Laadukasta kotimaista rehunsäilöntää

Laadukasta kotimaista rehunsäilöntää

00 01 02 03 04 05 06 07 08 SISÄLTÖ Terveemmät eläimet suurempi maitotili...4 Rehuanalyysi ruokinnan suunnittelun perusta Tehokas säilöntä kutistaa energiatappiot Onnistunut rehunsäilöntäprosessi... 10 Säilöntäprosessin vaiheet Pieneliöt säätelevät säilörehun säilymistä... 12 Maitohappobakteerit pienet, tehokkaat rehunsyöjät Haitalliset bakteerit pilaavat rehua Enterobakteerit ovat yleisiä luonnossa Listeria viihtyy sekä hapettomissa että hapellisissa oloissa Hiivat ja homeet aiheuttavat jälkilämpenemistä Kuiva-ainepitoisuus ohjaa säilöntämenetelmän valintaa... 16 Tuore säilörehu Esikuivattu säilörehu Säilöheinä Käsitelty heinä Kuivaheinä Oikea säilöntäaine oikein käytettynä varmistaa säilörehun laadun... 18 AIV-säilöntäaineet rehunsäilönnän uranuurtajia AIV-rehussa ravintoaineet säilyvät ja virhekäyminen on vähäistä AIV-säilöntäainevalikoima... 20 AIV 2 Plus luotettava perustuote AIV Nova Se seleeniä säilörehuun AIV Ässä tehoaa myös hankalissa olosuhteisssa Propcorn tehokkuutta hiivoja ja homeita vastaan Stabilizer seosrehun lämpenemisen estoon Käytännön vinkkejä AIV-säilöntäaineiden käyttöön... 24 Säilöntäaineen annostelu Työturvallisuus ja varastointi Pieni rehunsäilöntäsanasto... 27 Kirjallisuutta AIV on Valio Oy:n rekis teröimä tavaramerkki; AIV-tuotteiden valmistuksesta ja markkinoinnista Suomessa vastaa Taminco Finland Oy. 2

Säilörehun laadulla on korvaamaton merkitys ruokinnassa Suomalaisen liha- ja lypsykarjatalouden kilpailukyky ja kannattavuus perustuvat hyvälaatuiseen säilörehuun. Suomessa on vankkaa osaamista ja pitkät perinteet säilörehun tuotannossa. Voidaankin sanoa, että meillä tuotetaan maitoa nurmisäilörehulla jopa tehokkaammin kuin missään muualla maailmassa. Hyvälaatuinen säilörehu on myös kannattavan naudanlihantuotannon edellytys. Suomessa on hyvä eläinaines ja korkea tuotostaso, jotka asettavat suuret vaatimukset nautojen ruokinnalle. Nurmen sisältämä energia ja valkuainen on saatava säilymään minimaalisin säilöntätappioin, jotta naudat voivat hyvin AIV kotimaiset ratkaisut rehunsäilöntään AIV-säilöntäaineet ovat saaneet Avainlippu-tunnuksen, joka kertoo, että tuotteet ovat vahvasti kotimaisia ja Suomessa valmistettuja. ja tuottavat tehokkaasti maitoa ja lihaa. Tässä säilörehun laadulla on ensisijainen merkitys. Mitä paremmin rehu onnistutaan säilömään, sen maittavampaa, sulavampaa ja energiapitoisempaa se on. Säilörehun laadulla on ratkaiseva vaikutus eläinten hyvinvointiin ja tuottavuuteen. 3

01 Terveemmät eläimet suurempi maitotili Laadukas rehunsäilöntä on onnistuneen ruokinnan perusedellytys. Oikea korjuuajankohta ja muut ruokinnalliseen arvoon vaikuttavat tekijät menettävät merkitystään, ellei rehua saada säilymään parhaalla mahdollisella tavalla. Eläimet pystyvät syömään hyvälaatuista säilörehua huomattavasti enemmän kuin on yleisesti uskottu. Hyvä käymislaatu lisää säilörehun syöntiä jopa kaksi kuiva-ainekiloa päivässä tämän lisämäärän lehmä hyödyntää tehokkaasti maitolitrojen tuotannossa. Säilörehun laadun vaikutus eläinten terveyteen on merkittävä. Hygieeniseltä tasoltaan heikko säilörehu voi sisältää homeita, homemyrkkyjä ja elimistöä rasittavia haitallisia bakteereja. Lisääntynyt rasitus voi puolestaan lisätä tulehdusalttiutta ja maidon solupitoisuutta. Huonolaatuinen rehu myös maittaa heikommin ja karja joutuu syömään tarjolla olevaa väkirehua vastaavasti enemmän. Liiallinen väkirehun syönti lisää pötsi- ja sorkkaongelmia sekä saattaa aiheuttaa lihomista ja hedelmällisyyshäiriöitä. Hyvä säilörehu on myös merkittävä kivennäisten lähde. Lehmät tarvitsevat kalsiumia, natriumia ja magnesiumia perusrehujen lisäksi. Lisäfosforia ei sen sijaan tarvita. Liiallinen kaliumin määrä ja matala natriumpitoisuus ovat perinteisesti säilörehun kivennäiskoostumuksen suurimmat epäsuhdat. Liika kalium heikentää muiden kivennäisten hyväksikäyttöä, natriumin puutos vastaavasti vähentää syöntiä ja maitotuotosta. Seleeni on naudoille tärkeä hivenaine, mutta sitä on Suomen maaperässä erittäin vähän. Sen saanti onkin varmistettava puutosoireiden välttämiseksi erityisesti silloin, kun säilörehunurmea ei ole lannoitettu seleeniä sisältävillä lannoitteilla. Laadukas säilörehu on avain suurempaan maitotiliin. Hyvällä säilörehulla saadaan tuotettua enemmän maitoa myytäväksi. Lisäksi lisääntyneet rasva- ja valkuaispitoisuudet nostavat maidon tilityshintaa. Omalla tilalla tuotettu nurmirehu on aina edullisinta rehua maidontuotannossa. Hyödyntämällä käytettävissä oleva nurmiala mahdollisimman tehokkaasti ja panostamalla viljely- ja säilöntätekniikkaan voidaan ostorehuihin käytettävää euromäärää pienentää merkittävästi. Lehmien keskituotoksen ja koon kasvun myötä myös rehunkulutus on viime vuosina kohonnut. Suomalainen lehmä syö säilörehua 4000 4400 kg ka vuodessa, joka kuiva-ainepitoisuudesta riippuen vastaa noin 11 17 tuorerehutonnia. Tällaisen rehumäärän laadun vaikutus taloudelliseen tulokseen on merkittävä. Säilörehun tuotantokustannus on keskimäärin 20 snt/kg ka (ProAgria Tuotosseuranta 2013). Kustannuserot johtuvat paljolti suurista satotasojen vaihteluista ja tuotantovälineisiin sidotusta pääomasta. Säilöntäainekustannus muodostaa kokonaiskuluista hyvin 4

pienen osan, vain muutaman prosentin. Säilöntäaineessa säästäminen aiheuttaa rehun pilaantumistappioita ja sen myötä suuriakin rehuhävikkejä sekä huomattavan kokonaiskustannusten nousun. Rehuanalyysi ruokinnan suunnittelun perusta Säilörehujen laatu vaihtelee huomattavasti enemmän kuin muiden rehuraaka-aineiden, kuten viljan, ostorehujen ja teollisuuden sivutuotteiden. Laatuun vaikuttavat korjuuaste, korjuukerta ja varsinkin säilönnän onnistuminen. Onnistunut ruokinta perustuu tietoon syötettävän säilörehun laadusta ja koostumuksesta, jotka saadaan säännöllisellä näytteenotolla säilörehuista. Suuresta säilörehuerästä näyte pitäisi ottaa 1 2 kuukauden välein. Rehuanalyysi selvittää nopeasti kotoisen nurmirehun käymislaadun, syönti-indeksin, koostumuksen ja rehuarvot, jolloin väkirehun määrä ja laatu voidaan suunnitella parhaiten säilörehua täydentäväksi. Säilörehun koostumuksesta saa käsityksen jo säilörehun raaka-aineen rehuanalyysin perusteella. Ruokinnan suunnittelussa tulisi kuitenkin käyttää aina syötettävän säilörehun analyysitulosta. Rikaton kasvusto, suunnitelmallinen lannoitus ja oikein ajoitettu rehunkorjuu yhdistettynä oikeaan korjuutekniikkaan ja hyvään rehuhygieniaan varmistavat rehun laadun. Hyvä säilörehu tarjoaa karjalle huomattavan osan sen tarvitsemasta energiasta, valkuaisesta ja kivennäisistä. Tärkeimmät säilörehun laatua kuvaavat tunnusluvut ovat D-arvo eli sulavuus, kuiva-ainepitoisuus, raakavalkuaispitoisuus ja kuitupitoisuus (NDF). 5

