Kasvattajan vuorovaikutustavat päiväkodin haastavissa kasvatustilanteissa Liisa Ahonen (KT, kouluttaja, kasvatuskonsultti)
Tutkimuksesta Väitöstutkimus: Varhaiskasvattajan toiminta päiväkodin haastavissa kasvatustilanteissa Aineisto kerättiin havainnoinnin ja haastatteluiden keinoin kolmesta päiväkotiryhmästä Haastavissa kasvatustilanteissa lapsi ilmaisi sosiaalis-emotionaalista tuen tarvettaan käyttäytymällä aggressiivisesti, uhmakkaasti, levottomasti, vetäytyvästi tai saamalla voimakkaita tunteenpurkauksia Haastavia kasvatustilanteita oli yhteensä 186 Varhaiskasvattajan vuorovaikutusta tarkasteltiin vuorovaikutukseen sitoutumisen kautta (sensitiivisyys, aktivointi, autonomia) Haastavia kasvatustilanteita voidaan vähentää ja ennaltaehkäistä tehokkaasti suuntaamalla huomiota varhaiskasvattajan vuorovaikutukselliseen ja pedagogiseen toimintaan
Lapsen sosiaalis-emotionaaliset taidot Sosiaalis-emotionaaliset taidot kehittyvät tiiviissä vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa Kehitykseen vaikuttavat myös synnynnäiset piirteet Sosiaalis-emotionaaliset taidot kehittyvät hyvin yksilöllisesti Haastava käyttäytyminen on sosiaalis-emotionaalisen tuen tarvetta Lapsella ei ole vielä ympäristön kannalta oikeaa tapaa ilmaista haastavia tunteitaan (kulttuuriset erot)
Lämmin vuorovaikutustapa (68) Varhaiskasvattaja oli syvästi sitoutunut vuorovaikutukseen lapsen tai lapsiryhmän kanssa: hän oli töissä lapsia varten Lapset kohdattiin kiireettömästi. Varhaiskasvattaja pysähtyi lapsen kokemuksen äärelle, kuunteli lasta arvostavasti ja pyrki tavoittamaan lapsen tulkinnan tilanteesta Varhaiskasvattaja ymmärsi, ettei lapsi käyttäydy tahallaan haastavasti Lapsen voimakkaisiin tunteisiin vastattiin empatialla, ei rangaistuksilla. Varhaiskasvattaja auttoi lasta säätelemään tunteitaan Varhaiskasvattajalla oli sensitiivistä tilannetajua. Hän arvioi herkästi oman toimintatapansa hedelmällisyyttä haastavissa kasvatustilanteissa Varhaiskasvattaja pyrki tunnistamaan lapsen tarpeita mahdollisimman hyvin (realistiset odotukset, toiminnan suunnittelu, tilanteen selvittäminen keskustelemalla) Varhaiskasvattaja salli lasten erilaisuuden. Jokaisella lapsella oli tilaa olla oma itsensä ja hyväksytty juuri sellaisena kuin hän on
Lämmin vuorovaikutustapa Varhaiskasvattaja ja 7 lasta huovuttavat saman pöydän äärellä. Tunnelma ryhmässä on lämmin. Vaikka lapset vaativat varhaiskasvattajalta ajoittain varsin kovaäänisestikin apua, hänellä on aikaa kuunnella kunkin lapsen asiaa. Näin myös siinä tapauksessa, että itse asia menisikin aiheen sivusta, eli ei liittyisi askarteluun. Ohjeet ovat lempeitä, riittävän lyhyitä ja selkeitä. Lapset ovat paitsi kovaäänisiä, myös hyvin vilkkaita ja impulsiivisia. Jere kysyy erittäin kovalla äänellä: Onko valmis jo? Varhaiskasvattaja vastaa lempeästi: Ei kultaseni ja antaa lisäohjeita askartelun jatkamiseen. Varhaiskasvattajasta välittyy sensitiivinen ja kärsivällinen kuva. Hän osaa neuvoa pieniä askartelijoita sangen konkreettisesti: Purista se vesi pois taas, näin. Varhaiskasvattaja laittaa omat kätensä pienten käsien ympärille ja auttaa lasta puristamaan huopapalasta ylimääräistä vettä pois seisten lapsen takana lavuaarin edessä. Jere meinaa turhautua pöydän äärellä ja ryhtyy mölisemään, eli ääntelee levottomasti, ei kuitenkaan puhuen. Varhaiskasvattaja ei varsinaisesti puutu ääntelyyn, mutta sen yhä jatkuessa kysyy pojalta: Osaatko laskea sataan? Joo, Jere vastaa innoissaan. Pistele sata kertaa niin olet aika lähellä valmista. Jere innostuu ja ryhtyy pistelemään villaansa sientä vasten laskien ääneen selvästi motivoituneena tehtäväänsä. Kun hän on laskenut sataan asti, varhaiskasvattaja tulee heti katsomaan työtä, pistelee itse sitä vielä pienen hetken ja sitten huovutus onkin jo valmis. Varhaiskasvattaja on hyvä kannustamaan ja motivoimaan lapsia! Huovutuksen tekeminen on hidasta puuhaa ja vaatii lapsilta pitkäkestoista sitoutumista tehtävään ja roppakaupalla kärsivällisyyttä.
