Hyvä Potku kehittämistyön loppuraportti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyvä Potku kehittämistyön loppuraportti"

Transkriptio

1 Hyvä Potku kehittämistyön loppuraportti Suomussalmen terveyskeskus Lääkäri Pertti Pasanen Terveydenhoitaja Erja Helttunen Terveyskeskuksen esittely Suomussalmen terveyskeskus on osa Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän palveluverkkoa. Terveyskeskus tuottaa palveluita n hengen väestölle. Terveyskeskuksen laboratorio-, röntgen- ja päivystyspalveluita käyttävät myös Hyrynsalmen kunnan asukkaat oman kuntansa palveluiden lisänä. Terveyskeskuksen palveluvalikoimaan kuuluvat lääkäreiden ja hoitajien päivystysvastaanotto, lääkäreiden ja terveydenhoitajien kiireetön vastaanotto, hoitotarvikejakelu ja lääkinnällinen kuntoutus. Lisäksi terveyskeskuksessa on akuuttihoitoa ja kuntoutusta tarjoava 34-paikkainen vuodeosasto sekä mielenterveysyksikkö. Äitiys- ja lasten neuvolapalvelut tuottaa erillinen perhekeskus. Terveyskeskuksessa on 9 lääkärin virkaa. Vastaanotto- ja päivystystoiminnassa on 19 henkeä muuta henkilökuntaa. Vuodeosastolla vastaava luku on 27. Ongelmat Terveyskeskuksessa oli ennen vuotta 2014 ollut pitkään huono lääkäritilanne. Toimintaa yritettiin hoitaa pitkiä aikoja 2-3 lääkärin työpanoksella. Tämä johti toiminnan muuttumiseen hoitajavetoiseksi. Kehittämistyöhön ja palvelujen suuntaamiseen ei ollut mahdollisuuksia. Tänä aikana kiireetöntä vastaanottotoimintaa ei käytännössä ollut. Tilanne parantui melko nopeasti vuoden 2014 alusta lähtien. Tämän myötä hoidon saatavuus parantui merkittävästi. Muutos ei kuitenkaan ole pysyvä, koska tasapaino oli pitkäaikaisten sijaisten varassa ja heidän pois lähtönsä tulisi pian vastaan. Tämä motivoi kehittämistyöhön. Tavoitteet Kehittämistyön tavoitteena oli vähentää kysyntää, jotta tasapaino palveluiden saatavuudessa voitaisiin ylläpitää myös pienemmillä resursseilla ja toisaalta parantaa palveluiden kohdentumista oikeille käyttäjille. Tehtävien siirrot lääkäreiltä hoitajille oli jo aikaisempina vuosina kovassa paineessa tehty mahdollisuuksien mukaan. T3-ajan tavoitteeksi asetettiin 7 vrk ja toisena merkittävänä tavoitteena on tehdä rutiini palveluiden saatavuuden mittaamisesta.

2 Mittaukset Käyntien kysyntä = Efterfrågan på Gruppbesök % Tid Extern efterfrågan 71 % 143 Intern efterfrågan 29 % 59 Efterfrågan på grupper 0 % 0 Total efterfrågan 100 % 202 Faktisk mottagningskapacitet 78 % 158 Taulukko 1. Ensimmäisen tasapainomittauksen tulos. Total -22 % -44 Ensimmäinen resurssien ja kysynnän mittaus tehtiin viikoilla 3-4. Näille viikoille osui jakso, jonka aikana lääkäriresurssit olivat hieman tavallista heikommat. Viikot kuvasivat kuitenkin hyvin mahdollista skenaariota, johon kehittämistyöllä pyritään vastaamaan. Näiden viikkojen aikana vastaanoton kapasiteetti jäi 22 % vajaaksi kysynnästä. Kysynnän vaihtelusta viikonpäivien välillä saatiin tarpeellista tietoa, jonka pohjalta muutoksia päästiin tekemään. Mittauksen perusteella pystyttiin myös ensimmäistä kertaa laskemaan lääkäreiltä kuhunkin toimintoon vaadittava aika. Ohjaukset muualle = Hänvisningar Pat Ei kiireetöntä vastaanottoaikaa 81 Ei päivystysaikaa 50 Ei soittoaikaa 12 Yhteensä = Total 143 Taulukko 2. Ensimmäisten mittausviikkojen aikana muualle ohjattujen potilaiden määrä Ensimmäisen mittauksen aikana silmään pisti suuri muualle ohjattujen potilaiden määrä. Osa näistä potilaista saattoi hakeutua yksityiselle lääkäriasemalle tai virka-ajan päivystyksen päättymisen jälkeen yhteispäivystykseen keskussairaalaan. Joka tapauksessa tilanteen hallinnointiin käytettiin paljon hoitajien resursseja hoidon tarpeen arvioinnissa. Käyntien kysyntä = Efterfrågan på Gruppbesök % Tid Extern efterfrågan 56 % 90 Intern efterfrågan 44 % 69 Efterfrågan på grupper 0 % 0 Total efterfrågan 100 % 159 Faktisk mottagningskapacitet 122 % 193 Taulukko 3. Toisen tasapainomittauksen tulos Total 22 % 35

3 Toisessa tasapainomittauksessa viikoilla tilanne oli selvästi parempi. Kiireettömän vastaanoton kysyntä pysyi samalla tasolla kuin ensimmäisessä mittauksessa, mutta päivystysaikojen kysyntä oli n. 23 % pienempi. Todennäköisesti osa tästä tosin selittyy vuodenaikaan liittyvällä vaihtelulla, mutta osa myös tehdyillä muutoksilla. Toisen seurannan aikana resurssien määrä oli hieman parempi. Ero ei kuitenkaan ollut suuri. Tasapainolaskurin mukaan vastaanottokapasiteetti oli kuitenkin 22 % kysyntää suurempi T3-Mediaani Lääkäri Mediaani Kaavio 1. T3-mittauksen tulokset Hyvä Potku kehittämisen aikana T3-mittaukset aloitettiin viikolla 48 ja niitä tehtiin kerran viikossa keskiviikkoisin. Lukema 21 tarkoittaa, ettei kolmatta vapaata aikaa löytynyt. Ajanvarauskirjat oli tehty 3 viikoksi eteenpäin. Mittauksen aikana oli joitakin lyhyitä aikavälejä, jolloin kiireetöntä vastaanottoaikaa ei löytynyt. T3 vaihteli säännöllisesti 15 ja mittaamattoman välillä. Aikataulu Ensimmäiset muutokset toimintaan tehtiin heti ensimmäisten mittausviikkojen jälkeen. Varsinaisesti kehittämistyö käynnistyi pidetyssä työpajassa, johon osallistuivat lääkärit, päivystyksen hoitajat, vastaanottoavustajat ja tulosyksikköpäällikkö. Pajassa ideoitiin lisää kehittämiskohteita ja jalostettiin etukäteen harkittuja muutoksia. Pajan jälkeen muutoksia vietiin käytäntöön vähitellen. Toinen työpaja koottiin yhteen Tähän pajaan osallistuivat lisäksi terveydenhoitajat. Tässä pajassa keskusteltiin jo tehdyistä muutoksista ja senhetkisestä tilanteesta hoidon saatavuudessa. Lisäksi suunniteltiin joitakin muutoksia, jotka liittyvät terveydenhoitajien työnkuvaan. Keskeisimmät muutokset viedään läpi ennen kesää, ja osa muutoksista suunniteltiin seuraavaksi syksyksi.

