Perusopetuksen vuosisuunnitelmien kehittämistavoitteet 2015 2016. Alue 1



Samankaltaiset tiedostot
Perusopetuksen vuosisuunnitelmien kehittämistavoitteet Koulu

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa

Perusopetuksen lukuvuosisuunnitelmat

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE

Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

Koulun nimi lukuvuosi Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus

JOROISTEN YHTENÄISKOULU - HANKEPROSESSI

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Lukuvuoden painopistealueet: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, kulttuurinen osaaminen ja vuorovaikutustaidot

Oppilaiden osallisuustiimi. Lukuvuoden arviointi ja lukuvuoden tavoitteet

TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TUORSNIEMEN KOULU TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle

SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI

Opiskeluhuoltoryhmä. Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus

Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely

VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA

Naistenmatkan koulun toimintakulttuuri ja oppimisympäristöt

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa

Itsearviointi ja laadunhallinta

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus. Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

Luokka A

Opetushenkilöstö Punkaharju

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä

Ketolanperän koulu. Liikkuva koulu voi hyvin!

1 Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön tavoitteet Yhteiset tavoitteet Peruskoulun tavoitteet Lukion tavoitteet...

Liikkuvan koulun johtaminen -rehtorin näkökulma. Antti Blom, Varkaus,

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta

OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN JA MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Vaasan työpajan keskustelun teemoja

TUPOKSEN YHTENÄISKOULUN TAPAHTUMAKALENTERI LV

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa

Millaista liikennekasvatusta toteutat työssäsi?

Tunti liikuntaa koulupäivään! Lisää liikettä organisoimalla rehtori Ville Laivamaa

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus

Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS

ITÄ-SUOMEN SUOMALAIS-VENÄLÄISEN KOULUN VISIO

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA

KOKO KOULUYHTEISÖ MUKANA HANKKEESSA? Liikkuva koulu seminaari

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta

SIMO JANUARY 08, 2015

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

KOULUNUORISOTYÖ & OSALLISUUS KOKKOLA

Vetelin kunnan OPS-kyselyn yhteenveto. Arvoilta vanhempainilta

NUORISOTYÖ KOULUSSA. Sivistyslautakunnan kokous Alavieska

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta

OPPILASKUNTAKANSIO SASTAMALAN KAUPUNKI

Arvoja vahvistavista toimintamuodoista päätetään vuosittain ja ne kirjataan koulun lukuvuosisuunnitelmaan.

Paikallisen opetussuunnitelmatyön tukikoulutus

Joensuun seudun opetussuunnitelma. Keskeiset uudistukset

LUOKKATUNNIT OPS YLÄKOULUN NÄKÖKULMASTA

Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen hankkeen tulokset. Raimo Salo, Oulun kaupungin opetustoimi

Pedagogiset iltapäivät

Yläkoulun samanaikaisopetus: iloja ja haasteita aineenopettajan ja erityisopettajan yhteistyössä

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT

Mitä se tarkoittaa käytännössä?

KIVISTÖN KOULUN VANHEMPAINILTA

½-veson OPS-työpaja Liipola-Kaikuharjun koulun henkilökunta

Vinkkejä vanhempainiltoihin ja vanhempien osallisuuteen

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmatyön tuki -koulutuskokonaisuus

Pedagogiset iltapäivät

Esiopetuksen työ- ja arviointisuunnitelmat Kasvatus- ja sivistysltk

Painopistealueet ja kehittämiskohteet sekä toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset 2014:

Lukuvuonna tehdyt OPS-muutokset:

Kouvolan kaupungin JOPOt

SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Oulu

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

Toimintakulttuuri kehittyy opetussuunnitelman uudistumisen kautta yhteisin tavoittein ja yhdessä toimien

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Kajaani

Transkriptio:

Alue 1 Alue 2 Alue 3 Alueyhteistyössä - toiminnallisten alueiden oppilaskuntien ja niiden hallitusten yhteistyön kehittäminen: oppilaskuntatoiminnan vuosikello, yläkoulujen hallitusten vierailu alakouluissa, panos nivelyhteistyössä, mukana oman koulun toimintakulttuuriin kuvaamisessa - opetussuunnitelmauudistuksen valmistelu aluetasolla (aktiivinen arki) Alueyhteistyössä - Alueellinen yhteistyö OPS 2016 työssä - Aktiiviseen arkeen tähtäävät hankkeet ja projektit alueen kouluissa: Liikkuva koulu, Tuhat -hanke, Pro koulu jne. Alueyhteistyössä - opetussuunnitelmayhteistyö (aktiivinen arki) - tasa-arvohanke - toimintakulttuurin kehittäminen yhteistyössä alueen (erityisesti lähialueen koulut) koulujen kanssa

Koulut Yhtenäiskoulut Alueyhteistyössä Yksikössä: Kiihtelysvaara Alueen yhteiset kokoukset ja kilpailut, päätetään tarkemmin syyskuun aluekokouksessa. Oppilashuollon käytänteiden hiominen ja OPS yhteistyö. Uimaharju opetussuunnitelmayhteistyö tasa-arvohanke toimintakulttuurin kehittäminen yhteistyössä alueen (erityisesti lähialueen koulut) koulujen kanssa Eno opetussuunnitelmayhteistyö tasa-arvohanke toimintakulttuurin kehittäminen yhteistyössä alueen (erityisesti lähialueen koulut) koulujen kanssa Tuupovaara opetussuunnitelmayhteistyö tasa-arvohanke toimintakulttuurin kehittäminen yhteistyössä alueen (erityisesti lähialueen koulut) koulujen kanssa Oppilaskunta- ja tukioppilastoiminta. Uutena välkkäritoiminta. yhtenäisen toimintakulttuurin kehittäminen toimintakulttuuria kehitetään yhteistyössä Enon koulun kanssa (yhteiset opettajat, hallinto, oppilashuolto) Hallinnon toimintoja yhdenmukaistetaan vahvuuksia hyödyntämällä (esim. hallinnon lomakkeisto) toimintakulttuurin kehittämisessä huomioidaan OPS 2016 yhtenäisen toimintakulttuurin kehittäminen toimintakulttuuria kehitetään yhteistyössä Uimaharjun koulun kanssa (yhteiset opettajat, hallinto, oppilashuolto) Hallinnon toimintoja yhdenmukaistetaan vahvuuksia hyödyntämällä (esim. hallinnon lomakkeisto) toimintakulttuurin kehittämisessä huomioidaan OPS 2016 Yhteisöllinen toimintakulttuuri TVT opetuksessa, PedaNetin aktiivinen käyttö / koulutus Oppilashuollon tukipalvelujen tehokkaampi käyttö kasvatustyössä OPS 2016 käyttöön, oppimateriaalien uusiminen ja kouluttautuminen

Yläkoulut Pataluoto Lyseon peruskoulu Toiminnallisten alueiden oppilaskuntien ja niiden hallitusten yhteistyön kehittäminen: oppilaskuntatoiminnan vuosikello, yläkoulujen hallitusten vierailu alakouluissa, panos nivelyhteistyössä, mukana oman koulun toimintakulttuuriin kuvaamisessa Opetussuunnitelmauudistuksen valmistelu aluetasolla - toiminnallisten alueiden oppilaskuntien ja niiden hallitusten yhteistyön kehittäminen: oppilaskuntatoiminnan vuosikello, yläkoulujen hallitusten vierailu alakouluissa, panos nivelyhteistyössä, mukana oman koulun toimintakulttuuriin kuvaamisessa -opetussuunnitelmauudistuksen valmistelu aluetasolla Nivelvaiheyhteistyötä jatketaan ja kehitetään alakoulujen kanssa sekä toisen asteen oppilaitosten kanssa Oppilaskunnan toiminta selkiytetään ja hallituksen kokoonpano uudistetaan -kouluyhteistyötoimikunnan toimintaa kehitetään -oppilaiden omatoimisuutta ja aktiivisuutta kannustetaan kaikin mahdollisin keinoin - yhteisöllisen ja positiivisen toimintakulttuurin vahvistaminen ProKoulu-toimintamallin avulla - opetusteknologian käytön lisääminen - Kehittäjäkouluverkosto Majakan toiminnan käynnistäminen: henkilöstön osaamisen vahvistaminen ja kouluhyvinvoinnin lisääminen - kansainvälinen toiminta: uusi Erasmus+-hanke hyväksytty - ev.lut.seurakunnan ja nuorisotoimen kanssa yhteistyö jatkuu, viikoittainen näkyvyys koululla - resurssien joustava käyttö:9.luokkien ryhmittelyt, pienryhmät Pielisjoki Aktiivinen arki Opetussuunnitelmatyö Aktiivinen arki: Erikoisluokat (LUMA, musiikki), oppilaskunta- ja tukioppilastoiminta (oppilaskuntien työryhmät), tiimit ja luokkatasotyöryhmät säännöllisesti, tyhy-toiminta, TVT:n kehittäminen ja kouluttaminen, KiVa-koulu, TUHAT-hanke, Liikkuva koulu, ENO-verkkokoulu, Erasmus-hanke, kerhohanke, K9-kortti oppilaille Wilman käytön aktiivinen kehittäminen esim. koulun

Pyhäselkä - Nivelpalaverit toisen asteen ja alakoulujen kanssa - Yläkoulun esittely alakouluissa - Lukiovierailut Alakoulut Hammaslahti - Alueellinen yhteistyö OPS 2016 työssä - Aktiiviseen arkeen tähtäävät hankkeet ja projektit alueen kouluissa: Liikkuva koulu, Tuhat -hanke, Pro koulu jne. kurinpitotoimien kirjaaminen Wilmaan. Tiedottaminen: Wilma, koulun kotisivujen kehittäminen ja muu viestintä (kouluviestit, vuosikertomus ym) Opetussuunnitelmatyö etenee kaupungin antamien suunnitelmien ja aikataulujen mukaisesti, ainekohtaiset vesot - Opettajien täydennyskoulutuksen mahdollistaminen ja tukeminen - Koulutusten annin jakaminen kollegoille esim. learnin cafe/kk - Educa messuille osallistumisen mahdollistaminen -Oppilaskunnan ja tukioppilaiden aktiivitoiminta - KYT toiminnan kehittäminen - Vanhempainvartit - Ops työskentely pedanetissa - TYHY toiminna ylläpitäminen - Tasa-arvo- hanke jatkuu 1.-luokalaisilla - Oppilashuollon ajoittaminen, oikea-aikaisuus - Liikkuva koulu, Tuhat- hanke välkkäri- ja välinevuokraamotoimintoineen yhdistää eri- ikäiset oppilasryhmät toimimaan yhteistyössä - Yhteistyötä tehdään urheiluseuran kanssa ja liikuntapäivät järjestetään syksyllä ja keväällä. Tavoitteena vakiinnuttaa liikunta myös oppilaiden vapaa-aikaan - Yhteinen ponnistus marrasmyyjäisiin on syyslukukauden kohokohta - Monipuolinen kerhotoiminta ja yhteistyö vanhempainyhdistyksen kanssa - Teemalliset vanhempainillat syksyllä ja keväällä

- Oppilaskuntatoiminta koulun tapahtumien keskiössä - Juhlat ja muut tapahtumat yhteisön yhdistäjänä - Erilaisuuden hyväksyminen, kaverioppilastoiminta ym. - (Koti)kansainvälisyyden toimet: esim. japanilaisen opettajan vierailu koulussa marras-joulukuun vaihteessa kahden viikon ajan, UNICEF-kävely jne. Heinävaara - opetussuunnitelmayhteistyö - tasa-arvohanke - toimintakulttuurin kehittäminen yhteistyössä alueen (erityisesti lähialueen koulut) koulujen kanssa Iiksenvaara opetussuunnitelmatyö aktiivinen arki - oppilashuoltokäytänteet tutuiksi toimintatavoiksi - joustavat ryhmittelyt eri oppiaineissa - TUHAT-hanke - lukukoirakokeilu pienluokassa - aktiivinen oppilaskuntatoiminta - koulun kerhotoiminta - yhteistyötä iltapäiväkerhon kanssa - päiväkodin kanssa tehtävä yhteistyö opetussuunnitelma aktiivinen arki - Liikkuva koulu - Tuhat-hanke - Pro-koulu Kanervala Louhioja -toiminnallisten alueiden oppilaskuntien ja niiden hallitusten yhteistyön kehittäminen: oppilaskuntatoiminnan vuosikello, yläkoulujen hallitusten vierailu alakouluissa, panos nivelyhteistyössä, mukana oman koulun toimintakulttuuriin kuvaamisessa -opetussuunnitelmauudistuksen valmistelu aluetasolla -opetussuunnitelmayhteistyö -tasa-arvohanke - yhteistyö Kanervalan päiväkodin kanssa jatkuu; liikuntasali, konsertit, näyttelyt, vierailut puolin ja toisin - lähialueyhteistyö, alue 1 ja erityisesti Noljakka/Marjala -Opetussuunnitelmatyö etenee ops-prosessinohjaajan johdolla. -Tasa-arvohanketta jatketaan suunnitelman mukaan.

toimintakulttuurin kehittäminen yhteistyössä alueen (erityisesti lähialueen koulut) koulujen kanssa Marjala - toiminnallisten alueiden oppilaskuntien ja niiden hallitusten yhteistyön kehittäminen: - oppilaskuntatoiminnan vuosikello - yläkoulujen hallitusten vierailu alakouluissa - panos nivelyhteistyössä, mukana oman koulun toimintakulttuuriin kuvaamisessa - opetussuunnitelmauudistuksen valmistelu aluetasolla - säännölliset rehtorikokoukset aluetasolla -Koulujen yhteistoimintaa kehitetään yhdessä Enon koulun kanssa mm luokkavierailujen muodossa. Yhteistyön merkitys korostuu nivelvaiheessa yläkouluun siirryttäessä. - yhteisen keskustelukulttuurin kasvattaminen elokuun ulkomaanmatkalla - oppimisympäristön kehittämiseen varataan puolikas Veso-päivä kevätlukukaudella 2016 - OPS:an tuomat näkökulmat yhteisöllisen toimintakulttuurin edistämiseksi - työyhteisön toimivuuden arviointi ja kehittäminen ( ensimmäinen kehittämistapaaminen 1.9.2015) - Vanhempainyhteistyötoimikunta Marjakan ja koulun välisen yhteistyön kehittäminen - kummitoiminta - päiväkotiyhteistyö - työparitoiminta - oppilaat tutuksi kaikille opettajille ja päinvastointoiminta - yhteisölliset koulun yhteiset tapahtumat (mm. pajapäivä, Vihreä lippu-päivä) - toimintakulttuurin edelleen kehittäminen yhteisölliseen suuntaan Mutala - toiminnallisten alueiden oppilaskuntien ja niiden hallitusten yhteistyön kehittäminen: oppilaskuntatoiminnan vuosikello, yläkoulujen hallitusten vierailu alakouluissa, panos nivelyhteistyössä, mukana oman koulun toimintakulttuuriin kuvaamisessa - opetussuunnitelmauudistuksen valmistelu aluetasolla Mutalan koululla toimitaan Varkon kehittämistavoitteiden mukaisesti koulun resurssien sallimissa puitteissa (ks. myös kohta 2.): - Yhteisöllinen toimintakulttuuri - Yrittäjyyskasvatus - TVT

- Kolmiportainen tuki - Opiskeluhuolto - Kansainvälisyys - Koulutus kannattaa - Lasten ja nuorten kulttuuripolku Nepenmäki ja Niinivaara Nepenmäen ja Niinivaaran koulu osallistuvat aktiivisesti alueelliseen opetussuunnitelmatyöhön. Aktiivinen arkitoiminta alueellisesti tehdään osallistumalla Liikkuva koulu- ja Tuhat-hankkeisiin yhdessä monien muiden alueen koulujen kanssa. Alueen yhteisinä hankkeina ovat myös ProKoulu-tutkimushanke. ProKoulu-toiminnassa luodaan lukuvuoden aikana käyttäytymisodotukset eri tiloihin ja tilanteisiin. ProKoulutiimissä on edustettuna monipuolisesti Nepenmäen ja Niinivaaran koulun henkilökuntaa. Tiimi toimii sekä ProKouluettä KiVa-koulutoiminnassa koulun suunnittelijana ja koordinoijana. Sairaalaopetuksessa toimii rinnalla oma, erityinen ProKoulu-toiminta, jolla luodaan omat toimintasäännöstöt sairalaaopetuksen tarpeisiin. Niittylahti Aktiivinen arki - Tuhat hanke - Pro koulu - Osallistuminen OPS2016 työhön. - Vanhempien osallisuuden vahvistaminen ja siihen liittyvien hyvien käytänteiden jakaminen alueen päivähoidossa ja kouluissa. Noljakka - toiminnallisten alueiden oppilaskuntien ja niiden hallitusten yhteistyön kehittäminen: oppilaskuntatoiminnan vuosikello, yläkoulujen hallitusten vierailu alakouluissa, panos nivelyhteistyössä, mukana oman koulun toimintakulttuuriin kuvaamisessa Aktiivinen arki ja yhteisöllinen toimintakulttuuri - Pitkä välkkä ja sen toiminnallisuus - Pro-koulu: Odotetun käyttäytymisen palkitseminen - KiVa koulu, painotus 1. ja 4.-luokilla - Oppilaskunnan toiminta - Koulun kerhot - KET-viikko - Jatketaan yhteisöllisen, turvallisen ja myönteisen koulukulttuurin kehittämistä. - Koulun oppilaskunnan roolia toimintakulttuurin kehittämisessä vahvistetaan oppilaskunnan järjestämin tempauksin ja yhteisin tapahtumin (oppilaiden

- opetussuunnitelmauudistuksen valmistelu aluetasolla osallisuus/itseohjautuvuus/vastuullisuus). - Otetaan luokissa yhteiset pelisäännöt esille lomien jälkeen, myös ruokailukäyttäytymisen pelisääntöjen kertaus lomien jälkeen. Henkilökunta kertaa yhteiset toimintatavat ja pelisäännöt tiimeissä. Pidetään yllä myönteistä oppimisilmapiiriä ja vuorovaikutusta hyviä tapoja unohtamatta. Pidetään luokissa Kiva Koulu-tunteja kiusaamisen ennaltaehkäisyn tukena. - Kehitetään koulun tiimitoimintaa (koko henkilökunnan yhteistyön, yhteistoiminnan ja osallisuuden vahvistaminen). - Kokeillaan joustavia opetusryhmittelyjä ja kehitetään tiimiopettajuutta. - Koulun erityisopetuksen kehittäminen - Kehitetään koulun pajapäivätoimintaa uuden OPS:n hengessä, järjestetään kaksi pajapäivää / lukukausi (yhteisöllisyyden ja yhteistoiminnallisuuden vahvistaminen). Rantakylä -toiminnallisten alueiden oppilaskuntien ja niiden hallitusten yhteistyön kehittäminen: oppilaskuntatoiminnan vuosikello, yläkoulujen hallitusten vierailu alakouluissa, panos nivelyhteistyössä, mukana oman koulun toimintakulttuuriin kuvaamisessa -opetussuunnitelmauudistuksen valmistelu aluetasolla Reijola - Yhteistyö nivelvaiheissa - yhteistyö opetussuunnitelmatyössä - Yhteistyö Pro-kouluhankkeessa -hyvinvoiva koulu hyvinvoiva työyhteisö: *oppilaskuntatapahtumat *henkilökuntatapahtumat * työkahvila tukemassa työnohjauksellisesti henkilökuntaa työssä jaksamisessa -Yhteistyö päiväkodin kanssa -Tilojen yhteiskäyttö -Päiväkodin eskareiden kutsuminen tilaisuuksiin -Yhteistyö kirjaston ja seurakunnan kanssa -Yhteistyö IP-kerhon kanssa -Yhteinen päivänavaus viikoittain

Rekivaara Suhmura -Alueellinen yhteistyö opetussuunnitelmatyössä -Aktiivinen arki Aktiivinen arki : -Tuhat hanke -Liikkuva koulu -Pro-koulu Aktiivinen arki: -ProKoulu- toiminnan jatkaminen -KiVa koulutoiminnan jatkaminen -Liikkuva koulu- hankkeen jatkaminen -Tuhat- hankkeen jatkaminen -Yrittäjyyskasvatus -TVT-teknologiaan panostaminen, toimiva langaton verkko > omien laitteiden käyttö Aktiivinen Arki -Tuhat hanke ja liikkuva koulu; välituntitoiminnan edelleen kehittäminen -oppilaskuntatoiminnan kehittäminen - Kiva-koulu -Pro-koulu; jatkuu -Aktiivinen kerhotoiminta; koulun omat kerhot, Kansalaisopisto, 4-h sekä Suhmuran Vekan kerhot Henkilökunnan työhyvinvointi Utra -toiminnallisten alueiden oppilaskuntien ja niiden hallitusten yhteistyön kehittäminen: oppilaskuntatoiminnan vuosikello, yläkoulujen hallitusten vierailu alakouluissa, panos nivelyhteistyössä, mukana oman koulun toimintakulttuuriin kuvaamisessa -opetussuunnitelmauudistuksen valmistelu aluetasolla - liikkuvat kokoukset ; pyritään liikkumaan yhdessä joka toinen viikko - Aktiivinen osallistuminen Kapauksen toimintaan -koulun positiivinen ilmapiiri - Uudet rehtori- ja apulaisjohtajajärjestelyt, tiimitoiminnan edelleen kehittäminen lukuvuoden 2015-16 tiimit: OPS, Liikkuva Koulu, Oppilaan tuki, TVT ja Oppimisympäristöt ja järjestelyt Apulaisjohtajien toimenkuvat sovittu ja esitelty henkilöstölle, näkyvillä ilmoitustaululla. Tiimeille valittu johtajat ja tiimien tehtävät on sovittu.

Tiimit kokoontuvat yt-ajalla kolmen viikon välein. Palavereista tehdään muistiot. Tiimien johtajat kuuluvat rehtorin ja apulaisjohtajien kanssa koulun suunnitteluryhmään. Kehitetään tiimien ja suunnitteluryhmän ehdotuksista ja päätöksistä tiedottamista. -yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksen edistäminen erilaisin toimenpitein, esim. oppilaskuntatoiminta, pelikaveritoiminta - erityisen tuen oppilaiden ja yleisopetuksessa opiskelevien oppilaiden yhteiset pelituokiot, integraatio, yhteiset oppitunnit, kummitoiminta, välkkäritoiminta,lisäksi paja- ja liikuntapäivät sekä erilaiset juhlat ja tapahtumat

Koulut Yhtenäiskoulut 1. Lasten ja nuorten kulttuuripolku osana koulun arkea 2. Kiusaamisen ennaltaehkäisy ja vähentäminen osana koulun arkea (varko ltk velvoittanut 19.2.2015 13) 3. Opetusteknologia osana koulun arkea Yhtenäiskoulujen ja yläkoulujen tavoite: 4. STEP Y-askelin tulevaisuuden työelämään, yrittäjyyskasvatus koulun arjessa Kiihtelysvaara Koulun kulttuurivastaava työstää lukuvuoden aikana. KiVa koulun käytänteet. Molemmissa yksiköissä omat koordinaattorit. Alakoulussa Anna Hirvonen, yläkoulussa Sari Miettinen. Koulun opetusteknologia on jäänyt jälkeen nykypäivän tarpeista. Päivittämiselle on suuri tarve. Vähäinen laitteisto on vaihtelevan ikäistä ja osa elinkaarensa lopulla. Myös uusia opetusohjelmistoja kaivataan ja henkilöstölle koulutusta. Koordinoidaan yrittäjyyskasvatuksen koordinoivat opettajan kautta, Ninja Tuupainen ja Jouni Partti. Uimaharju - osallistutaan aktiivisesti Kulttuurin Virta - hankkeen tarjontaan - hyödynnetään paikallista kulttuurin osaamista ja vierailukohteita KiVa koulun mukainen toiminta ja kiusaamisen seuranta Uusien kiusaamista ennalta ehkäisevien toimintojen kehittäminen Opetushenkilöstön kouluttaminen ja kannustaminen uuden teknologian käyttöön (esim. ipad, AppleTV, pedanet) TVT strategian luominen yksikölle ja yksilölle (oppilas ja opettaja) Pedanetin käytön tehostaminen osaksi koko opetushenkilöstön arkea Yritysyhteistyön luominen paikallisiin yrityksiin Selvitetään mahdollisuuksia luoda kummiluokkatoimintaa paikallisten yritysten kanssa yhteistyössä Enon koulun kanssa

(tiedottaminen, opetus, hallinto) Pedanet koulutus koko opetushenkilöstölle Opetushenkilöstön kouluttaminen ja kannustaminen uuden teknologian käyttöön (esim. Pedanet) TVT strategian päivittäminen Pedanetin käytön edelleen kehittäminen (tiedottaminen, opetus, hallinto, vanhemmat, koulutus) Eno Osallistutaan aktiivisesti Kulttuurin Virta - hankkeen tarjontaan Hyödynnetään paikallista kulttuurin osaamista ja vierailukohteita Kirjasto yhteistyökumppanina KiVa koulun mukainen toiminta ja kiusaamisen seuranta Uusien kiusaamista ennalta ehkäisevien toimintojen kehittäminen Yritysyhteistyön luominen paikallisiin yrityksiin Selvitetään mahdollisuuksia luoda kummiluokkatoimintaa paikallisten yritysten kanssa yhteistyössä Uimaharjun koulun kanssa Hyödynnetään yrityskylän antamia mahdollisuuksia Tuupovaara Opintoretket / taiteilijoiden vierailut koululla Kulttuurinvirta-tarjontaa hyödynnetään edelleen Kiusaamisen vastaista toimintaa jatketaan Yläkoululla osallistutaan koulurauhan julistukseen Kiusaamista käsitellään aamunavauksissa KiVa-koulutoimintaa jatketaan ja kehitetään; KiVa-tiimi PedaNetin ja opetusohjelmien käytön lisääminen Opettajille ja ohjaajille PedaNet- koulutusta Ohjelman käyttöä varten luvat huoltajilta Yrittäjyyskasvatus on ollut keskeisenä toimintana Tuupovaaran yhtenäiskoulussa. Käytänteitä otetaan uudestaan esille ja kehitetään, hyödynnetään aiempaa yrittäjyyshankemateriaalia Tehdään yhteistyötä alueellisesti yritysten kanssa Yläkoulun oppilaat TETissä koulun keittiöllä yhden tunnin päivässä viikon ajan. 8.lk ja 9.lk TET-viikko

Yläkoulut Pataluoto a. Kukin luokka-aste osallistuu kaupungin Kulttuurin Virtaa toimintaan kaupungin laatiman suunnitelman mukaisesti. b. Lukudiplomit, kirjavinkkaukset ja Luetko Sinä kampanja toteutetaan myös tänä lukuvuonna c. Yritys Hyvä kampanjaan osallistutaan a. Kiva Koulu toimintaa kirkastetaan ja terävöitetään b. Koulussamme toteutetaan jokavuotinen kiusaamiskysely ja sen perusteella myös selvitetään mahdollisia kiusaamistapauksia c. Jokainen opettaja selvittää erikseen omassa vuosisuunnitelmassaan, miten puuttuu kiusaamiseen d. seitsemäsluokkalaisille järjestetään ryhmäytys heti lukuvuoden alussa ja siellä puhutaan myös kiusaamisesta ja kiusaamattomuudesta e. yhteydenpito vanhempiin, että he uskaltavat ottaa yhteyttä, jos havaitsevat kiusaamista f. Korostetaan yhtä yhteistä koulua, ei erilaisuutta g. Selkeät kiusaamattomuussäännöt ja ne käydään myös läpi oppilaiden kanssa a. Tehostetaan tablettien ja pilvipalveluiden käyttöä eri oppiaineissa - > edelleen tarvitaan opettajille koulutusta b. Toteutetaan projekteja ja jaksoja ilman kirjoja rohkaistutaan vaihtamaan kokemuksia kirjattomasta opetuksesta; enemmän tietotaidon jakamista c. Koulutus TET: opettaja kokoaa ryhmän ja opettaa kollegoitaan tietoteknisissä taidoissa d. Tietoturvaa opetetaan oppilaille tehostetusti e. Totuttaudutaan myös siihen, että oppilaat voivat käyttää omia laitteitaan STEP-Y toiminnan käynnistyessä kaupungin tasolla, lähdetään aktiivisesti mukaan.

Lyseon peruskoulu - Lasten ja nuorten kulttuuripolun mukaiset toimenpiteet KiVa-tiimi aktiivinen, ProKoulu käynnistyy, toimiva oppilashuollon malli, vahva moniammatillinen yhteistyö sähköisen oppimateriaalin kokeilu, tablettien vahva hyödyntäminen opetuksessa, opettajien täydennyskoulutus yrittäjyyskasvatus koulun arjessa: hanke käynnistetään, yhteyshenkilö Jussi Torssonen OPS2016 teema lv 2015-2016: Aktiivinen koulun arki Pielisjoki Osallistutaan Kulttuurin virtaa hankkeeseen Mediakasvatus (nettikiusaaminen). Vierailut kirjastoissa, teatterissa, elokuvissa sekä museoissa, kirjavinkkaukset päivänavaukset, teemaviikot esim. ystävänpäiväviikko, K9- kortti, Itsenäisyysjuhla sekä muut koulun juhlat, koululaisjumalanpalvelukset 2krt/lkv, leirikoulut kotimaassa ja ulkomailla sekä paikallishistoriaan tutustuminen esim. historian tunneilla KiVa-toiminta on osa koulun arkea. ryhmäytymispäivät Vaiviossa 7. luokille tukioppilastoiminta ja oppilaskuntatoiminta, luokanohjaajan hetket joka viikko, monikulttuurisuusteema, yhteisöllisyyden korostaminen (syysmarkkinat, leirikoulut) aikuisten välitön ja yleinen puuttuminen kiusaamistilanteisiin laitehankinnat opettajien koulutus (PedaNet), koulun sisäinen koulutus, oppilaiden Wilmatunnukset, e-oppimateriaalien käyttöönotto oppilaiden omien laitteiden hallittu hyödyntäminen, tietokonepohjaisten mittalaitteiden lisääntyvä käyttö verkkokyselyt ja tehtävät oppilaille Kummiyritystoiminta, tutustuminen yrityselämään kurssi, tet ja opetet, opettajat tutustuvat ammatilliseen koulutukseen (opekokous 21.9. P-K:n ammattiopisto). Nivelyhteistyö eri koulutasojen välillä esim. Toisen asteen yhteys (9.lk), yritysvierailut ja asiantuntijavieraat, syysmarkkinat, leirikouluhankkeet, Pyhäselkä - Vierailut kulttuurikohteissa esim. museot - Osallistuminen Kulttuuri virta hankkeeseen (LIITE) - KiVa toiminnan jatkaminen ja kehittäminen - KiVa startti opettajille syksyllä 2015 -Pedanetin joustavan käyttämisen opetteleminen - Pedanet startti opettajille syksyllä 2015 - Yrittäjyys päivä yhdessä Pyhäselän Yrittäjien kanssa - Teemapäivät - TET viikot

Alakoulut Hammaslahti - Vierailut kouluilla - K9 kortti - Kerhotoiminta - Hyvät tavat jatkuvana hankkeena - Kotiseututietoisuuden herättäminen - Projektityöt - Juhlaperinteen säilyttäminen ja kehittäminen 1.Lasten ja nuorten kulttuuripolku koulun arjessa - teatteriretket ja muut omaehtoiset kulttuurihetket osin omin keräysvaroin, osin koulun tai vanhempainyhdistyksen rahoittamana - juhlaperinteiden elvyttäminen edelleen (säännöllisyys) - Kulttuurin virta- hanke: lukuvuoden 2015-2016 ohjelman mukaisesti luokkaasteittain. Kirjastokäynnit kaikilla joka viikko (iso kirjasto samassa pihassa koulun kanssa), 1.lk:n kirjastovierailu, 2.- luokkalaisille Jns:n kaupunginorkesterin muusikoiden vierailu, 3.-luokkalaisille viikolla 38 konsertti Carelia- salissa, 4.- luokkalisille kirjavinkkaukset, 5.- - Aktiivisen tukioppilastoiminnan jatkaminen ja kehittäminen - IPadit kaikille - Dokumenttikamerat kaikille - Laitehuollon tehostaminen - Oppilaiden omat älylaitteet oppimiskäyttöön (suositus) 2. Kiusaamisen ennaltaehkäisy ja vähentäminen osana koulun arkea (varko ltk velvoittanut 19.2.2015 13) - KiVa- koulun materiaalit/oppitunnit käytössä,painotus luokilla 1. ja 4. - KiVa-haasteeseen osallistuminen - KiVa- ryhmän toiminta ongelmatilanteissa jäntevää ja nopeaa - kaverioppilastoiminta 1. ja 6. luokat (pitkä perinne jatkuu) - Kiusaamiseen liittyvä vanhempainilta syyskuun lopulla, myös nettikiusaaminen ajankohtaisen aiheena (poliisivierailu) - oppilaskunta, kerhotoiminta, Liikkuva koulu, kaverioppilastoiminta ym. nivotaan yhteen niin, että kaikilla on tunne kuulumisesta yhteisöön ja kaikilla - Yrittäjävierailut - OPOn maatilavierailut - Ajokortti työelämään 3. Opetusteknologia osana koulun arkea - PedaNet- tapahtuma opettajille lokakuun alussa - tablettituokioita eri luokilla (ipad pajapäivät) - tietokoneluokan käytön tehostaminen ja monipuolistaminen eri oppiaineiden yhteydessä -henkilöstön eri koulutustilaisuudet tarjonnan rajoissa - oppilaiden laitteiden, varsinkin älykännyköiden käytön lisääminen koulupäivien aikana - oppimateriaalien tuottajien sähköiset materiaalit tehokäyttöön (paljon ilmaisia)

Heinävaara luokkalisille P-K:n museon työpajat ja 6.- luokkalaisille Taidemuseo Onnin työpajat keväällä sekä mahdollisesti läänintaiteilijan vierailu. - kansallisten juhlapäivien yhteydessä tulevat suomalaiset merkkihenkilöt ja heidän edustamansa kulttuurin lajit tutuiksi monin tavoin - osallistutaan Kulttuurin virtaa hankkeen ohjelmaan: 1-luokka: lähikirjastokäynnit 2-luokka: orkesterin muusikoiden vierailut 3-luokka: orkesterin konsertti Careliasalissa 4-luokka: kirjavinkkaukset kouluilla 5-luokka: Pohjois-Karjalan museon työpajat 6-luokka: Taike, Joensuun taidemuseo Onnin työpajat on ainakin yksi harrastus koulutyön lisäksi - akuuteissa asioissa kokoonnutaan yhteiseen tilaisuuteen koulun juhlasaliin ja esim. päivänavausten yhteydessä käsitellään hankauksia aiheuttavat asiat yhdessä - Keskeiset toimenpiteet: - kummioppilastoiminta - KiVa-koulu ohjelma jatkuu - Kiva koulu kampanjaan osallistuminen syksyllä 2015 ja toiminnan edelleen kehittäminen - Keskeiset toimenpiteet: - Pedanet -oppimisympäristön käyttöä resurssien mukaan - pedanet-koulutusta henkilöstölle - sähköisiä oppimateriaalien käyttöä opetuksen tukena - Huom! Koulumme opetusteknologia ei ole tällä hetkellä ajanmukaisella tasolla ja siihen toivomme pikaista parannusta! Iiksenvaara Kanervala - TUHAT-hanke - Liikkuva koulu Osallistutaan mahdollisuuksien mukaan hankkeen tarjoamiin tilaisuuksiin. Koululle vieraita eri kulttuureista - Kulttuurinvirta-hankkeen tarjoamat toiminnot aikataulun ym. puitteissa - Koulun omat juhlat Pro-koulu hanke kummioppilastoiminta yhteisöllinen toimintakulttuuri - Luokkarajoja rikkova toiminta; tunnit, välitunnit, ruokailu - Opettajien hyvä oppilastuntemus sekä ½- veso 2.9 Olemme mukana Mediakeskuksen Jussi Kosken vetämässä Koulukulttuurinkehittämishankkeessa. - Tunnuksia verkkotehtäviin - Sähköisen oppimateriaalin kasvava käyttö

