Lähiklinikkamalliin siirtyminen Hyvä vastaanottohanke tukena

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lähiklinikkamalliin siirtyminen Hyvä vastaanottohanke tukena"

Transkriptio

1 Lähiklinikkamalliin siirtyminen Hyvä vastaanottohanke tukena Hyvä vastaanottohankkeen loppuraportti Itäinen lähiklinikka (Ahtiala), Lahden kaupunki Leea Kallio, apulaisylilääkäri

2 Taustaa Lahti on asukkaan kaupunki. Kaupunki on jaettu neljään terveysasema-alueeseen, joista 2 on tällä hetkellä ulkoistettuna ja 2 omana toimintana. Ahtialan terveysasema on ollut osa Ahtiala- Mukkulan terveysasemaa, vaikkakin toiminut eri pisteessä kuin Mukkula. Ahtialan alueella on noin asukasta. Lahteen perustettiin kesällä 2012 yhteispäivystyskeskus Akuutti24. Tällöin Lahden kaupungin oma virka-ajan ulkopuolinen päivystys loppui. Lahdessa oli perinteisesti käytetty paljon iltapäivystystä ja tätä tarvetta korvaamaan perustettiin päiväaikaan toimiva päiväpoliklinikka, joka palvelee kaikkia lahtelaisia päivystysasioissa. Ilta- ja viikonloppupäivystystä hoitanut firma jatkaa päiväpoliklinikalla. Lahti on kärsinyt lääkäripulasta, jonka takia ulkoistuksiakin on tehty. Hoitajavastaanotto on laajaa ja monipuolista. Kahtena viime vuonna lääkäripulan takia käytössä on ollut myös omilla terveysasemilla vuokralääkäreitä tekemässä vastaanottotyötä. Lahdessa ei ole omalääkärijärjestelmää, joten potilaita ohjataan kenelle tahansa oman alueen lääkärille. Terveyskeskuspalvelujen peittävyys on noin 40%. Potku-hanke Lahti on mukana Potku-hankkeessa. Hankkeen tarkoituksena on tukea potilaiden omahoitoa, Potkuhankkeen myötä potilaat ovat alkaneet saada omahoitajia ja heille on tehty hoitosuunnitelmia, mikä on parantanut potilassuhteiden jatkuvuutta. Pääterveysasema ja lähiklinikat Sote 2015 hankesuunnitelmassa linjattiin, että Lahdessa siirrytään 4-portaiseen palvelujärjestelmään. Terveyskioskit ovat matalan palvelun hoitajavetoisia palvelupisteitä, joissa palvellaan kaikkia lahtelaisia. Lahdessa on toiminnassa 2 terveyskioskia kauppakeskusten yhteydessä. Lähiklinikat palvelevat perusterveitä ja pitkäaikaissairaita, joiden hoitotasapaino on hyvä ja palvelujen käyttö vähäistä. Pääterveysasema vastaa vaativasta perusterveydenhuollosta. Sinne listataan lahtelaiset, joilla on vaikea perussairaus tai useiden perussairauksien vuoksi paljon terveyspalvelujen käyttöä. Lisäksi pääterveysasemalla on erikoislääkäreitä, joilla potilaat käyvät

3 lähinnä konsultaatiokäynneillä. Akuutti24 vastaa päiväsaikaan vaativasta päivystyshoidosta ja virka-ajan ulkopuolella kaikista päivystysasioista (asioista, joiden hoito vaatii kannanottoa virkaajan ulkopuolella). Lähiklinikkamalliin siirtyminen Lähiklinikkamalliin siirtymistä varten perustettiin joulun alla 2012 lähiklinikkatyöryhmä, jossa on työntekijöitä eri ammattiryhmistä ja kaikilta terveysasemilta, päiväpoliklinikalta sekä Terveysneuvosta (keskitetty puhelinpalvelu). Työryhmä kokoontuu joka toinen viikkoa. Ryhmä tutustui ensi töikseen Sote 2015 hankesuunnitelmaan, teki asiakaskyselyn ja piti työpajan henkilökunnalle. Tältä pohjalta lähettiin luomaan lähiklinikkamallia. Sovittiin, että Ahtialan terveysasema lähtee pilotoimaan mallia syyskuussa Muut terveysasemat seuraavat perässä ja varsinainen pääterveysasema perustetaan v uuden terveysaseman valmistuttua. Hyvä vastaanottohanke Ahtialan terveysasema sai luvan osallistua myös Hyvä vastaanotto hankkeeseen. Pienen henkilöstömäärän vuoksi käytännössä kaikki vakituiseen henkilökuntaan kuuluvat ovat päässeet osallistumaan työpajoihin, mikä on helpottanut sitoutumista hankkeeseen. Tärkeää on ollut, että myös yksi henkilö terveysneuvosta on päässyt mukaan. Asetimme tavoitteeksi, että asiakkaat pääsevät kiireettömälle ajalle (hoidon tarpeen arvion mukaan lääkärin tai sairaanhoitajan aika) viikon sisällä. Samoin puhelinaika lääkärille tulisi saada viikon sisällä. Akuuttiasiat hoidetaan samana päivänä. Tavoitteet tiesimme koviksi ja aikatauluksi asetimme tavoitteiden saavuttamisen vuoden 2013 loppuun mennessä. Teimme kysynnän ja tarjonnan mittaukset maaliskuussa Mittausten perusteella meillä on riittävästi resurssia vastata alueen väestön kysyntään. Muutokset suunnitelmiin Kesän korvalla saimme yllätykseksemme kuulla, että johto haluaakin siirtyä uuteen toimintamalliin kokonaisuudessaan jo vuoden 2014 alusta eikä vasta uuden pääterveysaseman valmistuttua. Suunnittelulle tuli siis kiire. Lisäksi Lahti jaetaan uudelleen 3 alueeseen, joista 3 lähiklinikkaa

4 vastaavat. 2/3 lähiklinikasta on ulkoistettuja. Ahtialan terveysasema jää ainoana omaksi toiminnaksi ja sen väestö kasvaa 10000:sta :een. Nimi muuttuu Itäiseksi lähiklinikaksi. Pääterveysasemalle listataan vaativaa asiakasta kaikkien lähiklinikoiden alueelta. Lähiklinikkapilotin aloittaminen Aloitimme lähiklinikkapilotin Jo keväällä muodostettiin hoitaja-lääkärityöparit. Työparit tekevät pääsääntöisesti yhtä aikaa akuuttivuoroa ja kiireetöntä vastaanottoa. Työlistat on suunniteltu mittausten mukaisiksi. Kun potilas soittaa Terveysneuvoon, siellä arvioidaan olemassa olevien ohjeiden mukaisesti hoidon kiireellisyys, hoitopaikka (Akuutti24, traumapoliklinikka tai lähiklinikka) sekä tarvitseeko potilas lääkärin vai sairaanhoitajan hoitoa. Mikäli Terveysneuvo arvioi tarvittavan lähiklinikan lääkärin akuuttiaikaa, varataan akuuttiaika lääkärille. Mikäli arvioidaan tarvittavan sairaanhoitajan akuuttiarviota, ohjataan potilas lähiklinikalle, jossa palveluneuvoja laittaa potilaan klinikkahoitajan jonoon. Mikäli klinikkahoitajan jonossa on alle 5 potilasta, voidaan laaditun ohjeen mukaisesti klinikkahoitajalle ohjata myös eikiireellisiä nopeahkoja asioita esim. ihottuman, patin näytöt, ompeleen poistot, rokotus. Mikäli potilas tulee paikan päälle lähiklinikalle, palveluneuvonnassa tehdään samalla tavalla hoidontarpeen arvio kuin Terveysneuvossakin. Mikäli tarvitaan lääkärin arviota, mutta lääkärillä ei akuuttiaikoja ole vapaana, otetaan suoraan yhteys päivystävään lääkäriin. Sairaanhoitajan akuutti- ja subakuuttiajat lopetettiin kokonaan ja tilalle tuli klinikkahoitajatoiminta. Klinikkahoitajana toimii kunakin päivänä yksi sairaanhoitaja ja hän hoitaa koko päivän potilaita ilman ajanvarausta. Mikäli potilaan asia ei hoidukaan klinikkahoitajalla, hän konsultoi päivystävää lääkäriä, joka tarvittaessa ottaa potilaan väliin. Vastaanottotyöpäivinä aamupäivät lääkärit ja sairaanhoitajat pitävät itsenäistä vastaanottoa. Iltapäivisin klo lääkärin listalla on konsultaatioaikaa, jota lääkärin työparihoitaja täyttää blokkiajanvarausmenetelmällä, ajalla voi olla myös yhteisvastaanottoja. Tavoitteiden saavuttamisesta Tavoitteenamme oli siis, että lääkärin vastaanotolle pääsisi alle viikossa. T3 ajan valossa emme ole saavuttaneet tavoitetta yhtään eli T3-aika on edelleen 21 vuorokautta, joka meillä on raja-arvo. Vain kesäkuukausina muutamana viikkona pääsimme hieman alle 21 vuorokauden. Tavoitteen

