Oivaltava oppiminen miten syntyy oppimisen ilo?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oivaltava oppiminen miten syntyy oppimisen ilo?"

Transkriptio

1 Oivaltava oppiminen miten syntyy oppimisen ilo? Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Blogs.helsinki.fi/mindthegap

2 MITEN TUEMME LUOVIA OIVALLUKSIA? Sir Ken Robinson (2011) kuvaa koulua instituutiona, jolla on monia yhtymäkohtia tehdastuotantoon. Työntekijät menevät aamulla tehtaaseen ja suorittavat heille määräätyt työt. Heidän ajatuksistaan tai ideoistaan ei olla kiinnostuneita. Rutiininomaiset tehtävät ja toimenkuvat myös älylliset ovat katoamassa, joten emme enää valmista nuoria sellaisiin. Monet asiat voidaan nykyään automatisoida. Ihmiset tarvitsevat yhä enemmän valmiuksia luoviin oivalluksiin

3 Pohdintatehtävä: Mitä muutospaineita koet juuri nyt? Professori Kirsti Lonka 3

4 ILMESTYNYT VUONNA 2015

5 Oivallus ja luovuus? Pieniä oivalluksia voi tapahtua koko ajan Oppiminen ja keksiminen ovat hyvin samanlaisia prosesseja, ensin mainitussa vain muut ovat keksineet saman asian jo aiemmin Psykologinen luovuus on ihmisen mielen luovuutta, joka ei välttämättä tuota kuolemattomia historiallisia asioita Arkiluovuus on jokaisen ulottuvilla olevaa psykologista luovuutta, jota tapahtuu arjen lomassa

6 Oppimiseen liittyvät tunteet Oppimista edistävät tunteet saavat ihmisen energisoitumaan ja suuntautumaan kohti uutta asiaa Tärkeimpiä oppimiseen liittyviä tunteita ovat hämmennys, uteliaisuus ja kiinnostus Ahdistus ei edistä oppimista, eikä pelkkä innostus ole riittävä sytyke Pitkästyminen on erittäin haitallinen ja ikävä tunne nuorten pitkästyminen uhkaa jopa yhteiskuntarauhaa!

7 Onko lapsillamme heinäsirkkamieli? Carr (2012) The Shallows. Norton. Vai ovatko he parempia luomaan ja rakentamaan tietoa yhdessä kuin me? Lääkärit ovat aina olleet moniajon mestareita. Eivät silti mitään heinäsirkkoja!

8 Tietokäytännöt (Hakkarainen, 2009; Lonka, 2015) Henkilökohtaisia, sosiaalisia tai institutionaalisia rutiineja, jotka liittyvät tietoon ja sen luomiseen Opettajat ja lasten ohjaajat saattavat olla niin urautuneita omiin tietokäytäntöihinsä, että eivät edes huomaa niitä Lasten omat kulttuuriset välineet ja käytännöt jäävät ehkä huomaamatta

9 Tyhmistääkö teknologia ihmistä vai tekeekö se hänet fiksummaksi?

10 Laajennettu työmuisti Biologisen muistin laajentaminen teknologian avulla Toisaalta ihminen ulkoistaa toimintojaan apuvälineille, toisaalta kytkeytyy yhä älykkäämpiin järjestelmiin Tietokäytännöt ja tilat voivat joko tyhmistää tai tukea älykästä toimintaa Professori Kirsti Lonka 10

11 Mind the Gaps? Baby Boomers Generation Y Generation Y Digital natives (Z) Etunimi Sukunimi 11

12 Diginatiivit (Prensky, 2001) Monen asian tekeminen lomittain, lukeminen ruudulta, pelaaminen, keskustelu, chattailu = uudet sosiodigitaaliset tietokäytännöt Prof. Kirsti Lonka KehPsy 2. luento 12

13 Pienimmät diginatiaiset Jo pienetkin lapset voivat suunnitella, luoda ja tuottaa tietoa erilaisten mobiililaitteiden avulla lukeminen ja kuunteleminen yhdistyvät paradigman rikkomista! Kasvokkainen ja virtuaalinen sulautuvat, teksti ja kuva fuusioituvat, tiedon hankkijasta tulee tiedon luoja Laidlaw & O Mara (2015) Rethinking difference in the iworld: Possibilities, challenges and unexpected consequences of digital tools in literacy education. Language and Literacy vol 17, Issue Professori Kirsti Lonka 13

14 Mitä uutta osaamisen kehittämiselle? - Sukupolvien välinen oppiminen - Yhteisöllinen tiedon luominen - Uudenlaiset tilat ja tietokäytännöt - Käänteinen, ilmiölähtöinen ja oivaltava oppiminen - Opetusteknologiasta kohti uudenlaisia sosiodigitaalisia vuorovaikutuksen muotoja Professori Kirsti Lonka 14

15 Oivaltavan oppimisen malli (Lonka, 2015)

16 Ilmiölähtöisyys (Lonka ym. 2015) Oppiaineiden rajat ylittävät projektit tai opintokokonaisuudet, joissa maailmaa tarkastellaan tietystä ilmiöstä käsin Esim. Elämä ja kuolema, Sota ja rauha Luonnontieteet, humanismi, taito- ja taideaineet Ruokkivat kokonaisvaltaista ajattelua ja elämyksellisyyttä Kokemuksellisuus ja tunne osaksi oppimista Prof. Kirsti Lonka KehPsy 2. luento 16

17 Faculty of Behavioural Sciences / KM Lauri Vaara, 2014 Kuva: smartpaint.fi Kuvat: Mikko Hal

18 Oppiminen ja tunteet

19 Milloin olet kokenut oppimisen tai työn iloa?

20 Oppimiseen liittyvät tunteet Oppimista edistävät tunteet saavat ihmisen energisoitumaan ja suuntautumaan kohti uutta asiaa Tärkeimpiä oppimiseen liittyviä tunteita ovat hämmennys, uteliaisuus ja kiinnostus Ahdistus ei edistä oppimista, eikä pelkkä innostus ole riittävä sytyke Pitkästyminen on erittäin haitallinen ja ikävä tunne nuorten pitkästyminen uhkaa jopa yhteiskuntarauhaa!

