Nuorten naisten kokemuksia masennuksesta

Nuorten naisten kokemuksia masennuksesta Essi Nurmela, 14391 Pro gradu -tutkielma Syksy 2011 Sosiaalityön koulutusohjelma Lapin yliopisto

Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta Työn nimi: Nuorten naisten kokemuksia masennuksesta Tekijä: Essi Nurmela Koulutusohjelma/oppiaine: Sosiaalityön koulutusohjelma Työn laji: Pro gradu -työ_x_ Sivulaudaturtyö Lisensiaatintyö Sivumäärä: 92, 3 liitettä Vuosi: Syksy 2011 Tiivistelmä: Tutkimus käsitteli nuorten naisten kokemuksia masennuksesta. Tutkimuksessa tarkasteltiin, kuinka masennus on ollut osana nuorten naisten elämässä, millainen merkitys masennuksella on heidän elämässään sekä millaisia psykososiaalisia tekijöitä naiset löytävät masennuksensa taustalta. Tutkimuksen tavoitteena oli ymmärtää nuorten naisten kokemuksia masennuksesta sekä niiden merkityksistä heidän elämässään. Tutkimuksen tarkoituksena oli myös peilata naisten kokemuksia yhteiskunnalliseen kontekstiin. Tutkimusaiheena nuorten naisten masennus on ajankohtainen, sillä masennus on yleinen mielenterveyden häiriö suomalaisten keskuudessa. Nuoruusiästä lähtien masennus on kaksi kertaa yleisempää naisilla kuin miehillä. Kiinnostus nuorten naisten masennuksen tutkimiseen on lähtöisin masennuksen yleisyydestä juuri nuorten naisten keskuudessa. Tutkimus oli fenomenologisesti orientoitunut narratiivinen tutkimus, jossa oli elämänkulullinen lähestymistapa. Aineisto kerättiin haastattelemalla kuusi 21 24-vuotiasta masennuksen kokenutta naista. Haastatteluissa oli sekä kerronnallisen että teemahaastattelun piirteitä. Haastatteluissa pyydettiin tarinoita elämästä ja masennuksesta. Masennus merkitsee erilaisia asioita erilaisissa elämänkuluissa. Se merkitsee biologista häiriötä, sosiaalisen ympäristön aiheuttamaa psyykkistä pahoinvointia, hengähdystaukoa elämässä, negatiivisia ja synkkiä ajatuksia sekä luonnollista reaktiota elämänkriiseissä. Masennuksen taustalla oli henkilökohtaisia syitä. Naisten elämänkulkuihin liittyi muun muassa vaikeita lapsuuden olosuhteita, elämänkriisejä, ongelmallisia ihmissuhteita sekä itsenäistymiseen ja identiteetin rakentamiseen liittyvää kamppailua. Naiset liittivät psyykkiseen pahoinvointiinsa tekijöitä niin lähiympäristöstään kuin yhteiskunnastakin. Naisten kertomuksissa ilmeni psyykkistä hyvinvointia heikentävinä asioina yksilöllisyyden korostaminen, tehokkuuden vaatimus, yhteisöjen puuttuminen, yhteisöjen ulkopuolelle jääminen, tulevaisuuden suunnittelemisen epävarmuus, työ ja opiskeluelämän vaatimukset sekä naiseuteen liittyvät odotukset. Avainsanat: masennus, kokemus, narratiivinen tutkimus, postmoderni yhteiskunta, sosiaalityö Muita tietoja: Suostun tutkielman luovuttamiseen kirjastossa käytettäväksi_kyllä_ Suostun tutkielman luovuttamiseen Lapin maakuntakirjastossa käytettäväksi (vain Lappia koskevat)

Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Masennus nuoren naisen elämässä... 4 2.1 Masennuksen naiserityisyys... 4 2.2 Postmoderni tyttöys ja naiseus... 11 3 Tutkimuksellinen viitekehys... 19 3.1 Tutkimustehtävät... 19 3.2 Fenomenologisesti orientoitunut narratiivinen tutkimus... 20 3.3 Aineistonkeruuprosessi... 26 3.4 Tutkimuksen eettisyys... 31 4 Masennus osana elämänkulkua... 36 4.1 Masennukseen sairastuminen ja masennuksen merkitykset naisille... 36 4.2 Masennuksen psykososiaaliset taustat... 44 5 Masennuksen yhteiskunnalliset kytkökset... 55 5.1 Identiteetin rakentaminen postmodernin ajan haasteena... 55 5.2 Masennuksen taustalla naiseksi kasvamisen ahdistusta... 68 6 Lopuksi... 82 Lähteet... 87 Liitteet... 93

1 1 Johdanto Pro gradu -tutkielmassani olen kiinnostunut nuorten naisten kokemuksista masennuksesta. Tarkastelen masennuksen kokeneiden nuorten naisten aikuistumista, elämänkulun jäsentymistä sekä masennuksen merkitystä heidän elämässään. Peilaan naisten elämänkulussa esiintyviä teemoja yhteiskunnalliseen kontekstiin, jossa elämme. Postmoderni yhteiskunta sekä siihen liittyvät ilmiöt ovat koko ajan tutkimukseni taustalla. Samalla tavoin tutkimukseni taustalla näkyy elämänkulullinen näkökulma. Koska tutkimuskohteenani ovat naiset, niin tarkastelen masennusta nimenomaan naisten näkökulmasta; naisten aseman ja yhteiskunnallisen roolin kautta. Kiinnostukseni nuorten naisten masennukseen on lähtöisin masennuksen yleisyydestä juuri tässä ryhmässä. Nuoruusiästä lähtien masennus on huomattavasti yleisempää naisilla kuin miehillä. Naiserityisyyden lisäksi nuorten mielenterveysongelmat ovat yleisiä. On arvioitu, että jostakin mielenterveydenhäiriöstä kärsivien nuorten eli 12 22- vuotiaiden osuus on 15 25 prosenttia. Nuoruusiässä mielenterveydenhäiriöiden esiintyvyys on kaksinkertainen lapsuuteen verrattuna ja suunnilleen yhtä suuri kuin aikuisuudessa. Yleisimpiä nuorten mielenterveyden häiriöitä ovat käytös-, ahdistuneisuus- ja päihdehäiriöt sekä masennustilat. Nuoruuden aikana masennustilat ja ahdistuneisuushäiriöt yleistyvät erityisesti tytöillä. (Marttunen & Kaltiala-Heino 2007, 596 597.) Masennus on yleisin mielenterveyden häiriö kaikissa ikäluokissa. Masennuksen sanotaan olevan yleisyytensä vuoksi suomalaisten kansantauti. Vuosittain 5 prosenttia suomalaisista kokee vakavan masennusjakson. 25 prosentilla suomalaisista on arvioitu olevan haittaavia psyykkisiä oireita ja 15 20 prosentilla on diagnosoitavissa oleva mielenterveyden häiriö. Mielenterveyden häiriöt ovat tuki- ja liikuntaelinsairauksien ohella yleisin syy pitkiin sairauspoissaoloihin ja työkyvyttömyyseläkkeisiin. Mielenterveydenhäiriöiden määrä ei ole viime vuosina lisääntynyt, mutta masennuksen vuoksi alkaneiden työkyvyttömyyseläkkeiden lukumäärä on 1990-luvun puolivälin jälkeen puolitoistakertaistunut. Eläketurvakeskuksen raportin mukaan vuonna 2006 masennus vei noin 4 000 suomalaista työkyvyttömyyseläkkeelle. Depressio eli masennus on yksi yleisimpiä kansanterveysongelmia. Masennuksen seuraukset näkyvät niin inhimillisenä kärsimyksenä kuin kansantaloudellisestikin. Työ ja terveys Suomessa

