MATERIAALIA. Laaksonen, V. & Repo, L (2016): Kaveritaitoja. Tietoa ja harjoituksia toimivan ryhmän rakentamiseksi. Folkhälsan.

Samankaltaiset tiedostot
Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa LAPE-päivät KT Laura Repo

Kiusaamisen ehkäisy varhaiskasvatuksessa Seinäjoki KT Laura Repo

Kiusaaminen pienten lasten parissa 10/30/2016. Kiusaamisen ehkäiseminen pienten lasten parissa Kirkkonummi

Sä pääset meijän leikkiin Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa KT Laura Repo

Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy

Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy

Kiusaaminen ja sen ehkäisy varhaiskasvatuksessa

Kiusaaminen varhaiskasvatusikäisten lasten parissa. Laura Kirves Helsingin yliopisto ja Aalto yliopisto

VUOROVAIKUTUS PROSESSILAADUN YTIMESSÄ. KT Laura Repo arviointineuvos, Karvi Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi

5. Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma

Kiusaamisen ehkäisy alle kouluikäisten lasten parissa hanke

MYLLYOJAN PÄIVÄKODIN KIUSAAMISELTA SUOJAAMISEN TOIMINTAMALLI

Varhaiskasvatus suomessa

VARHAISKASVATUKSEN JA ESIOPETUKSEN

Taivalkosken kunnan varhaiskasvatuksen KEPSU. (Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma)

3 5-VUOTIAIDEN KERHOTOIMINTA; KERHOJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli

Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma Hämeenkyrön. -Tiedote vanhemmille

kiusaamisen ennaltaehkäisynja puuttumisen suunnitelma

KIUSAAMISEN VASTAINEN TOIMINTASUUNNITELMA

HYVIEN VUOROVAIKUTUS- JA ALAVUDEN VARHAISKASVATUKSESSA KAVERITAITOJEN VAHVISTAMINEN KIUSAAMISEN ENNALTAEHKÄISYN JA PUUTTUMISEN TOIMINTAMALLI

Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma

kiusaamisen ennaltaehkäisynja puuttumisen suunnitelma

Kiusaavatko pienetkin lapset? Osallisuuspäivä. MLL/ Laura Kirves & Folkhälsan/ Maria Stoor-Grenner

KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA

Kasv Oheismateriaali. Vasun liite 6

Leikki interventiona. Aikuisen kannustava puuttuminen vuorovaikutustaitojen harjaannuttamisessa. Eira Suhonen

3 5-VUOTIAIDEN KERHOTOIMINTA; KERHOJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli

KAVERITAITOJA. Tietoa ja harjoituksia toimivan ryhmän rakentamiseen. Vilja Laaksonen & Laura Repo

ULVILAN KAUPUNGIN VARHAISKASVATUKSEN

Pöytyän kunnan varhaiskasvatuspalveluiden. Kiusaamisen ennaltaehkäisyn opas YHDESSÄ. Päiväkodissa, ryhmässä, porukassa

Vanhempainilta koulukiusaamisesta

Kiusaamisen kipeät arvet LASTEN. vertaissuhdetaidot. Työkaluja kiusaamisen ehkäisemiseen. Vilja Laaksonen kehitysjohtaja, FT, YTM

Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta kiusaamiselta ja häirinnältä

Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa. Christina Salmivalli Turun yliopisto

PERUSOPETUS SELVITTI KOULUKIUSAAMISTA

Kiusaamisen ehkäisy Kittilän varhaiskasvatuksessa

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

Lopen kunnan suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Kiusaavatko pienetkin lapset? Mobbar även små barn?

SUUNNITELMA KIUSAAMISEN EHKÄISEMISEKSI Nilakan yhtenäiskoulussa

Kuka kiusaa ja miksi?

Varhaiskasvatuksen henkilökuntaa on Tuulenpesässä yhteensä 13 henkilöä.