21 Millaisia kokemuksia raportoitiin ilmiölähtöisen projektin jälkeen? OKL

22 LÄHIKEHITYKSEN VYÖHYKE (Vygotski) (ks. Hakkarainen, Lonka & Lipponen, 2004) Mukavuusalueella ihminen ei kehity eikä kasva Hyvä opettaja, hyvä työtiimi, vanhemmat tai kaverit pystyvät aktivoimaan tämän vyöhykkeen Ihminen voidaan joko latistaa tai auttaa kasvamaan jolloin hän pääsee ylittämään itsensä! Mukana tunnehavaintokokemus

23 Luontaisen motivaation 4 C-kirjainta (instrinsic motivation; Lepper & Henderlong, 2000) Challenge - haaste Curiosity - uteliaisuus Control kontrollin tunne Context kiinnostava asiayhteys 23

24 Virtauskokemus (Flow, Csikszentmihalyi, 1993) Lue lisää Tutkiva oppiminen kirjasta! Ihminen tempautuu jonkin toiminnan suorittamiseen täydellisesti keskittyneenä niin, että hän hetkeksi unohtaa ympäristöön, itseensä ja muihin asioihin liittyvät huolensa ja epävarmuutensa Ajantaju katoaa Toimintaa, joka johtaa toiminnan monimutkaisuuden kasvamiseen ja ihmisen älylliseen kehitykseen 24

25 HAASTE Virtauksen ulottuvuudet: Kuinka pystyväksi koet itsesi? Kuinka haastava tehtävä on? + AHDISTUS, KIIHTYMINEN VIRTAUS - HUOLESTUMINEN APATIA, VÄLTTÄMINEN KONTROLLI RENTOUTUMINEN, PITKÄSTYMINEN - KOETTU + OSAAMINEN 25

26 Päiväkoti Havana,Windhoek, Namibia Ympäristön keidasvaikutus

27 PERUSMOTIIVIT (Deci & Ryan, 2000) ITSEMÄÄRÄYTYMISTEORIAN MUKAAN Jokaisella ihmisellä on kolme psykologista perustarvetta biologisten lisäksi: 1) Tarve tuntea itsensä pystyväksi ja osaavaksi 2) Tarve olla itsenäinen ja autonominen 3) Tarve kokea yhteenkuuluvuutta muiden kanssa ja 4) antaa itsestään jotain muille (Eccles, 2008) Ihmisyyteen kuuluu keskenään ristiriitaisia ja jopa vastakkaisia tarpeita ja toiveita. 27

28

29 MINDSET Ajattelun raamit Prof. Carol Dweck Fixed mindset Lukittu malli Ihmisen lahjakkuutta ajatellaan ominaisuutena, jota joko on tai ei ole. Virheet ja puutteet ovat osoituksia lahjattomuudesta. Epäonnistuminen paljastaa tyhmyyden. Growth mindset Kasvun malli Lahjakkuus on dynaamista, kehittyvää, muuttuvaa. Epäonnistuminen on materiaalia tulevalle onnistumiselle. Halu ponnistella omien tietojen ja taitojen ylärajoilla on tulevan onnistumisen ehto Professori Kirsti Lonka 29

30 MOOV Työttömät nuoret oppimassa nettisivujen tekemistä. Orange Farm, South Africa Professor Kirsti Lonka 30

31 Mistä koostuu oppimisen ilo? Mielekäs asiayhteys Uteliaisuuden ja kiinnostuksen sytyttäminen Sopivasti mitoitettu haaste Turvallinen ympäristö Pystyvyyden kokemus Aktiivisen toimijan rooli Rakentava ja kannustava sosiaalinen vuorovaikutus

32 Kirstin viisi K-kirjainta Kunnioita Kuuntele Kiinnostu Kannusta Kiitä Lähde: Lonka, K. (2015) Oivaltava oppiminen. Otava

33 Taito- ja Taideaineet vimeo.com/hufbs Minerva-tori on tulevaisuuden opettajankoulutuksen tila, joka rakennettiin designpääkaupunkivuonna 2012 prof Kirsti Longan johtaman ELE (Engaging Learning Environment) hankkeen ja käyttäytymistieteellisen tiedekunnan varoilla sekä RYM sisäympäristöt hankkeen tuella. Erityisesti taito- ja taideaineiden opettajat ovat innostuneesti hyödyntäneet torin mahdollisuuksia Professori Kirsti Lonka, OKL 33

34 Lisätietoa ja tuoreita tuloksia: blogs.helsinki.fi/mindthegap facebook.com/mindthegaptutkimus facebook.com/wiredmindshub twitter.com/wiredmindshub Lonka (ilmestyy 2015) Oivaltava oppiminen. Otava

35 Kirjallisuutta suomeksi Riitta Hari, Jaakko Järvinen, Johannes Lehtonen, Kirsti Lonka, Anssi Peräkylä, Ilkka Pyysiäinen, Stephan Salenius, Mikko Sams & Petri Ylikoski (2015) Ihmisen mieli. Gaudeamus. Hakkarainen, K., K. Lonka & L. Lipponen (2004). Tutkiva oppiminen. Järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä. Helsinki: WSOY Lonka, K. (2015) Oivaltava oppiminen. Otava. Lonka, K., Hietajärvi, L., Makkonen, J., Sandström, N. & Vaara, L. (2013). Tulevaisuuden opettajankoulutus millaiseen kouluun ja miten? Teoksessa Uusi oppiminen (Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu; 8/2013). Helsinki: Eduskunta, Vartiainen, P., Ollila, S., Raisio, H., & Lindell, J. (2013). Johtajana kaaoksen reunalla kuinka selviytyä pirullisista ongelmista. Gaudeamus , 35

36 Linkki raporttiini aiheesta Lonka, K. & Mind the Gap Research Group (2015.) Workshop 1 Materials. Teoksessa: European Parliament (Ed.) Innovative Schools: Teaching & Learning in the Digital Era Workshop Documentation. Brussels: European Parliament. Sivut Esitysmateriaalit s. 73. Löydettävissä kirstilonka.fi/publications UD/2015/563389/IPOL_STU%282015% _EN.pd Professori Kirsti Lonka 36

Digiloikka mihin se meidät vie?

Digiloikka mihin se meidät vie? Digiloikka mihin se meidät vie? Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Blogs.helsinki.fi/mindthegap Mistä tulevaisuuden osaajia? Nykypäivän työskentely tapahtuu erilaisissa verkostoissa

Lisätiedot

Tulevaisuuden oppiminen?

