Porin taidekoulun työpajaopinnot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Porin taidekoulun työpajaopinnot"

Transkriptio

1 Porin taidekoulun työpajaopinnot Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon ilmaisukeinoihin. Opinnoissa syvennetään aikaisemmissa opinnoissa saatuja tietoja ja taitoja sekä pyritään löytämään oma persoonallinen ilmaisutapa. Työpajaopinnoiksi tarjotaan vuosittain arkkitehtuuria, keramiikkaa, taidegrafiikkaa, piirustus & maalausta, laajaa kuvista, fantasiahahmotyöpajaa, valokuvausta, digipimaa ja animaatiota. Työpajaopinnoissa opiskellaan noin 19-vuoden ikään. Opintojen lopussa oppilaalla on mahdollisuus tehdä päättötyö ja siihen liittyvä portfolio, joiden tekemiseen vartaan aikaa noin lukuvuosi. Päättötyön suorittaminen on yksi edellytys taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän päättötodistuksen saamiselle. Muussa tapauksessa oppilas saa osallistumistodistuksen pyydettäessä. Perusopintonsa päättävät (6 lk) valitsevat työpajan ensimmäistä kertaa. Jo työpajoissa opiskelevat oppilaat voivat jatkaa samassa työpajassa tai halutessaan vaihtaa työpajaa. Pitkäjänteisen työskentelyn kannalta on toivottavaa, että valinta mietitään huolella. Kaikki työpajat eivät myöskään toteudu, joten on tärkeää valita vaihtoehdot varalle. Oppilaat varmistavat opiskelupaikkansa palauttamalla työpajalomakkeen omalle opettajalle tai Taidekoulun toimistoon, Gallen-Kallelankatu 10, Pori.

2 Digitaalisen piirustuksen ja maalauksen työpaja Käytetään tietokonetta ja piirtopöytää omien kuvien piirtämiseen ja valmiiden kuvien muokkaamiseen. Työpajassa suunnitellaan ja toteutetaan erilaisia julisteita, esitteitä, logoja, etikettejä sekä itsenäisiä taideteoksia tietokoneella piirtäen ja maalaten.

3 Piirustuksen ja maalauksen työpajassa (pima) työskennellään monipuolisesti eri piirtimien ja maalausvälineiden parissa esim. hiili, liidut, tussi, akvarelli, akryyli- ja öljyväri. Asetelmat, tutkiva piirtäminen, jäljennös-työt muiden aiheiden rinnalla kehittävät omaa ilmaisua. Harjoittelemalla perinteisiä piirustus- ja maalausmenetelmiä, haetaan omaa omaperäistä käsialaa.

4 Arkkitehtuurin työpajassa tutustutaan rakennettuun ympäristöön kuten esineisiin, sisustukseen ja rakennussuunnitteluun. Työpajassa rakennetaan todeksi utopioita ja omia toiveita arkkitehtuurista nyt tai tulevaisuudessa. Omia havaintoja ja suunnitelmia toteutetaan piirtäen, maalaten ja pienoismalleja rakentaen.

5 Fantasiahahmotyöpajassa tutustutaan nukketaiteeseen yhtenä taiteen tekemisen menetelmänä sekä itseilmaisun välineenä. Työpajassa valmistetaan oppilaiden toiveita kuunnellen naamioita sekä eläin- ja fantasiahahmoja kuin myös tutustutaan perinteisiin paperimassa-, keppi-, käsi-, ja marionettinukkejen tekotapoihin.

6 Savityöpajassa tavoitteena on oman tekemisen kautta kehittää muodon tajua. Työpajassa muovaillaan ja rakennetaan saviesineitä ja veistoksia. Syvennetään perusopetuksessa tutuksi tulleiden saven muotoilutekniikoiden opiskelua. Lisäksi tutustutaan uusiin pinnankäsittely- ja koristelumenetelmiin.

7 Taidegrafiikan työpajassa tutustutaan metalligrafiikan eri menetelmiin. Grafiikassa tarkoin suunniteltu kuva piirretään, syövytetään, kaiverretaan, maalataan tai valotetaan painolaatalle, jolta se vedostetaan prässiä käyttäen paperille. Yhdestä laatasta voidaan tehdä useita vedoksia.

8 Valokuvauksen työpajassa opitaan monipuolisten kuvaustehtävien kautta käyttämään digitaalista järjestelmäkameraa sekä tutustutaan valokuvan eri lajeihin kuten taide-, muoto-, luonto- ja maisemakuvaukseen. Photoshop -ohjelman avulla perehdytään digitaaliseen kuvankäsittelyyn ja kuvankäsittelyn ilmaisukeinoihin.

9 Laajan kuvataiteen työpajassa työskennellään monipuolisesti eri tekniikoiden ja tyylien parissa esim. piirustus, maalaus, grafiikka, savityöt, valokuvaus, digitaalinen taide ja kuvanmuokkaus. Työpajassa voit jatkaa perusopetuksesta tuttua tapaa, jossa työskentely ei keskity vain yhteen kuvataiteen tekniikkaan.

