SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI 30.6.2016
Talousarvion seurantaraportti 30.6.2016 Tuloslaskelma: Tasaisen kertymän mukaan toimintatuotot ja toimintakulut saisivat olla kesäkuun lopussa 50 % vuoden 2016 talousarviosta. Toimintatuotot ovat 1 569 713 euroa eli 53,9 % ja toimintakulut -18 439 341 euroa, 49,5 %. Toimintakate on kesäkuun lopussa 49,1 % vuoden 2016 talousarviosta. Kuluissa tulee huomioida, että lomapalkat kirjataan heinäkuulle. Alustavan tilinpäätösennusteen mukaan vuosikate 1 344 510 euroa riittää poistojen 1 095 636 euroa kattamiseen. Tilikauden ylijäämä on alustavan ennusteen mukaan 210 541 euroa. Ennusteessa on huomioitu tuottoihin Paloaseman myyntivoitto 19 582 euroa rakennuksen osalta ja kuluihin VOK:n vuoden 2015 kirjaamaton myyntitappio 31 956 euroa tontin osalta. Satunnaisissa kuluissa on arvioituna Paavolatalon mahdollinen pienempi arvo taseessa verrattuna kaupan myötä tulleisiin lainoihin ja rakennuksen arvoon. Ennusteen mukaan toimintatuotot olisivat talousarvion mukaiset. Toimintakulut alittuisivat noin 300 000 euroa, johtuen erikoissairaanhoidon ennakoitua pienemmästä toteumasta. Verotulojen ennustaminen tässä vaiheessa on haastavaa ja ennusteeseen on pienennetty arviota 368 000 euroa. Päävastuualueet: Tasaisen kertymän mukaan toimintatuotot ja toimintakulut saisivat olla kesäkuun lopussa 50 % vuoden 2016 talousarviosta. Kunnanhallituksen päävastuualueen toimintatuotot ovat 49,5 %, toimintakulut 48,8 % ja toimintakate 48,8 %. Sivistyslautakunnan toimintatuotot ovat 63,0 %, toimintakulut 50,1 % ja toimintakate 49,2 %. Teknisen lautakunnan toimintatuotot ovat 51,0 %, toimintakulut 51,9 % ja toimintakate 57,6 %.
Kumulatiivinen toteuma 50,00 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma 30.6.2016 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 047 172 584 412 55,8 1 168 823 Maksutuotot 447 407 210 857 47,1 421 714 Tuet ja avustukset 508 750 333 491 65,6 518 894 Muut toimintatuotot 909 412 440 953 48,5 862 324 TOIMINTATUOTOT 2 912 741 1 569 713 53,9 2 971 755 TOIMINTAKULUT Palkat ja palkkiot -8 791 477-4 202 651 47,8-8 723 550 Eläkekulut -2 280 607-1 137 326 49,9-2 330 183 Muut henkilösivukulut -442 899-278 949 63,0-579 022 Palvelujen ostot -22 409 937-10 927 524 48,8-21 855 048 esh ppshp -5 357 799-2 361 591 44,1-4 723 182 esh ras -1 252 178-696 078 55,6-1 392 156 Aineet,tarvikkeet, tavarat -1 960 388-989 171 50,5-1 978 342 Avustukset -944 755-525 260 55,6-1 044 227 Muut toimintakulut -448 814-378 460 84,3-491 941 TOIMINTAKULUT -37 278 877-18 439 341 49,5-37 002 313 TOIMINTAKATE -34 366 136-16 869 629 49,1-34 030 558 Verotulot Kunnan tulovero 15 368 000 8 588 368 55,9 15 000 000 Kiinteistövero 1 149 000 19 624 1,7 1 150 000 Yhteisövero 572 000 401 652 70,2 670 000 Verotulot 17 089 000 9 009 644 52,7 16 820 000 Valtionosuudet 18 533 000 9 322 632 50,3 18 643 634 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot 80 000 7 746 9,7 15 492 Muut rahoitustuotot 150 000 34 912 23,3 69 824 Korkokulut -165 000-92 694 56,2-165 000 Muut rahoituskulut -15 000-4 441 29,6-8 882 Rahoitustuotot ja -kulut 50 000-54 477-109,0-88 566 VUOSIKATE 1 305 864 1 408 171 107,8 1 344 510 Poistot ja arvonalentumiset Suunn.mukaiset poistot -1 095 636-412 440 37,6-1 095 636 Arvonalentumiset Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut 0-70 000 TILIKAUDEN TULOS 210 228 995 731 178 874 Rahastojen vähennys (+) 0 Poistoeron vähennys (+) 31 667 15 834 31 667 Poistoeron lisäys 0 TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ 241 895 1 011 564 418,2 210 541
Kunnanhallitus Kumulatiivinen % 50,00 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma 30.6.2016 Tot-% Ulkoinen + sisäinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 2 517 757 1 269 990 50,4 Maksutuotot 0 0 Tuet ja avustukset 239 740 94 293 39,3 Muut toimintatuotot 10 630 4 915 46,2 TOIMINTATUOTOT 2 768 127 1 369 198 49,5 TOIMINTAKULUT Palkat ja palkkiot -1 783 164-797 426 44,7 Eläkekulut -858 224-425 175 49,5 Muut henkilösivukulut -89 711-53 131 59,2 Palvelujen ostot -20 227 705-9 902 804 49,0 Aineet,tarvikkeet, tavarat -466 210-241 760 51,9 Avustukset -303 900-169 148 55,7 Muut toimintakulut -120 201-57 724 48,0 TOIMINTAKULUT -23 849 115-11 647 168 48,8 TOIMINTAKATE -21 080 988-10 277 970 48,8 VUOSIKATE -21 080 988-10 277 970 48,8 Poistot ja arvonalentumiset Suunn.mukaiset poistot 0 0 Arvonalentumiset TILIKAUDEN TULOS -21 080 988-10 277 970 48,8 Talouspäällikön kommentit: Toimintatuotot ovat hieman talousarviota huonommat, kirjauksista puuttuu työterveyshuollon korvaus vuodelle 2016, joka kirjataan joulukuussa. Lisäksi laajakaistahankkeeseen on budjetoitu avustusta 40 000 euroa, jota ei ole tuloutettu. Toimintakulut ovat hieman talousarvioita paremmat. Erikoissairaanhoidon toteuma on alle talousarvion, 44,1 %. Työmarkkinatuen kuntaosuus / kelalle maksettavan toteuma on 60,8 %. Kunnanhallituksen päävastuualueen kannalta on ratkaisevaa miten sote-menot kehittyvät loppuvuodesta. Jos kehitys on 30.6.2016 tasolla, mahdollisuudet alittaa vuoden 2016 talousarvio ovat hyvät.
