JÄMIJÄRVEN KUNTA. Talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma vuosille

Samankaltaiset tiedostot
JÄMIJÄRVEN KUNTA. Talousarvio vuodelle 2018 ja taloussuunnitelma vuosille

VUODEN 2016 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN


ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 24/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

JÄMIJÄRVEN KUNTA. Talousarvio vuodelle 2019 ja taloussuunnitelma vuosille

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Tilinpäätös Kaupunginhallitus

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien taloussuunnitelmaesitysten

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000

Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Tilinpäätös Jukka Varonen

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Toimintakate Vuosikate

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma Maakuntavaltuusto

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila

Talousarvion toteuma kk = 50%

Reino Hintsa

Talousarvion toteuma kk = 50%

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015

Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestö Työpaikat, työvoima ja työllisyys Väestön koulutustaso...

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 24/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

OSAVUOSIKATSAUS

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

TULOSTILIT (ULKOISET)

Selite TP 2017 TA 2018 Kyj:n esitys Muutos % ta 2018 Muutos % tp 2017

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Muutoksia vuoden 2018 talousarvioon 1060/03.030/2017 KHALL

TILINP. BUDJ. TOTEUMA KVALT MU ed.ta

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

ISONKYRÖN KUNTA TALOUSARVIO Reino Hintsa

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. %

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, ,

Talouden seuranta. Toukokuu 2014

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , ,

Kuntalaki ja kunnan talous

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola

TA 2013 Valtuusto

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta

TA Muutosten jälkeen Tot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUS 2017

TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Transkriptio:

1 JÄMIJÄRVEN KUNTA Talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma vuosille 2017 2019

2 VUODEN 2017 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2019... 3 A. YLEISPERUSTELUT... 3 1. Talousarvion laadinnan lähtökohdat ja rahoitus... 3 2. Henkilöstö... 6 3. Tavoitteet konsernin osalta... 6 4. Talousarvion rakenne... 6 5. Talousarvion sitovuus... 6 6. Sisäiset erät... 7 7. Tilivelvolliset... 7 8. Talousarvion käyttösuunnitelmat... 7 9. Talouden tasapainotus... 8 10. Sisäinen valvonta ja riskien hallinta... 9 B.KÄYTTÖTALOUSOSA... 11 KÄYTTÖTALOUDEN YHDISTELMÄ TOIMIELINTASOLLA... 11 VAALIT... 12 TILINTARKASTUS... 13 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT... 14 YLEISHALLINTO... 16 ELINKEINOTOIMI... 19 SIVISTYSTOIMI... 21 KUNNAN KOULUTOIMI... 21 KIRJASTO... 25 PÄIVÄHOITO... 27 VAPAA-AIKATOIMI... 29 TEKNINEN TOIMI... 35 LIIKELAITOKSET... 47 KÄYTTÖTALOUS YHTEENSÄ... 49 C. TULOSLASKELMAOSA... 51 D. RAHOITUSLASKELMAOSA... 54 E. INVESTOINTIOSA... 55 HENKILÖSTÖSUUNNITELMAEHDOTUS VUOSILLE 2017-2021... 62

3 VUODEN 2017 TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2019 A. YLEISPERUSTELUT 1. Talousarvion laadinnan lähtökohdat ja rahoitus Jämijärven kunnan visio 2030: Pieni ja lennokas Jämijärvi on älykkäästi erikoistunut, kehittyvien pienyritysten kunta sekä aito, lämmin ja hyvinvoiva maaseutuyhteisö, jonka ylpeys kiireen yläpuolella oleva Jämi sauvoo koko seudun tärkeänä vetovoimatekijänä ja matkailun veturina. Arvot, jotka ohjaavat Jämijärven kunnan toimintaa: Vapaus Arvostaminen Aitous Lennokkuus Moderni maaseutuelämä Vuoden 2016 talousarvio tulee ylittymään sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta huomattavasti. Verohallinnon ennusteen mukaan kunnallisveron tilitykset jäävät alle arvion. Nämä tulevat kasvattamaan kuntakonsernin kumulatiivista alijäämää. Vuoden 2015 lopullinen tieto verotuksesta osoittaa vuoteen 2014 verrattuna vähennystä -2,0 %:a, kun valtakunnan keskiarvo +1,6 %. Yhteisöveron kasvu +0,1 %, kun valtakunnan keskiarvo +5,2 %. Kunnallisveroprosentti nousee 2017 vuonna 22,50 %:iin. Kiinteistöveroprosentit pysyvät ennallaan. Valtionosuuksien on arvioitu kasvavan kuluvan vuoden toteutumasta 59.970 euroa (Kuntaliiton ennakkotieto vuodelle 2017) Vuosikate on koko suunnittelukauden positiivinen. Tunnusluvut ilmenevät oheisesta taulukosta. Tilikauden tulos vuoden 2017 osalta osoittaa ylijäämää 3 000 euroa. TALOUSARVION TUNNUSLUVUT V. 2017 TP TA TAE TAE TAE 2015 2016 2017 2018 2019 Asukasluku 1948 1997 1948 1948 1948 Veroprosentti 21,5 21,5 22,5 22,5 22,5 Verotulot (1000 ) 5884 5977 5900 6083 6185 Vuosikate (1000 ) 256 392 372 685 784 Poistot (1000 ) 354 369 369 379 356 Ta-lainat (1000 ) 4620 4601 4484 4013 3636 Investoinnit (1000 ) 368 358 364 234 432 Vuosikate % poistoista 73 106 101 181 220 Ta-lainat /asukas 2371 2304 2302 2060 1867 Vuosikate /asukas 132 196 191 351 402 Tilikauden yli-/alijäämä -98 23 3 306 428

4 MENOJEN JA TULOJEN YHDISTELMÄ 1 000 TP TA TAE TAE TAE 2015 2016 2017 2018 2019 Käyttötalousosa menot 12177 11953 11959 11933 11939 tulot 958 693 622 721 723 netto 11219 11260 11337 11212 11216 Investointiosa menot 368 358 364 234 432 tulot 8 22 72 20 25 netto 360 336 292 214 407 Tuloslaskelmaosa menot 48 66 57 52 52 tulot 11524 11718 11766 11949 12051 netto -11476-11652 -11709-11897 -11999 SUMU-poistot 354 369 369 379 356 Rahoitusosa menot 841 756 800 791 796 tulot 810 700 720 320 420 netto 31 56 80 471 376 Menot yhteensä 13433 13133 13180 13010 13219 Tulot yhteensä 13299 13133 13180 13010 13219 SUMU-poistot 354 369 369 379 356

5 Toimintatuotot Muut toimintatuotot; 295520; 48 % Myyntituotot; 226330; 36 % Maksutuotot; 65000; 10 % Tuet ja avustukset; 35570; 6 % Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Avustukset; 474900; 4 % Toimintakulut Henkilöstökulut; 2271200; 19 % Aineet, tarvikkeet ja tavarat; 458870; 4 % Muut toimintakulut; 120040; 1 % Palvelujen ostot; 8634620; 72 % Henkilöstökulut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Muut toimintakulut Palvelujen ostot Avustukset Vuosikate / asukas 450 400 350 300 250 200 150 100 50 0 402 351 196 191 132 TP 2015 TA 2016 TAE 2017 TAE 2018 TAE 2019

6 2. Henkilöstö Henkilöstömenoissa on huomioitu kiky-sopimuksen vaikutus ja tiedossa olevat palkantarkistukset. Työllistämisrahat on kohdistettu edellisten vuosien tapaan asianomaisille hallintokunnille. Henkilöstösuunnitelma on talousarvion liitteenä. 3. Tavoitteet konsernin osalta Uuden kuntalain taloutta koskevien säännösten mukaan kuntakonsernin alijäämälle on asetettu myös rajaarvot, joiden ylittyminen saattaa käynnistää arviointimenettelyn. Mikäli kunnan konsernitaseeseen kertynyt alijäämä on 2016 tilinpäätöksessä yli 1.000 /asukas ja sitä edellisessä vuoden 2015 tilinpäätöksessä yli 500 /asukas voidaan arviointimenettely käynnistää vuonna 2017. Jämijärven kuntakonsernin kumulatiivinen alijäämä oli 2015 tilinpäätöksessä 980,44 /asukas ja on erittäin todennäköistä, että vuoden 2016 tilinpäätöksessä raja-arvo 1.000 /asukas ylittyy. KUNTAKONSERNIN STRATEGISET TAVOITTEET: Kuntakonsernin talouden tervehdyttäminen niin, että alijäämä kääntyy selkeään ja kestävään laskusuuntaan KRIITTISET MENESTYSTEKIJÄT VUODELLE 2017: 1) Hiihtotunnelin taloustilanteen tervehdyttäminen 2) Vuokrataloyhtiöiden talouden tervehdyttäminen ja myyntitoimet 3) Jämi Säätiön aktiivisuus toimintaperiaatteidensa ja toimintansa uudistamiseksi 4) Sote-menojen kasvun leikkaus ja mahdolliset säästötoimet yhdessä PoSa:n kanssa 4. Talousarvion rakenne Talousarvion rakenne noudattaa valtuuston hyväksymää Kuntaliiton suosituksen mukaista talousarvioasetelmaa: A. Yleisperustelut B. Käyttötalousosa C. Tuloslaskelmaosa D. Rahoituslaskelma E. Investointiosa 5. Talousarvion sitovuus Käyttötalousosa Talousarvion käyttötalousosassa valtuusto asettaa tehtävittäin toimielimille toiminnalliset tavoitteet ja hyväksyy tehtäväkohtaisen menoarvion ja tuloarvion erotuksena muodostuvan nettomenomäärärahan. Sitovuus valtuustoon nähden on nettomääräinen eli menojen ja tulojen erotus eli toimintakate (netto) on valtuustoon nähden sitova tehtävittäin. Myös toiminnalliset tavoitteet ovat valtuustoon nähden sitovia. Tuloslaskelmaosa Tuloslaskelmaosassa menoarviot ja tuloarviot ovat valtuuston hyväksymällä tasolla bruttomääräisesti sitovia. Investointiosa Investointiosassa valtuusto myöntää menoarvion ja tuloarvion erotuksena nettomenomäärärahan hankekohtaisesti. Sitovuus valtuustoon nähden on nettomääräinen ts. menojen ja tulojen erotus eli nettomeno on valtuustoon nähden sitova hankkeittain. Rahoituslaskelmaosa Rahoituslaskelmaosassa menoarviot ja tuloarviot ovat valtuuston hyväksymällä tasolla bruttomääräisesti sitovia.

6. Sisäiset erät 7 Käyttötalouden määrärahoihin sisällytetään sekä ulkoiset että sisäiset määrärahat. Sisäiset erät ovat yhtä suuret menojen ja tulojen osalta. Tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja investointiosa sisältävät vain ulkoiset määrärahat. 7. Tilivelvolliset Tilivelvollisia ovat kaikki toimielinten jäsenet, paitsi valtuuston ja tarkastuslautakunnan jäsenet. Tilivelvollisia ovat myös kunnanjohtaja, rehtori, rakennuspäällikkö ja vapaa-aikasihteeri. 8. Talousarvion käyttösuunnitelmat Talousarvion käyttösuunnitelmilla toimielimet jakavat tulosalueen menoarviot ja tuloarviot taloudellisen vallan siirtämisen ja tulosten vastuun kannalta tarkoituksenmukaisiin tulosyksiköihin, tehtäviin, kustannuspaikkoihin ja toimintoihin. Sen jälkeen kun valtuusto on hyväksynyt talousarvion, tulee toimielimen päättää talousarviossa hyväksytyn määrärahan käyttösuunnitelmasta ja sopeuttaa toiminta käytettävissä oleviin taloudellisiin resursseihin. Toimielimen tulee myös kesken talousarviovuoden muuttaa käyttösuunnitelmaa, mikäli siihen ilmenee tarvetta. Toimielimien tekemät talousarvion käyttösuunnitelmat tulee toimittaa kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi.

