Fiksulla johtamisella viidennes lisää aikaansaavuutta

Samankaltaiset tiedostot
YKSILÖIDEN TYÖPANOS JA TYÖYKSIKÖIDEN AIKAANSAAVUUS VALTIOLLA

Kaikki hyvin työssä ja riskipyramidissa?

Kaikki hyvin työssä 2012? koko valtio. Irma Väänänen-Tomppo

Kaikki hyvin työssä 2012? koko valtio

Kaikki hyvin työssä? Valtion henkilöstön työhyvinvointi vuosina

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuosina (ei sisällä yliopistoja)

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuosina (ei sisällä yliopistoja)

Työkyky- tulokset näkyvät sekä yksilön elämänlaadussa että viraston kuluissa. Valtion työmarkkinajohtaja Juha Sarkio

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK P

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia

Kaikki hyvin työssä ? Koko valtionhallinto

Koko valtionhallinto. Erikoistutkija Irma Väänänen-Tomppo

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot

Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4.

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset

Henkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut vuodelta 2004

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuonna 2018 VMBaro

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuonna 2016 (VMBaro) Sisältö

VMBarosta. Lisätietoja:

4,2-23,6-3,0 Henkilötyövuosien määrä vuoden aikana 24,4 801, ,6 Henkilötyövuosien määrän %-muutos edellisestä vuodesta

Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut

Osuva-loppuseminaari

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu

Yksilötutka - Työhyvinvoinnin tulokset

Savonlinnan kaupunki 2013

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21

Hyvän työpaikan kriteerit

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Kuntien tuloksellisuusseminaari Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Työhyvinvointiosaaminen ja työn muutos Elisa Mäkinen FT, yliopettaja

IÄSTÄ VOIMAA TYÖHÖN Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työkaarimalli

Hyvä työ ja työhyvinvointi tuloksellisuuden tekijöinä. Hyvä työpanos, aikaansaavuus ja pitkät työurat Valtion henkilöstön kokemuksia ja näkemyksiä

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET

TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari Hannu Tulensalo

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27

Työhyvinvointikysely 2013

Sitä saadaan, mitä mitataan!

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

-15,0-3,9 0,3 Henkilötyövuosien määrä vuoden aikana 17,9 771, ,2 Henkilötyövuosien määrän %-muutos edellisestä vuodesta

Monimuotoisuuden johtamisella kaikille sopivia työpaikkoja ja työyhteisöjä

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä

-4,8-2,2-0,9 Henkilötyövuosien määrä vuoden aikana 18,3 804, ,0 Henkilötyövuosien määrän %-muutos edellisestä vuodesta

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Duunitalkoot. Työnteon mielekkyys pakkasella (Työolobarometriaineistot ) Työkyky on aina suhteessa työn vaatimuksiin

Henkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut viraston sisällä 2015 Tarkastelujoukko: Varastokirjasto Viraston org. rakenne

Työ tukee terveyttä. sivu 1

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI

Kehitetäänkö työhyvinvointia vai työtä?

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Hiljaisen tietämyksen johtaminen

0,0 4,5 4,8 0,0 5,0 Muiden esimiesasemassa olevien henkilöiden %-osuus henkilöstöstä vuoden lopussa

Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty

Miten jaksamme työelämässä?

Työyhteisö. Viisas vastaus. Työyhteisöllisyys

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014 ja 2015 toteutetuista kyselyistä

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään

Työhyvinvointi. Janita Koivuranta

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala

Kaikki hyvin työssä ? koko valtio

Pekka Huuhtanen Consulting. Työstä innostuminen. Pekka Huuhtanen. Innostu työstä seminaari Kasnäs Pekka Huuhtanen tutk.

Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen

Työhyvinvointikysely 2014

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys

TULOKSELLISUUS JA TYÖELÄMÄN LAATU muuttujat, jotka korreloivat myös muiden kanssa (luovuus, oppiminen, motivaatio)

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kaikki hyvin työssä?