01 D-ARVO Sulavuutta kuvaavaa D-arvoa voidaan perustellusti pitää maidontuotannon kannalta säilörehun merkittävimpänä tunnuslukuna. D-arvo määrittää säilörehun energia-arvon ja vaikuttaa myös pötsimikrobituotannon kautta naudan saamaan valkuaismäärään. Kasvin korjuuaste on puolestaan tärkein D-arvoon vaikuttava tekijä. Kunkin tilan D-arvotavoite määritellään viljely- ja ruokintastrategiassa. Jos säilörehun tuotantoala ei ole rajoittava tekijä, sopiva tavoitearvo on 680 700 g/kg ka. Mikäli säilörehun tuotantoa on rajoitettu tai sitä halutaan rajoittaa, tavoitearvoksi riittää 650 670 g/kg ka. On kuitenkin hyvä muistaa, että vapaassa säilörehuruokinnassa D-arvon nousu lisää rehunsyöntiä ja maitotuotosta: jos D-arvo nousee 10 g/kg ka (esimerkiksi 680 g/kg ka 690 g/kg ka), on lehmän havaittu syövän päivässä rehua n. 0,175 kg enemmän ja päivittäinen maitotuotos on noussut jopa 0,5 kg. Jotta vastaava lisäys saavutettaisiin viljaväkirehulla, sitä tarvittaisiin lisää noin 1 kg päivässä. Selvää siis on, että säilörehun korjuu kannattaa ajoittaa D-arvokehityksen mukaan. Analysoitujen säilörehujen keskimääräinen D-arvo on ollut monena vuonna alle 680 g/kg ka. Todennäköisesti tämä johtuu enemmän vallinneista korjuuolosuhteista kuin tietoisesta korjuuajan valinnasta. KUIVA-AINEPITOISUUS Myös ruokinnassa on hyvä huomioida säilörehun kuiva-ainepitoisuus. Rehun sisältämä vesi ei sisällä ravintoaineita eikä energiaa, joten esim. 20 % kuiva-ainetta sisältävää säilörehua tarvitaan ruokinnassa tuorekiloina kaksinkertainen määrä verrattuna esikuivattuun säilörehuun, jonka kuiva-ainepitoisuus on 40 %. Erityisesti seosrehua tehtäessä oikean kuiva-ainepitoisuuden tunteminen on tärkeää, jotta reseptin koostumus ja rehuarvot toteutuvat suunnitellusti. Seosrehussa käytettävä säilörehu ei myöskään saa olla liiaksi esikuivattua, jotta seos ei lajitu. Suurin kuiva-ainepitoisuus säilörehulle on 45 %. Tätä kuivemmissa rehuissa rehua säilövä maitohappokäyminen on vähäistä. Toisaalta rehuhävikkejä alkaa muodostua heti 6

niiton jälkeen, ja jos rehua esikuivatetaan pitkään, aiheutuu siitä ravinto- ja kuiva-ainetappioita. Säilörehun kuiva-ainepitoisuus vaikuttaa myös karjan syömään rehumäärään. Yleisesti ottaen lehmät syövät kuivempaa säilörehua hieman enemmän kuin kosteampaa. Maitotuotoksessa ei kuitenkaan ole havaittu merkittäviä eroja. RAAKAVALKUAISPITOISUUS Lehmän ruokinnan kannalta tavoitteellinen raakavalkuaispitoisuus säilörehussa on 13 17 %. Säilörehun raakavalkuaispitoisuuteen vaikuttavat eniten satotaso, typpilannoitus, nurmen korjuuaste sekä kasvilaji. Esimerkiksi apilassa on huomattavasti enemmän valkuaista kuin nurmikasveissa. Paras lopputulos saadaan, kun typpilannoitustaso asetetaan satotason eikä rehun raakavalkuaispitoisuuden mukaan. Lehmien valkuaisruokinnan mittarina kannattaa käyttää maidon ureapitoisuutta, tavoitearvona n. 25 30 mg/100 ml. Valkuaistäydennys voidaan antaa esim. rypsirouheena. SOLUNSEINÄMÄKUITU (NDF) Märehtijänä nauta tarvitsee nurmen kuituja rehunsulatuksensa toimintaan. Säilörehun kuitupitoisuuden mittarina käytetään rehun NDF (neutraalidetergenttikuitu) -pitoisuutta. Kuitupitoisuuteen vaikuttavat pääasiassa nurmen korjuuaste ja kasvilaji. Nurmen vanhetessa sen kuitupitoisuus lisääntyy. Apilakasvien kuitupitoisuus on 5 10 prosenttiyksikköä pienempi kuin heinäkasvien. Tyypillinen säilörehun NDF-kuitupitoisuus on 50 55 %. Kuitutavoite NDF-pitoisuus Väkirehun osuus korkeintaan 30 % 45 % 35 % 30 % 55 % 45 % 30 % 65 % 55 % Mitä alhaisempi on säilörehun NDF-pitoisuus, sitä pienempi on väkirehun osuus ruokinnassa oltava, jotta asetettu kuitupitoisuus saavutetaan. 7

01 Tehokas säilöntä kutistaa energiatappiot Rehunsäilönnän tavoitteena on maittava, sulava ja hygieeniseltä laadultaan moitteeton säilörehu. Oikeaan aikaan tehty niitto on rehun sulavuuden ja osin maittavuudenkin lähtökohta. Nurmi on tärkeää saada puhtaana varastoon. Rehun maittavuutta ja hygieenistä laatua voidaan edistää myös rehunsäilönnällisin keinoin. Nurmen sisältämä runsas energiamäärä tulisi saada säilymään mahdollisimman tehokkaasti. Säilörehun energiatappioiden arvioidaan vaihtelevan 7 40 %. Väistämättömiä energiatappioita (7 15 %) syntyy kasvin soluhengityksestä, rehun käymisestä sekä mahdollisesta puristenesteestä tai vastaavasti esikuivauksesta pellolla. Lisäksi suuria energiatappioita voi aiheutua rehun virhekäymisestä sekä aerobisesta pilaantumisesta säilönnän aikana tai syöttövaiheessa. Nämä jopa yli 20 %:n energiatappiot voidaan välttää käyttämällä oikeita säilöntätapoja, -aineita ja -tekniikoita. Rehun liikakäymistä pitää välttää, sillä se aiheuttaa energiatappioita ja heikentää syöntiä. Tutkimuksissa on todettu, että mitä käyneempää säilörehu on, sitä vähäisempää on syönti ja sitä kautta koko tilan maitotuotos. Säilörehun liikakäyminen alentaa myös maidon pitoisuuksia. Säilörehun käymistä parhaiten kuvaavat tunnusluvut ovat sen ph (happamuus) ja käymishappojen määrä. Hyvin hapanta säilörehua (ph alle 4) syödään hitaasti ja pienempinä annoksina. Happaman säilörehun syöntiin tarvitaan näin huomattavasti enemmän aikaa. Kun maitohappoa on säilörehun kuiva-aineessa yli 80 g/kg ka, rehun syönti vähenee. Tällaisessa säilörehussa lähes kaikki sokeri on käynyt maitohapoksi. Sokerista pötsin mikrobit saavat energiaa, kun taas maitohapon ja haihtuvien rasvahappojen energia-arvo pötsimikrobeille on nolla. Lisääntynyt pötsimikrobien kasvu tehostaa pötsin toimintaa ja lisää eläimen käyttöön tulevan mikrobivalkuaisen määrää. 8

