Heinolan kaupunki Kaupunginhallitus 23.5.2016 1 VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017 2020 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1.Yleisohjeet 1.1. Talouden yleistavoitteet, talousarvion laadintakehykset Vuoden 2015 tilinpäätöksen tappio, kuluvalle vuodelle ennakoitu nollatulos, vuodelle 2017 ennakoidut supistuvat verotulot ja valtionosuudet sekä suunnitteilla olevat mittavat talonrakennusinvestoinnit asettavat kaupungin taloudelle kovat paineet Jos kaupungin vuosille 2016-2019 hyväksytty taloussuunnitelma toteutuu, kaupungilla on edessään raskas investointijakso. Suunnitelman mukaan jakson nettoinvestoinnit ovat 58 M eli lähes kolminkertaiset nykyisiin poistoihin nähden. Samaan aikaan maan talousennusteet ovat poikkeuksellisen heikot, mikä näkyy heikkona verotulokehityksenä. Julkisen talouden säästötoimet tulevat näkymään kuntien valtionosuuksien supistumisena. Kaupungin investointitarpeet ja käyttötaloutta kiristävät valtion toimet asettavat lähivuosien menokehityksille tiukat reunaehdot. Kaupunki ei voi velkaantua hallitsemattomasti. Investointiohjelman läpivieminen edellyttää tulorahoitusta eli riittävän ylijäämäisiä tuloksia. Keinot tilanteen hallitsemiseksi ovat: 1. Investointien kriittinen arviointi, priorisointi tuottonäkökulmasta ja myöhentäminen taloussuunnitelmakauden ulkopuolelle 2. Käyttötalouden nettomenojen vähentäminen Kaupunginhallituksen toimintalinjana on, että vuoden 2017 talousarvion mukainen tulos on vähintään 2 M. Kaupungin strategian toteuttamisen keskeinen edellytys on käyttötalouden tasapainon ylläpitäminen taloussuunnitelmassa. Tuloslaskelmatasolla on päästävä siihen, että vuosikate kattaa pitkällä aikavälillä nettoinvestoinnit. Toteutettavien investointien tulee olla perusteltuja ja sellaisia, että ne eivät kasvata käyttömenoja eivätkä aiheuta paineita verojen korottamiseen. Toiminnan tulee olla päämäärähakuista ja kustannustietoista suunnittelusta täytäntöönpanoon saakka. Talousarviossa ja taloussuunnitelmassa määritellään toiminnan laajuus, kehittämis- ja tuottavuustavoitteet sekä taloudelliset resurssit, joilla toiminta ja asetetut tavoitteet toteutetaan.
Päälinjaus vuosien 2017-2020 talouden suunnittelussa on: 2 1) Toiminnassa on päästävä säästöihin ja samalla on lisättävä muuta tulorahoitusta riippumatta mahdollisuuksista verojen korotuksiin. Tavoitteena on pitää vuosikate korvausinvestoinnit kattavalla tasolla eli keskimäärin 7 M :ssa. 2) Kaupunki tavoittelee sellaisia palvelujärjestelmien muutoksia, jotka a) parantavat palveluorganisaatioiden kykyä ennakoida olosuhteiden ja toimintaympäristön muutoksia b) edistävät uusien ja parempien toimintamallien käyttöönottoa ja tuovat taloudellisia säästöjä c) lisäävät palveluiden käyttäjien vaikutusmahdollisuuksia d) tukevat asukkaiden hyvinvointia, kaupungin asemaa asuinkuntana ja parantavat kaupungin houkuttavuutta ja kilpailukykyä 3) Kaikkien palveluiden kehittämisessä etsitään edullisimmat tuottamistavat. On mm. arvioitava, onko edullisempaa tuottaa palveluja suuremmissa yksiköissä tai useamman kunnan yhteistyönä. Ostopalvelujen käytön mahdollisuudet tulee myös arvioida. 4) Vuoden 2017 talousarvioesitysten käyttötalous sopeutetaan talousarvion laadintakehykseen (s.10). Tulosalueiden on tarkasteltava kriittisesti tuotettavien palveluiden tarpeellisuutta ja nykyisiä tuottamistapoja. On myös tarkasteltava kaupungin ja palvelun käyttäjien välistä kustannusten jakautumista siten, että palvelun käyttäjien osuutta lisätään. 