- ONCELMAT JA PARANNUSEHDOTUKSET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "- ONCELMAT JA PARANNUSEHDOTUKSET"

Transkriptio

1 RATTJUOPUMUKSEN ALKOHOLMAARTYKSET SUOMESSA - ONCELMAT JA PARANNUSEHDOTUKSET P,]T.]R T]RKSSON Alkhlihumala heikentää ajtaita j a aiheuttaa nnettmuuksia. Humala-asteen nustessa riskit kasvavat. Aikaisemmin Sumessa määritettiin päihtyneisyyden aste ns. kliinisellä humalatestilla sekä mittaamalla veren alkhlipitisuus. Kliinisestä testistä luvuttiin vähitellen, kska sen käyttö li sekä hankalaa että kallista. Vunna 1977 tuli vimaan r-rs. prmillelaki, jnka mukaan veren alkhlipitisuus määrää rattijupumuksen asteen. Hengitysilman alkhlipitisuuden rnääritys tettiin 198-luvulla kaytti;n lähinnä seu- ntamenetelmäksi. Siihen aikaan kelpuutettiin Eurpassa ikeuskäsittelyjen yhteydessä ainastaan veren alkhlipitisuurlen määiltykset, kska puhallusmittarit livat vielä teknisesti puutteellisia.'l'ekniikan kehittyessä vat hengitysilman alkhlipitisuuden mittaukset tulleet lutettavammiksi ja hyväksytymmiksi. Sumessakin n juuri vahvistettu j muutaman vuden vireillä llut lakiesitys, jnka mukaan myös puhalluskkeen tulksia vidaan kayttaa virallisina alkhlipitisuuden määrityksinä. Tallin turvaudutaan usein ns. takaisinlaskentamenetelmään, jllin tiettyä kaavaa käyttäen lasketaan veren alkhlipitisuus laaksepäin. \ leensä k i i nnilsla r eri nä1 lteen ttn kuluu nin pulesta tunnista klmeen tuntiin. Pakenemistapauksissa aikaa kuluu vielakin nrnsaammin. Kuvista ihnenee. miten verenalkhlikäyrän eri vaihcet vaikuttavat takaisinlaskenlaan. Velenalkhlikuylen nusu- ja lasapainvaiheissa takaisinlaskenta tuttaa liian krkean ja laskuvaiheessa liian matalan arvn. Jkainen tekija, jka vaikuttaa alkhlin imeytymiseen, jakautumiseen ja haviamiseen, vaikuttaa täten laskennan lutettavuuteen. Oikeustur-vaa ajatellen n tärkeää eliminida kaikki ne tekijät, jtka mahdllisesti khttavat takaisinlaskenta-arvja. Olisi aina varmistettava, nk jumisen lpettamisesta kulunul liittärästi aikaa. jlla imeyll mis- ja tasapainvaiheiden vitaisii n lettaa tapahtuneen. Häviämisnpeus ei myiiskään saisi alittaa takaisinlaskentakaavassa käytettyä arva. TAKASN-ASKENTA VEREN ALKOHOLMAAN YSTTN ONGELMANA SUOMEN TAKASNLASKENTAKAYTANTO SEN VRHELAHTEET JA Ongelmallista veren alkhlimäärityksiä tehtäessä n se aika, jka ehtii kulua ajtapahtuman, kiinnitn ja verinäytteen tn valille. llutsissa takaisinlaskennan ngelmiin kiinnitettiin humita j 6-luvulla. läkaisinlaskentakäytäntö pistettiin uuden prmillelain ALKOHOL POL T]KKA ö(19951:2 t23

2 Kuai l. Takaisinlaskenta (<-) velenalkhlikäyrän eri vaiheissa. Nulen pää kuvaa kiinnitt- tai ajtapahtumahetkeä meytyminen s. tr Kuui 2. Kahdeksan verenalkhlikäyrää (Jnes & Neri l99l). Henkilt jivat annksensa (1,43 grammaa alkhlia painkila khti) pulessatista tunnissa. Tiset nulet sittavat takaisinlaskennan maksimi-virheen Sumen rninimikriteeriä käyttäen; tiset sittavat verenalkhlikäyrän kriittistä pistettä eli jumisen lpettamisesta kulunutta aikaa, jta ennen takaisinlaskentaa ei vida sveltaa c a Aika tultua vimaan vunna 975, jllin kriteeriksi virallistettiin veren alkhlipitisuus ajn jalkeen. Sumessa n käytetty takaisinlaskentamenetelmää siita lahtien, kun prmillemäärityksiin siirryttiin. Tata nykya vudessa vi kertyä pari tuhatta laskentaa. Veren alkhlimääritykset surittaa Kansanterveyslaitksen verenalkhlilabratri. Nykyisen käytännön mukaisesti takaisinlaskenta suriletaan ainastaan, mikäli jumisen lpettamisesta verentthetkeen n kulunut yli kaksi tuntia. Tämän ajan letetaan riittävän, jtta alkhlin imeytymis- ja tasapainvaiheet lisi hitettu ja verenalkhlikayrä lisi laskussa. Takaisinlaskennassa käytetään varmuuden vuksi erittäin hidasta alkhlin pistumisnpeutta eli.8:aa prmillea tunnissa. Takaisinlaskennassa kaytetty,8 prmillea tunnissa n kansainvälisesti tarkasteltuna erittäin varvainen arvi. Tallä pyritään estämään ikeusturvaa heikentävät virhelaskelmat. hmisella alkhlin nrmaalin palamisnpeuden vaihteluväli n,12 ja,16 prmil- 2..5,O.5 (-) 2.O.5,O : " -.5 ; 'ä O.) E t. >.5 2.O t min 9O min B 112 i,i flo nrin 21 nrin 12 min min B lr2l B lr min 2 4 l 6 O tl 1121,1 2 4' 6 ti ll2l min B 112i B lt2l4 Aika jumisen alittamisesta (tuntia) lea tunnissa (Erikssn 1993). Nain llen suurelle salle henkilöistä, jiden verenalkhli n häviämisvaiheessa, takaisinlaskentä antaa liian matalan veren alkhlipitisuuden (ks. kuvit 1 la 2). Tama vi krstua runsaasti alkhlia kuluttavilla henkililla, jiden alkhlin palamisnpeus n kiihtynyt (Haffner & al. 1991). Kahden tunnin kriteeriin liittyy seka laadullinen että määrällinen virhelähde. Laadullinen virhe mudstuu siitä, että kriteeri kskee aikaa jumisen lpettamisesta verent- i 124 ALKOHOLPOLTKKA 6(1995):2