Tulevaisuuden oppiminen? Tulevaisuuden oppiminen? Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Blogs.helsinki.fi/mindthegap Blogs.helsinki.fi/mindthegap Mistä tulevaisuuden

Lisätiedot

Innostavat ympäristöt korkeakoulussa

Innostavat ympäristöt korkeakoulussa Innostavat ympäristöt korkeakoulussa Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Blogs.helsinki.fi/mindthegap Blogs.helsinki.fi/mindthegap Mistä

Lisätiedot

Pedaloikka digiloikan edellytyksenä - miten näemme oppimisen ja opettamisen?

Pedaloikka digiloikan edellytyksenä - miten näemme oppimisen ja opettamisen? Pedaloikka digiloikan edellytyksenä - miten näemme oppimisen ja opettamisen? Prof Kirsti Lonka Extraordinary Professor, Optentia, North-West University, South Africa kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka

Lisätiedot

OPPIMINEN, TUNTEET & MOTIVAATIO

OPPIMINEN, TUNTEET & MOTIVAATIO OPPIMINEN, TUNTEET & MOTIVAATIO - Kirsti Lonka Kasvatuspsykologian professori Kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto Twitter @kirstilonka kirstilonka.fi wiredminds.fi Prof. Kirsti Lonka,

Lisätiedot

Ammatillinen kehitys ja uutta luova oppiminen

Ammatillinen kehitys ja uutta luova oppiminen Ammatillinen kehitys ja uutta luova oppiminen Professori Kirsti Lonka SOKLA Kasvatuspsykologian tutkimuskeskus, SOKLA, Helsingin yliopisto POHDINTATEHTÄVÄ Mikä on tärkeintä, mitä olet oppinut kahden viime

Lisätiedot

Mistä tulevaisuuden osaajia?

Mistä tulevaisuuden osaajia? 13.3.2015 Diginatiivit tulivat. Olimmeko valmiita? Miten koulu muuttuu - ja miksi. Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Blogs.helsinki.fi/mindthegap

Lisätiedot

Miten muistin kapasiteettia voi ylittää?

Miten muistin kapasiteettia voi ylittää? Miten muistin kapasiteettia voi ylittää? Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Blogs.helsinki.fi/mindthegap Blogs.helsinki.fi/mindthegap Tämän

Lisätiedot

SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN

SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Blogs.helsinki.fi/mindthegap Blogs.helsinki.fi/mindthegap Opettajan

Lisätiedot

Inspiroivat oppimisympäristöt?

Inspiroivat oppimisympäristöt? Inspiroivat oppimisympäristöt? Professori Kirsti Lonka, varadekaani Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto Twitter @kirstilonka #rymsy #mindgap Projektityö edellyttää ryhmän luovuutta

Lisätiedot

Tulevaisuuden oppimisympäristöt

Tulevaisuuden oppimisympäristöt Tulevaisuuden oppimisympäristöt Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Blogs.helsinki.fi/mindthegap Blogs.helsinki.fi/mindthegap Mistä tulevaisuuden

Lisätiedot

www.indoorenvironment.org Miten tilojen käyttäjä sopeutuu uusiin ympäristöihin? Prof Kirsti Lonka et al. 2011-2015 WP4 Task 1.

www.indoorenvironment.org Miten tilojen käyttäjä sopeutuu uusiin ympäristöihin? Prof Kirsti Lonka et al. 2011-2015 WP4 Task 1. www.indoorenvironment.org Miten tilojen käyttäjä sopeutuu uusiin ympäristöihin? Prof Kirsti Lonka et al. 2011-2015 WP4 Task 1.1 Learning Environments rym.fi Suurten ikäluokkien tilat? Vaiko ketterät ratkaisut

Lisätiedot

Motivaatio? Ihminen ei ole joko-tai vaan sekä että (Lähde: Kirsi Lonka 2009)

Motivaatio? Ihminen ei ole joko-tai vaan sekä että (Lähde: Kirsi Lonka 2009) Motivaatio? Motivaatio on mielen käyttövoimaa, joka suuntaa energiaamme meitä kiinnostaviin ja innostaviin asioihin Oppimisen ja hyvinvoinnin näkökulmasta sisäinen motivaatio on tärkein ihmistä eteenpäin

Lisätiedot

Prof Kirsti Lonka University of Helsinki/ Optentia, North-West University, South Africa/ NTUST, Taipei, Taiwan kirstilonka.fi,

Prof Kirsti Lonka University of Helsinki/ Optentia, North-West University, South Africa/ NTUST, Taipei, Taiwan kirstilonka.fi, Rikastava vuorovaikutus Prof Kirsti Lonka University of Helsinki/ Optentia, North-West University, South Africa/ NTUST, Taipei, Taiwan kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Kökötämme historian odotushuoneessa,

Lisätiedot

Miten opettaja voi tukea opiskelun taitojen kehittymistä?

Miten opettaja voi tukea opiskelun taitojen kehittymistä? Miten opettaja voi tukea opiskelun taitojen kehittymistä? - Kirsti Lonka Kasvatuspsykologian professori, varadekaani Käyttäytymistieteiden tiedekunta, Helsingin yliopisto sekä vieraileva professori, Karolinska

Lisätiedot

Tulevaisuuden opettajankoulutus - miten vastaamme huomisen tarpeisiin

Tulevaisuuden opettajankoulutus - miten vastaamme huomisen tarpeisiin Tulevaisuuden opettajankoulutus - miten vastaamme huomisen tarpeisiin Kasvatuspsykologian professori Kirsti Lonka Opettajankoulutuslaitos, HY Osasto / Henkilön nimi / Esityksen nimi www.helsinki.fi/yliopisto

Lisätiedot

Tutkiva oppiminen. Professori Kirsti Lonka. Kasvatuspsykologian tutkimuskeskus, SOKLA, Helsingin yliopisto

Tutkiva oppiminen. Professori Kirsti Lonka. Kasvatuspsykologian tutkimuskeskus, SOKLA, Helsingin yliopisto Tutkiva oppiminen Professori Kirsti Lonka Kasvatuspsykologian tutkimuskeskus, SOKLA, Helsingin yliopisto BULIMIAOPPIMISEN PERINNE ON VAHVA! Ahmi tietoa, oksenna paperille ja unohda! Luentoharha: Kun olen

Lisätiedot

Innostuminen ja onnistuminen koulutuksessa - miten syntyvät tulevaisuuden osaajat?

