6 Kenraalimäki HEINOLA

6 Kenraalimäki HEINOLA KAO060004 Karttalehti: 3112 09 Alueen pinta-ala: 27 ha Korkeus: 142 mpy Suhteellinen korkeus: 61 m Kallioalueen sijainti: Heinolasta 7 km luoteeseen, Ristijärven lounaispuolella. Maankäytön suunnittelutilanne: Kallioalueen yleiskuvaus ja tärkeimmät arvot: Kenraalimäki kohoaa 61 metriä itäpuolella olevaa Ristijärven Taipaleen pohjaa korkeammalle ja erottuu massiivisena, jyrkänteisenä kallioselänteenä Taipaleenpohjan vesistömaisemassa. Se sijaitsee kallioperän pitkällä, lounaiskoillissuuntaisella murtumalinjalla, joka jatkuu Ristijärven Taipaleenpohjanlahden poikki pitkälle koilliseen. Jyrkänteinen kallioalue rajautuu harkinnanvaraisesti Kenraalimäen lakialueeseen, joka on melko tasaista, hieman kumpuilevaa moreenipohjaista metsämaastoa. Kaakkoon suuntautuneet jyrkänteiset kalliopinnat eivät erotu tiheän puuston seasta juuri kauemmas ympäristöön, mutta näkyvät lähimaisemassa viereiselle maantielle. Itärinteellä puusto rajoittaa luontaisesti maisemia ympäristöön. Paikoin avautuu jyrkänteen päältä kapeita näköaloja järvelle ja sen takaiseen metsämaastoon. Lakiosasta avautuu avohakkuiden takia hyvin edustavia maisemia itään. Lakiosan maisemat ovat taimikoiden ja laajojen avohakkuiden muuttamat. Itärinteessä tiheä lehtokasvillisuus ja kuusikko sulkevat osittain näkymiä alueen sisällä. Alueen kivilaji on keskirakeista, selvästi pilsteistä granodioriittia. Monin paikoin kivilajin koostumus on kvartsidioriittinen ja se sisältää runsaasti mustaa sarvivälkettä. Kivessä esiintyy siellä täällä myös tummaa keskirakeista gabroa sulkeumana ja leikkaavia kapeita graniitti- ja pegmatiittijuonia. Kenraalimäen kaakkoisjyrkänne on muodoltaan porrasmainen ja kalliopinnoiltaan melko rikkonainen rinne. Varsinaisen jyrkänteisen osan korkeus rinteessä on 10 20 metriä. Grano-kvartsidioriitin hieman vinokaateinen pilsteisyys leikkaa jyrkänteen yleissuuntaa loivasti ja rikkonaiset jyrkännepinnat ovat runsaan kiilarakoilun rikkomia. Jyrkänteen tyvellä esiintyy monin paikoin kohtalaisen runsasta kasvillisuuden osin peittämää louhikkoa. Yksittäisten pystypintojen korkeus on 5 7 metriä. Lakialueen pienet kuperat silokalliot ovat vaatimattomia. Kenraalimäen ylempi lakiosa on ohuen moreenin peittämää vedenkoskematonta maastoa, jossa kalliopaljastumia on vähän. Korkein ranta näkyy Kenraalimäen kaakkoisrinteellä huuhtoutumisrajana tasolla 120 metriä mpy. Kalliokasvillisuus on oligo-mesotrofista. Kaakkoon avautuvalla jyrkänteellä kasvaa runsaasti kalliopalmikkosammalta, jonka seassa on mesotrofiaa ilmentäviä ketohavusammalen ja kalliokutrisammalen muodostamia kasvustoja ja lievää ravinteisuutta suosivaa paakku-uurnasammalta. Jyrkänteellä ja sen tyvellä olevassa lehtolouhikossa kasvaa runsaasti tummaraunioista, karvakiviyrttiä ja hieman niukemmin haurasloikkoa ja kallioimarretta. Louhikossa viihtyvät lisäksi kalliokeuhkojäkälä (NT/RT) ja raidankeuhkojäkälä, jota löytää myös jyrkänteeltä. Jäkälistä jyrkänteen tyveltä on myös löydetty pohjoista silomunuaisjäkälää (RT) ja kalliohyytelöjäkälää. Louhikossa tai jyrkänteen tyvellä kasvavat lisäksi mm. mäkivirvilä (RT), haisukurjenpolvi, ukontulikukka, ruotsinpitkäpalko, kevätkynsimö, kivikkoalvejuuri ja kiviä peittävät paikoin ketopartasammalkasvustot. Jyrkänteen alimmat hyllyt ovat myös lehtomaisia (MeLaT) ja niillä kasvaa mm. mustakonnamarjaa, sinivuokkoa ja metsälehmusta, joita tapaa myös alempaa varsinaisesta lehdosta. Jyrkänteellä kasvaa myös isomaksaruohoa, lehtonurmikkaa, kissankelloa, kalliokieloa ja mäkitervakkoa. Jyrkänteen laella kalliopinta on paisteisempaa ja enemmän jäkälien kuten karvejäkälien vallassa. Siellä täällä on myös muutamia lievästi ravinteisella pinnalla viihtyvän risarustojäkälän sekovarsia. Aivan otsa on poronjäkälien vallassa, mutta paikoin on myös pienialaisia ketomaisia laikkuja alueen koillisosassa. Kallioalueen laki on hakattu lukuun ottamatta noin 50 m leveää vyöhykettä jyrkänteen päällä. Jyrkänteen tyven kosteahko lehmuslehto (HeOT, OMaT) on lähes kokonaan varttunutta kuusikkoa. Itäosassa on tosin hakkuita. Lehdossa on runsaasti pensasmaisia ja puumaisia lehmuksia. Tyvellä kasvaa myös muutama järeä haapa ja pensaista mm. lehtokuusamaa, näsiää ja metsäruusua. Ruohoista lehdossa viihtyvät jo aikaisemmin mainitut ja niiden lisäksi mm. hiirenporras, maarianheinä, korpikaisla, kevätlinnunherne, sudenmarja, rentukka, mesiangervo, lehtopalsami, vuohenputki ja syyläjuuri. Tärkeimpien tekijöiden arviointi: Muut arvot: GEOLOGINEN ARVO: 4 Historialliset arvot 4 BIOLOGINEN ARVO: 2 Monikäyttöarvot: 4 MAISEMA-ARVO: 3 Muuttuneisuus: 3 Lähiympäristön arvot: 3 KALLIOALUEEN ARVOLUOKKA: 4 28

