Itsetuhoisuuden vakavuuden arviointi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Itsetuhoisuuden vakavuuden arviointi"

Transkriptio

1 Itsetuhoisuuden vakavuuden arviointi Jyrki Tuulari psykologi Välittäjä 2013/Pohjanmaa-hanke Itsemurhayritys Itsemurhayritykseen päätyy jossakin elämänvaiheessa ainakin 3-5 % väestöstä Riski on suurimmillaan nuoruudessa ja nuorena aikuisena Vuosittain itsemurhaa yrittää 0,3-0,5 % aikuisväestöstä niin, että yritys johtaa hoitoon terveydenhuollossa Kun huomioidaan yritykset, jotka eivät johda hoitoon > yritysten kokonaismäärä vuodessa on noin 1 % väestöstä

2 Masentuneen henkilön itsemurhavaaran arviointi 1. Mielenterveyden tila ja mahdolliset häiriöt: Onko henkilöllä masentuneisuutta? Onko hänellä kliinisesti merkittävä masennustila, alkoholin tai muiden päihteiden väärinkäyttöä tai persoonallisuushäiriö? Onko hän psykoottinen? Onko hän hyvin ahdistunut? Käyttäytyykö hän impulsiivisesti? 2. Toivottomuuden ja itsetuhoisuuden vaikeusaste Onko henkilöllä toivottomuuden tunteita? Onko hänellä itsemurha-ajatuksia tai muita kuolemaan liittyviä ajatuksia? Onko hänellä itsemurhasuunnitelma tai onko hän tehnyt valmisteluja kuolemansa suhteen? 3. Aiemmat itsemurhayritykset: Onko henkilö yrittänyt itsemurhaa? Ovatko yritykset olleet somaattisilta seuraamuksiltaan vakavia tai sisältäneet selvän pyrkimyksen kuolla? 4. Mallikäyttäytyminen: Onko henkilöllä itsemurhamalleja omaisissaan tai lähipiirissään? 5. Menetelmien saatavuus: Onko henkilöllä käytettävissään itsemurhavälineitä (esimerkiksi ase tai lääkkeitä)? 6. Kriittiset ajankohtaiset elämäntapahtumat ja käytettävissä oleva sosiaalinen tuki: Onko henkilö kokenut hiljattain menetyksen tai nöyryytyksen? Onko hän vailla läheistensä tukea? Asuuko hän yksin? IM-riskin tunnistaminen ja vakavuus 1. Paljonko on aikaa? 2. Kuinka vakava tarkoitus? 3. Kuinka pitkälle suunniteltu? 4. Kuinka vaarallinen metodi?

3 Itsemurhayritys aiempi itsetuhoisuus on aina paras ennakoiva ja varoittava merkki myöhemmästä vakavammasta itsetuhoisuudesta, myös itsemurhasta Itsemurhayritys Itsemurhaa yrittäneistä enemmistö on kärsinyt masentuneisuudesta, joka useimmiten kytkeytyy myös muihin ongelmiin kuten persoonallisuuden piirreominaisuutena olevaan impulsiivisuuteen tai päihteiden käyttöön Valtaosa itsemurhayrityksistä tapahtuu niillä psyykenlääkkeillä, joita asianomainen henkilö on saanut omien ongelmiensa hoitoon Puolessa tapauksista myrkytyksessä on mukana ainakin jossain määrin alkoholia

4 Itsemurhaprosessi Itsemurhalle ei voida yleensä osoittaa yhtä ainoaa syytä; Itsemurhaprosessissa on aina kyse kasautuvista ja pitkäaikaisista elämänongelmista sekä riskitekijöiden ajassa etenevästä yhteisvaikutuksesta Itsemurhaprosessi muodostuu altistavista tekijöistä (kuten masennus) suojaavien tekijöiden riittämättömyydestä (esimerkiksi sosiaalisen tuen puute) laukaisevista tekijöistä (esimerkiksi ajankohtainen menetystilanne) vaarallisten itsemurhamenetelmien (kuten eräät masennuslääkkeet) saatavuudesta itsetuhokäyttäytymistä seuranneista tekijöistä (erityisesti yrityksen havaitseminen ajoissa, itsemurhayrityksen asianmukainen hoito ja yrittäneen henkilön toipumisen aktiivinen seuranta). Itsemurhayrityksen jälkeen Itsemurhayrityksen jälkeen jonkin itsemurhayrityksiin altistavan tai siltä suojaavan tekijän pitäisi muuttua henkilössä itsessään, hänen lähiympäristössään tai hoidossaan, jotta yritykset eivät uusiutuisi Jos potilaan tapa nähdä itsemurhayritys ongelmiensa ratkaisuna jää ennallaan, sosiaaliset ongelmat jatkuvat samanlaisina eikä mikään muutu hoidossa, on itsemurhayrityksellä suuri todennäköisyys toistua Itsemurhayritykset ilmaisevat yleensä neuvottomuutta, keinottomuutta ja toivottomuutta Yrityksiin liittyvä ambivalenssi elämästä luopumisen ja avun hakemisen välillä antaa hoidolliselle väliintulolle mahdollisuuden

5 Itsemurhaa yrittäneen tilan arviointi Mitkä ovat itsemurhayritystä selittävät todennäköiset syyt ja yrityksen tavoitteet? Miten vakava oli henkilön pyrkimys kuolla? Onko hän yrityksensä jälkeen edelleen itsemurhavaarassa ja aikooko hän uudistaa yrityksensä? Mitä välittömiä tai pitkäaikaisia ongelmia henkilöllä on, ja mikä niistä laukaisi itsemurhayrityksen? Minkälaisia mielenterveyden ongelmia henkilöllä on, ja mikä on niiden suhde itsemurhayritykseen? Minkälainen apu olisi nyt asianmukaista ja onko henkilö valmis vastaanottamaan apua? Suomessa yli puolella itsemurhan tehneistä on ollut hoitosuhde terveydenhuollossa Noin kolmannes oli ollut hoitokontaktissa vielä kuolemaansa edeltävän viikon aikana Kaikista itsemurhan tehneistä naisista neljä viidesosaa ja miehistä noin puolet on ollut psykiatrisessa hoidossa Viimeisistä kontakteista noin kolmannes tapahtui perusterveydenhuollossa, runsas kolmannes psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa ja runsas kymmenesosa muussa erikoissairaanhoidossa

6 Suurin osa vakavassa itsemurhavaarassa olevista masentuneista ihmisistä kertoo itsemurha-ajatuksistaan omaisilleen Itsemurhavaaran tunnistamista terveydenhuollossa ei voi kuitenkaan jättää potilaan oma-aloitteisuuden varaan, sillä vain viidesosassa itsemurhan tehneistä on tuonut itsemurha-ajatuksensa esiin viimeisessä hoitotapaamisessaan ennen itsemurhan toteutumista Itsemurha-ajatuksista onkin kysyttävä suoraan jokaisen masentuneen potilaan hoidossa Itsemurha-ajatuksia koskevat asialliset kysymykset eivät provosoi itsemurhaan - päinvastoin, potilaalle on useimmiten helpottavaa puhua itsemurha-ajatuksistaan Toimenpiteet Jos henkilö on vakavasti masentunut ja hän on välittömässä itsemurhavaarassa: häntä ei saa jättää yksin itsemurhavälineiden saatavuutta on rajoitettava ja hänet on lähetettävä psykiatriseen sairaalahoitoon Jos potilas ei suostu sairaalahoitoon: on arvioitava, onko perusteita tahdosta riippumattomalle hoidolle Jos henkilö on syvästi toivoton ja masentunut: hän saattaa olla mielisairauden veroisessa tilassa toivottomuutensa suhteen, jolloin hänen käsityksensä omasta selviytymisestään on epärealistinen hän on psykiatrisen sairaalahoidon tarpeessa Jos päihtynyt ja yhteistyökyvytön henkilö käyttäytyy impulsiivisesti ja vaarallisella tavalla joko itseään tai muita kohtaan, eikä hän ole psykoottinen, kuuluu hän välittömästi poliisin valvontaan

