Ihmisen mieli alikäytetty voimavara. Professori Kirsti Lonka Helsingin yliopisto sekä Karolinska Institutet, Stockholm

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ihmisen mieli alikäytetty voimavara. Professori Kirsti Lonka Helsingin yliopisto sekä Karolinska Institutet, Stockholm"

Transkriptio

1 Ihmisen mieli alikäytetty voimavara Professori Kirsti Lonka Helsingin yliopisto sekä Karolinska Institutet, Stockholm

2 SISÄINEN MALLIMME OPPIMISESTA TIEDON SIIRTOA? -TIETO ON SIIRRETTÄVISSÄ MIELESTÄ TOISEEN - YKSILÖLLINEN PROSESSI - RIIPPUU YKSILÖN ÄLYKKYYDESTÄ

3 TIEDONKÄSITTELYMME ON RAJALLISTA Ihmisen aivot ovat pysyneet rakenteeltaan samanlaisina noin vuotta Keskeistä vanhojen ja uusien pelaaminen yhteen, tunneäly Kaikkea ei pysty prosessoimaan, bufferi täyttyy Aikuisen aivot ovat turhan itseriittoiset

4 Ihminen on surkea tietokone Työmuistiin mahtuu vain 3-7 asiaa kerrallaan Taipumus moniin päättelyvirheisiin Tyypillistä ajattelun konservatiivisuus ja minäkeskeisyys Stressi ja jännitys vaikuttavat Vaikea hahmottaa monimutkaisia tilanteita Tieteellinen tai tilastollinen ajattelu ei ole ihmiselle luontaista

5 Ihminen ei usko, mitä näkee. Hän näkee, mitä uskoo! SISÄISET MALLIT OHJAAVAT HAVAINTOJAMME Eivät kopioita todellisuudesta, vaan painottavat meille tärkeitä asioita Kaksi ihmistä kuulee saman viestin eri tavoin Aiemmat mallit ohjaavat tarkkaavuutta ja muistia Tunnepitoisesti värittyneitä Totuuksia

6 Älyllisen toiminnan vanhoillisuus Ihmisellä on taipumus selviytyä vanhoilla ajattelu- ja toimintamalleilla niin kauan kuin mahdollista Oppiminen johtaa usein vain pinnallisten tietojen, mutta ei toiminnan muutokseen Fiksoituminen vanhaan malliin on tyypillistä Ihminen muuttaa sisäisiä mallejaan usein vasta kun hänen on aivan pakko tehdä niin

7 Asiantuntijuus Asiantuntijuus on ihmisen sisäisten mallien jatkuvaa kehittymistä, uudistumista ja arvioimista Rutiiniasiantuntijuus: vanhojen mallien soveltamista uusissa tilanteissa Kehittyvä ja luova asiantuntijuus: entisten mallien muokkausta ja uusien mallien kehittämistä

8 VIRTAUS MAHDOLLISTAA KEHITTYMISEN (Csikszentmihalyi, 1993) Ihminen tempautuu jonkin toiminnan suorittamiseen täydellisesti keskittyneenä ja hän unohtaa ympäristöön, itseensä ja muihin asioihin liittyvät huolensa ja epävarmuutensa Ajantaju katoaa Toimintaa, joka johtaa toiminnan monimutkaisuuden kasvamiseen ja ihmisen älylliseen kehitykseen

9 VIRTAUSKOKEMUS (Csikszentmihalyi, 1993) TUNNETILA: HAASTE: KOETTU OSAAMINEN: VIRTAUS Korkea Korkea AHDISTUS Korkea Matala IKÄVYSTY- NEISYYS Matala Korkea APATIA Matala Matala

10 TYÖELÄMÄ MUISTUTTAA IMPROVISAATIOTEATTERIA (Keith Sawyer: Group Creativity, 2003) Projektiluonteinen ja muuttuvissa tilanteissa tehtävä työ Toisiaan täydentävät osallistujat tuottavat yhdessä suorituksen Jokaisella on oma roolinsa ja vahvuutensa Kaikkien pitäisi pysyä samassa nuotissa, vaikka välillä sooloillaan Sosiaaliset aivot tuottavat uutta ja innovatiivista

11 PEILISOLUT Apinan otsalohkoalueella F5 sijaitseva peilisolu reagoi sekä apinan ottaessa itse rusinan tarjottimelta että nähdessä ihmisen tekevän saman. Mukailtu Rizzolattin ym. (1996) artikkelista. Lähde: Hari, R (2007) Ihmisaivojen peilautumisjärjestelmät. Duodecim 123:

12 Riitta Hari (2007): Ihmisaivojen peilautumisjärjestelmät. Duodecim 123: Emt. sivu 1571

13 J.T. BERGQVISTIN KAAVA Peilautuminen on kertolaskua, ei summapeliä 1.0 x 1.0 x 1.0 x 1.0 = 1.0 normisuoritus 1.0 x 1.2 x 1.0 x 1.0 = 1.2 innostus tarttuu 1.2 x 1.2 x 1.2 x 1.2 = 2.1 yhteisnoste 1.0 x 1.2 x 0.5 x 1.0 = 0.6 the bad apple 0.8 x 0.8 x 0.8 x 0.8 = 0.4 yhteislatistuminen

14 FYYSISESTI HAJAUTETTU ÄLYKKYYS Älyllinen kuorma voidaan jakaa biologian ja teknologian välillä Fyysiset tilat ja ulkoiset apuvälineet säätelevät ihmisen toimintaa Älylliset proteesit tukevat oppimista Diginatiivit ja digimuukalaiset?

15 DIGITAL NATIVES, DIGITAL IMMIGRANTS Marc Prensky, luvulla syntyneet ovat syntyperäisiä digikansalaisia, jotka ovat syntyneet Internetin ja mobiililaitteiden maailmaan - Digikansalaisen aivot ovat kehittyneet ja muovautuneet yhdessä teknologian kanssa: tyypillistä mm. tietokonepelit, monien asioiden tekeminen yhtä aikaa ja virtuaaliset yhteisöt (huom. eivät välttämättä sen taitavampia tietokoneen käytössä!) - Aikuisten digimuukalaisten on vaikeaa samastua digikansalaisen ajattelutapaan ja tietokäytäntöihin - Vaan mummot käyttää sähköpostia

16 Aivomyyttejä ja niiden kumoamisia Yhdessä professori Kimmo Alhon kanssa

17 YLEISIÄ OPPIMISEEN JA KOULUTUKSEEN LIITTYVIÄ USKOMUKSIA AIVOISTA 1. Tiettyjen asioiden oppiminen on mahdollista vain tietynlaisilla (geneettisesti määräytyneillä) aivoilla 2. Lapsuusiän jälkeen joidenkin taitojen oppiminen ei enää ole mahdollista 3. Miesten ja naisten aivot ovat rakenteellisesti erilaiset POHDI, ONKO NÄILLÄ USKOMUKSILLA MITÄÄN PERÄÄ?

