Loiman luontoselvitys 2014

Loiman luontoselvitys 2014 Huittinen 22.8.2014 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski

2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvitys 3 2.1 Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen menetelmät 3 2.2 Kuvio 1 3 2.3 Kuvio 2. 4 2.4 Kuvio 3 4 2.5 Kuvio 4 5 2.6 Kuvio 5... 6 2.7 Kuvio 6 6 2.8 Kuvio 7 7 2.9 Kuvio 8 7 2.10 Kuvio 9 7 2.11 Kuvio 10. 8 2.12 Kuvio 11 9 3. Arvokkaat elinympäristöt ja uhanalaiset lajit 10 3.1 Luontotyyppien uhanalaisuus 10 4. Liito-oravaselvitys. 11 4.1 Yleistä liito-oravasta 11 4.2 Liito-oravaselvityksen menetelmät. 11 4.3 Liito-oravaselvityksen tulokset 11 5. Linnusto 12 5.1 Linnustoselvityksen tulokset 12 5.2 Alueella pesivät uhanalaiset ja lintudirektiivin I-liitteen lajit sekä Suomen vastuulajit..15 6. Yleistä viitasammakosta 16 6.1 Viitasammakkoselvityksen menetelmät ja tulokset 16 7. Lepakot.. 17 7.1 Yleistä lepakoista 17 7.2 Selvitysalueen lepakot 18 8. Päätelmät 20 Lähteet.. 21

3 1 Johdanto Loiman selvitysalue sijaitsee Huittisten kaupungissa. Selvitysalue sijaitsee 3 kilometriä Huittisten keskustasta lounaaseen. Selvitysalue on 15 hehtaarin kokoinen. Alue rajautuu koillis- ja itäpuolelta Loimijokeen, kaakkoispuolelta peltoon, lounais- ja länsipuolelta tiehen ja luoteis- ja pohjoispuolelta Länsi-Suomen opiston kuusiaitaan ja muihin piha-alueisiin. Alueella on peltokuvio, useita rakennuksia piha-alueineen ja metsää. Loiman luontoselvitys on tehty asemakaavan suunnitelmien pohjaksi Huittisten kaupungin toimeksiannosta. Alueelta on laadittu kevään ja kesän 2014 aikana liito-orava-, linnusto-, lepakko-, putkilokasvi- ja luontotyyppiselvitykset. Selvitykset on laatinut luontokartoittaja Marika Vahekoski Luontopalvelu Kraakusta. 2 Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvitys 2.1 Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen menetelmät Kasvillisuus- ja luontotyyppikartoitus tehtiin 16.6.2014. Kasvillisuutta katseltiin muillakin kartoituskerroilla. Alue on kuvioitu luontotyyppien mukaan. 2.2 Kuvio 1 Kuvio 1 on Loimijoen rantaa. Rantapenger laskee noin 3 5 metriä jyrkästi rantaniitylle. Rantaniitty on paikoin 50 metriä leveä ja paikoin penger laskee suoraan jokeen. Penkereessä kasvaa rauduskoivua, haapaa, tuomea, punaherukkaa, vadelmaa, halava ja kiiltopajua. Sekä penkereellä että niityllä kasvaa peltokortetta, kyläkellukkaa, rönsyleinikkiä, mesiangervoa, karhunputkea, nokkosta, koiranputkea, juolavehnää, leskenlehteä, nurmipuntarpäätä, vuohenputkea, korpi-imarretta, metsäalvejuurta, pujoa, maitohorsmaa, lehtovirmajuurta, käenkukkaa, rantakukkaa, rantatädykettä, niittynätkelmää, pietaryrttiä, pelto-ohdaketta, rentukkaa, terttualpia, seittitakiaista ja amerikanhorsmaa. Lisäksi niityllä kasvaa järvikortetta, keltakurjenmiekkaa, isosorsimoa, koiranvehnää, rantamataraa, luhtarölliä, luhtakastikkaa, osmankäämiä ja viiltosaraa. Kuvio on mesiangervorantaniittyä. Kuva 1: Mesiangervorantaniitty

4 2.3 Kuvio 2 Kuvio 2 on tasaikäistä istutettua koivikkoa. Koivikon joen puoleisessa päässä koivujen seassa kasvaa vaahteroita, pihlajia, mäntyjä, raita, harmaaleppää ja tuomia. Tässä päässä pensaskerroksessa kasvaa taikinamarjaa, vadelmaa, punaherukkaa, näsiää ja terttuseljaa. Kenttäkerroksessa kasvaa valkovuokkoa, käenrieskaa, kyläkellukkaa, päivänkakkaraa, metsäkurjenpolvea, metsäalvejuurta, leskenlehteä, nokkosta, nurmitädykettä, voikukkaa, rönsyleinikkiä, koiranputkea, ahomansikkaa, sudenmarjaa ja käenkaalia. Aukkoisessa pohjakerroksessa kasvaa laikuittain seinä-, sulka- ja metsäkerrossammalta. Kun kuvio muuttuu rauduskoivuvaltaiseksi, kasvaa koivikon pensaskerroksessa kuusen taimia. Kenttäkerroksessa kasvaa metsäkurjenpolvea, kevätlehtoleinikkiä, kultapiiskua, ojakärsämöä, nurmilauhaa, metsälauhaa, nurmipuntarpäätä ja viitakastikkaa. Kuvio ei ole luonnontilainen vaan ihmisen muokkaamaa metsikköä, jonka maapohja on ravinteikasta ja jossa kasvaa kulttuurivaikutteisia kasveja kuten nokkosta ja koiranputkea. Lisäksi kuvion joen puoleisessa päässä kasvillisuudessa on piirteitä käenkaali-mesiangervotyypin runsasravinteisesta lehdosta. Kuva 2: Koivikon joen puoleinen pää Kuva 3: Istutuskoivikkoa 2.4 Kuvio 3 Kuvio 3 on hoidettua talousmetsää, jossa kasvaa 40 60-vuotiaita mäntyjä ja kuusia. Pensaskerroksessa kasvaa pihlajan, hieskoivun ja rauduskoivun taimia sekä terttuseljaa, vadelmaa ja korpipaatsamaa. Kenttäkerroksessa kasvaa mustikkaa, puolukkaa, metsäalvejuurta, kevätpiippoa, metsälauhaa, kangasmaitikkaa, metsätähteä käenkaalia, pallosaraa, lillukkaa, nurmilauhaa, metsäkortetta ja sormisaraa. Pohjakerroksessa kasvaa seinä- ja kerrossammalta sekä korpirahkasammalta. Kuvio on mustikkatyypin tuoretta kangasta (MT). Kuvion eteläpäässä on vanha kaatopaikka, johon tuotu metallisia tynnyreitä ja muuta rautaromua.

