SODANKYLÄ Saariselän Kakslauttasen Kultaojan asemakaava Luontoselvitys AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu 17 A 90100 OULU Puhelin 010 241 4600 Telefax 010 241 4601 SODANKYLÄN KUNTA www.airix.fi Toimistot: Oulu, Turku, Tampere ja Helsinki
Sisällysluettelo 1. Selvityksen tausta ja tavoite... 3 2. Aineisto, menetelmät ja epävarmuustekijät... 3 3. Inventointialueen yleiskuvaus... 3 3.1 Ilmasto... 4 3.2 Maa- ja kallioperä... 5 3.3. Vesistöt... 5 3.4. Kasvillisuus... 5 4. Inventoinnin tulokset... 6 4.1 Kasvillisuus ja luontotyypit... 6 4.2. Eläimistö... 14 4.2.1 Nisäkkäät... 14 4.2.2 Linnut... 14 4.2.3 Kalat... 14 4.2.4. Matelijat ja sammakkoeläimet... 15 4.2.5 Selkärangattomat... 15 4.3 Lahopuun määrä... 15 4.4 Kulutuskestävyys... 15 5. Kohteiden kuvaukset... 16 5.1 Arvokkaat elinympäristöt... 16 5.2 Perinnemaisemat... 21 5.3. Uhanalaiset lajit... 21 6. Kohteiden arvottaminen... 21 7. Maisema... 22 7.1 Kaukomaisema... 22 7.2 Lähimaisema... 22 7.2.1. Avoin maisema... 22 7.2.2. Puoliavoin maisema... 23 7.2.3. Suljettu maisema... 23 8. Johtopäätökset ja suositukset... 23 Lähdeluettelo... 24 Liitteet... 24 2
1. Selvityksen tausta ja tavoite Sodankylän kunta laatii osayleiskaavan muutoksen Saariselän Kakslauttasen ja Kultaojan alueella. Kaavan laatii Sodankylän kunta / Arkton suunnitteluryhmä Oy. Maakuntakaavassa alue on osoitettu matkailupalvelualueeksi, yleiskaavassa pääosin poro- ja metsätalousalueeksi. Kaavasuunnitelmassa alueelle on suunniteltu matkailupalvelujen alue, matkailun ohjelmapalvelujen alue, ohjelmapalvelutoimintaa palvelevia retkeily- ja ulkoilualueita sekä reitistöjä. Suunnittelualueella on rakennettuja teitä, matkailurakennuksia (valmiita ja keskeneräisiä), asuinrakennuksia, mökkejä, matkailupalvelujen varikko- ja varastoalue, koiratarha, koiravaljakkoreittejä, kullanhuuhdontarakennelmia ja kaivantoja, moottorikelkkareitti, sähkölinjoja ja keinotekoinen lampi. Alueelta on jo aiemmin laadittu saatavilla olevan tiedon perusteella laadittu luontoselvitys Natans Oy:n toimesta talvella 2011. Tässä selvityksessä on käytetty myös maastosta kerätty tietoa. 2. Aineisto, menetelmät ja epävarmuustekijät Luontoselvitys laadittiin olemassa olevan tiedon ja maastokäynnin perusteella. Maaperä- ja kallioperätiedot selvitettiin GTK:n karttojen perusteella (Väisänen 1994, Lehtinen ym. 1998). Ilmastotiedot selvitettiin Suomen kartaston avulla (Suomen kartasto 1991). Kasvillisuus, lahopuun määrä ja maaston kuluneisuus selvitettiin maastokäyntien aikana. Nisäkkäistä, kaloista ja selkärangattomista eliöistä ei tehty erillistä selvitystä. Linnuista on laadittu erillinen selvitys. Maastokäynnin yhteydessä havaituista nisäkkäistä sekä niiden jätöksistä saadut esiintymishavainnot on esitetty selvityksessä. Uhanalaistiedon lähteenä on käytetty Lapin ELY-keskuksen lausuntopyyntöä. (LAPE- LY/995/07.01/2010). Luontoselvityksen maastokäynnit suoritettiin kolmessa osassa, 29.-30.7., 13.- 14.8 ja 27-28.8. Luontoselvityksen laati biologi FM Teuvo Pääkkölä. Sammalten määrityksessä asiantuntija apua antoi biologi FM Britta Hamari. 3. Inventointialueen yleiskuvaus Inventointialue sijaitsee Sodankylän kunnassa, kunnan pohjoisrajalla noin 110 km Sodankylän kuntakeskuksesta pohjoiseen, Kakslauttasen lounaispuolella. (Kuva 1). 3
Kuva 1. Inventointialueen sijainti Kakslauttasen lounaispuolella, Sodankylän kunnassa. Alue rajautuu pohjoisessa n. 500 m päähän Sodankylä Inari kunnanrajasta, idässä Kakslauttasenpaloon, etelässä Kakslauttasenjänkään ja lännessä 110 kv:n sähkölinjaan. Inventointialueen pinta-ala on n. 140 ha. Luonnontilaisia alueita ei inventointialueella ole. Alueen metsäalueet on hakattu suurimmalta osin noin 40-60 vuotta sitten. Metsäalueella kulkee teitä, sähkölinja, vanhoja tienpohjia, vesijohtolinja metsissä risteilee myös ajouria metsäkoneiden jäljiltä. Suoalueet ja Kultaojan varsi ovat luonnontilaisimpia alueita, Kultaojan ja lähdepurojen varsilla on merkkejä kullankaivusta. Kultaoja on kaivettu lammeksi n. 100 m matkalta. Tällä hetkellä alue on ihmistoiminnan kannalta lähinnä matkailun, metsätalouden, porolaidunnuksen ja kullankaivuun käytössä. 