9. Talouden tasapainotus 8 Kuntalain taloutta koskevia säännöksiä on muutettu 1.5.2015 voimaantulleessa uudessa kuntalaissa (410/2015). Alijäämän kattamisvelvollisuutta koskevaa sääntelyä on tiukennettu niin, että kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien (110.3 ). Määräaikaa sovelletaan ensimmäisen kerran vuoden 2015 tilinpäätökseen kertyneeseen alijäämään, jolloin alijäämän tulee olla katettuna vuoden 2020 tilinpäätöksessä (148.1 ). Siirtymäkaudella erityisen alijäämäisillä kunnilla on kaksi vuotta enemmän aikaa kattaa alijäämä. Mikäli kunnalla on vuoden 2015 tilinpäätöksessä kertynyt alijäämää yli 500 euroa asukasta kohden, alijäämän tulee olla katettuna vuoden 2022 tilinpäätöksessä (148.2 ). Alijäämän kattamisvelvollisuus koskee vain kunnan taseeseen kertynyttä alijäämää, ei konsernitaseen alijäämää. Jämijärven kunnan taseessa on vuoden 2015 tilinpäätöksessä alijäämää -1.088.346,92 euroa, mikä tarkoittaa - 558,70euroa/asukas. Uuden kuntalain mukaan talouden tasapainottamiseksi ei enää laadita erillistä toimenpideohjelmaa, vaan kaikki yksilöidyt toimenpiteet esitetään talousarviossa- ja suunnitelmassa. Talousarviossa- ja suunnitelmassa olevat talouden tasapainotustoimenpiteet: V. 2017 säästö/tulonlisäys euroa - veroprosentin korotus yhdellä prosenttiyksiköllä (22,50) 232.000 - kiinteistöverotilitysten lisäys 9.000 - maksujen/taksojen tarkistukset 5.000 - puunmyynti 10 000 - tonttien myyntivoitot 12.000 v. 2018 - tuloverotilitysten lisäys 2 % 105.000 -kiinteistöverotilitysten lisäys (tuulimyllyt valmiina) 78.000 - maksujen/taksojen tarkistukset 5.000 - lainojen korkojen aleneminen 5.000 - puunmyynti 10.000 - omaisuuden myynnin myyntivoitot( kiinteistöt, metsät, pellot, tontit)112.000 kartoitus käynnissä v. 2019 -tuloverotilitysten lisäys 1,9 % 100.000 - maksujen/taksojen tarkistus 5.000 - puunmyynti 10.000 - omaisuuden myynnin myyntivoitot 112.000 Vuosille 2020 2022 arvioitu tuloverotilitysten kasvuksi 1 % (55.000 eur/vuosi) ja maksutarkistukset 5000 eur/vuosi

9 Talouden tasapainotus ilmenee seuraavasta taulukosta (1000 euroa) TP 2015 TA 2016 Arvio 2016 TAE 2017 TS 2018 TS 2019 Arvio 2020 Arvio 2021 Arvio 2022 Tulos -98 23-700 3 306 428 344 361 378 Yli/alijääämä -1088-1788 -1785-1479 -1052-708 -347 30 10. Sisäinen valvonta ja riskien hallinta Kunnanhallitus on hyväksynyt Jämijärven kunnan sisäisen valvonnan ohjeet 7.4.2015 107. Kunnanhallitus vastaa sisäisen valvonnan järjestämisestä. Kukin toimielin ja viranhaltija vastaavat johtamansa toiminnan sisäisestä valvonnasta. Sisäistä valvontaa tehdään jatkuvasti, jotta kunnan toiminta on taloudellista ja tuloksellista, päätösten perusteena oleva tieto on riittävää ja luotettavaa, lain säännöksiä, viranomaisohjeita ja toimielinten päätöksiä noudatetaan, omaisuus ja voimavarat turvataan. Havaittuihin epäkohtiin ja puutteisiin puututaan välittömästi ja pyritään tekemään tarvittavat korjaustoimenpiteet.

JÄMIJÄRVEN KUNNAN TOIMINTA-AJATUS 10 Jämijärvi on rohkea ja aito maaseutukunta, monitoimijainen yhteisö, jossa jokainen yksilö on osallinen ja arvokas. Taloudeltaan tasapainoinen kuntakonserni on olemassa nimenomaan tätä yhteisöä varten. JÄMIJÄRVEN KUNNAN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT Vapaus Arvostaminen Aitous Lennokkuus Moderni maaseutuelämä JÄMIJÄRVEN KUNNAN VISIO 2030 Pieni ja lennokas Jämijärvi on älykkäästi erikoistunut kehittyvien pienyritysten kunta ja aito lämmin, hyvinvoiva maaseutuyhteisö, jonka ylpeys, kiireen yläpuolella oleva Jämi, sauvoo koko seudun tärkeänä vetovoimatekijänä ja matkailun veturina. STRATEGISET TAVOITTEET: 1) Jämijärven kunnan talous on tasapainossa 2) Jämijärven kuntakuva on aito itsensä näköinen: lennokas, kiireetön, pirteä ja koukuttava 3) Jämijärvellä on kehittyvä, lennokas ja kasvava pienyrityskanta ja vapaaehtoissektori KRIITTISET MENESTYSTEKIJÄT VUODELLE 2017: 1) Haemme toiminnan kehittämisellä veroprosentin korotuksen tueksi säästöjä, jotta saamme tasapainotussuunnitelman mukaisesti talouden tasapainoon 2) Lennokas, omannäköinen ja jatkuvasti kehitettävä kuntamarkkinointi tavoittaa laajenevan yleisön 3) Markkinoimme innovatiivisesti kaava-alueiden vapaita tontteja. 4) Vahvistamme opetuksen ja varhaiskasvatuksen roolia kunnan vetovoimatekijänä 5) Lisäämme suunnitelmallisesti ja innovatiivisesti Jämin tunnettavuutta 6) Elinkeinotyöryhmä toimii kunnolla ja toiminnalla on vaikutusta 7) Vuoropuhelu kunnan ja yrittäjien välillä on tehokasta ja jatkuvaa

11 B.KÄYTTÖTALOUSOSA KÄYTTÖTALOUDEN YHDISTELMÄ TOIMIELINTASOLLA Menot Vapaa-aikalautakunta; 205305; 2 % Tekninen toimi; 775435; 6 % Keskusvaalilautakunta; 9430; 0 % Tilintarkastuslautakunta ; 6060; 0 % Sivistyslautakunta; 2962190; 25 % Kunnanhallitus; 8001210; 67 % Keskusvaalilautakunta Tilintarkastuslautakunta Kunnanhallitus Sivistyslautakunta Vapaa-aikalautakunta Tekninen toimi Tulot Keskusvaalilautakunta; 0; 0 % Tilintarkastuslautakunta ; 0; 0 % Kunnanhallitus; 52110; 8 % Tekninen toimi; 366390; 59 % Sivistyslautakunta; 155660; 25 % Keskusvaalilautakunta Tilintarkastuslautakunta Kunnanhallitus Sivistyslautakunta Vapaa-aikalautakunta Tekninen toimi Vapaa-aikalautakunta; 48260; 8 %

12 VAALIT Kuntavaalit järjestetään vuonna 2017 (vaalipäivä 9.4.2017) ja Presidentinvaali vuonna 2018 (vaalipäivä 28.1.2018 ja mahdollisen toisen vaalin vaalipäivä 11.2.2018). Vuonna 2019 on eduskuntavaalit (14.4.2019) Kunta hoitaa kuntavaalit kokonaisuudessaan ja Presidentinvaalin ja eduskuntavaalien osalta vaalien yleisen ennakkoäänestyksen sekä vaalipäivän äänestyksen. Tavoitteena on, että kunnalle vaalien järjestämisestä kuuluvat tehtävät hoidetaan asianmukaisesti ja täsmällisesti. Vaalit 10 000 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 9 430 9 200 6 000 6 200 4 964 3 303 3 000 0 0 0 V. 2015 V. 2016 V. 2017 V. 2018 V. 2019 Menot Tulot TP 2015 TA 2016 Hallintokunta Hallitus Muutos TS TS + muutos 2017 2017 2018 2019 100 Vaalit 1000 Vaalit *** TOIMINTATUOTOT -3 303 0 0 0 0,00-6 000-3 000 *** TOIMINTAKULUT 4 964 0 9 430 9 430 0,00 9 200 6 200 **** TOIMINTAKATE 1 661 0 9 430 9 430 0,00 3 200 3 200 100 Vaalit YHTEENSÄ *** TOIMINTATUOTOT -3 303 0 0 0 0,00-6 000-3 000 *** TOIMINTAKULUT 4 964 0 9 430 9 430 0,00 9 200 6 200 **** TOIMINTAKATE 1 661 0 9 430 9 430 0,00 3 200 3 200

TILINTARKASTUS 13 STRATEGISET TAVOITTEET: Ohjaavalla tilintarkastusmenetelmällä kunnan toimintojen ja talouden hoidon oikeellisuuden edistäminen KRIITTISET MENESTYSTEKIJÄT VUODELLE 2017: MITTARIT: Tarkastustyön tekeminen hallintokunnittain laaditun ohjelman mukaisesti. 1) Tarkastusohjelman tavoitteet saavutettu / ei saavutettu. Tilintarkastus 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 6 877 6 000 6 060 6 100 6 100 1 000 0 0 0 0 0 0 V. 2015 V. 2016 V. 2017 V. 2018 V. 2019 Menot Tulot TP 2015 TA 2016 Hallintokunta Hallitus Muutos TS TS + muutos 2017 2017 2018 2019 102 Tilintarkastus 1001 Tilintarkastus *** TOIMINTAKULUT 6 877 6 000 6 060 6 060 1,00 6 100 6 100 **** TOIMINTAKATE 6 877 6 000 6 060 6 060 1,00 6 100 6 100 102 Tilintarkastus YHTEENSÄ *** TOIMINTAKULUT 6 877 6 000 6 060 6 060 1,00 6 100 6 100 **** TOIMINTAKATE 6 877 6 000 6 060 6 060 1,00 6 100 6 100

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT 14 Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä PoSa tuottaa Jämijärvelle sosiaali- ja terveydehuollon palvelut. STRATEGISET TAVOITTEET: 1) Menojen kasvun leikkaaminen 2) Lähipalveluiden säilyminen tarkoituksenmukaisesti kuntalaisten saatavilla 3) Liikunnan lisääminen asukkaiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi KRIITTISET MENESTYSTEKIJÄT VUODELLE 2017: 1) Yhteistyö PoSa:n kanssa kustannusten kasvun leikkaamiseksi sekä viranhaltijatasolla että konserniohjausnäkökulmasta 2) Aktiivinen osallistuminen Satasoten valmisteluun yhteistyössä PoSa-kuntien kanssa 3) Moniammatillisen hyvinvointityöryhmän toiminnan käynnistyminen ja laaja hyvinvointikertomus MITTARIT: 1) Sote-kustannusten kasvu edelliseen vuoteen verrattuna enemmän/vähemmän kuin edellisen ja sitä edellisen vuoden välinen kasvu 2) Lähipalveluiden monimuotoinen saatavuus paikkakunnalla 3) Laaja hyvinvointikertomus on tehty ja jalkautettu / keskeneräinen Sosiaali- ja terveyspalvelut 8 000 000 7 000 000 7 419 323 7 079 130 7 297 630 7 292 400 7 292 500 6 000 000 5 000 000 4 000 000 3 000 000 2 000 000 1 000 000 0 14 603 21 000 0 0 0 V. 2015 V. 2016 V. 2017 V. 2018 V. 2019 Menot Tulot