5 Kuva 4: Mustikkatyypin tuore kangasmetsä Kuva 5: Vanha kaatopaikka 2.5 Kuvio 4 Kuviolla 4 virtaa pieni puro, joka laskee kahden lammen kautta Loimijokeen. Kivikkoinen puro on luonnontilainen. Se on matala, mutta sen välitöntä lähiympäristöä on molemmin puolin oleva noin 10-20 metriä leveä ja noin kaksi metriä korkea penger. Puro alittaa Loimijoentien ja kulkee kahden omakotitalon pihojen välistä ensimmäiselle lammikolle. Toiselle lammikolle laskiessaan puro kulkee läpi vanhan kuusikon. Tällöin puron reunojen kasvillisuus on niukempaa ja ulottuu vain 1 2 metrin päähän purosta. Tämän lammikon jälkeen puro laskee Loimijokeen kahden pellon välistä. Puron ja peltojen välisen alueen reunojen pensaikkoa on raivattu. Puron reunalla ja penkereessä kasvaa yli 80-vuotiaita kuusia, tuomea, harmaaleppää, vaahteraa, punaherukkaa, terttuseljaa, vuohenputkea, nokkosta, metsäalvejuurta, kotkansiipeä, mesiangervoa, leskenlehteä, lehtovirmajuurta, valkovuokkoa, käenkaalia, metsäkortetta, hiirenporrasta, illakkoa, ranta-alpia, rentukkaa, rönsyleinikkiä, huopaohdaketta, puna-ailakkia, korpi-imarretta, kevätlehtoleinikkiä, oravanmarjaa, nurmilauhaa, ratamosarpiota, luhtalemmikkiä, ojaleinikkiä, peltopähkämöä, vehkaa, myrkkykeisoa, metsäkastikkaa ja karhunputkea. Kuvio on käenkaali-mesiangervotyypin kosteaa runsasravinteista lehtoa (OFiT). Puro ja sitä reunustava lehto ovat metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä. Lisäksi vesilain mukaan muualla kuin Lapin läänissä sijaitseva uoma on luonnontilainen, ei sitä saa muuttaa niin, että uoman säilyminen luonnontilaisena vaarantuu. Kuva 6: Puro ennen lammikoita. Kuva 7: Puro metsän siimeksessä

6 2.6 Kuvio 5 Selvitysalueen kaakkois- ja eteläosassa on kaksi pientä luontaisesti runsasravinteista lampea. Lammikot vaikuttavat kaivetuilta vaikka ovat luonnontilaisen kaltaisilta. Lammikoiden rantavedessä kasvaa vehkaa, keltakurjenmiekkaa, myrkkykeisoa, suoputkea, ulpukkaa, järvikortetta ja luhtalemmikkiä. Lammikoissa kasvaa runsaasti limaskaa. Lammikoihin kerääntyy puron tuomaa humusta, jolloin sitä ei pääse jokeen asti kovin runsaasti. Kuva 8: Ensimmäinen lammikko Loimijoentieltä päin Kuva 9: Joen puoleinen lammikko 2.7 Kuvio 6 Kuviolla 6 kasvaa yli 80-vuotiaita kuusia sekä muutama suuri haapa. Kuuset varjostavat kenttäkerrosta, joka on näin ollen aukkoinen. Kenttäkerroksessa kasvaa käenkaalia, kultapiiskua, metsäalvejuurta, kurjenkelloa, sormisaraa, sudenmarjaa, oravanmarjaa, metsäorvokkia ja metsälauhaa. Aukkoisessa pohjakerroksessa kasvaa metsäkerrossammalta ja metsäliekosammalta. Kuvio on tuoretta keskiravinteista käenkaali-oravanmarjatyypin lehtoa (OMaT). Lehto on metsälain mukaan erityisen tärkeä elinympäristö, jossa saa tehdä vain alueen ominaispiirteet säilyttäen varovaisia ja valikoivia hakkuita. Kuva 10: Käenkaali-oravanmarjatyypin lehto