3.1 Ilmasto Kakslauttasen alue kuuluu subarktiseen ilmastovyöhykkeeseen. Ominaisia ovat kylmät talvet ja voimakkaat vuodenaikaiset lämpötilaerot. Vuoden keskilämpötila on -0,5 o C. Kuukausittaisten keskilämpötilojen vuosivaihtelu on 27 o C. Termisen kasvukauden pituus on 125 vrk. Kasvukauden tehoisan lämpötilan summa on noin 700 d.d. o C (Suomen kartasto 1987). Ilmasto on humidinen eli alueelle sataa enemmän vettä kuin sieltä haihtuu takaisin ilmakehään. Vuotuinen sademäärä on 550 mm. Sadepäivien (sademäärä 0,1 mm) määrä on 180 vrk. Eniten sataa loppukesällä ja vähiten kevättalvella. (Suomen kartasto 1987) 4
3.2 Maa- ja kallioperä Lapin yleisin maalaji on moreeni. Alue on viimeisen jäätiköitymisen aikana ollut jäänjakaja-aluetta, jonka vuoksi kumpumoreenit ja harjut ovat alueella harvinaisia. Jokien rannoille on kerrostunut jokihiekkoja ja tulvakerrostumia virtaavan veden vaikutuksesta. Vaarojen rinteillä maaperä on ohut tai puuttuu, jonka vuoksi louhikot ovat yleisiä (Manner & Tervo 1988; Viitala & Räinä 1997 Kalpion & Bergmanin 1999 mukaan). GTK:n Laanilan maaperäkartan mukaan alueen kangasmaiden maalaji on moreeni, suoalueilla saraturve. Alueella on Kultaojan tuntumassa kaksi pienempää aluetta joissa maalajina on sora ja yksi alue jossa maalaji on hiekka. Kakslauttasenpalon länsikulmalla lounaiskulmalla on alue joissa kallion pinta on osittain näkyvissä ja moreenikerros laajalti alle 1 m paksuinen (Väisänen 1994). Suunnittelualueelle tästä sijoittuu n. 1 ha. Suunnittelualue kuuluu Pohjois-Lapin granuliittivyöhykkeeseen, joka koostuu korkeassa paineessa ja lämpötilassa metamorfoituneista kivistä, jotka tektonisten liikuntojen vaikutuksesta ovat työntyneet maankuoren alaosista nykyiselle tasolleen. (Lehtinen ym. 1998) 3.3. Vesistöt Inventointialue sijaitsee Paatsjoen vesistöalueella. Alueen keskellä kulkee Kultaoja. Oja virtaa etelästä pohjoiseen ja siihen liittyy yksi pieni Kakslauttasenjängältä tuleva oja sekä yksi lähdepuro. Kultaojan vedet laskevat Tolosjokeen, josta päätyvät lopulta Ivalojokeen. Kultaojan leveys vaihtelee luonnontilaisella alueella puolesta metristä kahteen metriin, paikoitellen puro häviää näkyvistä. Syvyys on pääosin 0,2 m-2 m. Virtausnopeus on kohtalainen. Kultaojan uomaa on suunnittelualueella kaivettu luonnontilaista suuremmaksi lammeksi, lammen koko on noin 0,2 ha. Maastokäyntien aikana Kultaojassa ja myös sivupurossa havaittiin pieniä purotaimenia (Salmo trutta). 3.4. Kasvillisuus Sodankylän alue kuuluu kasvimaantieteellisessä aluejaossa pohjoisboreaaliseen vyöhykkeeseen, Metsä-Lapin alueeseen. (Kalliola 1973 Kalpion & Bergmanin 1999 mukaan). Eliömaakunnittaisessa jaossa Kakslauttasen alue sijoittuu Sompion Lapin pohjoisosaan. Metsä-Lapin alueella vallitseva metsätyyppi on kuivahko kangasmetsä (Lappalainen 1998). 5
Alueelle tyypillinen pohjoisboreaalinen havumetsävyöhyke on kasvillisuudeltaan varsin karua ja vähälajista. Kuusen pohjoisraja on hiukan tutkimusalueen pohjoispuolella. Kuivat ja kuivahkot kankaat ja karukkokankaat ovat mäntyvaltaisia. Kenttäkerrokselle tyypillisiä lajeja ovat kerrossammal, jäkälät, puolukka, kanerva, variksenmarja ja riekonmarja sekä hiukan kosteammilla paikoilla suopursu ja vaivaiskoivu. Vaateliaita kasvilajeja esiintyy vain kosteammilla paikoilla purojen ja norojen varsilla. Pienialaisten lehtojen tyypillisiä kasveja ovat kullero, metsäkurjenpolvi, huopaohdake ja ruohokanukka. Myös selvitettävän alueen kasvillisuus noudattaa tällaista yleislinjausta (Kalleinen 2011). Kakslauttasen suot kuuluvat suoyhdistymätyyppien aluejaossa Metsä-Lapin aapasuovyöhykkeeseen (GTK 2007). Aapasoilla vuorottelevat kuivahkot roudan nostattamat jänteet ja vetiset rimmet. Sodankylän laajat suot ovat rimpisiä aapoja, joiden keskustan suotyyppi on useimmiten saranevaa muuttuen laiteiden rahkanevan kautta lopulta rääseiköksi ja varsinaiseksi korveksi. (Karplund 1990). Tutkimusalueen suot ovat pienialaisia ja keskittyvät Kultaojan varteen. Suota on myös alueen länsireunalla. 