2 2006-tutkimuksen mukaan positiivista kehitystä on myös tapahtunut, sillä suomalaisten psyykkinen oireilu on kokonaisuudessaan vähentynyt. Psyykkiseen oireiluun on myös haettu ja saatu apua entistä useammin. (Kauppinen ym. 2007, 176 181; Isometsä 2007, 157 158; Gould 2007.) Tutkielmassani olen kiinnostunut siitä, mistä nuorten naisten kokema psyykkinen kuormitus juontaa juurensa sekä siitä, onko yhteiskunnassa tapahtuneilla muutoksilla ja mielenterveysongelmien yleistymisellä yhteyttä toisiinsa. Olen ollut aiheesta kiinnostunut jo pitkään. Tein kandidaatin tutkielmani samasta aiheesta tarkastellen aihetta teoreettisen kirjallisuuden valossa. Nyt laajennan näkökulmaani empiirisellä tutkimuksella. Olen kiinnostunut yksittäisten ihmisten henkilökohtaisista kokemuksista masennuksesta. Samaan aikaan katson nuorten naisten masennusta sosiaalityön näkökulmasta, yhteiskunnalliseen kontekstiin peilaten. Masennusta voidaan selittää yhteiskunnallisilla tekijöillä, kulttuurilla tai ajalla, jota eletään. Masennus on yksilöllistä ja eri syistä johtuvaa, mutta taustalla voi havaita myös laajempia, yhteisöllisiä syitä. Masennus liitetään usein muun muassa liian nopeasti muuttuvaan maailmaan, ydinperheiden hajoamiseen, yhteiskunnalliseen turvattomuuteen, ihmissuhteiden pinnallistumiseen tai narsistiseen luonteenrakenteeseen. Masennus on ajan hengessä. (Tontti 2000, 4 6.) Masennusta tutkittaessa on hyvä aloittaa siitä, mitä masennus tarkoittaa tutkimuksessani. Masennus käsitteenä voi tarkoittaa niin psykiatrista sairautta, sairauden oiretta kuin mielialaa tai tunnetilaakin. Näkökulmia ja teorioita masennuksen tarkasteluun löytyy useita. Sitä voidaan tarkastella psykiatrisen näkökulman lisäksi psykososiaalisesta ja filosofisesta näkökulmasta. Masennusta on selitetty niin biologisilla, psykologisilla kuin sosiaalisillakin teorioilla. Taustoitan tutkimusongelmaa jäsentämällä postmodernia yhteiskuntaa ja aikaa. Tarkastelen yhteiskunnassa tapahtuvaa modernisaatioprosessia suhteessa naisten hyvinvointiin tai sen puutteisiin. Samalla jäsennän postmodernia tyttökulttuuria, jonka ympäröimänä nuoret naiset ovat kasvaneet aikuisiksi. Tutkimuksessani tarkastelen nuoria aikuisia naisia, joiden varsinainen tyttövaihe on ohi. Naiset ovat kuitenkin varttuneet ja kehittyneet tyttökulttuurissa, joka vaikuttaa heidän elämäänsä ja ajatteluunsa läpi elämän. Kolmannessa luvussa käyn läpi tutkimuksellisen viitekehyksen. Tutkimukseni on fenomenologisesti orientoitunut narratiivinen tutkimus. Olen haastatellut kuusi 21 24-

3 vuotiasta naista. Tavoitteenani on tutkia nuorten naisten masennusta heidän henkilökohtaisten kokemustensa läpi. Haluan saada tietoa kokemuksista, jonka vuoksi pyrin suhtautumaan fenomenologisen tutkimusperinteen mukaisesti avoimin mielin tutkimuskohteeseeni. Olen vain väljästi sitonut tutkimukseni yhteiskuntateorioihin. Kuuntelemalla naisten kertomuksia masennuksesta ja elämästä pyrin ymmärtämään heidän kokemusmaailmaansa ja näkemään masennukseen vaikuttavat merkittävät tekijät. Pyrin näkemään masennuksen ja elämän postmodernissa yhteiskunnassa tutkimukseeni osallistuvien naisten silmin. Tarkoitukseni kuitenkin on peilata naisten kertomuksia postmoderniin yhteiskunnalliseen kontekstiin. Lisäksi huomioin kertomusten naiserityisyyden. Neljännessä ja viidennessä luvussa analysoin kertomuksissa esiintyviä teemoja. Olen jakanut analyysiosion kahteen lukuun. Luvussa neljä tarkastelen masennusta osana naisten elämänkulkua. Tarkastelen masennuksen roolia naisten elämässä, millaisia merkityksiä naiset antavat masennukselleen ja kuinka he itse selittävät masennustaan. Viidennessä luvussa tarkastelen masennuksen yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Katson nuorten naisten masennusta laajemmasta näkökulmasta. Tarkastelen naisten kertomuksissa esiintyviä teemoja, jotka liittyvät sosiaaliseen ympäristöön ja yhteiskuntaan.

4 2 Masennus nuoren naisen elämässä 2.1 Masennuksen naiserityisyys Masennusta voidaan tarkastella monesta näkökulmasta. Se voidaan nähdä subjektiivisena, emotionaalisena pahoinvointina, samoin kun lääketieteellisesti määriteltynä sairautena. (Tontti 2005, 385.) Lääketieteessäkään masennuksella eli depressiolla ei ole selkeää taudin määritystä. Samalla käsitteellä voidaan tarkoittaa tunnetilaa, mielialaa tai oireyhtymää. Lyhytaikainen masennuksen tunne on normaali reaktio menetyksen tai pettymyksen kokemukseen. Masentunut mieliala tarkoittaa pysyvämmäksi muuttunutta tunnevirettä. Mikäli masentuneen mielialan ohessa esiintyy myös muita masennukseen liittyviä oireita, niin kyse on oireyhtymästä. (Isometsä 2007, 157.) Masennuksen määrittelyssä käytetään joko ICD-10:n (Maailman terveysjärjestön WHO:n tekemä tautiluokitus) tai DSM-4 -käsikirjan (Amerikan psykiatriyhdistyksen kehittämä tautiluokitus) kriteerejä. Masennuksen oireita ovat: 1. Masentunut mieliala, 2. Mielihyvän menetys, 3. Uupumus, 4. Itseluottamuksen tai itsearvostuksen menetys, 5. Kohtuuton itsekritiikki tai perusteeton syyllisyyden tunne, 6. Toistuvat kuolemaan tai itsetuhoon liittyvät ajatukset tai itsetuhoinen käytös, 7. Päättämättömyyden tai keskittymiskyvyttömyyden tunne, 8. Psykomotorinen hidastuminen tai kiihtyneisyys, 9. Unihäiriö, 10. Ruokahalun ja painon muutos. Masennus diagnoosi edellyttää, että neljä edellä mainituista oireista esiintyy yhtä aikaa vähintään kahden viikon ajan. Lisäksi potilaalla on oltava ainakin kaksi oireista 1.-3. ICD-10 ja DSM-4 eivät paljon eroa toisistaan. DSM-4 vaatii viisi oiretta masennus-diagnoosiin. Oireista vähintään yhden on oltava joko masentunut mieliala tai mielenkiinnon tai mielihyvän menettäminen. (Isometsä 2007, 158 160.) Jukka Tontti (2008, 21) ei näe liioiteltuna sitä, että masennus koskettaa jokaista ihmistä jossakin elämänvaiheessa, ainakin jonkin asteisena. Tämä kertoo masennuksen kuulumisesta luonnollisena osana ihmiselämään. Masentuminen nähdään myös positiivisena reaktiona tietyissä elämänvaiheissa. Sairausmallista poikkeavan tavan tulkita masennusta avaa Antti Mattila (2002). Hän näkee masennuksessa positiivisen,

