HYVÄ POTKU hanke Loppuraportti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HYVÄ POTKU hanke 2014-2015 Loppuraportti"

Transkriptio

1 HYVÄ POTKU hanke Loppuraportti Laakson terveysasema Merja Holkko, Tanja Kankuri, Sirkka Kettumäki, Berndt Köhler, Pekka Ruusulehto, Merja Toivonen 1

2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto/perustietoja terveysasemastamme 2 Ongelma(t) 3 Asetetut tavoitteet 4 Hyvä Potku-hankkeen eteneminen eli keinot ja menetelmät 5 Tulokset 6 Arvio tuloksista, pysyvyydestä 7 Hyvä Potku -hankkeen lisäarvo potilaille/potilaiden hoidolle 8 Hyvä Potku-hankkeen lisäarvo henkilökunnalle 9 Jatkoideat 1 Lopuksi 2

3 1 JOHDANTO, PERUSTIETOJA TERVEYSASEMASTAMME Vuonna 1982 rakennettu Laakson terveysasema on yksi Helsingin 25:stä terveysasemasta ja sijaitsee läntisessä Helsingissä, Laakson sairaalan kanssa samalla tontilla. Olemme keskisuuri terveysasema, väestöpohjamme on henkeä ( ). Laakson terveysasemalle listautuneiden potilaiden määrä on kasvanut koko ajan viime vuosien aikana ja kasvua terveysasemallemme listautuneessa väestössä on ollut 1,96% vuoden 214 tammikuun ja syyskuun tehtyjen mittausten perusteella. Laakson terveysasemalla työskennellään työparimalli-periaatteella, töissä on kahdeksan työparia. Lääkäreitä on yhdeksän, joista seitsemän on vakinaisissa viroissa ja muut lääkärit ovat viran sijaisina virkavapailla olevien tilalla. Terveydenhoitajia Laakson terveysasemalla on kuusi, lisäksi on yksi omahoitaja (perushoitaja) ja yksi sairaanhoitaja. Toimistossa on töissä 4 perushoitajaa. Lisäksi terveysaseman kanssa samoissa tiloissa työskentelee psykiatrinen sairaanhoitaja, ravitsemusterapeutti, fysioterapian yksikkö sekä neuvola. Laakson terveysaseman kanssa samassa rakennuksessa toimii HUS-laboratorion toimipiste. Terveysasemallamme saa otettua EKG:n, verensokerin sekä hemoglobiinin. Lisäksi on mahdollisuus pika-crp:n ottoon. Muut HUSLab:in ottamat näytteet menevät autokuljetuksella eteenpäin määritettäväksi. Laakson sairaalan tiloissa toimii HUS-kuvantamisen röntgen. Laakson terveysasemalta olivat mukana Hyvä Potku-hankkeessa: lääkäreistä ylilääkäri Pekka Ruusulehto (kaksi ensimmäistä seminaaria), Tanja Kankuri, Berndt Köhler (kaksi viimeistä seminaaria) Pekka Ruusulehdon jäätyä eläkkeelle, osastonhoitaja Sirkka Kettumäki, terveydenhoitaja Merja Toivonen (coach) ja toimistosta perushoitaja Merja Holkko. 3

4 2 ONGELMA Suurin ongelmamme oli pitkä odotusaika kiireettömälle vastaanotolle erityisesti lääkärin vastaanotolle, mutta myös terveydenhoitajalle. Aikojen kysynnän ja tarjonnan mittausviikot balanssilaskurin tekoa varten olivat viikot 16 ja 17. Lähtötilanteessa kolmas vapaa vastaanottoaika oli T3-mittauksissa (viikko 14 eli ennen mittausviikkoja) lääkärille 31 ja hoitajille 8.5 (viikko 18 eli mittausviikkojen jälkeen). 3 TAVOITE Asetimme T3- mediaani tavoitteeksemme lääkärille 18 vuorokautta lokakuussa 214 ja 7 vuorokautta omahoitajalle. Vastaavasti asetimme tavoitteeksi 14 vuorokautta lääkärille ja 7 vuorokautta hoitajalle KEINOT/MENETELMÄT Teimme mittaukset Hyvä Potku-seminaareissa saamiemme ohjeiden mukaan ja täytimme tasapainolaskurin tarjonnan ja kysynnän selvittämiseksi lähtötilanteessa. Jo ennen mittauksia kaikki lääkärit vaihtoivat työjärjestyksissään 1-2 akuuttiaikaa per viikko tavallisiksi vastaanottoajoiksi. Lääkäreiden osalta tasapainolaskuri osoitti, että kapasiteettia oli ylimäärin ja akuuttiaikoja oli suunniteltu todellista kysyntää enemmän. Hoitajien osalta tasapainolaskuri antoi samanlaisen tuloksen. 4

5 Lääkäreiden tasapainolaskuri Utfall Käyntien kysyntä = Efterfrågan på Gruppbesök % Extern efterfrågan Intern efterfrågan Efterfrågan på grupper Total efterfrågan Faktisk mottagningskapacitet Total 97 % 3 % % 1 % 116 % 16 % Tid Graf Balans Hämta kapacitet Reppu = "Ryggsäck" Antal pat. som finns på väntelista Kutsulista = Bevakningslista Antal pat. som finns på bevakningslista Ohjaukset muualle = Hänvisningar Ei ole antaa aikaa ohjattu soittamaan uudelleen tarjottu aika ei käy Yhteensä = Total Pot Pot Pat Merarbete Pat Antal eituu under mätperioden 17 Antal asperui under mätperioden 45 Antal operui under mätperioden 4 Total 66 Tredje tillgängliga tiden Dagar Medianvärdet 26 KAPACITET Aktivitet Plan. Utfall Aktiviteter - mottagning akuuttikäynti vastaanotto vastaanotto Puhelinajat sähköinen asiointi 15 5 toimenpide 11 5 Summa TOM Aktiviteter patientrelatierade konsultaatio 3 27 toimistoasiat potilastyö 59 Summa 3 86 TOM Aktiviteter - övriga toimistoasiat muu koulutus tauko 3 4 neuvola kokous hallinto 6 Summa TOM Total kapacitet 53 5 Lääkäreiden kapasiteetti 5

6 Efterfrågan HELSINGIN KAUPUNKI KAPACITET - Graf 1 Filter BALANSFLIK 12 Kapacitet Mott + Pat. Rel 1 8 Tidsperiod 2 veckor 6 Plan Kap Utfall 4 Plan / Utfall Plan + Utfall 2 Uppdatera graf TAK TVO2 TVO3 TPUH TSÄH TTOIM TKONS tstopot Lääkäriaikojen kysyntä EFTERFRÅGAN - Graf 1 Filter BALANSFLIK Efterfrågan fördelad över veckans dagar Efterfrågan Int + Ext Enhet Antal patienter Mån Tis Ons Tor Fre Veckodagar TSÄH TPUH TTOIM TAK TVO Hoitajien tasapainolaskuri 6

7 Utfall Käyntien kysyntä = Efterfrågan på Gruppbesök % Extern efterfrågan Intern efterfrågan Efterfrågan på grupper Total efterfrågan Faktisk mottagningskapacitet Total 1 % % % 1 % 135 % 35 % Tid Graf Balans Hämta kapacitet Reppu = "Ryggsäck" Pot Antal pat. som finns på väntelista Kutsulista = Bevakningslista Pot Antal pat. som finns på bevakningslista Ohjaukset muualle = Hänvisningar Pat Aikaa ei ole antaa 3 ohjattu soittamaan uudelleen 1 tarjottu aika ei käy 4 Yhteensä = Total 8 Merarbete Pat Antal eituu under mätperioden 12 Antal asperu under mätperioden 18 Antal operu under mätperioden 7 Total 37 Tredje tillgängliga tiden Dagar Medianvärdet 9 Hoitajien kapasiteetti KAPACITET Aktivitet Plan. Utfall Aktiviteter - mottagning vastaanotto akuuttikäynti puhelinaika varattava 1 18 sähköinen asiointi 7 3 Summa TOM Aktiviteter patientrelatierade puhelinaika paperityö potilaaseen liittyvä 9 23 konsultaatio 7 4 Summa TOM Aktiviteter - övriga paperityö muu kokous tauko 31 3 koulutus 8 2 hallinto, perehdystys 4 17 Summa TOM Total kapacitet TR1 TR KAPACITET - Graf 1 Filter BALANSFLIK Kapacitet Mott + Pat. Rel + Övr 12 Tidsperiod 2 veckor Plan Kap Utfall Plan / Utfall Plan + Utfall 4 2 Uppdatera graf THVO THAK TPUHAVTHSÄHTPUHNETPAPpoTHKONSTPAPmu TKOKTTAUKOTKOUL THALL Hoitaja-aikojen kysyntä 7