6 Kenraalimäki, HEINOLA Kallioalueen raja Suojelu- tai suojeluohjelman alue Natura 2000 -verkosto 29 1:15000 P

7 Ämmävuori - Pohjanvuori HEINOLA KAO060011 Karttalehti: 3112 11 Alueen pinta-ala: 881 ha Korkeus: 147 mpy Suhteellinen korkeus: 70 m Kallioalueen sijainti: Heinolasta 9 km kaakkoon, Konniveden itäranalla. Maankäytön suunnittelutilanne: Rakokivenlahdessa on lehtojensuojelualue ja Ruukinkankaalla sekä Rautvuorella luonnonsuojelulailla suojellut lehmuslehdot. Rakokivenmäen itäosa Iitin puolelle asti kuuluu Natura 2000 -verkostoon. Kallioalueen yleiskuvaus ja tärkeimmät arvot: Laaja kallioalue rajautuu suurelta osin vesistöihin ja erottuu monin paikoin jylhänä kallioisena maastona ympäristöön. Etelästä kallioalue yhtyy Iitin Iso Haukilammen kallioalueeseen. Yksittäiset veteen rajautuvat rantakalliot erottuvat silmiinpistävinä lähimaisemassa ja paikoin kauemmas ympäristöön osittain kuitenkin rinteillä tehtyjen avohakkuiden takia. Selänteiden lakialueita siivilöityy puuston seasta monin paikoin hyvin edustavia luontaisia vesistövaltaisia metsämaisemia kauas ympäristöön. Alueen länsiosasta Rakokivenmäen laelta avautuu harvakseltaan kasvavan lakimännikön ja laajojen avohakkuiden takia taimikkoalueen ylitse upea maakunnallista luokkaa oleva vesistömaisema länteen Konniveden suuntaan sekä itään vaihtelevasti käsiteltyyn metsävaltaiseen maastoon. Lännessä Konniveden selkää kirjoo useat pikkusaaret ja etualalla näkyy Hevossaarenmäen paljaat kalliojyrkänteet sekä Tuhannenvuoren metsäinen kalliomäki. Kaukana luoteessa häämöttää Heinolan kaupungin vesitorni, nelostien sillan pylväät ja UPM:n sekä Enson tehtaat. Muuten maisema lännen kautta etelään on järvenselän takana kumpuilevaa metsämaisemaa. Pohjanvuorelta lounaaseen avautuvan kalliojyrkänteen päältä näkee lähes puuston varjostamatta etelään Multiapohjanlahdelle ja sen vastarannan jyrkänteille. Iso Rautjalan -järven itäisestä lahdesta näkyy kapea siivu. Muu maisema on kumpuilevaa varttunutta metsää. Rautvuoren edustalla on kuitenkin pieni hakkuuaukea ja jyrkänteet ovat harvakseltaan puiden peitossa. Alueen sisäosissa selänteiden välisissä notkelmissa ja rinteillä tiheät taimikot tai vartevammat kuusikot rajoittavat näköaloja voimakkaasti ja ovat maisemiltaan tavanomaista käsiteltyä talousmetsää. Monin paikoin selänteiden jyrkänteiset osat ovat kuitenkin maisemallisesti avaria ja melko jylhiä. Alueen kallioperä on graniittia ja granodioriittia. Kalliomaaston lounaisimmassa osassa Hevossaarenmäeltä Rakokivenmäelle ulottuvalla alueella on kivilaji vaaleanharmaata, keski- ja karkearakeista ja heikosti suuntautunutta mikrokliinigraniittia kun taas Ämmävuoresta itään ulottuvalla alueella on vallitseva kivilaji vaaleanharmaata, keskirakeista granodioriittia. Konniveden itärannalta yli neljä kilometriä itään ulottuva kalliomaasto on pinnanmuodoiltaan hyvin vaihtelevaa maastoa. Korkeuserot alueella ovat suuret. Useimmat alueen kallioselänteistä kohoavat yli 60 metriä Konniveden pinnasta. Mäkien lakiosat ja rinteet ovat pääasiassa kohtalaisen hyvin paljastunutta kalliomaastoa, mutta mäkien väliset notkelmat ovat suurelta osin moreenipeitteistä maastoa. Mäkien rinteet ovat monin paikoin jyrkänteiset. Rinteiden jyrkänteiset osat ovat muodoltaan porrasmaisia ja viistoseinäisiä ja niiden korkeus on monin paikoin 20 25 metriä. Esimerkiksi Konniveden Ämmälahteen rajautuvat Ämmävuoren itärannan kalliot ovat enimmäkseen muodoltaan viistojyrkänteisiä ja ehjiä. Korkein jyrkännepinta on 20 25 metriä korkea ja rajautuu suoraan veteen. Ämmävuoren länsisivulla on taas runsaan rakoilun lohkoma matala pystyseinämä, jonka alla on sammaloitunutta louhikkoa. Muita merkittäviä jyrkänteitä on mm. Näpinmäen lounaissivulla ja Pohjanvaaran länsisivulla, jossa on jylhä noin 25 30 m korkea, avoin ja ehjä pintainen, heikosti porrasmainen kallioseinämä. Kallioterassit ovat kapeita ja viettäviä. Rautvuoren noin 40 metriä korkea itärinne kohoaa porrasmaisesti viistoina seinämäpintoina. Alueen länsiosassa Hevossaarenmäen itäsivulla on 10 15 metriä korkea viistojyrkänteinen, heikosti porrasmainen kallioseinämä. Selänteiden viistoina länteen ja pohjoiseen viettävät lakialueet ovat monin paikoin harvapuustoista kalliomännikkömaastoa, jossa silokalliot ovat siellä täällä hieman tavanomaista laaja-alaisempia. Kalliojyrkänteiden laet ovat enimmäkseen poronjäkälävaltaisia ja jyrkännepinnat karuja. Puusto on kuitenkin suurimmaksi osaksi harvennettua ja luonnontilaisimmat paikat ovat Rakokivenlahden lehdon lisäksi kalliojyrkänteiden alusmetsiä tai kalliomänniköitä. Uhanalaisia jäkäliä kasvaa Ämmävuoren itärannan kalliojyrkänteillä. Jyrkänteeltä on löydetty reikäkarvetta (VU) ja röyhelökarvetta (VU). Niitä on vain muutama sekovarsi ja ne ovat saattaneet hävitä kasvupaikalta (Hertta). Ämmävuorelta löytyi myös harvinainen ja oikullisesti esiintyvä huhtakurjenpolvi (NT/RT). Kallioalueen länsiosassa Ämmänvaaralta etelään lehmuspensaita ja taimia on suhteellisen runsaasti. Samoin haapaa on runsaasti sekapuuna. Ämmänvuoren länsijyrkänteen alla on myös edustavaa koivikkoa ja sen tyvellä kasvaa mm mustalinnunhernettä (NT/RT). Kustaanvuoren itäjyrkänteen kosteammissa paikoissa kasvaa kimpputierasammal-, laakasammal- ja pikkukastesammalpintoja. Jyrkänteellä kasvaa myös haurasloikkoa. Jyrkänteen alla on lehtomaista (OMT) kangasta. Puusto on varttunutta kuusikkoa ja sekapuuna kasvaa järeitä haapoja ja myös muutama puumainen lehmus sekä useita lehmuspensaita. Jyrkänteen tyvellä kasvaa mm. haisukurjenpolvea ja sormisaraa. Toinen kasvistollisesti arvokas alue on Rakokivenlahden lehto. Lehdon pientä jyrkännettä peittävät tavanomaiset sammalet kuten kalliopalmikkosammal, kiviturkkisammal, pikkukastesammal ja lehväsammal. Jyrkänteen tyvellä on edustava kymmenien puiden lehmusmetsikkö (MeLaT). Pääosa alueesta on kuitenkin hiirenporrasvaltaista (FT) kaskikoivikkoa. Lehdossa kasvaa mm. pesäjuuri (RT), mustalinnunherne (NT/RT), mustakonnanmarja, kivikkoalvejuuri, syyläjuuri, haisukurjenpolvi, tesma, kaiheorvokki, näsiä, koiranheisi ja lehtokuusama. Ruukittomanlahden tervaleppäluhdan purotörmästä on löydetty myös kantokorvasammalta (NT/RT) (Hertta). Pohjanvuoren luoteeseen avautuva jyrkänteen laki on poronjäkälä- ja kanervavaltaista harvaa kalliomännikköä. Poronjäkälikköä laikuttaa myös mm. kalliotierasammal, silotierasammal, tinajäkälät sekä kalliokohokki. Pohjanvaaralta on havaittu myös vuorimunkki (RT) (Hertta). Pohjanvaaran jylhällä kalliojyrkänteellä lenteli huuhkaja. Se ilmeisesti pesii vuorella. Alueelta on vanha pesintähavainto. Kalliolta löytyi myös jänönraatosammalta, joka kasvaa mm. oksennuspalloilla. Rautvuoren itään avautuvat jyrkänteet ovat karuja. Alusmetsissä on jokunen lehmus ja pieni riukumainen haavikko. Lakiosa on tiheäkasvuista kuivaa varttunutta kalliomännikköä. Tärkeimpien tekijöiden arviointi: Muut arvot: GEOLOGINEN ARVO: 3 Historialliset arvot 4 BIOLOGINEN ARVO: 2 Monikäyttöarvot: 4 MAISEMA-ARVO: 2 Muuttuneisuus: 3 Lähiympäristön arvot: 1 KALLIOALUEEN ARVOLUOKKA: 3 30

7 Ämmävuori - Pohjanvuori, HEINOLA 6780 000 6781 000 6782 000 6783 000 6784 000 6785 000 6786 000 3455 000 3456 000 3457 000 3458 000 3459 000 Kallioalue Suojelu- tai suojeluohjelman alue Natura 2000 -verkosto 1:30 000 31

8 Kuikkavuori HEINOLA KAO060005 Karttalehti: 3112 11 Alueen pinta-ala: 277 ha Korkeus: 147 mpy Suhteellinen korkeus: 67 m Kallioalueen sijainti: Heinolasta 3 km itään, Rautsalossa. Maankäytön suunnittelutilanne: Alueen keskellä on Sataojan yksityinen luonnonsuojelualue ja Rautjärven rannalla luonnonsuojelulailla suojeltu Kuikkavuoren lehmusmetsä. Kallioalueen yleiskuvaus ja tärkeimmät arvot: Kuikkavuoren kalliomaasto on osa Heinolan keskustan itäpuolella olevaa hieman ylänköisempää metsäistä kalliomaastoa, joka rajautuu vähäiseltä osin selvästi pieniin vesistöihin ja monin kohdin harkinnanvaraisesti muuhun metsäiseen ympäristöstään. Tämän jyrkkärinteisten kallioselänteiden ja niiden välissä olevien kapeiden pienten järvialtaiden muodostaman laajan kalliomaaston korkeuserot ovat 20 67 metriä. Parhaiten ympäristöön erottuvat kohdat ovat vesistöjen reunalla sijaitsevat jyrkkärinteiset kalliomäet. Länsireunalla Kuikkavuoren jyrkänteinen rinne erottuu selvästi viereiselle maantielle, mutta sen kallioiset rinteet näkyvät myös kaukaa länsipuolelta ympäristön korkeimmilta paikoilta esimerkiksi Heinolan vesitornista katsottaessa. Kuikkavuoren laelta avautuu hyvin vaihtelevia, osittain kalliomäntyjen rajoittamia näköaloja länsipuolen vesistö- ja metsämaisemaan. Yksityiskohtina erottuvat vesitornin lisäksi, Rautsalon tehdas, kaupungin kattoja ja taustalla nelostien Tähtinimen sillan tukirakenteita. Muiden selänteiden lakiosissa puusto rajoittaa monin paikoin näköaloja ympäristöön. Pienten metsäisten järvien muodostama vesimaisema monipuolistaa ja elävöittää monin kohdin notkelmien ja rinteiden muutoin melko tavanomaista ja usein kuusikoiden sulkemaa kalliometsämaisemaa. Selänteiden lakiosissa esiintyy kuitenkin paikoin maisemiltaan avoimempaa, kohtalaisen luonnontilaista harvaa kalliomännikköä. Alueella on osittain Rautjärven ja Venetjärven muodostama virkistyskalastusalue, jossa on hyvin merkitty retkeily- ja luontopolkuverkosto levähdys- ja nuotiopaikkoineen. Alueen keskiosassa sijaitsee lisäksi Sataojan puronvarsilehto. Jyrkkänä tai loivarinteisenä kohoavat selänteet ovat kalliopinnoiltaan melko hyvin paljastunutta maastoa, jossa lähinnä notkelmat ja alarinteet ovat runsaammin moreenin peitossa. Jyrkännemuodot ovat alueella melko tavanomaisia. Merkittävin jyrkänne sijaitsee alueen korkeimman selänteen Kuikkavuoren länsirinteellä, jossa se porrasmaisena ja hieman kuutiorakoilevana on noin 20 metriä korkea. Yksittäisten pystyseinämien korkeus on alueella 2 5 metriä. Parhaiten hioutuneet silokalliot esiintyvät selänteiden länsi- ja pohjoisrinteillä ja ovat paikoin hieman tavanomaista edustavampia. Alueen kallioperä on pääasiassa harmaata, keskirakeista, heikosti pilsteistä granodioriittia, jonka koostumus vaihtuu paikoin tummemaksi kvartsidioriitiksi. Kivessä esiintyy siellä täällä myös tummaa emäksisempää keskirakeista gabroa ja hienorakeista amfiboliittia kookkaina sulkeumina. Leikkaavat kapeat graniittiset juonet ovat alueen kallioperässä yleisiä. Alueen kalliolajisto ei ole kovin vaatelista ja alueen biologiset arvot liittyvät lähinnä arvokkaaseen lehtokasvillisuuteen. Kallioilla kasvavista vaateliaampia lajeja on kalliokielo, jota kasvaa myös muissa ympäristöissä kuten mm. Sataojan lehdossa. Kuikkavuoren länsirinteen kasvillisuus on karua. Rinteen tyvipuusto on hakattu ja alarinnettä peittävät lähinnä kalliokarstasammal, napajäkälät ja muut karujen sekä paisteisten seinämien sammalet. Ylempänä pintoja peittävät tavalliset metsäsammalet sekä poronjäkäläkasvustot. Kuikkavuoren itärinteen tyvellä on lehtomaisia hyllyjä. Niillä kasvaa mm. sinivuokkoa, kevätlinnunhernettä ja käenkaalta. Itärinteen ja vastakkaisen kallion väliin jäävässä lehtomaisessa notkelmassa on haavikko, jonka järeimmät puut ovat 40 cm:n paksuisia. Erämaisen Rautjärven länsipuolen kalliot ovat karuja ja kallioiden ylitse virtaa kausikostea puro. Itäpuolen kalliot putoavat suoraan veteen. Laelta ne ovat poronjäkälien peitossa ja alaosasta karujen pintojen sammalien ja jäkälien kirjomia. Pohjoisrannan laavun kohdalla on ollut metsäpalo, joka on polttanut aluskasvillisuuden noin hehtaarin alalta. Rautjärven rannalla kasvaa mm. kaislasaraa ja aivan rantaa reunustaa mm. tervaleppä (Metsätähti 1990). Alueen kangasmetsät ovat lähinnä varttuneita, hoidettuja kuusikoita (MT, paikoin OMT). Luonnontilaisimmallaan puusto on Sataojan lehdossa, jossa on hieman aarnimetsän piirteitä. Lehtoa ympäröi suojavyöhyke kuten myös aluetta reunustavia pienvesiä. Kalliomänniköt ovat suhteellisen luonnontilaisia. Järeimmät yksilöt ovat 30 cm:n paksuisia Tosin kelot ja maapuut kallioilta puuttuvat. Sataojan suojelualueen paikoin kuusivaltaisessa lehdossa (OMT, OMaT, FT, SaK, LhK) on havaittu 160 putkilokasvilajia ja lehdossa viihtyvät Suomen itäisimmät luontaiset kynäjalavat (VU). Lehdossa kasvaa myös kymmenkunta pähkinäpensasta sekä puumaisia lehmuksia ja jokunen vaahtera. Sataojan alajuoksua reunustaa saniaisvaltainen tervaleppäkorpi (tai SaK-LhK). Leppiä on myös yläjuoksulla tosin alajuoksua vähän harvemmassa. Yläjuoksulla on enemmän raitoja. Lehtoa reunustaa muutama järeä mänty ja lehdosta löytyvät alueen paksuimmat kuuset sekä koivut. Puron puolivälissä makaa myös järeitä kuusimaapuita. Puro on noin metrin levyinen ja kivinen. Järvien välillä pudotuskorkeutta purolle tulee peräti 15 m. Valtalajina puron varrella kasvaa hiirenporrasta, isoalvejuurta ja hieman niukemmin kotkansiipeä. Lehdossa ovat runsaita käenkaalin ja oravanmarjan lisäksi sinivuokko, lillukka ja korpi-imarre. Pensaista alueella kasvavat mm. lehtokuusama, näsiä ja herukat. Lehdon lajistoon kuuluvat myös mm. varstasara, mustakonnanmarja, imikkä, velholehti, lehto-orvokki, lehtomatara, sudenmarja, suokeltto, kalliokielo ja tesma. Suojelualueelta on löydetty myös lepikkolaakasammal (VU), turrisammal (NT/RT), korpiludekääpä (NT), kantokorvasammal (NT/RT), ja lehdon läheisyydessä on liito-oravan (VU) reviiri (Hertta). Kuikkavuoren itärinteen kalliojyrkänteeen tyvellä, Rautjärven rannalla on luonnonsuojelulailla suojeltu lehmusmetsikkö. Alueella kasvaa yli 40 runkomittaista lehmusta ja niiden lisäksi on runsaasti nuoria lehmuksia. Lehmusten lisäksi metsikköä hallitsevat varsin järeät haavat ja rauduskoivut. Myös kuusta esiintyy alueella. Metsikössä on paljon lehtilahopuuta ja muutenkin alue vaikuttaa hyvin luonnontilaiselta. Kasvillisuus on rehevää tuoretta sinivuokko-käenkaali (HeOT) -tyypin lehtoa. Lehdon lajistoon kuuluvat mm. näsiä, lehto-orvokki ja kevätlinnunherne (Lulutietokanta). Alueen pohjoisosasta on löydetty lisäksi huhtakurjenpolvi (NT/+) ja alueelta on myös epävarma havainto tikankontista (VU) (Hertta). Kortejärven luusuassa kasvaa nevaimaretta (Metsätähti 1990). Tärkeimpien tekijöiden arviointi: Muut arvot: GEOLOGINEN ARVO: 4 Historialliset arvot 4 BIOLOGINEN ARVO: 2 Monikäyttöarvot: 2 MAISEMA-ARVO: 3 Muuttuneisuus: 3 Lähiympäristön arvot: 3 KALLIOALUEEN ARVOLUOKKA: 4 32

