LogoArt- Työväline muutoksen tekemiseen taiteen menetelmin 10.06.2015
Hyvinvoiva Perhe HYPE -hanke (2014-2017) Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry:n hallinnoima Rayn rahoittama hanke, joka on mukana Emma ja Elias ohjelmassa Oululaisille perheille, joissa on alle 18-vuotias, erityistä tukea tarvitseva lapsi tai nuori Projektissa huomioidaan kaikki perheenjäsenet Erityispainotus uusperheissä ja yksinhuoltajaperheissä LogoArt on HYPE hankkeen yksi toimintamenetelmä
Mitä LogoArt on? LogoArt on Marianne da Silva Pradon kehittelemä terapiamuoto, joka yhdistää logoterapian ja taideterapian tekniikoita ja periaatteita toisiinsa Logoterapia on yksi psykoterapian muoto, jonka filosofiasta voi saada tukea elämäänsä Taideterapiassa taas työskennellään eri taidemuotojen avulla; painopiste on terapiassa, ei taiteessa LogoArtissa henkilö maalaa, piirtää ja muovailee ohjauksessa Syntyneistä töistä voidaan nostaa esiin kysymyksiä, jotka ovat merkityksellisiä asiakkaan elämässä
LogoArt -taideterapian tavoitteena Herättää henkilön huomaamaan sisäiset voimavaransa ja käyttämään omia mahdollisuuksiaan Lisätä itsetuntemusta Voimavarojen ja luovuuden löytäminen omassa elämässä Hyvinvoinnin lisääminen
LogoArtista voi saada apua Ihmissuhdehaasteisiin Tunteiden käsittelyyn ja avaamiseen Uuteen elämäntilanteeseen Muutosprosessin työstämiseen Keskittymisvaikeuteen Henkiseen kasvuun Stressiin tai ahdistukseen Itsetuntemuksen lisäämiseen Itsetunnon kohottamiseen, oman arvon nostamiseen Rajan asettamiseen ulkopuolisille
LogoArt taideterapia LogoArt pohjautuu tasapuolisesti sekä logo - että taideterapiaan Logoterapian periaatteita hyödynnetään keskustelun aikana, taideterapian periaatteita työn tekemisen aikana LogoArtissa tulkitsijana voi toimia ainoastaan asiakas itse, ohjaaja voi korkeintaan esittää kysymyksiä Tämä johtuu siitä, että vain asiakas itse voi tietää mitä jokin väri tai kuva hänelle itselleen merkitsee. Sama keltainen väri voi kahdelle ihmiselle merkitä täysin päinvastaisia asioita, sama totuus pätee kuvaan
Logoterapia Logoterapia on Viktor E. Franklin (1905-1997) elämäntyön tulos Frankl oli neurologi ja psykiatri, joka toimi molempien alojen professorina Wienin yliopistossa Frankl selvisi hengissä keskitysleiriltä, ja todisti itselleen vankeudessa ollessaan oman teoriansa paikkansapitävyyden: olivatpa ulkoiset olosuhteet mitkä hyvänsä, ihminen voi aina valita suhtautumisensa Keskitysleirillä Frankl huomasi, että ne vangit joilla oli positiivinen asenne ja jokin tavoite, selvisivät koettelemuksesta muita paremmin
LogoArtissa käytetyt menetelmät 1. Muotopiirustus 2. Märkää märälle maalaaminen 3. Muovailu savella
Muotopiirustus LogoArtissa Keskittymisen apuvälineenä voidaan käyttää muotopiirustusta, joka pohjautuu valmiina olemassa oleviin geometrisiin muotoihin, esim. langobardien palmikko-kuvioihin Erityyppisissä kuvioissa toistuvat samat lainalaisuudet, joita työstämällä asiakas ensiksikin keskittyy tekemään vain ja ainoastaan sitä, mitä on tekemässä Toisekseen näiden muotojen työstämisen kautta opimme soveltamaan samoja lainalaisuuksia omaan elämäämme
Muotopiirustus jatkuu
Muotopiirustus jatkuu
Maalaaminen LogoArtissa Työskentely aloitetaan kostuttamalla paperi Käytetään kuutta väriä/kaksi punaista, -keltaista ja sinistä väriä Tekniikka antaa paljon vapautta maalattaessa märälle paperille väriä voi vapaasti lisätä ja vähentää
Värit LogoArtissa
Maalaaminen jatkuu LogoArtin näkökulmasta katsottuna tyhjä paperi edustaa kaikkia eri mahdollisuuksia elämässämme Maalaamalla ryhdymme käyttämään näitä mahdollisuuksia Tekemällä ohjaajan avustuksella muutoksia maalauksiin, voidaan vaikeitakin asioita käsitellä positiivisella tavalla ilman sanoja
Maalaaminen jatkuu Maalausprosessin aikana maalataan rauhallisesti väreillä, pysähdytään ja katsellaan maalausta Samalla harjoitellaan tasapainoa menemällä väreihin ja ottamalla niihin etäisyyttä Myös ratkaisujen tekemiseen on tekniikasta hyötyä, sillä niitä maalatessa joutuu tekemään jatkuvasti Maalaamisessa ei kiinnitetä huomiota valmiisiin lopputuloksiin taiteellisina luomuksina, vaan seurataan ihmisessä tapahtuvia prosesseja
Maalaaminen jatkuu Mikäli asiakkaan tekemissä töissä löytyy liikaa järjestystä, ohjataan työskentelyä enemmän kaaoksen suuntaan, jotta vapautuminen pääsisi alkuun Mikäli töissä vastaavasti löytyy liikaa kaaosta, ohjataan työskentelyä enemmän järjestyksen suuntaan
Maalaaminen jatkuu Marianne da Silva Prado sanoo: Paperi on turvallinen taistelukenttä harjoitella vastustajien kanssa. Se kestää, eikä maalatessa satuteta muita. Paperilla me kohtaamme vahvat ja heikot puolemme. Voimme harjoittaa itseämme tietoisempaan suuntaan.
Maalaaminen jatkuu
Maalaaminen jatkuu
Muovailu LogoArtissa Savityöskentelyn avulla tarkastelemme sisäisten ja ulkoisten voimien suhdetta itsessämme ja elämässämme Savityötä vahvistamalla voimme saada kokemuksen omien sisäisten ominaisuuksiemme vahvistamisesta
Muovailu jatkuu
LogoArt soveltuu erinomaisesti myös lapsille ja nuorille Usein lasten on vaikea sanallistaa olotiloja ja tunteita, jolloin niitä on vaikea päästä työstämään ulkopuolisen avuin LogoArt antaa hyvän lähtökohdan, josta asioita voidaan lähteä maalausten ja savitöiden kautta muuttamaan vähitellen, rauhallisesti lasta kuunnellen Ohjaajan avustuksella maalauksia muuttamalla voidaan vaikeitakin asioita käsitellä rakentavalla tavalla ilman sanoja Keskittymiskykyä voidaan harjoitella muotopiirustusten avulla
KIITOS! Logoterapian mukaan ei ole ainuttakaan kielteistä asiaa, jota ei voisi omalla asenteella muuttaa myönteisemmäksi. Mutta ennen kuin mitään voidaan muuttaa, tulee nähdä itsensä. Jos ei lasketa peiliin katsomista, näkeekö silmä lainkaan itseään? - Viktor E. Frankl -