Kunnanhallitus 127 15.06.2015 Lausunto Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän vuoden 2016 ja talousarvion vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman valmisteluperusteista 201/00.04.01/2015 Kunnanhallitus 15.06.2015 127 Valmistelija: kunnansihteeri Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän vuoden 2016 talousarvion laadintaprosessin ensimmäisenä kuntakokouksena järjestettiin 28.5.2015 talousseminaari jäsenkuntien edustajille sekä kuntayhtymän luottamusmiehille ja johtaville viranhaltijoille. Kevään aikana kaikilla vastuuja tehtäväalueilla on arvioitu keskeisiä toiminnan muutos- ja kehittämistarpeita sekä palvelutarpeen muutoksia. Kustannukset nousevat Kuntayhtymän arvion mukaan kuntayhtymän oman toiminnan kustannuksia nostavat vuoden 2015 talousarvioon nähden vuonna 2016 ainakin alla olevassa taulukossa esitellyt tekijät. Kuntayhtymän alustava arvio taulukossa muutosten kokonaiskustannusvaikutuksista on noin 3,9 miljoonaa euroa vuonna 2016. Kustannusnousun aiheuttaja EUR Terveyspalvelut Kliinisen farmasian vakiinnuttaminen 2016 60 000 Sonkajärven röntgenyksikön lakkauttaminen -10 000 Kotisairaalan, perusterveydenhuollon ja ennaltaehkäisevän toiminnan vahvistaminen 200 000 Hoito- ja hoivapalvelut Kotihoidon lisääminen 52 000 Omaishoitoa kotona asumisen muotona tuetaan 173 000 Tehostettua palveluasumista lisätään -212 184 Akuutti-, kuntoutus- ja lyhytaikaishoidon optimointi -146 000 Integroitujen ja monialaisten palvelujen kehittäminen 100 000 Hyvinvointipalvelut Vahvistetaan ennaltaehkäisevää ja varhaista työtä 470 000 Erityisryhmien asumisen järjestäminen 583 000 Työvoiman palvelukeskuksen ja kuntien työllisyyden hoidon yhteistyö 1 100 000 Ympäristö- ja terveysvalvontapalvelut Maa-aineslain mukaiset tehtävät siirtyvät ympäristönsuojeluviranomaiselle vuonna 2016 70 000 Hallinto- ja tukipalvelut
Selvitetään sihteerityöpanoksen jakaantuminen ja mahdollisuudet organisoida se uudestaan -60 000 Kuntayhtymän ulkopuolelta tarvittavien sijaisten hankkiminen sisäisten sijaisten yksiköstä. Kahden vakituisen sijaisen palkkaaminen sissi-yksikköön 60 000 Osatyökykyisille räätälöidään jäljellä olevaa työkykyä vastaava Puuma-tehtävä / henkilökohtaisen avustajan tehtävä -60 000 Kokonaisarkkitehtuurityö (KA-työ) 25 000 Kansa-hanke 75 000 Tietohallintoon liittyvä kehitystyö 13 000 kanta, Kansa, digitalisointi, sähköinen asiointi, tietosuoja, vaatimusten kasvu: tietohallinnon resurssit 110 000 Sähköisen käyttövaltuushallinnan käyttöönotto 10 000 Kertakirjautuminen tietojärjestelmiin 40 000 Perustetaan tarkastusyksikkö ja palkataan sisäinen tarkastaja/cotroller 80 000 Yleinen kustannustason nousu 1 157 800 Kulut yhteensä 3 890 616 Yllä olevassa taulukossa ei ole eritelty TerveysKampus-hankkeen taloudellisia vaikutuksia, koska ne käsitellään erikseen. Kuntayhtymän oman toiminnan kustannusennuste/maksuosuus vuodelle 2015 Sonkajärven kunnan osalta on 13 466 755 euroa. Ostetun erikoissairaanhoidon kustannusennuste/maksuosuus vuodelle 2015 Sonkajärven kunnan osalta on 3 718 359 euroa. Kuntayhtymälle vain lakisääteiset tehtävät Kuntayhtymän toimintaan on sovittu sisältyvät myös muita kuin sille lakisääteiset kuuluvia tehtäviä. Näitä ovat järjestöavustukset, eläinlääkärien subventiot ja työmarkkinatuen kuntaosuus. Kuntayhtymän lausuntopyynnössä todetaan, että edellä mainittujen kuluerien ei tulisi olla osa kuntayhtymän talousarviota/toimintaa, vaan ne tulisi siirtää kuntien tehtäväksi. Kuntayhtymän tehostamistoimet Kuntayhtymän kehittää jatkuvasti toimintaansa ja hakee kustannustehokkuutta kaikilla palvelualueilla. Niillä tavoitellaan merkittäviä kustannussäästöjä sekä toiminnan tehostamista, joka usein näkyy myös parantuneena asiakastyytyväisyytenä. Kustannussäästöjen suuruus ja ajoittuminen tarkentuvat talousarvion 2016 laadinnan edetessä. Tilajärjestelyt ja investoinnit Kuntayhtymän toiminnan turvaaminen, toiminnallisten muutosten sekä tuottavuuden lisäystoimenpiteiden toteuttaminen edellyttävät toimitilojen uudelleenjärjestelyä sekä investointeja. Niihin liittyviä suunnitelmia valmistellaan parhaillaan ja niihin liittyvät keskustelut kuntien kanssa
käydään erikseen. Alijäämän kattaminen Kuntayhtymän taseessa on kuntayhtymälle sen perustamisvaiheessa Ylä-Savon Terveydenhuollon kuntayhtymältä siirtynyttä vuosina 2004-2009 syntynyttä alijäämään 445 392,29 euroa. Kunkin kunnan osuus alijäämästä on laskettu em. vuosien maksuosuuksien suhteessa. Sonkajärven kunnan osuus alijäämästä on 44 521,93 euroa. Alijäämä voidaan kattaa joko yhtenä vuotena tai maksimissaan viiden vuoden aikana tilinpäätöksen vahvistamisesta. Jos alijäämä katetaan esimerkiksi kolmen vuoden aikana, lisää se kolmen vuoden ajan vuosittain Sonkajärven kunnan maksuosuutta 14 840,64 euroa. Jäsenkuntien lausunnot Jäsenkunnilta pyydetään lausunnot 30.6.2015 mennessä seuraavista talousarvion valmisteluperusteista 1. Hyväksyykö jäsenkunta sen, että järjestöavustukset, työmarkkinatuen kuntaosuus sekä eläinlääkärien subventiot siirretään jäsenkuntien tehtäväksi? 2. Mikä on jäsenkunnan maksuosuuden kasvuraami vuoden 2016 talousarvioon kuntayhtymän oman toiminnan osalta verrattuna vuoden 2015 ennusteeseen? 3. Mikä on jäsenkunnan maksuosuuden kasvuraami vuoden 2016 talousarvioon sairaanhoitopiirin ennakkomaksujen osalta verrattuna vuoden 2015 ennusteeseen? 4. Mikä on jäsenkunnan kanta talousseminaarissa esiteltyihin muutoksiin? 5. Mikä on jäsenkunnan kanta vanhan alijäämän kattamisajasta? Päätösesitys Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus toteaa lausuntonaan seuraavaa: 1. Kunta hyväksyy sen, että järjestöavustukset ja työmarkkinatuen kuntaosuus siirretään jäsenkuntien tehtäväksi/budjetoitavaksi. Eläinlääkäreiden subventioiden tulee edelleen jäädä kuntayhtymän tehtäväksi/budjetoitavaksi. 