3 Lähtökohdat Maakuntakaava Suunnittelualueella on voimassa 23.5.2005 vahvistettu Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava, jossa alueelle on osoitettu kaupunkikehittämisen kohdealueen, teollisuus- ja varastoalueen, uuden tielinjauksen eli jo rakennetun Rengonharjuntien sekä viereisen lentoaseman ja sen melualueen merkinnät. Yleiskaava Lentoaseman osayleiskaavassa, joka on hyväksytty 18.12.2003, lentoaseman alue on lentoliikenteen aluetta. Lentoaseman lounaispuoliset alueet ovat teollisuus- ja yritystoiminnan alueita sekä palvelun, hallinnon ja erityisaluetta. Asemakaava Kortteleissa 6 ja 7 on voimassa 3.10.2011 hyväksytty asemakaava. Kaavamuutosalueelle on osoitettu T-1 sekä T-9 teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueet. Kortteliin 6 saa rakentaa enintään 40 % rakennuspaikan pääkäyttötarkoitukseen liittyviä myymälätiloja. Kortteliin 7 myymälätiloja saa rakentaa enintään 20 % ja lisäksi kortteliin ei saa sijoittaa laitosta tai toimintaa, joka aiheuttaa ilman pilaantumista tai muuta häiriötä lentotoiminnalle ja lentokonehuollolle. Kortteleiden väliin on osoitettu tiealue, joka on osa Lentotietä. Alue on osittain 45 db lentomelualueella. 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 3.1.1 Alueen yleiskuvaus Suunnittelualue sijaitsee Ilmajoen Rengonkylässä noin 12 kilometrin päässä Ilmajoen keskustasta kaakkoon ja 14 km Seinäjoen keskustasta etelään, VT 19 itäpuolella. Alue rajautuu Rengonharjun seututiehen ja kahteen kaavatiehen sekä koillisessa Seinäjoen lentoaseman lentokenttäalueeseen. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 11 ha. Alla suunnittelualue rajattuna. 1
3.1.2 Luonnonympäristö Maisemarakenne ja -kuva Suunnittelualue on pääosin metsää ja rajautuu Rengonharjuntiehen ja Lentäjäntiehen. Lentoliikennettä palvelevat rakennukset sijaitsevat kiitotien vieressä. Alueen ympäristön yleismaisemaa hallitsee kiitotien lisäksi Teboilin palveluasema sekä uusi VT19 valtatiealue liittymineen. Luonnonolot Kallio- ja maaperä, pinnanmuodostus ja rakennettavuus Alueen kallioperää peittää ohut tiiviiksi pakkautunut pohja-moreenikerros, jonka päällä on turvekerros muualla paitsi harjun kohdalla. Suunnittelualue on pääosin moreenipohjaista metsämaata ja metsittynyttä rämettä, joka on ojitettu. Alueen kallioperä (Geologian tutkimuskeskus). Kasvillisuus ja eläimistö Erityisiä eläin- tai kasvihavaintoja ei alueella ole tehty. Alueella vierailee rakennettua kulttuuriympäristöä suosivia eläimiä kuten karhuja, hirviä, jäniksiä, oravia, käärmeitä, myyriä ja pikkulintuja, mutta lentokentän aitaus ja turvallisuustoimet rajoittavat niiden vapaata liikkumista. Maiseman historialliset ominaispiirteet Suunnittelualue ympäristöineen on ollut 1970-luvulle saakka maa- ja metsätalousaluetta. Ilmasto ja ilmanlaatu Suunnittelualue lukeutuu eteläboreaaliseen kasvillisuusvyöhykkeeseen. Vallitsevat tuulensuunnat ovat etelä-kaakko ja etelä-lounas. Lentoaseman lähin jatkuvatoiminen ilmanlaadun mittausyksikkö on Seinäjoella. Ilman laatu on tulosten perusteella lasketun ilmanlaatuindeksin mukaan ollut enimmäkseen hyvä. Pinta- ja pohjavedet Suunnittelualue ei sijaitse tärkeällä tai muulla vedenhankintaan soveltuvalla pohjavesialueella eikä lähiympäristössä ole käytössä olevia talousvesikaivoja. Luonnonsuojelu Alueella ei ole todettu luonnonsuojelun kannalta arvokkaita kohteita tai lajeja. 2