15 TP 2015 TA 2016 Hallintokunta Hallitus Muutos TS TS + muutos 2017 2017 2018 2019 103 Sosiaali-ja terveyspalvelut 1002 Keskussairaala *** TOIMINTAKULUT 1 606 928 1 676 000 1 667 000 1 667 000-0,50 1 667 000 1 667 000 **** TOIMINTAKATE 1 606 928 1 676 000 1 667 000 1 667 000-0,50 1 667 000 1 667 000 1003 Erityisvelvoitteet *** TOIMINTAKULUT 127 859 110 000 108 000 108 000-1,80 108 000 108 000 **** TOIMINTAKATE 127 859 110 000 108 000 108 000-1,80 108 000 108 000 1004 Hoitokustannusten tasaus *** TOIMINTAKULUT 23 808 30 000 15 000 15 000-50,00 15 000 15 000 **** TOIMINTAKATE 23 808 30 000 15 000 15 000-50,00 15 000 15 000 1005 Ostopalvelut *** TOIMINTAKULUT 447 243 351 000 400 000 400 000 14,00 400 000 400 000 **** TOIMINTAKATE 447 243 351 000 400 000 400 000 14,00 400 000 400 000 1006 Perusterv.huollon päivystys *** TOIMINTAKULUT 27 304 23 000 6 000 6 000-73,90 6 000 6 000 **** TOIMINTAKATE 27 304 23 000 6 000 6 000-73,90 6 000 6 000 1007 Muu erikoissairaanhoito *** TOIMINTAKULUT 35 080 32 630 24 600 24 600-24,60 24 000 24 000 **** TOIMINTAKATE 35 080 32 630 24 600 24 600-24,60 24 000 24 000 1008 Yöpäivystys Parkano *** TOIMINTAKULUT 17 918 0 0 0 0,00 0 0 **** TOIMINTAKATE 17 918 0 0 0 0,00 0 0 1011 Perhepalvelut *** TOIMINTAKULUT 694 055 654 900 641 020 641 020-2,10 641 000 641 000 **** TOIMINTAKATE 694 055 654 900 641 020 641 020-2,10 641 000 641 000 1012 Aikuispalvelut *** TOIMINTAKULUT 1 113 382 1 079 900 1 164 420 1 164 420 7,80 1 164 300 1 164 400 **** TOIMINTAKATE 1 113 382 1 079 900 1 164 420 1 164 420 7,80 1 164 300 1 164 400 1013 Vanhuspalvelut *** TOIMINTAKULUT 1 898 207 1 789 400 1 826 110 1 826 110 2,10 1 826 100 1 826 100 **** TOIMINTAKATE 1 898 207 1 789 400 1 826 110 1 826 110 2,10 1 826 100 1 826 100 1014 Erityispalvelut *** TOIMINTAKULUT 1 276 566 1 194 300 1 299 690 1 299 690 8,80 1 299 700 1 299 700 **** TOIMINTAKATE 1 276 566 1 194 300 1 299 690 1 299 690 8,80 1 299 700 1 299 700 1016 Ympäristöpalvelut *** TOIMINTAKULUT 92 053 95 000 95 290 95 290 0,30 95 300 95 300 **** TOIMINTAKATE 92 053 95 000 95 290 95 290 0,30 95 300 95 300 1017 Hallintotoimi (muu sos.ja terv) *** TOIMINTATUOTOT -14 603-21 000 0 0-100,00 0 0 *** TOIMINTAKULUT 58 920 43 000 46 000 50 500 17,40 46 000 46 000 **** TOIMINTAKATE 44 317 22 000 46 000 50 500 129,50 46 000 46 000 103 Sosiaali-ja terveyspal. YHT *** TOIMINTATUOTOT -14 603-21 000 0 0-100,00 0 0 *** TOIMINTAKULUT 7 419 323 7 079 130 7 293 130 7 297 630 3,10 7 292 400 7 292 500 **** TOIMINTAKATE 7 404 720 7 058 130 7 293 130 7 297 630 3,40 7 292 400 7 292 500

YLEISHALLINTO 16 TOIMINTA-AJATUS: Yleishallinto huolehtii hallintoon, talouteen, sisäisiin palveluihin, kuntamarkkinointiin liittyvistä asioista STRATEGISET TAVOITTEET: 1) Kunnan talouden tasapaino saavutetaan tasapainottamisohjelman mukaan 2) Resursseja kohdistetaan vahvasti innovatiiviseen kuntamarkkinointiin KRIITTISET MENESTYSTEKIJÄT VUODELLE 2017: 1) Yhteistyössä hallintokuntien kanssa löydetään säästötoimia, joilla yhdessä nostetun veroprosentin kanssa pystytään vaikuttavasti tasapainottamaan taloutta suunnitellusti 2) Kunnan myönteinen näkyvyys eri medioissa 3) Kunnan markkinointi on suunnitelmallista ja omannäköistä MITTARIT: 1) Saavutetaanko tasapainottamisohjelmassa suunniteltu kehitys: kyllä / ei 2) Kunnan markkinointimateriaalin leviäminen eri medioissa (jakoja / tykkäyksiä / katsontakertoja) 3) Vierailujen määrän kehittyminen kunnan internet-sivuilla 700 000 Yleishallinto 600 000 595 187 570 600 588 190 615 200 615 200 500 000 400 000 300 000 273 521 200 000 132 500 132 500 100 000 0 31 660 32 510 V. 2015 V. 2016 V. 2017 V. 2018 V. 2019 Menot Tulot

17 TP 2015 TA 2016 Hallintokunta Hallitus Muutos TS TS + muutos 2017 2017 2018 2019 104 Yleishallinto 1020 Kunnanvaltuusto *** TOIMINTAKULUT 15 631 12 780 12 390 12 390-3,10 12 400 12 400 **** TOIMINTAKATE 15 631 12 780 12 390 12 390-3,10 12 400 12 400 1030 Kunnanhallitus *** TOIMINTATUOTOT -250 516-12 000-12 000-12 000 0,00-112 000-112 000 *** TOIMINTAKULUT 157 067 173 780 210 630 210 630 21,20 233 600 233 600 **** TOIMINTAKATE -93 449 161 780 198 630 198 630 22,80 121 600 121 600 *** Suunnitelmapoistot 1 404 3 650 3 840 3 840 5,20 2 300 1 900 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 2 288 1 500 1 400 1 400-6,70 1 400 1 400 1035 Ystävyyskuntatoiminta *** TOIMINTATUOTOT -182 0 0 0 0,00 0 0 *** TOIMINTAKULUT 4 229 3 200 3 200 3 200 0,00 3 200 3 200 **** TOIMINTAKATE 4 047 3 200 3 200 3 200 0,00 3 200 3 200 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 645 1 300 800 800-38,50 800 800 1036 Vanhusneuvosto *** TOIMINTAKULUT 922 2 400 2 800 2 800 16,70 2 800 2 800 **** TOIMINTAKATE 922 2 400 2 800 2 800 16,70 2 800 2 800 1040 Kehittämistoimi *** TOIMINTAKULUT 12 950 4 500 12 500 12 500 177,80 12 500 12 500 **** TOIMINTAKATE 12 950 4 500 12 500 12 500 177,80 12 500 12 500 1050 Kuntamarkkinointi *** TOIMINTAKULUT 36 082 15 000 15 000 15 000 0,00 15 000 15 000 **** TOIMINTAKATE 36 082 15 000 15 000 15 000 0,00 15 000 15 000 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 1 200 1 500 3 400 3 400 126,70 3 400 3 400 1055 Jämin markkinointihanke *** TOIMINTATUOTOT -8 250-8 000-9 000-9 000 12,50-9 000-9 000 *** TOIMINTAKULUT 9 094 8 000 9 000 9 000 12,50 9 000 9 000 **** TOIMINTAKATE 844 0 0 0 0,00 0 0 1060 Keskustoimisto *** TOIMINTATUOTOT -1 680-1 300-1 600-1 600 23,10-1 600-1 600 *** TOIMINTAKULUT 195 686 184 190 158 730 158 730-13,80 158 700 158 700 **** TOIMINTAKATE 194 006 182 890 157 130 157 130-14,10 157 100 157 100 *** Suunnitelmapoistot 1 754 4 900 2 260 2 260-53,90 2 600 1 700 *** TOIMINTATUOTOT (lasken -106 908-146 300-103 860-103 860-29,00-101 900-101 900 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 3 218 3 700 3 220 3 220-13,00 3 200 3 200 1070 Henkilöstöhallinto *** TOIMINTATUOTOT -12 894-10 360-9 910-9 910-4,30-9 900-9 900 *** TOIMINTAKULUT 31 507 27 630 27 670 27 670 0,10 27 700 27 700 **** TOIMINTAKATE 18 613 17 270 17 760 17 760 2,80 17 800 17 800 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 1 655 2 000 1 900 1 900-5,00 1 900 1 900 1080 Työllisyydenhoito *** TOIMINTAKULUT 2 214 2 220 2 720 2 720 22,50 2 800 2 800 **** TOIMINTAKATE 2 214 2 220 2 720 2 720 22,50 2 800 2 800 1090 Maaseututoimenhoito *** TOIMINTAKULUT 59 521 65 790 65 540 65 540-0,40 69 500 69 500 **** TOIMINTAKATE 59 521 65 790 65 540 65 540-0,40 69 500 69 500 *** Suunnitelmapoistot 350 0 0 0 0,00 0 0 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 2 292 3 000 2 320 2 320-22,70 600 600 1110 Verotus *** TOIMINTAKULUT 45 429 46 000 43 500 43 500-5,40 43 500 43 500

18 **** TOIMINTAKATE 45 429 46 000 43 500 43 500-5,40 43 500 43 500 1120 Yhteisöt *** TOIMINTAKULUT 24 855 25 110 24 510 24 510-2,40 24 500 24 500 **** TOIMINTAKATE 24 855 25 110 24 510 24 510-2,40 24 500 24 500 104 Yleishallinto YHTEENSÄ *** TOIMINTATUOTOT -273 521-31 660-32 510-32 510 2,70-132 500-132 500 *** TOIMINTAKULUT 595 187 570 600 588 190 588 190 3,10 615 200 615 200 **** TOIMINTAKATE 321 666 538 940 555 680 555 680 3,10 482 700 482 700 *** Suunnitelmapoistot 3 508 8 550 6 100 6 100-28,70 4 900 3 600 *** TOIMINTATUOTOT (lasken -106 908-146 300-103 860-103 860-29,00-101 900-101 900 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 11 298 13 000 13 040 13 040 0,30 11 300 11 300

ELINKEINOTOIMI 19 TOIMINTA-AJATUS: Elinkeinotoimi tukee Jämijärven yritystoiminnan laaja-alaista kehittämistä ja yleistä elinvoimaisuuden vahvistamista tekemällä tiivistä yhteistyötä seudun elinkeinoelämän kanssa ja huolehtimalla siitä, että yrityksille tarpeelliset palvelut ovat riittävät, monipuoliset ja oikea-aikaiset. STRATEGISET TAVOITTEET: 1) Aktiivinen, suora ja säännöllinen vuorovaikutus kunnan ja yrittäjien välillä 2) Työpaikat / uudet yritykset kunnassa 3) Jämin matkailualueimago vahvistuu ja yhtenäistyy 4) Huippunopean dataverkon palveluiden käyttöönotto lisääntyy 5) Innovatiivinen yhteismarkkinointi KRIITTISET MENESTYSTEKIJÄT VUODELLE 2017: MITTARIT: 1) Elinkeinotyöryhmän säännöllinen kokoontuminen, molempien osapuolten asioiden valmistelu 2) Yritysvaikutusarviointi on kunnassa käytössä 3) Investointien yritys- ja työpaikkavaikutusten arviointi 4) Jämin yhteisesiintyminen suunnitelmallisesti eri areenoilla ja medioissa 5) Tuodaan kattavasti esille dataverkon mahdollistamia palveluita 6) Jämijärveläisten osaajien ja yritysten näkyminen erilaisissa medioissa yrittäjien ja kunnan yhteistyönä 7) Jämijärvi-lähettiläiden löytäminen 1) Kunnanjohtajan ja yritysasiantuntijoiden yhteisvierailujen määrä yrityksissä 2) Elinkeinotyöryhmän kokoontuminen 4 6 kertaa/vuosi 3) Yritysvaikutusten painottuminen investoinneissa: kyllä/ei 4) Työpaikkavaikutusten painottuminen investoinneissa: kyllä/ei 5) Toteutuneiden #Jämi -markkinointi-innovaatioiden määrä 6) Uusien verkon käyttöön ottajien määrä 7) Jämijärveläisten osaajien ja yritysten näkyvyys somessa: määrä ja mediat 8) Onko Jämijärvi-lähettiläs löydetty: kyllä/ei Elinkeinotoimi 160 000 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 147 786 113 890 115 390 110 400 110 400 40 000 20 000 0 19 496 18 000 19 600 19 600 19 600 V. 2015 V. 2016 V. 2017 V. 2018 V. 2019 Menot Tulot