Sivistyslautakunta Kumulatiivinen % 50,00 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma 30.6.2016 Tot-% Ulkoinen + sisäinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 368 941 161 275 43,7 Maksutuotot 297 083 186 947 62,9 Tuet ja avustukset 269 010 239 198 88,9 Muut toimintatuotot 4 450 4 861 109,2 TOIMINTATUOTOT 939 484 592 281 63,0 TOIMINTAKULUT Palkat ja palkkiot -6 331 118-3 116 944 49,2 Eläkekulut -1 236 430-621 948 50,3 Muut henkilösivukulut -323 281-206 667 63,9 Palvelujen ostot -3 124 662-1 554 277 49,7 Aineet,tarvikkeet, tavarat -499 576-246 054 49,3 Avustukset -573 838-300 757 52,4 Muut toimintakulut -1 688 784-855 660 50,7 TOIMINTAKULUT -13 777 689-6 902 307 50,1 TOIMINTAKATE -12 838 205-6 310 027 49,2 VUOSIKATE -12 838 205-6 310 027 49,2 Poistot ja arvonalentumiset Suunn.mukaiset poistot -182 588-5 636 3,1 Arvonalentumiset TILIKAUDEN TULOS -13 020 793-6 315 663 48,5 Vs. sivistystoimenjohtajan kommentit: Sivistystoimen toimintatuottoja ovat talousarvioon nähden nostaneet kunnan saamat lukuisat valtionavustukset liittyen koulujen kansainvälistymiseen ja TVT-hankkeisiin. Huolimatta hallitusohjelmaan kirjatuista säästöistä OPH myönsi kerhotoiminnan kehittäminen (12 000 euroa) ja Opetus- ja kulttuuriministeriö valtion erityisavustuksen esi- ja perusopetuksen tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin, erityisopetuksen laadun kehittämiseen, siihen liittyvään koulunkäyntiavustajien palkkaamiseen ja opetusryhmäkoon pienentämiseen (17 000 euroa). Lisäksi kuluneen kevään ajan oli vielä käytettävissä Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä avustus ryhmäkokojen pienentämiseen ja etsivään nuorisotyöhön myönnettiin toiminta-avustus kuluvalle vuodelle lähes edellisen vuoden suuruisena. Sivistystoimen toimintakulut ovat linjassa talousarvioon nähden.
Tekninen lautakunta Kumulatiivinen % 50,00 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma 30.6.2016 Tot-% Ulkoinen + sisäinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 341 758 256 423 75,0 Maksutuotot 150 324 23 909 15,9 Tuet ja avustukset 0 0 Muut toimintatuotot 2 505 536 1 249 441 49,9 TOIMINTATUOTOT 2 997 618 1 529 773 51,0 TOIMINTAKULUT Palkat ja palkkiot -584 074-286 090 49,0 Eläkekulut -185 953-90 011 48,4 Muut henkilösivukulut -29 817-19 129 64,2 Palvelujen ostot -1 208 044-531 355 44,0 Aineet,tarvikkeet, tavarat -1 014 786-513 131 50,6 Avustukset -67 017-55 355 82,6 Muut toimintakulut -339 954-283 341 83,3 TOIMINTAKULUT -3 429 645-1 778 412 51,9 TOIMINTAKATE -432 027-248 639 57,6 VUOSIKATE -432 027-248 639 57,6 Poistot ja arvonalentumiset Suunn.mukaiset poistot -913 048-406 804 44,6 Satunnaiset kulut TILIKAUDEN TULOS -1 345 075-655 443 48,7 Teknisen johtajan kommentit: Teknisen puolen menot vuositasolla eivät toteudu tasaisella kuukausirytmillä talven takia, koska kiinteistöjen lämmityskulut, urheilualueiden hoitokulut (ladut ja luistelualueet) sekä kaavateiden kunnossapitotyöt painottuvat alku- ja loppuvuoteen. Uutena kiinteistönä teknisen puolen hoitoon on tullut Paavolatalo (kiinteistönhoito ja asuntojen vuokraustoiminta). Puisto- ja ympäristötöissä on kesän aikana työllisyysvaroilla palkattuja työntekijöitä sekä kuntouttavassa työtoiminnassa olevia henkilöitä. Satamien osalta Varessäikän satama-aluetta on kehitetty parkkipaikkoja laajentamalla ja kioskitoiminnan aloittamisella, alueella on ollut aikaisempaa enemmän käyttäjiä.
