MIELENTERVEYDEN ENSIAPU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MIELENTERVEYDEN ENSIAPU"

Transkriptio

1 Jyrki Tuulari

2 MITÄ MASENNUKSELLA TARKOITETAAN? Masennustila eli depressio on yleinen ja uusiutuva mielenterveyden häiriö, joka ei ole sama asia kuin arkipäiväinen surullisuus tai alakuloisuus. Masennustilasta on kyse, kun oireita on esiintynyt yhtäjaksoisesti vähintään kahden viikon ajan ja oireet ovat vaikeusasteeltaan merkittäviä. Masennuksen oirekuvaan kuuluu yhteensä 10 eri oiretta.

3 MASENNUKSEN MÄÄRITELMÄ Vähintään kaksi seuraavaa oiretta/kahden viimeisen viikon ajan: Epätavallisen surullinen mieliala, joka ei tunnu kohenevan Mielenkiinnon ja mielihyvän menettäminen asioihin, joista aikaisemmin nautti Väsymystä ja voimattomuutta

4 MUITA MASENNUKSEN OIREITA: Itseluottamuksen ja itsearvostuksen aleneminen Aiheettomia syyllisyyden tunteita Kuoleman ajattelua ja kuolemantoiveita Vaikeuksia keskittyä tai tehdä päätöksiä Liikkumisen hitautta, rauhattomuutta tai kiihtyneisyyttä Univaikeuksia tai liiallista nukkumista Painon laskua tai nousua

5 MASENNUKSEN ERI ASTEET Lievää masennustilaa poteva pystyy yleensä toimimaan normaalisti. Keskivaikea masennustila huonontaa yleensä jo selvästi työ- ja toimintakykyä. Vaikeasta masennustilasta kärsivä on lähes aina työkyvytön ja tarvitsee usein apua päivittäisissä toimissaan. Psykoottisessa masennuksessa henkilön todellisuudentaju pettää.

6 MASENNUKSEN YLEISYYS Masennustiloista kärsii noin viidesosa suomalaisista aikuisista elämänsä aikana. Vuoden sisällä noin 6 % suomalaisista sairastaa hoitoa vaativaa masennusta. Yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen Suomessa.

7 MIKÄ VOI AIHEUTTAA MASENNUKSEN? Kriisi, loukkaus, pettymys tai vaikea uupumus Ero tai ristiriitainen parisuhde Lapsen saaminen Työn menetys tai vaikeus uuden työn löytämisessä Onnettomuuteen joutuminen tai sairastuminen pitkäaikaisesti

8 MIKÄ VOI AIHEUTTAA MASENNUKSEN? Rikoksen uhriksi joutuminen Muut kuormittavat elämäntilanteet Muista syistä kuten: lääkkeiden tai huumeiden sivuvaikutuksista, talvisin kirkkaan valon puutteesta Ajoissa aloitettu tehokas hoito nopeuttaa toipumista ja estää masennustilan kroonistumisen ja syvenemisen.

9 SUURIN ALTTIUS: Naisilla Henkilöillä, joilla on suvussa esiintynyt masennusta Henkilöillä, joilla on aikaisemmin ollut masennusta Henkilöillä, joilla on haavoittuva tunne-elämä Henkilöillä, joilla on ollut vaikea lapsuus, esim. pahoinpitelyä, heitteillejättöä tms.

10 MASENTUNEEN ENSIAPU 1. Arvioi avunhakijan itsetuhoisuuden riski. 2. Kuuntele rauhallisesti ja moralisoimatta. 3. Rohkaise ja anna tietoa asioista. 4. Rohkaise hakemaan tarvittaessa ammattiapua. 5. Rohkaise huolehtimaan itsestä.

11 1. ASKEL: Arvioi itsetuhoisuuden riski Keskustele itsetuhoisen henkilön kanssa suoraan siitä, mitä hän ajattelee ja miten hän kokee tilanteensa. 1. Kysy onko hänellä itsemurha-ajatuksia. Kysymys ei kannusta toteuttamaan itsemurhaajatuksia, vaan osoittaa että välität. 2. Kysy onko hänellä valmis suunnitelma. 3. Kysy onko hänellä aikaisempia itsemurhayrityksiä.

12 2. ASKEL: Kuuntele rauhallisesti ja moralisoimatta Kuuntele, älä tuomitse apua tarvitsevaa heikoksi. Älä ole kriittinen. Älä ilmaise turhautumistasi. Älä anna ylimielisiä ja vähätteleviä neuvoja, kuten ryhdistäydy tai piristy. Vältä riitaantumista ellei se ole välttämätöntä vaarallisen tai vahingollisen tilanteen ehkäisemiseksi.

13 3. ASKEL: Rohkaise ja anna tietoa Kerro, että: Masennus on yleinen sairaus, joka ei kehity hetkessä. Myös toipuminen vie aikaa. Kyseessä on tilanne, jossa tarvitaan lääketieteellistä apua. Asiantuntijoilta on saatavissa apua. Masennukseen on olemassa hoitokeinoja. Masennus ei ole luonteen heikkoutta tai laiskuutta.

14 4. ASKEL: Rohkaise hakemaan ammattiapua Ensimmäinen auttaja on useimmiten terveyskeskuksen tai työterveyden lääkäri, joka voi: kertoa masennuksesta ja sen hoidosta. tutkia mahdollisia fyysisiä syitä masennukseen. määrätä tarvittaessa masennuslääkityksen. antaa lähetteen psykologille tai psykiatrille, jos masennus on pitkäkestoista ja vakavaa.

15 5. ASKEL: Rohkaise huolehtimaan itsestä Säännöllisyys on tärkeää hyvinvoinnille. Mielekäs työ ja tekeminen ovat tärkeä voimavara varsinkin jos masennus pitkittyy. Ajoittainen unettomuus tai nukahtamisongelmat eivät ole pahasta. Säännöllinen kuntoliikunta ylläpitää fyysisen kunnon ohella myös henkistä jaksamista. Vertaistukiryhmät ovat hyödyllinen tuen ja tiedon lähde.

16 MASENNUKSEN HOITOMUOTOJA Masennuksen hoidossa voidaan käyttää: jotakin vaikuttavaksi osoitettua psykoterapiaa antidepressiivistä lääkehoitoa tai molempia yhtäaikaisesti joissakin tapauksissa myös kirkasvalo- tai sähköhoitoa Hoitomuodon valintaan vaikuttavat yksilölliset syyt, masennuksen vaikeusaste sekä eri hoitomuotojen saatavuus.

17 MASENNUKSEN LÄÄKEHOITO Masennuslääkkeitä on käytettävä säännöllisesti ei tabletti tarvittaessa. Vaikutus alkaa yleensä 2-3 viikon sisällä. Masennuslääkkeet eivät aiheuta riippuvuutta. Masennuslääkehoidon suositeltu kesto on vähintään 6 kk. Lääkehoidon lopetus tehdään vaiheittain.