20 TP 2015 TA 2016 Hallintokunta Hallitus Muutos TS TS + muutos 2017 2017 2018 2019 108 Elinkeinotoimi 1130 Elinkeinotoimi *** TOIMINTATUOTOT -2 801-1 000-1 000-1 000 0,00-1 000-1 000 *** TOIMINTAKULUT 109 938 74 670 76 270 81 270 8,80 76 300 76 300 **** TOIMINTAKATE 107 136 73 670 75 270 80 270 9,00 75 300 75 300 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 3 898 6 600 3 900 3 900-40,90 3 900 3 900 1131 Jämi-Areena *** TOIMINTATUOTOT -16 695-17 000-18 600-18 600 9,40-18 600-18 600 *** TOIMINTAKULUT 37 848 39 220 34 120 34 120-13,00 34 100 34 100 **** TOIMINTAKATE 21 154 22 220 15 520 15 520-30,20 15 500 15 500 *** Suunnitelmapoistot 32 290 32 600 33 200 33 200 1,80 33 600 30 100 *** TOIMINTATUOTOT (lasken -3 444-8 800-6 300-6 300-28,40-6 300-6 300 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 1 780 500 1 840 1 840 268,00 1 800 1 800 108 Elinkeinotoimi YHTEENSÄ *** TOIMINTATUOTOT -19 496-18 000-19 600-19 600 8,90-19 600-19 600 *** TOIMINTAKULUT 147 786 113 890 110 390 115 390 1,30 110 400 110 400 **** TOIMINTAKATE 128 290 95 890 90 790 95 790-0,10 90 800 90 800 *** Suunnitelmapoistot 32 290 32 600 33 200 33 200 1,80 33 600 30 100 *** TOIMINTATUOTOT (lasken -3 444-8 800-6 300-6 300-28,40-6 300-6 300 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 5 678 7 100 5 740 5 740-19,20 5 700 5 700

SIVISTYSTOIMI 21 TOIMINTA-AJATUS: Kasvattaa Jämijärven oppilaista koulutus- ja kulttuurimyönteisiä juuriaan arvostavia hyviä kuntalaisia ja kansalaisia, joilla on valmiudet käyttää elämässään itsensä ja muiden hyödyksi koulussa oppimiaan tietoja, taitoja ja asenteita. Näitä valmiuksia varten tarvitaan erilaisten yhteistyöverkostojen kanssa tehtävää yhteistyötä, jotta lapsille, nuorille ja muille kuntalaisille kyetään tarjoamaan mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen kirjallisuuden, kulttuurin ja vapaa-ajan sekä tiedonvälityksen monimuotoisia palveluja käyttäen. KUNNAN KOULUTOIMI STRATEGISET TAVOITTEET: Lapsen ja nuoren saattaminen kasvamaan ja oppimaan omien edellytystensä mukaisesti hyvällä itsetunnolla, hyviä tapoja ja perinteitä kunnioittaen KRIITTISET MENESTYSTEKIJÄT VUODELLE 2017: - Lasten liikunnallisuuden lisäämisen myötä hyvinvointi ja jaksaminen paranee. - Verkostoitumisen myötä tehokkuus, osaaminen ja työhyvinvointi paranee, kun opettajat löytävät vertaistukea työhönsä kollegoiltaan. - Koulun piha-aluetta ja puistoa kehittämällä saadaan eri ikäryhmille luotua ympäristö, jossa ihmiset viihtyvät ja liikkuvat omaehtoisesti ja yhdessä. Se parantaa kunnan imagoa, ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. - Kehitämme maltilla ja harkinnalla, sekä henkilöstön, että oppilaiden digiosaamista koulutuksella, välineistöllä. - Turvallisuutta parannetaan kokonaisvaltaisesti siihen liittyvien toimintojen päivittämisellä. - Lasten ja nuorten aktivoiminen liikuntaan ympäristön muokkauksella ja kasvatuksellisen ja ohjauksen keinoin. Taustalla on huoli lasten omaehtoisen liikunnan vähenemisestä. - Koulun piha-ja puistoalueen kehittämisellä pyritään luomaan pidemmällä aikajaksolla ympäristö, joka aktivoi luontaiseen omaehtoiseen liikunnallisuuteen. - Henkilökunnan verkostoitumista erityisesti pienten naapurikuntien edustajien kanssa. - Digiajan haasteisiin vastaaminen. - Turvallisuuteen liittyvien toimintojen päivitys. MITTARIT: OPPILASMÄÄRÄT Oppilasmäärä tilastointipäivä Jämijärven keskuskoulu 1-9 lk 20.09.2015 20.09. 2016 20.9.2017 arvio 170 162 161 Oppilasmäärä kalenterivuoden keskiarvona v. 2015 v. 2016 v. 2017 arvio Jämijärven keskuskoulu 1-9 lk 182,5 166 161,5

OPPILASMÄÄRÄ KOTIKUNNITTAIN 20.9 2016 22 Jämijärvi 156 Eurajoki 1 Ikaalinen 1 Ilmajoki 1 Parkano 1 Pori 2 yhteensä 162 OPPILASKOHTAISET MENOT Jämijärven keskuskoulu 1-9 lk KULJETUSOPPILAAT 2015 (TP) 2016 (TA) 2017 (TA-esitys ltk) koulujen koulujen koulujen oppilaat (ka) menot /oppilas oppilaat (ka) menot /oppilas oppilaat (ennuste) menot /oppilas 182,5 8 654 166 9 810 161,5 9 202 lukumäärä 2015 (ka) 2016 (ka) 2017 (arvio) 117,5 114,5 115,5 kuljetusmenot /kuljetusoppilas 2015 (TP) 2016 (TA) 2017 (TA-esitys) 1667 1782 1753 Koulutoimi 2 500 000 2 000 000 2 065 773 2 093 680 1 942 980 1 936 700 1 936 700 1 500 000 1 000 000 500 000 0 146 481 130 300 82 020 79 100 79 100 V. 2015 V. 2016 V. 2017 V. 2018 V. 2019 Menot Tulot

23 300 Kunnan koulutoimi 3000 SIVISTYSTOIMEN HALLINTO TP 2015 TA 2016 Hallintokunta Hallitus Muutos TS TS + muutos 2017 2017 2018 2019 *** TOIMINTAKULUT 56 671 50 280 47 310 47 310-5,90 47 200 47 200 **** TOIMINTAKATE 56 671 50 280 47 310 47 310-5,90 47 200 47 200 *** Suunnitelmapoistot 12 639 1 950 1 730 1 730-11,30 1 600 1 300 *** TOIMINTATUOTOT (lasken -3 297-2 600-3 300-3 300 26,90-3 300-3 300 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 4 297 4 800 4 310 4 310-10,20 4 400 4 400 3050 JÄMIJÄRVEN KESKUSKOULU *** TOIMINTATUOTOT -3 963-8 000-7 000-7 000-12,50-7 000-7 000 *** TOIMINTAKULUT 1 524 928 1 558 700 1 439 140 1 439 140-7,70 1 439 100 1 439 100 **** TOIMINTAKATE 1 520 965 1 550 700 1 432 140 1 432 140-7,60 1 432 100 1 432 100 *** Suunnitelmapoistot 41 305 34 130 41 040 41 040 20,20 39 600 40 400 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 53 982 77 800 54 010 54 010-30,60 54 000 54 000 PERUSOPETUKSEN 3060 YHTEISET *** TOIMINTATUOTOT -134 518-116 300-72 100-72 100-38,00-72 100-72 100 *** TOIMINTAKULUT 471 804 475 700 449 410 449 410-5,50 449 400 449 400 **** TOIMINTAKATE 337 287 359 400 377 310 377 310 5,00 377 300 377 300 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 7 504 11 000 7 500 7 500-31,80 7 500 7 500 3061 OPPILASKUNTA *** TOIMINTAKULUT 540 1 000 1 000 1 000 0,00 1 000 1 000 **** TOIMINTAKATE 540 1 000 1 000 1 000 0,00 1 000 1 000 KERHOTOIMINNAN 3090 KEHITTÄ M. VI *** TOIMINTATUOTOT -6 000 0 0 0 0,00 0 0 *** TOIMINTAKULUT 8 245 0 0 0 0,00 0 0 **** TOIMINTAKATE 2 245 0 0 0 0,00 0 0 KERHOTOIMINNAN 3091 KEHITTÄ M. VII *** TOIMINTATUOTOT -2 000-6 000 0 0-100,00 0 0 *** TOIMINTAKULUT 3 584 8 000 0 0-100,00 0 0 **** TOIMINTAKATE 1 584 2 000 0 0-100,00 0 0 KERHOTOIMINNAN 3092 KEHITTÄ M. VIII *** TOIMINTATUOTOT 0 0-2 920-2 920 0,00 0 0 *** TOIMINTAKULUT 0 0 6 120 6 120 0,00 0 0 **** TOIMINTAKATE 0 0 3 200 3 200 0,00 0 0 Kunnan koulutoimi 300 YHTENSÄ *** TOIMINTATUOTOT -146 481-130 300-82 020-82 020-37,10-79 100-79 100 *** TOIMINTAKULUT 2 065 773 2 093 680 1 942 980 1 942 980-7,20 1 936 700 1 936 700 **** TOIMINTAKATE 1 919 292 1 963 380 1 860 960 1 860 960-5,20 1 857 600 1 857 600 *** Suunnitelmapoistot 53 945 36 080 42 770 42 770 18,50 41 200 41 700 *** TOIMINTATUOTOT (lasken -3 297-2 600-3 300-3 300 26,90-3 300-3 300 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 65 783 93 600 65 820 65 820-29,70 65 900 65 900

24 Kansalaisopisto 35 000 30 000 25 000 20 000 15 000 10 000 5 000 0 31 200 28 875 29 340 29 300 29 300 13 000 10 422 11 000 11 000 11 000 V. 2015 V. 2016 V. 2017 V. 2018 V. 2019 Menot Tulot TP 2015 TA 2016 Hallintokunta Hallitus Muutos TS TS + muutos 2017 2017 2018 2019 308 Kansalaisopisto 3120 Kansalaisopisto *** TOIMINTATUOTOT -10 422-13 000-11 000-11 000-15,40-11 000-11 000 *** TOIMINTAKULUT 28 875 31 200 29 340 29 340-6,00 29 300 29 300 **** TOIMINTAKATE 18 453 18 200 18 340 18 340 0,80 18 300 18 300 308 Kansalaisopisto YHTEENSÄ *** TOIMINTATUOTOT -10 422-13 000-11 000-11 000-15,40-11 000-11 000 *** TOIMINTAKULUT 28 875 31 200 29 340 29 340-6,00 29 300 29 300 **** TOIMINTAKATE 18 453 18 200 18 340 18 340 0,80 18 300 18 300 Musiikkikoulutus 25 000 20 000 19 091 17 100 22 200 22 200 22 200 15 000 10 000 5 000 0 0 0 0 0 0 V. 2015 V. 2016 V. 2017 V. 2018 V. 2019 Menot Tulot TP 2015 TA 2016 Hallintokunta Hallitus Muutos TS TS + muutos 2017 2017 2018 2019 310 Musiikkikoulutus 3130 Musiikkikoulutus *** TOIMINTAKULUT 19 091 17 100 22 200 22 200 29,80 22 200 22 200 **** TOIMINTAKATE 19 091 17 100 22 200 22 200 29,80 22 200 22 200 310 Musiikkikoulutus YHTEENSÄ *** TOIMINTAKULUT 19 091 17 100 22 200 22 200 29,80 22 200 22 200 **** TOIMINTAKATE 19 091 17 100 22 200 22 200 29,80 22 200 22 200