Hyvälaatuinen säilörehu sisältää arvokasta valkuaista pötsimikrobeille. Pitkälle ja etenkin virheellisesti käyneessä säilörehussa ammoniakin osuus kokonaistypestä on hyvin korkea (yli 80 g/kg N). Tämä kertoo säilörehun valkuaisen hajoamisesta eläimille heikosti hyödynnettävään tai jopa haitalliseen muotoon, esim. amiineiksi. Panostus hyvälaatuiseen rehuun maksaa itsensä korkojen kera takaisin. Pilaantuneen ja käyttökelvottoman rehun tuotantokustannukset ovat kuitenkin samat kuin hyvän jokainen pilaantunut rehukilo heikentää tilan tulosta. Oikeilla rehunsäilöntäratkaisuilla hävikki pienenee, tuottavuus ja karjan hyvinvointi lisääntyvät sekä kannattavuus paranee. Säilörehun laadun vaikutus maitotuotokseen ja taloudelliseen tulokseen on merkittävä Hyvälaatuisen AIV-säilörehun käyttö parantaa tilan taloudellista tulosta selkeästi. Esimerkiksi 50 lehmän tilalla huonolaatuisen rehun käyttö merkitsee noin 12 000 menetystä vuodessa, mutta usein enemmänkin. Syynä ovat maitotuotoksen putoaminen, pienempi maitotili, suurempi väkirehukustannus sekä säilörehuhävikki. Jo pienikin rehuhävikki on iso lisäkustannus (10 % hävikin kustannus on n. 4 500 ). Laskelmat perustuvat 50 lypsylehmän esimerkkitilaan, jolla lehmien keskituotos on 9 500 kg/v. Rehuina vertailussa ovat erinomainen AIV-säilötty rehu (laatuarvosana 9, syönti-indeksi 106) ja muulla menetelmällä säilötty heikkolaatuinen säilörehu (laatuarvosana 6, syönti-indeksi 98). Molempien rehujen kuiva-aine on 28 % ja D-arvo 67. Rehun tarve ja tuotot vuodessa Ysin rehu Kuutosen rehu Hyvän rehun merkitys Karkearehua kg 230 305 187 640 42 665 kg enemmän Väkirehua kg 162 182 182 480 20 298 kg vähemmän Väkirehukustannus 45 410 51 094 5 684 pienempi Maitotuotos kg 398 820 394 354 4 466 kg suurempi Maitotuotto 179 469 177 459 2 010 suurempi Maitotuotto miinus väkirehukustannus 134 059 126 365 7 694 parempi Lähde: ProAgrian KarjaKompassi-tuloslaskelma. 9

02 Onnistunut rehunsäilöntäprosessi Mahdollisimman laadukas ja maittava säilörehu asettaa omat vaatimuksensa myös säilöttävälle kasvimassalle. Rehunsäilöntäprosessin onnistumiseen vaikuttavat mm. raaka-aineen sokeripitoisuus, puskurikapasiteetti ja valkuaispitoisuus. Rehuraaka-aineen riittävä sokeripitoisuus on tärkeää, koska maitohappobakteerit muodostavat sokerista aineenvaihdunnassaan rehua säilövää maitohappoa. Heinäkasvien sokeripitoisuus on keskimäärin korkeampi kuin apilakasveilla siksi ne ovat myös helpommin säilöttävissä. Suomessa nurmirehukasvien sokeripitoisuus on kuitenkin hyvin alhainen verrattuna esimerkiksi Keski-Euroopassa käytettäviin kasveihin, minkä asettaa rehunsäilönnälle erityisiä haasteita. Myös sadonkorjuuajankohdalla on merkitystä: ensimmäisessä sadossa sokeripitoisuus on yleensä suurimmillaan ja se laskee jonkin verran toiseen satoon mennessä. Sokeripitoisuus alenee myös esikuivatuksen aikana tai jos rehu on märkää. Typpilannoituksen lisääminen vähentää niin ikään kasvien sokeripitoisuutta. Säilörehun jäännössokeripitoisuuden tavoitearvo on vähintään 50 g/kg ka. Puskurikapasiteetti kuvaa kasvien kykyä vastustaa ph:n muutosta. Siihen vaikuttavat eniten kasvien sisältämät orgaanisten happojen suolat. Palkokasvien, kuten apilan, puskurikapasiteetti on suurempi kuin timotein ja muiden heinäkasvien. Matala sokeripitoisuus ja suuri puskurikapasiteetti tekevätkin apilakasveista heinäkasveja vaikeammin säilöttäviä. Kasvin valkuaispitoisuuden lisääntyminen vaikuttaa samalla tavalla kuin puskurikapasiteettikin. Mitä korkeampi valkuaispitoisuus, sitä vaikeammin säilöttävää rehu on. 10

Säilöntäprosessin 3 vaihetta Säilönnässä erotetaan kolme toisiaan seuraavaa, luonteeltaan erilaista vaihetta: aerobinen vaihe, anaerobinen käymisvaihe ja puoliaerobinen syöttövaihe. 1. VAIHE AEROBINEN VAIHE HAPELLISET OLOSUHTEET Aerobinen vaihe on säilörehun teon vaihe, joka alkaa niitosta ja loppuu rehusäilön peittämiseen tai rehupaalin käärimiseen. Aerobisen vaiheen aikana rehu on suoraan hapen vaikutuksen alaisena. Niiton jälkeen kasvin soluhengitys jatkuu, minkä seurauksena sokeripitoisuus vähenee ja valkuaisen laatu heikkenee. Tämän vuoksi esikuivatusaika onkin pyrittävä pitämään mahdollisimman lyhyenä. Säilönnän kannalta ihanteellinen kuiva-ainepitoisuus on n. 30 %. Korjuun yhteydessä on huolehdittava riittävästä säilöntäaineen käytöstä ja sen tasaisesta levittymisestä rehuun. Seuraava kriittinen vaihe on säilön täyttäminen ja rehumassan tiivistäminen. Säilössä tavoitteena on tehokkaalla tiivistämisellä poistaa happi rehusta mahdollisimman nopeasti, jotta kasvien soluhengitys loppuisi ja happi korvautuisi hiilidioksidilla. Lyhyt silpunpituus edesauttaa rehun tiivistämistä säilössä. Nykyisin tämän vaiheen tärkeys korostuu, kun käytössä on entistä tehokkaampia korjuukoneita. Jos kuormia tulee säilöön nopeammin kuin rehua pystytään tehokkaasti tiivistämään, ei happea saada riittävän nopeasti pois ja rehu alkaa lämmetä, mikä johtaa sen laadun heikkenemiseen. 2. VAIHE ANAEROBINEN KÄYMISVAIHE HAPETTOMAT OLOSUHTEET Anaerobinen käyminen alkaa, kun rehu on peitetty tai kääritty ilmatiiviisti. Käyminen on yleisnimitys hapettomassa ympäristössä tapahtuville biokemiallisille reaktioille. Tässä vaiheessa rehun säilöntä perustuu hapettomiin olosuhteisiin ja lisääntyvään happamuuteen. Rehun happamoituminen perustuu lisättävään säilöntäaineeseen sekä rehussa olevien maitohappobakteerien toimintaan, joka muuttaa rehun sokereita maitohapoksi. Maitohappokäyminen happamoittaa rehua ja pitää sen ph:n alhaisena. Tämä automaattinen happamuudensäätöjärjestelmä toimii niin kauan kuin rehussa on sokereita jäljellä. Puhtaassa maitohappokäymisessä sokereita käytetään ainoastaan maitohapon tuottamiseen tuhlaamatta niitä virhekäymiseen. Tällöin myös rehun valkuainen pysyy hyvälaatuisena. Alhainen ph estää haittamikrobien, kuten voihappobakteereiden, kasvun. Säilörehulle pitää antaa riittävästi aikaa käymiseen ja stabiilin vaiheen saavuttamiseen ennen säilön avaamista ja rehun syöttöä. Yleensä säilö voidaan avata noin kolmen viikon käymisen jälkeen. Liian aikainen avaaminen saattaa johtaa säilörehun voimakkaaseen lämpenemiseen, koska rehun sisältämiä sokereita ei ole vielä käytetty maitohapoksi ja rehun ph saattaa olla liian korkea. Onnistuneen maitohappokäymisen edellytyksenä on rehun riittävä kosteus. Kuiva-ainepitoisuuden ollessa yli 45 % rehussa ei juurikaan tapahdu käymistä. 3. VAIHE PUOLIAEROBINEN SYÖTTÖVAIHE PAIKALLISESTI HAPELLISET OLOSUHTEET Kun rehusäilö tai -paali avataan, pääsee happi uudestaan kosketuksiin säilörehun kanssa. Tällöin mikrobit, jotka tarvitsevat happea kasvaakseen, alkavat lisääntyä. Ensimmäisenä kasvavat hiivat, jotka käyttävät säilörehussa olevaa maitohappoa ravintonaan. Tällöin maitohaposta muodostuu heikompia happoja, kuten etikkahappoa ja vettä, mikä johtaa säilörehun ph:n nousuun. Hiivat hyödyntävät myös säilörehussa olevan jäännössokerin kasvuunsa. Tämä luo otolliset olosuhteet homeiden ja muiden bakteerien kasvulle. Homeiden kasvun seurauksena säilörehun lämpeneminen kiihtyy, mikä aiheuttaa suuria ravintoainetappioita. Säilörehuun saattaa erittyä myös homemyrkkyjä. 11

