Hyvän työpaikan kriteerit
|
|
- Ahti Ahonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hyvän työpaikan kriteerit Vetovoimaa ja työhyvinvointia terveydenhuoltoon!
2 Hyvän työpaikan kriteerit 2 Hyvä lukija, esitteessä olevat Hyvän työpaikan kriteerit terveydenhuollon organisaatioille on laadittu Sairaanhoitajaliitossa ja ne pohjautuvat sekä työhyvinvointi että niin sanotuista magneettisairaaloista tehtyihin tutkimuksiin. 1 Niiden tarkoituksena on herättää keskustelua työhyvinvoinnista ja sen osa-alueista. Kriteerit on laadittu käytettäviksi erilaisissa tilanteissa: ne ovat käyttökelpoisia arvioidessasi nykyistä työpaikkaasi ja sen toimivuutta tai keskustelun pohjana, kun työyhteisössänne tai organisaatiossanne yhdessä mietitte työhyvinvointiin liittyviä asioita. Kriteereitä voi hyödyntää myös kehityskeskustelussa, uutta työpaikkaa etsittäessä tai työhaastattelussa työnhakijan muistilistana. Lisäksi organisaatioiden johto ja esimiehet voivat käyttää hyvän työpaikan kriteereitä työyhteisöä tai organisaatiota kehitettäessä. Tiedetään, että työtyytyväisyyden, terveyden ja työelämässä koetun yleisen hyvinvoinnin taustalla on tiettyjä yksilöön, organisaatioon sekä johtamiseen liittyviä tekijöitä. Työn ja terveyden välisten perinteisten riskitekijöiden, kuten fyysisen kuormituksen ja erilaisten altistusten ohella entistä merkittävämmiksi ovat nousseet ns. psykososiaaliset tekijät. Näitä ovat muun muassa työn henkinen kuormittavuus, yksilön kokemus työn hallinnasta ja palkitsevuudesta sekä kuulluksi tuleminen ja saatu sosiaalinen tuki työyhteisössä. Myös työyhteisön toimivuus ja oikeudenmukaiseksi koettu johtaminen kuuluvat näihin yksilölle tärkeisiin asioihin. Terveydenhuollon hyvän työpaikan kriteerit jakautuvat kuuteen osa-alueeseen: Toimivat käytännöt Osallistava johtaminen Työn palkitsevuus Asiantuntijuuden kehittäminen Korkeatasoinen hoidon laatu Työn ja yksityiselämän yhteensovittaminen Vastausasteikkona toimii 10-portainen asteikko, jossa 1 = Täysin eri mieltä ja 10 = Täysin samaa mieltä 1 Tutustu halutessasi tarkemmin aiheeseen liittyvään kirjallisuuskatsaukseen osoitteessa Toivotamme mielenkiintoisia ja työhyvinvointia edistäviä hetkiä hyvän työpaikan kriteerien parissa!
3 Hyvän työpaikan kriteerit 3 Vinkkejä tulosten käsittelyyn ja hyödyntämiseen Kriteerien väittämät ovat useimmiten me-muodossa. Tällä haluamme korostaa, että työhyvinvointi on meidän kaikkien yhteinen asia. haluaa tehdä osansa sen eteen, että suomalaisissa terveydenhuollon työpaikoissa voidaan entistä paremmin. Vähintään yhtä tärkeää on se, että terveydenhuoltoala säilyttää ja lisää vetovoimaisuuttaan muiden alojen joukossa myös tulevaisuudessa. Tähän me kaikki voimme osaltamme vaikuttaa. Vastatessasi jokaisen osa-alueen alta löytyviin kysymyksiin saat kattavan ja monipuolisen näkemyksen työhyvinvoinnista, mutta voit myös hyvin käyttää vain yhtä osiota kerrallaan. Työyhteisöissä tai organisaatioissa voidaan käynnistää kriteerien pohjalta yhteinen keskustelu sekä työyhteisön vahvuuksista että kehittämistä vaativista asioista. Vastuu asioiden esille ottamisesta kuluu jokaiselle! Kehittämistä varten on tärkeää asettaa muutama realistinen tavoite, miettiä tarvittavat toimenpiteet ja aikatauluttaa ne. On myös hyvä nostaa esiin työyhteisössä jo olevat vahvuudet ja tuntea niistä ylpeyttä. Hyvä me! Kriteerien tuloksia ja teemoja voi käyttää myös omassa kehityskeskustelussa tai työpaikkaa hakiessa. Kiinnostus ja vastuu oman ammattitaidon ja työhyvinvoinnin kehittämisestä ovat osa nykypäivän asiantuntijuutta! Kriteerit voivat toimia tietopohjana laajemmalle työhyvinvoinnin kehittämiselle. Niiden avulla voidaan tarkastella esimerkiksi työhyvinvointihankkeen tai kehittämisajanjakson aikana tapahtuneita muutoksia. Rohkeasti liikkeelle! Miten muuten kriteerejä voisi hyödyntää? Jos keksit tai keksitte yhdessä hyviä ideoita, kertokaa ne myös meille: /anna_meille_palautetta/