18 KIITOS!

MIELENTERVEYDEN ENSIAPU

MIELENTERVEYDEN ENSIAPU Jyrki Tuulari MASENNUS Ensiapua annetaan ennen kuin lääketieteellistä apua on saatavilla 1 PÄÄMÄÄRÄT mitä masennus on, esim. suhteessa suruun miten masennus ilmenee masentuneen ensiapu 2 MASENNUKSEN VAIKEUSASTE

Lisätiedot

21.10.2015. Jyrki Tuulari, psykologi, kognitiivinen psykoterapeutti (VET) Lapua 20.10.2015

21.10.2015. Jyrki Tuulari, psykologi, kognitiivinen psykoterapeutti (VET) Lapua 20.10.2015 Jyrki Tuulari, psykologi, kognitiivinen psykoterapeutti (VET) Lapua 20.10.2015 Kansanterveydellinen ja -taloudellinen merkitys suuri: työkyvyttömyys eläköityminen itsemurhakuolleisuus (n. 20 x riski) Suomessa

Lisätiedot

Masentuneen opiskelijan arvio ja hoito opiskeluterveydenhuollossa. Henna Haravuori

Masentuneen opiskelijan arvio ja hoito opiskeluterveydenhuollossa. Henna Haravuori Masentuneen opiskelijan arvio ja hoito opiskeluterveydenhuollossa Henna Haravuori 1 Työnjako nuorten masennustilojen hoidossa Perusterveydenhuolto (koulu- ja opiskeluterveydenhuolto, terveyskeskukset,

Lisätiedot

Uutta Suomessa mielenterveyden ensiapu. Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Vaasa 11.5.2007

Uutta Suomessa mielenterveyden ensiapu. Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Vaasa 11.5.2007 Uutta Suomessa mielenterveyden ensiapu Mikko Häikiö Pohjanmaa hanke Vaasa 11.5.2007 Pohjanmaa hankkeen toiminta alue Vaasan sairaanhoitopiiri väestömäärä n. 174 300 pinta ala 7930 km 2 Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

Itsetuhoisuuden vakavuuden arviointi

Itsetuhoisuuden vakavuuden arviointi Itsetuhoisuuden vakavuuden arviointi Jyrki Tuulari 8.2.2012 psykologi Välittäjä 2013/Pohjanmaa-hanke Itsemurhayritys Itsemurhayritykseen päätyy jossakin elämänvaiheessa ainakin 3-5 % väestöstä Riski on

Lisätiedot

LYHYESTI JA SELKEÄSTI SININAUHA-JULKAISUT MASENNUS. Tietoa masennuksesta ja sen hoidosta

LYHYESTI JA SELKEÄSTI SININAUHA-JULKAISUT MASENNUS. Tietoa masennuksesta ja sen hoidosta LYHYESTI JA SELKEÄSTI 1 SININAUHA-JULKAISUT MASENNUS Tietoa masennuksesta ja sen hoidosta 2 Kirjoittajat ja Sininauhaliitto Teksti ja selkomukautus: Irene Komu ja Sirpa Pöllönen, Sininauhaliitto / Esteetön

Lisätiedot

MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala

MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala MASENNUS Terveystieto Anne Partala MITÄ ON MASENNUS? Masennus on sairaus Sairaus, joka voi tulla kenen tahansa kohdalle Sairaus, josta voi parantua Masennus eroaa normaalista tunteiden vaihtelusta Kannattaa

Lisätiedot

NUORTEN MASENNUS. Lanu-koulutus 5.9., ja

NUORTEN MASENNUS. Lanu-koulutus 5.9., ja NUORTEN MASENNUS Lanu-koulutus 5.9., 11.9. ja 20.9.2018 Kirsi Ylisaari Nuorisopsykiatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri Psykoterapeutti Nuorisopsykiatrian poliklinikka, EPSHP Diagnoosi ja kliininen

Lisätiedot

Itsemurhat. Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 MIELENTERVEYDEN ENSIAPU

Itsemurhat. Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 MIELENTERVEYDEN ENSIAPU Itsemurhat Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 Vaasan mielenterveystyön osaamiskeskus Vasa kompetenscentrum för mentalvård Vaasa Excellence Centre for Mental Health ITSETUHOINEN KÄYTTÄYTYMINEN JA ITSEMURHA

Lisätiedot

Mieliala AKVA kuntoutuksen tuloksellisuuden raportointikoulutus 27.10.2014. Tanja Laukkala Asiantuntijalääkäri Kelan terveysosasto

Mieliala AKVA kuntoutuksen tuloksellisuuden raportointikoulutus 27.10.2014. Tanja Laukkala Asiantuntijalääkäri Kelan terveysosasto Mieliala AKVA kuntoutuksen tuloksellisuuden raportointikoulutus 27.10.2014 Tanja Laukkala Asiantuntijalääkäri Kelan terveysosasto Mielialan arviointi mittareiden avulla -taustaa Masennusoireilu on väestötasolla

Lisätiedot

Työllistymisen mahdollisuudet seminaari / Päivi Kohta

Työllistymisen mahdollisuudet seminaari / Päivi Kohta Työllistymisen mahdollisuudet seminaari 30.8.2017/ Päivi Kohta Valtakunnallinen ja yleishyödyllinen yhdistys Toiminnan tarkoituksena opiskelijoiden mielen hyvinvoinnin ja opiskelukyvyn vahvistaminen sekä

Lisätiedot

Iäkkään muistipotilaan masennuksen hoito

Iäkkään muistipotilaan masennuksen hoito Iäkkään muistipotilaan masennuksen hoito Sinikka Luutonen Psykiatrian dosentti, geriatrian erikoislääkäri Turun yliopisto ja VSSHP/Psykiatrian tulosalue Sidonnaisuudet toiminut luennoitsijana terveydenhuollon

Lisätiedot

Mielenterveyden ensiapu terveyden edistäjänä. Mikko Häikiö, Pohjanmaa hanke X Terve Kunta päivät 24.1.2007 Paasitorni, Helsinki

Mielenterveyden ensiapu terveyden edistäjänä. Mikko Häikiö, Pohjanmaa hanke X Terve Kunta päivät 24.1.2007 Paasitorni, Helsinki Mielenterveyden ensiapu terveyden edistäjänä Mikko Häikiö, Pohjanmaa hanke X Terve Kunta päivät 24.1.2007 Paasitorni, Helsinki Terveyden edistäminen Prosessi, joka antaa yksilölle ja yhteisölle paremmat