5 yksilön kasvua ja kehitystä edistävän puolen, jonka vuoksi masennusta ei pitäisi ajatella suoraan negatiivisena sairautena ja aina ihmiselle huonona asiana. Masennuksen näkeminen sairautena on vain yksi mahdollinen näkökulma katsoa ilmiötä. Masennuksen tarkasteluun löytyy erilaisia näkökulmia. Mattila lähestyy masennusta filosofisesta näkökulmasta. Masennusteorioita riittää ja keskustelua on käyty muun muassa siitä, mitä masennus on. Masennusteoriat voidaan jakaa jatkuvuus- ja epäjatkuvuushypoteesien mukaan kahteen ryhmään. Epäjatkuvuushypoteesiin kuuluvat näkemykset, joissa selvästi erotetaan laadullisesti masentunut mieliala todellisesta diagnosoidusta masennus sairaudesta. Jatkuvuushypoteesissa masennus nähdään vain normaalin kokemuksen äärimuotona eikä tunnetilaa eroteta sairaudesta. (Mattila 2002, 103 108.) Koska masennus näyttäytyy niin moninaisena, niin olen kiinnostunut kuulemaan, millaisen merkityksen masennus saa masennuksen kokeneiden kertomuksissa. Filosofisia näkemyksiä ahdistuksen kokemiseen löytyy muitakin. Koska suurin osa masennuksesta kärsivistä kokee myös ahdistusta, niin voidaan tutkia ihmisen kokemaan ahdistukseen liittyviä filosofisia näkemyksiä. Soren Kierkegaard näkee ahdistuksen itsetietoiselle ja vapaasti toimivalle ihmiselle ominaisena tunteena. Hän on kirjoittanut, että selittämättömän ahdistuksen kokemuksen avulla ihminen näkee mahdollisuutensa toimia vapaasti. Hän on kuvannut ahdistusta huimauksena, kun ihminen tiedostaa oman vapautensa. (Kierkegaard 1964.) Martin Heidegger (1980) ei näe ahdistusta ihmiselle patologisena oireena, vaan sen avulla on mahdollista päästä itsetietoisuuteen. Tyhjyyden kohtaamisen myötä ihminen on pakotettu rakentamaan itselleen uusia näkökulmia ja tavoitteita elämäänsä. Oma elämäntilanne on tulkittava uudestaan. Karl Jaspersin (1995) näkemys ahdistuksesta on samankaltainen. Hän näkee filosofisen ajattelun olevan ihmiselle mahdollista vain elämän vaikeissa umpikujatilanteissa. Ihmisellä on oman elämänsä uudelleenarvioinnin mahdollisuus, kun hän on pakotettu pysähtymään elämän käännekohdassa. Robert Solomon (1987) näkee masennuksen emotionaalisena merkkinä siitä, että ihminen on alkanut kyseenalaistaa arvoja ja rakenteita, jotka ovat tähän asti olleet itsestään selvyyksiä. Masentuminen merkitsee omien arvojen, näkökulmien ja ihmissuhteiden uudelleen jäsentämistä. Mattilan mukaan masennusta ei pitäisi patologisoida heti alkuunsa, sillä masennus voi merkitä ihmisen kohtaamaa tyhjyyttä uudessa elämäntilanteessa. Toki masennus voi saada vaarallisen patologisia muotoja, jonka vuoksi sitä ei pidä vähätellä. (Mattila 2002.)

6 Masennus ei ole uusi jälkimodernin yhteiskunnan ilmiö, vaan se on kulkenut ihmiskunnan mukana aina ja se on ollut mielenkiintoinen tutkimuskohde jo antiikin ajoista lähtien. Jukka Tontin mukaan masennuksen oireet ovat säilyneet pitkään suhteellisen pysyvinä ainakin länsimaissa, mutta masennuksen sosiaaliset merkitykset ovat seuranneet laajempia yhteiskunnallisia muutoksia. Nykyisen masennuksen taustalla voivat olla yhteiskunnalliset muutokset, kuten yksilöllistyvän ja yksilöllistävän länsimaalaisen kulttuurin voimistuminen sekä maapalloistuminen. Masennus ei suinkaan ole pelkästään suomalaisen yhteiskunnan ongelma, vaan samanlainen kehitys masennuksen esiintyvyydessä on ollut näkyvissä muissakin länsimaisissa yhteiskunnissa. Samoin kehitysmaissa, jotka kulkevat kohti markkinakeskeistä ajattelua, masennuslukujen on todettu nousevan tämän kehityksen mukana. (Tontti 2005, 389 391.) Jukka Tontti (2000; 2008) tarkastelee masennusta sosiaalipsykologian näkökulmasta. Hän näkee masennuksen yhteiskunnallisena ja kulttuurisena ilmiönä. Hän on tutkinut teoksessaan Masennuksen arkea selityksiä surusta ilman syytä (2000) psykoterapiaan masennuksen vuoksi hakeutuvien ihmisten omia selityksiä masennuksensa syistä. Lisäksi hän on tutkinut teoksessaan Monimielinen masennus Arjen reseptejä elämäntaudin hoitoon (2008) arkisia käsityksiä siitä, mikä masennukseen auttaa. Masennuksen lisääntymiseen on tarjottu monenlaisia selityksiä; muun muassa hormonit, aivojen välittäjäaineiden muutokset, stressi, sosiaalisen tuen puute ja sosiaalisen kontrollin vähentyminen. Eräs teoreettinen malli selittää masennuksen lisääntymistä teollistumisen myötä tapahtuneilla elämäntapojen muutoksilla. Teknologian kehityksen myötä sekä työn luonne että kodin hoito ovat muuttuneet siten, että niiden hoitaminen ei vaadi fyysistä toimintaa. Teoria käsittelee kulttuurisen muutoksen vaikutusta ihmisen neurobiologiaan. Fyysisen toiminnan puute nähdään vaikuttavan ihmiskehoon ja mieleen. Useat tutkimuksen todistavat, että mahdollisuus osallistua fyysiseen aktiviteettiin, jolla saa aikaan tyydyttävää tulosta on tärkeä tekijä masennuksen ehkäisemisessä. (Lambert 2006, 499 500.) Masennusta on lähestytty myös sukupuolittuneena kysymyksenä. Anne Puuronen (2004) on tutkinut anoreksiaa yhteiskuntasuhteena tutkimuksessaan Rasvan tyttäret Etnografinen tutkimus anorektisen kokemustiedon kulttuurisesta jäsentymisestä. Hän näkee anoreksian eräänä yhteiskuntasuhteen muotona ei pelkästään yksilöstä tai yhteiskunnasta johtuvana ilmiönä. Vaikka tutkimus käsittelee anoreksiaa, sitä voi

7 verrata masennukseen, sillä molemmissa on kyse psyykkisestä pahoinvoinnista. Myös masennuksessa voi olla kyse ihmisen reaktiosta epätyydyttävään yhteiskuntasuhteeseen. Mikäli yksilön kokemus suhteestaan yhteiskuntaan on huono eikä hän löydä paikkaansa yhteiskunnasta, voi reaktiona olla psyykkinen pahoinvointi, lamaantuminen ja tarpeettomuuden tunne masentuminen. Jälkimodernissa yhteiskunnassa masennusta pidetään joskus realistisempana kokemuksena ajan haasteisiin kuin ei-masentuneen kokemus (Tontti 2005, 388). Masennusta tutkittaessa riskitekijöiksi on huomioitu naissukupuoli, yksinäisyys, matala sosioekonominen asema, erot ja menetykset, muut mielenterveysongelmat ja krooniset somaattiset sairaudet (Kaltiala-Heino 2003, 54). Stakesin keräämien ja julkaistujen tietojen mukaan mielenterveysongelmien vuoksi lääkitystä saaneiden määrä on kasvanut sekä tyttöjen että poikien keskuudessa. Alle 12-vuotiaana pojat käyttävät masennuslääkkeitä kaksi kertaa yleisemmin kuin tytöt. 13 17-vuotiaana tilanne muuttuu päinvastaiseksi. Tällöin nuoret tytöt käyttävät masennuslääkkeitä yli kaksi kertaa enemmän kuin pojat. 18 24-vuotiaista masennuslääkkeitä käyttäviä naisia on edelleen kaksinkertainen määrä miehiin verrattuna. (Gissler & Puhakka & Vuori & Karvonen 2006, 22.) Tosin lääkkeiden käytön lisääntyminen voi kertoa hoitokäytäntöjen muuttumisesta enemmän kuin masennuksen lisääntymisestä. Nuoruusiästä lähtien naisten alttius sairastua masennukseen ja ahdistuneisuushäiriöihin on kaksi kertaa yleisempää kuin miesten. Masennusoirehtiminen on usein huomattu liittyvän naissukupuolen lisäksi asuinpaikkaan, siten että kaupungissa asuvat naiset kokevat useammin masennusta kuin muut (Tontti 2005, 390). Naisten kaksinkertainen masennusluku miehiin verrattuna voi johtua sukupuolen lisäksi monista muista tekijöistä, kuten siviilisäädystä, työllisyystilanteesta, erilaisesta tavasta kokea stressiä tai reagoida stressiin ja ylipäänsä naisten taipumuksesta altistua stressille enemmän. (Gutierrez-Lobos ym. 2002). Naisten masennus- ja ahdistusalttiutta on tulkittu monenlaisilla selitysmalleilla. Ensinnäkin selitystä masennuksen sukupuolieroihin on haettu hormonaalisista tekijöistä. Nuoruusiästä lähtien tyttöjen ja poikien hormonaalisessa tilassa on merkittävät erot. Hormonaalisten tekijöiden teoriaa tukee muun muassa se, kun naisten mielialaoireilu on yhdistetty kuukautiskiertoon. Tämä viittaa sukupuolihormonien merkitykseen masennuksen kokemisessa. Masennuksen sukupuolijakaumaa ei kuitenkaan ole voitu selittää pelkästään sukupuolihormonaalisilla tekijöillä. Pelkkiä hormoneja

