 1952, 1953 a ja b) saattoi vihdol i omiiii ja aikaisempiin tutkimuksiin seka uusien kallioperdkarttojen antamiin tuloksiin nojautuen lopullisesti varmistaa, etta svionium ja hotnium kuuluvat samaan svekofennialaiseen orogeniaan ja ettd Sederholmin kuvaamat konglomeraatit ja rapautumisbreksiat ovat muodostuman sisaisia. Tdta tukee osaltaan myos Matiston (1968) kasitys ldheisen us. llauriu met.a-arkoosin svnnvstii. TEKTONIIKK A Oheinen rulijehavaiiitokartta (Kartta 1) on laadittu lahinnd 1 : kaavaisten peruskarttojen pohjalta ja tavdennetty osittain kenttahavainnoilla ja ilmakuvatulkimialla. Se osoittaa, etta alueen kallioperii on jakaantunut verraten piernikokoisiin lohkoihin, joideii rajat ilmenevdt rulijelinjoina, joita rotkojen ja painanteiden lisaksi indikoivat monet suoraviivaiset vesistolinjat. Namd seuraavat paaosiltaan kiven yleista suuntausta, svvakivilajeissa

37 3s paaasiassa magniatektonista virtausta ilmentavaa pilsteisvytta ja liuskeissa yleensa kerroksellisuuteen yhtvvaa, liuskeisuutta. Syvakivien ruhjeet ovat, paasuuntaa paikoin lukuunottamatta, saannottomampia kuin liuskeissa. Voimakkaita ruhjeita esiintyy usein kontaktivyohykkeissa. Naista yleisista piirteista poiketen on alueella, kuten kartasta ilmenee, muutamia voimakkaita, kivilajeista, niiden rajoista ja primaarisista suunnista poikkeavia ruhjeita, kuten alueen lansireunan ja varsinkin keskiosan pohjois-etelasuuntainen ja koillisosan lounais-kaakkoissuuntainen. Liuskeisuuden kulkusuunnat seuraavat yleensa konformisti kivilajirajoja. Vain voimakkaimmilla ruhjevyohvkkeilla on syvakivissa ruhjeliuskeisuutta ja liuskeissa puolestaan transverssiliuskeisuutta. Omalaatuinen on rnyos Kortejarven Hahmajarven grauvakkaliuskeen kaakkoispaa, jossa liuskeisuussuunnat ovat kohtisuorassa granodioriitin kontaktiin. llmeisesti on granodioriitin kupolimainen nousu kohottanut grauvakkaliuskeen eroosion kuluttaman kaakkoisen jatkeenylos. Kaadesuunnat ovat nun syvakivissa kuin liuskeissa melko pystyja, asteen valilla. Loivempia on harvoin ja alle 4050 asteisia vain poikkeuksellisesti. Kiille- ja suonigneissit ovat tosin paikoin pienimittaisesti poimuttuneita, jolloin niiden kulku- ja kaadesuunnat ovat hyvinkin vaihtelevat. Venymissakaan ei ole todettavissa sanottavaa saannonmukaisuutta. Pohjoisosassa ilmenee selvimmin Tampereen alueella yleista, loivaa ita-lantista poimuakselia indikoivaa venymaa (Neuvonen ja Alatisto 1948 ; Simonen ja Kouvo 1951). Kiille- ja suonigneissialueilla suunniltaan vaihtelevat venymat edustavat ilmeisesti lahinna poimuakselia vastaan kohtisuoraa viivausta. Nama, sen enempaa kuin varsinkin pohjoisosan liuskeista todetut vaihtelevat pohjansuunnat, eivat anna mahdollisuutta poimutuksen rakenteen rekonstruointiin, ne vain ilmentavaa sen komplisoitunutta luonnetta. TALOUDELLISIA AIHEITA Kartoituksen vhtevdessa alueelta tavatut taloudelliset aiheet ovat varsin niukat. Tvrvhhlta 5 km lanteen sijaitsevassa Vinkkilasta on louhittu jonkin verran porf;vvrigranodioriittia paikalliseen tarpeeseen. Karttalehden pohjoisosasta Hahmajarven lansipuolelta ja alueen etelaisesta keskiosasta Kurikkalan lahelta on otettu peridotiittimoroa paikallisten teiden paallystykseen. Paitsi kivilajien aksessorisina aineksina on malmimineraaleja todettu mainittavissa maarin vain muutainissa kohteissa. Alueen lounaisosassa Syvajarven koillispuolella sijaitsevassa gabromassiivissa on vahan inagneettikiisua. Vammalasta etelaan sijaitsevassa diopsidigneississa on paikoin hieman markasiittia ja aivan vahan kuparikiisua. Musta- ja grafiittiliuskeet sisaltavat