Lisätiedot

Mielenterveyden häiriöt

Mielenterveyden häiriöt Masennus Mielenterveyden häiriöt Ahdistuneisuushäiriöt pakkoajatukset ja -toiminnot paniikkihäiriöt kammot sosiaalinen ahdistuneisuus trauman jälkeiset stressireaktiot Psykoosit varsinaiset mielisairaudet

Lisätiedot

HOIDON TARVE! 12.2..2. 011 Ha H aka k na & & L a L ine

HOIDON TARVE! 12.2..2. 011 Ha H aka k na & & L a L ine Masennuksen hoitokäytäntöjä Turun seudulla 12.11.2008 Psykiatrian el, VET-terapeutti terapeutti, psykoterapiakouluttaja TEIJO LAINE Tth el, kognitiivisen psykoterapian koulutus SINIKKA HAAKANA HOIDON

Lisätiedot

NUOREN DEPRESSIO Potilasopas. Linnea Haarasilta Mauri Marttunen

NUOREN DEPRESSIO Potilasopas. Linnea Haarasilta Mauri Marttunen NUOREN DEPRESSIO Potilasopas Linnea Haarasilta Mauri Marttunen Sisältö sivu Johdanto 4 Mitä masennuksella tarkoitetaan? 5 Mistä masennuksen voi tunnistaa? 6 Mistä masennus johtuu? 9 Masennusta voidaan

Lisätiedot

MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT TERVE! S

MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT TERVE! S MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT TERVE! S. 100-108 (Mitä mielenterveys on?) Mieti parisi kanssa, miten määrittelisit mielenterveyden. Mielenterveys Raja mielen terveyden ja sairauden välillä on liukuva, sopimusvarainen

Lisätiedot

AHDISTUSTA, MASENNUSTA VAI KRIISIREAKTIOITA? Jarmo Supponen psykoterapeutti kriisityöntekijä

AHDISTUSTA, MASENNUSTA VAI KRIISIREAKTIOITA? Jarmo Supponen psykoterapeutti kriisityöntekijä AHDISTUSTA, MASENNUSTA VAI KRIISIREAKTIOITA? Jarmo Supponen psykoterapeutti kriisityöntekijä Sopeutumisprosessin vaiheet ovat Sokkivaihe Reaktiovaihe Työstämis- ja käsittelyvaihe Uudelleen suuntautumisen

Lisätiedot

Käypä hoito -indikaattorit, depressio

Käypä hoito -indikaattorit, depressio 1 Käypä hoito -indikaattorit, depressio Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Depressio Käypä hoito suositukseen (2014). Käypä hoito -työryhmä on nostanut suosituksesta keskeisiksi implementoitaviksi

Lisätiedot

Masennuksen hoitokäytäntöjä Turun seudulla

Masennuksen hoitokäytäntöjä Turun seudulla Masennuksen hoitokäytäntöjä Turun seudulla Psykiatrian el, VET-terapeutti, psykoterapiakouluttaja TEIJO LAINE Tth el, kognitiivisen psykoterapian koulutus SINIKKA HAAKANA ARKI TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIN VASTAANOTOLLA

Lisätiedot

Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry

Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry Perustettu vuonna 1998 Valtakunnallinen vertaistukiyhdistys Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistys Mielenterveyden keskusliiton

Lisätiedot

MIELENTERVEYSTALON OMAISOSIO

MIELENTERVEYSTALON OMAISOSIO MIELENTERVEYSTALON OMAISOSIO Tietopaketti sairaalahoidossa olevien potilaiden omaisille Potilaan oikeudet Omaisen oikeudet Potilaan hoitoon liittyvä yhteistyö Valmistuu kevään 2015 aikana 13.11.2014 1

Lisätiedot

Depression paikallinen hoitomalli Turku

Depression paikallinen hoitomalli Turku Depression paikallinen hoitomalli 16.09.2009 Turku Sinikka Haakana Vastaava lääkäri LL, työterveyshuollon erikoislääkäri Kognitiivisen psykoterapian koulutus 1 ARKI TYÖTERVEYSHUOLLON VASTAANOTOLLA Seulomaton

Lisätiedot

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Annamari Tuulio-Henriksson Dosentti, johtava tutkija, Kelan tutkimusosasto Suomen epidemiologian seuran ja Kelan seminaari 27.10.2011 Nuoret ja työllistymisen

Lisätiedot

Psykoosi 22.9.2015 JENNI AIRIKKA, TAMPEREEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUIDEN PSYKOOSIPÄIVÄN LUENTO

Psykoosi 22.9.2015 JENNI AIRIKKA, TAMPEREEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUIDEN PSYKOOSIPÄIVÄN LUENTO Psykoosi 22.9.2015 JENNI AIRIKKA, TAMPEREEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUIDEN PSYKOOSIPÄIVÄN LUENTO Mitä psykoosi tarkoittaa? Psykoosilla tarkoitetaan sellaista poikkeavaa mielentilaa, jossa ihminen

Lisätiedot

MASENNUS, TYÖ- JA TOIMINTAKYKY Työterveyshuollon näkökulma

MASENNUS, TYÖ- JA TOIMINTAKYKY Työterveyshuollon näkökulma MASENNUS, TYÖ- JA TOIMINTAKYKY Työterveyshuollon näkökulma Työterveyspsykologi Marja Luttinen-Kuisma Psykologien alueellinen koulutuspäivä 11.11.2016 11.11.2016 Länsirannikon Työterveys MASENNUS TYÖELÄMÄN

Lisätiedot

NUORTEN MASENNUS. Tietoa nuorille ja heidän perheilleen

NUORTEN MASENNUS. Tietoa nuorille ja heidän perheilleen NUORTEN MASENNUS Tietoa nuorille ja heidän perheilleen 1 LL Linnea Haarasilta Dos Mauri Marttunen Kansanterveyslaitos, Mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto 2000 Kuvat: Jonna Vuokola 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Mikä masentaa maailman onnellisinta kansaa? Sari Aalto-Matturi, Toiminnanjohtaja, Suomen Mielenterveysseura SOSTEtalk!

Mikä masentaa maailman onnellisinta kansaa? Sari Aalto-Matturi, Toiminnanjohtaja, Suomen Mielenterveysseura SOSTEtalk! Mikä masentaa maailman onnellisinta kansaa? Sari Aalto-Matturi, Toiminnanjohtaja, Suomen Mielenterveysseura SOSTEtalk! 3.10.2017 3.10.2017 2 Suomi on maailman vakain valtio. vapain maa, Norjan ja Ruotsin

Lisätiedot

Kaamosmasennusta vai syysväsymystä

Kaamosmasennusta vai syysväsymystä Kaamosmasennusta vai syysväsymystä Eeva Lauronen 0:00 8.11.2010 Herätyskello soi liian aikaisin. Päivällä tekee mieli ottaa torkut, illalla sohva ja suklaalevy houkuttelevat enemmän kuin kävelylenkki.