4 Hyvän työpaikan kriteerit 4 Toimivat käytännöt (1/6) Seuraavat kysymykset kuvaavat työyksikkönne toimintatapoja ja vallitsevia käytäntöjä 1. työmme tavoitteet ja perustehtävä on määritelty työprosesseja arvioidaan säännöllisesti yhdessä henkilöstöä rekrytoidaan työyhteisön osaamistarpeen perusteella laadukkaan opiskelijaohjauksen käytännöistä on sovittu työhyvinvointia tukeva toiminta on suunnitelmallista annamme ja saamme palautetta
5 Hyvän työpaikan kriteerit 5 Osallistava johtaminen (2/6) Seuraavilla kysymyksillä kartoitetaan lähiesimiehen ja työntekijöiden välistä yhteistyötä 7. esimies tuntee työmme arjen työntekijöitä kannustetaan ottamaan osaa päätöksentekoon päätöksenteko on läpinäkyvää ongelmatilanteisiin puututaan nopeasti esimies tukee työskentelytapojen uudistamista työntekijöiden ja esimiehen välillä on avoimet ja luottamukselliset suhteet 13. noudatetaan johdonmukaisia sääntöjä, samat säännöt kaikille ja kaikkina aikoina
6 Hyvän työpaikan kriteerit 6 Työn palkitsevuus (3/6) Seuraavilla kysymyksillä arvioidaan kokemusta työn palkitsevuudesta 14. pystymme tekemään työmme hyvin koemme, että työtämme kunnioitetaan, koska se on merkityksellistä ja vastuullista koemme työn imua (tarmokkuutta, omistautumista ja työhön uppoutumista) työmme on mielekästä, vaikka olemmekin välillä stressaantuneita ja väsyneitä palkka nousee tehtävien vaativuuden kasvaessa
7 Hyvän työpaikan kriteerit 7 Asiantuntijuuden kehittäminen (4/6) Seuraavilla kysymyksillä kartoitetaan työyksikkönne keinoja/tapoja tukea työntekijöiden asiantuntijuuden kehittämistä 19. perehdytys on suunnitelmallista ja kattavaa työt on jaettu ammattinimikkeen ja yksilön osaamisen perusteella kaikilla on mahdollisuus suunnitelmallisesti kehittää osaamistaan käytämme ajanmukaista kirjallisuutta ja tietokantoja kehityskeskusteluihin valmistaudutaan ja ne käydään säännöllisesti kaikkien kanssa kokeneimmat työntekijät toimivat mentoreina ja siirtävät osaamistaan työyhteisön sisällä saamme tarvittaessa työnohjausta
8 Hyvän työpaikan kriteerit 8 Korkeatasoinen hoidon laatu (5/6) Seuraavat kysymykset liittyvät työyksikkönne hoidon laatua 26. potilaan hoitoa arvioidaan olemassa olevien laatukriteereiden avulla henkilöstömäärä ja -ammattirakenne vastaavat työn vaativuutta henkilöstön osaaminen vastaa työn vaativuutta käytämme tutkittuun tietoon perustuvia hoitomenetelmiä (esim. Käypä hoito - suosituksia) hoitolaitteemme / välineemme ovat ajantasaisia huomioimme potilasturvallisuuden hoidon suunnittelussa ja toteutuksessa
9 Hyvän työpaikan kriteerit 9 Työn ja yksityiselämän yhteensovittaminen (6/6) Seuraavilla kysymyksillä arvioidaan työyksikkönne käytäntöjä/toimintatapoja työn ja yksityiselämän yhteensovittamisessa 32. pystymme tekemään työt suunnitellulla työajalla työaikojen suunnittelussa pyritään huomioimaan yksilölliset tarpeet mahdollistetaan opinto-, vuorottelu- ja sapattivapaalle sekä osa-aikaeläkkeelle siirtyminen jokaisella on oikeus perhevapaisiin ja sairaan lapsen tai läheisen hoitamiseen tuetaan myös isiä käyttämään perhevapaita
Selvitys sairaanhoitajien, työoloista, tyotyöhyvinvoinnista ja alan vetovoimaisuudesta