Verotilitysten seuranta 2016-2015 Kuukausi 2016 2015 Muutos % 2016 2015 Muutos % 2016 2015 Muutos % 2016 2015 Muutos % Kunnan tulovero Kunnan tulovero Kiinteistövero Kiinteistövero Yht.vero Yht.vero Yhteensä Yhteensä Tammi 1 442 165 1 402 975 2,8 % 5 447 3 558 53,1 % 72 759 56 891 27,9 % 1 520 371 1 463 424 3,9 % Helmi 1 625 784 1 574 185 3,3 % 1 289 1 310-1,6 % 58 107 54 986 5,7 % 1 685 180 1 630 481 3,4 % Maalis 1 349 563 1 334 435 1,1 % 6 065 6 317-4,0 % 45 592 45 809-0,5 % 1 401 220 1 386 561 1,1 % Huhti 1 357 604 1 346 118 0,9 % -1 101-7 111-84,5 % 45 299 37 618 20,4 % 1 401 802 1 376 625 1,8 % Touko 1 499 753 1 475 379 1,7 % 4 429 3 459 28,0 % 163 215 188 271-13,3 % 1 667 397 1 667 109 0,0 % Kesä 1 313 499 1 286 601 2,1 % 3 494 3 418 2,2 % 16 680 32 524-48,7 % 1 333 673 1 322 543 0,8 % Heinä 1 486 418-100,0 % 2 502-100,0 % 47 190-100,0 % 0 1 536 110-100,0 % Elo 1 361 449-100,0 % 8 697-100,0 % 50 463-100,0 % 0 1 420 609-100,0 % Syys 1 231 202-100,0 % 515 769-100,0 % 55 111-100,0 % 0 1 802 082-100,0 % Loka 1 233 081-100,0 % 43 256-100,0 % 56 183-100,0 % 0 1 332 520-100,0 % Marras 358 390-100,0 % 469 558-100,0 % 52 759-100,0 % 0 880 707-100,0 % Joulu 1 500 084-100,0 % 18 936-100,0 % 42 008-100,0 % 0 1 561 028-100,0 % Yhteensä 8 588 368 15 590 317-44,9 % 19 624 1 069 669-98,2 % 401 651 719 813-44,2 % 9 009 643 17 379 799-48,2 % Ta 2016 15 368 000 55,9 % 1 149 000 1,7 % 572 000 70,2 % 17 089 000 52,7 % Yli / alle -6 779 632-1 129 376-170 349-8 079 357 Verotulot ovat toteutuneet tasaisen ennusteen mukaan 52,7 % talousarviosta. Tässä tulee kuitenkin muistaa marraskuun tuleva takaisinperintä, jota ei tässä toteumassa ole huomioitu.
Erikoissairaanhoito Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriltä toteuma on 44,1 % talousarviosta. Toteuma kesäkuussa 2016 on 2 361 591 euroa ja vastaava summa vuodelta 2015 oli 2 591 182 euroa. Erikoissairaanhoito Raahen sairaalalta toteuma on 55,6 % talousarviosta. Toteuma kesäkuussa 2016 on 696 078 euroa ja vastaava summa vuodelta 2015 oli 754 988 euroa.
RAHOITUSOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 30.6.2016 TA 2016 + 30.6.2016 TA 2016 TA-muutos Toteutuma Poikkeama Toiminta ja investoinnit Toiminnan rahavirta Vuosikate 1 305 864 1 305 864 1 408 171 102 307 Satunnaiset erät 0 0-70 000-70 000 Tulorahoituksen korjauserät 0 0 91 258 91 258 Investointien rahavirta Investointimenot -4 898 300-4 898 300-3 648 936 1 249 364 Rahoitusosuudet investointimenoihin 927 000 927 000 707 000-220 000 Pysyv.vastaav.hyödykk.luovutustulot 0 0 62 500 62 500 Toiminnan ja invest. rahavirta -2 665 436-2 665 436-1 450 007 1 215 429 Rahoitustoiminta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset -41 000-41 000-20 000 21 000 Antolainasaamisten vähennykset 0 0 3 600 3 600 Lainakannan muutokset 0 Pitkäaikaisten lainojen lisäys 0 0 0 Pitkäaikaisten lainojen vähennys -967 135-967 135-821 907 145 228 Lyhytaikaisten lainojen muutos 3 673 571 3 673 571 1 800 000-1 873 571 Oman pääoman muutokset 0 0 0 Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen var ja po muutokset 0-3 037-3 037 Vaihto - omaisuuden muutos 0 0 0 Saamisten muutos 0 1 643 303 1 643 303 Korott.velkojen muutos 0 567 963 567 963 Rahoituksen rahavirta 2 665 436 2 665 436 3 169 922 504 486 0 Rahavarojen muutos 0 0 1 719 915 1 719 915 Rahoitus: Lyhytaikaisen lainan määrä 30.6.2016 on 11,3 miljoonaa euroa. Pitkäaikaisia lainoja on lyhennetty 821 907 euroa. Investoinnit: Investointeihin on varattu talousarviossa rahaa 4 898 300 euroa. Toteuma kesäkuun lopussa 3 648 936 euroa. Isoimmat menoerät ovat Ruukin koulukeskuksen rakentaminen 2 950 983 (tilanne 12.8.2016 oli 3 245 304,44), Ruukin kirjaston saneeraus 108 369, Revonlahden koulun kaukalo 14 971, Ruukin koulukeskuksen kalustaminen 505 891 ja Oulun jätehuollon liittymismaksu 50 157 euroa. Rahoitusosuuksissa investointeihin on koulukeskushanketta varten saatua valtionavustusta 707 000 euroa.
