LASTEN KERTOMUKSIA PÄIVÄHOIDON ARJESTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LASTEN KERTOMUKSIA PÄIVÄHOIDON ARJESTA"

Transkriptio

1 LASTEN KERTOMUKSIA PÄIVÄHOIDON ARJESTA Varhaiskasvatusjohdon päivä Eila Estola 1

2 Kaksi tutkimushanketta TELL I S - H A N K E ( ) - Lapset kertovat hyvinvoinnistaan kuka kuuntelee? Kohdistuu lasten kokemaan ja kertomaan hyvinvointiin erilaisissa kasvuympäristöissä (koti, päiväkoti, koulu) B E L O N G - H A N K E ( ) - Syrjäytymisestä yhteenkuuluvuuteen: kerronnalliset käytänteet päiväkodeissa ja kouluissa Kohdistuu kerronnallisiin käytänteisiin, joilla päiväkoti- ja kouluyhteisöissä yhtäältä suljetaan ulkopuolelle ja toisaalta vahvistetaan yhteenkuuluvuuden tunnetta BELONG hanke toimii tiiviissä yhteistyössä yhteispohjoismaisen ValuEd hankkeen kanssa Values Education in Nordic Preschools: Basis of Education for Tomorrow HANKKEILLE YHTEISTÄ Perustuu kerronnallisuutta korostavaan lähestymistapaan, keskiössä kertomus, kertominen ja kuunteleminen 2

3 LASTEN KERRONNASTA OPPIMASSA Päiväkotiarki lapsen kertomana (Anna-Maija Puroila, Eila Estola, Leena Syrjälä, Susanna Kinnunen, Jaana Juutinen, Elina Vlijamaa) 7 pohjoissuomalaista päiväkotia aineistonkeruu syksy 2009 syksy 2015 tutkijat mukana lasten arkipäivissä, havainnoimassa, osallistumassa, kuuntelemassa ja myös kertomassa lapsia ja lapsista lapset kanssatutkijoina Lassi (6v) Sää voit laittaa päälle [nauhurin]. Sitte kaikki tietää, mitä täällä tapahtuu. 3

4 KERTOMISESTA Mitä sinulle tulee mieleen sanoista kertomus ja kertominen? 4

5 KERTOMISESTA Kertominen on kaikenikäisille ihmisille itsensä ja maailman ymmärtämisen tapa. Kertomalla järjestämme tapahtumia ja kokemuksia itsellemme ymmärrettävään järjestykseen ja muotoon. Kertomus on vastaus kysymykseen Kuka minä olen (= identiteettikertomus)? Millainen on maailma? 5

6 3-vuotias ei vielä pysty kertomaan loogisesti vai että me aikuiset emme enää huomaa emmekä tunnista lapsen kertomisen tapoja ja prosesseja. 6

7 MITÄ LAPSET KERTOVAT? Sikainfluenssarokotus Hello Kittyt ja Bakuganit P e t t y m y s Alakko nää mua? Saan kertoa! Hampaat lähtevät Minä osaan! Näkymätön Julius Parhaat leikit 7

8 MITEN LAPSET KERTOVAT? Lapsilla on paljon kerrottavaa Jo aivan pieni lapsi kykenee kertomaan hyvinvoinnistaan Lapsen monet kertomisen tavat: ilmeet, eleet, kehonkieli, itku, nauru, leikki, piirtely, laulaminen, käsillä tekeminen, liikkuminen, puhe, hiljaisuus, vetäytyminen 8

9 KUUNTELEMISEN HAASTEITA Aikuisen tarve puhua paljon, selittää, opettaa Puhutaan lapsen puheen päälle Monta kysymystä yhtä aikaa Rajaavia kysymyksiä Tarjotaan omia tulkintoja Ei huomata lapsen sanattomia viestejä Erilaiset lapset, erilaiset kertomisen tavat 9

10 KERTOMISTA JA KUUNTELEMISTA EDISTÄÄ Aikaa ja tilaa lapsen kertomiselle Katsekontakti, fyysinen läheisyys Kehonkieli Kokonaisvaltainen läsnäolo Kannattelevat kommentit Kuullun toistaminen Motivoivat, avoimet kysymykset Tunteiden ilmaiseminen ja nimeäminen Äännähdykset, nyökkäykset 10

11 MITÄ LAPSET KERTOVAT HYVINVOINNISTAAN Lapsen hyvinvointiin liittyy perustarpeiden tyydyttyminen, sosiaaliset suhteet, arvostetuksi tuleminen ja kasvun mahdollisuus (ks. Allardt, 1976) Lasten materiaalisen ympäristön merkityksellisyys Inspiroiva, mahdollistava ympäristö Leikkivälineet, luonto Markkinat tunkeutuvat lasten arkeen, kaupallisuus Sosiaalisten suhteiden merkityksellisyys Kaverisuhteet, ulkopuolelle jääminen Aikuisen läsnäolo Arvostetuksi tuleminen, kasvun mahdollisuus Mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa Ilo osaamisesta ja taidoista 11

12 KERTOMINEN ITSESSÄÄN TUOTTAA HYVINVOINTIA Mahdollisuus sellaisiin kerronnallisiin prosesseihin, jotka ovat lapselle ominaisia Lapsen omista kerronnan tarpeista lähtevät piirtämisen, kirjoittamisen, sadunkerronnan, leikin, taiteen prosessit Lokeroiva tapa katsoa ja antaa nimi: leikki, askartelu, kuvaamataito, musiikki, kirjoitus, lukeminen taide Lapsi ei lokeroi näin, mutta oppii kulttuurimme tavan kyllä takuuvarmasti Miten saisimme kannateltua lapselle ominaista, ei lokeroivaa kerronnan tapaa mahdollisimman pitkään? 12