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa

Suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

SISÄLLYS. Osa I Onko vertaisilla väliä? Vertaissuhteiden kehitykselliset tehtävät

HELSINGIN YHTEISLYSEO SUUNNITELMA OPPILAIDEN SUOJAAMISEKSI KIUSAAMISELTA, VÄKIVALLALTA JA HÄIRINNÄLTÄ

Hyllykallion koulun suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

STOP kiusaamiselle! Sari Törmänen

Esiopetuksen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma toimintakaudelle

Koulukiusaamiseen liittyvät käytännöt ja toimintamallit

Suunnitelmallinen kiusaamisen ehkäisy osana varhaiskasvatuksen suunnitelmaa

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus positiivisen identiteetin mahdollistajana

NÄKYMÄTTÖMÄT NINNIT NUORTEN KUULUMISIA (KIUSAAMIS-) KENTÄLTÄ

Västerskogin päiväkoti

parasta aikaa päiväkodissa

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Joensuu

Kasvun kikatusta leikin lumoissa

Vaalan kunnan peruskoulujen kiusaamisenvastainen toimintamalli

Opiskeluhuoltosuunnitelman liite nro 3 SUUNNITELMA OPISKELIJAN SUOJAAMISEKSI VÄKIVALLALTA, KIUSAAMISELTA JA HÄIRINNÄLTÄ

LAPIOKUJAN LASTENTARHAN KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA

SISÄLLYSLUETTELO: Taustaa. Mitä kiusaaminen on? Kiusaamisen tunnistaminen ja siihen puuttuminen. Kiusaamisen ehkäiseminen. Yhteistyö vanhempien kanssa

Liitteenä SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n lausunto yllä mainitusta asiasta.

Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue. Varhaiskasvatuspalvelut

Viite: Lausuntopyyntö Sosiaali- ja terveysvaliokunta ( ) HE 341/2014 vp

Lapuan lukio SUUNNITELMA OPISKELIJOIDEN SUOJAAMISEKSI KIUSAAMISELTA, VÄKIVALLALTA JA HÄIRINNÄLTÄ. Sisällys. Johdanto

LAITILAN LUKION SUUNNITELMA OPISKELIJOIDEN SUOJAAMISEKSI VÄKIVALLALTA, KIUSAAMISELTA JA HÄIRINNÄLTÄ

Moision koulu Ylöjärven kaupunki

KIUSAAMINEN. Mitä kiusaaminen on? Mitä rooleja oppilailla voi kiusaamisessa olla? Miksi? Mitä voi tehdä? Miten selvitellään?

Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue. Varhaiskasvatuspalvelut

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli

Yhdessä elämään. Lapsen ystävyyssuhteiden ja arkisen ryhmätoiminnan tukeminen

Henkinen väkivalta ja kiusaaminen. Tina Holmberg-Kalenius ja Saija Salmi Pajulahti

Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa

VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Tiirismaan peruskoulu

Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely. Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11.

Tunne- ja turvataitoja lapsille

Meidän koulu on kiusaamisen vastainen koulu KIVA KOULU

Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 Koulupalaute: Henrikin koulu

Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro

Kiusaaminen ja loukkaava vuorovaikutus oppimistilanteissa

LAPSEN KASVUN JA KUNTOUTUMISEN PÄIVÄT Kuopio

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen

Oppimisympäristöstä toimintaympäristöön Oppimisympäristö tukemaan oppimista. Kaisa Nuikkinen

KiVa Koulu tilannekartoituskysely Koulupalaute

Herttoniemenrannan ala-asteen kiusaamista ehkäisevä toimintamalli

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle

Opiskeluhuoltosuunnitelmat

Lasten vertaissuhdetaitojen kehittäminen näkökulmia kiusaamisen ehkäisemiseen

KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki

Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma

YKSINÄISYYS. VTT Hanna Falk, tutkija HelsinkiMissio

Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju

TURVATAIDOILLA KOHTI SUKUPUOLTEN TASA-ARVOA. Jussi Aaltonen Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan juhlaseminaari, Säätytalo,

Varhaiskasvatuksen tulevaisuus

Transkriptio:

KIUSAAMISEN EHKÄISY VARHAISKASVATUKSESSA TAMPERE 22.9.2017 KT LAURA REPO MATERIAALIA Lastenkirja PIKI ja siihen liittyvä toimintamalli ja ohjeistus: Kirkkopelto, K (2016) Piki. + Haapsalo, T., Kirkkopelto, K., & Repo, L. (2016). Mun ja sun juttu! Lasten sosiaalisten taitojen vahvistaminen kiusaamisen ehkäisyssä. Lasten keskus. Laaksonen, V. & Repo, L (2016): Kaveritaitoja. Tietoa ja harjoituksia toimivan ryhmän rakentamiseksi. Folkhälsan. Repo, L. (2015). Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy. PSkustannus. 1