4 Muutokset Muutosten vaikutusta testattiin tasapainolaskurilla ja henkilökunnalta kerättiin kokemuksia tehdyistä muutoksista. Keskeisimmät muutokset on taulukoitu alle. Lääkäreiden meeting siirrettiin tiistai-aamuksi, joka oli mittausten mukaan rauhallisempi päivä Päivystäjä ei osallistu torstai- ja perjantai-aamujen koulutuksiin Omasoten käyttöä lisätään - Potilaat ohjataan katsomaan tuloksia Omasotesta Osastokiertoon käytettävä aika määriteltiin tarkemmin, jolloin ylimääräiselle ajalle voidaan varata vastaanottoaikoja Potilaat valmistellaan toimenpiteisiin vastaanotolla ja päivystyksessä C-lausuntojen teosta sovitaan käytäntö, jonka mukaan potilas ei tule lääkärin vastaanotolle, jos riittävät tiedot on muuten saatavissa Ajokorttitodistuksia tehdään keskitettyinä päivinä, jolloin terveydenhoitaja on tehnyt esivalmistelut Lääkäreiden sijoittelulistat tehdään pidemmälle ajalle ja poissaoloja ennakoidaan pidemmälle (vähintään 1 kuukausi eteenpäin) Otetaan käyttöön konsulttilääkäri o Joka päivä klo o Tehtävinä Päivystyksen hoitajien konsultaatiot ja tuki hoidontarpeen arvioinnissa Päivystyksen ruuhkanpurku Marevan-annoksen määritys ongelmatilanteissa Kiireelliset reseptipyynnöt (uusinnat, virtsatulehduksien hoito ym.) Ongelmalliset uusinnat, PKV-lääkkeet Sarjahoidot klo 12 varataan 3 kpl 5 minuutin aikoja näytä varten. Potilaat ovat valmiina vastaanoton toimenpidehuoneissa Kortisoni-injektiot Hyaluronaatti-injektiot Mittauksen mukaan lääkärin päivystykseen käyttämä aika ei muuten riitä Vähentää soittoaikojen tarvetta ja vähentää tulosten kyselyä hoitajilta Poissaolojen aiheuttamaan resurssien muuttumiseen voidaan varautua paremmin On vähentänyt painetta päivystyksestä. Vastaanoton lääkäreille tulee vähemmän keskeytyksiä. Injektioihin käytetty aika on tällä tavalla järjesteltynä vähintään puolittunut. Kokeet määrännyt lääkäri kommentoi tuloksia YLE-lehdelle, jolloin potilaan ottaessa yhteyttä hoitaja voi kertoa kommentin tai toinen lääkäri voi helpommin jatkaa. Parantaa hoidon jatkuvuutta ja vähentää soittoaikojen tarvetta

5 Hyvä Potku projektin jälkeen Tilanne terveyskeskuksessa on muuttunut oleellisesti Hyvä Potku projektin mukaisen kehittämisen myötä. Päivystyksen ruuhkat ovat vähentyneet ja kiireetön vastaanotto on paremmin saavutettavissa. Tämä näkyy sekä mittauksissa että tuntumana päivittäisessä työssä. Tänä aikana lääkäreiden määräkin on tosin lisääntynyt ja osittain parannus saattaa liittyä vuodenajan mukaiseen vaihteluun, joka on selvästi nähtävillä aiemminkin. Kehittämistyöllä on saavutettu kiistatta myös pysyviä positiivisia tuloksia. Tasapainolaskelma tukee tätä tuntumaa. T3-mittauksissa parannukset eivät näy yhtä selvästi, koska resurssien vaihtelu peittää tuloksia. Mielestäni suurin hyöty tulee projektin myötä saaduista työkaluista ja tehdyistä mittauksista, joiden perusteella kysynnän vaihtelut, suuruus ja niiden suhde käytössä oleviin resursseihin on nyt paremmin tiedossa. Tämä antaa hyvän pohjan viedä kehitystyötä eteenpäin. Hoitoon pääsyä seurataan tämän jälkeenkin säännöllisesti T3-mittauksilla ja tarkoitus on myös tehdä kysynnän mittauksia ajoittain. Terveyskeskuksessa on tehty usean ammattiryhmän yhteistä kehittämistyötä aiemminkin Rohto-pajojen muodossa. Kehittämistyön osalta hiljaisemman vaiheen jälkeen Hyvä Potku projektin myötä työntekijät pääsivät taas osallistumaan työolojen parantamiseen samalla kun hoidon saatavuutta kehitettiin. Osa kehittämisideoista on vielä muuttamatta käytännöksi. Näiden muutosten eteenpäin viemistä jatketaan syksyllä. Syksyn suurin kehittämistyö liittyy terveys- ja hoitosuunnitelman käyttöönottoon.

HYVÄ POTKU 1 LOPPURAPORTTI Askolan kunta / terveyskeskus Suun terveydenhuolto

HYVÄ POTKU 1 LOPPURAPORTTI Askolan kunta / terveyskeskus Suun terveydenhuolto HYVÄ POTKU 1 LOPPURAPORTTI 2014 Askolan kunta / terveyskeskus Suun terveydenhuolto 1 SISÄLLYS 1. JOHDANTO 2. LÄHTÖTILANNE 3. TAVOITTEET 4. MITTAUKSET - Tasapainolaskurimittaukset - Muut mittaustulokset

Lisätiedot

KESKUSTAN JA ROUTION PALVELUALUEIDEN HYVÄ VASTAANOTTOPROJEKTI LOHJAN TERVEYSKESKUS. Keskustan terveysasema

KESKUSTAN JA ROUTION PALVELUALUEIDEN HYVÄ VASTAANOTTOPROJEKTI LOHJAN TERVEYSKESKUS. Keskustan terveysasema 2011-2012 KESKUSTAN JA ROUTION PALVELUALUEIDEN HYVÄ VASTAANOTTOPROJEKTI LOHJAN TERVEYSKESKUS Keskustan terveysasema 2011-2012 LOHJAN TERVEYSKESKUKSEN KESKUSTAN JA ROUTION HYVÄ VASTAANOTTOPROJEKTIN LOPPURAPORTTI

Lisätiedot

Hyvä Potku. Oulun kaupunki/suun terveydenhuolto. Loppuraportti 6.5.2015 1(11)

Hyvä Potku. Oulun kaupunki/suun terveydenhuolto. Loppuraportti 6.5.2015 1(11) 1(11) Hyvä Potku Oulun kaupunki/suun terveydenhuolto Loppuraportti 6.5.215 2(11) 1. Lähtötilanne... 3 2. Tavoitteet... 3 3. Mittaukset... 3 3.1 Tasapainolaskurit... 4 3.1.1 Hammaslääkärit... 4 3.1.2 Suuhygienistit...

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI. Hyvä potku-hanke Limingan terveyskeskuksessa

LOPPURAPORTTI. Hyvä potku-hanke Limingan terveyskeskuksessa LOPPURAPORTTI Hyvä potku-hanke Limingan terveyskeskuksessa Sisällys 1.Johdanto... 3 1.1 Liminka kuntana... 3 1.2 Limingan terveyskeskus... 3 2. Hyvä Potku-hanke... 4 2.1 Hyvä Potku-hanke Limingassa...