Selvitys sairaanhoitajien, työoloista, tyotyöhyvinvoinnista ja alan vetovoimaisuudesta Tutkimuksen lähtökohdat ja tavoitteet Yhteenveto ja johtopäätökset Otosrakenne / taustatiedot Onnistuneen työnteon
TYÖYHTEISÖN MAHDOLLISUUDET IMAGON RAKENTAJANA 9.11.2010
1 TYÖYHTEISÖN MAHDOLLISUUDET IMAGON RAKENTAJANA 9.11.2010 Virpi Isaksson, osastonhoitaja, TtM 2 Käsitteet Yhteisö Päämäärien yhteisyyteen perustuva ihmisten yhteenliittymä (Nykysuomen sanakirja) Imago
Sairaanhoitajien työolobarometri 2018
Sairaanhoitajien työolobarometri NINA HAHTELA, SAIRAANHOITAJALIITON JULKAISU.. Sairaanhoitajaliiton selvitys sosiaali- ja terveysalan vetovoimaisuudesta ja työhyvinvoinnista Sairaanhoitajien työolobarometri
Sairaanhoitajien työolobarometri 2016
Sairaanhoitajien työolobarometri NINA HAHTELA, SAIRAANHOITAJALIITON JULKAISU.. Sairaanhoitajaliiton selvitys sosiaali- ja terveysalan vetovoimaisuudesta ja työhyvinvoinnista Sairaanhoitajien työolobarometri
Sairaanhoitajien työolobarometri 2014
Sairaanhoitajien työolobarometri Nina Hahtela, Sairaanhoitajaliiton julkaisu.. Sairaanhoitajaliiton selvitys sosiaali- ja terveysalan vetovoimaisuudesta ja työhyvinvoinnista Sairaanhoitajien työolobarometri
Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille
Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla
Vetovoimaa sote-alan työpaikoille 20.2.2015 Säätytalo, Helsinki. Riitta Sauni
Vetovoimaa sote-alan työpaikoille 20.2.2015 Säätytalo, Helsinki Riitta Sauni Hankkeen taustaa Sote-alalla tarvitaan tulevaisuudessa runsaasti uutta työvoimaa ja laaja-alaista osaamista On arvioitu, että
Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4.
Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma 2017-2020 Hyväksytty Yhteistyöryhmä 6.3.2017 Kunnanhallitus 13.3.2017 Valtuusto 3.4.2017 4.4.2017 1 TYÖHYVINVOINNIN VISIO Työhyvinvointi on MEIDÄN
RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset
RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset Yhteenveto vuosilta 2011, 201, 2015, 2016 ja 2017 toteutetuista kyselyistä Kunnanhallitus 7.5.2018 Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä
Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala
Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala 1 Vetovoimaisia työpaikkoja yhdistäviä tekijöitä: ü Henkilöstön saanti helppoa ü Henkilöstön
Savonlinnan kaupunki 2013
Savonlinnan kaupunki 2013 Kuntasi työhyvinvointisyke Yleistä kyselystä Savonlinnan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä
ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022
ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 Työpaja: Eri-ikäisten johtaminen ja työkaarityökalu mitä uutta? Työpajan tavoitteet:
Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä
Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Heidi Ristolainen 2016 Opintokeskus Sivis 2016 Esittely Kerro lyhyesti, kuka olet ja mistä tulet. Millaisia ajatuksia sana työhyvinvointi sinussa herättää? Orientaatio
Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Työvaliokunta
Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Henkilöstöjohtaja Erja Saari Kyselyn toteutus Kyselyn toteutus Kokonaisarvosanaksi saimme 7,05 (7,16 vuonna 2017). Kyselyn vastausprosentti oli 67 % (52
Kysymykset ja vastausvaihtoehdot
KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun
EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005
EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 Tuottavuutta ja hyvinvointia kannustavalla johtamisella Tuulikki Petäjäniemi Hyvä johtaminen on tuotannon johtamista sekä ihmisten osaamisen ja työyhteisöjen luotsaamista.