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa

Työn voimavarat ja palkitsevuus hyvinvoinnin ja innostuksen lähteenä. Saija Koskensalmi

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain)

SOVITTELIJAT APUNA TYÖPAIKAN KONFLIKTEISSA

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16.

TTK kouluttaa. / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut

Katsaus valtion henkilöstön työtyytyväisyyteen 2016 VMBaro-henkilöstötutkimus

HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan kokous Oheismateriaali A TULOSALUE: HYKS-SAIRAANHOITOALUE

PERUUTUSPEILIIN KATSOMISTA VAI ETEENPÄIN SUUNTAAMISTA?

Eri-ikäisten johtaminen ja työkaarityökalu mitä uutta? Sykettatyohon.fi/tyokaari

Tiedonkulku ja vuorovaikutus

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

Keinot kasvuun on tiedossa, mutta se ei riitä. Henkilöstö tekee kasvun.

Esimies työyhteisön avainviestijä

Työhyvinvoinnin kohtaamispaikka sähköinen työalusta työhyvinvoinnista vastaaville

VARASTOKIRJASTO HTP:N TUNNUSLUVUT NYKYISET HENKILÖSTÖPANOKSET

Kokkolan kaupungin työhyvinvointisyke 2010

Simo_suun_terveydenhuolto

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Transkriptio:

Fiksulla johtamisella viidennes lisää aikaansaavuutta Veli-Matti Lehtonen, valtiovarainministeriö Irma Väänänen-Tomppo, Valtiokonttori Marika Tammeaid, Valtiokonttori

Tehty ja tehollinen työaika vuonna 2014 Tehottoman työajan vähentämisen mahdollisuudet liittyvät mm. motivaatioon osaamiseen johtamiseen digitalisaatioon/ict:en organisaatiorakenteisiin työn kohdentamiseen työprosesseihin työyhteisön toimivuuteen ja sen jäsenten vuorovaikutukseen Marika Tammeaid 19.5.2015 2

Valtion budjettitalouden henkilöstö maaliskuussa 2015 (yhteensä 74 500 henkilöä) Marika Tammeaid 19.5.2015 3

Henkilöstötilinpäätöksen tunnuslukuja vuosina 2010-2014 Tunnusluku 2010 2011 2012 2013 2014 Henkilötyövuosien määrä vuoden aikana 84 721 83 312 81 484 80 380 78 639 Henkilötyövuosien määrän muutos, % -1,7-2,2-1,4-2,2 Naisia, % 48,8 48,7 48,4 48,7 48,6 Keski-ikä, vuotta 45,6 45,7 45,9 46,1 46,3 Ylemmmän korkeakoulututkinnon suorittaneet, % 28,6 29,4 30,4 31,1 31,9 Alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet, % 11,7 12,3 12,9 13,3 13,8 Tutkinnon suorittaneet yhteensä 93,7 94,3 94,7 94,7 95,1 Tehty vuosityöaika säännöllisestä vuosityöajasta, % 81,2 78,7 78,8 78,1 78,2 Sairauspoissaolot, tpv/htv 9,7 9,7 9,3 9,0 8,9 Terveysprosentti (ilman sairauspoissaoloja olleet), % 35,7 39,5 36,1 39,4 37,9 Työyhteisöön liittyvät investoinnit, /htv 590 560 588 701 685 Koulutuskustannukset (palkat ja muut), /htv 896 982 1 392 1 343 1 250 Työterveyspalvelujen kustannukset (netto), /htv 411 436 467 456 471 Henkilötyövuoden hinta (työvoimakustannukset, /htv) 52 977 54 400 56 543 58 005 59 677 Marika Tammeaid 19.5.2015 4