3.1.3 Rakennettu ympäristö Kyläkuva Suunnittelualueen länsipuolelle valtatien 19 ja Rengonharjuntien kulmauksessa on palveluasema Rengonhovi, jossa on jakeluasema. Ilmailutien päätteenä on lennonjohtotorni. Kiitotien eteläpuolella sijaitsevat teollisuusja varastorakennukset sekä lentotoimintaa palvelevia ajoneuvojen huoltorakennuksia. Väestö, palvelut ja työpaikat Liikenne Kaavamuutosalue on rakentamatonta aluetta. Lentokentän alueella on myös Etelä-Pohjanmaan Ilmailukerhon kerhorakennus sekä yksityisiä lentokonehalleja. Lentoasemalla on nykyisellään tilauslomalentoja. Maantieliikenne Liikenne suunnittelualueelle kulkee valtatieltä 19 Rengonharjuntien kautta. Liikennemääräkartta kevyt ja raskas liikenne 2014. (https://devtest.liikennevirasto.fi) Valtatien 19 vuorokausiliikenne on 6539 ajoneuvoa/vrk ja Rengonharjuntiellä 1015 ajoneuvoa/vrk. Raskaan liikenteen määrä valtatiellä 19 on 782 ajoneuvoa/vrk ja Rengonharjuntiellä 69 ajoneuvoa/vrk Kevyt liikenne Jalasjärventien ja Alaanentien varrella on kevyen liikenteen väylät. 3
Tekninen huolto Kunnallistekniikka Alueella on kunnallinen vesi- ja jätevesiverkosto. Lentokenttäalueella on sadevesiviemäröinti ja teollisuusalueella kaukolämpölaitos. Kaava-alueen ympäristön teknisen huollon verkostot. Energiahuolto Kaukolämpölaitoksen omistaa Ilmajoen lämpö Oy. Jätehuolto Lakeuden Etappi Oy kuljettaa yhdyskuntajätteet Ilmajoen jätehuoltokeskukseen. Ympäristöhäiriöt ja ympäristönsuojelu Seinäjoen lentoasemalla ei ole todettu viimeisen kymmenen vuoden aikana merkittäviä toiminnan häiriöitä tai ympäristöriskejä aiheuttavia tapahtumia. Melu Lentomelusta tehty meluselvitys on valmistunut 2010 (Ramboll Finland Oy). Kentän lentotoiminnan aikaansaamat 45-60 db:n meluvyöhykkeet 5 db:n portain esitettyinä. 4
Päästöt viemäriin, vesiin ja ilmaan Kiitotien jatkeelle on rakennettu hulevesiviemäröinti, jonka vedet kerätään kiitotien pohjoispuolella sijaitsevaan altaaseen ja pumpataan Seinäjokeen. 3.1.4 Maanomistus Alustava hulevesitarkastelu on esitetty ohessa ja rakennuslupavaiheessa tulee huolehtia tonttikohtaisista hulevesiratkaisuista. Kuvassa Ilmailutien asemakaava-alue on jaettu kahteen eri suuntaan johtavaan pintavesialueeseen, jotka ovat jo osittain toiminnassa. Alueen hulevesitarkastelu liittyy toteutumisjärjestyksen mukaan myös lentokentän hulevesisuunnitteluun. Alueen 1 pinta-vedet johdetaan VE1 suuntaan käyttäen osittain olemassa olevaa purkulinjaa ja alueen 2 pintavedet VE2 ja VE3 suuntaan. Rakennettu kulttuuriympäristö ja muinaismuistot Suunnittelualueella ei ole kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia tai muinaismuistoja. Pääosin alue on ja Ilmajoen kunnan ja Seinäjoen kaupungin omistuksessa. 5