7 2.8 Kuvio 7 Kuvio 7 on viljelyksessä olevaa peltoa. Kuva 11: Viljelyssä oleva pelto 2.9 Kuvio 8 Kuvio 8 on rantalepikkoa, jossa kasvaa harmaaleppää, tuomea ja muutama 60 80-vuotias kuusi. Pensaskerroksessa kasvaa punaherukkaa ja kenttäkerroksessa kasvaa valkovuokkoa, rönsyleinikkiä, kyläkellukkaa, metsäalvejuurta, vuohenputkea, nokkosta, mesiangervoa, metsäkurjenpolvea, karhunputkea, käenkukkaa, syyläjuurta, käenkaalia ja puna-ailakkia. Kuvio on käenkaalimesiangervotyypin kosteaa runsasravinteista lehtoa (OFiT). Lehto on metsälain tarkoittama erityisen tärkeä elinympäristö, jossa voi tehdä alueen ominaispiirteet säilyttäen varovaisia ja valikoivia hakkuita. Kuva 12: Käenkaali-mesiangevotyypin lehto 2.10 Kuvio 9 Kuvio 9 on 40 80-vuotiasta kuusimetsää. Kuusien seassa kasvaa vähän haapoja ja harmaaleppää. Kaatuneet nuoret haavat on jätetty lahopuiksi. Pensaskerroksessa kasvaa vähän punaherukkaa. Kenttäkerroksessa kasvaa käenkaalia, oravanmarjaa, valkovuokkoa, rönsyleinikkiä, metsäalvejuurta, metsäkurjenpolvea, metsäorvokkia, nokkosta, syyläjuurta ja kyläkellukkaa. Pohjakerroksessa kasvaa lehväsammalia, lehtoruusukesammalta, myyränsammalta,

8 suikerosammalia ja metsäkerrossammalta. Kuvio on käenkaali-oravanmarjatyypin tuoretta keskiravinteista lehtoa (OMaT). Kuvio on metsälain tarkoittama erityisen tärkeä elinympäristö, jossa saa tehdä alueen ominaispiirteet säilyttäen varovaisia ja valikoivia hakkuita. Kuva 13: Käenkaali-oravanmarjatyypin lehto 2.11 Kuvio 10 Kuviolla 10 kasvaa isoja vaahteroita, rauduskoivuja, harmaaleppää ja kuusia. Pensaskerroksessa kasvaa tuomea, taikinamarjaa, näsiää, terttuseljaa ja kiiltopajua. Kenttäkerroksessa kasvaa valkovuokkoa, nokkosta, harakankelloa, kurjenkelloa, syyläjuurta, puna-ailakkia, sananjalkaa, käenkaalia, rönsyleinikkiä, kyläkellukkaa, koiranputkea, karhunputkea, nurmipuntarpäätä, lehtovirmajuurta, pelto-ohdaketta ja metsäkurjenpolvea. Osa kuviosta on niittyä, jossa kasvaa koiranputkea, karhunputkea, nokkosta, lehtovirmajuurta, nurmipuntarpäätä, pelto-ohdaketta ja metsäkurjenpolvea. Kuvio on kuulunut pihamaahan ja maasta löytyy paljon hitaasti maatuvaa ja maatumatonta jätettä, kuten vanhoja lasipulloja, posliiniastioiden sirpaleita ja ruostuneita metalliämpäreitä. Kuvio on ihmisen muokkaamaa aluetta, joka on aikanaan raivattu lehdosta ja annettu jälleen metsittyä itsestään. Kuva 14: Lehtipuumetsäkuvio Kuva 15: Vanha kaatopaikka

9 Kuva 16: Niitty 2.12 Kuvio 11 Kuvio 11 on pieni rinne alue puron ja lammikon sekä pihamaan välissä. Rinteestä on hakattu puita, muutamia mäntyjä ja rauduskoivuja on jätetty siemenpuiksi. Pensaskerroksessa kasvaa runsaasti pihlajantaimia. Kenttäkerroksessa kasvaa mustikkaa, puolukkaa, käenkaalia, oravanmarjaa, metsätähteä ja kevätpiippoa. Pohjakerroksessa kasvaa seinä- ja kerrossammalta. Kuvio on mustikkatyypin tuoretta kangasta (MT). Kuva 17: Mustikkatyypin kankaan hakkuualue

10 Kartta 1: Loiman selvitysalueen luontotyypit 1= Joen rantapenger ja niitty, 2 = istutus koivikko, 3 = mustikkatyypin tuore kangasmetsä, 4 = puro ja sen välitön lähiympäristö, 5 = rehevät lammikot, 6 = käenkaali-oravanmarjatyypin tuore lehto, 7 = pelto, 8 = käenkaali-mesiangervotyypin kostea lehto, 9 = käenkaali-oravanmarjatyypin tuore lehto, 10 = ihmisen muokkaamaa lehtimetsäaluetta ja niittyä ja 11 = mustikkatyypin tuoreen kankaan hakkuuaukko 3 Arvokkaat elinympäristöt ja uhanalaiset lajit 3.1 Luontotyyppien uhanalaisuus Suomen ympäristökeskus on selvittänyt viisivuotisessa hankkeessa Suomessa esiintyvien luontotyyppien luokittelua ja tyyppien uhanalaisuutta. Ensimmäinen uhanalaisuusarviointi valmistui 2008 ja sen lopputuloksena esitettiin jokaiselle luontotyypille uhanalaisuusluokat erikseen Pohjois- Suomen, Etelä-Suomen ja koko maan osalta. Uhanalaisuusluokkien määräytyminen perustuu havaittuihin ja ennustettuihin muutoksiin kyseisen luontotyypin esiintymien määrässä ja laadussa sekä tyypin yleisyyteen nykyhetkellä. Suot olivat arvioinnissa mukana yhtenä seitsemästä pääryhmästä. Soiden jako eri tyyppeihin luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa perustuu perinteiseen kasvitieteelliseen suoluokitukseen (mm. Eurola 1995).