Osuva-loppuseminaari
Osuva-loppuseminaari Mistä syntyy työntekijän ja työyhteisön innovatiivisuus? Kyselyn tuloksia 15/12/14 Timo Sinervo 1 Mitä tutkittiin Mitkä johtamiseen, työyhteisöön ja työhön liittyvät tekijät johtavat
ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET
ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET Oulun kaupungin tavoitteet ja arvot 1. Olemme työyhteisössämme käyneet Oulun kaupunkistrategian läpi ja yhdessä pohtineet sitä, miten
Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty
Varhaisen tuen toimintamalli Hyväksytty 2 Tavoitteet Varhaisen tuen mallin tavoitteena on sopia yhdessä menettelytavoista ja toimenpiteistä, joilla henkilöstön terveyteen ja työkykyyn voidaan kiinnittää
Tutkimus tutuksi. Työsuojelurahasto. Sairaanhoitajaliiton 21.11.2013 puheenjohtaja Merja Merasto15.11.2013
Tutkimus tutuksi. Työsuojelurahasto. Sairaanhoitajaliiton 21.11.2013 puheenjohtaja Merja Merasto15.11.2013 1 Suomessa vuonna 2010 sairaanhoitajan, terveydenhoitajan tai kätilön tutkinnon suorittaneita
Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi
Julkisen alan työhyvinvointi 0 Toni Pekka Riku Perhoniemi Tutkimuksesta 000 vastaajaa; kunta 0, kirkko 00 Edustava otos kunta- ja kirkon organisaatioiden henkilöstöstä (KuEL, VaEL-opettajat, KiEL) Ikä,
Khall liite nro 3. TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA Padasjoen kunta Kunnanhallitus
Khall. 07.05.2018 78 liite nro 3. TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA Padasjoen kunta Kunnanhallitus 7.5.2018 Khall. 07.05.2018 78 liite nro 3. JOHDANTO Työhyvinvoinnin edistäminen on olennainen osa tuloksellista
Muutoksessa elämisen taidot
Muutoksessa elämisen taidot Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK paivi.rauramo@ttk.fi Työelämän muutosvirtoja Teknologian kehitys Tietotekniikan ja siihen liittyvien sovellusten kehitys
Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015
Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Kyselyn toteutus Työhyvinvointikorttikoulutuksia on toteutettu
Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena. 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen
Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena 7.11.2006 Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen Työvoimaa ja osaamista poistuu Vaje 250.000 työntekijää Nykyinen työvoima 2.300.000 15 v. Poistuneita 900.000
Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu
Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri
Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä
VASTAAJAN TAUSTATIEDOT Ympyröi sopivin vaihtoehto tai kirjoita vastauksesi sille varattuun tilaan. 1. Sukupuoleni on 1 nainen 2 mies
1 Kysely koostuu neljästä osiosta: -taustatiedoista -perustehtävään ja työn organisointiin liittyviin kysymyksiin -työn rikastamisen tavoitteisiin liittyviin kysymyksiin -työn rikastamisen keinoihin liittyviin
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusselvitys
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusselvitys Eija Leinonen ja Marja-Leena Haataja 12.9.2017 Selvityksen tavoitteet Selvityksen tavoitteena oli selvitellä tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja työhyvinvoinnin yhteyttä
Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1
Vastausprosentti % 9 8 75 74 67 Kuntaliitto 4, n=2 Kuntaliitto 8, n=198 Kuntaliitto 11, n=2 Työterveyslaitos 1 Parempi Työyhteisö -Avainluvut 19 Työyhteisön kehittämisedellytykset 18 Työryhmän kehittämisaktiivisuus
Ammatillisuus opintokeskustyössä -työpaja. Mikä meitä työssämme haastaa
Muistio koulutuksesta 1 / 5 Aika: 18.11.2015, klo 12.30-15 Paikka: Kulttuuritalo, Helsinki Koulutus: Opintokeskuspäivä Läsnä: Opintokeskustyöntekijöitä 15 osallistujaa Vetäjä: Inka Ukkola, TJS Opintokeskus
Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot
ESIMIESTUTKIMUKSEN RAPORTTI Raportin tekijä ossi.aura@gmail.com www.ossiaura.com FIRMA OY 15.2.2019 Esimiestutkimus toteutettiin osana Työkaari kantaa - työhyvinvointia ja tuottavuutta hanketta. Kyselyyn
JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa
JOHTAMISEN JA ESIMIESTYÖN KEHITTÄMINEN Hr-toimintana Vaasa Hr-verkoston ideatyöpaja 2/2013 Kuntatyönantajat Helsinki Leena Kaunisto henkilöstöjohtaja, Ktm Työhyvinvointiohjelma 2009-2012: Tuottavuusohjelma
Finfami unelmien työpaikka ja järjestö omaisten asialla. Yhdessä enemmän.
Finfami unelmien työpaikka ja järjestö omaisten asialla Yhdessä enemmän. Tukea. Toivoa. Mukana. Sinä voit vaikuttaa. Työhyvinvointi on meidän jokaisen asia FinFami on järjestö mielenterveysomaisten asialla.
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.