8 Kuikkavuori, HEINOLA 6786 000 6787 000 6788 000 Kallioalue Suojelu- tai suojeluohjelman alue Natura 2000 -verkosto 3451 000 3452 000 1:15 000 33

9 Mataraniemi HEINOLA KAO060007 Karttalehti: 3112 11 Alueen pinta-ala: 15 ha Korkeus: 115 mpy Suhteellinen korkeus: 38 m Kallioalueen sijainti: Heinolasta 6 km itään, Konniveden rannalla. Maankäytön suunnittelutilanne: Kallioalue kuuluu lähes kokonaan lehtojensuojeluohjelman alueeseen ja Natura 2000 -verkostoon. Kallioalueen yleiskuvaus ja tärkeimmät arvot: Konniveden itärannalla kohoava hyvin jyrkkärinteinen Mataraniemi on moreenipeitteinen kallioselänne, joka muodostaa mantereesta hieman irrallaan olevan niemen. Mataraniemi kuuluu maakunnan arvokkaimpiin lehtojensuojelukohteisiin. Se rajautuu pääosin terävästi Konniveteen, ainoastaan itäreunalla alueen rajautuminen länsipuoleiseen metsämaastoon on harkinnanvaraisempaa. Matarinniemen kapea lakialue ja rinteet ovat hyvin puustoisia ja runsaan lehtokasvillisuuden peittämää maastoa. Sen itäreunan puuston peittämien jyrkänteiden päältä pilkottaa paikoin kuitenkin edustan vesialue ja kauempana Konnisaaren rantakalliot. Matarinniemen eteläosassa olevan länsireunan kalliojyrkänne rajautuu suoraan kapeaan lahteen, jonka vastarannalla näkyy veneranta ja kesämökki. Mataraniemen kallioperän kivilajit vaihtelevat Lehijärven (1970 ja 1979) mukaan hieno-keskirakeisesta, raitaisesta, poimuttuneesta kiillegneissistä tummaan amfiboliittiin. Kivilajit ovat olleet alun perin vulkaniitteja ja niiden yhteydessä kerrostuneita rapautumissedimenttejä. Halveen (1988) mukaan Mataraniemen kalliopaljastumissa on paikoin nähtävissä "pallomaisia" vulkaniittirakenteita. Tuhka- ja laavakerrosten väleissä esiintyy kapeina välikerroksina kalkkikiveä. Nuorimpia kivilajeja Mataraniemessä ovat karkearakeiset pegmatiittijuonet. Kivilajien liuskeisuus on lähes pystyasentoinen mutta niiden kulku vaihtelee. Heinolan seudun kallioperän pintakivien alkuperäisrakenteet ovat metamorfoosissa miltei täydellisesti hävinneet. Paikoin esiintyvä raitainen rakenne johtuu tummien ja vaaleiden mineraalien ja raekoon vaihtelusta ja saattaa edustaa alkuperäistä kerroksellisuutta (Lehijärvi 1979). Niemen jyrkänteiset rinteet nousevat porrasmaisesti joko pystysuorina tai lehtokasvillisuuden peittäminä viistoseinäisinä pintoina. Jyrkänneseinämien välissä on moreenirinteitä ja pientä kallioaluslohkareikkoa. Merkittävimmät jyrkännepinnat esiintyvät Mataraniemen 20 metriä korkealla itärinteellä, joka vietää porrasmaisina kapeahkoina hyllyinä alas järven rantaan. Yksittäiset pystyseinämät ovat 5 10 metrin korkuisia, paikon yli 10 metriä. Hyvin jyrkällä länsirinteellä olevat kalliopinnat ovat suurelta osin peitteisia. Avoimempia viistojyrkänteisiä silokalliopintoja esiintyy lähinnä länsirinteen eteläpäässä aivan järven rannalla. Kallioalueen kasvillisuus on erittäin arvokasta ja alueelle on tehty löytöretkiä jo viime vuosisadan alkupuolella. Mataraniemen retkihistoriasta ja kasvillisuudesta on Terttu Harve kirjoittanut Lutukkaan (1988) seikkaperäisen katsauksen. Kalkkipitoisuus kallioperässä näkyy kallio- ja metsäkasvillisuudessa. Kalliojyrkänteillä kasvaa useita uhanalaisia putkilokasveja kuten seinäraunioinen (VU), tunturikiviyrtti (+/RT), viherraunioinen (+/RT) ja kalliosirkunjyvä (NT/RT) (Hertta). Seinäraunioisen lähimmät kasvupaikat ovat etelässä Lohjasta länteen ja Kuusamossa. Viherraunioisen kasvupaikka on maamme eteläisimpiä (Vauhkonen 1998). Ylimmiltä kallioterasseilla viihtyvän kalliosirkunjyvän lähimmät esiintymät ovat läheisen Isosuon jälkeen Savonlinnassa. Kaljukallioista kasvaa heinäisillä valuvesipinnoilla (Harve 1988). Muista putkilokasveista kallioilla kasvaa mm. tummaraunioista, haurasloikkoa, karvakiviyrttiä, haisukurjenpolvea, isomaksaruohoa, pölkkyruohoa, lehtonurmikkaa, kalliokieloa, lituruohoa ja ruotsinpitkäpalkoa. Jyrkänteiden sammal- ja jäkälälajisto on myös vaateliasta. Uhanalaisista, silmälläpidettävistä tai harvinaisista lajeista on löydetty koloriippusammalta (NT/+), suoninahkajäkälää (+/RT), kalkkikuppijäkälää(+/rt), viherpahkurasammalta (-), pallosammalta, sirohavusammalta ja taljaruostesammalta (Hertta). Muita keskiravinteisten tai ravinteisten seinämien lajeja ovat mm. isoruostesammal, kalkkikahtaissammal, kalkkikiertosammal, ketohavusammal, ketopartasammal, kielikellosammal, kivikutrisammal, siloriippusammal ja tummauurnasammal. Alueella on myös karujen kallioiden lajistoa. Kalliojyrkänteiden terassit, jyrkänteeen aluset ja jopa lakiosat ovat paikoin lehtokasvillisuuden peitossa. Kosteimmat lehdot sijaitsevat Mataramäen länsipuolen notkossa. Alueella tavataan mm. suurruoholehtoa (FT), imikkä-lehto-orvokkilehtoa (PuViT) ja nuokkuhelmikkä-linnunhernelehtoa (MeLaT) (Alpassi ja Alanen 1988). Puusto on kuusivaltaista ja varttunutta ja sitä on jonkin verran harvennettu. Laelta on poistettu lehtokasvillisuutta varjostavia kuusia. Havupuiden väliin työntyy muutamia järeitä haapoja ja yksittäisiä raitoja; maapuut kuitenkin puuttuvat. Pensaskeroksessa kasvaa mm. lehtokuusamaa, taikinamarjaa, tuomea, koiranheittä, paatsamaa, näsiää ja pensasmaisia lehmuksia. Aluskasvillisuudessa kasvaa mm. hirvenkelloa (VU) ahokirkiruohoa (VU), ahosilmäruohoa (VU), huhtakurjenpolvea (NT/RT), ketonoidanlukkoa (NT/RT) mustalinnunhernettä (NT/+), pussikämmekkää (RT), lehtoneidonvaippaa, soikkokaksikkoa ja pensaikkotatarta (Hertta). Muista lehtokasveista mainittakoon mm. imikkä, kaiheorvokki, kotkansiipi, lehtohorsma, lehtomatara, lehto-orvokki, mustakonnanmarja ja velholehti. Mäkilehtolustetta kasvaa runsaasti kallion laella. Joillakin raidoilla on raidankeuhkojäkälää. Tärkeimpien tekijöiden arviointi: Muut arvot: GEOLOGINEN ARVO: 3 Historialliset arvot 3 BIOLOGINEN ARVO: 1 Monikäyttöarvot: 3 MAISEMA-ARVO: 3 Muuttuneisuus: 1 Lähiympäristön arvot: 1 KALLIOALUEEN ARVOLUOKKA: 2 34