Sairauspoissaolot tehtävätasoittain vuonna 2014 Marika Tammeaid 19.5.2015 5

Sairauspoissaolojen vähentämisestä saatavat lisäresurssit vuoden 2014 tilanteeseen verrattuna Sairauspoissaolotyöpäiviä/henkilötyövuosi vuonna 2014: 8,9 Menetykset Muutos vuoden 2014 8,9 tpv/htv Työn Saira- Työpäivintyövuo- makustan- vän Henkilö- Työvoima- Työpäivän vuuden Henkilö- Työvoi- Työpäi- poissaolotilanteeseen verrattuna tuottauspoissaolotsina nuksina, hintana, työvuo- kustannuk- hintana muutpv/htv milj. milj. sina sina, milj. milj. tos, % 11,9 935 800 3 728 222 364-939,9 56 92-1,20 10,9 857 1 3 415 204 333-626,6 37 61-0,80 9,9 778 522 3 102 185 302-313,3 19 31-0,40 8,9 699 884 2 788 6 272 0,0 0 0 0,00 7,9 621 245 2 475 148 241 313,3-19 -31 0,40 6,9 542 607 2 2 129 211 626,6-37 -61 0,80 5,9 463 968 1 848 110 180 939,9-56 -92 1,20 Työpäiviä/henkilötyövuosi: 251 Työvoimakustannukset/henkilötyövuosi: 59 678 Sairaustyöpäivän hinta: 389 Marika Tammeaid 19.5.2015 6

Työajan pidennyksen vaikutuslaskelmia vuonna 2014 Työpanoksen lisäys Työajan työpäivää/ työpäivää henkilötyövuotta hinta työvoimakustannuksina, lisäys, % henkilö yhteensä 1) yhteensä 2) milj. 3) 1 2,51 197 384 786 47 2 5,02 394 768 1 573 94 3 7,53 592 152 2 359 141 4 10,04 789 536 3 146 188 5 12,55 986 919 3 932 235 10 25,1 1 973 839 7 864 469 15 37,65 2 960 758 11 796 704 20 50,2 3 947 678 15 728 939 1) Kerrotaan "työpäivää/henkilö" henkilötyövuosien lukumäärällä 78 639 2) Jaetaan"työpäivää yhteensä" vuoden 2014 työpäivien lukumäärällä 251 3) Kerrotaan "henkilötyövuotta yhteensä " vuoden 2014 henkilötyövuoden hinnalla 59 677. Henkilötyövuoden hinta sadaan jakamalla vuoden 2014 työvoimakustannukset 4 692 903 547 henkilötyövuosien lukumäärällä 78 639 Marika Tammeaid 19.5.2015 7

Työolojen merkitys työn teossa työolojen ja elintapojen yhteydet (korrelaatiot) työhyvinvointi- ja terveystekijöihin sekä niiden yhteydet työpanokseen työolojen yhteys työyksikön aikaansaavuuteen * Fyysisten työolojen haittaavuus r=-0,26 r=0,18 Motivaatioongelmat Viivan paksuus on suhteessa korrelaatioon: mitä paksumpi viiva, sitä vahvempi yhteys. Osaaminen r=-0,15 r=-0,33 r=-0,25 r=-0,48 r=-0,58 r=-0,42 Oman yksikön aikaansaavuus r=0,51 * Psykosos. ja organisatoriset työolot r=0,62 Työhyvinvointi r=0,56 Yksilöllinen työpanos * Voidaan vaikuttaa, muuttaa toimintatapoja r=0,10 * Liikunta ja elintavat r=-0,12 r=0,17 r=0,42 r=0,24 r=0,38 Terveydentila r=0,27 Korrelaatioissa sukupuoli, ikä ja sosioekonominen asema on vakioitu. Kaikki korrelaatiot ovat tilastollisesti merkitseviä vähintään tasolla p<0,01. Kaikki hyvin työssä? 2012-2014 8