4. Inventoinnin tulokset 4.1 Kasvillisuus ja luontotyypit Alueen luontotyypit ja kasvillisuuden yleispiirteet selvitettiin 29.-30.7, 13-14.8. ja 27.-28.8. suoritetuilla maastokäynneillä. Kartta selvitysalueesta liitteessä 1 ja 2. Kasvillisuudeltaan suunnittelualue on suurelta osin nuorta ja keski-ikäistä (30-70 v.) mäntyvaltaista kuivahkoa kangasmetsää ja keski-ikäistä mäntyvaltaista kuivaa kangasta. Kangasmaat ovat varsin karuja ja vähälajisia. Kangasmailla ei ole luonnontilaisia alueita vaan ne ovat metsätalouden piirissä. Suoalueet koostuvat eri neva- ja rämetyypeistä, sekä suota pitkin kulkevan Kultaojan varren luhtaisesta kasvillisuustyypistä. Suot ovat ravinnetasoltaan oligo- tai minetrofisia. Eutrofisuutta ilmenee hieman lähteisten alueiden tuntumassa. Suoalueet ovat pääosin luonnontilaisia eikä esim.ojituksia juurikaan alueella ole. Lajistoltaan arvokkain on Kultaojan luhtainen osa. Lajisto on ympäröivään luontoon nähden monipuolinen ja selvästi rehevämpi. Alueelta inventoitiin seuraavat luontotyypit, jotka on esitetty kartalla liitteessä 1. 6
1. Mäntyvaltainen keski-ikäinen kuivahko kangas (UEMT) Puusto on pääasiassa mäntyä (Pinus sylvestris) (Kuva 2) ja vähän hieskoivua (Betula pubescens). Alueella kasvaa erittäin harvassa myös myös kuusta (Picea abies). Puuston ikärakenne on varsin tasainen n. 40-70 v. Kuva 2. Kuivahkoa kangasta Kakslauttasenpalon luoteispäässä. Kenttäkerroksen tyypillistä lajistoa ovat variksenmarja (Empetrum nigrum), puolukka (Vaccinium vitis-idaea), mustikka (Vaccinium myrtillus), juolukka (Vaccinium uliginosum) ja kanerva (Calluna vulgaris), metsälauhaa (Deschampsia flexuosa) esiintyy myös yleisesti. Pohjakerroksen lajistoa ovat seinäsammal (Pleurozium schreberi) ja kynsisammalet (Dicranum sp.). Kuivemmissa kohdissa esiintyy myös pallero (Cladina stellaris) - ja harmaaporonjäkälää (Cladina rangiferina). 2. Lehtipuuvaltainen keski-ikäinen kuivahko/tuore kangas Alue on mäntyvaltaista kuivahkoa kangasta rehevämpää (kuva 3), osittain tuoretta kangasta, osittain kuivahkoa kangasta. Nuoressa puustossa (n. 40 v) esiintyy runsaimmin hieskoivua, mäntyä ja jonkin verran katajaa (Juniperus communis). Kenttäkerroksen tyyppilajistoa ovat juolukka, puolukka, mustikka, variksenmarja, riidenlieko (Lycopodium annotinum), metsätähti (Trientalis europea), metsälauha sekä kevätpiippo (Luzula pilosa). Pohjakerroksen lajiston muodostavat lähinnä seinäsammal ja osin kerrossammal. 7
Kuva 3. Lehtipuuvaltainen kuivahko kangas. 3. Mäntyvaltainen keski-ikäinen kuiva kangas (UVET) Puusto pääasiassa mäntyä (kuva 4). Muutamia hieskoivuja esiintyy, mutta erittäin vähän. Puuston ikärakenne on varsin tasainen 40-60 v. Kenttäkerroksessa vallitsevia ovat kanerva, variksenmarja, mustikka ja puolukka. Pohjakerroksessa esiintyy seinäsammalta, kynsisammalia, pallero - ja harmaaporonjäkälää. 8
Kuva 4. Kuivaa kangasta Kakslauttasenpalon länsireunalla. 4. Vaivaiskoivuräme (pounikko) Kultaojan sivupurojen tuntumassa kulkee vaihtelevan levyisenä kaistaleena vaivaiskoivuräme. Paikoin on myös sararämeen piirteitä. Vaivaiskoivu (Betula nana) on puu-pensaskerroksen yleisin laji. Kenttäkerroksen lajeja ovat sarat (carex sp.), kanerva, variksenmarja mustikka, puolukka, suopursu, hilla (Rubus chamaemorus) ja siniheinä (Molinia caurulea). Pohjakerroksessa yleisimpiä ovat rahkasammalet (Sphagnum sp.) rämerahkasammal (Sphagnum angustifolium), ruskorahkasammal (Sphagnum fuscum), varvikkorahkasammal (Sphagnum russowii) sekä rämekarhunsammal (Politrichum strictum) ja rahkanäivesammal (Mylia anomala). 5. Vaivaiskoivuräme (pounikko) Kultaojan tuntumassa kulkee vaihtelevan levyinen kaistale pounikkoa. Vaivaiskoivu on puupensaskerroksen yleisin laji, hieskoivua ja mäntyä on myös jonkin verran pohjanpajua (Salix lapponum) ja kiiltopajua (Salix phylicifolia) esiintyy myös sekä yksittäisiä katajia. Kenttäkerroksen lajeja ovat kanerva, variksenmarja, mustikka, puolukka, suopursu (Ledum uliginosum), hilla, luhtavilla 9