38 39 naille kiville tavanomaisia maaria, Karkun Virassa hieman runsaamminkin, rautakiisuja ja joskus vahan kuparikiisua. Tyrvaan Soukosta ja Karkun Virasta on I maailmansodan aikana louhittu jonkin verran grafiittia. Laitakarin (1967) Suomen mineraalien hakemistossa on lisaksi maininnat mm. Mouhijarvelta tavatusta antimonihohteesta ja Suoniemen Vahalahden arseenikiisulohkareesta. Edellisia lupaavampi on Tyrvaan Storinin edelleen tutkimuksen alaisena oleva nikkelimalmiaihe. Sen on Outokumpu Oy :n Malminetsintii todennut Stormin peridotiitin peitteisesta osasta ja toisen vastaavan, kokonaan peitteisesta, edellisesta 2 knm kaakkoon sijaitsevasta Kaarmeenmaan intruusiosta. Summary : EXPLANATION TO THE MAP OF ROCKS INTRODUCTION The bedrock of the map sheet area is almost equally composed of supracrustal and plutonic rocks. The largest coherent plutons occur in the southwestern region and in two sequences bending from the center toward the northeast. The supracrustal rocks are located at the northern border and in the southeastern part, trending from there through the center between the plutonic rock complexes. In addition, smallish plutonic intrusions occur in the supracrustal rocks and, likewise, schist inclusions in the plutonites. A couple of metadiabase dikes cut rocks of both types. SEDIMENTARY ROCKS Among the supracrustal rocks, the sedimentary ones predominate. On the northern border zone, they belong to the western continuation of the Bothnian schist belt of Tampere with their well-preserved structural features. Here they include stratified mica schists and phyllites, a couple of long and narrow conglomerate beds and largish, coarse-grained graywacke schist belts. Southward, the schist alters gradually into mica and veined gneiss. The transitional variety, differing from the usual kind of rock, is poorer in mica and richer in quartz, and in places it contains quartzite intercalations and, initially marly, diopside gneiss beds. A separate, extensive meta-arkose belt, intercalated in mica schist, reaches over the eastern border of the map sheet area.

39 4 0 The mica and veined gneisses proper in the south and south-east are well-orientated, recrystallized feldspar-bearing schists, where primary structural features are recognizable in places only. They deviate from the well-preserved schists of the northern part even in that they contain abundantly concentric concretions, composed of calcium-rich minerals, and long, narrow intercalations of black schist as well as some beds rich in graphite. The veined gneisses are still more markedly deformed than the mica gneisses, and they have in most cases undergone intensive minor folding. Their veins, which are composed mainly of arteritic granite, aplite or pegmatite, are usually parallel to the stratification or foliation. In places, the contact zones towards the granodiorite show veins deriving from it. By no means rare, too, are the veinous venitic segregations deriving from the schist itself through anatexis and metamorphic differentiation. The contact zones of the schists as well as the gneisses display in places Al-rich porphyroblasts, such as andalusite, garnet and, more rarely, staurolite and sillimanite. VOLCANIC ROCKS The volcanogeneous rocks arc rather scarce compared with the sedimentogeneous ones. The largest occurrences, which are likewise quite insignificant, are located at the northern border of the area. In addition, they form numerous small intercalations or sills in sedimentogeneous schists and gneisses and inclusions in plutonites. The volcanics are in composition basaltic or andesitic uralite and plagioclase porphyrites or amphibolites. The largest coherent volcanic formations are homogeneous amphibolites with a sporadic agglomerate structure. In places, the amphibolites alter into uralite porphyrite. Bedding indicating a tuffaceous origin is often recognizable in the amphibolite intercalations in schists and gneisses. The porphyritic sills, again, in places show intrusive features, such as a gently intersecting character or miniture breccia. Furthermore, particularly in the southern part of the area, these sills, being more resistant, have broken into angular fragments in connection with the plastic folding of the host rock. PLUTONIC ROCKS The plutonic rocks of the area form a petrographic series from peridotites to granites. The extreme varieties are scarce to the point of being negligible as compared with the predominating quartz diorite -- granodiorite series. The subsilicic plutonites vary in composition from olivine and hornblende peridotites to norite, gabbro and diorite. In parts, these form only inde-