2. Kunnan maksuosuuden kasvuraami vuoden 2016 talousarvioon kuntayhtymän oman toiminnan osalta verrattuna vuoden 2015 ennusteeseen on 0,0 prosenttia. Kunnan maksuosuuteen vuodelle 2016 varataan Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän omaan toimintaan 13,4 milj. euroa. 3. Kunnan maksuosuuden kasvuraami vuoden 2016 talousarvioon sairaanhoitopiirin ennakkomaksujen osalta verrattuna vuoden 2015 ennusteeseen on 1,0 prosenttia. Kunnan sairaanhoitopiirin ennakkomaksuosuuteen vuodelle 2016 varataan 3,8 milj. euroa. 4. Lausunnot Sonkajärven kuntaa koskeviin muutosesityksiin:
1) Sonkajärven terveyskeskuksen röntgenlaite: Kunnanhallitus keskustelee asiasta kokouksessa. 2) Pakolaisten sosiaalityöntekijän ja terveydenhoitajan tilaus vuodelle 2016: Kunta toteaa lausuntonaan, että pakolaisten sosiaalityöntekijän ja terveydenhoitajan tilausta (palvelujen ostoa) jatketaan vuodelle 2016. Tilaus edellyttää, että Iisalmen kaupunki jatkaa vastaavasti palvelun ostoa kuntayhtymältä. Lausunto Terveyskampus -hankkeesta: Kunnanhallitus keskustelee asiasta kokouksessa. 5. Kunta katsoo, että Ylä-Savon Terveydenhuollon kuntayhtymältä siirtynyt alijäämä tulisi kattaa kolmen vuoden aikana, jolloin se lisäisi kolmen vuoden ajan vuosittaista maksuosuutta 14 840,64 euroa. Päätös Kunnanhallitus: Kunnanhallitus toteaa lausuntonaan seuraavaa: 1. Kunta hyväksyy sen, että järjestöavustukset ja työmarkkinatuen kuntaosuus siirretään jäsenkuntien tehtäväksi/budjetoitavaksi. Eläinlääkäreiden subventioiden tulee edelleen jäädä kuntayhtymän tehtäväksi/budjetoitavaksi. 2. Kunnan maksuosuuden kasvuraami vuoden 2016 talousarvioon kuntayhtymän oman toiminnan osalta verrattuna vuoden 2015 ennusteeseen on 0,0 prosenttia. Kunnan maksuosuuteen vuodelle 2016 varataan Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän omaan toimintaan 13,4 milj. euroa. 3. Kunnan maksuosuuden kasvuraami vuoden 2016 talousarvioon sairaanhoitopiirin ennakkomaksujen osalta verrattuna vuoden 2015 ennusteeseen on 1,0 prosenttia. Kunnan sairaanhoitopiirin ennakkomaksuosuuteen vuodelle 2016 varataan 3,8 milj. euroa. 4. Lausunnot Sonkajärven kuntaa koskeviin muutosesityksiin: 1) Sonkajärven terveyskeskuksen röntgenlaite: Kunta toteaa lausuntonaan, että Sonkajärvellä on turvattava oma röntgenpalvelu, mikä on huomioitava palvelusopimusneuvottelussa 2016. 2) Pakolaisten sosiaalityöntekijän ja terveydenhoitajan tilaus vuodelle 2016: Kunta toteaa lausuntonaan, että pakolaisten sosiaalityöntekijän ja terveydenhoitajan tilausta (palvelujen ostoa) jatketaan vuodelle 2016. Tilaus edellyttää, että Iisalmen kaupunki jatkaa vastaavasti palvelun ostoa kuntayhtymältä. Lausunto Terveyskampus -hankkeesta: Kunnanhallitus päätti, ettei lausuntoa anneta tässä vaiheessa, vaan asiaan palataan myöhemmin. 5. Kunta katsoo, että Ylä-Savon Terveydenhuollon kuntayhtymältä siirtynyt alijäämä tulisi kattaa kolmen vuoden aikana, jolloin se lisäisi
kolmen vuoden ajan vuosittaista maksuosuutta 14 840,64 euroa.