(Eriophorum angustifolium) ja siniheinä (Molinia caurulea) kuivemmilla kohdilla. Pohjakerroksessa yleisimpiä ovat rahkasammalet (Sphagnum sp.) rämerahkasammal, ruskorahkasammal, varvikkorahkasammal, sararahkasammal (Sphagnum fallax), aaparahkasammal (Sphagnum lindbergii) sekä rämekarhunsammal. 6. Kangasräme/Vaivaiskoivuräme Rämealue, jossa on kangas- ja vaivaiskoivurämeen piirteitä. Puu- ja pensaskerroksessa on kookastakin mäntyä ja vaivaiskoivua. Kenttäkerroksessa on kanervaa, mustikkaa, juolukkaa ja puolukkaa. Kanervaa on paikoin runsaasti. Pohjakerroksessa on rahkasammalia, seinäsammalta ja korpikarhunsammalta. 7. Lyhytkorsiräme Pienehkö melko avoin suo, jossa kasvaa mäntyä, kenttäkeroksessa on tupasluikkaa (Trichophorum cespitosum), tupasvillaa (Eriophorum vaginatum) ja mätäspinnoilla kanervaa. Pohjakerros koostuu rahkasammalista. 8. Sararäme/Saraneva Pieni avosuokaistale jossa tupasvillaa ja saroja. Pohjakerroksessa sararahkasammalta ja muita rahkasammalia. 9. Lyhytkorsineva Avosuo jossa runsaasti tupasluikkaa ja tupasvillaa, Pohjakerroksessa sararahkasammal, aaparahkasammal, vajorahkasammal (Sphagnum majus), varvikorahkasammal, haprarahkasammal (Sphagnum riparium), kalvaskuirisammal (Straminergon stramineum), aapapykäsammal, (Barbilophozia kunzeana) ja rantakinnassammal (Scapania irrigua). 10. Pajuviita / pajuluhtaneva Kultaojan varressa paikoin tiheän pajukon muodostama vyöhyke (kuva 5), yläosassa pajuviita, sillan ja keinotekoisen lammen välisellä alueella Kultaojan varressa luontotyyppi on hyvin samanlainen, mutta hieman kuivempi joten alueella kasvaa hieskoivua. Tupassara (Carex nigra var. juncea) muodostaa alueella ryssänpäämättäikköä. Alempana Kultaojan varsi vaihettuu pajuluhtanevaksi. Puu-ja pensaskerroksessa yleisin on pohjanpaju, jonkin verran on myös kiiltopajua, vaivaiskoivua esiintyy yleisesti, yksittäisiä katajia kasvaa kuivemmilla kohdilla. Kenttäkerroksen lajisto on runsas: tupassara, mätässara (Carex cespitosa), luhtasara (Carex vesicaria), vesisara (Carex aquatilis), tuppisara (Carex vaginata), luhtavilla, tupasluikka, lehtokorte (Epilobium pratense), metsäkurjenpolvi (Geranium sylvaticum), lillukka (Rubus saxatilis), huopaohdake (Cirsium helenoides), siniyö- 10
könlehti (Pinguicula vulgaris), poimulehti (Alchemilla sp.), nuokkuhelmikkä (Melica nutans), lääte (Saussurea alpina), kellosinilatva (Polemonium acutiflorum), kurjenjalka (Potentilla palustris), punakko (Bartsia alpina), mesiangervo (Filipendula ulmaria), vilukko (Parnassia palustris), rentukka (Caltha palustris), luhtamatara (Galium uliginosum), jouhivihvilä (Juncus filiformis), siniheinä. Yläosalla (alueen eteläreunasta keinotekoisen lammen pohjoispuolelle lähdepuron liittymästä vielä hieman pohjoiseen) myös pohjakerroksen lajisto on rehevää johtuen alueen runsaasta lähteisyydestä: särmälähdesammal (Philonotis seriata) korpilehväsammal (Plagiomnium ellipticum), lettolehväsammal (Rhizomnium pseudopunctatum), okarahkasammal (Sphagnum squarrosum), sararahkasammal, kalvaskuirisammal, hetesirppisammal (Warndorfia exannulata), keuhkosammal (Marchantia polymorpha). Alaosan pajuluhtanevan osalla pohjakerroksen lajit ovat ilmentävät selvästi vähäravinteisempaa pajuluhtanevaa, lajeina ovat mm. varvikkorahkasammal, pohjarahkasammal (Sphagnum subfulvum), kalvakkarahkasammal,kalvaskuirisammal ja suonihuopasammal (Aulacomnium palustre). Kultaojassa kasvaa koko matkalla runsaasti isonäkinsammalta (Fontinalis antipyretica) 11