8 Mittausten valmistuttua muokkasimme tarjontaa tulosten valossa ja uudistimme sekä lääkäreiden että terveydenhoitajien työjärjestykset. Edelleen jätimme tarkoituksella akuuttiaikoja hiukan tarvetta enemmän, jotta sairastapaukset ja tietojärjestelmäongelmat ym. eivät aiheuttaisi niin paljon kasvua T3:een. Vaihdoimme kuukausittaisen terveysasemakokouksen aikaa tiistai-iltapäivältä perjantaiaamupäivälle, jolloin vastaanottoaikoja saatiin kohdennettua kysytymmälle päivälle. 5 TULOKSET Syyskuussa 214 T3-mediaani oli 14 lääkäreille ja 7 hoitajille. 8

9 T3-Mediaani Lääkäri Mediaani Lääkäri 9

10 T3 - Mediaani Terveydenhoitaja Mediaani Terveydenhoitaja 6 ONKO TODELLISIA MUUTOKSIA SAAVUTETTU ONKO PYSYVÄSTI OIKEA SUUNTA Tällä hetkellä näyttää, että todellisia muutoksia on saatu aikaan, T3 mediaani on pystytellyt nyt samana: n. 14 vuorokautta lääkärille ja n. seitsemän vuorokautta hoitajalle, eikä ainakaan ole lähtenyt uudelleen nousuun. Suunta näyttää oikealta. Pysyvyys tulee tarkistettua T3- mittausten avulla jatkossa. 6 HYVÄ POTKU-HANKKEEN LISÄARVO POTILAIDEN HOIDOLLE Paneuduimme Rohtopajassa fasilitaattoriemme johdolla hoitosuunnitelmien tekoon, jotta saisimme erityisesti monisairaat potilaat paremmin hoidetuksi. Lisäksi potilaat ovat olleet tyytyväisiä, kun lääkärille ja hoitajalle päässyt nyt usein 1-2 viikon sisällä hoitamaan asioitaan. 1

11 7 HYVÄ POTKU -HANKKEEN LISÄARVO HENKILÖKUNNALLE Työtyytyväisyyden mittausta varten teimme hoitajille ja lääkäreille laatikot, joihin tiputimme erilaisia hymynaamoja: iloinen vihreä, kun oli ollut hyvä viikko, vakavampi keltainen, kun oli keskinkertainen viikko ja punainen, tyytymätön naama huonosta viikosta. Värien ja naamojen ideologia oli sama kun potilailla käytössä olevassa tyytyväisyys mittauksessa, Happy or Not, joka Helsingin kaupungilla on käytössä potilastyytyväisyyden seuraamista varten. Tulokset työtyytyväisyyden mittauksesta: Vähän vastauksia, seuraavaksi laitamme idealaatikon tyytyväisyysmittausten viereen, sinne voi kirjoitella vapaasti ideoita ja kommentteja toiminnasta ja sen kehittämisestä. Hyvä Potku-hanketta käytiin läpi useissa eri kokouksia, terveysaseman yhteisissä sekä ammattiryhmien omissa. Hoidon tarpeen arvion yhtenäistämiseksi fasilitaattorimme Merja Toivonen järjesti Rohtopajan, jossa ajanvarauksessa työskentelevät sekä omahoitajat miettivät yhdessä, miten saataisiin jo ajanvaruksessa potilas oikea-aikaisesti sopivan mittaiselle ajalle omahoitajalle ja lääkärille. Myös akuuttiaikojen antamiseen liittyen tarkistettiin hoidon tarpeen arviota, jotta saisimme mahdollisimman samanlaisena pysyvän ja eri ammattilaisten välillä olevan vaihtelun aikojen jakamiseen liittyen niin pieneksi kuin mahdollista. Tämä yhtenäinen ohje helpottaa uuden hoitajan tai sijaisen perehdyttämistä ajanvarausten suhteen. Myös lääkärit kävivät läpi hoidon tarpeen arvion kriteerit sekä minkälaisia aikoja olisi syytä antaa kullekin potilasryhmälle. Hyvä Potku-hanke on selvästi lisännyt keskustelua työn järjestelemisestä työpaikallamme ja hoitajien on ollut helpompi tehdä puhelintyötä ja antaa aikoja, kun on ollut antaa aikoja nopeasti niitä tarvitseville ja myös tarvittaessa vähän pidemmällekin saatu potilaalle aika. Onnistuminen tässä projektissa on antanut työn iloa. Myös oman työn suunnittelu ja hallinta helpottunut huomattavasti repun purkamisen jälkeen. Jonon purku on myös antanut tilaa uusien ideoiden kehittämiselle, uskoa mahdollisuuteen saada ne eteenpäin ja vaikuttaviksi, pääsemme nyt nopeallakin aikataululla testaamaan uusia ideoita työmme ja prosessiemme kehittämiseksi PDSA-sykleillä (PDSA=Plan-Do- Study-Act). 11

12 9 JATKOIDEAT Teimme PDSA-syklin luomien näyttöajoista/luomien seurannasta, ettei luomen näyttäjät turhaan täyttäisi 2-1 minuutin mittaisia ajanvarausvastaanottoja. Lisäksi mittaamme parhaillaan toimenpideaikojen kysyntää, tarkoituksena jatkossa muuttaa työjärjestyksiä tältäkin osalta vastaamaan kysyntää ja keskittää toimenpiteet esimerkiksi tietylle päivälle joka toinen viikko. Tällöin avustavan hoitajan työpanosta olisi helpompi suunnitella ja käyttää tehokkaasti kuten esimerkiksi päiväkirurgisissa yksiköissä tehdään. Myös tulkin kanssa asioivien potilaiden käyntejä pyrimme tehostamaan ja parantamaan laatua, olemme suunnitelleet esitietolomakkeen, jonka ensimmäistä kertaa lääkärille tuleva potilas voi täyttää yhdessä tutkin kanssa tai jo kotona. Tällä lomakkeella kysymme myös käynnin pääasiallisen syyn. Näin lääkäri saa heti vastaanoton alkuun nopeammin tarvittavat tiedot potilaasta ja käynnin syystä. Kysynnän ja tarjonnan välistä suhdetta aiomme jatkossa mitata kaksi kertaa vuodessa, jotta voimme reagoida muuttuvaan tilanteeseen. Vaihteluun varautuminen on edelleen haaste pienessä yksikössä. Meillä edelleen tarjolla hiukan kysyntää enemmän akuuttiaikoja, jotteivät yhden tai kahden työntekijän poissaolot kasvata jonoa turhaan. 1 LOPUKSI Tärkeää oli koko henkilökunnalle huomata, mihin kaikkeen yhdessä pystymme, kun päämäärä asetettu realistisesti ja keinot ovat omissa käsissämme. Tämän koko muutosprosessin ja siitä poikineiden jatkoideoiden takana on meidän työpaikkamme kokenut ja projektiin loistavasti sitoutunut henkilökuntamme. ELI TAVOITE : T3 lääkärille 7 vuorokautta, hoitajille 7 vuorokautta. 12

13 13

Hyvä vastaanotto -hanke

Hyvä vastaanotto -hanke Hyvä vastaanotto -hanke Loppuraportti 15.11.211 Malmin terveysasema Liisa Karttunen, Hanna Kuisma, Arja Meriläinen, Päivi Pétas, Päivi Romakkaniemi, Katri Seppänen, Marja Vanha-Perttula, Mirja Vuori 2

Lisätiedot

1. Esitiedot. Ilta- ja yöpäivystys on ulkoistettu.

1. Esitiedot. Ilta- ja yöpäivystys on ulkoistettu. . Esitiedot Helsinki on jaettu neljään alueeseen, joissa jokaisessa on vaihteleva määrä terveysasemia. Jokaisella alueella on johtava ylilääkäri ja jokaisella terveysasemalla on apulaisylilääkäri tai ylilääkäri.