KIRJASTO 25 STRATEGISET TAVOITTEET: 1) Kirjastopalveluiden kehittäminen 2) Oman asiakaskunnan tarpeita vastaava palvelu 3) Mahdollisuus monipuoliseen tiedonsaantiin ja verkkopalveluiden käyttöön KRIITTISET MENESTYSTEKIJÄT VUODELLE 2017: MITTARIT: 1) Kouluyhteistyö: Jatketaan kirjastonkäytön ja tiedonhankinnan opetusta koululuokille siten, että vuoden 2017 loppuun mennessä kaikkien luokka-asteiden oppilaat ovat saaneet opetusta ainakin kerran. - 2016 syksy luokat 2, 4, 7-2017 kevät luokat 5, 8, 9-2017 syksy luokat 2, 4, 7 2) Kokoelmatyö: Jatketaan vanhan aineiston karsimista. Tavoitteena on monipuolinen ja asiakkaita kiinnostava kokoelma. Kokoelmatyötä ohjaa Satakirjastojen kokoelmastrategia 2016-2018. Poistetaan vähintään hankintoja vastaava määrä aikuisten tieto- ja kaunokirjallisuutta. 3) Kirjastossa järjestetään näyttelyitä ja tapahtumia. 2014 2015 2016 2017 Lainaus/asukas 11,2 10,7 10,9 11,2 Kokonaislainaus 22445 21450 21900 22100 - virkailija 18380 17268 17400 17400 - verkkokirjasto 4065 4182 4500 4700 Taulukon lainausluvuissa ovat mukana vain kirjastojärjestelmän kautta annetut lainat.

26 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 104 897 Kirjastotoimi 120 460 124 290 124 300 124 300 20 000 0 1 516 6 400 6 400 6 400 6 400 V. 2015 V. 2016 V. 2017 V. 2018 V. 2019 Menot Tulot TP 2015 TA 2016 Hallintokunta Hallitus Muutos TS TS + muutos 2017 2017 2018 2019 314 Kirjastotoimi 3140 Kirjastotoimi *** TOIMINTATUOTOT -1 516-6 400-6 400-6 400 0,00-6 400-6 400 *** TOIMINTAKULUT 104 897 120 460 124 290 124 290 3,20 124 300 124 300 **** TOIMINTAKATE 103 381 114 060 117 890 117 890 3,40 117 900 117 900 *** Suunnitelmapoistot 12 100 12 520 4 440 4 440-64,50 1 800 1 600 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 3 807 5 400 3 820 3 820-29,30 3 800 3 800 314 Kirjastotoimi YHTEENSÄ *** TOIMINTATUOTOT -1 516-6 400-6 400-6 400 0,00-6 400-6 400 *** TOIMINTAKULUT 104 897 120 460 124 290 124 290 3,20 124 300 124 300 **** TOIMINTAKATE 103 381 114 060 117 890 117 890 3,40 117 900 117 900 *** Suunnitelmapoistot 12 100 12 520 4 440 4 440-64,50 1 800 1 600 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 3 807 5 400 3 820 3 820-29,30 3 800 3 800

27 PÄIVÄHOITO STRATEGISET TAVOITTEET: Päivähoidon päämääränä on edistää lasten tasapainoista kasvua, kehitystä ja oppimista. Lapsi pyritään huomioimaan yksilöllisesti ja perheen toiveita kunnioittaen. Varhainen puuttuminen on toiminnan keskiössä. KRIITTISET MENESTYSTEKIJÄT VUODELLE 2017: - päivähoitopaikkojen riittävyyden takaaminen. Tykköön toimipisteellä on mahdollisuus laskea ikärajaa, jos tarvetta päivähoitopaikoille ilmenee. Yksityisen päivähoidon tukemista jatketaan. - yhteistyö Pääskyn päiväkodin ja sateliittiosaston välillä mm. loma-aikojen ja henkilökunnan liikutettavuuden osalta - varhaiskasvatuksen erityisopettajan palveluiden tarjoaminen kaikille päivähoidossa oleville ja yhteistyö Varhaiskasvatus Hautomon kanssa - yhteistyö päiväkodin eri osastojen välillä helpottamaan siirtymävaiheita - Pääskyn päiväkodin pienryhmätoiminnan kehittäminen - Tykköön esiopetuksen ulkoilualueen laajentaminen ja varaston uusinta - varhaiskasvatussuunnitelman uudistaminen Pohjois-Satakunnan seutukuntien kanssa MITTARIT: - hoitopaikkojen ja aikojen kysyntään vastaaminen. Yksityisen päivähoidon tukemisen jatkaminen. - varhainen puuttuminen - kouluvalmiuden edistäminen - Pääskyn päiväkodin toiminnan kehittäminen - Tykköön esiopetuksen ulkoilualueen toimivuuden kehittäminen - uusi varhaiskasvatussuunnitelma Lasten määrä kunnallisessa päivähoidossa lokakuu 2016 - päiväkotihoito alle 3-vuotiaita 3 Pääskyn päiväkoti 3-5 vuotiaita 16 esikoululaisia 9 Pääskyn sateliittiosasto Tykköön toimipiste - esiopetuksessa esikoululaisia 20 Pääskyn sateliittiosasto Tykköön toimipiste - perhepäivähoito alle kouluikäisiä 3 Lasten päivähoito 1 000 000 900 000 800 000 700 000 600 000 500 000 400 000 300 000 200 000 100 000 0 922 930 843 380 841 300 841 300 739 538 57 079 63 200 56 240 56 200 63 200 V. 2015 V. 2016 V. 2017 V. 2018 V. 2019 Menot Tulot

28 TP 2015 TA 2016 Hallintokunta Hallitus Muutos TS TS + muutos 2017 2017 2018 2019 315 Lasten päivähoito 3150 Päiväkotihoito *** TOIMINTATUOTOT -27 391-33 200-42 240-42 240 27,20-42 200-42 200 *** TOIMINTAKULUT 226 449 243 870 236 780 236 780-2,90 236 800 236 800 **** TOIMINTAKATE 199 058 210 670 194 540 194 540-7,70 194 600 194 600 *** Suunnitelmapoistot 8 603 8 380 8 790 8 790 4,90 9 100 9 100 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 8 351 11 730 8 360 8 360-28,70 8 300 8 300 3160 Yksityisen hoidon kuntalisä *** TOIMINTAKULUT 56 768 170 740 155 590 155 590-8,90 155 500 155 500 **** TOIMINTAKATE 56 768 170 740 155 590 155 590-8,90 155 500 155 500 *** Suunnitelmapoistot 176 0 0 0 0,00 0 0 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 2 007 1 100 2 000 2 000 81,80 2 000 2 000 3170 Perhepäivähoito *** TOIMINTATUOTOT -6 967-9 000-8 000-8 000-11,10-8 000-8 000 *** TOIMINTAKULUT 33 765 39 560 45 660 45 660 15,40 45 600 45 600 **** TOIMINTAKATE 26 799 30 560 37 660 37 660 23,20 37 600 37 600 *** Suunnitelmapoistot 176 0 0 0 0,00 0 0 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 1 175 1 900 1 100 1 100-42,10 1 100 1 100 3171 Esiopetus *** TOIMINTATUOTOT -47 0 0 0 0,00 0 0 *** TOIMINTAKULUT 111 747 115 430 150 950 150 950 30,80 151 000 151 000 **** TOIMINTAKATE 111 700 115 430 150 950 150 950 30,80 151 000 151 000 *** Suunnitelmapoistot 176 0 0 0 0,00 0 0 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 7 253 7 600 7 260 7 260-4,50 7 200 7 200 3172 Ryhmäperhepäivähoito *** TOIMINTATUOTOT -15 185-15 000 0 0-100,00 0 0 *** TOIMINTAKULUT 110 950 96 660 0 0-100,00 0 0 **** TOIMINTAKATE 95 765 81 660 0 0-100,00 0 0 *** Suunnitelmapoistot 176 0 0 0 0,00 0 0 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 4 800 7 750 0 0-100,00 0 0 3173 Aamu-ja iltapäivätoiminta *** TOIMINTATUOTOT -7 490-6 000-6 000-6 000 0,00-6 000-6 000 *** TOIMINTAKULUT 28 093 34 160 29 260 29 260-14,30 29 300 29 300 **** TOIMINTAKATE 20 603 28 160 23 260 23 260-17,40 23 300 23 300 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 995 1 400 1 000 1 000-28,60 1 000 1 000 3174 Erityislastentarhanop.palvelu *** TOIMINTAKULUT 4 617 7 510 23 140 23 140 208,10 23 100 23 100 **** TOIMINTAKATE 4 617 7 510 23 140 23 140 208,10 23 100 23 100 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 164 300 800 800 166,70 800 800 3175 Vasu-hanke *** TOIMINTAKULUT 0 0 2 000 2 000 0,00 0 0 **** TOIMINTAKATE 0 0 2 000 2 000 0,00 0 0 3180 Lasten kotihoidontuki *** TOIMINTAKULUT 167 149 215 000 200 000 200 000-7,00 200 000 200 000 **** TOIMINTAKATE 167 149 215 000 200 000 200 000-7,00 200 000 200 000 315 Lasten päivähoito YHTEENSÄ *** TOIMINTATUOTOT -57 079-63 200-56 240-56 240-11,00-56 200-56 200 *** TOIMINTAKULUT 739 538 922 930 843 380 843 380-8,60 841 300 841 300 **** TOIMINTAKATE 682 459 859 730 787 140 787 140-8,40 785 100 785 100 *** Suunnitelmapoistot 9 307 8 380 8 790 8 790 4,90 9 100 9 100 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 24 744 31 780 20 520 20 520-35,40 20 400 20 400

29 VAPAA-AIKATOIMI KRIITTISET MENESTYSTEKIJÄT VUODELLE 2017: Vapaa-aikalautakunta ylläpitää ja kehittää toiminta- ja osallistumismahdollisuuksia kuntalaisille omilla tulosalueillaan. Vapaa-aikalautakunta luo mahdollisuuden elinikäiseen oppimiseen, itsensä kehittämiseen, aktiiviseen osallistumiseen ja terveellisiin elämäntapoihin. Keskeisin lähitulevaisuuden päämäärä on lisätä lähiliikuntapaikkoja ja tukea koululaisten välituntiliikuntaa. Liikuntatoimi: Vastaa liikuntapaikkojen kunnossapidosta ja käytöstä. Kannustaa kuntalaisia terveysliikuntaan sekä tukee liikuntakasvatusta tekeviä yhdistyksiä. Raittiustoimi: Ennaltaehkäisevä päihdevalistus paikkakunnalla. Ongelmista kärsivien tukeminen kohti terveellisempää elämää. Nuorisotoimi: Nuorten harrastusmahdollisuuksien parantaminen ja luominen. Kuullaan nuorisoa päätöksentekovaiheessa. Kulttuuritoimi: Tuetaan ja kehitetään kulttuuri- sekä kotiseututyötä. Matkailutoimi: Pyritään saamaan Jämijärveä tunnetuksi monipuolisena harraste- ja matkailukohteena. Yhteistyössä kunnanhallituksen kanssa tuodaan yleisön tietoisuuteen tonttitarjontaa. 1) Kuntalaisten mahdollisuuksien ja hyvinvoinninlisääminen. 2) Joustavat palvelut. 3) Ihmisten aktivoiminen. 4) Yhteistyö kolmannen sektorin kanssa, tukitoimilla. 5) Lähiliikuntapaikkojen profilointi eri ikäryhmille sopiviksi. Jämijärven kunnassa on tulossa uudelle valtuustokaudelle kuntastrategia sekä hyvinvointisuunnitelma, jossa molemmissa keskeinen teema on kolmannen sektorin tukeminen ja lähiliikuntapaikkojen sekä omaehtoisen hyvinvoinnin lisääminen. Tukemisen muotona on tarkoitus olla erilaiset koulutukset ja vapaaehtoisten jaksaminen, tukeminen ei automaattisesti tarkoita siis vain rahallista panosta. Lisäksi kunta tulee tulevaisuudessa panostamaan eri-ikäisille suunnattuun omaehtoisesti tapahtuvaan liikuntaan ja hyvinvointiin, luomalla monipuolisia mahdollisuuksia tällaiseen toimintaan. vapaa-aikalautakunta Talousarvio Toimintakulut Nettokulut TA/Toimintakulut +/- 2009 150250 173392,73 162715,14 + 12465,14 2010 172440 189422,15 164508,42 +16982,15 2011 189650 212500,56 169213,12 +22850,56 2012 193405 100323,80 89096,29 +8 747,50 2013 204360 218450 173500 +14090 2014 207170 230087 172910 +22917 2015 217130 235600 176300 +1,1% -1950 6/2016 215330 117111 99400 54% 61% 2017 223565 163685