18 MEISSÄ ON YKSILÖLLISIÄ EROJA HELPPO TEMPERAMENTTI positiivinen suhtautuminen uusiin asioihin halu lähestyä uusia ihmisiä, tapahtumia ja esineitä, kyky sopeutua muutoksiin positiivinen mieliala, korkea ärsytyskynnys HITAASTI LÄMPIÄVÄ TEMPERAMENTTI vaisu, mutta negatiivinen reaktio kaikkeen uuteen hidas sopeutuminen ei myrskyisiä tunteita, säännöllinen rytmi varautunut ensireaktio uusiin ihmisiin HAASTAVA TEMPERAMENTTI raivoisa reaktio asioihin, joista ei pidä voimakas tunteiden ilmaisu, ärtyy helposti mielialat usein negatiivisia

19 PROFIILIT TÄRKEÄMPIÄ KUIN PIIRTEET (Liisa Keltikangas-Järvinen, 2004; 2008) jokaisella ihmisellä on ainutlaatuinen profiili suhteessa piirteisiin tärkeitä piirteitä mm. aktiivisuus, sosiaalisuus, estyneisyys, sinnikkyys, impulsiivisuus, ärsyyntyvyys, ärsykehakuisuus ja huolestuneisuus temperamentti ei määrää sitä, mitä ihminen tekee, vaan millä tyylillä harva kuuluu selvästi mihinkään kolmeen tyyppiin eri kulttuureissa ja tilanteissa suositaan erilaisia temperamentin piirteitä (roolit ja normit), sama piirre voi olla eri tilanteissa joko suotuisa tai epäsuotuisa, persoonallisuus kehittyy suhteessa muihin esim. estyneisyys on suomalaisessa kulttuurissa (erityisesti miehillä) yleinen piirre, amerikkalaisessa kulttuurissa sitä pidetään heikkoutena temperamentti sekoitetaan usein älyllisiin valmiuksiin esim. sosiaalinen hoivaaja, tiedemiestyyppi

20 Muusikkojen ja verrokkien aivojen vertailua Muusikko Liike- ja tuntoalueita Kuuloaivokuori Verrokki Näköalueita Etu Taka Aivokuoren alueita, joissa enemmän harmaata ainetta ammattimuusikoilla (kosketinsoittimet) kuin amatöörimuusikoilla tai ei-muusikoilla. Gaser & Schlaug, Ann. NY Acad. Sci., Miesmuusikoilla (jousi- ja/tai kosketinsoittimet) aivokurkiaisen etuosa takaosaa suurempi. Naismuusikoilla ja verrokeilla ei tällaista eroa. Lee, Chen & Schlaug, NeuroReport, 2003.

21 Taksikuskien ja verrokkien hippokampus 2002 W. W. Norton Oikean aivopuoliskon hippokampuksen alue, jossa sitä enemmän harmaata ainetta, mitä kauemmin on ajanut Lontoossa taksia. Maguire ym., Proc. Natl. Acad. Sci. USA, 2000.

22 Tiettyjen asioiden oppiminen ja tekeminen on mahdollista vain tietynlaisilla (geneettisesti määräytyneillä) aivoilla. - Aivot muovautuvat läpi elämän - Aivojen asettamia rajoja oppimiselle ei tunneta tarpeeksi hyvin -Oppiminen aiheuttaa muutoksia aivoissa! - Monet erot liittyvät siihen, mihin ja miten aivoja on käytetty Lapsuusiässä on aivojen kriittisiä kehityskausia, joiden jälkeen joidenkin taitojen oppiminen ei enää ole mahdollista. -Lapsuus- ja nuoruusiässä tiettyjen asioiden oppiminen on helpompaa, mutta harjaantumista ja aivojen muovautumista tapahtuu läpi elämän

23 Miesten ja naisten aivot ovat erilaiset: -Miesten ja naisten aivojen erot liittyvät lähinnä hormoneihin, lisääntymiseen ja parinmuodostukseen - Ei ole pystytty vahvistamaan tulosta, että naisten aivokurkiainen olisi jotenkin tehokkaampi viestijä vasemman ja oikean aivopuoliskon välillä ja tällaisen eron merkityskin olisi hieman epäselvä ei ole olemassa tippaleipäaivoja ja putkiaivoja - Oppimiseen ja koulutukseen liittyvillä alueilla ei ole osoitettu systemaattisia eroja miesten ja naisten välillä - EI OLE OLEMASSA MATIKKAPÄÄTÄ JA KIELIPÄÄTÄ!!

24 YHTEENVETOA Oppimista ajateltiin ennen mielen sisäisenä toimintana, jossa onnistuminen riippuu yksilön ominaisuuksista Nykyään oppimista ja kehitystä ajatellaan jatkuvana prosessina, jossa älykkyys kehittyy sosiaalisissa verkostoissa sekä ulkoisten apuvälineiden tukemana Aivot eivät kehity erillään apuneuvoista, vaan kulttuurin tarjoamat välineet valautuvat osaksi toimintaa Se, mihin ja miten aivoja käytetään, vaikuttaa niiden kehitykseen oppimisen ja persoonallisuuden reunaehtoja voidaan kiertää ja ylittää monin eri tavoin

25 TIETOA AIVOISTA JA OPPIMISESTA CICERO Learning - verkosto Johtajana professori Kimmo Alho Aivot, oppiminen ja koulutus verkosto Johtajana professori Mikko Sams Lisätietoja: koordinaattori juha.salmi@helsinki.fi Mieli-Forum Suomen Kulttuurirahasto Johtajana professori Riitta Hari Tekeillä teos: Ihmisen mieli

26 ILTALUKEMISTA Hakkarainen, K., Lonka, K. & Lipponen, L. (2004) Tutkiva oppiminen. Järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä. WSOY. Keltikangas-Järvinen, L. (2004) Temperamentti. Ihmisen yksilöllisyys. WSOY Keltikangas-Järvinen, L. (2008) Temperamentti, stressi ja elämänhallinta. WSOY Lonka, K., Hakkarainen, K., Paavola, S. ja Wirtanen, S. (2006) Kollektiivinen luovuus and all that jazz. Teoksessa: J. Husu & R. Jyrhämä (toim.) Suoraa puhetta opetuksesta- kollegiaalisesti opetuksesta ja kasvatuksesta. (s ). Juva: PS-kustannus. Lonka, Hakkarainen, Ferchen, Lautso ( ) psykologia! Lukion uusi oppikirjasarja. WSOY (osat 2-3 yhdessä Minna Huotilaisen, 4-5 Katariina Salmela-Aron kanssa ja osa 5 Pekka Saurin kanssa) Saarinen, E. & Lonka, K. (2005). Muodonmuutos. Avauksia henkiseen kasvuun. Iisalmi: WSOY. 3. painos.

