Kaavoituskatsaus 2016

Samankaltaiset tiedostot
Sisällys. Kaavoituskatsaus (29)

Etukannan kuva: Patrick Hublin, Kurkimäen rataterminaali

Ohjausvaikutus alueiden käytön suunnitteluun (MRL 32.1 ja 32.3 )

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018

1. ESIPUHE. päätös valtakunnallisesti merkittävistä maisema-alueista on tulossa.

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen

KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAN TARKISTUS

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä:

Etelä-Savon 2. vaihemaakuntakaava. Lähtökohtia kaavan laadinnalle

Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Nunu Pesu ympäristöministeriö

AURAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

Höyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta-asemakaavojen kumoaminen

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.

KESKI-SUOMEN 2. VAIHEMAAKUNTAKAAVA

Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen. Selostus kv hyväksynyt

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KIIHTELYSVAARAN RANTAOSAYLEISKAAVA

POSION KUNTA Toimintaympäristölautakunta KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2015

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

Sahantien asemakaavan muutos

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa Lotta Vuorinen

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Alue-/kohdevaraukset Rajausten ja varausten perusteet Määräykset

Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Valmisteluvaihe. Seudulliset yleisötilaisuudet

Salla Sallatunturin asemakaava Pan Parks Poropuisto alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Kaavoitusjärjestelmä, karttamerkinnät ja metsätalous

Maakuntakaavoituskatsaus 2019 MKH , 22

KAAVOITUSKATSAUS 2014

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

Maakuntakaavat merialueilla. VELMU-seminaari Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Maakuntakaavan vaikutukset metsätalouteen

Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

HIRVENSALMI. Länsiosan rantaosayleiskaavan muuttaminen tilan Kouranta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kaivostoiminta ja kiviaineshuolto kaavoituksessa ja luvituksessa - seminaari

P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö

POHJOIS-SAVON MAAKUNTAKAAVAN SELVITYKSIÄ

Oma Häme. Tehtävä: Maakuntakaavan laatiminen Heikki Pusa. Maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus.

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

LUUMÄEN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN VT6 POHJOISPUOLI TAAVETTI. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Liikenne Pohjois-Savon maakuntakaavassa

SAVUKOSKEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2019

Utsjoen kunta Tekninen toimi KAAVOITUSKATSAUS 2012

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Mkj:n ehdotus: Maakuntahallitus päättää muuttaa ehdotustaan maakuntavaltuustolle

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Pielisen rantaosayleiskaavan (Lieksa/ etelä) osittainen muutos (Ala-Rantala)

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Savukoski Pykäläinen-Kuttusoja rantaosayleiskaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

Kauppa ja kaavoitus. Suomen Ympäristöoikeustieteen Seuran ympäristöoikeuspäivä Klaus Metsä-Simola

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

2 SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET Asemakaavan tarkoituksena on osoita omarantaisia asuinrakennuspaikkoja Kohoniemen alueelle.

Kaavamerkinnät ja -määräykset

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015

Transkriptio:

Kaavoituskatsaus 2016

Kaavoituskatsaus 2016 1 (21) Sisällys 1. ESIPUHE...2 2. VIREILLÄ OLEVAT MAAKUNTAKAAVAT...4 2.1 Pohjois-Savon kaupan maakuntakaava 2030...4 3. VOIMASSA OLEVAT MAAKUNTAKAAVAT...6 3.1 Kuopion seudun maakuntakaava...6 3.2 Leppävirran pohjoisosan valtatien 5 maakuntakaava...6 3.3 Pohjois-Savon maakuntakaava 2030...6 3.4 Pohjois-Savon tuulivoimamaakuntakaava...7 4. MAAKUNTAKAAVAN OIKEUSVAIKUTUKSET... 10 4.1 Maakunnan suunnittelu... 10 4.2 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet... 10 4.3 Maakuntakaavan toteutuminen yksityiskohtaisemmalla kaavoituksella... 12 4.4 Maakuntakaavan toteuttaminen... 14 5. Vuosikatsaus Pohjois-Savon kuntakaavoitustilanteeseen... 17 5.1 Kuntakaavoitus ja maankäytön suunnittelu... 17

Kaavoituskatsaus 2016 2 (21) 1. ESIPUHE Maakunnan liiton on tiedotettava alueensa kunnille vireillä olevista suunnitelmistaan ja muista kuntien alueiden käytön suunnitteluun, rakennettuun ympäristöön ja rakentamisen ohjaukseen vaikuttavista toimenpiteistä (MRA 15 ) ja seurattava maakunnan suunnittelun edellyttämää alueidenkäytön, alue- ja yhdyskuntarakenteen, rakennetun ympäristön sekä kulttuuri- ja luonnonympäristön tilaa ja kehitystä alueellaan (MRA 2 ). Pohjois-Savon liitto on julkaissut vuosittain verkkosivuillaan kaavoituskatsauksen, jossa käydään läpi em. asioita. Vuonna 2016 alueidenkäytön seurantatietoa yhdistetään maakunnan tilakatsaukseen myöhemmin keväällä. Pohjois-Savo on maakuntakaavoitettu nyt kokonaan MRL:n mukaisesti. Ympäristöministeriö vahvisti 7.12.2011 vuosien 2005-2010 aikana laaditun Pohjois-Savon maakuntakaavan 2030 ja muutokset Kuopion seudun ja Leppävirran pohjoisosan valtatien 5 maakuntakaavoihin. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi kaavasta tehdyn valituksen 22.3.2013. Maakuntavaltuusto hyväksyi tuulivoimamaakuntakaavan 10.6.2013 ja ympäristöministeriö vahvisti sen 15.1.2014 lukuun ottamatta Kuopion Etelä-Kinahmin tuulivoima-aluetta. Liitto valitti kaavasta korkeimpaan hallintooikeuteen tammikuussa 2014. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen 20.5.2015. Pohjois-Savon kaupan maakuntakaava 2030 on vahvistettavana paraikaa ympäristöministeriössä. Maakuntakaavoitusta koskeva suurin muutos on ympäristöministeriön maakuntakaavojen vahvistamiskäytännön loppuminen. Maakuntavaltuuston rooli kasvaa maakuntakaavan päätöksenteossa ja voimaantulossa. Osalliset voivat jatkossa valittaa Kuopion hallinto-oikeuteen ja sen jälkeen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Soidensuojeluohjelma kutistui esitykseksi arvokkaista soista. Ympäristönsuojelulaki uudistui. Uusi päätös valtakunnallisesti merkittävistä maisemaalueista on paraikaa lausunnoilla vuoden 2016 alussa. Maankäyttö- ja rakennuslain uudistus jatkuu: esimerkiksi esityksen poikkeamistoimivallan siirtymisestä ELY-keskuksilta kunnille on määrä tulla voimaan huhtikuussa 2016. Lisäksi valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistus alkaa 2016. Pohjois-Savon maakuntakaavojen päivittämistarve lähestyy mm. em. asioiden johdosta, vuonna 2016 laadimme maakuntakaavojen tarkistusaikataulun. Lisää informaatiota on www.pohjois-savo.fi sivuilla. Yhdistelmä voimassaolevista maakuntakaavoista löytyy kohdasta Aluesuunnittelu > Yhdistelmäkaava. Vahvistuneet maakuntakaavat löytyvät myös koko maan kattavasta www.paikkatietoikkuna.fi sivuston karttaikkunasta.