9 Mataraniemi, HEINOLA 6787 000 6788 000 6789 000 Kallioalue Suojelu- tai suojeluohjelman alue Natura 2000 -verkosto 3454 000 3455 000 1:15 000 35

10 Syvälahden rantakalliot - Mäyrämäki HEINOLA KAO060015 Karttalehti: 3112 11 Alueen pinta-ala: 82 ha Korkeus: 115 mpy Suhteellinen korkeus: 38 m Kallioalueen sijainti: Heinolasta 4 km itään, Konniselän Syvälahtea reunustava kalliomaasto. Maankäytön suunnittelutilanne: Alueen itäosassa on yksityinen suojelualue, joka kuuluu Natura 2000 -verkostoon. Kallioalueen yleiskuvaus ja tärkeimmät arvot: Syvälahden pohjukkaa reunustavan kalliomaaston rantakalliot rajautuvat osittain suoraan veteen ja erottuvat lahdenpohjukan vesimaisemassa selvästi. Muutoin itäpuolella oleva kalliomaasto rajautuu vesistöön metsäisenä jyrkkänä rinteenä. Syvälahden rantaan rajautuvien melko avoimien jyrkänteisten kallioselänteiden pääältä avautuu esteettömiä järvimaisemia lähiympäristöön. Itäpuolen kuusikkoiselta rinteeltä estää tiheä puusto maisemat kauemmas ympäristöön. Syvälahdenpohjukkaa reunustavat avoimet jyrkänteiset rantakalliot ovat alueen maisemallisesti edustavinta osaa. Muutoin maasto on tiheää kuusikkovaltaista metsämaastoa, joka on maisemiltaan suurelta osin sulkeutunutta. Syvälähden kallioperä edustaa samaa pääasiassa amfiboliittia olevaa kivilajivyöhykettä kuin koillispuolella oleva Mataraniemen alue. Lehijärven (1979) mukaan Syvälahden itärannalla esiintyy raitaista gneissiä, jossa vaaleat kerrokset ovat diopsidigneissiä ja tummat diopsidiamfiboliittia. Syvälahden raitaisen gneissimäisen amfiboliitin yhteydessä esiintyy todennäköisesti kalkkikiveä kapeina välikerroksina vaikka kalliopaljastumista sitä ei ole löydetty. Alueen amfiboliitin seassa esiintyy graniittista ainesta osueina ja juonina. Kivilajit ovat olleet alun perin vulkaniitteja tai niiden rapautumissedimenttejä. Heinolan seudun kallioperän pintakivien alkuperäisrakenteet ovat metamorfoosissa miltei täydellisesti hävinneet. Paikoin esiintyvä raitainen rakenne johtuu tummien ja vaaleiden mineraalien ja raekoon vaihtelusta ja saattaa edustaa alkuperäistä kerroksellisuutta (Lehijärvi 1979). Syvälahden itäpuolella oleva kallioinen kumpuilevista selänteistä koostuva niemi on hieman heikosti paljastunutta osittain moreenin peittämää kallioista metsämaastoa. Parhaiten kalliota on paljastuneena Syvälahden pohjukan itä- ja länsirannan jyrkänteisillä pinnoilla, jossa avoimet jyrkänteiset kalliopaljastumat rajautuvat osittain suoraan järveen. Viistojyrkänteiset kallioseinämät ovat parhaimmillaan noin 10 metrin korkuisia. Silokalliot ovat alueella pienialaisia ja tavanomaisia. Alueen jyrkänteet ovat matalia, useimmiten puuston varjostamia, mutta monin paikoin ravinteisia ja sammaleisia. Useammalla jyrkänteellä kasvaa mesoeutrofista lajistoa kuten haapasuomusammalta, kalkkikahtaissammalta, kalkkikarvasammalta, kalkkikiertosammalta, ketopartasammalta, kielikellosammalta, metsälehväsammalta, nuorasammalta, sinilehväsammalta, tummauurnasammalta ja viuhkasammalta. Tavanomaisista sammaleista runsaimpia ovat kallio-omenasammal ja kalliopalmikkosammal. Sanikkaisista useammalla jyrkänteellä tavataan tummaraunioista ja haurasloikkoa, mutta Mäyrämäellä on seinämä, jolla kasvaa tunturikiviyrttiä (+/RT) ja edellisen mäen länsipuolisella kallioalueella seinäraunioista (VU) (Hertta). Edellistä lajia lähellä on myös kalliosirkunjyvän (NT/RT) kasvupaikka (Hertta). Seinäraunioisen lähimmät kasvupaikat ovat etelässä Lohjasta länteen ja Kuusamossa ja kalliosirkunjyvän Savonlinnassa lukuun ottamatta läheistä Mataraniemeä, jossa tavataan molemmat kasvit. Joiltakin jyrkänteiltä löytyy lisäksi mm. harjuhietaorvokkia, haisukurjenpolvea, isomaksaruohoa, kangasajuruohoa, keltamaksaruohoa, ketoorvokkia, kissankäpälää, lituruohoa, mäkihorsmaa ja mäkitervakkoa. Useimman jyrkänteen tyvellä ja mäkien rinteillä on lehtomaista kasvillisuutta (OMT, OMaT, AthFT, OFiT) ja joidenkin jyrkänteiden tyvellä myös puumaisia lehmuksia sekä jokunen vaahtera. Pensaista kasvaa mm. lehtokuusamaa, näsiää, taikinamarjaa, tuomea ja ruohovartisista harjukortetta, imikkää, kevätlinnunhernettä, lehtoakileijaa, lehto-orvokkia, mustakonnamarjaa, nokkosta, sinivuokkoa, soikkokaksikkoa, syyläjuurta ja velholehteä. Eräässä lehdossa kasvaa lisäksi tikankonttia (VU) ja parissa kohtaa hirvenkelloa (VU) (Hertta). Syvälahden itäpuolella, läheisen kalliomäen suopainateessa on lisäksi pienialainen tervaleppäkorpi. Osa rimmistä on veden valtaamia ja osa on rahkasammeleiden peitossa. Muuten suolla kasvaa mm. paatsamaa, näsiää, tuomea, hentosaraa, järvikortetta, korpikaislaa, suo-orvokkia, korpi-imarretta ja rantakukkaa. Suo vaihettuu paikoin reunoilta kuusivaltaiseksi lehdoksi (AthFT). Kallioalueella elelee lisäksi pari liito-oravaa (VU) (Hertta). Tärkeimpien tekijöiden arviointi: Muut arvot: GEOLOGINEN ARVO: 4 Historialliset arvot 4 BIOLOGINEN ARVO: 2 Monikäyttöarvot: 4 MAISEMA-ARVO: 3 Muuttuneisuus: 3 Lähiympäristön arvot: 1 KALLIOALUEEN ARVOLUOKKA: 4 36

10 Syvälahden rantakalliot - Mäyrämäki, HEINOLA 6786 000 6787 000 6788 000 3452 000 3453 000 3454 000 Kallioalue Suojelu- tai suojeluohjelman alue Natura 2000 -verkosto 1:15 000 37