heikoin viidennes toinen V kolmas V neljäs V paras viidennes 0-4 5-6 7 8 9 10 erittäin paljon melko paljon jonkin verran ei haittaa heikoin viidennes toinen V kolmas V neljäs V paras viidennes 10 9 8 7 6 5 Työhyvinvoinnin, työpanoksen ja työyksikön aikaansaavuuden keskiarvot 0-10 eri tilanteissa 5,7 Työhyvinvointi 0-10 7,0 7,6 8,1 8,7 6,6 7,7 Oma työpanos 0-10 8,0 8,3 8,9 9,5 6,2 7,3 8,0 8,6 Yksikön aikaansaavuus 0-10 6,4 7,4 7,9 8,1 8,6 4 Psykosos. työolot Kaikki hyvin työssä? 2014 19.5.2015 Työhyvinvointi Motivaatioongelmien haittaavuus Psykosos. työolot 9

heikoin desiili toinen X kolmas X neljäs X viides X kuudes X seitsemäs X kahdeksas X yhdeksäs X paras desiili Motivaatio-ongelmien haittaavuus työssä psykososiaalisten työolojen eri desiileissä Prosenttia 100 90 80 70 60 50 40 30 17 % 43 % 82 % Motivaatioongelmien haittaavuus ei haittaa haittaa jonkin verran 20 10 0 40 % 17 % 1 % haittaa melko tai erittäin paljon Psykososiaalisten työolojen desiilit Kaikki hyvin työssä? 2014 10

Työhyvinvointi Työhyvinvoinnin jakautuminen asteikolla 0-10 ja motivaatio-ongelmien haittaavuus 2014 Prosenttia Ilmapiirin leppoisuus 40 30 20 10 0 Arvostus Tiedonkulku omaan työhön liittyvissä ja yksikön asioissa Syrjimättömyys / osallisuus 20 Esimiesten ja alaisten välinen luottamus 36 21 Organisaation rakenteiden 7 ja toimintatapojen 0 0,3 1 2 2 2 tuki 4 työlle 4 Muutosten 0 1 2 hyvä 3 4 johtaminen 5 6 7 8 9 10 Työhyvinvointi 0-10 Ilmapiirin kannustavuus Organisaation johdon linjausten tuki työlle Työn mielekkyys 81 % 36 21 Organisaation Prosenttia rakenteiden ja toimintatapojen tuki työlle 60 50 40 30 30 20 20 Kasvun ja kehittymisen mahdollisuus Ilmapiirin kannustavuus Arvostus 36 36 52 Tiedonkulku omaan työhön liittyvissä ja yksikön asioissa Esimiesten 10 ja 8alaisten välinen 10 3 luottamus 0 Mahdollisuus 0 haittaa vaikuttaa haittaa haittaa oman työn ei haittaa erittäin uudistamiseen haittaa melko haittaa jonkin esiinny ei erittäin paljon melko paljon jonkin verran esiinny tai ei paljon paljon verran haittaa Muutosten hyvä johtaminen tai ei haittaa Motivaatio-ongelmien haittaavuus Organisaation Motivaatio-ongelmien johdon linjausten haittaavuus tuki työlle Motivaatio

Keskeisten työnteon edellytysten kokeminen motivoiviksi tai vastenmielisyyttä herättäviksi 2000-2014* Työtehtävät 2014 12 10 08 06 04 02 00 3 3 2 3 3 5 5 6 36 35 35 38 41 51 52 55 61 62 63 59 57 44 43 40 herättää vastenmielisyyttä Työilmapiiri Johtaminen 2014 12 10 08 06 04 02 00 2014 12 10 08 06 04 02 00 10 10 11 12 14 13 14 14 28 26 27 27 29 29 30 31 46 46 48 48 52 50 50 54 56 58 57 57 57 56 54 54 44 44 41 40 34 37 36 32 15 15 15 ei herätä vastenmielisyyttä eikä motivoi motivoi ja kannustaa *Kaikki vuodet ilman yliopistoja 0 20 40 60 80 100 % Kaikki hyvin työssä? 2000-2014 12