5 saavuttamiseen vaikuttavat mm. vaihtuvat lääkärit (kun lääkäri on vaihtumassa, aikoja ei hänelle enää ole), osa-aikaisuudet ja runsas muu työ (mm. neuvolatyö) sekä sairaslomat. Tällä hetkellä lääkäritilanne on varsin hyvä, joten saattaisi olla mahdollista saada T3-aikaa hieman laskemaan. Neuvolapuolelle on kuitenkin päässyt kertymään varsin pitkät jonot, joten joudumme purkamaan reppua sieltä, koska siellä meillä ei ole apuna projektilääkäreitä. Todellisuudessa tilanne ei ole ainakaan aivan näin huono ja pystymme aiempaa paremmin hallitsemaan tilannetta siten, että emme joudu sanomaan ei oota. Pidämme nyt päivittäin kirjaa siitä paljonko kiireettömiä lääkäriaikoja on ja yhtenäkään päivänä klinikkamallin aloittamisen jälkeen ei ole ollut tilannetta, ettei jollekin alueemme lääkärille olisi päässyt. Käytännössä tilanne on se, että projektilääkärille (joita ei siis mitenkään ole huomioitu T3-laskelmissamme) pääsee hyvin nopeasti usein jopa samana tai seuraavana päivänä. Jos haluaa alueen omalle lääkärille aikaa saa odottaa noin 3 viikkoa, joskin yksittäisiä aikoja voi olla nopeastikin. Lisäksi työpareilla on siis käytössä blokkiajanvaraus. Konsultaatioaikoja on hyvin saatavilla ja omahoitajien potilaat pääsevät nopeammin vastaanotolle kuin T3 aika antaa olettaa. Sairaanhoitajien ajoissa ollaan päästy lähemmäs tavoitetta. 11 mitatusta 17 viikosta T3-aika on 7 vuorokautta tai vähemmän. Vaihtelu on varsin suurta: T3-aika on vaihdellut välillä Viimeisimmän 10 viikon aikana yli 7 vuorokauden on menty vain kerran. Lääkärien puhelinaikojen suhteen tilanne on suht samanlainen kuin ei-kiireellisten vastaanottoaikojen eli vain yksittäisillä viikoilla T3 on alittanut katkaisurajan 21 vuorokautta. Myös puhelinajoissa pidetään päivittäistä kirjanpitoa eikä ei-oota ole tarvinnut sanoa entiseen tapaan. Klinikkamallin aloittamisesta alkaen vain yhtenä päivänä syyskuussa on ollut tilanne, ettei kenellekään lääkärille ole puhelinaikaa. Puhelinaikoja annetaan lisäksi varsin runsaasti muulle kuin puhelinajalle (lähinnä konsultaatioajoille) lääkärien luvalla, jotta puhelinaika saadaan järjestettyä lähiaikoina hoitaneelle lääkärille. Jatkuvuus onkin selvästi lisääntynyt eli potilas saa selvästi aiempaa useimmin hoitaa asian saman lääkärin kanssa loppuun. Akuuttiasioissa olemme pystyneet hoitamaan varsin hyvin potilaat samana päivänä. Yhtään kiireellistä potilasta ei klinikkamallin aikana ole käännytetty ajan puutteen takia. Lääkärit ottavat 0-5 potilasta kiinnitettyjen potilaiden lisäksi. Klinikkahoitajalle pääsee hyvin ja jonotusajat ovat lyhyet (viime viikon seurannassa 0-35 minuuttia). Jonkin verran alueen potilaita edelleen hoidetaan päiväpoliklinikalla; lähinnä sinne itse suoraan hakeutuneita, vain yksittäistapauksia Terveysneuvon ohjaamana, kun päivystävällä lääkärillä ei ole akuuttiaikoja. Ensi vuoteen varautuminen Suurin haasteemme on nyt ensi vuoteen varautuminen. Kun nyt olemme hoitaneet asukkaan väestön 3 vastaanottotyötä tekevän (poisluettuna siis neuvolat yms.)lääkärin ja 3

6 sairaanhoitajan resurssilla, ensi vuonna resurssi on 4 vastaanottotyötä tekevää lääkäriä ja 5,5 sairaanhoitajaa asukkaan väestölle. Äkkiseltään tuntuu, että olemme mahdottaman tehtävän edessä. Tosiasiahan toisaalta on, että 20% väestöstä käyttää 80% palveluista (yleinen tieto jo mitattu Lahdessakin, joskaan ei terveysasemittain). Jos todella saamme näistä valikoitua potilaat pääterveysasemalle siten, että tästä paljon palveluja käyttävästä 20%:sta ½ - ¾ siirtyy pääterveysasemalle, saattaa tällä resurssilla toimiminenkin onnistua. Se vaatii kuitenkin paljon työtä eikä missään nimessä alkuvuodesta ole vielä mahdollista olla tilanteessa, että kaikki siirrettävät olisi siirretty (siirrot tehdään vastaanotto-/puhelinaikojen yhteydessä). Joudumme lähtemään ensi vuoteen paljolti arvioiden varassa ja muutamme suunnitelmia tarvittaessa. Koska meille on tulossa joulun seutuun yksi lääkärisijainenkin, pyrimme nyt purkamaan neuvolajonoa, koska vuoden alussa ei tule olemaan mahdollisuutta jonon purkuun. Vuoden alusta meillä tulee toimimaan maanantaisin ja perjantaisin 2 klinikkahoitajaa, muina päivinä aamupäivät 2 ja iltapäivät 1. Akuuttiaikoja sairaanhoitajille ei tule jatkossakaan, koska sekä henkilökunta että asiakkaat ovat klinikkahoitajatoimintaan tyytyväisiä. Päivystäviä lääkäreitä tulee samoin maanantaisin ja perjantaisin olemaan 2, toinen ajanvarauksella ja toinen ilman, muina päivinä aamupäivisin 2 ja iltapäivällä 1. Helmikuussa suunnittelemme tekevämme uudet mittaukset, joilla mitoitamme työohjelmamme uudelle väestöpohjallemme sopivaksi. Yhteenveto T3 aikojen valossa emme siis ole tavoitteitamme saavuttaneet. Olemme kuitenkin pystyneet käyttämään monenlaisia Hyvä vastaanottohankkeen oppeja haastavassa muutostilanteessa. Olemme oppineet mm. mittaamaan, seuraamaan ajanvaraustilannetta päivittäin, vähentämään aikatyyppejä, tekemään työlistat paremmin kysyntää vastaaviksi, käyttämään blokkiajanvarausta työpareittain, lisäämään jatkuvuutta. Työyhteisömme on yhtenäinen ja kehittämishaluinen. Näillä opeilla ja asenteella on hyvä lähteä kohti muutosta.