3 tn, eikä ta humin itse ajtapahtuma- ja kiinnitthetkea. Mikali kahden tunnin kriteeriä käytettäisiin ikein, sen pitäisi kskea aikavalia jumisen pettamisesta kiinnitthetkeen eikä verentthetkeen. Nykyisen käytännön mukaan esim. lähes kaikissa tapauksissa, jissa kiinnitsta verenttn kuluu ainakin kaksi tuntia, tehdään takaisinlaskenta, vaikka jumisen lpettamishetkestä ei le tieta. Näin llen suritetaan kntrllimattman usein takaisinlaskentja, vaikka ajtapahtuma ja kiinnitt suvat verenalkhlikäyrän imeytymis- ja tasapainvaiheisiin. Kuvi 2 kuvaa juuri tämänlaatuista tilannetta. Näemme. että takaisinlaskenta kuudessa tapauksessa kahdeksasta tuttaisi liian krkean arvn. Vaikka kahden tunnin kriteeriä kaytettaisiin ikein eli jumisen lpettamisesta kiinnittn eikä verenttn. se ei silti riitä maarällisessä mielessä. Useissa tilanteissa imeytymis- ja tasapainvaiheet kestävät humattavasti kauemmin kuin kaksi tuntia. Rukailu, lairrreat alkhlijumat ja suuret alkhlimäärät vat tekijöitä, jtka pidentävät imeytymisvaihetta ja takaisinlaskennalle tärkeän kriittisen pisteen saavuttamisaikaa. Talla pisteellä tarkitetaan sitä hetkeä, jnka jalkeen takaisinlaskenta vasta vidaan lutettavasti surittaa. Kuvissa 3 n yhdistetty vanhemmat ja uudemmat tutkimustulkset. Siita ilmenee, että kun jumisen lpettamisesta n kulunut kaksi tuntia, niin nin 12 prsentissa tapauksista, jissa alkhlia n nautittu tyhjään vatsaan, ei takaisinlaskentaa vielä vida sveltaa. Vastaavasti jumisen tapahduttua ruc,kuilun llrteytlessä prsenttisuus nusee neliaänkymmeneen. Turvallinen takaisinlaskenta vidaan alittaa vasta neljä tuntia jumisen lpettamisesta. TAKASNTASKENTAONGELMAN RATKASU Oen pyrkinyt sittamaan, miten mnimutkaista ja ngelmallista takaisinlaskenta vi lla. Sumen käytännössä esiintyy vakavia Kuui il. Syiimisen ja jurnisen lpettamisesta kuluneen ajan vaikutukset takaisinlaskennan keskimääräiseen virheriskiin. Virhe tarkittaa verenalkhlikäyrän levan vielä takaisinlaskentaan sveltumattmassa vaiheessa (ennen ns. kriittista pistettä, ks. kuvi 2). Keskiarvt n laskettu seuraavista tiiistä: Tuvinen 193, Alha 1951, Pihkanen 1957, Jnes 984, Jnes & Neri 991, Jnes & al. 99l..lnes & Jönssn 1994 (X).5 E tr j q tvhjään Yatsaan 7 a - aterian kans.sa 2 4 A ika jurnisen ljrettanrisesta (tuntia) puutteita. Aikanaan n tehty virheellinen periaatepäätös, kun kriteeriksi n tettu tietty aikaväl i jumisen lpetlamisestu verenttn. Vaikka tämän ajan sinänsä lisi uskttu riittävän verenalkhlikeyran alkuvaiheiden hittamiseen, sen lisi kuitenkin pitänyt kskea aikavaliä jumisen lpettamisesta aj- tai kiinnitthetkeen. Lisäksi valittu aikakriteeli. kaksi tunlia. n airan riitlämätön. jpa siinäkin tapauksessa, että alkhli n jutu tyhjään vatsaan. Alkhlin kemiallinen määritys n erittäin lutettava ja siinä ikeusturvaa heikentävä virheriski n ainastaan alle miljnassa. Niin ikaan takaisinlaskennassa kaytetty,8 prmillea tuntia khden n vastaavasti turvallinen. Tahan lgiikkaan perustuen ja valttämätön ikeusturva humin ttaen n vaikeaa ymmärtää, että takaisinlaskennässa n keytössä kahden tunnin minimikriteeri, jka A KOHO] POLT KKA t25 6 {r9s5) 2

4 aiheuttaa aivan tisen suuruuslukan virheriskit. Virheellinen takaisinlaskentakaytänt pitäisi pistaa valittmasti. Mikäli takaisinlaskenta haluttaisiin jissakin tapauksissa säilyttää, tulisi kriteereitä muuttaa. Neljan tunnin minimiaika jumisen lpettamisesta ajtai kiinnitthetkeen lisi valttamätön, jtta takaisinlaskenta vitaisiin ikeusturvaa heikentämättä surittaa vidaan standardida, jää humattava vaihtelulahde silti myös keskuslaitteistn saavuttamattmiin. Keskuslaitemenetelmällä n myös ngelmana aika, jka ehtii kulua ajtapahtuman, kiinnitn ja näytteentn välillä, eli aivan sama kuin verenmääritysten khdalla. Kaiken kaikkiaan keskuslaitteistmenetelmalla ei saavuteta sen kallista hintaa vastaavaa parannusta. PUHAT,USKAYTANNON ONGETMEN RATKASU VERMAARTYKSSTA PUHATLUSKOKESN Sumessa laillistettiin puhallusmääritykset syksylla Tistaiseksi tämä laki pätee ainastaan periaatteellisella taslla, kska virallisesti hyväksyttyä puhallusmenetelmää ei vielä le käytettävissä. Asiaa phtii paraikaa sisäasiainministeriön asettama työryhmä. Tistaiseksi tdennäköisin vaihteht n, että puhallusmittareita käytettäisiin edelleen ainastaan seulntamenetelmänä. Ratkaiseva hengitysalkhlin määritys suritcttaisiin tietyissa asemissa,.jissa varusteena lisi ehdttman tarkka is keskuslaitteist. Yksittäinen laite maksaa n. 1 markkaa ja yhteiskustannukset nusisivat n. kymmeneen miljnaan markkaan. SUUNNTTETTA OLEVAN PUHAL,USKAYTANNÖN HEKKOUDET On ttta, että keskuspuhalluslaitteistilla alkhlipitisuus pystytään määrittämään hengitysilmasta useamman desimaalin tarkkuudella verrattuna kenttäkäytössä leviin puhal- uslaitteisiin. Tässä kuitenkin jalleen unhdetaan, että hengitysmenetelmässä, aivan kuin verenalkhlin määrityksissä, n muita humattavia virhe- ja vaihtelulahteita. Puhal- uksessa hengitysilman alkhlipitisuus vaihtelee hengityksen alku-, keski- ja lppuvaiheissa, mikali hengitystä pidätellään, huhtetaan jne. Vaikka näita vaihtelulahteita Rattijupumusrikksen aste n Sumessa perustunut veren alkhlipitisuuteen. Kun kerran laki puhuu prmillerajista, n tietysti tuntunut unnlliselta keskittyä erittäin tarkkaan määritysmenetelmään. Tästä n kuitenkin tullut itsetarkitus, kun ei le pystytty ttamaan humin varsinaisia muita vaihtelulahteita. Veren tai hengitysilman alkhlipitisuusrajat vat kuin veleen piirrettyjä viivja, kun niiden tarkituksena n kuvata alkhlin vaikutuksen alaisuutta. Ehdtan seuraavaa käytäntöä: Kun rattijupumuksesta epäillyn henkiln puhallus ylittää,4:ää prmillea vastaavan rajan, suritetaan lisätutkimus. Sellaiseksi mielestäni riittää kahden muun vastaavan puhallusmittarin tarkistusmääritykset. Mikäli yhdenkin laitteen lukema pikkeaa enemmän kuin svitun marginaalin verran, tehclään lisätarkistus. Kaikki määritykset vidaan surittaa lemassa levalla kalustlla tai vastaavilla puhalluslaitteilla. Rattijupumuksesta epäilty henkik; allekirjittaa paikan päällä ennen lisätarkistuksia hyväksymisensä sille, että klmen puhallusrnittarin keskiarv tulee lemaan lainvimainen. Vaihtehtiresti asianmainen visi vaatia (malla kustannuksellaan) verenalkhlimääritystä, jnka ar-v suraan lisi lainvimainen. Rutsissa tällainen valintamahdllisuus n lemassa, mutta käytäntö n sittanut, että ainastaan alle prsentti asianmaisista tätä vaatii. Tassa yhteydessä tdettakn, että Rutsissa käytetty keskuslaitteistmenetelmä n tdettu turhan kompeloksi ja kalliiksi (henkilkhtainen tiednant, t26 AtKOHOt POTT KKA 6ll995):2

5 Rutsin virallisen alkhlimäärityslabratrin jhtaja tri W'ayne Jnes). Ehdttamani uusi alkhlimaarityskäytän- tö lisi halpa, npea, helpp ja vaivatn. Mitä tärkeintä, myös asianmukainen ikeusturva lisi talloin teltu humin. KRJALLSUUS Alha, A. R.: Bld alchl and clinical inebriatin in Finnish men. Sumalaisen Tiedeakatemian Timituksia, A.v. 26 (1951) Erikssn, C. J. P.: Alkhliaineenvaihdunta. Kirjassa: Kiianmaa, K. & Salaspur, M. (tim.): Alkhli - bilaaketieteellinen käsikirja. Helsinki: Otava, 1993 Haffner, H.-T. & Besserer, K. & Stetter, F. & Mann, K.: Die Athanl-Eliminatinsgeschwindigkeit bei Alkhlikern unterbesnderer Berücksichtigung der Maximalwertvariante der frensischen BAK-Rückrechnung. Blutalkhl 28 (teer),46-s4 Jnes, A. W.: nterindividual variatins in the dispsitin and metablism f ethanl in healthy men. Alchl t (1984), Jnes, A. W. & Jnssn, K.-4., Fd-induced wering f bld-ethanl prfiles and increased rate f eliminatin immediately after a meal. Jurnal f Frensic Sciences, painssa (1994) Jnes, A. W. & Neri, A.: Evaluatin f bldethanl prfiles after cnsumptin f alchl tgether with a large meal. Canadian Jurnal f Frensic Sciences 26 (f991), Jnes, A. W'. & Jönssn, K.-4. & Neri, A.: Peak bld-ethanl cncentratin and the time f its ccurrence after rapid drinking n an empty stmach. Jurnal ffrensic Sciences 36 (1991), Pihkanen, T A.: The effects f distilled and brewed beverages, physilgical and neurlgical palt. The Finnish Fundatin fr Alchl Studies Vl. 4. Helsinki 1957, Tuvinen, P..: Über den Alkhlgehalt des Blutes unter verschiedenen Bedingungen. Helsingin ylipist 193. AKOHOTPOLTKKA ö {19951: 2 r27

