Työkykyiset ja työelämätaitoiset nuoret. -(työ)hyvinvointia ja (työ)pahoinvointia
|
|
- Ville Jere Kahma
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Työkykyiset ja työelämätaitoiset nuoret -(työ)hyvinvointia ja (työ)pahoinvointia erityisasiantuntija Anne Salmi, Työterveyslaitos
2 Nuorten suhde työelämään - ne vakiintuneet teesit Nuorten työuria tulee eheyttää ja heidän työkykyään ja terveellisiä tottumuksiaan tukea jo työuran alkutaipaleella. Ensimmäisillä työelämän kokemuksilla kauaskantoiset seuraukset hyvässä ja pahassa. Työelämä näyttäytyy monelle nuorelle pelottavana paikkana. Osa nuorista kokee työelämän vaatimukset ylivoimaisiksi, vaikka heillä on vasta vähän kokemuksia työstä (Myllyniemi 2009). 2
3 Monimuotoisuuden eri ulottuvuuksien merkitykset tulevaisuudessa työpaikoilla Monimuotoisuuden eri ulottuvuuksien merkitys tulevaisuudessa vuosina 2011 ja 2007 (merkitys kasvaa, %) Osatyökykyisyys Ikä Kielitausta* Etninen tausta Perhetilanne Vammaisuus Sukupuoli Uskonto ja vakaumus** Seksuaalinen suuntautuminen Yli 40 % henkilöstöalan ammattilaisista uskoi vuonna 2011, että iän merkitys tulee kasvamaan tulevaisuudessa työpaikoilla (Monimuotoisuusbarometri 2011) * v äidinkieli, ** v kysytty erikseen Salmi et al 3
4 Työhyvinvointi, työpahoinvointi, työkyky, osatyökyky mitä ihmettä? 4
5 Mikä nuoren työkykyä uhkaa? Nuoren voimavaroja ovat innostuneisuus ja avoimuus uudelle. Työkyvyn uhkia sen sijaan ovat vaikeus kiinnittyä työelämään, vaikeus päästä sisään työyhteisöön tai ammattikulttuuriin ja puutteellinen omien rajojen tunteminen, mikä voi osaltaan altistaa jaksamisongelmille. KUVA: Mistä työkykyisen taitajan tunnistaa kyselyn tuloksista tehty sanapilvi 5
6 Seurauksena voi olla uupumus ammatillisen itsetunnon romahtaminen syrjäytyminen 6
7 Miksi juuri työuran alku on erityistä aikaa? Nuorilla työntekijöillä korostuvat työelämätaidot ja oman työkyvyn edistämisen taidot sekä niiden oppiminen koulutuksessa. Toteutuuko? Työuran alku on nuorelle kriittinen elämänvaihe, jotta nuori voi rakentaa sellaista ammattiidentiteettiä, joka voi toimia hyvänä perustana voimavarojen ja työkyvyn kehittymiselle. Työuran alussa kokemukset työelämästä vaikuttavat siihen, millaiseksi suhde työelämään muodostuu. Myönteinen suhde työhön on yhteydessä hyväksi koettuun työkykyyn (Gould ja Polvinen 2006). 7
8 Mistä tietää, että nuori on (työ)hyvinvoinnin tiellä? Positiiviset kokemukset vahvistavat uskoa omiin kykyihin ja luovat myönteisen perustan ammattiidentiteetin kehitykselle. Sillä on merkitystä, miten nuori otetaan vastaan työyhteisöön. Yksilön ammatillinen kehittyminen on riippuvainen hänen mahdollisuuksistaan saada tukea esimiehiltään ja kokeneemmilta kollegoilta Tärkeää on huolehtia siitä, ettei aloittelijan vastuulle anneta kokemukseen nähden liian vaativia tehtäviä. Miten teillä? Entä työharjoittelijoiden kanssa? Keittääkö harjoittelija kahvia yksinään? 8
9 Ikävoima käyttöön esimerkin voima on suuri "...aamu käynnistyy pelkällä kahvilla, jota tulee juotua työpäivän aikana 35 kuppia. Ruokaa syödään silloin kun ehtii..." Vuoropuhelun käyminen terveyteen, hyvinvointiin ja työkykyyn omassa työssä liittyvistä tekijöistä kokeneiden ja nuorten työntekijöiden kesken on tärkeää - > näin omasta terveydestä ja työkyvystä huolehtiminen koetaan yhteiseksi asiaksi & osaksi alan työkulttuuria (sosiaalinen tuki). 9
10 Nuoret miehet ja pojat valistajien luupissa - nuorille, sukupuolesta riippumatta, tärkeää sosiaalinen palaute muilta nuorilta (Vuori, Bandura) - maksimaalinen positiivinen palaute joko yksilöllisten ominaisuuksien kautta (hyvä opintojen hallinta) tai sosiaalisten olosuhteiden kautta (hyvä asema toveripiirissä) (Hobfoll) - syrjäytymisen estämisessä kuitenkin sosiaalisen verkoston monimuotoisuus ja heterogeenisyys tärkeää; takaa monenlaiset kontaktit ja kaveripiirit - yksinäisyys on nuorten itsensä mielestä isompi syrjäytymisen syy kuin mikään muu (Salmela-Aro) 10