Lisätiedot

HYVÄ POTKU II LOPPURAPORTTI. Oulunkaaren kuntayhtymä Vaalan ja Utajärven terveysasemat Suun terveydenhuolto

HYVÄ POTKU II LOPPURAPORTTI. Oulunkaaren kuntayhtymä Vaalan ja Utajärven terveysasemat Suun terveydenhuolto HYVÄ POTKU II LOPPURAPORTTI 215 Oulunkaaren kuntayhtymä Vaalan ja Utajärven terveysasemat Suun terveydenhuolto SISÄLLYS 1. Johdanto 2. Lähtötilanne 3. Tavoitteet 4. Mittaukset -tasapainolaskurimittaukset

Lisätiedot

HYVÄ POTKU 2 LOPPURAPORTTI 2015. Pudasjärven kaupunki / terveyskeskus Suun terveydenhuolto

HYVÄ POTKU 2 LOPPURAPORTTI 2015. Pudasjärven kaupunki / terveyskeskus Suun terveydenhuolto HYVÄ POTKU 2 LOPPURAPORTTI 215 Pudasjärven kaupunki / terveyskeskus Suun terveydenhuolto SISÄLLYS: 1. JOHDANTO 2. LÄHTÖTILANNE 3. TAVOITTEET 4. MITTAUKSET -tasapainolaskuri -T-3 mittaus 5. MUUTOKSET 6.

Lisätiedot

Hyvä Potku Juuan terveyskeskuksessa 2014 2015

Hyvä Potku Juuan terveyskeskuksessa 2014 2015 STLTK 29.9.215 Liite 5 A Hyvä Potku Juuan terveyskeskuksessa 214 215 Loppuraportti Halonen Jenni Hamunen Eeva Laaninen Matias Oksman Henna Strand Arto Tolppanen Pia 2 Sisällys 1 Juuan terveyskeskuksen

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI. Hyvä potku-hanke Limingan terveyskeskuksessa

LOPPURAPORTTI. Hyvä potku-hanke Limingan terveyskeskuksessa LOPPURAPORTTI Hyvä potku-hanke Limingan terveyskeskuksessa Sisällys 1.Johdanto... 3 1.1 Liminka kuntana... 3 1.2 Limingan terveyskeskus... 3 2. Hyvä Potku-hanke... 4 2.1 Hyvä Potku-hanke Limingassa...

Lisätiedot

2011-2012 HYVÄ VASTAANOTTO. mauuu... Maunulan terveysasema UUTARILAN TERVEYSASEMA, HELSINKI

2011-2012 HYVÄ VASTAANOTTO. mauuu... Maunulan terveysasema UUTARILAN TERVEYSASEMA, HELSINKI UUTARILAN TERVEYSASEMA, HELSINKI mauuu... 2011-2012 HYVÄ VASTAANOTTO Maunulan terveysasema Juhani Sorvo, ylilääkäri Jouko Takkunen, lääkäri Tarja Muurinen, osastonhoitaja Sari Mäkelä, terveydenhoitaja

Lisätiedot

Hyvä vastaanotto-hanke

Hyvä vastaanotto-hanke Loppuraportti Hyvä vastaanotto-hanke 27.4.211 Jakomäen terveysasema Satu Kaakko-Vornanen, Pirkko Holvitie, Marjo Pärssinen, Eija Ruostela 2 Jakomäen terveysasema sijaitsee Pohjois-Helsingissä, Kehä III:n

Lisätiedot

HYVÄ POTKU Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi

HYVÄ POTKU Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi HP HYVÄ POTKU Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi [Loppuraportti] Anne Niemelä, Jouni Haataja, Maria Matikainen, Taru Orava, Niina Lehtola, Riitta Ollila, Sirkku Seppänen, Eeva Mäki 2015 SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI

Lisätiedot

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf Hyvä vastaanotto -loppuraportti Kontulan terveysasema ghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk

Lisätiedot

Hyvä vastaanotto -hanke Loppuraportti

Hyvä vastaanotto -hanke Loppuraportti Hyvä vastaanotto -hanke Loppuraportti 5.9.2012 Töölön terveysasema Markku Lehikoinen, Tuulia Meriniemi, Cinzia Sarti, Juhani Sorvo, Hillevi Tanhuanpää, Mikko Valkonen ja Shari Vierto Sisällysluettelo:

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO LOPPURAPORTTI Vallilan terveysasema 17.11.2013. HVO-työryhmä: Laura Backman. Arja Colibei. Tiina Hetemaa.

HYVÄ VASTAANOTTO LOPPURAPORTTI Vallilan terveysasema 17.11.2013. HVO-työryhmä: Laura Backman. Arja Colibei. Tiina Hetemaa. HYVÄ VASTAANOTTO LOPPURAPORTTI Vallilan terveysasema HVO-työryhmä: Laura Backman Arja Colibei Tiina Hetemaa Hilkka Kulmala Tuula Laitinen Johanna Pajunen Hanna-Maria Roitto 1 SISÄLLYS 1 VALLILAN TERVEYSASEMA...

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO Kierros 4, 2015

HYVÄ VASTAANOTTO Kierros 4, 2015 HYVÄ VASTAANOTTO Kierros 4, 2015 Loppuraportti Valkeakosken sosiaali- ja terveyskeskus Yleistä Valkeakosken kaupungissa on n. 21 200 asukasta. Valkeakosken sosiaali- ja terveyskeskuksessa on yksi terveysasema.

Lisätiedot

Hyvä Potku loppuraportti. Kontiolahden terveysasema

Hyvä Potku loppuraportti. Kontiolahden terveysasema Hyvä Potku loppuraportti Kontiolahden terveysasema Hyvä Potku loppuraportti Kontiolahden terveysasema Apulaisylilääkäri Riitta Myyry Lääkäri Tomi Kiiala Sairaanhoitaja Leena Lukkarinen Sairaanhoitaja Tea

Lisätiedot

Tehokkuutta hoitotyöhön, hukkatyö ja Lean ajattelu terveydenhuollossa. Katja Pesonen, suunnittelija, HUS Perusterveydenhuollon yksikkö

Tehokkuutta hoitotyöhön, hukkatyö ja Lean ajattelu terveydenhuollossa. Katja Pesonen, suunnittelija, HUS Perusterveydenhuollon yksikkö Tehokkuutta hoitotyöhön, hukkatyö ja Lean ajattelu terveydenhuollossa Katja Pesonen, suunnittelija, HUS Perusterveydenhuollon yksikkö Lean ajattelu Filosofia, kulttuuri, arvo, ajattelutapa jne. Parannuskeino,

Lisätiedot

2014 Hyvä Potku Myllypuron terveysasema

2014 Hyvä Potku Myllypuron terveysasema 214 Hyvä Potku Myllypuron terveysasema Ragnar Ulfvens, Sanna Sorvoja-Rajala, Vera Korolainen, Mikko Hakala, Katja Kosola, Laura Kosonen, Mia Artela, Maria Lundell Helsingin kaupunki 1.1.214 Sisällys TAUSTAA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto: Terveys- ja päihdepalvelut / Suun terveydenhuollon lähipalvelut: Hoitolaryhmä 2 (HR2)

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto: Terveys- ja päihdepalvelut / Suun terveydenhuollon lähipalvelut: Hoitolaryhmä 2 (HR2) HYVÄ POTKU 8. KEHITTÄMISTYÖN RAPORTOINTI Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto: Terveys- ja päihdepalvelut / Suun terveydenhuollon lähipalvelut: Hoitolaryhmä 2 (HR2) Hoitolaryhmä 2:een kuuluvat

Lisätiedot

Hyvä Potku. Oulun kaupunki/suun terveydenhuolto. Loppuraportti 6.5.2015 1(11)

Hyvä Potku. Oulun kaupunki/suun terveydenhuolto. Loppuraportti 6.5.2015 1(11) 1(11) Hyvä Potku Oulun kaupunki/suun terveydenhuolto Loppuraportti 6.5.215 2(11) 1. Lähtötilanne... 3 2. Tavoitteet... 3 3. Mittaukset... 3 3.1 Tasapainolaskurit... 4 3.1.1 Hammaslääkärit... 4 3.1.2 Suuhygienistit...