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa Rekisterinpitäjän muutkset 1(7) REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Timintamalli muutstilanteessa Ptilasasiakirjan rekisterinpitäjä: alkutilanne Tiet ptilaan hidssa syntyvien asiakirjjen rekisterinpitäjästä tallennetaan

Lisätiedot

DNA OY:N LAUSUNTO KUSTANNUSSUUNTAUTUNEEN HINNAN MÄÄRITTELYYN SOVELLETTAVASTA MENETELMÄSTÄ SUOMEN TELEVISIOLÄHETYSPALVELUIDEN MARKKINALLA

DNA OY:N LAUSUNTO KUSTANNUSSUUNTAUTUNEEN HINNAN MÄÄRITTELYYN SOVELLETTAVASTA MENETELMÄSTÄ SUOMEN TELEVISIOLÄHETYSPALVELUIDEN MARKKINALLA 1 (6) Vivi 1110/230/2013 DNA OY:N LAUSUNTO KUSTANNUSSUUNTAUTUNEEN HINNAN MÄÄRITTELYYN SOVELLETTAVASTA MENETELMÄSTÄ SUOMEN TELEVISIOLÄHETYSPALVELUIDEN MARKKINALLA [Liikesalaisuudet merkitty hakasulkein]

Lisätiedot

RUOKASUOLA- JA RASVAPITOISUUS OULULAISTEN KOULUJEN YM. VASTAAVIEN LAITOSKEITTIÖiDEN LAATIKKORUOASSA 1994

RUOKASUOLA- JA RASVAPITOISUUS OULULAISTEN KOULUJEN YM. VASTAAVIEN LAITOSKEITTIÖiDEN LAATIKKORUOASSA 1994 RUOKASUOLA- JA RASVAPTOSUUS OULULASTEN KOULUJEN YM. VASTAAVEN LATOSKETTÖiDEN LAATKKORUOASSA 1994 kaupunki Ympäristövirast Raprtti 2 /1994. - Oulun Oulu 1 RUOKASUOlA- JA RASVAPTOSUUS OULUlASTEN KOULUJEN

Lisätiedot

Biolääketieteellinen alkoholitutkimus

Biolääketieteellinen alkoholitutkimus Bilääketieteellinen alkhlitutkimus saavutuksia ja haasteita Kai Lindrs Sumalaisella alkhlitutkimuksella n vankat perinteet ja hyvä kansainvälinen maine myös bilääketieteen alalla. Bilgista ja lääketieteellistä

Lisätiedot

JFunnel: Käytettävyysohjatun vuorovaikutussuunnittelun prosessiopas

JFunnel: Käytettävyysohjatun vuorovaikutussuunnittelun prosessiopas Versi 2/2010 JFunnel: Käytettävyyshjatun vurvaikutussuunnittelun prsessipas Kirjittaja n timinut käytettävyysasiantuntijana, - tutkijana ja -kuluttajana 15 vuden ajan. Hän n kehittänyt ja sveltanut käytettävyyssuunnittelun

Lisätiedot

pienempää, joten vektoreiden välinen kulma voidaan aina rajoittaa välille o. Erikoisesti on

pienempää, joten vektoreiden välinen kulma voidaan aina rajoittaa välille o. Erikoisesti on 5 Pistetul ja sen svellutuksia Kun kahdella vektrilla, a ja b n hteinen alkupiste, niiden määräämät pulisurat jakavat tasn kahteen saan, kahteen kulmaan, jtka vat tistensa eksplementtikulmia, siis kulmia,

Lisätiedot

Ongelma 1: Mistä joihinkin tehtäviin liittyvä epädeterminismi syntyy?

Ongelma 1: Mistä joihinkin tehtäviin liittyvä epädeterminismi syntyy? Ongelma : Mistä jihinkin tehtäviin liittyvä epädeterminismi syntyy? 0-0 Lasse Lensu Ongelma : Miten vidaan pelata algritmisesti? 0-0 Lasse Lensu Ongelma : Onk mahdllista pelata ptimaalisesti? 0-0 Lasse

Lisätiedot

Ruokajätteen. vähentäminen. Tiina Toivonen. Ekokokkikurssi 21.11.2015

Ruokajätteen. vähentäminen. Tiina Toivonen. Ekokokkikurssi 21.11.2015 Rukajätteen vähentäminen Tiina Tivnen Ekkkkikurssi 21.11.2015 Ravinnepankki rukahävikin ravinteet hyötykäyttöön hanke Tteutusaika: 2015-2016 Tavitteet: rukahävikin vähentäminen ja hyödyntäminen ravinteiden

Lisätiedot

Ongelma 1: Mistä joihinkin tehtäviin liittyvä epädeterminismi syntyy?

Ongelma 1: Mistä joihinkin tehtäviin liittyvä epädeterminismi syntyy? Ongelma : Mistä jihinkin tehtäviin liittyvä epädeterminismi syntyy? 0-0 Lasse Lensu Ongelma : Miten vidaan pelata algritmisesti? 0-0 Lasse Lensu Ongelma : Onk mahdllista pelata ptimaalisesti? 0-0 Lasse

Lisätiedot

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiantuotannon toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiantuotannon toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista ENEGIATEHOKKUUSspimukset 2017 2025 Energiantutannn timenpidehjelma Yhteenvet vuden 2017 tulksista 1 Sisällys ENERGIANTUOTANNON TOIMENPIDEOHJELMA 2017 Jhdant Liittymistilanne Liittyneiden määrä Energiatehkkuustimenpiteet

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus, Peltotuki 2016.1

Ajankohtaiskatsaus, Peltotuki 2016.1 Ajankhtaiskatsaus, Pelttuki 2016.1 Sftsal Oy huhtikuu 2016 Seuraa Pelttuen alkuruudun Tiedtteet-timinta ja sivustn www.sftsal.fi ajankhtaistiedtteita! Lyhyesti Muista palauttaa 5 vuden viljelysuunnitelma

Lisätiedot

Aktia-konsernin palkka- ja palkkioselvitys

Aktia-konsernin palkka- ja palkkioselvitys Aktia-knsernin palkka- ja palkkiselvitys Tämä selvitys nudattaa hallinnintikdin (1.10.2010) susitusta 47, jnka mukaan Aktian tulee selvittää Aktia Pankki Oyj:n (Aktia) timitusjhtajalle, muulle knserninjhdlle,

Lisätiedot

MoViE- sovelluksen käyttöohjeet

MoViE- sovelluksen käyttöohjeet MViE- svelluksen käyttöhjeet Yleistä tieta: MViE- palvelua vidaan käyttää mbiililaitteilla jk käyttämällä laitteessa levaa selainhjelmaa tai lataamalla laitteeseen ma MViE- svellus Svelluksen kautta vidaan

Lisätiedot

KATSAUKSIA. määrä on kaksi kertaa suurempi kuin kymmenen vuotta aikaisemmin. Alkoholinen maksakirroosi on meilla yleistynyt

KATSAUKSIA. määrä on kaksi kertaa suurempi kuin kymmenen vuotta aikaisemmin. Alkoholinen maksakirroosi on meilla yleistynyt KATSAUKSIA MAKSAKIRROOSI YLEISTYNYT NOPEASTI JOUKO MANNINEN Runsas alkhlin kayttti lisaä sairastuvuutta ja kulleisuutta. Tutkijiden keskuudessa vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että alkhlihaitat -

Lisätiedot

RISTIKKO. Määritelmä:

RISTIKKO. Määritelmä: RISTIKKO Määritelmä: Kitkattmilla nivelillä tisiinsa yhdistettyjen sauvjen mudstamaa rakennetta santaan ristikksi. Ristikn sauvat vat rakennesia, jtka ttavat vastaan vain vet tai puristusrasituksen. Js

Lisätiedot

Domperidonin hyväksytyt käyttöaiheet, jotka on lueteltu alkuperäisvalmisteen CDS-asiakirjassa, ovat seuraavat:

Domperidonin hyväksytyt käyttöaiheet, jotka on lueteltu alkuperäisvalmisteen CDS-asiakirjassa, ovat seuraavat: Liite II Tieteelliset jhtpäätökset ja perusteet myyntilupien peruuttamiselle tai myyntilupien ehtjen muuttamiselle sveltuvin sin sekä yksityiskhtainen selvitys lääketurvallisuuden riskinarviintikmitean

Lisätiedot

Aloite toimitusvelvollisen myyjän taseselvitystavan muuttamisesta

Aloite toimitusvelvollisen myyjän taseselvitystavan muuttamisesta SÄHKÖKAUPPA ALOITE 1(5) Heinimäki, Leht 19.6.2014 Työ- ja elinkeinministeriö Art Rajala Alite timitusvelvllisen myyjän taseselvitystavan muuttamisesta Energiatellisuus ry ehdttaa muutsta timitusvelvllisen

Lisätiedot

Tämä ruutu näkyy ainoastaan esikatselutilassa.