Osaamisen johtamisindeksi vuosina 2006-2014 Marika Tammeaid 19.5.2015 13

Työolojen johtamisindeksi vuosina 2006-2014 Marika Tammeaid 19.5.2015 14

Johtajuusindeksi vuosina 2006-2014 Marika Tammeaid 19.5.2015 15

Ilmapiiri Työtehtävät Työtehtävien ja -ilmapiirin motivoivuuteen voimakkaimmin liittyvien asioiden tilanne 2014 Työn mielekkyys 1 9 14 51 24 Kasvun ja kehittymisen mahdollisuus työssä Työn vaihtelevuus Mahdollisuus hyödyntää osaamista ja kokemusta työssä Mahdollisuus vaikuttaa oman työn uudistamiseen 2 2 5 7 7 15 22 21 18 0 20 40 60 80 100 Ilmapiirin leppoisuus 4 11 23 49 13 Ilmapiirin riidattomuus Ilmapiirin kilpailemattomuus, ei oman edun tavoittelua Ilmapiirin kannustavuus Luottamus työtovereiden kesken Luottamus esimiesten ja alaisten kesken 2 3 6 1 6 3 9 13 22 20 19 18 32 29 37 32 34 51 49 38 62 34 48 27 36 36 21 23 17 25 9 11 5 7 3 erittäin huono tilanne melkoin huono tilanne ei selvästi hyvä eikä huono tilanne melko hyvä tilanne erittäin hyvä tilanne 0 20 40 60 80 100 % Kaikki hyvin työssä? 2014

Mitkä työhön liittyvät asiat ovat voimakkaimmin yhteydessä johtamisen kokemiseen motivoivaksi? (10 voimakkaimmin korreloivaa muuttujaa) Motivoivaan johtamiseen voimakkaimmin liittyvät muuttujat Korrel.- kerroin* Muutosten hyvä johtaminen 0,60 Luottamus esimiesten ja alaisten välillä 0,57 Tiedonkulku yksikköä ja omaa työtä koskevissa asioissa 0,53 Johdon linjaukset tukevat työntekoa 0,52 Organisaation sisäiset rakenteet ja toimintatavat tukevat työntekoa 0,48 Reilu ja oikeudenmukainen kohtelu esimieheltä 0,47 Ilmapiirin kannustavuus 0,46 Tyytyväisyys kehityskeskusteluihin 0,46 Tuen saaminen esimieheltä tarvittaessa 0,46 Kehityskeskusteluilla on vaikutusta niissä käsiteltyihin asioihin 0,42 *Kerroin voi vaihdella itseisarvoltaan nolla ja yhden välillä; mitä lähempänä yhtä arvo on, sitä voimakkaampi on muuttujien välinen yhteys. Kaikki hyvin työssä? 2014 17

Johtamisen motivoivuuteen voimakkaimmin korreloivien muuttujien jakaumat 2014 Kohteleeko esimies reilusti ja oikeudenmukaisesti 4 7 18 44 27 Saako tarvittaessa tukea esimieheltä Tiedonkulku omaa työtä koskevissa asioissa Luottamus työyhteisössä esimiesten ja alaisten kesken 5 4 3 13 13 13 25 27 29 34 51 48 23 6 7 Tilanne asian suhteen erittäin huono Tiedonkulku yksikön asioissa 6 17 37 37 4 melko huono Ilmapiirin kannustavuus Johdon linjaukset tukevat työntekoa Tyytyväisyys kehityskeskusteluihin kaikkiaan Miten muutoksia johdetaan työpaikalla Tukevatko organisaatio rakenteet ja toimintatavat tuloksellista työtä Onko kehityskeskusteluilla ollut käytännön vaikutuksia 6 22 32 36 5 8 23 34 33 3 15 21 35 25 4 10 27 36 25 1 12 31 37 19 1 21 30 37 10 2 0 20 40 60 80 100 % ei huono eikä hyvä melko hyvä erittäin hyvä Kaikki hyvin työssä? 2014 18