27 ISBN:

Oppimisen uudet mahdollisuudet. Professori Kirsti Lonka Helsingin yliopisto/ Karolinska Institutet, Stockholm. www.cicero.fi

Oppimisen uudet mahdollisuudet. Professori Kirsti Lonka Helsingin yliopisto/ Karolinska Institutet, Stockholm. www.cicero.fi Oppimisen uudet mahdollisuudet Professori Kirsti Lonka Helsingin yliopisto/ Karolinska Institutet, Stockholm www.cicero.fi OPPIMINEN TIEDON TALLENTAMISTA? - TIETO ON SIIRRETTÄVISSÄ MIELESTÄ TOISEEN - MIELEN

Lisätiedot

Sukupuolet oppimispsykologisesta näkökulmasta

Sukupuolet oppimispsykologisesta näkökulmasta Sukupuolet oppimispsykologisesta näkökulmasta Professori Kirsti Lonka, HY www.cicero.fi sekä Vieraileva professori Karolinska Institutet Segregaatio-keskustelutilaisuus Opetushallituksessa 21.2. 2010 Kasvatuspsykologian

Lisätiedot

Innostuva, onnistuva työyhteisö

Innostuva, onnistuva työyhteisö Innostuva, onnistuva työyhteisö Professori Kirsti Lonka www.cicero.fi Helsingin yliopisto sekä Karolinska Institutet Näyttelijät, vuorovaikutuskouluttajat Sari Siikander ja Micke Rejström, Improvisaatioteatteri

Lisätiedot

Informaationkäsittely aivojen ehdoilla

Informaationkäsittely aivojen ehdoilla Informaationkäsittely aivojen ehdoilla - Professori Kirsti Lonka, varadekaani Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto Faculty of Behavioral Sciences 21.11.2011 1 TIEDONKÄSITTELYMME ON RAJALLISTA!

Lisätiedot

Projektityöskentely, inhimillinen tiedonkäsittely ja hyvinvointi. Professori Kirsti Lonka Helsingin yliopisto

Projektityöskentely, inhimillinen tiedonkäsittely ja hyvinvointi. Professori Kirsti Lonka Helsingin yliopisto Projektityöskentely, inhimillinen tiedonkäsittely ja hyvinvointi Professori Kirsti Lonka Helsingin yliopisto PERINTEISET KÄYTÄNTÖYHTEISÖT OVAT STAATTISIA! Osaamisen kehittäminen on osallistumista kulttuuriin

Lisätiedot

Mitä uutta aivoista ja oppimisesta?

Mitä uutta aivoista ja oppimisesta? Visio tulevaisuuden oppimisesta? Professori Kirsti Lonka www.cicero.fi Kasvatuspsykologian tutkimuskeskus, SOKLA, Helsingin yliopisto Mitä uutta aivoista ja oppimisesta? www.cicero.fi CICERO Learning -

Lisätiedot

Tulevaisuuden oppimisympäristöt

Tulevaisuuden oppimisympäristöt Tulevaisuuden oppimisympäristöt - Professori Kirsti Lonka, varadekaani Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto Faculty of Behavioral Sciences 14.9.2012 1 MIKSI IHMISET USEIN VAIKUTTAVAT

Lisätiedot

Tutkiva oppiminen. Professori Kirsti Lonka. Kasvatuspsykologian tutkimuskeskus, SOKLA, Helsingin yliopisto

Tutkiva oppiminen. Professori Kirsti Lonka. Kasvatuspsykologian tutkimuskeskus, SOKLA, Helsingin yliopisto Tutkiva oppiminen Professori Kirsti Lonka Kasvatuspsykologian tutkimuskeskus, SOKLA, Helsingin yliopisto BULIMIAOPPIMISEN PERINNE ON VAHVA! Ahmi tietoa, oksenna paperille ja unohda! Luentoharha: Kun olen

Lisätiedot

Professori Kirsti Lonka, Helsingin yliopisto Vieraileva professori, Karolinska Institutet, Sweden

Professori Kirsti Lonka, Helsingin yliopisto Vieraileva professori, Karolinska Institutet, Sweden Professori Kirsti Lonka, Helsingin yliopisto Vieraileva professori, Karolinska Institutet, Sweden Kasvatuspsykologian tutkimusryhmä, Helsingin yliopisto TULEVAISUUDEN TYÖ MUISTUTTAA JAZZ-IMPROVISAATIOTA

Lisätiedot

Ammatillinen kehitys ja uutta luova oppiminen

Ammatillinen kehitys ja uutta luova oppiminen Ammatillinen kehitys ja uutta luova oppiminen Professori Kirsti Lonka SOKLA Kasvatuspsykologian tutkimuskeskus, SOKLA, Helsingin yliopisto POHDINTATEHTÄVÄ Mikä on tärkeintä, mitä olet oppinut kahden viime

Lisätiedot

Vastuullisuus. Kirsti Lonka

Vastuullisuus. Kirsti Lonka Vastuullisuus - Kirsti Lonka Kasvatuspsykologian professori, varadekaani Käyttäytymistieteiden tiedekunta, Helsingin yliopisto Twitter @kirstilonka #trafi2012 Professori Kirsti Lonka, HY www.helsinki.fi/yliopisto

Lisätiedot

Opiskelu? Oppiminen, kiinnostus ja motivaatio yläkoulussa ja lukiossa KEHITYKSELLISIÄ HAASTEITA YLÄASTEIÄSSÄ

Opiskelu? Oppiminen, kiinnostus ja motivaatio yläkoulussa ja lukiossa KEHITYKSELLISIÄ HAASTEITA YLÄASTEIÄSSÄ KEHITYKSELLISIÄ HAASTEITA YLÄASTEIÄSSÄ Oppiminen, kiinnostus ja motivaatio yläkoulussa ja lukiossa Professori Kirsti Lonka Kasvatuspsykologian tutkimuskeskus, SOKLA, Helsingin yliopisto Fyysiset muutokset

Lisätiedot

Visioita tulevaisuuden koulusta

Visioita tulevaisuuden koulusta Visioita tulevaisuuden koulusta - Kirsti Lonka Kasvatuspsykologian professori, varadekaani Käyttäytymistieteiden tiedekunta, Helsingin yliopisto sekä vieraileva professori, Karolinska Institutet 2.11.2011

Lisätiedot

Millaista osaamista tulevaisuus edellyttää ja miten päästä siihen?

Millaista osaamista tulevaisuus edellyttää ja miten päästä siihen? Millaista osaamista tulevaisuus edellyttää ja miten päästä siihen? - Professori Kirsti Lonka, varadekaani Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto Twitter @kirstilonka Faculty of Behavioral

Lisätiedot

Miksi elämästä pitää nauttia?

Miksi elämästä pitää nauttia? Miksi elämästä pitää nauttia? Professori Kirsti Lonka Helsingin yliopisto TULEVAISUUDEN TYÖ MUISTUTTAA IMPROVISAATIOTEATTERIA (Keith Sawyer: Group Creativity, 2003) Projektityöskentelyssä tarvitaan ryhmä

Lisätiedot

Miten opettaja voi tukea opiskelun taitojen kehittymistä?

