Rauman kaupunki Kalliokatu ja asemakaavan muutos AK 0-6 LUONNOS Asemakaavan selostus, joka koskee..06 päivättyä asemakaavakarttaa. Kalliokatu ja :n asemakaavan muuttaminen siten että nykyiselle LPA alueelle voidaan sijoittaa asuinkerrostalo. Kaava-alueen sijainti Asemakaavan muutos koskee Rauman kaupungin. kaupunginosan osaa korttelista sekä ja virkistysaluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu Rauman kaupungin. kaupunginosan osa korttelia sekä ja virkistysaluetta. Tonteilla -- ja --0 on voimassa sitova tonttijako, jota ei tällä kaavalla muuteta. Kaavamuutos koskee Rauman keskustan länsipuolella, Kalliokadun, Alhonkujan ja Satamakadun sisään jäävän, sijaintikartassa rajattua aluetta, joka on asemakaavassa osoitettu liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi (K), lähivirkistysalueeksi (VL), autopaikkojen korttelialueeksi (LPA). Kaavahankkeen tarkoituksena on mahdollistaa LPA-alueella sijaitsevan autopaikoitusrakennuksen korvaaminen kerrostalolla. Kaavan laatija: RAUMAN KAUPUNGIN TEKNINEN VIRASTO / KAAVOITUS kaavoitusarkkitehti Hanna Elo Kanalinranta 600 Rauma Puh. 0 0608 0-6
Vireille tulo: Rauman kaupunginhallituksen kaavoitusjaosto on päättänyt 7..0 (KVJ 8 että Kalliokatu ja :n asemakaavan muutokseen ryhdytään. [Hyväksyminen: Kaupunginvaltuusto xx.xx.xxxx Sisällysluettelo: xx ] Tiivistelmä... Asemakaavan tavoitteet... Kaavaprosessin vaiheet... Asemakaava... Asemakaavan toteuttaminen.... Lähtökohdat.... Selvitys suunnittelualueen oloista..... Alueen yleiskuvaus..... Rakennettu ympäristö..... Muinaismuistot... 6.. Ympäristönsuojelu ja ympäristöhäiriöt... 6. Suunnittelutilanne... 7.. Maakuntakaava... 7.. Yleiskaava... 8.. Alustava visio 0..... Rakennusjärjestys.... Pohjakartta...0. Maanomistus...0. Asemakaavan muutoksen tavoitteet...0. Tavoitteet...0. Lähtökohta-aineiston antamat tavoitteet...0... Kaavoista johdetut tavoitteet. 0... Kulttuuriympäristöselvityksestä johdetut tavoitteet.0... Hakijan tavoitteet..0... Kaupungin asettamat tavoitteet.. 0. Asemakaavan suunnittelun vaiheet...0. Asemakaavan suunnittelun tarve...0. Suunnittelun vaiheet..... Valmistelu..... Asemakaavaluonnos..... Asemakaavaehdotus..... Osallistuminen, vuorovaikutusmenettely ja viranomaisyhteistyö.... Asemakaavan kuvaus.... Kaavan rakenne.... Kaavamerkinnät ja -määräykset.... Kaavan vaikutukset.... Asemakaavan toteutus.... Asemakaavan toteutus... Liiteasiakirjat:. Hakemistokartta. Poistuva kaava. OAS 0-6
Tiivistelmä Asemakaavan tavoitteet Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan kerrostalon rakentaminen nykyiselle LPA-alueelle. Tavoitteena on täydentää aluetta siihen sopivalla uudisrakennuksella ja samalla parantaa parkkijärjestelyjä. Kaavalla tavoitellaan myös maanalaisen parkkialueen rakentamismahdollisuutta. Asemakaavan yleistavoite on alueen käyttö ja kehittäminen olemassa olevan rakennuskannan lähtökohdista. Kaavaprosessin vaiheet Kiinteistö Oy Hotelli Kalliohovi on..0 kirjatussa kaavamuutoshakemuksessa anonut kaavamuutosta oheisessa kartassa rajatulle alueelle. Rauman kaupunginhallituksen kaavoitusjaosto on tehnyt päätöksen 7..0 (KVJ 8 ), jonka mukaan Kalliokatu :n asemakaavan muutokseen ryhdytään. Rauman kaupunginhallitus on 8..06 hyväksynyt teknisen lautakunnan ehdotuksen (KH ) mm. varata Kiinteistö Oy Kalliohoville n. m suuruisen yleisen alueen 68--0-0 osan suunnittelua varten. Hankkeesta on laadittu sopimus asemakaavan muutoksen käynnistämisestä. Alueelle on laadittu rakennettu ympäristö -selvitys. Ennen kaavatyön aloittamista ei katsottu tarpeelliseksi laatia selvityksiä. Asemakaava Asemakaavassa osoitetaan asuinkerrostalojen korttelialuetta, liike- ja toimistorakennusten korttelialuetta, lähivirkistysaluetta ja näihin liittyviä pysäköintialueita. Asuinkerrostalon korttelialueen ja lähivirkistysalueen alle saa sijoittaa pysäköintitiloja sallitun rakennusoikeuden sitä estämättä. Asemakaavan toteuttaminen Asemakaavan vaikutukset astuvat voimaan kaavan saatua lainvoiman.
