PÖYTÄKIRJA /2014

Samankaltaiset tiedostot
PÖYTÄKIRJA /2014

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2014

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: kello Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2014

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

Yleisvastaava Kutvonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kutvosta ruuasta.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 03/2015. Aika: Maanantai klo Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B

Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta.

PÖYTÄKIRJA /2014

Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Sihteeri Hiltunen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hiltusta ruuasta.

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn.

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: kello Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

Yleisvastaava Sukura kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Sukuraa ruuasta.

PÖYTÄKIRJA /2012

Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen seuraavaan kokoukseen.

Tiedotusvastaava Kritsos kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kritsosta ruuasta.

PÖYTÄKIRJA /2013

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 07/2015. Aika: klo Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1)

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2014

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 06/2015. Aika: klo Paikka: Porthaninkatu 4 c 48

PÖYTÄKIRJA /2014

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2011

Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1)

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

Tilavastaava Viherkenttä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruuasta.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo Paikka: Lönnrotinkatu 5

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kiitettiin Asianajotoimisto Bird & Birdiä kokouspaikasta ja -tarjoiluista.

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta.

Kiitettiin Yleisvastaava Kutvosta ja jäsen Mark Turusta kokouspaikan tarjoamisesta.

Sihteeri Hellgrén, ulkoasiainvastaava Viherkenttä ja opintovastaava Tukiainen kertoivat saaneensa opintopisteitä.

PÖYTÄKIRJA /2012

Puheenjohtaja Tirkkonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tirkkosta ruoasta.

PÖYTÄKIRJA /2013

Ulkoasiainvastaava Viherkenttä kehotti ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruoasta.

Taloudenhoitaja Ahsanullah kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Ahsanullahia ruuasta.

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2012

Yleisvastaava Krootila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin yleisvastaava Krootilaa ja häntä avustanutta tiedotusvastaava Malea ruoasta.

PÖYTÄKIRJA /2013

Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta.

Todettiin kokouksen olevan laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi.

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

PÖYTÄKIRJA /2011

Todettiin PyKY-syysklassikkoa vietetyn. Paheksuttiin KY:n tuomareita ja jäsen Töyräksen käytöstä.

PÖYTÄKIRJA /2007

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2011

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Puheenjohtaja Hjelt, tiedotusvastaava Kritsos, Hellgrén ja Tukiainen kertoivat saaneensa opintopisteitä.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo

PÖYTÄKIRJA /2013

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus.

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2014

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013

Yleisvastaava Kutvonen kertoi menettäneensä nuoruutensa. Kutvonen kiitti lahjasta.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Opintovastaava Teittinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Teittistä ruuasta.

PÖYTÄKIRJA /2009

PÖYTÄKIRJA /2011

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Puheenjohtaja Karvinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Karvista ruoasta.

Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu.

PÖYTÄKIRJA /2010 PYKÄLÄ RY:N

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin Studia Iuridican pidetyn. Kiitettiin kaikkia puhujia.

Transkriptio:

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 24.2.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt Katariina Järvi Petteri Niemi Emilia Kaikkonen (saapui kohdassa 7.4) 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Rapola avasi kokouksen kello 18:30. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Esityslistan hyväksyminen työjärjestykseksi Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1) 4. Ilmoitusasiat Todettiin Haalaribileitä ja Yhteiselintapaamista vietetyn. Todettiin Finlandia-hiihtoa vietetyn menestyksekkäästi. Onniteltiin taloudenhoitaja Nousiaista hienosta suorituksesta. Ulkoasiainvastaava Niemi kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Niemeä ruuasta. Kiitettiin Teemu Selännettä, Sami Saloa ja Kimmo Timosta hienosta urasta. Todettiin heitä jäätävän kaipaamaan. Onniteltiin kaikkia Suomen olympiamitalisteja. Todettiin Århusin ja Oratorin KV-viikkoja vietetyn. Todettiin ulkoasiainvastaava Niemellä olevan ilmoitusasiaa. Todettiin ulkoasiainvastaava Niemen kulkevan isänsä jalanjäljissä. 1