10 Yhdistetty valokuvaus ja digitaalinen piirustus ja maalaus Syksyn ja kevään valoisuus hyödynnettään valokuvaukselle ja talvi painottuu enemmän tietokoneella työskentelyyn. Opitaan käyttämään monipuolisesti kameraa sekä muokaamaan kuvia tietokoneella, tekemään animaatiota ja videota. Työskentelyä laajennetaan kuvien muokkauksesta myös digitaalisen taiteen puolelle piirtäen ja maalaten.

11 Animaatio ja elokuva Työpajassa tehdään elokuvia sekä animaatioita erilaisilla tekniikoilla. Toteutamme muovailuvaha-, paperileike-, tietokone- ja esineanimaatioita. Animaatioiden lisäksi kuvaamme perinteisiä elokuvia. Työpajassa opimme myös leikkaamaan animaatiot ja elokuvat valmiiksi tietokoneella sekä lisäämään niihin ääniä ja erikoisefektejä.

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2016-2017 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2017-2018 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2018-2019 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2018-2019 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2012-2013 Sinulla on edessäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

ARKKITEHTUURI VIDEO DIGITAALINEN KUVA VALOKUVA KERAMIIKKA KUVANVEISTO PIIRUSTUS SARJAKUVA KUVATAIDE PIIRUSTUS-MAALAUS-GRAFIIKKA PIIRUSTUS MAALAUS

ARKKITEHTUURI VIDEO DIGITAALINEN KUVA VALOKUVA KERAMIIKKA KUVANVEISTO PIIRUSTUS SARJAKUVA KUVATAIDE PIIRUSTUS-MAALAUS-GRAFIIKKA PIIRUSTUS MAALAUS TYÖPAJAT 2009-2010 Lukuvuoden 2009-2010 työpajoiksi tarjoamme: ARKKITEHTUURI VIDEO DIGITAALINEN KUVA VALOKUVA KERAMIIKKA KUVANVEISTO PIIRUSTUS SARJAKUVA KUVATAIDE PIIRUSTUS-MAALAUS-GRAFIIKKA PIIRUSTUS

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2019-2020 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä TYÖPAJAT 2014-2015 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA

Lisätiedot

T Y Ö P A J A T 2015-2016

T Y Ö P A J A T 2015-2016 T Y Ö P A J A T 2015-2016 TYÖPAJAOPETUS Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Kuvataiteen työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti yli 14 vuotiaille, kaksi vuotta periodiopetuksessa

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖPAJATARJONTA

LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖPAJATARJONTA työpajat 2013-2014 TYÖPAJAOPETUS Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Kuvataiteen työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti yli 14 vuotiaille, kaksi vuotta periodiopetuksessa

Lisätiedot

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä TYÖPAJAT 2015-2016 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA

Lisätiedot

Oppilaan tulee valita itselleen kolme vaihtoehtoista työpajaa mielui- suusjärjestyksessä.

Oppilaan tulee valita itselleen kolme vaihtoehtoista työpajaa mielui- suusjärjestyksessä. TYÖPAJAT 2011-2012 TYÖPAJAOPETUS Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Kuvataiteen työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti yli 14 vuotiaille, kaksi vuotta periodiopetuksessa

Lisätiedot

KUVATAIDE VALINNAINEN 8.- 9. LK 2h / VIIKKO LISÄKURSSI 8. LK 2h / VIIKKO 9. LK 2h tai 1h / VIIKKO

KUVATAIDE VALINNAINEN 8.- 9. LK 2h / VIIKKO LISÄKURSSI 8. LK 2h / VIIKKO 9. LK 2h tai 1h / VIIKKO KUVATAIDE VALINNAINEN 8.- 9. LK 2h / VIIKKO LISÄKURSSI 8. LK 2h / VIIKKO 9. LK 2h tai 1h / VIIKKO KUVATAIDE VALINNAINEN 2 tuntia/viikko 8.lk peruskurssi 3 ja 4 Valokuvaus ja pimiötekniikka: Opit valokuvaamaan

Lisätiedot

OPPILASTYÖ MISKA LEHTO

OPPILASTYÖ MISKA LEHTO VALOKUVAUS SARJAKUVA ANIMAATIO OPPILASTYÖ MISKA LEHTO Mikä on Muurlan Opisto? Muurlan Opisto on perinteikäs, mutta vahvasti tässä ajassa toimiva kansanopisto, joka sijaitsee Salon Muurlassa. Meille on

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

Oppilaan tulee valita itselleen kolme vaihtoehtoista työpajaa mieluisuusjärjestyksessä.