ITSETUHOISUUDEN TUNNISTAMINEN. Jyrki Tuulari, projektikoordinaattori, Pohjanmaa-hanke/Välittäjä 2009 Seinäjoki 5.5.2010

ITSETUHOISUUDEN TUNNISTAMINEN. Jyrki Tuulari, projektikoordinaattori, Pohjanmaa-hanke/Välittäjä 2009 Seinäjoki 5.5.2010 ITSETUHOISUUDEN TUNNISTAMINEN Jyrki Tuulari, projektikoordinaattori, Pohjanmaa-hanke/Välittäjä 2009 Seinäjoki 5.5.2010 ITSEMURHAKUOLLEISUUDEN KEHITYS SUOMESSA NUORTEN MIESTEN IM-KUOLLEISUUS 1922-2002 Itsetuhoajatukset

Lisätiedot

ELÄMÄÄ VUORISTORADALLA

ELÄMÄÄ VUORISTORADALLA ELÄMÄÄ VUORISTORADALLA Nuoren itsetuhoisuusomaisen kokemuksia Pirkko Haikola Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry Kokemusasiantuntijuus Omaisena vuodesta 1998. Kaksi lasta sairastunut psyykkisesti

Lisätiedot

Itsemurhat. Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 MIELENTERVEYDEN ENSIAPU

Itsemurhat. Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 MIELENTERVEYDEN ENSIAPU Itsemurhat Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa 25.09.07 Vaasan mielenterveystyön osaamiskeskus Vasa kompetenscentrum för mentalvård Vaasa Excellence Centre for Mental Health ITSETUHOINEN KÄYTTÄYTYMINEN JA ITSEMURHA

Lisätiedot

DEPRESSIO JA ITSETUHOISUUS - kansantauteja jo nuoruudessa Jouko Lönnqvist Konsensuskokous 01.02.2010. 19.2.2010 Sosiaali- ja terveyspalvelut 1

DEPRESSIO JA ITSETUHOISUUS - kansantauteja jo nuoruudessa Jouko Lönnqvist Konsensuskokous 01.02.2010. 19.2.2010 Sosiaali- ja terveyspalvelut 1 DEPRESSIO JA ITSETUHOISUUS - kansantauteja jo nuoruudessa Jouko Lönnqvist Konsensuskokous 01.02.2010 19.2.2010 Sosiaali- ja terveyspalvelut 1 Depressio ja itsetuhoisuus kansantauteja jo nuoruusiässä? Terveyskirjasto

Lisätiedot

Itsetuhoisen potilaan arviointi

Itsetuhoisen potilaan arviointi Itsetuhoisen potilaan arviointi Antti Alaräisänen LT, psykiatri, ylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri 15.11.2018 Johdanto Itsemurha on suuri inhimillinen katastrofi etenkin uhrin lähiomaisille Tuhlaa inhimillistä

Lisätiedot

ITSETUHOISUUS ILMIÖNÄ

ITSETUHOISUUS ILMIÖNÄ Välittäjä 2013:n Pohjanmaa-hanke päihde- ja mielenterveystyön kehittämistä vuosina 2005-2013 (-2020) Katso: www.pohjanmaahanke.fi 1 Itsetuhoisen kohtaamiseen jaettua osaamista ITSETUHOISUUS ILMIÖNÄ Itsemurhia

Lisätiedot

Itsemurhaa yrittäneen potilaan elinsiirtokelpoisuuden arviointi. Antero Leppävuori XV Suomen Transplantaatiopäivät 26.1.2012

Itsemurhaa yrittäneen potilaan elinsiirtokelpoisuuden arviointi. Antero Leppävuori XV Suomen Transplantaatiopäivät 26.1.2012 Itsemurhaa yrittäneen potilaan elinsiirtokelpoisuuden arviointi Antero Leppävuori XV Suomen Transplantaatiopäivät 26.1.2012 Itsetuhoisuus Henkeä uhkaavan riskin ottaminen Itsen vahingoittaminen Itsetuhokäyttäytyminen

Lisätiedot

Nuoren itsetuhoisuus MLL koulutus. 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö

Nuoren itsetuhoisuus MLL koulutus. 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö Nuoren itsetuhoisuus MLL koulutus 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö Yleisyydestä WHO 2014: itsemurha on nuoruusikäisten kolmanneksi yleisin kuolinsyy (1. liikenneonnettomuudet, 2.

Lisätiedot

MIELENTERVEYDEN ENSIAPU

MIELENTERVEYDEN ENSIAPU Jyrki Tuulari 25.9.2007 1 MITÄ MASENNUKSELLA TARKOITETAAN? Masennustila eli depressio on yleinen ja uusiutuva mielenterveyden häiriö, joka ei ole sama asia kuin arkipäiväinen surullisuus tai alakuloisuus.

Lisätiedot

Syömishäiriöiden hoitopolun haasteet. Jaana Ruuska, LT, osastonylilääkäri TAYS, nuorisopsyk. vastuualue

Syömishäiriöiden hoitopolun haasteet. Jaana Ruuska, LT, osastonylilääkäri TAYS, nuorisopsyk. vastuualue Syömishäiriöiden hoitopolun haasteet Jaana Ruuska, LT, osastonylilääkäri TAYS, nuorisopsyk. vastuualue 1 Alkavat yleensä nuoruusiässä Suurin osa sairastuu ennen 25v ikää Laihuushäiriö on kolmanneksi yleisin

Lisätiedot

Miten tunnistan itsemurhavaaran?