merkittävämpää on hormonaalisten muutosten, sukupuoliominaisuuksien kehittymisen ja niiden henkilökohtaisten merkitysten vuorovaikutus. (Kaltiala-Heino 2003, 54 55.) 8 Biologisten tekijöiden lisäksi syitä masennuksen sukupuolieroihin on haettu sekä psykologisista että sosiaalisista selitysmalleista. Psykodynaamiset teoriat liittävät masennusoirehdinnan varhaiskehitykseen ja sen onnistumiseen. Sukupuolten psyykkinen kehitys nähdään näissä teorioissa perustavanlaatuisesti erilaisina. Naisten psyykkinen kehitys altistaa naiset luonnostaan depressiolle, sillä kehitykseen kuuluu riippuvuuden, passiivisuuden ja alistuvuuden piirteitä. Kognitiivisissa teorioissa huomio kiinnittyy menneisyyden sijaan nykyhetkeen. Masennusta ylläpitävät epäsuotuisat kognitiiviset mallit eli skeemat. Niillä tarkoitetaan yksilölle tyypillisiä havainto-, ajatusja tulkintamalleja, joiden avulla yksilö tulkitsee tilanteita ja itseään vuorovaikutustilanteissa. Epäsuotuisat mallit ylläpitävät yksilön käsitystä omasta huonommuudestaan, huono-onnisuudestaan ja kyvyttömyydestään. Sukupuolten välistä eroa kognitiiviset teoriat eivät tuo selvästi esiin. Naisten ja miesten erilaisia reaktio- ja tulkintatapoja on kuitenkin tunnistettu. Epäsuotuisat skeemat näyttävät olevan naisille tyypillisempiä. Sukupuolieroja skeemoissa on selitetty tyttöjen ja poikien sosiaalistumisprosessilla. (mt., 55.) Sosiaalisia selitysmalleja depression sukupuolieroille myös löytyy. Sosiaalisia selittäviä tekijöitä masennukselle ovat muun muassa kuormittavat elämäntapahtumat, menetykset ja erot, pitkäaikainen kuormitus ja sosiaalisen tuen puute. Naisen sosiaalinen rooli on usein auttajan, huoltajan ja hoivaajan rooli, jolloin heiltä itseltään usein puuttuu mahdollisuus sosiaaliseen tukeen. Naisten depressioalttiutta on selitetty naisen sosiaaliseen rooliin liittyvillä kuormittavilla tekijöillä. Stressitekijöitä ovat muun muassa naisten yhteiskunnallinen asema, synnytystilanne, naisten työroolit, itsetunnon alhaisuus, köyhyys ja huonot asunto-olot. (Thurtle 1995, 416 424.) Naiset saavat usein vähemmän arvostettuja, vähemmän palkitsevia sekä epäitsenäisiä ja kuormitusta aiheuttavia sosiaalisia rooleja. Samaan aikaan miehen sosiaalinen rooli on päinvastainen. (Kaltiala-Heino 2003, 56.) Sosiologisen tutkimuksen tarjoaman stressimallin näen osittain puutteellisena selittämään suomalaisen naisen masennusta. Yhteiskunnalliseen asemaan, synnytykseen ja rooliin työelämässä naisilla liittyy stressiä. Toisaalta esimerkiksi itsetunnon alhaisuus ei postmodernille naiselle ole itsestään selvää ja voi vaivata myös miehiä. Lukuun

9 ottamatta äitiyteen ja synnytykseen liittyvää stressiä edellä mainitut stressiä aiheuttavat tekijät voivat yhtä lailla vaivata miehiä eivätkä näin ollen selitä naisten erityistä alttiutta masentua. Äidiksi tuleminen on olennainen asia lisäämään naisten taipumusta masentua. Tammisen (1991, 19) mukaan 10 15 prosenttia suomalaisäideistä kärsii diagnostisesti merkittävästä masennuksesta. Äidin masentuminen ei ole pelkästään suomalaisen yhteiskunnan ongelma, vaan samanlainen esiintyvyys näyttää olevan useissa muissakin väestöissä ja kulttuureissa ympäri maailmaa (Jokinen 1997, 137). Sosiaalisten roolien merkityksestä miesten ja naisten välisiin eroihin puhuu se, kun sukupuolten välisiä eroja masennuksen ilmenemisessä ei ole tutkimuksissa havaittu yhteisöissä, joissa miehet ja naiset ovat yhtä arvostettuja, esimerkiksi korkeasti koulutettujen keskuudessa (Kaltiala-Heino 2003, 54 56.). Myös Kelly G. Lambert (2006, 499 500) tuo esiin tutkimuksia, joiden mukaan sukupuolten välisiä eroja masennustilastoissa ei ole havaittu lainkaan eräissä kulttuureissa, kuten Nigeriassa ja Iranin maaseuduilla. Asiaa lähemmin tarkasteltuna on huomattu, että näissä kulttuureissa naiset ovat merkittävässä asemassa, tekevät fyysistä työtä miesten kanssa ja heidän työnsä on merkittävässä osassa yhteisön taloudessa. Miesten ja naisten eroja kokea masennusta selitetään myös sillä, kun miehet purkavat useammin turhautumat toimintaan. Naiset taas mieluummin ajattelevat ja puhuvat ongelmistaan. Lambert kirjoittaa fyysisen toiminnan olevan oleellisessa osassa mielenterveyden ylläpitämisessä ja masennuksen ehkäisemisessä. Naiset ja miehet oirehtivat masennusta eri tavoin, jonka vuoksi miesten masennusta ei usein tunnisteta terveydenhuollossa. Naiset oireilevat masennusta klassisin oirein, kun taas miehet saattavat oireilla masennusta muun muassa päihdeongelmilla. (Kaltiala- Heino 2003, 56.) J. P. Roos (1999, 184) näkee diagnosoimattoman masennuksen nimenomaan suomalaisten miesten ongelmana. Diagnosoimattomassa masennuksessa eli piilomasennuksessa häpeän ja arvottomuuden tunteet kielletään, jolloin ne esiintyvät jonkinlaisena muuna ongelmana (Ayuso-Mateos ym. 2001). Myös Sofia Laine (2006, 44) kirjoittaa erityisesti miesten rakentavan niin sanottuja onnellisuusmuureja, joiden taakse he piiloutuvat masennuksensa kanssa. Tällöin he eivät kerro ongelmistaan vaan mieluummin esittävät kaiken olevan hyvin. Tunteista puhuminen on naisille hyväksytympää ja luonnollisempaa. Naisten nähdään kykenevän helpommin tunnistamaan depressio-oireet itsessään. Naiset myös hakeutuvat miehiä herkemmin hoitoon emotionaalisten oireiden vuoksi. Masennusta on vaikea osoittaa tai