INVESTOINTIMENOT Talousarvio+muutos Toteutunut Yli/alle talousarvion 2016 30.6.2016 MAA- JA VESIALUEET 0 0 0 Maa- ja vesialueet 0 0 MUUT PV MENOT -199 000-658 -198 342 Kevyenliikenteenväylä -150 000-658 -149 342 8-tiehanke -49 000 0-49 000 RAKENNUKSET -3 589 000-3 069 807-519 193 Uudet hankkeet Ruukin koulukeskus -3 100 000-2 950 983-149 017 Muut korjaukset Mäkelänrinne -45 000 0-45 000 Puistola -55 000-7 082-47 918 Ruukin päiväkoti -12 000 0-12 000 Päiväkoti Leppis -12 000-479 -11 521 Luohuan koulu -20 000 0-20 000 Paavolan koulu -45 000 0-45 000 Gumeruksen koulu -20 000 0-20 000 Ruukin koulukeskus, liikuntasali -100 000-2 894-97 106 Kirjastot -140 000-108 369-31 631 Kiinteistöt, peruskorjausvaraus -40 000 0-40 000 KIINTEÄT RAKENTEET JA LAITTEET -220 000-22 423-197 577 Revonlahden kaukalo -16 000-14 971-1 029 Kärkiniemi, lähiliikuntarata -8 000 0-8 000 Kirkkokukkula, uusi kota -10 000 0-10 000 Teiden rakentaminen -111 000 0-111 000 Teiden päällystäminen -22 000 0-22 000 Teiden valaistus -13 000-1 839-11 161 Puistot ja leikkipaikat -30 000-1 375-28 625 Satamat -10 000-4 238-5 762 KONEET JA KALUSTO -827 300-505 891-321 409 Ruukin koulukeskus, kalustaminen -827 300-505 891-321 409 OSAKKEET JA OSUUDET -63 000-50 157-12 843 Oulun jätehuolto -53 000-50 157-2 843 Laajakaistahanke, osuuskunta -10 000 0-10 000 INVESTOINTIOSA YHTEENSÄ -4 898 300-3 648 936-1 249 364 Kiinteistöpäällikön kommentit: Ruukin koulukeskuksen sisäpuolen vastaanottotarkastus pidetty ja koko hankkeen vastaanottotarkastus pidetty 29.7.2016. Ruukin koulukeskuksen liikuntasalin vesikaton saneeraustöiden suunnittelutyö loppusuoralla ja työt aloitettu heinäkuussa 2016. Ruukin kirjaston purkurajatilojen sisäpuolen saneeraustyöt on saatettu loppuun. Puistolan hoitajakutsujärjestelmä asennettu. Muiden pienempien investointitöiden valmistelu on aloitettu.
MAKSUVALMIUS 30.6.2016 Kassavarat Käteiskassat 320,00 Ruukin op 3 352 445,97 Siikajoen op 143 164,69 Nordea 6 378,27 Danske Bank 8 076,10 Talletustili 124,57 Yhteensä 3 510 509,60 Rahoitusarvopaperit Osakkeet ja osuudet 662 159,12 Sijoitukset 0,00 Joukkovelkalainasaamiset 1 228 757,81 Hoitotili Ålandsbanken 463,30 Yhteensä 1 891 380,23 Yhteensä Kassavarat ja rahoitusarvopaperit 5 401 889,83 LAINAT 30.06.2016 Lainat 17 475 878,85 euroa / asukas 3 194 Tilapäislainat Nostettu 11 300 000,00 Talousarviolainat Nostettu 0,00 Nostamatta 0,00 Sijoitussalkun markkina - arvo 2016 huhti touko kesä Osakkeet 146 406,44 169 897,01 167 488,15 8,2 Korkoinstrumentit 1 845 887,31 1 847 621,28 1 866 920,85 91,7 Muut 0,00 0,00 0,00 0,0 Käteinen 23 185,44 3 832,18 463,30 0,0 Salkku yhteensä 2 015 479,19 2 021 350,47 2 034 872,30
Konsernin raportointi, tytäryhtiöt 30.6.2016 Paavolan Vesi Oy / välitilinpäätös 30.6.2016 Paavolan Vesi Oy on pääosin Siikajoen kunnan omistama yksityisoikeudellinen, osakeyhtiöpohjalla toimiva vesihuoltolaitos, jonka tehtävänä on tuottaa vesihuoltopalveluja, ts. vedenhankintaa ja vedenjakelua sekä jäteveden poisjohtamista ja käsittelyä. Yhtiö on keskittynyt toiminnassaan pelkästään vesihuoltoon eikä yhtiöl-lä ole muuta kuin vesihuoltoon liittyvää liiketoimintaa. Paavolan Vesi Oy:n vesilaitokseen on liittynyt noin 2 650 ja viemärilaitokseen noin 850 kiinteistöä. Alueen kokonaisvedenkulutus on keskimäärin noin 1300 m3/d ja keskimääräinen käsitelty jätevesimäärä on noin 600 m3/d. Siikajoen kunnan yhtiölle asettamia tavoitteita liittyen hallintoon ja talouteen ovat muun muassa: pitkäaikaisilla lainoilla. Tällä hetkellä yhtiöllä ei ole pitkäaikaista lainaa n ja taksan tason jatkuvalla seurannalla varmistetaan, että yhtiö voi jatkossakin turvata hyvän palvelutason asiakkaille ja kykenee hoitamaan tarvittavat investoinnit myös tulevaisuudessa (vrt. vesihuoltolaki 18 ) aiheuttamisperiaatteen mukaisesti -aikaista ja kattavaa esti eri asiakasryhmien kesken Yhtiön toiminnalliset tavoitteet liittyvät lähinnä vesilaitoksen toimintavarmuuteen, toimitettavan veden hyvään laatuun sekä jäteveden puhdistukseen siten, että puhdistus tapahtuu ympäristölupamääräysten mukaisesti.