Miten tunnistan itsemurhavaaran? Miten tunnistan itsemurhavaaran? Päivystys 2016 17.11.2016 MESSU- JA KONGRESSIKESKUS JYVÄSKYLÄN PAVILJONKI Sari Lindeman, Psykiatrian professori, Itä-Suomen yliopisto Osastonylilääkäri, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

ITSEMURHIEN EHKÄISY KOULUTUS PERUSTERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE

ITSEMURHIEN EHKÄISY KOULUTUS PERUSTERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE ITSEMURHIEN EHKÄISY KOULUTUS PERUSTERVEYDENHUOLLON AMMATTILAISILLE 10.9.2018 Timo Partonen 1 Hanke Hanke on osa pääministeri Juha Sipilän hallituksen kärkihankkeen Edistetään terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Yleistä liikenteessä tapahtuvista itsemurhista

Yleistä liikenteessä tapahtuvista itsemurhista Yleistä liikenteessä tapahtuvista itsemurhista Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 1.6.2016 Kuopio Inkeri Parkkari Johtava asiantuntija, psykologi Uudenmaan liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan

Lisätiedot

Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen

Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen Päihderiippuvuuden synty Psyykkinen riippuvuus johtaa siihen ettei nuori koe tulevansa toimeen ilman ainetta. Sosiaalinen

Lisätiedot

Mielenterveyden häiriöt

Mielenterveyden häiriöt Masennus Mielenterveyden häiriöt Ahdistuneisuushäiriöt pakkoajatukset ja -toiminnot paniikkihäiriöt kammot sosiaalinen ahdistuneisuus trauman jälkeiset stressireaktiot Psykoosit varsinaiset mielisairaudet

Lisätiedot

NUORTEN DEPRESSIO Tunnistaminen ja arviointi

NUORTEN DEPRESSIO Tunnistaminen ja arviointi NUORTEN DEPRESSIO Tunnistaminen ja arviointi Mauri Marttunen professori HY, HYKS, psykiatrian klinikka tutkimusprofessori THL Masennukseen liittyvät ilmiöt nuoruudessa Muutos lapsuuteen verrattuna Masennusoireet

Lisätiedot

ASELAKI. ILMOITUSVELVOLLISUUS.

ASELAKI. ILMOITUSVELVOLLISUUS. ASELAKI. ILMOITUSVELVOLLISUUS. Esti Laaksonen Yleislääketieteen erikoislääkäri Päihdelääketieteen erityispätevyys Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Lääkärikeskus Mehiläinen Turku estlaa@utu.fi Sidonnaisuudet:

Lisätiedot

Näkymätön näkyväksi Itsetuhoaikeet - kuinka tunnistaa, kohdata ja auttaa?

Näkymätön näkyväksi Itsetuhoaikeet - kuinka tunnistaa, kohdata ja auttaa? Näkymätön näkyväksi Itsetuhoaikeet - kuinka tunnistaa, kohdata ja auttaa? Luento 23.04.2010 Itsemurhia ennaltaehkäisevä työ Marianne Takala, kehittämissuunnittelija 044 415 3882, marianne.takala@epshp.fi

Lisätiedot

Avainindikaattorit Mielenterveys Peruspalvelukeskus Aavan kunnat

Avainindikaattorit Mielenterveys Peruspalvelukeskus Aavan kunnat Avainindikaattorit Mielenterveys Peruspalvelukeskus Aavan kunnat Mielenterveyden häiriöihin sairaalahoitoa saaneet 0-17-vuotiaat / 1000 vastaavanikäistä Mielenterveyden häiriöihin sairaalahoitoa saaneet

Lisätiedot

Yksin asuvat toimeentulo, terveys ja hyvinvointi

Yksin asuvat toimeentulo, terveys ja hyvinvointi Yksin asuvat toimeentulo, terveys ja hyvinvointi Tuloksia tiivistetysti Anneli Miettinen, Väestöliitto (nyk. Kela) Toimeentulovaikeudet yleisempiä yksin asuvilla Yksin asuvilla toimeentulovaikeudet olivat

Lisätiedot

VIRTAHEPO OLOHUONEESSA VAI KISSA PÖYDÄLLÄ? Laura Mäkelä Ronja Kuitunen Sosionomi-opiskelijat Lahden ammattikorkeakoulu

VIRTAHEPO OLOHUONEESSA VAI KISSA PÖYDÄLLÄ? Laura Mäkelä Ronja Kuitunen Sosionomi-opiskelijat Lahden ammattikorkeakoulu VIRTAHEPO OLOHUONEESSA VAI KISSA PÖYDÄLLÄ? Laura Mäkelä Ronja Kuitunen Sosionomi-opiskelijat Lahden ammattikorkeakoulu NELJÄ TUULTA KESKUUDESSAMME Päihdeongelmat Noin 2800 ihmistä kuoli vuonna 2012 päihteiden

Lisätiedot

Huumeiden käytön lopettamiseen vaikuttaneet tekijät

Huumeiden käytön lopettamiseen vaikuttaneet tekijät Huumeiden käytön lopettamiseen vaikuttaneet tekijät Sanni Joutsenlahti 1 Päihdepäivät 13.5.2014 Huumeiden käytöstä on haittaa käyttäjälle itselleen mm. terveydellisten, taloudellisten ja sosiaalisten ongelmien

Lisätiedot

21.10.2015. Jyrki Tuulari, psykologi, kognitiivinen psykoterapeutti (VET) Lapua 20.10.2015

21.10.2015. Jyrki Tuulari, psykologi, kognitiivinen psykoterapeutti (VET) Lapua 20.10.2015 Jyrki Tuulari, psykologi, kognitiivinen psykoterapeutti (VET) Lapua 20.10.2015 Kansanterveydellinen ja -taloudellinen merkitys suuri: työkyvyttömyys eläköityminen itsemurhakuolleisuus (n. 20 x riski) Suomessa

Lisätiedot

Itsetuhoisuus ja itsemurhat

Itsetuhoisuus ja itsemurhat Itsetuhoisuus ja itsemurhat Hannu Naukkarinen, Psykiatrian professori VSHP/HY/VVS Mielenterveyden Ensiapu Vaasa opisto 21.2.2008 Itsemurhayritys ilmaisee Keinottomuutta Neuvottomuutta Avun tarvetta Itsetuhoisuus:

Lisätiedot

MIELENTERVEYDEN ENSIAPU

MIELENTERVEYDEN ENSIAPU Jyrki Tuulari MASENNUS Ensiapua annetaan ennen kuin lääketieteellistä apua on saatavilla 1 PÄÄMÄÄRÄT mitä masennus on, esim. suhteessa suruun miten masennus ilmenee masentuneen ensiapu 2 MASENNUKSEN VAIKEUSASTE

Lisätiedot

Nuori urheilija psykiatrin vastaanotolla. Urheilulääketiede 2015 Risto Heikkinen Diacor Itäkeskus

Nuori urheilija psykiatrin vastaanotolla. Urheilulääketiede 2015 Risto Heikkinen Diacor Itäkeskus Nuori urheilija psykiatrin vastaanotolla Urheilulääketiede 2015 Risto Heikkinen Diacor Itäkeskus yle.fi Psykiatria ja urheilu terve sielu terveessä ruumiissa mens sana in corpore sano TERVE MIELI TERVEESSÄ

Lisätiedot

MIELENTERVEYSTALON OMAISOSIO

MIELENTERVEYSTALON OMAISOSIO MIELENTERVEYSTALON OMAISOSIO Tietopaketti sairaalahoidossa olevien potilaiden omaisille Potilaan oikeudet Omaisen oikeudet Potilaan hoitoon liittyvä yhteistyö Valmistuu kevään 2015 aikana 13.11.2014 1

Lisätiedot

Itsetuhoisuuden arviointi ja itsetuhoisen nuoren kohtaaminen päivystystilanteessa

Itsetuhoisuuden arviointi ja itsetuhoisen nuoren kohtaaminen päivystystilanteessa Itsetuhoisuuden arviointi ja itsetuhoisen nuoren kohtaaminen päivystystilanteessa Mielenterveysseura 10.9.2018 Laura Suomalainen Ylilääkäri HYKS Psykiatria Nuorisopsykiatrian linja, Polikliiniset palvelut

Lisätiedot

Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot. Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria

Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot. Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria Esityksen keskiössä Voivat olla vakavia sairauksia. Kuolema, kehityksen pysähdys ja perheen ongelmat.