Oppilaan tulee valita itselleen kolme vaihtoehtoista työpajaa mieluisuusjärjestyksessä. TYÖPAJAT 2016-2017 . TYÖPAJAOPETUS. Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Kuvataiteen työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti yli 14 vuotiaille, kaksi vuotta periodiopetuksessa

Lisätiedot

Vantaan kuvataidekoulu

Vantaan kuvataidekoulu Emma Kuusela, 9 v. Vantaan kuvataidekoulu OPINTO-OPAS Lukuvuosi 2015 2016 Heleanore Mandri, 16 v. Henna Nuorti, 19 v. Tervetuloa Vantaan kuvataidekouluun! TAITEEN PERUSOPETUSTA vuodesta 1982. Taustakuva:

Lisätiedot

LUKUVUODEN TYÖPAJATARJONTA

LUKUVUODEN TYÖPAJATARJONTA TYÖPAJAOPETUS Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Kuvataiteen työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti yli 14 vuotiaille, kaksi vuotta periodiopetuksessa olleille oppilaille.

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja ala Lapin yliopisto Taiteiden

Lisätiedot

Mitä ops- perusteiden opintokokonaisuus- ja tavoitealueteks4stä nousee? Mitä perusteet kannustavat muu7amaan?

Mitä ops- perusteiden opintokokonaisuus- ja tavoitealueteks4stä nousee? Mitä perusteet kannustavat muu7amaan? Mitä ops- perusteiden opintokokonaisuus- ja tavoitealueteks4stä nousee? Mitä perusteet kannustavat muu7amaan? Kuvataide, arkkitehtuuri ja mediataide, Luotsit- hanke Tampere 3.10.2017 Heli Tiainen Opintokokonaisuus

Lisätiedot

Kuvataiteen perusopinnot (25 op) - ayukuv1700

Kuvataiteen perusopinnot (25 op) - ayukuv1700 Kuvataiteen perusopinnot (25 op) - ayukuv1700 Opetus toteutetaan vuonna 2016 Riihimäellä yhteistyössä Riihimäen kansalaisopiston kanssa. Ajankohta Kevät 2016 - Syksy 2016 Opiskelijan tulee omata riittävät

Lisätiedot

Visuaalisten taiteiden koulu Aimo. Työpajat

Visuaalisten taiteiden koulu Aimo. Työpajat Visuaalisten taiteiden koulu Aimo Työpajat 2017-2018 Työpajan valinta syksylle 2017 Työpajan valinta vuodelle 2017-18 tehdään suoraan Aimokoulun oppilatoshallinnon pilvipalveluun. Uusi järjestelmä otetaan

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Oppiaine Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja Kuvataideala Kuvataide

Lisätiedot

Taideteos kierrätystölkeistä, yksityiskohta lavasteesta 2016 Aleksis Kiven peruskoulussa 7. 9. luokat

Taideteos kierrätystölkeistä, yksityiskohta lavasteesta 2016 Aleksis Kiven peruskoulussa 7. 9. luokat KUVATAIDETTA Taideteos kierrätystölkeistä, yksityiskohta lavasteesta 2016 Aleksis Kiven peruskoulussa 7. 9. luokat 1. KUVATAIDELUOKAT 7-9 LK. lyijykynä, tussi, muste ja hiilipiirustusta akvarelli, pastelli

Lisätiedot

9. luokan valinnaisaineet. Länsi-Porin koulu - lukuvuosi

9. luokan valinnaisaineet. Länsi-Porin koulu - lukuvuosi 9. luokan valinnaisaineet Länsi-Porin koulu - lukuvuosi 2018-2019 Oppilas valitsee kaksi (2) valinnaisainekurssia. Poikkeuksena A2-kielen lukijat ja matematiikkapainotteisen sekä kuvataidepainotteisen

Lisätiedot

HAMINAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULU OPETUSSUUNNITELMA

HAMINAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULU OPETUSSUUNNITELMA HAMINAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULU OPETUSSUUNNITELMA KUVATAITEEN PERUSOPETUS HAMINAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUSSA 1. Toiminta-ajatus Haminan lasten ja nuorten kuvataidekoulun toiminta-ajatuksena

Lisätiedot

KUVATAIDETTA. Kuvataiteen lopputyö (osa) 2018, sekatekniikka. Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat

KUVATAIDETTA. Kuvataiteen lopputyö (osa) 2018, sekatekniikka. Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat KUVATAIDETTA Kuvataiteen lopputyö (osa) 2018, sekatekniikka Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat OPISKELU JA OPETUSSUNNITELMA Kuvataideluokalla opiskelu antaa kuvataiteesta innostuneelle ja lahjakkaalle

Lisätiedot

MILLAINEN KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULU ON?