Louhioja Osallistutaan edelleen Kulttuurin virta hankkeeseen suunnitelman mukaisesti: 1.lk lähikirjastokäynti 2.lk Joensuun kaupunginorkesterin muusikoiden vierailu 3.lk Joensuun kaupunginorkesterin konsertti Carelia-salissa 4.lk kirjavinkkaukset 5.-6.lk Pohjois-Karjalan museon työpajat oppilaille kaikki opettajat tuttuja - KiVa-tunnit - Kummioppilastoiminta (1- ja 4-lk) Jatketaan KiVa koulun toimintaohjeiden mukaan: -KiVa-tunnit 1. ja 3.-4. lk:lla -mahdollisissa kiusaamistapauksissa heti puuttuminen, informointi ja seuranta sekä KiVa-selvittelyt Luokkien ryhmäyttäminen ryhmä- ja paritöin asenteiden muutos: suvaitsevaisuuden lisääntyminen, erilaisuuden hyväksyminen. - Mahdolliset välinehankinnat; ipadlaitteita, ATK-luokan päivitys Opettajien tutustuttaminen ja kouluttaminen uuden opetusteknologian aktiiviseen käyttöön: multipointjärjestelmä, tabletit. Pedanet-koulutusta Pedanen käytön lisääminen. Koulun uusien langattomien verkkojen hyödyntäminen, kun oppilaiden omia laitteita käytetään. Marjala - kirjastoautoon tutustuminen 1. luokat - kaupungin orkesterin muusikoiden soitinesittely 2. -luokissa - kaupungin orkesterin konsertti 3.- luokkalaisille Carelia-salissa - kirjavinkkaus 4.- luokille - kulttuuritapahtuman järjestäminen koko koulun oppilaille yhteistyössä Marjakan kanssa - tanssi- ja soitinpajat - Pekkalan kuvataidepaja/-kerho - Kiva-koulu-tunnit ja muut toimintatavat (aamunavauskset, elokuvien valmistaminen, tanssit ym) - Stop-koulukiusaamiselle, koulurauhajulistus koko koululle - kummioppilastyö ja sen edelleen kehittäminen - koulukuraattori lähellä koulun toimintaa (ennaltaehkäisy ja interventio) - opettajan tiedostava aktiivinen ote luokassa - Facebookissa tiedottaminen kiusaamisen vastaisesta toiminnasta - Pedanet-koulutus 8.9.2015 - puolikas Veso-koulutus lokamarraskuussa 2015 aiheena Ipadsovellukset oppimisen tukena - 11 Ipadin-laitteiden hankinta (puoli luokkaa) lokakuussa 2015 - opettajille ipadit, jollei hänellä ole omaa laitetta - sähköisten oppimateriaalien hankinta työkirjojen sijaan useissa oppiaineissa - kännykät osaksi opetusta - omat säännölliset ja suunnitelman mulkaiset tunnit ICT-laitteiden parissa oppimisen tukena - oppiaineisiin sitomaton opetus osana

koulutyötä (ICT mukana) - Koulun TVT- laitteet tehokkaaseen käyttöön - Opettajien koulutus (esim. Pedanet ja ipad) - Laitehankinnat (esim. AppleTV:t luokkiin) - ipadit lainaan koululle oppilaskäyttöön - Multimedian tuottaminen - Kansainvälinen ICT- koulutus Irlannissa Mutala Osallistutaan Kulttuurivirta- hankkeen toimintoihin: 1-luokka: lähikirjastokäynnit 2-luokka: orkesterin muusikoiden vierailut 3-luokka: orkesterin konsertti Careliasalissa 4-luokka: kirjavinkkaukset kouluilla 5-luokka: Pohjois-Karjalan museon työpajat 6-luokka: Taike, Joensuun taidemuseo Onnin työpajat - Kiusaamista ehkäistään ja vähennetään rakentamalla koulun yhteisöllisyyttä (ks. kohta 2.) - Yhteistyö Joensuun steinerkoulun kanssa - KiVa- kouluhanke jatkuu (KiVa- tunnit ym.) - Toiminnalliset välitunnit Mutala Folk 2015 Koulun omat juhlat sekä paja- ja teemapäivät Nepenmäen ja Niinivaaran koulut osallistuvat aktiivisesti Joensuun kulttuuripolku toimintaan. Niinivaaran koulun kuorot osallistuvat Suomen suven avauksen valmistelutyöhön tekemällä harjoitusäänitteen ja toimivat tapahtumassa radioäänenä. Koulun opettajat johtavat laulutapahtuman suurkuoroa. Nepenmäki ja Niinivaara Nepenmäen ja Niinivaaran kouluissa toimii aktiivinen KiVa-koulutoiminta. Koululla on ohjausryhmä, joka aktiivisesti seuraa ja tutkii tilannetta sekä ryhtyy tarvittaessa toimenpiteisiin. Toiminta on nivottu yhteen ProKoulu-toiminnan kanssa (yhteinen ohjausryhmä). uuden koulun suunnittelun ohessa haetaan toimivaa ratkaisua tulevaisuuden haasteisiin opettajien perustaitojen vahvistaminen tietotekniikan osalta tietotekniikan käytön pedagogia - etenkin mobiililaitteiden osalta, etsitään ideoida, hankitaan koulutusta asiaan, harjoitellaan asiaa opettajien kouluttamisen osana erilaisiin oppimisympäristöihin tutustuminen ja niiden käytön harjoittelu