Lisätiedot

PÄIVÄ MIELEN HYVINVOINNILLE 23.3.2011

PÄIVÄ MIELEN HYVINVOINNILLE 23.3.2011 PÄIVÄ MIELEN HYVINVOINNILLE 23.3.2011 Lohjan sairaanhoitoalueella eri mielenterveyshäiriöiden esiintyvyys aikuisväestössä Depressiota potevia naisia 2.400 (8,2 %) Depressiota potevia miehiä 1.300 (4,5

Lisätiedot

Miten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta?

Miten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta? TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Miten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta? Kokeilusta käytäntöön seminaari Holiday Club Saimaa, 19.4.2017 Hankkeen tavoitteet Alkavaa muistisairautta

Lisätiedot

Depression tuloksekas vuorovaikutuksellinen hoito ja ongelmien ennaltaehkäisy työterveyshuollossa Mehiläisen toimintamalli

Depression tuloksekas vuorovaikutuksellinen hoito ja ongelmien ennaltaehkäisy työterveyshuollossa Mehiläisen toimintamalli Depression tuloksekas vuorovaikutuksellinen hoito ja ongelmien ennaltaehkäisy työterveyshuollossa Mehiläisen toimintamalli Aku Kopakkala johtava psykologi Masennus on sairaus, joka tappaa aivosoluja -

Lisätiedot

NUORTEN DEPRESSIO Tunnistaminen ja arviointi

NUORTEN DEPRESSIO Tunnistaminen ja arviointi NUORTEN DEPRESSIO Tunnistaminen ja arviointi Mauri Marttunen professori HY, HYKS, psykiatrian klinikka tutkimusprofessori THL Masennukseen liittyvät ilmiöt nuoruudessa Muutos lapsuuteen verrattuna Masennusoireet

Lisätiedot

Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto

Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto Nuorten psyykkiset häiriöt Mielialahäiriöt Ahdistuneisuushäiriöt Tarkkaavaisuushäiriöt Käytöshäiriöt Todellisuudentajun häiriöt Syömishäiriöt Päihdeongelmat Mielialahäiriöt

Lisätiedot

FSD1256 Masennuskysely 2002 FSD1293 Kokemukset masennuksen hoidosta ja toipumisesta 2002 FSD1296 Elämä masentuneena 2002

FSD1256 Masennuskysely 2002 FSD1293 Kokemukset masennuksen hoidosta ja toipumisesta 2002 FSD1296 Elämä masentuneena 2002 1 of 8 19.7.2011 8:42 KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoituja tutkimusaineistoja FSD1256 Masennuskysely 2002 FSD1293 Kokemukset masennuksen hoidosta ja

Lisätiedot

DEPRESSION HOIDON HALLINTA TERVEYSKESKUKSESSA

DEPRESSION HOIDON HALLINTA TERVEYSKESKUKSESSA 1 DEPRESSION HOIDON HALLINTA TERVEYSKESKUKSESSA WHO:N OPAS Johdanto Depression hoidon hallinta terveyskeskuksessa Vaihe 1: Depression tunnistaminen Vaihe 2: Depression diagnosointi Lääkärin haastattelu

Lisätiedot

AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu

AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu AVH-päivät 13.10.2010 Helsinki Anu Berg, PsT anu.berg@eksote.fi Masennus on yleistä aivoverenkiertohäiriöiden jälkeen noin

Lisätiedot

Psykoositietoisuustapahtuma

Psykoositietoisuustapahtuma Psykoositietoisuustapahtuma apulaisylilääkäri Pekka Salmela Tampereen Psykiatria- ja päihdekeskus 19.9.2017 Metso Psykoosit Psykooseilla eli mielisairauksilla tarkoitetaan mielenterveyshäiriöiden ryhmää,

Lisätiedot

KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA

KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA Projektityöntekijä Sirpa Kumpuniemi Sateenvarjo-projekti Rovaniemi 4.2.2009 Taustaa Synnytyksen jälkeistä masennusta 10-15 % synnyttäneistä Vanhemman

Lisätiedot

Lataa Lääkkeet mielen hoidossa - Matti O. Huttunen. Lataa

Lataa Lääkkeet mielen hoidossa - Matti O. Huttunen. Lataa Lataa Lääkkeet mielen hoidossa - Matti O. Huttunen Lataa Kirjailija: Matti O. Huttunen ISBN: 9789516561809 Sivumäärä: 263 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 31.68 Mb Kirjassa käsitellään tavallisimpien psyykkisten

Lisätiedot

LT Linnea Karlsson LT Prof Mauri Marttunen Nuorten masennus

LT Linnea Karlsson LT Prof Mauri Marttunen Nuorten masennus LT Linnea Karlsson LT Prof Mauri Marttunen Nuorten masennus Tietoa nuorille ja heidän perheilleen Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B 6/2007 Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B6 / 2007 Publications of

Lisätiedot

Yleistä addiktioista

Yleistä addiktioista Yleistä addiktioista Addictio (lat.) = jättäminen/jättäytyminen jonkun valtaan Pakonomainen tarve harjoittaa jotakin toimintoa tai kokea tietynlainen tunnetila eli ei enää oma valinta riippuvuus Sana kärsinyt

Lisätiedot

Perustietoa masennuksesta

Perustietoa masennuksesta Perustietoa masennuksesta Sisällysluettelo TIETOA MASENNUKSESTA 4 Masennuksen syyt 4 Masennuksen oireet 5 Masennuksen muodot 6 MASENNUKSEN HOITO 8 OMAISEN HUOLI 12 Kuinka tuen läheistäni uupumatta itse?

Lisätiedot

NÄYTTÖÖN PERUSTUVAA HOITOA PERUSTERVEYDENHUOLTOON SAATAVUUS & SAAVUTETTAVUUS ERINOMAISIA

NÄYTTÖÖN PERUSTUVAA HOITOA PERUSTERVEYDENHUOLTOON SAATAVUUS & SAAVUTETTAVUUS ERINOMAISIA NÄYTTÖÖN PERUSTUVAA HOITOA PERUSTERVEYDENHUOLTOON SAATAVUUS & SAAVUTETTAVUUS ERINOMAISIA Hoidon onnistumiseksi on olennaista että asianmukainen hoito aloitetaan ilman viivytyksiä. Hoidon tärkeä kehittämiskohde

Lisätiedot

Somaattisen sairauden poissulkeminen

Somaattisen sairauden poissulkeminen Psykoosit Psykoosit Yleisnimitys: todellisuudentaju selvästi vääristynyt ongelma, jossa ihmisellä on heikentynyt kyky erottaa aistien kautta tulevat ärsykkeet omista mielikuvista vaikeus erottaa, mikä

Lisätiedot

Heräteinfo henkiseen tukeen

Heräteinfo henkiseen tukeen Heräteinfo henkiseen tukeen Henkisen ensiavun perusteita Kotimaan valmius Heräteinfo henkiseen tukeen Tavoitteena on antaa perustietoa tekijöistä, jotka aiheuttavat stressiä onnettomuus- ja erityistilanteissa.