5) Investointiesityksiä on arvioitava samoista lähtökohdista (4) ja etusijalle on asetettava kiireellisimmät ja käyttökustannussäästöjä tuovat kohteet. 1.2. Tilipuitteet, tehtävät ja aikataulu Taloussuunnittelu tehdään kirjanpidossa käytössä olevan tehtävä- ja kustannuspaikkajaon pohjalta. Tilikartan muutoksista, määrärahojen yhdistelemisestä ja sitovuustasojen muutoksista päätetään erillisestä valmistelusta. Muutoksia ja uusia ryhmittelyjä suunniteltaessa on huolehdittava, että ryhmittelyt perustuvat tilastokeskuksen taloustilaston luokitukselle. Pääkirjanpitäjä Sari Haimakaiselta saa tarvittaessa lisätietoja (puh.8493 335). Tulosalueiden euromääräiset esitykset talletetaan suunnitteluohjelmassa. Talousarviokirjaan tulevat tekstit (2.1.1) tulee toimittaa sähköisessä muodossa talouspalveluihin viimeistään 21.9.2016.
3 1.3. Tavoitteiden asettaminen Talousarvioon on sisällytettävä entistä kattavammin mitattavissa olevaa tietoa, mihin pyritään ja mitä saadaan aikaan. Tarkoituksena on, että yhteys resurssien ja tuotoksen välillä on mahdollisimman selvä. Käyttötalousosan tekstimalliin (2.1.1.) sisältyy tuotteistamiseen liittyvä yksikköhinnan mallilaskelma, jonka avulla kuvataan palvelutuotantoa ja yksikköhinnan muodostusta. Tavoitteiden asettamisen tarkoitus on kytkeä myönnetyt resurssit toiminnan tuloksiin ja niiden tulee tukea organisaation toimintastrategian toteuttamista. Jokaiselle määrärahatasona käytettävälle käyttötalouden tehtävälle on määriteltävä vähintään yksi valtuustotasolla sitova tavoite. Tavoitteiden seurannan tulee kertoa esimerkiksi: * onko tuotettu ne palvelut, jotka on asetettu * onko oltu niin tehokkaita kuin on suunniteltu * onko toiminnan kehitys ja ohjaus edennyt strategian ja asetettujen tavoitteiden mukaisesti Tavoite voi olla tuotettavan palvelun määrää (suoritetta) tai sen yksikkökustannuksia kuvaava, mitattavissa oleva suure. Se voi olla myös palvelutuotannon kehittämistä koskeva määrällinen tai sanallinen tavoite ja se voi koskea palvelun mitattavissa olevaa laatua. Tavoitteen tulee olla sellainen, että omalla toiminnalla vaikutetaan sen toteutumiseen. Palvelun kysyntä ja asiakasmäärä riippuvat usein olosuhteista ja muista tekijöistä, eivät omasta toiminnasta. Päivähoitolasten määrä, oppilasmäärä, potilaat tai tarkastuskäynnit ovat suoritteita mutta ne eivät ole tavoitteita, joihin omalla toiminnalla pyrittäisiin tai edes voitaisiin välittömästi vaikuttaa. Tavoitteen tulee mahdollisuuksien mukaan kuvata tai mitata kyseessä olevaa toimintaa tai sen kehittymistä. Se voi olla koko tehtävää yhdistävä mutta se voi koskea myös yhtä osatehtävää tai vastuualuetta. Tavoitteen tulee olla toiminnan kokonaisuuden kannalta oleellinen ja sen tulee olla mitattavissa tai muuten selvästi todennettavissa. Samalla tavoitteen tulee olla sekä riittävän haasteellinen että saavutettavissa käytössä olevilla resursseilla. Sitovat tavoitteet koskevat vain talousarviovuotta 2017 ja niiden toteutumisesta raportoidaan valtuustolle samalla tavalla kuin sitovista määrärahoista ja tuloarvioista. Tavoitetta voidaan tarkistaa vuoden aikana, mikäli osoittautuu, ettei sitä voida saavuttaa tai arvioidaan, että se tulisi muusta syystä määritellä uudelleen. Lautakuntatason tavoitteet, joita ei määritellä sitoviksi ovat informaatioluontoisia ja niitä käytetään tehtäväalueen sisäisinä ohjausvälineinä ja raportoinnissa. Tavoitteet esitetään yhtenäisellä tavalla kohdassa 2.1.1. annettavan lautakunnan tekstiosan mallin mukaisesti.
