Helsingin kaupunki Lausunt 1 (1) Talus- ja suunnittelukeskus Rahitusjhtaja 9.11.2011 Talus- ja suunnittelukeskuksen lausunt Kruununhaan tntin 4/4 asemakaavan muuttamisesta Talus- ja suunnittelukeskuksen mielestä Phjisesplanadi 5:n, ns. Lampan tala kskevan asemakaavan muuttaminen esitetyllä tavalla n tarkituksenmukaista. Vaikka Helsingissä n yleisesti ttaen tarvetta htellikapasiteetin lisäämiselle, kyseisen khteen asemakaavan muutsta vidaan pitää perusteltuna. Esitetty muuts mahdllistaa rakennuksen mnipulisemman ja justavamman käytön sallimalla tarvittaessa myös timisttiljen sijittamisen rakennukseen. Lisäksi talus- ja suunnittelukeskus kiirehtii kaavamuutsta Lampan taln käyttööntn mahdllistamiseksi krtteleiden elävöittämissuunnitelman mukaisesti. Kaupunginjhtajan 12.10.2011 jhtajistkäsittelyssä hyväksymän Helsingin elinkeinplitiikan kehittämisvalintjen mukaan kaupunki jatkaa timenpiteitä yhteistyössä elinkeinelämän ja alueen muiden timijiden kanssa Trikrtteleiden ja Eteläsataman alueen kehittämiseksi palvelemaan paremmin kaupunkilaisten ja matkailijiden tarpeita. Talus- ja suunnittelukeskus pitääkin tivttavana, että Lampan taln timinnt täydentäisivät malta saltaan Trikrtteleiden palvelutarjntaa. Lunnksen mukaan katuun rajittuvat ensimmäisen kerrksen tilat tulee varata myymälä- ja/tai ravintlakäyttöön ja lasikatetun pihan tulee lla yleisölle avin. Rakennus sijaitsee kuitenkin a. krtteleiden syrjäisimmässä kulmassa kaukana pääasiallisista jalankuluvirrista. Kulttuurihistriallisesti merkittävän rakennuksen krjaus- ja muutstyöhön khdistuu lisäksi humattavia kustannuksia aiheuttavia ja aikaa vieviä vaatimuksia, jtka jhtuvat mm. tiukista sujelumääräyksistä ja arkelgisten kaivausten surittamisesta. Lampan taln ympäristöä n tarkitus kehittää humattavasti lähivusien aikana ja esimerkiksi hi kulkeva jalankulkuliikenne tullee lisääntymään. Kaavamääräysten tulisikin lla riittävän justavat, jtta ne jatkssakin sallisivat Lampan taln tarkituksenmukaisen käytön sana kehittyvää Eteläsataman aluetta. Lisätiedt Marja-Leena Rinkineva, Elinkeinjhtaja, puhelin: 36141 marja-leena.rinkineva(a)hel.fi Pstisite Käyntisite Puhelin Faksi Y-tunnus PL 20 Phjisesplanadi 11-13 +358 9 310 2505 +358 9 655 783 0201256-6 00099 Helsingin kaupunki Helsinki Tilinr Alv.nr talusjasuunnittelukeskus@hel.fi http://www.hel.fi/taske FI0680001200062637 FI02012566
Helsingin kaupunki Lausunt 1 (1) Kulttuurikeskus 9.11.2011 Kulttuurikeskuksen lausunt sallistumis- ja arviintisuunnitelmasta (Kruununhaan tntin 4/4, Phjisesplanadi 5, asemakaavan muuttaminen) Kulttuurikeskuksella ei le humautettavaa asiassa. Lisätiedt Marianna Kajantie, sastpäällikkö, puhelin: 310 37002 marianna.kajantie(a)hel.fi Veikk Kunnas vs. kulttuurijhtaja Pstisite Käyntisite Puhelin Faksi Y-tunnus PL 4710 Kalevankatu 6 +358 9 310 1060 +358 9 310 37009 0201256-6 00099 Helsingin kaupunki Helsinki 10 Tilinr Alv.nr kulttuuri@hel.fi http://kulttuuri.hel.fi/ FI3380001500500542 FI02012566
Helsingin kaupunki Lausunt 1 (2) Kaupunginmuse Kulttuuriympäristöyksikkö 8.11.2011 Helsingin kaupunki Kirjaam Kaupunkisuunnitteluvirast PL 10 00099 Helsingin kaupunki Lampan taln tntin Kruununhaka 4/4, Phjisesplanadi 5, asemakaavan muutslunns Kaupunginmuse tarkastelee Lampan tala (Phjisesplanadi 5) kskevaa asemakaavan muutslunnsta rakennusperinnön säilyttämisen ja vaalimisen näkökulmasta ja esittää pyydettynä seuraavaa. Lampan tal sijaitsee ns. vanhassa kaupunginsassa, jka sujeltiin j1952 Muinaistieteellisen timikunnan alitteesta. Asemakaavan muutsalue n sa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä (RKY 2009). Kaupunginmuse n lausunut Lampan taln edellisestä asemakaavan muutksesta klmessa vaiheessa: kaupungintalkrtteleiden asemakaavan