Lisätiedot

Psykoositietoisuustapahtuma

Psykoositietoisuustapahtuma Psykoositietoisuustapahtuma apulaisylilääkäri Pekka Salmela Tampereen Psykiatria- ja päihdekeskus 19.9.2017 Metso Psykoosit Psykooseilla eli mielisairauksilla tarkoitetaan mielenterveyshäiriöiden ryhmää,

Lisätiedot

Itsemurhien ehkäisy. Lyhytinterventio itsemurhaa yrittäneille LINITY-projekti 2013-2017. Suomen Mielenterveysseura SOS-kriisikeskus

Itsemurhien ehkäisy. Lyhytinterventio itsemurhaa yrittäneille LINITY-projekti 2013-2017. Suomen Mielenterveysseura SOS-kriisikeskus Itsemurhien ehkäisy Lyhytinterventio itsemurhaa yrittäneille LINITY-projekti 2013-2017 Suomen Mielenterveysseura SOS-kriisikeskus SUOMEN MIELENTERVEYSSEURA SMS on perustettu vuonna 1897 ja sen perustehtävä

Lisätiedot

Tietohallinto NETTITERAPIAT OH TERO LAIHO KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ EERO-MATTI KOIVISTO 9.10.2014 1

Tietohallinto NETTITERAPIAT OH TERO LAIHO KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ EERO-MATTI KOIVISTO 9.10.2014 1 Tietohallinto NETTITERAPIAT OH TERO LAIHO KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ EERO-MATTI KOIVISTO 9.10.2014 1 Tietohallinto Saatavuus merkittävä osa psyykkisesti oireilevista suomalaisista ei ilmeisesti hae tai ei eri

Lisätiedot

MIEHET JA OMAN KÄDEN OIKEUS? Miesten toivottomuus itsemurhaprosessissa

MIEHET JA OMAN KÄDEN OIKEUS? Miesten toivottomuus itsemurhaprosessissa Jenni Ruhanen Saana Vilko MIEHET JA OMAN KÄDEN OIKEUS? Miesten toivottomuus itsemurhaprosessissa Opinnäytetyö Hoitotyö Marraskuu 2014 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä 18.11.2014 Tekijä(t) Jenni Ruhanen

Lisätiedot

PÄIVÄ MIELEN HYVINVOINNILLE 23.3.2011

PÄIVÄ MIELEN HYVINVOINNILLE 23.3.2011 PÄIVÄ MIELEN HYVINVOINNILLE 23.3.2011 Lohjan sairaanhoitoalueella eri mielenterveyshäiriöiden esiintyvyys aikuisväestössä Depressiota potevia naisia 2.400 (8,2 %) Depressiota potevia miehiä 1.300 (4,5

Lisätiedot

Itsemurhasta on turvallista puhua

Itsemurhasta on turvallista puhua Itsemurhasta on turvallista puhua Vaikuttaako joku lähelläsi masentuneelta? Voisiko hän miettiä itsemurhaa? AINOA tapa tietää on kysyä asiasta suoraan. Usein ajatellaan: Ettei itsemurhia oikeasti tehdä.

Lisätiedot

Itsetuhoisten potilaiden arviointi ja

Itsetuhoisten potilaiden arviointi ja Kirsi Suominen ja Hanna Valtonen TEEMA: PÄIVYSTYSPSYKIATRIA, NÄIN TUTKIN Aikaisempi itsemurhayritys merkitsee liki 40-kertaista itsemurhariskiä. Itsemurhavaaraa arvioitaessa potilaalta on aina kysyttävä

Lisätiedot

G2P0 + C 2 H 5 OH =?! Antti Koivukangas LT, yleislääketieteen erikoislääkäri EPSHP/ Psykiatria Ei sidonnaisuuksia (KH) 20.11.

G2P0 + C 2 H 5 OH =?! Antti Koivukangas LT, yleislääketieteen erikoislääkäri EPSHP/ Psykiatria Ei sidonnaisuuksia (KH) 20.11. G2P0 + C 2 H 5 OH =?! Antti Koivukangas LT, yleislääketieteen erikoislääkäri EPSHP/ Psykiatria Ei sidonnaisuuksia (KH) 20.11.2008 Vaasa 1 Nuoret aikuiset ja päihteet päihteiden käyttö runsaimmillaan 20

Lisätiedot

Psykososiaaliset ja fyysiset poikkeamat kasvun haasteet

Psykososiaaliset ja fyysiset poikkeamat kasvun haasteet Psykososiaaliset ja fyysiset poikkeamat kasvun haasteet Snellman symposiumi 8.9.2011 Hanna Ebeling Lastenpsykiatrian professori, Oulun yliopisto Lastenpsykiatrian klinikka, OYS Lapsen kehitykselle erityisiä

Lisätiedot

Näkymätön näkyväksi. Alkoholi ja itsemurhat Luento 11.03.2010

Näkymätön näkyväksi. Alkoholi ja itsemurhat Luento 11.03.2010 Näkymätön näkyväksi Alkoholi ja itsemurhat Luento 11.03.2010 Itsemurhia ennaltaehkäisevä työ Marianne Takala, kehittämissuunnittelija 044 415 3882, marianne.takala@epshp.fi Pohjanmaa-hanke, Välittäjä 2009

Lisätiedot

Mielenterveyden ja päihteiden välinen yhteys

Mielenterveyden ja päihteiden välinen yhteys Mielenterveyden ja päihteiden välinen yhteys Vankien mielenterveys- ja päihdepalvelut seminaari 04.06.2019 Jouko Lönnqvist, LKT, psykiatrian professori (emeritus), HY Mielenterveys > < Päihteet Mielenterveyden

Lisätiedot

Nuori voi pahoin - arkea. terveydenhuollossa

Nuori voi pahoin - arkea. terveydenhuollossa Nuori voi pahoin - arkea Elina Hermanson terveydenhuollossa LT, lastent el, nuorisolääkäri Ylilääkäri / Hgin koulu ja opiskeluterveydenhuolto 25.9.13 25.9.2013 Kouluterveydenhuolto nykyään Ainon tarina

Lisätiedot

NUORTEN MIELIALAHÄIRIÖT JA AHDISTUNEISUUS

NUORTEN MIELIALAHÄIRIÖT JA AHDISTUNEISUUS NUORTEN MIELIALAHÄIRIÖT JA AHDISTUNEISUUS Lanu-koulutus 5.9., 11.9. ja 20.9.2018 Psykologi, psykoterapeutti Johanna Lukkarila Psykiatrinen sairaanhoitaja, pari- ja perheterapeutti Tarja Rossi Nuorisopsykiatrian

Lisätiedot

Terveyskeskus ja M1- lähettämiskäytäntö. 7.4.2016 Susanna Satuli-Autere, koulutusylilääkäri Hyvinkään terveyskeskus

Terveyskeskus ja M1- lähettämiskäytäntö. 7.4.2016 Susanna Satuli-Autere, koulutusylilääkäri Hyvinkään terveyskeskus Terveyskeskus ja M1- lähettämiskäytäntö 7.4.2016 Susanna Satuli-Autere, koulutusylilääkäri Hyvinkään terveyskeskus Tahdosta riippumatonta hoitoa määrittävät lait Mielenterveyslaki Päihdehuoltolaki Kehitysvammaisten