Hyvinvointia työstä. 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Eija Lehto, erityisasiantuntija IKÄTIETOISELLA JOHTAMISELLA KOHTI TYÖHYVINVOINTIA 23.11.2012 Eija Lehto, Työhyvinvointipalvelut Työhyvinvointi työntekijän omakohtainen kokemus, joka
ESIMIESTEN KOULUTUS 2017
ESIMIESTEN KOULUTUS 2017 Miksi tulet esimieskoulutukseen? Ammattillisen identiteetin kasvua ja kehitystä.avainasioita ovat itsetuntemus, luovuus ja uudistuminen. Työyhteisön toiminnan tunnistaminen ja
Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri
Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien
Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään
Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen
Hoiva- ja hoito Perusterveydenhuolto TEHTÄVÄNKUVAUS ja TEHTÄVÄN VAATIVUUDEN ARVIOINTI
1 Hoiva- ja hoito Perusterveydenhuolto TEHTÄVÄNKUVAUS ja TEHTÄVÄN VAATIVUUDEN ARVIOINTI 1. TEHTÄVÄN PERUSTIEDOT Tehtävän nimike: Koulutus ja KVTES:n hinnoitteluryhmä: Työyksikkö (esim. kotihoito): Työpaikka
Hyvinvointia työstä. KP Martimo: Työhyvinvoinnista. www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä KP Martimo: Työhyvinvoinnista 12.2.2014 Hyvinvointi työssä vai siitä huolimatta? Kari-Pekka Martimo, LT Johtava ylilääkäri Vaikuttava työterveyshuolto teemajohtaja KP Martimo: Työhyvinvoinnista
Työhyvinvointikysely 2013
Työhyvinvointikysely 2013 22.11.2013 Henkilöstöpalvelut Ulla Huttunen Toteutus Kysely toteutettiin sähköisesti JY:ssa 23.9.- 6.10.2013 Kysely uudistui vuonna 2013 kysymysten määrä väheni (62 -> 43) Uudet
Työkaluja työhyvinvoinnin johtamiseen
Työkaluja työhyvinvoinnin johtamiseen Pohjola Terveys Oy Työhyvinvointipalvelut vastaava työpsykologi Sabina Brunou Millaista työhyvinvointia tavoittelemme tämän päivän työelämässä? Tavoitteena työntekijöiden
Ratko-mallin yksilölähtöinen. tutkimusosuus
Ratko-mallin yksilölähtöinen Ratko-malli soveltaminen työpaikalla. tutkimusosuus - osallistaa työntekijät - tarjoaa vaikutusmahdollisuuden omaan työhön /työtehtäviin - on yhteisöllistä - muuttaa/helpottaa
Sosiaali- ja terveysministeriö
Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ergonomia-asiantuntijoiden työseminaari 6.-7.6.2013 Liisa Hakala Mielekäs työ sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla - Miksi työn mielekkyys
Työhyvinvointiosaaminen ja työn muutos Elisa Mäkinen FT, yliopettaja
Työhyvinvointiosaaminen ja työn muutos Elisa Mäkinen FT, yliopettaja 8.3.2018 Muistele Mikä kohteeksi, kun tavoitteena on työhyvinvoinnin vahvistaminen? Työhyvinvointi on seurausta jostakin Työhyvinvointi
Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta
Työhyvinvointikysely - Työhyvinvointi_Perusturva_lautakunta 1. Sukupuoli 0% 25% 50% 75% 100% mies 6,8% nainen 93,2% 2. Työ- ja virkasuhteesi muoto? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% vakituinen 86,41%
Tavoitteista käytäntöihin - esimiehistä ketteriä työhyvinvoinnin kehittäjiä Tampereen Yliopisto, Johtajuussymposium 2.9.2015
Tavoitteista käytäntöihin - esimiehistä ketteriä työhyvinvoinnin kehittäjiä Tampereen Yliopisto, Johtajuussymposium 2.9.2015 Espoon kaupunki, henkilöstöjohtaja Kimmo Sarekoski Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulu,
Työyhteisön pelisäännöt - tuottavuutta työhyvinvoinnista
Työyhteisön pelisäännöt - tuottavuutta työhyvinvoinnista Jyväskylän kaupunki Henkilöstöhallinto Sisältö: 1. Henkilöstötyön keskeiset sisällöt 2. Miksi työyhteisön pelisäännöt? 3. Työhyvinvoinnin määritelmä
Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16.