Vuorovaikutustavat, joissa laatu on vaihtelevaa tai heikkoa Ristiriitaisessa vuorovaikutustavassa varhaiskasvattajan sitoutuminen vuorovaikutukseen vaihteli (49) Teknistä vuorovaikutustapaa toteuttava varhaiskasvattaja toimi usein näennäisesti pedagogisesti johdonmukaisella tavalla, mutta tukeutui välillä hyvin mustavalkoisesti omiin ennalta päätettyihin suunnitelmiinsa, päiväkodin sääntöihin ja rutiineihin (20) Välttelevässä vuorovaikutustavassa varhaiskasvattaja vältteli haastavia kasvatustilanteita. Erityisesti aggressiivisesti ja/tai uhmakkaasti käyttäytyviä lapsia välteltiin (17) Etäinen vuorovaikutustapa on luonteeltaan lämpimän vuorovaikutuksen täydellinen vastakohta viileä, autoritaarinen, poissaoleva, välinpitämätön (32)
Esimerkki empatian merkityksestä Päiväunihuoneessa availlaan verhoja. Suurin osa lapsista on hereillä, muutama vielä nukkuu. Einolla on kohtuullisen voimakas itku/kiukkukohtaus käynnissä, koska hänet on herätetty kesken unien. Varhaiskasvattaja kommentoi: Ei kannata potkia ovea, tekee kipeää. Mä lähden pois, tuun takaisin kun sun kanssa voi keskustella. Huuto yltyy aina kun varhaiskasvattaja puhuu Einolle järkeä. Päiväkodissa on kaikille samat säännöt, yhteiset sovitut säännöt. Täällä päiväkodissa ei voi tehdä niin kuin sinä haluat. Mee pois!!! Eino rääkyy aivan täysillä. En voi mennä, ennen kuin olet rauhoittunut vähän. Huuto yltyy aina kun Einolle ylipäätään puhutaan. Itku muuttuu pehmeämmäksi, kun varhaiskasvattaja tavoittelee ääneensä enemmän empatiaa ja sanoo: Eino, mikä sulla on hätänä? Einon itkeminen jatkuu aina vain. Varhaiskasvattaja näyttää hieman avuttomalta. Eino kiroilee aika rankastikin välillä, mutta ei huutaen. Varhaiskasvattaja kantaa Einon päiväunihuoneesta pois, etteivät muut lapset joutuisi kuuntelemaan kiroilua. Hiljalleen itku loppuu. Eino sallii varhaiskasvattajan jälleen lohduttaa itseään. Konflikti on ohi. Varhaiskasvattaja halaa Einoa lämpimästi puettuaan hänet ja juttelee asioista kepeästi. Äskeiseen draamaan ei palata juuri nyt, vaan varhaiskasvattaja taluttaa Einon lempeästi kädestä kohti välipalapöytää. Pitkään jatkunut itkukohtaus on nyt ohi ja Eino vaikuttaa emotionaalisesti tasapainoiselta.
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan! Kiitos tarkkaavaisuudestanne ja aurinkoista syksyä