Tiedonhankintaklinikka elinikäisen oppimisen tukena. Lahden tiedepäivä Johanna Kiviluoto, LAMK

Samankaltaiset tiedostot
Höyläystä vai rakenteellisia muutoksia amk-kirjastoissa, entä Lahdessa? Korkeakoulukirjastojen talousseminaari Sirkku Blinnikka

Kuinka ohjata opiskelijoita informaatiolukutaitoon?

Kansallinen informaatiolukutaito IL ops: yliopistokirjastojen yhteinen SVY hanke

Kirjastot oppimiskeskuksiksi. Riikka Sinisalo informaatikko LAMK

Kirjaston integrointi opetukseen

MINÄ OSAAN MITTARISTO INFORMAATIOLUKUTAIDON OPETUKSEEN JA ARVIOINTIIN

Erikoiskirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Kansainväliset IL-kehykset suomalaisissa korkeakoulukirjastoissa. Kyselyn tulokset

KYSELY AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN OPISKELIJOILLE TYÖSSÄOPPIMISESTA

Vastausten määrä: 68 Tulostettu :23:50

Opetussuunnitelmat ja osaaminen

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

TIEDONHALLINTATAITOJEN OPETUS OSANA YLIOPISTO-OPETUSTA. TieVie-hankkeen esittelyä Eija Suikkanen Turun yliopiston kirjasto

Millaisia tiedonhankinnan taitoja maisteri tarvitsee Peda-forum-päivät

Tietoasiantuntijoiden osaamisen kehittyminen, kontekstina hanketoiminta ja moniammatillinen yhteistyö

Työn kehittäminen vertaisryhmässä Informaatikkotiimi. Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastopäivät Elina Kauppila

Tieto haltuun -hanke. Tietopalvelujen ja tiedonhankinnan kehittäminen verkostoituvassa lukio-opetuksessa. Heidi Hongisto projektisuunnittelija

Tutkintojen suorittamiseen ja suunnitteluun, osaamisen arviointiin ja tutkintotodistusten antamiseen liittyvä laadunvarmistus

Opiskelukysely Perustutkintokoulutus Vastaajia / Eliisa Kuorikoski Opiskelukyselyn tulokset perustutkintokoulutus

Työelämälähtöistä oppimista ympäristötehokkuuspajassa. Susanna Vanhamäki Lahden ammattikorkeakoulu

Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti

Korkeakoulujen ruotsin opetus - lakia ja asetusta vai oppimisen paloa

INFORMAATIOLUKUTAITO OPETUSSUUNNITELMISSA SeAMK:ssa

KOKEMUSASIANTUNTIJA OPINTOJEN OHJAAJANA

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6

Tiedonhankintakurssien opiskelijapalautteiden yhteenveto

Kirjastojen uudet haasteet organisaatioiden tiedonhallinnassa: Informaatiolukutaidon ops: yliopistokirjastojen yhteinen SVY hanke

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Aalto University School of Engineering Ongelmaperusteisen oppimisen innovatiivinen soveltaminen yliopisto-opetuksessa

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Informaatiolukutaidon uudet kehykset tiedonhankintataitojen opetuksessa TTY:llä

Sulautuvan opetuksen seminaari, Helsingin yliopisto, Saara Repo, HY, Avoin yliopisto Paavo Pylkkänen, Filosofian laitos, HY ja Skövden

TAVOITTEET Strategian ensisijaisena tavoitteena on löytää ne tavat, joilla kirjasto- ja tietopalvelut voivat tukea ja syventää verkkooppimista

TAUSTATIEDOT. 1. Ikäryhmä. 2. Sukupuoli. 3. Äidinkieli. 4. Maakunta, jossa opiskelet

Mittaamisen vaikeus. KOKEMUKSET JAKOON informaatiolukutaidon kipupisteet STKS:n seminaari, Helsinki

Kirjasto mukana OPS-prosessissa Elina Kauppila, informaatikko, Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto

Jyväskylän yliopiston kirjasto

Opiskelijapalaute 2018

TIETOPALVELUJEN TUOTTEISTUS JA MARKKINOINTI

Arvo- ja terveyskasvatus

Gradu valmiiksi viite kerrallaan

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto

OPISKELIJAN ITSEARVIOINNIN OHJAUS. Merja Rui Lehtori, opetuksen kehittäminen Koulutuskeskus Salpaus