Lisätiedot

Tietoa ikääntyneiden. masennuksesta. Opas omaisille ja läheisille

Tietoa ikääntyneiden. masennuksesta. Opas omaisille ja läheisille Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry:n Ikäihmiset ja mielenterveys - projekti (2003-2007) on tuottanut tämän oppaan. Sen tarkoituksena on antaa tietoa omaisille ja heidän mielenterveyden häiriöön

Lisätiedot

Lataa Sairaalapäiväkirja - SusuPetal. Lataa

Lataa Sairaalapäiväkirja - SusuPetal. Lataa Lataa Sairaalapäiväkirja - SusuPetal Lataa Kirjailija: SusuPetal ISBN: 9789524984164 Sivumäärä: 104 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 21.56 Mb Masennukseen on monia syitä. Tämä kirja ei kerro niistä. Tämä

Lisätiedot

Hyvä päivä, hyvä yö? Helena Aatsinki, työterveyshuollon erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, psykoterapeutti

Hyvä päivä, hyvä yö? Helena Aatsinki, työterveyshuollon erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, psykoterapeutti Hyvä päivä, hyvä yö? Helena Aatsinki, työterveyshuollon erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys, psykoterapeutti Sivu 1 Unihäiriöt Unettomuushäiriöt Unenaikaiset hengityshäiriöt Keskushermostoperäinen

Lisätiedot

NUORTEN MIELIALAHÄIRIÖT JA AHDISTUNEISUUS

NUORTEN MIELIALAHÄIRIÖT JA AHDISTUNEISUUS NUORTEN MIELIALAHÄIRIÖT JA AHDISTUNEISUUS Lanu-koulutus 5.9., 11.9. ja 20.9.2018 Psykologi, psykoterapeutti Johanna Lukkarila Psykiatrinen sairaanhoitaja, pari- ja perheterapeutti Tarja Rossi Nuorisopsykiatrian

Lisätiedot

NÄKÖKULMIA ELÄMÄNLAADUSTA. MIELEN JA DIABETEKSEN MONINAISET YHTEYDET. Helena Nuutinen, PsL, YTM, terveyspsykologian erikoispsykologi

NÄKÖKULMIA ELÄMÄNLAADUSTA. MIELEN JA DIABETEKSEN MONINAISET YHTEYDET. Helena Nuutinen, PsL, YTM, terveyspsykologian erikoispsykologi NÄKÖKULMIA ELÄMÄNLAADUSTA. MIELEN JA DIABETEKSEN MONINAISET YHTEYDET Helena Nuutinen, PsL, YTM, terveyspsykologian erikoispsykologi Suomen Diabetesliitto/Yksi-elämä-hankkeet Diabetesfoorumi 2013 Onko mieli

Lisätiedot

Masto-hanke. masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentämiseksi

Masto-hanke. masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentämiseksi Masto-hanke masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentämiseksi Tukea työikäisten mielenterveydelle ja työkyvylle Työhyvinvoinnin edistämiseksi Masto-hanke tuo mielenterveysteemoja työterveys- ja työsuojeluhenkilöstön

Lisätiedot

ALAKULOSTA ILOON TERVEYSILTA 29.11.2006 JUHA RANTALAINEN

ALAKULOSTA ILOON TERVEYSILTA 29.11.2006 JUHA RANTALAINEN ALAKULOSTA ILOON TERVEYSILTA 29.11.2006 JUHA RANTALAINEN JOHDANNOKSI JOKA NELJÄNNELLÄ SUOMALAISELLA ON JOKIN MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖ MASENNUS ON YKSI KANSASAIRAUKSISTAMME MASENNUS AIHEUTTAA VIREYSTILAN

Lisätiedot

TUNTEET OPASTAVAT IHMISTÄ. Tunteet, psyykkinen hyvinvointi ja mielenterveys kietoutuvat yhteen. Tunteet ilmenevät monin tavoin

TUNTEET OPASTAVAT IHMISTÄ. Tunteet, psyykkinen hyvinvointi ja mielenterveys kietoutuvat yhteen. Tunteet ilmenevät monin tavoin Sisällys I TUNTEET OPASTAVAT IHMISTÄ 10 1 Tunteet, psyykkinen hyvinvointi ja mielenterveys kietoutuvat yhteen 12 Tulkinnat vaikuttavat tunteisiin Psyykkinen hyvinvointi on mielen hyvinvointia 12 13 Tunteet

Lisätiedot

TerveysInfo. Depression orsakar muntorrhet. Depis Kirjasen tarkoitus on auttaa lukijaa tunnistamaan masennus ja hoitamaan sitä.

TerveysInfo. Depression orsakar muntorrhet. Depis Kirjasen tarkoitus on auttaa lukijaa tunnistamaan masennus ja hoitamaan sitä. TerveysInfo masennus Depis Kirjasen tarkoitus on auttaa lukijaa tunnistamaan masennus ja hoitamaan sitä. Duodecim 2009 6, 11 x 17,8 cm : 120 s. : mv. Hakusanat: hoito, ennaltaehkäisy, oireet, masennus

Lisätiedot

POHJALAISET MASENNUSTALKOOT 2004 2007. Depressiohoitajien työn tuloksellisuus Pilottitutkimus 2007. Jyrki Tuulari & Esa Aromaa

POHJALAISET MASENNUSTALKOOT 2004 2007. Depressiohoitajien työn tuloksellisuus Pilottitutkimus 2007. Jyrki Tuulari & Esa Aromaa POHJALAISET MASENNUSTALKOOT 2004 2007 Depressiohoitajien työn tuloksellisuus Pilottitutkimus 2007 Jyrki Tuulari & Esa Aromaa Depression hoidon laatukriteerit perusterveydenhuollossa (Käypä hoito suositus)

Lisätiedot

Miksi ikäihmisten on vaikea saada apua mielialaongelmiin?