11 Paljon puhutut työelämäyhteydet onko niitä oikeasti? millaisia työelämäyhteyksien pitäisi olla? yritysvierailuja? luentoja? työharjoittelua? tietoa yrittäjyydestä? opitun soveltamista kuvitteellisissa työelämätilanteissa? jotain muuta? Entä mistä nuori haaveilee vs. eri alojen terveydentilavaatimukset? Millä tavalla tulevaisuuden haaveet otetaan huomioon terveystarkastuksissa, oppilaanohjauksessa/uraohjauksessa? Onko näillä toimijoilla yhteistyötä? 11
12 Syrjäytyminen seurausta toistuvasta tuetta jäämisestä syrjäytyminen ei ole yksilön omaa toimintaa oma mahdollisuus merkitä jää kokematta nuorille merkityksellisyys työssäkin tärkeintä; mitä tapahtuu, jos edes itse ei merkitse? nuorten mielestä apua pitäisi saada juuri kouluissa (Mäkelä) yhteiskunta (ja työelämä) ovat sitä kestävämpiä mitä moninaisempia ne ovat 12
13 Tutkimustieto käyttöön Kemppainen S, Salmi A 13
14 Tutkimustieto käyttöön - omasta työkyvystä huolehtiminen - työelämään kiinnittyminen - työpaikkojen valmiudet tukea hyvinvointia ja terveyttä - työpaikkojen yhteisöllisyyden tukeminen 14
15 Kiitos ajastanne!
Työllistymisusko työntekijän voimavarana - yhteydet työntekijän motivaatioon epävarmassa työtilanteessa
Työllistymisusko työntekijän voimavarana - yhteydet työntekijän motivaatioon epävarmassa työtilanteessa Dos. Saija Mauno Jyväskylän yliopisto saija.mauno@jyu.fi Työ ja hyvinvointi seminaari Oulu 27-28.9.200928.9.2009
LisätiedotNuori kuski osaa! Nuoret ammattikuljettajat työkykyisinä ja työelämätaitoisina ratissa
Nuori kuski osaa! Nuoret ammattikuljettajat työkykyisinä ja työelämätaitoisina ratissa Nuori kuski osaa! -projektin tarkoituksena tuottaa kriteerit logistiikka-alan pk-yrityksiin nuoren työntekijän perehdyttämiseen
LisätiedotKAVEREITA NOLLA lasten ja nuorten yksinäisyys
KAVEREITA NOLLA lasten ja nuorten yksinäisyys PhD. Niina Junttila, Dosentti (kasvatuspsykologia, tilastomenetelmät) Oppimistutkimuksen keskus (OTUK), Opettajankoulutuslaitos & Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus
LisätiedotOsallisuus, osallistuminen ja yhteisöllisyys: hankkeita, projekteja vai arkista elämää?
Lasten marginalisoitumisen ehkäisy paikkalähtöisen osallistumisen keinoin (SA134949) Lasten ja nuorten marginalisaatioriskin hallinta varhaisen tunnistamisen avulla (SA264436) OSATUTKIMUS II: Lasten ja
LisätiedotKuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa
Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 26.11.2013 Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa / Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 1 Tutkimuksen näkökulma Työikäisten kuntoutuksella
LisätiedotMonimuotoiset työyhteisöt yrityksen kilpailukykytekijänä teemailta 29.10.2015 Järvenpää
Monimuotoiset työyhteisöt yrityksen kilpailukykytekijänä teemailta 29.10.2015 Järvenpää Mitä toivon saavani teemaillasta itselleni ja omaan työhöni? (etukäteiskysymys) Avoimin mielin : ) Ajankohtaiskatsauksen
LisätiedotAnne-Mari Souto, YTT, KM, tutkijatohtori Aineksia nuorten aikuisten koulutukseen , Helsinki. Vähän koulutetut kohderyhmänä
Anne-Mari Souto, YTT, KM, tutkijatohtori Aineksia nuorten aikuisten koulutukseen 3.9.2013, Helsinki Vähän koulutetut kohderyhmänä Kommentteja edelliseen puheenvuoroon - Ohjauksen merkitystä ei voi olla
LisätiedotMurkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1
Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten
LisätiedotHyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Nuorten maahanmuuttajien työkyvyn tukeminen työuran alussa (NuMaT) 3.10.2013 Marika Nevala, Merja Turpeinen, Eva Tuominen, Anne Salmi, Lea Henriksson, Jaana Laitinen 2.10.2013 M Turpeinen,
LisätiedotMe teimme sen! - kokemuksia yhdenvertiasuussuunnitelman tekemisestä. Liikunta- ja urheilujärjestöjen työseminaari, Valo-talo 24.2.