03 Pieneliöt säätelevät rehun säilymistä Mikrobeihin eli pieneliöihin kuuluu runsaslukuinen määrä erilaisia bakteereja, hiivoja ja homeita. Koko rehunsäilöntä on mikrobiologinen prosessi, jota edesautetaan ja nopeutetaan sopivilla säilöntäaineilla. Myös suljetussa siilossa tapahtuva rehun laadun heikkeneminen tai siilon avaamisen jälkeen tapahtuva rehun pilaantuminen ovat mikrobien aikaansaamia tapahtumaketjuja. Mikrobit niin hyödylliset kuin haitallisetkin päätyvät säilörehuun raaka-aineen mukana. Osa mikrobeista on peräisin kasvien maanpäällisistä osista, osa taas joutuu raaka-aineeseen maa- tai lantajäämistä. Tuoreessa rehussa voi olla grammaa kohti jopa miljardi bakteeria. Suurin osa bakteereista vaatii kuitenkin happea kasvaakseen, eivätkä ne näin viihdy rehun hapettomissa ja happamissa olosuhteissa. Siten erityyppisten mikrobien määrä lisääntyy tai niiden kasvu estyy sen mukaan, miten rehunsäilöntä onnistuu. Mikrobitasapainolla on suuri merkitys säilörehun lopulliseen laatuun, ja viljelijä voi ratkaisevasti vaikuttaa siihen säilönnän aikaisilla toimenpiteillään. Haittamikrobien kasvua ja toimintaa estävät mm. puhtaan kasvimateriaalin käyttäminen rehuraaka-aineena, sopivan säilöntäaineen käyttö, esikuivatus sekä rehun silppuaminen, tiivistäminen ja huolellinen peittäminen. Maitohappobakteerit pienet, tehokkaat rehunsyöjät Luontaiset maitohappobakteerit ovat peräisin rehuraakaaineesta. Pystykasvustossa maitohappobakteerien määrä on pieni, mutta se lisääntyy rehun korjuussa murskauksen ja silppuamisen johdosta, koska kasvista vapautuva neste tarjoaa niille ravinteita. Säilörehun käymisvaiheen alussa maitohappobakteerien määrä kasvaa nopeasti. Toisin kuin muut bakteerit, maitohappobakteerit sietävät happamia olosuhteita jopa ph 3,5:een asti. Kun ne muuntavat rehussa olevan sokerin maitohapoksi, rehun ph laskee asteittain ja muiden mikrobien kasvu estyy. Lopulta ph laskee niin alas, etteivät edes kaikki maitohappobakteerit pysty enää toimimaan. Kun rehun ph on riittävän alhaalla tai rehun sisältämät sokerit loppuvat, tyrehtyy kaikkien maitohappobakteerien toiminta ja käymisprosessi pysähtyy täysin. 12

Maitohappobakteerit voivat kasvaa laajalla, jopa 5 50 C lämpötila-alueella. Osa maitohappobakteereista vaatii täysin hapettomia olosuhteita, mutta osa voi toimia myös hapellisissa oloissa. Rehun hapettomissa oloissa maitohappobakteerit voivat hyödyntää esim. erilaisia sokereita ja aminohappoja. Säilörehun käymisessä toimii kaksi eri maitohappobakteerityyppiä. Homofermentatiiviset maitohappobakteerit tuottavat sokereista pelkästään maitohappoa, jolloin puhutaan puhtaasta maitohappokäymisestä. Heterofermentatiiviset maitohappobakteerit tuottavat maitohapon lisäksi esim. etikkahappoa ja etanolia. Tällaiseen käymiseen liittyy myös ravintoainetappioita ja säilörehun laadun heikkenemistä. Haitalliset bakteerit pilaavat rehua Klostridit ovat tyypillisiä maaperämikrobeja, jotka pystyvät kasvamaan vain hapettomissa oloissa. Korkea lämpötila, alhainen kuiva-ainepitoisuus, korkea puskurikapasiteetti sekä viivästynyt siilon peittäminen edistävät klostridien kasvua. Jos säilörehun ph jää korkeaksi, klostridit pääsevät jatkamaan kasvuaan tuottaen esimerkiksi voihappoa ja ammoniakkia. Klostridit haittaavat säilöntäprosessia hajottamalla maitohappoa ja nostamalla ph:ta. Samalla ne heikentävät rehun valkuaisarvoa hajottamalla aminohappoja ammoniakiksi tai haitallisiksi amiineiksi. Epäsuotuisissa oloissa klostridisolut muuntuvat lepoitiöiksi. Enterobakteerit ovat yleisiä luonnossa Enterobakteereja elää ihmisten ja eläinten suolistossa, jätevesissä, maaperässä ja luonnonvesissä. Niiden joukossa on useita taudinaiheuttajia kuten kolibakteeri, salmonella ja yersinia. Säilörehun enterobakteerit eivät yleensä ole terveydelle haitallisia, mutta ne vaikuttavat itse rehunsäilöntäprosessin onnistumiseen. Niitä tulee rehuun erityisesti lannasta. Enterobakteerit kilpailevat maitohappobakteerien kanssa saatavilla olevista sokereista. Ne voivat myös hajottaa rehun valkuaista. Tämä heikentää rehun ruokinnallista arvoa, mutta voi myös synnyttää myrkyllisiä yhdisteitä; esimerkiksi biogeenisten amiinien tiedetään vähentävän säilörehun maittavuutta. Valkuaisen hajoamisen yhteydessä syntyvä ammoniakki lisää rehun puskurikapasiteettia ja hidastaa ph:n laskua. Enterobakteerien erityispiirteenä on kyky pelkistää nitraattia nitriitiksi. Tämä saattaa synnyttää typpioksidiseosta, joka voi aiheuttaa keuhkokuumeen tyyppisiä oireita eli ns. siilontäyttäjäntaudin. Enterobakteerien määrää säilörehussa saadaan vähennettyä nopealla ja riittävällä ph:n laskulla säilönnän alussa ja esikuivaamalla rehu. Bacillus-suvun bakteereita mikroskooppikuvassa Voihappobakteerit (Clostridium butyricum) ovat säilörehussa erityisen haitallisia maidon ja maitotuotteiden laadun kannalta. Ne vaativat lisääntyäkseen hapettomat olosuhteet ja säilyvät epäsuotuisissa olosuhteissa kestoitiöinä. Mikäli rehu on klostridien saastuttamaa, voihappobakteeri-itiöt kulkeutuvat lehmän ruuansulatuskanavan kautta lantaan, siitä ilmaan ja edelleen esim. likaisten utareitten kautta maitoon. Voihappobakteerit tuottavat pahanhajuista voihappoa, joka aiheuttaa maitoon ja juustoihin makuvirheitä. Lisäksi ne aiheuttavat puolikovien ja kovien juustojen paisumista. Ongelma havaitaan usein vasta juustojen kypsyttämisen jälkeen, jolloin kuukausien työ menee hukkaan. Klostridit voivat olla myös terveysriski eläimille; erityisesti botulismi on karjalle tai hevosille tappava tauti. Klostridit eivät kasva, kun ph on alle 4,2. Rehun esikuivaus on toinen tapa vähentää klostrideja. Kun kuiva-ainepitoisuus on 35 %, klostridien määrä vähenee selvästi kuiva-ainepitoisuuden ylittäessä 40 % niiden kasvu estyy täysin. 13

03 Listeria viihtyy sekä hapettomissa että hapellisissa oloissa Listeriaa esiintyy yleisesti hajoavassa kasvimateriaalissa, lietteessä, vedessä, lannassa, maassa ja säilörehussa sekä maidossa. Erityisesti Listeria monocytogenes -laji tunnetaan taudinaiheuttajana niin ihmisellä kuin eläimilläkin. Se voi aiheuttaa erilaisia tulehdustauteja ja luomisia. Usein syynä on joko huono rehu tai lietelannan käyttö nurmella. Maidosta löydetty listeriabakteeri voi olla peräisin rehusta, lannasta tai utaretulehdukseen sairastuneesta eläimestä. Pastörointi yleensä tappaa listerian, mutta se voi säilyä pehmeissä juustoissa. Listeria sietää ääriolosuhteita kiusallisen hyvin. Se pystyy lisääntymään 0 45 C asteen lämpötiloissa, ph-alueella 4,4 9,4 sekä hapettomissa että hapellisissa olosuhteissa. Paljon kuiva-ainetta sisältävät rehut suosivat listerian esiintymistä, koska niiden ph on usein korkea. Samoin ilman vaikutukselle alttiit rehut, kuten suurpaalit, ovat otollinen kasvupaikka listerialle. Hiivat ja homeet aiheuttavat jälkilämpenemistä Hiivat ovat yksisoluisia mikro-organismeja, jotka pystyvät toimimaan sekä hapellisissa että hapettomissa oloissa. Säilörehussa hiivojen toiminta ei ole missään vaiheessa toivottavaa. Luonnossa elää lukuisia villihiivoja, jotka joutuvat raaka-aineen mukana säilörehuun ja olosuhteiden salliessa aiheuttavat haitallisen käymisreaktion. Suotuisten olosuhteiden ja maakontaminaation vuoksi hiivojen määrä yleensä lisääntyy esikuivatuksen aikana. Säilöntäprosessin alussa hiivat kilpailevat samoista sokereista maitohappobakteerien kanssa. Hiivat käyttävät sokerit pääasiallisesti etanoliksi, joka ei laske ph:ta ja voi aiheuttaa maitoon makuvirheitä. Hiivat yleensä aloittavat säilörehun pilaamisen siilon avaamisen jälkeen hajottamalla maitohappoa hiilidioksidiksi ja vedeksi. Tämä nostaa rehun ph:ta ja tekee olosuhteet suotuisiksi muiden pilaajamikrobien kasvulle. Rehuun jäänyt happi auttaa hiivoja selviytymään säilöntäprosessin aikana, mutta riittävän happamat olosuhteet estävät hiivojen kasvua tehokkaasti. 14

Home muodostaa yleensä suuria rihmamaisia kasvustoja ja värillisiä itiöitä, joten se on helposti havaittavissa. Mikäli rehunsäilöntä on onnistunut hyvin, eli ph on saatu riittävän alhaiseksi ja olosuhteet hapettomiksi, ei homeista yleensä ole suljetussa siilossa haittaa lukuun ottamatta ilman kanssa tekemisissä olevia osia. Siilon avaamisen jälkeen rehu voi kuitenkin homehtua. Homeet heikentävät säilörehun ravintoarvoa ja maittavuutta hajottamalla sokereita, maitohappoa ja selluloosaa. Rehun laadun huonontumisen lisäksi home voi aiheuttaa terveysongelmia sekä ihmisille että eläimille esimerkiksi allergisia reaktioita ja hengitystieongelmia. Homeiden tuottamien haitallisten homemyrkkyjen aiheuttamat ongelmat voivat vaihdella lievistä ruoansulatusongelmista vakaviin elimistövaurioihin. Myös pölyävät homeitiöt voivat aiheuttaa homepölykeuhkoa ja astmaa eläimille ja niiden hoitajille. Paras tapa estää homeiden kasvu on ilman poistaminen rehusta säilönnän alussa mahdollisimman tehokkaasti tiivistämällä ja peittämällä rehu huolellisesti. Lisäksi on tärkeää käyttää aerobista pilaantumista estäviä rehunsäilöntäaineita. Penicillium-homeet ovat tyypillisiä säilörehun pilaajia. Kuvassa rihmastoa ja itiöitä mikroskooppikuvassa. 15

04 Kuiva-ainepitoisuus ohjaa säilöntämenetelmän valintaa Säilöttävän kasvimassan kuiva-ainepitoisuus vaikuttaa olennaisesti mikrobien kasvuedellytyksiin rehussa sekä erilaisten rehunsäilöntäaineiden tehokkuuteen. Perinteisen säilörehun (kuiva-ainepitoisuus enintään 45 %) ja kuivan heinän (kuiva-ainepitoisuus yli 85 %) väliin jääviä rehuja kutsutaan monilla nimillä ja säilötään eri tavoilla. Tuore säilörehu Tuoreet ja lievästi esikuivatut rehut, joista irtoaa puristenestettä, vaativat runsaasti muurahaishappoa sisältävän säilöntäaineen. Kosteiden rehujen säilönnässä virhekäyminen yleistyy. Rehuun syntyy mm. voihappoa, joka alentaa rehun ruokinnallista hygieenistä laatua. Virhekäyneet rehut aiheuttavat maitoon maku- ja hajuvirheitä ja voivat myös lisätä maidon mikrobi-itiöpitoisuutta. Happosäilöntäaineella rajoitetaan tehokkaasti kosteiden rehujen käymistä ja estetään haitallisten bakteerien kasvu. Esikuivattu säilörehu Esikuivauksen myötä myös säilöntäaineelta vaaditaan erilaisia ominaisuuksia. Kuivemmissa rehuissa käyminen jää vähäisemmäksi ja virhekäymisen riski pienenee. Kuivaainepitoisuuden noustessa jälkipilaantumisen riski syöttövaiheessa kuitenkin kasvaa. Siilon avaamisen jälkeen ongelmaksi voi muodostua hiivojen ja homeiden kasvu rehurintamuksessa. Esikuivattujen rehujen säilöntäaineissa on mukana hiivojen ja homeiden kasvua estäviä aineita. Säilöheinä Säilöheinän kuiva-ainepitoisuus on 450 750 g/kg ka. Pitkä esikuivatusaika ja pöyhiminen lisäävät haitallisten mikrobien määrää ja näin heikentävät raaka-aineen laatua. Liiallinen pöyhiminen aiheuttaa lisäksi varisemistappioita. Säilöheinässä on tärkeää estää haitallisten mikrobien kasvu, koska kosteus on riittävä hiivojen, homeiden ja bakteerien kasvulle. Haitallisten mikrobien kasvu ja rehun pilaantuminen estetään hapettomilla olosuhteilla ja oikealla säilöntäaineen käytöllä. Hapettomuus saadaan aikaan tiivistämällä rehu säilössä ja peittämällä tai käärimällä se ilmatiiviisti muoviin (6 9 kerrosta). Säilöntäaineen tasainen ja riittävä levitys koko käsiteltävään rehumassaan on säilöheinän teossa ensiarvoisen tärkeää. Säilöheinälle käytetään säilöntäaineita, jotka sisältävät propionihappoa ja/tai muurahaishappoa sekä esim. natriumbentsoaattia homehtumisen estämiseksi. Säilöntäaineliuoksen käyttömäärä on noin 5 l/tonni. 16