7

MÄNTYNUMMEN TERVEYSASEMAN

MÄNTYNUMMEN TERVEYSASEMAN 2011-2012 MÄNTYNUMMEN TERVEYSASEMAN HYVÄ VASTAANOTTOPROJEKTI LOHJAN TERVEYSKESKUS Mäntynummen terveysasema 2011-2012 LOHJAN TERVEYSKESKUKSEN MÄNTYNUMMEN TERVEYSASEMAN HYVÄVASTAANOTTOHANKEEN LOPPURAPORTTI

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO Kierros 4, 2015

HYVÄ VASTAANOTTO Kierros 4, 2015 HYVÄ VASTAANOTTO Kierros 4, 2015 Loppuraportti Valkeakosken sosiaali- ja terveyskeskus Yleistä Valkeakosken kaupungissa on n. 21 200 asukasta. Valkeakosken sosiaali- ja terveyskeskuksessa on yksi terveysasema.

Lisätiedot

Kuntatalo 8.2 2013 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk

Kuntatalo 8.2 2013 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk Kuntatalo 8.2 213 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk Tavoite: Hyvä vastaanotto-projekti syksy 21-kevät 211 Vastaanottojen lääkäreiden ja hoitajien aikojen saatavuuden parantaminen Jonojen

Lisätiedot

LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen

LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen Eija Peltonen 1 Vastaanoton menetystekijät 6. Maaliskuuta 2006 Hyvät vuorovaikutustaidot Ammattitaito Väestövastuu

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Hyvä potku hanke. Myllyojan terveysaseman loppuraportti

Oulun kaupunki. Hyvä potku hanke. Myllyojan terveysaseman loppuraportti Oulun kaupunki Hyvä potku hanke Myllyojan terveysaseman loppuraportti 2014-2015 SISÄLLYS 1 Myllyojan terveysaseman esittely ja hankkeen lähtökohdat... 3 2 Havaitut ongelmat ja kehittämiskohteet... 3 3

Lisätiedot

1. Esitiedot. Ilta- ja yöpäivystys on ulkoistettu.

1. Esitiedot. Ilta- ja yöpäivystys on ulkoistettu. . Esitiedot Helsinki on jaettu neljään alueeseen, joissa jokaisessa on vaihteleva määrä terveysasemia. Jokaisella alueella on johtava ylilääkäri ja jokaisella terveysasemalla on apulaisylilääkäri tai ylilääkäri.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/32 27.11.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/32 27.11.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (6) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 1226 HEL 2013-007690 T 00 00 03 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

PIHLAJALINNAN HYVÄ POTKU-TYÖRYHMÄN RAPORTTI VUODEN 2015 HANKKEESTA

PIHLAJALINNAN HYVÄ POTKU-TYÖRYHMÄN RAPORTTI VUODEN 2015 HANKKEESTA PIHLAJALINNAN HYVÄ POTKU-TYÖRYHMÄN RAPORTTI VUODEN 2015 HANKKEESTA Työpaikan tiedot: Omapihlaja Kehräsaaren terveysasema Henkilökunta 20 Väestöpohja 18 900 Työparityöskentelymalli Lääkäri-hoitajatyöparimallin

Lisätiedot

KESKUSTAN JA ROUTION PALVELUALUEIDEN HYVÄ VASTAANOTTOPROJEKTI LOHJAN TERVEYSKESKUS. Keskustan terveysasema

KESKUSTAN JA ROUTION PALVELUALUEIDEN HYVÄ VASTAANOTTOPROJEKTI LOHJAN TERVEYSKESKUS. Keskustan terveysasema 2011-2012 KESKUSTAN JA ROUTION PALVELUALUEIDEN HYVÄ VASTAANOTTOPROJEKTI LOHJAN TERVEYSKESKUS Keskustan terveysasema 2011-2012 LOHJAN TERVEYSKESKUKSEN KESKUSTAN JA ROUTION HYVÄ VASTAANOTTOPROJEKTIN LOPPURAPORTTI

Lisätiedot

Hyvä Potku Siilaisen terveysasemalla, Joensuun terveyskeskuksessa 2014-2015

Hyvä Potku Siilaisen terveysasemalla, Joensuun terveyskeskuksessa 2014-2015 Hyvä Potku Siilaisen terveysasemalla, Joensuun terveyskeskuksessa 2014-2015 Siilaisen terveysasema, Joensuu Heiskanen Maili, osastonhoitaja Katajavuori Tuulia, apulaisylilääkäri Kosunen Tiina, sairaanhoitaja

Lisätiedot

Äänekosken terveyskeskus. Ylilääkäri Keijo Lukkarinen

Äänekosken terveyskeskus. Ylilääkäri Keijo Lukkarinen Äänekosken terveyskeskus Ylilääkäri Keijo Lukkarinen Shp:n talousarvio 2018 Shp:n talousarviossa on Äänekosken osuus 22,425 miljoonaa euroa ( + 2,2 % verrattuna vuoden 2017 ennusteeseen) Kaupungin raami

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO HANKE 24.8.2011-11.5.2012

HYVÄ VASTAANOTTO HANKE 24.8.2011-11.5.2012 HELSINGIN TERVEYSKESKUS HAAGAN TERVEYSASEMA HYVÄ VASTAANOTTO HANKE 24.8.2011-11.5.2012 LOPPURAPORTTI Projektiin osallistuneet: Ylilääkäri Outi Sammalkorpi, osastonhoitaja Eija Korhonen, tk-lääkäri Arja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 11/2013 1 (5) 18 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Mari Rantasen ym. terveysasemien akuuttiaikoja koskevasta aloitteesta HEL 2013-007690

Lisätiedot

Joustava-klinikka malli suun terveydenhuollossa

Joustava-klinikka malli suun terveydenhuollossa Joustava-klinikka malli suun terveydenhuollossa Suun terveydenhuollon resurssit ja kehitystoimet saatavuuden parantamiseksi, Rovaniemen kaupunki vs. ylihammaslääkäri Eeva-Riitta Ylikärppä Taustaa 2002

Lisätiedot

Loppuraportti Hyvä Potku -hanke Kokkolan ja Kruunupyyn terveysasemilla 2014-2015

Loppuraportti Hyvä Potku -hanke Kokkolan ja Kruunupyyn terveysasemilla 2014-2015 Loppuraportti Hyvä Potku -hanke Kokkolan ja Kruunupyyn terveysasemilla 2014-2015 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 KOKKOLA... 1 KRUUNUPYY... 3 2 HYVÄ POTKU -HANKE KOKKOLAN JA KRUUNUPYYN TERVEYSASEMILLA 5 LÄHTÖTILANNE...