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön vahvistama lomake 1 (6) Sukunimi Aikaisemmat sukunimet

Sosiaali- ja terveysministeriön vahvistama lomake 1 (6) Sukunimi Aikaisemmat sukunimet Sosiaali- ja terveysministeriön vahvistama lomake 1 (6) TARKKAILULÄHETE Lomake M1 Tahdostaan riippumatta psykiatriseen sairaalahoitoon esitettävästä henkilöstä 1. Tutkitun henkilötiedot Sukunimi Aikaisemmat

Lisätiedot

KOKEMUKSIA NETTITERAPIOISTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI

KOKEMUKSIA NETTITERAPIOISTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI KOKEMUKSIA NETTITERAPIOISTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI MIELENTERVEYSTALO.FI Aikuisten mielenterveystalossa voit mm. AIKUISET lukea ajantasaista

Lisätiedot

Nuoruusikäisen mielentilatutkimus, milloin ja miten?

Nuoruusikäisen mielentilatutkimus, milloin ja miten? Nuoruusikäisen mielentilatutkimus, milloin ja miten? Riittakerttu Kaltiala-Heino Professori, vastuualuejohtaja TaY lääketieteen laitos TAYS nuorisopsykiatrian vastuualue Mielentilatutkimus Tuomioistuimen

Lisätiedot

Psykoosi 22.9.2015 JENNI AIRIKKA, TAMPEREEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUIDEN PSYKOOSIPÄIVÄN LUENTO

Psykoosi 22.9.2015 JENNI AIRIKKA, TAMPEREEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUIDEN PSYKOOSIPÄIVÄN LUENTO Psykoosi 22.9.2015 JENNI AIRIKKA, TAMPEREEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUIDEN PSYKOOSIPÄIVÄN LUENTO Mitä psykoosi tarkoittaa? Psykoosilla tarkoitetaan sellaista poikkeavaa mielentilaa, jossa ihminen

Lisätiedot

Kaksoisdiagnoosipotilaan arviointi ja hoidon porrastus

Kaksoisdiagnoosipotilaan arviointi ja hoidon porrastus Kaksoisdiagnoosipotilaan arviointi ja hoidon porrastus Olli Kampman,, LT, apulaisopettaja TaY,, lääl ääketieteen laitos EPSHP psykiatrian toiminta-alue alue Kaksoisdiagnoosi (dual diagnosis,, DD) Vakava

Lisätiedot

Kaksoisdiagnoosin tutkiminen ja hoito hoitoketjun merkitys. Mauri Aalto Yl, dos Psykiatria, EPSHP

Kaksoisdiagnoosin tutkiminen ja hoito hoitoketjun merkitys. Mauri Aalto Yl, dos Psykiatria, EPSHP Kaksoisdiagnoosin tutkiminen ja hoito hoitoketjun merkitys Mauri Aalto Yl, dos Psykiatria, EPSHP Lähteet Mueser et al. 2003. Integrated treatment for dual disorders: a guide to effective practice. Guilford

Lisätiedot

Mitä kaksoisdiagnoosilla tarkoitetaan? Miksi mielenterveyspotilaat käyttk muita useammin päihteitp

Mitä kaksoisdiagnoosilla tarkoitetaan? Miksi mielenterveyspotilaat käyttk muita useammin päihteitp Kaksoisdiagnoosipotilaan hoito tänäät ään Kaksoisdiagnoosi: Epidemiologiaa ja merkitys hoidon kannalta PEKKA HEINÄLÄ Päihdelääketieteen yhdistyksen vuosikokousseminaari 9.-10.2006 Aulanko Mitä kaksoisdiagnoosilla

Lisätiedot

Mitä tietoa Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus on antanut mielen sairaudesta ja mielenterveydestä?

Mitä tietoa Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus on antanut mielen sairaudesta ja mielenterveydestä? Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento 12.11.2016, Oulu Mitä tietoa Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus on antanut mielen sairaudesta ja mielenterveydestä? Professori Jouko Miettunen Elinikäisen

Lisätiedot

SÄHKÖISET MIELENTERVEYSPALVELUT TERVEYDENHOIDOSSA HELSINKI 2.2.2016 MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.

SÄHKÖISET MIELENTERVEYSPALVELUT TERVEYDENHOIDOSSA HELSINKI 2.2.2016 MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT. SÄHKÖISET MIELENTERVEYSPALVELUT TERVEYDENHOIDOSSA HELSINKI 2.2.2016 MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI LUENNOITSIJA JA INTRESSIT Jan-Henry Stenberg FT., PsL, erikoispsykologi,

Lisätiedot

KYSELY: Lasten ja nuorten kriisiavun saatavuus 11/2016

KYSELY: Lasten ja nuorten kriisiavun saatavuus 11/2016 KYSELY: Lasten ja nuorten kriisiavun saatavuus 11/2016 KYSELY: Lasten ja nuorten kriisiavun saatavuus Tausta Perheen kriisitilanteessa - esimerkiksi avioerossa, perheenjäsenen kuollessa tai joutuessa onnettomuuteen

Lisätiedot

Kaksi polkua, kaksi hoitoa? Antero Lassila LT, hankejohtaja Pohjanmaa-hanke Olli Kampman LT, apulaisopettaja TaY ja EPSHP Seinäjoki 3.10.

Kaksi polkua, kaksi hoitoa? Antero Lassila LT, hankejohtaja Pohjanmaa-hanke Olli Kampman LT, apulaisopettaja TaY ja EPSHP Seinäjoki 3.10. Kaksi polkua, kaksi hoitoa? Antero Lassila LT, hankejohtaja Pohjanmaa-hanke Olli Kampman LT, apulaisopettaja TaY ja EPSHP Seinäjoki 3.10.2007 Pohjanmaa-hanke hanke Pohjanmaa-hanke kuuluu laajojen, kansanterveydellisesti

Lisätiedot

Mielenterveysbarometri 2015

Mielenterveysbarometri 2015 Sakari Nurmela TNS Gallup Oy Tutkimuksen tavoitteena: selvittää mielenterveyskuntoutujien arkipäivään liittyviä asioita ja ongelmia, tutkia suomalaisten käsityksiä mielenterveysongelmista ja mielenterveyskuntoutujista,

Lisätiedot

Aseluvan hakijan arviointi poliisin näkökulmasta

Aseluvan hakijan arviointi poliisin näkökulmasta Aseluvan hakijan arviointi poliisin näkökulmasta Päihdelääketieteen päivät 2013 Mika Lehtonen projektipäällikkö, SM, poliisiosasto 12.3.2013 Ampuma-aseet Suomessa noin 1,6 miljoonaa ampuma-asetta noin

Lisätiedot

Psykiatrinen hoito Muurolan sairaalakiinteistö

Psykiatrinen hoito Muurolan sairaalakiinteistö Psykiatrinen hoito Muurolan sairaalakiinteistö Solja Niemelä Psykiatrian professori (ma.), ylilääkäri Sanna Blanco-Sequeiros, tulosaluejohtaja Esityksen sisältö Solja: Psykiatristen häiriöiden aiheuttama

Lisätiedot

Kouluterveydenhuolto pulmien. selvittäjänä

Kouluterveydenhuolto pulmien. selvittäjänä Kouluterveydenhuolto pulmien Elina Hermanson selvittäjänä LT, lastent el, nuorisolääkäri Ylilääkäri / Hgin koulu ja opiskeluterveydenhuolto 25.10.13 25.9.2013 Kouluterveydenhuolto nykyään Ainon tarina

Lisätiedot

LAPSIASIAVALTUUTETTU. Tuula Uusitalo. Nuorten itsemurhat Suomessa

LAPSIASIAVALTUUTETTU. Tuula Uusitalo. Nuorten itsemurhat Suomessa LAPSIASIAVALTUUTETTU Tuula Uusitalo Nuorten itsemurhat Suomessa Tuula Uusitalo: Julkaisu on luettavissa osoitteessa www.lapsiasia.fi Julkaisija Sosiaali- ja terveysministeriö Lapsiasiavaltuutetun toimisto

Lisätiedot

Nuoren itsetuhoisuuden arviointi vastaanottotilanteessa. Laura Suomalainen LT, Nuorisopsykiatrian erikoislääkäri HYKS Nuorisopsykiatria

Nuoren itsetuhoisuuden arviointi vastaanottotilanteessa. Laura Suomalainen LT, Nuorisopsykiatrian erikoislääkäri HYKS Nuorisopsykiatria Nuoren itsetuhoisuuden arviointi vastaanottotilanteessa Laura Suomalainen LT, Nuorisopsykiatrian erikoislääkäri HYKS Nuorisopsykiatria Nuorten itsetuhoisuus itsemurha-ajatusten vuosiprevalenssi n 20 %

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISEN MIELENTERVEYSHÄIRIÖT JA KÄYTTÄYTYMINEN. Anneli Tynjälä Johtava psykologi, psykoterapeutti VET PKSSK

KEHITYSVAMMAISEN MIELENTERVEYSHÄIRIÖT JA KÄYTTÄYTYMINEN. Anneli Tynjälä Johtava psykologi, psykoterapeutti VET PKSSK KEHITYSVAMMAISEN MIELENTERVEYSHÄIRIÖT JA KÄYTTÄYTYMINEN Anneli Tynjälä Johtava psykologi, psykoterapeutti VET PKSSK 1 HAASTAVASTA KÄYTTÄYTYMISESTÄ ja MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖISTÄ KEHITYSVAMMAISILLA Kehitysvammaisista

Lisätiedot

Psykiatrinen hoitotahto

Psykiatrinen hoitotahto Psykiatrinen hoitotahto Osastoryhmän päällikkö, TtT Päivi oininen HU, Hyvinkään sairaanhoitoalue, psykiatria Taustaa Väitöstutkimus Pakko, potilaan kokema hoito ja elämän laatu potilaan osallisuutta tulee

Lisätiedot

Mitä ajattelit tässä kohtaa? Haluaisitko kertoa omin sanoin, millä perusteella laitoit ruksin juuri tuohon?

Mitä ajattelit tässä kohtaa? Haluaisitko kertoa omin sanoin, millä perusteella laitoit ruksin juuri tuohon? ELÄMÄN JANAT Tehtävän tarkoituksena on tunnistaa nuoren elämästä riskitekijöitä, jotka voivat altistaa lyhyellä tai pitkällä aikavälillä itsetuhoiselle käyttäytymiselle. Samalla sen avulla voidaan kartoittaa

Lisätiedot

Itsemurhien ehkäisy vuonna 1987 ja 2017

Itsemurhien ehkäisy vuonna 1987 ja 2017 Itsemurhien ehkäisy vuonna 1987 ja 2017 Eduskunnan Pikkuparlamentti 22.10.2017 Jouko Lönnqvist Emeritusprofessori HY ja THL 23.10.2017 Jouko Lönnqvist 1 Miksi pankkiirit tekevät itsemurhia? 23.10.2017

Lisätiedot

Persoonallisuushäiriöt. Jyrki Nikanne Psykologi 21.9.2011

Persoonallisuushäiriöt. Jyrki Nikanne Psykologi 21.9.2011 Persoonallisuushäiriöt Jyrki Nikanne Psykologi 21.9.2011 Mitä tarkoittaa persoonallisuus? Persoonallisuushäiriödiagnoosi Millä mielellä otan tiedon vastaan? Millä mielellä lähden tarjottuun hoitoon? Määritelmä

Lisätiedot

ITSEMURHIEN EHKÄISY JA KIIREELLISEN HOIDON TARPEEN ARVIOINTI RIKOSSEURAAMUSALALLA

ITSEMURHIEN EHKÄISY JA KIIREELLISEN HOIDON TARPEEN ARVIOINTI RIKOSSEURAAMUSALALLA ITSEMURHIEN EHKÄISY JA KIIREELLISEN HOIDON TARPEEN ARVIOINTI RIKOSSEURAAMUSALALLA RIKOSSEURAAMUSLAITOS 2014 JOHDANTO Vuosittain Suomen vankiloissa tehdään keskimäärin kolme itsemurhaa, kun aiemmin itsemurhia

Lisätiedot

RBDI Suomen oloihin kehitetty lyhyt masennusoireilun kysely

RBDI Suomen oloihin kehitetty lyhyt masennusoireilun kysely Vastauspäivämäärä Potilaan nimi Henkilötunnus Tiedustelemme tällä lomakkeella mielialan erilaisia piirteitä. Vastatkaa kuhunkin kysymykseen sillä tavalla millaiseksi tunnette itsenne tällä hetkellä. Rastittakaa

Lisätiedot

Tunnistetun masennuksen aktiivinen hoito perusterveydenhuollossa. Psyk el, LT Maria Vuorilehto Sateenvarjo-hanke, Vantaan terveyskeskus

Tunnistetun masennuksen aktiivinen hoito perusterveydenhuollossa. Psyk el, LT Maria Vuorilehto Sateenvarjo-hanke, Vantaan terveyskeskus Tunnistetun masennuksen aktiivinen hoito perusterveydenhuollossa Psyk el, LT Maria Vuorilehto Sateenvarjo-hanke, Vantaan terveyskeskus DIAGNOOSI PERUSTERVEYDENHUOLLOSSA Seulonta- ja arviointiasteikot ovat

Lisätiedot

Mielenterveyden ensiapu. Päihteet ja päihderiippuvuudet. Lasse Rantala 25.9.2007

Mielenterveyden ensiapu. Päihteet ja päihderiippuvuudet. Lasse Rantala 25.9.2007 Mielenterveyden ensiapu Päihteet ja päihderiippuvuudet Lasse Rantala 25.9.2007 Päihteet ja päihderiippuvuudet laiton huumekauppa n. 1 000 miljardia arvo suurempi kuin öljykaupan, mutta pienempi kuin asekaupan

Lisätiedot

Ehkäisevän mielenterveystyön vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus

Ehkäisevän mielenterveystyön vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus Ehkäisevän mielenterveystyön vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus 8.5.2012 Tampere Kristian Wahlbeck kehitysjohtaja kristian.wahlbeck@mielenterveysseura.fi Uuden paradigman nousu Vaikuttava edistävä ja