11 Keski-ikäiset sekapuustoiset tuoreet kankaat on luokiteltu Etelä-Suomessa ja koko maassa silmälläpidettäviksi (NT). Kosteat runsasravinteiset lehdot sekä tuoreet keskiravinteiset lehdot ja havumetsävyöhykkeen kangasmaiden purot ovat luokiteltu Etelä-Suomessa ja koko maassa vaarantuneiksi (VU). Luontaisesti runsasravinteiset lammet ovat Etelä-Suomessa ja koko maassa äärimmäisen uhanalaisia (CR). Järven- ja joenrantaniityt ovat koko maassa ja Etelä-Suomessa erittäin uhanalaisia (EN). Selvitysalueelta ei löydetty luonnonsuojeluasetuksella rauhoitettuja tai uhanalaisia tai alueellisesti uhanalaisia kasvilajeja. 4 Liito-oravaselvitys 4.1 Yleistä liito-oravasta Liito-orava elää kuusivaltaisissa metsissä, joissa tulee kasvaa myös riittävästi sopivia ravintopuita kuten haapoja, leppiä ja koivuja. Liito-orava käyttää elinpiirillään useita pesäpaikkoja. Pesäpaikoiksi kelpaavat puun kolot, oravan vanhat risupesät sekä linnunpöntöt. Aikuisen naaraan elinpiiri on noin 8 ha ja uroksen noin 60 ha. Urosten elinpiirit voivat sijaita osittain päällekkäin ja yhden uroksen elinpiirin sisällä voi olla useita naaraiden elinpiirejä. Naaraiden elinpiirit sijaitsevat yleensä erillään toisistaan. Liito-orava voi käyttää siemenpuuasentoon hakattuja aukkoja, varttuneita taimikoita ja nuoria metsiä ruokailuun ja siirtymiseen kuusimetsiköstä toiseen. Puuttomia hakkuuaukkoja ja nuoria taimikoita liito-orava ei pysty ylittämään liitäen puusta toiseen, jolloin nämä alueet eivät sovellu liito-oravalle. Liito-orava pystyy liitämään jopa 60 metriä. Suomen eliölajiston uhanalaisuusluokituksessa liito-orava on merkitty vaarantuneeksi lajiksi. Suomen luonnonsuojelulain 49 :n mukaan, luontodirektiivin liitteessä IV (a) mainittujen eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. 4.2 Liito-oravaselvityksen menetelmät Alueelta etsitään mahdollisia liito-oravan pesimä- ja ruokailupuita tarkastamalla haapojen, koivujen ja isojen kuusien tyvet. Puiden alta etsitään liito-oravan papanoita. Papanat ovat parhaiten nähtävissä lumien sulettua huhtikuun alusta kesäkuun loppuun, jolloin ne eivät vielä ole jääneet kasvillisuuden peittoon. Loiman alueen liito-oravaselvitys tehtiin 8.4.2014. 4.3 Liito-oravaselvityksen tulokset Liito-oravan keväällisiä papanoita löydettiin haapojen ja isojen kuusien alta lammikoita reunustavasta metsästä kuviolta 6 sekä kuviolta 9. Nämä kuviot ovat lehtoja, jotka ovat metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä. Tällaisilla alueilla saa suorittaa varovaista ja valikoivaa hakkuuta ja ollessaan liito-oravan elinpiiriä, tulee erityisesti huomioida, ettei liito-oravan käyttämiä puita kaadeta ja metsä säilyy suojaisena. Liito-orava pääsee siirtymään muille metsäalueille sekä joenrannan puustoa että puron varren puustoa käyttäen.

12 Kartta 2: Liito-oravan käyttämien puiden mukaan on vihreällä rajattu liito-oravan reviiri. Paksummalla vihreällä on merkitty reitit, joita pitkin liito-orava pystyy siirtymään muille metsäalueille. 5 Linnusto Linnustoselvitystä tehtäessä alue kierrettiin jalkaisin kartoituslaskentamenetelmää käyttäen 8.4., 4.5., 19.5. ja 12.6. klo 4:00 10:00 välisenä aikana. Apuna laskennassa käytettiin kiikareita ja gpspaikanninta. Laskennat suoritettiin poutaisella ja tyynellä tai heikko tuulisella säällä. Linnuista merkittiin kartalle näkö- ja kuulohavainnot. Myös aluerajauksen läheisyydessä ääntelevät linnut merkittiin karttaan (noin 50 m etäisyydellä alueen rajalta). Korkealla ylilentäviä lintuja ei merkitty ylös, eikä myöskään menty pihoihin. 5.1 Linnustoselvityksen tulokset Selvitysalueella tulkittiin pesiväksi 30 lajia ja yhteensä 64 paria sekä yksi räkättirastasyhdyskunta. Alueen yleisimmät lintulajit olivat peippo, talitiainen ja punarinta. Ne ovat yleisiä lintuja koko maassa. Talitiaisen pesimistä helpottavat pihojen reunoille ripustetut linnunpöntöt. Alueella olevalla pellolla ei havaittu lintuja. Fasaaneita havaittiin selvitysalueen kaakkois- ja eteläpuolella olevilla pelloilla. 22.8. alueen joen puoleisessa lammikossa oli noin 50 muutolla olevaa sinisorsaa.