Lisätiedot

HELSINGIN TERVEYSKESKUS PITÄJÄNMÄEN TERVEYSASEMA HYVÄ VASTAANOTTO 10.4.-29.11.2013 LOPPURAPORTTI

HELSINGIN TERVEYSKESKUS PITÄJÄNMÄEN TERVEYSASEMA HYVÄ VASTAANOTTO 10.4.-29.11.2013 LOPPURAPORTTI HELSINGIN TERVEYSKESKUS PITÄJÄNMÄEN TERVEYSASEMA HYVÄ VASTAANOTTO 10.4.-29.11.2013 LOPPURAPORTTI Hyvä vastaanotto-tiimi: Marjo Parkkila-Harju, Suvi Paananen, Terttu Henriksson, Jaana Jääskeläinen, Kirsti

Lisätiedot

ASIAKASPALAUTTEEN POHJALTA LAADITUT KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2016

ASIAKASPALAUTTEEN POHJALTA LAADITUT KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2016 1 ASIAKASPALAUTTEEN POHJALTA LAADITUT KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2016 Sisällys Lapsiperheiden sosiaalipalvelut Aikuisten sosiaalipalvelut Lasten ja nuorten terveyspalvelut Vastaanottotoiminta Mielenterveys-

Lisätiedot

1. Lääkäreiden sekä terveyden- ja sairaanhoitajien ei-kiireellisille vastaanottoajoille oli pitkät jonot.

1. Lääkäreiden sekä terveyden- ja sairaanhoitajien ei-kiireellisille vastaanottoajoille oli pitkät jonot. HYVÄ VASTAANOTTO LOPPURAPORTTI Kalajärven terveysasema YLEISTÄ Pohjois-Espoossa sijaitseva Kalajärven terveysasema kuuluu Espoon keskuksen suuralueeseen. Alueen pääterveysasema Samaria oli mukana Hyvä

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO KESKUSTAN TERVEYSASEMA, OULU LOPPURAPORTTI

HYVÄ VASTAANOTTO KESKUSTAN TERVEYSASEMA, OULU LOPPURAPORTTI HYVÄ VASTAANOTTO 28.9.2011 26.09.2012 KESKUSTAN TERVEYSASEMA, OULU LOPPURAPORTTI 1 Sisällysluettelo 2. Sisällysluettelo 3. Yleistä Osallistujat 4. Ongelmat 5. Tavoitteet 6. Keinot 7. Toteutus 8. Mittauksia

Lisätiedot

Avo- ja asumispalvelut/vastaanottopalvelut Suun terveydenhuolto Dno TRE: 5133/ /2018

Avo- ja asumispalvelut/vastaanottopalvelut Suun terveydenhuolto Dno TRE: 5133/ /2018 Selvitys 1 (5) Aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat Sosiaali- ja terveysyksikkö LSSAVI/3692/05.07.04/2018 LSSAVI/5203/00.02.00/2018 LSSAVI/5653/06.03.00/2018 Vastaus aluehallintoviraston

Lisätiedot

Jonot ja odotusajat - voiko niitä hallita ja onko vaivan arvoista? Tuula Heinänen Kehittämisjohtaja Espoon sosiaali- ja terveystoimi

Jonot ja odotusajat - voiko niitä hallita ja onko vaivan arvoista? Tuula Heinänen Kehittämisjohtaja Espoon sosiaali- ja terveystoimi Jonot ja odotusajat - voiko niitä hallita ja onko vaivan arvoista? Tuula Heinänen Kehittämisjohtaja Espoon sosiaali- ja terveystoimi Mikä on Hyvä vastaanotto = Kaste-rahoitteinen hanke, jonka puitteissa

Lisätiedot

Kysely YTHS:lle suun terveydenhuollosta: maaliskuu 2014

Kysely YTHS:lle suun terveydenhuollosta: maaliskuu 2014 0% valmiina (Sivu 0 / 7) Kysely YTHS:lle suun terveydenhuollosta: maaliskuu 2014 PERUSTIEDOT 1. Toimipiste, jonka tietoja vastaukset koskevat * Helsinki 2. Johtava hammaslääkäri / vastaaja * 3. Päivämäärä

Lisätiedot

Hyvä vastaanotto loppuraportti

Hyvä vastaanotto loppuraportti Hyvä vastaanotto loppuraportti Oulun kaupungin suun terveydenhuolto Kaijonharjun, Rajakylän ja Keskustan suun terveydenhuollon piirit (KaRaOKe) Osallistujat: Työryhmä: Tuula Hannu, Taina Hurskainen, Reija

Lisätiedot

Tammelakeskuksen terveysasema, POTKU 4 hankkeen raportti

Tammelakeskuksen terveysasema, POTKU 4 hankkeen raportti Tammelakeskuksen terveysasema, POTKU 4 hankkeen raportti Tammelakeskuksen terveysasema sijaitsee Tampereen kaupungin keskustassa. Aseman väestöpohja on noin 40 000 asukasta. Asiakaskunta on pääosin ikäihmisiä.

Lisätiedot

Terveyskeskusten avosairaanhoidon järjestelyt Kyselytutkimuksen tuloksia 2: Kiireellinen hoito

Terveyskeskusten avosairaanhoidon järjestelyt Kyselytutkimuksen tuloksia 2: Kiireellinen hoito TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 16 ELOKUU 2016 Kyselytutkimuksen tuloksia 2: Kiireellinen hoito Ydinviestit Terveysasemien aukioloajat ja kiireellisen hoidon järjestelyt vaihtelevat Suomessa huomattavasti. Kunnat

Lisätiedot

Hyvä vastaanotto Pälkäneen terveysasemilla Kierros

Hyvä vastaanotto Pälkäneen terveysasemilla Kierros KANGASALAN KUNTA Sosiaali- ja terveyskeskus TERVEYSPALVELUT Hyvä vastaanotto Pälkäneen terveysasemilla Kierros 10 11.4.2013-29.11.2013 Mukana kehittäjätiimissä: Marja Mustalahti tkl, Maija Mäkinen oh,

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO. Hyvä vastaanotto projektin väliraportti Matinkylän terveysasema

HYVÄ VASTAANOTTO. Hyvä vastaanotto projektin väliraportti Matinkylän terveysasema HYVÄ VASTAANOTTO Hyvä vastaanotto projektin väliraportti Matinkylän terveysasema 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 1.1 Tausta... 3 1.2 Tavoitteet... 3 1.3 Terveysasematiedot... 3 2 Lähtötilanne terveysasemalla...

Lisätiedot

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä HYVÄ POTKU LOPPURAPORTTI LUUMÄEN TERVEYSASEMALLA 2015 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä Luumäen terveysasemasta 2. Mukaan Hyvä Potku hankkeeseen

Lisätiedot

Hyvä vastaanotto -hanke Loppuraportti

Hyvä vastaanotto -hanke Loppuraportti Hyvä vastaanotto -hanke Loppuraportti 5.9.2012 Töölön terveysasema Markku Lehikoinen, Tuulia Meriniemi, Cinzia Sarti, Juhani Sorvo, Hillevi Tanhuanpää, Mikko Valkonen ja Shari Vierto Sisällysluettelo:

Lisätiedot

Kysely kansanterveyshoitajille 2011 Yhteenvetoraportti, N=18, Julkaistu: 19.5.2011. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Kysely kansanterveyshoitajille 2011 Yhteenvetoraportti, N=18, Julkaistu: 19.5.2011. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Kysely kansanterveyshoitajille 2011 Yhteenvetoraportti, N=18, Julkaistu: 19.5.2011 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Valitse terveysasema, jolla työskentelet Seutu I 9 50,00% Seutu II 3 16,67% Seutu III