MILLAINEN KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULU ON? OPPILAAN OPAS MILLAINEN KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULU ON? Kuvataidekoulumme on perustettu vuonna 1982 antamaan kuvataiteen opetusta lapsille ja nuorille. Koulutuslautakunta hyväksyi 15.6.2006

Lisätiedot

PORIN TAIDEKOULU. Visuaalisten taiteiden laaja oppimäärä. Lasten ja nuorten opetussuunnitelma

PORIN TAIDEKOULU. Visuaalisten taiteiden laaja oppimäärä. Lasten ja nuorten opetussuunnitelma PORIN TAIDEKOULU Visuaalisten taiteiden laaja oppimäärä Lasten ja nuorten opetussuunnitelma Päivitetty 2.6.2014 Koulutuksen järjestämislupa: Pvm 19.10.2000 Tämän opetussuunnitelman pohjana on ollut Opetushallituksen

Lisätiedot

PORIN TAIDEKOULU Lasten ja nuorten opetussuunnitelma,

PORIN TAIDEKOULU Lasten ja nuorten opetussuunnitelma, PORIN TAIDEKOULU Lasten ja nuorten opetussuunnitelma, 2018 1 Sisällysluettelo 1. Toiminta-ajatus 2. Arvot ja oppimiskäsitys 3. Oppimisympäristö ja työtavat 4. Toimintakulttuuri 5. Opetuksen rakenne ja

Lisätiedot

Lasten ja nuorten. Opinto-opas

Lasten ja nuorten. Opinto-opas Lasten ja nuorten Opinto-opas Sisällysluettelo 1. Yhteystiedot 2. Taidekoulun toiminta-ajatus 3. Opintojen eteneminen ja laajuus 4. Oppilaan tiedot 5. Lukukausimaksut 6. Oppilaspaikka 7. Opetuskäytännöt

Lisätiedot

Visuaalisten taiteiden koulu AIMO TYÖPAJAT

Visuaalisten taiteiden koulu AIMO TYÖPAJAT Visuaalisten taiteiden koulu AIMO TYÖPAJAT 2016-2017 Tässä vihkosessa... Digipima 4 Pima 1 ja Pima 4 Laaja kuvis I 5 Laaja kuvis II 6 Kuvis-kässä 7 Audiovisuaalinen taide (elokuva) 8 Digitaalinen kuvankäsittely

Lisätiedot

7.3.7. KUVATAIDE VALINNAISAINE

7.3.7. KUVATAIDE VALINNAISAINE 7.3.7. KUVATAIDE VALINNAISAINE 301 LUOKKA 8 2 h / viikko n. 76 h / vuosi LUOKKA 9 2 h / viikko n. 76 h / vuosi Opetuksessa painotetaan kuvan merkitystä ilmaisun ja viestinnän välineenä, kuvallisen ilmaisun

Lisätiedot

Porvoon taidekoulu. Perustamisvuosi 1985. Porvoon taidekoulu antaa kuvataiteen laajan oppimäärän mukaista perusopetusta

Porvoon taidekoulu. Perustamisvuosi 1985. Porvoon taidekoulu antaa kuvataiteen laajan oppimäärän mukaista perusopetusta Porvoon taidekoulu Perustamisvuosi 1985 Porvoon taidekoulu antaa kuvataiteen laajan oppimäärän mukaista perusopetusta Toimipisteet: Porvoon keskusta ja Hinthaara Sipoon Söderkulla, Nikkilä ja Talma Oppilaat

Lisätiedot

KUVATAIDELUOKAT 3-6. Aleksis Kiven peruskoulu. Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk.

KUVATAIDELUOKAT 3-6. Aleksis Kiven peruskoulu. Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk. KUVATAIDELUOKAT 3-6 Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk. Maatalon eläimiä sommitellaan, ryhmätyö 4 lk. Aleksis Kiven peruskoulu Elokuussa 2010 Aleksis

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Haku Käsityön taiteen syventäviin opintoihin Sivu 1 / 9 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden

Lisätiedot

Visuaalisten taiteiden koulu AIMO TYÖPAJAT 2015-2016

Visuaalisten taiteiden koulu AIMO TYÖPAJAT 2015-2016 Visuaalisten taiteiden koulu AIMO TYÖPAJAT 2015-2016 Tässä vihkosessa... Digipima 4 Pima 1 ja Pima 4 Laaja kuvis I 5 Laaja kuvis II 6 Kuvis-kässä 7 Elokuvailmaisu 8 Digitaalinen kuvankäsittely ja 9 mediataide

Lisätiedot

KUVATAIDE. Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman kehittäminen > yleissivistävä koulutus > taiteen perusopetus > kuvataide

KUVATAIDE. Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman kehittäminen > yleissivistävä koulutus > taiteen perusopetus > kuvataide www.edu.fi > yleissivistävä koulutus > taiteen perusopetus > kuvataide KUVATAIDE Kuvataiteessa taiteen perusopetusta annetaan joko yleisen tai laajan oppimäärän mukaan. Mahdolliset varhaisiän ja aikuisten

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 6.luokka Johdanto Uuden opetussuunnitelman mukaisesti Veromäen koulussa opiskellaan valinnaisaineita alakoulun neljänneltä luokalta alkaen. Valinnaisten opintojen opiskelu

Lisätiedot

Valinnaisten aineiden tarjotin - Olkahisen koulutalo lv

Valinnaisten aineiden tarjotin - Olkahisen koulutalo lv VALINNAISET AINEET OLKAHISEN KOULUTALOLLA 2018-2019 2 Sisällys Valinnaisten aineiden tarjotin - lv. 2018-2019... 3 Laaja-alainen osaaminen... 4 Esiinnyn... 5 Kuvanveisto... 6 Kädentaidot... 7 Lautapelit...