Tämä ruutu näkyy ainoastaan esikatselutilassa. FINLAND_Decisin_Making_March_3_4cuntry_study(1) Tämä kysely n sa neljän maan vertailututkimusta, jssa tutkitaan päätöksenteka lastensujelussa Nrjassa, Sumessa, Englannissa ja Yhdysvallissa. Samat kysymykset

Lisätiedot

Kelan järjestelmä muodostaa erän apteekin yhden vuorokauden aikana lähettämistä ostoista.

Kelan järjestelmä muodostaa erän apteekin yhden vuorokauden aikana lähettämistä ostoista. 11 Tilitysmenettely Kelalta tai työpaikkakassalta tilitettävä kustannus syntyy sillin, kun lääkkeet luvutetaan asiakkaalle sairausvakuutuslain mukaisella krvauksella vähennettyyn hintaan. Kun lääkkeet

Lisätiedot

KTJkii-aineistoluovutuksen tietosisältö

KTJkii-aineistoluovutuksen tietosisältö KTJkii-aineistluvutuksen tietsisältö 2008-02-12 Versi 1.05 2009-02-10 Versi 1.06 2010-02-16 Versi 1.07 2011-02-14 Versi 1.08 2012-02-13 Versi 1.09 2013-02-25 Versi 1.10 2014-02-10 Versi 1.11 Yleistä Ominaisuustietjen

Lisätiedot

Ohje viranomaisille 8/2012 1 (6)

Ohje viranomaisille 8/2012 1 (6) Ohje viranmaisille 8/2012 1 (6) Dnr 7845/06.10.06.00/2012 Jakelussa mainituille Tupakkalaki ulkalueilla järjestettävissä yleisötilaisuuksissa Taustaa Tämä hje n päivitys Ssiaali- ja terveysalan lupa- ja

Lisätiedot

Valtuutettu Antero Aulakosken valtuustoaloite Fennovoiman hankkeeseen valmistautumisesta

Valtuutettu Antero Aulakosken valtuustoaloite Fennovoiman hankkeeseen valmistautumisesta Valtuutettu Anter Aulaksken valtuustalite Fennviman hankkeeseen valmistautumisesta Valtuustalite Valtuutettu Anter Aulaksken valtuustkysymys 31.8.2015/Selntek Fennviman hankkeesta ja siihen valmistautumisesta:

Lisätiedot

Fy06 Koe 20.5.2014 Kuopion Lyseon lukio (KK) 1/6

Fy06 Koe 20.5.2014 Kuopion Lyseon lukio (KK) 1/6 Fy06 Ke 0.5.04 Kupin Lysen luki (KK) /6 6p/tehtävä.. Kaksi varattua palla rikkuu lankjen varassa lähellä tisiaan. Pallt vetävät tisiaan puleensa 0,66 N vimalla. Pienemmän palln varaus n kaksinkertainen

Lisätiedot

KUULEMINEN KURINPITOMENETTELYSSÄ

KUULEMINEN KURINPITOMENETTELYSSÄ www.ylikraka.fi KUULEMINEN KURINPITOMENETTELYSSÄ Urheilujuridiikan päivä 5.11.2015 asianajaja Antti Linna Esityksen aiheet Vastapulen kuulemisen periaate Sääntely Oikea ja riittävä kuuleminen Case H vs.

Lisätiedot

Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje

Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje Esittelijä Nurttila Annika Sivu/sivut 1 / 6 Maahantujat: mavalvntasuunnitelman ja sen tteutumisen tarkastuslmakkeen käyttöhje Tarkastuksen tavitteena n selvittää, nk maahantujalla mavalvntasuunnitelmassaan

Lisätiedot

Henkilöstöpalveluiden tiedote 5/2011

Henkilöstöpalveluiden tiedote 5/2011 Lutu 29.12.2011 13:26:00 29.12.2010 Henkilöstöpalveluiden tiedte 5/2011 KEVÄÄN REKRYTOINTIEN AIKATAULUT Kevään 2012 keskitetyt rekrytinnit tteutetaan seuraavan aikataulun mukaan: Tammikuussa täyttölupa-anmusten

Lisätiedot

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA Kangasalan varhaiskasvatus tarjaa lapsen ja perheen tarvitsemat varhaiskasvatuspalvelut perheen tilanteen ja tarpeen mukaisesti; kkpäivähita, sapäivähita, perhepäivähita,

Lisätiedot

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen (2012-2013) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen (2012-2013) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4 VIHI-Frssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innvaatiiden kehittäminen (2012-2013) Pisttekstiilit 2012, Wrkshp -ryhmät 1-4 HAMK Frssa 24.5.2012 1. Suljetun tekstiilimateriaalin kierrn kehittäminen

Lisätiedot

KOSMOLOGISIA HAVAINTOJA

KOSMOLOGISIA HAVAINTOJA KOSMOLOGISIA HAVAINTOJA 1) Olbersin paradksi Miksi taivas n öisin musta? Js tähdet lisivat jakautuneet keskimäärin tasaisesti äärettömään ja muuttumattmaan avaruuteen, tulisi taivaan listaa yhtä kirkkaana

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 7 27.01.2016. 7 Asianro 201/10.00.02.01/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 7 27.01.2016. 7 Asianro 201/10.00.02.01/2016 Kupin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 7 Asianr 201/10.00.02.01/2016 Puijnlaaksn etelärinteen tnttien luvutusehdt Kiinteistöjhtaja Jari Kyllönen Maamaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut Tekninen lautakunta

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN SELVITYS

POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN SELVITYS PHJIS - KAR JALA SAIRAAHIT - 1 (2) JA SSIAALIPALVLUJ KUTAYHTYM Ä Jhtajaylilääkäri Itä-Sumen aluehallintvirast Kirjaam PL 5 511 MIKKLI Viite: AVI: n lausunt - ja selv ityspyyntö 15.9.214 Dnr ISAVI/443/5.7.5/213

Lisätiedot

Fysiikan labra Powerlandissa

Fysiikan labra Powerlandissa Fysiikan labra Pwerlandissa Bumper Cars Bumper Cars n suuri autrata jka spii niin vanhille kuin nurillekin kuljettajille. Autt vat varustetut turvavöin ja autja vi ajaa yksin tai pareittain. Lievemmät

Lisätiedot

B2C KOHDERYHMÄPALVELUT PALVELUKUVAUS

B2C KOHDERYHMÄPALVELUT PALVELUKUVAUS PALVELUKUVAUS 1 (5) 14.5.2012 Ulkinen B2C KOHDERYHMÄPALVELUT PALVELUKUVAUS Itella Psti Oy Osite Puh. 020 4511 Asiakas- ja verkkratkaisut PL 6 Ktipaikka: Helsinki Khderyhmä- ja rekisteripalvelut 00011 ITELLA

Lisätiedot

PAKKAUSSELOSTE. Livensa 300 mikrogrammaa/24 tuntia depotlaastari Testosteroni

PAKKAUSSELOSTE. Livensa 300 mikrogrammaa/24 tuntia depotlaastari Testosteroni PAKKAUSSELOSTE Livensa 300 mikrgrammaa/24 tuntia deptlaastari Teststerni Lue tämä pakkausselste hulellisesti, ennen kuin alitat lääkkeen käyttämisen. - Säilytä tämä pakkausselste. Vit tarvita sitä myöhemmin.

Lisätiedot

Moottoroidun B-ryhmän varjoliitimen koulutusohjelma

Moottoroidun B-ryhmän varjoliitimen koulutusohjelma Mttridun B- varjliitimen kulutushjelma Tämä kulutushjelma n Sumen ilmailuliitt (SIL) ry:n hyväksymä yleisesti käytettävä kulutushjelma, jka tulee 1.1.2012 päivätyn mttridun varjliitimen kulutushjeen rinnalle.