muutksen tullessa vireille (9.6.2006), Lampan taln asemakaavamuutksen lunnksesta (6.11.2006) ja asemakaavaehdtuksesta (musen jhtkunnan lausunt 20.3.2007). Näissä lausunnissa muse ei le pultanut lasikatn rakentamista tntin pihalle. Nyt esillä levassa asemakaavan muutslunnksessa n edellistä asemakaavaa muutettu vain timistkäytön mahdllistavalla merkinnällä. Muutin asemakaavamääräykset vat pysyneet ennallaan. Kaupunginmusella ei le humautettavaa asemakaavan muutslunnksessa esitettyyn timistkäytön mahdllistavaan käyttötarkituksen lisäykseen. Kaupunginmuse esittää edelleen kuten aikaisemmassa asemakaavan muutsvaiheessa vunna 2007, että Lampan taln asemakaavasta tulee pistaa pihan kattamisen mahdllistava merkintä v. Lasikatn rakentaminen tulisi aiheuttamaan Pstisite Käyntisite Puhelin Faksi Y-tunnus PL 4300 Sfiankatu 4 +358 9 310 36630 +358 9 310 36664 0201256-6 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Helsinki 00170 Tilinr Alv.nr kaupunginmuse@hel.fi http://www.hel.fi/helsingin 800012-62637 kaupunginmuse
Helsingin kaupunki Lausunt 2 (2) Kaupunginmuse Kulttuuriympäristöyksikkö 8.11.2011 arvrakennukselle erittäin raskaita timenpiteitä palteknisten vaatimusten tteuttamiseksi, mikä käytännössä j kettiin edellisen htellihankkeen yhteydessä. Lisätiedt Anne Mäkinen, yksikön päällikkö, puhelin: +358 9 310 36486 anne.makinen(a)hel.fi Anne Mäkinen yksikön päällikkö Tiedksi Musevirast kulttuuriympäristön sujelu Pstisite Käyntisite Puhelin Faksi Y-tunnus PL 4300 Sfiankatu 4 +358 9 310 36630 +358 9 310 36664 0201256-6 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Helsinki 00170 Tilinr Alv.nr kaupunginmuse@hel.fi http://www.hel.fi/helsingin 800012-62637 kaupunginmuse
Helsingin kaupunki Lausunt 1 (1) Liikennelaits-liikelaits (HKL) Rakennusyksikkö 4.11.2011 Helsingin kaupunki Kirjaam, KSV PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Kaupunginhallituksen kehtus Kruununhaan tntin 4/4, Phjisesplanadi 5, asemakaavan muuttamiseksi Liikennelaits tteaa asiasta seuraavaa: Ehdtus alueen kaavamuutkselle n kannatettava. Alueella n raitivaunulinjaliikennettä. Alueen kaavituksessa tettava humin seuraavat asiat: raitivaunuradan ja ajjhtimien ja pylväiden sekä ripustuksen vaatima tila ja kiinnitysratkaisut raititien sähkönsyöttöasemien, vaihdelämmityskeskuksien, vaihdehjauskeskuksien ja sähkönsyöttöpistekteliden vaatimat tilat raitivaunun liikkumisesta jhtuva melu ja tärinä jukkliikenteen matkustajille turvalliset ja sujuvat kulkuyhteydet myös rakennushankkeen aikana asemakaavan muuttaminen nykyisestä ja rakentamishanke eivät saa aiheuttaa liikennelaitkselle raiti- eikä metrrataan khdistuvia melutasn alentamisvaikutuksia jatksuunnittelu ja rakentaminen tulee edetä vurvaikutuksessa liikennelaitksen edustajien kanssa Lisätiedt Matti Tauriainen, rakennuttajainsinööri, puhelin: 310 35563 matti.tauriainen(a)hel.fi Pstisite Käyntisite Puhelin Faksi Y-tunnus PL 1400 Tinen linja 7 +358 9 310 1071 +358 9 310 34980 0201256-6 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Helsinki 53 Tilinr Alv.nr hkl@hel.fi www.hel.fi/hkl 800013-1351509 FI02012566
Helsingin kaupunki Lausunt 1 (1) Hallintkeskus Hallintjhtaja 3.11.2011 Hallintkeskuksen lausunt sallistumis- ja arviintisuunnitelmasta Hallintkeskuksella ei le humautettavaa asiassa. Lisätiedt Summanen Juha, sastpäällikkö, puhelin: 310 64032 juha.summanen(a)hel.fi Ratasvuri Eila, hallintjhtaja, puhelin: 310 36060 eila.ratasvuri(a)hel.fi Pstisite Käyntisite Puhelin Faksi Y-tunnus PL 1 Phjisesplanadi 11-13 +358 9 310 1641 +358 9 655 783 0201256-6 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Helsinki Tilinr Alv.nr hallintkeskus@hel.fi http://www.hel.fi/hallintk eskus FI0680001200062637 FI02012566