Innostuminen ja onnistuminen koulutuksessa - miten syntyvät tulevaisuuden osaajat? Innostuminen ja onnistuminen koulutuksessa - miten syntyvät tulevaisuuden osaajat? Prof Kirsti Lonka Twitter: @kirstilonka Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Blogs.helsinki.fi/mindthegap Blogs.helsinki.fi/mindthegap

Lisätiedot

Innostuva, onnistuva työyhteisö

Innostuva, onnistuva työyhteisö Innostuva, onnistuva työyhteisö Professori Kirsti Lonka www.cicero.fi Helsingin yliopisto sekä Karolinska Institutet Näyttelijät, vuorovaikutuskouluttajat Sari Siikander ja Micke Rejström, Improvisaatioteatteri

Lisätiedot

Diginatiivit tulevat, olemmeko valmiita?

Diginatiivit tulevat, olemmeko valmiita? Diginatiivit tulevat, olemmeko valmiita? Professori Kirsti Lonka, varadekaani sekä Lauri Hietajärvi, Juho Makkonen, Niclas Sandström ja Lauri J. Vaara, Opettajankoulutuslaitos, Käyttäytymistieteellinen

Lisätiedot

Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin

Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin Luennon teemat Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin Hanna Salovaara, tutkija Kasvatustieteiden tiedekunta Koulutusteknologian tutkimusyksikkö Oulun Yliopisto Pedagogiset mallit ja skriptaus

Lisätiedot

Projektityöskentely, inhimillinen tiedonkäsittely ja hyvinvointi. Professori Kirsti Lonka Helsingin yliopisto

Projektityöskentely, inhimillinen tiedonkäsittely ja hyvinvointi. Professori Kirsti Lonka Helsingin yliopisto Projektityöskentely, inhimillinen tiedonkäsittely ja hyvinvointi Professori Kirsti Lonka Helsingin yliopisto PERINTEISET KÄYTÄNTÖYHTEISÖT OVAT STAATTISIA! Osaamisen kehittäminen on osallistumista kulttuuriin

Lisätiedot

Millaista osaamista tulevaisuus edellyttää ja miten päästä siihen?

Millaista osaamista tulevaisuus edellyttää ja miten päästä siihen? Millaista osaamista tulevaisuus edellyttää ja miten päästä siihen? - Professori Kirsti Lonka, varadekaani Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto Twitter @kirstilonka Faculty of Behavioral

Lisätiedot

Luovuus ja oppiminen. Juha Nieminen Opintopsykologi Yliopistopedagogiikan kouluttaja

Luovuus ja oppiminen. Juha Nieminen Opintopsykologi Yliopistopedagogiikan kouluttaja Luovuus ja oppiminen Juha Nieminen Opintopsykologi Yliopistopedagogiikan kouluttaja Helsingin yliopisto Yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikkö Lääketieteellisen koulutuksen tuki- ja kehittämisyksikkö

Lisätiedot

Mikä opetuksessa on muuttunut, miksi koulun pitää uudistua? KM Lauri Vaara Helsingin yliopisto

Mikä opetuksessa on muuttunut, miksi koulun pitää uudistua? KM Lauri Vaara Helsingin yliopisto Mikä opetuksessa on muuttunut, miksi koulun pitää uudistua? KM Lauri Vaara Helsingin yliopisto Mikä opetuksessa on muuttunut? 1. Oppimiskäsitys 2. Kehkeytyvät työmarkkinat. 3. Z-sukupolvi (diginatiivit)

Lisätiedot

PELAAMINEN JA OPPIMINEN

PELAAMINEN JA OPPIMINEN Huom! Osa esityksen kuvamateriaallista pelivalmistahien sivuilta Oppitorilla ill 24.9.2008 2008 Reetta Koski, Tieturi PELAAMINEN JA OPPIMINEN 1 Esityksen teemoja Pelimaailma tänään Mitä pelit ovat? Demoja

Lisätiedot

Diginatiivit tulevat! Olemmeko valmiita? Opettajan elinikäisen oppimisen avaimia

Diginatiivit tulevat! Olemmeko valmiita? Opettajan elinikäisen oppimisen avaimia Diginatiivit tulevat! Olemmeko valmiita? Opettajan elinikäisen oppimisen avaimia - Professori Kirsti Lonka, varadekaani Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto Twitter @kirstilonka #opetoppii

Lisätiedot

Oppimisen uudet mahdollisuudet. Professori Kirsti Lonka Helsingin yliopisto/ Karolinska Institutet, Stockholm. www.cicero.fi

Oppimisen uudet mahdollisuudet. Professori Kirsti Lonka Helsingin yliopisto/ Karolinska Institutet, Stockholm. www.cicero.fi Oppimisen uudet mahdollisuudet Professori Kirsti Lonka Helsingin yliopisto/ Karolinska Institutet, Stockholm www.cicero.fi OPPIMINEN TIEDON TALLENTAMISTA? - TIETO ON SIIRRETTÄVISSÄ MIELESTÄ TOISEEN - MIELEN

Lisätiedot

Informaationkäsittely aivojen ehdoilla

Informaationkäsittely aivojen ehdoilla Informaationkäsittely aivojen ehdoilla - Professori Kirsti Lonka, varadekaani Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto Faculty of Behavioral Sciences 21.11.2011 1 TIEDONKÄSITTELYMME ON RAJALLISTA!