30 TA-menokohta 2016 TA 2016 TP/6kk 2017 menot 2017 netto /asukas kulttuuritoimi 19650 7347 14950 11950 0,60 tuplasynttärit 4560 17700 4990 2,55 vapaa-aikatoimi 73830 23609 68360 66060 33,90 liikuntapalvelut 73200 42440 68400 52080 26,75 nuorisotoimi ja raittiustyö 17700 8595 19030 17530 9 leiritoiminta 1160 3200 2950 1,50 nuorisovintti 17000 10122 16725 16725 8,50 nuorten vaikuttajaryhmä 2000 2000 1,05 pikku-itävalta 13950 1560 13200-10600 -5,45 YHTEENSÄ 235649 99400 223565 163685 ~ 84,00 Kulttuuritoimi 35 000 30 000 30 650 25 000 20 000 15 000 14 469 15 650 15 710 12 900 12 900 10 000 5 000 3 395 3 000 3 000 3 000 0 V. 2015 V. 2016 V. 2017 V. 2018 V. 2019 Menot Tulot TP 2015 TA 2016 Hallintokunta Hallitus Muutos TS TS + muutos 2017 2017 2018 2019 320 Kulttuuritoimi 3200 Kulttuuritoimi *** TOIMINTATUOTOT -3 395-3 000-3 000-3 000 0,00-3 000-3 000 *** TOIMINTAKULUT 14 469 15 650 13 450 12 950-17,30 12 900 12 900 **** TOIMINTAKATE 11 074 12 650 10 450 9 950-21,30 9 900 9 900 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 513 4 000 2 000 2 000-50,00 2 000 2 000 3201 Tuplasynttärit *** TOIMINTATUOTOT 0 0-12 714-12 710 0,00 0 0 *** TOIMINTAKULUT 0 0 17 697 17 700 0,00 0 0 **** TOIMINTAKATE 0 0 4 983 4 990 0,00 0 0 320 Kulttuuritoimi YHTEENSÄ *** TOIMINTATUOTOT -3 395-3 000-15 714-15 710 423,70-3 000-3 000 *** TOIMINTAKULUT 14 469 15 650 31 147 30 650 95,80 12 900 12 900 **** TOIMINTAKATE 11 074 12 650 15 433 14 940 18,10 9 900 9 900 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 513 4 000 2 000 2 000-50,00 2 000 2 000

31 Vapaa-aikatoimi 70 000 60 000 54 071 61 230 58 400 58 400 58 400 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 1 086 1 300 2 300 2 300 2 300 V. 2015 V. 2016 V. 2017 V. 2018 V. 2019 Menot Tulot TP 2015 TA 2016 Hallintokunta Hallitus Muutos TS TS + muutos 2017 2017 2018 2019 321 Vapaa-aikatoimi 3205 Vapaa-aikatoimi *** TOIMINTATUOTOT -1 086-1 300-1 300-2 300 76,90-2 300-2 300 *** TOIMINTAKULUT 54 071 61 230 61 200 58 400-4,60 58 400 58 400 **** TOIMINTAKATE 52 986 59 930 59 900 56 100-6,40 56 100 56 100 *** Suunnitelmapoistot 702 2 150 1 500 1 500-30,20 1 200 700 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 9 365 12 600 9 960 9 960-21,00 9 900 9 900 321 Vapaa-aikatoimi YHTEENSÄ *** TOIMINTATUOTOT -1 086-1 300-1 300-2 300 76,90-2 300-2 300 *** TOIMINTAKULUT 54 071 61 230 61 200 58 400-4,60 58 400 58 400 **** TOIMINTAKATE 52 986 59 930 59 900 56 100-6,40 56 100 56 100 *** Suunnitelmapoistot 702 2 150 1 500 1 500-30,20 1 200 700 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 9 365 12 600 9 960 9 960-21,00 9 900 9 900

32 Liikuntatoimi 120 000 100 000 101 764 80 000 60 000 70 400 65 200 65 200 65 200 40 000 20 000 24 986 11 000 7 500 7 500 7 500 0 V. 2015 V. 2016 V. 2017 V. 2018 V. 2019 Menot Tulot TP 2015 TA 2016 Hallintokunta Hallitus Muutos TS TS + muutos 2017 2017 2018 2019 322 Liikuntatoimi 3210 Liikuntapalvelut *** TOIMINTATUOTOT -24 986-11 000-7 500-7 500-31,80-7 500-7 500 *** TOIMINTAKULUT 101 764 70 400 77 200 65 200-7,40 65 200 65 200 **** TOIMINTAKATE 76 779 59 400 69 700 57 700-2,90 57 700 57 700 *** Suunnitelmapoistot 4 650 4 570 10 700 10 700 134,10 36 600 30 300 *** TOIMINTATUOTOT (lasken -7 891-7 800-8 820-8 820 13,10-8 800-8 800 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 2 887 2 800 3 200 3 200 14,30 3 200 3 200 322 Liikuntatoimi YHTEENSÄ *** TOIMINTATUOTOT -24 986-11 000-7 500-7 500-31,80-7 500-7 500 *** TOIMINTAKULUT 101 764 70 400 77 200 65 200-7,40 65 200 65 200 **** TOIMINTAKATE 76 779 59 400 69 700 57 700-2,90 57 700 57 700 *** Suunnitelmapoistot 4 650 4 570 10 700 10 700 134,10 36 600 30 300 *** TOIMINTATUOTOT (lasken -7 891-7 800-8 820-8 820 13,10-8 800-8 800 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 2 887 2 800 3 200 3 200 14,30 3 200 3 200

33 Nuorisotoimi ja raittiustyö 40 000 35 000 30 000 25 000 20 000 15 000 10 000 5 000 0 37 489 38 605 38 700 38 700 32 850 5 895 6 500 1 750 1 800 1 800 V. 2015 V. 2016 V. 2017 V. 2018 V. 2019 Menot Tulot TP 2015 TA 2016 Hallintokunta Hallitus Muutos TS TS + muutos 2017 2017 2018 2019 326 Nuorisotoimi 3230 Nuorisotoimi ja raittiustyö *** TOIMINTATUOTOT -175-1 000-1 500-1 500 50,00-1 500-1 500 *** TOIMINTAKULUT 17 316 17 700 19 400 18 000 1,70 18 000 18 000 **** TOIMINTAKATE 17 141 16 700 17 900 16 500-1,20 16 500 16 500 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 925 0 1 030 1 030 0,00 1 000 1 000 3240 Koululaisten iltapäiväkerhotoiminta *** TOIMINTATUOTOT -5 720-5 500 0 0-100,00 0 0 *** TOIMINTAKULUT 6 118 0 0 0 0,00 0 0 **** TOIMINTAKATE 398-5 500 0 0-100,00 0 0 3245 Leiritoiminta *** TOIMINTATUOTOT 0 0-250 -250 0,00-300 -300 *** TOIMINTAKULUT 0 0 3 200 3 200 0,00 3 200 3 200 **** TOIMINTAKATE 0 0 2 950 2 950 0,00 2 900 2 900 3250 Nuorisovintti *** TOIMINTAKULUT 14 055 15 150 15 405 15 405 1,70 15 500 15 500 **** TOIMINTAKATE 14 055 15 150 15 405 15 405 1,70 15 500 15 500 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 1 293 1 850 1 320 1 320-28,60 1 200 1 200 3260 Nuorten vaikuttajaryhmä *** TOIMINTAKULUT 0 0 0 2 000 0,00 2 000 2 000 **** TOIMINTAKATE 0 0 0 2 000 0,00 2 000 2 000 326 Nuorisotoimi YHTEENSÄ *** TOIMINTATUOTOT -5 895-6 500-1 750-1 750-73,10-1 800-1 800 *** TOIMINTAKULUT 37 489 32 850 38 005 38 605 17,50 38 700 38 700 **** TOIMINTAKATE 31 594 26 350 36 255 36 855 39,90 36 900 36 900 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 2 218 1 850 2 350 2 350 27,00 2 200 2 200

35 000 30 000 28 650 34 Matkailutoimi 31 500 25 000 20 000 15 000 12 136 13 672 21 000 21 000 21 000 12 450 12 500 12 500 10 000 5 000 0 V. 2015 V. 2016 V. 2017 V. 2018 V. 2019 Menot Tulot TP 2015 TA 2016 Hallintokunta Hallitus Muutos TS TS + muutos 2017 2017 2018 2019 330 Matkailutoimi 3270 Pikku-Itävalta/Mielahti *** TOIMINTATUOTOT -13 672-21 000-21 000-21 000 0,00-21 000-21 000 *** TOIMINTAKULUT 12 136 13 650 13 450 12 450-8,80 12 500 12 500 **** TOIMINTAKATE -1 536-7 350-7 550-8 550 16,30-8 500-8 500 *** Suunnitelmapoistot 7 189 7 190 7 200 7 200 0,10 7 200 7 200 *** TOIMINTATUOTOT (lasken -2 345-2 000-2 800-2 800 40,00-2 800-2 800 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 737 300 750 750 150,00 800 800 3290 Maapohjahallin esiselvitys *** TOIMINTATUOTOT 0-10 500 0 0-100,00 0 0 *** TOIMINTAKULUT 0 15 000 0 0-100,00 0 0 **** TOIMINTAKATE 0 4 500 0 0-100,00 0 0 330 Matkailutoimi YHTEENSÄ *** TOIMINTATUOTOT -13 672-31 500-21 000-21 000-33,30-21 000-21 000 *** TOIMINTAKULUT 12 136 28 650 13 450 12 450-56,50 12 500 12 500 **** TOIMINTAKATE -1 536-2 850-7 550-8 550 200,00-8 500-8 500 *** Suunnitelmapoistot 7 189 7 190 7 200 7 200 0,10 7 200 7 200 *** TOIMINTATUOTOT (lasken -2 345-2 000-2 800-2 800 40,00-2 800-2 800 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 737 300 750 750 150,00 800 800