Me teimme sen! - kokemuksia yhdenvertiasuussuunnitelman tekemisestä Liikunta- ja urheilujärjestöjen työseminaari, Valo-talo 24.2.2015 Merja Hovi Nuorisoasiainkeskus Visio: Koko Helsinki on nuorille kiva
LisätiedotTyöelämä 2020 - Monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet. Kaija Ray Jukka Lindberg Vates-säätiö 11.6.2014
... Työelämä 2020 - Monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet Kaija Ray Jukka Lindberg Vates-säätiö 11.6.2014 2 Mitä ajankohtaista? Hankkeet (Osatyökykyiset työssä, Työelämä 2020) ESR-projektit Eri tukimuodoista
LisätiedotNuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia
Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuoren hyvä arki rakentuu monesta tekijästä, kuten hyvistä ihmissuhteista, voimavaroja tukevista harrastuksista, yhteenkuuluvuuden
LisätiedotNuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen
Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Annamari Tuulio-Henriksson Dosentti, johtava tutkija, Kelan tutkimusosasto Suomen epidemiologian seuran ja Kelan seminaari 27.10.2011 Nuoret ja työllistymisen
LisätiedotPohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto
Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2015 Vastausprosentti: 80,1 % Työ, työnhaku ja työllistyminen 1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten
LisätiedotASKELMERKKI. Ammatillinen tukihenkilötyö. www.askelmerkki.fi
ASKELMERKKI Ammatillinen tukihenkilötyö www.askelmerkki.fi Ongelmista tavoitteisiin Askelmerkin ammatillinen tukihenkilötyö on aina yksilöllistä ja tapauskohtaisen tarpeen mukaan rakennettua työtä. Tärkeää
LisätiedotTyöelämän ulkopuolella olevien terveys, työkyky ja kuntoutukseen ohjaaminen. Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö 17.3.2016
Työelämän ulkopuolella olevien terveys, työkyky ja kuntoutukseen ohjaaminen Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö 17.3.2016 Työttömyys, terveys ja hyvinvointi Työttömät voivat keskimäärin huonommin ja ovat
LisätiedotValmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.4.2012
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat ammattiopistoissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa opiskelevat nuoret.
LisätiedotYritysmentorointi ammatillisessa koulutuksessa Voimavara oppilaitoksellenne
Yritysmentorointi ammatillisessa koulutuksessa Voimavara oppilaitoksellenne Tosielämä on moninkertaisesti monimutkaisempaa kuin paraskaan oppikirja voi kertoa. Supreme-mentorointiohjelma vastaa tähän haasteeseen
LisätiedotPoikien ja nuorten miesten moninaisuus mitä aito kohtaaminen edellyttää?
Poikien ja nuorten miesten moninaisuus mitä aito kohtaaminen edellyttää? #Ainutlaatuinen- seminaari Antti Ervasti Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Erityistason perheterapeutti Psykoterapeutti (ET,
LisätiedotSeikkailukasvatus nuorten arjen hallinnan tukena 11.11.2010. Juho Lempinen Yhteisöpedagogi AMK Seikkailuohjaaja Projektisuunnittelija KOTA ry
Seikkailukasvatus nuorten arjen hallinnan tukena 11.11.2010 Juho Lempinen Yhteisöpedagogi AMK Seikkailuohjaaja Projektisuunnittelija KOTA ry Kota ry Yleishyödyllinen yhdistys, perustettu 1991 Tehtävänä
LisätiedotHUMAKohjauskäytäntöjä. Pirkko Mikkonen 15.3.2005
HUMAKohjauskäytäntöjä Pirkko Mikkonen 15.3.2005 HUMAKIN TEHTÄVÄT koulutus korkeakoulutasolla tutkinnot ammatillinen jatko- ja täydennyskoulutus tutkimus- & kehittämis toiminta (HumaQ) opetuksen ja työelämän
LisätiedotMonimuotoisuuden johtamisen hyvät käytännöt YES III hankkeen kartoituksen tuloksia
Monimuotoisuuden johtamisen hyvät käytännöt YES III hankkeen kartoituksen tuloksia Liisa Männistö Helsinki 19.5.2010 YES III Yhdenvertaisuus Etusijalle Kansallinen syrjinnän vastainen tiedotuskampanja
LisätiedotLuottamus sytyttää - oletko valmis?
16.03.2016 Jyväskylä PESÄPUU RY Toivo syntyy tekemisestä, pienistä teoista, hiljaisten äänten kuulemisesta, teoista, jotka jättävät toivon jälkiä. Toivo on tie unelmien toteutumiseen. Luottamus sytyttää
LisätiedotSosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM
Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin
LisätiedotKESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA
KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA Lahden ammattikorkeakoulun opetussuunnitelmien ja opetuksen tarkastelua kestävän kehityksen näkökulmasta Muotoiluinstituutin sekä sosiaali- ja terveysalan
LisätiedotKevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.
Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,
LisätiedotOppimisen tunnistaminen ja opintoihin kiinnittyminen. - Kiinnittymismittarin pilottivaiheen tarkastelua Sirpa Törmä/ CC1-projekti/Tay
Oppimisen tunnistaminen ja opintoihin kiinnittyminen - Kiinnittymismittarin pilottivaiheen tarkastelua Sirpa Törmä/ CC1-projekti/Tay Kiinnittymismittari Tutkimusperustainen kysely oppimisen ja toimintakäytäntöjen
LisätiedotNuorisobarometri 2014 Lopuksi Ihmisarvoinen nuoruus
Nuorisobarometri 2014 Lopuksi Ihmisarvoinen nuoruus Kaikki Nuorisobarometrit, vapaaaikatutkimukset, vaalitutkimukset ja nuorten elinolot vuosikirjat ilmaiseksi luettavissa Nuoran sivuilla http://www.tietoanuorista.fi/
LisätiedotKAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille
KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille Vapaaehtoistoiminnan harjoittelu - oppimisen arviointilomake sosionomiopiskelijoille Lomake täytetään vapaaehtoistoiminnan harjoittelun (4. Harjoittelu) lopuksi
LisätiedotSyrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten tukeminen
Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten aikuisten tukeminen Minna Tainio, sosionomi AMK, projektisuunnittelija Juho Lempinen, yhteisöpedagogi AMK, projektisuunnittelija, seikkailuohjaaja Seikkailukasvatus
LisätiedotRyhmäilmiö: yhteisöllisyyden teoria. ja käytäntö
Ryhmäilmiö: yhteisöllisyyden teoria Mikä? Miksi? Miten kehitetty? Miten otettu vastaan? Mitä seuraavaksi? ja käytäntö Ryhmäilmiö pähkinänkuoressa Yksinkertainen työkalupakki nuorten ryhmien ohjaamiseen
LisätiedotKYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU
KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu
LisätiedotHyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Työkyvyn ja työhyvinvoinnin ylläpitäminen: mikä auttaa jaksamaan jatkuvassa muutoksessa? Erikoistutkija Marjo Wallin TTL:n määritelmä työhyvinvoinnille Työhyvinvointi tarkoittaa, että
LisätiedotTyöhyvinvointi ja työkuormituksesta palautuminen
Työhyvinvointi ja työkuormituksesta palautuminen Ulla Kinnunen Tampereen yliopisto Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö, psykologia Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi Tampere, Huhtikuu 2014
LisätiedotMonimuotoisuusbarometri 2011
HENKILÖSTÖALAN AMMATTILAISTEN NÄKEMYKSIÄ MONIMUOTOISUUDESTA TYÖORGANISAATIOISSA Minna Toivanen Ari Haapanen Ari Väänänen Barbara Bergbom Marja Viluksela Työterveyslaitos Helsinki 2012 Työterveyslaitos
LisätiedotTyöelämä omiin käsiin: Erottaudu massasta, innostu ja tee unelmistasi totta!
Työelämä omiin käsiin: Erottaudu massasta, innostu ja tee unelmistasi totta! Tuula Kurkisuo KM, Erityisopettaja,Tiimimestari Omnian ammattiopiston yrittäjyyspolkuvastaava TYÖTAITAJAHANKE, vastuuvalmentaja
LisätiedotDUODECIM. Pekka Mustonen
DUODECIM Duodecimin onnellisuustutkimuksen tuloksia Pekka Mustonen Lähdeaineistot: 1. 2100 :n keskivertosuomalaisen Internet-paneeli (04/2009) 2. Elämä Pelissä TV-ohjelman www-kyselyn täyttäneet n. 130
LisätiedotAMMATTISTARTTITYÖ OPETTAJAN SILMIN
AMMATTISTARTTITYÖ OPETTAJAN SILMIN PROGRADU-TUTKIELMA Kysely tehty lukuvuonna 2009-2010 Vastauksia tuli 34 kappaletta, kysely lähetettiin 124 henkilölle Menossa siinä vaiheessa kokeiluvaiheen viimeinen
LisätiedotAikuisten perusopetus
Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman
LisätiedotTerveysongelmaiset ja osatyökykyiset työelämässä
Terveysongelmaiset ja osatyökykyiset työelämässä KUNTOUTUKSEN HAASTEINA OSALLISUUS JA TYÖELÄMÄ Asiantuntijaseminaari 17.3.2014, Lapin yliopisto, Castrén-sali Patrik Tötterman, FT, ylitarkastaja Työvoiman
LisätiedotAMK kysely/haastattelut ja työpaja 12.9. 2012 - otteita matkan varrelta
AMK kysely/haastattelut ja työpaja 12.9. 2012 - otteita matkan varrelta 6.11.2012 Jaana Kullaslahti, HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Ulla Nuutinen, HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Ammattikorkeakoulujen
LisätiedotJärki & Tunne Mieli 2015 -päivät Verkossa tunteella ja järjellä Kriisiauttaminen verkossa
Järki & Tunne Mieli 2015 -päivät Verkossa tunteella ja järjellä Kriisiauttaminen verkossa Satu Raappana-Jokinen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveysseura Se mitä oikeasti haluan tietää on epäselvää.
LisätiedotSOSIAALINEN JA PSYKOLOGINEN PÄÄOMA
SOSIAALINEN JA PSYKOLOGINEN PÄÄOMA Yrittäjien syyshuolto 10.10.2011 Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos Liisa Hakala Onnistumisten tekeminen näkyväksi Missä asioissa
Lisätiedot1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.