Talous 30.6.2016 Paavolan Vesi Oy:n taloudellinen tilanne on aiempien vuosien kaltainen. Yhtiö ei yhtiöjärjestyksen mukaan tavoittele voittoa, mutta talous on kuitenkin pidettävä tasapainossa, jotta yhtiö voi kaikissa tilanteissa vastata velvoitteistaan. Yhtiöllä ei ole pitkäaikaista velkaa ja taseessa on jossain määrin varauduttu tuleviin saneerausinvestointeihin, joten velanotolle ei näillä näkymin ole lähivuosina tarvetta. Liitteenä olevan välitilinpäätöksen osalta täytyy ottaa huomioon, että keskeneräisten investointikohteiden vuoksi (=Siikajoen jätevedenpuhdistamon tehostaminen) tuloslaskelmassa on taseeseen siirtyviä kuluja (=Liiketoiminnan muut kulut) noin 270.000. Kun tämä otetaan huomioon vastaa kuluvan vuoden tilikauden tulos jotakuinkin vuoden 2015 tulosta ensimmäiseltä puolelta vuodelta. Toiminta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa tehtyjen pohjavesiselvitysten ja koepumppausten perusteella yhtiön on tarkoitus rakentaa 5 7 uutta pohjavesikaivoa vuoden 2016 loppuun mennessä. Keltalan vedenottamon alueella jatketaan pohjavesialueen kunnostustoimenpiteitä puhdistamalla ja täyttämällä vanhoja maa-ainestenottopaikkoja. Yhtiö on hankkinut omistukseensa vv. 2015-2016 aikana noin 25 ha maa-alueita Keltala- Koivula 1 pohjavesialueelta uusien kaivojen rakentamista varten sekä vedenottamoiden suoja-alueeksi. Siikajoen jätevedenpuhdistamoa tehostetaan saneeraamalla jäteveden esikäsittelylaitteet ja rakentamalla lietteen kuivauslaitteisto. Samassa yhteydessä uusitaan myös pääosa puhdistamon sähkövoimatekniikasta ja automaatiosta. Projekti valmistuu syksyn 2016 aikana. Verkoston saneerausta on jatkettu uusimalla Paavolan taajaman viemäriverkostoa ns. sujutusmenetelmällä noin 800 metrin matkalta, samoin on saneerattu yksittäisiä viemäriverkoston ns. ongelmakohtia. Yhteistyössä Vihannin Vesi Oy:n, Raahen Vesi Oy:n, Haapaveden vesilaitoksen sekä Oulaisten Vesiosuuskunnan kanssa ollaan toteuttamassa yhteinen vesijohtoverkoston mallinnus, jolla pyritään selvittämään veden jakeluverkoston toimintaa sekä sitä, kuinka mahdollisissa poikkeustilanteissa voidaan johtaa vettä eri vesilaitosten välillä. Mallinnus valmistuu vuoden 2016 loppuun mennessä. Yhdessä Taloustutkimus Oy:n kanssa on toteutettu asiakastyytyväisyyskysely, jollaa pyritään selvittämään asiakastyytyväisyyttä yhtiön tarjoamiin palveluihin. Asiakaskysely on toteutettu haastattelemalla yhtiön asiakkaita puhelimella siten, että saadaan vastaus vähintään 200 asiakkaalta. Kyselyn tulokset valmistuvat syksyn 2016 aikana.
Verkostoon toimitetun veden laatu on ollut hyvää ja laatuvaatimukset täyttävää. Jätevedenpuhdistamoilla on päästy parempaan puhdistustulokseen kuin mitä ympäristölupamääräyksissä edellytetään. Tiukentuneet ympäristömääräykset aiheuttavat tulevina vuosina lisäinvestointitarvetta viemärilaitokselle. Myös viemärilaitoksen käyttökustannukset tulevat nousemaan johtuen etenkin lietteiden käsittelyn kohoavista kustannuksista. Vuoden 2017 aikana tulee ratkaistavaksi jäteveden-puhdistamoiden lietteen jatkokäsittelyvaihtoehdot sen jälkeen, kun lietettä ei voida enää käyttää suljettavan Huumolan kaatopaikan pintaosien verhouksessa. Tulevien vuosien painopiste on vanhan verkoston saneerauksessa. Vedenkäsittelyn osalta tulee harkittavaksi kalkkikivialkalointilaitosten rakentaminen myös Keltala Koivula 1 pohjavesialueelle.