Kaavoituskatsaus 2016 3 (21)

Kaavoituskatsaus 2016 4 (21) 2. VIREILLÄ OLEVAT MAAKUNTAKAAVAT 2.1 Pohjois-Savon kaupan maakuntakaava 2030 Pohjois-Savon kaupan maakuntakaava 2030 kattaa koko maakunnan ja siinä käsitellään seudullisesti merkittävät vähittäiskaupan suuryksiköt, työpaikka-alueisiin tulevat tarkennukset, Rautalammin ja Suonenjoen Tervalamminvuoren potentiaalinen tuulivoima-alue, SEVESO IIdirektiivin mukaisten tuotantolaitosten konsultointivyöhykkeet ja Rautalammin Etelä-Konneveden kansallispuiston alue. Maakuntavaltuusto hyväksyi kaupan maakuntakaavan 2030 kesäkuussa 2016, jonka jälkeen se toimitettiin ympäristöministeriön vahvistettavaksi. Ympäristöministeriön vahvistuskäsittely kestää noin vuoden. Maakuntavaltuuston päätöksestä saapui yksi valitus ympäristöministeriöön, koskien Tervalamminvuoren potentiaalista tuulivoimala-aluetta. Mahdolliset valitukset tulevasta ympäristöministeriön päätöksestä pitää osoittaa Kuopion hallinto-oikeuteen ja sen jälkeen tarvittaessa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kaupan maakuntakaavassa on osoitettu keskustatoimintojen alueina Pohjois-Savon työssäkäynti- ja asiointialueiden keskukset, Iisalmi, Kuopio ja Varkaus, joille voi sijoittua kauppaa niin paljon ja niin suurina yksikköinä kuin kuntakaavoituksessa nähdään tarpeelliseksi. Muut keskukset on luokiteltu neljään eri luokkaan, joiden määrittelyssä on tarkasteltu keskuksen asemaa toiminnallisessa verkostossa, alueen väestömäärää sekä elinkeinojen, kuten matkailun merkitystä keskuksen asemaan keskusverkkoluokittelussa. Kaavaehdotuksessa keskustoihin on osoitettu n. 300 000 km2 yli 2000 km2 kaupan yksiköille, josta uuden liiketilan osuus on 74 %. Taajamiin voi kaavoittaa lisäksi paikallisesti merkittävää vähittäiskauppaa, joita ei lasketa mukaan em. mainittuihin mitoituksiin. Iisalmen, Kuopion ja Varkauden keskustat, joihin ei ole osoitettu enimmäismitoitusta, eivät ole mukana em. mitoitusmäärissä. Keskustojen ulkopuolelle on osoitettu seitsemän vähittäiskaupan suuryksikköä, yhteensä n. 200 000 km2, josta uuden liiketilan osuus on n. 30 % (Siilinjärven Green Valley, Kuopion Päiväranta, Leväsentie vt 5:n itäpuolella, Kolmisoppi, Matkus, Varkauden Pohjoinen Portti ja Varkausmäki). Lisäksi kaavassa on osoitettu 13 tilaa vievän kaupan suuryksikköä yhteensä 380 000 km2, josta uuden liiketilan osuus on 60 % (Kiuruvesi, Iisalmen Marjahaka, Siilinjärven Green Valley ja vt 9:n ja Ranta-Toivalan tien risteys, Kuopion Volttikatu vt 5:n länsipuolella ja Leväsentie vt 5 itäpuolella, Kolmisoppi, Matkus ja Nilsiä, Suonenjoen vt 9:n pohjoispuoli, Leppävirran vt 5:n länsipuoli, Varkauden Pohjoinen Portti ja Harjulantie). Kaupan maakuntakaavassa on osoitettu yksi tuulivoima-alue Rautalammin ja Suonenjoen rajalle Tervalamminvuorelle. Tervalamminvuori sijoittuu kt 69:n eteläpuolelle, noin seitsemän kilometriä Rautalammin keskustasta kaakkoon. Selvitysten perusteella alueelle olisi sijoitettavissa kuusi nimellisteholtaan noin 3 MW:n tuulivoimalaa. Kaavaehdotuksen nähtävillä olon jälkeen kaavamerkintä muuttui siten, että se sijoittuu osin myös Suonenjoen puolelle. Muutoin seudullisesti merkittävät tuulivoimatuotantoon soveltuvat alueet (18 kpl) on osoitettu Pohjois-Savon tuulivoimamaakuntakaavassa, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä 15.1.2014.