EETTISET LÄHTÖKOHDAT Eettiset näkökohdat Arvot havaintoja ohjaamassa Termistön käyttö: kiusaaja, uhrit ja kiusaaja-uhri leimaavia 3 Kiusatuilla: vaikeuksia vertaissuhteissa myöhemmin elämässä, itsetunnon alenemista, masentuneisuutta, ahdistusta, itsetuhoisia ajatuksia KIUSAAMISEN VAKAVAT JA PITKÄKESTOISET SEURAUKSET Kiusaajat: vaikeuksia vertaissuhteissa myös myöhemmin elämässä, riski jatkaa kiusaamista aikuisena, lisääntynyt riski rikoksiin ja muuhun asosiaaliseen käytökseen Kiusaaja-uhrit: vakavimmat pitkäaikaisseuraukset Copyright Laura Repo 2

TEOREETTINEN TAUSTA MYÖTÄSYNTYINEN SOSIAALISUUS JA RYHMÄÄN KUULUMISEN TARVE Ihminen on luonnostaan sosiaalinen olento. Tutkijoiden mukaan aivojen tärkein tehtävä on vastavuoroinen viestintä (esim Siegel, 2014). Toisista kiinnostuminen, toisten ymmärtäminen ja toisille merkityksellisenä oleminen ja ilon tuottaminen muille ovat ihmisille ensisijainen perustarve (Mäkelä & Sajaniemi, 2013.) Lapset ovat jo syntyessään kiinnostuneita muista ihmisistä, siitä mitä toiset tekevät sekä miten he suhtautuvat toisiinsa. Vuorovaikutuksessa toisten kanssa, niin aikuisten kuin toisten lasten kanssa, lapselle syntyy miellyttäviä kokemuksia ja muistijälkiä toisten kanssa elämisestä. 3

VERTAIS- JA YSTÄVYYSSUHTEET... Vertaisista ja vertaissuhteista puhuttaessa tarkoitetaan lapsen kanssa samanikäisten tai kehitykseltään samalla tasolla olevien lasten ryhmää, esimerkiksi päiväkotiryhmä. Ystävyyssuhde, läheinen inhimillinen kiintymys toiseen ihmiseen....ja NIIDEN MERKITYS Ystävyys- ja vertaissuhteilla katsotaan olevan erilainen laadullinen merkitys lapsen psykososiaalisessa kehityksessä, mutta molemmat ovat välttämättömiä. Tasavertaiset vertaissuhteet ovat palkitsevia ja vahvistavat muun muassa lapsen minätuntemusta ja itsekunnioitusta Vertaissuhteet muodostavat tärkeän toimintaympäristön lapsen kehitykselle. Ystävyyssuhteet suojaavat negatiivisilta emotionaalisilta kokemuksilta, torjutuksi tulemiselta, kiusatuksi joutumiselta sekä näiden seurauksilta. 4

VARHAISKASVATUKSEN VERTAISRYHMÄT Päiväkoti on keskeinen kehitysympäristö, jossa varhaiset vertaissuhteet kehittyvät ja jossa tulisi tukea niiden tasapainoisten ja myönteisten kehittymistä. Ryhmän ulkopuolelle jääminen on kasautuva kokemus tunteesta ettei ole merkityksellinen olento ja se uhkaa siten vakavasti lapsen kehitystä. Ulkopuolisuuden tunne on riski kiusatuksi tulemiselle, muiden kiusaamiselle ja yksinäisyyden kokemuksille. NO JOS NE SANOO, ETTÄ EI SAA TULLA MUKAAN LEIKKIIN, NIIN SITTEN MÄ AINA KIUSAAN JOKAISTA. Tyttö 5v. PULMAT VERTAISSUHTEISSA JOHTAVAT TYYPILLISESTI: Torjutuksi tulemiseen Yksinäisyyteen Kiusaamiseen 5

KIUSAAMINEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ JA ASIAKIRJOISSA KIUSAAMINEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varhaiskasvatuslaki (580/2015) 2a: varhaiskasvatuksen tavoitteena on varmistaa kehittävä, oppimista edistävä, terveellinen ja turvallinen varhaiskasvatusympäristö. Pykälän perusteluissa edelleen todetaan, että varhaiskasvatusympäristö kattaa niin fyysisen, psyykkisen kuin sosiaalisen ympäristön ja sisältää esimerkiksi kiusaamisen ehkäisyn (OKM tiedotteet 8.5.2015.) 6

OHJAAVAT ASIAKIRJAT Varhaiskasvatuksen arvopohja perustuu YK lapsen oikeuksien yleissopimukseen: Lapsella on oikeus suojaan fyysistä ja psyykkistä väkivaltaa vastaan (artikla 2, 19). VASU2017 Varhaiskasvatuksessa kiusaamista, rasismia tai väkivaltaa ei hyväksytä missään muodossa eikä keneltäkään. Varhaiskasvatuksessa pidetään huolta koko yhteisön fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta turvallisuudesta. Varhaiskasvatuksessa ei sallita kiusaamista, väkivaltaa eikä häirintää. Lasten kanssa opetellaan tunnistamaan ja ratkaisemaan ristiriitoja rakentavasti. Häirintä-, kiusaamis- tai väkivaltatilanteista keskustellaan lasten huoltajien kanssa ja etsitään yhdessä ratkaisuja. Copyright Laura Repo Esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (2014) Oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä laaditaan suunnitelma. Siinä otetaan huomioon sekä oppilaiden keskinäiset että oppilaiden ja aikuisten väliset vuorovaikutussuhteet koulussa. Suunnitelmassa kuvataan: kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ehkäiseminen ja siihen puuttuminen edellä mainittujen asioiden käsittely yhteisö-, ryhmä- ja yksilötasolla yksilöllinen tuki, tarvittava hoito, muut toimenpiteet ja jälkiseuranta sekä teon tekijän että sen kohteena olevan osalta yhteistyö huoltajien kanssa, yhteistyö tarvittavien viranomaisten kanssa suunnitelmaan perehdyttäminen ja siitä tiedottaminen henkilöstölle, oppilaille, huoltajille ja yhteistyötahoille suunnitelman päivittäminen, seuranta ja arviointi 21.9.2017 14 7

MITÄ KIUSAAMINEN ON JA MITÄ SE TARKOITTAA PIENTEN LASTEN PARISSA? KIUSAAMISEN MÄÄRITTELY PIENTEN LASTEN PARISSA EI OLE ONGELMATONTA Perinteisiä koulukiusaamisen määritelmiä: Olweus: Henkilö on kiusattu, kun hän toistuvia kertoja ja tietyn ajan sisällä joutuu negatiivisten tekojen kohteeksi yhden tai useamman henkilön toimesta. Salmivalli: Kiusaamista on se, kun yhdelle ja samalle oppilaalle aiheutetaan toistuvasti pahaa mieltä. Tekijöinä on joku tai jotkut, joita vastaan kiusatun on vaikea puolustautua. Kritiikkiä: Yksilön subjektiivisen kokemuksen merkitys, mm. Hamarus (2006) Copyright Laura Repo 8

KIUSAAMISEN MÄÄRITTELYSTÄ Kiusaamisella tarkoitetaan ryhmässä tapahtuvaa loukkaavaa ja vahingoittavaa vuorovaikutusprosessia, joka ajan myötä johtaa jonkun tai joidenkin sulkemiseen yhteisön ulkopuolelle (Repo & Laaksonen, 2016). Perinteiset koulukiusaamisen määritelmät ovat pulmallisia pienten lasten parissa: esim. tekojen tietoisuus, kokonaisuuden ymmärtäminen 17 9

KIUSAAMISELLE TYYPILLISTÄ Ryhmäilmiö: Ryhmän jäsenet vaikuttavat siihen esiintyykö kiusaamista vai ei Roolit kiusaamistilanteissa Yksilötasolla lapset ovat kiusaamista vastaan Ryhmän epäviralliset normit ylläpitävät ilmiötä ja ryhmä ylläpitää normeja Erilaisuuden myytti Copyright Laura Repo BULLYING AND ITS PREVENTION IN EARLY CHILDHOOD EDUCATION RESEARCH REPORT 367: 2015 LAURA REPO UNIVERSITY OF HELSINKI 10