Lisätiedot

Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa

Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa prof. Sanna Järvelä Oulun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Koulutusteknologian tutkimusyksikkö teknologia kehittyy, mutta ihmisen älykkään toiminnan

Lisätiedot

OPPIMISYMPÄRISTÖT JA LUOVUUS

OPPIMISYMPÄRISTÖT JA LUOVUUS OPPIMISYMPÄRISTÖT JA LUOVUUS Professori Kirsti Lonka Luento 4 Oppimisen psykologia JOS HALUAT KIRJAN, ERIKA TUOSsA TEISTÄ KATSOEN OIKEALLA PUOLELLA PITÄÄ KIRJAKAUPPAA MITEN TUEMME LUOVIA OIVALLUKSIA? Sir

Lisätiedot

Visioita tulevaisuuden koulusta

Visioita tulevaisuuden koulusta Visioita tulevaisuuden koulusta - Kirsti Lonka Kasvatuspsykologian professori, varadekaani Käyttäytymistieteiden tiedekunta, Helsingin yliopisto sekä vieraileva professori, Karolinska Institutet 2.11.2011

Lisätiedot

Muotoiluopetus perusopetuksessa ja opettajankoulutuksessa. Professori Pirita Seitamaa-Hakkarainen Helsingin yliopisto OKL

Muotoiluopetus perusopetuksessa ja opettajankoulutuksessa. Professori Pirita Seitamaa-Hakkarainen Helsingin yliopisto OKL Muotoiluopetus perusopetuksessa ja opettajankoulutuksessa Professori Pirita Seitamaa-Hakkarainen Helsingin yliopisto OKL Mikä oppiaine tarjoaa? ongelmanratkaisua ja toiminnallisia taitoja kehittävää toimintaa,

Lisätiedot

11. Oppimismotivaatio ja tehokas oppiminen. (s )

11. Oppimismotivaatio ja tehokas oppiminen. (s ) 11. Oppimismotivaatio ja tehokas oppiminen (s. 124-133) Käsitys itsestä oppijana käsitys itsestä oppijana muodostuu kokemusten pohjalta vaikuttavat esim. skeemat itsestä oppijana ja oppiaineesta tunteet

Lisätiedot

Opiskelu? Oppiminen, kiinnostus ja motivaatio yläkoulussa ja lukiossa KEHITYKSELLISIÄ HAASTEITA YLÄASTEIÄSSÄ

Opiskelu? Oppiminen, kiinnostus ja motivaatio yläkoulussa ja lukiossa KEHITYKSELLISIÄ HAASTEITA YLÄASTEIÄSSÄ KEHITYKSELLISIÄ HAASTEITA YLÄASTEIÄSSÄ Oppiminen, kiinnostus ja motivaatio yläkoulussa ja lukiossa Professori Kirsti Lonka Kasvatuspsykologian tutkimuskeskus, SOKLA, Helsingin yliopisto Fyysiset muutokset

Lisätiedot

Opettajuus ja oppiminen, mihin menossa? Askola 1.12.2014 Rauno Haapaniemi

Opettajuus ja oppiminen, mihin menossa? Askola 1.12.2014 Rauno Haapaniemi Opettajuus ja oppiminen, mihin menossa? Askola 1.12.2014 Rauno Haapaniemi Perusopetuslaki: 2 Opetuksen tavoitteet Tässä laissa tarkoitetun opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja

Lisätiedot

- Marko Mikkola

- Marko Mikkola Itsensä johtaminen ja kehittäminen - Marko Mikkola 16.5.2018 Innovating@SAMK, Pori @MacMikkola +358 44 710 3724 marko.mikkola@samk.fi mac.mikkola@gmail.com macmikkola Mac Mikkola Kilpailija-analyysi?

Lisätiedot

Oppimistilojen protot

Oppimistilojen protot Oppimistilojen protot ideoita oppimisympäristöjen pedagogiseen muotoiluun KM, LO, Lauri Vaara 14.4.2016 Mitä on uusi oppiminen? Ajanmukainen näkemys syvällisemmän oppimisen merkityksestä, edellytyksistä

Lisätiedot

PELAAMINEN JA OPPIMINEN

PELAAMINEN JA OPPIMINEN Oppitorilla 24.9.2008 Reetta Koski, Tieturi PELAAMINEN JA OPPIMINEN 1 Seuraavat 1½ tuntiamme Pelimaailma tänään Mitä pelit ovat? Demoja Pelien mahdollisuudet Miten hyötyä peleistä työssä oppimisessa Oppiminen

Lisätiedot

Tunteet ja motivaatio opiskelijan oppimisessa

Tunteet ja motivaatio opiskelijan oppimisessa Tunteet ja motivaatio opiskelijan oppimisessa - Professori Kirsti Lonka, varadekaani Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto Twitter @kirstilonka #mindgap #RYMSY Professori Kirsti Lonka,

Lisätiedot

Koulut ja Maker space miksi ja miten?

Koulut ja Maker space miksi ja miten? Koulut ja Maker space miksi ja miten? Esimerkkinä Savonlinnan normaalikoulun Tuumaamo Prof., Dos. Laura Hirsto, laura.hirsto@uef.fi Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto/ Savonlinna

Lisätiedot

Työelämävalmiudet: Oivallus-hankeken seminaari

Työelämävalmiudet: Oivallus-hankeken seminaari Työelämävalmiudet: Oivallus-hankeken seminaari Optek Opetusteknologia koulun arjessa Jari Lavonen, Professor of Physics and Chemistry Education, Head of the department Department of Teacher Education,

Lisätiedot

Yhdessä rakennettu leikki Leikki lasten toimintana. Mari Vuorisalo Kirkon lastenohjaajien valtakunnalliset neuvottelupäivät 16.9.

Yhdessä rakennettu leikki Leikki lasten toimintana. Mari Vuorisalo Kirkon lastenohjaajien valtakunnalliset neuvottelupäivät 16.9. Yhdessä rakennettu leikki Leikki lasten toimintana Mari Vuorisalo Kirkon lastenohjaajien valtakunnalliset neuvottelupäivät 16.9.2011, Lahti Sisältö Sosiologinen näkökulma leikin ja lapsuuden tutkimukseen

Lisätiedot

LASTEN KERTOMUKSIA PÄIVÄHOIDON ARJESTA

LASTEN KERTOMUKSIA PÄIVÄHOIDON ARJESTA LASTEN KERTOMUKSIA PÄIVÄHOIDON ARJESTA Varhaiskasvatusjohdon päivä 15.52014 Eila Estola 1 Kaksi tutkimushanketta TELL I S - H A N K E (2010-2013) - Lapset kertovat hyvinvoinnistaan kuka kuuntelee? Kohdistuu

Lisätiedot

Tulevaisuuden oppimisympäristöt

Tulevaisuuden oppimisympäristöt Tulevaisuuden oppimisympäristöt - Professori Kirsti Lonka, varadekaani Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto Faculty of Behavioral Sciences 14.9.2012 1 MIKSI IHMISET USEIN VAIKUTTAVAT

Lisätiedot

OPPIMINEN VUOROVAIKUTUKSESSA. Oppimisen psykologia, luento 2 Professori Kirsti Lonka