Miten opettaja voi tukea opiskelun taitojen kehittymistä? Miten opettaja voi tukea opiskelun taitojen kehittymistä? - Kirsti Lonka Kasvatuspsykologian professori, varadekaani Käyttäytymistieteiden tiedekunta, Helsingin yliopisto sekä vieraileva professori, Karolinska

Lisätiedot

Voiko työturvallisuutta oppia? Sektorijohtaja, Tkt Heikki Lonka, FCG Planeko Oy

Voiko työturvallisuutta oppia? Sektorijohtaja, Tkt Heikki Lonka, FCG Planeko Oy Voiko työturvallisuutta oppia? Sektorijohtaja, Tkt, FCG Planeko Oy Huhtikuu 2008 Humen giljotiini Siitä, miten asiat ovat, ei voi päätellä, miten niiden pitäisi olla David Hume 1711-1776 30.10.2008 Page

Lisätiedot

Miten tuottaa oppimisen iloa?

Miten tuottaa oppimisen iloa? Miten tuottaa oppimisen iloa? - Professori Kirsti Lonka, varadekaani Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto Twitter @kirstilonka #EIO Faculty of Behavioral Sciences 23.1.2013 1 Millaisia

Lisätiedot

Diginatiivit tulevat! Olemmeko valmiita? Opettajan elinikäisen oppimisen avaimia

Diginatiivit tulevat! Olemmeko valmiita? Opettajan elinikäisen oppimisen avaimia Diginatiivit tulevat! Olemmeko valmiita? Opettajan elinikäisen oppimisen avaimia - Professori Kirsti Lonka, varadekaani Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto Twitter @kirstilonka #opetoppii

Lisätiedot

SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN

SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Blogs.helsinki.fi/mindthegap Blogs.helsinki.fi/mindthegap Opettajan

Lisätiedot

Oivaltava oppiminen miten syntyy oppimisen ilo?

Oivaltava oppiminen miten syntyy oppimisen ilo? Oivaltava oppiminen miten syntyy oppimisen ilo? Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Blogs.helsinki.fi/mindthegap MITEN TUEMME LUOVIA OIVALLUKSIA? Sir Ken Robinson (2011) kuvaa koulua

Lisätiedot

Tulevaisuuden oppiminen?

Tulevaisuuden oppiminen? Tulevaisuuden oppiminen? Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Blogs.helsinki.fi/mindthegap Blogs.helsinki.fi/mindthegap Mistä tulevaisuuden

Lisätiedot

Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning

Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning Kasvamisen tuska nuoren mielen suojaaminen hyvinvoinnin keinoin. Ps Tiina Röning Mielenterveys ja mielen sairaus ovat Mielenterveyden häiriöistä kaksi eri asiaa tehdään diagnoosi, niitä hoidetaan ja parannetaan

Lisätiedot

Miten muistin kapasiteettia voi ylittää?

Miten muistin kapasiteettia voi ylittää? Miten muistin kapasiteettia voi ylittää? Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Blogs.helsinki.fi/mindthegap Blogs.helsinki.fi/mindthegap Tämän

Lisätiedot

Kestävä aivotyö aivotyön tuottavuus

Kestävä aivotyö aivotyön tuottavuus Kestävä aivotyö aivotyön tuottavuus Liito-ohjelman vuosiseminaari 8.9.2009 Työelämä muuttuu muuttuuko johtaminen? tutkimusprofessori Kiti Müller Aivot ja työ tutkimuskeskus Aivot ja työ tutkimuskeskus

Lisätiedot

Psyykkinen toimintakyky

Psyykkinen toimintakyky Psyykkinen toimintakyky Toimintakyky = ihmisen ominaisuuksien ja ympäristön suhde : kun ympäristö vastaa yksilön ominaisuuksia, ihminen kykenee toimimaan jos ihmisellä ei ole fyysisiä tai psykososiaalisia

Lisätiedot

Kognitiivinen psykologia tutkii tiedonkäsittelyä. Neuropsykologia tutkii aivojen ja mielen suhdetta MITEN AIVOT TOIMIVAT?

Kognitiivinen psykologia tutkii tiedonkäsittelyä. Neuropsykologia tutkii aivojen ja mielen suhdetta MITEN AIVOT TOIMIVAT? SISÄLLYS I IHMINEN KÄSITTELEE JATKUVASTI TIETOA 10 1 Kognitiivinen psykologia tutkii tiedonkäsittelyä 12 Ympäristöön sopeudutaan kognitiivisten toimintojen avulla Kaikki asiat eivät tule tietoisuuteen

Lisätiedot

Mielenterveys voimavarana

Mielenterveys voimavarana Hyvinvoiva oppilaitos - Tietoa ja hyviä käytänteitä opetukseen Mielenterveys voimavarana Psykologi Psykoterapeutti, YET Tiina Röning Yhteistyössä: Mielen hyvinvoinnin opettajakoulutukset, SMS Mielen terveys

Lisätiedot

Mistä tulevaisuuden osaajia?

Mistä tulevaisuuden osaajia? 13.3.2015 Diginatiivit tulivat. Olimmeko valmiita? Miten koulu muuttuu - ja miksi. Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Blogs.helsinki.fi/mindthegap

Lisätiedot

Kohti innostavampaa ja osallistavampaa yliopisto-opetusta

Kohti innostavampaa ja osallistavampaa yliopisto-opetusta Kohti innostavampaa ja osallistavampaa yliopisto-opetusta - Professori Kirsti Lonka, varadekaani Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto @kirstilonka #opintori2012 #oulu Faculty of Behavioral

Lisätiedot

Sisällys PSYKOLOGIA AUTTAA YMMÄRTÄMÄÄN IHMISIÄ. Psykologia tutkii ihmisen toimintaa. Psykologiassa on lukuisia osa-alueita ja sovelluskohteita

Sisällys PSYKOLOGIA AUTTAA YMMÄRTÄMÄÄN IHMISIÄ. Psykologia tutkii ihmisen toimintaa. Psykologiassa on lukuisia osa-alueita ja sovelluskohteita Sisällys I 1 PSYKOLOGIA AUTTAA YMMÄRTÄMÄÄN IHMISIÄ 10 Psykologia tutkii ihmisen toimintaa 12 Mielen tapahtumat ja käyttäytyminen muodostavat ihmisen toiminnan Psykologian suuntaukset lähestyvät ihmistä

Lisätiedot

Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta

Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta 7.9. ja 7.10. 2015 Timo Tapola Opintopsykologi Aalto-yliopisto LES Student services Yhteystieto: timo.tapola@aalto.fi Opiskelukyky http://www.opiskelukyky.fi/video-opiskelukyvysta/

Lisätiedot

ELÄMÄNHALLINTA JA HYVINVOINTI: ASENNETTA ARKILIIKUNTAAN! Taina Hintsa, psykologi, PsT Persoonallisuuden, työn ja terveyden psykologian dosentti

ELÄMÄNHALLINTA JA HYVINVOINTI: ASENNETTA ARKILIIKUNTAAN! Taina Hintsa, psykologi, PsT Persoonallisuuden, työn ja terveyden psykologian dosentti ELÄMÄNHALLINTA JA HYVINVOINTI: ASENNETTA ARKILIIKUNTAAN! Taina Hintsa, psykologi, PsT Persoonallisuuden, työn ja terveyden psykologian dosentti SISÄLTÖ 1. OLOSUHTEET JA HYVINVOINTI 2. TEMPERAMENTTI JA

Lisätiedot

Innostuminen ja onnistuminen koulutuksessa - miten syntyvät tulevaisuuden osaajat?