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO HANKE 24.8.2011-11.5.2012

HYVÄ VASTAANOTTO HANKE 24.8.2011-11.5.2012 HELSINGIN TERVEYSKESKUS HAAGAN TERVEYSASEMA HYVÄ VASTAANOTTO HANKE 24.8.2011-11.5.2012 LOPPURAPORTTI Projektiin osallistuneet: Ylilääkäri Outi Sammalkorpi, osastonhoitaja Eija Korhonen, tk-lääkäri Arja

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO Kierros 4, 2015

HYVÄ VASTAANOTTO Kierros 4, 2015 HYVÄ VASTAANOTTO Kierros 4, 2015 Loppuraportti Valkeakosken sosiaali- ja terveyskeskus Yleistä Valkeakosken kaupungissa on n. 21 200 asukasta. Valkeakosken sosiaali- ja terveyskeskuksessa on yksi terveysasema.

Lisätiedot

Tehokkuutta hoitotyöhön, hukkatyö ja Lean ajattelu terveydenhuollossa. Katja Pesonen, suunnittelija, HUS Perusterveydenhuollon yksikkö

Tehokkuutta hoitotyöhön, hukkatyö ja Lean ajattelu terveydenhuollossa. Katja Pesonen, suunnittelija, HUS Perusterveydenhuollon yksikkö Tehokkuutta hoitotyöhön, hukkatyö ja Lean ajattelu terveydenhuollossa Katja Pesonen, suunnittelija, HUS Perusterveydenhuollon yksikkö Lean ajattelu Filosofia, kulttuuri, arvo, ajattelutapa jne. Parannuskeino,

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUIDEN SAATAVUUS N keskiarvo

TERVEYSPALVELUIDEN SAATAVUUS N keskiarvo LIITE 6 1(2) Taulukko 2. Aloitusvaiheen tulosten keskiarvot ja keskihajonnat. TERVEYSPALVELUIDEN SAATAVUUS N keskiarvo keskihajonta Henkilökunnan riittävyys 32 2,99 6,75 Henkilökuntaa on riittävästi 32

Lisätiedot

HYVÄ POTKU. HELSINGIN KAUPUNKI SUUN TERVEYDENHUOLTO Hoitolaryhmä1:Kannelmäki, Malminkartano, Pitäjänmäki, LOPPURAPORTTI KIERROS 8, 2015

HYVÄ POTKU. HELSINGIN KAUPUNKI SUUN TERVEYDENHUOLTO Hoitolaryhmä1:Kannelmäki, Malminkartano, Pitäjänmäki, LOPPURAPORTTI KIERROS 8, 2015 HYVÄ POTKU LOPPURAPORTTI KIERROS 8, 2015 HELSINGIN KAUPUNKI SUUN TERVEYDENHUOLTO Hoitolaryhmä1:Kannelmäki, Malminkartano, Pitäjänmäki, Sofianlehto ja Vallila Osallistujat: hml Aini Kalju ja shg Matti Saksa

Lisätiedot

Hyvä Potku Siilaisen terveysasemalla, Joensuun terveyskeskuksessa 2014-2015

Hyvä Potku Siilaisen terveysasemalla, Joensuun terveyskeskuksessa 2014-2015 Hyvä Potku Siilaisen terveysasemalla, Joensuun terveyskeskuksessa 2014-2015 Siilaisen terveysasema, Joensuu Heiskanen Maili, osastonhoitaja Katajavuori Tuulia, apulaisylilääkäri Kosunen Tiina, sairaanhoitaja

Lisätiedot

Kuntatalo 8.2 2013 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk

Kuntatalo 8.2 2013 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk Kuntatalo 8.2 213 Johtava ylilääkäri Johanna Stenqvist Kirkkonummen tk Tavoite: Hyvä vastaanotto-projekti syksy 21-kevät 211 Vastaanottojen lääkäreiden ja hoitajien aikojen saatavuuden parantaminen Jonojen

Lisätiedot

PIHLAJALINNAN HYVÄ POTKU-TYÖRYHMÄN RAPORTTI VUODEN 2015 HANKKEESTA

PIHLAJALINNAN HYVÄ POTKU-TYÖRYHMÄN RAPORTTI VUODEN 2015 HANKKEESTA PIHLAJALINNAN HYVÄ POTKU-TYÖRYHMÄN RAPORTTI VUODEN 2015 HANKKEESTA Työpaikan tiedot: Omapihlaja Kehräsaaren terveysasema Henkilökunta 20 Väestöpohja 18 900 Työparityöskentelymalli Lääkäri-hoitajatyöparimallin

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO/ BRA MOTTAGNING

HYVÄ VASTAANOTTO/ BRA MOTTAGNING HYVÄ VASTAANOTTO/ BRA MOTTAGNING kierros nro 1, 2010 Loppuraportti Sipoon terveyskeskus Yleistä Sipoon kunnassa on n. 18 000 asukasta. Sipoon terveyskeskukseen kuuluu kaksi terveysasemaa, joista toinen,

Lisätiedot

Tammelakeskuksen terveysasema, POTKU 4 hankkeen raportti

Tammelakeskuksen terveysasema, POTKU 4 hankkeen raportti Tammelakeskuksen terveysasema, POTKU 4 hankkeen raportti Tammelakeskuksen terveysasema sijaitsee Tampereen kaupungin keskustassa. Aseman väestöpohja on noin 40 000 asukasta. Asiakaskunta on pääosin ikäihmisiä.

Lisätiedot

Kotkansaaren ja Länsi-Kotkan terveysasemat HYVÄ VASTAANOTTO 2010

Kotkansaaren ja Länsi-Kotkan terveysasemat HYVÄ VASTAANOTTO 2010 Kotkansaaren ja Länsi-Kotkan terveysasemat HYVÄ VASTAANOTTO 2010 Reima Lavikainen ylilääkäri Saija Hämäläinen osastonhoitaja Kristina Könönen osastonhoitaja Janica Miettinen sairaanhoitaja Sirpa Borodulin

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Hyvä potku hanke. Myllyojan terveysaseman loppuraportti

Oulun kaupunki. Hyvä potku hanke. Myllyojan terveysaseman loppuraportti Oulun kaupunki Hyvä potku hanke Myllyojan terveysaseman loppuraportti 2014-2015 SISÄLLYS 1 Myllyojan terveysaseman esittely ja hankkeen lähtökohdat... 3 2 Havaitut ongelmat ja kehittämiskohteet... 3 3

Lisätiedot

Loppuraportti Hyvä Potku -hanke Kokkolan ja Kruunupyyn terveysasemilla 2014-2015

Loppuraportti Hyvä Potku -hanke Kokkolan ja Kruunupyyn terveysasemilla 2014-2015 Loppuraportti Hyvä Potku -hanke Kokkolan ja Kruunupyyn terveysasemilla 2014-2015 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 KOKKOLA... 1 KRUUNUPYY... 3 2 HYVÄ POTKU -HANKE KOKKOLAN JA KRUUNUPYYN TERVEYSASEMILLA 5 LÄHTÖTILANNE...