Lähtökohdat. Selvitys suunnittelualueen oloista.. Alueen yleiskuvaus Kaava-alue on osa kolmion muotoista korttelia, joka rajautuu Kalliokatuun, Satamakatuun ja Alhonkujaan. Alueen kärki muodostuu puistosta, ja jatkuu korttelin koko leveyden täyttävänä muusta rakenteesta matalampana 6 valmistuneena hotelli- ja ravintolarakennuksena. Kyseinen rakennus on edelleen rajattu viheralueella sen länsipuolella. Alueen pohjoispuolella on lisäksi 87 valmistunut kerrostalo, ja Alhonkujaan rajoittuvalla sivulla parkkitilaa. Alueen puusto on iäkästä ja arvokasta. Kaavan alue ilmakuvassa. Alueen pinta-ala on n. 76 m²... Rakennettu ympäristö Alue, jolla kaavamuutosalue sijaitsee, on ollut rakennettu suhteellisen vähän aikaa. Rakentuminen tapahtui idästä länteen päin Rauman keskustan laajetessa meren suuntaan 800-00 lukujen taitteesta alkaen. 00-luvun alussa rakennettuna olivat Seminaarinkatuun rajoittuvat korttelit sekä merimuseo. 0- ja 60-luvuilla raken-
tuivat loput korttelit. Tämän jälkeen rakenteeseen on tehty lisäyksiä ja korjauksia kaikkina vuosikymmeninä. Kaavamuutoksen alainen alue sijaitsee keskellä rakennetta, josta voi lukea muutokset vuosikymmenten tyyli-ihanteissa ja rakennustavoissa sekä rakennusten sijoittelussa. Vaikuttaa siltä, että kulloinenkin lisärakentaminen on tehty suurelta osin piittaamatta olemassa olevasta, vaikkakin joitain sulauttamiseen pyrkiviä piirteitä on havaittavissa, kuten tiilen tai rappauksen käyttö julkisivuissa lähes poikkeuksetta. Näkymä Kalliokadulta itään, kaavan alueelle... Muinaismuistot Kaava-alueella ei ollut tunnettuja muinaisjäännöksiä.
.. Ympäristönsuojelu ja ympäristöhäiriöt Näkymä Kalliokatua länteen. Kaavan alue oikealla. Alueen rakennuskanta on ensisilmäyksellä varsin sekalaista. Eri ikäisten kerrostalojen lomaan on jäänyt muutama omakotitalo. Toisaalta on vielä paljon avointa tilaa, kuten rakentumaton tontti ja seminaarin kenttä sekä parkkialueet. Alue kestää hyvin täydennysrakentamista, mutta rakentamisen laatuun ja ympäristöön sopivuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Uudisrakennusten sopeuttaminen olemassa olevaan rakennettuun ympäristöön on ensisijaista aluetta suunniteltaessa. Samoin alueen vehreä yleisilme tulee säilyttää säästämällä mahdollisimman paljon olemassa olevaa puustoa. Alueen kaupunkikuvallisesta laadusta on huolehdittava. Näkyvä kaavaan kuuluvalta puistoalueelta pohjoiseen; Satamakadun varrella sijaitseva kerrostalo.