Innostuminen ja onnistuminen koulutuksessa - miten syntyvät tulevaisuuden osaajat? Innostuminen ja onnistuminen koulutuksessa - miten syntyvät tulevaisuuden osaajat? Prof Kirsti Lonka Twitter: @kirstilonka Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Blogs.helsinki.fi/mindthegap Blogs.helsinki.fi/mindthegap

Lisätiedot

LEIKKIKOONTI. Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat

LEIKKIKOONTI. Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat LEIKKIKOONTI Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat 21.5.2014 ESITYKSEN JÄSENTELY 1. Leikin filosofisia lähtökohtia 2. Leikki ja oppiminen 3. Leikki ja didaktiikka 4. Leikki ja pedagogiikka 5. Leikin

Lisätiedot

Millainen olen? Miten reagoin uusiin asioihin? Teemailta 11.3.2009 Helena Partinen ja Kaisa Tuuteri

Millainen olen? Miten reagoin uusiin asioihin? Teemailta 11.3.2009 Helena Partinen ja Kaisa Tuuteri Millainen olen? Miten reagoin uusiin asioihin? Teemailta 11.3.2009 Helena Partinen ja Kaisa Tuuteri 1 Mitä on temperamentti? Ihmiselle tyypillisiä käyttäytymispiirteitä, jotka erottavat hänet muista Yksilöllinen

Lisätiedot

YHTEISÖLLINEN TIEDONRAKENTELU

YHTEISÖLLINEN TIEDONRAKENTELU YHTEISÖLLINEN TIEDONRAKENTELU Prof. Kirsti Lonka Kasvatuspsykologian tutkimuskeskus, SOKLA, Helsingin yliopisto /Groningenin yliopisto, Hollanti /Karolinska Institutet, Ruotsi PERINTEINEN AJATUS OPPIMISESTA

Lisätiedot

Professori Kirsti Lonka, varadekaani OKL, Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto #mindgap #RYMSY

Professori Kirsti Lonka, varadekaani OKL, Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto #mindgap #RYMSY Kolme oivallusta oppimisesta Psykologian laitos, HY 1986-1996 (OISE, Toronto 1988-1990) Lääketieteellinen tiedekunta, HY 1996-2001 LIME, Karolinska Institutet 2001-2005 (2007-2011) UMCG, Groningen 2006-2008

Lisätiedot

Psyykkisten rakenteiden kehitys

Psyykkisten rakenteiden kehitys Psyykkisten rakenteiden kehitys Bio-psykososiaalinen näkemys: Ihmisen psyykkinen kasvu ja kehitys riippuu bioloogisista, psykoloogisista ja sosiaalisista tekijöistä Lapsen psyykkisen kehityksen kannalta

Lisätiedot

KAROLINSKA INSTITUTET a medical university dedicated to improving people s health through higher education,, research and information

KAROLINSKA INSTITUTET a medical university dedicated to improving people s health through higher education,, research and information KAROLINSKA INSTITUTET a medical university dedicated to improving people s health through higher education,, research and information 2002 today the only university in Sweden with an exclusive focus on

Lisätiedot

Poimintoja mietittäväksi. Juha Ristilä

Poimintoja mietittäväksi. Juha Ristilä Poimintoja mietittäväksi Juha Ristilä 16.4.2013 1. poiminta: Y-sukupolvi 2. poiminta: Työelämä odottaa koulutukselta 3. poiminta: Uusi opettaja 4. poiminta: Ammatillisen opettajan osaaminen 5. poiminta:

Lisätiedot

www.indoorenvironment.org Miten tilojen käyttäjä sopeutuu uusiin ympäristöihin? Prof Kirsti Lonka et al. 2011-2015 WP4 Task 1.

www.indoorenvironment.org Miten tilojen käyttäjä sopeutuu uusiin ympäristöihin? Prof Kirsti Lonka et al. 2011-2015 WP4 Task 1. www.indoorenvironment.org Miten tilojen käyttäjä sopeutuu uusiin ympäristöihin? Prof Kirsti Lonka et al. 2011-2015 WP4 Task 1.1 Learning Environments rym.fi Suurten ikäluokkien tilat? Vaiko ketterät ratkaisut

Lisätiedot

TAMPERE - The Global Center of Future Learning -projekti

TAMPERE - The Global Center of Future Learning -projekti TAMPERE - The Global Center of Future Learning -projekti Finnish Education Group Finnish Education Group on suomalaisen peruskoulun ja koulutuksen viennin yrityssektorin integraattori ja myyntiyritys.

Lisätiedot

Tulevaisuuden opettajankoulutus - miten vastaamme huomisen tarpeisiin

Tulevaisuuden opettajankoulutus - miten vastaamme huomisen tarpeisiin Tulevaisuuden opettajankoulutus - miten vastaamme huomisen tarpeisiin Kasvatuspsykologian professori Kirsti Lonka Opettajankoulutuslaitos, HY Osasto / Henkilön nimi / Esityksen nimi www.helsinki.fi/yliopisto

Lisätiedot

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mielenterveys voimavarana Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mitä mielenterveys tarkoittaa Mielen terveys vs. mielen sairaus? Mielen kokemus hyvinvoinnista ja tasapainosta Sisäisiä,

Lisätiedot

BI4 Ihmisen Biologia KAUSTISEN MUSIIKKILUKIO

BI4 Ihmisen Biologia KAUSTISEN MUSIIKKILUKIO BI4 Ihmisen Biologia KAUSTISEN MUSIIKKILUKIO 2016-2017 Tervetuloa BI4-kurssille! Kurssin tavoitteena on, että opiskelija osaa: ihmissolun erilaistumisen pääperiaatteet sekä kudosten ja elinten rakenteet

Lisätiedot

Oppiminen verkostuvassa maailmassa

Oppiminen verkostuvassa maailmassa Oppiminen verkostuvassa maailmassa Kai Hakkarainen Professori, Savonlinnan opettajankoulutuslaitos, Joensuun yliopisto Johtaja, Verkko-oppimisen tutkimuskeskus, Psykologian laitos, Helsingin yliopisto

Lisätiedot

Inspiroivat oppimisympäristöt?