Lisätiedot

HYVÄ POTKU. HELSINGIN KAUPUNKI SUUN TERVEYDENHUOLTO Hoitolaryhmä1:Kannelmäki, Malminkartano, Pitäjänmäki, LOPPURAPORTTI KIERROS 8, 2015

HYVÄ POTKU. HELSINGIN KAUPUNKI SUUN TERVEYDENHUOLTO Hoitolaryhmä1:Kannelmäki, Malminkartano, Pitäjänmäki, LOPPURAPORTTI KIERROS 8, 2015 HYVÄ POTKU LOPPURAPORTTI KIERROS 8, 2015 HELSINGIN KAUPUNKI SUUN TERVEYDENHUOLTO Hoitolaryhmä1:Kannelmäki, Malminkartano, Pitäjänmäki, Sofianlehto ja Vallila Osallistujat: hml Aini Kalju ja shg Matti Saksa

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Hyvä potku hanke. Myllyojan terveysaseman loppuraportti

Oulun kaupunki. Hyvä potku hanke. Myllyojan terveysaseman loppuraportti Oulun kaupunki Hyvä potku hanke Myllyojan terveysaseman loppuraportti 2014-2015 SISÄLLYS 1 Myllyojan terveysaseman esittely ja hankkeen lähtökohdat... 3 2 Havaitut ongelmat ja kehittämiskohteet... 3 3

Lisätiedot

1. Lääkäreiden sekä terveyden- ja sairaanhoitajien ei-kiireellisille vastaanottoajoille oli pitkät jonot.

1. Lääkäreiden sekä terveyden- ja sairaanhoitajien ei-kiireellisille vastaanottoajoille oli pitkät jonot. HYVÄ VASTAANOTTO LOPPURAPORTTI Kalajärven terveysasema YLEISTÄ Pohjois-Espoossa sijaitseva Kalajärven terveysasema kuuluu Espoon keskuksen suuralueeseen. Alueen pääterveysasema Samaria oli mukana Hyvä

Lisätiedot

Loppuraportti Hyvä Potku -hanke Kokkolan ja Kruunupyyn terveysasemilla 2014-2015

Loppuraportti Hyvä Potku -hanke Kokkolan ja Kruunupyyn terveysasemilla 2014-2015 Loppuraportti Hyvä Potku -hanke Kokkolan ja Kruunupyyn terveysasemilla 2014-2015 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 KOKKOLA... 1 KRUUNUPYY... 3 2 HYVÄ POTKU -HANKE KOKKOLAN JA KRUUNUPYYN TERVEYSASEMILLA 5 LÄHTÖTILANNE...

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO HANKE 24.8.2011-11.5.2012

HYVÄ VASTAANOTTO HANKE 24.8.2011-11.5.2012 HELSINGIN TERVEYSKESKUS HAAGAN TERVEYSASEMA HYVÄ VASTAANOTTO HANKE 24.8.2011-11.5.2012 LOPPURAPORTTI Projektiin osallistuneet: Ylilääkäri Outi Sammalkorpi, osastonhoitaja Eija Korhonen, tk-lääkäri Arja

Lisätiedot

HELSINGIN TERVEYSKESKUS

HELSINGIN TERVEYSKESKUS HELSINGIN TERVEYSKESKUS KOSKELAN TERVEYSASEMA HYVÄ VASTAANOTTO 18.01 30.11.2011 LOPPURAPORTTI Projektiin osallistuneet: Riitta Hietala, Minna Ahonen, Marianne Linnusaro, Johanna Wirta, Eija Ahlskog Sisältö

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE LOPPURAPORTTI Nastolan terveysasema Suun terveydenhuolto

HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE LOPPURAPORTTI Nastolan terveysasema Suun terveydenhuolto 2013 HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE LOPPURAPORTTI Nastolan terveysasema Suun terveydenhuolto Sisällys 1. Johdanto 2. Lähtötilanne 3. Tavoitteet 4. Mittaukset 4.1 Tasapainolaskurimittaukset 4.2 Tulokset tasapainolaskurista

Lisätiedot

Hyvä vastaanotto loppuraportti

Hyvä vastaanotto loppuraportti Hyvä vastaanotto loppuraportti Kiimingin terveysasemapiiri Työryhmä: ayl Irma Honkamaa, tkl Katja Kuivaniemi, lv Jarmo Koivisto, sh Päivi Korttilalli, sh Ulla Laakkonen, sh Merja Tolonen ja vs.pem Sirkku

Lisätiedot

HYVÄ POTKU 1 LOPPURAPORTTI Askolan kunta / terveyskeskus Suun terveydenhuolto

HYVÄ POTKU 1 LOPPURAPORTTI Askolan kunta / terveyskeskus Suun terveydenhuolto HYVÄ POTKU 1 LOPPURAPORTTI 2014 Askolan kunta / terveyskeskus Suun terveydenhuolto 1 SISÄLLYS 1. JOHDANTO 2. LÄHTÖTILANNE 3. TAVOITTEET 4. MITTAUKSET - Tasapainolaskurimittaukset - Muut mittaustulokset

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskus Munkkiniemen terveysasema. Hyvä vastaanotto -hanke. Loppuraportti. Munkkiniemen terveysasema 12.10.2011-12.9.

Helsingin terveyskeskus Munkkiniemen terveysasema. Hyvä vastaanotto -hanke. Loppuraportti. Munkkiniemen terveysasema 12.10.2011-12.9. Helsingin terveyskeskus Munkkiniemen terveysasema Hyvä vastaanotto -hanke Loppuraportti Munkkiniemen terveysasema 12.1.211-12.9.212 Hyvä vastaanotto -tiimin jäsenet: Ylilääkäri Lars Rosengren 31.12.211

Lisätiedot

LAUTTASAAREN TERVEYSASEMA. Helsingin terveyskeskus. Hyvä Vastaanotto. Loppuraportti

LAUTTASAAREN TERVEYSASEMA. Helsingin terveyskeskus. Hyvä Vastaanotto. Loppuraportti 1 LAUTTASAAREN TERVEYSASEMA Helsingin terveyskeskus Hyvä Vastaanotto Loppuraportti 4.5.2012 Työryhmä Liisa Grönhagen, Annukka Jaakkola, Hannele Kopilow, Martin Pomoell, Tiina Reivart ja muu terveysaseman

Lisätiedot

Hyvä Potku kehittämistyön loppuraportti

Hyvä Potku kehittämistyön loppuraportti Hyvä Potku kehittämistyön loppuraportti Suomussalmen terveyskeskus Lääkäri Pertti Pasanen Terveydenhoitaja Erja Helttunen Terveyskeskuksen esittely Suomussalmen terveyskeskus on osa Kainuun sosiaali- ja