Lisätiedot

LIITE 4 TOIMINTAOHJEITA KOULUN KRIISITILANTEISSA

LIITE 4 TOIMINTAOHJEITA KOULUN KRIISITILANTEISSA LIITE 4 TOIMINTAOHJEITA KOULUN KRIISITILANTEISSA TÄRKEÄT NUMEROT Koulun osoite: MUISTA RAUHALLISUUS! YLEINEN HÄTÄNUMERO 112 Poliisi 112 Palo- ja pelastusasiat 112 Kangasalan terveyskeskus 03-5655 400 Pälkäneen

Lisätiedot

Psykiatriset sairaudet ja ajokyky: yleiskatsaus. Jyrki Korkeila Psykiatrian professori, TY Ylilääkäri Harjavallan sairaala

Psykiatriset sairaudet ja ajokyky: yleiskatsaus. Jyrki Korkeila Psykiatrian professori, TY Ylilääkäri Harjavallan sairaala Psykiatriset sairaudet ja ajokyky: yleiskatsaus Jyrki Korkeila Psykiatrian professori, TY Ylilääkäri Harjavallan sairaala Korkeila 1 Itsemurhariski: Trafi Psykiatriseen tai muuhun sairauteen liittyvä itsemurhavaara

Lisätiedot

Väkivaltaan puuttuminen naisten parissa tehtävässä päihdetyössä

Väkivaltaan puuttuminen naisten parissa tehtävässä päihdetyössä Väkivaltaan puuttuminen naisten parissa tehtävässä päihdetyössä 11.9.2013 Lolan Lindroos Kouluttaja Uudenmaan palvelualue Helsingin palveluyksikkö 1 Puuttuminen väkivaltaan on välittämistä! Epäily ja tunnistaminen

Lisätiedot

Traumat ja traumatisoituminen

Traumat ja traumatisoituminen Traumat ja traumatisoituminen Elina Ahvenus, psykiatrian erikoislääkäri Kidutettujen Kuntoutuskeskus Luennon runko Trauman käsitteestä Traumatisoitumiseen vaikuttavista tekijöistä Lapsuuden traumojen vaikutuksista

Lisätiedot

Lataa Nuorten mielenterveyshäiriöt. Lataa

Lataa Nuorten mielenterveyshäiriöt. Lataa Lataa Nuorten mielenterveyshäiriöt Lataa ISBN: 9789522456465 Sivumäärä: 142 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 12.03 Mb Tämä opas tarjoaa nuorten parissa työskenteleville aikuisille tietoa yleisimmistä nuorten

Lisätiedot

ITSEMURHARISKIN ARVIOINTI. Tero Taiminen YL, psykiatrian dosentti Neurosykiatrian vastuualuejohtaja

ITSEMURHARISKIN ARVIOINTI. Tero Taiminen YL, psykiatrian dosentti Neurosykiatrian vastuualuejohtaja ITSEMURHARISKIN ARVIOINTI Tero Taiminen YL, psykiatrian dosentti Neurosykiatrian vastuualuejohtaja TAHALLINEN ITSEN VAHIN- GOITTAMINEN ITSEMURHA PARASUISIDI ITSEMUTILOIN- TI LIEVÄ VAIKEA STEREOTYYP- PINEN

Lisätiedot

Itsetuhoisuuden kohtaaminen ja itsemurhan tehneiden läheisten tuki kriisikeskuksessa

Itsetuhoisuuden kohtaaminen ja itsemurhan tehneiden läheisten tuki kriisikeskuksessa Itsetuhoisuuden kohtaaminen ja itsemurhan tehneiden läheisten tuki kriisikeskuksessa Päihde- ja mielenterveyspäivät Tamperetalo 12.10.2011 Vt. Toiminnanjohtaja Karolina Bechinsky Sivu 1 Organisaatio Kattojärjestönä

Lisätiedot

Lataa Sittenkin elämä voittaa - Seppo Laakso. Lataa

Lataa Sittenkin elämä voittaa - Seppo Laakso. Lataa Lataa Sittenkin elämä voittaa - Seppo Laakso Lataa Kirjailija: Seppo Laakso ISBN: 9789525291902 Sivumäärä: 104 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 15.04 Mb Joka vuosi itsemurhaa yrittää 2000-2400 suomalaista.

Lisätiedot

Ensitiedon merkitys psyykkisissä sairauksissa. Juha Katajamäki Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Ylilääkäri, psykiatrian toimialue, kuntoutus

Ensitiedon merkitys psyykkisissä sairauksissa. Juha Katajamäki Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Ylilääkäri, psykiatrian toimialue, kuntoutus Ensitiedon merkitys psyykkisissä sairauksissa Juha Katajamäki Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Ylilääkäri, psykiatrian toimialue, kuntoutus Aluksi Mielenterveyden ongelmat ovat hyvin tavallisia. Ne vaikeuttavat

Lisätiedot

GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA GERO-NEURO-PÄIHDEPSYKIATRIAN LINJAJOHTAJA 30.10.2015 1

GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA GERO-NEURO-PÄIHDEPSYKIATRIAN LINJAJOHTAJA 30.10.2015 1 GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA GERO-NEURO-PÄIHDEPSYKIATRIAN LINJAJOHTAJA 30.10.2015 1 NEUROPSYKIATRIAN OSASTO 21 MUUTTO PSYKIATRIAKESKUKSEEN MARRASKUUSSA 2016 Neuropsykiatrisia potilasryhmiä:

Lisätiedot

PSYKIATRIAN ESH JA TYÖKYVYN TUKEMINEN

PSYKIATRIAN ESH JA TYÖKYVYN TUKEMINEN PSYKIATRIAN ESH JA TYÖKYVYN TUKEMINEN Juhani Ojanen Erikoissairaanhoidon rooli Erikoissairaanhoidon rooli on sairauksia ja oireita korjaava ja hoitava toiminta. Lähde: Eläketurvakeskus 05/2011 Keskustelualoitteita

Lisätiedot

Taustaa VANHEMPAINILTARUNKO

Taustaa VANHEMPAINILTARUNKO VANHEMPAINILTA Valintojen stoori -menetelmän läpi käyneiden oppilaiden huoltajille järjestetään Valintojen stoori - viikon aikana vanhempainilta, jossa heillä on mahdollisuus tutustua Valintojen stooriin

Lisätiedot

Mielenterveyden häiriöt ja päihdehäiriöt lentokelpoisuusarvioissa

Mielenterveyden häiriöt ja päihdehäiriöt lentokelpoisuusarvioissa Mielenterveyden häiriöt ja päihdehäiriöt lentokelpoisuusarvioissa Would you fly with this pilot? Markus Henriksson Dosentti, psykiatrian erikoislääkäri SOTLK/AMC (sivutoimi) Mielenterveyden ja sen häiriöiden

Lisätiedot

Maahanmuuttajien Mielenterveystyö HUS Psykiatriassa. Ayl Teemu Kärnä Sh Nina Marttinen

Maahanmuuttajien Mielenterveystyö HUS Psykiatriassa. Ayl Teemu Kärnä Sh Nina Marttinen Maahanmuuttajien Mielenterveystyö HUS Psykiatriassa Ayl Teemu Kärnä Sh Nina Marttinen Maahanmuuttajat Heterogeeninen ryhmä ulkomailla syntyneitä Suomessa oleskelevia ihmisiä: Suomessa työskentelevät tai