4 2. Yksityiskohtaiset ohjeet 2.1 Tavoitteet, perustelut ja muut kirjalliset selvitykset Talousarvio- ja taloussuunnitelmakirjaan liitetään kultakin lautakunta- ja tehtäväalueelta sen itse laatima tekstiosa sekä myöhemmin suunnitteluohjelmasta siirrettävä Tulot-Menot- Netto yhteenveto eli ns. euro-osa. Tekstiosassa annetaan tiivistetyssä muodossa tiedot päätoiminnoista, toiminnan laajuudesta ja tavoitteista. Tekstiosan perusteella lukijan tulee saada käsitys toiminnasta, sen tavoitteista, tuloksista ja määrärahan käytöstä. 2.1.1 Lautakunnan ja tehtäväalueen käyttötalouden tekstiosa Kunkin lautakunnan tehtäväalueelta talousarvioon liitettävä tekstiosa laaditaan yhtenäisen kaavan mukaan. Teksteistä tulee käytä ilmi mallin mukaiset asiat. Tehtäväkuvauksen yhteydessä tulee mahdollisuuksien mukaan kuvata palvelun laatua, laajuutta, saatavuutta, kysyntää ja mahdollisia asiakasjonoja. KÄYTTÖTALOUDEN TEKSTIMALLI (Esitys tulee tiivistää kunkin sitovan tehtävän osalta enintään sivun pituiseksi.) TULOSALUE Toimialan kuvaus Tulosaluejohtaja: LAUTAKUNTA Toimiala, vastuulla olevat tehtävät Laitokset, organisaatiot (Johdattelu toimialaan) (Lyhyt kuvaus, jos tarpeen) TEHTÄVÄ (talousarvion määrärahataso) Vastuuhenkilö: mr-vastuussa oleva Tehtäväalueen nykytilan kuvaus Toiminnassa tapahtuvat muutokset (Mitä uutta, mihin pyritään) Esim. maininta hankkeista, suunnitelmakauden tavoitteet, Tavoitteet (ltk) Muut suoritteet ja tunnusluvut (Suoritekustannuksia koskevat tavoitteet) (muuttunut ks. sivu 8 / Tuotteistaminen ) Sitovat tavoitteet (kv) (Koskevat vain vuotta 2017) xy,zz / suorite zx,xx / suorite yxz-tehtävä suoritetaan Tulot / Menot /Netto (euro-osa liitetään tekstiin talouspalveluissa)
5 2.1.2 Muut perustelut Edellä annetussa käyttötalouden tekstiosan mallin mukaisessa kuvauksessa todetaan määrärahatasolla oleelliset toiminnalliset muutokset ja annetaan tiivistetysti talousarvion ja -suunnitelman keskeiset perustelut. Tätä yksityiskohtaisemmista perusteluista laaditaan oma teksti TA-esityksen laadintatasolle eli yleisimmin kustannuspaikkatasolle. Perusteluja tarvitaan esityksen jatkokäsittelyssä lautakunnassa sekä kj:n ja kh:n esitysten valmistelussa. Yksityiskohtaisia perusteluja ei julkaista talousarvion yhteydessä. Perusteluissa voidaan todeta esim. henkilötyövuodet (htv) ja keskeiset suunnitelman sisältöön vaikuttavat