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t) TAITEEN PERUSOPETUS 42 Taiteen perusopetus alkaa kansalaisopistossa viikolla 36. Katso ilmoittautumisohjeet oppaan takakannesta. Taiteen perusopetuksessa opiskelevilla sisaruksilla on oikeus sisaralennukseen.

Lisätiedot

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet KUVATAIDE VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan, taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja käyttämään

Lisätiedot

KUVATAIDELUOKAT 3-6. Aleksis Kiven peruskoulu. Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk.

KUVATAIDELUOKAT 3-6. Aleksis Kiven peruskoulu. Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk. KUVATAIDELUOKAT 3-6 Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk. Maatalon eläimiä sommitellaan, ryhmätyö 4 lk. Aleksis Kiven peruskoulu Aleksis Kiven peruskoulun

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

Kokkolan lasten ja nuorten kuvataidekoulu

Kokkolan lasten ja nuorten kuvataidekoulu Kokkolan lasten ja nuorten kuvataidekoulu Kuvataiteen syventävien opintojen päättötyö Opetussuunnitelman perusteet ( Opetushallitus / Maarays 39/01L/2002 ) Saadakseen päättötodistuksen laajan oppimäärän

Lisätiedot

Kuvataide. Tavoitteet ja sisältö

Kuvataide. Tavoitteet ja sisältö Kuvataide Tavoitteet ja sisältö Lukion kuvataiteen opetuksen tavoitteena on kehittää opiskelijan omakohtaista kuvailmaisua, kykyä tulkita ja arvostaa omaa ja muiden kuvallista kulttuuria. Opetuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

T1 Oppilas harjoittelee havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja tekee taidetta

T1 Oppilas harjoittelee havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja tekee taidetta KUVATAITEEN OPETUS JOENSUUN SEUDUN OPETUSSUUNNITELMASSA Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet A2- kieli (2 h) saksa ranska ruotsi Liikunnan syventävä (2h) Musiikin syventävä

Lisätiedot

Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla.

Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. Oppilaat opiskelevat valinnaisaineita 5. ja 6. luokilla. 5. luokalla on oppilaalla kaksi valinnaisainetta (1h + 1h) ja 6. luokalla yksi valinnaisaine (1h). Eniten valintoja saaneet valinnaisaineet toteutuvat.

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2017-2018 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 20.3.-2.4.2017 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2019-2020 Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet Liikunnan syventävä (2 h) (LIV10.3) Musiikin syventävä (1h)

Lisätiedot

Kuvataiteen syventävien opintojen lopputyö

Kuvataiteen syventävien opintojen lopputyö Kokkolan lasten ja nuorten kuvataidekoulu Kuvataiteen syventävien opintojen lopputyö Kuvataiteen laajan oppimäärän syventäviin opintoihin sisältyy lopputyö, joka muodostuu taiteellisesta työstä, työskentelyprosessin

Lisätiedot

VALINNAISAINEET 2015-2016 TURUN LYSEON KOULU

VALINNAISAINEET 2015-2016 TURUN LYSEON KOULU VALINNAISAINEET 20152016 TURUN LYSEON KOULU Valinnaisaineiden valinta 3 Painotusluokkaan sidotut valinnaisaineet 4 Englannin A1 syventävä 5 Espanja B2 6 Ranska A2 ja B2 7 Saksa B2 8 Ilmaisutaito 9 Media

Lisätiedot

GRAFIIKANPAJA KURSSITOIMINNASTA

GRAFIIKANPAJA KURSSITOIMINNASTA TISSRUK NAKIIFARGEDIAT LAHDEN TAIDEGRAAFIKOIDEN PAJALLA 2019 EARTH WITHOUT ART IS JUST EH! GRAFIIKANPAJA KURSSITOIMINNASTA Lahden Taidegraafikot ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka yhtenä tehtävänä

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle

Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle 2017-2018 VALINNAISAINEIDEN VALINTA Valinnaisaineet ovat pakollinen osa oppilaiden oppimäärää. Opetussuunnitelmamme tarjoaa erilaisia valinnanmahdollisuuksia

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2017-2018 Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisaineiden valinta tapahtuu Wilmassa huoltajan Wilma-tunnuksella 4. lk oppilaan huoltaja valitsee varsinaisesta

Lisätiedot

PORIN TAIDEKOULU. Aikuisten opetussuunnitelma. Taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä

PORIN TAIDEKOULU. Aikuisten opetussuunnitelma. Taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä PORIN TAIDEKOULU Aikuisten opetussuunnitelma Taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä 1 Sisällys 1. Toiminta-ajatus... 4 2. Arvot ja oppimiskäsitys... 4 3. Oppimisympäristö ja työtavat... 4 4. Toimintakulttuuri...