10 systemaattisesti määritellä. Masennuksen yksittäiset oireet voidaan helposti liittää muihin ongelmiin. Miehillä depression sijasta saatetaan hoitaa sen erilaisia seurauksia, kuten alkoholismia tai väkivaltaista käyttäytymistä. (Roos 1999, 184.) Kun depressiota, päihdeongelmia ja antisosiaalista käyttäytymistä on tarkasteltu yhdessä, niin sukupuolten väliset erot ovat kaventuneet. Tällöin häiriöiden esiintyvyys miesten ja naisten välillä onkin ollut samaa luokkaa. (Kaltiala-Heino 2003.) Masennuksen bio-psyko-sosiaalisen luonteen vuoksi teorioita ja näkökulmia masennuksen tarkastelemiseen löytyy ja näin ollen masennuksen määrittäminen on vaikeaa. Masennuksen luonnetta, merkitystä ja syitä on mahdotonta kuvata yksiselitteisesti. Mikään tulkintamalli ei anna masennukselle täydellistä määrittelyä. Masennus on moniulotteinen ja sen esiintyminen on monien tekijöiden summa. Tutkimuksessani lähestyn masennusta psykososiaalisesta näkökulmasta. Tarkastelen naisten kokemuksia masennuksesta kokonaisvaltaisesti. Tutkin masennusta sekä psykologisena että sosiaalisena ilmiönä. Katson nuoria masentuneita naisia elämäntilanteessaan. Liitän masennukseen ympäristön merkityksen oleellisena tekijänä. Masennus ei ole pelkästään yksilön psykologinen ongelma tai hänen lähipiirinsä ongelma, vaan se on laajempi ajan ilmiö. Riitta Granfelt (1993, 175 227) käsittelee psykososiaalista orientaatiota artikkelissa Psykososiaalinen orientaatio sosiaalityössä. Psykososiaalinen orientaatio tarkoittaa Ihminen tilanteessa -ajattelua. Ihmistä ei tarkastella erillään ympäristöstään. Psykososiaalisella orientaatiolla pyritään saamaan integroitunut kuva sekä psykologisesta että sosiologisesta ihmisestä. Ihmisen ja hänen sosiaalisen ympäristönsä välinen suhde sekä siihen liittyvät ongelmat ovat psykososiaalisen työn keskiössä. Psykososiaalisessa orientaatiossa ihminen nähdään laajemman kokonaisuuden osana. Tarkastelen masennusta suomalaisessa yhteiskunnassa 2000-luvulla esiintyvänä ilmiönä. Jukka Tontti näkee, että masennusta voidaan selittää yhteiskunnallisilla tekijöillä, kulttuurilla tai ajalla, jota eletään. Masennus on yksilöllistä ja henkilökohtaisista syistä johtuvaa, mutta taustalla voi havaita myös laajempia, yhteisöllisiä syitä. Masennus voidaan liittää muun muassa liian nopeasti muuttuvaan maailmaan, ydinperheiden hajoamiseen, yhteiskunnalliseen turvattomuuteen, ihmissuhteiden pinnallistumiseen tai narsistiseen luonteenrakenteeseen. (Tontti 2000, 4

6.) Länsimaisissa yhteiskunnissa tapahtunut modernisaatioprosessi on muuttanut yhteiskuntaa, arvoja ja ihmisten elämänkulkua merkittävästi. 11 2.2 Postmoderni tyttöys ja naiseus Koska keskityn tutkimuksessani nimenomaan nuorten naisten masennukseen, niin on tärkeää tarkastella, millaisen kulttuurin ympäröimänä nuoret naiset ovat kasvaneet. Vaikka tutkimukseni naiset ovat 21 24-vuotiaita, joiden varsinainen tyttövaihe on ohi, pidän tyttökulttuurin kartoittamista tärkeänä. Naiset ovat varttuneet ja kehittyneet tyttökulttuurissa, joka vaikuttaa heidän elämäänsä ja ajatteluunsa läpi elämän. Lisäksi taustoitan tutkimusaihetta tarkastelemalla suomalaista postmodernia yhteiskuntaa ja kulttuuria, sillä masennuksen merkitystä luo aina se yhteiskunnallinen tilanne, jossa eletään (Tontti 2005, 388). Tarkastelen naisten elämänkulkujen jäsentymistä yhteiskunnallisessa kontekstissa. Elämänkulku muodostuu elämänvaiheista ja niitä jaksottavista transitio- eli siirtymävaiheista. Siirtymät ovat elämänpolkuun muutoksia aiheuttavia elämäntapahtumia. Ne ovat käännekohtia elämässä, jonka seurauksena yksi elämänvaihe päättyy ja toinen alkaa. Siirtymäkohtiin liittyy valintojen tekeminen elämän suunnan suhteen. Uuteen elämänvaiheeseen siirryttäessä ihmisen sisäinen maailma, identiteetti ja maailmankuva altistuvat muutokselle. Siirtymävaiheita voivat olla esimerkiksi työelämään siirtyminen, avioituminen, lapsen syntymä, avioero, sairastuminen tai työpaikan menettäminen. (Levinson ym. 1978, 18 39.) Elämänkulun näkökulmasta ihminen nähdään aktiivisena toimijana, joka vaikuttaa toiminnallaan omaan elämänkulkuunsa. Elämä nähdään käytettävissä olevien mahdollisuuksien ja valintojen vuorovaikutusprosessina. Yhteiskunnalla ja paikallisilla ympäristöillä on vaikutuksensa siihen, miten ihminen rakentaa ja arvioi elämäänsä. (Pohjola 1994.) Elämänkulkua on tarkasteltava yhteiskunnallista kontekstia vasten, sillä elämän ratkaisuihin ja valintoihin vaikuttaa se, milloin ja missä ihminen on elänyt. Elämänkulkua tutkittaessa puhutaan toisaalta elämänhistoriasta, toisaalta elämäntarinasta. Keskityn tarkastelemaan nuorten naisten elämäntarinaa, jolla tarkoitetaan yksilön kokemuksellista elämänkulkua. Se on prosessi, jossa yksilö tulkitsee ja merkityksellistää elämänsä tapahtumia ja luo niistä yhtenäisen tarinan.

Naisten kertomuksissa kuuluu myös heidän elämänhistoriansa, joka muodostuu konkreettisista faktoista, mitä ihmisen elämässä on tapahtunut. (Kivelä 2004, 7.) 12 Elämme yhteiskunnassa, jossa sukupuolella ei katsota olevan minkäänlaista merkitystä yhteiskuntajärjestyksen ja työnjaon rakentumisessa. Sukupuolineutraalius on kuitenkin vain pyrkimys, ei todellinen tilanne. Naiset joutuvat monenlaisen paineen ja rooliodotuksen kohteeksi ilmapiirissä, jossa sukupuolella ei muka ole merkitystä, vaikka todellisuudessa merkitys on suuri. Sukupuolikulttuuri käsittää naisten ja miesten eroihin liittyviä merkityksiä, uskomuksia, asenteita ja käsityksiä. Sukupuolikulttuuriin liittyvillä merkityksillä rakennamme suhdetta itseemme ja muihin. Se sisältää koko emotionaalisen ja sosiaalisen ulottuvuuden, joka leimaa arkeamme, tapaamme olla, toimia ja ajatella, tapaamme jäsentää maailmaa ja sukupuolisuuttamme. (Näre 2004, 22 23.) Sukupuoli ei ole vain yksilön biologinen ominaisuus, vaan se ymmärretään laajemmin ja perustaltaan sosiaalisena luokkana. Sukupuolella viitataan myös niin sanottuun sosiaaliseen sukupuoleen, joka muuntuu kulttuurista ja ajankohdasta toiseen. Lisäksi sukupuoli käsittää miesten ja naisten välisten suhteiden muodostaman hierarkkisen sosiaalisen järjestelmän. (Karvonen 2006, 8.) Tyttöydestä ja naiseudesta on ristiriitainen kuva mediassa ja yleisessä keskustelussa. Toisaalta tytöt näyttävät valtaavan lukion, korkeakoulutuksen ja työelämän sekä valitsevan perheen sijaan uraputken, sinkkuuden ja lapsettomuuden. Toisaalta taas tyttöjen lisääntyvästä pahoinvoinnista ja mielenterveysongelmista uutisoidaan runsaasti. Näkyvissä ja kuuluvissa ovat nämä kaksi ääripäätä. Toisena ryhmänä näkyvät yhteiskunnallisesti menestyvät eli pitkään koulutusputkessa pysyttelevät, uraa rakentavat, keskiluokkaiset naiset ja toisena ääripäänä pahoinvoivat naiset. Tällaisessa asetelmassa naiskulttuuri tulee esiin vain kapeasti. (Käyhkö 2002, 42.) Ääripäiden uutisointi voi ilmentää myös yhteiskunnallista polarisaatiokehitystä. Hyvinvointi kerääntyy tietyille ryhmille, samalla kun pahoinvointi kasautuu toisille ryhmille. Matti Rimpelä työryhmineen (2006, 57 77) ovat kiinnittäneet huomiota nuorten hyvinvointitutkimuksessa polarisaatiokehitykseen. Vaikka nuorten hyvinvointi kokonaisuutena on pysynyt ennallaan viime vuosina, palvelujärjestelmä raportoi kasvavasta huolesta. Järjestelmää kuormittaa pieni, mutta yhä syvemmin marginalisoitunut nuorten joukko. Päivi Lehto-Trapnowski (2001, 50) esittää kaksi ongelmallista nuorten ryhmää. Toinen on ne nuoret, jotka jäävät koulutuksen ja