tekijät, toiminnalliset muutokset, ennusteet ja suoritemäärät toistamatta kuitenkaan, mitä edellä annetun mallin mukaisessa tehtäväalueen tekstiosassa on kirjoitettu. Yleisiä suunnitteluperusteita kuten palkkojen sopimuskorotuksia ja henkilöstösivukuluja ei perustella eikä suunnitteluohjelmassa syötettyjä tilikohtaisia summia toisteta ellei esitykseen liity muuta informaatiota. Lyhyet tilikohtaiset perustelut ja selvitykset suositellaan kirjoitettavaksi suunnittelun web-tallennusohjelmassa. Investointiesitykset eritellään myös tässä yhteydessä (ks. 2.4). Esityksen perusteluissa tulee kiinnittää huomiota investoinnin käyttötalous- ja henkilöstövaikutuksiin sekä kuvata muita toiminnallisia vaikutuksia. 2.1.3 Projektit ja hankkeet Toteutuksessa tai suunnittelussa olevat hanke- ja projektitiedot kootaan taulukkomuotoon. Taulukko esitetään taloussuunnitelmassa ja raportoitaessa hankkeiden etenemisestä. Tavoitteena ei ole luoda tyhjentävää hankekuvausta. Pääasia on todeta hankkeiden vastuutahot, budjetointi ja toteutuksen vaihe. Mukaan otetaan sekä kaupungin hallinnoimat hankkeet että mukana olo ylikunnallisissa yms. yhteishankkeissa. Hankkeet, joissa kaupungin rahoitusosuus on alle 10 000 voi jättää erittelemättä. Hankkeen nimi Kuvaus / mitä tehdään Hallinnoitsija / tehtävä Toteutusaika / hankevaihe RAPA Rantapuisto asukkaille -hanke Hankkeella pyritään monipuolistamaan viheryhteyden käyttöä ja lisäämään luontoympäristön monimuotoisuutta Tekninen toimi / 505 Kunnallistekniset työt ja puistot 2015-2017/ suunnitteluvaihe Rahoittaja, päätös EU, Ympäristöministeriö; päätös saatu 5/2015 Kaupungin päätös Tekn. ltk 25.5.2015 Budjetoitu; vuodet 2016 (40%) 2016 (40%) 2017 (20%) Bruttotulot koko hankeajalta 90 000 Bruttomenot 120 000 Kaupungin rahoitusosuus 30 000 Muita tietoja Yhteistyökumppaneina Hämeen ympäristökeskus, Suomen Arboretum Seura, Taidekeskus Jänkä
2.2 Henkilöstösuunnitelma ja henkilöstömenot (luonnos 1) 6 Henkilöstösuunnitelman pohjana ovat henkilöstöyksiköstä tulosalueille toimitetut, kustannuspaikoittain ja henkilöittäin laaditut vuosiansiolaskelmat, jotka on laskettu toukokuun palkanmaksun perusteella. Luettelossa on tiedot toukokuun tilanteen mukaisina vain niistä henkilöistä joille tuolloin on maksettu varsinaista palkkaa. Lukuihin sisältyvät vain lomarahavaikutukset. Tiedot tarkistetaan ja tehdään tarvittavat muutokset ko. lomakkeelle. Enää ei ole käytössä erillistä henkilöstöresurssisuunnitelmalomaketta. Henkilöstöresurssisuunnitelmaa täydennetään vuosille 2017-2018 esitettävillä henkilöstön vähennyksillä ja lisäyksillä ansiotietoineen. Yhteenvetolomakkeelle täydennetään vain vuodelle 2017 suunnitellut virkojen/tehtävien lakkauttamiset, perustamiset ja nimikkeenmuutokset. Olennaisen tärkeää on arvioida myös palkkakustannusvaikutus. Jokainen esitetty muutos eritellään yhteenvetolomakkeelle siten, että yksittäisen muutoksen perustelut ja palkkakustannusvaikutukset ovat näkyvissä. Palkkakustannusvaikutuksia arvioitaessa ei oteta huomioon sivukuluja. Henkilöstöresurssisuunnitelma ja yhteenvetolomake palautetaan henkilöstöjohtajalle. Voimassa olevat virka- ja työehtosopimukset päättyvät 31.1.2017. Vuonna 2017 kaikkien sopimusalojen palkkojen arvioidaan nousevan vuositasolla 0,2 prosenttia. Vuosiansiot merkitään koko suunnittelukaudelle vuoden 2017 rahanarvossa. Vakinaisen henkilöstön vuosiansiot varataan taloussuunnittelussa tileille 4002 (kk-palkat) ja 4005 (tuntipalkat). Sijaisten palkkatilille (4007) varataan vain palkallisten poissaolojen ajalta muodostuvan ns. kaksoispalkkausajan palkka. Siten palkatonta poissaoloa sijaistavan henkilöstön palkkaamisessa tarvittavat varat muodostuvat tilien 4002 ja 4005 säästöistä. Mahdollisen muun tilapäisen henkilöstön palkat varataan tilille 4010. (Palkanlaskennassa ja kirjanpidossa menot kohdistetaan kuitenkin palvelussuhteen luonteen mukaisille tileille eli sijaiset 4007:ään ja muut tilapäiset 4010:een.) Lakisääteiset palkkaperusteiset työnantajamaksut 4100 Sairausvakuutusmaksu 2,12 % 4110 Työttömyysvakuutusmaksu 3,90 % 4140 Tapaturmavakuutusmaksu 0,50 % 4150 Ryhmähenkivakuutusmaksu 0,06 % 4175 KuEL-maksu ( palkkaperusteinen) 17,20 % 4177 VaEL-maksu / opettajat 18,40 % 4178 Muut työeläkemaksut / Tyel 19,5 % / 18,0 % Ennakoidut työnantajamaksut ovat kunnallisen eläkevakuutuksen piiriin kuuluvasta palkasta yhteensä 23,78 % ja valtion eläkevakuutuksen piiriin kuuluvasta 24,98 %. Kuntien eläkevakuutus perii lisäksi laskuttamalla eläkemenoperusteista KuEL-maksua (tili 4174). Vuoden 2017 maksuosuuden arvioidaan vähenevän 4 % vuoden 2016 menotasosta. KuEL:n varhe -maksuihin (4172) varataan keskitetysti 0,5 M :n käyttövarausmääräraha, joka jaetaan tulosalueille käytön suhteessa.