Lisätiedot

Geometrinen piirtäminen

Geometrinen piirtäminen Gemetrinen piirtäminen Nimet: Piirtäkää gemetrisesti nelikulmi, jnka kaikki sivut vat yhtä pitkät. Valmistautukaa selittämään muille, miksi piirtämistapa timii. Opettajalle Ehdtus tunnin rakenteesta: Alustusvaihe

Lisätiedot

KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU

KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU PÖYTÄKIRJA VIESTINNÄN KESKUSLIITTO SUOMEN JOURNALISTILIITTO KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU Aika 3.6.2016 Paikka Eteläranta 10, Helsinki Läsnä Elina Nissi edustaen VKL:a Ltta

Lisätiedot

Koulutustilaisuudessa tehtiin kolme ryhmätyötä. Seuraavassa on koonti ryhmätöiden tuloksista.

Koulutustilaisuudessa tehtiin kolme ryhmätyötä. Seuraavassa on koonti ryhmätöiden tuloksista. EKOTUKIKITOIMINNAN PERUSKOULUTUS OSA II MAANANTAI 13.2.2012 Kulutustilaisuudessa tehtiin klme ryhmätyötä. Seuraavassa n knti ryhmätöiden tulksista. Alussa phdittiin mitä tulee mieleen kestävästä kuluttamisesta.

Lisätiedot

ELEMENTTIMENETELMÄN PERUSTEET SESSIO 09: Tasoristikon sauvaelementti, osa 2.

ELEMENTTIMENETELMÄN PERUSTEET SESSIO 09: Tasoristikon sauvaelementti, osa 2. 9/ ELEMENTTIMENETELMÄN PERSTEET SESSIO 9: Tasristikn sauvaelementti, sa. ES9E Svelletaan tasristikn sauvaelementin teriaa kuvan (a) kahden pisteviman kurmittamaan ristikkn, jnka elementtiverkssa (b) n

Lisätiedot

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista ENEGIATEHOKKUUSspimukset 2017 2025 Vukra-asuntyhteisöjen timenpidehjelma Yhteenvet vuden 2017 tulksista 1 Sisällys VUOKRA-ASUNTOYHTEISÖJEN TOIMENPIDEOHJELMA 2017 Jhdant Liittymistilanne Liittyneiden määrä

Lisätiedot

1.1.2015. Toimituskohteen paikka määritellään mittauslaitteiston sijainnin mukaan.

1.1.2015. Toimituskohteen paikka määritellään mittauslaitteiston sijainnin mukaan. 1 (5 ) Gasum Energiapalvelut Oy TEHOTEMPO ALKAEN (svelletaan yli 1,2 MW:n laitksiin) 1. KAASULIITTYMÄ 1.1 Timituskhde ja timitusraja Timituskhteen paikka määritellään mittauslaitteistn sijainnin mukaan.

Lisätiedot

Palkkataso ja kokonaiskysyntä työttömyyden selittäjinä Suomessa 1963-1996

Palkkataso ja kokonaiskysyntä työttömyyden selittäjinä Suomessa 1963-1996 Kansantaludellinen aikakauskirja - 93. vsk. - 1/1997 Palkkatas ja kknaiskysyntä työttömyyden selittäjinä Sumessa 1963-1996 MKA LNDEN VTT, vs. prfessri Helsingin ylipist, kansantalustieteen laits 1 Jhdant

Lisätiedot

CALPEX Aluelämpöputkisto Putkijärjestelmä, joka maksaa itsensä takaisin

CALPEX Aluelämpöputkisto Putkijärjestelmä, joka maksaa itsensä takaisin CALPEX Aluelämpöputkist Putkijärjestelmä, jka maksaa itsensä takaisin Kestävää laatua CALPEX Testaus ja valvnta Tutant Kiepitys CALPEX n krkealaatuinen aluelämpöverkn lämmitys- ja käyttövesiputkijärjestelmä:

Lisätiedot

MENETTELYTAPAOHJE RAKENNUTTAMINEN HSY JA HELSINGIN KAUPUNKI 17.6.2015 Liite 3

MENETTELYTAPAOHJE RAKENNUTTAMINEN HSY JA HELSINGIN KAUPUNKI 17.6.2015 Liite 3 Sisällysluettel 1 Menettelytapahje ja sen käyttö... 2 2 Hankinta... 2 2.1 Urakan valmistelu ja kilpailutus... 2 2.2 Tarjus... 3 2.3 Tilaus... 3 2.4 Lisä- ja muutstyöt... 3 3 Valvnta... 4 4 Vastaantt...

Lisätiedot

Asiakasmaksulain muutosten vaikutuksia mikro s i mul o intim e netel mäll ä arvi o ituna

Asiakasmaksulain muutosten vaikutuksia mikro s i mul o intim e netel mäll ä arvi o ituna 1 (s) Asiakasmaksulain muutsten vaikutuksia mikr s i mul intim e netel mäll ä arvi ituna Liite THL:n lausunt nthl/164/4.00.02/2079 asìakasmaksulaista HE 3t0 /2018 Sisälys L. Hallituksen esityksen kknaisvaikutukset

Lisätiedot

GOLFMATKA PRAHA KEVÄT 2015/SS

GOLFMATKA PRAHA KEVÄT 2015/SS Glf Resrt Knpiste GOLFMATKA PRAHA KEVÄT 2015/SS KOSKI ARI Henkilömäärä: Nimi: 5 + PRO KOSKI ARI Sähköpsti: ari.kski@utlk.cm FINNAIRIN SUORAT LENNOT Lähtöpäivä Lähtöaika Saapuminen Lennn numer Reitti 26.4.2015

Lisätiedot

Lisämateriaalia: tilayhtälön ratkaisu, linearisointi. Matriisimuuttujan eksponenttifunktio:

Lisämateriaalia: tilayhtälön ratkaisu, linearisointi. Matriisimuuttujan eksponenttifunktio: Lisämateriaalia: tilayhtälön ratkaisu, linearisinti Matriisimuuttujan ekspnenttifunkti: Kun A n neliömatriisi, niin määritellään 1 1 1 e I ta t A t A t A 2 6 i! At 2 2 3 3 i i jnka vidaan tdistaa knvergivan

Lisätiedot

KR-Tukefin 2011-2012 Korjausrakentamiseen uusia toimintamalleja ARA ja TEKES. Loppuraportti

KR-Tukefin 2011-2012 Korjausrakentamiseen uusia toimintamalleja ARA ja TEKES. Loppuraportti KR-Tukefin 2011-2012 Krjausrakentamiseen uusia timintamalleja ARA ja TEKES Lppuraprtti Sisältö Tiivistelmä sivu 1. KR-Tukefin tuttavuushanke 3 1.1. KR-Tukefin- hanke ja sen tavitteet 3 1.2. Hankkeen eteneminen

Lisätiedot

TIedOTe. varainhoitovuodelta 2010. vuosikertomukset. varainhoitovuoden 2010 vuosikertomusten esittely ja vuosikertomuksia koskevat selvitykset

TIedOTe. varainhoitovuodelta 2010. vuosikertomukset. varainhoitovuoden 2010 vuosikertomusten esittely ja vuosikertomuksia koskevat selvitykset euroopan TILINTARKAsTusTuOMIOIsTuIN TIedOTe varainhitvuden 2010 vusikertmusten esittely ja vusikertmuksia kskevat selvitykset vuosikertomukset varainhoitovuodelta 2010 VUOSIKERTOMUS 2010 TIEDOTE 1 LUKIJALLE

Lisätiedot

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Toimitilakiinteistöjen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista ENEGIATEHOKKUUSspimukset 2017 2025 Timitilakiinteistöjen timenpidehjelma Yhteenvet vuden 2017 tulksista 1 Sisällys TOIMITILAKIINTEISTÖJEN TOIMENPIDEOHJELMA 2017 Jhdant Liittymistilanne Liittyneiden määrä

Lisätiedot

TYÖASIAKIRJA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI

TYÖASIAKIRJA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talusarvin valvntavalikunta 4.9.2013 TYÖASIAKIRJA erityiskertmuksesta nr 7/2013 (vastuuvapaus 2012) Onk Eurpan glbalisaatirahast tunut EU:n lisäarva integritaessa irtisanttuja

Lisätiedot

Neuvoston säädösten lopullista hyväksymistä koskevat pöytäkirjan osat, joihin yleisöllä on oikeus tutustua, ovat tämän pöytäkirjan lisäyksessä 1.