Kaavoituskatsaus 2016 5 (21) Kaupan maakuntakaavassa on myös tarkennettu voimassa olevan Pohjois-Savon maakuntakaavan 2030 ja Leppävirran pohjoisosan valtatien 5 maakuntakaavan työpaikka-alueiden suunnittelumääräystä tilaa vaativan kaupan sijoittumisen osalta vastaamaan nykyistä kaupan lainsäädäntöä. Lisäksi kaupan maakuntakaavassa on päivitetty Seveso II -direktiivin mukaisten vaarallisia kemikaaleja käsitelevien tuotantolaitosten, tehtaiden ja varastojen konsultointivyöhykkeet TUKES:in ylläpitämän luettelon mukaisiksi. Kuva. Kaupan maakuntakaavan kaavaratkaisu

Kaavoituskatsaus 2016 6 (21) 3. VOIMASSA OLEVAT MAAKUNTAKAAVAT 3.1 Kuopion seudun maakuntakaava Kuopio (ml. entisten Karttulan ja Vehmersalmen kuntien alueet), Maaninka ja Siilinjärvi. Pohjois-Savon maakuntavaltuusto hyväksyi maakuntakaavan ja kumosi maakuntakaava-alueen seutukaavat 23.8.2006. Maakuntavaltuuston päätöksestä tehtiin kuusi valitusta ympäristöministeriöön. Ympäristöministeriö vahvisti maakuntakaavan 3.7.2008. Ympäristöministeriö hylkäsi maakuntavaltuuston päätöksestä tehdystä kuudesta valituksesta viisi. Ympäristöministeriön päätöksestä tehtiin yksi valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jonka KHO hylkäsi 10.12.2009 antamassaan päätöksessä. Kuopion seudun maakuntakaava käsitteli kaikkia teemoja; merkittävimpinä asioina olivat vähittäiskaupan suuryksiköiden sijainnin ja määrän ohjaus, liikennejärjestelmään liittyvä tavaraliikenteen logistiikan ratkaisut sekä VT9:n Vaajasalon linjaus. Maakuntakaava ja siihen liittyvä materiaali on nähtävissä internetissä osoitteessa www.pohjoissavo.fi/ksmk 3.2 Leppävirran pohjoisosan valtatien 5 maakuntakaava Leppävirran kunnan alueella Maakuntavaltuusto päätti 15.11.2004 käynnistää seutukaavan muuttamisen VT5:n tieosuudella Palokangas- Humalajoki Savo-Karjalan tiepiirin esityksestä sen takia, että uusi tielinjaus jäi aikanaan Varkauden seudun seutukaavassa vahvistamatta. Kaavan laadinta sovitettiin aikataulullisesti yhteen tiehankkeen yleissuunnitelman laadinnan kanssa. Maakuntavaltuusto hyväksyi Leppävirran pohjoisosan valtatien 5 maakuntakaavan 12.11.2007. Ympäristöministeriö vahvisti kaavan 27.11.2008. Kaavasta ei jätetty yhtään valitusta. Maakuntakaava ja siihen liittyvä aineisto on internetissä osoitteessa www.pohjois-savo.fi/vt5 Kuopion seudun maakuntakaava ja Leppävirran pohjoisosan valtatien 5 maakuntakaava on esitetty 1:100 000 -mittakaavassa. 3.3 Pohjois-Savon maakuntakaava 2030 Maakuntakaava kattaa koko maakunnan alueen. Kuopion seudun ja Leppävirran pohjoisosan valtatien 5 maakuntakaavoihin on tehty tarvittavat muutokset. Maakuntakaava esitetään 1:200 000 mittakaavassa ja taajamien kulttuuriympäristöt lähemmin osa-aluekohtaisissa liitekartoissa mittakaavassa 1:20 000.

Kaavoituskatsaus 2016 7 (21) Maakuntakaava korvasi seutukaavat ja Ylä-Savon seudun maakuntakaavan ja kumottaviksi esitetyt merkinnät Kuopion seudun ja Leppävirran pohjoisosan valtatien 5 maakuntakaavoissa. Pohjois-Savon maakuntakaava käsittelee kaikkia teemoja tuulivoimaa lukuun ottamatta. Merkittävimpiä kokonaisuuksia on matkailu ja erityisesti Tahko, kauppa, liikennejärjestelmä, valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöt, yhteismitallisesti käsitelty taajama- ja kyläverkko sekä luonnonvaroihin, erityisesti kiviaineksiin ja turvetuotantoon liittyvät varaukset. Suunnittelun vaiheet: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä alkuvuodesta 2007. Tavoitteet hyväksyttiin maakuntahallituksessa joulukuussa 2007. Maakuntakaavaluonnos oli nähtävillä 6.4. - 11.5 2009. Maakuntakaavaehdotus oli nähtävillä 8.3. 4.5.2010 Maakuntavaltuusto hyväksyi maakuntakaava 8.11.2010 Ympäristöministeriö vahvisti maakuntakaavan 7.12.2011 ja määräsi sen tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman. Vahvistamispäätöksestä kuulutettiin 21.12.2011 alkaen. Hyväksytty maakuntakaava on postitettu kuntiin, naapurimaakuntiin ja keskeisille valtion viranomaisille tiedoksi joulukuussa 2010. KHO hylkäsi maakuntakaavan vahvistamispäätöksestä tehdyn valituksen 22.3.2013. KHO:n päätöksen jälkeen maakuntakaava on lainvoimainen. Pohjois-Savon maakuntakaava aineisto on jaettu viranomaisille vuodenvaihteessa 2013-2014. Maakuntakaava ja siihen liittyvä aineisto on internetissä osoitteessa www.pohjois-savo.fi/psmk 3.4 Pohjois-Savon tuulivoimamaakuntakaava Ympäristöministeriö vahvisti Pohjois-Savon tuulivoimamaakuntakaavan 15.1.2014. Tuulivoimakaavassa on määritelty 18 kpl seudullisesti merkittävää tuulivoimapuistoaluetta ja Kuopion lentoaseman melualue. Etelä-Kinahmin alue jäi vahvistamatta. Liitto valitti YM:n päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen tammikuussa 2014. KHO hylkäsi liiton valituksen 2015. Tuulivoimakaavan laadintaa ennakoiden Pohjois-Savon liitto käynnisti keväällä 2010 yhdessä Etelä-Savon, Kainuun, Pohjois-Karjalan, Etelä-Karjalan ja Keski-Suomen maakuntien kanssa potentiaalisten tuulivoima-alueiden selvitystyön. Selvitystyöhön liittyen Pohjois-Savon liitto suoritti syksyllä yhdessä ELY-keskuksen ja kuntien kanssa maastokäynnit kartta-, ym. tarkastelujen perusteella valituille alueille. Kesäkuussa 2011 valmistunut selvitys sekä syksyllä 2011 tehdyt uusia alueita koskevat tarkastelut antavat perusteet maakuntakaavaan tehtäville aluevarauksille. Maakuntavaltuusto päätti maakuntakaavan laadinnasta vuoden 2011 toimintasuunnitelman yhteydessä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä keväällä 2011. Maakuntahallitus päätti 19.12.2011 asettaa kaavaluonnoksen nähtäville 16.1.-16.2.2012. Luonnoksessa oli nähtävillä 9 tuulivoimapuistoaluetta. Erityisesti kuntapalautteen johdosta jatkotarkasteluun otettiin mukaan lisää alueita siten, että joulukuun alusta nähtäville asetettuun ehdotukseen tuli 19 tuulivoimapuistoaluetta nähtäville. Kesän aikana uusien alueiden osalta tehtiin perustarkastelut kannattavuuden suhteen; alueiden luonto, linnusto ja maisematarkastelut laadittiin konsulttien