n kaupunki Raportti tehty: 7..7, klo 6.9 Vastaajia: 75 Yleistä kyselystä n työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin työntekijöiden työhyvinvoinnin tilaa ja kokemuksia työn sujuvuudesta. Työhyvinvointikyselyn
Liite 2. KEHITYSKESKUSTELU
Liite 2. KEHITYSKESKUSTELU Yleistä Kehityskeskustelut ovat yksi suunnittelun, arvioinnin ja kehittämisen väline. Näitä keskusteluja esimiehen ja alaisen välillä kutsutaan myös tavoite-, tulos-, arviointi-,
Ratko mallin yksilölähtöinen tutkimusosuus
Ratko mallin yksilölähtöinen tutkimusosuus Lähtökohdat Ratko mallin soveltaminen työpaikalla. osallistaa työntekijät tarjoaa vaikutusmahdollisuuden omaan työhön /työtehtäviin on yhteisöllistä muuttaa/helpottaa
Henkinen työsuojelu hyvinvointia rakennetaan yhdessä
Henkinen työsuojelu hyvinvointia rakennetaan yhdessä Yliopistojen työsuojelupäivät 2006 Tulevaisuuden turvallisuutta - NYT Koulutuspäällikkö, työpsykologi Tiina Saarelma-Thiel tiina.saarelma-thiel@ttl.fi
Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa. Tuula Selonen
Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa Tuula Selonen Mitä ikäjohtamisella tarkoitetaan? 1/3 Ikäjohtaminen on eri-ikäisten ihmisten johtamista eli hyvää henkilöstöjohtamista. Työurien parantamiseen ja pidentämiseen
YKSILÖIDEN TYÖPANOS JA TYÖYKSIKÖIDEN AIKAANSAAVUUS VALTIOLLA
YKSILÖIDEN TYÖPANOS JA TYÖYKSIKÖIDEN AIKAANSAAVUUS VALTIOLLA Työyhteisöjen aikaansaavuus mistä se syntyy ja miten sitä voi tukea? Irma Väänänen-Tomppo, erikoistutkija Valtiokonttori, Talous ja henkilöstö
Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47
Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos Vastaajia 7 Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: LuTK 06, Biologian laitos 9 00% 80% 60% % 6% 0% 0% % 0% 0% Nainen Mies
Columbus- palkkausjärjestelmä. Suoriutuvuuden arvioinnin käsikirja
Columbus- palkkausjärjestelmä Suoriutuvuuden arvioinnin käsikirja Suomen ympäristökeskus 11.1.2008 2 1. JOHDANTO Henkilökohtainen palkka muodostuu Columbus- palkkausjärjestelmässä tehtävän vaativuuteen
Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+
1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 0 1 Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ Porvoo 2011 - Borgå 2011 N = 1273 Sukupuoli 100 % 90 % 80 % 81 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 18 % 10 % 0 % mies nainen Ikäryhmä
Työhyvinvointiarvio. 1. Työhyvinvointi johtamisessa. Työhyvinvoinnin tavoitteet, vastuut ja roolit
1. Työhyvinvointi johtamisessa Työhyvinvoinnin tavoitteet, vastuut ja roolit Tyydyttävä: Työhyvinvoinnista keskusteltu, mutta tavoitteet ja vastuut epäselvät. Työhyvinvointi nähdään yksilön asiana. Hyvä:
Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla?
Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Mistä työhyvinvointi koostuu? Työhyvinvointiryhmä tämä ryhmä perustettiin 2009 ryhmään kuuluu 13 kaupungin työntekijää - edustus kaikilta toimialoilta, työterveyshuollosta,
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon
RAISION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2014 2017. Raisio KASVUN PAIKKA
RAISION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2014 2017 Raisio KASVUN PAIKKA TULEVIEN VUOSIEN HENKILÖSTÖHALLINNOLLISIA HAASTEITA Niukat taloudelliset resurssit Henkilöstön eläköityminen Henkilöstön saatavuus ja
HYVINVOIVA LÄNSIRANNIKKOLAINEN Sosiaali- ja terveydenhuollon työhyvinvoinnin kehittäminen Länsirannikolla. Hankesuunnitelma 18.12.
HYVINVOIVA LÄNSIRANNIKKOLAINEN Sosiaali- ja terveydenhuollon työhyvinvoinnin kehittäminen Länsirannikolla Hankesuunnitelma 18.12.2014 KASTE-ohjelma VI Johtamisella tuetaan palvelurakenteen uudistamista
Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot
Työhyvinvointikysely 2011 n yliopisto / Muut yliopistot Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 1215 100% 80% 60% 55% 60% 40% 45% 40% 20% 0% Nainen (KA: 1.452, Hajonta: 1.117)
Uudista ja uudistu 2011
Uudista ja uudistu 2011 Kaikki mitä työhyvinvointiisi tarvitset? Työkykyriskeistä työhyvinvointiin Elina Taipale Are Oy 1 Puheenvuoron tavoitteet Osoittaa, että työkykyriskeihin keskittyminen tarjoaa hyvän
Maistraattien ikäohjelma ja mentorointipilotti
Maistraattien ikäohjelma ja mentorointipilotti 1 Elämäsi tiedot tallessa ja saatavilla Vastaamme yksityishenkilöiden henkilötietojen rekisteröinnistä sekä holhousviranomaisen palveluista. Annamme myös
IÄSTÄ VOIMAA TYÖHÖN Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työkaarimalli
IÄSTÄ VOIMAA TYÖHÖN Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työkaarimalli Työhyvinvointiviikko, 28.1.2015 työhyvinvointisuunnittelija Saija Jokinen Työhyvinvointiviikko, 28.1.2015 Iästä voimaa työhön työhyvinvointisuunnittelija
Havaintoja henkilöstöammattilaisten haastatteluista. www.inno-vointi.fi
Havaintoja henkilöstöammattilaisten haastatteluista 1 Aineisto 7 organisaatiosta henkilöstöjohtaja 4 * henkilöstöpäällikkö henkilöstöosaston päällikkö henkilöstönkehittämispäällikkö koulutussuunnittelija
Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana
Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto
RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014 ja 2015 toteutetuista kyselyistä
RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET Yhteenveto vuosilta, ja toteutetuista kyselyistä Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin kunnan palveluksessa olevien työntekijöiden
Perheystävällisyyden alkukartoitus
Perheystävällisyyden alkukartoitus 1. Taustatiedot Tämän dokumentin tarkoituksena on toimia pohjana työpaikan perheystävällisyyden alkukartoituksen tekemiselle ja ohjata kehittämissuunnitelman laatimista.