TEKNINEN TOIMI 35 TOIMINTA-AJATUS Teknisen toimen tehtävänä on huolehtia ja vastata teknisten palveluiden toimivuudesta, kehittämisestä ja taloudesta kunnanvaltuuston asettamien tavoitteiden mukaisesti. Teknisen toimen tehtäviin kuuluu myös rakennustoiminnan ja muun ympäristörakentamisen valvonta. STRATEGISET TAVOITTEET: Tekniselle toimelle kuuluvien tehtävien hoito tasapuolisesti ja joustavasti voimassa olevien lakien ja määräysten mukaisesti. Välittää tietoa ja neuvoja asiakkaille. KRIITTISET MENESTYSTEKIJÄT VUODELLE 2017: Hyvä ja joustava asiakaspalvelu. Voimavarojen suuntaaminen tärkeisiin toimiin. Hoitaa hallintotoimet lakien, määräysten ja säädösten mukaisesti. Kehittää ja ajanmukaistaa teknistä toimea. MITTARIT: Kokonaismenot / asukas 2017 2018 2019 40,96 40,86 40,86 Tekninen hallinto 90 000 80 000 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 81 561 83 010 75 865 75 700 75 700 62 0 0 0 0 V. 2015 V. 2016 V. 2017 V. 2018 V. 2019 Menot Tulot 400 Tekninen hallinto 4000 Tekninen hallinto TP 2015 TA 2016 Hallintokunta Hallitus Muutos TS TS + muutos 2017 2017 2018 2019 *** TOIMINTATUOTOT -62 0 0 0 0,00 0 0 *** TOIMINTAKULUT 81 561 83 010 75 860 75 865-8,60 75 700 75 700 **** TOIMINTAKATE 81 499 83 010 75 860 75 865-8,60 75 700 75 700 *** Suunnitelmapoistot 350 2 650 2 200 2 200-17,00 2 500 2 500 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 3 822 4 300 3 920 3 920-8,80 3 900 3 900 Tekninen hallinto 400 YHTEENSÄ *** TOIMINTATUOTOT -62 0 0 0 0,00 0 0 *** TOIMINTAKULUT 81 561 83 010 75 860 75 865-8,60 75 700 75 700 **** TOIMINTAKATE 81 499 83 010 75 860 75 865-8,60 75 700 75 700 *** Suunnitelmapoistot 350 2 650 2 200 2 200-17,00 2 500 2 500 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 3 822 4 300 3 920 3 920-8,80 3 900 3 900

Kiinteistötoimi 36 STRATEGISET TAVOITTEET: Huolehtia suoraan kunnan omistuksessa olevien kiinteistöjen kunnosta ja asumisviihtyvyydestä. KRIITTISET MENESTYSTEKIJÄT VUODELLE 2017: Kiinteistöjen kunnossapidosta huolehtiminen tehokkaasti ja määrätietoisesti. Kiinteistöjen hoito kustannustietoisesti. MITTARIT: Tekninen toimi huolehtii 10 rakennuksen kunnossapidosta (ka-m² 3515). Kokonaismenot /kerrosala m²: 2017 2018 2019 48,99 48,28 48,28 Nettotulot / kerrosala m²: 2017 2018 2019-13,17-14,83-14,83 Kiinteistöjen nettotulot / asukas 2017 2018 2019-23,76-26,75-26,75 Kiinteistötoimi 195 000 190 000 185 000 180 000 175 000 170 000 165 000 160 000 155 000 150 000 145 000 192 200 192 200 189 800 189 050 182 365 170 520 170 135 164 820 162 100 162 100 V. 2015 V. 2016 V. 2017 V. 2018 V. 2019 Menot Tulot

37 TP 2015 TA 2016 Hallintokunta Hallitus Muutos TS TS + muutos 2017 2017 2018 2019 402 Kiinteistötoimi 4010 Ahontörmä I (kunnanvirasto) *** TOIMINTAKULUT 29 579 35 280 31 075 31 075-11,90 31 000 31 000 **** TOIMINTAKATE 29 579 35 280 31 075 31 075-11,90 31 000 31 000 *** Suunnitelmapoistot 9 882 10 530 12 340 12 340 17,20 12 300 12 200 *** TOIMINTATUOTOT (lasken -29 854-36 200-29 320-29 320-19,00-29 500-29 500 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 274 280 280 280 0,00 300 300 4020 Ahontörmä II (Törmälä) *** TOIMINTAKULUT 1 609 1 790 1 790 1 190-33,50 1 100 1 100 **** TOIMINTAKATE 1 609 1 790 1 790 1 190-33,50 1 100 1 100 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 405 1 010 420 420-58,40 500 500 4030 Rivitalo I (Markkala) *** TOIMINTATUOTOT -44 883-43 100-43 100-43 100 0,00-44 400-44 400 *** TOIMINTAKULUT 11 506 10 785 9 645 9 645-10,60 9 100 9 100 **** TOIMINTAKATE -33 377-32 315-33 455-33 455 3,50-35 300-35 300 *** Suunnitelmapoistot 11 558 11 730 11 560 11 560-1,40 11 600 11 600 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 1 595 1 600 1 600 1 600 0,00 1 600 1 600 4040 Rivitalo II (Markkala) *** TOIMINTATUOTOT -20 014-28 900-28 900-28 900 0,00-29 800-29 800 *** TOIMINTAKULUT 13 614 8 955 7 545 7 545-15,70 7 600 7 600 **** TOIMINTAKATE -6 401-19 945-21 355-21 355 7,10-22 200-22 200 *** Suunnitelmapoistot 10 422 10 420 11 200 11 200 7,50 11 200 11 200 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 670 830 700 700-15,70 700 700 4060 Asunto Oy Avennonmäki *** TOIMINTATUOTOT -5 423-5 100-5 100-5 100 0,00-5 300-5 300 *** TOIMINTAKULUT 1 588 1 750 1 600 1 600-8,60 1 600 1 600 **** TOIMINTAKATE -3 835-3 350-3 500-3 500 4,50-3 700-3 700 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 176 290 180 180-37,90 200 200 4061 As Oy Jämijärven Kauppakulma *** TOIMINTATUOTOT -5 402-6 410-6 410-6 410 0,00-6 600-6 600 *** TOIMINTAKULUT 1 365 1 200 1 200 1 200 0,00 1 200 1 200 **** TOIMINTAKATE -4 036-5 210-5 210-5 210 0,00-5 400-5 400 4070 Koivuviita (hammaslääk.as) *** TOIMINTATUOTOT -5 904-6 000-6 000-6 000 0,00-6 200-6 200 *** TOIMINTAKULUT 132 670 470 470-29,90 500 500 **** TOIMINTAKATE -5 772-5 330-5 530-5 530 3,80-5 700-5 700 *** Suunnitelmapoistot 1 333 1 330 1 330 1 330 0,00 1 300 0 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 216 480 220 220-54,20 300 300 4110 Karhula (kunnan varasto) *** TOIMINTAKULUT 8 022 6 700 7 775 10 395 55,10 7 900 7 900 **** TOIMINTAKATE 8 022 6 700 7 775 10 395 55,10 7 900 7 900 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 18 20 20 20 0,00 0 0 4121 Jämin lentobensiiniasema *** TOIMINTATUOTOT -1 500-1 500-1 500-1 500 0,00-1 500-1 500 *** TOIMINTAKULUT -67 80 80 80 0,00 100 100 **** TOIMINTAKATE -1 567-1 420-1 420-1 420 0,00-1 400-1 400 *** Suunnitelmapoistot 1 832 1 830 1 830 1 830 0,00 1 800 1 800 4130 Kiinteistö Oy Jäminsato *** TOIMINTAKULUT 887 0 0 0 0,00 0 0 **** TOIMINTAKATE 887 0 0 0 0,00 0 0 4153 Vanhainkoti

38 *** TOIMINTATUOTOT -71 206-71 370-70 195-70 695-0,90-70 900-70 900 *** TOIMINTAKULUT 67 740 68 270 67 095 67 095-1,70 67 300 67 300 **** TOIMINTAKATE -3 466-3 100-3 100-3 600 16,10-3 600-3 600 *** Suunnitelmapoistot 19 393 19 430 19 720 19 720 1,50 19 800 19 600 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 3 466 3 100 3 600 3 600 16,10 3 600 3 600 4154 Terveysasema *** TOIMINTATUOTOT -28 033-27 420-27 315-27 345-0,30-27 500-27 500 *** TOIMINTAKULUT 27 788 27 210 27 095 27 095-0,40 27 200 27 200 **** TOIMINTAKATE -245-210 -220-250 19,00-300 -300 *** Suunnitelmapoistot 5 945 5 940 6 200 6 200 4,40 6 200 6 200 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 245 220 250 250 13,60 300 300 4159 Muut kiinteistöt *** TOIMINTAKULUT 6 757 7 445 7 430 7 430-0,20 7 500 7 500 **** TOIMINTAKATE 6 757 7 445 7 430 7 430-0,20 7 500 7 500 *** Suunnitelmapoistot 12 498 12 450 12 570 12 570 1,00 12 900 12 900 402 Kiinteistötoimi YHTEENSÄ *** TOIMINTATUOTOT -182 365-189 800-188 520-189 050-0,40-192 200-192 200 *** TOIMINTAKULUT 170 520 170 135 162 800 164 820-3,10 162 100 162 100 **** TOIMINTAKATE -11 845-19 665-25 720-24 230 23,20-30 100-30 100 *** Suunnitelmapoistot 72 862 73 660 76 750 76 750 4,20 77 100 75 500 *** TOIMINTATUOTOT (lasken -29 854-36 200-29 320-29 320-19,00-29 500-29 500 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 7 065 7 830 7 270 7 270-7,20 7 500 7 500

Maa- ja metsätilat 39 MITTARIT: Kokonaismenot / ha 2017 2018 2019 29,31 28,28 28,28 Nettotulot / ha 2017 2018 2019-69,31-70,34-70,34 Maa- ja metsätilat 16 000 14 000 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 4 429 14 300 14 300 14 300 4 268 3 880 4 300 4 250 4 100 4 100 V. 2015 V. 2016 V. 2017 V. 2018 V. 2019 Menot Tulot TP 2015 TA 2016 Hallintokunta Hallitus Muutos TS TS + muutos 2017 2017 2018 2019 404 Maa- ja metsätilat 4160 Maa- ja metsätilat *** TOIMINTATUOTOT -4 268-4 300-4 300-14 300 232,60-14 300-14 300 *** TOIMINTAKULUT 4 429 3 880 4 250 4 250 9,50 4 100 4 100 **** TOIMINTAKATE 161-420 -50-10 050 2 292,90-10 200-10 200 404 Maa- ja metsätilat YHTEENSÄ *** TOIMINTATUOTOT -4 268-4 300-4 300-14 300 232,60-14 300-14 300 *** TOIMINTAKULUT 4 429 3 880 4 250 4 250 9,50 4 100 4 100 **** TOIMINTAKATE 161-420 -50-10 050 2 292,90-10 200-10 200

Lainhuudatus ja lohkominen 40 MITTARIT: Kokonaismenot / asukas 2017 2018 2019 0,56 0,51 0,51 Lainhuudatus ja lohkominen 1 200 1 000 990 1 100 1 100 1 000 1 000 800 600 400 200 0 0 0 0 0 0 V. 2015 V. 2016 V. 2017 V. 2018 V. 2019 Menot Tulot TP 2015 TA 2016 Hallintokunta Hallitus Muutos TS TS + muutos 2017 2017 2018 2019 406 Lainhuudatus ja lohkominen 4170 Lainhuudatus ja lohkominen *** TOIMINTAKULUT 990 1 100 1 100 1 100 0,00 1 000 1 000 **** TOIMINTAKATE 990 1 100 1 100 1 100 0,00 1 000 1 000 406 Lainhuudatus ja lohkominen YHTEENSÄ *** TOIMINTAKULUT 990 1 100 1 100 1 100 0,00 1 000 1 000 **** TOIMINTAKATE 990 1 100 1 100 1 100 0,00 1 000 1 000