Kaavoituskatsaus 2016 8 (21) toimesta kesän aikana sekä uusien että vanhojen alueiden osalta. Toimijoiden kiinnostus on lisääntynyt koko ajan Pohjois-Savon tuulivoimapuistoja kohtaan. Maakuntakaavaehdotuksen joulu-tammikuun 2012-2013 nähtävillä olon jälkeen maakuntavaltuusto hyväksyi tuulivoimakaavan kesäkuussa 2013. Hyväksymispäätöksen jälkeen kaava lähetettiin ympäristöministeriöön vahvistettavaksi. Ympäristöministeriö vahvisti tuulivoimamaakuntakaavan 15.1.2014 Etelä-Kinahmin aluetta lukuun ottamatta ja hylkäsi valtuuston päätöksestä tehdyn yhden valituksen. Pohjois-Savon liitto valitti ympäristöministeriön vahvistamispäätöksestä Kinahmin osalta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen.

Kaavoituskatsaus 2016 9 (21)

Kaavoituskatsaus 2016 10 (21) 4. MAAKUNTAKAAVAN OIKEUSVAIKUTUKSET 4.1 Maakunnan suunnittelu Maakunnan suunnitteluun kuuluvat maankäyttö- ja rakennuslain (25 ) mukaan maakuntasuunnitelma, alueiden käytön suunnittelua ohjaava maakuntakaava ja alueellinen kehittämisohjelma. Maakuntasuunnitelmassa esitetään tavoitteet maakuntakaavalle ja maakunnan kehittämisohjelmalle. Maakuntavaltuusto hyväksyi Pohjois-Savon maakuntasuunnitelman 2030 marraskuussa 2013. Maakuntavaltuusto hyväksyi kesäkuussa 2010 Pohjois-Savon maakuntaohjelman 2014-2017. Maakuntahallitus hyväksyi Pohjois-Savon maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelman 2015-2016 lokakuussa 2014. 4.2 Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ohjaavat erityisesti maakuntakaavoitusta. Valtioneuvoston päätös valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista tuli voimaan 1.6.2001. Tarkistetut tavoitteet tulivat voimaan 1.3.2009 (www.ymparisto.fi/vat, VNp 13.11.2008). Maakunnan suunnittelussa ja muussa alueidenkäytön suunnittelussa sekä valtion viranomaisten toiminnassa on edistettävä tavoitteiden toteuttamista (MRL 24 ). Valtioneuvosto päätti, että Museoviraston laatima inventointi Valtakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöt (RKY 2009) korvaa valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita koskevassa päätöksessä mainitun ympäristöministeriön ja Museoviraston vuonna 1993 julkaiseman inventoinnin Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt. Päätös tuli voimaan 1.1.2010, kun Korkein hallinto-oikeus jätti tutkimatta päätöksestä tehdyn valituksen 30.6.2010. Kohteet ja alueet löytyvät sivulta www.rky.fi.

Kaavoituskatsaus 2016 11 (21) Maakunnan suunnittelu, erityisesti maakuntakaavoitus on ensisijainen suunnittelumuoto valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden konkretisoinnissa. Maakuntakaavassa tavoitteet voidaan ja tulee sovittaa yhteen niin maakunnallisten kuin paikallistenkin tavoitteiden kanssa. Maakuntakaavoitusta ja aluekehittämisohjelmia yhdistävänä ja ohjaavana linkkinä toimii maankäyttö- ja rakennuslain mukainen maakuntasuunnitelma, jossa osoitetaan maakunnan tavoiteltu kehitys. Siinä voidaan esittää maakunnan aluerakennetta ja alueidenkäyttöä koskevia linjauksia. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteuttamisen edistämisen kannalta on tärkeää, että jo maakuntasuunnitelmassa aluerakenne ja alueidenkäyttö kytketään osaksi muuta maakunnan kehitystä ja otetaan huomioon valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa esitetyt näkökulmat. Maakunnan aluekehittämisen tavoitteet konkretisoidaan alueidenkäytön periaatteina maakuntakaavassa Pääsääntöisesti valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet välittyvät kuntien alueidenkäytön suunnitteluun maakuntakaavan ohjausvaikutuksen kautta sen jälkeen, kun tavoitteet on asianmukaisesti määritelty maakuntakaavoituksessa. Maakuntakaavassa tavoitteet otetaan huomioon siinä määrin kuin maakuntakaavan tehtävä yleispiirteisenä kaavana edellyttää. Osa tavoitteista on luonteeltaan sellaisia, etteivät ne aina sovellu käsiteltäväksi maakuntakaavassa. Tällaisia ovat esimerkiksi eräät elinympäristön laatuun liittyvät tavoitteet. On myös tilanteita, joissa alueidenkäyttöä tai alueidenkäytön suunnittelua koskevia tavoitteita ei ole vielä määritelty maakuntakaavoituksessa. Tällöin tavoitteet otetaan huomioon suoraan kuntien kaavoituksessa. Pohjois-Savossa Kuopion seudun maakuntakaavaa laadittaessa tehtiin ensimmäinen yhteensovitus valtakunnallisten, maakunnallisten ja paikallisten tavoitteiden välillä. Pohjois-Savon maakuntakaavassa 2030 valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet on sovitettu yhteen koko maakunnan osalta.