Niittylahti Kulttuurin virta, lukuvuoden 2015-2016 ohjelma: 1-luokkalaisille lähikirjastokäynti, syksyllä 2-luokkalaisille Joensuun kaupunginorkesterin muusikoiden vierailut luokissa, syksyllä 3-luokkalaisille Joensuun kaupunginorkesterin konsertti Careliasalissa viikolla 38 (konsertit to 17.9. 9.15 ja 11.15) 4-luokkalaisille kirjavinkkaukset luokissa tai lähikirjastossa, syksyllä/keväällä 5-luokkalaisille Pohjois-Karjalan museon työpajat museossa, syksyllä (syys-lokakuu) 6-luokkalaisille Taidemuseo Onnin työpajat museossa keväällä ja mahdollisesti Taiteen Edistämiskeskuksen läänintaiteilijan vierailu, samoin keväällä Noljakka Näiden lisäksi koulun omat juhlat ja Sibelius juhlavuoden teemat. Kaikki luokat osallistuvat kulttuurinpolun tarjontaan suunnitelman mukaisesti. Koulun kulttuurivastaavat huolehtivat kulttuuripolun tapahtumien tiedottamisesta ko. luokka-asteille. - Positiivisen, kannustavan ja toisia huomioivan ilmapiirin luominen, joka toimii ennaltaehkäisynä -KiVa koulutunnit ja tiimit tarvittaessa - Pro-koulu - kaverioppilastoiminta - luokkien välinen yhteistyö - välitön puuttuminen kiusaamistilanteisiin Jatketaan KiVa-koulu ohjelman toteuttamista. Pidetään KiVa-oppitunteja ja puututaan kiusaamiseen aktiivisesti. KiVa-tiimi on tukena kiusa-asioiden selvittelyssä. Myönteisen ja turvallisen IPadit käyttöön. Koulumme siirtyy käyttämään ipadeja opetuskäytössä. Käytössämme on 25 ipadia. Niillä tehdään perinteisiä tiedonetsintätehtäviä, tekstinkäsittelyä sekä esitelmiä. Uutena asiana otamme käyttöömme mahdollisimman monipuoliset ipadekosysteemin tarjoamat oppimista tukevat sovellutukset. - Teknologiakerho jatkaa toimintaansa. - PedaNet-oppimisympäristön käyttöä jatketaan ja monipuolistetaan. - Luomme sujuvat viestiyhteydet ystävyyskouluumme Vaasaan. Yhteydenpidossa käytämme Pedanettiä, sähköpostia ja Skypeä sekä mahdollisesti muita hyväksi havaittuja sovellutuksia. - Opettajille järjestetään puolikas veso, jonka aiheena on ipadien käyttö. Veso järjestetään 24.9.2015. Järjestetään henkilökunnalle Pedanet- ja ipad -koulutusta. Järjestetään puolikas TVT-aiheinen veso-päivä ja pajatyyppistä koulutusta omassa koulussa oman porukan kesken. TVT-vastaava opettaja

koulukulttuurin edistäminen, koulupäivän liikunnallistaminen ja oppilaskunnan osallisuus koulun arjessa ennaltaehkäisevät kiusaamista. Ulla Rissasella maksetaan vertaistuesta ja muiden opettajien ohjaamisesta/kouluttamisesta ipadin opetuskäytössä ja Pedanetin käytössä koulukohtaista TVA-lisää. Tehtävään kuuluu ipadin ja Pedanetin käytön kehittäminen opetuksessa. Hankitaan kouluun 13 ipadia lisää. -digiloikka! -opetuksen ja oppimateriaalien kehittäminen, sähköisten välineiden käyttö kaikissa luokissa oppimisen apuna Rantakylä -oppilaan harrastuneisuuden tukeminen (seurat, yhdistykset jne.) -monipuolinen koulun oma kerhotoiminta -kulttuurin virta toimintoihin osallistuminen -KiVa Koulu toimintamallin aktiivinen toteuttaminen: oppitunnit 1. ja 4. luokilla, seulakyselyt ja oppilas- / henkilökuntakyselyt sekä KiVa-tiimin aktiivinen toiminta -koulun omien Kaikki peliin - pelisääntöjen päivittäminen Reijola -Osallistumme kullekin ikäluokalle tarjottuun kulttuuritarjontaan Kulttuurin Virta suunnitelman mukaisesti: 1.luokka Kirjastokäynnit säännöllisesti 2.Kaupunginorkesterin muusikon vierailu 3.Konsertti Carelia-salissa 4.Kirjavinkkaus kirjastolla tai koulussa 5.Opastettu vierailu Pohjois-Karjalan museoon 6.Opastettu vierailu Taidemuseo Onniin -Tarjoamme oppilaille Konserttikeskuksen Sibelius-konsertin -Kulttuuri on mukana arjessamme useissa - Pyrimme nollatoleranssiin kiusaamisen suhteen -Kaikki aikuiset kasvattavat ja ohjaavat kaikkia oppilaita - Asiaa pidetään esillä päivänavauksissa -Olemme mukana KiVa-koulu -ohjelmassa - Luokille pidetään KiVa-oppitunteja - KiVa-tiimi käsittelee toistuvat kiusaamistapaukset - Tilanpuutteesta johtuen vaihdoimme ATK-luokan varustuksen ipadeihin - Ylemmät luokat harjoittelevat Pedanetin käyttöä

Rekivaara oppiaineissa -Osallistuminen mahdollisuuksien mukaan Kulttuurin Virta tapahtumiin -Kirjastoautovierailu joka toinen viikko -Lasten lukuharrastuksen tukeminen -Teatteri- ja konserttivierailut Suhmura Osallistutaan aktiivisesti : 1.lk Kirjastovierailu 2.lk Kaupungin orkesterin vierailu 3.lk Kaupungin orkesterin konsertti 4.lk Kirjavinkkaus 5.lk Retki Pohjois.Karjalan museoon; esihistoria 6.lk Taidemuseo vierailu -Koko koulun teatteriretki Honkavaaran Rekiteatteriin; näytelmä Robin Hood, elokuu 2015 -Sibelius juhlavuoden huomioiminen; musiikinopetus ja aamunavaukset -Kalevalanpäivänä juhlahetki koululla -ProKoulu-henkinen erilaisuutta hyväksyvä koulun toimintakulttuuri -Yhteisöllisyyden korostaminen -Luokkarajat ylittävä välituntitoiminta -KiVa-koulu toimintatapa 1.Kiva-koulu -oppitunnit, apuna tarvittaessa ongelmien ratkaisuissa 2.Pro-koulu -Pro-koulu toiminnan ydinajatus Suhmuran koulussa: Miten koulussa tulisi olla ja käyttäytyä, että kaikilla olisi hyvä opiskella ja olla koulussa? Suhmuran koulun Pro-koulu teesit ovat: 1.Tulen toimeen kaikkien kanssa + hyväksyn erilaisuuden 2.Olen ystävällinen ja positiivinen 3.Annan työrauhan -Koulun tvt laitteiston ajantasaistamisen tarve, jotta esim. Pedanetin ja sähköisten materiaalien hyödyntäminen olisi tehokasta. -Koulumme TVT-strategian näkyväksi tekeminen; laitteistot, ohjelmistot, osaaminen ja mihin ollaan menossa. Tietokoneluokka / 15 tietokonetta on vapautunut alkavana lukuvuonna sille tarkoitettuun käyttöön. Tietokoneiden käyttöä opetuksessa kehitetään ja lisätään. (tietojen etsintä, esitelmät yms.) Pedanet oppimisympäristön käytön tehostaminen Järjestetään opettajille VESO; uusi ops ja opetusteknologia 3.Oppilaskuntatointa -oppilaskunta ja sen hallitus on aktiivisesti tukemassa ja kehittämässä