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen visuaalisten taiteiden laaja oppimäärä / Aikuiset

Taiteen perusopetuksen visuaalisten taiteiden laaja oppimäärä / Aikuiset Opinto-opas 2017 2018 Taiteen perusopetuksen visuaalisten taiteiden laaja oppimäärä / Aikuiset Tässä oppaassa kerromme taidekoulun opetuksen sisällöistä ja käytännöistä. Opinto-oppaaseen voi tutustua myös

Lisätiedot

VANTAAN KUVATAIDEKOULUN OPETUSSUUNNITELMA

VANTAAN KUVATAIDEKOULUN OPETUSSUUNNITELMA 1 VANTAAN KUVATAIDEKOULUN OPETUSSUUNNITELMA Laaja oppimäärä Vapaa-ajan lautakunta 12.5.2004 2 Sisällysluettelo: sivu Oppilaitoksen toiminta-ajatus 1 Opetusjärjestelyt ja hallinto 1 Toiminnan arvot 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 23.2.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

Päättötyö. PÄÄTTÖTYÖ sisältää teoksen tai teossarjan, sekä portfolion, joka kuvaa työskentelyä ja sen eri vaiheita.

Päättötyö. PÄÄTTÖTYÖ sisältää teoksen tai teossarjan, sekä portfolion, joka kuvaa työskentelyä ja sen eri vaiheita. Päättötyö PÄÄTTÖTYÖ sisältää teoksen tai teossarjan, sekä portfolion, joka kuvaa työskentelyä ja sen eri vaiheita. Päättötyö tehdään itsenäisesti oman idean pohjalta. Työtä tehdään sekä työpajassa että

Lisätiedot

Aikuisten taiteen perusopetus /Opinto-opas, 2-4 vsk. Porin taidekoulu

Aikuisten taiteen perusopetus /Opinto-opas, 2-4 vsk. Porin taidekoulu Aikuisten taiteen perusopetus /Opinto-opas, 2-4 vsk Porin taidekoulu 8.8.2018 Mikä on Porin taidekoulu? Taidekoulu on perustettu vuonna 1966. Aluksi koulua ylläpiti kannatusyhdistys, mutta vuodesta 1981

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 3.-10.4.2018 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

Samoja pitkiä valinnaisaineita opiskellaan kaksi lukuvuotta (8. ja 9. lk).

Samoja pitkiä valinnaisaineita opiskellaan kaksi lukuvuotta (8. ja 9. lk). VALINNAISAINEISTA Seitsemännen luokan jälkeen taide- ja taitoaineista jäävät pois kuvataide, käsityö ja kotitalous. Kahdeksannen luokan jälkeen taide- ja taitoaineista jää pois musiikki. Edellä olevista

Lisätiedot

Valinnaiset aineet Paulaharjussa

Valinnaiset aineet Paulaharjussa Valinnaiset aineet Paulaharjussa 2016-2017 30.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä 1) Valinnaisten aineiden laajuus: 1 vvt sanallinen arviointi 38 tuntia > ei mennä kovin syvälle, opettajien osaaminen

Lisätiedot

OPINTO-OPAS Lukuvuosi

OPINTO-OPAS Lukuvuosi OPINTO-OPAS Lukuvuosi 2016 2017 Taustakuva: Minni Skyttén, 16 v (öljymaalaus, sävytetty) Tervetuloa Vantaan kuvataidekouluun! TAITEEN PERUSOPETUSTA vuodesta 1982. Lukuvuosi 2016 2017 Syyslukukausi 22.8.

Lisätiedot

Oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät erityispiirteet vuosiluokilla 3-6

Oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät erityispiirteet vuosiluokilla 3-6 Oppiaine: Kuvataide Oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät erityispiirteet vuosiluokilla 3-6 3. lk Oppimisympäristöt Työskentely tapahtuu luokassa ja koulun lähiympäristössä. Työvälineille ja materiaaleille

Lisätiedot

Yleisten osien valmistelu

Yleisten osien valmistelu Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Yleisten osien valmistelu Alustavien luonnosten tarkastelua Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen 15.4.2016 Opetushallitus

Lisätiedot

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta Hamulan koulun valinnaisainetarjonta LUKUVUOSI 2016-2017 Sisällysluettelo ILMAISUTAITO... 3 KUVATAIDE... 4 MUSIIKKI... 5 LIIKUNTA... 6 OHJELMOINTI JA ROBOTIIKKA... 7 TEKNINEN TYÖ... 8 2 ILMAISUTAITO 5.