40 4 1 pendent homogeneous plutons. More commonly, the subsilicic magma first intruded into its present site and then crystallized and differentiated, thus causing the rock to alter from the most subsilicic cores, without any sharp boundaries outwards, to more silicic differentiates as far as diorite. The predominating quartz diorite - granodiorite rocks appear in general as extensive plutons, but also as smallish intrusions in schists. The most abundant is quartz diorite, but numerous granodioritic varieties are associated with it, the largest in area of which occurs in the northern part of the western massif. The great massif of the eastern central part consists almost entirely of porphyritic granodiorite. The same variety of granodiorite appears as smallish portions also associated with the quartz diorite. The matrix of the porphyritic granodiorite is an orientated, somewhat cataclastic granodiorite, which contains idiomorphic microcline phenocrysts of autometasomatic origin, usually to such an extent that the total mode is granitic. The scarce granitic rocks are of various types. They comprise evengrained red and grey granite, porphyritic granite and, in addition, pegmatite and aplite, the two last-mentioned rocks occurring abundantly as veins in veined gneisses and as dikes several meters thick cutting the schists. STRATIGRAPHY AND CHRONOLOGY The bedrock of the northern part of the area formed one of the key areas on the basis of which Sederholm once divided the bedrock of southwestern Finland into two orogenic belts, Bothmum and Sviouium, separated by a great discordance. However, many later studies carried out in southwestern Finland -- dealing with the penetration relations and classification of plutonites, the stratigraphy of supracrustal rocks and the pebbles of conglomerates complemented by new geological mapping data and radiometric datings, proved that the Bothnian and Svionian belts belong to the same Svecofennian mountain chain. Here as elsewhere in the Svecofennian area, the supracrustal rocks, judging by the penetration relations, are older than the plutonites. Among the schists, again, the sedimentogeneous ones are stratigraphically lowermost. Their tuffaceous intercalations indicate that volcanic activity had occurred to some extent even during the deposition, although the main phase took place first after the sedimentation. The penetration and contact relations of the plutonites reveal them to form a chronological series from the oldest peridotites to the youngest granites. Exceptions are only those few metadiabase dikes that have been found to intersect both the schists and the plutonites of the quartz diroeit series.

41 42 TECTONICS Numerous fractures divide the bedrock into blocks. The most prominent fractures run both along the rock contacts and parallel to the strikes of the schistosity, and they appear in the terrain as angular drainage patterns and scarps. The subsilicic and silicic plutonites are massive, while the intermediate quartz diorites and granodiorites are, by contrast, distinctly and regularly orientated. The supracrustal rocks are generally conspicuously foliated. Owing to the many plutonic intrusions, the strike of their schistosity varies greatly. Their dips are generally vertical or steep. The intensively folded, veined gneisses also display gently sloping dips. In the tectonically more peaceful northern part of the area, the lineations are in general parallel to the gently sloping, W-E-trending fold axis. In the strongly tectonized southern part, the lineations vary greatly in direction and run at any rate at right angles to the fold axis. All these facts and likewise the measurements of the varying top and base directions evidence the very complicated character of the folding. KIVILAJIEN TIHEYKSIA -DENSITIES OF ROCKS Maarittanyt - Determined by - Kari Vuorio Kivilaji - Rocks Sijainti - Locality Koordinaatit Ruutu Coordinates Square N E Tiheys Density Peridotiitti - Peridotite Dioriitti - Diorite... Kvartsidioriitti - Quartz diorite Granodioriitti - Granodiorite Porfyyrigranodioriitti - Porphyritic granodiorite Graniitti - Granite Amfiboliitti - Amphibolite Uraliittiporfyriitti - Uralite porphyrite Diopsidigneissi- Diopside gneiss Dioriittiporfyriitti - Diorite porphyrite Kiillegneissi- Mica gneiss Grauvakka - Graywacke Kvartsiitti - Quartzite Meta-arkoosi - Meta-arkose 03A 09C 01B 03C 08D 08B 04C 06D 07A 06B 03B 09D 06C 12C 23,12 23,40 07,79 21,09 19,49 16,33 04,92 29,94 01,90 25,50 21,33 26,80 21,33 22,12 27,14 47,20 24,00 25,89 46,42 42,15 37,26 36,72 42,04 32,75 25,66 48,20 36,00 59,88 3,12 2,90 2,80 2,74 2,66 2,59 3,00 2,99 2,96 2,78 2,72 2,71 2,68 2,66