Lisätiedot

Hyvä Potku 2014-2015 Kaijonharjun terveysasema

Hyvä Potku 2014-2015 Kaijonharjun terveysasema Hyvä Potku 2014-2015 Kaijonharjun terveysasema Työryhmä: ph Päivi Metso, Sinikka Tauriainen, sh Titta Pyttynen, Sari Pekkanen, Tarja Tiusanen, lääkäri Marianne Riekki, Marianne Rasi, Saara Kuula, Tuula

Lisätiedot

FYSIOTERAPEUTIN SUORAVASTAANOTTO Oh Tiina Ajalin, ft Anitta Lehtonen Turun hyvinvointitoimiala, lääkinnällinen kuntoutus

FYSIOTERAPEUTIN SUORAVASTAANOTTO Oh Tiina Ajalin, ft Anitta Lehtonen Turun hyvinvointitoimiala, lääkinnällinen kuntoutus FYSIOTERAPEUTIN SUORAVASTAANOTTO 10.5.2017 Oh Tiina Ajalin, ft Anitta Lehtonen Turun hyvinvointitoimiala, lääkinnällinen kuntoutus SUORAVASTAANOTTO Tehtävänsiirto lääkäreiltä fysioterapeuteille Tarve kirjattu

Lisätiedot

Kallion Terveysasema Hyvä Vastaanotto Projekti. Paremmin joka päivä. Hyvä vastaanotto Kallion terveysasemalla

Kallion Terveysasema Hyvä Vastaanotto Projekti. Paremmin joka päivä. Hyvä vastaanotto Kallion terveysasemalla Paremmin joka päivä Hyvä vastaanotto Kallion terveysasemalla LOPPURAPORTTI 13.2.2013 Sisällysluettelo: Johdanto 3 Ongelmat 4 Tavoitteet 5 Mittaukset 5 Toimenpiteet 7 Pohdinta 9 Terveysasemalla Hyvä vastaanotto

Lisätiedot

Terveysasemalle voi varata aikoja myös sähköisesti. Länsi-Vantaan terveysasemien lääkärin- ja hoitajavastaanoton

Terveysasemalle voi varata aikoja myös sähköisesti. Länsi-Vantaan terveysasemien lääkärin- ja hoitajavastaanoton Terveysasemalle voi varata aikoja myös sähköisesti Länsi-Vantaan terveysasemien lääkärin- ja hoitajavastaanoton sähköinen ajanvaraus Länsi-Vantaan terveysasemien lääkärin- ja hoitajavastaanoton sähköinen

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI. Hyvä potku-hanke Limingan terveyskeskuksessa

LOPPURAPORTTI. Hyvä potku-hanke Limingan terveyskeskuksessa LOPPURAPORTTI Hyvä potku-hanke Limingan terveyskeskuksessa Sisällys 1.Johdanto... 3 1.1 Liminka kuntana... 3 1.2 Limingan terveyskeskus... 3 2. Hyvä Potku-hanke... 4 2.1 Hyvä Potku-hanke Limingassa...

Lisätiedot

Kiireellinen ja kiireetön terveydenhoito Tampereella Milloin omalle terveysasemalle? Milloin Ensiapu Acutaan?

Kiireellinen ja kiireetön terveydenhoito Tampereella Milloin omalle terveysasemalle? Milloin Ensiapu Acutaan? Kiireellinen ja kiireetön terveydenhoito Tampereella Milloin omalle terveysasemalle? Milloin Ensiapu Acutaan? HYVINVOINTIPALVELUT Kiireellinen ja kiireetön terveydenhoito Tampereella 2 TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT

Lisätiedot

Terveysasemien toimistot ovat avoinna normaalisti klo 8.00-15.00. Yhteystiedot liitteessä 1.

Terveysasemien toimistot ovat avoinna normaalisti klo 8.00-15.00. Yhteystiedot liitteessä 1. TERVEYSKESKUKSEN TOIMINTA KESÄLLÄ 2008 Hämeenlinnan kaupungissa, Hauholla, Parolassa, Kalvolassa ja Rengossa terveysasemat ovat auki koko kesän. Pappilanniemen terveysasema on suljettu 23.6.- 3.8.2008.

Lisätiedot

HYVÄ POTKU HANKE. Haukiputaan terveysasema Loppuraportti 30.4.2015

HYVÄ POTKU HANKE. Haukiputaan terveysasema Loppuraportti 30.4.2015 HYVÄ POTKU HANKE Haukiputaan terveysasema Loppuraportti 30.4.2015 Huusko Jarkko Kinnunen Marke Kipinä Heli Laasonen Marja Mustakangas Pirjo Oinas Tarja Seppälä Marja-Liisa Suomi Katja 1 Sisältö sivu 1.

Lisätiedot

ESPOON KESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTA HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE SAMARIAN TERVEYSASEMALLA 9.2.2010-30.11.2010

ESPOON KESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTA HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE SAMARIAN TERVEYSASEMALLA 9.2.2010-30.11.2010 LOPPURAPORTTI 5.11.2010 /JL, HMT, HL ESPOON KESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTA HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE SAMARIAN TERVEYSASEMALLA 9.2.2010-30.11.2010 Osallistujat: Helena Lappalainen, apulaisylilääkäri Liselott

Lisätiedot

Kiireellinen ja kiireetön hoito toimivaksi Sodankylän terveyskeskuksessa. Raportti PaKasteen työskentelyjaksosta

Kiireellinen ja kiireetön hoito toimivaksi Sodankylän terveyskeskuksessa. Raportti PaKasteen työskentelyjaksosta Kiireellinen ja kiireetön hoito toimivaksi Sodankylän terveyskeskuksessa Raportti PaKasteen työskentelyjaksosta 2012 2013 Lehtinen Marika Puolakka Hanna 20.12.2012 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Kiireellinen

Lisätiedot

Valinnanvapaus ja palvelusetelikokeilu Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän terveydenhuollon avovastaanottotoiminnassa

Valinnanvapaus ja palvelusetelikokeilu Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän terveydenhuollon avovastaanottotoiminnassa Valinnanvapaus ja palvelusetelikokeilu Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän terveydenhuollon avovastaanottotoiminnassa l 24:4:2018 Risto Raivio, projektipäällikkö Terveydenhuollon avovastaanottotoiminta Päijät-Hämeen

Lisätiedot

OmaMehiläinen ja DigiKlinikka käyttöön Länsi-Pohjassa

OmaMehiläinen ja DigiKlinikka käyttöön Länsi-Pohjassa OmaMehiläinen ja DigiKlinikka käyttöön Länsi-Pohjassa Kemin, Tornion ja Keminmaan kuntien asukkaat saavat maksutta käyttöön Mehiläisen Digiklinikan. Tämä on ensimmäinen kerta, kun osana julkisia terveyspalveluita

Lisätiedot

Kannattiko palvelujen ulkoistaminen? Oman ja ulkoistetun perusterveydenhuollon palvelujen käytön ja tuottavuuden vertailu Kouvolan terveyskeskuksessa

Kannattiko palvelujen ulkoistaminen? Oman ja ulkoistetun perusterveydenhuollon palvelujen käytön ja tuottavuuden vertailu Kouvolan terveyskeskuksessa Kannattiko palvelujen ulkoistaminen? Oman ja ulkoistetun perusterveydenhuollon palvelujen käytön ja tuottavuuden vertailu Kouvolan terveyskeskuksessa Kati Myllymäki, Kouvolan terveyskeskus Miika Linna,

Lisätiedot

Monisairas potilas ja hoidon jatkuvuus

Monisairas potilas ja hoidon jatkuvuus Monisairas potilas ja hoidon jatkuvuus Risto Raivio Itäisen alueen ylilääkäri Valinnanvapauskokeilun projektipäällikkö Terveydenhuollon avovastaanottotoiminta Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Sidonnaisuudet