6. Suunnittelutilanne.. Maakuntakaava Ote maakuntakaavasta; suunnittelualue jää punaisen nelikulmion sisään. Satakunnan 0..0 vahvistetussa maakuntakaavassa alue sijoittuu palvelujen alueelle (P). Alue on myös osa matkailun kehittämisvyöhykettä (mv) sekä kaupunkikehittämisen kohdealuetta (kk). P mv kk Merkinnällä osoitetaan palvelujen alue. Merkinnällä osoitetaan merkittävät kulttuuriympäristö- ja maisemamatkailun kehittämisen kohdevyöhykkeet. Merkinnällä osoitetaan kaupunkikehittämisen kohdevyöhyke.... Yleiskaava
7 Ote Rauman oikeusvaikutteettomasta yleiskaavasta. Alueella on voimassa.8.00 hyväksytty Rauman oikeusvaikutteinen keskustan osayleiskaava, jossa alue on osoitettu asuntoalueeksi (A). A Merkinnällä osoitetaan asuntoalue.... Strateginen visio 0 Ote strategisesta visiosta. Suunnittelualue jää punaisen nelikulmion sisään.
8 Vireillä olevassa Rauman yleiskaavan 0 strategisen vaiheen visiossa hakemusta koskeva alue on määritelty asuntoalueeseen (A). Kaava-alueen eteläpuolella, sen välittömässä läheisyydessä sijaitsee maakunnallisesti arvokas rakennetun kulttuuriympäristön kohde. A Merkinnällä osoitetaan asuntoalue.... Asemakaava Hakemusta koskevalla alueella on voimassa 6..00 hyväksytty Kalliohovin asemakaava. Asemakaavassa alue on osoitettu liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi (K), lähivirkistysalueeksi (VL) ja autopaikkojen korttelialueeksi (LPA). Hakijan viitesuunnitelmissa hahmoteltu maanalainen pysäköinti ulottuu lähivirkistysalueelle.... Rakennusjärjestys Kaupunginvaltuusto hyväksyi Rauman kaupungin rakennusjärjestyksen 0..00, voimaantulopäivä oli..00.. Pohjakartta Pohjakartan on laatinut Rauman kaupungin teknisen viraston kiinteistö- ja mittaustoimi ja se täyttää kaavoitusmittauksista ja kaavojen pohjakartoista annetun asetuksen 8/ vaatimukset.. Maanomistus Suunnittelualueen maa-alue on hakijan omistuksessa, paitsi kaavan alueelle ulottuvaa VL-alueen osaa. Rauman kaupunginhallitus on 8..06 hyväksynyt teknisen lautakunnan ehdotuksen (KH ) mm. varata Kiinteistö Oy Kalliohoville n. m suuruisen yleisen alueen 68--0-0 osan suunnittelua varten.. Asemakaavan muutoksen tavoitteet. Tavoitteet Asemakaavan yleistavoite on alueen tehokas käyttö ja kehittäminen olemassa olevan rakennuskannan ja maakunnallisesti arvokkaan rakennetun ympäristön lähtökohdista.. Lähtökohta-aineiston antamat tavoitteet... Kaavoista johdetut tavoitteet Tavoitteeksi asetettu muutos asuinkerrostalojen korttelialueeksi vastaa maakuntakaavassa osoitettuihin varauksiin kaupunkikehittämisen kohdevyöhykkeen osalta. Tavoitteeksi asetettu muutos vastaa Rauman oikeusvaikutteettomassa yleiskaavassa osoitettuihin varauksiin. Tavoitteeksi asetettu muutos vastaa Rauman kaupungin alustavassa visiossa 0 osoitettuihin varauksiin.