Lisätiedot

Reeta Aula Tiina Hetemaa Tiina Muilu Heli Piiroinen Lea Strengell Katja Sulisalo

Reeta Aula Tiina Hetemaa Tiina Muilu Heli Piiroinen Lea Strengell Katja Sulisalo Reeta Aula Tiina Hetemaa Tiina Muilu Heli Piiroinen Lea Strengell Katja Sulisalo Helsingin terveyskeskus Oulunkylän terveysasema Hyvä vastaanotto Loppuraportti 12.9.2012 1 Sisältö Johdanto... 3 Lähtötilanne

Lisätiedot

NÄINKIN VOI KÄYDÄ. Osallistujat: Ayl Juha Ahonen, tka Anneli Lausamo, tkl Nona Lehto, sh Eila Pietarinen, th Kristina Rinne

NÄINKIN VOI KÄYDÄ. Osallistujat: Ayl Juha Ahonen, tka Anneli Lausamo, tkl Nona Lehto, sh Eila Pietarinen, th Kristina Rinne 1 Hyvä vastaanotto-hankkeen loppuraportti Viherlaakson terveysasema Espoo 2010 NÄINKIN VOI KÄYDÄ. Osallistujat: Ayl Juha Ahonen, tka Anneli Lausamo, tkl Nona Lehto, sh Eila Pietarinen, th Kristina Rinne

Lisätiedot

Hyvä Potku hanke 2015 Loppuraportti Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon ky Suun terveydenhuolto

Hyvä Potku hanke 2015 Loppuraportti Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon ky Suun terveydenhuolto 1 Hyvä Potku hanke 2015 Loppuraportti Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon ky Suun terveydenhuolto Mikko Neuvonen johtava hammaslääkäri Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon ky 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lähtötilanne

Lisätiedot

Tärkeää tietoa GILENYA -hoidosta. Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta.

Tärkeää tietoa GILENYA -hoidosta. Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tärkeää tietoa GILENYA -hoidosta Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Ensimmäisen GILENYA-annoksen jälkeen lääkärisi pyytää sinua jäämään vastaanotolle vähintään kuuden tunnin ajaksi, jotta tarvittaviin

Lisätiedot

Tammelakeskuksen terveysasema, POTKU 4 hankkeen raportti

Tammelakeskuksen terveysasema, POTKU 4 hankkeen raportti Tammelakeskuksen terveysasema, POTKU 4 hankkeen raportti Tammelakeskuksen terveysasema sijaitsee Tampereen kaupungin keskustassa. Aseman väestöpohja on noin 40 000 asukasta. Asiakaskunta on pääosin ikäihmisiä.

Lisätiedot

ESPOON KESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTA HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE SAMARIAN TERVEYSASEMALLA 9.2.2010-30.11.2010

ESPOON KESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTA HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE SAMARIAN TERVEYSASEMALLA 9.2.2010-30.11.2010 LOPPURAPORTTI 5.11.2010 /JL, HMT, HL ESPOON KESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTA HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE SAMARIAN TERVEYSASEMALLA 9.2.2010-30.11.2010 Osallistujat: Helena Lappalainen, apulaisylilääkäri Liselott

Lisätiedot

VIISKULMAN TERVEYSASEMAN HYVÄ POTKU KUUDETTA KULMAA ETSIMÄSSÄ

VIISKULMAN TERVEYSASEMAN HYVÄ POTKU KUUDETTA KULMAA ETSIMÄSSÄ VIISKULMAN TERVEYSASEMAN HYVÄ POTKU KUUDETTA KULMAA ETSIMÄSSÄ 27.11.2014 1 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Lähtötilanne... 4 3. Mittaukset... 5 4. Kehittämistoimenpiteet... 8 4.1 Repun purku... 8 4.2 Tikinpoistoajat...

Lisätiedot

Hyvä Vastaanotto 2011. Loppuraportti. Tikkurilan terveysasema

Hyvä Vastaanotto 2011. Loppuraportti. Tikkurilan terveysasema 2011 Loppuraportti Tikkurilan terveysasema Yleistä Tikkurilan terveysasema on yksi Vantaan kahdeksasta terveysasemasta ja kooltaan se on maamme suurin. Terveysasema palvelee yli 52 000 kuntalaista ja sillä

Lisätiedot

Terveydenhuolto Suomessa

Terveydenhuolto Suomessa Stefan Gofferjé Terveydenhuolto Suomessa Maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistava koulutus 03.08.2012 31-05.2013 Tampereen Aikuiskoulutuskeskus Sisällysluettelo Terveysjärjestelmä...3

Lisätiedot

KESKUSTAN JA ROUTION PALVELUALUEIDEN HYVÄ VASTAANOTTOPROJEKTI LOHJAN TERVEYSKESKUS. Keskustan terveysasema

KESKUSTAN JA ROUTION PALVELUALUEIDEN HYVÄ VASTAANOTTOPROJEKTI LOHJAN TERVEYSKESKUS. Keskustan terveysasema 2011-2012 KESKUSTAN JA ROUTION PALVELUALUEIDEN HYVÄ VASTAANOTTOPROJEKTI LOHJAN TERVEYSKESKUS Keskustan terveysasema 2011-2012 LOHJAN TERVEYSKESKUKSEN KESKUSTAN JA ROUTION HYVÄ VASTAANOTTOPROJEKTIN LOPPURAPORTTI

Lisätiedot

Selvitys kotihoidon yöpäivystyksen aloittamisesta uudelleen

Selvitys kotihoidon yöpäivystyksen aloittamisesta uudelleen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 28 18.2.2015 Asianro 269/05.05.01/2015 71 Selvitys kotihoidon yöpäivystyksen aloittamisesta uudelleen Päätöshistoria Sosiaali-

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO, kierros XI, v. 2014/ HYVÄ POTKU, kierros I, v.2014 LOPPURAPORTTI PORVOON TERVEYSKESKUS, SUUN TERVEYDENHUOLTO

HYVÄ VASTAANOTTO, kierros XI, v. 2014/ HYVÄ POTKU, kierros I, v.2014 LOPPURAPORTTI PORVOON TERVEYSKESKUS, SUUN TERVEYDENHUOLTO 1 (8) HYVÄ VASTAANOTTO, kierros XI, v. 2014/ HYVÄ POTKU, kierros I, v.2014 LOPPURAPORTTI PORVOON TERVEYSKESKUS, SUUN TERVEYDENHUOLTO Historiallisessa Porvoon kaupungissa on 49 622 asukasta, joista suomenkielisiä

Lisätiedot

Hyvä Potku kehittämistyön raportti Kaakkurin terveysasema 2014 2015

Hyvä Potku kehittämistyön raportti Kaakkurin terveysasema 2014 2015 Hyvä Potku kehittämistyön raportti Kaakkurin terveysasema 2014 2015 Työryhmä: Broström Eila, sh Hernetkoski Maili, lh Niskakangas Peppina, tkl Paaso Saara, sh Pikkarainen Mari, tkl Pennanen Harri, tkl

Lisätiedot

Kotkansaaren ja Länsi-Kotkan terveysasemat HYVÄ VASTAANOTTO 2010

Kotkansaaren ja Länsi-Kotkan terveysasemat HYVÄ VASTAANOTTO 2010 Kotkansaaren ja Länsi-Kotkan terveysasemat HYVÄ VASTAANOTTO 2010 Reima Lavikainen ylilääkäri Saija Hämäläinen osastonhoitaja Kristina Könönen osastonhoitaja Janica Miettinen sairaanhoitaja Sirpa Borodulin

Lisätiedot

Asukkaiden ääni Siun sotessa. Kuntalaiset keskiöön- seminaari 26.2.2015/Heli Aalto

Asukkaiden ääni Siun sotessa. Kuntalaiset keskiöön- seminaari 26.2.2015/Heli Aalto Asukkaiden ääni Siun sotessa Kuntalaiset keskiöön- seminaari 26.2.2015/Heli Aalto 1 Asukkaiden osallisuus Siun sotessa Järjestämislaki 30 - tuottamisvastuussa olevan on kerättävä alueensa asukkaiden näkemyksiä

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausunto hankehakemukseen

Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausunto hankehakemukseen Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausunto hankehakemukseen Yrittäjyysosaamista kasvualoille SOTE-palvelut kartalla Paikkatiedon hyödyntäminen terveydenhuollossa 27.11.2015 Jarkko Yliruka, erikoissuunnittelija,

Lisätiedot

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä HYVÄ POTKU LOPPURAPORTTI LUUMÄEN TERVEYSASEMALLA 2015 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä Luumäen terveysasemasta 2. Mukaan Hyvä Potku hankkeeseen

Lisätiedot

P A R T. Professional Assault Response Training 2002. Seppo Salminen Auroran koulu. Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11.