13 työelämän ulkopuolelle. Heillä ei riitä motivaatiota kouluttautumiseen tai heillä on muita ongelmia, kuten päihdeongelmia. Toinen huolestuttava ryhmä ei näy tilastoissa. He ovat taloudellisesti hyvässä asemassa olevia nuoria, jotka uupuvat työelämän pyörteissä. Näiden työelämän kiireessä ja paineessa painivien nuorten ongelmat tulevat esiin viiveellä. Sari Näre kuvaa tyttökulttuurin kehitystä seuraavanlaisesti: Kun 1980-luku näytti merkitsevän tytöille minän mahdollisuuksien laajenemista, identiteettikokeilua ja naiseuden murtumakohtien tutkimista, 1990-luvulla tytöt näyttävät saaneen liikkumatilaa viettienergiansa kanavoimisessa. Tyttöjen ulkoinen kontrolli on löystynyt, mutta näennäinen vapaus on samalla pakottanut heitä entistä suurempaan itsekontrolliin. Riskit sisäisen kontrollin ylilyönteihin kasvavat, kun autonomian ulkoinen säätely heikkenee. Vapauden ja kontrollin jännite tiivistyy etenkin kulttuurituotteiden ja oman ruumiin muokkaamisen suhteessa. (Näre 2002, 255 257). Eräs postmoderniin tyttökulttuuriin keskeisesti vaikuttava muutos on kulttuurin intimisoituminen ja medialisoituminen. Intimisoidulla kulttuurilla tarkoitetaan intiimien asioiden käsittelyä ja esittelyä julkisessa tilassa ja mediassa entistä laajemmin. Esimerkiksi aiheet, kuten tunteet ja seksi, joita parikymmentä vuotta sitten vielä käsiteltiin naistenlehdissä, ovat vallanneet valtajulkisuuden, iltapäivälehdet ja television. Tällaisella kehityksellä näyttää olevan sekä hyvät että huonot vaikutuksensa sukupuolikulttuuriin. Näre (2002, 251 255) on kirjoittanut intimisoituneen kulttuurin merkityksestä tyttöjen elämässä. Tyttöjen ja naisten kannalta julkisuuden intimisoituminen on olennainen muutos elämässä, sillä se merkitsee tytöille entistä suurempaa tietoisuutta ruumiillisuudestaan ja siihen liittyvistä kulttuurisista odotuksista. Seksikkyyden vaatimusten ristiriidat ympäröivät nuoret tytöt. Toisaalta kulttuurimme huokuu kaupallisuuden hyödyntämää seksiä joka näkyy esimerkiksi lasten ja nuorten muodissa sekä nuorille suunnatuissa kuvissa, jotka luovat tytöille mallia. Toisaalta taas melkein puolet 15-vuotiaista tytöistä on joutunut jonkinasteisen seksuaalisen ahdistelun tai väkivallan kohteeksi. (Perheentupa 2001, 93.) Vahvasti seksualisoituneet kuvat julkisilla paikoilla ja mediassa voi Sari Näreen mukaan aiheuttaa mentaalisen koskemattomuuden riiston liian varhaisella iällä. Nuoret näkevät julkisilla paikoilla seksualisoituneita kuvia jo ennen kuin he ovat mieleltään tarpeeksi kypsiä katsomaan ja käsittämään näitä. Tällaisista kuvista voi jäädä trauma lapsen mieleen. Nuorille, jotka

14 eivät ole vielä seksuaalisesti kypsiä, yliseksualisoituneessa kulttuurissamme on samoja piirteitä kuin epäsuorassa seksuaalisen väkivallan kokemuksissa tai epäsuorassa insestissä. Vahvasti seksualisoitunut kuvasto julkisilla paikoilla ja mediassa merkitsee Näreen mukaan nuorten seksuaalisen kasvurauhan kulttuurista häirintää. Tällainen häirintä luo seksuaalisen väkivallan riskin ilmapiiriä, jolla on vaikutuksensa sukupuolikulttuuriimme. (Näre 2002, 258 260.) Nykyisessä kulttuurissa esiintyvä uudenlainen julkisuus rikkoo käytäntöjä, joilla on aiemmin rajoitettu tyttöjen autonomiaa ja samalla säädelty heidän libido- ja mielihyvä prosessejaan, kuten seksuaalisuutta, aggressioita, luovuutta ja kaikkivoipaisuuskuvitelmia. Tämän kehityksen hyvinä puolina voidaan mainita tyttöjen uudenlainen vapaus toimia yhteiskunnassa. Uudenlainen kulttuurinen ilmapiiri on myös luonut tytöille tilaa aggression ja luovuuden ilmaisulle, jolloin he ottavat enemmän tilaa itselleen. Kehityksen mukanaan tuomia lieveilmiöitä myös löytyy, jotka saattavat tuottaa pahaa oloa nuorissa ja erityisesti tytöissä. Ulkoisen kontrollin löystyminen tarkoittaa valinnanmahdollisuuksien laajentumista elämässä, mutta samalla kasvaa myös riski tehdä itselleen huonoja valintoja. (Näre 2002, 255 258.) Median kuvaamaa maailmaa hallitsevat länsimaisen kulttuurin arvot ja asenteet. Vaikka median antama kuva onkin näennäisesti sukupuolineutraali, siitä huolimatta siinä voidaan nähdä selvästi sukupuolittuneita asenteita. Media ylläpitää ennakkoluuloja ja heikentää sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista ylläpitämällä sukupuolten stereotypioita. Miehet esitetään usein toimijoina ja sankareina, kun taas naiset kauniina ja passiivisina. Nainen arvioidaan usein ulkonäön perusteella, vaikka hänet esitettäisiinkin tietyn ammatin harjoittajana. (Puhakainen 2005, 74.) Julkisuudessa tuodaan usein esiin myös nuorten ja erityisesti tyttöjen käyttäytymiseen liittyviä huolia. Tiedotusvälineitä kiinnostavat lähinnä aiheet, kuten päihteet, rikkeet ja seksi. Tyttöjen ja poikien käyttäytymisen samankaltaistuminen herättää huolta ihmisissä. Esimerkiksi päihteiden käyttöön liittyvä uutisointi herättää usein erityisesti tyttöihin kohdistuvaa moralisoivaa huolta poikien käyttäytymisen matkimisena. (Karvonen 2006, 10.) Myös tyttöjen väkivaltaisuus on ollut puheenaiheena ja aiheuttanut huolta. Tutkimustiedot eivät kuitenkaan varmentaneet tyttöjen väkivaltaisuuden lisääntymistä. (Aaltonen & Honkatukia 2002.)