Kaavoituskatsaus 2016 12 (21) 4.3 Maakuntakaavan toteutuminen yksityiskohtaisemmalla kaavoituksella Maakuntakaavan oikeusvaikutukset muuhun suunnitteluun ja viranomaistoimintaan (maankäyttö- ja rakennuslaki 32 ) Maakuntakaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa yleiskaavaa ja asemakaavaa sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi. Viranomaisten on suunnitellessaan alueiden käyttöä koskevia toimenpiteitä ja päättäessään niiden toteuttamisesta otettava maakuntakaava huomioon, pyrittävä edistämään kaavan toteuttamista ja katsottava, ettei toimenpiteillä vaikeuteta kaavan toteuttamista. Maakuntakaava ei ole oikeusvaikutteisen yleiskaavan eikä asemakaavan alueella voimassa muutoin kuin 1 momentissa tarkoitetun kaavojen muuttamista koskevan vaikutuksen osalta. Maakuntakaava laaditaan yleispiirteisenä suunnitelmana, jossa painotetaan maakunnallisia maankäyttötarpeita. Tämän vuoksi suunnittelun pohjana oleva selvitystyö on myös yleispiirteistä, joten maakuntakaavan maankäyttöratkaisuja, kaavamerkintöjä ja kaavamääräyksiä on myös tulkittava yleispiirteisesti maakuntakaavan esitysmittakaavan mukaisesti. Maakuntakaavan esittämistavasta riippumatta kaikki maakuntakaavassa esitettävät maankäyttöratkaisut on tarkoitettu täsmentymään vasta yksityiskohtaisemman suunnittelun tai lupamenettelyn yhteydessä. Maakuntakaavoituksessa korostuu maakunnan kehittäminen. Ohjausvaikutus yleis- ja asemakaavoihin Maakuntakaavan yleispiirteisyydestä johtuen maakuntakaava sallii kaavajärjestelmän sisällä tarkoituksenmukaisen joustavuuden. Maakuntakaavassa esitetyt valtakunnallisista, maakunnallisista ja seudullisista lähtökohdista määritellyt alueiden käytön periaatteet ja aluevaraukset täsmentyvät kunnan kaavasuunnittelussa. Toisaalta maakuntakaavan ohjeena oleminen edellyttää maakuntakaavan keskeisten periaatteiden ja maankäyttöratkaisujen välittymistä kuntakaavoitukseen. Muussa tapauksessa maakuntakaava ei ole ollut lain tarkoittamassa mielessä ohjeena yksityiskohtaisempia kaavoja laadittaessa tai muutettaessa. Maakuntakaava ei ole voimassa yksityiskohtaisemman oikeusvaikutteisen kaavan alueella muutoin kuin näiden kaavojen muuttamista koskevan vaikutuksen osalta. Yksityiskohtaisempien kaavojen eli kuntakaavojen pinta-alan laajentuessa maakuntakaavan välittömän ohjausvaikutuksen pinta-ala supistuu. Kuitenkin on katsottava, että suoritettaessa kuntakaavojen ajanmukaisuusarviointia, maakuntakaavassa osoitettu uusi maankäyttöratkaisu on keskeinen kriteeri ajanmukaisuutta arvioitaessa. Normaalin kaavahierarkian mukaan oikeusvaikutteinen yleiskaava ohjaa asemakaavaa MRL 42 :n mukaisesti. On kuitenkin mahdollista, että maakuntakaavan alueelle ei laadita yleiskaavaa, jolloin maakuntakaava ohjaa suoraan asemakaavoitusta. Jos asemakaava laaditaan alueelle,

Kaavoituskatsaus 2016 13 (21) jolla ei ole oikeusvaikutteista yleiskaavaa, on asemakaavaa laadittaessa otettava huomioon maakuntakaavan lisäksi MRL 54.4 :n mukaan soveltuvin osin myös mitä yleiskaavan sisältövaatimuksesta säädetään. Maakuntakaavan joustaminen Maakuntakaavalla pyritään entistä enemmän tukemaan maakunnan kehittämisedellytyksiä, mikä edellyttää maakuntakaavalta riittävää joustavuutta. Joustaminen voi koskea sekä aluevarauksia että kaavamääräyksiä. Maakuntakaavan joustamista voidaan tarkastella kolmitasoisesti: Maakuntakaavan täsmentyminen: Kaavajärjestelmän perusperiaatteena on, että yleispiirteisempää maankäyttösuunnitelmaa täsmennetään yksityiskohtaisemman suunnitelman yhteydessä. Maakuntakaavassa esitetyn maankäyttöratkaisun tulee täsmentyä kuntakaavoituksessa. Kyseessä on siten kaavajärjestelmään kuuluva perusominaisuus, ei varsinainen joustaminen. Hyväksyttävä eroavuus maakuntakaavaan: Maakuntakaavassa esitettyjen aluevarausten laajuutta ja sijaintia voidaan yksityiskohtaisemmassa kaavassa muuttaa tai aluevarauksesta voidaan myös luopua edellyttäen, että maakuntakaavan tavoite ei muutu. Poikettaessa maakuntakaavassa osoitetusta maankäytöstä on maakuntakaavan tavoite turvattava samassa kaavassa, jossa poikkeaminen tehdään. Maakuntakaavasta poikkeamista tulee perustella kaavaselostuksessa. Hyväksyttävä eroavuus ei voi kuitenkaan tarkoittaa maakuntakaavan keskeisistä periaatteista poikkeamista. Poikkeaminen maakuntakaavassa osoitetusta valtakunnallisesta alueidenkäyttötavoitteesta on aina katsottava poikkeamiseksi myös maakuntakaavan keskeisestä periaatteesta. Rakennus- ja luonnonsuojelukohteiden osalta maakuntakaavan suojelutavoitteiden tulkinta on tiukkaa, mutta aluevarausmerkinnät tulkitaan näissäkin tapauksissa yleispiirteisesti. Samoin eri väylien ja verkkojen, kuten liikenne- ja energiaverkkojen, osalta yhteystarpeiden tulkinta on tiukkaa, sitä vastoin sijainti voi vaihdella maakuntakaavassa esitettyjen periaatteiden mukaisesti. Kaavassa esitetyn käyttötarkoituksen muuttaminen on mahdollista edellyttäen, että uusi käyttötarkoitus toteuttaa maakuntakaavassa esitettyä tavoitetta. Käyttötarkoituksen muutoksesta ei sitä vastoin ole kyse, jos maakuntakaavan yleispiirteisyydestä johtuen sanottua maankäyttöluokkaa ei ole voitu maakuntakaavassa edes esittää. Kyseessä voi olla esimerkiksi maa- ja metsätalousvaltaisen alueen osan täsmentyminen kuntakaavassa talouskeskuksen alueeksi, jolloin kyseessä on vain normaali maakuntakaavan täsmentyminen. Maakuntakaavasta poikkeamisista on hyvä neuvotella maakunnan liiton kanssa. Maakuntakaavan muuttamista edellyttävä ratkaisu: Maakuntakaavan kanssa ristiriidassa olevaa kaavaratkaisua ei voida toteuttaa ilman, että sitä ennen maakuntakaava voidaan muuttaa. Mitä merkittävämmästä kaava-asiasta on kyse, sitä nopeammin ristiriita nousee joustamisen esteeksi. Kaavaratkaisun voidaan katsoa olevan ristiriidassa maakuntakaavan kanssa, mikäli kyseessä ei ole edellisessä kohdassa tarkoitettu perusteltu hyväksyttävä eroavuus maakuntakaavasta.