11 Huiperinvuori - Taivaannaapuri HEINOLA KAO060003 Karttalehti: 3112 12 Alueen pinta-ala: 116 ha Korkeus: 127 mpy Suhteellinen korkeus: 38 m Kallioalueen sijainti: Heinolasta 10 km koilliseen, Hujansalon itäpuolella. Maankäytön suunnittelutilanne: Kallioalueen yleiskuvaus ja tärkeimmät arvot: Huiperinvuoren ja Taivaannaapurin muodostama kallioinen maasto on kallioperägeologisesti monipuolinen ja edustava. Alueen nuorimmat kvartsiporfyyrijuonet edustavat juonikivien harvinaisempaa alkalimaasälpähajarakeita sisältävää tyyppiä. Kallioalue on kohtalaisen hyvin paljastunutta maastoa, jossa selänteiden ja notkelmien korkeusvaihtelut ovat 20 30 metrin luokkaa. Metsäisyyden ja kumpuilevan ympäristön takia Huiperinvuoren alue ei hahmoitu erityisesti ympäristöstään. Se erottuu hieman paremmin länsipuolella olevalle Jaala Heinola maantielle, jonne alueen länsiosan selänteiden metsäiset rinteet näkyvät lähimaisemassa. Myös kalliomaaston rajautuminen ympäristöön on monin kohdin harkinnanvaraista. Selänteiden lakiosissa yleensä puusto rajoittaa selvästi metsävaltaisia ympäristöön avautuvia maisemia. Selkeän poikkeuksen näköaloihin tekee kuitenkin alueen koillisosassa oleva Taivaannaapurin korkein laki, jolta avautuu hyvin vaihteleva maisema koilliseen Viilajärvelle ja sen takaiseen metsämaastoon. Alueen sisäosissa tiheä kuusivaltainen nuorehko puusto ja taimikot sulkevat näköalat pinnanmuodoiltaan vaihtelevaan lähimaastoon. Pienet jyrkännemuodot, soistumat ja avoin Taipaleenlammen pienmaisema elävöittävät jonkin verran muuten sulkeutunutta metsäistä maisemakuvaa. Huiperinvuoren ja Taivaannaapurin kallioalue sijaitsee noin 3 km länteen Ahveniston rapakivimassiivin lounaisreunasta. Alueen kallioperä on kivilajistoltaan vaihteleva ja monipuolinen. Amfiboliitti on vallitsevana kivilajina alueen pohjoisosassa Taipaleenlammesta koilliseen olevilla kallioilla kun taas eteläosassa Huiperinvuoren selänteet ovat kvartsi- ja granodioriittia. Kalliomaaston länsiosan paljastumissa esiintyy myös jonkin verrani raitaista kiillegneissiä. Amfiboliitin välikerroksena esiintyy alueen pohjoisosassa Taivaannaapurin etelärinteen alaosassa pieni epäpuhdas Hujansalon kalkkikiviesiintymä, jota on aikoinaan louhittu metsätien varresta paikallisia tarpeita varten (Lehijärvi 1979). Paikalla on muutaman metrin laajuinen louhoskuoppa. Karkearakeista pegmatiittigraniittia ja hienorakeista apliittigraniittia esiintyy leikkaavina juonina ja osueina muiden kivilajien seassa. Alueen nuorimpia juonikiviä edustavat kaksi muita kivilajeja leikkaavaa kvartsiporfyyrijuonta. Toinen niistä on Taivaannaapurin etelärinteen yläosassa amfiboliitissa ja toinen on alueen lounaisreunalla Haanmäellä granodioriitissa. Ne edustavat kallioperässä kahta vierekkäistä luode-kaakkosuuntaista juonijonoa. Rapautumispinnaltaan punaruskeiden juonten leveys on 20-25 metriä. Raesuuruus juonien keskiosassa on selvästi karkeampaa kuin reunaosissa. Hienorakeisen perusmassan seassa esiintyy alkalimaasälpää omamuotoisina 1-4 cm:n pituisina ja 0,5-2 cm:n levyisinä hajarakeina. Suurimmat kalimaasälpähajarakeet saattavat kuitenkin olla jopa 10 cm:n pituisia. Kvartsia esiintyy omamuotoisina pyöreinä hajarakeina noin puolet kalimaasälpähajarakeiden määrästä ja ne ovat kooltaan keskimäärin 0,5 cm (Lehijärvi 1979). Kvartsiporfyyrijuonet liittyvät Ahveniston rapakiviesiintymän syntyyn. Juonet ovat poikkeuksellisesti purkautuneet syvemmällä olleen rapakivimagmasäiliön läpi ja ottaneet mukaansa alkalimaasälpäovoideja, joista muutamissa on plagioklaasikehä. Rämö, Haapala ja Laitakari 1998 mukaan kvartsiporfyyrijuonia esiintyy alle 12 km etäisyydellä rapakiviplutonista. Alueen kvartsiporfyyrijuonet ovat iältään 1650-1570 miljoonaa vuotta vanhoja. Kallioselänteiden väliset notkelmat ovat osittain suota ja osittain moreenipeitteistä metsämaastoa. Kalliomäkien rinteet ovat pääosin jyrkkärinteisiä ja jyrkännepinnat matalia. Huiperinvuoren itäsivulla on kuitenkin 5 9 metrin korkuinen pystyseinämä, jonka näkyvin piirre on granodioriitin selkeä kuutiorakoilu, mutta paikoin liuskesulkeumien kohdalla esiintyy seinämässä pieniä laattarakoilleita kielekkeitä. Taivaannaapurin jyrkkä kaakkoisrinne on porrasmainen ja siinä näkyy leveitä alaspäin viettäviä kalliohyllyjä. Silokalliot ovat jäkäläpeitteisiä ja tavanomaisia. Alueen kalliokasvillisuus on tavanomaista. Jyrkännepinoilla kasvaa mm. kalliopalmikkosammalta, nuorasammalta, kiviturkkisammalta, harmosammalta, kallio-omenasammalta ja laakasammalia. Lakipinnat ovat poronjäkälien peittämiä. Siellä täällä niitä laikuttaa kuitenkin mereinen kalliotierasammal. Lievää ravinteisuutta vaativaa oravisammalta löytyy Taivaannaapurin kalliolta ja haurasloikkoa Huiperinvuoren jyrkänteiltä. Taivaannaapurin eteläpuolen pienen kalkkikuopan umpeenkasvaneita sammalpintoja vallitsee metsälehväsammal. Sen seassa kasvaa lehtolukinsammalta ja karvahiirensammalta. Kallioilla on myös pienialaisia ketomaisia laikkuja, joissa kasvaa mm. mäkitervakkoa, maarianheinää, kalliokieloa, ahomansikkaa, keto-orvokkia, niukasti isomaksaruohoa ja kulosammalta. Alueella viihtyvät myös kevätlinnunherne, näsiä, mustalinnunherne (NT/+), sudenmarja ja ukontulikukka. Kallioalueiden lakipuusto on paikoin varttunutta, mutta suurin osa alueen puustosta (OMT, MT) on lähinnä kasvatusmetsiä ja paikoin taimikkoa. Huiperinvuoren jyrkänteen aluslouhikossa kasvaa runsaasti lehmuspensaita. Joukossa on myös yksi puumainen yksilö. Pienialaiset suot ovat ojitettuja. Taivaannapurilta on havaittu kalliosinisiipi (VU) viimeksi vuonna 1989 (Hertta). Tärkeimpien tekijöiden arviointi: Muut arvot: GEOLOGINEN ARVO: 3 Historialliset arvot 4 BIOLOGINEN ARVO: 3 Monikäyttöarvot: 4 MAISEMA-ARVO: 3 Muuttuneisuus: 3 Lähiympäristön arvot: 3 KALLIOALUEEN ARVOLUOKKA: 4 38

11 Huiperinvuori - Taivaannaapuri, HEINOLA Kallioalueen raja Suojelu- tai suojeluohjelman alue Natura 2000 -verkosto 39 1:15000 P

12 Rautvuori - Näätävuori HEINOLA KAO060010 Karttalehti: 3112 12 Alueen pinta-ala: 176 ha Korkeus: 143 mpy Suhteellinen korkeus: 65 m Kallioalueen sijainti: Heinolasta 7 km pohjoiseen, Ala-Rievelin järven rannalla. Maankäytön suunnittelutilanne: Rautvuori kuuluu Natura 2000 -verkostoon. Kallioalueen yleiskuvaus ja tärkeimmät arvot: Rautvuoren ja Näätävuoren välinen kalliomaasto rajautuu terävästi eteläpuolella olevaan Ala-Rievelin järveen ja osin selvästi alarinteiden metsiin. Pohjoispuolella rajautuminen sen sijaan on epäselvempää moreenipohjaisiin metsiin. Kallioalue erottuu parhaiten järven suunnasta katsottaessa, jossa lähes järveen rajautuvat kallioseinämät näkyvät silmiinpistävästi läheisessä vesimaisemassa. Myös kauempaa eteläpuolen aukeilta paikoilta katsottaessa erottuvat Rautvuoren massiiviset kallioseinämät selvästi ranta-alueen puuston yli. Rautvuoren eteläjyrkänteen päältä avautuu monin paikoin avara järvi- ja metsämaisema etelään ja itään. Myös Näätävuoren lakijyrkänteen päältä avautuu hieman puuston rajoittama monipuolinen vesistön kirjoma, kumpuileva metsämaisema kaakkoon. Pienmaisemiltaan Rautvuoren eteläjyrkänteen alue on poikkeuksellisen jylhä ja erikoinen, jota monipuolistaa rinteen alla kuusikossa oleva lehtomainen puronotkelma. Muilta osin alue on monin kohdin kuusikkoista ja osin sulkeutunutta tavanomaista talousmetsämaastoa, jossa hakkuita on tehty siellä täällä. Kalliota on paljastuneena runsaiten mäkien jyrkänteisillä etelään ja pohjoiseen antavilla rinteillä. Mäkien eteläjyrkänteet ovat rikkonaisia ja alaosastaan runsas lohkarareisia seinämiä. Geomorfologisesti merkittävin kohta on 900 metriä pitkä Rautvuoren eteläjyrkänne, joka parhaimmillaan kohoaa noin 45 metriä korkeana louhikkoseinämänä laelle. Jyrkänteen yläosassa on 25 30 metriä korkeita kiilarakoilleita, rikkonaisia ja lähes pystyjä seinämäpintoja. Niiden alla on 10 15 metriä korkea jyrkkärinteinen louhikko, jossa lohkareiden koko on parhaimmillaan metrin luokkaa. Rautvuoren eteläjyrkänteen alueella yksittäiset seinämäpinnat muodostavat paikoin 5 15 metriä korkeita ylikaltevia pintoja ja erillisiä kalliokielekkeitä ja onkalomaisia muotoja. Alueen itäosassa Näätävuoren eteläjyrkänne on 20 metriä korkea ja alaosastaan louhikkoinen. Jyrkänteinen osa on porrasmainen ja kiilarakoillut ja yksittäiset seinämäpinnat ovat 2 3 metriä korkeita. Peitteisten lakialueiden ja pohjoiseen viettävien viistojyrkkien kalliorinteiden silokalliot ovat alueella pieniä ja tavanomaisia. Alueen kivilaji on pääasiassa keskirakeista, selvästi pilsteistä kvartsidioriittia, jota esiintyy laajemminkin ympäristön kallioperässä (Lehijärvi 1970). Monin paikoin kvartsidioriitti sisältää runsaasti mustaa sarvivälkettä ja kivessä on siellä täällä tummaa keskirakeista gabroa ja hienorakeista amfiboliittia sekä kiillegneissiä sulkeumana. Kvartisidioriittia leikkaavat kallioperässä yleisenä esiintyvät kapeat graniittijuonet. Kallioalueen biologisesti edustavimmat jyrkänteen ovat ns. etelävuoria. Näistä edustavin on Rautvuoren etelään avautuva jyrkänne. Harvinaisia lajeja on tavattu myös Näätävuoren etelään avautuvalta jyrkänteeltä. Rautvuoren rapautuneilla jyrkänteillä kasvaa keskiravinteisella alustalla viihtyviä sammalia kuten ketopartasammalta, kalkkikiertosammalta, paakku-uurnasammalta, tummauurnasammalta ja oravisammalta. Tavallisimmista sammaleista seinämiä peittävät mm. kalliopalmikkosammal ja kalliohiippasammal. Jyrkänteeltä on löydetty myös pahtaomenasammalta, tyveltä kalliokeuhkojäkälän kasvusto (NT/RT) ja valuvesipinnalta kalliohyytelöjäkälää. Sanikkaisista jyrkänteillä viihtyvät etenkin tummaraunioinen ja hieman niukempana liuskaraunionen. Jyrkänteeltä on löydetty myös tunturikiviyrttiä ja alimmilta terasseilta idänkallioista. Se on ilmeisesti lajin läntisin tunnettu kasvupaikka (Väre 1994). Paisteisella etelärinteellä kasvaa myös runsaasti kangasajuruohoa. Jyrkänteen otsa on harvan kalliomännikön peittämä. Laella polun molemmin puolin viihtyvät vuorimunkkikasvustot (RT). Sen seuralaisena kasvavat mm. kalliokohokki, kalliokielo, kangasajuruoho ja mäkitervakko. Laen painanteissa kasvaa lisäksi mustalinnunhernettä (RT). Jyrkänteen tyven ja jyrkän rapautumalouhikon taitekohtaan jää 100 m pitkä pähkinäpensasvyöhyke (RT). Jyrkässä louhikossa pähkinäpensaiden varjossa viihtyvät näyttävä ukontulikukka ja haisukurjenpolvi sekä myös pensaikkotatar. Lohkareilla viihtyvät mm. haurasloikko, kallioimarre, isomaksaruoho ja kesämaksaruoho (RT). Melko paljaita lohkareita peittävät sieltä täältä poronjäkäläkasvustot ja kalliotierasammal sekä vähemmissä määrin mm. ketopartasammal. Rautvuoren jyrkännettä reunustaa kuusivaltainen paikoin etenkin puron varressa lepän sekainen lehto (OMT, Ath-FT, LhK). Pensasmaisina viihtyvät lehmus, tuomi sekä vadelma, näsiä, lehtokuusama ja koiranheisi. Hiirenportaat muodostavat paikoin laajoja ja kotkansiipi pienialaisempia kasvustoja. Lehdossa viihtyvät mm. sudenmarja, sinivuokko, lehto-orvokki, kaiheorvokki ja suokeltto. Höylänojan puron varrella kasvaa lisäksi mm. ahokirkiruohoa (VU) (Hertta), syyläjuurta, lehtoakileijaa ja keltaängelmää. Rautvuoren louhikosta on löydetty myös vaateliaita sieniä kuten karvakieli (NT), valjuvalmuska (NT) neulasmaatähti, ripsimaatähti, harmaatorvisieni ja konnanvalmuska (Natura-tietokanta, Väre 1994). Eläimistä Rautvuorella elelee liito-orava (VU), ampuhaukka (VU), huuhkaja ja korppi (Natura-tietokanta, Vaukonen 1998). Jyrkänteen itäosassa on havainto myös kalliosinisiivestä (VU) (Hertta). Näätävuoren etelään avautuvat jyrkännepinnat ovat Rautvuorta karumpia. Putkilokasveista jyrkänteellä viihtyvät mm. tummaraunioinen ja kalliokiviyrtti. Otsalta löytyy myös vuorimunkin (RT) kasvustoja. Muuten harvapuustoiset otsat ovat poronjäkälävaltaista kalliomännikköä. Jyrkänteellä tai otsalla kasvaa myös mm. isomaksaruohoa, kangasajuruohoa, keto-orvokkia ja hietaorvokkia. Jyrkänteen alaosaa varjostaa tuoreen kankaan kuusikko (MT) ja tyvellä kasvaa mm. kivikkoalvejuurta. Laen katajalta on määritetty myös takkuhankajäkälä (VU) (Hertta). Hörhänvuoren Näätävuoren alueelta on havaittu paikallisina liito-orava (VU), pohjantikka (NT), pikkusieppo (NT), idänuuninlintu ja hiirihaukka (Vauhkonen 1998). Tärkeimpien tekijöiden arviointi: Muut arvot: GEOLOGINEN ARVO: 3 Historialliset arvot 4 BIOLOGINEN ARVO: 2 Monikäyttöarvot: 3 MAISEMA-ARVO: 2 Muuttuneisuus: 3 Lähiympäristön arvot: 2 KALLIOALUEEN ARVOLUOKKA: 2 40