Kouvolan perusturvan ja Carean potilasturvallisuuspäivä 14.9.2011. Annikki Niiranen 1
Kouvolan perusturvan ja Carean potilasturvallisuuspäivä 14.9.2011 Annikki Niiranen 1 Potilasturvallisuus ja laadunhallinta kehittämistyön keskiössä Johtaminen korostuu Johdon vastuu toiminnasta Henkilöstön
Henkilöstöstrategia 2010 2013
Henkilöstöstrategia 2010 2013 1 Henkilöstöstrategia avuksi johtamiseen Henkilöstöstrategia on väline Raision kaupungin henkilöstöpolitiikan kehittämiseen. Se toteuttaa osaltaan kaupungin strategiaa. Henkilöstöstrategia
Työpaikalta terveyttä elämään itseään ja organisaatiota johtamalla
Työpaikalta terveyttä elämään itseään ja organisaatiota johtamalla KKI Päivät 2016 Oulu 16.-17.3.2016 Oili Ojala, työhyvinvointipäällikkö Tuottaa Pohjois-Suomen asukkaille korkeatasoiset erikoissairaanhoidon
Kokkolan kaupungin työhyvinvointisyke 2010
n kaupungin työhyvinvointisyke 2010 Yleistä kyselystä n työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin kaupungin palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä ilmeneviä kehittämiskohteita. Kysely
TTK kouluttaa. www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut
TTK kouluttaa www.ttk.fi / Koulutuskalenteri Koulutus- ja kehittämispalvelut Päivi Rauramo 2010 Ristiriidoista ratkaisuihin Koulutuksessa perehdytään ristiriitojen syntyyn ja ihmisten erilaisuuteen, ristiriitatilanteissa
Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27
Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö Vastaajia 7 Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 66 0 8 6 6% 9% % 9% Nainen Mies Biologian
Työelämälähtöisyyden lisääminen uudessa ops:ssa
Työpaikkaohjaajakoulutus 1,5 ov Arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa ja osaa arvioida opiskelijaa
SULKAVAN KUNTAKONSERNIN HENKI- LÖSTÖSTRATEGIA Sisältää tasa-arvosuunnitelman
Yhteistyötoimikunta 5.11.2007 37 Kunnanhallitus 12.11.2007 344 Kunnanvaltuusto 4.12.2007 116 SULKAVAN KUNTAKONSERNIN HENKI- LÖSTÖSTRATEGIA Sisältää tasa-arvosuunnitelman Sulkavan kunnan henkilöstöpoliittinen
Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI
Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI Pirjo Sirola-Karvinen, projektipäällikkö p. 0500 444575 Merja Turpeinen, tutkija p. 030 4742669 Maria Rautio, kehittämispäällikkö Päivi Husman, hankkeen vastuullinen
Lähihoitajan toimenkuva / LearningCafe oppimismenetelmänä. Tuula Mantere, THM, kouluttaja, työnohjaaja Jyväskylän aikuisopisto
Lähihoitajan toimenkuva / LearningCafe oppimismenetelmänä Tuula Mantere, THM, kouluttaja, työnohjaaja Jyväskylän aikuisopisto Learning Cafe (oppimiskahvila) kehittämisen perustana Työskentelymenetelmä,
Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018
Kuntajohtajien työhyvinvointi 2018 Timo Kietäväinen 9.8.2018 / Kuntajohtajapäivät (Joensuu) Tausta Kuntajohtajien työhyvinvointikysely on toteutettu aikaisemmin Kevan ja Kuntajohtajat ry:n yhteistyönä
Työkaarityökalulla tuloksia
Työkaarityökalulla tuloksia Asiantuntija Tarja Räty, TTK Työkaariajattelu työpaikan arjessa miten onnistumme yhdessä? Kehittämisen edellytyksiä Työkaarimallin käytäntöön saattamista Työura- ja kehityskeskustelut
Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21
Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos tukihenkilöstö Vastaajia Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 0 8 6 8% 6% % 8% Nainen Mies Biologian laitos, Muu henkilökunta,
LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI!
LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! 1. Työyhteisön osaamisen johtamiseen 2. Lasten liikunnan lisäämiseen toimintayksikössä 3. Työhyvinvoinnin parantamiseen 4. Henkilökunnan ammatillisuuden
Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017
Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Yhteistyötoimikunta 14.4.2014 Henkilöstöjaosto 12.5.2014 Kunnanhallitus 16.6.2014 Kunnanvaltuusto 22.9.2014 Mustasaaren kunnassa rima on korkealla. Haluamme
Dialoginen johtaminen
Dialoginen johtaminen Labquality Days 10.2.2017 Sari Tappura Tampereen teknillinen yliopisto Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2015 Lisätiedot: Sirpa Syvänen Tampereen yliopisto www.dinno.fi JHTAMISKRKEAKULU
TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain)
20.7.2011 TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain) (1) Työn kehittävyys Minulla on mahdollisuus ajatella ja toimia itsenäisesti työssäni Minulla on mahdollisuus kehittää itselleni ominaisia
Henkilöstökyselyn yhteenveto
20.2.2017 Oulunkaaren kuntayhtymä Henkilöstökyselyn yhteenveto Henkilöstö, esimiehet ja johto Yhteenveto 1/2 Työhyvinvointi on pääsääntöisesti pysynyt hyvällä tasolla edellisten toimintavuosien tapaan.
Lataa Hoitotyön vuosikirja Lataa
Lataa Hoitotyön vuosikirja 2014 Lataa ISBN: 9789518944570 Sivumäärä: 197 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 28.39 Mb Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristön nopea muutos haastaa jokaisen työpaikan
7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI. Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet
7.5.2012/ LW, SK VARHAISEN TUEN MALLI Varhaisen tuen mallin tarkoitus ja tavoitteet Terveyden ja työkyvyn säilyminen ovat yksi työelämän suurimpia haasteita. Työkyky voidaan kuvata ihmisen voimavarojen
Kannuksen kaupungin henkilöstöpoliittinen ohjelma vuosille 2015-2020
Kannuksen kaupungin henkilöstöpoliittinen ohjelma vuosille 2015-2020 Kaupunginvaltuusto 8.12.2014 Voimaan 1.1.2015 Henkilöstöpoliittinen ohjelma 2015 2020 1 Sisällysluettelo 1 Mikä on henkilöstöpoliittinen
Työelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen Johanna Ahonen 1.9.2015
Työelämän ilmiöt ja työkyvyn tukeminen Johanna Ahonen Työkykyjohtaminen Ilmiöitä Tiedolla johtaminen 2 Ilmiöitä ja huolia yritysten arjessa Kannattavuus, tehokkuus, kasvu "Liikevaihto jää alle budjetin
Potilasturvallisuuskatsaus PTH jaosto 6.3.2014. Maijaterttu Tiainen ylihoitaja, potilasturvallisuuskoordinaattori
Potilasturvallisuuskatsaus PTH jaosto 6.3.2014 Maijaterttu Tiainen ylihoitaja, potilasturvallisuuskoordinaattori Potilasturvallisuuden kehittäminen Sosterissa S o s t e r i n a r v o t Säädöstausta Turvallisuuskulttuuri
Lähi- ja perushoitajien ammattiliitto SuPer
Lähi- ja perushoitajien ammattiliitto SuPer SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan toisen asteen tutkinnon suorittaneiden ja aloille opiskelevien ammattiliitto. Me teemme lähihoitajille
Työurien pidentäminen ja työssä jatkamisen haasteet
Työurien pidentäminen ja työssä jatkamisen haasteet Pauli Forma Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Pohjoisen Forum 23.-24.1.2014 Tutkimus- ja kehittämisjohtaja Keva Työurien pidentäminen Keskustelua työurien
Simo_suun_terveydenhuolto
Kemin kaupunki (c) 2013 TT-Teamex Oy Simo_suun_terveydenhuolto Oliko ajansaanti mielestäsi helppoa? Vastauksia: 44 10% 20% 30% 40% 50% 60% erittäin tyytymätön 6.82% tyytymätön neutraali 6.82% tyytyväinen
KUNTO Muutoskysely Alkukysely
KUNTO Muutoskysely Alkukysely Muutoskyselyn tavoitteena on auttaa organisaation johtoa suunnittelemaan ja seuraamaan muutosprosessia sekä arvioimaan sen vaikutuksia. Muutoskysely tarjoaa henkilöstölle
PERUUTUSPEILIIN KATSOMISTA VAI ETEENPÄIN SUUNTAAMISTA?
PERUUTUSPEILIIN KATSOMISTA VAI ETEENPÄIN SUUNTAAMISTA? Terve yritys pulssikysely ennustaa työhyvinvoinnin tasoa kehityspäällikkö Sabina Brunou sabina.brunou@diacor.fi 5157 PALVELUMME TYÖPAIKOILLE Työhyvinvointipalvelut
Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt
Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt 24.4.2013 Hilkka Myllymäki Hollolan kunta Hyvä mieli on osa työhyvinvointia. Mistä se rakentuu ja kuka siihen voi vaikuttaa? HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma