MITÄ HEVOSET SYÖVÄT LAITUMELLA Susanna Särkijärvi 1, Oiva Niemeläinen 2, Riitta Sormunen-Cristian 3 ja Markku Saastamoinen 1 1 MTT, Kotieläintuotannon tutkimus, Hevostutkimus, 32100 Ypäjä 2 MTT, Kasvinviljely ja teknologia, E-talo, 31600 Jokioinen 3 MTT, Kotieläintuotannon tutkimus, H-talo, 31600 Jokioinen, etunimi.sukunimi@mtt.fi Tiivistelmä Laidunrehua ei hyödynnetä hevosten ruokinnassa riittävästi. Osittain tämä johtuu tiedon ja ohjeistuksen puutteesta. Ulkomaiset tutkimustulokset ovat huonosti sovellettavissa, joten kotimaista tutkimusta tarvitaan muun muassa kasvilajeista. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) Hevostutkimuksessa Ypäjällä tehtiin kesinä 2007-2008 laiduntutkimuksia hevosilla. Tutkimuskohteina olivat eri nurmiheinäkasvien kasvurytmit ja niiden sopivuus hevoslaitumiin, sadontuotto, rehuarvo ja maittavuus. Vertailussa mukana olivat timotei, nurminata ja ruokonata sekä timotei-nurminata-, timotei-ruokonata- ja ruokonataniittynurmikkaseokset. Syöntihavaintojen perusteella hevosilla oli selkeitä preferenssejä kasvilajien välillä. Maittavimmiksi kasvilajeiksi osoittautuivat tässä kokeessa ruokonata-niittynurmikkaseos ja puhdas timotei. Huonoimmin hevosille maittoi nurminata. Hevoset käyttivät noin 50 % ajastaan syömiseen, mutta välttivät syömistä kuumalla tai sateisella ilmalla. Hevoset käyttivät laidunalaa epätasaisesti, joka johti joidenkin alueiden kulumiseen. Johdanto Laidunnurmia pystyttäisiin hyödyntämään hevosten ruokinnassa huomattavasti nykyistä tehokkaammin. Laidunkausi kestää noin 130 vuorokautta. Suunnitelmallisella laidunruokinnalla hyvin hoidetulla laitumella voitaisiin täyttää 35 % hevosen vuosittaisesta rehuntarpeesta. EquineLife hankkeen yhteydessä tehdyssä tallikyselyssä 81 % tallinpitäjistä ilmoitti hevosten pääsevän laitumelle (Pikkarainen, 2005), mutta tarkasteltaessa laidunaloja havaittiin, että kaikissa tapauksissa alat eivät olleet riittäviä rehuntuotannon kannalta. Joillakin talleilla laidunalat hevosta kohti olivat tarpeettoman suuria. Osittain laidunten huono hyötykäyttö johtunee tiedon ja ohjeistuksen puutteesta. Hevosiin liittyvää laiduntutkimusta on tehty erittäin vähän. Useimmat ulkomailla toteutetut tutkimukset eivät ole suoraan sovellettavissa Suomen olosuhteisiin. Paitsi kasvuolosuhteet, usein myös käytetyt nurmiheinälajit poikkeavat Suomessa käytetyistä. Hevosten laiduntaminen toteutetaan monissa maissa erittäin laajaperäisesti hoidetuilla, monia vuosia vanhoilla ns. kestolaitumilla. Näillä laitumilla kasvusto on monipuolinen, mutta ei välttämättä kovinkaan tehokkaasti satoa tuottavaa. Tutkimustuloksien sovellettavuutta heikentää usein puuttuva tieto laitumen kasvilajistosta tai kasvuston laadusta. Suomessa hevosia laidunnetaan varsinaisilla luonnonlaitumilla vähän. Viljelty ja hoidettu laidun soveltuukin erinomaisesti kesäruokintaan vaativille hevosryhmille, kuten imettävät tammat ja kasvavat varsat. Myös urheiluhevosten ruokinnassa laidunta voitaisiin hyödyntää nykyistä enemmän. Kun uutta laidunta perustetaan, tulee laitumelle valita kasvurytmiltään hevoslaidunnukseen sopivia ja hevosille maittavia heinäkasveja. Laidunpainetta säätelemällä huolehditaan laitumen tuoton ja hevosten tarpeen vastaavuudesta. 16
Hevosten nurmirehut hankkeessa kesällä 2007 2008 selvitettiin mm. hevosten laiduntamista. Tavoitteena oli hankkia uutta tietoa hevoslaitumiin sopivista kasvilajeista. Mielenkiinnon kohteena olivat erityisesti eri nurmiheinäkasvien kasvurytmit ja niiden sopivuus hevoslaitumiin, sadontuotto, rehuarvo ja maittavuus. Laiduntutkimus Ypäjällä Laiduntutkimusta varten perustettiin tutkimuslaidun Ypäjälle (Kuva 1). Laidunalueelle kylvettiin puhtaina kasvustoina timoteita, nurminataa ja ruokonataa. Lisäksi tutkimukseen otettiin mukaan timoteinurminata-, timotei-ruokonata- ja ruokonata-niittynurmikkaseokset. Kasvustot kylvettiin toisiinsa kiinni 10 m leveänä ja 240 m pitkänä kaistana. Kun kaikki koejäsenet kylvettiin neljänä toistona, muodostui kokeen alaksi 5,7 hehtaaria. Alue laidunnettiin kolmessa lohkossa, joilla jokaisella oli 24 kasvustokaistaa hevosten valittavissa syötäväkseen. Laiduntaminen aloitettiin ensimmäisenä koekesänä 18.7.2007 ja toisena koekesänä 15.5.2008. Kymmenen suomenhevostammaa laidunsi yhdellä lohkolla noin kaksi viikkoa eli paluu samalla lohkolle tuli kuukauden välein. Nurmimassan määrä arvioitiin niittämällä nurmikaista ennen laiduntamisen aloittamista ja heti laidunnuksen jälkeen. Laidunnuksen aikaista nurmen kasvua ei määritetty. Lisäksi tehtiin havaintoja kasvuston korkeudesta ja peittävyydestä sekä hylkylaikuista. Eri kasvustojen kemiallinen koostumus määritettiin. Kerranteet, joissa jokaisessa 6 koejäsentä Suoja-alue - - - - - - Lohko III - - - - - - - - - - - - - - - ja portti Koejäsenet 1 2 3 4 5 6 3 5 4 1 6 2 6 4 1 5 2 3 5 2 4 1 3 6 - - - - - - Huonon kasvuston takia kokeesta poistettu alue - - - Kivennäiset ja suola Laidunlohkot joissa 4 kerrannetta - - - - - - Lohko II - - - - - - - - - - - - - - - 64 m 1 2 3 4 5 6 3 5 4 1 6 2 6 4 1 5 2 3 5 2 4 1 3 6 X 10 m - - - - - - Lohko I - - - - - - - - - - - - - - - Juottopaikka 1 2 3 4 5 6 3 5 4 1 6 2 6 4 1 5 2 3 5 2 4 1 3 6 1. Timotei 3. Ruokonata 5. Timotei+Ruokonata 2. Nurminata 4. Timotei+Nurminata 6. Ruokonata+Niittynurmikka Kuva 1. Ypäjän hevoslaidunkokeen kenttäkartta. Eri kasvilajien maittavuutta arvioitiin tarkkailemalla mitä kasvustokaistoja hevoset valitsivat syödäkseen. Syöntikäyttäytymisen havainnointi aloitettiin aina pari päivää sen jälkeen, kun hevoset oli päästetty uudelle lohkolle. Havainnointia tehtiin jokaisella lohkolla 8 tuntia. Havainnot tehtiin viiden minuutin välein, jolloin merkittiin ylös millä kasvustokaistalla kukin hevonen söi. 17
Laidunkasvien maittavuus Kesällä 2007 hevoset kuluttivat eniten aikaa syömiseen ruokonata-niittynurmikka- ja timoteikoejäsenillä. Nämä edustivat 21 ja 20 % kaikista syöntihavainnoista. Vähiten aikaa hevoset käyttivät nurminata- ja timotei-nurminatakoejäsenten syömiseen. Kesän 2008 maittavuustulokset vastasivat kesän 2007 tuloksia. Ruokonata-niittynurmikan syöntihavaintoja oli 26 % kaikista syöntihavainnoista. Timotei ja puhdas ruokonata edustivat 19 ja 17 % havainnoista. Nurminata ja sen seoskasvusto olivat jälleen heikoimmin maittavaa. Kesän 2007 seurantatulosten perusteella tarkensimme käyttäytymisseurantaa niin, että laitumen eri kerranteet otettiin huomioon. Halusimme seurata, miten ruokonata-niittynurmikan yhden koejäsenen sijainti suojakaistan vieressä vaikuttaa sen saamaan havaintomäärään ja vääristääkö se maittavuustuloksia. Samalla pystyimme seuraamaan hieman tarkemmin laidunalueen