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNGIN TERVEYDENHUOLLON PALVELUT

KEMIN KAUPUNGIN TERVEYDENHUOLLON PALVELUT KEMIN KAUPUNGIN TERVEYDENHUOLLON PALVELUT Esitteen kuvat Tiina Laukkanen 2 KEMIN KAUPUNGIN TERVEYDENHUOLLON PALVELUT KEMIN KAUPUNGIN VASTAANOTTOPALVELUT LÄÄKÄRIEN JA SAIRAANHOITAJIEN VASTAANOTOT Avoinna

Lisätiedot

Hyvä Potku-työryhmä 21.4.2015

Hyvä Potku-työryhmä 21.4.2015 ROVANIEMEN KAUPUNKI Hyvä Potku Loppuraportti Hyvä Potku-työryhmä 21.4.2015 Loppuraportissa kuvataan avovastaanoton kehittämistyötä Hyvä Potku-hankkeessa 10.9.2014-13.5.2015 2 1. OSALLISTUJAT Hyvä Potku

Lisätiedot

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille maaliskuu 2010 26.5.2010 Tieto-osasto/ PATI 1 Tiedonkeruu keväällä 2010 Hoitotakuukysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille

Lisätiedot

Hyvä Potku kehittämistyön raportti Kaakkurin terveysasema 2014 2015

Hyvä Potku kehittämistyön raportti Kaakkurin terveysasema 2014 2015 Hyvä Potku kehittämistyön raportti Kaakkurin terveysasema 2014 2015 Työryhmä: Broström Eila, sh Hernetkoski Maili, lh Niskakangas Peppina, tkl Paaso Saara, sh Pikkarainen Mari, tkl Pennanen Harri, tkl

Lisätiedot

Terveysasemien saatavuuden parantaminen Espoossa. Tuija Kumpulainen Johtava ylilääkäri Terveysasematoiminta

Terveysasemien saatavuuden parantaminen Espoossa. Tuija Kumpulainen Johtava ylilääkäri Terveysasematoiminta Terveysasemien saatavuuden parantaminen Espoossa Tuija Kumpulainen Johtava ylilääkäri Terveysasematoiminta Espoo 2015 265 000 asukasta Paljon nuoria ja työikäisiä, koulutettuja ja hyvätuloisia Samalla

Lisätiedot

Kaatumisvaaran arviointiprosessit - JIK ky:n mallit

Kaatumisvaaran arviointiprosessit - JIK ky:n mallit Kaatumisvaaran arviointiprosessit - JIK ky:n mallit Kaatumisten ehkäisy, alueellinen koulutusiltapäivä 17.1.2019 Hanna Leskelä / Ikääntyneiden palveluiden vastuualueen ft Kaatumisvaaran arvioinnin kehittäminen

Lisätiedot

Hoidon tarpeen arvioinnin ja päivystystoiminnanp sujuvuus Keski-Suomen keskussairaalassa

Hoidon tarpeen arvioinnin ja päivystystoiminnanp sujuvuus Keski-Suomen keskussairaalassa Hoidon tarpeen arvioinnin ja päivystystoiminnanp sujuvuus Keski-Suomen keskussairaalassa Ylilää ääkäri Jorma Teittinen Päivystyksen toimialue, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Hoidon tarpeen arviointi ja

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO/ BRA MOTTAGNING

HYVÄ VASTAANOTTO/ BRA MOTTAGNING HYVÄ VASTAANOTTO/ BRA MOTTAGNING kierros nro 1, 2010 Loppuraportti Sipoon terveyskeskus Yleistä Sipoon kunnassa on n. 18 000 asukasta. Sipoon terveyskeskukseen kuuluu kaksi terveysasemaa, joista toinen,

Lisätiedot

Sastamalan kaupunki/sotesi. Hyvä vastaanotto-hanke. Hoitajien ja lääkärien vastaanotto, pääterveysasema

Sastamalan kaupunki/sotesi. Hyvä vastaanotto-hanke. Hoitajien ja lääkärien vastaanotto, pääterveysasema Sastamalan kaupunki/sotesi Hyvä vastaanotto-hanke Hoitajien ja lääkärien vastaanotto, pääterveysasema Osallistujat: Anne Kantola, johtava hoitaja Satu Miettola, vs avohoidon ylilääkäri Päivi Peuraniemi,

Lisätiedot

Hoidon saatavuus suun terveydenhuollossa

Hoidon saatavuus suun terveydenhuollossa Hoidon saatavuus suun terveydenhuollossa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille maaliskuu 2009 29.5.2009 Tieto-osasto/ PATI 1 Tiedonkeruu keväällä 2009 Hoitotakuukysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25 17.02.2016 Sivu 1 / 1 259/2016 06.00.00 25 Selvitys aluehallintovirastolle hoitoonpääsyn toteutumisesta Espoon perusterveydenhuollossa ja suun terveydenhuollossa Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Kumpulainen,

Lisätiedot

Hammashoidon yhteystiedot Phhyky:n alueella

Hammashoidon yhteystiedot Phhyky:n alueella Hammashoidon yhteystiedot Phhyky:n alueella Suun terveydenhoito Asikkalassa Asikkalan terveysasema hammashoitola Terveystie 1 17200 Vääksy 03 880 2842 Kiireellinen hoito Suun terveydenhoito Hartolassa

Lisätiedot

Hyvä vastaanotto Bra Mottagning

Hyvä vastaanotto Bra Mottagning Hyvä vastaanotto Bra Mottagning Rajakylän terveysasema 2012-2015 LOPPURAPORTTI Työryhmä: Arponen Jesse, tkl Kahelin Hilkka, lh Kaupinmäki Eija, tkl Karppinen Pirjo, sh Karppinen Anita, th Ollila Virpi,

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2015 Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä

Lisätiedot

(Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p. 040 330 6002)

(Valmistelija: Kunnanjohtaja Karoliina Frank, p. 040 330 6002) LOPEN KUNNAN TERVEYSPALVELUT Kunnanhallitus 25.4.2016 ( 78): Lopen kunnanhallitus keskusteli kokouksessaan 30.3.2016 kohdassa muut asiat Lopen kunnan terveyspalveluista. Keskustelun pohjana oli kuntalaiskeskustelu

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO. Hyvä vastaanotto projektin väliraportti Puolarmetsän terveysasema

HYVÄ VASTAANOTTO. Hyvä vastaanotto projektin väliraportti Puolarmetsän terveysasema HYVÄ VASTAANOTTO Hyvä vastaanotto projektin väliraportti Puolarmetsän terveysasema 2 Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 3 1.1 Tausta... 3 1.2 Tavoite... 3 1.3 Osallistujat... 3 1.4 Terveysasematiedot...