Kuva 5. Pajuviita Kultaojan varressa. 11. Puronvarsiluhta Kultaojaan Kakslauttasenjängältä liittyvän puronvarren osittain luhtainen osa. Puro kiemurtelee suunnittelualueen rajalla, joten tässä on esitelty rajan molemmin puolin kulkevaa osaa. Puu- ja kenttäkerroksessa runsaasti vaivaiskoivua, pohjanpajua ja jonkin verran kiiltopajua sekä katajaa, harvakseltaan mäntyjä. Kenttäkerroksessa sarat, huopaohdake, rentukka, vilukko, mesiangervo, metsäkurjenpolvi, lääte, tupassara, suo- tai korpiorvokki (Viola palustris tai epipsila), nuokkuhelmikkä. Pohjakerroksessa rahkasammalia, seinäsammalta, kerrossammalta ja karhunsammalia (Polytrichum sp.). Alueen luhtaisuus riippuu suuresti sademääristä ja puronvarsi muistuttaakin osittain lehtomaisen kangasta. 12. Lehtomainen kangas / Vaivaiskoivuräme Puu-ja pensaskerroksessa vaivaiskoivua ja kiiltopajua. 12
Kenttäkerroksen lajistoa: juolukka, metsälauha, kastikat (Calamagrostis sp.) metsäkurjenpolvi, mes iangervo, vilukko, huopaohdake, nuokkuhelmikkä, poimulehti, tupassara, hilla. Pohjakerroksessa kerrossammalta ja rahkasammalia. Alueen tyypitys on hankalaa, koska siinä on sekä kankaan, että suon piirteitä. 13. Lyhytkorsineva Pienialainen laikku vaivaiskoivurämeen reunalla, osittain rimpipintainen. Kenttäkerroksen lajeina tupasluikka, tupasvilla, luhtavilla, luhtasara, mutasara (Carex limosa), raate (Menyanthes trifoliata). Pohjakerroksessa rahkasammalia. 14. Lähdevaikutteinen rinne Kultaojaan laskevan puronotkon reunalla sijaitseva rehevä alue (kuva 6). Lajistossa lehtomaisen kankaan piirteitä ja toisaalta lähteisyyttä ja lettoisuutta ilmentäviä lajeja. Ravinteisuuteen ilmeisesti vaikuttaa alueen lähteisyys. Kuva 6. Lähdevaikutteinen rinne. 13
Puu- ja pensakerroksen lajistossa on runsaasti katajaa ja pohjanpajua. Muita lajeja hieskoivu, mänty, haapa (Populus tremula) ja kiiltopaju. Kenttäkerroksen lajistoa: variksenmarja, juolukka, kultapiisku (Solidago virgaurea), metsälauha, huopaohdake, vilukko, metsäkurjenpolvi, nuokkuhelmikkä, mesiangervo, voikukka (Taraxacum sp.), keltano (Hieracium sp.). Pohjakerroksessa esiintyy seinäsammal, kerrossammal, kangaskarhunsammal, suonihuopasammal, purosuikerosammal, (Brachytecium rivulare) rassisammal (Paludella squarrosa), purolähdesammal (Philonotis fontana), lettolehväsammal, metsäkamppisammal (Sanionia uncinata), heterahkasammal (Sphagnum warnstorfii), kalvaskuirisammal ja kultasammal (Tomentypnum nitens). H. Hakattu alue. R. Rakennuksia tai rakennustyömaa 4.2. Eläimistö 4.2.1 Nisäkkäät Sodankylän eläimistössä esiintyy sekä Peräpohjolan että Lapin lajistoa. Sodankylä on vaihettumisvyöhyke eteläisten ja pohjoisten, sekä itäisten ja läntisten lajien välillä. Suuremmista nisäkkäistä runsaslukuisimpia kunnan alueella ovat jänis (Lepus timidus) ja hirvi (Alces alces) (Karplund 1990), sekä poro (Rangifer tarandus tarandus). Hirvi on tärkein saaliseläin, koko Sodankylässä hirviä kaadetaan noin 300 (Mikkola ym. 2001). Kunnan eläimistöön voidaan lukea kuuluviksi kaikki Suomessa esiintyvät suurpedot, joista ainoastaan karhun (Ursus arctos) kanta on alueella vakaa. Susi (Canis lupus) - ja ahmakannat (Gulo gulo) ovat alhaiset. Ilves (Lynx lynx) esiintyy kunnan alueella vain satunnaisesti. Näätäeläimistä Sodankylässä yleisimpiä ovat kärppä (Mustela erminea), lumikko (Mustela nivalis) ja minkki (Mustela vison) (Karplund 1990). Suunnittelualueella esiintyviä nisäkäslajeja ovat maastokäynnin havaintojen perusteella: hirvi, poro, metsäjänis, orava (Sciurus vulgaris), tunturisopuli (Lemmus lemmus). 4.2.2 Linnut Suunnittelualueelta on laadittu kesällä 2011 erillinen linnustoselvitys Lapin vesitutkimus Oy:n toimesta. 4.2.3 Kalat Kultaojassa ja sen sivupurossa havaittiin pieniä purotaimenia. Kalastoa ei tämän kartoituksen yhteydessä tarkemmin selvitetty. 14