Neuvoston säädösten lopullista hyväksymistä koskevat pöytäkirjan osat, joihin yleisöllä on oikeus tutustua, ovat tämän pöytäkirjan lisäyksessä 1. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 7. julukuuta 2001 (20.12) (OR. fr) 14235/01 LIMITE PV/CONS 68 AGRI 235 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Neuvstn 2387. istunt (maatalus) Bryssel, 20. marraskuuta 2001 1 Neuvstn

Lisätiedot

KAIKKI ALKAA TIEDOSTA TULOKSELLISTA DIGITAALISESTI OHJAAVAA UUSIOKÄYTTÖÄ MAANRAKENTAMISEEN

KAIKKI ALKAA TIEDOSTA TULOKSELLISTA DIGITAALISESTI OHJAAVAA UUSIOKÄYTTÖÄ MAANRAKENTAMISEEN KAIKKI ALKAA TIEDOSTA TULOKSELLISTA DIGITAALISESTI OHJAAVAA UUSIOKÄYTTÖÄ MAANRAKENTAMISEEN Maapörssi Maapörssi n alittanut nettiphjaisen tiedn välittämisen ylijäämä maa-ainesten kierrätyksen edistämiseksi

Lisätiedot

TAPULIKAUPUNGINTIEN ETELÄPUOLI JA MAATULLIN ALA-ASTEEN YMPÄRISTÖ

TAPULIKAUPUNGINTIEN ETELÄPUOLI JA MAATULLIN ALA-ASTEEN YMPÄRISTÖ Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirast, kirjaam PL 2100 00099 Helsingin kaupunki TAPULIKAUPUNGINTIEN ETELÄPUOLI JA MAATULLIN ALA-ASTEEN YMPÄRISTÖ Tapulikaupunki- Seura ry. esittää seuraavaa: Yleistä

Lisätiedot

Tuulivoima, Suomen Hyötytuuli Oy / TOF ja Sachtleben Kirrinsanta. Tasoristeyksien saneeraussuunnitelman toteutuminen

Tuulivoima, Suomen Hyötytuuli Oy / TOF ja Sachtleben Kirrinsanta. Tasoristeyksien saneeraussuunnitelman toteutuminen Kaupunkisuunnittelu Yleisötilaisuus Yyterinniemi Lyttylä sayleiskaava 27.5.2014 Yyterin kylpylähtelli - Kaupunkisuunnittelupäällikkö Olavi Mäkelä avasi tilaisuuden ja tivtti läsnälijat tervetulleiksi.

Lisätiedot

MAKSETUISTA ELÄKKEISTÄ ELÄKESELVITTELYÄ VARTEN ETK:LLE ANNETTAVAN ELÄKEMENOTIEDOSTON SEKÄ PERINTÄTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE VUODELLE 2013

MAKSETUISTA ELÄKKEISTÄ ELÄKESELVITTELYÄ VARTEN ETK:LLE ANNETTAVAN ELÄKEMENOTIEDOSTON SEKÄ PERINTÄTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE VUODELLE 2013 1 (25) MAKSETUISTA ELÄKKEISTÄ ELÄKESELVITTELYÄ VARTEN ETK:LLE ANNETTAVAN ELÄKEMENOTIEDOSTON SEKÄ PERINTÄTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE VUODELLE 2013 Sisällysluettel OSA I: ELÄKEMENOTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE... 3 YLEISTÄ...

Lisätiedot

Eurovac 200T Purunpoistolaite

Eurovac 200T Purunpoistolaite Eurvac 200T Purunpistlaite Käyttö- ja hult-hje Sumen Imurikeskus Oy Tehtaankatu 18 38700 Kankaanpää Puh. +358 (0)2 576 700 Fax. +358 (0)2 576 7010 www.sumenimurikeskus.fi eurvac@sumenimurikeskus.fi Krnr

Lisätiedot

Liite II. Tieteelliset johtopäätökset ja perusteet. myyntilupien ehtojen muuttamiselle (suun kautta otettavat valmisteet)

Liite II. Tieteelliset johtopäätökset ja perusteet. myyntilupien ehtojen muuttamiselle (suun kautta otettavat valmisteet) Liite II Tieteelliset jhtpäätökset ja perusteet myyntilupien ehtjen muuttamiselle (suun kautta tettavat valmisteet) ja myyntilupien peruuttamiselle (parenteraaliset valmisteet) 9 Tieteelliset jhtpäätökset

Lisätiedot

Tee taulukko avioliiton, avoliiton ja rekisteröidyn parisuhteen eroista

Tee taulukko avioliiton, avoliiton ja rekisteröidyn parisuhteen eroista Tee taulukk aviliitn, avliitn ja rekisteröidyn parisuhteen erista Avliitt Aviliitt Rekisteröity parisuhde Lisäksi tee tehtävät 2 ja 4 s. 42 Avliitt Aviliitt Rekisteröity parisuhde Avliittn ei kuulu juridisia

Lisätiedot

Suomen vetovoimaisin opiskelijakunta

Suomen vetovoimaisin opiskelijakunta Sumen vetvimaisin piskelijakunta Strategia 2013-2015 1 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. MISSIO JA VISIO... 3 2.1.Missi... 3 2.2.Visi... 4 3. PAINOPISTEET... 4 3.1. Erinmaiset palvelut... 4 3.2. Osaavat ja

Lisätiedot

Onko Suomessa, enää, sosiaaliturvaa? TILAISUUSMUISTIO MAALISKUU 2016

Onko Suomessa, enää, sosiaaliturvaa? TILAISUUSMUISTIO MAALISKUU 2016 Onk Sumessa, enää, ssiaaliturvaa? -tilaisuuden muisti maaliskuu 2016 sivu 1 / 10 Kuka kuuntelee köyhää? -verkst Onk Sumessa, enää, ssiaaliturvaa? TILAISUUSMUISTIO MAALISKUU 2016 Phjamuistiinpant kirjittanut

Lisätiedot

Vaaratilanteet - ilmoittaminen ja hyödyntäminen

Vaaratilanteet - ilmoittaminen ja hyödyntäminen 2012 Vaaratilanteet - ilmittaminen ja hyödyntäminen Tilastllisesti yhtä vakavaa tapaturmaa khden sattuu samankaltaisessa työssä: 1 10 30 600 Vakava tapaturma Lievä tapaturma Materiaalivahink Vaaratilanne

Lisätiedot

Hävitä kaikki käyttämättömät säiliöt, joita tämä markkinoilta poistaminen koskee.

Hävitä kaikki käyttämättömät säiliöt, joita tämä markkinoilta poistaminen koskee. 5.7.2013 Medtrnic-viite: FA586 Hyvä Paradigm-insuliinipumpun käyttäjä Tällä kirjeellä ilmitamme, että Medtrnic MiniMed pistaa vapaaehtisesti markkinilta Paradigminsuliinipumpuissamme käytettävien MMT-326A-mallin

Lisätiedot

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Kuntien energiatehokkuussopimus Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Kuntien energiatehokkuussopimus Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista ENEGIATEHOKKUUSspimukset 2017 2025 Kuntien energiatehkkuusspimus Yhteenvet vuden 2017 tulksista 1 Sisällys Kunta-alan energiatehkkuusspimus 2017 Jhdant Liittymistilanne Liittyneiden määrä Energiatehkkuustimenpiteet

Lisätiedot

Spectrum kokous 11-12.2.2013, Sturenkatu 2a, Helsinki

Spectrum kokous 11-12.2.2013, Sturenkatu 2a, Helsinki Spectrum kkus 11-12.2.2013, Sturenkatu 2a, Helsinki Yleiset ajatukset ja ideat Miksi maanne n valinnut kääntää tietyn san Spectrumia? Sumi Kääntää Appendix 1 - Tämä n sitä, mitä Sumen muset tarvitsevat

Lisätiedot

Päivittyvä päivittäisyhteys: Palvelun sisältö on helmi, mutta suureen julkiseen tukeen ja joustamaton liikennöintisopimus estäneet helmen

Päivittyvä päivittäisyhteys: Palvelun sisältö on helmi, mutta suureen julkiseen tukeen ja joustamaton liikennöintisopimus estäneet helmen Päivittyvä päivittäisyhteys: Palvelun sisältö n helmi, mutta suureen julkiseen tukeen ja justamatn liikennöintispimus estäneet helmen kirkastumista. Päivitetään enemmän yrittäjävetiseksi ja enemmän Phjis-Karjalan