12 Rautvuori - Näätävuori, HEINOLA Kallioalueen raja Suojelu- tai suojeluohjelman alue Natura 2000 -verkosto 41 1:15000 P

13 Piimävuori - Haukkamäki HEINOLA KAO060012 Karttalehti: 3112 12, 3114 02, 03 Alueen pinta-ala: 166 ha Korkeus: 125 mpy Suhteellinen korkeus: 41 m Kallioalueen sijainti: Heinolasta 12 km itäkoilliseen, Kannusjärven ja Ruukki -järven rannalla. Maankäytön suunnittelutilanne: Kallioalueen yleiskuvaus ja tärkeimmät arvot: Kannusjärven ja Ruukki -järven ranta-alueita reunustava Piimävuoren ja Haukkamäen kalliomaasto rajautuu kumpuileviin kallioisiin metsiin ja kapeisiin ja lahdelmaisiin vesistöihin, joiden muodot kuvastavat selvästi kallioperän rikkonaisuutta. Kalliomaasto kohoaa suurelta osin 20 30 metriä viereisten vesistöjen pinnasta. Ranta-alueilla kohoavat kalliojyrkänteet vaihtelevat viistoista ja porrasmaisista seinämistä mataliin pystyseinämiin. Monin paikoin lakialueet ovat ohuen moreenin peittämää metsää, jossa kallio on paljastuneena siellä täällä erillisten lakiharjanteiden jyrkänteisillä sivuilla ja kapealla huipulla. Jyrkkäpiirteisesti suoraan veteen rajautuvat rantakalliot erottuvat lähimaisemassa selvästi. Yksittäiset jyrkännepinnat ovat alueella melko matalia. Alueen pohjoisosassa Kannusjärveen rajautuvat Piimävuoren ja Saksanvuoren viisto- ja pystyseinämäiset rantajyrkänteet ovat kohtalaisen korkeita ja näkyvät avoimina pintoina viereiselle järvelle. Niiden lakiosista avautuu avoimia vesistömaisemia Kannusjärvelle ja sen kallioiselle vastarannalle. Piimävuoren hieman ylikalteva, noin 10 15 metriä korkea etelä- lounaisseinämä erottuu parhaiten järvelle. Jyrkänteen alla on louhikkoa ja pystyseinämän vasinanainen nähtävyys on "piimäsaostuma", josta mäki on saanut nimensä. Alueen eteläosassa Ruukinjärven rantakalliot kohoavat viistoina silokallioisina rinteinä laelle ja hallitsevat selvästi viereisen vesistön maisemakuvaa. Kallioiden laet ovat säästyneet parhaiten hakkuilta, mutta paikoin niitäkin on hyödynnetty. Ruukki -järven rantakalliot ovat erämaisia ja molemmilta puolilta jyrkänteisiä. Molemmin puolin kapeaa Ruukinjärveä avautuu rantakallioiden jyrkänteiltä kauniita lähimaisemia kapealle järvelle ja vastarannan männikköisille kalliojyrkänteille. Ruukinjärven rannat ovat lähes rakentamattomat, kun taas Kannusjärven ranta-alueet on monin paikoin mökitetty. Piimäkallio on maakunnallisesti merkittävä retkeilykohde, jonne on opasteet maanteiden varressa. Kalliomaasto on kivilajistoltaan vaihteleva ja monipuolinen. Alueen erikoisuus on Piimävuoren jyrkänteen eteläseinämällä oleva "piimämäinen" saostuma, joka on Suomen oloissa erittäin harvinaista. Alue sijaitsee geologisesti vanhemman svekokarjalaisen kallioperän ja nuoremman rapakivigraniitin rajalla. Suurin osa kalliomaaston etelä- ja keskiosasta, Piimävuoren selänteen pohjoispuolelle saakka on kivilajistoltaan svekokarjalaista voimakkaasti metamorfoitunutta suonigneissimäistä kiillegneissiä ja keskirakeista granodioriittia. Kapean Ruukki-järven itärannan vaaleaa, keskirakeista ja pilsteistä granodioriittia leikkaa Rajamäen rantakallioiden alueella ainakin kaksi kapeaa, luode-kaakkosuuntaista kvartsiporfyyrijuonta. Rapautumispinnaltaan punertavanruskeat, hienorakeiset kvartsiporfyyrijuonet ovat kiteytyneet puolipinnallisissa olosuhteissa. Piimävuoren pohjoisrinteen alla, Myllylahden pohjukasta itään sijaitsee vanhemman suonigneissialueen ja nuoremman Ahveniston massiiviin kuuluvan rapakivigraniitin kontakti siten, että alueen pohjoisin osa Saksavuoren alue on karkearakeista, punertavaa biotiittirapakivigraniittia. Saksavuoren selänteellä on rapakivigraniitti harvaan rakoillutta kiveä. Etenkin länteen ja etelään viettäviltä kalliopinnoilla on rapakivi paikoin selvästi moroutunut. Piimävuoren alueella hieno-keskirakeisen ja liuskeisen kiillegneissin välikerroksina esiintyy satunnaisesti amfiboliittisia ja kalkkipitoisia raitoja. Piimävuoren eteläjyrkänteen pystyseinässä Kannusjärven rannalla on nähtävissä "piimämäistä" kalkin ja kipsin sekaista saostumaa, joka on syntynyt happaman sadeveden painuessa ambfiboliittisen ja kalkkikiviraitoja sisältävän kiillegneissin rakoihin. Kun kalliopohjavesi tulee seinämän raoista esiin, veteen liuenneet ainekset kiteytyvät kalsiumkarbonaattina ja kalsiumsulfaattina kallion pinnalle (Väre 1994). Saostumakerros uusiutuu varsin hitaasti. Kallioalueen merkittävimmät havainnot keskittyvät Piimäkallion jyrkänteelle. Loistokeltajäkälä (RT) ja katvekultajäkälä (RT) kasvavat ylikaltevalla jyrkänteellä samassa kohtaa, missä ns. piimämuodostuma on myös edustavimmillaan (Ahti 1995). Alueellisesti vaarantunella loistekeltajäkälällä ei ole kuin muutama tunnettu kasvupaikka Päijät-Hämeen ja Etelä-Savon alueella. Oravisammal kasvaa "piimästä" hieman etelään päin jyrkänteen tyvellä. Kallionraon valuvetisillä kohdilla kasvaa myös muita vaateliaita lajeja kuten kalkkikiertosammalta, kivikutrisammalta, ketopartasammalta, siloriippusammalta ja paakku-uurnasammalta. Seinämillä tai hyllyillä kasvaa lisäksi keskiravinteisilla kallioilla hyvin viihtyvät haurasloikko, isomaksaruoho, kangasajuruoho, kalliokielo, kissankello, mäkitervakko ja tummaraunioinen. Piimäkallion laen männikköä on harvennettu tavallista voimakkaammin ja aluskasvillisuus on jonkin verran kulunutta. Poronjäkälien seassa on paikoin kalliokohokkia ja kangasajuruohoa. Jyrkänteen tyven louhikossa kasvaa mm. pahtanurmikkaa (RT) (Väre 1994), kallioimaretta, kalliokohokkia, karvakiviyrttiä, lehtonurmikkaa, pensaikkotatarta, ruotisinpitkäpalkoa, vadelmaa ja kiemurteli vaskitsa. Jykänteen laelta kallio on poronjäkävaltaista harvaa kalliomännikköä. Piimävuoren jyrkänteen eteläosan tyvellä on lehtomaista haavikkoa (OMT). Alueen muut kalliot ovat Piimäkallioita karumpia ja lakiosista jäkälävaltaista männikköä. Rajamäen länsijyrkänteen valuvesipinnoilta löytää kuitenkin tummauurnasammalta, hyllyiltä isomaksaruohoa ja kangasajuruohoa. Tärkeimpien tekijöiden arviointi: Muut arvot: GEOLOGINEN ARVO: 2 Historialliset arvot 4 BIOLOGINEN ARVO: 3 Monikäyttöarvot: 2 MAISEMA-ARVO: 3 Muuttuneisuus: 3 Lähiympäristön arvot: 2 KALLIOALUEEN ARVOLUOKKA: 2 42