Inspiroivat oppimisympäristöt? Inspiroivat oppimisympäristöt? Professori Kirsti Lonka, varadekaani Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto Twitter @kirstilonka #rymsy #mindgap Projektityö edellyttää ryhmän luovuutta

Lisätiedot

11. Oppimismotivaatio ja tehokas oppiminen. (s )

11. Oppimismotivaatio ja tehokas oppiminen. (s ) 11. Oppimismotivaatio ja tehokas oppiminen (s. 124-133) Käsitys itsestä oppijana käsitys itsestä oppijana muodostuu kokemusten pohjalta vaikuttavat esim. skeemat itsestä oppijana ja oppiaineesta tunteet

Lisätiedot

Kahdet aivot ja psyykkinen trauma

Kahdet aivot ja psyykkinen trauma Kahdet aivot ja psyykkinen trauma Kirsi Eskelinen neuropsykologian erikoispsykologi, PsL Joensuu 20.9.2017 1 Lähde:http://www.lefthandersday.com/tour2.html 2 3 Limbinen järjestelmä - tunneaivot Pihtipoimu

Lisätiedot

Stressinhallinta ja aivotutkimus. Tiia Arjanne, Integro Oy 6.11.2012

Stressinhallinta ja aivotutkimus. Tiia Arjanne, Integro Oy 6.11.2012 Stressinhallinta ja aivotutkimus Tiia Arjanne, Integro Oy 6.11.2012 Tausta sensomotorinen traumaterapia aivojen toiminta traumassa aivojen toiminta stressissä 2 Stressi = Ristiriita 1. Vaatimusten ja kapasiteetin

Lisätiedot

Psyykkinen valmennus lapsikiekkovaiheessa

Psyykkinen valmennus lapsikiekkovaiheessa Psyykkinen valmennus lapsikiekkovaiheessa 9.10.2017 Psyykkinen valmennus Millaisia ajatuksia herättää? Psyykkinen valmennus Monesti vieläkin ajatellaan, että psyykkinen valmennus on kuin mentäisiin lääkäriin

Lisätiedot

Elämän mullistavat muutokset. Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti

Elämän mullistavat muutokset. Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti Elämän mullistavat muutokset Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti Miksi haluan puhu muutoksista? Muutos lisää stressiä yksilölle, parille ja perheelle Stressi voi olla niin suuri, ettei meidän opitut

Lisätiedot

OPPIMINEN VUOROVAIKUTUKSESSA. Oppimisen psykologia, luento 2 Professori Kirsti Lonka

OPPIMINEN VUOROVAIKUTUKSESSA. Oppimisen psykologia, luento 2 Professori Kirsti Lonka OPPIMINEN VUOROVAIKUTUKSESSA Oppimisen psykologia, luento 2 Professori Kirsti Lonka LUENTOJEN KULKU 11.9. Muisti ja asiantuntijuus 12.9. Oppiminen vuorovaikutuksessa, rakentava palaute 13.9. Tunteet ja

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

Luovuus ja oppiminen. Juha Nieminen Opintopsykologi Yliopistopedagogiikan kouluttaja

Luovuus ja oppiminen. Juha Nieminen Opintopsykologi Yliopistopedagogiikan kouluttaja Luovuus ja oppiminen Juha Nieminen Opintopsykologi Yliopistopedagogiikan kouluttaja Helsingin yliopisto Yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikkö Lääketieteellisen koulutuksen tuki- ja kehittämisyksikkö

Lisätiedot

Itsensä johtaminen uudessa työympäristössä uusin työtavoin

Itsensä johtaminen uudessa työympäristössä uusin työtavoin Itsensä johtaminen uudessa työympäristössä uusin työtavoin Luento 17.5.2017 VR - Matkakumppanit Jaana Ahtonen-Huuskonen / DIALOGO www.dialogo.fi Luennon aiheita: Itsensä johtaminen Vahvuuksien tunnistaminen

Lisätiedot

Tutkimaan oppimassa - Tutkivaa Oppimista varhaiskasvatuksessa

Tutkimaan oppimassa - Tutkivaa Oppimista varhaiskasvatuksessa Tutkimaan oppimassa - Tutkivaa Oppimista varhaiskasvatuksessa Professori Lasse Lipponen Helsingin yliopisto opetttajankoulutuslaitos Educamessut 2012 Miksi aurinko on keltainen Miten tuuli voi heiluttaa

Lisätiedot

Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin

Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin Luennon teemat Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin Hanna Salovaara, tutkija Kasvatustieteiden tiedekunta Koulutusteknologian tutkimusyksikkö Oulun Yliopisto Pedagogiset mallit ja skriptaus

Lisätiedot

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VARHAISESTA TUESTA 28.9.2011 1 Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lastenpsykoterapeutti ja theraplay-terapeutti kehittämispäällikkö, THL, lasten, nuorten ja perheiden osasto KEHITYKSEN

Lisätiedot

Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet

Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet Motiivi 2 Kehittyvä ihminen I Johdatus kehityspsykologiaan 1. Kehityspsykologian perusteet Mitä kehityspsykologia on? Kehitys

Lisätiedot

Tiina Röning Psykologi, Psykoterapeutti Tampereen urheiluakatemia

Tiina Röning Psykologi, Psykoterapeutti Tampereen urheiluakatemia Tiina Röning Psykologi, Psykoterapeutti Tampereen urheiluakatemia Kuormitus vs lepo Kuormituksen kokonaisuus aina yksilöllinen, fyysistä ja psyykkistä mahdoton tarkasti erottaa (stressi, kehon reaktiot,

Lisätiedot

parasta aikaa päiväkodissa

parasta aikaa päiväkodissa parasta aikaa päiväkodissa Lastentarhanopettajaliitto 2006 varhaiskasvatuksen laadun ydin on vuorovaikutuksessa lapsen kehitystä ja oppimista edistävät lapsen kiinnostus, uteliaisuus ja virittäytyneisyys

Lisätiedot

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit ja lihakset toimeenpanevat Omat

Lisätiedot

Sisällys. Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22

Sisällys. Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22 Sisällys Lukijalle...12 Johdanto...16 Ajattelutehtävä kokeiltavaksi... 18 1 Arvot, ihmiskäsitys ja oppimiskäsitys... 20 Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22 Mitä tästä voisi ajatella?...

Lisätiedot

Aivokuntoluento. Jaakko Kauramäki, TkT Aivokunto Oy

Aivokuntoluento. Jaakko Kauramäki, TkT Aivokunto Oy Aivokuntoluento Jaakko Kauramäki, TkT Aivokunto Oy Itsensä johtaminen muutostilanteessa aivojen näkökulmasta Tieturi / Ruoholahti 23.1.2013 1. Aivot muutostilassa 2. Päätöksenteko, tunteet työelämässä

Lisätiedot

Hyvinvoiva kansalainen työelämässä

Hyvinvoiva kansalainen työelämässä Hyvinvoiva kansalainen työelämässä Tampereen yliopiston terveystieteen laitos Hyvinvoinnin tulkintoja 1. Ulkoisesti arvioitu vs. koettu Ulkoisesti (yhteisesti) arvioitu Tunnuslukuja: suhteellinen köyhyys

Lisätiedot

Prof Kirsti Lonka University of Helsinki/ Optentia, North-West University, South Africa/ NTUST, Taipei, Taiwan kirstilonka.fi,

Prof Kirsti Lonka University of Helsinki/ Optentia, North-West University, South Africa/ NTUST, Taipei, Taiwan kirstilonka.fi, Rikastava vuorovaikutus Prof Kirsti Lonka University of Helsinki/ Optentia, North-West University, South Africa/ NTUST, Taipei, Taiwan kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Kökötämme historian odotushuoneessa,

Lisätiedot

Digiloikka mihin se meidät vie?