Lisätiedot

3. Kolmiulotteisten kohteiden esitys ja mallintaminen: jatkoa

3. Kolmiulotteisten kohteiden esitys ja mallintaminen: jatkoa . Klmiultteisten khteiden esitys ja mallintaminen: jatka Mnikulmiverkkn nähden ilmeisiä etuja vat: eksakti analyyttinen esitysmut klmiultteinen mudn mukkaaminen mahdllista vähemmän muistitilaa vaativa

Lisätiedot

Seudullisten kehittämisyhtiöiden rooli työ- ja elinkeinopolitiikan

Seudullisten kehittämisyhtiöiden rooli työ- ja elinkeinopolitiikan 9.4.2015 1 / 8 Työ- ja elinkeinministeriö Viite: TEM/574/00.06.02/2015 Seudullisten kehittämisyhtiöiden rli työ- ja elinkeinplitiikan edistämisessä 1. TEM:n kysymykset ja vastaukset niihin: 1.1. Kehittämisyhtiöiden

Lisätiedot

Plus500CY Ltd. Tietosuoja- ja evästekäytäntö

Plus500CY Ltd. Tietosuoja- ja evästekäytäntö Plus500CY Ltd. Tietsuja- ja evästekäytäntö Tietsuja- ja evästekäytäntö Tämä verkksivust n Plus500CY Ltd:n ( me, meille, meidän ) perima. Me kunniitamme tietjen luttamuksellisuutta ja ihmisten yksityisyyttä.

Lisätiedot

Sisäkorvaistutteen saaneiden lasten kuntoutuksen ja tulkkauspalvelujen tarkoituksenmukaisuus ja tulevaisuuden tarve. 2. vaiheen haastattelututkimus.

Sisäkorvaistutteen saaneiden lasten kuntoutuksen ja tulkkauspalvelujen tarkoituksenmukaisuus ja tulevaisuuden tarve. 2. vaiheen haastattelututkimus. Sisäkrvaistutteen saaneiden lasten kuntutuksen ja tulkkauspalvelujen tarkituksenmukaisuus ja tulevaisuuden tarve. 2. vaiheen haastattelututkimus. ---------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Yhtiöistä - 11 on varmasti ara-rajoitusten alaisia, - kaksi todennäköisesti ara-rajoitusten alaisia ja - kolme vapaata ara-arajoituksista.

Yhtiöistä - 11 on varmasti ara-rajoitusten alaisia, - kaksi todennäköisesti ara-rajoitusten alaisia ja - kolme vapaata ara-arajoituksista. 1 LUONNOS 10.6.2008 YHTEENVETOA ASUNTOTOIMINNASTA KY:n lakatessa KY:llä levien asuntjen/talyhtiöiden siirtämistä kskevia vaihtehtja vat lähinnä: - asuntjen siirtäminen KY säätiöön suraan säätiön alaisuuteen

Lisätiedot

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI Tampellan esplanadi 6, 33100 Tampere, puh. 010 841 1880, fax 010 841 1888, www.pallliitt.fi/tampere Jaettu vastuu auttaa yhteisöä kehittymään Ihmisyhteisöt rakentuvat

Lisätiedot

20.6.2011. Hankinnasta on julkaistu ennakkoilmoitus HILMA- palvelussa 10.5.2011.

20.6.2011. Hankinnasta on julkaistu ennakkoilmoitus HILMA- palvelussa 10.5.2011. SUOJAVAATEPALVELUHANKINTA Peruspalvelukeskus Oiva liikelaits kuuluu Hlllan kunnan rganisaatin ja tuttaa ssiaali- ja perusterveydenhullnpalvelut yhteistiminta-alueen kuntien (Asikkala, Hllla, Hämeenkski,

Lisätiedot

Liite III. Muutoksia valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen tiettyihin kohtiin

Liite III. Muutoksia valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen tiettyihin kohtiin Hum! Liite III Muutksia valmisteyhteenvedn ja pakkausselsteen tiettyihin khtiin Kyseessä levat valmisteyhteenvedn ja pakkausselsteen khdat vat lausuntpyyntömenettelyn tulksia. Jäsenvaltin timivaltaiset

Lisätiedot

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Palvelualan yleinen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Palvelualan yleinen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista ENEGIATEHOKKUUSspimukset 2017 2025 Palvelualan yleinen timenpidehjelma Yhteenvet vuden 2017 tulksista 1 Sisällys PALVELUALAN YLEINEN TOIMENPIDEOHJELMA 2017 Jhdant Liittymistilanne Liittyneiden määrä Liittyneiden

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI MAASELÄNKANKAAN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA VASTINEET MIKKO YLIKULJUN TEKEMÄÄN VALITUKSEEN

OULAISTEN KAUPUNKI MAASELÄNKANKAAN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA VASTINEET MIKKO YLIKULJUN TEKEMÄÄN VALITUKSEEN OULAISTEN KAUPUNKI MAASELÄNKANKAAN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA VASTINEET MIKKO YLIKULJUN TEKEMÄÄN VALITUKSEEN Phjis- Sumen hallint-ikeus PL 189 90101 OULU 26.10.2014 (saapunut 27.10.2014) Valituksen laatijan

Lisätiedot

Mamma mia, mitkä Maccarat!

Mamma mia, mitkä Maccarat! 1/2016 On helppa kehittää tutteita jihin ihmiset rakastuvat, kun itse rakastaa sitä, mitä tekee. Mamma mia, mitkä Maccarat! UUTUUS UUTUUS KaritsaSalsiccia Yksikköpain 260g 85% Nautanakki karitsan Yksikköpain

Lisätiedot

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT FI_Annex III_mnbeneficiary_valmis.dc I. JOHDANTO LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT Tämä liite täydentää spimuksessa määriteltyjä ehtja tuen käyttämisestä hankkeen eri kululukissa. Nämä tarkennukset

Lisätiedot

Lausunto sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta

Lausunto sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta Helsinki 17.10.2012 Eduskunnan liikenne- ja viestintävalikunnalle Viite: VNS 4/2012 vp Lausunt sähköisen median viestintäpliittisesta hjelmasta Viestinnän Keskusliitt kiittää mahdllisuudesta antaa lausunt

Lisätiedot

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Elintarviketeollisuuden toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista ENEGIATEHOKKUUSspimukset 2017 2025 Elintarviketellisuuden timenpidehjelma Yhteenvet vuden 2017 tulksista 1 Sisällys ELINTARVIKETEOLLISUUDEN TOIMENPIDEOHJELMA 2017 Jhdant Liittymistilanne Liittyneiden määrä

Lisätiedot

Ylälinjasi johtaja on:

Ylälinjasi johtaja on: Tärkeää tieta sinulle jka let PM:n Teampartner Me pyrimme ylläpitämään krkeaa palvelutasa, jtta vimme pitää tästä kiinni n tärkeää, että hyödynnät seuraavaa infrmatita. Lue tämä tarkasti ja käy nämä asiat

Lisätiedot

Pöytäkirja. Toimialue 1/HO/sk 6.5.2015 1 (6) Finn-Medi 2, 7.krs, Kauppi-kabinetti, Biokatu 8, Tampere

Pöytäkirja. Toimialue 1/HO/sk 6.5.2015 1 (6) Finn-Medi 2, 7.krs, Kauppi-kabinetti, Biokatu 8, Tampere Timialue 1/HO/sk 6.5.2015 1 (6) HOITOEETTISEN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS Aika 5.5.2015 kl 9.07 12.00 Paikka Finn-Medi 2, 7.krs, Kauppi-kabinetti, Bikatu 8, Tampere Osallistujat Piispa Juha Pihkala puheenjhtaja

Lisätiedot

LUUNTIHEYSMITTAUS. www.pkssk.fi

LUUNTIHEYSMITTAUS. www.pkssk.fi 1 (5) LUUNTIHEYSMITTAUS Hakusanat/synnyymit: fysilgia, steprsi, luukat, DEXA, DXA, luuntiheys, murtuma, lnkkamurtuma, T-scre, Z-scre, murtumariski, seulnta, D-vitamiini. 1. YLEISTÄ Osteprsi eli luukat

Lisätiedot

Harjoituksia MAA5 - HARJOITUKSIA. 1. Olkoon ABCD mielivaltainen nelikulmio. Merkitse siihen vektorit. mutta molemmat puolet itseisarvojen sisällä????