Lisätiedot

VANTAAN KUVATAIDEKOULUN LOPPUTYÖOHJEET

VANTAAN KUVATAIDEKOULUN LOPPUTYÖOHJEET VANTAAN KUVATAIDEKOULUN LOPPUTYÖOHJEET 2018-19 SISÄLLYSLUETTELO MIKÄ ON LOPPUTYÖ?... 1 MILLOIN LOPPUTYÖN VOI TEHDÄ?... 2 LOPPUTYÖ JA TODISTUKSET... 2 MITEN LOPPUTYÖ SUORITETAAN?... 3 LOPPUTÖIDEN AIKATAULU

Lisätiedot

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS 7. -9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaiden

Lisätiedot

KUVATAITEEN PERUSOPETUS LAAJA OPPIMÄÄRÄ SYVENTÄVÄT OPINNOT/ TYÖPAJAT

KUVATAITEEN PERUSOPETUS LAAJA OPPIMÄÄRÄ SYVENTÄVÄT OPINNOT/ TYÖPAJAT KUVATAITEEN PERUSOPETUS LAAJA OPPIMÄÄRÄ SYVENTÄVÄT OPINNOT/ TYÖPAJAT Kuvataiteen perusopetuksen laajassa oppimäärässä perusopintojen suorittamisen jälkeen opinnot jatkuvat syventävissä opinnoissa eli työpajoissa.

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

SUOSITUS LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖKÄYTÄNNÖIKSI

SUOSITUS LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖKÄYTÄNNÖIKSI SUOSITUS LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖKÄYTÄNNÖIKSI 17.12.2009 Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton opetussuunnitelmatyöryhmä (Heli Tiainen, Marketta Urpo-Koskinen ja Leena Stolzmann) on laatinut

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

Kuvataide ja muotoilu piirustus ja maalaus. Wellamo-opisto Runkosuunnitelmat

Kuvataide ja muotoilu piirustus ja maalaus. Wellamo-opisto Runkosuunnitelmat Kuvataide ja muotoilu piirustus ja maalaus Wellamo-opisto Runkosuunnitelmat Yhteiset käytänteet Yhteiset työtilat Työturvallisuus, laitteet Oppilaan omat tavoitteet, kurssin tavoitteet Työvälineet Materiaalihankinnat

Lisätiedot

Aino Puukka: Suurkaupunki 2011 TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULU OPETUSSUUNNITELMA

Aino Puukka: Suurkaupunki 2011 TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULU OPETUSSUUNNITELMA Aino Puukka: Suurkaupunki 2011 TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULU OPETUSSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO ALKUSANAT 1. TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TOIMINTA- AJATUS JA ARVOT 2. OPETUKSEN

Lisätiedot

EMÄKOSKEN KOULU. lv

EMÄKOSKEN KOULU. lv EMÄKOSKEN KOULU lv. 2019 2020 Valinnaisaineet 7. luokka Valintojen kuvaukset: VIESTINTÄ (zviv) Voit opiskella koulussamme viestintää. Jos sinut on valittu viestintäluokalle soveltuvuuskokeen perusteella,

Lisätiedot

Valinnaisaineet. kahdeksannella luokalla 2007-2008. Kahden lukuvuoden valinnaisainekurssit: RANTAKYLÄN YHTENÄISKOULU.

Valinnaisaineet. kahdeksannella luokalla 2007-2008. Kahden lukuvuoden valinnaisainekurssit: RANTAKYLÄN YHTENÄISKOULU. RANTAKYLÄN YHTENÄISKOULU Mikkelin kaupunki Valinnaisaineet kahdeksannella luokalla 2007-2008 Kahden lukuvuoden valinnaisainekursseista valitaan kaksi. Kurssilla opiskellaan kaksi tuntia viikossa 8.- ja

Lisätiedot

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9 Kuvataide Vuosiluokat 7-9 Kuvataiteen tehtävänä on kulttuurisesti moniaistisen todellisuuden tutkiminen ja tulkitseminen. Kuvataide tukee eri oppiaineiden tiedon kehittymistä eheäksi käsitykseksi maailmasta.

Lisätiedot

KUVATAITEEN PERUSOPINNOT AIKUISILLE/ Espoon kuvataidekoulu

KUVATAITEEN PERUSOPINNOT AIKUISILLE/ Espoon kuvataidekoulu 1 KUVATAITEEN PERUSOPINNOT AIKUISILLE/ Espoon kuvataidekoulu Perusopinnot 1. Kuvan rakentamisen perusteet 3x 7 = 21 h 200 2. Piirustustekniikat ja välineet 3x7 = 21 h 200 3. Akryylimaalaus 3x7= 21 h 200

Lisätiedot

KÄSITYÖKOULU TAITIS OPPILAAN JA VANHEMPIEN OPAS. Yhteystiedot. Suunnittelijaopettaja Sari Halonen Puh Sähköposti:

KÄSITYÖKOULU TAITIS OPPILAAN JA VANHEMPIEN OPAS. Yhteystiedot. Suunnittelijaopettaja Sari Halonen Puh Sähköposti: Yhteystiedot KÄSITYÖKOULU TAITIS Suunnittelijaopettaja Sari Halonen Puh. 044 701 5488 Sähköposti: sari.halonen@pori.fi Tuntiopettajat Anne Siltanen, puh. 040 588 1824 Emma Koskinen, puh. 044 371 3662 Porin