13 Lajilista 1 Telkkä pesii pöntöissä ja luonnonkoloissa. Se on runsaslukuinen vesilintu, joka syö hyönteisiä ja nilviäisiä. Yksi koirastelkkä ui selvitysalueen pohjoisemmalla lammella 4.5. Telkästä ei kuitenkaan tehty alueella enää muita havaintoja, joten se tulkittiin muuttavaksi. 2 Lehtokurppa pesii sekä lehti- ja sekametsissä että myös kosteissa havumetsissäkin. Yksi lehtokurppapari pesii alueen kuviolla 9. 3 Rantasipi on pieni kahlaaja, joka pesii usein karujen vesistöjen rannoilla. Yksi rantasipipari pesi Loimijoen rannalla pienellä lahdella, johon selvitysalueen puro laskee. 4 Sepelkyyhky on yleinen lintu Etelä- ja Keski-Suomessa. Se pesii metsänreunojen tiheissä kuusikoissa. Selvitysalueella yksi sepelkyyhkypari pesi mustikkatyypin kangasmetsässä kuviolla 3. 5 Metsäkirvinen pesii mäntymetsissä ja rämeillä. Se välttää tiheitä metsiä (Laine, L. 1996). Metsäkirvispari pesi mustikkatyypin kangasmetsäkuviolla 3. 6 Västäräkki on runsaslukuinen lintu koko maassa ja se suosii pesiessään avoimia paikkoja kuten pihoja, rantoja ja avosoita. Västäräkki pesi selvitysalueella Loimijoen rannalla kuviolla 1. 7 Peukaloinen pesii risukoissa, kantokasoissa tai kaatuneen puun juurakossa metsän kosteilla painaumilla, jossa aluskasvillisuus on rehevää. Peukaloinen pesi kuvion 3 pohjoisosassa. 8 Rautiainen pesii nuorissa kuusikoissa sekä aukkoisissa havu- ja sekametsissä. Selvitysalueella rautiaispari pesi kuviolla 3. 9 Punarinta pesii sekametsissä ja suosii kuusia. Selvitysalueella punarinta on peipon jälkeen toiseksi yleisin laji ja niitä pesi alueen kaikilla metsäkuvioilla yhteensä seitsemän paria. 10 Satakieli pesii vesistöjen varsilla pajukoissa. Selvitysalueella yksi pari pesi lammikoita reunustavassa metsässä ja kaksi paria joenrannan pajukoissa. 11 Mustarastas pesii yleisesti Etelä-Suomen puutarhoissa ja puistoissa. Myös lehdot, kuusija sekametsät ovat sen pesimäaluetta. Yksi mustarastaspari pesi metsän reunassa kuviolla 3 ja toinen pari koivikossa kuviolla 2. 12 Räkättirastas pesii usein yhdyskunnissa, kuten se tekee selvitysalueellakin. Selvitysalueella räkättirastasyhdyskunta pesi kuviolla 3, mutta niitä havaittiin ravinnonhaussa kaikilla muillakin kuvioilla paitsi jokirannassa. 13 Laulurastasta tavataan monen tyyppisissä metsissä. Mäntymetsissä se on yleensä vähälukuinen (Laine, L. 1996). Selvitysalueella laulurastaita pesii kaksi paria. Toinen pari pesi koivikossa kuviolla 2 ja toinen pesi lammikoita reunustavassa metsässä kuviolla 6. 14 Punakylkirastas on pajulinnun ja peipon jälkeen Suomen kolmanneksi runsain lintulaji. Se sopeutuu monenlaisiin ympäristöihin. Yksi punakylkirastaspari pesi puron varren metsässä. 15 Ruokokerttunen on kerttusista runsaslukuisin laji. Se pesii ruovikoissa ja rantapensaikoissa. Selvitysalueella niitä tulkittiin pesiväksi kolme paria joen rantaalueella.

14 16 Hernekerttu elää nuorissa kuusi- ja mäntymetsissä sekä pensaikkoisissa metsänreunoissa. Yksi pari pesi kuvion 3 metsänreunan pensaikossa ja toinen pari pesi nuoressa lehtipuumetsikössä kuviolla 10. 17 Mustapääkerttu pesii lehdoissa ja rehevissä sekametsissä. Yksi pari pesi kuvion 9 kuusikossa. 18 Lehtokerttu on runsaslukuisin kertuista. Niiden muutto tapahtuu myöhään, melkein kesän kynnyksellä. Lehtokerttuja pesi selvitysalueella kaksi paria. Toinen pari pesi lehtipuumetsikössä kuviolla 10 ja toinen puronvarren metsässä kuviolla 6. 19 Tiltaltti asuu kuusivaltaisissa sekametsissä. Selvitysalueella tiltaltteja pesi kolme paria. Yksi pari pesi puronvarren metsässä ja kaksi paria pesi kuvion 9 kuusimetsässä. 20 Pajulintu on hyvin yleinen lintu koko Suomessa, selvitysalueella sitä pesi viisi paria. 21 Hippiäinen pesii kuusivaltaisissa metsissä ja selvitysalueella niitä pesi kolme paria, joista yksi pari pesi puronvarren metsässä ja kaksi paria kuviolla 3. 22 Harmaasiepon pesäpaikaksi kelpaavat monenlaiset metsät ja pihamaat. Selvitysalueella harmaasieppo pesi koivikossa kuviolla 2. 23 Kirjosieppo pesii koloissa. Sitä tavataan pihoilla sekä lehti- että havumetsissä. Selvitysalueella se pesi kuvion 10 viereisessä pihapiirissä, jossa ulkorakennuksen seinässä oli sille sopiva pesäpönttö. 24 Sinitiainen pesii puunkoloissa ja linnunpöntöissä lehti- ja sekametsissä. Alueella pesi kaksi sinitiaisparia. Toinen pari pesi koivikon reunassa kuviolla 2 ja toinen pari pesi puronvarren metsässä kuviolla 6. 25 Talitiainen pesii runsaana kaupunkien puistoissa ja ihmisten lähettyvillä pöntöissä, mutta myös seka- ja lehtimetsissä. Talitiaisen reviireitä löytyi kuusi. Talitiainen onkin alueen kolmanneksi yleisin lintu peipon ja punarinnan jälkeen. 26 Närhi viihtyy kaikenlaisissa metsissä ja selvitysalueella se pesi kuvion 3 metsänreunassa. 27 Kottarainen pesii puunkoloissa ja pöntöissä. Siitä tehtiin alueella vain näköhavainto, kun se oli etsimässä hyönteisiä pihamaan nurmikolta. Kottaraista ei tulkittu pesiväksi alueella. 28 Peippo on pajulinnun ohella yleisimpiä lintuja Suomessa. Se on selvitysalueen yleisin lintu ja sen reviireitä löytyi yhdeksän. 29 Vihervarpunen pesii sekä kuusi- että mäntymetsissä. Vihervarpunen on Etelä-Suomessa hyvin yleinen lintu (Laine, L. 1996). Selvitysalueella se pesi kuvion 9 kuusikossa. 30 Keltasirkkulle kelpaavat pesimämaastoksi monenlaiset puoliavoimet elinympäristöt. Yksi keltasirkkupari pesi alueen kaakkoisosassa pellon laidalla. 31 Pajusirkku pesii koko maassa ruovikkoisilla ja pensaikkoisilla rannoilla. Selvitysalueella yksi pari pesi joenrannalla.

15 Taulukko 1: Selvitysalueella pesivät lintulajit ja niiden parimäärät Lintulaji Koivikko (kuvio 2) Metsäalue (kuviot 3,8,9 ja 10) Lammikoiden ja puron ympäristö (kuviot 4,5,6 ja 11) Telkkä - - koiras telkkä ui lammikossa 4.5. Lehtokurppa - 1 - - Rantasipi - - - 1 Sepelkyyhky - 1 - - Metsäkirvinen - 1 - - Västäräkki - - - 1 Peukaloinen - 1 - - Rautiainen - 1 - - Punarinta 1 4 2 - Satakieli - - 1 2 Mustarastas - 1 1 - Räkättirastas - useita - - Laulurastas 1-1 - Punakylkirastas - - 1 - Ruokokerttunen - - - 3 Hernekerttu - 2 - - Lehtokerttu - 1 1 - Mustapääkerttu - 1 - - Tiltaltti - 2 1 - Pajulintu 1 3 1 - Hippiäinen - 2 1 - Harmaasieppo 1 - - - Kirjosieppo - 1 - - Sinitiainen - 1 1 - Talitiainen 2 1 3 - Närhi - 1 - - Kottarainen - havaittiin metsän reunassa, pientareella pellon - - Loimijoen ranta (kuvio 1) Peippo 2 3 4 - Vihervarpunen - 1 - - Keltasirkku - - 1 - Pajusirkku - - - 1 Yhteensä: 8paria 29paria+räkättirastaat 19paria 8 paria - 5.2 Alueella pesivät uhanalaiset ja lintudirektiivin I-liitteen lajit sekä Suomen vastuulajit Laji on vaarantunut, kun siihen kohdistuu keskipitkällä aikavälillä suuri uhka kadota luonnosta. Uhanalaisuusluokan 2010 mukaan laji arvioidaan vaarantuneeksi (VU), kun se parhaan saatavilla olevan tiedon perusteella täyttää jonkun vaarantuneiden luokan kriteereistä A-E, ja siihen arvioidaan täten kohdistuvan luonnossa korkea häviämisriski. Laji arvioidaan silmälläpidettäväksi (NT), kun se ei täytä uhanalaisten kriteerejä, mutta jonkun kriteerin täyttyminen on kuitenkin lähellä tai on todennäköistä, että ehdot täyttyvät lähitulevaisuudessa. Alueellisessa uhanalaisuusarvioinnissa tarkastellaan valtakunnallisesti silmälläpidettävien ja elinvoimaisten lajien

16 uhanalaisuutta vuoden 2010 uhanalaisuusarvioinnin mukaan. Lintudirektiivin I-liitteessä on lueteltu yhteisön tärkeinä pitämät lajit, joiden suojelemiseksi on osoitettava erityissuojelualueita (Natura 2000 -verkosto.). Suomen erityisvastuulajit ovat lajeja, joiden levinneisyys on keskittynyt Eurooppaan tai, jotka ovat maanosan laajuisesti uhanalaisia, voimakkaasti taantuneita tai harvalukuisia, ja erityisesti karujen vesien, soiden ja boreaalisten havumetsien lajit, joiden Suomen kannan osuus on yli 15 % Euroopan kannasta, lukuun ottamatta punakylkirastasta, järripeippoa ja vihervarpusta. (Suomen ympäristökeskus: Vastuulaji, linnut. 2005. Ympäristöministeriön wwwsivut. ) Alueella ei tavattu uhanalaisia, alueellisesti uhanalaisia tai lintudirektiivin I-liitteen lajeja. Suomen vastuulajeista alueella pesi rantasipi ja lammikolla havaittiin telkkä, jota ei kuitenkaan havaintojen vähäisyydestä riippuen tulkittu pesiväksi alueella. 6 Yleistä viitasammakosta Viitasammakkoa tavataan Suomessa Metsä-Lappiin asti. Viitasammakko on paikkauskollinen ja elää kutuvetensä läheisyydessä. Viitasammakko ei kude helposti kuivuviin ojiin ja lammikoihin kuten sammakko. Viitasammakot elävät merenlahdissa, järvien rantamilla sekä räme- ja aapasoilla. Viitasammakko on Euroopan Unionin luontodirektiivin liitteen IV laji ja luonnonsuojelulain 714/2009 mukaan rauhoitettu. Uhanalaisuusluokan mukaan viitasammakko on elinvoimainen (LC). Viitasammakoiden esiintyminen alueella on helpointa selvittää niiden kerääntyessä kutupaikoille lisääntymisaikana. Viitasammakon ääni kuulostaa pulputukselta, kun taas sammakko kurnuttaa. Viitasammakoiden soidin on aktiivisimmillaan hämärän aikaan. 6.1 Viitasammakkoselvityksen menetelmät ja tulokset Viitasammakko suosii lisääntymispaikkanaan reheviä järviä ja umpeenkasvaneita merenlahtia (M. Lappalainen 2009). Koska viitasammakon soidin on aktiivisimmillaan hämärän ja pimeän aikaan, tehtiin selvitys klo 23.00 01.00 välisenä aikana 28.-29.4. Lammikoiden vierelle kuljettiin jalkaisin ja kuunneltiin viitasammakoiden mahdollista pulputusta. Sää oli puolipilvinen ja tyyni. Lämpötila oli + 5 astetta. Lammikoilla eikä niihin laskevalla purolla havaittu viitasammakoita.

