Outokumpu Stainless Oy:n logistiikkaratkaisut

Samankaltaiset tiedostot
Toimiva logistiikka ja alueen suurteollisuus

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen ( ) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4

Teknologiateollisuuden toimintaympäristö kilpailukykyiseksi

Hevosenlannan polton lainsäädännön muutos HELMET Pirtti Hevosvoimaa Uudellemaalle Ratsastuskeskus Aino, Järvenpää

DNA OY:N LAUSUNTO KUSTANNUSSUUNTAUTUNEEN HINNAN MÄÄRITTELYYN SOVELLETTAVASTA MENETELMÄSTÄ SUOMEN TELEVISIOLÄHETYSPALVELUIDEN MARKKINALLA

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiantuotannon toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

Ajankohtaista europarlamentista. Bioenergiapäivät Eija-Riitta Korhola, MEP

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle

HINKU-HANKKEEN TOIMENPITEIDEN ALOITTAMINEN RAUMALLA

Verkkokauppa kansainvälistymisen edistäjänä & Case Fysioline

Yhteenveto työryhmän esityksestä

Miksi suomalaisten syntyvyys on alhaista?

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Palvelualan yleinen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

Merenkulun merkitys Suomen taloudelle ja kilpailukyvylle. Logistics 2013

Pohjois-Suomen liikenne- ja logistiikkastrategia

Valtuutettu Antero Aulakosken valtuustoaloite Fennovoiman hankkeeseen valmistautumisesta

ARD-Technology Oy. Elektroniikan tuotekehitys ideasta ylläpitoon elinkaaripalveluna

Järviruoko energiaksi, vesien tila paremmaksi Pohjois-Karjalassa (JÄREÄ-hanke)

Logistiikan kilpailukyky - uudet asiat ja niiden hintalaput

Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

Rikkidirektiivi - metsäteollisuuden näkökulma. Logistics 13, Wanha Satama Outi Nietola, Metsäteollisuus ry

Julkisen hallinnon linjaukset tiedon sijainnista ja hallinnasta työryhmän asettaminen

KR-Tukefin Korjausrakentamiseen uusia toimintamalleja ARA ja TEKES. Loppuraportti

Seudullisten kehittämisyhtiöiden rooli työ- ja elinkeinopolitiikan

PARTION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

Arctic Image

SUOMEN LNG VERKOSTO TOMMY MATTILA SKANGASS.FI

TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN

Hallituksen rahoitusperiaatteet

Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

Pohjois-Suomen liikenne- ja logistiikkastrategia

Tulevaisuuden logis.ikkaratkaisut Barentsin alueella

Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia Mediatalon neuvotteluhuone, Urheilukatu 6, Tornio

Metsäteollisuuden tarpeet

Julkisen hallinnon tietoliikennepalvelulinjaukset työryhmän asettaminen

Geometrinen piirtäminen

Asia: Lausunto koskien HE 30/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016

Kaupungistuminen väestönkasvu yleiskaava

HEVOSALAN VIESTI EDUSKUNTAVAALEIHIN. Suomen Ratsastajainliitto ry

Suomi 100 -tukiohjelma

The forest means the future for us

YLEISTAVOITTEET

UUSIUTUVA ENERGIA MAANKÄYTÖN NÄKÖKULMASTA

Ruokajätteen. vähentäminen. Tiina Toivonen. Ekokokkikurssi

Profiloitumistoimi on se toimi, jolla yliopisto aikoo kehittää valittua profiloitumisaluetta.

KAIKKI ALKAA TIEDOSTA TULOKSELLISTA DIGITAALISESTI OHJAAVAA UUSIOKÄYTTÖÄ MAANRAKENTAMISEEN

Valvonnan haasteet vähittäismarkkinoilla. Energiamarkkinoiden ajankohtaispäivä Clarion Hotel Helsinki Airport Anu Värilä

V O I K O A S I A N A J O I M I S T O O L L A M U I S T I T I K U S S A?

MOOTTORITIE LAHTEEN. Yhteinen tie yksityisellä rahoituksella. )8 7/&/iA1oo

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Kuntien energiatehokkuussopimus Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

Pihlajalinna julkistaa suunnitellun listautumisantinsa merkintähinnan alustavan hintavälin

Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2015

Imatran Lämpö Oy. Tunnuslukuja v Muita tunnuslukuja. Imatran kaupungin osakeyhtiö v alusta (sitä ennen kaupungin taseyksikkö)

Caverion Kannattavaa kasvua elinkaariratkaisuista

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

CALPEX Aluelämpöputkisto Putkijärjestelmä, joka maksaa itsensä takaisin

TARVITSEMASI PALVELUT PAIKASTA RIIPPUMATTA

Teollisuus osana elinvoimaista elinkeinorakennetta

Parasta Lapsille ry Rekrytointi- ja perehdytyskansio

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa

Osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2015

Arvioinnin kohteena ovat: Oman työn suunnittelu Työn kokonaisuuden hallinta Laatutavoitteiden mukainen toiminta