Tiedonhankintataitojen opetuksen kehittäminen on jatkuva prosessi

Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa

Amisten ajatuksia opintojen ohjauksesta ja henkilökohtaistamisesta

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018

CASE: Lumipalloefekti:

Digitalisaation vahvistaminen

Opiskelijapalaute vuodelta 2017

AMK-kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2010 yhteenveto KTAMKn tuloksista

Lapin kirjastojen portaali lappilaisten opetuksen, opiskelun ja oppimisen tukena

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta

Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa. Ben Schrey Opeda-hanke Turku

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli

PROFILES -hankkeeseen osallistuvien opettajien osaamisalueiden kartoittaminen

Kävijäkysely Helsingin Messukeskus

Kysely Lukkarin ylläpitäjille Tammikuu Vastaajia yhteensä 256 Ruotsinkielisiä 25 Julkaistujen sivustojen ylläpitäjiä 85%

Arviointikeskustelut Arviointi Elisa Puoskari

HELSINGIN YLIOPISTO Opetustaidon arviointi

Wikipediaan kirjoittaminen oppimistehtävänä toimiiko? Eero Sormunen - Tampereen yliopisto Heidi Eriksson - Tampereen lukiokoulutus. Esityksen jäsennys

Osaaminen ammattikorkeakoulukirjastossa

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma

Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi

Opintojen tutkimus- ja palautetiedon hyödyntäminen ammattikorkeakoulussa

Yrittäjyyskasvatuksen mittaristo - itsearviointityökalu oman opetuksen arviointiin ja kehittämiseen!

Mitä arvioidaan ja milloin?

Yksin työskentelystä ryhmäblogiksi

Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Helsinki. Maaliskuu 2014

Pääkaupunkiseudun lukio-opiskelua koskeva kysely Espoo. Joulukuu 2016

Pääkaupunkiseudun lukio-opiskelua koskeva kysely Helsinki. Joulukuu 2016

Miten tukea luokanopettajaopiskelijoiden myönteistä suhtautumista yhdessä työskentelyyn?!

Tutkiva Oppiminen Varhaiskasvatuksessa. Professori Lasse Lipponen PED0031, VARHAISPEDAGOGIIKKA

AADA, AARON JA ONNI: MITOITUS, AJANKÄYTÖN HALLINTA, HENKILÖKOHTAISEN OPPIMISEN SEURANTA. Opiskelun seurannan työkaluja

Teatterikorkeakoulun kirjasto on opetuksen, oppimisen, taiteellisen tutkimuksen ja taiteen tekemisen tärkeä tuki esittävien taiteiden alalla.

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2015 Lasten ja nuorten palvelut Opetus. Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen

Sote-uudistusta odotellessa kirjasto- ja tietopalveluiden käyttö ja tarve yliopistollisessa sairaalassa

TKI-toiminnan kirjastopalvelut. Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, , Jyväskylä


Ohjaava opettaja -osaajamerkki

Using Webcasting to Enhance University Level Education

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Turvallisuuskulttuurikysely

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma

Yliopistojen opiskelijapalaute (Kandipalaute) Oikeustieteet. Mika Sutela Kesäkuu 2018

Hyvässä ohjauksessa opiskelija:

Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov

Pääkaupunkiseudun lukio-opiskelua koskeva kysely Joulukuu 2016

Finna ja korkeakoulukirjastojen e-aineistot käyttäjätutkimusten tuloksia

TYÖELÄMÄTAITOJEN OPPIMISTA YLIOPISTOSSA TUTKIMUSTULOKSIA JA KEHITTÄMISTARPEITA

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

Työssäoppimisen (TOP) palaute

Pedagogiset käytännöt ja geneeriset taidot Itsearviointiin perustuvan mittarin kehittäminen

ALAN ASIANTUNTI- JATEHTÄVISSÄ TOIMIMINEN, KE- HITTÄMINEN JA ONGELMANRAT- KAISU - perustella asiantuntijatehtävissä. toimiessaan tekemiään

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Kansalaiskyselyn tulokset

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Lasten ja nuorten palvelut Koulut. Mikko Kesä Minna Joutsen Jari Holttinen

Students Experiences of Workplace Learning Marja Samppala, Med, doctoral student

Transkriptio:

Tiedonhankintaklinikka elinikäisen oppimisen tukena Lahden tiedepäivä 10.11.2015 Johanna Kiviluoto, LAMK