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO KESKUSTAN TERVEYSASEMA, OULU LOPPURAPORTTI

HYVÄ VASTAANOTTO KESKUSTAN TERVEYSASEMA, OULU LOPPURAPORTTI HYVÄ VASTAANOTTO 28.9.2011 26.09.2012 KESKUSTAN TERVEYSASEMA, OULU LOPPURAPORTTI 1 Sisällysluettelo 2. Sisällysluettelo 3. Yleistä Osallistujat 4. Ongelmat 5. Tavoitteet 6. Keinot 7. Toteutus 8. Mittauksia

Lisätiedot

Hyvä Potku hanke 2015 Loppuraportti Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon ky Suun terveydenhuolto

Hyvä Potku hanke 2015 Loppuraportti Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon ky Suun terveydenhuolto 1 Hyvä Potku hanke 2015 Loppuraportti Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon ky Suun terveydenhuolto Mikko Neuvonen johtava hammaslääkäri Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon ky 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lähtötilanne

Lisätiedot

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä HYVÄ POTKU LOPPURAPORTTI LUUMÄEN TERVEYSASEMALLA 2015 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä Luumäen terveysasemasta 2. Mukaan Hyvä Potku hankkeeseen

Lisätiedot

Paraisten kaupunki Tilinpäätös 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO

Paraisten kaupunki Tilinpäätös 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Paula Sundqvist, sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille kuntalaisille ja kiireellinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto: Terveys- ja päihdepalvelut / Suun terveydenhuollon lähipalvelut: Hoitolaryhmä 2 (HR2)

Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto: Terveys- ja päihdepalvelut / Suun terveydenhuollon lähipalvelut: Hoitolaryhmä 2 (HR2) HYVÄ POTKU 8. KEHITTÄMISTYÖN RAPORTOINTI Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveysvirasto: Terveys- ja päihdepalvelut / Suun terveydenhuollon lähipalvelut: Hoitolaryhmä 2 (HR2) Hoitolaryhmä 2:een kuuluvat

Lisätiedot

Hyvä vastaanotto loppuraportti

Hyvä vastaanotto loppuraportti Hyvä vastaanotto loppuraportti Oulun kaupungin suun terveydenhuolto Kaijonharjun, Rajakylän ja Keskustan suun terveydenhuollon piirit (KaRaOKe) Osallistujat: Työryhmä: Tuula Hannu, Taina Hurskainen, Reija

Lisätiedot

Jonot ja odotusajat - voiko niitä hallita ja onko vaivan arvoista? Tuula Heinänen Kehittämisjohtaja Espoon sosiaali- ja terveystoimi

Jonot ja odotusajat - voiko niitä hallita ja onko vaivan arvoista? Tuula Heinänen Kehittämisjohtaja Espoon sosiaali- ja terveystoimi Jonot ja odotusajat - voiko niitä hallita ja onko vaivan arvoista? Tuula Heinänen Kehittämisjohtaja Espoon sosiaali- ja terveystoimi Mikä on Hyvä vastaanotto = Kaste-rahoitteinen hanke, jonka puitteissa

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa

Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 1 Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, lokakuu 2008 Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008

Lisätiedot

Kysely YTHS:lle suun terveydenhuollosta: maaliskuu 2014

Kysely YTHS:lle suun terveydenhuollosta: maaliskuu 2014 0% valmiina (Sivu 0 / 7) Kysely YTHS:lle suun terveydenhuollosta: maaliskuu 2014 PERUSTIEDOT 1. Toimipiste, jonka tietoja vastaukset koskevat * Helsinki 2. Johtava hammaslääkäri / vastaaja * 3. Päivämäärä

Lisätiedot

Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta.

Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Espoo 24-09-2014 Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet:

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13 Terveydenhuollon palvelu paranee Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1601-5 Taitto:

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN PERUSTURVALAUTAKUNNAN SELVITYS KOSKIEN HOITOON PÄÄSYN TOTEUTUMISTA PERUSTERVEYDENHUOLLOSSA JA SUUN TERVEYDENHUOLLOSSA

KIRKKONUMMEN PERUSTURVALAUTAKUNNAN SELVITYS KOSKIEN HOITOON PÄÄSYN TOTEUTUMISTA PERUSTERVEYDENHUOLLOSSA JA SUUN TERVEYDENHUOLLOSSA 31.8.2017 1 (5) ESAVI/6779/05.07.03/2017 Aluehallintoylilääkäri Jaana Mäkelä Dno 568/06.00.00/2017 Etelä-Suomen aluehallintovirasto Hämeenlinnan päätoimipaikka Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue

Lisätiedot

Ranuan terveyskeskuksen vastaanoton toiminnan kehittäminen. PaKaste perusterveydenhuollon työskentelyjakso syksy 2010

Ranuan terveyskeskuksen vastaanoton toiminnan kehittäminen. PaKaste perusterveydenhuollon työskentelyjakso syksy 2010 Ranuan terveyskeskuksen vastaanoton toiminnan kehittäminen PaKaste perusterveydenhuollon työskentelyjakso syksy 2010 Terveydenhoitaja Marjatta Pernu ja suunnittelija Jaana Kupulisoja 30.10.2010 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Perusterveyshuollon suunta kyselytutkimus 2010. Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto

Perusterveyshuollon suunta kyselytutkimus 2010. Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto Perusterveyshuollon suunta kyselytutkimus 2010 Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto Perusterveydenhuollon suunta kyselytutkimus 2010 Sähköisen kyselyn toteuttivat Nordic Healthcare Group

Lisätiedot

1. Esitiedot. Ilta- ja yöpäivystys on ulkoistettu.

1. Esitiedot. Ilta- ja yöpäivystys on ulkoistettu. . Esitiedot Helsinki on jaettu neljään alueeseen, joissa jokaisessa on vaihteleva määrä terveysasemia. Jokaisella alueella on johtava ylilääkäri ja jokaisella terveysasemalla on apulaisylilääkäri tai ylilääkäri.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25 17.02.2016 Sivu 1 / 1 259/2016 06.00.00 25 Selvitys aluehallintovirastolle hoitoonpääsyn toteutumisesta Espoon perusterveydenhuollossa ja suun terveydenhuollossa Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Kumpulainen,

Lisätiedot

Hyvä Potku-työryhmä 21.4.2015

Hyvä Potku-työryhmä 21.4.2015 ROVANIEMEN KAUPUNKI Hyvä Potku Loppuraportti Hyvä Potku-työryhmä 21.4.2015 Loppuraportissa kuvataan avovastaanoton kehittämistyötä Hyvä Potku-hankkeessa 10.9.2014-13.5.2015 2 1. OSALLISTUJAT Hyvä Potku

Lisätiedot

Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015

Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015 Hallitus 91 06.05.2015 Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015 H 91 1. Terveyden ja sairaudenhoitopalvelut Aikuisten mielenterveyspalveluiden ja riippuvuuksien hoito:

Lisätiedot

Hyvä vastaanotto Pälkäneen terveysasemilla Kierros

Hyvä vastaanotto Pälkäneen terveysasemilla Kierros KANGASALAN KUNTA Sosiaali- ja terveyskeskus TERVEYSPALVELUT Hyvä vastaanotto Pälkäneen terveysasemilla Kierros 10 11.4.2013-29.11.2013 Mukana kehittäjätiimissä: Marja Mustalahti tkl, Maija Mäkinen oh,