Ruukin Vuokratalot Oy / välitilinpäätös 30.6.2016 1. Tavoitteet vuodella 2016 a. Toiminnalliset tavoitteet Tavoitteena on turvata kysyntää vastaava vuokra-asuntojen määrä sekä niiden laatutaso vähintään kohtuullisella tasolla. Asuntojen kunnostamiseen tulee panostaa erityisen paljon lähivuosina. Yhtiölle laaditaan kiinteistöstrategia, jonka pohjalta kunnostustoimintaa lähdetään viemään eteenpäin. Vuokratasot pyritään pitämään kohtuullisina. Energian kulutusta pyritään pienentämään 10 % lähivuosinen aikana. b. Taloudelliset tavoitteet Ruukin vuokratalot Oy on hyväksytty Valtiokonttorin lainojen osalta vapaaehtoiseen velkasaneerausohjelmaan. Vuonna 2014 on tehty velkasaneerauksen tarkistus. Saneerausaika on Valtiokonttorin lainojen osalta 1.9.2002 30.9.2033. Saneerattujen lainojen maksuajat on pidennetty vuoteen 2033 saakka sekä niiden korko on alennettu 2,5 %:iin 1.9.2002 lukien. Valtiokonttorin velkasaneerausohjelma velvoittaa yhtiön säännöllisiin vuokrantarkistuksiin, joilla tulee kompensoida hoitokulujen indeksinousua. Tämän hetkinen vuokrataso on kohtuuttoman korkea huomioiden asuntojen kunto. Tästä johtuen vuokria ei voida korottaa vaan säästöjä täytyy hake kuluja karsimalla. Tärkeimpänä kannattavuuden parannuskeinona täytyy vajaakäyttöastetta saada laskettua alle10 %. i. liikevaihto Tavoitteena on, että liikevaihto saadaan 700.000,00 euroon vuonna 2016. 30.6.2016 tilanteessa ollaan saatu toteutettua tavoitteesta 46 %. ii. voitto ennen satunnaisia eriä Tavoite 0,00 euroa iii. tilikauden voitto Tilikauden voitto/tappio tavoite on asetettu 0,00 euroon vuodelle 2016. Tavoitteeseen pääseminen näyttää vielä realistiselta, sillä tämän hetken tulos on noin 14.000,00 euroa voitollinen. iv. vakavaraisuustavoite % (oma pääoma/taseen loppusumma) Vakavaraisuus 3 %, ei lienee tule toteutumaan tänä vuonna kun joudutaan ottamaan lisälainaa investointeihin.
v. pitkäaikaisten velkojen määrä Pitkä-aikaisten velkojen tavoite määrä ylittynee hieman tänä vuonna 2.950.000,00 euroa. Investointeja joudutaan kattamaan pitkä aikaisella velalla. 2. Korjaustoiminta alkuvuonna 2016 Alkuvuonna 2016 on aloitettu asuntojen kunnostustyö, joka on käynnissä hyvää vauhtia. Asuntoja käydään läpi kiireellisyysjärjestyksessä, että saadaan asukkaita sisään mahdollisimman hyvin. Kunnostettaviin asuntoihin on pääsääntöisesti tehty ylimaalaus, uusittu lattiamatot, vaihdettu kaapistojen ovia sekä tehty kylpyhuoneremontteja tarpeen mukaan. 3. Investoinnit, rakennukset Hillatien käyttövesilinjaston saneeraaminen on ollut kilpailutuksessa kevään aikana. Työt on saatu käyntiin elokuun alussa. 4. Vuokrasaatavat Vuokra ja käyttökorvaussaatavia 30.6.2016 on ollut 30.205,89 euroa. 5. Käyttöaste Vajaakäyttöaste tammi kesäkuussa 2016 Laskennallinen vuokra Vajaakäyttö Vajaakäyttö % Pohjolanpuisto 28 198,80 12 682,00 44,97 % Metsämarja 59 927,40 15 336,45 25,59 % Paavolan vuokratalot I 17 748,90 1 746,03 9,84 % Paavolan vuokratalot II 25 138,08 2 175,80 8,66 % hiihtäjänpuisto 36 803,52 17 717,79 48,14 % Suopursu 50 638,28 2 755,04 5,44 % Tervarinne 39 083,04 7 858,61 20,11 % Hillatie 59 084,64 8 607,78 14,57 % Ruukinvilla 69 553,92 15 930,00 22,90 % Yhteensä 386 176,58 84 809,50 21,96 %
6. TALOUSARVIOVERTAILU TALOUSARVIO Tilikausi 1.1.2016-31.12.2016 KIINTEISTÖN TUOTOT 1.1.-30.6.2016 2016 TOT % Vuokrat 303 109,20 659 100,00 46 % Vuokrat, autopaikat 1 490,00 2 400,00 62 % Käyttökorvaukset yhteensä 27 458,48 36 000,00 76 % Muut kiinteistön tuotot 1 357,42 750,00 181 % Kiinteistönhoito- ja korjauspalveluiden myynti Kvantille 5 000,00 0 % KIINTESTÖN TUOTOT YHTEENSÄ 333 415,10 703 250,00 47 % KIINTESITÖN HOITOKULUT Henkilöstökulut - 32 187,10-110 810,00 29 % Hallinto - 4 024,38-5 500,00 73 % Käyttö ja huolto - 9 356,57-10 000,00 94 % Ulkoalueiden hoito - 13 655,74-25 000,00 55 % Siivous - 5 509,07-12 500,00 44 % Lämmitys - 67 449,20-156 700,00 43 % Vesi ja Jätevesi - 35 603,44-42 400,00 84 % Sähkö ja kaasu - 13 386,78-26 500,00 51 % Jätehuolto - 8 505,04-24 000,00 35 % Vahinkovakuutus - 18 317,02-20 600,00 89 % Vuokrat - 1 011,22-1 450,00 70 % Kiinteistövero - - 18 900,00 0 % Korjaukset - 37 538,01-61 490,00 61 % Kiinteistön hoitokulut yhteensä - 246 543,57-515 850,00 48 % KÄYTTÖKATE/HOITOKATE 86 871,53 187 400,00 46 % POISTOT JA ARVONALENTUMISET Rakennuksista ja rakennelmista - 56 679,24-113 300,00 50 % Koneista ja kalustosta - 1 087,38-2 100,00 52 % POISTOT JA ARVONALENTUMISET YHTEENSÄ - 57 766,62-115 400,00 50 % RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT Korkotuotot 1 284,24 3 000,00 43 % Korkokulut - 15 427,03-73 600,00 21 % Muut rahoituskulut - 20,00-1 400,00 1 % Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä - 14 162,79-72 000,00 20 % TILIKAUDEN VOITTO (-TAPPIO) 14 942,12 -
Ruukin Yrityspuisto Oy, välitilinpäätös 30.6.2016 Ruukin Yrityspuisto Oy:n toimiala koostuu vuoden 2015 alusta kolmesta eri alueesta: rakennuttaminen sekä huonetilojen ja alueiden vuokraus, kaukolämmön tuotanto ja jakelu sekä sähkön välitys. Tavoitteet vuodelle 2016 ovat seuraavat: Omistaja on esittänyt tytäryhtiöille tavoitteet vuodelle 2016, joihin Yrityspuisto tulee parhaansa mukaan vastaamaan. Tavoitteet ovat seuraavat: - valtuustokauden alussa uudet hallituksen jäsenet perehdytetään yhtiön toimintaan ja talouteen - riskienhallinta on järjestettävä ja siitä on raportoitava kunnan toimintakertomuksessa vuodelta 2016 - välitilinpäätös tulee lähettää 30.6. tilanteesta kuntaan - tytäryhtiöiden määrän vähentäminen fuusiot Ruukin Yrityspuisto Oy:lle on asetettu seuraavat tavoitteet: Toiminnalliset: - PTS-tekeminen 2016 tiilitehdas. - Uusien vuokralaisten saaminen - Entisten vuokralaisten säilyttäminen - Kiinteistöjen käyttöaste yli 90 %, pidemmän aikavälin tavoite - Varautumissuunnitelma - Kaukolämpöverkoston korjaustoimenpiteiden tehostaminen - Kaukolämmön hinnoittelun selkeyttäminen - Siikajoenkylän lämpölaitoksen toiminnan suunnittelu Taloudelliset: - Lainamäärää pienennetään - Yhtiön tulee pärjätä ilman kunnan uusia takauksia - Kuntalain konsernia koskevien vaatimusten huomioon ottaminen - Tilikauden tulos on positiivinen - Saamisten perinnän tehostaminen - Kassavirran seuranta viidelle vuodelle
Talous 30.6.2016: Yrityspuiston taseen loppusumma 30.6.2016 on 9.980.092,79 euroa. Tästä pysyvien vastaavien osuus on 8.694.172,53 euroa. Myyntisaamisia on 299.645,95 euroa. Perintää on Yrityspuistossa systemaattisesti tehostettu ja asiaa käsitellään hallituksen kokouksissa. Lainaa Yrityspuistolla on 4.893.455,16 euroa. Tuloslaskelma 30.6.2016 2016 2015 Liikevaihto 1 250 928,21 1 178 355,97 josta vuokratulot 419 257,72 409 286,70 kaukolämpö 638 770,74 572 371,04 sähkö 192 477,19 192 643,92 muut tulot 422,56 4 034,31 1 250 928,21 1 178 335,97 Kulut: Muuttuvat kulut - 556 408,31-511 506,47 Myyntikate 694 519,90 666 849,50 Henkilöstökulut - 59 191,69-50 206,18 Liiketoiminnan muut kulut - 91 801,85-133 802,72 Käyttökate 543 526,36 482 840,60 Poistot - 391 876,37-386 594,22 Liikevoitto 151 649,99 96 246,38 Rahoitustuotot ja kulut - 15 155,36-18 671,90 Tilikauden voitto 136 494,63 77 574,48 Verrattaessa vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon voidaan todeta seuraavaa: Liikevaihto on kasvanut 72.572,24 euroa (5,8 %) vuoden 2015 vastaavasta ajanjaksosta. Liikevaihdon kasvua selittää kaukolämmön osalta kylmä pakkasjakso alkutalvesta sekä kaukolämmön hintojen nosto. Sähkötuotot ovat säilyneet lähes ennallaan ja vuokratuloihin on tullut pientä nousua, joka tulee vuokrien tarkistuksesta. Vuokralaisten vaihteluista on tullut uutta laskutusta ja lähtenyt vanhoja. Muuttuvissa kustannuksissa nousua selittää polttoaineiden ostojen lisääntyminen kylmänä kautena. Liiketoiminnan muiden kulujen lasku koostuu monesta pienestä osa-alueesta suurimpia yksittäisiä tekijöitä ovat muut hallintopalvelut, laki ja konsultointi, ulkoalueiden talvikunnossapito.