Muutos tukee yhdyskuntarakenteen kehittymistä yleispiirteisten kaavojen tarkoituksen mukaisesti.... Rakennettu ympäristö selvityksestä johdetut tavoitteet Alueella on useita eriluonteisia kerrostumia, joiden välisten jännitteiden kanavoinnin kannalta on tärkeä löytää alueen uusi identiteetti (Sirkka Köykkä, toim., Rakennusperintö ja paikallisuus) Valtakunnallisesti, maakunnallisesti ja paikallisesti merkittävät rakennusryhmät on huomioitava uuden suunnittelussa. Materiaalivalinnat tulisi tehdä olemassa olevaa ympäristöä kunnioittaen, samoin rakennuksen massoittelu ja sijoittelu tontilla. Erityistä huomiota on kiinnitettävä aiotun tontin lähinaapureina sijaitseviin rakennuksiin ja niiden näkymien sekä valo-olosuhteiden säilymiseen.... Hakijan tavoite Hakijat ovat ilmoittaneet..0 kirjatussa kaavamuutoshakemuksessa hankkeen tavoitteeksi seuraavaa: Yhtiömme pyytää, että Kalliokadun, Alhonkujan ja Satamakadun väliselle alueelle muutettaisiin asemakaavaa siten, että korjauskehotuksia saanut betoninen autopaikoitusrakennus voitaisiin korvata ympäristönmukaisella kerrostalolla.... Kaupungin asettamat tavoitteet Kaupungin tavoitteena on mahdollistaa korttelialueen muuttaminen hakemuksen mukaisesti olemassa olevan rakennetun ympäristön lähtökohdista.. Asemakaavan suunnittelun vaiheet.. Asemakaavan suunnittelun tarve Korvaava asemakaava on tarpeen laatia, jotta hakemuksen mukainen hanke voidaan toteuttaa. On myös kaupungin edun mukaista, että alueen kaupunkikuvaa ja pysäköintiratkaisuja päivitetään... Suunnittelun vaiheet.. Valmistelu Kiinteistö Oy Hotelli Kalliohovi on..0 kirjatussa kaavamuutoshakemuksessa anonut kaavamuutosta oheisessa kartassa rajatulle alueelle. Rauman kaupunginhallituksen kaavoitusjaosto on tehnyt päätöksen 7..0 (KVJ 8 ), jonka mukaan Kalliokatu ja :n asemakaavan muutokseen ryhdytään. Rauman kaupunginhallitus on 8..06 hyväksynyt teknisen lautakunnan ehdotuksen (KH ) mm. varata Kiinteistö Oy Kalliohoville n. m suuruisen yleisen alueen 68--0-0 osan suunnittelua varten. Hankkeesta on laadittu sopimus asemakaavan muutoksen käynnistämisestä. Alueelle on laadittu rakennettu ympäristö selvitys 0. Ennen kaavatyön aloittamista ei katsottu tarpeelliseksi laatia muita selvityksiä.
0.. Asemakaavaluonnos Asemakaavasta laadittiin yksi luonnosvaihtoehto kaavan vähäisen laajuuden takia. Luonnoksessa mahdollistetaan tontin kehittäminen hakijan lähtökohdista. Näkymä kaava-alueelle. Kaavamuutoksen myötä kulmatontille on mahdollista rakentaa 6-kerroksinen kerrostalo... Asemakaavaehdotus -----------------.. Osallistuminen, vuorovaikutusmenettely ja viranomaisyhteistyö Rauman kaupunginhallituksen kaavoitusjaosto on tehnyt päätöksen 7..0 (KVJ 8 ), jonka mukaan Kalliokatu ja :n asemakaavan muutokseen ryhdytään. Rauman kaupunginhallitus on 8..06 hyväksynyt teknisen lautakunnan ehdotuksen (KH ) mm. varata Kiinteistö Oy Kalliohoville n. m suuruisen yleisen alueen 68--0-0 osan suunnittelua varten. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma valmistui..06 ja lähetettiin tiedoksi kaavaalueen kiinteistöjen omistajille, naapureille, eri viranomaisille ja lautakunnille. Lisäksi osallistumis- ja arviointisuunnitelma on tutustuttavissa kaupungin nettisivuilla.