4.2.4. Matelijat ja sammakkoeläimet Suunnittelualueella havaittiin maastokäynnin aikana sammakoita (Rana temporaria). Erillistä tarkempaa selvitystä lajeista ei tehty. 4.2.5 Selkärangattomat Suunnittelualueen selkärangattomista ei ole tehty erillistä selvitystä. Natans Oy:n laatiman olemassa olevaan tietoon perustuneen luontoselvityksen mukaan jokihelmisimpukkaa (Margaritifera margaritifera) ei esiinny alueella (Kalleinen 2011). 4.3 Lahopuun määrä Lahopuun määrä VMI9:n tulosten perusteella Pohjois-Suomessa on kuivahkoilla keski-ikäisillä kankailla keskimäärin 14,6 m²/ha ja kuivilla keski-ikäisillä kankailla määrä on 12,8 m²/ha. Pohjois- Suomen karukkokankaiden lahopuun määrästä ei ole tietoja (Kontula ym. 2008) Lahopuun määrä on alueella pienempi kuin Pohjois-Suomessa vastaavilla luontotyypeillä keskimäärin. Suurella osalla alueesta lahopuuta on erittäin vähän. Lahopuusto koostuu lähinnä maapuista: tuulenkaadoista, kannoista ja hakkuutähteistä. Lahopuuta on vähiten alueen eteläosassa. Määrä kasvaa alueen pohjoisosaa kohti mentäessä. Pienimmät lahopuumäärät/ha jäävät alle 2 m² ja suurimmillaan määrä on noin 10-11 m². Pystypuun osuus lahopuun määrästä on vähäinen. Alueen koilliskulman kallioalueella on hieman enemmän pystyssä olevaa lahopuuta. Lahopuun määrän vaihtelu alueella on esitetty liitteessä 2. 4.4 Kulutuskestävyys Kulutuskestävyyden arvioinnissa käytettiin kasvillisuustyyppeihin perustuvaa luokittelua (Nenonen 1990). Tutkimusalueen kasvillisuustyypit kuuluvat kohtalaisen (tuoreet/kuivahkot kankaat), heikon (kuivat kankaat ja avosuot) tai erittäin heikon (lähteiköt, märkä avosuo, karukkokangas) kulutuskestävyyden luokkiin. Kuluneimmat alueet sijaitsevat Kultaojan ympäristön kangasmailla. Kulumista ovat aiheuttaneet lähinnä tiestöön, rakentamiseen, metsätalouteen sekä kullanetsintään liittyvät tekijät (kuva 7). Retkeilyn aiheuttamaa kulumista alueella ei juurikaan näy. Muualla maastossa on kohtalaisen paljon näkyvissä ajouria edellisten harvennushakkuiden ajalta, alueella on myös kaksi tuoretta hakkuualuetta. Kuluneet alueet on merkitty liitteeseen 2. 15
Kuva 7. Kullankaivuurakennelmia Kakslauttasenjängänpurolla. 5. Kohteiden kuvaukset 5.1 Arvokkaat elinympäristöt Arvokkaita elinympäristöjä ovat Luonnonsuojelulain (29 ) ja asetuksen (10 ) suojelemat luontotyypit, Vesilain suojelemat pienvedet (1:15a ja 1:17a ) ja Metsälain (10 ) erityisen tärkeät elinympäristöt. Suunnittelualueella sijaitsee useita arvokkaita elinympäristöjä: puronvarsia, luhtia, noroja, tihkupintoja ja kallioalueita. Elinympäristöt ovat seudulle tyypillisiä. Laajimpia ovat Kultaojan puromuodostuma ja kallioalueen reuna Kakslauttasenpalon länsireunalla. 16
Lähteisyyttä on eniten Kultaojan purolaakson reunoilla ja sivupurojen varrella. Lähteisyys ilmenee tihkupintoina. Luhtaisia alueita on Kultaojan puronvarressa, muualla luhtaa on lähdepurojen varsilla. Laajoja kallioalueita on yksi. Avokalliopintaa ei alueilla ole kovin runsaasti, mutta alue erottuu kuitenkin kallioisena selvästi muusta maastosta. Pieniä kalliopaljastumia ja matalia kalliojyrkänteitä on Kultaojan laakson reunalla. Arvokkaat elinympäristöt A. Puro ja sen välitön lähiympäristö Kultaojan sivupuro. 0,5-1 m levyinen puro ja 0,5-1 m syvä puro, jonka varsi n 10-20 m leveydeltä osin sara-pajuluhtainen (kuvailtu luontotyypissä nro 10.). Puron Kultaojan yhtymäkohdan tuntumassa kullankaivuurakennelmia ja valuma-allas. B. Puro ja sen välitön lähiympäristö Kultaojaan laskeva lähdepuro. Saa vetensä useista tihkupinnoista Kultaojan itäpuoliselta notkelmaalueelta. Pituus 350 m. Puron yläosassa on kullankaivuurakennelmia. Sammallajistoa rahkasammalia, kiiltolehväsammal (Pseudobryum cinclidioides), kalvaskuirisammal, hetesirppisammal, hetealvesammal (Chiloscyphus polyanthos), kairasammal (Meesia triquetra) C. Tihkupinta Tihkupinta, josta lähtee n 20 m pitkä osin maanalainen lähdepuro (kuva 8), joka laskee kohdan A. puroon. Lajistoa Pohjanhorsma (Epilobium hornemannii), poimulehti, purosuikerosammal, (Brachythecium rivulare), lettohiirensammal (Bryum pseudotriquetrum), lettotihkusammal (Oncophorus viren), purolähdesammal (Philinotis fontana), lampisirppisammal (Warnstorfia trichophylla), hetalvesammal (Chiloscyphus polyanthos), rantakinnassammal (Scapania irrigua) ja kultasammal (Tomentypnum nitens). 17