Liikenneväylät ja yleiset alueet 41 STRATEGISET TAVOITTEET: Huolehtia kaduista, katuvalaistuksesta ja yksityisteiden kunnossapidosta, KRIITTISET MENESTYSTEKIJÄT VUODELLE 2017: Kaavateiden peruskunnostus investointisuunnitelman mukaisesti. Yksityisteiden kunnossapito talousarviomäärärahojen puitteissa. Keitaanniemen yksityistien perusparannus. Vaatii ELY-keskuksen päätöksen avustuksesta (investointi). MITTARIT: Rakennuskaavatiet (12000 m): Kunnossapidon kokonaismenot / m 2017 2018 2019 2,35 2,33 2,33 Yksityistiet (105 km): Kunnossapidon kokonaismenot / km 2017 2018 2019 772,38 771,43 771,43 Liikenneväylät ja yleiset alueet yhteensä: Kunnossapidon kokonaismenot / asukas 2017 2018 2019 74,54 74,33 74,33 Liikenneväylät ja yleiset alueet 160 000 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 150 572 145 460 145 200 144 800 144 800 20 000 0 768 470 470 500 500 V. 2015 V. 2016 V. 2017 V. 2018 V. 2019 Menot Tulot

42 TP 2015 TA 2016 Hallintokunta Hallitus Muutos TS TS + muutos 2017 2017 2018 2019 408 Liikenneväylät ja yleiset 4180 Rakennuskaavatiet *** TOIMINTAKULUT 29 093 28 240 28 220 28 220-0,10 28 000 28 000 **** TOIMINTAKATE 29 093 28 240 28 220 28 220-0,10 28 000 28 000 *** Suunnitelmapoistot 72 182 82 360 74 400 74 400-9,70 65 400 57 600 4190 Ulkovalaistus *** TOIMINTAKULUT 14 633 9 480 9 460 9 460-0,20 9 400 9 400 **** TOIMINTAKATE 14 633 9 480 9 460 9 460-0,20 9 400 9 400 *** Suunnitelmapoistot 1 854 0 1 600 1 600 0,00 1 500 1 400 4200 Yksityistiet *** TOIMINTATUOTOT -573 0 0 0 0,00 0 0 *** TOIMINTAKULUT 84 474 81 320 81 100 81 100-0,30 81 000 81 000 **** TOIMINTAKATE 83 901 81 320 81 100 81 100-0,30 81 000 81 000 *** Suunnitelmapoistot 12 611 12 740 13 380 13 380 5,00 13 400 13 400 4220 Puistoalueet *** TOIMINTAKULUT 20 669 24 650 24 650 24 650 0,00 24 600 24 600 **** TOIMINTAKATE 20 669 24 650 24 650 24 650 0,00 24 600 24 600 *** Suunnitelmapoistot 14 646 22 520 24 380 24 380 8,30 22 900 21 600 4221 Mielahti *** TOIMINTATUOTOT -195-470 -470-470 0,00-500 -500 *** TOIMINTAKULUT 1 704 1 770 1 770 1 770 0,00 1 800 1 800 **** TOIMINTAKATE 1 509 1 300 1 300 1 300 0,00 1 300 1 300 408 Liikenneväylät ja yleiset YHTEENSÄ *** TOIMINTATUOTOT -768-470 -470-470 0,00-500 -500 *** TOIMINTAKULUT 150 572 145 460 145 200 145 200-0,20 144 800 144 800 **** TOIMINTAKATE 149 804 144 990 144 730 144 730-0,20 144 300 144 300 *** Suunnitelmapoistot 101 293 117 620 113 760 113 760-3,30 103 200 94 000

Jätehuolto 43 STRATEGISET TAVOITTEET: Kunnan jätehuoltotehtävien hoitaminen kestävää kehitystä tukevalla tavalla. Jätehuoltovalistuksen ja opastuksen edistäminen. Jätehuollon tehtävät hoidetaan lain, säädösten ja määräysten mukaisesti. KRIITTISET MENESTYSTEKIJÄT VUODELLE 2017: Kaikkien kiinteistöjen liittäminen järjestetyn jätehuollon piiriin. Jätehuollosta perittävien maksujen saattaminen kuluja vastaavaksi. Ongelmajätekeräyksen järjestäminen touko-kesäkuussa 2017. MITTARIT: Kokonaismenot / asukas 2017 2018 2019 19,22 15,09 19,20 Nettomenot / asukas 2017 2018 2019 8,44 4,31 8,42 Jätehuolto 40 000 35 000 30 000 38 381 29 250 37 450 29 400 37 400 25 000 20 000 15 000 10 000 5 000 18 361 19 000 21 000 21 000 21 000 0 V. 2015 V. 2016 V. 2017 V. 2018 V. 2019 Menot Tulot TP 2015 TA 2016 Hallintokunta Hallitus Muutos TS TS + muutos 2017 2017 2018 2019 416 Jätehuolto 4240 Jätehuolto *** TOIMINTATUOTOT -18 361-19 000-19 000-21 000 10,50-21 000-21 000 *** TOIMINTAKULUT 38 381 29 250 37 450 37 450 28,00 29 400 37 400 **** TOIMINTAKATE 20 021 10 250 18 450 16 450 60,50 8 400 16 400 416 Jätehuolto YHTEENSÄ *** TOIMINTATUOTOT -18 361-19 000-19 000-21 000 10,50-21 000-21 000 *** TOIMINTAKULUT 38 381 29 250 37 450 37 450 28,00 29 400 37 400 **** TOIMINTAKATE 20 021 10 250 18 450 16 450 60,50 8 400 16 400

Kaavoitus ja mittaus 44 STRATEGISET TAVOITTEET: Kaavoituksen tavoitteena on hyvän ja toimivan elinympäristön edellytysten aikaansaaminen ja rakentamisedellytysten parantaminen. KRIITTISET MENESTYSTEKIJÄT VUODELLE 2017: Toteutuskelpoiset kaavat. Rantaosayleiskaavan laadinta käynnissä. MITTARIT: Kokonaismenot / asukas 2017 2018 2019 7,96 5,90 5,90 Kaavoitus ja mittaus 30 000 25 000 25 708 20 000 15 000 18 000 15 500 11 500 11 500 10 000 5 000 0 4 000 4 000 4 000 4 000 0 V. 2015 V. 2016 V. 2017 V. 2018 V. 2019 Menot Tulot TP 2015 TA 2016 Hallintokunta Hallitus Muutos TS TS + muutos 2017 2017 2018 2019 418 Kaavoitus ja mittaus 4250 Kaavoitus ja mittaus *** TOIMINTATUOTOT 0-4 000-4 000-4 000 0,00-4 000-4 000 *** TOIMINTAKULUT 25 708 18 000 11 700 15 500-13,90 11 500 11 500 **** TOIMINTAKATE 25 708 14 000 7 700 11 500-17,90 7 500 7 500 *** Suunnitelmapoistot 1 459 1 300 1 160 1 160-10,80 1 000 900 418 Kaavoitus ja mittaus YHTEENSÄ *** TOIMINTATUOTOT 0-4 000-4 000-4 000 0,00-4 000-4 000 *** TOIMINTAKULUT 25 708 18 000 11 700 15 500-13,90 11 500 11 500 **** TOIMINTAKATE 25 708 14 000 7 700 11 500-17,90 7 500 7 500 *** Suunnitelmapoistot 1 459 1 300 1 160 1 160-10,80 1 000 900

45 Rakennusvalvonta STRATEGISET TAVOITTEET: Hyvän rakentamistavan edistäminen ja asuinympäristön parantaminen. Lakisääteisten tehtävien hoitaminen taloudellisesti ja tehokkaasti. KRIITTISET MENESTYSTEKIJÄT VUODELLE 2017: Rakennusvalvonnan tehostaminen. Turvallisen, terveellisen ja viihtyisän asuinympäristön luominen. Ennakkoneuvonnan ja ohjauksen tehostaminen, rakennussuunnittelun tason korottaminen. Maankäytön suunnitteluun vaikuttaminen. Rakennusten ja ympäristön kunnossapitoon panostaminen. Rakennusjärjestyksen päivittämisen aloitus. Rakennusvalvontataksojen tarkistaminen. MITTARIT: Kokonaismenot / asukas 2017 2018 2019 26,50 26,03 26,03 Nettomenot / asukas 2017 2018 2019 21,37 20,89 20,89 Rakennusvalvonta 70 000 60 000 50 000 60 504 54 219 51 605 48 505 47 600 47 600 40 000 30 000 20 000 11 500 10 000 10 000 10 000 10 000 0 V. 2015 V. 2016 V. 2017 V. 2018 V. 2019 Menot Tulot TP 2015 TA 2016 Hallintokunta Hallitus Muutos TS TS + muutos 2017 2017 2018 2019 426 Rakennusvalvonta 4270 Rakennusvalvonta *** TOIMINTATUOTOT -54 219-11 500-10 000-10 000-13,00-10 000-10 000 *** TOIMINTAKULUT 60 504 51 605 48 506 48 505-6,00 47 600 47 600 **** TOIMINTAKATE 6 285 40 105 38 506 38 505-4,00 37 600 37 600 *** Suunnitelmapoistot 176 0 0 0 0,00 0 0 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 3 082 3 700 3 120 3 120-15,70 3 100 3 100 426 Rakennusvalvonta YHTEENSÄ *** TOIMINTATUOTOT -54 219-11 500-10 000-10 000-13,00-10 000-10 000 *** TOIMINTAKULUT 60 504 51 605 48 506 48 505-6,00 47 600 47 600 **** TOIMINTAKATE 6 285 40 105 38 506 38 505-4,00 37 600 37 600 *** Suunnitelmapoistot 176 0 0 0 0,00 0 0 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 3 082 3 700 3 120 3 120-15,70 3 100 3 100

Palo- ja pelastustoimi sekä väestönsuojelu 46 STRATEGISET TAVOITTEET: Pelastustoimen hoitamisesta vastaa Satakunnan Pelastuslaitos. MITTARIT: Kokonaismenot / asukas 2017 2018 2019 110,30 110,16 110,16 250 000 Pelastustoimi 200 000 207 376 200 820 196 350 196 100 196 100 150 000 100 000 50 000 48 118 48 310 48 570 48 600 48 600 0 V. 2015 V. 2016 V. 2017 V. 2018 V. 2019 Menot Tulot TP 2015 TA 2016 Hallintokunta Hallitus Muutos TS TS + muutos 2017 2017 2018 2019 430 Pelastustoimi 4280 Palo ja pelastus *** TOIMINTATUOTOT -48 118-48 310-48 570-48 570 0,50-48 600-48 600 *** TOIMINTAKULUT 207 376 200 820 196 350 196 350-2,20 196 100 196 100 **** TOIMINTAKATE 159 257 152 510 147 780 147 780-3,10 147 500 147 500 *** Suunnitelmapoistot 2 372 9 570 8 100 8 100-15,40 8 100 7 600 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 18 317 19 900 18 520 18 520-6,90 18 500 18 500 430 Pelastustoimi YHTEENSÄ *** TOIMINTATUOTOT -48 118-48 310-48 570-48 570 0,50-48 600-48 600 *** TOIMINTAKULUT 207 376 200 820 196 350 196 350-2,20 196 100 196 100 **** TOIMINTAKATE 159 257 152 510 147 780 147 780-3,10 147 500 147 500 *** Suunnitelmapoistot 2 372 9 570 8 100 8 100-15,40 8 100 7 600 *** TOIMINTAKULUT(laskenna 18 317 19 900 18 520 18 520-6,90 18 500 18 500

LIIKELAITOKSET 47 Viemärilaitos STRATEGISET TAVOITTEET: Jätevesien käsitteleminen viranomaisten asettamien vaatimusten mukaisesti. Saattaa laitos taloudellisesti kannattavaksi. KRIITTISET MENESTYSTEKIJÄT VUODELLE 2017: Toimintavarmuuden turvaaminen. Lupaehtojen noudattaminen. Jätevesitaksan tarkistaminen. MITTARIT: Kokonaismenot / asukas 2017 2018 2019 48,10 48,20 48,20 Nettomenot / asukas 2017 2018 2019 0,91-1,54-1,54 Kokonaismenot / käsitelty jätevesimäärä (v 2015) 2017 2018 2019 0,86 0,86 0,86 Liikelaitokset 90 000 80 000 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 84 712 86 250 86 395 86 600 86 600 84 000 79 000 79 000 73 901 89 000 0 V. 2015 V. 2016 V. 2017 V. 2018 V. 2019 Menot Tulot