OPPIMINEN VUOROVAIKUTUKSESSA. Oppimisen psykologia, luento 2 Professori Kirsti Lonka OPPIMINEN VUOROVAIKUTUKSESSA Oppimisen psykologia, luento 2 Professori Kirsti Lonka LUENTOJEN KULKU 11.9. Muisti ja asiantuntijuus 12.9. Oppiminen vuorovaikutuksessa, rakentava palaute 13.9. Tunteet ja

Lisätiedot

Ihmisen mieli alikäytetty voimavara. Professori Kirsti Lonka Helsingin yliopisto sekä Karolinska Institutet, Stockholm

Ihmisen mieli alikäytetty voimavara. Professori Kirsti Lonka Helsingin yliopisto sekä Karolinska Institutet, Stockholm Ihmisen mieli alikäytetty voimavara Professori Kirsti Lonka Helsingin yliopisto sekä Karolinska Institutet, Stockholm SISÄINEN MALLIMME OPPIMISESTA TIEDON SIIRTOA? -TIETO ON SIIRRETTÄVISSÄ MIELESTÄ TOISEEN

Lisätiedot

Muutos, mahdollisuus, motivointi aktivointi työtapoihin ja muutoksen hallintaan

Muutos, mahdollisuus, motivointi aktivointi työtapoihin ja muutoksen hallintaan Muutos, mahdollisuus, motivointi aktivointi työtapoihin ja muutoksen hallintaan - Professori Kirsti Lonka, varadekaani Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto Twitter @kirstilonka #mindgap

Lisätiedot

Motivaatio ja itsesäätely oppimisessa

Motivaatio ja itsesäätely oppimisessa Motivaatio ja itsesäätely oppimisessa 31.10.2007 Oulun yliopisto Koulutusteknologian tutkimusyksikkö Millaista oppimista tarvitaan? Epäselvien, muuttuvien ja avoimien ongelmien ratkaisu Oman ja muiden

Lisätiedot

Tutkiva Oppiminen Varhaiskasvatuksessa. Professori Lasse Lipponen PED0031, VARHAISPEDAGOGIIKKA

Tutkiva Oppiminen Varhaiskasvatuksessa. Professori Lasse Lipponen PED0031, VARHAISPEDAGOGIIKKA Tutkiva Oppiminen Varhaiskasvatuksessa Professori Lasse Lipponen 09.10.2017 PED0031, VARHAISPEDAGOGIIKKA Hakkarainen K., Lonka K. & Lipponen L. (1999) Tutkiva oppiminen. Älykkään toiminnan rajat ja niiden

Lisätiedot

Kiinnostaako koodaus ja robotiikka?

Kiinnostaako koodaus ja robotiikka? Kiinnostaako koodaus ja robotiikka? Innokas-verkosto Innovatiivisen koulun toiminnan kehittäminen ja levittäminen Suomi Yli 200 koulua Kouluja, kirjastoja, päiväkoteja, nuorisotyö, yliopistoja, yrityksiä

Lisätiedot

Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa

Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa prof. Sanna Järvelä Oulun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Koulutusteknologian tutkimusyksikkö tietokoneavusteinen opetus etäopetus tietoverkkojen

Lisätiedot

KOHTI OSALLISTAVAA OPPIMISTA JA PEDAGOGIIKKAA MIKSI OSALLISTAVAA OPPIMISTA JA PEDAGOGIIKKAA?

KOHTI OSALLISTAVAA OPPIMISTA JA PEDAGOGIIKKAA MIKSI OSALLISTAVAA OPPIMISTA JA PEDAGOGIIKKAA? KOHTI OSALLISTAVAA PEDAGOGIIKKAA Kristiina Kumpulainen Leena Krokfors Lasse Lipponen Varpu Tissari Jaakko Hilppö Antti Rajala Professori Lasse Lipponen Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos Miksi

Lisätiedot

Turengin yhteiskoulussa tarjoamme oppilaille uudenlaiset valmiudet menestyä tulevaisuudessa: uskallamme kokeilla ja ottaa riskejä.

Turengin yhteiskoulussa tarjoamme oppilaille uudenlaiset valmiudet menestyä tulevaisuudessa: uskallamme kokeilla ja ottaa riskejä. Turengin yhteiskoulussa tarjoamme oppilaille uudenlaiset valmiudet menestyä tulevaisuudessa: uskallamme kokeilla ja ottaa riskejä. Monipuoliset oppimisympäristöt ja -menetelmät, oppimisen ilo ja koulutettu

Lisätiedot

Ilmiöpohjainen oppiminen ja BYOD

Ilmiöpohjainen oppiminen ja BYOD Ilmiöpohjainen oppiminen ja BYOD Anne Rongas 7.4.2015 Anne Rongas 2015, Creative Commons Nimeä-Tarttuva 4.0 Suomi Esitys löytyy: bit.ly/ilmioppibyod Jotain vanhaa, jotain uutta Tässä esityksessä: 1. Mitä

Lisätiedot

Mitäon yhteisöllisyys? Sosiokulttuurisen teorian mukaan oppimista tapahtuu, kun ihmiset ovat keskenään vuorovaikutuksessa ja osallistuvat yhteiseen

Mitäon yhteisöllisyys? Sosiokulttuurisen teorian mukaan oppimista tapahtuu, kun ihmiset ovat keskenään vuorovaikutuksessa ja osallistuvat yhteiseen KT Merja Koivula Mitäon yhteisöllisyys? Sosiokulttuurisen teorian mukaan oppimista tapahtuu, kun ihmiset ovat keskenään vuorovaikutuksessa ja osallistuvat yhteiseen toimintaan Osallistuminen ja oppiminen

Lisätiedot

Tinkauspaja 1 Sali LS 2. Ketterä oppiminen

Tinkauspaja 1 Sali LS 2. Ketterä oppiminen Tinkauspaja 1 Sali LS 2 Ketterä oppiminen Tinkauspajan sisältö Johdanto: Ketterä oppiminen kokemuksia Ketterän oppimisen edellytyksiä, ryhmätyöt Millaisia taitoja ihmiset tarvitsevat kyetäkseen oppimaan

Lisätiedot

Tutkimaan oppimassa - Tutkivaa Oppimista varhaiskasvatuksessa

Tutkimaan oppimassa - Tutkivaa Oppimista varhaiskasvatuksessa Tutkimaan oppimassa - Tutkivaa Oppimista varhaiskasvatuksessa Professori Lasse Lipponen Helsingin yliopisto opetttajankoulutuslaitos Educamessut 2012 Miksi aurinko on keltainen Miten tuuli voi heiluttaa

Lisätiedot

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina

Lisätiedot

KOKONAISVALTAINEN KIRJOITTAMINEN

KOKONAISVALTAINEN KIRJOITTAMINEN KOKONAISVALTAINEN KIRJOITTAMINEN Kirjoittaminen tavoitteellisena työtapana ja toimintana Otetaan tuntumaa. Sinä ja kirjoittaminen? Valitse fiiliksen mukaan kortti, joka kertoo sinusta ja suhteestasi kirjoittamiseen.