Kuva 8. Lähdepuro laskee Kakslauttasenjänkältä tulevaan puroon D. Tihkupinta (kuva 9) Tihkupinnan lähdepuro laskee kohdan A. puroon. Tihkupinnan lajistoa: särmälähdesammal (Philonotis seriata), korpilehväsammal (Plagiomnium ellipticum), lampisirppisammal (Warnstorfia trichophylla) ja okarahkasammal (Sphagnum squarrosum). 18
Kuva 9. Tihkupinta E. Tihkupinta Lähdepuron B. notkon yläreunassa sijaitseva tihkupinta. Lajistona suohorsma (Epilobium palustre) ja pohjanhorsma sekä sammalia: hetealvesammal, lettohiirensammal, purolähdesammal, hetesirppisammal, keuhkosammal (Marchantia polymorpha). 19
F. Tihkupinta Lähdepuron B. varrella sijaitseva tihkupinta. Lajistona suohorsma (Epilobium palustre) ja pohjanhorsma sekä sammalia: hetealvesammal, kairasammal ja särmälähdesammal (Philonotis seriata). G. Tihkupinta Kultaojan varressa oleva tihkupinta. Lajistona suohorsma, lettohiirensammal, hetesirppisammal ja hetealvesammal. H. Tihkupinta Kultaojan varressa oleva tihkupinta. Lajistona pohjanhorsma. Ei sammaltietoja. I. Luhta (Kuva 10.) Kultaojan varren luhta on esitelty luontotyypit osiossa kohdassa 10. Kuva 10. Kultaojan puronvarsiluhtaa. 20
J. Luhta Kakslauttasenjängältä laskeva sivupuron varren luhta on esitelty luontotyypit osiossa kohdassa 11. K. Jyrkänne. Pieni kalliojyrkänne Kultaojan notkon reunassa. Korkeus 2,5 m ja leveys 2,5 m. Ei täysin luonnontilainen. Osittain lohkottu ilmeisesti kullanetsinnän yhteydessä. L. Avokallio Kallioalue sijaitsee alueen koilliskulmassa Kakslauttasenpalon länsipäässä. Luontotyyppi on mäntyvaltaista kuivaa kangasta. Kalliopaljastumat ovat pienialaisia, mutta muodostavat yhdessä laajahkon alueen n 1 ha suunnittelualueella. Kallioalueen kokonaispinta-ala on n 2,5 ha, josta suurin osa sijaitsee suunnittelualueen ulkopuolella. 5.2 Perinnemaisemat Luontoselvitysalueella ei ole perinnebiotooppeja. 5.3. Uhanalaiset lajit Luontoselvitysalueella ei ole ympäristökeskuksen tiedossa olevia uhanalaisia lajeja. (LAPE- LY/995/07.01/2010). 6. Kohteiden arvottaminen Luonnon monimuotoisuuden kannalta inventointialueen arvokkaimpia kohteita alueet ovat Kultaojan varressa olevat luhtaiset alueet ja tihkupinnat, jotka ovat suurimmalta osin luonnontilaisia. Kallioalueiden käyttö metsätalousalueena heikentää niiden luontoarvoja. Luontoarvot alueella yleensä ottaen eivät ole kovin suuret. Rakennuksia ja rakenteilla olevia alueita on n 5-6 ha alueella. Vesi- ja viemärihuoltoa rakennetaan parhaillaan Kultaojan länsipuolella, itäpuolella vesijohtolinja kulkee vanhan tienpohjan reunassa. Alueen reunalla on 110 kv sähkölinja ja keskelle aluetta tulee pienempi sähkölinja, Kultaojantie ja siitä haarautuvat pienemmät tie leviävät pieninä teinä koko alueelle n. 4 km matkalle. Lisäksi alueella risteilee huonokuntoisempia traktori/mönkijäuria. Metsät eivät ole luonnontilaisia eikä vanhoja 21
metsiä ei ole Metsissä on tehty avo- ja harvennushakkuita, joiden ajourat näkyvät maastossa yhä selvästi. Myös kullankaivuusta ja etsinnästä on merkkejä maastossa. 7. Maisema Suunnittelualueen maisemaa luonnehtivat suhteellisen pienet korkeuserot (n 255 mpy.-280 mpy.), tasalaatuinen nuori-keski-ikäinen mäntymetsä, Kultaojan laakso ja Kultaojan länsipuolen rämealue. Ihmistoiminnan jälkinä maisemassa selvimmin erottuvat teiden lisäsi suuri länsireunan sähkölinja sekä rakennukset ja rakentamisen jäljet. 7.1 Kaukomaisema Kaukomaisemassa ei näy yksittäisiä esineitä, vaan toisiaan enemmän tai vähemmän täydentävät kokonaisuudet ja pinnat muodostavat kullekin ihmiselle oman maisemakokemuksen (Hyvärinen 1986). Alue on maisemallisesti osa Kakslauttasenpalon länsiosaa ja Kultaojan varren suoaluetta. Suunnittelualue liittyy maisemallisesti kiinteästi ympäristöönsä. Metsä ja suoalueet jatkuvat suunnittelualueen ympäristössä maisemallisesti samantyyppisinä. Tärkeimmät kaukomaisemassa näkyvät tekijät ovat metsäalueen yhtenäinen nuori-keski-ikäinen puusto, avoimet suoalueet ja puronvarret. 7.2 Lähimaisema Lähimaisemassa voidaan nähdä yksittäiset osatekijät, kuten puut ja puulajit, pensaat, värit ja maanpinnalla olevat kivetkin sekä ihmisen aiheuttamat muutokset, ja näiden osatekijöiden keskeinen sijainti (Hyvärinen 1986). Suunnittelualueen lähimaisema on kaksijakoinen, suoalueella lähimaisema on avoin ja metsäalueen nuorissa-keski-ikäisissä mäntymetsissä puoliavointa. 7.2.1. Avoin maisema Avointa maisemaa alueella ovat suoalueet. Maisema rajoittuu metsänreunaan. 22