% of group total 9/21/2017 KIUSAAMISEN YLEISYYS 3-6 VUOTIAIDEN KESKUUDESSA (Repo 2015) Bullies and victims by group 16,0% 14,0% 12,0% 10,0% 8,0% bullies bully-victims victims 6,0% 4,0% 2,0% 0,0% all immigrant special needs KIUSAAMISEN MUODOT (Repo 2015) Fyysinen kiusaaminen (7,5 % ) Lyöminen Potkiminen Kamppaaminen Esteenä oleminen Vaatteiden repiminen Nipistely Kivien ja hiekan heittäminen Leikkien sotkeminen Sanallinen kiusaaminen (8,2 %) Haukkuminen Nimittely Härnääminen Lällättäminen Vaatteiden, hiusten ym. kommentointi Psyykkinen kiusaaminen (10, 7 %) Uhkailu Manipulointi Kiristäminen Ilveily, ilmeily Poissulkeminen Leikin sääntöjen muuttaminen Selän takana puhuminen Puhumatta jättäminen 11

SEURAAMUKSET Silloin kun lapsi on toiminut aikuisen arvion mukaan väärin (esim kiusannut muita): 1. Pehmeät keinot (keskusteltiin ja juteltiin) 2. Sopimukseen perustuvat keinot (hyvittäminen ja anteeksipyytäminen) 3. Rankaisuun perustuvat keinot 23 SEURAAMUKSET (Repo, 2015) ryhmissä, joissa käytettiin kovia keinoja, esiintyi enemmän kiusaamista (.153, p<.001). ryhmissä, joissa käytettiin kovia keinoja vastaajat arvioivat seuraavat väittämät negatiivisesti: Jos kiusaamista on ollut ja niihin on puututtu, onko kiusaaminen loppunut Erilaisia pedagogisia tapoja toimia kokeillaan ja arvioidaan Lapsiin suhtaudutaan lämpimästi ja rakastavasti 12

RANKAISUUN PERUSTUVAT KEINOT Jäähypenkit 76% Lapsen eristäminen muista lapsista 37% Pöytäpuuhat Jälkiruuatta jättäminen, leikin kieltäminen, pienten puolelle siirtäminen tai sillä uhkailu 25 RANKAISUUN PERUSTUVAT KEINOT ryhmissä, joissa käytettiin kovia keinoja, esiintyi enemmän kiusaamista (.153, p<.001). ryhmissä, joissa käytettiin kovia keinoja vastaajat arvioivat seuraavat väittämät negatiivisesti: Jos kiusaamista on ollut ja niihin on puututtu, onko kiusaaminen loppunut Erilaisia pedagogisia tapoja toimia kokeillaan ja arvioidaan Lapsiin suhtaudutaan lämpimästi ja rakastavasti 13

NO MITÄ SITTEN PITÄISI TEHDÄ? Kiusaamisen ehkäisyn neljä ulottuvuutta: 1. Aikuisen ja lapsen välinen suhde 2. Yksilötaso Aggressiivisesti käyttäytyvät lapset Ujot ja syrjäänvetäytyvät lapset 3. Ryhmätaso Ryhmän koheesion rakentaminen Leikkiin osallistuminen Laadukas varhaispedagogiikka 4. Työyhteisötaso 14