1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja
LisätiedotTYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA. mitä haluat. mitä osaat. millä ehdoilla
TYÖNHAUN LÄHTÖKOHTIA - Oulun yliopiston Ohjaus- ja työelämäpalvelujen koulutusmateriaalia - mitä haluat mitä osaat millä ehdoilla TYÖNHAUN SUUNNITELMA Tavoite saavutettu? Haastattelu Aloita tästä: Mitä
LisätiedotTyökyky, terveys ja hyvinvointi
Työkyky, terveys ja hyvinvointi Miia Wikström, tutkija, hankejohtaja miia.wikstrom@ttl.fi www.kykyviisari.fi kykyviisari@ttl.fi Mitä työkyky on? Työkyky voidaan määritellä yhdistelmäksi terveyttä, toimintakykyä,
LisätiedotMOODI2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät Oulu 1.-2.10.2015
MOODI2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät Oulu 1.-2.10.2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön aluekoordinointi Mitä toivottaisiin aluekoordinoinnilta sekä aluekoordinaattoreilta, mikäli sellainen
LisätiedotUnelma hyvästä urheilusta
Unelma hyvästä urheilusta Lasten ja nuorten urheilun eettiset linjaukset Kuva: Suomen Palloliitto Miksi tarvitaan eettisiä linjauksia? Yhteiskunnallinen huoli lapsista ja nuorista Urheilun lisääntyvät
LisätiedotESIOPETUSTA LÄHILUONNOSSA TAPAUSESIMERKKINÄ HÄMEENLINNA
ESIOPETUSTA LÄHILUONNOSSA TAPAUSESIMERKKINÄ HÄMEENLINNA Mari Parikka-Nihti 26.11.2015 KÄSITTEISTÄ Luonnossa liikkuen Ympäristökasvatusta Kestävän kehityksen näkökulmasta MIKSI? Luonto lähelle ja terveydeksi
LisätiedotItsensä tunteminen ja johtaminen kurssi. Riitta Salomäki, osastonhoitaja, Otaniemi Kati Kauppala, vastaava fysioterapeutti, Töölö
Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi Riitta Salomäki, osastonhoitaja, Otaniemi Kati Kauppala, vastaava fysioterapeutti, Töölö Hyvä arki Luennon tavoitteena on lisätä tietoa omaan hyvinvointiin vaikuttavista
LisätiedotTyöhyvinvointiosaaminen ja työn muutos Elisa Mäkinen FT, yliopettaja
Työhyvinvointiosaaminen ja työn muutos Elisa Mäkinen FT, yliopettaja 8.3.2018 Muistele Mikä kohteeksi, kun tavoitteena on työhyvinvoinnin vahvistaminen? Työhyvinvointi on seurausta jostakin Työhyvinvointi
LisätiedotYRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA
YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Karstulan kunta/sivistystoimi 8.4.2008 1. TAVOITTEET Yrittäjyyskasvatuksen tavoitteena on kasvattaa lapsista ja nuorista aktiivisia, osallistuvia, vastuuta kantavia
LisätiedotNuorten työpajatoiminta yhteistyössä, viranomaisten ja Ohjaamojen/ Palvelukeskusten kanssa
Nuorten työpajatoiminta yhteistyössä, viranomaisten ja Ohjaamojen/ Palvelukeskusten kanssa Ulla Mänttäri-Tikka, toiminnanjohtaja, Joensuun Nuorisoverstas ry Nuorten työpajatyöstä säädetään Nuorisolaissa.
LisätiedotTukiohjelman vaikutukset irtisanottujen työllistymiseen ja hyvinvointiin
Tukiohjelman vaikutukset irtisanottujen työllistymiseen ja hyvinvointiin Anu Hakonen, Riitta Rönnqvist & Matti Vartiainen, Aalto-yliopisto Työsuojelurahaston Tutkimus tutuksi aamukahvitilaisuus 29.1.2016
LisätiedotTyöpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille
Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille Nuori2017 28.3.2017 Työpajatoiminnan vaikuttavuus ja Sovari-mittari Reetta Pietikäinen Valtakunnallinen työpajayhdistys Sovari sosiaalisen vahvistumisen
LisätiedotLataa Sukupuolen ja seksuaalisuuden kohtaaminen - Hanna Vilkka. Lataa
Lataa Sukupuolen ja seksuaalisuuden kohtaaminen - Hanna Vilkka Lataa Kirjailija: Hanna Vilkka ISBN: 9789524514620 Sivumäärä: 190 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 17.49 Mb Millaiset käsitykset ja millaiset
LisätiedotNäkökulma itäsuomalaisten nuorten tilanteeseen
Näkökulma itäsuomalaisten nuorten tilanteeseen Jouko Laaksonen, Mikkelin ammattikorkeakoulu Iisalmi 5.5.2011 Raameja esitykselle: - haastava aihe; keskittyminen esityksessä erityisesti alueelle kiinnittymiseen,
LisätiedotSisällys. Liikkeelle... Perinteinen ja positiivinen psykologia... Hyvän mielen taidot... Hyvä mieli jokamiestaidoksi...