13 13

14 VERTAISRYHMÄMENTOROINTI AMMATTILAISTEN OSAAMISTA EDISTÄMÄSSÄ Verme tarkoittaa vertaismentorointiryhmää, jossa opettajat oppivat yhdessä. Tarjoaa ammatillista tukea uudessa työssä aloittaville opetusalan työntekijöille mentoroinnin ja vertaistuen avulla Täydentää ammatillista osaamista siten, että koulutus muodostaa mielekkään jatkumon täydentäen kelpoisuuteen johtavassa koulutuksessa saavutettua tietoa ja osaamista Verme-mentorointi perustuu työskentelyyn pienryhmissä, joissa on noin 4 10 henkilöä. Mentorointiryhmä kokoontuu noin 6 8 kertaa lukuvuodessa 1,5 3 h kerrallaan. Ryhmässä jaetaan kokemusta ja osaamista, mutta myös työssä koettuja haasteita. 14

15 VERTAISRYHMÄMENTOROINTI AMMATTILAISTEN OSAAMISTA EDISTÄMÄSSÄ Mentoreiden koulutus toteutetaan yhteistyössä opettajankoulutusta järjestävien yliopistojen sekä ammatillisten opettajakorkeakoulujen kanssa. https://www.google.fi/#q=osaava+verme+youtube 15

16 Kirjallisuutta: Estola, E. & Puroila, A-M. (2013) Kertomuksina rakentuva päiväkotilapsuus. Teoksessa: K. Karila & L. Lipponen ( toim.) Varhaiskasvatuksen pedagogiikka. Tampere, Vastapaino. Puroila, A-M. & Estola, E Lapsen hyvä elämä? Päiväkotiarjen pienten kertomusten äärellä. JECER 1(1) Varhaiskasvatuksen tiedelehti. ISSN-L: online Syrjälä, L., Estola, E. & Puroila, A-M. (2013) Mihin tarvitaan trendileluja? Teoksessa J. Reivinen & L. Vähäkylä ( toim) Ketä kiinnostaa? Lasten ja nuorten hyvinvointi ja syrjäytyminen. Helsinki: Gaudeamus, H.L.T. Heikkinen, H. Jokinen ja P. Tynjälä (toim.) Verme. Vertaisryhmämentorointi työssä oppimisen tueksi. Helsinki, Tammi. H. L. T. Heikkinen, H. Jokinen, I. Markkanen & P. Tynjälä (toim.) Osaaminen jakoon. Vertaisryhmämentorointi opetusalalla. Jyväskylä, PS-Kustannus. 16

LAPSET KERTOVAT HYVINVOINNISTAAN KUKA KUUNTELEE?

LAPSET KERTOVAT HYVINVOINNISTAAN KUKA KUUNTELEE? LAPSET KERTOVAT HYVINVOINNISTAAN KUKA KUUNTELEE? Anna- Maija Puroila, DosenO, Yliopistotutkija Elina Viljamaa, KT, Tutkijatohtori Oulun yliopisto Kasvatus-eteiden -edekunta Valtakunnalliset seurakun-en

Lisätiedot

Miten lasten ääni kuuluu tutkimuksessa? Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 6.5.2010 Työpaja

Miten lasten ääni kuuluu tutkimuksessa? Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 6.5.2010 Työpaja Miten lasten ääni kuuluu tutkimuksessa? Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 6.5.2010 Työpaja Taustoja Tarve lasten kuulemisen ja osallisuuden vahvistamiseen noussut esille monilla yhteiskuntaelämän alueilla

Lisätiedot

BELONG: SYRJÄYTYMISESTÄ YHTEENKUULUVUUTEEN: KERRONNALLISTEN KÄYTÄNTÖJEN KEHITTÄMINEN PÄIVÄKODEISSA JA KOULUISSA

BELONG: SYRJÄYTYMISESTÄ YHTEENKUULUVUUTEEN: KERRONNALLISTEN KÄYTÄNTÖJEN KEHITTÄMINEN PÄIVÄKODEISSA JA KOULUISSA 1 BELONG: SYRJÄYTYMISESTÄ YHTEENKUULUVUUTEEN: KERRONNALLISTEN KÄYTÄNTÖJEN KEHITTÄMINEN PÄIVÄKODEISSA JA KOULUISSA Syrjäytymistä ja hyvinvointia kuka määrittelee ja kenen ehdoilla? SKIDI-KIDS -tutkimusohjelman

Lisätiedot

Lapset kertovat hyvinvoinnistaan kuka kuuntelee? [ (TelLis) ]

Lapset kertovat hyvinvoinnistaan kuka kuuntelee? [ (TelLis) ] Lapset kertovat hyvinvoinnistaan kuka kuuntelee? [ (TelLis) ] Varhaiskasvatustutkimuksen kansallinen kutsuseminaari 15.11.2010 Dosentti Eila Estola Oulun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Eila. Estola@oulu.fi

Lisätiedot

VERTAISRYHMÄMENTOROINTI HANKKEEN JUURRUTTAMISEN MENETELMÄNÄ

VERTAISRYHMÄMENTOROINTI HANKKEEN JUURRUTTAMISEN MENETELMÄNÄ VERTAISRYHMÄMENTOROINTI HANKKEEN JUURRUTTAMISEN MENETELMÄNÄ Lapsen hyvä arki 2 hanke Kallion ja Selänteen peruspalvelukuntayhtymät Maria Myllymäki Varhaiskasvatuksen opiskelija Oulun yliopisto Mentorointi