Miksi ikäihmisten on vaikea saada apua mielialaongelmiin? Miksi ikäihmisten on vaikea saada apua mielialaongelmiin? (Valitettavan) yleisiä käsityksiä ikäihmisten mielialaongelmista Alavireinen mieliala ja jopa lievä masennus kuuluvat vanhuuteen eikä niitä tarvitse

Lisätiedot

AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN

AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN Ihmisen käsitys muuttuneesta tilanteesta muodostuu nopeasti ja on melko pysyvää. Hallinnan tunteen saavuttaminen ennustaa masennuksen vähäisyyttä, kuntoutumista, parempaa

Lisätiedot

Kotivara. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Kuva: Annika Mannström

Kotivara. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Kuva: Annika Mannström Kotivara Mitä kotivara on? Osa omatoimista varautumista. Osa normaalia ruokataloutta Tavoitteena hengissä pysyminen Koostuu tavanomaisista elintarvikkeista ja vedestä Sisältö vaihtelee ruokatottumusten

Lisätiedot

Päihteiden käyttö muu haitallinen käyttäytyminen terveys sosiaalinen tilanne voimavarat hoito

Päihteiden käyttö muu haitallinen käyttäytyminen terveys sosiaalinen tilanne voimavarat hoito TILANNEARVIO - Millainen tilanteesi on nyt? Päihteiden käyttö muu haitallinen käyttäytyminen terveys sosiaalinen tilanne voimavarat hoito Tilannearvio auttaa sinua oman tilanteesi tarkastelussa ja arvioinnissa

Lisätiedot

Ensiapua mielenterveydelle työpajan arjessa. Jyväskylä

Ensiapua mielenterveydelle työpajan arjessa. Jyväskylä Ensiapua mielenterveydelle työpajan arjessa Jyväskylä 18.4.2018 25.4.2018 1 Tavoitteet Osallistuja saa tietoa yleisimmistä mielenterveyden häiriöstä ja niiden ilmenemisestä arkipäivässä Osallistujalla

Lisätiedot

Mielenterveysseura mielenterveyden vahvistajana työelämässä

Mielenterveysseura mielenterveyden vahvistajana työelämässä Mielenterveysseura mielenterveyden vahvistajana työelämässä Avoimet ovet 28.2.2018 Sinikka Kaakkuriniemi järjestöjohtaja 1 Mielenterveyden häiriöt ja ongelmat ovat yleisiä Lähes jokainen kokee jossain

Lisätiedot

ALKOHOLI JA HENKINEN HYVINVOINTI

ALKOHOLI JA HENKINEN HYVINVOINTI ALKOHOLI JA HENKINEN HYVINVOINTI apulaisylilääkäri Sari Leinonen P-KSSK, riippuvuuspoliklinikka 25.4.2013 1 Alkoholi ja mielialan säätely yleisesti käytössä iloisen mielialan saavuttaminen harmituksen

Lisätiedot

Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla. Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016

Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla. Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016 Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016 ICD-10 tautiluokituksessa kipuoire esiintyy vain muutaman psykiatrisen diagnoosin kuvauksessa

Lisätiedot

Rakastatko minua tänäänkin?

Rakastatko minua tänäänkin? Rakastatko minua tänäänkin? Aivoverenkiertohäiriöt ja seksuaalisuus Aivoverenkiertohäiriöt ja seksuaalisuus Lukijalle 3 Aivoverenkiertohäiriöt 4 Seksuaalisuuden monet ulottuvuudet 5 Aivoverenkiertohäiriön

Lisätiedot

Lataa Masennustarinoita - Kari Saarinen. Lataa

Lataa Masennustarinoita - Kari Saarinen. Lataa Lataa Masennustarinoita - Kari Saarinen Lataa Kirjailija: Kari Saarinen ISBN: 9789522350978 Sivumäärä: 62 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 13.98 Mb Masennusta eli depressiota pidetään jo suomalaisten kansallissairautena.

Lisätiedot

Puhe, liike ja toipuminen. Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT

Puhe, liike ja toipuminen. Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT Puhe, liike ja toipuminen Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT Puhe liike toipuminen? 2.9.2014 Hätönen H 2 Perinteitä ja uusia näkökulmia Perinteinen näkökulma: Mielenterveyden ongelmien hoidossa painotus

Lisätiedot

Itsemurhasta on turvallista puhua

Itsemurhasta on turvallista puhua Itsemurhasta on turvallista puhua Vaikuttaako joku lähelläsi masentuneelta? Voisiko hän miettiä itsemurhaa? AINOA tapa tietää on kysyä asiasta suoraan. Usein ajatellaan: Ettei itsemurhia oikeasti tehdä.

Lisätiedot

NUORTEN DEPRESSION HOITO

NUORTEN DEPRESSION HOITO NUORTEN DEPRESSION HOITO Mauri Marttunen professori HY, HYKS, psykiatrian klinikka tutkimusprofessori THL Käyvän nuorten mielenterveysongelmien hoidon lähtökohtia (1) Alkuarvio Hoitoon tulon syy Perusteellinen

Lisätiedot

Mielenterveyden. Ensiapukirja. Mielenterveyden. Ensiapukirja. Tarja Heiskanen Kristina Salonen Pirkko Sassi. Suomen Mielenterveysseura SMS-Tuotanto Oy

Mielenterveyden. Ensiapukirja. Mielenterveyden. Ensiapukirja. Tarja Heiskanen Kristina Salonen Pirkko Sassi. Suomen Mielenterveysseura SMS-Tuotanto Oy Tarja Heiskanen Kristina Salonen Pirkko Sassi Mielenterveyden Ensiapukirja Mielenterveyden Ensiapukirja Tarja Heiskanen Kristina Salonen Pirkko Sassi Suomen Mielenterveysseura SMS-Tuotanto Oy Suomen Mielenterveysseura

Lisätiedot

Ikäihmisten mielenterveyspalvelujen sudenkuoppia. Kristian Wahlbeck Kehitysjohtaja, Suomen Mielenterveysseura 12.2.2015 Helsinki

Ikäihmisten mielenterveyspalvelujen sudenkuoppia. Kristian Wahlbeck Kehitysjohtaja, Suomen Mielenterveysseura 12.2.2015 Helsinki Ikäihmisten mielenterveyspalvelujen sudenkuoppia Kristian Wahlbeck Kehitysjohtaja, Suomen Mielenterveysseura 12.2.2015 Helsinki Mielenterveystyö Psykiatria Kunnat Järjestöt Kansalaiset Peruspalvelut Ehkäisevä

Lisätiedot

KOKEMUSASIANTUNTIJA TERVEYSASEMALLA

KOKEMUSASIANTUNTIJA TERVEYSASEMALLA KOKEMUSASIANTUNTIJA TERVEYSASEMALLA Yksi tapa auttaa päihde- ja mielenterveysongelmissa Kokemusasiantuntija Hannu Ylönen Helsinki 23.4.2015 Kuka on päihdetyön kokemusasiantuntija? Kokemusasiantuntijalla