Informaatiolukutaito LAMKin Tieto- ja kirjastopalveluissa Kaikille avoin Korkeakoulukirjasto -> ylläpitäjinä LAMK, Lahden Yliopistokampus ja Koulutuskeskus Salpaus -> asiakkaina opiskelijat ja henkilöstö toiselta asteelta korkeaasteelle -> informaatiolukutaidon opetusta ja ohjausta kaikille koulutusasteille ->mahdollisuus tukea tiedonhankintataitojen asteittaista kehittymistä läpi koko opintopolun [Image courtesy of Stuart Miles at FreeDigitalPhotos.net]

Tiedonhankintataidot osana elinikäistä oppimista Brendle-Moczuk: Elinikäinen oppiminen koostuu kolmesta toisiinsa kietoutuvasta osatekijästä 1) kognitio 2) käyttäytyminen 3) informaatiolukutaito Korkeakoulukirjastojen tarjoamissa palveluissa ja etenkin informaatiolukutaidon opetuksessa on huomioitava kaikki kolme, mikäli halutaan pysyvä vaikutus opiskelijoiden elinikäiseen oppimiseen. (Brendle-Moczuk, 2006)

Self-efficacy = luottamus omiin kykyihin If individuals feel themselves competent and confident about their information literacy skills they will willingly undertake information problem solving activities and they will easily become self-regulated learners. (Kurbanoglu, 2003) [Image in courtesy of imagerymajestic/ FreeDigitalPhotos.net]

Tietopalvelusta tiedonhankintaklinikaksi vuodesta 2006 valmiit vastaukset vs. tiedonhankintaosaamisen vahvistaminen edistää opiskelijan luottamusta omaan osaamiseensa tukee ja täydentää IL-opetusta maksuton LAMKin, Koulutuskeskus Salpauksen ja Lahden Yliopistokampuksen opiskelijoille ja henkilöstölle 378 kävijää vuonna 2014

Tiedonhankintaklinikka henkilökohtaista ja räätälöityä tiedonhankinnan ohjausta perehtyminen asiakkaan oman alan keskeisiin tiedonlähteisiin apua lähteiden arviointiin ja valintaan (lähdekriittisyys) neuvoa lähdeviittausten tekemiseen

Tiedonhankintaklinikan vaikuttavuusarviointi Lyhyt kysely palvelunkäyttäjille keväällä 2015 -> kyselylinkki sähköpostitse 130:lle palvelua käyttäneelle opiskelijalle -> 28 vastausta [Image courtesy of Stockimages/ FreeDigitalPhotos.net] Tiedonhankintaklinikan vaikutus elinikäiseen oppimiseen ja tiedonhankintaosaamiseen perustuu vastaajien itsearviointiin -> 6 väittämää, asteikko 1-5

Taustatietoa vastaajista 28 vastaajaa, joista 20 opinnäytetyövaiheessa olevaa LAMKin perustutkinto-opiskelijaa 7 YAMK -opinnäytetyötä tekevää LAMKin opiskelijaa 1 Helsingin yliopiston opiskelija Ennen tiedonhankintaklinikkaa 9:llä oli vasta aihe tiedossa ja keskeiset käsitteet valmiina 16 oli jo aloittanut aiheeseensa liittyvien kirjojen etsimisen 15 oli jo aloittanut aiheeseensa liittyvien digitaalisten tietoaineistojen (artikkelit jne) etsimisen Mistä vastaajat olivat kuulleet tiedonhankintaklinikasta? opettajilta ja/tai opinnäytetyön ohjaajalta (18) korkeakoulukirjaston henkilökunnalta (4) muilta opiskelijoilta (3) korkeakoulukirjaston kotisivulta (2)

Tiedonhankintaklinikan jälkeen 1. Osaan paremmin etsiä ja ottaa käyttööni alani keskeiset painetut ja sähköiset tiedonlähteet 1 2 3 4 5 yhteensä keskiarvo täysin eri mieltä 0 0 4 17 7 täysin samaa mieltä 28 4,11 2. Osaan käyttää monipuolisesti erilaisia hakumenetelmiä ja rajata hakutuloksia 1 2 3 4 5 yhteensä keskiarvo täysin eri mieltä 0 2 8 13 5 täysin samaa mieltä 28 3,75