15 Median lisäksi myös mainonnalla on suuri merkitys arkielämässä. Mainonta ja markkinointi luovat kansalaisille mahdollisuuksien markkinat, mutta mainonnalla näyttää olevan myös toinen puoli. Eniten mainonnasta kärsivät nuoret, joiden haurasta minäkuvaa ja tarvetta kuulua johonkin ryhmään mainostajien on helppo käyttää hyväkseen. Alissa Quart (2003) kuvaa nykynuoret aikamme kerskatalouden uhreina ja brändien aikakaudella kasvaneina. Nuorille mainonta luo paineita siitä, miten saada rahansa riittämään ja kuinka säilyttää sosiaalinen statuksensa. Quartin tutkimus keskittyy amerikkalaisnuorten elämään, mutta samanlainen kehitys on näkyvissä myös muissa länsimaisissa yhteiskunnissa. Erityisesti lapset ja nuoret tarvitsevat tukea intimisoituneen ja medialisoituneen kulttuurin käsittämisessä. Medialukutaito on jo nyt hyvä lapsilla, jotka ovat tottuneet mediaan osana arkipäivää. Näen, että lasten ja nuorten medialukutaitoa on kuitenkin vahvistettava ennestään, jotta mediaan osataan suhtautua kriittisesti. Median hyödyntäminen edellyttää, että sen riskit ja epäkohdat nähdään. Media välittää nykypäivänä monenlaisia arvoja ja ihanteita ihmisten mieleen huomaamatta (Puhakainen 2005, 74). Esimerkiksi tyttöjen ja naisten keskuudessa vallitseva laihuuden ihannointi voi osaksi johtua siitä, kun alipainoisten mallien kuvia esitetään mediassa ja mainonnassa. Kuvat normalisoituvat ja mielikuva naisen normaalista ruumiista voi muokkautua tytöillä. Tytöillä erityisen tärkeää on oman naiseutensa ymmärtäminen, jotta se ei muokkautuisi median antaman vääristävän kuvan myötä. Intimisoitunut kulttuuri luo helposti paineita tyttöjen ulkonäölle (Näre 2002, 255). Tyttöjen ominaisuuksia tutkittaessa heidän nähdään käyttävän luovuuttaan ja kekseliäisyyttään naisroolin murtumakohtien etsimiseen. Tytöt työstävät jatkuvasti heihin kohdistuvia, hämmennystä aiheuttavia ristiriitaisia odotuksia. Tyttöjen sosialisaation ristiriidoista johtuen heille kehittyy valmiuksia entistä monimutkaisemmassa kulttuurissa. (Lähteenmaa & Näre 1992, 329 335.) Sakari Karvonen (2006, 12) toteaa tarkastellessaan tyttöjen ja poikien välisiä terveyden ja hyvinvoinnin eroja, että tyttöjen ja naisten voimavarana on kyky tulevaisuuden suunnitteluun. Naiset avaavat uusia polkuja elämässään, kun nuoret miehet usein rakentavat elämäänsä menneisyyden varaan, esimerkiksi jatkaen kotitilaa tai perheen yritystä. Sabine Cwejman ja Gunilla Fürst (1991, 146 161) ovat esittäneet neljä perusvastakohtaa, jotka hallitsevat tyttöjen elämää: 1. Ristiriita tasa-arvoa korostavan ideologisen sukupuolineutraaliuden ja käytännössä tapahtuvan sukupuolierottelun

16 välillä, 2. Ammattiuran ja äitiyden välinen jännite, 3. Vaatimus sopeutua miehisiin toimintamalleihin ja olla samanaikaisesti naisellinen, 4. Vaatimus kehittää persoonallista autonomiaa ja samalla suuntautumista läheisiin ihmissuhteisiin. Nämä perusvastakohdat on määritelty jo vuonna 1991 artikkelissa Tonårsflickors framtidsbilder. Olen kiinnostunut siitä, esiintyykö nuorten naisten elämässä edelleen Cwejmanin ja Fürstin esittämät ristiriidat. Tutkiessani nuorten naisten masennuksen sävyttämää elämää pidän nämä vastakohdat mielessäni ja mikäli ne edelleen esiintyvät vuonna 2009 nuorten naisten elämäntarinoissa, pohdin niiden mahdollista yhteyttä nuorten naisten kokemaan masennukseen. Naisiin kohdistuvat rooliodotukset, samalla tavoin kuin muihinkin ryhmiin kohdistuvat odotukset, muuttuvat hitaasti. Sukupuolisidonnaiset odotukset eivät ole pysyneet yhteiskunnan nopean muutoksen mukana. Suomalaiset elävät jatkuvasti muuttuvassa yhteiskunnassa, jota kutsutaan jälkimoderniksi tai postmoderniksi yhteiskunnaksi. Yhteiskunnan monimutkaisuus, ennakoimattomuus ja kulttuurinen moniarvoisuus ovat jälkimodernille ajalle tyypillisiä määreitä. (Hautamäki 1998, 153.) Arvojen moninaistuminen näkyy muuttuvassa Suomessa. Suomessa on siirrytty yhtenäisestä arvomaailmasta eriytyneiden arvojen maailmaan. Vanhat rakenteet ja monet vanhat instituutiot ovat muuttuneet ja menettäneet merkitystään. Suomessa arvojamme ovat perinteisesti määrittäneet vahvat instituutiot, kuten eduskunta, kirkko, puolueet, politiikka, työmarkkinajärjestöt sekä armeija. Näin ei enää ole. (Kajaste 1998, 11.) Moniarvoisuutta lisää muun muassa arkipäiväinen kulttuurien kohtaaminen, jota lisää median, Internetin ja matkailun kasvava vaikutus. (Hautamäki 1998, 154.) Kansallisten arvojen rikkoutumiseen ovat vaikuttaneet myös talouden maapalloistuminen, tietoverkkojen kehittyminen sekä kaiken tapahtuminen uutisvälityksessä ja länsimaisessa medialisoituneessa elämässä tässä ja nyt. Kansainvälistyminen on vaikuttanut meihin sekä kansakuntana että yksilöinä. Enää perinteet, työ, perhe tai kulttuuri ei sido ihmistä paikalleen. (Kajaste 1998, 8.) Moniarvoisessa yhteiskunnassa on kyse siitä, että traditiot hajaantuvat sisäisesti ja irtautuvat perinteisistä ajatus- ja toimintamalleista sekä arvoista. Traditiot heikkenevät, vaikkakin kehitys on hyvin hidasta. Esimerkiksi Suomessa vielä muutama vuosikymmen sitten kristinuskolla ja poliittisilla ideologioilla oli suuri merkitys ihmisten arkipäivässä näin ei ole enää. Pluralismi eli moniarvoisuus näkyy erityisesti ihmisten elämäntapojen erilaistumisena. (Hautamäki 1998, 154.) Kimmo Kajasteen