Lisätiedot

Hyvä vastaanotto. Loppuraportti. Tampereen tk, Linnainmaan terveysasema

Hyvä vastaanotto. Loppuraportti. Tampereen tk, Linnainmaan terveysasema Hyvä vastaanotto Loppuraportti Tampereen tk, Linnainmaan terveysasema Sisältö Mikä on hyvä vastaanotto hanke?...3 Linnainmaan terveysasema...4 Lähtökohdat Hyvä vastaanotto hankkeeseen...4 Ongelmien kartoitus...5

Lisätiedot

Hyvä Potku kehittämistyön loppuraportti

Hyvä Potku kehittämistyön loppuraportti Hyvä Potku kehittämistyön loppuraportti Suomussalmen terveyskeskus Lääkäri Pertti Pasanen Terveydenhoitaja Erja Helttunen Terveyskeskuksen esittely Suomussalmen terveyskeskus on osa Kainuun sosiaali- ja

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE LOPPURAPORTTI Nastolan terveysasema Suun terveydenhuolto

HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE LOPPURAPORTTI Nastolan terveysasema Suun terveydenhuolto 2013 HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE LOPPURAPORTTI Nastolan terveysasema Suun terveydenhuolto Sisällys 1. Johdanto 2. Lähtötilanne 3. Tavoitteet 4. Mittaukset 4.1 Tasapainolaskurimittaukset 4.2 Tulokset tasapainolaskurista

Lisätiedot

Asiakaskeskeinen palvelu terveydenhuollossa

Asiakaskeskeinen palvelu terveydenhuollossa Asiakaskeskeinen palvelu terveydenhuollossa Sosiaali-ja terveysjohdon neuvottelupäivät 7.2.2107 Yel Pia Luukkonen (Savoa Partners) Th Laura Aarikka (Helsingin kaupunki) TARVE JA TAVOITE TERVEYDENHUOLLOSSA

Lisätiedot

Hyvä Potku -hanke Tampereen kaupungin Opiskeluterveydenhuollossa 2015

Hyvä Potku -hanke Tampereen kaupungin Opiskeluterveydenhuollossa 2015 .9. Hyvä Potku -hanke Tampereen kaupungin Opiskeluterveydenhuollossa Lääkärit Noora Seilo ja Tytti Huurros Terveydenhoitajat Kirsi Leppänen, Raisa Niemelä ja Eila Pääkkönen Muutostoimenpiteet kohdistuivat

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien

Lisätiedot

Hyvä vastaanotto loppuraportti

Hyvä vastaanotto loppuraportti Hyvä vastaanotto loppuraportti Kiimingin terveysasemapiiri Työryhmä: ayl Irma Honkamaa, tkl Katja Kuivaniemi, lv Jarmo Koivisto, sh Päivi Korttilalli, sh Ulla Laakkonen, sh Merja Tolonen ja vs.pem Sirkku

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki ja potilaan valinnanvapaus. Mika Paavilainen Kuntaliitto, sosiaali- ja terveys

Terveydenhuoltolaki ja potilaan valinnanvapaus. Mika Paavilainen Kuntaliitto, sosiaali- ja terveys Terveydenhuoltolaki ja potilaan valinnanvapaus Mika Paavilainen Kuntaliitto, sosiaali- ja terveys Terveydenhuoltolaki ja potilaan valinnanvapaus Säännökset hoitopaikan valintaoikeudesta sisältyvät terveydenhuoltolain

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Vanhusneuvosto 29.05.2017 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 10 Klaukkalan terveysaseman toiminnan esittely / asiantuntijasairaanhoitaja Merja Tuominen 11 Edellisen kokouksen pöytäkirjan

Lisätiedot

Hoitotyö terveysasemalla

Hoitotyö terveysasemalla Hoitotyö terveysasemalla Turun terveysasemien asiakasraati 20.9.2017 Eva Antero-Jalava Terveydenhoitaja, TtM Terveysasematyö ja hoitohenkilökunta Terveysasemalla työskentelee sairaanhoitajia, terveydenhoitajia

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin valinnanvapauskokeilu hanke Riitta Pylvänen projektipäällikkö

Jyväskylän kaupungin valinnanvapauskokeilu hanke Riitta Pylvänen projektipäällikkö Jyväskylän kaupungin valinnanvapauskokeilu hanke 2.10.2017 Riitta Pylvänen projektipäällikkö 16.10.2017 Valinnanvapauskokeilun toteutus Jyväskylässä Kokeilu käynnistyi Jyväskylässä 20.2.2017 Kolme palvelutuottajaa

Lisätiedot

Murtumien ehkäisyn verkoston toinen tapaaminen

Murtumien ehkäisyn verkoston toinen tapaaminen Yhteenveto: Murtumien ehkäisyn verkoston toinen tapaaminen Tiistai 15.5.2018 Klo:13.30-15.30 Kokoustila Kaisu Iiris, Anne, Jaana, Risto ja Sari Osallistujat Katja Nupponen Airi Kuokkanen Mattila Marita

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUIDEN SAATAVUUS N keskiarvo

TERVEYSPALVELUIDEN SAATAVUUS N keskiarvo LIITE 6 1(2) Taulukko 2. Aloitusvaiheen tulosten keskiarvot ja keskihajonnat. TERVEYSPALVELUIDEN SAATAVUUS N keskiarvo keskihajonta Henkilökunnan riittävyys 32 2,99 6,75 Henkilökuntaa on riittävästi 32

Lisätiedot

Perusterveysbarometri Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto

Perusterveysbarometri Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto Perusterveysbarometri Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto Johdanto ja keskeiset tulokset Perusterveysbarometri 2 Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto ovat toteuttaneet yhteistyössä

Lisätiedot

Hyvä Potku Kempeleen terveyskeskus Vastaanotto Joulukuu 2014 syyskuu 2015

Hyvä Potku Kempeleen terveyskeskus Vastaanotto Joulukuu 2014 syyskuu 2015 Hyvä Potku Kempeleen terveyskeskus Vastaanotto Joulukuu 2014 syyskuu 2015 Työryhmä: Lähihoitaja Tiia Makkonen Sairaanhoitajat Jaana Huttula ja Suvi Kailaste Väestövastuulääkärit Mari Ojantakanen ja Ulla

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2010 1 307 LAUSUNTO MONISAIRAIDEN POTILAIDEN HOITOA JA TERVEYSASEMIEN HENKILÖSTÖÄ KOSKEVASTA ALOITTEESTA Terke 2010-2261 Esityslistan asia TJA/11 TJA Terveyslautakunta

Lisätiedot

MITÄ MIELTÄ ASIAKKAAT TERVEYSKESKUSTEN VASTAANOTTOPALVELUISTA

MITÄ MIELTÄ ASIAKKAAT TERVEYSKESKUSTEN VASTAANOTTOPALVELUISTA MITÄ MIELTÄ ASIAKKAAT TERVEYSKESKUSTEN VASTAANOTTOPALVELUISTA Asiakkaat ja sote: kohtaamisten kehässä 7.2.2019 KANSALLISTEN ASIAKASPALAUTEKYSELYJEN HYÖDYT THL-kyselyt: terveyskeskusten vastaanotot, hammashoitolat,

Lisätiedot

Kemin terveyskeskuksen ajanvarausvastaanoton kehittäminen

Kemin terveyskeskuksen ajanvarausvastaanoton kehittäminen Kemin terveyskeskuksen ajanvarausvastaanoton kehittäminen PaKasteen perusterveydenhuollon työskentelyjakso 1.8. - 31.10.2010 th Miia Kauppila th Pirjo Peltoperä Kemin terveyskeskus Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

TIEDOTE TERVEYSPALVELUISTA

TIEDOTE TERVEYSPALVELUISTA TIEDOTE TERVEYSPALVELUISTA TERVEYDENHOITAJA Tavattavissa ylä-asteen tiloissa, ulko-ovi löytyy lukion puoli päästä. Voit ottaa yhteyttä puhelimitse p. 4390253, 0447390253 tai sähköpostin kautta: paula.lammi@ras.fi

Lisätiedot

Keski-Suomen keskussairaalan yhteispäivystys

Keski-Suomen keskussairaalan yhteispäivystys Keski-Suomen keskussairaalan yhteispäivystys Sairaalapäivät 2010 23.-24.11.2010, Finlandia-talo, Helsinki toimialueen johtaja Jorma Teittinen Päivystyksen toimialue Keski-Suomen sairaanhoitopiiri KESKI-SUOMEN