Lisätiedot

OPETTAJANKOULUTUSLAITOS, RAUMA

OPETTAJANKOULUTUSLAITOS, RAUMA OPETTAJANKOULUTUSLAITOS, RAUMA Verme-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi TURUN YLIOPISTO, OPETTAJANKOULUTUSLAITOKSEN RAUMAN YKSIKKÖ JÄRJESTÄÄ VERME VERTAISRYHMÄMENTOROINNIN

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU Honkajoen kunta Sivistystoimi Varhaiskasvatus KIS KIS KISSANPOIKA KISSA TANSSII JÄÄLLÄ SUKAT KENGÄT KAINALOSSA HIENO PAITA PÄÄLLÄ VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU 3-5 VUOTIAAT Lapsen nimi Syntymäaika Päivähoitopaikka

Lisätiedot

Musiikkitieto. Vanhasta tiedosta jotakin uutta? leena.unkari-virtanen@metropolia.fi

Musiikkitieto. Vanhasta tiedosta jotakin uutta? leena.unkari-virtanen@metropolia.fi Musiikkitieto Vanhasta tiedosta jotakin uutta? 2 Musiikin menneisyys Jotakin uutta? TIEDOT Tässä katsauksessa 3 Kysytään mitä musiikkitiedossa oikein pitäisi oppia: tietoa - entä taitoja? Luodaan katsaus

Lisätiedot

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Opettajankoulutuslaitos, Rauma. VERME-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi

Opettajankoulutuslaitos, Rauma. VERME-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi Opettajankoulutuslaitos, Rauma VERME-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi Miksi VERME? Kukaan ei ole valmis koulutuksesta valmistuttuaan. Eikä koskaan. Oppiminen jatkuu

Lisätiedot

S E U R A K U N N A N P Ä I V Ä K E R H O O N. leikin lumoa ja hiljaisuutta

S E U R A K U N N A N P Ä I V Ä K E R H O O N. leikin lumoa ja hiljaisuutta S E U R A K U N N A N P Ä I V Ä K E R H O O N leikin lumoa ja hiljaisuutta Kerhorepussa on tossut. Minulla on kiva kerhoreppu. Minä olen ihme Lapsi on seurakunnan päiväkerhossa aikuisten silmäterä. Päiväkerho

Lisätiedot

Tutkimus päiväkotiarjen kehittämisessä - välähdyksiä ArvoKas -hankkeesta

Tutkimus päiväkotiarjen kehittämisessä - välähdyksiä ArvoKas -hankkeesta Tutkimus päiväkotiarjen kehittämisessä - välähdyksiä ArvoKas -hankkeesta elina.viljamaa@oulu.fi juutinen.jaana@oulu.fi Eila Estola Anna-Maija Puroila Elina Viljamaa Jaana Juutinen Välähdyksiä ArvoKas-hankkeeseen;

Lisätiedot

Hei kuka puhuu? lapsen kohtaaminen ja tukeminen

Hei kuka puhuu? lapsen kohtaaminen ja tukeminen Hei kuka puhuu? lapsen kohtaaminen ja tukeminen Maarit Engberg vt. Perhekonsultti 16.03.2015 Tampere Esityksen rakenne: 1) Ensi kieli ja kehittyvä minuus 2) Kuulon merkitys ja huomioiminen arjessa 3) Tukea

Lisätiedot

I MITÄ ON VERTAISRYHMÄMENTOROINTI? 1 Työssä oppimisen monet muodot... 17

I MITÄ ON VERTAISRYHMÄMENTOROINTI? 1 Työssä oppimisen monet muodot... 17 Sisältö Tämä kirja... 11 Alkutehtävä... 13 I MITÄ ON VERTAISRYHMÄMENTOROINTI? Hannu L. T. Heikkinen ja Päivi Tynjälä 1 Työssä oppimisen monet muodot... 17 Mitä ja miten työssä opitaan?... 17 Oppimisen

Lisätiedot

Piiriniityn päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Piiriniityn päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Piiriniityn päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma PIIRINIITYN TOIMINTA-AJATUS Päiväkotitoimintamme Piiriniityssä on alkanut syksyllä 2014. Ikurin päiväkodin kanssa yhdistyimme vuonna 2013. Päiväkoti sijaitsee

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan 1. Motoriset taidot Kehon hahmotus Kehon hallinta Kokonaismotoriikka Silmän ja jalan liikkeen koordinaatio Hienomotoriikka Silmän ja käden

Lisätiedot

Valtakunnallinen Varhaiskasvatuspäivä 17.3.2016 Teema - Lapset opettajina Tunnus - Oikeesti, leikisti!

Valtakunnallinen Varhaiskasvatuspäivä 17.3.2016 Teema - Lapset opettajina Tunnus - Oikeesti, leikisti! Valtakunnallinen Varhaiskasvatuspäivä 17.3.2016 Teema - Lapset opettajina Tunnus - Oikeesti, leikisti! Tämän vuoden Valtakunnallisen Varhaiskasvatuspäivän tavoitteena on lastentarhanopettajan, varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Dialoginen oppiminen ja ohjaus

Dialoginen oppiminen ja ohjaus Dialoginen oppiminen ja ohjaus Helena Aarnio Hämeen ammattikorkeakoulu/ammatillinen opettajakorkeakoulu helena.aarnio@hamk.fi Tavoitteet osata erottaa dialogi muista keskustelumuodoista syventää ymmärrystä