Sisällys Johdanto................................................... 12 Liikkeelle................................................ Perinteinen ja positiivinen psykologia....................... Hyvän mielen
LisätiedotTOINEN ASTE - nuoret, vanhemmat ja koulu. Taina Lehtonen www.musiikkilukio.net Lasten terveyskäräjät 2015 1.12.2015 Helsinki
TOINEN ASTE - nuoret, vanhemmat ja koulu Taina Lehtonen www.musiikkilukio.net Lasten terveyskäräjät 2015 1.12.2015 Helsinki Toinen aste oma valinta oma haaste Valintapäätös erilaiset perusteet Valintapäätökseen
LisätiedotTUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016
TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 1 MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? Kuudes iareena ja neljäs julkistettu tutkimus Tutkimuksen teemana
LisätiedotVARAVOIMAA FARMARILLE
VARAVOIMAA FARMARILLE Tavoitteina on ensiapu talousasioihin, jaksamiseen, työhyvinvointiin ym. liittyvissä vaikeuksissa keskusteluavun antaminen ohjata tarvittaessa eteenpäin eri asiantuntijoille avun
LisätiedotYHDENVERTAISUUSLAKI MITÄ KÄYTÄNNÖSSÄ?
YHDENVERTAISUUSLAKI MITÄ KÄYTÄNNÖSSÄ? Vammaisten henkilöiden oikeudet ja yhdenvertaisuus 2.2.2017 Oulu Pamela Sarasmo Ylitarkastaja, YVV-toimisto 2 VALTUUTETUN TEHTÄVÄ Valtuutettu edistää yhdenvertaisuutta
LisätiedotMonialainen yhteistyö -kokemuksia moniammatillisesta klinikkaopetuksesta
Monialainen yhteistyö -kokemuksia moniammatillisesta klinikkaopetuksesta Aikuissosiaalityön päivät 2017_Lahti Anne-Mari Jaakola yliopisto-opettaja VTM, kasvatus- ja perheneuvonnan erikoissosiaalityöntekijä
LisätiedotMitä monimuotoisuus merkitsee kuntajohtamisessa?
Mitä monimuotoisuus merkitsee kuntajohtamisessa? Kuntaliiton seminaari Haastava kuntajohtaminen 12.9.2013 Krista Nuutinen, ylitarkastaja 19.9.2013 Krista Nuutinen SISÄLTÖ Tausta: Kartoitus monimuotoisuusjohtamisesta
LisätiedotTasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely luokat
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely 7.-9. luokat Perustietoja vastaajasta 1. Sukupuoli * i poika tyttö muu en halua vastata 2. Luokka * i 7. luokka 8. luokka 9. luokka 3. Koulusi * Anttolan yhtenäiskoulu
LisätiedotTyöpaikkojen työhyvinvointiverkosto 4.6.2012
Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto 4.6.2012 Hankkeen tarve Idea hankkeeseen lähti yrittäjäjärjestöiltä -hanke Huoli yksinyrittäjien ja mikroyritysten henkilöstön jaksamisesta ja toimintaedellytysten turvaamisesta
LisätiedotMiten huomioida asiakaskunnan lisääntyvä monikulttuurisuus työterveyshuollossa? Perjantai-meeting 5.9.2014 Kirsi Yli-Kaitala
Miten huomioida asiakaskunnan lisääntyvä monikulttuurisuus työterveyshuollossa? Perjantai-meeting 5.9.2014 Kirsi Yli-Kaitala Maahanmuuttajien määrä kasvaa 2 Maahanmuuttajien terveys ja työkyky tutkimustietoa
LisätiedotPohjanmaan liitto Tasa-arvo työryhmä
Pohjanmaan liitto 16.05.2017 Tasa-arvo työryhmä 1. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma osana kaupungin toimintaa Kaupunginhallitus asetti toimikunnnan 21.3.2016 ( 106) valmistelemaan tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelmat
LisätiedotNuoret tutkija -hanke. Hankekoordinaattori Kaisa Hytönen Henkilöstöpalvelut
Nuoret tutkija -hanke Hankekoordinaattori Kaisa Hytönen Henkilöstöpalvelut Nuoret tutkijat -hankkeen taustaa Yleinen huoli tohtoreiden työllistymisestä Suuri osa tohtoreista työllistyy yliopiston ulkopuolisiin
LisätiedotOppimalla ammattiin. Nuorten näkemyksiä oppisopimuksesta. Harri Leinikka Toimitusjohtaja T-Media Oy
Oppimalla ammattiin Nuorten näkemyksiä oppisopimuksesta Harri Leinikka Toimitusjohtaja T-Media Oy 1 Kyselyn toteuttaminen Oppimalla ammattiin kyselyn kohderyhmänä olivat 16-29 - vuotiaat nuoret. Vastaajia
LisätiedotSystemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoitus ennaltaehkäisyn työvälineenä
Systemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoitus ennaltaehkäisyn työvälineenä Kehittämispäällikkö Helena Ewalds 5.9.2013 28.5.2013 Systemaattinen kartoitus / Ewalds 1 Paras tapa ehkäistä väkivaltaa on puhua
LisätiedotPERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ. Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen
PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen - Toimiva lapsi&perhe menetelmäkoulutus syksy 06 kevät 07 Beardsleen perheinterventio, lapset
LisätiedotEtsivän nuorisotyön sisällöt ja vaikuttavuus näkyviin Nuori
Etsivän nuorisotyön sisällöt ja vaikuttavuus näkyviin Nuori2017 28.3.2017 Etsivän nuorisotyön vaikuttavuus ja Sovari-mittari Reetta Pietikäinen Valtakunnallinen työpajayhdistys Sovari sosiaalisen vahvistumisen
LisätiedotSISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen
Seksuaalisuus SISÄLTÖ Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Lapsen kysymykset Lapsen häiritty seksuaalisuus Suojele lasta ja nuorta
LisätiedotSyrjintä suomalaisilla työmarkkinoilla yleiskatsaus ja kenttäkoe rekrytointisyrjinnästä
Syrjintä suomalaisilla työmarkkinoilla yleiskatsaus ja kenttäkoe rekrytointisyrjinnästä Liisa Larja, Johanna Warius, Liselott Sundbäck, Karmela Liebkind, Irja Kandolin (TTL), Inga Jasinskaja-Lahti Helsingin
LisätiedotTYÖHAASTATTELIJANA ONNISTUMINEN. 30.6.2015 I Risto Kökkö Kevätkarkelot 2012
TYÖHAASTATTELIJANA ONNISTUMINEN I Risto Kökkö Kevätkarkelot 2012 MIKSI HAASTATELLA? - Rekrytointi on arvaamista, tarvitaan tietoja työnhakijoista! - Tiedonkeruun tärkein menetelmä 2 HAASTATTELUMENETELMÄT
LisätiedotLasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman avulla. ohjataan, johdetaan ja kehitetään lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityötä Kuopiossa
TIIVISTELMÄ SUUNNITELMAN TAVOITE Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman avulla ohjataan, johdetaan ja kehitetään lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityötä Kuopiossa SUUNNITELMAN TAUSTA Lasten ja
LisätiedotHelena Liira Johtava ylilääkäri, Kirkkonummen tk Dosentti, kliininen opettaja 20 %, HY
Helena Liira Johtava ylilääkäri, Kirkkonummen tk Dosentti, kliininen opettaja 20 %, HY Sidonnaisuudet: Ei taloudellisia Luentoja Pfizerille ja Abbottille Pitkä tausta hoitosuositustyössä Duodecimissa Toimittajana
LisätiedotPrososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015
Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015 FT, yliopistonlehtori Eira Suhonen Erityispedagogiikka Luennon teemat Turvallisessa ympäristössä on hyvä leikkiä Leikki vuorovaikutuksellisena
LisätiedotKokemuksia 5-6 -luokkalaisten terveyden edistämisestä. Ritva Hautala Outi Ahonen
Kokemuksia 5-6 -luokkalaisten terveyden edistämisestä Ritva Hautala Outi Ahonen Miksi? Terveelliset elämäntavat opitaan nuorena 11-vuotiaat vielä hyvin terveitä Lapsiin ja nuoriin kohdennetulla terveyden
LisätiedotNY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016
NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 Nuori Yrittäjyys Yrittäjyyttä, työelämätaitoja, taloudenhallintaa 7-25- vuotiaille nuorille tekemällä oppien 55 000 oppijaa 2013-14 YES verkosto (17:lla alueella)
LisätiedotPortfolioesimerkkejä. Minna Rajalin 29.5.2012
Portfolioesimerkkejä Minna Rajalin 29.5.2012 Portfolio, määritelmiä Wikipedia: Portfolio eli ansiokansio tarkoittaa suomen kielessä useimmiten uraportfoliota, johon henkilö kokoaa näytteet koulutuksestaan,
LisätiedotSateenkaari-ihmisten perhesuhteet kirkon perheneuvonnassa
Sateenkaari-ihmisten perhesuhteet kirkon perheneuvonnassa Projektipäällikkö Sanna Nevala Perhetyöntekijä, perhe- ja paripsykoterapeutti Terhi Väisänen 7.2.2018 Vaasa Sateenkaari-ihmiset? Sukupuolen ja
LisätiedotPohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto
Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE KEVÄT 2015 Vastausprosentti: 79,9 % Työ, työnhaku ja työllistyminen 1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa
LisätiedotPRIDE-kotitehtävä VIIDES TAPAAMINEN. Lapsen oikeus perhesuhteisiin PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Kotitehtävä 5 / Sivu 1
Kotitehtävä 5 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä VIIDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus perhesuhteisiin Perhe ja perhesuhteiden ylläpitäminen ovat tärkeitä mm. lapsen itsetunnon, identiteetin ja kulttuurisen yhteenkuuluvuuden
LisätiedotParisuhteen merkitys hyvinvoinnille. Henry ry 21.10.2014
Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille Henry ry 21.10.2014 Kuka minä olen? Heikki Syrjämäki Tampereen perheasiain neuvottelukeskus http://www.tampereenseurakunnat.fi/perheneuvonta http://www.city.fi/blogit/suhdeklinikka