Lisätiedot

Härkätien terveyskeskuksen astman hoitopolun kehittämishanke

Härkätien terveyskeskuksen astman hoitopolun kehittämishanke Härkätien terveyskeskuksen astman hoitopolun kehittämishanke Sairaanhoitaja (astmahoitaja) Katja Matikka Terveyskeskuslääkäri Maarten de Vocht 9.3.2017 Härkätien kartalla Valtakunnallisen astma-ohjelman

Lisätiedot

Hyvä vastaanotto-hanke

Hyvä vastaanotto-hanke Loppuraportti Hyvä vastaanotto-hanke 27.4.211 Jakomäen terveysasema Satu Kaakko-Vornanen, Pirkko Holvitie, Marjo Pärssinen, Eija Ruostela 2 Jakomäen terveysasema sijaitsee Pohjois-Helsingissä, Kehä III:n

Lisätiedot

Päivitetyt muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015

Päivitetyt muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015 Hallitus 111 27.05.2015 Päivitetyt muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015 H 111 1. Terveyden ja sairaudenhoitopalvelut Aikuisten mielenterveyspalveluiden ja riippuvuuksien

Lisätiedot

Ppky Kallio suunterveydenhuolto Hyvä potku

Ppky Kallio suunterveydenhuolto Hyvä potku 2015 Ppky Kallio suunterveydenhuolto Hyvä potku Sari Anttila Tuomas Jussilainen Salla-Elisa Kontiola Ritva Korpi-Tassi Marja-Liisa Laitala Pasi Silvola SISÄLTÖ Johdanto... 3 1. Lähtötilanne... 4 2. Tavoitteet...

Lisätiedot

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT Mielenterveys ja päihde SAStyöryhmä Puheenjohtaja 0400 447 633 Terveyskeskus Päivystysajanvaraus ma su 8 22 (06) 2413 3200 Terveyskeskus Ei kiireellinen ajanvaraus ma pe

Lisätiedot

Keski-Suomen keskussairaalan yhteispäivystys

Keski-Suomen keskussairaalan yhteispäivystys Keski-Suomen keskussairaalan yhteispäivystys Sairaalapäivät 2010 23.-24.11.2010, Finlandia-talo, Helsinki toimialueen johtaja Jorma Teittinen Päivystyksen toimialue Keski-Suomen sairaanhoitopiiri KESKI-SUOMEN

Lisätiedot

LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen

LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen Eija Peltonen 1 Vastaanoton menetystekijät 6. Maaliskuuta 2006 Hyvät vuorovaikutustaidot Ammattitaito Väestövastuu

Lisätiedot

Hyvä Potku -loppuraportti

Hyvä Potku -loppuraportti 2015 Hyvä Potku -loppuraportti Helsingin kaupungin suun terveydenhuolto PKS-SEHYK 2.9.2015 Sisältö 1. Työpaikan tiedot 2. Lyhyt kuvaus toiminnasta 3. Asetetut tavoitteet 4. Tehdyt mittaukset 4.1. Tasapainolaskurit

Lisätiedot

TERVEYSKESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTOJEN KEHITTÄMINEN 2015

TERVEYSKESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTOJEN KEHITTÄMINEN 2015 1 Arja Heittola Marita Marttila Sari Koistinen 12.1.2015 TERVEYSKESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTOJEN KEHITTÄMINEN 2015 1. KONSULTTISELVITYKSESTÄ: Erikoissairaanhoidon poliklinikkakäyntimäärät korkeat kautta

Lisätiedot

Kolmannesvuosiraportti huhtikuu 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Kolmannesvuosiraportti huhtikuu 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, Sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille

Lisätiedot

MÄNTYNUMMEN TERVEYSASEMAN

MÄNTYNUMMEN TERVEYSASEMAN 2011-2012 MÄNTYNUMMEN TERVEYSASEMAN HYVÄ VASTAANOTTOPROJEKTI LOHJAN TERVEYSKESKUS Mäntynummen terveysasema 2011-2012 LOHJAN TERVEYSKESKUKSEN MÄNTYNUMMEN TERVEYSASEMAN HYVÄVASTAANOTTOHANKEEN LOPPURAPORTTI

Lisätiedot

Hoidon tarpeen arvioinnin ja päivystystoiminnanp sujuvuus Keski-Suomen keskussairaalassa

Hoidon tarpeen arvioinnin ja päivystystoiminnanp sujuvuus Keski-Suomen keskussairaalassa Hoidon tarpeen arvioinnin ja päivystystoiminnanp sujuvuus Keski-Suomen keskussairaalassa Ylilää ääkäri Jorma Teittinen Päivystyksen toimialue, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Hoidon tarpeen arviointi ja

Lisätiedot

Hoidon saatavuus YTHS:ssä: lokakuu 2014

Hoidon saatavuus YTHS:ssä: lokakuu 2014 0% valmiina (Sivu 0 / 6) Hoidon saatavuus YTHS:ssä: lokakuu 2014 1. Toimipiste, jonka tietoja vastaukset koskevat * Espoo Helsinki Joensuu Jyväskylä Kuopio Lappeenranta Oulu Rauma Rovaniemi Savonlinna

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO. Hyvä vastaanotto projektin väliraportti Matinkylän terveysasema

HYVÄ VASTAANOTTO. Hyvä vastaanotto projektin väliraportti Matinkylän terveysasema HYVÄ VASTAANOTTO Hyvä vastaanotto projektin väliraportti Matinkylän terveysasema 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 1.1 Tausta... 3 1.2 Tavoitteet... 3 1.3 Terveysasematiedot... 3 2 Lähtötilanne terveysasemalla...

Lisätiedot

Äänekosken terveyskeskus. Ylilääkäri Keijo Lukkarinen

Äänekosken terveyskeskus. Ylilääkäri Keijo Lukkarinen Äänekosken terveyskeskus Ylilääkäri Keijo Lukkarinen Shp:n talousarvio 2018 Shp:n talousarviossa on Äänekosken osuus 22,425 miljoonaa euroa ( + 2,2 % verrattuna vuoden 2017 ennusteeseen) Kaupungin raami

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE LOPPURAPORTTI Nastolan terveysasema Suun terveydenhuolto

HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE LOPPURAPORTTI Nastolan terveysasema Suun terveydenhuolto 2013 HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE LOPPURAPORTTI Nastolan terveysasema Suun terveydenhuolto Sisällys 1. Johdanto 2. Lähtötilanne 3. Tavoitteet 4. Mittaukset 4.1 Tasapainolaskurimittaukset 4.2 Tulokset tasapainolaskurista

Lisätiedot

HYVÄ POTKU HANKE. Haukiputaan terveysasema Loppuraportti 30.4.2015

HYVÄ POTKU HANKE. Haukiputaan terveysasema Loppuraportti 30.4.2015 HYVÄ POTKU HANKE Haukiputaan terveysasema Loppuraportti 30.4.2015 Huusko Jarkko Kinnunen Marke Kipinä Heli Laasonen Marja Mustakangas Pirjo Oinas Tarja Seppälä Marja-Liisa Suomi Katja 1 Sisältö sivu 1.