Ilman yhteisiä kustannuksia kaukolämmön tilanne 30.6.2016 on seuraava: 2016 2015 Liikevaihto 638 216,94 573 871,88 Muuttuvat kulut - 326 287,56-268 006,68 Myyntikate 311 929,38 305 865,20 Liiketoiminnan muut kulut - 16 213,83-30 936,84 Käyttökate 295 715,55 274 928,36 Poistot - 129 782,60-128 597,40 Liikevoitto 165 932,95 146 330,96 Yrityspuiston ja kaukolämmön tulos näyttävät tässä vaiheessa paremmilta kuin vuonna 2015 vastaavana ajankohtana. Haasteita Yrityspuistolla kuitenkin riittää, Siikajoenkylän lämpölaitokselle tulee tehdä suunnitelma sen uusimista varten. Kaukolämpöverkosto vaatii tarkastelua kaikissa yksiköissä. Siikajoenkylän lämpölaitoksen hoito on ollut parempaa sen sijaan Ruukin ja Paavolan lämpölaitosten toimintaa pyritään tehostamaan ja kehittämään kuluvan syksyn aikana. Yrityspuiston kiinteistöihin tulee tehdä korjaussuunnitelmat, uusia vuokralaisia tulee saada vapaana oleviin tiloihin nykyisiä vuokralaisia unohtamatta.
Kiinteistö Oy Kvantti, välitilinpäätös 30.6.2016 1. Korjaukset kohdekohtaisesti 2016 Alkuvuonna 2016 on tehty korjauksia yhteen Nuottalan asuntoon, sekä normaalit vuosihuollot. Asunnossa uusittiin lattiamatot, maalattiin seinät, vaihdettiin keittiökaapistojen ovet, pesuhuone sekä sauna kunnostettiin. 2. Investoinnit, rakennukset Investointeja ei ole tehty alkuvuonna 2016 3. Vuokrasaatavat Vuokra ja käyttökorvaussaatavia 30.6.2016 on ollut 7903,24 euroa. 4. Käyttöaste Vajaakäyttöaste tammi-kesäkuussa 2016 Laskennallinen vuokratuotto Vajaakäyttä Vajaakäyttö % Nuottala 24 968,58 7 059,36 28 % Kvantti I 26 302,32 2 938,68 11 % Kvantti II 40 935,60 4 664,75 11 % Siikanuotta 19 983,60 3 057,49 15 % Yhteensä 112 190,10 17 720,28 16 %
5. TALOUSARVIOVERTAILU 1.1.2016-30.6.2016 KIINTEISTÖN TUOTOT Tot 1-6/2016 TA 2016 TOT % Vuokrat 94 469,67 217 300,00 43 % Vuokrat, autopaikat 300,00 600,00 50 % Käyttökorvaukset yhteensä 2 861,44 9 900,00 29 % Muut kiinteistön tuotot 1 000,00 0 % KIINTESTÖN TUOTOT YHTEENSÄ 97 631,11 228 800,00 43 % KIINTEISTÖN HOITOKULUT Henkilöstökulut - 8 107,36-16 235,00 50 % Hallinto - 722,83-1 710,00 42 % Käyttö ja huolto - 8 400,00-17 000,00 49 % Ulkoalueiden hoito - - 1 000,00 0 % Lämmitys - 20 759,51-35 400,00 59 % Vesi ja Jätevesi - 5 428,14-11 100,00 49 % Sähkö ja kaasu - 2 490,93-4 500,00 55 % Jätehuolto - 1 084,95-3 600,00 30 % Vahinkovakuutus - 4 579,35-4 500,00 102 % Vuokrat - 941,85-940,00 100 % Kiinteistövero - - 4 800,00 0 % Korjaukset - 13 979,97-30 115,00 46 % Kiinteistön hoitokulut yhteensä - 66 494,89-130 900,00 51 % KÄYTTÖKATE/HOITOKATE 31 136,22 97 900,00 32 % POISTOT JA ARVONALENTUMISET Rakennuksista ja rakennelmista - 39 266,33-76 800,00 51 % Koneista ja kalustosta - 1 261,22-2 500,00 50 % POISTOT JA ARVONALENTUMISET YHTEENSÄ - 40 527,55-79 300,00 51 % RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT Korkotuotot 25,50 500,00 5 % Korkokulut - 3 480,72-19 000,00 18 % Muut rahoituskulut - 31,50-100,00 32 % Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä - 3 486,72-18 600,00 19 % TILIKAUDEN VOITTO (-TAPPIO) - 12 878,05 - Yhtiön tulos on tappiollinen ensimmäisellä vuosipuoliskolla, koska vuokratuotto ovat jääneet vajaakäytön vuoksi 16 prosenttia vajaaksi. Tyhjänä on tällä hetkellä kolme kolmiota, joille ei ole ollut suuremmin kysyntää. Lisäksi tyhjänä on kaksi kaksiota.