5. Edellisten pöytäkirjojen tarkistaminen Hyväksyttiin pöytäkirjat 6/2014, 7/2014 ja 8/2014 muutoksin. 6. Tiedotusasiat 6.1 Nettisivujen päivitys Tiedotusvastaava Tervo kertoi nettisivuja päivitetyn. Tervo kertoi päivittävänsä valiokuntien kuvat nettisivuille tällä viikolla. 6.2 Muut tiedotusasiat Tiedotusvastaava Tervo kertoi palvelinprojektin valmistumisajankohdasta. Tervo kertoi jäsentiedotteen lähetettävän seuraavana päivänä. 7. Yleisasiat 7.1 Laskiainen Yleisvastava Hjelt kertoi lipunmyynnin järjestetyn. 7.2 Kertun kepittäjäiset Yleisvastaava Hjelt kertoi Kertun kepittäjäisten järjestelyjen sujuvan hyvin. 7.3 Pykälä-viikon avajaiset Yleisvastaava Hjelt kertoi Pykälä-viikon avajaisten järjestelyjen sujuvan hyvin. 7.4 Sillis Keskusteltiin sillisilmoittautumisesta. Todettiin sillistoimikunnan kokoustavan su 2.3. klo 15:00 yhdistyksen toimistolla. Toivotettiin yhdistyksen puheenjohtaja Emilia Kaikkonen tervetulleeksi hallituksen kokoukseen. 7.5 Vappu Yleisvastaava Hjelt kertoi Vappubileiden järjestelyistä. 7.6 Kerhohuoneiston vaatimat toimenpiteet ja hankinnat Keskusteltiin valiokuntakäytävän oven ja wc:n kunnostamisesta. Keskusteltiin keittiön lavuaarin kunnosta. 2

Keskusteltiin pöytäfutispelin kunnostamisesta. Keskusteltiin kerhohuoneiston lattioiden pinnoitteesta ja tuoleista. 7.7 Muut yleisasiat Keskusteltiin N-sitsien järjestelyistä. Todettiin hallituksen sähköpostilistalla hyväksytyn tarjous koskien Pykälä-viikon tapahtumien bussikuljetuksia. (Liite 2) Kiitettin yhdistyksen puheenjohtaja Emilia Kaikkosta käynnistä. Kokoustauko alkoi kello 21:50. Kokoustauko päättyi kello 22:09. 8. Talous 8.1 HYY:n avustushakemus Taloudenhoitaja Nousiainen kertoi keränneensä avustushakemukseen tarvittavia tietoja ja avustushakemuksen valmistelun sujuvan hyvin. 8.2 Tilavuokrat Myönnettiin kerhotilojen vuokraoikeus yksityishenkilölle la 1.3. klo 17:00-22:00. 8.3 Avustushakemukset Keskusteltiin tulleista avustushakemuksista. 8.4 Yhdistyksen kevätkokous Taloudenhoitaja Nousiainen kertoi yhdistyksen kevätkokoukseen liittyvistä järjestelyistä. 8.5 Menneiden tapahtumien toteumat Ei ollut toteumia. 8.6 Muut talousasiat Todettiin sähköpostilistalla hyväksytyn ansiomerkkitoimikunnan esityksen mukaiset huomionosoitukset. (Liite 3) Taloudenhoitaja Nousiainen kertoi talousasioiden sujuvan hyvin. 9. Opintoasiat 9.1 Seminaarivapaapaikat 3

Myönnettiin vapaapaikka Lakimiesliiton koulutuksen seminaariin Tilinpäätöksen tulkinta ja analysointi pe 14.3. Laura Sarasojalle. 9.2 Studia Iuridica Opintovastaava Järvi kertoi Studia Iuridican aiheesta ja mahdollisista puhujista. 9.3 Lakimiesliiton urailta Todettiin Lakimiesliiton uraillan järjestettävän ma 17.3. Keskusteltiin uraillan järjestelyistä. 9.4 Oppiaineiden suunnittelukokoukset Opintovastaava Järvi kertoi menneistä suunnittelukokouksista. 9.5 Opiskelijaedustajien nimeäminen tiedekunnan elimiin Nimettiin opintoasiaintoimikunnan varsinaiseksi jäseneksi Katariina Järvi ja varajäseneksi Niina Karjunen. Nimettiin stipenditoimikunnan varsinaiseksi jäseneksi Ville Saarinen ja varajäseneksi Lauri Hetemäki. 9.6 Muut opintoasiat Opintovastaava Järvi kertoi tulevasta tiedekuntaneuvoston kokouksesta, tiedekuntapäivästä sekä opintoasiaintoimikunnan kokouksesta. Keskusteltiin phuksiviikon ajankohdasta ja tapahtumista. 10. Ulkoasiat 10.1 Tulevat KV-viikot Todettiin Lexin KV-viikon järjestettävän viikolla 11. Päätettiin Lexin KV-viikolle yhdistystä edustamaan lähtevän Linnea Viherkenttä, Julius Viherkenttä, Tarik Ahsanullah, Camilla Antila, Riku Saarinen, Ville Limnell, Joonas Koskivirta, Tio Tikka ja Petteri Niemi. Puheenjohtaja Rapola kertoi Lexin vuosijuhlaviikonlopun majoituspaikoista. 10.2 LKS- -sitsit Todettiin LKS- -sitsien järjestettävän ma 10.3. Ulkoasiainvastaava Niemi kertoi tavanneensa Lääketieteenkandidaattiseuran edustajaa. Niemi kertoi tilaisuuden teeman olevan toogat. 4

10.3 NESU-KY-sitsit Ulkoasiainvastaava Niemi kertoi NESU-KY-sitsien ajankohdasta. 10.4 Pykälän KV-viikko Ulkoasiainvastaava Niemi esitteli KV-viikon alustavaa ohjelmaa. Keskusteltiin KV-sitsien jatkoista. Keskusteltiin Kiljavan varauksesta. Niemi kertoi KV-paidan ja -mitalien suunnittelun sujuvan hyvin. 10.5 Muut ulkoasiat Keskusteltiin vaihtariexcuista. Todettiin vaihtarilounaiden järjestelyjen aloitetun. Velvoitettiin tiedotusvastaava Tervo ottamaan tiedotusankka syliin. Vastaanotettiin kutsu Condus ry:n 10. vuosijuhlaan la 5.4. Päätettiin yhdistystä lähtevän edustamaan opintovastaava Järvi ja yleisvastaava Parkkisenniemi. Vastaanotettiin kutsu Juridiska Föreningen i Uppsalan 170. Vuosijuhlaan 27.9. Vastaanotettiin Boomi ry:n hallituksen esittelykirje. Vastaanotettiin Pelastakaa lapset 1/2014. Vastaanotettiin Kylteri 1/2014. Vastaanotettiin Lakimies 1/2014. Kokoustauko alkoi kello 22:22. Kokoustauko päättyi kello 22:27. 11. Yrityssuhdeasiat 11.1 Vuosijuhlat Sihteeri Hiltunen kertoi vuosijuhlatoimikunnan kokoustaneen su 23.2. Keskusteltiin vuosijuhlien ilmoittautumisjärjestelyistä ja esiintyjästä. Keskusteltiin yhdistyksen 80. vuosijuhlien paikasta. Hiltunen kertoi Tanssi- ja etikettikoulutuksen järjestettävän yhdistyksen kerhohuoneistolla su 30.3. klo 14:00. Hiltunen kertoi tanssikoulutuksen pitävän urheiluvastaava Nurmi ja kulttuurivastaava Vahtera sekä etikettikoulutuksen Julia Parikka ja Riku Saarinen. 5

11.2 Yritystapaamiset Todettiin hallituksen tapaavan Asianajotoimisto Roschierin edustajia ma 3.3. 11.3 Muut yrityssuhdeasiat Keskusteltiin tapahtumien yritysyhteistyöasioista. 12. Muut esille tulevat asiat 12.1 Yhteiselintapaamisen keskustelujen yhteenveto Todettiin Yhteiselintapaamisen olleen onnistunut. Kiitettiin kaikkia järjestelyyn osallistuneita. Hallituksen jäsenet kertoivat omissa ryhmissään keskustelluista aiheista. Todettiin keskustelun korkeakoulupaikkojen lisäämisestä käyvän kuumana ja vaikutustyön olevan tärkeää. Keskusteltiin Yhteiselintapaamisessa käsitellyistä aiheista. 12.2 Valmennuskursitoimikunnan illallinen Keskusteltiin valmennuskurssitoimikunnan illallisen järjestelyistä. 12.3 LKS:n hallituksen tapaaminen Keskusteltiin LKS:n hallituksen tapaamisen järjestelyistä. 12.4 Muut asiat Keskusteltiin hallituksen kesäseminaarin ajankohdasta ja hallituspaidasta. 13. Seuraava kokous Päätettiin pitää seuraava kokous ma 3.3. kello 19:00. 14. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Rapola päätti kokouksen kello 23:47. Pöytäkirjan vakuudeksi Eero Rapola Hallituksen puheenjohtaja Ella Hiltunen Sihteeri 6