17 7 Lepakot 7.1 Yleistä lepakoista Saalistaessaan lepakot kaikuluotaavat ultraääniensä avulla hyönteisiä. Kaikuluotauksen avulla lepakot myös suunnistavat. Puu- ja pensasrivit helpottavat lepakon suunnistamista ruokailu- ja lepopaikoille. Suomessa esiintyy 11 lepakkolajia. Pohjanlepakko, vesi-, lampi-, ripsi-, viiksi- ja isoviiksisiippa sekä korvayökkö talvehtivat Suomessa. Iso-, kimo-, pikku- ja vaivaislepakko ovat Suomessa harvinaisia ja muuttavat talveksi Keski-Eurooppaan. Lepakot vaipuvat talveksi horrokseen ja tarvitsevat horrostuspaikaksi 0-8 o C lämpöisen, vedottoman ja kosteahkon paikan. Maakellarit, kallion syvät halkeamat ja louhikot ovat tällaisia paikkoja. Kesällä lepakoiden päiväpiilopaikoiksi kelpaavat puiden kolot, kaarnanaluset, linnunpöntöt ja rakennusten vintit sekä kattojen rakenteet. Pohjanlepakko on lepakkolajeista yleisin ja sen kaikuluotausääni kantaa 50 80 metriä. Koska pohjanlepakon ääni on voimakas, eivät leveät tie- tai sähkölinjat haittaa sen suunnistamista. Isoviiksisiippa ja viiksisiippa ovat myös yleisiä lepakoita Suomessa. Viiksisiippojen kaikuluotausääni kantaa noin 15 20 metriä. Viiksisiipat asustavat metsissä ja karttavat valaistuja alueita. Ne saalistavat pienillä aukeilla, metsäteiden varsilla ja metsänreunoissa. Korvayökön kaikuluotausääni on kaikkein heikoin ja kantaa vain noin 5 metriä. Korvayökkö käyttää saalistaessaan isoja korviaan. Koska korvayökön kaikuluotausääni on heikko, on sen havaitseminen detektorinkin avulla vaikeaa ja onnenkauppaa. Korvayökkö asustaa pihoissa, puutarhoissa ja puistoissa esimerkiksi hautausmailla. Vesisiippa saalistaa nimensä mukaisesti vesistöjen yllä. Vesisiipat lentävät lähellä veden pintaa, pyörähdellen ympäri pienillä alueilla. Välillä ne poikkeavat rannalta veden päälle kaartuvien puiden alle. Lampisiippa, ripsisiippa, pikkulepakko, vaivaislepakko, isolepakko ja kimolepakko ovat Suomessa harvinaisia ja eteläisiä lajeja. Kaikki lepakot ovat Suomessa luonnonsuojelulailla rauhoitettuja ja kuuluvat EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) listaan. Lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty luonnonsuojelulain 49 :n mukaan. Suomi on liittynyt Euroopan lepakoidensuojelusopimukseen (EUROBATS) vuonna 1999. Sopimuksen mukaan lepakoiden tärkeitä ruokailualueita sekä siirtymä- ja muuttoreittejä tulee pyrkiä säästämään. Tämän mukaan lepakkoalueet luokitellaan luokkiin I III. Luokka I tarkoittaa lisääntymis- tai levähdyspaikkaa, joka on ehdottomasti säilytettävä ja sen hävittäminen tai heikentäminen on luonnonsuojelulaissa kielletty. Luokka II on tärkeä ruokailualue tai siirtymäreitti ja tämä alue tulee huomioida maankäytössä. Luokka III tarkoittaa muuta lepakoiden käyttämää aluetta. Tällainen alue on mahdollisuuksien mukaan huomioitava maankäytössä.