13 Piimävuori - Haukkamäki, HEINOLA Kallioalueen raja Suojelu- tai suojeluohjelman alue Natura 2000 -verkosto 43 1:15000 P

14 Haukanmäki - Pirunkirkko HEINOLA KAO060008 Karttalehti: 3114 03, 06, 3123 01 Alueen pinta-ala: 609 ha Korkeus: 155 mpy Suhteellinen korkeus: 53 m Kallioalueen sijainti: Heinolasta 20 km itäkoilliseen, Sonnasenjärven länsipuolella. Maankäytön suunnittelutilanne: Suurin osa kallioalueesta kuuluu rantojensuojeluohjelman alueeseen tai Natura 2000 - verkostoon. Kallioalueen yleiskuvaus ja tärkeimmät arvot: Haukanmäeltä Kukkulavuorelle ulottuva kallioalue muodostaa yli neljä kilometriä pitkän ja vaihtelevasti kumpuilevan kalliomaaston, jota rajaavat lukuisat vaihtelevan kokoiset kirkasvetiset lammet ja järvet. Korkeuserot notkelmista kallioselänteiden lakiosiin ovat 30 50 metriä. Kalliopinnat ovat hyvin paljastuneita selänteiden rinteillä ja lakialueilla, ja männikkövaltainen kumpuileva maasto rajautuu monessa kohtaa kalliorantaisiin järviin ja lampiin. Rajautuminen samankaltaiseen ympäröivään kalliomaastoon on kuitenkin monin kohdin myös harkinnanvaraista. Metsäisyyden takia kallioselänteiden muodostama jakso ei hahmotu kovin hyvin ympäröivästä maisemasta vaan sulautuu osaksi muutenkin kumpuilevia metsiä. Järvien ja lampien rantoihin rajautuvat kallioselänteet erottuvat sen sijaan monin kohdin jyrkkäpiirteisinä kalliorinteisinä korkeina harjanteina, joiden kallioinen profiili erottuu osittain harvan puuston lomitse lähimaisemassa. Selänteiden harvapuustoisten, kalliomännikköisten lakiosien ja jyrkänteisten rinteiden maisemat ovat monin paikoin luonnontilaisia ja avaria, mutta monin kohdin lakiosat ja rinteet ovat myös tiheän maisemiltaan sulkeutuneen taimikon valtaamia. Paikoin selänteiden jyrkänteiset seinämät muodostavat harvahkon puuston ansiosta erikoisia ja edustavia pienmaisemia etenkin silloin kun ne rajautuvat suoraa viereisiin lampiin ja järvialtaisiin. Yksittäisistä jyrkänteistä edustavin on Pirunkirkon länteen avautuva pahtamainen ylikalteva seinämä. Vaikka harva puusto peittää usein myös selänteiden lakialueita siivilöityy sieltä kuitenkin monin paikoin hyvin edustavia ja melko luonnontilaiselta vaikuttavia, erämaaluontoisia järvi- ja metsämaisemia ympäristöön. Yksi alueen edustavammista näköalapaikoista sijaitsee Haukanmäen pohjoisemmalta kukkulalla, josta on hyvät näköalat länteen. Laelta näkee Korpijärven ylitse kauas metsäisille mäille. Pirunkirkon luonnonnähtävyydelle johtaa tieltä opastettu polku. Alueen kallioperä on kokonaisuudessaan Ahveniston rapakivimassiivin karkearakeista punertavaa rapakivigraniittia. Kivilaji on homogeenista ja suuntautumatonta biotiittigraniittia, jossa kalimaasälpä esiintyy yleensä 1 3 senttimetrin pituisina kulmikkaina, paikoin pyöreähköinä rakeina ja kvartsi on omamuotoisina muutaman millimetrin kokoisina rakeina kalimaasälpärakeiden välissä (Savolahti 1956, Simonen 1982 ja Tyrväinen 1986). Kalliopinnoilla kivilaji on harvaan rakoillutta ja paikoin rakoja on hyvin harvassa. Kivilajillle luonteenomainen säännöllinen kuutiorakoilu näkyy parhaiten alueen selänteiden jyrkänteisillä seinämillä. Etenkin länteen ja etelään viettäviltä kallioilla on karkearakeinen rapakivi usein voimakkaasti moroutunutta. Rinteiden jyrkänteiset osat ovat usein kehittyneet muodoltaan heikosti porrasmaisiksi kuten esimerkiksi Sonnasen länsipuolella oleva Haaralanvuoren harjanteen 20 metriä korkea kaakkoissivu ja Simonlamminvuoren 30 metriä korkea länsiseinämä. Yksittäiset pystyseinämät eivät ole yleensä erityisen korkeita, parhaimmillaan noin 10 metrin luokkaa. Luoteeseen viettävät viistojyrkät kalliorinteet ovat yleisesti jäätikön melko tasaiseksi hiomia silokallioiden pintoja. Erikoisen poikkeuksen muodostaa Härkävuoren Pirunkirkon rotkomainen muodostuma, joka keskiosastaan kohoaa kurumaisesti. Sen länteen avautuva seinämä on vahvasti ylikalteva. Sileä pintaisella seinämällä on korkeutta 15 metriä ja syvyyttä parhaimmillaan 7 metriä. Kalliomastossa selänteiden väliset suopohjaiset notkelmat kohoavat välillä pieninä kurumaisina muotoina kohti lakiosaa kuten Viinavuoren koillispuolella oleva Viinavuoren kuru, mutta eivät näy juuri maisemassa tiheän taimikon takia. Selänteiden viistopintaisten ja kuperien rinteiden silokalliot ovat paikoin hyvin ehjiä ja laaja-alaisia. Niistä edustavampia on Vuorttusenkallioiden viistojyrkällä länsirinteellä ja laella, jossa sammal- ja jäkälämosaiikin peittämät yhtenäiset jäätikön hiomat kalliopinnat ovat kooltaan 50 x 30 metrin luokkaa. Siellä täällä rinteillä esiintyy myös yksittäisiä kookkaita siirtolohkareita tai lohkarekasaumia. Rinteiden alaosat ovat usein irtomaiden peitossa. Alueen joillakin ylikaltevilla jyrkänteillä on lievää mesotrofiaa, mutta muuten jyrkänteet ovat karuja ja lajisto on tavanomaista. Pirunkirkon ylikaltevalla pinnalla kasvaa haurasloikkoa ja samalta pinnalta on löydetty myös lievää mesotrofiaa suosivaa oravisammalta ja pahtaomenasammalta (Vauhkonen 1998). Jyrkänteen alla on nuotiopaikka, joka on osittain polttanut kasvillisuutta. Viinavuoren koillisjyrkänteen pienissä halkeamissa kasvaa niukasti tummauurnasammalta ja aivan kallion tyveltä löytyy nuppihuopasammalta. Kallion lakiosassa on kalliohatikkaa ja kalliokohokkia. Jälkimmäistä tapaa myös Matinvuoren laelta. Selänteiden väliset notkelmat ja rinteet ovat osin laajaa taimikkoa. Selänteiden korkeimmat lakialueet ja vesistöihin rajautuvat näköalarinteet usein varovaisemmin käsiteltyjä. Edustavimmat metsät sijaitsevat Pirunkirkon kurussa, jossa kasvaa järeää haavikkoa. Haavikossa elelee liito-orava (VU) ja lähistöltä on tavattu pikkusieppo (NT), pohjantikka (NT) sekä varpuspöllö (Vauhkonen 1998, Hertta). Samassa kurussa on isoalvejuurivaltainen saniaiskorpi ja soistuma. Läheistä Iso-Vuorttusen järveä reunustaa myös erämainen varttunut osittain kalliomännikköinen puusto. Mäkien notkelmissa on myös pienialaisia kalliontyvisoita, joista mainittakoon Viinavuorenkurun hiirenporraskorpi (SaK) ja Haukanmäen lounaisrajan kallioportaan juurella sijaitseva mesoeutrofinen lähde. Silmäke on tosin vedenoton takia sammalista perattu, mutta siitä johtaa vähävetinen noin 10 m pitkä lähdepuro. Lähdepurolla kasvaa lettohiirensammalen ja kalvaskuirisammalen lisäksi myös lettokilpisammalta (RT). Kallioalueella kasvaa myös mm. yksittäisiä koiranheisiä ja valkolehdokkia. Lahopuulta on löydetty pikkulovisammal (NT/RT) (Hertta). Liito-oravia asustelee alueella enemmänkin ja linnuista on havaittu mm. valkoselkätikka (CR), pikkutikka (VU), harmaapäätikka (NT), pohjantikka (NT), ampuhaukka (VU), pikkusieppo (NT) ja kehrääjä (NT) (Hertta). Tärkeimpien tekijöiden arviointi: Muut arvot: GEOLOGINEN ARVO: 3 Historialliset arvot 4 BIOLOGINEN ARVO: 3 Monikäyttöarvot: 3 MAISEMA-ARVO: 3 Muuttuneisuus: 3 Lähiympäristön arvot: 1 KALLIOALUEEN ARVOLUOKKA: 4 44

14 Haukanmäki - Pirunkirkko, HEINOLA Kallioalueen raja Suojelu- tai suojeluohjelman alue Natura 2000 -verkosto 45 1:30000 P