. Asemakaavan kuvaus. Kaavan rakenne Kaavassa on osoitettu tontin käyttöä koskevat määräykset.. Kaavamerkinnät ja määräykset Asuinkerrostalojen korttelialue. Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Lähivirkistysalue. m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Osa-alueen raja. Ohjeellinen alueen tai osa-alueen raja. Sitovan tonttijaon mukaisen tontin raja ja numero. Kaupungin- tai kunnanosan numero.
Korttelin numero. Kadun, tien, katuaukion, torin, puiston tai muun yleisen alueen nimi. Rakennusoikeus kerrosalaneliömetreinä. Roomalainen numero osoittaa rakennusten, rakennuksen tai sen osan suurimman sallitun kerrosluvun. Rakennusala. Maanalainen tila, jolle saa sijoittaa pysäköintitiloja sallitun rakennusoikeuden estämättä. Ohjeellinen istutettava alueen osa. Ohjeellinen pelastustieksi varattu alueen osa. Ohjeellinen pysäköimispaikka Leikki- ja oleskelualueeksi varattu alueen osa. Merkintä osoittaa, kuinka monta autopaikkaa asuntoa kohti on varattava. Merkintä osoittaa, kuinka monta kerrosalaneliömetriä kohti on rakennettava yksi autopaikka. Merkintä osoittaa, kuinka monta kerrosalaneliömetriä kohti on rakennettava yksi säältä suojattu polkupyörien käyttöä palveleva pyöräpaikka.
YLEISMÄÄRÄYS: Valtakunnallisesti, maakunnallisesti ja paikallisesti merkittävät, kaava-aluetta ympäröivät rakennusryhmät on huomioitava uuden suunnittelussa. Materiaalivalinnat tulee tehdä olemassa olevaa ympäristöä kunnioittaen, samoin rakennuksen massoittelu. Tonttia ei saa aidata VL-alueeseen rajoittuvilta sivuiltaan. le -alueen tulee liittyä rakennusryhmän yhteiseen pihaalueeseen. Olemassa olevaa puustoa tulee säilyttää mahdollisimman paljon.. Kaavan vaikutukset Kaavan muutoksella ei ole negatiivisia tai muuttavia vaikutuksia ympäristöönsä. Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen / muutoksen suunta Yhdyskuntarakenne Yhdyskuntarakenteellinen tarkastelu on tehty yleiskaavatyön yhteydessä. Siinä alueen pääkäyttötarkoitus on asuminen. Kaavamuutos on linjassa yleiskaavan kanssa. + Julkiset palvelut Kaavalla ei ole oleellisia vaikutuksia julkisten palvelujen saavutettavuudelle ja käytettävyydelle. 0 Yksityiset palvelut Kaavalla ei ole oleellisia vaikutuksia yksityisten palveluiden saatavuudelle. 0 Työpaikat, elinkeinotoiminta Kaavalla on positiivista merkitystä elinkeinotoiminnalle, sillä kaavassa parannetaan mm. liikeja toimistorakennusten korttelialueen paikoitusta. + Vaikutukset rakennettuun ympäristöön / muutoksen suunta Kaupunkikuva Alueen yleisilmeen sopivuus ympäristöönsä pyritään varmistamaan kaavamääräyksillä. + Vaikutukset luontoon ja maisemaan / muutoksen suunta Luonnonolot Kaavalla ei ole erityisiä vaikutuksia luonnonoloihin. 0 Vaikutukset liikenteen ja teknisen huollon järjestämiseen / muutoksen suunta Liikenne Kaava ei vaikuta oleellisesti liikenneoloihin. 