18 7.2 Selvitysalueen lepakot Lepakkoselvitys tehtiin kolme kertaa; 19.5., 20.6. ja 13.8. Sää oli selvityskerroilla poutainen ja tuuli tyyntä tai heikkoa. Selvityksen tekeminen aloitettiin vasta tunnin kuluttua auringon laskemisesta. Alueella kuljettiin rauhallisesti kävellen teitä sekä Länsi-Suomen opiston kuusiaidan viertä pitkin ja pellon reunaa kiertäen. Lepakoita havainnoitiin detektorin avulla (Pettersson ultrasound detector D 230). Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvitystä tehtäessä katseltiin löytyykö alueelta lepakoille sopivia päiväpiilopaikkoja tai mahdollisia talvehtimispaikkoja. Viiksisiippaa ja isoviiksisiippaa on vaikea erottaa toisistaan detektorin avulla, joten tässä selvityksessä niitä nimitetään yhdessä viiksisiipoiksi. Jokaisella kolmella selvityskerralla tavattiin viiksisiippoja saalistamassa Myllytien päässä olevan kääntöpaikan yläpuolella sekä Länsi-Suomen opiston kuusiaidan vierustalla. Kääntöpaikalla ja kuusiaidan vieressä lenteli yksi lepakko ja ensimmäisellä selvityskerralla niitä lenteli kaksi myös jokirannassa. Pohjanlepakoita havaittiin myös jokaisella kerralla. Ensimmäisellä kerralla kaksi pohjanlepakkoa lensi pellon laidalla, sähkölinjan tuntumassa. Ne kiersivät peltoa ympäri. Toisella kerralla yksi pohjanlepakko lensi sähkölinjan vieressä, toinen Loimijoentien yläpuolella ja kolmas Myllytien alkupäässä. Kolmannella kerralla pohjanlepakko saalisti pellon reunalla sähkölinjan vieressä. Myllytietä ei ole valaistu ja tien loppupäässä lähellä jokea on viiksisiipoille sopivia suojaisia ja hämäriä saalistuspaikkoja kuten myös kuusiaidan molemmin puolin. Tällä alueella on linnunpönttöjä ja vanhoja rakennuksia, joiden suojiin lepakot pääsevät päiväpiiloon. Metsissä ei ole lepakoille sopivia koloja. Rannassa oleva betonirakennelma tarkastettiin päivänvalolla, mutta sieltä ei löytynyt lepakoita. Pohjanlepakon tapaa usein saalistamassa katuvaloissa kuten selvitysalueellakin. Havaintojen perusteella voidaan olettaa, että viiksisiipat, joita on kaksi, käyttävät saalistusalueenaan kuvion 2 koivikkoa, joenrantaa ja Myllytien loppupäätä sekä näiden välisiä piha-alueita. Pohjanlepakot käyttävät saalistusalueenaan pellon reunoja sekä Loimijoentietä ja Myllytien alkupäätä. Selvitystä tehtäessä lepakoiden lukumäärää on vaikea arvioida tarkasti, sillä sama yksilö voi lentää yön aikana useammassa paikassa ja tulee näin ollen merkityksi karttaan useammin kuin kerran. Tämän selvityksen perusteella arvioidaan, että alueella saalistaa kahdesta neljään viiksisiippaa ja kahdesta kolmeen pohjanlepakkoa. Selvitysalue on lepakoille tärkeä ruokailualue eli luokituksen mukaan II luokan lepakkoalue. Myllytien jättäminen valaisematta 1.5. 15.9. välisenä aikana auttaa viiksisiippojen säilymistä alueella. Lisäksi opiston ja koivikon välinen korkea kuusiaita auttaa viiksisiippoja suunnistamisessa ja se tulisi säästää. Myös muille lepakoiden käyttämille saalistusreiteille tulee jättää puu- ja pensaskujanteita, jotka helpottavat lepakoiden siirtymistä. Kujanteiden ei tarvitse olla suoria.

19 Kartta 3: Lepakoiden käyttämät saalistusalueet Punaisella on merkitty pohjanlepakoiden käyttämät saalistusreitit ja violetilla on merkitty viiksisiippojen käyttämät saalistusalueet ja reitit. 8 Päätelmät Alueella kulkeva puro ja sitä reunustava lehto sekä kuvioiden 6, 8 ja 9 lehdot ovat metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä, joiden ominaispiirteet tulee säilyttää. Vesilaki kieltää puron käsittelemisen niin, että sen luonnontilaisuus vaarantuisi. Alueella olevat lammet vaikuttavat kaivetuilta, mutta niiden säästäminen olisi suositeltavaa, sillä luontaisesti runsasravinteiset lammet ovat uhanalaisuusluokituksen mukaan äärimmäisen uhanalaisia. Kosteat niityt ovat arvokkaita elinympäristöjä ja uhanalaisuusluokituksen mukaan erittäin uhanalaisia. On suositeltavaa, että kostea niitty jätetään luonnontilaiseksi. Liito-oravan esiintyminen alueella tulee huomioida ja sen elinpiiri tulee säästää. Liito-orava pääsee liikkumaan muille metsäalueille joen ja puron varren puustoa pitkin. Alue kuuluu Euroopan lepakoidensuojelusopimuksen luokituksen mukaan luokkaan II eli on tärkeä lepakoiden ruokailualue tai siirtymäreitti. On suositeltavaa, että Myllytien valaistuksesta

20 pidättäydytään keväästä syksyyn. Tämä auttaa säilyttämään viiksisiippoille sopivaa elinympäristöä. Lepakoiden käyttämille saalistusreiteille tulee jättää puu- ja pensaskujanteita, jotka helpottavat lepakoiden siirtymistä. Kujanteiden ei tarvitse olla suoria. Viitasammakoita ei alueella havaittu.

21 Lähteet Hotakainen, J-P., Nousiainen, H., Mäkipää, R., Reinikainen, A. & Tonteri, T. 2008: Metsätyypit opas kasvupaikkojen luokitteluun. Metsäkustannus. Hämeenlinna. Laine, L.J. 1996: Suomalainen lintuopas. Lappalainen, M. & Sirkiä, P. 2009: Suomalainen sammakkokirja. Kustannusosakeyhtiö Sammakko. Turku. Meriluoto, M. & Soininen, T. 1998: Metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt. Metsälehtikustannus. Tapio. Hämeenlinna. Mossberg, B. & Stenberg, L. 2005: Suuri pohjolan kasvio. Tammi. Helsinki. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. ja Mannerkoski, I (toim.) 2010. Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö ja Suomen Ympäristökeskus. Helsinki. Raunio, A. Schuman, A. Kontula, T. 2008. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus Osa 1. Suomen ympäristökeskus. Helsinki. Raunio, A. Schuman, A. Kontula, T. 2008. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus Osa 2. Suomen ympäristökeskus. Helsinki. Sisältödokumentti 17.9.2007 / Suomen ympäristökeskus. Suomessa esiintyvät luontodirektiivin II, IV ja V- liitteen lajit. http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=248356&lan=fi Sisältödokumentti/ Suomen ympäristökeskus. Alueellisesti uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien esiintyminen Suomessa. www.ymparisto.fi/fi.fi/luonto/lajit/uhanalaiset_lajit/suomen_lajien_punainen_lista_2010/alueellisesti_uh analaisista_lajeista Sisältödokumentti 1.2.2012 / Ympäristöministeriö. Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit. www.ymparisto.fi/print.asp?contentid=404980&clan=fi