Digiloikka mihin se meidät vie? Digiloikka mihin se meidät vie? Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Blogs.helsinki.fi/mindthegap Mistä tulevaisuuden osaajia? Nykypäivän työskentely tapahtuu erilaisissa verkostoissa

Lisätiedot

Muotoiluopetus perusopetuksessa ja opettajankoulutuksessa. Professori Pirita Seitamaa-Hakkarainen Helsingin yliopisto OKL

Muotoiluopetus perusopetuksessa ja opettajankoulutuksessa. Professori Pirita Seitamaa-Hakkarainen Helsingin yliopisto OKL Muotoiluopetus perusopetuksessa ja opettajankoulutuksessa Professori Pirita Seitamaa-Hakkarainen Helsingin yliopisto OKL Mikä oppiaine tarjoaa? ongelmanratkaisua ja toiminnallisia taitoja kehittävää toimintaa,

Lisätiedot

Tulevaisuuden oppimisympäristöt

Tulevaisuuden oppimisympäristöt Tulevaisuuden oppimisympäristöt Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Blogs.helsinki.fi/mindthegap Blogs.helsinki.fi/mindthegap Mistä tulevaisuuden

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot

LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ

LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ LASTENOHJAAJIEN NEUVOTTELUPÄIVÄT 15.- 16.9.2011, Lahti Jouko Vesala (lähteinä Bent Falk, Pirjo Tuhkasaari, Jukka Mäkelä, Soili Poijula) Johdanto Lapsi/ nuori kehittyy vuorovaikutuksessa

Lisätiedot

Innostavat ympäristöt korkeakoulussa

Innostavat ympäristöt korkeakoulussa Innostavat ympäristöt korkeakoulussa Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Blogs.helsinki.fi/mindthegap Blogs.helsinki.fi/mindthegap Mistä

Lisätiedot

PIENEN LAPSEN SOSIAALISUUS

PIENEN LAPSEN SOSIAALISUUS PIENEN LAPSEN SOSIAALISUUS Liisa Keltikangas-Järvinen Helsingin yliopiston psykologian professori Vanhempien Akatemian luentotilaisuus Oulussa 16.10.2013 Ajan kuva: Kun vanhempi haluaa antaa hyvän kuvan

Lisätiedot

OPPIMISKYVYKKYYS DIGITALISOITUVASSA MAAILMASSA

OPPIMISKYVYKKYYS DIGITALISOITUVASSA MAAILMASSA OPPIMISKYVYKKYYS DIGITALISOITUVASSA MAAILMASSA Sisältö Ihmisen oppiminen ja ohjautuvuus Ihminen digitalisoituvassa elinympäristössä Oleellisen oppimiskyvykkyys, mikä meitä vie? Yhteistyötä yrityksissä

Lisätiedot

OSAAMISTARPEET MUUTTUVAT, KOSKA TAVAT TEHDÄ TYÖTÄ MUUTTUVAT. Oivalluksen 2. vaiheen tuloksia Korjaamolla 19.10.2010 Kirsi Juva etunimi.sukunimi@ek.

OSAAMISTARPEET MUUTTUVAT, KOSKA TAVAT TEHDÄ TYÖTÄ MUUTTUVAT. Oivalluksen 2. vaiheen tuloksia Korjaamolla 19.10.2010 Kirsi Juva etunimi.sukunimi@ek. OSAAMISTARPEET MUUTTUVAT, KOSKA TAVAT TEHDÄ TYÖTÄ MUUTTUVAT. Oivalluksen 2. vaiheen tuloksia Korjaamolla 19.10.2010 Kirsi Juva etunimi.sukunimi@ek.fi 1 2 ON ELINKEINOELÄMÄN OSAAMISTARPEITA LUOTAAVA HANKE

Lisätiedot

Työkaluja haastavien tunteiden käsittelyyn

Työkaluja haastavien tunteiden käsittelyyn Hyvinvoiva oppilaitos - Tietoa ja hyviä käytänteitä opetukseen Työkaluja haastavien tunteiden käsittelyyn Psykologi Psykoterapeutti, YET Tiina Röning Yhteistyössä: Mielen hyvinvoinnin opettajakoulutukset,

Lisätiedot

Tutkiva Oppiminen Varhaiskasvatuksessa. Professori Lasse Lipponen PED0031, VARHAISPEDAGOGIIKKA

Tutkiva Oppiminen Varhaiskasvatuksessa. Professori Lasse Lipponen PED0031, VARHAISPEDAGOGIIKKA Tutkiva Oppiminen Varhaiskasvatuksessa Professori Lasse Lipponen 09.10.2017 PED0031, VARHAISPEDAGOGIIKKA Hakkarainen K., Lonka K. & Lipponen L. (1999) Tutkiva oppiminen. Älykkään toiminnan rajat ja niiden

Lisätiedot

Ohjaus ja monikulttuurisuus

Ohjaus ja monikulttuurisuus Ohjaus ja monikulttuurisuus ELO-foorumi 25.9.2014 Ohjaus Ohjaus on ihmisen normaaleissa elämäntilanteissa kohtaamien vaikeuksien käsittelyä, jossa yksilöä ei patologisoida eikä tukeuduta autoritaariseen

Lisätiedot

Henkinen väkivalta ja siitä selviytyminen

Henkinen väkivalta ja siitä selviytyminen Henkinen väkivalta ja siitä selviytyminen Vanha Satama Mielenterveysmessut 20.11.2012 Narsistien uhrien tuki ry Sirpa Polo FT, KM Henkinen väkivalta On ajassa ilmi tuleva oleva vakava ja laaja psyykkinen

Lisätiedot

Entä sitten kun ei pyyhi hyvin?! keinoja stressin hallintaan ilon psykologian ja läsnäolon avulla

Entä sitten kun ei pyyhi hyvin?! keinoja stressin hallintaan ilon psykologian ja läsnäolon avulla TYÖSSÄ JAKSAMINEN JA HYVINVOINTI Entä sitten kun ei pyyhi hyvin?! keinoja stressin hallintaan ilon psykologian ja läsnäolon avulla Pia Orell-Liukkunen TeraPia; www.terapiaorell.com Flowmeon Oy, www.flowmeon.fi

Lisätiedot

Kari Uusikylä professori emeritus Helsingin yliopisto

Kari Uusikylä professori emeritus Helsingin yliopisto Kari Uusikylä professori emeritus Helsingin yliopisto Tavoitteista vuorovaikutusta, joka tähtää oppilaiden persoonallisuudenkehityksen edistämiseen kasvatustavoitteiden suunnassa. (Matti Koskenniemi) Mikä

Lisätiedot

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä!