Työssä viimeksi kuluneen vuoden aikana tapahtuneet, vastaajan kannalta merkittävät muutokset 2000 2014 ( ei muutoksia ja ei osaa sanoa -osuudet eivät mukana kuviossa) Organisaatiorakenne Työtehtävien määrä Työtehtävien sisältö Henkilöstön määrä Työnteon mielekkyys Odotettavissa olevat muutokset 2014 12 10 08 06 04 02 00 2014 12 10 08 06 04 02 00 2014 12 10 08 06 04 02 00 2014 12 10 08 06 04 02 00 2014 12 10 08 2014 12 10 08 06 04 02 00 42 40 40 37 34 34 34 34 34 29 28 28 24 43 38 41 34 30 23 23 28 26 23 22 21 38 37 26 31 25 25 15 17 23 20 20 18 14 14 15 17 15 18 17 14 17 14 13 14 14 15 15 14 14 17 17 17 17 15 18 21 17 15 18 14 15 17 18 17 18 23 23 25 24 25 24 26 25 kielteisiä muutoksia myönteisiä muutoksia Kaikki hyvin työssä? 2000-2014 50 40 30 20 10 0 10 20 30 % 19

JOHTAMINEN, RAKENTEET JA VERKOSTO LÄHIESIMIESTYÖ, TYÖN ORGANISOINTI, VUOROVAIKUTUS, TYÖYHTEISÖTAIDOT MERKITYKSELLISYYS TYÖN HALLINTA ENERGISYYS UUDISTUMINEN

MOTIVAATIOVAJE O SAAMISVAJE TYÖHYVINVOINTI- VAJE Innostus on hyväksi tuottavuudelle Mm. Hakanen, Fredrickson, Schaufeli, Spreitzer & Porath (2003-2012) Työhön osallistuvien ihmisten vuorovaikutuksen laatu määrittää suoraan syntyvän työn arvoa Katri Saarikivi Väitös: suomalaiset työyhteisöt liian asiakeskeisiä Jyväskylän yliopisto/yle 9.12.2014 Kuinka työpaikallasi puhutaan? Näistä taidoista kilpailuetua: Vuorovaikutteinen inhimillinen kommunikointi on koko työjärjestelmäkokonaisuuden toimivuuden perusta Tutkimus, Oulun yliopisto/talouselämä 24.4.2015 19.5.2015 Marika Tammeaid 21

HYVÄN JOHTAMISEN HUOMIO SEKÄ JOHTAMISTAVASSA ETTÄ TULOKSISSA Pelolla, uhalla ja vallankäytöllä johtaminen Tuloksia lyhyellä aikavälillä Keskinkertaisia tuloksia Sitoutumisen ja lojaalisuuden lasku Vuorovaikutteisesti, vahvuuksille rakentaen ja osallistamalla johtaminen Kestäviä tuloksia Todellisia muutoksia ajattelussa ja toiminnassa Mielekkyyden ylläpitäminen myös muutostilanteissa 19.5.2015 Marika Tammeaid 22

? Voinko todella olla tehokas johtaja ja ystävällinen samaan aikaan? Ystävällisyys, vahvuuksille rakentaminen ja osallistavuus eivät tarkoita standardien puutetta tai heikkoutta. Ihmiset ovat kokonaisina ihmisinä töissä. Hyvä työsuoritus tulee kukoistuksen kautta. 19.5.2015 Marika Tammeaid 23

JOHTAMISTA, JOSSA TEHDÄÄN TULOSTA IHMISTEN KANSSA 1. Kysytään - kysymyksiä, jotka avaavat uusia näkökulmia/toisia tapoja nähdä/ajatella 2. Näytetään - oma kiinnostus, tilanteet/asiat käytännössä 3. Tuetaan - pystyvyyden tunnetta; annetaan apua, rohkaistaan, annetaan palautetta 19.5.2015 Marika Tammeaid 24