käyttöä yleensäkin. Kun maittavuustuloksia tarkasteltiin niin, että suojakaistan viereinen kerranne jätettiin laskennasta kokonaan pois, tilanne muuttui itse asiassa vieläkin enemmän ruokonata-niittynurmikkaa suosivammaksi. Myöskään muiden koejäsenten osalta tulokset eivät poikenneet koko aineiston tarkastelusta. Kuvassa 2 on yhdistetty syöntitarkkailuhavainnot kesiltä 2007 ja 2008. % Syömiskäyttäytymishavainnot koejäsenittäin 30 % 25 % 26 % 20 % 19 % 17 % 15 % 10 % 12 % 10 % 15 % 5 % 0 % Timotei Nurminata Ruokonata Timotei/nurmin Timotei/ruokon Ruokonata/niittyn Kuva 2. Eri kasvilajien ja seosten osuus syöntihavainnoista (%). Laidunalueen käyttö Käyttäytymistarkkailun aikana hevosten sijainti rekisteröitiin myös silloin, kun ne eivät syöneet. Suuren osan muusta kuin syöntiajasta hevoset oleskelivat suojakaistalla, jolla myös juomapaikka, kivennäisastia ja portti sijaitsivat. Suojakaista oli laitumen tallin puoleisessa päässä. Kun hevoset eivät syöneet, ne viettivät 33 44 % ajastaan suojakaistalla. Hevoset käyttivät 6 7 % syöntiin käytetystä ajasta suojakaistalla. Kesän 2008 tarkkailussa otettiin huomioon myös laitumen kerranne. Heti suojakaistaa seuraava varsinainen koejäsen oli ruokonata-niittynurmikka, jolla hevoset viettivät noin 25 % muusta kuin syöntiin käytetystä ajasta (ns. lepoaika). Mitä kauemmas portista tultiin, sitä pienemmäksi kävi kunkin koejäsenen osuus lepoajan havainnoista. Yhteensä hevoset viettivät suojakaistalla ja lähimmällä kerranteella 18
63 % kokonaislepoajastaan ja 48 % kokonaisajastaan. Hevoset viettivät paljon aikaa oleskeluun myös aivan laitumen toisessa päässä, mutta eivät juurikaan keskimmäisillä kerranteilla. Syöntihavainnot jakautuivat varsinaisella koealueelle siten, että hevoset käyttivät noin kolmanneksen syöntiajastaan 1. kerranteella, kolmanneksen 4. kerranteella ja kolmanneksen 2. ja 3. kerranteella yhteensä. Silmämääräisesti tarkasteltuna nurmikasvustoa oli todellakin usein eniten jäljellä juuri laitumen keskiosissa, mutta ruokonata-niittynurmikka- ja timoteikoejäsenet oli yleensä syöty tarkkaan myös täällä. Vaikka hevoset selkeästi tekivät valintoja syönnin suhteen, hylkylaikkuja ei alueelle kuitenkaan muodostunut. Pohdintaa Nurmikasvien maittavuuden osalta tulokset olivat kohtalaisen yksiselitteisiä. Hevoset selvästi halusivat käyttää aikaansa syöden ruokonata-niittynurmikkaa ja timoteita. Silmämääräiset havainnot kasvustoista tukivat seurantatuloksia. Periaatteessa syöntiaikaan perustuva seurantamenetelmä ei kuitenkaan kerro mitään siitä, mitkä ovat todelliset eri kasvilajien ja seosten syöntimäärät. Hevoset näyttivät nyhtävän hyvin lyhyitäkin kasvustoja, jolloin ne ehkä tyydyttivät varsinaisen ravinnontarpeensa jollain muulla, rehevämmällä kasvustolla. Tätä teoriaa tukevat ainakin Naujeckan ym. (2005) havainnot hevosen pyrkimyksestä maksimoida energiansaantinsa laiduntaessaan. Kasvilajien preferenssin suhteen samankaltaisia tuloksia on saatu muissakin tutkimuksissa. Archerin (1973) tutkimuksessa suosituimpia kasvilajeja olivat englannin raiheinä, koiranheinä, timotei ja ruokonata ja samaisen tekijän toisessa tutkimuksessa (Archer, 1978) punanata, ruokonata ja koiranheinä. Preferenssi ei näyttänyt vaihtuvan kasvukauden tai vuoden mukaan, mutta yksilöiden välillä oli selviä eroja. Hevoset myös haluavat