Lisätiedot

KOTIHOITO SATEENVARJO Liikkuva mielenterveystyö peruspalveluissa

KOTIHOITO SATEENVARJO Liikkuva mielenterveystyö peruspalveluissa KOTIHOITO SATEENVARJO Liikkuva mielenterveystyö peruspalveluissa Hannele Peräkoski, Taina Heikkinen Projektityöntekijä Sairaanhoitaja Tikkurilan sosiaali ja terveyskeskus 27.3.2007 TOIMINTA ALUEEN HENKILÖSTÖ

Lisätiedot

SYDÄNPOTILAS ja SEKSUAALISUUS

SYDÄNPOTILAS ja SEKSUAALISUUS SYDÄNPOTILAS ja SEKSUAALISUUS Sydäntukihoitajien alueellinen koulutuspäivä 11.01.2016 Silvennoinen Tiina Seksuaaliterapeutti- ja neuvoja SEKSUAALISUUS - Mitä se on? * Seksuaalisuus liittyy kiinteästi ihmisen

Lisätiedot

Masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentäminen miten ehkäistä ongelmia ajoissa

Masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentäminen miten ehkäistä ongelmia ajoissa Masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentäminen miten ehkäistä ongelmia ajoissa Päihde- ja mielenterveyspäivät 11.-12.10.2011 Tampere-Talo Tapio Ropponen johtajaylilääkäri Keva Keva työeläkekentässä Maksutulo

Lisätiedot

Esitietokysely perustyöhön ehdotus PPPR-hankkeessa

Esitietokysely perustyöhön ehdotus PPPR-hankkeessa Esitietokysely perustyöhön ehdotus PPPR-hankkeessa 1. Kuinka usein käytät alkoholia? (Audit C) 2. Kun käytät alkoholia, montako annosta tavallisimmin otat päivässä? *) (Audit C) 0 1-2 annosta päivässä

Lisätiedot

Tunnistetun masennuksen aktiivinen hoito perusterveydenhuollossa. Psyk el, LT Maria Vuorilehto Sateenvarjo-hanke, Vantaan terveyskeskus

Tunnistetun masennuksen aktiivinen hoito perusterveydenhuollossa. Psyk el, LT Maria Vuorilehto Sateenvarjo-hanke, Vantaan terveyskeskus Tunnistetun masennuksen aktiivinen hoito perusterveydenhuollossa Psyk el, LT Maria Vuorilehto Sateenvarjo-hanke, Vantaan terveyskeskus DIAGNOOSI PERUSTERVEYDENHUOLLOSSA Seulonta- ja arviointiasteikot ovat

Lisätiedot

Tietohallinto NETTITERAPIAT OH TERO LAIHO KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ EERO-MATTI KOIVISTO 9.10.2014 1

Tietohallinto NETTITERAPIAT OH TERO LAIHO KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ EERO-MATTI KOIVISTO 9.10.2014 1 Tietohallinto NETTITERAPIAT OH TERO LAIHO KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ EERO-MATTI KOIVISTO 9.10.2014 1 Tietohallinto Saatavuus merkittävä osa psyykkisesti oireilevista suomalaisista ei ilmeisesti hae tai ei eri

Lisätiedot

Mielenterveysongelmien kuntoutus. HELSINKI 10.3.2014 Tanja Laukkala

Mielenterveysongelmien kuntoutus. HELSINKI 10.3.2014 Tanja Laukkala Mielenterveysongelmien kuntoutus HELSINKI 10.3.2014 Tanja Laukkala Luennon rakenne Käypä hoito suositusten Depressio Kaksisuuntainen mielialahäiriö Epävakaa persoonallisuus Skitsofrenia Traumaperäiset

Lisätiedot

TYÖKALUJA, TIETOA JA UUDENLAISTA NÄKÖKULMAA - RASKAANA OLEVIEN JA SYNNYTTÄNEIDEN ÄITIEN KOKEMUKSIA ILOA VARHAIN- RYHMISTÄ

TYÖKALUJA, TIETOA JA UUDENLAISTA NÄKÖKULMAA - RASKAANA OLEVIEN JA SYNNYTTÄNEIDEN ÄITIEN KOKEMUKSIA ILOA VARHAIN- RYHMISTÄ TYÖKALUJA, TIETOA JA UUDENLAISTA NÄKÖKULMAA - RASKAANA OLEVIEN JA SYNNYTTÄNEIDEN ÄITIEN KOKEMUKSIA ILOA VARHAIN- RYHMISTÄ Terveydenhoitaja Reetta Koskeli ja sairaanhoitaja Noora Kapanen 27.9.2011 OPINNÄYTETYÖN

Lisätiedot

DEPRESSIO JA ITSETUHOISUUS - kansantauteja jo nuoruudessa Jouko Lönnqvist Konsensuskokous 01.02.2010. 19.2.2010 Sosiaali- ja terveyspalvelut 1

DEPRESSIO JA ITSETUHOISUUS - kansantauteja jo nuoruudessa Jouko Lönnqvist Konsensuskokous 01.02.2010. 19.2.2010 Sosiaali- ja terveyspalvelut 1 DEPRESSIO JA ITSETUHOISUUS - kansantauteja jo nuoruudessa Jouko Lönnqvist Konsensuskokous 01.02.2010 19.2.2010 Sosiaali- ja terveyspalvelut 1 Depressio ja itsetuhoisuus kansantauteja jo nuoruusiässä? Terveyskirjasto

Lisätiedot

Kaksoisdiagnoosin tutkiminen ja hoito hoitoketjun merkitys. Mauri Aalto Yl, dos Psykiatria, EPSHP

Kaksoisdiagnoosin tutkiminen ja hoito hoitoketjun merkitys. Mauri Aalto Yl, dos Psykiatria, EPSHP Kaksoisdiagnoosin tutkiminen ja hoito hoitoketjun merkitys Mauri Aalto Yl, dos Psykiatria, EPSHP Lähteet Mueser et al. 2003. Integrated treatment for dual disorders: a guide to effective practice. Guilford

Lisätiedot

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskyselyyn

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Mielenterveys ja työ missä mennään vuonna 2012? Teija Honkonen LT, psykiatrian dosentti, ylilääkäri Hallitusohjelma: Mielenterveyden ja työkyvyn edistäminen (1/2) Julkisen talouden

Lisätiedot

Eloisa mieli -gallup Suomalaisten mielipiteet ikäihmisten mielen hyvinvoinnista. Tutkimusraportti

Eloisa mieli -gallup Suomalaisten mielipiteet ikäihmisten mielen hyvinvoinnista. Tutkimusraportti Eloisa mieli -gallup Suomalaisten mielipiteet ikäihmisten mielen hyvinvoinnista Tutkimusraportti Tutkimuksen toteutus Tämän tutkimuksen tilaajina ovat Vanhustyön keskusliiton Eloisa ikä -ohjelmakoordinaatio