Lisätiedot

Lapsi työskentelee ja oppii

Lapsi työskentelee ja oppii Lapsi työskentelee ja oppii Esiopetukseen ilmoittautuvien lasten vanhemmille suunnattu kysely keväällä 2015 Kyselyn aiheina: Lapsen työskentelytavat, lapsi oppii parhaiten, lastani kiinnostaa, toivoisin,

Lisätiedot

Päiväkoti Saarenhelmi

Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi sijaitsee Saarenkylässä kauniilla paikalla Kemijoen rannalla. Läheiset puistot ja talvella jää tarjoavat mahdollisuuden

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS 1 LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 Lapsen nimi syntymäaika Kasvatuskumppanit: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:

Lisätiedot

Logoterapeuttinen ajattelu vanhusten hoidossa

Logoterapeuttinen ajattelu vanhusten hoidossa Logoterapeuttinen ajattelu vanhusten hoidossa Vanhustyön seminaari Stadin Aikuisopisto 4.12.2013 Anna-Maija Ruhanen TtM, KM,Logoterapeutti LTI Mitä logoterapeuttinen ajattelu on? Logoterapia on voimavara-

Lisätiedot

Seikkailukasvatus nuorten arjen hallinnan tukena 11.11.2010. Juho Lempinen Yhteisöpedagogi AMK Seikkailuohjaaja Projektisuunnittelija KOTA ry

Seikkailukasvatus nuorten arjen hallinnan tukena 11.11.2010. Juho Lempinen Yhteisöpedagogi AMK Seikkailuohjaaja Projektisuunnittelija KOTA ry Seikkailukasvatus nuorten arjen hallinnan tukena 11.11.2010 Juho Lempinen Yhteisöpedagogi AMK Seikkailuohjaaja Projektisuunnittelija KOTA ry Kota ry Yleishyödyllinen yhdistys, perustettu 1991 Tehtävänä

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / esiopetuksen oppimissuunnitelma Tämä on lapsen varhaiskasvatussuunnitelma, joka sisältää esiopetuksen oppimissuunnitelman sekä mahdollisen tehostetun eli varhaisen tai

Lisätiedot

NEro-hanke ja Tilli Toukka -toiminta

NEro-hanke ja Tilli Toukka -toiminta NEro-hanke ja Tilli Toukka -toiminta NEro-hankeseminaari 7.5.2015 Paula Väliaho paula.valiaho@mll.fi MLL Hyvinkää - NEro-hanke NErolla lapselle voimaa- eli lyhyemmin NEro-hanke (NEro=lapseN Ero) MLL Hyvinkään

Lisätiedot

Innostavaa vuorovaikutusta vai jäätävää puhetta?

Innostavaa vuorovaikutusta vai jäätävää puhetta? Innostavaa vuorovaikutusta vai jäätävää puhetta? Yhdessä seminaari 3.6.2013 Susanna Niinistö Sivuranta Pohdintaa seminaarin päätteeksi Viestinnän muutos miksi meidän kaikkien pitäisi välittää viestintäosaamisestamme

Lisätiedot

Mitäon yhteisöllisyys? Sosiokulttuurisen teorian mukaan oppimista tapahtuu, kun ihmiset ovat keskenään vuorovaikutuksessa ja osallistuvat yhteiseen

Mitäon yhteisöllisyys? Sosiokulttuurisen teorian mukaan oppimista tapahtuu, kun ihmiset ovat keskenään vuorovaikutuksessa ja osallistuvat yhteiseen KT Merja Koivula Mitäon yhteisöllisyys? Sosiokulttuurisen teorian mukaan oppimista tapahtuu, kun ihmiset ovat keskenään vuorovaikutuksessa ja osallistuvat yhteiseen toimintaan Osallistuminen ja oppiminen

Lisätiedot

yksilökeskeisen suunnittelun työvälineitä

yksilökeskeisen suunnittelun työvälineitä yksilökeskeisen suunnittelun työvälineitä Tämä kirjanen yksilökeskeisen ajattelun työvälineistä tarjoaa lukijalle tilaisuuden tukea ihmisiä tavoilla, joilla on heille todellista merkitystä. Opas tarjoaa

Lisätiedot

ESIOPETUSTA LÄHILUONNOSSA TAPAUSESIMERKKINÄ HÄMEENLINNA

ESIOPETUSTA LÄHILUONNOSSA TAPAUSESIMERKKINÄ HÄMEENLINNA ESIOPETUSTA LÄHILUONNOSSA TAPAUSESIMERKKINÄ HÄMEENLINNA Mari Parikka-Nihti 26.11.2015 KÄSITTEISTÄ Luonnossa liikkuen Ympäristökasvatusta Kestävän kehityksen näkökulmasta MIKSI? Luonto lähelle ja terveydeksi

Lisätiedot

Kertominen avuksi työssä jaksamiseen

Kertominen avuksi työssä jaksamiseen Kertominen avuksi työssä jaksamiseen Leena Syrjälä Oulun yliopisto Tutkimus tutuksi tiedotustilaisuus Helsinki 3.3.2006 1 Täs niinku on vaan just nimenomaan että täällä sai puhua sen mitä ei kenties saa

Lisätiedot

KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010

KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010 KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010 Tutkimusongelmat 1. Millaista on lasten keskinäinen yhteisöllisyys lapsiryhmissä? 2. Miten yhteisöllisyys kehittyy? Mitkä

Lisätiedot

KÄRJEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUSSUUNNITELMA

KÄRJEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUSSUUNNITELMA KÄRJEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUSSUUNNITELMA MATEMATIIKKA Matematiikka on tapa hahmottaa ja jäsentää ympäröivää maailmaa ja tapa ajatella. Matemaattiset kokemukset ovat olennaisia lapsen ajattelun kehittymiselle.