Lisätiedot

Jaettua osaamista ja välineitä itsetuhoisen asiakkaan kohtaamiseen

Jaettua osaamista ja välineitä itsetuhoisen asiakkaan kohtaamiseen Jaettua osaamista ja välineitä itsetuhoisen asiakkaan kohtaamiseen "Tietoa ja tilastoja" 5.5. ja 18.5.2010 Itsemurhia ennaltaehkäisevä työ Marianne Takala, kehittämissuunnittelija 044 415 3882, marianne.takala@epshp.fi

Lisätiedot

Ikäihmisten itsemurhat. Seinäjoki 17.5.2011 FT Britta Sohlman THL / ikäihmisten palvelut

Ikäihmisten itsemurhat. Seinäjoki 17.5.2011 FT Britta Sohlman THL / ikäihmisten palvelut Ikäihmisten itsemurhat Seinäjoki 17.5.2011 FT Britta Sohlman THL / ikäihmisten palvelut Esityksen sisällöstä Historiasta Esiintyvyydestä Riskitekijöistä Suojaavista tekijöistä Pohdittavaa Ehkäisystä 17.5.2011

Lisätiedot

A. YLEISINDIKAATTORIT

A. YLEISINDIKAATTORIT A. YLEISINDIKAATTORIT Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 12,2 12,9 18,9 20,6 21,4 22,2 20,1 20,6 21,6 Väestö 31.12. 3496 3356 3170 183748 182514 180207 5351427 5451270 5503297 75 vuotta täyttäneet,

Lisätiedot

A. YLEISINDIKAATTORIT

A. YLEISINDIKAATTORIT A. YLEISINDIKAATTORIT Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 16,7 16,3 17,6 20,6 21,4 22,2 20,1 20,6 21,6 Väestö 31.12. 4807 4482 4200 183748 182514 180207 5351427 5451270 5503297 75 vuotta täyttäneet,

Lisätiedot

Lasten ja nuorten terveys ja hyvinvointi palvelujärjestelmän näkökulmasta. Risto Heikkinen HYKS Nuorisopsykiatria

Lasten ja nuorten terveys ja hyvinvointi palvelujärjestelmän näkökulmasta. Risto Heikkinen HYKS Nuorisopsykiatria Lasten ja nuorten terveys ja hyvinvointi palvelujärjestelmän näkökulmasta Risto Heikkinen HYKS Nuorisopsykiatria 27.2.2015 2500 2000 1500 1000 500 0 Nuorisopsykiatrian lähetteet 2009-2014 2009 2010 2011

Lisätiedot

AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu

AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu AVH-potilaan masennuksen kulku akuuttivaiheen jälkeen ja omaisen masennusoireilu AVH-päivät 13.10.2010 Helsinki Anu Berg, PsT anu.berg@eksote.fi Masennus on yleistä aivoverenkiertohäiriöiden jälkeen noin

Lisätiedot

GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA CAMILLA EKEGREN 30.4.2015 1

GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA CAMILLA EKEGREN 30.4.2015 1 GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA CAMILLA EKEGREN 30.4.2015 1 GERO-NEURO-PÄIHDEPSYKIATRIAN LINJA VASTAA Tertiäärisestä päihdepsykiatriasta mm kaksoisdiagnoosipotilaiden ja opioidikorvaushoitojen

Lisätiedot

Ajoterveys tilastojen valossa. PAMK seminaari Kalle Parkkari

Ajoterveys tilastojen valossa. PAMK seminaari Kalle Parkkari Ajoterveys tilastojen valossa PAMK seminaari 27.10.2016 Kalle Parkkari Säädöksiä (Trafin ajoterveysohjeesta) Tieliikenteen ajoterveyteen liittyvää sääntelyä on useissa eri kohdissa: - EU-direktiivissä

Lisätiedot

Alkoholiohjelma ja mini-interventio

Alkoholiohjelma ja mini-interventio Alkoholiohjelma ja mini-interventio PUHU JA PUUTU Mini-interventio alkoholin riskikäytön ennaltaehkäisyssä Oulu 21.10.2011 24.10.2011 1 Alkoholiohjelman tavoitteet Alkoholin aiheuttamia haittoja lasten

Lisätiedot

Mielenterveystyö osana Vantaan kaupungin terveydenhuoltoa

Mielenterveystyö osana Vantaan kaupungin terveydenhuoltoa Mielenterveystyö osana Vantaan kaupungin terveydenhuoltoa Timo Aronkytö Terveyspalvelujen johtaja 1 Mielenterveystyö osana Vantaan kaupungin terveydenhuoltoa Mikä Vantaata vaivaa? Vantaalaisen hyvä mieli

Lisätiedot

Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta

Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta PÄIHDELÄÄKETIETEEN PÄIVÄT 8.3.2019 SH KATJA ORANEN HELSINGIN SAIRAALA / SUURSUON SAIRAALA, AKUUTTI PÄIHDEKUNTOUTUSOSASTO 12 Suursuon sairaala os. 12 Akuutti päihdekuntoutusosasto

Lisätiedot

IKÄÄNTYVIEN PALVELUISSA

IKÄÄNTYVIEN PALVELUISSA SOSIAALITYÖN TARVE IKÄÄNTYVIEN PALVELUISSA Kysely vanhuspalvelujen työntekijöille Posiolla Hanketyöntekijä Liisa Kalliainen Kyselyn taustaa 3 kk:n työskentelyjakso / PaKaste 2 Aiheena ikäihmisten palveluiden

Lisätiedot

NUORTEN MASENNUS. Tietoa nuorille ja heidän perheilleen

NUORTEN MASENNUS. Tietoa nuorille ja heidän perheilleen NUORTEN MASENNUS Tietoa nuorille ja heidän perheilleen 1 LL Linnea Haarasilta Dos Mauri Marttunen Kansanterveyslaitos, Mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto 2000 Kuvat: Jonna Vuokola 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Kvantitatiivinen arviointi Pohjanmaahankkeessa

Kvantitatiivinen arviointi Pohjanmaahankkeessa Tiedosta hyvinvointia 1 Kvantitatiivinen arviointi Pohjanmaahankkeessa Kristian Wahlbeck 23.03.2006 Stakes mielenterveysryhmä ja Helsingin yliopisto Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

NUORTEN MIELENTERVEYDEN HAASTEET

NUORTEN MIELENTERVEYDEN HAASTEET NUORTEN MIELENTERVEYDEN HAASTEET Paimio 2.11.2015 Simo Inkeroinen Psykiatrinen sairaanhoitaja Vistan koulu KUKA SIMO? Psykiatrinen sairaanhoitaja Vistan koululla 1.8.2015 alkaen Luokat 1-9 Toimenkuva Lasten

Lisätiedot

Mallihoitosuunnitelman kehittäminen itsetuhoisen potilaan hoitotyössä

Mallihoitosuunnitelman kehittäminen itsetuhoisen potilaan hoitotyössä Minna Vairama & Tommi Mäkelä Mallihoitosuunnitelman kehittäminen itsetuhoisen potilaan hoitotyössä Systemaattinen kirjallisuuskatsaus Opinnäytetyö Hoitotyön koulutusohjelma, sairaanhoitaja (amk) Joulukuu

Lisätiedot