LisätiedotKansanterveyshoitaja avainasiakkaan omahoidon tukijana. 22.3.2012 Seija Tuura, kansanterveyshoitaja/ kehittäjätyöntekijä, Kainuun Rampeosahanke
Kansanterveyshoitaja avainasiakkaan omahoidon tukijana 22.3.2012 Seija Tuura, kansanterveyshoitaja/ kehittäjätyöntekijä, Kainuun Rampeosahanke asiakastapaaminen kestää ehkä 30-60 min x 2/ vuosi // miten
LisätiedotHyvinvointia työstä. Työterveyslaitos
Hyvinvointia työstä Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä SOTERKO, 2011-2015 Yhteistyöalue: Nuorten aikuisten terveys-, hyvinvointija työhön osallistumisen erojen kaventaminen (NUORET)
LisätiedotKehitysvammaisena eläminen. Tuuli Patinen& Saara Tuomiranta
Kehitysvammaisena eläminen Tuuli Patinen& Saara Tuomiranta Yleistä kehitysvammaisuudesta Vaikeus oppia ja ymmärtää uusia asioita Kehitysvammaisuudessa on asteita ja ne vaihtelevat lievästä syvään Syitä
LisätiedotSukellus; näkökulmia lajin pedagogisiin sovelluksiin nuorten ja kuntoutujien kanssa Petrea, turku 24.1.2013
Sukellus; näkökulmia lajin pedagogisiin sovelluksiin nuorten ja kuntoutujien kanssa Petrea, turku 24.1.2013 Valtteri Kivelä KM Seikkailuohjaaja Projektisuunnittelija KOTA ry Kota lasten ja nuorten hyvinvointi
LisätiedotOpiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa
Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa Alustavia tuloksia Ohjauksen päivät 8.5.2019 Jani Goman, Johanna Kiesi, Niina Rumpu etunimi.sukunimi@karvi.fi www.karvi.fi 2 Arviointiaineisto
LisätiedotNuorena vanhemmaksi kiintymyssuhde ja sen varhainen tukeminen Hanna Lampi. Theraplayterapeutti Psykoterapeutti
Nuorena vanhemmaksi kiintymyssuhde ja sen varhainen tukeminen Hanna Lampi Toimintaterapeutti (AMK) Theraplayterapeutti Psykoterapeutti Teinivanhemmuus voi olla valinta tai yllätys Merkitys kiintymyssuhteen
LisätiedotLÄÄKISLÄISET VÄSYVÄT, MUTTEIVÄT UUVU
LÄÄKISLÄISET VÄSYVÄT, MUTTEIVÄT UUVU Suomen Yleislääkärit ry, kevätpäivä 25.5.18 Kristina Kunttu, LT, nuorisolääketieteen erityispätevyys senioritutkija, YTHS Esitys perustuu VUODEN 16 VALTAKUNNALLISEEN
LisätiedotVäkivaltaa Kokeneet Miehet Miksi mies jää väkivaltaiseen suhteeseen?
Väkivaltaa Kokeneet Miehet Miksi mies jää väkivaltaiseen suhteeseen? Jussi Pekkola Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi Miten yleistä miesten kokema
LisätiedotHelsingin Tyttöjen Talo maahanmuuttajataustaiset ja monikulttuuriset tytöt ja seksuaaliväkivaltatyö 9.5.2016
Helsingin Tyttöjen Talo maahanmuuttajataustaiset ja monikulttuuriset tytöt ja seksuaaliväkivaltatyö 9.5.2016 Helsingin Tyttöjen Talo Arvot ja työn lähtökohta Tasa-arvo Moninaisuuden arvostaminen Ihmisen
LisätiedotMielenterveyden. Ensiapukirja. Mielenterveyden. Ensiapukirja. Tarja Heiskanen Kristina Salonen Pirkko Sassi. Suomen Mielenterveysseura SMS-Tuotanto Oy
Tarja Heiskanen Kristina Salonen Pirkko Sassi Mielenterveyden Ensiapukirja Mielenterveyden Ensiapukirja Tarja Heiskanen Kristina Salonen Pirkko Sassi Suomen Mielenterveysseura SMS-Tuotanto Oy Suomen Mielenterveysseura
LisätiedotMIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA. 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti
MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti Preventiimi pähkinänkuoressa OKM:n rahoittama, Humakin hallinnoima, yksi valtakunnallisista
LisätiedotMiten yrittäjä jaksaa?
Miten yrittäjä jaksaa? Hyvinvoinnin aamukahvit Fennialla, Jyväskylä 27.8.2019 Anne Kukkola Työkykyjohtamisen kehittämispäällikkö, Työeläkeyhtiö Elo 27.8.2019 Menesty yrittäjänä Anne Kukkola Julkinen 1
LisätiedotOpiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta
Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta 7.9. ja 7.10. 2015 Timo Tapola Opintopsykologi Aalto-yliopisto LES Student services Yhteystieto: timo.tapola@aalto.fi Opiskelukyky http://www.opiskelukyky.fi/video-opiskelukyvysta/
LisätiedotKUN NUORI KOKEE SEKSUAALISTA VÄKIVALTAA. Opas vanhemmille ja huoltajille
KUN NUORI KOKEE SEKSUAALISTA VÄKIVALTAA Opas vanhemmille ja huoltajille SISÄLLYS Mitä on seksuaalinen väkivalta? s. 3 Miksi seksuaalista väkivaltakokemusta pitää käsitellä? s. 4 Miten nuori oireilee? s.
Lisätiedot