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys I. Alle vuoden ikäisen vanhemmille. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys I. Alle vuoden ikäisen vanhemmille. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys I Alle vuoden ikäisen vanhemmille www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 LAPSEN KIELEN KEHITYS Lapsen kieli kehittyy rinnan hänen muun kehityksensä kanssa. Puhetta

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Ohjelman päämäärä Tehtävänä ollut rakentaa valtakunnallinen, yksinkertainen ja helposti toteutettava ohjelma. Työmme on osa kansallista

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

KOHTI OSALLISTAVAA OPPIMISTA JA PEDAGOGIIKKAA MIKSI OSALLISTAVAA OPPIMISTA JA PEDAGOGIIKKAA?

KOHTI OSALLISTAVAA OPPIMISTA JA PEDAGOGIIKKAA MIKSI OSALLISTAVAA OPPIMISTA JA PEDAGOGIIKKAA? KOHTI OSALLISTAVAA PEDAGOGIIKKAA Kristiina Kumpulainen Leena Krokfors Lasse Lipponen Varpu Tissari Jaakko Hilppö Antti Rajala Professori Lasse Lipponen Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos Miksi

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Yhdessä rakennettu leikki Leikki lasten toimintana. Mari Vuorisalo Kirkon lastenohjaajien valtakunnalliset neuvottelupäivät 16.9.

Yhdessä rakennettu leikki Leikki lasten toimintana. Mari Vuorisalo Kirkon lastenohjaajien valtakunnalliset neuvottelupäivät 16.9. Yhdessä rakennettu leikki Leikki lasten toimintana Mari Vuorisalo Kirkon lastenohjaajien valtakunnalliset neuvottelupäivät 16.9.2011, Lahti Sisältö Sosiologinen näkökulma leikin ja lapsuuden tutkimukseen

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

Taidemuseo työyhteisön taukotilana Taide jää mieleen -hankkeen tuloksia

Taidemuseo työyhteisön taukotilana Taide jää mieleen -hankkeen tuloksia Taidemuseo työyhteisön taukotilana Taide jää mieleen -hankkeen tuloksia Elli Liippo Taideohjaaja, Taide jää mieleen -hanke Aboa Vetus & Ars Nova Taidemuseo työyhteisön taukotilana aikaa asioiden syvempään

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Bakuganit ja Hello Kittyt: Kuluttajuus päiväkotilasten arjen kertomuksissa

Bakuganit ja Hello Kittyt: Kuluttajuus päiväkotilasten arjen kertomuksissa Bakuganit ja Hello Kittyt: Kuluttajuus päiväkotilasten arjen kertomuksissa Anna-Maija Puroila KT, YL, Tutkijatohtori Oulun yliopisto TelLis -hanke (Suomen Akatemia, 21892) Lastensuojelun Keskusliiton ehkäisevän

Lisätiedot

Opetushallituksen kuulumiset

Opetushallituksen kuulumiset Opetushallituksen kuulumiset Helsinki 11.9.2015 SML:n pulmaparlamentti Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Uudistuvat opetussuunnitelmat 2012-2017 Yleissivistävä koulutus Esiopetus 2014 Perusopetukseen valmistava

Lisätiedot

Arkipäivä kielen kehittäjänä

Arkipäivä kielen kehittäjänä Arkipäivä kielen kehittäjänä Päivi Homanen 18.3.2013 Jyväskylä Ajatusta arkeen se on siinä! Päivä täyttyy lukemattomista tilanteista, joissa voi harjoittaa lapsen kieltä ja kuuloa. Joka päivä Syödään Puetaan

Lisätiedot

Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus

Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus Jaana Salminen, johtava puheterapeu3 Helsingin kaupunki, Kehitysvammapoliklinikka jaana.salminen@hel.fi 1 Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus

Lisätiedot

Esioppilaan oma sivu PIIRRÄ OMA KUVASI. Karstulan kunta/lapsen esiopetussuunnitelma. Missä asioissa olet hyvä/taitava? Mitä leikkejä leikit mieluiten?

Esioppilaan oma sivu PIIRRÄ OMA KUVASI. Karstulan kunta/lapsen esiopetussuunnitelma. Missä asioissa olet hyvä/taitava? Mitä leikkejä leikit mieluiten? Esioppilaan oma sivu NIMESI: Mitä leikkejä leikit mieluiten? PIIRRÄ OMA KUVASI Mikä saa sinut iloiseksi? Missä asioissa olet hyvä/taitava? Mitä haluaisit oppia eskarissa? Keskustelun teemat Vanhempien

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus

OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus Erityiskasvatuksen erikoistumisopinnot 30 op Sosiaalialan erikoistumisopinnot/ Erityiskasvatuksen erikoistumisopinnot ERITYISKASVATUS

Lisätiedot

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo)

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo) KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo) KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI? Puhumista Lapsen ja aikuisen välillä ITSETUNTO?

Lisätiedot

Evantia 360 Teen Start -taulusto

Evantia 360 Teen Start -taulusto Evantia 360 Teen Start -taulusto Evan%a360 Teen Start - taulusto on suunniteltu nuorten ja nuorten aikuisten sekä joissain tapauksissa myös aikuisten sähköiseksi kommunikoinnin apuvälineeksi. Taulusto

Lisätiedot

Lapsen kuuleminen mitä se on?