Lisätiedot

Professori Kirsti Lonka, varadekaani OKL, Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto #mindgap #RYMSY

Professori Kirsti Lonka, varadekaani OKL, Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto #mindgap #RYMSY Kolme oivallusta oppimisesta Psykologian laitos, HY 1986-1996 (OISE, Toronto 1988-1990) Lääketieteellinen tiedekunta, HY 1996-2001 LIME, Karolinska Institutet 2001-2005 (2007-2011) UMCG, Groningen 2006-2008

Lisätiedot

Kutsu Professuuriesitelmä Savonlinnan kampus

Kutsu Professuuriesitelmä Savonlinnan kampus Kutsu Professuuriesitelmä 9.9.2014 Savonlinnan kampus Kutsu kuulemaan julkista esitelmää, jonka Itä-Suomen yliopiston kasvatustieteen, erityisesti kasvatuspsykologian professori Liisa Karlsson pitää syyskuun

Lisätiedot

Innostavaa vuorovaikutusta vai jäätävää puhetta?

Innostavaa vuorovaikutusta vai jäätävää puhetta? Innostavaa vuorovaikutusta vai jäätävää puhetta? Yhdessä seminaari 3.6.2013 Susanna Niinistö Sivuranta Pohdintaa seminaarin päätteeksi Viestinnän muutos miksi meidän kaikkien pitäisi välittää viestintäosaamisestamme

Lisätiedot

Poimintoja mietittäväksi. Juha Ristilä

Poimintoja mietittäväksi. Juha Ristilä Poimintoja mietittäväksi Juha Ristilä 16.4.2013 1. poiminta: Y-sukupolvi 2. poiminta: Työelämä odottaa koulutukselta 3. poiminta: Uusi opettaja 4. poiminta: Ammatillisen opettajan osaaminen 5. poiminta:

Lisätiedot

Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa

Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Globaaliin ja lokaaliin (glokaaliin) vastuuseen kasvaminen Voimaa verkostoista -seminaari Helsinki, Hotelli Arthur 27.1.2011 Jari Kivistö/globaalikasvatuksen

Lisätiedot

KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä

KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä enorssi: Ohjaussymposium Tampere 23.4.2009 Prof. Päivi Atjonen Joensuun yliopisto Lähtökohdiksi 1 Ohjaajan työn n muutokset Lisääntyneet

Lisätiedot

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Erityistarpeita vai ihan vaan perusjuttuja? Usein puhutaan autismin kirjon ihmisten kohdalla,

Lisätiedot

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,

Lisätiedot

Miten tuottaa oppimisen iloa?

Miten tuottaa oppimisen iloa? Miten tuottaa oppimisen iloa? - Professori Kirsti Lonka, varadekaani Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto Twitter @kirstilonka #EIO Faculty of Behavioral Sciences 23.1.2013 1 Millaisia

Lisätiedot

21.9.Hämeenlinna/Tuula Mikkola

21.9.Hämeenlinna/Tuula Mikkola Ohjaus on prosessi, johon liittyy välittämistä ja huolehtimista tukemista asioiden selventämistä ja opettamista aktivoimista ja motivointia arvostamista ja rohkaisua Tavoitteena on, että ohjaaja luo ohjattavalle

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Kari Uusikylä professori emeritus Helsingin yliopisto

Kari Uusikylä professori emeritus Helsingin yliopisto Kari Uusikylä professori emeritus Helsingin yliopisto Tavoitteista vuorovaikutusta, joka tähtää oppilaiden persoonallisuudenkehityksen edistämiseen kasvatustavoitteiden suunnassa. (Matti Koskenniemi) Mikä

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

KUVATAIDE KOULUN OPPIAINEENA PIIRUSTUKSESTA VISUAALISEEN KULTTUURIKASVATUKSEEN

KUVATAIDE KOULUN OPPIAINEENA PIIRUSTUKSESTA VISUAALISEEN KULTTUURIKASVATUKSEEN KUVATAIDE KOULUN OPPIAINEENA PIIRUSTUKSESTA VISUAALISEEN KULTTUURIKASVATUKSEEN,,, Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako -työryhmä 18.11.2009 Pirkko Pohjakallio

Lisätiedot

Elämyksellinen kirjallisuudenopetus

Elämyksellinen kirjallisuudenopetus Elämyksellinen kirjallisuudenopetus Kirjallisuuden avulla voi opettaa melkein mitä vain! Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi 2015 4.-5.8.2015 Paasitorni, Helsinki Jaana Kallio Miksi kannattaa

Lisätiedot

Euro ajatuksistasi: luovuutta vuorovaikutuksen avulla

Euro ajatuksistasi: luovuutta vuorovaikutuksen avulla Euro ajatuksistasi: luovuutta vuorovaikutuksen avulla Maija Vähämäki tutkijatohtori, KTT Turun kauppakorkeakoulu Lappeenranta-seminaari: RATKAISU LÖYTYY AINA 14.-15.8.2014 maija.vahamaki@utu.fi 1 Mitä

Lisätiedot

KASVATUS, OPETUS JA KUNTOUTUS ELÄMÄNLAADUN KEHITTÄJINÄ

KASVATUS, OPETUS JA KUNTOUTUS ELÄMÄNLAADUN KEHITTÄJINÄ KASVATUS, OPETUS JA KUNTOUTUS ELÄMÄNLAADUN KEHITTÄJINÄ Kukka-Maaria Vänskä (@riihimaki.fi) OPETUKSEN TAVOITTEENA UUDEN ASIAN TAI TAIDON OPPIMINEN TERAPIAN TAVOITTEENA KEHITYKSEN TUKEMINEN UUSIEN TAITOJEN