2.3. Suunnitteluohjelma, tilipuitteet, lomakkeet ja kirjaukset Suunnitelman eurot syötetään internet-selaimen kautta taloussuunnittelun ohjelmassa. Suunnittelussa käytetään kirjanpidon kanssa yhteisiä tilejä ja kustannuspaikkoja. Uusien avaamisesta ja nimimuutoksista on sovittava pääkirjanpitäjän, joka myös hallinnoi suunnitteluohjelman käyttöoikeuksia. 7 Suunnitteluohjelman ensimmäinen suunnitteluvaihe on yksikön esitys, josta tiedot siirretään tulosalueen esittämänä ajankohtana työstettäväksi seuraavassa vaiheessa, joka on esitys ltk:lle. Määrärahat ja tuloarviot kohdistetaan tileille ja kustannuspaikoille. HUOM! Vuoden 2017 talousarvioehdotuksen summat annetaan 10 euron tarkkuudella ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelma tuhansina (1000) euroina eli miljoonaa merkitään 1000:lla. Hintatason ennakoidaan nousevan vuosina 2016 ja 2017 yhteensä 1,6%. Taloussuunnitelman vuosien 2018-2020 menot ja tulot käsitellään talousarviovuoden 2017 hintatasossa. 2.4 Tilikohtaiset ohjeet Käyttötaloudessa käytetään tulotileinä vain 3000-sarjan toimintatuottoja ja menotileinä vain 4000-sarjaan kuuluvia toimintakuluja. Rahoituslaskelmaa varten tarvitaan myös tieto investointitulon lajista (myyntitulo vai ulkopuolinen rahoitusosuus). Kaupungin sisäisten erien laskutuksesta ja budjetoinnista on annettu erillinen ohje. Ohjeen kohdassa 4.8 todetaan: "Palvelun tuottajan ja ostajan tulee sopia palvelun tuottamisesta sisäisenä vaihtona siten, että osapuolet sopivat hinnasta ja tuotettavasta määrästä sekä varaavat talousarvioon ja talousarvion käyttösuunnitelmaan saman euro-määrän sekä sisäisiin menoihin että tuloihin." Tarkoitus on syöttää mahdollisimman monien sisäisten ostojen ja myyntien eurot keskitetysti sen jälkeen, kun niiden määrät on ilmoitettu pääkirjanpitäjälle. Keskitetysti on tarkoitus syöttää ainakin: sisäiset huoneenvuokrat, sisäiset ict-palvelut, sisäiset puhtaanapitopalvelut sisäiset ruokapalvelut, sisäiset vahtimestaripalvelut Laadintatyön ja helpottamiseksi alle 200 euron sisäiset menot ja tulot suositellaan budjetoitavaksi ulkoisille tileille. Investointien perusteluita ja budjetointitarkkuutta tulee parantaa nykyisestä. Investointeina käsitellään ennen mahdollisen rahoitusosuuden vähentämistä hankintamenoltaan vähintään 10 000 euron suuruiset hyödykkeet, jotka tuottavat tuloa tai palvelua vähintään kahtena vuotena. Hankintamenoltaan pienemmät hyödykkeet esitetään käyttömenoina ryhmässä 4500 "Tarvikkeet". Investointeihin kohdistetaan vain ulkoisia menoja ja tuloja. Valmistuksesta omaan käyttöön on annettu erilliset ohjeet.
3. Tuotteistaminen ja yksikköhintalaskelma - ohje laskelman laatimiseen (2.1.1) 8 Tuotteistamisen tarkoituksena on tuoda taloussuunnitteluun tietoa palvelutuotannon määristä ja yksikkökustannuksista. On tavoiteltavaa, että tuotteistaminen palvelee taloussuunnittelun lisäksi myös muita tarpeita, esimerkiksi kuntien välisen palveluyhteistyön laskutusta. Jos markkinoilta on tarjolla vastaavia vapaasti hinnoiteltuja palveluja, laskenta on syytä järjestää siten, että siinä seurataan samoja tuotteita. Laskentatiedon pitää tukea toiminnan