Lapsen kuuleminen mitä se on? Lapsen kuuleminen mitä se on? Marjatta Kalliala Pohjanmaan VARHAISKASVATTAJA 2015 Vaasa, 11.5.2015 Lähtökohta: lapsen kuuleminen ja kuunteleminen on hyvä asia, lapsen sivuuttaminen ja välinpitämätön suhtautuminen

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen esiopetussuunnitelma (esiops) on esiopetuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia

Lisätiedot

Päivi Homanen Satakieliohjelma 17.1.2013 Tampere

Päivi Homanen Satakieliohjelma 17.1.2013 Tampere Päivi Homanen Satakieliohjelma 17.1.2013 Tampere LAPSET OVAT ERILAISIA SOSIAALINEN LAPSI Jos kommunikaatiotaidot vielä heikot Huomioidaan aloitteet Jatketaan lapsen aloittamaa keskustelua Jutellaan kahden

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA. Lapsen hetu:

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA. Lapsen hetu: IISALMEN KAUPUNKI LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien yhteinen työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia siitä, miten kunkin lapsen yksilöllistä

Lisätiedot

Lähteet: Tuhat ja yksi yötä. 1994. Tuhannen ja yhdenyön satuja. 1994.

Lähteet: Tuhat ja yksi yötä. 1994. Tuhannen ja yhdenyön satuja. 1994. Kertomus Sehrezadesta Viisaan ja rakastetun sulttaanin valtasi viha, kun hänelle selvisi, että hänen kaunis puolisonsa oli pettänyt häntä. Hän surmautti puolisonsa ja otti käyttöön sellaisen tavan, että

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Miten GAS toimii kuntoutuksen suunnittelussa Kymenlaakson keskussairaalassa

Miten GAS toimii kuntoutuksen suunnittelussa Kymenlaakson keskussairaalassa Miten GAS toimii kuntoutuksen suunnittelussa Kymenlaakson keskussairaalassa liikunta- ja vaikeavammaisten lasten kuntoutuksen suunnittelussa lastenneurologisella osastolla vuodesta 2010 vanhemmat ja lapsi

Lisätiedot

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1. TAIDETASSUJEN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI 2. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 3. KASVATTAJA 4. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 5. SISÄLTÖALUEET 6. ARVIOINTI JA SEURANTA

Lisätiedot

Tesoman päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Tesoman päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Tesoman päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS Tesoman päiväkodissa toimimme lasta kuunnellen ja kunnioittaen. Annamme lapselle turvaa, aikaa sekä mahdollisuuksia kokea ja tuntea onnistumisia

Lisätiedot

Matkalla yhteiseen osallisuuteen - kohti uudenlaista toimintakulttuuria. Elina Kataja & Erika Niemi

Matkalla yhteiseen osallisuuteen - kohti uudenlaista toimintakulttuuria. Elina Kataja & Erika Niemi Matkalla yhteiseen osallisuuteen - kohti uudenlaista toimintakulttuuria Elina Kataja & Erika Niemi Mitä osallisuus tarkoittaa? Kohtaamista, kunnioittavaa vuorovaikutusta, äänen antamista, mielipiteiden

Lisätiedot

Tutkija, maailma tarvitsee sinua!

Tutkija, maailma tarvitsee sinua! Tutkija, maailma tarvitsee sinua! Yleistajuistamisen perusteet VNK-SELVITYSTOIMINNAN VIESTINTÄ- JA HYÖDYNTÄJÄDIALOGIN KOULUTUSTYÖPAJA 17.11. LIISA MAYOW, KASKAS MEDIA Mitä jos maailman kaikki ongelmat

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Kopio siirtyy lapsen mukana Sivu 1 / 14 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: / 20 Ikä: Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Liitteet

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Liitteet Kopio siirtyy lapsen mukana Sivu 1 / 13 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 Lapsen nimi: Ikä: Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lisätiedot

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ PIKKU-VETURI Pikku-Veturi on perheiden kohtaamispaikka Perhekeskus Pikku-Veturissa toimii maksuton, kaikille avoin päiväkoti. Avoin päiväkoti on perheiden kohtaamispaikka,

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI L U O N N O S P E R U S O P E T U K S E N O P E T U S S U U N N I T E L M A N P E R U S T E I K S I 2 0 1 4 ( 1 4. 1 1. 2 0 1 2 ) KOULUN TOIMINTAKULTTUURI Historiallisesti

Lisätiedot

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista Opetushallitus Verkkokommentointi VASU2017 Opetushallituksen nettisivuilla oli kaikille kansalaisille avoin mahdollisuus osallistua perusteprosessiin

Lisätiedot

Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa

Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Liikkuminen ja hyvinvointi varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa 19.9.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus VASU2017 työskentelyä ohjanneet keskeiset asiakirjat Varhaiskasvatuslaki (2015) - Perustetyön

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 / 11 Lapsen nimi: JOENSUUN KAUPUNKI LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA YPÄJÄN KUNTA VARHAISKASVATUS 2016 KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA 1. KOKO HENKILÖKUNTA ON SAANUT KOULUTUSTA VARHAISLAPSUUDESSA TAPAHTUVASTA KIUSAAMISESTA sekä sen havainnoimisesta: pedagoginen palaveri

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Kopio vasusta siirtyy huoltajan mukana lapsen vaihtaessa varhaiskasvatuspaikkaa Sivu 1 / 14 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: / 20 Syntymäaika: Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lisätiedot

Lapsen osallistava opetus. = Lapsilähtöisyys = Toiminnallisuus/ Kokemuksellisuus

Lapsen osallistava opetus. = Lapsilähtöisyys = Toiminnallisuus/ Kokemuksellisuus Lapsen osallistava opetus = Lapsilähtöisyys = Toiminnallisuus/ Kokemuksellisuus Teemu Lappalainen 2008 Osallistavan opetuksen tavoite Lapsi ymmärtää Lapsi ymmärtää kokemusten kautta Ei toiminnallisuutta