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 5.6.2017 1 OMAHOITAJUUDEN KEHITTÄMISVERKOSTO Osallistujakunnat Kemijärvi, Kittilä, Muonio, Pello, Rovaniemi, Simo, Sodankylä, Tervola,

Lisätiedot

HOIDON JATKUVUUS. Seppo Voutilainen Ei sidonnaisuuksia

HOIDON JATKUVUUS. Seppo Voutilainen Ei sidonnaisuuksia HOIDON JATKUVUUS Seppo Voutilainen 13.5.2016 Ei sidonnaisuuksia Shortell (1976): Hoidon jatkuvuuden viisi ominaisuutta Keskityn nyt vain niistä ensimmäiseen eli: Missä määrin ensimmäisellä käynnillä tavattu

Lisätiedot

Etelä-Karjalan keskussairaala Syöpähoitoyksikkö

Etelä-Karjalan keskussairaala Syöpähoitoyksikkö Etelä-Karjalan keskussairaala Syöpähoitoyksikkö www.eksote.fi Syöpähoitoyksikkö Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri eli Eksote yhdistää koko alueen erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon, vanhustenpalvelut

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO-RAPORTTI LEPPÄVAARAN TERVEYSASEMA, ESPOO

HYVÄ VASTAANOTTO-RAPORTTI LEPPÄVAARAN TERVEYSASEMA, ESPOO HYVÄ VASTAANOTTO-RAPORTTI LEPPÄVAARAN TERVEYSASEMA, ESPOO 22.9.2010-4.5.2011 Johdanto ja taustatiedot Leppävaaran terveysasema osallistui Kaste-hankkeen Etelä-Suomen alueen Hyvä vastaanottoon (Bra mottagning).

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13 Terveydenhuollon palvelu paranee Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1601-5 Taitto:

Lisätiedot

Puhelutiedot 2015, Joensuun terveysasemat

Puhelutiedot 2015, Joensuun terveysasemat Puhelutiedot 215 kuukausitt Soitetut ja hoidetut puhelut terveysasemittain, Joensuun terveysasemat Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Soitetut Hoidetut

Lisätiedot

Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, Sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille

Lisätiedot

Hyvä Potku loppuraportti. Kontiolahden terveysasema

Hyvä Potku loppuraportti. Kontiolahden terveysasema Hyvä Potku loppuraportti Kontiolahden terveysasema Hyvä Potku loppuraportti Kontiolahden terveysasema Apulaisylilääkäri Riitta Myyry Lääkäri Tomi Kiiala Sairaanhoitaja Leena Lukkarinen Sairaanhoitaja Tea

Lisätiedot

Kanavamallissako avosairaanhoidon uusi mahdollisuus?

Kanavamallissako avosairaanhoidon uusi mahdollisuus? Kanavamallissako avosairaanhoidon uusi mahdollisuus? Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 7.2.2013 Risto Mäkinen Johtava ylilääkäri, toimitusjohtaja Hämeenlinnan Terveyspalvelut liikelaitos Sidonnaisuudet

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI Hyvä Potku hanke

LOPPURAPORTTI Hyvä Potku hanke 2015 LOPPURAPORTTI Hyvä Potku hanke Raahen terveyskeskuksen vastaanotolla Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Pääterveysasema 30.4.2015 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. Johdanto... 3 1.1 Raahen

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely 11/2018

Asiakastyytyväisyyskysely 11/2018 N=892 3 % 1. Miten teit valinnan? 6% 68 % 24% Tyhjiä Julkisella terveysasemalla Yksityisen palveluntuottajan toimipisteessä Palse.fi-sivustolla portaalissa N=892 (tyhjiä 238) 2. Mikäli teit valinnan Palse.fi-sivustolla,

Lisätiedot

Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri

Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri 2.6.2014 1 Mitä Turun PTH tekee huolehtii noin 180 000

Lisätiedot

Puhelinpalvelu ja sähköinen asiointi. 26.5.2015 Piia Niemi Mustonen

Puhelinpalvelu ja sähköinen asiointi. 26.5.2015 Piia Niemi Mustonen Puhelinpalvelu ja sähköinen asiointi 26.5.2015 Piia Niemi Mustonen Espoon neuvolatoiminta Asiakkaat raskaana olevat naiset sekä alle kouluikäiset lapset perheineen Synnytykset 3523/vuosi (2013) n. 6600

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 22.03.2017 Sivu 1 / 1 115/2017 00.02.02 41 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Perusterveyshuollon suunta kyselytutkimus 2010. Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto

Perusterveyshuollon suunta kyselytutkimus 2010. Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto Perusterveyshuollon suunta kyselytutkimus 2010 Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto Perusterveydenhuollon suunta kyselytutkimus 2010 Sähköisen kyselyn toteuttivat Nordic Healthcare Group

Lisätiedot

OULUNSALON TERVEYSASEMA

OULUNSALON TERVEYSASEMA OULUNSALON TERVEYSASEMA HYVÄ VASTAANOTTO- HANKE 2012-2013 KRISTA KORHONEN, PÄIVI MUSTONEN, ANITA RANTALA, HANNELE RAUTIOLA, ULLA REMES, KATI RETSU-HEIKKILÄ Sisällysluettelo 1. OULUNSALON TERVEYSASEMAN

Lisätiedot

Hyvän johtamisen ja kehittämistoiminnan merkitys rekrytoinnin kannalta

Hyvän johtamisen ja kehittämistoiminnan merkitys rekrytoinnin kannalta Hyvän johtamisen ja kehittämistoiminnan merkitys rekrytoinnin kannalta TERVEYSKESKUSTEN JOHDON NEUVOTTELUPÄIVÄT10.2.2012 Puheenvuoro: Raija Puustinen Helsingin terveysasemien kokemuksia johtamisesta, kehittämisen

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO kierros nro 3, 2011. Loppuraportti Keravan terveyskeskus

HYVÄ VASTAANOTTO kierros nro 3, 2011. Loppuraportti Keravan terveyskeskus HYVÄ VASTAANOTTO kierros nro 3, 2011 Loppuraportti Keravan terveyskeskus SISÄLLYS 1 LÄHTÖTILANNE... 4 2 TAVOITTEET... 4 3 MITTAUKSET... 5 3.1 Tasapainolaskurimittaukset... 5 3.2 Tulokset tasapainolaskurista...

Lisätiedot

Vuoden menestyjät - Laatu- ja kehittämispalkinto 2017

Vuoden menestyjät - Laatu- ja kehittämispalkinto 2017 Vuoden menestyjät - Laatu- ja kehittämispalkinto 2017 1. Tulosalue ja vyks Tulosalue - Lapsiperhepalvelut Vastuuyksikkö - Lapsiperheiden tuki 2. Kehittämisen kohde vuoden 2017 menestysteoksi - Hyvinvointikuntayhtymän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto: Terveys- ja päihdepalvelut / Suun terveydenhuollon lähipalvelut: Hoitolaryhmä 2 (HR2)

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto: Terveys- ja päihdepalvelut / Suun terveydenhuollon lähipalvelut: Hoitolaryhmä 2 (HR2) HYVÄ POTKU 8. KEHITTÄMISTYÖN RAPORTOINTI Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto: Terveys- ja päihdepalvelut / Suun terveydenhuollon lähipalvelut: Hoitolaryhmä 2 (HR2) Hoitolaryhmä 2:een kuuluvat

Lisätiedot