Kaavoituskatsaus 2016 14 (21) 4.4 Maakuntakaavan toteuttaminen Maakuntakaava toteutuu toisaalta maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen ohjausvaikutuksensa kautta ja toisaalta viranomaisia koskevan maakuntakaavan toteuttamisvelvoitteen ja muihin lakeihin liittyvän huomioonottamisvelvoitteen kautta. Maakuntakaavan toteutuminen viranomaispäätöksin Maankäyttö- ja rakennuslaki nimenomaisesti edellyttää, että viranomaiset ottavat maakuntakaavan huomioon alueiden käyttöä koskevien toimenpiteiden suunnittelussa ja toteuttamispäätöksiä tehtäessä ja pyrittävä edistämään kaavan toteuttamista. Lisäksi viranomaisten on katsottava, ettei toimenpiteillä vaikeuteta kaavan toteuttamista. Vaikeuttamisen estäminen on säädetty jossain määrin voimakkaammin kuin edistämisvelvoite. Maakuntakaavan edistämisvelvoite koskee kaikkia sellaisia valtion ja kunnan viranomaisia, joilla on katsottava olevan alueiden käyttöön liittyviä suunnittelu- tai toteuttamistehtäviä. Sama koskee myös valtion liikelaitoksiksi organisoituja viranomaisia. Edelleen velvoite koskee myös kuntaa kaavoitustoimen hoitajana. Jo suunnitteluvaiheessa on maakuntakaava otettava huomioon, mikä tarkoittaa suunnitelmien toteuttamista maakuntakaavan yleispiirteisyyden rajoissa. Tällä tavoin maakuntakaavan oikeusvaikutukset kytketään eri hallinnonalojen toiminnan suunnitteluun ja päätöksentekoon. Velvollisuus maakuntakaavan toteuttamisen edistämiseen vaatii näiltä tahoilta myös vahvempaa sitoutumista kaavan tavoitteisiin. Maakuntakaavasta poikkeavien uusien kilpailevien vaihtoehtojen toteuttaminen on vastoin edistämisvelvoitetta. Hankkeiden budjetointi on suunnittelun keskeinen osa. Näin ollen maakuntakaavassa osoitetut hankkeet on otettava huomioon jo määrärahoja suunniteltaessa ja kohdennettaessa siten, että pyritään edistämään kaavan toteuttamista. Mikäli suunnittelun yhteydessä käy ilmi, että maakuntakaavassa esitetty vaihtoehto ei ole enää ajan tasalla, ratkaisu tilanteeseen on haettava maakuntakaavaa muuttamalla. Viranomaisvaikutuksen johdosta on muutoinkin tärkeää, että maakuntakaava pysyy ajan tasalla. Maakuntakaavan viranomaisvaikutus ei ole MRL 32.3 :n mukaisesti voimassa oikeusvaikutteisen yleiskaavan eikä asemakaavan alueella. Maakuntakaava on kuitenkin keskeinen kriteeri arvioitaessa yleiskaavan ja asemakaavan ajanmukaisuutta ja voi näin ollen johtaa tarpeeseen muuttaa kyseisiä kaavoja. Lisäksi on huomattava, että vaikka maakuntakaava ei ole voimassa yleiskaavan alueella, se on ohjannut yleiskaavan laatimista ja viranomaisten on MRL 42.2 :n mukaan suunnitellessaan alueiden käyttöä koskevia toimenpiteitä katsottava, ettei toimenpiteellä vaikeuteta yleiskaavan toteutumista. Monet teknisen huollon järjestelyt ja virkistysalueet voivat sijoittua alueille, joilla ei ole kuntakaavaa. Tällöin toteuttaminen ja sen mahdollisesti edellyttämä lunastusoikeuden käyttö perustuu maakuntakaavaan.