Lisätiedot

Miehen kohtaaminen asiakastyössä Miehen näkökulma asiakastyössä 2/2. 17.3.2016 Osa 5/5 Jari Harju & Petteri Huhtamella

Miehen kohtaaminen asiakastyössä Miehen näkökulma asiakastyössä 2/2. 17.3.2016 Osa 5/5 Jari Harju & Petteri Huhtamella Miehen kohtaaminen asiakastyössä Miehen näkökulma asiakastyössä 2/2 17.3.2016 Osa 5/5 Jari Harju & Petteri Huhtamella Miehen kohtaamiseen vaikuttavat tekijät työntekijä tiedot, taidot ammatillinen viitekehys/oma

Lisätiedot

Verkostojen rooli koulujen kansainvälisen arjen vakiinnuttamisessa. Tiina Sarisalmi Opetushallitus

Verkostojen rooli koulujen kansainvälisen arjen vakiinnuttamisessa. Tiina Sarisalmi Opetushallitus Verkostojen rooli koulujen kansainvälisen arjen vakiinnuttamisessa Tiina Sarisalmi 29.1.2013 Opetushallitus Oppivat verkostot asiantuntijayhteisöissä Riippumattomuus ajasta ja paikasta Yhteisöllisyys kuuluminen

Lisätiedot

Haastava, haastavampi, arviointi. Kirsi Saarinen/Tamk Insinööri 100 vuotta 4.10.2012

Haastava, haastavampi, arviointi. Kirsi Saarinen/Tamk Insinööri 100 vuotta 4.10.2012 Haastava, haastavampi, arviointi Kirsi Saarinen/Tamk Insinööri 100 vuotta 4.10.2012 Arviointi on osa oppimista, joten sitä ei pidä pitää irrallisena osana opettamisesta, oppimisesta, kehittämisestä ja

Lisätiedot

Kokemuksia Unesco-projektista

Kokemuksia Unesco-projektista Kokemuksia Unesco-projektista Puheviestinnän harjoitusten tavoitteet Kuuden oppitunnin mittaisen jakson aikana asetin tavoitteiksi seuraavia oppimis- ja kasvatustavoitteita: Oppilas oppii esittämään omia

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja. hyvinvointiohjelma

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja. hyvinvointiohjelma Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Lasten liikuntapiirakka päiväkodissa klo 8.00-12.00 10,00% 1. Matala istuminen, kynän käyttö, syöminen jne.) 33,80% 56,10% 2. Kohtuullinen

Lisätiedot

1. DIAGNOSOIDUT OPPIMISEN VAIKEUDET PALOKUNTA- NUORELLA AD/HD = TARKKAAVAISUUS- JA YLIVILKKAUSHÄIRIÖ:

1. DIAGNOSOIDUT OPPIMISEN VAIKEUDET PALOKUNTA- NUORELLA AD/HD = TARKKAAVAISUUS- JA YLIVILKKAUSHÄIRIÖ: PALOTARUS SUURLEIRI 2010 / PADASJOKI MINILUENNOT /Taru Laurén / 5.-9.7.2010 1. DIAGNOSOIDUT OPPIMISEN VAIKEUDET PALOKUNTA- NUORELLA AD/HD = TARKKAAVAISUUS- JA YLIVILKKAUSHÄIRIÖ: A = ATTENTION = HUOMIO

Lisätiedot

SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA PERHEPÄIVÄHOITO SYRJÄKYLÄN SYLVIT VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA SYLI, HALI, HUUMORI, RAVINTO, RAJAT JA RAKKAUS; SIINÄ TARJOOMAMME PAKKAUS SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO ARVOT KASVATUSPÄÄMÄÄRÄT

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

Mentoroinnin periaatteet ja hyvät käytänteet

Mentoroinnin periaatteet ja hyvät käytänteet Mentoroinnin periaatteet ja hyvät käytänteet Pedagoginen mentorointi-koulutus 10.2.2012 Saara-Leena Kaunisto Oulun yliopisto "Ei yksikään ihminen ole saari, täydellinen itsessään; jokainen ihminen on osa

Lisätiedot

Orientaatioprojektin aloitusinfo

Orientaatioprojektin aloitusinfo Orientaatioprojektin aloitusinfo Jyrki Reunamo Helsingin yliopisto Espoo, Hämeenlinna, Turku & Helsinki 18-21.8.2014 blogs.helsinki.fi/reunamo 20.8.2014 1 Mitä videossa tapahtuu? Mikä asia kiinnittää huomiosi?

Lisätiedot

Lukijalle... 11. Itsetunto mitä sen on?... 15 Itsetunto ja opetussuunnitelmat... 16 Itsetunnon muotoutuminen vuorovaikutuksessa...