mukaan (1998, 7) perusarvot ovat kuitenkin yleismaailmallisia. Kaikkialla elää rakkaus lähimmäiseen ja luontoon sekä elämän kunnioittaminen. 17 Yhteiskunta on tullut entistä avoimemmaksi. Se tarjoaa enemmän mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen ja erilaisten elämäntyylien kehittämiseen. Moniarvoinen ja valinnanvapauden yhteiskunta on luova ja rikas. Jokaisella on periaatteessa mahdollisuus luoda oma tulevaisuutensa siinä, sillä kenelläkään ei ole ennalta määrättyä osaa tai roolia yhteiskunnassa. (Hautamäki 1998, 158.) Voimme itse räätälöidä elämämme sellaiseksi kuin haluamme. Samalla kun meillä on valinnanvapaus päättää asioistamme, meillä on myös valinnanpakko. Valintojen tukena ja turvana eivät ole enää yhteisöt tai auktoriteetit, vaan yksilö itse vastaa valinnoistaan. Joskus erilaisten vaihtoehtojen välillä valitseminen voi olla niin vaikeaa, että ihminen lamaantuu eikä valitsekaan mitään. Näin ollen valinnanvapautta korostava yhteiskunta tuottaa joidenkin ihmisten kohdalla oman antiutopiansa. (Hoikkala 1998.) Anthony Giddensin (1995, 107) mukaan jälkitraditionaalinen yhteiskunta on itsestäänselvyyksistä vapaa ja ihmisillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin valita miten olla ja toimia. Varsinaiseksi kansalaistaidoksi kehkeytyy näin ollen taito valita. Thomas Ziehen (1991, 28) mukaan nykyihmistä riivaa tietoisuus mahdollisuudesta tehdä asiat aina toisin. Keskeinen haaste elämässä on oppia elämään tämän tiedon kanssa ahdistumatta. Monimutkaisessa ja ennakoimattomassa yhteiskunnassa ihminen tarvitsee uudenlaisia tapoja selviytyäkseen uudenlaisista haasteista, kuten tulevaisuuden epävarmuudesta ja valintojen riskeistä. Elämänhallinta on ollut yksi keskeisiä käsitteitä sosiaalipolitiikassa. Giddens on tuonut teoksessaan Modernity and Self-Identity (1991) keskusteluun mukaan käsitteen elämänpolitiikka. Käsitteellä elämänpolitiikka Giddens tarkoittaa lyhyesti sanoen elämää koskevien päätösten politiikkaa. Elämänpolitiikka on tärkeää jälkitraditionaalisessa yhteiskunnassa, jossa eivät enää vallitse yleisesti hyväksytyt, itsestään selvät periaatteet ja jäykät auktoriteettirakenteet. Jokaisesta ratkaisusta on neuvoteltava ja yksilöt joutuvat useammin valintatilanteisiin, jossa he joutuvat aidosti harkitsemaan, reflektoimaan ratkaisujaan. (Roos 1998, 20 21.) Elämänpolitiikalla voidaan myös tarkoittaa edellytysten luomista hyvälle elämälle. Perinteisesti hyvinvointivaltion rakentamisessa pääpaino on ollut kansalaisten elintason kehittämisessä ja elämän aineellisten puitteiden tarjoamisessa; kuten koulutuksen, terveydenhuollon ja työttömyysturvan. Elämänpolitiikassa keskitytään enemmän elämänlaatuun, elämäntapojen kehittymiseen ja koettuun hyvinvointiin eli varsinaiseen

18 elämän sisältöön. (Hautamäki 1998, 164.) Elämänpolitiikalla tai yksilöiden toimintakykyä vahvistamalla yhteiskunta voi tukea yksilön psyykkistä hyvinvointia ja selviytymistä uudenlaisten haasteiden yhteiskunnassa.

19 3 Tutkimuksellinen viitekehys 3.1 Tutkimustehtävät Tutkielmani tehtävänä on tutkia nuorten naisten kokemuksia masennuksesta. Tarkastelen masennuksen kokeneiden nuorten naisten aikuistumista, elämänkulun jäsentymistä sekä masennuksen merkitystä heidän elämässään. Peilaan naisten elämänkulussa esiintyviä teemoja yhteiskunnalliseen kontekstiin, jossa elämme. Postmoderni yhteiskunta sekä siihen liittyvät ilmiöt ovat koko ajan tutkimukseni taustalla. Samalla tavoin tutkimukseni taustalla näkyy elämänkulullinen näkökulma. Koska tutkimuskohteenani ovat naiset, niin tarkastelen masennusta nimenomaan naisten näkökulmasta; naisten aseman ja yhteiskunnallisen roolin kautta. Yhteiskuntatieteellinen tunnetutkimus on merkittävää, sillä sosiaalisten ilmiöiden taustalla vaikuttavat yksittäiset tunneprosessit. Usein poliittisten ja sosiaalisten muutosten taustalla ovat kansassa syntyvät tunteet. Sari Näre esittää tunteiden ja kulttuurin yhteyden. Tunteiden kokeminen on yhteydessä ympäröivään kulttuuriin. Erityisesti kunnian, häpeän ja syyllisyyden tunteiden taustalla vaikuttavat kulttuuriset käsitykset oikeasta ja väärästä käyttäytymisestä. Myös tunteiden aikaan saama toiminta on yhteydessä kulttuuriin, sillä se on sosiaalisten normien ja roolien säätelemää. (Näre 1999, 10 11.) Jo 35 vuotta sitten kulttuuriantropologi Mary Douglas kirjoitti näin: Ihmisen keho heijastaa aina yhteiskunnan tilaa, eikä kehoa voi ajatella tavalla, joka ei pitäisi sisällään sosiaalista ulottuvuutta. Tutkimalla ihmisen henkilökohtaisia kokemuksia voidaan saada viitteitä yhteiskunnan tilasta sekä tietoa masennuksesta kokemuksena. Jukka Tontti (2008, 20) näkee yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen tärkeänä psykiatrisen tutkimuksen kentällä. Koko yhteiskuntaa koskettavissa epidemioissa ei ole pelkästään kyse ruumiista ja mielestä, vaan kysymys on aina laajemmasta ympäristöä koskevasta muutoksesta. Tarkastellessani nuorten naisten henkilökohtaisia kertomuksia elämästään ja heidän tapaansa selittää masennustaan peilaan kertomuksia toisiinsa sekä yhteiskunnalliseen kontekstiin. Syvennyn kuuntelemaan löytyykö naisten elämänkulkujen taustalta yhteisöllisiä merkityksiä masennukselle. Mahdollisesti taustalta löytyy suomalaisen

20 yhteiskunnan ja kulttuurin muutokseen liittyviä ilmiöitä, kuten individualismia, mahdollisuuksien runsautta, medialisoitunutta ja intimisoitunutta kulttuuria, valintojen vapautta tai pakkoa, arvojen monimuotoisuutta, epävarmuutta sekä pirstoutunutta elämänkulkua. Uskon näiden ilmiöiden olevan merkittävässä osassa muuttuneessa elämäntavassamme, kehityksessämme ja ajattelussamme. Mahdollisesti niillä on vaikutusta myös ihmisten kokemaan psyykkiseen kuormittavuuteenkin. Tutkimukseni tarkoitus on jäsentää nuorten naisten masennuksen sävyttämää elämänkulkua. Haluan tuoda tutkimukseni naisten elämän näkyviin niin moniulotteisena ja moniaineksisena kuin elämä itsessään on. Vaikka masennuksen sävyttämästä elämästä löytyy varmasti vaikeita, surullisia ja kipeitäkin asioita, haluan pitää mielessä koko ajan sen, että elämä ei ole koskaan pelkästään negatiivista tai positiivista. Haluan tutkia naisten elämänkulkua mahdollisimman avoimin mielin ja poimia elämänkulun varrelta sekä huomioitavia negatiivisia että positiivisia asioita. Pyrin kuulemaan, mitkä asiat tässä yhteiskunnassa ja nimenomaisessa ajassa ovat vaikeuttaneet naisten elämää ja mitkä asiat auttaneet. Masennus ja henkinen pahoinvointi saavat helposti tutkijan leimaamaan tutkimukseen osallistuvien henkilöiden elämän kurjaksi. Riitta Granfelt (1998, 137) kirjoittaa, että tutkijan ei pidä koskaan olettaa ja päättää etukäteen tutkimukseen osallistuvien ihmisten elämän olevan täynnä ongelmia ja onnettomuutta. Varsinkin kun haluaa tuoda esiin elämän monimuotoisuuden, niin ihmisten elämäntarinoita on katsottava avoimin mielin. Tutkimustehtävät ovat: 1. Miten masennus on ollut osana nuorten naisten elämää? 2. Millainen merkitys masennuksella on naisten elämässä? 3. Millaisia psykososiaalisia tekijöitä naiset löytävät masennuksensa taustalta? 3.2 Fenomenologisesti orientoitunut narratiivinen tutkimus Tutkimukseni on fenomenologisesti orientoitunut narratiivinen tutkimus, jossa on elämänkulullinen lähestymistapa. Tutkimukseni tavoitteena on ymmärtää nuorten naisten kokemuksia masennuksesta ja niiden merkityksiä naisten elämässä. Olen haastatellut tutkimuksessani kuusi naista. Haastatteluissani oli sekä kerronnallisen haastattelun että teemahaastattelun piirteitä. Kerronnallisella haastattelulla tarkoitetaan