42 43 KIRJALLISUUTTA - REFERENCES ASILUND, BROR (1931) De arkeiska bildningarna. In Geologiens grunder II, 3. uppl., ed. Wilhelm Ramsay. Stockholm 481 s. ESKOLA, PENTTI (1941) Erkki Mikkola and der heutige Stand der prekambrischen Geologic in Finnland. Geologische Rundschau 32, s FRAUENFELDER, K. O. H. (1924) Der Grafit in Finnland, seine Entstehung - and verwertung. Geologinen tutkimuslaitos. Geoteknillisia julkaisuja 38. HILTUNEN, AIMO (1966) Vammalan alueen kallioperd. Pro gradu-tutkielma. Geologian laitos, Turun Yliopisto. LAITAKARI, AARNE (1925) Die Graphitvorkommen in Finnland and ihre Entstehung. Geologinen tutkimuslaitos. Geoteknillisia julkaisuja 40. -»- (1967) Suomen mineraalien hakemisto. Bull Comm. geol. Finlande 230. MATISTO, ARVO (1960) Kallioperakartta 2213, Kuru. Suomen geologinen kartta, 1 : a- (1961 a) Kallioperakartan selitys 2213, Kuru. English summary : Explanation to the map of rocks. Suomen geologinen kartta, 1 : >- (1961 b) Kallioperakartta 2123, Tampere. Suomen geologinen kartta, 1 : >- (1962) Ortoklaasipitoisista porfyyrisistd granodioriiteista. English summary : On some orthoclase-bearing porphyritic granodiorites. Geologi 14. vsk., s >- (1963) Uber den Ursprung des Kohlenstoffes in Corycium. N. Jb. Geol. Palaont., Mh. 8, s a- (1964 a) Onko Tyrvaan Vaununjoella hiekkakivea. Geologi, 16. vsk., s a- (1964 b) Keikyan breksiasta. Geologi, 16. vsk., s »- (1968) Die Meta-Arkose von Mauri bei Tampere. Bull. Comm. geol. Finlande a- (1969) On the microfossils of Corycium enigmaticum. Bull. Geol. Soc. Finland 41, s MIKKOLA, E. (1931) Explanation of the section through the area of Bothnian schists and intrusive rocks W. of Tampere in Finland. C. R. Soc. Geol. Finlande 4, s Bull. Comm. geol. Finlande 93. MAKINEN, EERO (1914) Ytterligare om kontakten vid Naarajdrvi i Lavia. Geol. Foren. i Stockholm Forh. 36, s >- (1915) Ein archaisches Konglomeratvorkommen bei Lavia in Finnland. Geol. Foren. i Stockholm Forh. 36, s NEUVONEN, K. J. (1954) Stratigraphy of the schists of the Tammela-Kalvola area, southwestern Finland. C. R. Soc. Geol. Finlande 27, s Bull. Comm. geol. Finlande »- and MATISTO, A. S. I. (1948) Some observations of the tectonics in the Tampere schist area. C. R. Soc. Geol. Finlande 21, s Bull. Comm. geol. Finlande 166. RANKAMA, KALERVO (1948) New evidence of the origin of Pre-Cambrian carbon. Bull. Geol. Soc. Amer. 59, pp SEDERIOLM, J. J. (1893) Om berggrunden i sodra Finland. Deutsches Referat. Fennia 8, 3, s a-(1897) Uber eine archaische Sedimentformation im sudwestlichen Finland and ihre Bedeutung fur die Erklarung der Entstehungsweise des Grundgebirges. Bull. Comm. geol. Finlande 6. -a- (1903) Vuorilajikartta B2, Tampere. Suomen geologinen yleiskartta, 1 : n- (1913) Vuorilajikartan selitys B2, Tampere. Suomen geologinen yleiskartta, 1 :

43 44 SEDERHOLM, J. J. (1931) On the sub-bothnian unconformity and on Archean rocks formed by secular weathering. Bull. Comm. geol. Finlande 95. SIMONEN, ANTI (1948) On the petrology of the Aulanko area in southwestern Finland. Bull. Comm. geol. Finlande ~- (1952) Kallioperakartan selitys 2124, Viljakkala-Teisko. English summary : Expanation to the map of rocks. Suomen geologinen kartta, 1 : »- (1953 a) Kallioperakartta 2124, Viljakkala-Teisko. Suomen geologinen kartta, 1 : »- (1953 b) Stratigraphy and sedimentation of the Svecofennidic, early archean supracrustal rocks in southwestern Finland. Bull. Comm. geol. Finlande y- and Kouvo, OLAVI (1951) Archean varved schists north of Tampere in Finland. C. R. Soc. G6ol. Finlande 24, s Bull. Comm. geol. Finlande 154. TIMOFEJEW, B. W. (1958) Uber das Alter sachsischer Grauwacken. Geologic 7, 3-6, s WAHL, W. A. (1936) The granite of the Finnish part of the Svecofennian Archean mountain chain. C. R. Soc. Geol. Finlande 9, s Bull. Comm. geol. Finlande 115.

44 Map 1 Kartta 1 Karttalehtialueen kallioperan ruhjelinjat ja lohkot ilmakuvien, topografikarttojen seka maastohavaintojen mukaan. Fractures and blocks in the map sheet area according to aerial photos, topographic maps and field observations. Kallioperakartan selitys, 2121 Vammala 10 km