P A R T. Professional Assault Response Training 2002. Seppo Salminen Auroran koulu. Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11. P A R T Professional Assault Response Training 2002 Seppo Salminen Auroran koulu Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11.2007 PART -taustaa Ammatillista reagointia uhkaavissa ja väkivaltaisissa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto 12/2015 Asunto-osasto 13.04.2015 Apulaisosastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto 12/2015 Asunto-osasto 13.04.2015 Apulaisosastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Asukasvalintaperusteista poikkeaminen; Hoas, Pohjoinen Rautatiekatu 29 HEL 2015-004257 T 10 07 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti antaa Helsingin seudun opiskelijaasuntosäätiölle

Lisätiedot

Osasto-opas. Naistentautien vuodeosasto C3. www.eksote.fi

Osasto-opas. Naistentautien vuodeosasto C3. www.eksote.fi Osasto-opas Naistentautien vuodeosasto C3 www.eksote.fi Naistentautien vuodeosasto sijaitsee sairaalan G-siiven kolmannessa kerroksessa. Osastolle pääset kulkemalla pääovesta portaikkoon, josta K-kerroksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/32 27.11.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/32 27.11.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 1226 HEL 2013-007690 T 00 00 03 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tikkakosken varhaiskasvatuspalvelut 41160 Tikkakoski SISÄLLYS 1. TIKKAKOSKEN VARHAISKASVATUSPALVELUT 2 2. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMIVA ARKI......3 3. HYVINVOIVA

Lisätiedot

Hyvä Potku 2014-2015 Kaijonharjun terveysasema

Hyvä Potku 2014-2015 Kaijonharjun terveysasema Hyvä Potku 2014-2015 Kaijonharjun terveysasema Työryhmä: ph Päivi Metso, Sinikka Tauriainen, sh Titta Pyttynen, Sari Pekkanen, Tarja Tiusanen, lääkäri Marianne Riekki, Marianne Rasi, Saara Kuula, Tuula

Lisätiedot

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus Lyhyesti Luovista Luovissa saat olla oma itsesi Luovi on valtakunnallisesti toimiva ammatillinen erityisoppilaitos. Luovin henkilöstö huomioi jokaisen opiskelijan yksilönä. Luovilaiset ymmärtävät, että

Lisätiedot

Terveys- ja hoitosuunnitelma osana pitkäaikaissairaan hoitoprosessia

Terveys- ja hoitosuunnitelma osana pitkäaikaissairaan hoitoprosessia Terveys- ja hoitosuunnitelma osana pitkäaikaissairaan hoitoprosessia Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 7.-8.2.2013 Erja Oksman hankejohtaja Väli-Suomen POTKU -hanke POTKU -hanke Väli-Suomen Kaste-hanke

Lisätiedot

ESR-Henkilö. Tunnistautuminen ESR-Henkilö -järjestelmässä

ESR-Henkilö. Tunnistautuminen ESR-Henkilö -järjestelmässä ESR-Henkilö Tunnistautuminen ESR-Henkilö -järjestelmässä Käyttöohje toteuttajille 28.9.2015 ESR-Henkilö -järjestelmän käyttöohje hankkeiden toteuttajille 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä tunnistautumisesta...

Lisätiedot

PIHLAJALINNAN HYVÄ POTKU-TYÖRYHMÄN RAPORTTI VUODEN 2015 HANKKEESTA

PIHLAJALINNAN HYVÄ POTKU-TYÖRYHMÄN RAPORTTI VUODEN 2015 HANKKEESTA PIHLAJALINNAN HYVÄ POTKU-TYÖRYHMÄN RAPORTTI VUODEN 2015 HANKKEESTA Työpaikan tiedot: Omapihlaja Kehräsaaren terveysasema Henkilökunta 20 Väestöpohja 18 900 Työparityöskentelymalli Lääkäri-hoitajatyöparimallin

Lisätiedot

Lähiklinikkamalliin siirtyminen Hyvä vastaanottohanke tukena

Lähiklinikkamalliin siirtyminen Hyvä vastaanottohanke tukena Lähiklinikkamalliin siirtyminen Hyvä vastaanottohanke tukena Hyvä vastaanottohankkeen loppuraportti 11.11.2013 Itäinen lähiklinikka (Ahtiala), Lahden kaupunki Leea Kallio, apulaisylilääkäri Taustaa Lahti

Lisätiedot

Hyvä vastaanotto. Loppuraportti Vuosaaren terveysasema 26.4.11 HELSINGIN KAUPUNKI 1 (26)

Hyvä vastaanotto. Loppuraportti Vuosaaren terveysasema 26.4.11 HELSINGIN KAUPUNKI 1 (26) HELSINGIN KAUPUNKI 1 (26) Hyvä vastaanotto Loppuraportti 26.4.11 HELSINGIN KAUPUNKI 2 (26) Sisällysluettelo YLEISTÄ... 4 VUOSAAREN TERVEYSASEMA, MUUTOKSESSA MUKANA JO 60-LUVULTA LÄHTIEN... 4 OSALLISTUJAT...

Lisätiedot

Moniammatillinen lääkehoidon arviointi. Maija Pirttijärvi

Moniammatillinen lääkehoidon arviointi. Maija Pirttijärvi Moniammatillinen lääkehoidon arviointi Taustaa Fimea kokosi vuoden 2012 alusta moniammatillista verkostoa ikäihmisten lääkkeiden käytön järkeistämiseksi Verkoston ydin rakentui tiiviistä kehittämisverkostosta,

Lisätiedot

Finnan trendiraportti 2015 Yhteenvedot

Finnan trendiraportti 2015 Yhteenvedot Finnan trendiraportti 2015 Yhteenvedot Anne Luotonen Finnan konsortioryhmä 17.2.2016 Raportin tarkoitus ja lähtökohdat Tarkoituksena on kuvata Finnan eri näkymien käyttöä ja trendejä vuoden 2015 aikana

Lisätiedot

HYVÄ POTKU. Loppuraportti. Lappeenrannan keskustan ja Lauritsalan neuvolat

HYVÄ POTKU. Loppuraportti. Lappeenrannan keskustan ja Lauritsalan neuvolat HYVÄ POTKU Loppuraportti Lauritsalan neuvolat Osallistujat: Terveydenhoitaja Taru Järvinen Terveydenhoitaja Outi Martikainen Terveydenhoitaja Krista Keskisaari Perheohjaaja Anu Simpura Palveluesimies Anu

Lisätiedot

Hyvä vastaanotto. Loppuraportti. Tampereen tk, Linnainmaan terveysasema

Hyvä vastaanotto. Loppuraportti. Tampereen tk, Linnainmaan terveysasema Hyvä vastaanotto Loppuraportti Tampereen tk, Linnainmaan terveysasema Sisältö Mikä on hyvä vastaanotto hanke?...3 Linnainmaan terveysasema...4 Lähtökohdat Hyvä vastaanotto hankkeeseen...4 Ongelmien kartoitus...5

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) Kunnossapitoyksikkö 22.03.2016 Yksikön johtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) Kunnossapitoyksikkö 22.03.2016 Yksikön johtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 20 Metron vaihteiden ja vaihteiden osien hankinta HEL 2016-003445 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata Salomar Oy:ltä metron vaihteet ja vaihteiden