AIKUISEN JA LAPSEN VÄLINEN SUHDE Läheisyys ja vähäiset konfliktit aikuisen kanssa ovat yhteydessä lapsen sosiaaliseen kompetenssiin, yhteistyökykyyn ryhmässä sekä viihtyvyyteen (Ladd & Burgess, 2001; Zhang & Nurmi, 2012) Turvallinen suhde aikuiseen on yhteydessä prososiaaliseen käyttäytymiseen (Mithcell-Copeland & DeMulder, 1997) Konfliktit opettajan kanssa ovat yhteydessä käyttäytymisen pulmiin erityisesti aggressiivisesti käyttäytyvien lasten parissa (Ladd & Burgess, 2001) Konfliktialtis suhde opettajaan on selvä riski kiusaamiselle (Camodeca, 2015) Läheinen suhde opettajan kanssa rohkaisi lapsia puolustamaan muita (Camodeca et al., 2014) Aikuisen ja lapsen läheinen ja lämmin suhde näyttää olevan erityisen tärkeää kiusaamiskäyttäytymisen ehkäisemiseksi ja uhrin puolustamiseksi (Camodeca et al. 2015) Heikko itsearvostus YKSILÖTASO Kehittymättömät sosiaaliset taidot Puuttuminen ja interventio välttämätön Kielteiset käsitykset ja odotukset muista Vähän myönteistä vuorovaikutusta Epäsuotuisat aikeet muita kohtaan Muiden kielteiset havainnot ja reaktiot, torjunta, epäsuosio (Laine & Neitola 2002) 15

ITSESÄÄTELYN TAITOJEN PUUTE; alisäätely Aggressiivisesti käyttäytyvät lapset Reaktiivisesti aggressiivisesti käyttäytyvä: Luonteeltaan äkkipikaisia, aggressiivisuus suunnittelematonta ja kontrolloimatonta KIUSAAJA- UHRI No yleensä mä en nyt kiusaa, mä yritän vaan saada hermot takaisin Poika, 4v. Proaktiivisesti aggressiivisesti käyttäytyvä: Väkivalta harkittua ja suunniteltua, käyttäytymiseen ei välttämättä liity suuttumustilaa, manipuloiva KIUSAAJA Copyright Laura Repo ITSESÄÄTELYN TAITOJEN PUUTE; alisäätely Reaktiivinen aggressio: Turvalliset ihmissuhteet, uhkaavien tilanteiden vähentäminen, tunteiden säätelyn harjoittelu Proaktiivisesti aggressio: Selkeät ja johdonmukaiset rajat, aggressiivisesta käytöksestä ei saa seurata lasta tyydyttävää ratkaisua, yhteistyö kodin kanssa, uusien toimintamallien opettaminen Copyright Laura Repo 16

YKSINÄISET JA SYRJÄÄNVETÄYTYVÄT LAPSET; ylisäätely Luottamus Arki, jolla on selkeä rakenne ja rytmi Pitkäkestoiset ihmissuhteet Aikaa Ilo ja huumori Leikkiin houkuttelu, mukana leikkiminen, positiiviset kokemukset toisten kanssa toimimisesta Oman tahdon rohkaisemista Ei-verbaalisen viestinnän ymmärtämistä RYHMÄTASO; laadukas pedagogiikka (Orpinas & Horne 2008) Lapsi, joka saa kokea onnistumisten ja oppimisen kokemuksia, voi paremmin. Kun lapsella on ollut iloa tuottavaa puuhaa, hän jaksaa myös olla levollisemmin. Päiväkotipäivään kuuluu väistämättä myös oleilua ja odottamista. Nämä ovat yksi kiusaamisen areena. Ryhmään, jossa oleillaan paljon tulee helposti levoton ja kaoottinen tunnelma. Jatkuessaan saattaa muuttua kiusaamiseksi. 17

RYHMÄTASO; leikkiin osallistuminen Miksi leikkiä tulisi ohjata ja miksi aikuisen tulisi osallistua siihen? Lapset nauttivat aikuisen osallistumisesta Leikkiä rikastetaan Harjoitellaan kompromissin tekemistä Lasten osallisuus mahdollistuu Me-henki vahvistuu Riitatilanteita syntyy vähemmän Kiusaamistilanteiden syntyminen voidaan estää Tuetaan ryhmää ottamaan huomioon toiset ja hyväksymään toisiaan paremmin Sosiaaliset taidot kehittyvät TYÖYHTEISÖTASO; vanhemmat Voidaanko joku lapsista siirtää toiseen ryhmään, jos hän kiusaa muita? Yhteisön tiivistäminen on tehokkaampaa kuin yhteisön hajottaminen! Ryhmissä, joissa vanhemmat tuntevat toisensa kiusataan vähemmän Kaikki pohjaa siihen, miten me aikuiset kohtaamme toinen toisemme! 18

Kiitos! laura.repo@varhaiskasvatuksenkoulutuspalvelut.fi 19