Käsitelty heinä Kun heinän kuiva-ainepitoisuus on 700 850 g/kg ka, se voidaan hapottaa paalattaessa propionihappoa sisältävällä säilöntäaineella. Varastointi on tehtävä kuivassa paikassa sateensuojassa. Säilöntäaineen annostelu (5 9 l/tonni) riippuu heinän kosteuspitoisuudesta ja käytettävästä tuotteesta. Säilönnän onnistumisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että säilöntäaine levittyy tasaisesti rehuun. Tällöin vältytään homepesäkkeiden kasvulta. Kuivaheinä Kuivaaminen on perinteinen tapa säilöä heinää. Kuivaheinässä ei käytetä erillisiä säilöntäaineita, vaan säilyminen perustuu alhaiseen vesipitoisuuteen, joka estää mikrobien kasvua ja niiden aiheuttamaa pilaantumista. Mitä tiiviimpi ja suurempi paali on, sen kuivempaa heinän on oltava, jotta se säilyisi hyvin. OPTIMIKOSTEUSTAVOITE KUIVAHEINÄN SÄILYMISELLE Pieni paali 15 18 % Pyöröpaali (pehmeä) 13 16 % Pyöröpaali (kova) Kanttipaali (tiivis) 12 15 % KARKEAREHUJEN LUOKITTELU KUIVA-AINEPITOISUUDEN MUKAAN: Rehu Tuore säilörehu Esikuivattu säilörehu Kuiva-ainepitoisuus, % Säilyvyyden perusteet Alle 25 Happamuus (ph alle 4,2) Hapettomuus Säilöntäaine, esim. AIV 2 Plus 25 45 Happamuus (ph 4,2 4,9) Hapettomuus Säilöntäaine, esim. AIV Nova Se, AIV Ässä Säilöheinä 45 85 Hapettomuus Säilöntäaine, esim. AIV Ässä tai Propcorn NC Alhainen vesipitoisuus Käsitelty heinä 70 85 Säilöntäaine, esim. Propcorn NC Alhainen vesipitoisuus Kuiva heinä Yli 85 Alhainen vesipitoisuus Lähde: Jaakkola 2008 17

05 Oikea säilöntäaine oikein käytettynä varmistaa säilörehun laadun Säilöntäaineen käyttö on lisäarvoa tuova tuotantopanos ei suinkaan pelkkä kustannus. Laaturehun valmistuksessa kaikkien työvaiheiden on oltava kunnossa, eikä säilöntäaineen käytöllä voida korvata puutteellista korjuutekniikkaa tai työtapoja. Säilöntäaineen valinta tulee aina tehdä huolella korjattavan rehun kuiva-aineen mukaan. AIV-säilöntäaineet rehunsäilönnän uranuurtajia Rehunsäilönnän perusteet kehitti A.I. Virtanen 1920-luvun lopulla. Virtasen päämääränä oli saada lehmille kuivaheinän rinnalle muutakin rehua talvikuukausiksi ja pitää maidontuotanto mahdollisimman tasaisena läpi vuoden. Hän ymmärsi, että säilörehun happamuus on ratkaiseva tekijä ja että alhainen ph estää haitallisten pilaajamikrobien kasvun ja toiminnan. Sittemmin AIV-säilöntäaineita on kehitetty eteenpäin vastaamaan nykyajan vaatimuksia, mutta perusajatus on edelleen sama. AIV-liuosten vaikutusta säilörehun laatuun on tutkittu erittäin paljon. AIV-säilöntäaine varmistaa rehun hyvän säilyvyyden ja rehuarvojen pysymisen tuotannon kannalta ihanteellisina. Karja syö rehua runsaasti ja tuottaa paremmin. Esimerkiksi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa (MTT) tehtyjen kokeiden mukaan AIV-säilöntäaineella tehty, hyvin säilynyt rehu lisää lehmän maidontuotantoa noin kilon päivässä. Useiden tutkimusten mukaan säilörehun syönti-indeksi on ollut AIV-säilörehulla selvästi parempi kuin muilla säilöntämenetelmillä tehdyllä rehulla. AIV-säilöntäaineiden sisältämä muurahaishappo luo rehun luontaisille maitohappobakteereille suotuisan kasvuympäristön alentamalla rehun ph:n nopeasti tavoitetasolle (ph 4 4,5) ja estämällä pilaajamikrobien kasvua. Siksi AIV-rehut säilyvät hyvälaatuisina, vaikka ph olisi n. 0,2 yksikköä tavanomaista korkeampi. Tähän eivät muut säilöntäaineet pysty! ph:n nopea lasku onkin tärkein hyvän säilörehun laadun varmistava tekijä. Suomessa rehukasveissa on luontaisesti hyvin vähän sokeria, mikä vaikeuttaa säilönnän onnistumista, sillä maitohappobakteerit tarvitsevat sokeria energianlähteekseen. Kun kasvin sokeripitoisuus on matala, tapahtuu säilönnässä väistämättä virhekäymistä, jos sokerit kuluvat loppuun. Nopea ph:n lasku AIV-säilöntäaineella kuitenkin hidastaa kasvien soluhengitystä ja siten säästää sokereita maitohappobakteerien toimintaa varten, mikä vähentää virhekäymisen riskiä. 18

AIV-rehussa ravintoaineet säilyvät ja virhekäyminen on vähäistä Tutkimusten mukaan AIV-säilötyissä rehuissa on enemmän sokereita jäljellä kuin biologisesti (lisättyjen maitohappobakteerien avulla) ja muilla tavoin säilötyissä rehuissa, koska muurahaishappo rajoittaa käymistä ja siten myös sokereiden kulumista. Tämä on erittäin tärkeää virhekäymisen välttämiseksi. Sokerit alkavat myös hajota ensimmäisenä rehun joutuessa kosketuksiin hapen kanssa, kun siilo avataan, mikä voi aiheuttaa rehun lämpenemistä. Muurahaishappo kuitenkin estää rehun proteiinien ja sokereiden hajoamista edistävien entsyymien toimintaa, minkä takia rehu ei myöskään lämpene siilon avaamisen jälkeen, vaikka siinä onkin jäljellä sokereita AIV-säilönnän ansiosta. Biologisilla säilöntäaineilla tehty rehu on usein erittäin lämpenemisherkkää, koska lämpenemistä rajoittavia vaikutuksia ei ole. Kuitenkin jos rehun sokerit ovat kuluneet loppuun käymisen aikana, rehu ei välttämättä lämpene, mutta virhekäymistä on yleensä tapahtunut. Tällöin rehun ruokinnallinen arvo ja syönti heikentyvät merkittävästi. AIV-säilöntäaineiden on todettu vähentävän myös rehun proteiinien hajoamista, joten valkuaisaineita jää näin enemmän eläimen käyttöön. Myös hävikkien on havaittu olevan pienemmät AIV-menetelmällä säilötyllä rehulla verrattuna muihin menetelmiin. AIV-säilöttyjen rehujen syönti-indeksin onkin useissa tutkimuksissa todettu olevan korkeampi kuin muilla menetelmillä säilöttyjen rehujen. Vaikka rehun säilönnällinen laatu olisi yhtä hyvä esimerkiksi biologisesti säilötyllä rehulla kuin AIV-rehulla, lisää AIVrehun korkeampi syönti-indeksi rehun syöntiä ja sitä kautta maidontuotantoa! Säilöntäaineiden merkitys korostuu entisestään, jos rehun tiivistäminen säilöllä ei ole riittävän tehokasta tai jos säilön täyttäminen kestää kauan. AIV-säilöntäaineet helpottavat myös rehun tiivistymistä pehmentämällä kasvin soluseiniä. Säilönnän alussa AIV-säilöntäaineet estävät raaka-aineessa olevien hiivojen ja homeiden kasvun, mikä alentaa rehun pilaantumisriskiä syöttövaiheessa. Esikuivatuille säilörehuille tarkoitetut AIV-liuokset sisältävät hiivojen ja homeiden kasvua estäviä yhdisteitä kuten propionihappoa tai natriumbentsoaattia. Näin ne vähentävät pilaantumisriskiä ja estävät jälkilämpenemistä syöttövaiheessa. AIV-säilönnän tärkeimmät edut muihin säilöntämenetelmiin verrattuna Rehun ph laskee nopeasti, minkä takia haitallinen mikrobikäyminen estyy ja haluttu maitohappokäyminen lisääntyy Rehun proteiinien ja sokereiden hajoaminen hidastuu, jolloin ravintoaineita jää enemmän lehmän käyttöön ja säilöntätulos paranee Muurahaishapon ansiosta säilörehu ei jälkilämpene helposti, mikä vähentää rehuhävikkejä siilon avaamisen jälkeen Hankalissa säilöntäolosuhteissa (huono sää, kasvin korkea valkuaispitoisuus tai puskurikapasiteetti) AIV-säilöntäaineet toimivat tutkitusti parhaiten Rehun syönti-indeksi on useiden tutki musten mukaan korkeampi AIV-säilötyillä rehuilla verrattuna muihin säilöntämenetelmiin enemmän maitoa! 19