Lisätiedot

Kohti tulevaisuutta - opettaja uudistumisen ytimessä

Kohti tulevaisuutta - opettaja uudistumisen ytimessä Kohti tulevaisuutta - opettaja uudistumisen ytimessä Taito 2016 - Oppimisen ydintä etsimässä Tampere 11.5.2016 Pirjo Ståhle Tietojohtamisen professori Aalto-yliopisto Elintaso 16 kertaa korkeampi Elinaika

Lisätiedot

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista Opetushallitus Verkkokommentointi VASU2017 Opetushallituksen nettisivuilla oli kaikille kansalaisille avoin mahdollisuus osallistua perusteprosessiin

Lisätiedot

Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Meille tärkeitä asioita ovat turvallisen, kannustavan ja luotettavan kasvatusilmapiirin luominen. Lapselle opetetaan vastuullisuutta;

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Mielenterveys voimavarana

Mielenterveys voimavarana Mielenterveys voimavarana Mielenterveydestä on esitetty aikojen kuluessa useita erilaisia näkemyksiä. Moderni määritelmä mielenterveydestä on terveyslähtöinen eli salutogeeninen. Mielenterveys nähdään

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

Lean Leadership -valmennusohjelma

Lean Leadership -valmennusohjelma Lean Leadership -valmennusohjelma Näkökulmia johtajuuteen Tule kehittämään ja kehittymään! Valmennuksen tavoitteet Arjen kehittäminen: yksinkertaisilla kehitystoimenpiteillä merkittäviä parannuksia Henkilöstö

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Miltä maailma näyttää?

Miltä maailma näyttää? Miltä maailma näyttää? Globaali näkökulma lasten ja nuorten tulevaisuuteen (Jari Kivistö) Kasvava ihminen ja tulevaisuuden koulu -seminaari Kokkolassa 7.8.2013 Globaalikasvatuksen tehtävä on

Lisätiedot

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on

Lisätiedot

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Eija Mämmelä, Oulun Ammattikorkeakoulu Fysioterapian tutkintovastaava, Potilassiirtojen ergonomiakorttikouluttaja Hyvät ergonomiset käytänteet vanhusten hoitotyön

Lisätiedot

TERVEYDENHOITAJA ASIAKKAAN MIELENTERVEYDEN TUKENA

TERVEYDENHOITAJA ASIAKKAAN MIELENTERVEYDEN TUKENA TERVEYDENHOITAJA ASIAKKAAN MIELENTERVEYDEN TUKENA Ei me olla terapeutteja 15.3.2019 Rovaniemi Tarja Kellosalo ja Minna Rytkönen Helppoa on tehdä ihminen hulluksi Ota häneltä pois kaikki ja katso kuinka

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta Uudistuva esiopetus Helsinki 4.12.2014 Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Uudistus luo mahdollisuuksia Pohtia omaa opettajuutta Pohtia

Lisätiedot

Metsäalan Johtamisakatemia. www.metsahyvinvointi.fi/johtamisakatemia/

Metsäalan Johtamisakatemia. www.metsahyvinvointi.fi/johtamisakatemia/ Metsäalan Johtamisakatemia /johtamisakatemia/ Miksi Johtamisakatemia Kansainvälisesti kärjessä myös ihmisten johtamisessa Ihmisten motivaatio ja osaaminen menestymisen avaimet huomisen maailmassa Hyvä

Lisätiedot

Mikä innostaa oppimaan yhdessä?

Mikä innostaa oppimaan yhdessä? Mikä innostaa oppimaan yhdessä? Pirkko Siklander, 11.5.2017 TAVOITTEENA 1. Mitä virikkeillä tarkoitetaan? 2. Miten voit hyödyntää viriketutkimusta omassa työssäsi? LÄHTÖRUUTU 1. Mitä virikkeillä tarkoitetaan?

Lisätiedot

Työelämä omiin käsiin: Erottaudu massasta, innostu ja tee unelmistasi totta!

Työelämä omiin käsiin: Erottaudu massasta, innostu ja tee unelmistasi totta! Työelämä omiin käsiin: Erottaudu massasta, innostu ja tee unelmistasi totta! Tuula Kurkisuo KM, Erityisopettaja,Tiimimestari Omnian ammattiopiston yrittäjyyspolkuvastaava TYÖTAITAJAHANKE, vastuuvalmentaja

Lisätiedot

Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana

Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana Dosentti Elina Kontu Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos,

Lisätiedot

A! PEDA INTRO (5 op)

A! PEDA INTRO (5 op) A! PEDA INTRO (5 op) LP 1: Minä yliopisto-opettajana Oppimispalvelut Yliopistopedagoginen koulutus Miia Leppänen (SCI) ja Päivi Kinnunen (BIZ) 3.2.2016 Ohjaajat ja yhteystiedot Miia Leppänen Asiantuntija

Lisätiedot

Uudet oppimisympäristöt. Marja Heinistö/ Villinikkarit Oy

Uudet oppimisympäristöt. Marja Heinistö/ Villinikkarit Oy Uudet oppimisympäristöt Marja Heinistö/ Villinikkarit Oy Tänään Klo 12.00 12.30 Tervetuloa! Ylitarkastaja Marjut Mikkola, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Virittäytyminen oppimismatkalle kohti

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

Esa Saarinen Filosofia ja systeemiajattelu. Aalto-yliopisto Teknillinen korkeakoulu kevät 2010

Esa Saarinen Filosofia ja systeemiajattelu. Aalto-yliopisto Teknillinen korkeakoulu kevät 2010 Esa Saarinen Filosofia ja systeemiajattelu Aalto-yliopisto Teknillinen korkeakoulu kevät 2010 Filosofia ja systeemiajattelu (3 op, L) Mat-2.1197/TU-53.1150 3.2. Noste 17.2. Mindset 24.2. Kasvu. Vieraana

Lisätiedot

Opettajan toimintaympäristö 2030

Opettajan toimintaympäristö 2030 Opettajan toimintaympäristö 2030 - Professori Kirsti Lonka, varadekaani Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto Twitter @kirstilonka #educa Professori Kirsti Lonka, OKL www.helsinki.fi/yliopisto

Lisätiedot