15 Matkusvuori HEINOLA KAO060018 Karttalehti: 3121 07 Alueen pinta-ala: 93 ha Korkeus: 163 mpy Suhteellinen korkeus: 79 m Kallioalueen sijainti: Heinolasta 14 km luoteeseen, Vaippilaisen kylän itäpuolella. Maankäytön suunnittelutilanne: Kallioalueen yleiskuvaus ja tärkeimmät arvot: Matkusvuoren ja sen viereisten selänteiden muodostama pyöreähkö kalliomaasto rajautuu jyrkin rintein moreenipohjaisiin notkelmiin, joiden takana maasto jatkuu samankaltaisena pienpiirteissään melko voimakkaasti kumpuilevana kallioisena metsänä. Alueen korkein selänne, Matkusvuori erottuu parhaiten etelästä katsottaessa. Metsäisenä ja ympäröivää maastoa selvästi korkeampana selänteenä ja maisemaa melko selvästi hallitsevana elementtinä se erottuu paremmin kuitenkin vasta lähietäisyydeltä katsottaessa. Matkusvuoren laelta avautuu metsäinen, kumpuileva maisema etelästä lännen kautta lähes pohjoiseen osittain laen avohakkuiden takia. Luontaisesti maisema olisi selvästi puuston rajoittama. Laelta etenkin etelän suuntaan avautuva maisema on edustavaa luonnontilaiselta vaikuttavaa metsämaastoa. Laen alta on hakattu puustoa ja rinteelle kasvava taimikko ei sulje toistaiseksi näköaloja ympäristöön, mutta muutoin alueen kalliomaisema on suurelta osin laajojen avohakkuiden muuttamaa. Matkusvuoren ja Tonttuvuoren selänteiden rinteet kohoavat jyrkkinä, osittain moreenipeitteisinä kohti selänteiden lakiosia. Rinteiden silokalliot ovat viistopintaisia, rakoilun lohkomia matalia kalliopintoja länteen, pohjoiseen ja itään olevilla sivuilla. Hieman tavanomaista laajempia pintoja esiintyy etenkin selänteiden lännen puoleisilla sivuilla. Jyrkänteet ovat rinteillä matalia. Tonttuvuoren ja Matkusvuoren välistä kapeaa notkemaa reunustaa molemmin puolin 10 15 metriä korkeat viistoseinämäiset, osittain silokallioset seinämät. Alueen kivilaji on raitaista, migmatiittista kiillegneissiä, joka on seudun kallioperässä yleinen kivilaji (Lehijärvi 1980). Sen rapautumispinnalla näkyy paikoin muita kookkaampia punaisia 0,5 1 cm:n läpimittaisia granaattirakeita. Kiillegneissin vallitsevan liuskeisuuden suunta on itäkoillisesta länsilounaaseen ja kaade on lähes pystyasentoinen tai kaatuu hieman eteläkaakkoon. Rauhoitetut hiidenkirnut, 4 kpl, sijaitsevat Matkusvuoren länsirinteellä olevan talon pihapiirissä. Kalliokasvillisuus on pääosin karua ja pienialaisesti meso-eutrofista. Matkusvuoren laki on silokallioinen ja poronjäkäläpeitteinen. Laella kasvaa kuitenkin isomaksaruohoa ja kangasajuruohoa ja muutama kesämaksaruoho. Laen pohjoiseen avautuvalla matalalla jyrkänteellä kasvaa tavanomaista lajistoa. Alueen eteläpäässä olevalla matalalla, viistopintaisella koillisjyrkänteellä on mesoeutrofista lajistoa kuten tummaraunioista, uurrekellosammalta (RT), tummauurnasammalta ja metsälehväsammalta. Tavanomaisista lajeista on runsaasti kalliopalmikkosammalta, kiviturkkisammalta ja joitakin laakasammallaikkuja. Aivan jyrkänteen tyvellä kasvaa mustakonnanmarjaa, vaahteran vesoja, lehtokuusamaa, kivikkoalvejuurta ja sinivuokkoja. Viereinen rinnepuusto on hakattu ja maapohja aurattu. Suurin osa kallioiden laeista on poronjälävaltaista männikköä. Paikoin hakkuita on tehty myös laella, mutta ne keskittyvät enimmäkseen mäkien rinteille ja notkelmiin. Kallioden loivat rinteet ja notkelmat ovat lähinnä tuoreita kankaita (MT) ja paikoin lehtomaisia kankaita (OMT). Tärkeimpien tekijöiden arviointi: Muut arvot: GEOLOGINEN ARVO: 3 Historialliset arvot 4 BIOLOGINEN ARVO: 3 Monikäyttöarvot: 4 MAISEMA-ARVO: 3 Muuttuneisuus: 3 Lähiympäristön arvot: 3 KALLIOALUEEN ARVOLUOKKA: 4 46

15 Matkusvuori, HEINOLA Kallioalueen raja Suojelu- tai suojeluohjelman alue Natura 2000 -verkosto 47 1:15000 P

16 Läpiänjärven rotkolaakso HEINOLA, IITTI KAO060001 Karttalehti: 3112 07, 08 Alueen pinta-ala: 257 ha Korkeus: 145 mpy Suhteellinen korkeus: 51 m Kallioalueen sijainti: Heinolasta 7 km etelään, Läpiänjärveä reunustava rotkolaakso. Maankäytön suunnittelutilanne: Kallioalue rajautuu eteläpäästä Salpausselkä II:n pohjavesialueeseen. Kallioalueen yleiskuvaus ja tärkeimmät arvot: Luonnontilainen Läpiänjärvi sijaitsee pohjois-eteläsuuntaisessa kallioperän murroslaaksossa, jota reunustaa 30-45 metriä korkeat kalliorinteet, jotka kohoavat jyrkkärinteisinä ja osin jyrkänteisinä pintoina kohti lakea. Järveä ja sen jatkeena olevia soistuneita, metsäisiä notkelmia reunustava kalliomaasto rajautuu suurelta osin epäselvästi samankaltaiseen, vaihtelevasti kumpuileviin kalliovaltaisiin metsiin eikä erotu kovin hyvin kauemmas ympäristöön. Järven itä- ja länsirantoja reunustavat jyrkänteiset, paikoin melko massiiviset rantakalliot sen sijaan hallitsevat selvästi vesistön erämaahenkistä maisemakuvaa. Järven eteläpäästä alkavaa suopohjaista rotkomaista notkelmaa reunustavat molemmin puolin viistoina ja porrasmaisina kohoavat 40 metriä korkeat kalliorinteet, jotka eivät kuitenkaan kovin hyvin erotu tiheän taimikon sulkemaan notkelmaan. Pohjoisosassa lähellä järven rantaa oleva nuori harvapuustoinen koivikko on maisemiltaan kuitenkin avarampi. Notkelmaa ja järveä reunustavien kallioselänteiden lakiosista avautuu kauniita luonnontilaisia maisemia järvelle sekä metsäiseen kallioisena kumpuilevaan ja eteläsuomalaisittain jylhään maastoon. Korkeimpien selänteiden viistojyrkät, avoimet kallioiset ylärinteet näkyvät silmiinpistävinä lähimaisemassa avonaisemmilta paikoilta katsottaessa. Järven ranta-alueilla on polkuja ja nuotiopaikkoja. Eteläosan poikki kulkee voimalinja. Kalliojyrkänteet ovat alueen eteläosassa suurelta osin porrasmaisia tai viistopintaisia jäätikön hiomia silokallioisia muotoja. Jäkäläpeitteiset viistot, jäätikön hiomat silokalliot ovat paikoin hieman tavanomaista laajempina pintoina. Paikoin jyrkänteitä luonnehtii kiillegneissin kohtalaisen voimakas ja hieman vinokaateinen laattarakoilu, joka näkyy selvimmin järven eteläpään itärannan 20 metriä korkeassa jyrkänteessä, jossa 10 16 metriä korkeissa pystyseinämissä esiintyy pieniä kalliokielekkeitä ja rapautumisonkaloita. Länsirannalla ulottuu taas kohtalaisen massiivisen jyrkänteen aluslouhikko suoraan järveen. Alueen kallioperä on pääasiassa granodioriittia ja kiillegneissiä, joita lähiseudun kallioperässä esiintyy laajoina kivilajialueina. Kallioalueen eteläosassa on vallitsevana kivilajina rapautumispinnaltaan vaaleanharmaa, keskirakeinen ja pilsteinen granodioriitti kun taas Läpiänjärven itä- ja länsirannan kallioilla on pääkivilajina migmatiittinen kiillegneissi, jossa esiintyy paikoin granaatteja kookkaampina porfyroblasteina ja kordieriittipitoisuutta. Matalilla jyrkännepinnoilla kasvaa tavanomaisia karujen pintojen lajistoa kuten kallio-omenasammalta, kiviturkkisammalta ja harmosammalta. Paikoin lievää mesotrofiaa ilmentää tummauurnasammal, siloriippusammal ja muutamilta jyrkänteiltä löytyy tummaraunioistuppaita. Jyrkänteen otsat ovat poronjäkäläpeitteisiä. Läpiänjärven länsipuolen kallionlaelta on kalliohatikkaa ja kalliokohokkia. Siellä täällä on myös kosteampia juolukkapainanteita. Kalliomännikkö on varttunutta lähinnä jyrkänteillä ja aivan niiden otsilla. Läpiänjärveä reunustaa noin 50 m leveä varttunut kuusikko. Alueen kangasmetsien (MT, OMT) puusto on noin 20-vuotiasta kasvatusmännikköä, harvennettua koivikkoa ja siemenpuuhakattua männikköä. Läpiänjärven rannalla kasvaa mm. metsälehmuksen vesoja, tesmaa ja kevätlinnunhernettä. Paikoin kasvaa myös näsiää. Suopainanteet ovat karuja rämeitä (IR, KgR). Eteläosan suopohjainen notkelma on ojitettu. Läpiänjärvellä on pesinyt kaakkuri (NT) (Hertta) ja rantapuita on järsinyt majava. Tärkeimpien tekijöiden arviointi: Muut arvot: GEOLOGINEN ARVO: 3 Historialliset arvot 4 BIOLOGINEN ARVO: 4 Monikäyttöarvot: 3 MAISEMA-ARVO: 2 Muuttuneisuus: 4 Lähiympäristön arvot: 2 KALLIOALUEEN ARVOLUOKKA: 4 48

16 Läpiänjärven rotkolaakso, HEINOLA, IITTI Kallioalueen raja Suojelu- tai suojeluohjelman alue Natura 2000 -verkosto 49 1:20000 P