KAIKU- MALLIT JA JULKAISUT 19.5.2015 Marika Tammeaid 25

MUUTOS HAASTEISTA KOHTI OPPIMIS- KOKEMUKSIA Muutos ei synny kirjoituspöytäsuunnitteluna Muutos ei ole yksilöpsykologiaa Muutos on sosiaalinen prosessi Henkilöstön voimavaroja ja vahvuuksia esiin nostamalla kokemus oman työn hallinnasta vahvistuu uusillakin työvälineillä ja muuttuvassa toimintaympäristössä Tue resilienssiä: osallista, kouluta, ohjaa, valmenna, tavoitteista, anna palautetta, palkitse yksilöitä ja yhteisöjä ~ Muutoksen salaisuus on kohdistaa kaikki energiasi uuden rakentamiseen, ei vanhaa vastaan taistelemiseen ~ Sokrates 19.5.2015 Marika Tammeaid 26

VAHVUUKSILLE RAKENTAVA ORGANISAATIO 1. Hyödyntää jokaisen työntekijän voimavarat ja innostuksen 2. Kaivaa käyttämättömän potentiaalin esiin ja organisaation käyttöön 3. Panostaa hyvään tiimityöhön 4. Hyödyntää ihmisten erilaisuuden 5. Kannustaa luovuuteen ja uudistuksiin 19.5.2015 Marika Tammeaid 27

WWW- MATERIAALI Innostusta työhön vahvuuksia ja voimavaroja työyhteisöön sivusto 19.5.2015 Marika Tammeaid 28

KAIKU.- MALLIT JA JULKAISUT 19.5.2015 Marika Tammeaid 29

TYÖHYVINVOINTI ON MUUTOSKYVYKKYYDEN LÄHDE http://www.valtiokonttori.fi/fifi/tietoa_valtiokonttorista/julkaisut_ja_tilastot/julkaisut/henkilostojohtamisen_tukeminen /Tyohyvinvointijulkaisut 19.5.2015 Marika Tammeaid 30

Esimiesten (n~300) ja muun henkilöstön (n~1320) arviot psykososiaalisista ja organisatorisista työoloista (1 5) työhyvinvointihankkeiden mukaan Psykososiaaliset ja organisatoriset työolot keskimäärin (1 5)* Esimiehet Muu henkilöstö 3,60 3,32 3,34 3, on ollut Kaiku- tai muita työhyvinvointihankkeita Työyksikön aikaansaavuuteen voimakkaimmin korreloivien muuttujien¹ keskiarvo (1 5)* Muu henkilöstö ¹ kyseiset 10 muuttujaa: - tuen saaminen esimieheltä tarvittaessa - luottamus esimiesten ja alaisten kesken työyhteisössä - ilmapiirin kannustavuus; leppoisuus; riidattomuus - luottamus työtovereiden kesken työyhteisössä - työn sujuvuus omassa tiimissä/työryhmässä - oman työn koettu arvostus työyhteisössä - tiedonkulku omaa työtä koskevissa asioissa - tiedonkulku työyksikköä koskevissa asioissa Esimiehet 3,81 3,54 3,61 3,39 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 Keskiarvo 1 5 ei työhyvinvointihankkeita tai ei tietoa niistä *kaikki erot tilastollisesti merkitseviä 19.5.2015 Marika Tammeaid 31

JOHTAMINEN, RAKENTEET JA VERKOSTO KAIKU- KEHITTÄJÄT KAIKU- KONSULTOINTI JA HANKE- RAHOITUS KAIKU- PALKINTO LÄHIESIMIESTYÖ, TYÖN ORGANISOINTI, VUOROVAIKUTUS, TYÖYHTEISÖTAIDOT TYÖ- SUOJELUORGA- NISAATIO KAIKU- MALLIT JA JULKAISUT MERKITYKSELLISYYS TY ÖN HALLINTA ENERGISYYS UUDISTUMI NEN