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO LOPPURAPORTTI Kierros 5, 2012. Keravan terveyskeskus Suun terveydenhoito

HYVÄ VASTAANOTTO LOPPURAPORTTI Kierros 5, 2012. Keravan terveyskeskus Suun terveydenhoito HYVÄ VASTAANOTTO LOPPURAPORTTI Kierros 5, 2012 Keravan terveyskeskus Suun terveydenhoito SISÄLLYS 1. JOHDANTO 2. LÄHTÖTILANNE 3. TAVOITTEET 4. MITTAUKSET 4.1 Tasapainolaskurimittaukset 4.2 Tulokset tasapainolaskurista

Lisätiedot

Terveysasemien saatavuuden parantaminen Espoossa. Tuija Kumpulainen Johtava ylilääkäri Terveysasematoiminta

Terveysasemien saatavuuden parantaminen Espoossa. Tuija Kumpulainen Johtava ylilääkäri Terveysasematoiminta Terveysasemien saatavuuden parantaminen Espoossa Tuija Kumpulainen Johtava ylilääkäri Terveysasematoiminta Espoo 2015 265 000 asukasta Paljon nuoria ja työikäisiä, koulutettuja ja hyvätuloisia Samalla

Lisätiedot

Hyvä Potku loppuraportti. Kontiolahden terveysasema

Hyvä Potku loppuraportti. Kontiolahden terveysasema Hyvä Potku loppuraportti Kontiolahden terveysasema Hyvä Potku loppuraportti Kontiolahden terveysasema Apulaisylilääkäri Riitta Myyry Lääkäri Tomi Kiiala Sairaanhoitaja Leena Lukkarinen Sairaanhoitaja Tea

Lisätiedot

Porin perusturvakeskuksen palvelupisteiden sulut 2012

Porin perusturvakeskuksen palvelupisteiden sulut 2012 Porin perusturvakeskuksen palvelupisteiden sulut 2012 Pääterveysaseman/kaupunginsairaalan opastus on kiinni viikonloppuisin 26.5.2012-2.9.2012. Pääterveysaseman hoitotarvikejakelu on kiinni 12. -14.9.2012

Lisätiedot

Hyvä Potku kehittämistyön raportti Kaakkurin terveysasema 2014 2015

Hyvä Potku kehittämistyön raportti Kaakkurin terveysasema 2014 2015 Hyvä Potku kehittämistyön raportti Kaakkurin terveysasema 2014 2015 Työryhmä: Broström Eila, sh Hernetkoski Maili, lh Niskakangas Peppina, tkl Paaso Saara, sh Pikkarainen Mari, tkl Pennanen Harri, tkl

Lisätiedot

ESPOON KESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTA HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE SAMARIAN TERVEYSASEMALLA 9.2.2010-30.11.2010

ESPOON KESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTA HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE SAMARIAN TERVEYSASEMALLA 9.2.2010-30.11.2010 LOPPURAPORTTI 5.11.2010 /JL, HMT, HL ESPOON KESKUKSEN VASTAANOTTOTOIMINTA HYVÄ VASTAANOTTO -HANKE SAMARIAN TERVEYSASEMALLA 9.2.2010-30.11.2010 Osallistujat: Helena Lappalainen, apulaisylilääkäri Liselott

Lisätiedot

Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Päivi Ilkka

Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Päivi Ilkka Kotiutushoitajatoiminta sisätautiosastolla A32 käytäntö ja hyödyt Osasto A32 34-paikkainen akuutti sydäntautien vuodeosasto hoitoajat lyhyet; noin 4vrk nopea vaihtuvuus päivystyspotilaiden osuus 50 % kotiutuksia

Lisätiedot

Tietohallinto. Johanna Koivistoinen Tekstiviestipalvelut ja Itseilmoittautuminen. Arki sujuu helpommin, kun apu löytyy läheltä.

Tietohallinto. Johanna Koivistoinen Tekstiviestipalvelut ja Itseilmoittautuminen. Arki sujuu helpommin, kun apu löytyy läheltä. Tietohallinto Johanna Koivistoinen Tekstiviestipalvelut ja Itseilmoittautuminen Arki sujuu helpommin, kun apu löytyy läheltä. Historiaa.. Tietohallinto 2012 Tekstiviestipalveluita terveydenhuollossa Ajanvarauksen

Lisätiedot

Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa

Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille Lokakuu 2012 1 Sidonnaisuudet Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri THL Luennoitsijana lääkeyrityksen tilaisuudessa

Lisätiedot

SODANKYLÄN LÄÄKÄRIPÄIVYSTYS

SODANKYLÄN LÄÄKÄRIPÄIVYSTYS 28.5.2014 SODANKYLÄN LÄÄKÄRIPÄIVYSTYS Ohjeet päivystyspalveluiden käyttämisestä äkillisissä sairaustapauksissa 1.Yöpäivystys klo 21.00 08.00 kaikkina päivinä toimii Lapin keskussairaalan päivystyspoliklinikalla

Lisätiedot

OmaMehiläinen ja DigiKlinikka käyttöön Länsi-Pohjassa

OmaMehiläinen ja DigiKlinikka käyttöön Länsi-Pohjassa OmaMehiläinen ja DigiKlinikka käyttöön Länsi-Pohjassa Kemin, Tornion ja Keminmaan kuntien asukkaat saavat maksutta käyttöön Mehiläisen Digiklinikan. Tämä on ensimmäinen kerta, kun osana julkisia terveyspalveluita

Lisätiedot

HYVÄ POTKU PERUSPALVELULIIKELAITOS JYTAN VASTAANOTOILLA EIHÄN SIELTÄ SAA AJAN KUIN KAUSTISLAISET!

HYVÄ POTKU PERUSPALVELULIIKELAITOS JYTAN VASTAANOTOILLA EIHÄN SIELTÄ SAA AJAN KUIN KAUSTISLAISET! HYVÄ POTKU PERUSPALVELULIIKELAITOS JYTAN VASTAANOTOILLA EIHÄN SIELTÄ SAA AJAN KUIN KAUSTISLAISET! SISÄLTÖ 1 PERUSPALVELULIIKELAITOS JYTAN TERVEYSKESKUKSET... 3 2 POTKUA VASTANOTTOTYÖHÖN TÄMÄN PÄIVÄN TYÖT

Lisätiedot

Kainuun digitaalinen optimointi HYVINVOINTI JA TERVEYS. DIHYTE LOPPUSEMINAARI Pe

Kainuun digitaalinen optimointi HYVINVOINTI JA TERVEYS. DIHYTE LOPPUSEMINAARI Pe Kainuun digitaalinen optimointi HYVINVOINTI JA TERVEYS DIHYTE LOPPUSEMINAARI Pe 24.11.2017 http://kainuunetu.fi/dihyte KAINUUN OMASOTE AMMATTILAISVIESTINTÄ Lepohuone 224 Esa Heiskanen Toimitusjohtaja Hoivakoti

Lisätiedot

OHJE TERVEYSKESKUKSILLE VÄLITTÖMÄSTÄ YHTEYDEN- SAANNISTA

OHJE TERVEYSKESKUKSILLE VÄLITTÖMÄSTÄ YHTEYDEN- SAANNISTA YLW OHJE 378530 v. 1 1(6) 5.4. 2011 STM/424/2011 OHJE TERVEYSKESKUKSILLE VÄLITTÖMÄSTÄ YHTEYDEN- SAANNISTA Hoidon saatavuutta koskevan hallituksen esityksen (77/2004) perustelujen mukaan välittömän yhteydensaannin