0 Yhdyskuntatekninen huolto Alueen yhdyskuntatekniikka tukeutuu olemassa oleviin verkostoihin. 0 Vaikutukset talouteen / muutoksen suunta Kaavatalous Alue täydentää kaupunkirakennetta. Kaavataloudellinen tarkastelu on tehty yleiskaavan yhteydessä. 0 Vaikutukset terveyteen / muutoksen suunta Ympäristöhäiriöt Alueella ei ole häiriytyviä luontokohteita. Kaavan mukainen maankäyttö ei aiheuta ympäristöhäiriöitä. 0 Vaikutukset sosiaalisiin oloihin / muutoksen suunta Sosiaalinen ympäristö Alueen käytettävyys ja yleisilme parantuvat kaavan tarkennettujen määräysten seurauksena. + Vaikutukset kulttuuriin / muutoksen suunta Kulttuurihistoria Kaavalla pyritään estämään kulttuurihistoriallisesti arvokkaan ympäristön häiriintyminen samalla kun ympäristöä kehitetään. +
. Asemakaavan toteutus. Asemakaavan toteutus Asemakaavan toteuttaminen voi alkaa sen saatua lainvoiman. Kaavatyöhön ovat osallistuneet kaavoitusarkkitehti Hanna Elo ja kaavoitusavustaja Satu Sarkoranta. Raumalla..06 RAUMAN KAUPUNGIN TEKNINEN VIRASTO / KAAVOITUS Hanna Elo Kaavoitusarkkitehti Satu Sarkoranta Kaavoitusavustaja Juha Eskolin Kaavoitusjohtaja
8 8 6 0-0 8 6 7 P 8 6 7 0 6 70 80 7 8 P 6 0 6 0 0 0 8 P 7 60 6 0 6 6 8 7 8 7 8 86 87 88 7 6 6 6 0 7 8 7 0 8 8 7 7 6 0 7 6 6 0 67 6 6 7
SATAMAKATU VII AK e=0. ati 6 6 ajo 0 III.. 60 ILVANINKATU..6 7 8 AK ati I II I 00 II VII V ati. 8 7 7 8 P 70 80.7 VP te JOHN NURMISEN P PUISTO 6 6 III REIMARIN- PUISTO 8.0m 00 8.. VL sk 7. 0 III MERIKOULUNKATU 6. 0-0 6 8 KV 6..00 6. K II 8 ap/0m 0 KVJ 7..8 Y/s ek- II 60 vu SATAMAKATU ap/0m 0 P ma 0 pel ap/as AK 86 /kv ap/80m le RUORIPUISTO III KALLIOKATU 600 sr- ma 6.0 VL 6 7 6 0 8 pel AL (,) I a I a 0 mbap/0m 0 le- e=.0 asap/00m. 6 () II 7 LUONNOS ALHOKUJA 0 pp/h LPA a 8 et 8 7 7 0 +.0 7 /III..7 7 8 sr 6..7 uap 0 0 0 0 60 80 00m 6 6 7 8 VI V KH 8.. POISTETTAVA KAAVA atii I I ALHOKUJA VI ALK e=.0 V JUSSINKUJA /III V /III am I 00 A LP ati 6 86 6 a ma le asap/8m ap/00m KV 6..00 ek ek6 II 00 8 SEMINAARINKUJA 7 III/+.00 atii /+.0 VI ap 0 8.0. I 87 +. 0 dba II.6 0 V V 00 (KH 6..00) 0 ALK ap 0 7.6 e=.0 ati /+.00 V 67 AL I VI KALLIOKATU 88 ALK e=.0 AK-7 A08 A00 A0 A0 A07 K VL LPA Poistuvia asemakaavamääräyksiä ja -merkintöjä: Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Lähivirkistysalue. RAUMAN KAUPUNKI KAUPUNGINHALLITUS Autopaikkojen korttelialue. POISTUVA ASEMAKAAVA KALLIOHOVI TEKNINEN VIRASTO / KAAVOITUS KAUPUNGINVALTUUSTO YMPÄRISTÖKESKUS VOIMAANTULO MITTAKAAVA :000 SUUNNITTELIJA PIIRTÄJÄ PÄIVÄYS POHJAKARTTA ON JHS8..0 MUKAINEN m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Risti merkinnän päällä osoittaa merkinnän poistamista. TÄMÄ KARTTA ON OLLUT NÄHTÄVILLÄ RAUMAN KAUPUNGIN TEKNISESSÄ VIRASTOSSA TÄMÄ KARTTA ON RAUMAN KAUPUNGINVALTUUSTON / KAUPUNGINHALLITUKSEN PÄÄTÖKSEN / MUKAINEN KAUPUNGINSIHTEERI / KAUPUNGINLAKIMIES Koordinaattijärjestelmä: ETRS-GK Korkeusjärjestelmä: KAAVATUNNUS N000 0-6
RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS 0 /..06 KALLIOKATU ja ASEMAKAAVAMUUTOKSEN AK 0-6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Alueen pinta-ala on n. 76 m². Kaavoitettava alue on hakijan omistuksessa, paitsi VL-aluetta, jonka omistaa Rauman kaupunki. Tältä osin Rauman kaupunginhallitus on päättänyt aluevarauksesta hakijalle. Kaavatilanne Satakunnan 0..0 vahvistetussa maakuntakaavassa alue sijoittuu palvelujen alueelle (P). Alue on myös osa matkailun kehittämisvyöhykettä (mv) sekä kaupunkikehittämisen kohdealuetta (kk). Alueella on voimassa.8.00 hyväksytty Rauman oikeusvaikutteinen keskustan osayleiskaava, jossa alue on osoitettu asuntoalueeksi (A). Vireillä olevassa Rauman yleiskaavan 0 strategisen vaiheen visiossa hakemusta koskeva alue on määritelty asuntoalueeseen (A). Kaava-alueen eteläpuolella, sen välittömässä läheisyydessä sijaitsee maakunnallisesti arvokas rakennetun kulttuuriympäristön kohde. Hakemusta koskevalla alueella on voimassa 6..00 hyväksytty Kalliohovin asemakaava. Asemakaavassa alue on osoitettu liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi (K), lähivirkistysalueeksi (VL) ja autopaikkojen korttelialueeksi (LPA). Hakijan viitesuunnitelmissa hahmoteltu maanalainen pysäköinti ulottuu lähivirkistysalueelle. Kaavan tavoitteet Hakijat ovat ilmoittaneet..0 kirjatussa kaavamuutoshakemuksessa hankkeen tavoitteeksi seuraavaa: Yhtiömme pyytää, että Kalliokadun, Alhonkujan ja Satamakadun väliselle alueelle muutettaisiin asemakaavaa siten, että korjauskehotuksia saanut betoninen autopaikoitusrakennus voitaisiin korvata ympäristönmukaisella kerrostalolla Aloite Kiinteistö Oy Hotelli Kalliohovi on..0 kirjatussa kaavamuutoshakemuksessa anonut kaavamuutosta oheisessa kartassa rajatulle alueelle. Rauman kaupunginhallituksen kaavoitusjaosto on tehnyt päätöksen 7..0 (KVJ 8 ), jonka mukaan Kalliokatu :n asemakaavan muutokseen ryhdytään. Rauman kaupunginhallitus on 8..06 hyväksynyt teknisen lautakunnan ehdotuksen (KH ) mm. varata Kiinteistö Oy Kalliohoville n. m suuruisen yleisen alueen 68--0-0 osan suunnittelua varten. Hankkeesta on laadittu sopimus asemakaavan muutoksen käynnistämisestä. Suunnittelualue Kaavamuutos koskee Kalliokadun, Alhonkujan ja Satamakadun välillä sijaitsevan alueen asemakaavamuutoksen laatimista. Kaavoitustyön keskeiset kysymykset ja ongelmat Ulkoisten muutosten sopeuttaminen olemassa olevaan rakennettuun ympäristöön. Kaavatyön yhteydessä tulee tarkastella rakennetun alueen, ympäröivän rakennuskannan sekä virkistysalueen suhdetta. Alueen kaupunkikuvallisesta laadusta on huolehdittava. Selvitykset Rakennettu ympäristö - selvitys Kaavoituksen aikana tehdään lisäselvityksiä, mikäli tarvetta ilmaantuu.
RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS 0 /..06 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan voi esittää muutoksia. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma tehdään, kun uutta kaavaa tai kaavamuutosta aletaan suunnitella. Sillä kerrotaan kaupunkilaisille, mitä aluetta työ koskee, miten työhön voi vaikuttaa, mikä on kaavatyön aikataulu, miksi kaava tehdään ja miten kaavan vaikutuksia selvitetään. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa voidaan tarpeen mukaan täydentää. Toivomukset suunnitelmaan tehtävistä muutoksista esitetään kaavoitusosastolle (yhteystiedot löytyvät tästä lehtisestä). Toivomukset on selkeintä esittää kirjallisesti mahdollisimman pian. Mitä varhaisemmassa vaiheessa esitykset tehdään, sitä helpompi ne on ottaa huomioon. Jos osallisella ja kaavoittajalla on jyrkästi toisistaan poikkeavat näkemykset esitetyn osallistumisen riittävyydestä, osallinen voi ottaa yhteyttä Lounais-Suomen ympäristökeskukseen ja esittää neuvottelun järjestämistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta. Ympäristökeskus arvioi suunnitelman riittävyyttä ja järjestää neuvottelun kunnan ja osallisten kanssa, jos sen tarpeelliseksi näkee. Lisätietoja: Rauman kaupunki Kanalinranta www.rauma.fi Kaavoitusosasto 600 Rauma Kaavoitusarkkitehti Hanna Elo puh. 0 0608 kaavoitus@rauma.fi Kaavoitusavustaja Satu Sarkoranta puh. (0) 8 667 kaavoitus@rauma.fi Kaupunginhallituksen kaavoitusjaosto Laihonen Jari, puheenjohtaja Vastavirta Åke, varapuheenjohtaja Ollila Helena, jäsen Santala Jyrki, jäsen Viitanen Sirpa, jäsen Tomi Suvanto, apulaiskaupunginjohtaja, esittelijä Kari Koski, kaupunginjohtaja Juha Eskolin, kaavoitusjohtaja Mikajuhani Numminen, vs. kaupunginlakimies, sihteeri
RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS 0 /..06 KALLIOHOVI AK 0-6 Aikataulu TALVI 06 KEVÄT 06 KESÄ 06 SYKSY 06 Vaiheet Tiedottaminen osallisille Aloitus Luonnos nähtävillä vrk Ehdotus nähtävillä 0 vrk Kaupunkilaiset ja muut kiinnostuneet vireilletulokuulutus ja OAS Kuulutus Kuulutus Kuulutus Alueen maanomistajat OAS tiedoksi Kuulutus Kuulutus Kuulutus Kaava-alueeseen rajoittuvien tonttien maanomistajat OAS tiedoksi Kuulutus Kuulutus Kuulutus Tekninen virasto: teknisen toimen johtaja, kaupungingeodeetti, talotoimen päällikkö, kunnallistekniikan johtaja, suunnittelupäällikkö, viheraluepäällikkö, rakennustarkastaja, ympäristönsuojelupäällikkö Kasvatus- ja opetusjohtaja Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Liikuntatoimenjohtaja Museonjohtaja Sosiaali- ja terveysjohtaja Sosiaalipalvelujen johtaja OAS tiedoksi ja kommentteja varten Kuulutus Kuulutus Kuulutus Aluepalopäällikkö OAS tiedoksi Lausunto Kuulutus Kuulutus Kasvatus- ja opetuslautakunta Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunta Tekninen lautakunta Ympäristölautakunta OAS tiedoksi Lausunto Kuulutus Kuulutus Varsinais-Suomen ELY-keskus Satakuntaliitto OAS tiedoksi Lausunto Tiedoksi Satakunnan Museo OAS tiedoksi Lausunto Rauman Energia Oy OAS tiedoksi Lausunto Kuulutus Tiedoksi Lännen DNA Oy Vakka-Suomen voima Oy Rauman Latu ry OAS tiedoksi kuulutus Kuulutus Kuulutus Rauman seudun lintuharrastajat ry Lehdistö OAS tiedoksi Kuulutus Kuulutus Kuulutus Kaupunkilaisen vaikutusmahdollisuudet Mielipide OAS:sta Ehdotuksia kaavaa varten Kirjallinen mielipide luonnoksesta Kirjallinen muistutus ehdotuksesta Hyväksyminen kaupunginvaltuustossa