Lisätiedot

Pk-yritys hyvä työnantaja 2009

Pk-yritys hyvä työnantaja 2009 Pk-yritys hyvä työnantaja 2009 Suomen Yrittäjät 8.7.2009 6.7.2009 1 Yritysten määrä kokoluokittain 2007 Keskisuuret yritykset (50-249 hlöä) 2 396; 0,9 % Pienyritykset (10-49 hlöä) 14 578; 5,8 % Suuryritykset

Lisätiedot

Hoidon saatavuus YTHS:ssä: lokakuu 2014

Hoidon saatavuus YTHS:ssä: lokakuu 2014 0% valmiina (Sivu 0 / 6) Hoidon saatavuus YTHS:ssä: lokakuu 2014 1. Toimipiste, jonka tietoja vastaukset koskevat * Espoo Helsinki Joensuu Jyväskylä Kuopio Lappeenranta Oulu Rauma Rovaniemi Savonlinna

Lisätiedot

Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio

Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio Saara Lohi 2007 Suunnittelu ja tavoitteet Suunnittelun lähtökohtana oli kuva pihlajanmarjoista pajumatolla. Tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa

Lisätiedot

Hyvä Potku-työryhmä 21.4.2015

Hyvä Potku-työryhmä 21.4.2015 ROVANIEMEN KAUPUNKI Hyvä Potku Loppuraportti Hyvä Potku-työryhmä 21.4.2015 Loppuraportissa kuvataan avovastaanoton kehittämistyötä Hyvä Potku-hankkeessa 10.9.2014-13.5.2015 2 1. OSALLISTUJAT Hyvä Potku

Lisätiedot

Kirjastojen käyttäjäkysely arvioinnin työvälineenä Turussa

Kirjastojen käyttäjäkysely arvioinnin työvälineenä Turussa Kirjastojen käyttäjäkysely arvioinnin työvälineenä Turussa Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät 28.11.2013 Ulla-Maija Maunu Turun kaupunginkirjasto Turun kaupunginkirjasto lukuina: - Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Potku-seminaari 060912. Risto Kuronen Phsotey Hankelääkäri

Potku-seminaari 060912. Risto Kuronen Phsotey Hankelääkäri Potku-seminaari 060912 Risto Kuronen Phsotey Hankelääkäri Kysely Väli-Suomen Potku-hankealueen pth:n johdolle, kevät 2012 Liisa Länsipuro, Risto Kuronen Ylin johto, vastaajia 18 Keskijohto, vastaajia 29

Lisätiedot

Työssäoppiminen 16.4-26.5.2013, Fuengirola

Työssäoppiminen 16.4-26.5.2013, Fuengirola Työssäoppiminen 16.4-26.5.2013, Fuengirola Matkaan lähdimme maanantaina 15.4 jännittynein, mutta iloisin mielin. Tiistai-aamuna lensimme Kööpenhaminan kautta Malagaan. Malagassa oli lämmintä ja jännityksestä

Lisätiedot

Lisää segmenttipuusta

Lisää segmenttipuusta Luku 24 Lisää segmenttipuusta Segmenttipuu on monipuolinen tietorakenne, joka mahdollistaa monenlaisten kyselyiden toteuttamisen tehokkaasti. Tähän mennessä olemme käyttäneet kuitenkin segmenttipuuta melko

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO LOPPURAPORTTI TUIRAN TERVEYSASEMA

HYVÄ VASTAANOTTO LOPPURAPORTTI TUIRAN TERVEYSASEMA HYVÄ VASTAANOTTO LOPPURAPORTTI TUIRAN TERVEYSASEMA KIERROS 6, 2011-2012 Sisällysluettelo: Johdanto 1. Alun ongelmat ja kehittämiskohteet 2. Tavoitteet 3. Menetelmät ja muutokset terveysasemalla 4. Tulokset

Lisätiedot

Jäteasemasta terveysasemaksi

Jäteasemasta terveysasemaksi Jäteasemasta terveysasemaksi Hyvä vastaanotto - loppuraportti 2012-2013 Helsingin kaupunki Sosiaali- ja terveysvirasto Terveys- ja päihdepalvelut Kivikon terveysasema Tiimin jäsenet: Olli-Matti Valkonen,

Lisätiedot

HELSINGIN TERVEYSKESKUS PITÄJÄNMÄEN TERVEYSASEMA HYVÄ VASTAANOTTO 10.4.-29.11.2013 LOPPURAPORTTI

HELSINGIN TERVEYSKESKUS PITÄJÄNMÄEN TERVEYSASEMA HYVÄ VASTAANOTTO 10.4.-29.11.2013 LOPPURAPORTTI HELSINGIN TERVEYSKESKUS PITÄJÄNMÄEN TERVEYSASEMA HYVÄ VASTAANOTTO 10.4.-29.11.2013 LOPPURAPORTTI Hyvä vastaanotto-tiimi: Marjo Parkkila-Harju, Suvi Paananen, Terttu Henriksson, Jaana Jääskeläinen, Kirsti

Lisätiedot

Laadukasta saattohoitoa jo vuodesta 1988. Kun ei ole enää mitään tehtävissä, on vielä paljon tekemistä.

Laadukasta saattohoitoa jo vuodesta 1988. Kun ei ole enää mitään tehtävissä, on vielä paljon tekemistä. Laadukasta saattohoitoa jo vuodesta 1988. Kun ei ole enää mitään tehtävissä, on vielä paljon tekemistä. Pirkanmaan Hoitokoti Pirkanmaan Hoitokoti on Tampereella sijaitseva 24-paikkainen saattohoitokoti.

Lisätiedot

Käyntien odotusajat Salo, THL AVOHILMO perusterveydenhuollon lääkärit Käynnit Aika: 2015 09/2015 Palvelumuoto: Sairaanhoito Avosairaanhoito

Käyntien odotusajat Salo, THL AVOHILMO perusterveydenhuollon lääkärit Käynnit Aika: 2015 09/2015 Palvelumuoto: Sairaanhoito Avosairaanhoito 276/06.00.00/2016 Vastaus Lounais-Suomen aluehallintoviraston selvityspyyntöön hoitoonpääsyn toteutumisesta perusterveydenhuollossa Lounais-Suomen aluehallintoviraston pyytää kirjeellään LSAVI/3818/05.07.03/2015

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ASIAKASRAATI

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ASIAKASRAATI Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ASIAKASRAATI Asiakasraatitoiminta tiiviisti Yhtymähallituksen jaosto päätti asiakasraati toiminnan aloittamisesta 27.11.2013 Asiakasraatia vetää kehittämispäällikkö, jonka vastuualueena

Lisätiedot

HYVÄ POTKU projekti Kierros 1, 2014 Tuusulan terveyskeskus, Suun terveydenhuolto

HYVÄ POTKU projekti Kierros 1, 2014 Tuusulan terveyskeskus, Suun terveydenhuolto HYVÄ POTKU projekti Kierros 1, 214 Tuusulan terveyskeskus, Suun terveydenhuolto 12.11.214 Ohjausryhmä Letto Pirkko, Jokiranta Titta, Korpela Eeva, Seppinen Leena 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Lähtötilanne

Lisätiedot

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa!