Kaavoituskatsaus 2016 15 (21) Maakuntakaavan suhde muun lainsäädännön mukaiseen päätöksentekoon Maankäyttö- ja rakennuslain mukainen maankäytön suunnittelu on otettava huomioon suunniteltaessa ja päätettäessä muun lainsäädännön nojalla ympäristön käytön järjestämistä siten kuin erityislaissa säädetään. Tässä suhteessa keskeisimpiä erityislakeja ovat maantielaki, ratalaki, maa-aineslaki, vesilaki ja metsälaki. Luonnonsuojelulaki ja muinaismuistolaki on vielä otettava erikseen huomioon MRL 197 :n mukaisesti. Energiaverkot toteutetaan yleensä lunastuslakien perusteella. Vaatimus maakuntakaavan huomioon ottamisesta viranomaisten päätöksenteossa vaihtelee lainsäädännön alasta riippuen. Yleisesti voidaan todeta, että erityislainsäädännön merkitys on suuri maakuntakaavan toteuttamisessa, mikäli erityislaissa on tyhjentävästi säädelty sen suhde maankäytön suunnitteluun. Mikäli säätely on väljää, maankäyttö- ja rakennuslain merkitys kasvaa. Kuitenkin on huomattava, että sen jälkeen kun maakuntakaava on vahvistunut alueelle, viranomaisten on erityislakeja soveltaessaan MRL 32.2 :n mukaisesti otettava maakuntakaava huomioon, pyrittävä edistämään kaavan toteuttamista ja katsottava, ettei toimenpiteillä vaikeuteta kaavan toteuttamista. Viranomaisten on sopeutettava maakunnallista alueiden käyttöä koskevat ratkaisut maakuntakaavaan. Keskeisimpien maakuntakaavan aluevarausten toteuttaminen Aluevaraus Keskeisin säädös Viranomainen Lupa/menettely Taajamatoimintojen alueet (A1) MRL kunta kaavoitus Kaupan merkinnät MRL kunta kaavoitus Teollisuustoimintojen alueet (T) laki ympäristönsuojelu- kunta/avi ympäristölupa Virkistysalueet (VL,VR) MRL/maastoliikennelaki/ulkoilulaksuunnitelma / toimitus kaavoitus/ ulkoilureitti- kunta/ely-keskus Harju- ja kallioalueet maa-aineslupa, ottamissuunnitelma maa-aineslaki kunta (MY1, ge, EO/EO2) Turvetuotantoalueet ympäristönsuojelulaki (EO1) AVI ympäristölupa kaivoslaki, ympäristönsuojelulaki, YVA- TEM/AVI Kaivostoimintojen alueet kaivospiirihakemus, ympäristölupa (EK) laki Luonnonsuojelualueet (SL) luonnonsuojelulaki ELY-keskus rauhoitus Suojelualueet (S1) vesilaki AVI vesilain mukainen lupa Hyvät pellot (MT) MRL kunta rakennuslupa Metsätalousalueet (MU) metsälaki Metsäkeskus Matkailupalveluiden alueet (RM) MRL kunta kaavoitus m.t.suunn./ metsänkäyttöilmoitus Jätteenkäsittelyalueet (EJ) ympäristönsuojelulaki AVI ympäristölupa Satamat/laiturit (lv) vesilaki AVI vesilain mukainen lupa Uiton toimintapaikat (lu) vesilaki AVI vesilain mukainen lupa jäteveden puhdistamo (j) ympäristönsuojelulaki AVI ympäristölupa Pohjavesialue (pv1) ympäristönsuojelulaki ELY-keskus suoja-alue

Kaavoituskatsaus 2016 16 (21) Maisema-alue (MA1-v, MA1) Kulttuuriympäristön kannalta tärkeä alue (MA1-v, MA1) MRL/metsälaki MRL kunta/metsäkeskus/ ELY-keskus kunta/ely-keskus Vesiväylät ja -reitit Ulkoilureitit Tiet Voimansiirtolinjat vesilaki maastoliikennelaki /ulkoilulaki maantielaki ELY-keskus/Liikennevirasto/LVM TEM/ Maanmittauslaitos sähköm.l./lunastuslaki kunta / ELY-keskus ELY-keskus/AVI/kunta rakennuslupa/ kaavoitus/ metsänkäyttöilmoitus/ avustuspäätös rakennuslupa/kaavoitus/avustuspäätös Muinaismuisto (sm) muinaismuistolaki Museovirasto rauhoitus Rakennussuojelukohde MRL/rakennussuojelulaki kunta/ely-keskus (SR) kaavoitus/suojelupäätös/- avustuspäätös vesilain mukainen lupa ulkoilureittisuunnitelma/ toimitus yleis- ja tiesuunnitelmat toimitus

Kaavoituskatsaus 2016 17 (21) 5. Vuosikatsaus Pohjois-Savon kuntakaavoitustilanteeseen 5.1 Kuntakaavoitus ja maankäytön suunnittelu Kuntien kaavoitus on ollut voimassa olevien maakuntakaavojen mukaista ja edistänyt maakuntakaavojen toteuttamista. Liitto on antanut kaikkiaan 58 lausuntoa vuonna 2015 asemakaavoista, osayleiskaavoista, teistä, muiden liittojen maakuntakaavoista, maa-ainesten otosta, YVA:sta ja lakimuutosesityksistä. Lausunnoilla olleet taajama-alueiden asemakaavat olivat yleensä pienialaisia ja painottuvat rakenteen tiivistämiseen ja uudistamiseen kirkonkylien keskustoissa. Lausuntoja tuli kaikkiaan 127;mutta suuri osa oli asemakaavan muutoksia, joissa maakuntakaavan näkökulmasta ei ollut lausuttavaa. Pohjois-Savon maakuntakaavojen tavoitevuosi on 2030. Nyt on alkamassa osayleiskaavoja, joiden tavoitevuodeksi on kaavailtu vuotta 2035, jolloin tarveharkintaa maakuntakaavojen päivittämiselle tulee myös tästä. Rantojen suunnittelu on koskenut yleensä yleiskaavojen ja ranta-asemakaavojen pieniä muutoksia maanomistajien aloitteesta. Siilinjärven, Varkauden ja Kuopion laadinnassa olevat ja valmistuneet osayleiskaavat vievät vahvasti maakuntakaavojen tahtotilaa eteenpäin. Kuopio on viherverkostosuunnittelullaan pyrkinyt yhteen sovittamaan liito-oravan ja ihmisten tarpeita yhteen. Pohjois-Savon ELY-keskus valitti Tahkon yleiskaavasta liito-oravakysymyksen johdosta ja Museovirasto valitti Kuopion Sairaalakadun asemakaavasta, joka mahdollisti 90-luvun alun terveydenhoito-oppilaitoksen purkamisen. Noin kaksi kolmasosaa kunnista on inventoinut modernia rakennusperintöään yleiskaavoituksen yhteydessä. Inventointien merkitys on kasvamassa sitä mukaa, kun tarve purkaa 1960-, 70-, 80- ja jopa 1990-luvun rakennuksia kasvaa.