Lisätiedot

Traumat ja traumatisoituminen

Traumat ja traumatisoituminen Traumat ja traumatisoituminen Elina Ahvenus, psykiatrian erikoislääkäri Kidutettujen Kuntoutuskeskus Luennon runko Trauman käsitteestä Traumatisoitumiseen vaikuttavista tekijöistä Lapsuuden traumojen vaikutuksista

Lisätiedot

SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN MASENNUS 29.2.2012. Riitta Elomaa Kirsti Keskitalo

SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN MASENNUS 29.2.2012. Riitta Elomaa Kirsti Keskitalo SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN MASENNUS 29.2.2012 Riitta Elomaa Kirsti Keskitalo UUPUMUS /MASENNUS/AHDISTUS SYNNYTYKSEN JÄLKEEN n. 10% synnyttäjistä alkaa ensimmäisen vuoden kuluessa synnytyksestä tai ulottuu raskauden

Lisätiedot

Työn ja vapaa-ajan tasapaino. Carita Tuohimäki 16.-17.3.2015

Työn ja vapaa-ajan tasapaino. Carita Tuohimäki 16.-17.3.2015 Työn ja vapaa-ajan tasapaino Carita Tuohimäki 16.-17.3.2015 Määrittele tasapaino! Työn ja vapaa-ajan tasapainon saavuttamiseksi ei ole olemassa yksiselitteistä määritelmää, joka sopisi jokaisen tilanteeseen.

Lisätiedot

Dokumenttia hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Dokumenttia hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: FSD1293 KOKEMUKSET MASENNUKSEN HOIDOSTA JA TOIPUMISESTA 2002 FSD1293 DEPRESSION TREATMENT AND RECOVERY 2002 Tämä dokumentti on osa yllä mainittua Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa.

Lisätiedot

Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen auttamiseksi Katriina Bildjuschkin / Suvi Nipuli

Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen auttamiseksi Katriina Bildjuschkin / Suvi Nipuli Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen auttamiseksi 2017 Katriina Bildjuschkin / Suvi Nipuli 1 Taustaa Istanbulin sopimus Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan

Lisätiedot

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Esityksen teemat Mitä sairaus tarkoittaa lapselle ja nuorelle? Miten sairaus näkyy perheessä? Mitä ja

Lisätiedot

Vireyttä vihreästä ja ulkoilun hyödyt! Ikäinstituutin verkostopäivä Dos. Erja Rappe

Vireyttä vihreästä ja ulkoilun hyödyt! Ikäinstituutin verkostopäivä Dos. Erja Rappe Vireyttä vihreästä ja ulkoilun hyödyt! Ikäinstituutin verkostopäivä 8.12.2016 Dos. Erja Rappe Al Esityksen sisältö Luonto, hyvinvointi ja terveys Ulkoiluun vaikuttavia tekijöitä Ulkoilun hyödyt Luonto

Lisätiedot

Asiakkaan oma arvio kotihoidon tarpeesta. Palvelutarpeen arvion pohjalta on laadittu yksilöllinen hoito ja palvelusuunnitelma

Asiakkaan oma arvio kotihoidon tarpeesta. Palvelutarpeen arvion pohjalta on laadittu yksilöllinen hoito ja palvelusuunnitelma 1(5) FYYSINEN TOIMINTAKYKY Asiakkaalla on koettu kotihoidon tarve. Asiakas ei selviydy päivittäisistä toiminnoista itsenäisesti koska hänen toimintakykynsä on selkeästi alentunut. Palveluntarve MAPLe_5

Lisätiedot

Lataa Masennus - Marjo Romakkaniemi. Lataa

Lataa Masennus - Marjo Romakkaniemi. Lataa Lataa Masennus - Marjo Romakkaniemi Lataa Kirjailija: Marjo Romakkaniemi ISBN: 9789524844666 Sivumäärä: 264 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 11.08 Mb Marjo Romakkaniemi tarkastelee tutkimuksessaan masennusta

Lisätiedot

Nuoren itsetuhoisuus MLL koulutus. 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö

Nuoren itsetuhoisuus MLL koulutus. 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö Nuoren itsetuhoisuus MLL koulutus 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö Yleisyydestä WHO 2014: itsemurha on nuoruusikäisten kolmanneksi yleisin kuolinsyy (1. liikenneonnettomuudet, 2.

Lisätiedot

Kognitiivinen psykoterapia vanhuusiän depressioiden hoidossa

Kognitiivinen psykoterapia vanhuusiän depressioiden hoidossa Kognitiivinen psykoterapia vanhuusiän depressioiden hoidossa Marja Saarenheimo FT, psykologi, psykoterapeutti Vanhustyön keskusliitto/ Terapiahuone MielenTila Kognitiivinen psykoterapia (CBT) Aaron Beck

Lisätiedot

PSYKIATRIAN ESH JA TYÖKYVYN TUKEMINEN

PSYKIATRIAN ESH JA TYÖKYVYN TUKEMINEN PSYKIATRIAN ESH JA TYÖKYVYN TUKEMINEN Juhani Ojanen Erikoissairaanhoidon rooli Erikoissairaanhoidon rooli on sairauksia ja oireita korjaava ja hoitava toiminta. Lähde: Eläketurvakeskus 05/2011 Keskustelualoitteita

Lisätiedot

Parkinsonin tautiin liittyvä masennus yleistä

Parkinsonin tautiin liittyvä masennus yleistä Parkinsonin tautiin liittyvä masennus yleistä Parkinsonin tautiin sairastuneiden yleisin psyykkinen oire on masennus, joka voi liittyä sairauteen, elämäntilanteeseen, lääkitykseen tai lääkityksen sivuvaikutuksiin.

Lisätiedot

Näkymätön näkyväksi Itsetuhoaikeet - kuinka tunnistaa, kohdata ja auttaa?

Näkymätön näkyväksi Itsetuhoaikeet - kuinka tunnistaa, kohdata ja auttaa? Näkymätön näkyväksi Itsetuhoaikeet - kuinka tunnistaa, kohdata ja auttaa? Luento 23.04.2010 Itsemurhia ennaltaehkäisevä työ Marianne Takala, kehittämissuunnittelija 044 415 3882, marianne.takala@epshp.fi

Lisätiedot

Tupakointi, liiallinen alkoholinkäyttö, huumeet.

Tupakointi, liiallinen alkoholinkäyttö, huumeet. Yleinen luulo on, että syy erektiohäiriöön löytyisi korvien välistä. Tosiasiassa suurin osa erektiohäiriöistä liittyy sairauksiin tai lääkitykseen. Jatkuessaan erektiohäiriö voi toki vaikuttaa mielialaankin.

Lisätiedot