Artikkeleita. Elintarvike- ja metsäketju Suomen kansantaloudessa 1. OSMO FORSSELL Emeritusprofessori Oulun yliopisto. 1 Elintarvikeketju ja metsäketju

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016

Elinkeinoelämän näkökulma suomalaisen infran tulevaisuuteen


Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin strategia. Luonnos Säännöt ja ohjeet nro. Hyväksytty: Voimaantulo:

Teollisuuden kilpailukyky ja liikenneyhteydet Meriliikennejohtaja Jyrki Ranki Metsä Group

Miten ilmastokysymyksillä on merkitystä viljelijöiden arkeen

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ja Oulun kaupungin tukipalveluiden yhteistyöryhmän loppuraportti

Euroopan muotoiluinnovaatioaloite - Asiantuntijaryhmän 21 suositusta Euroopan komissiolle

Sydän- ja verenkiertoelimistön toiminta rasituksen aikana

Ulkomaankaupan kuljetukset 2014

ILMAN SISÄÄNOTTO- JA ULOSPUHALLUSLAITTEET

Sähköverkkoyhtiöiden valokuituinvestoinnit Ruotsissa. Loppuraportti

Ulkomaankaupan kuljetukset 2011

Jyväskylä Suomen INKA cyber-koordinaattori

GeoCalc 4 Julkaisutiedot

Yhdessä vielä enemmän. ihmisen kokoisia ja elämänmakuisia hankkeita

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI

Mitä kuuluu Kansalliselle omaishoidon kehittämisohjelmalle (KOHO) KUINKA LAKIA LUETAAN Aluehallintoviraston auditorio, Pasila Yrjö Mattila

EU:n metsästrategia - metsäteollisuuden näkökulma

Pörssin avoimet ovet Toimitusjohtaja Juhani Pitkäkoski

Resurssitehokkuus strateginen kysymys Euroopalle

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja

TeliaSoneran eettiset toimintaperiaatteet

Aloite toimitusvelvollisen myyjän taseselvitystavan muuttamisesta

Volvo FM MetaaniDiesel Volvo FM MetaaniDiesel

Laivatarkastukset (IHR) Viking Mariella. Jukka Kiesi, terveystarkastaja Helsingin kaupungin ympäristökeskus

Metsäalan merkitys. Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry

UINTIJAOSTON! TOIMINTAOHJE

- ONCELMAT JA PARANNUSEHDOTUKSET

Jätteen luokittelu kiertotalouden instrumenttina

TULOSPRESENTAATIO Johanna Lamminen

JFunnel: Käytettävyysohjatun vuorovaikutussuunnittelun prosessiopas

Ulkomaankaupan kuljetukset 2012

Transkriptio:

Outkumpu Stainless Oy:n lgistiikkaratkaisut Lapin liikennepäivä 29.11.2016 Tarja Elf Raaka-aineiden hankintajhtaja

8.12.16 2

Outkumpu Trnin tehtaat Kemin kaivs Aina krmikaivs EU -alueella 8.12.16 3

Trnin tehtaiden liikennemäärät Vunna 2015 Trnin tehdasalueen tuleva ja lähtevä liikennemäärä li reilut 5 miljnaa tnnia Merikuljetukset 2,9 milj. tnnia Sumen 10. suurin satama Maantiekuljetukset 2,3 milj. tnnia Tehdasalueelle saapuu päivittäin n. 180 rekkaa Rautatiekuljetukset 0,2 milj. tnnia Merkittävimmät materiaalit Trnista Trnin Terästutteet, Ferrkrmi, Krmiittirikasteet Kemin kaivkselta Kierrätysteräs, Kalkkikivi, Kksi 8.12.16 4

Timiva ja kustannustehkas lgistiikka Trnin tehtaiden kilpailukyvyn lähtökhtana Timimme glbaaleilla markkinilla ja viennin suus n yli >95 %. Absluuttiset kuljetusmäärät vat hyvin merkittävät. Pelkästään Röyttän satamaliikenne v. 2015 li miltei 3 miljnaa tnnia ja nin 500 laivaa. Tsiasia n, että lemme kaukana päämarkkinistamme ja lgistiikkakustannuksemme vat keskieurppalaisia kilpailijamaita suuremmat (hum. myös raakaaineiden tunti). Jkainen säästetty eur n tärkeä lgistisesti paremmista lähtökdista pinnistäviin kilpailijihin verrattuna. Lgistiikan lisäkustannuksia emme vi siirtää hintihin glbaaleilla markkinilla. Kustannukset n kyettävä pitämään alhaalla ja tarvittavaa kilpailuetua n haettava muista tekijöistä. Outkumpu n erittäin riippuvainen merikuljetuksista, mutta myös maantie- ja rautatiekuljetukset vat hyvin keskeisessä rlissa. Rutsin rautatieyhteyden pullnkaulana n pakllinen uudelleenlastaus Haaparannalla, 10 km läntistä raideleveyttä yhdistäisi tehtaan eurppalaiseen liikenneverkstn. 8.12.16 5