Lisätiedot

HYVÄ POTKU projekti Kierros 1, 2014 Tuusulan terveyskeskus, Suun terveydenhuolto

HYVÄ POTKU projekti Kierros 1, 2014 Tuusulan terveyskeskus, Suun terveydenhuolto HYVÄ POTKU projekti Kierros 1, 214 Tuusulan terveyskeskus, Suun terveydenhuolto 12.11.214 Ohjausryhmä Letto Pirkko, Jokiranta Titta, Korpela Eeva, Seppinen Leena 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Lähtötilanne

Lisätiedot

HYVÄ VASTAANOTTO -SUUN TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMISTYÖN TULOKSET-

HYVÄ VASTAANOTTO -SUUN TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMISTYÖN TULOKSET- HYVÄ VASTAANOTTO -SUUN TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMISTYÖN TULOKSET- SISÄLLYS 1 JOHDANTO 3 2 LÄHTÖTILANNE 5 3 TAVOITTEET 6 4 MITTAUKSET 6 4.1 Tasapainolaskuri 6 4.2 Tulokset tasapainolaskurista 6 4.3 Muuta

Lisätiedot

Tyypin 1 diabeetikoiden hoitomalli Tampereella

Tyypin 1 diabeetikoiden hoitomalli Tampereella Tyypin 1 diabeetikoiden hoitomalli Tampereella LL Susanna Aspholm Tampereen Diabetesvastaanotto Tiimiklubi 25.10.2013 Aitolahti Tampereen Diabeetikot 2012 Tampereen väestö 217 579 henkeä 12 200 diabeetikkoa

Lisätiedot

Hyvä Potku 2014-2015 Kaijonharjun terveysasema

Hyvä Potku 2014-2015 Kaijonharjun terveysasema Hyvä Potku 2014-2015 Kaijonharjun terveysasema Työryhmä: ph Päivi Metso, Sinikka Tauriainen, sh Titta Pyttynen, Sari Pekkanen, Tarja Tiusanen, lääkäri Marianne Riekki, Marianne Rasi, Saara Kuula, Tuula

Lisätiedot

Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri

Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri 2.6.2014 1 Mitä Turun PTH tekee huolehtii noin 180 000

Lisätiedot

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN 1 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 1/2 Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Attendo Oy:n toimeksiannosta.

Lisätiedot

Muutokset ja toiminnan rajaukset sosiaali- ja terveystoimialan palvelupisteissä kesällä 2010

Muutokset ja toiminnan rajaukset sosiaali- ja terveystoimialan palvelupisteissä kesällä 2010 Sosiaali- ja terveyslautakunta 130 05.05.2010 Muutokset ja toiminnan rajaukset sosiaali- ja terveystoimialan palvelupisteissä kesällä 2010 STLTK 130 1. Terveyden- ja sairaudenhoitopalvelut Aikuisten mielenterveyspalveluiden

Lisätiedot

Uudet, innovoidut palvelut ja niiden vaikutukset. Päivystykset ja ensihoito asiakasprosessityöryhmä Pj. Paula Reponen

Uudet, innovoidut palvelut ja niiden vaikutukset. Päivystykset ja ensihoito asiakasprosessityöryhmä Pj. Paula Reponen Uudet, innovoidut palvelut ja niiden vaikutukset Päivystykset ja ensihoito asiakasprosessityöryhmä Pj. Paula Reponen Hoidon tarpeen arviointi Yhtenäinen ohje hoidon tarpeen arviointiin terveyskeskuksille

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 10:15 Työskentely puutarha-alalla

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen terveyskeskuksissa (ei sisällä suun terveydenhuoltoa) Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, huhtikuu 2008

Hoitotakuun toteutuminen terveyskeskuksissa (ei sisällä suun terveydenhuoltoa) Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, huhtikuu 2008 Hoitotakuun toteutuminen terveyskeskuksissa (ei sisällä suun terveydenhuoltoa) Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, huhtikuu 2008 Selvitys Kysely toteutettiin huhtikuussa 2008 Luonteeltaan selvitys:

Lisätiedot

PERUSTERVEYDENHUOLLON VIRKA-AJAN ULKOPUOLINEN PÄIVYSTYS. Kumppanuusneuvottelut 2015

PERUSTERVEYDENHUOLLON VIRKA-AJAN ULKOPUOLINEN PÄIVYSTYS. Kumppanuusneuvottelut 2015 PERUSTERVEYDENHUOLLON VIRKA-AJAN ULKOPUOLINEN PÄIVYSTYS Kumppanuusneuvottelut 2015 LAIT JA ASETUKSET PERUSTANA TERVEYDENHUOLTOLAKI Jonka pyrkimyksenä on: - Toteuttaa väestön tarvitsemien palvelujen yhdenvertaista

Lisätiedot

Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, Sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille

Lisätiedot

Systemaattinen hoito ja hoidonohjaus. Asiakasnäkökulma hoidon laadun kehittämiseen

Systemaattinen hoito ja hoidonohjaus. Asiakasnäkökulma hoidon laadun kehittämiseen Systemaattinen hoito ja hoidonohjaus Asiakasnäkökulma hoidon laadun kehittämiseen 1 Diabetesta sairastavien hoidon laadun ulottuvuudet Prosessit Resurssit Tulokset Vaikuttavuus Potilaskeskeisyys Oikea-aikaisuus

Lisätiedot

Ajankohtaista Pukinmäen terveyspalveluista ja Malmin sairaalan tilanteesta 17.4.2012

Ajankohtaista Pukinmäen terveyspalveluista ja Malmin sairaalan tilanteesta 17.4.2012 Ajankohtaista Pukinmäen terveyspalveluista ja Malmin sairaalan tilanteesta 17.4.2012 Pukinmäen terveysasema- ja neuvolapalvelut Malmin terveysasema 19 lääkärin terveysasema, jossa hyvä työvoimatilanne

Lisätiedot

Terveyskeskusten avosairaanhoidon järjestelyt Kyselytutkimuksen tuloksia 2: Kiireellinen hoito

Terveyskeskusten avosairaanhoidon järjestelyt Kyselytutkimuksen tuloksia 2: Kiireellinen hoito TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 16 ELOKUU 2016 Kyselytutkimuksen tuloksia 2: Kiireellinen hoito Ydinviestit Terveysasemien aukioloajat ja kiireellisen hoidon järjestelyt vaihtelevat Suomessa huomattavasti. Kunnat

Lisätiedot

Kysely kansanterveyshoitajille 2011 Yhteenvetoraportti, N=18, Julkaistu: 19.5.2011. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Kysely kansanterveyshoitajille 2011 Yhteenvetoraportti, N=18, Julkaistu: 19.5.2011. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Kysely kansanterveyshoitajille 2011 Yhteenvetoraportti, N=18, Julkaistu: 19.5.2011 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Valitse terveysasema, jolla työskentelet Seutu I 9 50,00% Seutu II 3 16,67% Seutu III

Lisätiedot

KUNTOUTUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY

KUNTOUTUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY KUNTOUTUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY KAUNIALAN SAIRAALA OY 2016 1 ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY V. 2016 Kysely toteutettiin ajalla 1.3 15.6.2016 Kysely jaettiin hoitohenkilöstön toimesta kaikille Toimelan