säilyttää vaihtelua ruokavaliossaan (Archer, 1973), mikä selittää sen, että ne edelleen söivät koko ajan myös huonommin maittavia kasvilajeja. Koska tarkoituksena oli nimenomaan tutkia kasvilajien ja seosten maittavuutta, laidunpaine pidettiin tarkoituksella pienenä (0,5 ha/hevonen/kausi). Näin hevosilla oli koko ajan todellinen mahdollisuus valita, mitä ne halusivat syödä. Tällä koeasetelmalla emme kuitenkaan pystyneet selvittämään, missä määrin tiettyjen kasvilajien huonompi maittavuus oikeastaan rajoittaa syöntiä. Hevoset käyttivät noin 50 % tarkkailuajasta syömiseen ja 50 % muuhun toimintaan ja lepäämiseen. Syömiseen kulutettu aika oli hieman lyhyempi, kuin esimerkiksi varsallisten tammojen osalta raportoitu 70 % (Crowell ym., 1985; Martin-Rosset ym., 1978). Tämä onkin luonnollista, koska kokeessa käytettiin joutilaita tammoja, joiden ravinnontarve on oleellisesti edellä mainittuja pienempi. Kokonaissyöntiaikoja ei myöskään mitattu, vaan raportoidut tulokset perustuvat valikoituun otokseen. Havaintojaksot saattoivat olla eri pituisia ja eri aikaan päivästä, koska oleellista oli tehdä tarkkailua silloin, kun hevoset söivät. Erityisen paahteisina tai sateisina päivinä hevoset saattoivat viettää tuntikausia lähinnä seisten. Hevoset välttävätkin syömistä äärimmäisissä sääolosuhteissa (Martin-Rosset ym., 1978) Hevoset suosivat joitakin osia laitumesta, ja joillakin osilla ne vain kävivät syömässä. Erityisen paljon aikaa hevoset viettivät suojakaistalla ja laitumen tallin puoleisessa päässä, jossa myös sijaitsi hevosille tärkeitä toimintoja. Oleskelualueet olivat kokeen loputtua erittäin pahoin kuluneet ja kasvusto tuhoutunut. Todennäköistä on, että oleskelualueelle päätyy myös suuri osa hevosten jätöksistä. Ravinteet ovat vaarassa päätyä ympäristöön, kun talteenottoa kasvustoon ei tapahdu. Maaston kulumista voisi vähentää, jos juottopaikat ym. sijoitettaisiin hajalleen, mutta kulumista tapahtuisi silloin useassa kohdassa. Toinen mahdollisuus on varautua kulumiseen esimerkiksi valitsemalla tällaiselle alueelle erityisen hyvin kulutusta kestävä kasvilaji. Laidunlohkon muodolla voi myös olla vaikutuksensa hevosten liikkumiseen alueella. 19
Johtopäätökset Syöntihavaintojen perusteella hevosilla on selkeitä preferenssejä kasvilajien välillä. Maittavimmiksi kasvilajeiksi osoittautuivat tässä kokeessa ruokonata-niittynurmikkaseos ja timotei. Huonoimmin hevosille maittoi nurminata. Hevoset käyttivät noin 50 % ajastaan syömiseen, mutta välttivät syömistä kuumalla tai sateisella ilmalla. Hevoset käyttivät laidunalaa epätasaisesti, joka johti joidenkin alueiden kulumiseen. Laidunlohkon muotoon ja toimintojen sijoitteluun tulisi kiinnittää huomiota kulumisen vähentämiseksi. Lähteet Archer, M. 1973. Grass Forage Sci. 28, 3: 123 128. -. 1978. J. Brit. Grassl. Soc. 33, 4: 239 243. Crowell Davis, S.L., Houpt, K.A., Carnevale, J. 1985. J.Anim.Sci. 60, 4: 883 889. Martin Rosset, W., Doreau, M., Cloix, J. 1978. Ann.Zootech. 27, 1 : 33 45. Naujecka, A., Hilla, J., Gibb, M. J. 2005. Appl. Anim. Beh. Sci. 90: 49 63. Pikkarainen, M. 2005. Hevosten hyvinvointi ja lajinmukainen käyttäytyminen sekä niiden toteutuminen suomalaisilla talleilla. Opinnäytetyö, Hämeen ammattikorkeakoulu, Mustiala. 41 s. http://www.equinelife.fi/files/opinnayte_hevostenhyvinvointi.pdf. 20