oppilaiden hyvinvointia omalla toiminnalla ja Pro-koulun kautta 4. Toimenpiteet kiusaustilanteissa - välitön puuttuminen ja välittömät toimenpiteet kiusaustilanteissa. Utra -Osallistumme Kulttuurin virta -ohjelman luokka-astekohtaisiin tapahtumiin. Koulun yhteyshenkilöinä Virtapiirissä Maija Immonen ja Päivi Ikonen -Otamme vastaan eri kulttuurin alojen vierailijoita. -Tarjoamme oppilaille myös monikulttuurisia elämyksiä mahdollisuuksien mukaan. -KiVa-koulutoiminta; KiVa-tunnit ja KiVatiimi opettajien apuna kiusaamistapausten selvittelyssä. -Välitön ja ennakoiva puuttuminen. -Välituntivalvojilla keltaiset huomioliivit. -Some-opastusta. -Kummitoiminta. -Yhteistyö yli luokkarajojen, integrointi ja inklusiivinen toiminta. -Monialainen yhteistyö eri tahojen kanssa (oppilashuoltohenkilöstö, poliisi jne). -Duudsonien haaste, Elastisen ja Robinin haaste -Hyvien tapojen viikko. -Koululle hankitaan leasing-päivityksen yhteydessä 14 ipadia. -Opettajakunta perehdytetään ipadin käyttöön sekä tutustutaan lasten ja nuorten Scratch-ohjelmointikieleen. -Otetaan Pedanet aktiivikäyttöön. Opettajille järjestetään koulutusta tarpeen mukaan. -Käytetään sähköisiä opetusmateriaaleja. -Koulun tvt-tiimi Game over suunnittelee kehittämistoimia digiloikan toteuttamiseksi.

Yhteinen kehittämistavoite: Kasvuyhteisön ja oppimisympäristön kehittäminen erityisesti toimintakulttuurin näkökulmasta: Edellisen vuoden arvioinnin perusteella mukaan otetut kehittämiskohteet 2015 2016 Yhtenäiskoulut Kiihtelysvaara Uimaharju Eno Tuupovaara Yläkoulut Pataluoto Lyseon peruskoulu Pielisjoki Pyhäselkä Kehittämistavoite 1:Yrittäjyyskasvatus Kehittämistavoite 2: Lähiympäristön kanssa tehtävä yhteistyö Kehittämistavoite 1: Tiimien perustaminen yhteisöllisen oppilashuollon teemoihin ja tiimitoiminnan kehittäminen Kehittämistavoite 1: Kehitetään edelleen seuraavia yhteisöllisen oppilashuollon osa-alueita: 1. Viihtyvyys - kiusaamisen estäminen (KiVA koulu) 2. Positiivisuus (Prokoulu) 3. Osallisuus (oppilaat, vanhemmat, henkilöstö; tuki- ja kummioppilastoiminta, oppilaskuntatoiminta) 4. Jaksaminen (TyKy-toiminta, liikunnan lisääminen) Kehittämistavoite 1:TUHAT- ja LIIKKUVA KOULU-hankkeet Kehittämistavoite 2:Oppilaiden välituntiliikuttaminen ja liikunta-aktiivisuuden lisääminen Kehittämistavoite 1: Koulutyön täyspainoinen toteuttaminen ja kehittäminen remontin keskellä Kehittämistavoite 2:Opetussuunnitelman valmistelu Kehittämistavoite 3:OPH:n kehittämiskoulu Kehittämistavoite 1: Lyseon peruskoulun myönteisen toimintakulttuurin vahvistaminen. Kehittämistavoite 2: Opetussuunnitelmatyö: Aktiivinen arki Kehittämistavoite 1: OPS-työ Kehittämistavoite 2: Työyhteisön hyvinvointi Kehittämistavoite 1: Pedanetin ja sähköisten oppimisympäristöjen joustavan käytön opetteleminen Kehittämistavoite 2:Täydennyskoulutuksiin osallistuminen ja opitun jakaminen

Alakoulut Hammaslahti Heinävaara Iiksenvaara Kanervala Louhioja Marjala Mutala Nepenmäki ja Niinivaara Kehittämistavoite 3: Oppilaskunnan osallistuminen arkitoimintoihin myös ops-työhön Kehittämistavoite 1:Liikkuva koulu: vakiinnutetaan liikunta ja toiminnallisuus osaksi koko Hammaslahden koulun arkea Kehittämistavoite 2:Ops 2016 ja koulun toimintakulttuuri Kehittämistavoite 1:KOR eli koulukohtainen oppilashuolto Kehittämistavoite 2: - vanhempaintoiminnan aktivoiminen Kehittämistavoite 1: Ops Kehittämistavoite 2: Pro-koulu Kehittämistavoite 2: KV-toiminta Kehittämistavoite 1: Laitteisto, tietotaito TVT:n alueella Kehittämistavoite 1:ProKoulu-hanke jatkuu (kolmas lukuvuosi Kehittämistavoite 2: Tuhat-hanke jatkuu (toinen lukuvuosi) ja liitytään Liikkuva koulu -toimintaan Kehittämistavoite 1:Inkluusio-opetus osan koulutyötä Kehittämistavoite 2: Opetussuunnitelma konkretisoituu Kehittämistavoite 1:Yhteisöllisen toimintakulttuurin rakentaminen Kehittämistavoite 2: Koulun henkilökunnan työskentelyilmaston kehittäminen yhteisöllisemmäksi Muut/uudet kehittämistavoitteet Kehittämistavoite 1:Kulttuuritoiminnan kehittäminen Kehittämistavoite 2: Liikkuva koulu- hanke ja Tuhat- hanke Kehittämistavoite 3:Kansainvälisyys Kehittämistavoite 5:Tieto- ja viestintätekniikka Kehittämistavoite 1:Yhteinen koulumme Nepenmäen ja Niinivaaran koulu yhdessä samoissa tiloissa Kehittämistavoite 2:Sairaalaopetuksen jatkuva kehittäminen Niittylahti Noljakka Kehittämistavoite 1: Ruotsinkieli tutuksi/ Länsi-Suomen ja Itä-Suomen kulttuurituntemuksen lisääminen Kehittämistavoite 1: OPS2016 Kehittämistavoite 2: Työhyvinvoinnin ja työnilon vahvistaminen Kehittämistavoite 3: Selfiet kutovat yhteisen kotikaupungin

Rantakylä Reijola Rekivaara Suhmura Utra Lisäksi koulussa jatkuvat Tasa-arvohanke, KiVa Koulu hanke, kerhotoiminnan kehittämishanke, Liikkuva koulu hanke ja Tuhat hanke. Kehittämistavoite 1:Turvallinen, hyvinvoiva ja liikunnallinen koulu Kehittämistavoite 2:EMO-luokkatoiminnan sisäänajo osaksi koulun toimintaa Kehittämistavoite 1:Kansainvälisyys osana kestävää kehitystä Kehittämistavoite 1:Opetusrutiinien kehittäminen ja osallistuvuuden lisääminen Kehittämistavoite 2:Turvalliseksi, myönteiseksi ja yhteisölliseksi koettu koulu Kehittämistavoite 1:Pro-koulu Kehittämistavoite 2:Henkilöstön hyvinvointi Kehittämistavoite 1:Henkilökunnan vaihtuvuuden huomioiminen Kehittämistavoite 2:Erityisopetuksen kehittäminen, integraatio/inkluusio, erilaisten tapojen joustava käyttö oppimisen ja koulunkäynnin tukemisessa