Lisätiedot

KÄSITYÖKOULU TAITIS OPPILAAN JA VANHEMPIEN OPAS

KÄSITYÖKOULU TAITIS OPPILAAN JA VANHEMPIEN OPAS KÄSITYÖKOULU TAITIS OPPILAAN JA VANHEMPIEN OPAS Yhteystiedot Suunnittelijaopettaja Sari Halonen Puh. 044 701 5488 Sähköposti: sari.halonen@pori.fi Tuntiopettajat Anne Siltanen, puh. 040 588 1824 Emma Koskinen,

Lisätiedot

KUVATAIDE. Anne Ervast Lapin yliopiston harjoittelukoulu anne.ervast@ulapland.fi

KUVATAIDE. Anne Ervast Lapin yliopiston harjoittelukoulu anne.ervast@ulapland.fi KUVATAIDE Lapin yliopiston harjoittelukoulu anne.ervast@ulapland.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Ohjata oppilasta tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaan identiteetin

Lisätiedot

Yläkoulun valinnaiset opinnot

Yläkoulun valinnaiset opinnot Yläkoulun valinnaiset opinnot Valinnaisaineiden opiskelu Valinnaisaineita opiskellaan 8. ja 9. luokalla. Tietoa valinnaisaineiden sisällöistä, opiskelutavoista ja -tavoitteista saat valinnaisaineiden opettajilta.

Lisätiedot

Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ

Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Mankolan koulu Pitkät valinnaisaineet 2015 2017 https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Hyvät oppilaat ja seitsemäsluokkalaisten huoltajat Opetussuunnitelman ja tuntijaon

Lisätiedot

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU Vanhemmille ASKOLAN KUVATAIDEKOULU Askolan kuvataidekoulu on perustettu vuonna 1992. Koulun ylläpitäjänä toimii Askolan kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry. Koulu on antanut taiteen perusopetusta syksystä

Lisätiedot

PORIN TAIDEKOULU. Aikuisten iltalinjan opetussuunnitelma. Visuaalisten taiteiden laaja oppimäärä. 1.8.2015 alkaen

PORIN TAIDEKOULU. Aikuisten iltalinjan opetussuunnitelma. Visuaalisten taiteiden laaja oppimäärä. 1.8.2015 alkaen PORIN TAIDEKOULU Visuaalisten taiteiden laaja oppimäärä Aikuisten iltalinjan opetussuunnitelma 1.8.2015 alkaen Koulutuksen järjestämislupa: OPM 19.10.2000 Dnro 235/430/2000 Tämän opetussuunnitelman pohjana

Lisätiedot

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten

Lisätiedot

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa

Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet luokat Valinnat tehdään Wilmassa Metsokankaan koulu Alakoulun valinnaiset aineet 2018-2019 5.-6. luokat Valinnat tehdään Wilmassa 26.3.-7.4.2019 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Oppilas valitsee kaksi valinnaista ainetta 5.luokalle 4.luokan

Lisätiedot

Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu

Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä 2015 Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valintaperusteita Oma mielenkiinto, taipumukset, harrastuneisuus, aiempi koulumenestys

Lisätiedot

taideteosten, visuaalisten viestien sekä omien ja toisten töiden tulkinnassa, arvioinnissa ja työskentelyprosessin kuvailussa arviointiin

taideteosten, visuaalisten viestien sekä omien ja toisten töiden tulkinnassa, arvioinnissa ja työskentelyprosessin kuvailussa arviointiin KUVATAIDE Lukion kuvataideopetuksen tarkoituksena on kehittää opiskelijan ymmärrystä yhteiskunnan ja ympäristön visuaalisista ilmiöistä ja niiden merkityksistä. Omakohtainen taiteellinen työskentely antaa

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet

Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet A2-kielet Vieraat kielet: Eteläisellä alueella tarjolla seuraavat vapaaehtoiset kielet: espanja saksa ranska Valinta valinnaisten aineiden kanssa. Äidinkielen

Lisätiedot

Jyväskylän Taiteilijaseura ry

Jyväskylän Taiteilijaseura ry TILATEOS YRITYKSEN VALMISTAMISTA TUOTTEISTA Valmistetaan yritykselle tilataideteos, jossa käytetään materiaalina yrityksen valmistamia tuotteita. Teoksen lähtökohtana ovat tilaajan toiveet. Teos voi olla

Lisätiedot

OPINTO-OPAS Lukuvuosi

OPINTO-OPAS Lukuvuosi Taustakuva (sävytetty): Laura Herno, 16 v Pöllö: Sanni Kapiainen, 8 v. OPINTO-OPAS Lukuvuosi 2017 2018 Tervetuloa Vantaan kuvataidekouluun! TAITEEN PERUSOPETUSTA vuodesta 1982. Lukuvuosi 2017 2018 Syyslukukausi

Lisätiedot