Tiedonhankintaklinikan jälkeen 3. Osaan arvioida kriittisesti sekä painettuja että sähköisiä tiedonlähteitä 1 2 3 4 5 yhteensä keskiarvo täysin eri mieltä 0 2 11 9 6 täysin samaa mieltä 28 3,68 4. Tunnistan ja osaan noudattaa tekijän- ja käyttöoikeuksia käyttäessäni tiedonlähteitä 1 2 3 4 5 yhteensä keskiarvo täysin eri mieltä 1 3 8 12 4 täysin samaa mieltä 28 3,54

Vaikutus tiedonhankintakäyttäytymiseen 5. Tiedonhankintaklinikkakäynnillä oli positiivinen vaikutus opinnäytetyöni tiedonhankintaan 1 2 3 4 5 yhteensä keskiarvo täysin eri mieltä 1 0 5 11 11 täysin samaa mieltä 28 4,11 6. Tulen hyödyntämään oppimiani tiedonhankinnan taitoja myös valmistumiseni jälkeen 1 2 3 4 5 yhteensä keskiarvo täysin eri mieltä 0 0 7 11 10 täysin samaa mieltä 28 4,11

Palaute: Miten olemme onnistuneet? Kokonaisarvosana tiedonhankintaklinikkapalvelulle 1 2 3 4 5 yhteensä keskiarvo huono 0 1 5 12 10 erinomainen 28 4,11 Erittäin asiantuntevaa ja henkilökohtaista opastusta tiedonhankinnasta, kiitos! :-) Todella hyödyllinen, auttoi paljon lähteiden etsinnässä. Sain Fellmannian tiedonhankitaklinikalla todella hyvää opastusta. Hieman aikaisemmassa vaiheessa opinnäytetyötäni/tiedonhankintaa olisin hyötynyt enemmän.

Palaute: Vinkkejä palvelun kehittämiseen Hakurajausta voisi käydä perusteellisemmin. Kohdat, joihin vastasin 2 olivat asioita, joita ei klinikalla käyty läpi. Koulun puolelta näistä oli kuitenkin tietoa, joten se ei olisi ollutkaan kovin tarpeellista. Enemmän olisi voitu käydä läpi opinnäytetyöhön soveltuvien tutkimusten etsintää, koska se oli yksi haastavimmista asioita opinnäytetyön tietoperustan kokoamisessa. Tiedonhankintaklinikalta saamani tieto olisi ollut hyvä päivittää ts. että informaatikko olisi itse ehdottanut vaikkapa muutaman viikon päähän arviointi/debriefing-tapaamista; näin ammattilainen olisi kyennyt ulkopuolisena arvioimaan tarvitsenko vielä jossain apua ja minkätyyppistä. Kiitos kuitenkin kovasti avusta, sillä teen systemaattisen kirjallisuuskatsauksen opparina ja siihen juuri tietokantojen esittely, hakutermit, fraasit, etsinnän eri vaiheet ja tulosten esittely ovat keskiössä. Kaunista alkukesää! :)

Tiedonhankintaklinikan vaikutus elinikäiseen oppimiseen ja tiedonhankintaosaamiseen klinikalle tulevat opiskelijat ovat jo tunnistaneet oppimistarpeensa (kognitio -> käyttäytyminen) henkilökohtainen ja räätälöity palvelu -> mahdollisuus rohkaista ja kannustaa itsenäiseen tiedonhankintaan ja vahvistaa opiskelijan luottamusta omaan osaamiseensa Yhteenveto Kyselyn valossa vaikuttaa siltä, että tiedonhankintaklinikalla on positiivinen ja jossain määrin myös pysyvä vaikutus palvelunkäyttäjien tiedonhankintakäyttäytymiseen ja että se siten osaltaan tukee sekä luottamusta omaan tiedonhankintaosaamiseen että elinikäistä oppimista.

Kiitos! johanna.kiviluoto@lamk.fi www.lamk.fi/korkeakoulukirjasto Lähteet Brendle-Moczuk, D. (2006). Encouraging students' lifelong learning through graded information literacy assignments. Reference Services Review, Vol. 34 Iss 4, 498-508. Retrieved March 10, 2015 from http://dx.doi.org/10.1108/00907320610716404 Kurbanoglu, S.S. (2003). Self-efficacy: a concept closely linked to information literacy and lifelong learning. Journal of Documentation, Vol. 59, Iss 6, 635-646. Retrieved March 10, 2015 from http://dx.doi.org/10.1108/0022041031050629