Lukijalle... 11. Itsetunto mitä sen on?... 15 Itsetunto ja opetussuunnitelmat... 16 Itsetunnon muotoutuminen vuorovaikutuksessa... Sisällys Lukijalle... 11 Osa 1 Itsetunnon kehittäminen itsetuntemusta ja vuorovaikutustaitoja oppimalla Itsetuntoa vahvistamassa...15 Itsetunto mitä sen on?... 15 Itsetunto ja opetussuunnitelmat... 16

Lisätiedot

Osaamisen arviointi korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisissä täydennyskoulutuksissa

Osaamisen arviointi korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisissä täydennyskoulutuksissa Osaamisen arviointi korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisissä täydennyskoulutuksissa Suunnittelija Tarita Tuomola, Metropolia Ammattikorkeakoulu Koulutuspäällikkö Mika Saranpää, HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

"Voiko olla elämää ilman metsiä?" Vuorenmäen koulun 1a luokan ja 1-2 d luokkien ilmiöpohjainen oppimiskokonaisuus Kevät 2015

Voiko olla elämää ilman metsiä? Vuorenmäen koulun 1a luokan ja 1-2 d luokkien ilmiöpohjainen oppimiskokonaisuus Kevät 2015 "Voiko olla elämää ilman metsiä?" Vuorenmäen koulun 1a luokan ja 1-2 d luokkien ilmiöpohjainen oppimiskokonaisuus Kevät 2015 Laaja-alainen oppimiskokonaisuus Laaja-alainen osaaminen vuosiluokilla 1-2 korostaa:

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU Lapsen hyvä arki hankeen III Ajankohtaisfoorumi Posio 14.4.2011 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma LAPSIVASU Paula Loukkola KM, jatko-opiskelija Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUSSUUNNITELMATYÖN LÄHTÖKOHTIA

Lisätiedot

Työryhmä 3: Sosiaalipedagogiset tutkimusmenetelmät opetuksessa

Työryhmä 3: Sosiaalipedagogiset tutkimusmenetelmät opetuksessa Työryhmä 3: Sosiaalipedagogiset tutkimusmenetelmät opetuksessa Sosiaalipedagogiikan kouluttajatapaaminen 21.11.2014 Elina Nivala & Sanna Ryynänen Lähtökohtia 1. Tutkimusmenetelmien osaaminen ei kuulu yksinomaan

Lisätiedot

PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA

PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA Helsingin terveyskeskus poliklinikka Puheterapeutit: K. Laaksonen, E. Nykänen, R. Osara, L. Piirto, K. Pirkola, A. Suvela, T. Tauriainen ja T. Vaara PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA Lapsi oppii puheen tavallisissa

Lisätiedot

Kutsu Professuuriesitelmä Savonlinnan kampus

Kutsu Professuuriesitelmä Savonlinnan kampus Kutsu Professuuriesitelmä 9.9.2014 Savonlinnan kampus Kutsu kuulemaan julkista esitelmää, jonka Itä-Suomen yliopiston kasvatustieteen, erityisesti kasvatuspsykologian professori Liisa Karlsson pitää syyskuun

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Nimi: Syntymäaika: Esiopetusryhmä: / 20 Suunnitelma on laadittu Perheenjäsenet: Lapseni lähimmät kaverit ja muut tärkeät ihmiset: Tärkeät puhelinnumerot: Erikoisruokavaliot

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan erikoistumisopinnot

Sosiaali- ja terveysalan erikoistumisopinnot OPINTO-OPAS 2007 2008 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan laitos Sosiaali- ja terveysalan erikoistumisopinnot ERITYISKASVATUKSEN ERIKOISTUMISOPINNOT, TUKEA LAPSELLE KUMPPANUUTTA KASVATTAJALLE

Lisätiedot

TAHKOLA PIRKKO YHTEENKUULUVUUDEN RAKENTUMINEN LUOKKAHUONEEN PIENISSÄ KERTOMUKSISSA

TAHKOLA PIRKKO YHTEENKUULUVUUDEN RAKENTUMINEN LUOKKAHUONEEN PIENISSÄ KERTOMUKSISSA TAHKOLA PIRKKO YHTEENKUULUVUUDEN RAKENTUMINEN LUOKKAHUONEEN PIENISSÄ KERTOMUKSISSA Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Varhaiskasvatuksen koulutus 2016 Kasvatustieteiden tiedekunta

Lisätiedot

Lean Leadership -valmennusohjelma

Lean Leadership -valmennusohjelma Lean Leadership -valmennusohjelma Näkökulmia johtajuuteen Tule kehittämään ja kehittymään! Valmennuksen tavoitteet Arjen kehittäminen: yksinkertaisilla kehitystoimenpiteillä merkittäviä parannuksia Henkilöstö

Lisätiedot

Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti

Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti Tehtävät 1 Elämänpolku opettaa A. Miten olet selvinnyt vaikeista hetkistä elämässäsi? Voit palata tarkastelemaan ensimmäisessä luvussa piirtämääsi elämänjanaa ja pohtia tehtävää sen avulla. B. Kirjoita

Lisätiedot

Ammatillinen mentori- koulutusohjelma

Ammatillinen mentori- koulutusohjelma Ammatillinen mentori- koulutusohjelma 15 op Ryhmämentoroinnin avulla työidentiteetin vahvistumiseen ja työyhteisölliseen kollegiaalisuuteen Koulutuksen tavoitteena on vertais- ja ryhmämentoroinnin avulla

Lisätiedot

Evantia 360 Junior Pro Alakoulu -taulusto

Evantia 360 Junior Pro Alakoulu -taulusto Evantia 360 Junior Pro Alakoulu -taulusto Evantia 360 Junior Pro Alakoulu -taulusto on suunniteltu lasten sähköiseksi kommunikoinnin apuvälineeksi. Taulusto toimii ChatAble Suomi -kommunikointisovelluksella.

Lisätiedot

Osaaminien20.11.2014 ja 21.11.2014 Peruskoulupäivät

Osaaminien20.11.2014 ja 21.11.2014 Peruskoulupäivät Osaaminien20.11.2014 ja 21.11.2014 Peruskoulupäivät Peruskoulupäivät 2014 Osaaminen monilukutaito, laaja-alainen osaaminen, teknologiaoppiminen, monialainen oppiminen, osallisuus Työskentelyn kulku Ajatuksia

Lisätiedot