Kaavoituskatsaus 2016 18 (21)

Kaavoituskatsaus 2016 19 (21) Tuulivoima-alueiden eteneminen Pohjois-Savon tuulivoimamaakuntakaavan potentiaalisista tuulivoima-alueista pisimmällä yleiskaavoituksen ja lupakäsittelyjen suhteen on Leppävirran Niittysmäki -Konkanmäen alue. Yleiskaavoitusvaiheessa ovat Vieremän, Vesannon ja Kuopion hankkeet. Osassa vt 5:n itäpuolen hankkeista on yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa ilmennyt tuulivoimaa poissulkevia reunaehtoja, joita ei ollut tuulivoimamaakuntakaavaa laatiessa tiedossa. Vieremä: Linnalankangas ja Rahustenaho, (maakuntakaavassa tv 28.801 ja tv 28.800) Metsähallitus Laatumaa selvittää tuulivoiman rakentamismahdollisuuksia Piiparinmäen ja Murtomäen alueelle. Piiparinmäen alue sijaitsee Pyhännän ja Kajaanin alueella ja Murtomäki Vieremän kunnan ja Kajaanin kaupungin alueella. Hankkeeseen on sovellettu YVA-menettelyä (v. 2013-2014) ja alueille laaditaan osayleiskaavat. Vieremän ja Kajaanin alueelle sijoittuva Murtomäen tuulivoimapuiston osayleiskaavaluonnos on ollut nähtävillä 2.2.-3.3.2015. Murtomäen tuulivoimapuistoon tulisi kaikkiaan noin 38 tuulivoimalaa, joista Vieremälle sijoitettaisiin noin 28. Vesanto: Honkamäki -Palokangas, (maakuntakaavassa tv 35.800) Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotus on ollut nähtävillä 26.11. 28.12.2015. (Tuulivoimapuisto Vöyrinkangas Oy, 6 kpl noin 3 MW tuulivoimalaa) Kuopio: Linnanmäki (maakuntakaavassa tv 43.802) Hankekehittäjä TuuliSaimaan tavoitteena oli Halunan tuulivoimaosayleiskaavatyön tuloksena rakentaa noin 8 tuulivoimalaa. TuuliSaimaa Oy kuitenkin luopui Halunan tuulivoimahankkeen kehittämisestä kesällä 2014 johtuen puolustusvoimien kielteisestä kannasta alueen tuulivoimarakentamista kohtaan. Rahasmäki (maakuntakaavassa tv 43.800) TuuliSaimaan tavoitteena oli noin 13 tuulivoimalan kokonaisuus. Hankkeeseen oli tarkoitus soveltaa YVA-menettelyä. Kuopion kaupunginhallitus hylkäsi 26.5.2014 Rahasmäen kaavoitusaloitteen äänin 9-2. Pieni Neulamäki (maakuntakaavassa tv 11.800) Tuulivoimarakentamista on selvitetty Pienen Neulamäen osayleiskaavatyön yhteydessä. Kuopion Energia vetäytyi syksyllä 2015 tuulivoimasuunnitelmista. 11.1.-12.2.2016 nähtävänä olevassa osayleiskaavaehdotuksessa on kuitenkin varauduttu tuulivoimarakentamiseen. Suuri Palonen (maakuntakaavassa tv 11.802) Suovu-Palosen osayleiskaava on ollut jo aiemmin luonnoksena nähtävillä v. 2011, mutta silloin mukana ei ollut tuulivoimaa. Tuulivoiman mahdollistava osayleiskaavatyö alkaa alusta uudelleen. Leppävirta: Niittysmäki-Konkanmäki (maakuntakaavassa tv 52.801)

Kaavoituskatsaus 2016 20 (21) Niittysmäki-Konkanmäki tuulivoimaosayleiskaava, (Tetrituuli Oy) on hyväksytty kunnanvaltuustossa 14.1.2013, osayleiskaava mahdollistaa 5 voimalaa. Vuoden 2013 aikana toimija muutti suunnitelmia siten, että hanke käsittää vain kolme aiempaa viittä suurempitehoisempaa tuulivoimalaa. Hanke on rakennuslupavaiheessa. Kolmesta tuulivoimalasta on tehty valitus Itä-Suomen hallinto-oikeuteen syksyllä 2014. Neljä alueen asukasta on valittanut Leppävirran kunnan rakennustarkastajan suunnittelutarveratkaisupäätöksestä ja kunnan rakennuslupajaoksen poikkeamispäätöksestä osayleiskaavasta. Hallinto-oikeus hylkäsi valitukset kesällä 2015. Korkein hallinto-oikeus ei myöntänyt valituslupaa. Rautalampi: Tervalamminvuori (maakuntavaltuuston 15.6.2015 hyväksymässä Pohjois-Savon kaupan maakuntakaavassa 2030 merkinnöillä tv 33.800 ja tv 31.801) Alueen tarkastelu lähti liikkeelle maanomistajien ja tuulivoimakehittäjän aloitteesta 11.2.2014. Suunnitelmissa noin 6 kpl 3-3,3 MW:n tuulivoimalaa Rautalammin ja Suonenjoen rajalla. Hanke vaatii toteutuakseen maakuntakaavamerkinnän lisäksi osayleiskaavan laadinnan selvityksineen. Osayleiskaavatyö käynnistyi toukokuussa 2015 viranomaisneuvottelulla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa ei ole vielä ollut nähtävillä.

Kaavoituskatsaus 2016 21 (21) Pohjois-Savon liitto, (Sepänkatu 1) PL 247, 70101 KUOPIO Puh. (017) 550 1400, Fax (017) 550 1428, www.pohjois-savo.fi Kotipaikka: Kuopio