Harjoituksia MAA5 - HARJOITUKSIA. 1. Olkoon ABCD mielivaltainen nelikulmio. Merkitse siihen vektorit. mutta molemmat puolet itseisarvojen sisällä???? MAA5 - HARJOITUKSIA 1. Olkn ABCD mielivaltainen nelikulmi. Merkitse siihen vektrit a) AB b) CA ja DB. 2. Neljäkäs eli vinneliö n suunnikkaan erikistapaus. Mitkä seuraavista väitteistä vat tsia neljäkkäässä

Lisätiedot

Ohje viranomaisille 3/ (5)

Ohje viranomaisille 3/ (5) Ohje viranmaisille 3/2010 1 (5) Dnr 7043/11.02.04.00.05/2010 Jakelussa mainituille Ulkalueilla järjestettäviä yleisiä tilaisuuksia kskeva tupakintikielt Taustaa Yleiset tilaisuudet Ssiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Etelä-Savon alueen arvio kulttuurin ja luovan talouden toimintaedellytyksistä 2013: kolmas sektori Etelä-Savossa vuosina 2009-2013

Etelä-Savon alueen arvio kulttuurin ja luovan talouden toimintaedellytyksistä 2013: kolmas sektori Etelä-Savossa vuosina 2009-2013 7.2.2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö Kirsi Kaunisharju Sähköp. kirsi.kaunisharju@minedu.fi Arvi kulttuurin ja luvan taluden timintaedellytyksistä 2013, hjeistus 7.11.2013 Etelä-Savn alueen arvi kulttuurin

Lisätiedot

Suomi 100 -tukiohjelma

Suomi 100 -tukiohjelma Sumi 100 -tukihjelma 1. Tavitteet Sumen valtillisen itsenäisyyden satavutisjuhlavutta vietetään vunna 2017. Valtineuvstn kanslian asettama Sumi 100 -hanke vastaa juhlavuden hjelman rakentamisesta. Ohjelman

Lisätiedot

3 Lämpölaajaneminen ja tilanyhtälöt

3 Lämpölaajaneminen ja tilanyhtälöt Läölaajaneinen ja tilanyhtälöt Läölaajeneinen POHDI J ETSI - a) Kaksisetalliläöittarissa n liitetty yhteen kaksi eri ateriaalista valistettua etalliliuskaa, jtka läölaajenevat eri tavalla Kska tinen laajenee

Lisätiedot

TiEDoTE. VUoSikErTomUS. EU:n TaloUSarVio VarainhoiToVUoDEllE 2007. EUrooPan TilinTarkaSTUSTUomioiSTUin

TiEDoTE. VUoSikErTomUS. EU:n TaloUSarVio VarainhoiToVUoDEllE 2007. EUrooPan TilinTarkaSTUSTUomioiSTUin EUrPan TilinTarkaSTUSTUmiiSTUin VUSikErTmUS EU:n TalUSarVi VarainhiTVUDEllE 2007 TiEDTE Sisältää tietja myös Eurpan kehitysrahastja kskevasta vusikertmuksesta JOHDANTO Eurpan tilintarkastustumiistuin

Lisätiedot

Keskusteluihimme viitaten tarjoamme otsikossa mainittua tehtävää mukaisesti.

Keskusteluihimme viitaten tarjoamme otsikossa mainittua tehtävää mukaisesti. TARJOUS Juni Kiimamaa / jun 25.8.2015 Nusiaisten kunta Juhani Kylämäkilä Hallintkuja 2 21270 Nusiainen KAITARAISTEN YRISTYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Keskusteluihimme viitaten tarjamme tsikssa mainittua

Lisätiedot

HENKKARIKLUBI. Mepco HRM uudet ominaisuudet vinkkejä eri osa-alueisiin 1 (16) 28.5.2015. Lomakkeen kansiorakenne

HENKKARIKLUBI. Mepco HRM uudet ominaisuudet vinkkejä eri osa-alueisiin 1 (16) 28.5.2015. Lomakkeen kansiorakenne 1 (16) Mepc HRM uudet minaisuudet vinkkejä eri sa-alueisiin Khta: Kuvaus: Lmakkeen kansirakenne Lmakkeen kansirakenne Lmakkeet vidaan kategrisida tiettyyn lmakekategriaan. Tämä helpttaa käyttäjiä hakemaan

Lisätiedot

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016 Timintasuunnitelma 2016 1. Yleistä JyväsRiihi ry n vunna 2000 perustettu maaseudun kehittämisyhdistys eli Leader-ryhmä. Yhdistys aktivi alueen timijita maehtiseen kehittämiseen ja yhteistyöhön. Timinnan

Lisätiedot

TEM-MENETELMIEN TESTAUSTA SYKSYLLA SU01\1JEN 1\7IAll\7J[ OY FINNEXPLORATION & Espoo HANNU SILVENNOINEN, Dl

TEM-MENETELMIEN TESTAUSTA SYKSYLLA SU01\1JEN 1\7IAll\7J[ OY FINNEXPLORATION & Espoo HANNU SILVENNOINEN, Dl TEM-MENETELMIEN TESTAUSTA SYKSYLLA 1 9 8 SU1\1JEN 1\7IAll\7J[ OY FINNEXPLORATION & Esp 12.2.1981 HANNU SILVENNOINEN, Dl 2 TEM-MENETELMIEN TESTAUSTA SYKSYLLÄ 198 1. YLEISTÄ 2. MITTAUKSISTA 2.1 SIROTEM 2.2

Lisätiedot

Leena Suurpää, Nuorisotutkimusverkosto (Nuorisotutkimusseura ry.), puheenjohtaja Katariina Soanjärvi, Humanistinen ammattikorkeakoulu, sihteeri

Leena Suurpää, Nuorisotutkimusverkosto (Nuorisotutkimusseura ry.), puheenjohtaja Katariina Soanjärvi, Humanistinen ammattikorkeakoulu, sihteeri 1 Nuristyön kehittämisverkst MUISTIO 4/2010 Kkus: Krdinaatiryhmän kkus Aika: ti 30.11.2010 kl 13.00 15.55 Paikka: Läsnä: DIAK (etelä), Järvenpää Päivi Harinen, Itä-Sumen ylipist (YUNET) Elna Hirvnen, Tampereen

Lisätiedot

Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelma Seurantaryhmän 2. kokous

Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelma Seurantaryhmän 2. kokous Muisti 1 (6) Pvm 23.5.2007 Dnr Kkemäenjen kalakantjen hit-hjelma Seurantaryhmän 2. kkus Aika: 14.3.2007 kl 10 Paikka: Huittisten kaupungintal, valtuustsali Läsnä: Osanttajalista, liite 1 Asialista 1. Kkuksen

Lisätiedot

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 1. Hallituksen tehtävien ja timinnan perusta Hallituksen tehtävät ja timintaperiaatteet perustuvat Sumen lainsäädäntöön, erityisesti sakeyhtiölakiin ja arvpaperimarkkinalakiin

Lisätiedot

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiavaltainen teollisuus Elinkeinoelämän Keskusliitto toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiavaltainen teollisuus Elinkeinoelämän Keskusliitto toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista ENEGIATEHOKKUUSspimukset 2017 2025 Energiavaltainen tellisuus Elinkeinelämän Keskusliitt timenpidehjelma Yhteenvet vuden 2017 tulksista 1 Sisällys ENERGIAVALTAINEN TEOLLISUUS ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO

Lisätiedot

Automaatiojärjestelmät 18.3.2010 Timo Heikkinen

Automaatiojärjestelmät 18.3.2010 Timo Heikkinen Autmaatijärjestelmät 18.3.2010 Tim Heikkinen AUT8SN Malliratkaisu 1 Kerr muutamalla lauseella termin tarkittamasta asiasta! (2 p / khta, yhteensä 6 p) 1.1 Hajautus (mitä tarkittaa, edut, haitat) Hajautuksella

Lisätiedot

GeoCalc 4 Julkaisutiedot

GeoCalc 4 Julkaisutiedot GeCalc 4 Julkaisutiedt Civilpint Oy 04/2019 2(5) 1 GEOCALC 4 JULKAISUTIEDOT 1.1 GEOCALC 4.1 (180419, R3461) Ohjelmistn lisensinti n päivitetty 64 bit versin. Lisenssipalvelimesta pitää lla asennettuna

Lisätiedot

KOKO-RUSSIA TIEDOTTAA Nro 5/2010 1/5

KOKO-RUSSIA TIEDOTTAA Nro 5/2010 1/5 KOKO-RUSSIA TIEDOTTAA Nr 5/2010 KOKO-RUSSIA MUKANA TAPAHTUMISSA KOKO-RUSSIA li mukana Sumi-päivillä Rstv na Dnussa, Etelä-Venäjällä, 17. 19.5. KOKO-RUSSIA verkst kartittaa Venäjän ptentiaalisia yhteistyöalueita.

Lisätiedot