Lisätiedot

Alueellisen hoito-ohjeen implementointi Rohto-pajoissa parantaa antikoagulaatiohoidon kirjaamista ja potilasturvallisuutta

Alueellisen hoito-ohjeen implementointi Rohto-pajoissa parantaa antikoagulaatiohoidon kirjaamista ja potilasturvallisuutta Alueellisen hoito-ohjeen implementointi Rohto-pajoissa parantaa antikoagulaatiohoidon kirjaamista ja potilasturvallisuutta Puhakka J, Helsingin tk, tkl Suvanto I, Helsingin tk, oh Sipilä R, Rohto-keskus

Lisätiedot

Minunterveyteni.fi lisäarvollisia terveyspalveluja kuntalaisille. Case Hämeenlinna. Ilona Rönkkö Palvelusuunnittelija Hämeenlinnan terveyspalvelut

Minunterveyteni.fi lisäarvollisia terveyspalveluja kuntalaisille. Case Hämeenlinna. Ilona Rönkkö Palvelusuunnittelija Hämeenlinnan terveyspalvelut Minunterveyteni.fi lisäarvollisia terveyspalveluja kuntalaisille Case Hämeenlinna 8.10.2015 Ilona Rönkkö Palvelusuunnittelija Hämeenlinnan terveyspalvelut 8.10.2015 Hämeenlinnassa on lähes 68 000 asukasta

Lisätiedot

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä 1 (4)

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä 1 (4) 1 (4) Lausunto 11.7.2014 LAUSUNTO SUUNNITELMASTA SUUN TERVEYDENHUOLLON PÄIVYSTYKSEN JÄRJESTÄMISEKSI KANTA-HÄMEEN SAIRAANHOITOPIIRIN ALUEELLA 1.1.2015 ALKAEN Viite: Lausuntopyyntö, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri,

Lisätiedot

(täydennetään) Toimintakate, M. Tilakustannukset alenevat 1 % edellisestä vuodesta.

(täydennetään) Toimintakate, M. Tilakustannukset alenevat 1 % edellisestä vuodesta. Sosiaali- ja terveystoimen valtuustokauden ja vuoden 2016 tulostavoitteet Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen

Lisätiedot

1. Lääkäreiden sekä terveyden- ja sairaanhoitajien ei-kiireellisille vastaanottoajoille oli pitkät jonot.

1. Lääkäreiden sekä terveyden- ja sairaanhoitajien ei-kiireellisille vastaanottoajoille oli pitkät jonot. HYVÄ VASTAANOTTO LOPPURAPORTTI Kalajärven terveysasema YLEISTÄ Pohjois-Espoossa sijaitseva Kalajärven terveysasema kuuluu Espoon keskuksen suuralueeseen. Alueen pääterveysasema Samaria oli mukana Hyvä

Lisätiedot

Pilottityö Terveydenhuollon analytiikan koulutusohjelma

Pilottityö Terveydenhuollon analytiikan koulutusohjelma Pilottityö Terveydenhuollon analytiikan koulutusohjelma Päivystysosaston potilasvirrat 16.4.- 29.4.2018 Hanna-Kaisa Knihti YLEISTÄ Kysely toteutettiin Satakunnan ammattikorkeakoulussa järjestetyn terveydenhuollon

Lisätiedot

Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk

Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk Terveyspalvelut Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk Sisältö 1. Suomen terveydenhuolto 2. Terveys 3. Terveyskeskus 4. Keskussairaala 5. Eksote (Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri) 6. Hoitoon hakeutuminen

Lisätiedot

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUT

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUT MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUT Mielenterveys- ja päihde SAStyöryhmä Puheenjohtaja 0400 447 633 Terveyskeskus Päivystysajanvaraus ma-su 8-22 (06) 2413 3200 Terveyskeskus Ei-kiireellinen ajanvaraus ma-pe

Lisätiedot

Yhtymähallitus Liite 4 KUUKAUSIRAPORTTI

Yhtymähallitus Liite 4 KUUKAUSIRAPORTTI Yhtymähallitus 22.5.2012 63 Liite 4 KUUKAUSIRAPORTTI MAALISKUU 2012 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/35 MAALISKUU PÄHKINÄNKUORESSA Maaliskuun yhteenveto löytyy maaliskuun osavuosikatsauksesta. KUUKAUSIRAPORTTI

Lisätiedot

OULU ja TAMPERE Workshop Ammattien välinen yhteistyö osaamisen arvioinnin työkaluna

OULU ja TAMPERE Workshop Ammattien välinen yhteistyö osaamisen arvioinnin työkaluna Osaamisperusteisuus yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksessa yleislääketieteen 3.valtakunnalliseen kouluttajatapaamiseen OULU 31.1.-1.2.2019 ja TAMPERE 15.5.2019 Workshop Ammattien välinen yhteistyö

Lisätiedot

Kunnallinen terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2006

Kunnallinen terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2006 Kunnallinen työmarkkinalaitos Muistio 1 (5) Kunnallinen terveydenhuollon täydennyskoulutus vuonna 2006 Lainsäädännön muutokset voimassa vuodesta 2004 Terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutusta koskeva

Lisätiedot

Terveys-/hyvinvointikeskushankkeen toiminnallista tarkastelua eri

Terveys-/hyvinvointikeskushankkeen toiminnallista tarkastelua eri Terveys-/hyvinvointikeskushankkeen toiminnallista tarkastelua eri Tähän tarvittaessa otsikko vaihtoehtojen pohjalta Kunnanvaltuuston kokous 9.2.2015 Liite Perusturvajohtaja Liisa Ståhle Eri vaihtoehtojen

Lisätiedot

Päivystys, kiirevastaanotto, Sosiaalipäivystys, kriisityö ja ensihoito

Päivystys, kiirevastaanotto, Sosiaalipäivystys, kriisityö ja ensihoito Päivystys, kiirevastaanotto, Sosiaalipäivystys, kriisityö ja ensihoito Päivystys toimii päivystyksenä -toiminnan pitää olla sujuvaa Mihin osa-alueisiin pitää vaikuttaa? YHTEISPÄIVYSTYKSEN TOIMINTA/EA 1.

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 1 Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, lokakuu 2008 Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 2

Lisätiedot

Keuruun-Multian terveydenhuollon kuntayhtymä

Keuruun-Multian terveydenhuollon kuntayhtymä Keuruun-Multian terveydenhuollon kuntayhtymä Perustiedot Laatinut Tuomo Reina, yl 27.7.2009 Peruskunnat ja väestö Peruskunnat ovat Keuruu ja Multia Asukkaita Keuruulla on n. 11000, joista keskustaajamassa

Lisätiedot

Kannattiko palvelujen ulkoistaminen? Oman ja ulkoistetun perusterveydenhuollon palvelujen käytön ja tuottavuuden vertailu Kouvolan terveyskeskuksessa

Kannattiko palvelujen ulkoistaminen? Oman ja ulkoistetun perusterveydenhuollon palvelujen käytön ja tuottavuuden vertailu Kouvolan terveyskeskuksessa Kannattiko palvelujen ulkoistaminen? Oman ja ulkoistetun perusterveydenhuollon palvelujen käytön ja tuottavuuden vertailu Kouvolan terveyskeskuksessa Kati Myllymäki, Kouvolan terveyskeskus Miika Linna,

Lisätiedot