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Kysely Välkky-projektissa keväällä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Aika ja paikka: 11.3.2011, MTC Oy, Pori Kouluttajat: Timo Martelius

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO/ BRA MOTTAGNING

HYVÄ VASTAANOTTO/ BRA MOTTAGNING HYVÄ VASTAANOTTO/ BRA MOTTAGNING kierros nro 1, 2010 Loppuraportti Sipoon terveyskeskus Yleistä Sipoon kunnassa on n. 18 000 asukasta. Sipoon terveyskeskukseen kuuluu kaksi terveysasemaa, joista toinen,

Lisätiedot

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi aloitti toimintansa 1.1.2012 Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimen väestöpohja on noin 71.000 asukasta Kunta Hirvensalmi Kangasniemi Mikkeli Mäntyharju Pertunmaa

Lisätiedot

Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen

Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen Onnistunut liikkumissuunnitelma - ohjeet liikkumissuunnitelman tekemiseen Mikä on liikkumissuunnitelma ja miksi se kannattaa tehdä? Liikkumissuunnitelma antaa konkreettisen suunnan Liikkumissuunnitelma

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen ikäpoliittisen ohjelman linjaukset

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen ikäpoliittisen ohjelman linjaukset Kuntayhtymä Kaksineuvoisen ikäpoliittisen ohjelman linjaukset jatkoa, terveyspalvelut. 3.5.2011 Anne Ylirinne, TtM, ylihoitaja vs. Taustaa 1.1.2009 alkaen kuntayhtymän laajeneminen koko perusturvan kattavaksi

Lisätiedot

Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma

Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma Hyvä vesihuoltohanke, suunnittelijan näkökulma Hannu Pirinen Pohjois-Karjalan aikuisopisto 16.03.2012 Maveplan Oy March 14, 2012 2 PÄÄVAIHEET: Osuuskunnan perustaminen Liittymishalukkuuden selvittäminen

Lisätiedot

Valvottu TB - hoito. HUS-piirin koulutusseminaari 28.4.08 Ilmi Rönnemaa osastonhoitaja

Valvottu TB - hoito. HUS-piirin koulutusseminaari 28.4.08 Ilmi Rönnemaa osastonhoitaja Valvottu TB - hoito HUS-piirin koulutusseminaari 28.4.08 Ilmi Rönnemaa osastonhoitaja Tuberkuloosi paranee JOS lääkäri määrää tehokkaan lääkeyhdistelmän hoitoaika on riittävä JOS potilas ottaa lääkkeet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (6) Kaupunginhallitus Stj/2 03.03.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (6) Kaupunginhallitus Stj/2 03.03.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (6) 264 Sosiaali- ja terveysviraston uudet virat ja virkanimikemuutokset 1.4.2014 lukien HEL 2014-000765 T 01 01 00 Päätös päätti seuraavista sosiaali- ja terveysviraston

Lisätiedot

HYVÄ POTKU HANKE. Haukiputaan terveysasema Loppuraportti 30.4.2015

HYVÄ POTKU HANKE. Haukiputaan terveysasema Loppuraportti 30.4.2015 HYVÄ POTKU HANKE Haukiputaan terveysasema Loppuraportti 30.4.2015 Huusko Jarkko Kinnunen Marke Kipinä Heli Laasonen Marja Mustakangas Pirjo Oinas Tarja Seppälä Marja-Liisa Suomi Katja 1 Sisältö sivu 1.

Lisätiedot

Kuntosaliharjoittelun kesto tunteina Kokonaishyöty Rajahyöty 0 0 5 1 5 10 2 15 8 3 23 6 4 29 4 5 33 -

Kuntosaliharjoittelun kesto tunteina Kokonaishyöty Rajahyöty 0 0 5 1 5 10 2 15 8 3 23 6 4 29 4 5 33 - Harjoitukset 1 Taloustieteen perusteet Ratkaisuehdotukset Kesäyliopisto 2014 1. Oheisessa taulukossa on esitettynä kuluttajan saama hyöty kuntosaliharjoittelun kestosta riippuen. a) Laske taulukon tyhjään

Lisätiedot

KiVa Koulu -ohjelma. Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella

KiVa Koulu -ohjelma. Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella KiVa Koulu -ohjelma Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella KiVa Koulu -ohjelma Koulumme on yksi 2260:sta suomalaiskoulusta,

Lisätiedot

Perustason moniammatillinen tiimi mielenterveys- ja päihdeasiakkaalle

Perustason moniammatillinen tiimi mielenterveys- ja päihdeasiakkaalle Perustason moniammatillinen tiimi mielenterveys- ja päihdeasiakkaalle Hanna Ahola, projektikoordinaattori 040 585 4630 hanna.ahola@turku.fi Lähtökohdat Terveyspalvelujen käyttö painottuu voimakkaasti osalle

Lisätiedot

Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta

Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta Asukastoimikuntien lausuntojen yhteenveto käyttöarvon mukaisesta vuokrien tasauksesta VAV Asunnot Oy uudistaa ARA-kiinteistöjensä vuokranmääritystä. Uudessa mallissa pääomakulujen lisäksi tasattaisiin

Lisätiedot

Kandikysely 2012. Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2012

Kandikysely 2012. Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2012 Kandikysely 2012 Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2012 Kyselytutkimus lääketieteen opiskelijoille Toteutettiin Lääkäriliiton ja Medisiinariliiton yhteistyönä Tiedot kerättiin

Lisätiedot

Virka-ajan päivystystoiminnan kehittäminen Tornion. Jouni Lohi / Riitta Rautalin

Virka-ajan päivystystoiminnan kehittäminen Tornion. Jouni Lohi / Riitta Rautalin Virka-ajan päivystystoiminnan kehittäminen Tornion terveyskeskuksess- Jouni Lohi / Riitta Rautalin Muutoksia Ruuhkaisesta ja hektisestä toimintatavasta selkeään ja tehokkaasti organisoituun päivystystoimintaan

Lisätiedot

Apteekkien työntekijöiden apteekkikohtainen erä 1.10.2009

Apteekkien työntekijöiden apteekkikohtainen erä 1.10.2009 Apteekkien työntekijöiden apteekkikohtainen erä 1.10.2009 Apteekkien Työnantajaliiton koulutusaineisto apteekeille 1.6.2009 / JKK 1 Tavoitteet Apteekkikohtainen erä on tarkoitettu henkilökohtaisen hyvän

Lisätiedot

Tutkimus tutuksi. Työsuojelurahasto. Sairaanhoitajaliiton 21.11.2013 puheenjohtaja Merja Merasto15.11.2013

Tutkimus tutuksi. Työsuojelurahasto. Sairaanhoitajaliiton 21.11.2013 puheenjohtaja Merja Merasto15.11.2013 Tutkimus tutuksi. Työsuojelurahasto. Sairaanhoitajaliiton 21.11.2013 puheenjohtaja Merja Merasto15.11.2013 1 Suomessa vuonna 2010 sairaanhoitajan, terveydenhoitajan tai kätilön tutkinnon suorittaneita

Lisätiedot

1 Johdanto. Tavoitteeni opinnäytetyössä oli valmistaa asiakkaan toiveiden mukainen, hyvin istuva vaate. Työ myös täydensi ammattitaitoani.

1 Johdanto. Tavoitteeni opinnäytetyössä oli valmistaa asiakkaan toiveiden mukainen, hyvin istuva vaate. Työ myös täydensi ammattitaitoani. 1 1 Johdanto Opinnäytetyönä valmistin viittamaisen takin asiakkaan mittojen mukaan. Materiaalina käytin villakangasta. Työssäni pyrin panostamaan suunnitteluun ja ompeluun, sillä tahdoin lopputuloksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 159

Espoon kaupunki Pöytäkirja 159 12.06.2013 Sivu 1 / 1 2710/05.10.01/2013 159 Oikaisuvaatimus Huurrepolun ryhmäperhepäiväkodin lakkauttamisesta Valmistelijat / lisätiedot: Marjatta Korhonen, puh. (09) 816 83685 Maria Rauman, puh. (09)

Lisätiedot

Kuntayhteistyö maahanmuuttoneuvonta ja kiintiöpakolaisten vastaanottaminen

Kuntayhteistyö maahanmuuttoneuvonta ja kiintiöpakolaisten vastaanottaminen Iisalmen kaupunki Kuntayhteistyö maahanmuuttoneuvonta ja kiintiöpakolaisten vastaanottaminen v. 2012 alkaen Ylä-Savon yhteinen maahanmuuttoneuvoja (Iisalmi, Lapinlahti, Sonkajärvi, Vieremä, Kiuruvesi,

Lisätiedot