06 AIV -säilöntäainevalikoima AIV-säilöntäaineet sopivat kaikkiin rehunsäilöntämenetelmiin. Sisältämänsä muurahaishapon ansiosta ne säilövät rehun tehokkaasti vaikeissakin olosuhteissa, prosessin jokaisessa vaiheessa. Kaikki AIV-tuotteet ovat MTT:n suomalaisissa olosuhteissa testaamia ja hyväksymiä. AIV-säilöntäaineet ovat saaneet Avainlippu-tunnuksen, joka kertoo, että tuotteet ovat vahvasti kotimaisia ja Suomessa valmistettuja. Luotettava perustuote AIV 2 Plus on Suomen suosituin rehunsäilöntäaine ja AIV-säilönnän perustuote. Se soveltuu parhaiten tuoreelle ja lievästi esikuivatulle säilörehulle sekä niittoruokintaan. AIV 2 Plus soveltuu myös luomutuotantoon. AIV 2 Plus sisältää runsaasti muurahaishappoa, joka laskee tehokkaasti ja nopeasti rehun ph:n ja pienentää virhekäymisen mahdollisuutta. Ammoniumformiaatti on muurahaishapon suola, joka puolestaan lisää tuotteen käyttöturvallisuutta ja vähentää sen syövyttävyyttä, höyrystymistä ja hajua. SÄILÖNTÄAINEEN VAIKUTUS ph-arvoon SIILON TÄYTTÖVAIHEESSA ph 6,5 6,0 5,5 5,0 4,5 4,0 3,5 3,0 Ilman 85 % AIV 2 Plus muurahaishappo Biologinen 20

Seleeniä säilörehuun AIV Nova Se on uusi, Suomen olosuhteisiin kehitetty seleeniä sisältävä rehunsäilöntäaine. Siinä on säilöntähappojen (muurahais- ja propionihappo) lisäksi natriumselenaattia, joka MTT:n tutkimuksen mukaan parantaa säilörehun seleenipitoisuutta. Tämä on erityisen hyödyllistä Suomen seleeniköyhistä nurmista tehdyn säilörehun kannalta. Seleenivaje aiheuttaa useita erilaisia puutostauteja niin ihmisillä kuin eläimilläkin, joten riittävä seleeninsaanti on erittäin tärkeää. AIV Nova Se täydentää eläinten seleeninsaantia seleenilannoituksen lisänä helposti ja ilman lisäkustannuksia! Se sopii erityisesti esikuivatun säilörehun säilöntään. AIV Nova Se soveltuu myös luomutuotantoon! AIV Nova Se:n sisältämän ammoniumformiaatin ansiosta tuote ei ole kemialliselta luokitukseltaan syövyttävä, vaan ainoastaan ärsyttävä. Siksi se on turvallisempi käytössä ja hellävaraisempi koneille. Tehoaa myös hankalissa olosuhteissa AIV Ässä sopii kaikkiin korjuumenetelmiin sekä tuoreelle että esikuivatulle rehulle. AIV Ässä säilöö myös kastuneen rehun ja laskee nopeasti ph:n sekä estää tehokkaasti rehun jälkilämpenemisen. AIV Ässä soveltuu myös luomutuotantoon sekä sikojen liemiruokintaan. AIV Ässässä on korkea muurahaishappopitoisuus, joten sen teho on riittävä myös hankalissa olosuhteissa, joissa esikuivatus ei välttämättä onnistu. Se antaa varmuutta rehuntekoon säistä riippumatta. AIV Ässä on tehokas jälkilämpenemisen estäjä. Yleensä homeet ja hiivat kasvavat rehun pintakerroksessa, jossa on aerobiset olosuhteet. AIV Ässän sisältämä propionihappo estää tehokkaasti homeiden ja hiivojen kasvua siilon avausvaiheessa. Tämä puolestaan vähentää rehun pintapilaantumista erityisesti lämpiminä syksyinä. AIV Nova Se on tehokas säilöntäaine hiivoja ja homeita vastaan ja samalla kone- ja käyttäjäystävällinen. Tuotteen muurahaishappopitoisuus on riittävän korkea ohjaamaan rehun käymistä tehokkaasti. AIV-TUOTTEIDEN KOOSTUMUS % SÄILÖNTÄAINEEN VAIKUTUS REHUN JÄLKILÄMPENEMISEEN Propionihappo *Ammoniumformiaatti Muurahaishappo *Natriumformiaatti Kaliumsorbaatti 40 35 AIV 2 Plus AIV Ässä 76 59 AIV Nova Se** 50 10 11 5 5 4 20 2,5 * Formiaatit ovat muurahaishapon suoloja, jotka vähentävät hapon syövyttävyyttä ja parantavat säilöntätehoa. **AIV Nova Se sisältää natriumselenaattia max. 0,0015 %. Lämpötilan nousu, C 30 25 20 15 10 5 0 3 5 7 9 11 Päivää siilon avaamisesta Ei säilöntäainetta AIV Ässä 21

22 06

Tehokkuutta hiivoja ja homeita vastaan Kun säilöttävä heinä tai vilja on tarpeeksi kuivaa, ei rehussa tapahdu enää juurikaan käymistä. Tällöin anaerobiset pilaajamikrobit eivät pysty enää toimimaan, mutta rehua pilaavat erityisesti hiivat, homeet ja muut aerobiset mikrobit. Propcorn-tuotteet sisältävät runsaasti propionihappoa, joka estää aerobisten pilaajamikrobien toiminnan. Propcorn NC (non corrosive) on kostean hevosheinän säilöntään tarkoitettu, propionihappoa ja ammoniumpropionaattia sisältävä säilöntäaine. Propcorn NC estää tehokkaasti hiivojen ja homeiden toiminnan, mutta on myös hellävarainen koneille. Propcorn Plus on erityisesti viljan aerobiseen säilöntään tarkoitettu, runsaasti propionihappoa sisältävä tuote. Seosrehun lämpenemisen estoon Stabilizer TMR Plus on seosrehun laadun ylläpitämiseen ja lämpenemisen estoon tarkoitettu tuote. Se sisältää haitallisten mikrobien toimintaa estävää muurahaishappoa sekä hiivojen ja homeiden kasvua hillitsevää propionihappoa. Stabilizer TMR Plus on kemialliselta luokitukseltaan vain ärsyttävä, ei syövyttävä. Seosrehun lämpeneminen on merkki sen pilaantumisesta. Tällöin seosrehun ruokinnallinen arvo ja syönti heikkenevät ja mekaaniset tappiot lisääntyvät. Seosrehu voi lämmetä herkästi useasta eri syystä: seosrehussa on säilörehun lisäksi mukana helposti pilaantuvia komponentteja, kuten viljaa ja joskus myös esimerkiksi mäskiä. Sekoituksen aikana ilmaa pääsee rehuun, jolloin aerobinen pilaantuminen nopeutuu. Myös lämpimät säät lisäävät rehun lämpenemistä, samoin kuin heikkolaatuinen säilörehu. SÄILÖNTÄAINEEN VAIKUTUS SÄILÖHEINÄN LÄMPENEMISHERKKYYTEEN Stabilizer TMR Plus hillitsee seosrehun jälkilämpenemistä ja pilaantumista. Rehun ravintoarvot säilyvät paremmin ja syönti on runsasta. Rehun jakoväliä on mahdollista pidentää jakamalla suurempia eriä kerralla seosrehun laadun kärsimättä. Kumulatiivinen lämpeneminen (Saarisalo 2007) C 40 Kuiva-aine 60 % 35 30 25 20 15 10 5 0 0 2 4 6 8 10 12 Päivää siilon avaamisesta Lue lisää AIV-, Stabilizer- ja Propcorntuotteista uusilta nettisivuiltamme www.aiv.fi Ei säilöntäainetta Propcorn NC 23