muuta kuvausta eikä se saa aiheuttaa sekaannusta tai epätietoisuutta toiminnasta, määrärahoista tai sitovista tavoitteista. Tuotteistamisessa on syytä edetä harkitusti siten, että taloussuunnittelussa olevat kaikki tuotehinnat kyetään laskemaan suhteellisen helposti kesken vuotta ja tilinpäätöksen yhteydessä. Raportoitavien tuotteiden valinnan ja yksikkökustannusten laskentatavan tulee olla hyvin perusteltu ja valmisteltu. Lähtökohtana on, että tuotteet ja laskentatapa pidetään muuttumattomana vuodesta toiseen. Jos laskentatapaan tehdään muutoksia, myös edellisten kausien historiatiedot oikaistaan uuden laskentatavan mukaiseksi. Tuotelaskennasta johdetaan käyttötalouden tekstimallissa (s.4) olevat suoritekustannusten tavoitteet. Tavoite voi olla ltk-tasasoinen tai sitova kv-tason tavoite. Oheisen esimerkin lihavoidut rivit kuvaavat, miten suoritekustannukset voidaan esittää talousarviotekstissä. Toimialasta riippuen tuotteita voi olla useampia ja aikatarkastelu voi ulottua myös vuosille 2018-2020. Laskelmat liitetään ltk-esityksiin, mutta niitä ei julkista. PERUSOPETUS / OPETUSTUNTI VÄLITTÖMÄT KUSTANNUKSET Henkilöstökulut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Palvelujen ostot Avustukset Vuokrat Muut toimintakulut VÄLITTÖMÄT KUSTANNUKSET YHTEENSÄ VÄLILLISET KUSTANNUKSET Yleiskustannuslisä Tulosalueen kustannuslisä VÄLILLISET KUSTANNUKSET YHTEENSÄ POISTOT (PÄÄOMAKOROT / VYÖRYTYSERÄT) TUOTANNON OMAKUSTANNUSHINTA KUSTANNUKSET v. 2017 (1000 ) AAAAA BBBBB yyyy (zzzz) CCCCC Opetustuntien määrä 2017 Omakustannushinta / opetustunti 2017 175,00 2016 173,25 2015 171,91 Välittömiin kustannuksiin eivät sisälly: Luottamushenkilökulut, eläkemenoperusteinen KuELmaksu, järjestöavustukset Tuotteen eli hyödykkeen tai palvelun tuotannon määrän pitää olla helposti ja yksiselitteisesti todennettavissa ja se on tarvittaessa kirjattava säännöllisesti vuoden
mittaan ylös. Tuote pitää vakioida ja sille tulee asettaa laatukriteerit. Välittömät kustannukset sisältävät sekä ulkoiset että sisäiset menot. Sisäiset rekrytointipalvelut, muut palvelut ja vuokraukset järjestetään siten, että kustannukset laskutetaan käyttäjiltä sisäisenä laskutuksena. Sisäisten palveluyksikköjen tulojen tulee vastata menoja eikä oleellisia katteita tai vajeita saa syntyä synny. Tällä periaatteella ovat toimineet mm. ict-palvelut, siivous- ja ruokahuolto ja tilavuokrat. Henkilöstökuluihin ei lasketa luottamushenkilöpalkkioita sotu-maksuineen eikä eläkemenoperusteista KuEL -maksua. Työllistämiskustannukset sisällytetään pääsääntöisesti välittömiin kustannuksiin, joten ne tulee talousarvion laadintavaiheessa arvioida ja lisätä laskelmaan, koska varat jaetaan tulosalueiden käytettäväksi vasta ta:n hyväksymisen jälkeen. Mahdollisia avustusmenoja ei lasketa kustannuksiin, jos ne ovat puhtaasti tulonsiirtoja eivätkä liity palvelun tuottamiseen. Vuokrat otetaan laskelmaan talousarvioehdotuksesta sellaisenaan. Välillisissä kustannuksissa otetaan yleiskustannuslisänä huomioon kaupungin keskitettyjen talous- ja henkilöstöpalvelujen sekä asiahallinnan kustannukset, 2,0 milj. euroa, joka kohdistuu tulosalueille