7.2.2. Puoliavoin maisema Puoliavointa maisemaa on metsäalueella miltei koko suunnittelualueella. Näköetäisyys on 50-150 m. riippuen puuston tiheydestä. Maisema on varsin tasaista mäntykangasta kauttaaltaan. 7.2.3. Suljettu maisema Suljettua maisemaa on yhdellä alueella: Kultaojan tuntumassa olevalla sekapuustoisella kuivahkolla/tuoreella kankaalla puusto on kohtalaisen tiheä. 8. Johtopäätökset ja suositukset Alueen luonnonympäristö vastaa alueen luonnonolojen yleislinjausta. Luonnonympäristö on pääosin vedenjakajaseudun karuhkoa kasvillisuutta. Lajistollisesti arvokkaimpia alueita ovat osittain luhtaiset puronvarret ja tihkupintojen ympäristöt. Luonnontilaisia alueita on lähinnä Kultaojan ja sivupurojen lähiympäristössä, luonnontilaisuuteen vaikuttaa tosin kulllankaivuu/-etsintä ja puroja ylittävä tiestö. Alueelta löytyi useita arvokkaita elinympäristöjä: tihkupintoja, kallioalueita, luhtaisia puronvarsia ja pieniä jyrkänteitä. Nämä kaikki ovat myös ympäröiville alueille tyypillisiä piirteitä. Arvokkaimmat purovarsialueet on jo pääosin rajattu rakennustoiminnan ulkopuolelle. Näillä erittäin heikon kulutuskestävyyden alueilla olisi hyvä pyrkiä rajaamaan liikkumista tietyille reiteille ettei näiden alueiden maasto pääse kulumaan. Rakentamistoimintaa näillä alueilla tulisi välttää. Kangasmetsäalueet ovat metsätalouskäytössä. Alueita pirstovat tiet, sähkölinjat, vesijohtolinja, rakennukset, sekä rakennusalueet ja moottorikelkkareitti. Metsien kulutuskestävyys vaihtelee kohtalaisen ja heikon välillä. Kohtalaisen kulutuskestävyyden alueet sijaitsevat kuivahkoilla-tuoreilla kangasmailla, jonne myös rakennustoiminta suunnitelman mukaan pääosin sijoittuu. 3.10.2011 FM Teuvo Pääkkölä 23
Lähdeluettelo Airaksinen, O. ja Karttunen, K. 2001. Natura 2000-luontotyyppiopas. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Hyvärinen, S. 1986. Metsänhoito ulkoilualueilla. Yliopistopaino. Helsinki. Kalleinen, L. 2011. Yleiskaavamuutoksen luontoselvitys, Kakslauttanen Sodankylä. Natans Oy. Oulu. Kalpio, S. & Bergman, T. 1999. Lapin perinnemaisemat. Alueelliset ympäristöjulkaisut 116. Lapin ympäristökeskus ja Metsähallitus. Rovaniemi. Karplund, T. 1990. Sodankylän ympäristönhoito-ohjelma. Nordia tiedonantoja Sarja B No. 1. Pohjois-Suomen maantieteellinen seura ry. Kontula T., Raunio A., Schulman A. 2008 Suomen luontotyyppien uhanalaisuus - Osa 2. Suomen ympäristökeskus. Kuusipalo, J. 1996 Metsätyypit. Kirjayhtymä Oy. Rauma. Laine, J., & Vasander, H. 2005. Suotyypit ja niiden tunnistaminen. Metsäkustannus Oy. Hämeenlinna. Lappalainen, I. 1998. Taigametsiä. Teoksessa: Lappalainen, I (toim). Suomen luonnon monimuotoisuus. Suomen ympäristökeskus. Lehtinen M., Nurmi P., Rämo T. 1998. Suomen kallioperä. Suomen Geologinen Seura. Mikkola, M., Paalamo, P., Rautiainen, P., Liikavainio, T. & Onnela, M. 2001. Oratunturin alueekologinen suunnitelma. Metsähallitus. Mossberg, B. & Stenberg, L. 2003. Suuri Pohjolan Kasvio. Kustannusosakeyhtiö. Tammi. Helsinki. Nenonen Suvi-Päivikki. 1990 Matkailu ja ympäristö. Tutkimus Lapin matkailualueiden luonnonympäristön kulutuskestävyydestä. Lapin seutukaavaliitto. Rovaniemi. Suomen kartasto 1987, 1988, 1990. Ilmasto. Helsinki Väisänen, U. 1994. Laanilan maaperäkartta nro. 3831 1 GTK. Rovaniemi. Liitteet Liite 1: Luontotyypit ja arvokkaat elinympäristöt Liite 2: Lahopuun määrät ja kuluneet alueet 24