Lutettavat merikuljetukset elintärkeät Merikuljetukset vat Outkummun Trnin tehtaille tärkein kuljetusmut sekä viennissä että tunnissa. Suuret vlyymit kustannustehkkaasti ja lutettavasti. 5 aikarahdattua laivaa jatkuvasti liikenteessä Trnin ja Hllannin välillä teräs- ja raaka-ainekuljetuksissa. Viikittainen knttilaiva Eurppaan. Spttilaivja useita viikittain. ja maakuljetukset täydentävät kknaisuuden Maakuljetukset täydentävät lgistisen kknaisuuden ja timivat lisäjustn tujana Outkummulle. Kaivksen rikastekuljetukset Elijärveltä tehtaalle Trnista maantiekuljetuksina lähtee asiakastimituksia jkaiseen Eurpan maahan, tuntia muutamista maista. Rautatiekuljetuksissa läntinen yhteys Haaparannan kautta n tärkeä, ktimaan rautatiekuljetukset pienemmässä rlissa. 8.12.16 6

Uhkat Merikuljetukset: Merikuljetusten kustannusten ympärillä erittäin tummia pilviä riittää Rikkidirektiivin uhkakuvat lisäsivät investinteja, markkinahinnat pysyneet maltillisina EU:n ja IMO:n käsittelyssä typpipäästörajitukset (arvi 4-6 MEUR/a, 2020 -> ) EU:n ehdtus Laivaliikenteen sisäinen CO2-päästökauppa Painvesitankkien vesienkäsittely laivissa EEDI indeksi, näille leveysasteille ltava riittävästi knevimaa Väylähallinnn yhtiöittäminen Uhkana kustannustasn radikaali nusu ja laivakapasiteetin saatavuuden heikentyminen Alueellisia rajitteita ei tule hyväksyä, merenkulun ympäristö- ja ilmastsääntely tulee lla tasapulista (glbaali kilpailu, glbaali sääntely) Maakuljetukset Maakuljetusten kustannuksiin sisältyy myös uusia uhkakuvia. EU:ssa esillä massa- ja mittadirektiivimuuts 40 tnnin maksimikantavuudesta rajat ylittävässä liikenteessä Phjismaihin hyötykurma laskisi jpa 20 tnnia ja saa tehtaan tutteista (jiden kllipain 18 25 tnnia) ei vitaisi enää kuljettaa maanteitse edes erikiskalustlla Lisäisi tarvittavan kuljetuskalustn määrää ja aiheuttaisi kustannustasn nusua Yleisen tieverkstn kunttila hulestuttaa (krjausinvestinnit + kunnssapit, erityisesti talvisin) Yhdistelmäkuljetusmahdllisuuksien hiipuminen, esim. VR:n rekkajunapalvelun lppuminen 8.12.16 7

Alueen lgistiikan kehitysmahdllisuuksia LNG -terminaalin rakentaminen Trnin, tutantkäytössä 2017/2018 Osa vlyymista käyttöön tehtaan tutannssa, krvaa prpaanin Osa vidaan hyödyntää meriliikenteessä, realisituu myöhemmin Osa tutannsta menee jakeluun, edellyttää timivia jatkyhteyksiä, erit. junat Läntisen raideverkn jatkaminen Kemi-Trni alueelle Justavuuden lisääminen ja kustannusten alentaminen alueen yrityksille Jäämeren rautatieyhteyden rakentaminen Lisäisi selkeästi mahdllisuuksia erilaisiin lgistisiin ratkaisuihin ja näin llen parantaisi kustannuskilpailukykyä 8.12.16 8

Yhteenvet Timiva lgistiikka n nykyaikaisen tellisen timinnan keskeisiä peruspilareita mm. saavan henkilöstön, tehkkaan tutantlaitteistn ja kilpailukykyisen energian lisäksi. Lgistisen ketjun kustannustehkkuus, timitusvarmuus ja häiriöttömyys sekä ympäristöasiiden humiiminen vat tärkeimmät lgistisen ratkaisun päätöksentekn vaikuttavat tekijät. Timimme glbaaleilla markkinilla, jilla hintatas määräytyy kansainvälisen kilpailun tulksena. Kilpailukyvyn ylläpitämiseksi kansallinen ja EU-tasn sääntely tulee vastata kansainvälistä tasa. Yksipulisia alueellisia rajitteita ja lisäkustannuksia emme vi laittaa tutehintihin => Tuttajien ja tutteiden susiminen sääntelyn ulkpulisilta alueilta. Liikenneväylien perusinfrastruktuurista hulehtiminen tulee jatkssakin kuulua valtin hidettavaksi ja sen kustannuksia ei vida siirtää suraan ulkmaankauppaa käyvien yritysten kannettavaksi. 8.12.16 9

Krmimalmista teräsnauhaksi ja levyksi 8.12.16 10

ja edelleen lppututteiksi rajattmat mahdllisuudet 8.12.16 11