07 Käytännön vinkkejä AIV -säilöntäaineiden käyttöön Laaturehun valmistuksessa kaikkien työvaiheiden on oltava kunnossa. Säilöntäaineen käytöllä ei voi korvata puutteellista korjuutekniikkaa ja työtapoja. Oikean säilöntäaineen valinnalla ja huolellisella käytöllä voidaan kuitenkin varmistaa onnistunut lopputulos eli hyvälaatuinen, hyvin säilyvä ja maistuva rehu, jossa energia-, ravintoaine- ja pilaantumistappiot on minimoitu. Säilöntäaineen valintaan vaikuttavia tekijöitä ovat raaka-aineen kuiva-ainepitoisuus, kasvilaji, sääolosuhteet, korjuumenetelmä ja -kerta. Säilöntäaineen annostelu Rehua tehtäessä on tärkeää huolehtia ohjeen mukaisesta säilöntäaineen käyttömäärästä. AIV-liuosten käyttömäärä on tavallisesti 5 litraa rehutonnia kohti. Tämän lisäksi on myös huolehdittava, että säilöntäaine saadaan leviämään tasaisesti koko rehumassaan. Liian pienellä tai epätasaisella säilöntäaineen annostelulla hiivoja ja homeita estävien aineiden teho ei myöskään ole riittävä. Hankalissa olosuhteissa säilöntäaineiden käyttömäärää kannattaa lisätä 1 2 l/tonni. Raaka-aineen kuiva-ainepitoisuus vaikuttaa eniten tarvittavaan säilöntäaineen määrään. Mitä kosteampaa rehu on, sitä enemmän säilöntäainetta on varattava. Säilöntäaineen tarve vaihtelee 75 90 l/lehmä riippuen mm. karjan syönnistä, ruokintastrategiasta ja nuorten eläinten määrästä. AIV-säilöntäaineet säilyvät hyvin, joten on parempi varata säilöntäainetta liikaa kuin liian vähän. Korjuutehojen noustessa säilöntäaineen annosteluun suositellaan nykyaikaisia kalvopumppuhapottimia. Tehoa tarvitaan erityisesti ajosilppureissa ja noukinvaunuissa. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) tutkimuksen mukaan noukinvaunuissa levitystasaisuus paranee, kun säilöntäainetta annostellaan sekä ylä- että alakautta. Haihtumistappioita saadaan pienennettyä, kun säilöntäaineen suihkun pisarakokoa suurennetaan. AIV-TUOTTEIDEN VALINTA KUIVA-AINEEN MUKAAN Kuiva-aine % AIV 2 Plus AIV Ässä AIV Nova Se 20 25 30 35 40 45 24

Säilörehua tehtäessä rehukuorman paino kannattaa arvioida joko koepunnituksella tai tilavuuden ja kuutiopainon perusteella. Esim. 6000 kg:n rehukuormaan on 5 l/tn käyttömäärällä annosteltava 30 l tuotetta. Jos kuormaus kestää 10 min, tarvitaan säilöntäainepumpun tuotoksi 3 l/min. Pintarehu voidaan käsitellä suuremmalla annostuksella joko suurentamalla annostuslaitteen syöttöä tai pienentämällä ajonopeutta. AIV-TUOTTEIDEN KÄYTTÖMÄÄRÄSUOSITUKSET AIV-SÄILÖNTÄAINEEN TARPEEN VAIHTELU REHUN KUIVA-AINEEN JA KESKIMÄÄRÄISEN SYÖNNIN MUKAAN Käyttökohde Säilörehu Viljan murskesäilöntä Niittoruokinta Sikojen liemiruokinta Vasikoiden juottorehu Käyttömäärä 5 l/tn 3 6 l/tn 3 l/tn 1 4 l/tn n. 3 dl/100 l Säilörehun kuiva-ainepitosuus (g/kg) 250 300 350 400 Säilörehun määrä (kg) 1 040 000 860 000 740 000 650 000 AIV:n määrä (l) 5200 4300 3700 3250 Esimerkkitila: 50 lehmää (syönti 11 kg ka/vrk), 20 hiehoa (syönti 8 kg ka/vrk) 25

07 Työturvallisuus ja varastointi Vaikka AIV-liuokset sisältävät happoja, ne ovat kehitetty mahdollisimman vähän syövyttäviksi. Tuotteita käytettäessä pitää silti muistaa työturvallisuus, riittävä suojavaatetus ja suojalasien käyttö. Roiskeet iholta tai silmistä on huuhdeltava välittömästi runsaalla vedellä ja tarvittaessa on hakeuduttava lääkärin hoitoon. Säilöntätyö tulee aina tehdä hyvin tuuletetussa paikassa, sillä rehusäilössä on vaarana kasvien soluhengityksessä syntyvän hiilidioksidikerroksen muodostuminen rehumassan yläpuolelle. Tällaisessa tilassa työskenteleminen on hengenvaarallista. AIV-liuokset vähentävät osaltaan kasvien soluhengitystä, joten riittävällä annostuksella myös hiilidioksidin muodostuminen on vähäisempää. AIV-liuoksia ei saa sekoittaa veden eikä muiden säilöntäaineiden kanssa, sillä tämä voi aiheuttaa kemiallisia reaktioita, kuten tuotteen sakkaantumista ja pahimmassa tapauksessa jopa räjähdysvaaran. AIV-säilöntäaineet on varastoitava suljetuissa astioissa suojassa auringolta viranomaismääräysten mukaisesti. 26

08 Pieni rehunsäilöntäsanasto Aerobinen Anaerobinen D-arvo Heikko happo Hygieeninen laatu Kuiva-ainepitoisuus Käyminen Maitohappo Mikrobi NDF Puskurikapasiteetti Puhdas maitohappokäyminen Raakavalkuaispitoisuus Sekakäyminen Virhekäyminen Voihappobakteeri Happea tarvitseva, hapen käyttöön perustuva. Ilman happea elävä, hapeton tapahtuma. D-arvo kertoo rehun sisältämän sulavan orgaanisen aineen määrän ja sen perusteella lasketaan rehun energiarvo. Happo, jonka vetyionien tuotantoreaktio eli protolyysi ei tapahdu täydellisesti, vaan happo jää osittain hajonneena tasapainotilaan. Esim. maitohappo, muurahaishappo, etikkahappo. Rehun puhtaus. Hygieenisesti hyvälaatuisessa rehussa ei ole maa- tai lantajäämiä, eikä haitallisia mikrobeja eikä niiden muodostamia haitallisia tai myrkyllisiä aineita. Kuiva-ainepitoisuus ilmaisee kuinka paljon rehusta jää jäljelle, kun rehun sisältämä vesi on poistettu. Aineenvaihduntareaktio, jossa pilkotaan esim. sokereita energian saamiseksi. Tapahtuu hapettomassa tilassa. CH3-CHOH-COOH; happamassa maidossa, hapatetuissa maitotuotteissa ja muissa hapantuotteissa (hapankaali, suolakurkku jne.) esiintyvä orgaaninen happo. Säilörehussa rehua säilövä happo. Pieneliö. Pieneliöitä ovat erilaiset bakteerit, sienet, virukset ja alkueläimet. Näistä rehunsäilönnän kannalta merkityksellisiä ovat bakteerit sekä hiiva- ja homesienet. NDF (=Neutral Detergent Fiber) kuvaa rehun sisältämien soluseinäyhdisteiden (ligniini, selluloosa ja hemiselluloosa) määrää. Yleisesti käytetty rehun kuitupitoisuuden mitta. Homofermentatiivisten maitohappobakteerien aiheuttama käymisreaktio, jonka käytännössä ainoa lopputuote on maitohappo. Kyky vastustaa ph:n muutoksia. Valkuaisen osuus rehun kuiva-aineesta. Käyminen, jossa syntyy useampia lopputuotteita, esim. maitohappoa, etikkahappoa ja etanolia Ei-toivottu käymisreaktio, jossa säilörehuun syntyy esim. voihappoa ja runsaasti etikkahappoa. Clostridium butyricum. Klostrideihin kuuluva bakteeri, joka tuottaa aineenvaihdunnassaan pahanmakuista ja hajuista voihappoa. Kirjallisuutta Moisio, T. ja Heikonen, M. 1992. AIV-rehun perusteet. McDonald, P. ym. 1991. The Biochemistry of Silage ProAgria Keskusten Liitto 2010. Nurmirehun tuotanto ja käyttö. Tieto Tuottamaan 132. 27

Ota yhteyttä Sami Saarikettu 050 409 9493 Virpi Holappa 050 378 1893 Saana Orkola 040 648 5672 Kirsi Kuparinen 050 555 5479 Sähköposti: etunimi.sukunimi@taminco.com Asiakaspalvelu (tilaukset, noudot, laskutus) Sähköposti: AIV.tilaukset@taminco.com Puh. 020 710 8499 (ark. klo 8.15 15.00) Lisätietoja www.aiv.fi Taminco Finland Oy Tammasaarenkatu 1, 00180 Helsinki Typpitie 1, PL 1001, 90601 Oulu 10/2014 Pekan Offset 28