3.2 Suunnittelutilanne 3.2.1 Suunnittelualuetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset Maakuntakaava Ote voimassa olevasta maakuntakaavasta. Suunnittelualueella on voimassa 23.5.2005 vahvistettu Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava. Maakuntakaavassa suunnittelualueelle on osoitettu seuraavat merkinnät: Lentoasema / lentokenttä Merkinnällä osoitetaan lentoliikenteen alueet, joilla on säännöllistä kaupallista, sotilaallista tai harrastustoimintaan perustuvaa lentoliikennettä. Maankäytön aluevarauksessa tulee ottaa huomioon muu maankäyttö eikä se saa estää lentoasemaliikenteen kehittämistyötä. Lentomelualueet rakentamismääräyksineen ja äänieristysarvoineen sekä lentoesteiden korkeusrajoitukset tulee huomioida. Kaupunkikehittämisen kohdealue Merkintä koskee maakuntakeskusta ja sitä ympäröivää kaupunkiseutua, jolla on ylikunnallisia suunnittelu- ja kehittämistarpeita. Aluetta kehitetään maakuntakeskuksena ja sitä ympäröivänä kaupunkiseutuna. Alueen valmiuksia parannetaan maakunnallisten palveluiden sijainti- ja liikenneyhteyksien solmupaikkana. Erityistä huomiota tulee kiinnittää alueella sijaitsevan matkakeskuksen ja lentoaseman sekä muun maakunnan välisten joukkoliikenneyhteyksien kehittämiseen. Teollisuus- ja varastoalue Merkintä osoittaa maakunnallisesti ja seudullisesti merkittävät teollisuus- tai varastotoimintojen alueet. Melualue Merkinnällä osoitetaan alueita, joilla toimintojen sijoitukselle asetetaan lentomelun takia rajoituksia. Melualueeksi on merkitty Seinäjoen lentoaseman alue. Alueelle ei tule suunnitella sijoitettavaksi rakennuksia tai toimintoja, jotka ovat herkkiä meluhaitoille (alueen melutaso vähintään 55 db). Ohjeellinen uusi tielinjaus tai uuden tien vaihtoehtoinen linjaus, Rengonharjuntie 6
Yleiskaava Ilmajoen kunnanvaltuusto on hyväksynyt 18.12.2003 lentoaseman osayleiskaavan. Osayleiskaavassa suunnittelualueelle on osoitettu seuraavat merkinnät: LL Lentoliikenteen alue Terminaalirakennuksen ympäristössä alueen rajaus perustuu Suunnittelukeskus Oy:n vuonna 1990 tekemään lentoaseman aluesuunnitelmaan. T-6 Teollisuus- ja yritystoiminnan alue Alueelle saa sijoittaa teollisuus- ja varastorakennuksia sekä liike- ja toimistorakennuksia. Korttelit on tarkoitettu elinkeinotoiminnalle, jonka on edullista sijoittua lentokentän ja hyvien liikenneyhteyksien läheisyyteen. lm 1 Lentomeluvyöhyke Melutaso alueella on 55 db tai korkeampi. Alueelle ei saa sijoittaa asuinrakennuksia, yleisiä rakennuksia (sairaaloita, hoitolaitoksia ja oppilaitoksia), hautausmaita, loma-asuntoja eikä virkistysalueita (retkeily-, ulkoilu-, urheilu-, uimaranta- tai leirintäalueita). lm 2 Lentomeluvyöhyke Melutaso alueella on 45-55 db. Alueelle ei saa sijoittaa loma-asuntoja eikä virkistysalueita (retkeily-, ulkoilu-, urheilu-, uimaranta- ja leirintäalueita). Rakennusviranomainen voi tarvittaessa edellyttää lm 2-alueella rakennusten ääneneristävyyttä parantavia toimenpiteitä lentomelun vähentämiseksi rakennusten sisällä. Esterajoitusalueet Esterajoitusalueet ovat kiitotien käyttöön liittyviä suoja-alueita, joille sijoitettavien rakennusten ja rakennelmien korkeus on rajoitettu lentoturvallisuuden takia. era+87,5 esterajoitusalueiden laskennallinen lähtökorkeus ICAO-Annex 14 ja ilmailumääräys AGA M 3-6. ls 1:50 lähestymissektori, nuoli osoittaa noususuunnan sp 1:7 siirtymäpinta, nuoli osoittaa noususuunnan hp +132,5 horisontaalipinnan korkeus 7
Asemakaava KAAVAMÄÄRÄYS Rakennusjärjestys Pohjakartta Suojelupäätökset Ilmajoen kunnan rakennusjärjestys on tullut voimaan 1.6.2002. Kaavan pohjakarttana on käytetty 1:2000 mittakaavaista pohjakarttaa, jonka Ilmajoen kunnan mittaustyönjohtaja on hyväksynyt 15.2.2016. Suunnittelualueella ei ole suojelupäätöksiä. 8