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Reetta Kekkonen Tiimin prosessit Oppiva työprosessi YHTEISÖLLISET PROSESSIT Taidot + valmiudet Reetta Kekkonen Rakenne Foorumit TIIMI / HENKILÖSTÖ VUOROVAIKUTUS

Lisätiedot

Yksilöt opetuksessa. Mustikat: Marja Jalava, Sanna Nyqvist, Elina Paukkunen ja Anssi Yli-Jyrä. Humanistinen tiedekunta

Yksilöt opetuksessa. Mustikat: Marja Jalava, Sanna Nyqvist, Elina Paukkunen ja Anssi Yli-Jyrä. Humanistinen tiedekunta Yksilöt opetuksessa Mustikat: Marja Jalava, Sanna Nyqvist, Elina Paukkunen ja Anssi Yli-Jyrä Humanistinen tiedekunta Johdanto Opiskelijat yksilöinä voiko opiskelijoita tyypitellä? Lackner: tyypittelyn

Lisätiedot

Innovaatioista. Vesa Taatila 17.1.2014

Innovaatioista. Vesa Taatila 17.1.2014 Innovaatioista Vesa Taatila 17.1.2014 Sisältöä Mikä innovaatio on? Miten innovaatiot syntyvät? Miksi USA tuottaa enemmän innovaatioita kuin EU? Mitkä asiat tappavat innovaatiot? Miksi innovaatioita? Muutos

Lisätiedot

Pekka Huuhtanen Consulting. Työstä innostuminen. Pekka Huuhtanen. Innostu työstä seminaari Kasnäs 22.5.2014. 1 Pekka Huuhtanen tutk.

Pekka Huuhtanen Consulting. Työstä innostuminen. Pekka Huuhtanen. Innostu työstä seminaari Kasnäs 22.5.2014. 1 Pekka Huuhtanen tutk. Pekka Huuhtanen Consulting Työstä innostuminen Pekka Huuhtanen Innostu työstä seminaari Kasnäs 22.5.2014 1 Pekka Huuhtanen tutk.prof, emeritus Poiminta Hesarista 15.5.2014 Moni on halunnut sanoa, että

Lisätiedot

Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen

Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi 10.11.2017 Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen Käytäntö on joskus kaukana ihanteista Tieto aivojen kehityksestä auttaa huomaamaan, mistä kaikesta

Lisätiedot

VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA. Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013

VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA. Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013 VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013 SISÄLTÖÄ Yleistä valmistautumisesta kilpailuihin Paineensieto Ihannesuorituksesta Muutama sana loukkaantumisista ja epäonnistumisesta

Lisätiedot

PELAAMINEN JA OPPIMINEN

PELAAMINEN JA OPPIMINEN Huom! Osa esityksen kuvamateriaallista pelivalmistahien sivuilta Oppitorilla ill 24.9.2008 2008 Reetta Koski, Tieturi PELAAMINEN JA OPPIMINEN 1 Esityksen teemoja Pelimaailma tänään Mitä pelit ovat? Demoja

Lisätiedot

Tulevaisuuden ohjaustyöohjaustyön

Tulevaisuuden ohjaustyöohjaustyön Tulevaisuuden ohjaustyöohjaustyön tulevaisuus? Big picture Miten muodostaa kokonaiskuva rinnakkain, päällekkäin ja ennakoimattomasti tapahtuvien muutosten kokonaisuudesta? Iso kuva hukassa niin työyhteisöillä

Lisätiedot

Luova opettaja, luova oppilas matematiikan tunneilla

Luova opettaja, luova oppilas matematiikan tunneilla Luova opettaja, luova oppilas matematiikan tunneilla ASKELEITA LUOVUUTEEN - Euroopan luovuuden ja innovoinnin teemavuoden 2009 päätösseminaari Anni Lampinen konsultoiva opettaja, Espoon Matikkamaa www.espoonmatikkamaa.fi

Lisätiedot

TYÖN ILO JA IMU Opinovi ohjaajien ja neuvojien syyspäivät

TYÖN ILO JA IMU Opinovi ohjaajien ja neuvojien syyspäivät TYÖN ILO JA IMU Opinovi ohjaajien ja neuvojien syyspäivät 16112011 Tuija Tähtinen Valmennuksen Vire Oy TYÖN ILO JA IMU 16112011 OHJELMA 1200 Tervetuloa, projektipäällikkö Minna Miikki Vety ja happi kohtaavat

Lisätiedot

A lyka s kunta - avoin, luova, virheet tunnistava ja uutta oppiva

A lyka s kunta - avoin, luova, virheet tunnistava ja uutta oppiva A lyka s kunta - avoin, luova, virheet tunnistava ja uutta oppiva Jari Stenvall Professori Johtamiskorkeakoulu/ Tampereen yliopisto Jari.stenvall@uta.fi Sisältö Miltä älykkäiden kuntien kehittämispolitiikka

Lisätiedot

Ratkaisu- ja voimavarakeskeisyys. 5.2.2015 Valtakunnalliset välinehuollon esimiesten koulutuspäivät Jaana Kammonen TtM

Ratkaisu- ja voimavarakeskeisyys. 5.2.2015 Valtakunnalliset välinehuollon esimiesten koulutuspäivät Jaana Kammonen TtM Ratkaisu- ja voimavarakeskeisyys 5.2.2015 Valtakunnalliset välinehuollon esimiesten koulutuspäivät Jaana Kammonen TtM Keskeistä ratkaisukeskeisessä ajattelussa; asenne tulevaisuusorientaatio tavoitesuuntautuminen

Lisätiedot

ISBN Nimi Alv Hinta

ISBN Nimi Alv Hinta Hinnat ovat 1.1.2017 voimaan tulleita kustantajan hintoja. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin. TILAUKSET: www.oppinet.fi, asiakaspalvelu.publishing@edita.fi, 020 450 010 PALAUTUKSET: Tilatuilla tuotteilla

Lisätiedot

Yhteisöllinen oppiminen ja sosiaalinen media

Yhteisöllinen oppiminen ja sosiaalinen media Yhteisöllinen oppiminen ja sosiaalinen media Miikka Salavuo Turku 26.4.2013 Kuka olen? Miikka Tabletkoulu.fi Yrittäjä v:sta 2010 Filosofian tohtori 2005 Tutkimus-, kehittämis- & koulutustehtävissä (JY

Lisätiedot

Reflektiivinen ammattikäytäntö. Merja Sylgren 07.05.2007

Reflektiivinen ammattikäytäntö. Merja Sylgren 07.05.2007 Reflektiivinen ammattikäytäntö Arjen työn vaatimukset Työyhteisöt ja yksittäiset työntekijät vastaavat arjen työssään työelämän asettamiin vaatimuksiin. Tästä nousee tarkasteltavaksi: yhteisöjen ja yksilöiden

Lisätiedot

Ihminen ensin tukea, apua ja ratkaisuja!

Ihminen ensin tukea, apua ja ratkaisuja! Ihminen ensin tukea, apua ja ratkaisuja! 41. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 10.-11.4.2013 Aikuiskouluttaja Raine Manninen www.rainemanninen.fi Uskotko itsesi kehittämiseen, vai kuluuko aikasi itsesi

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009 TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN Jyväskylä 20.10.2009 Jaksaisimmeko työelämässä pidempään, jos osaisimme olla ihmisiksi keskenämme? Löytyykö apu työssä jaksamiseen ja jatkamiseen työyhteisötaidoista?

Lisätiedot