seuraavasti: Konsernihallinto 0,2 milj. euroa Sosiaali- ja terveystoimi 0,8 Sivistystoimi 0,6 Tekninen toimi 0,4 Yleiskustannuslisää ei sisällytetä määrärahoihin vaan se otetaan huomioon vain suoritteiden yksikköhintojen laskennassa. Tulosalue kohdistaa yleiskustannuslisää tuotteille arvioiden niiden osuuden keskitettyjen talous- ja henkilöstöpalvelujen sekä asiahallinnan kohdistetuista kustannuksista. Tulosalueen kustannuslisää on mahdollista käyttää silloin, kun oman tulosalueen sisällä jokin palvelu liittyy kyseisen suoritteen tuottamiseen eikä palvelua ole huomioitu talousarviossa sisäisenä myyntinä ja ostona. Poistot saadaan pysyvien vastaavien erilliskirjanpidosta. Poistot eivät sisälly määrärahoihin eivätkä sisäisiin vuokriin. 9 Pääomakorot ja vyörytyserät on kirjoitettu sulkuihin, koska niiden tarve on erikseen harkittava. Pääomakorot ovat toimintaan sitoutuneen pääoman rahoituskuluja. Jos ne ovat oleelliset ja niiden huomioon ottaminen on vertailun vuoksi tarpeellista, pääomalle laskettava korko määräytyy ko. vuoden alkavan taseen ja kaupungin lainakannan keskikoron (1,5 %) perusteella. Mahdollinen pääomakorko otetaan huomioon vain yksikköhintalaskelmassa eikä sitä käsitellä talousarviomenona. Vyörytyserät ovat sellaisia palvelun tuottamiseen liittyviä sisäisiä kustannuksia, joita ei voida laskuttaa aiheuttamisperiaatteen mukaisesti sisäisesti palvelun käyttäjiltä.
10 HEINOLAN KAUPUNKI Kh 23.5.2016 VUODEN 2017 TALOUSARVION LAADINTAKEHYS Laadintakehys on valmisteltu vero- ja valtionosuusennusteiden pohjalta olettaen, että kaupunki vahvistaa vuoden 2017 veroprosentit saman suuruisiksi kuin vuodelle 2016. Kehys on asetettu siten, että vuoden 2017 ennustettu tulos on 2,0 M. (NETTOMENOJA / 1000 ) Tulosalue / lautakunta TP-2015 TA-2016 2017-kehys KONSERNIHALLINTO -6 555-7 864 (ei ltk-erittelyä) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI -68 659-66 987 Sos. ja terveyslautakunta -68 659-66 987 SIVISTYSTOIMI -27 516-26 936 Sivistyslautakunta -25 272-24 846 Liikunta- ja kulttuurilautakunta -2 244-2 090 TEKNINEN TOIMI -5 563-5 654 Tekninen lautakunta -4 986-5 042 Ympäristö- ja rak.lautakunta -577-612 YHTEENSÄ -108 293-107 441-102 900 MUUTOS kehys 2017 / TP-2015 kehys 2017 / TA-2016-5,0 % -4,2 % Kehystä ei ole asetettu tulosalueittain. Vuotta 2017 koskeva kaupunginjohtajan talousarvioehdotus tulee laatia siten, että käyttötalouden nettomenot eivät ylitä 102,9 miljoonaa euroa.
HEINOLAN KAUPUNKI - SISÄINEN TULOSLASKELMA TA-2017 LAADINTAKEHYKSEN MUKAINEN ENNUSTE KH 23.5.2016 11 Tuloslaskelma on laadittu ennustamalla ensiksi verotulot (ei korotuksia) ja valtionosuudet, lainojen korkomenot, sijoitustoiminnan tuotot sekä muut rahoitustuotot ja kulut. Keskimääräiseksi lainakannaksi on oletettu 56 M ja keskikoroksi 1,4 %. Sijoitustoiminnan kirjanpidolliseksi tuotoksi on oletettu 3,8 % ja sijoituspääomaksi 80 M. Kun tulostavoitteeksi asetetaan 2,0 M, toimintakate voi olla enintään -102,4 M. Ennuste Muutos (%) TP 2015 TA 2016 TA 2017 1000 1000 1000 17/15 17/16 38 410 TOIMINTATUOTOT JA VALMISTUS OMAAN KÄYTTÖÖN 39 039 38 000-1,1 % -2,7 % TOIMINTAKULUT Henkilöstökulut -43 088 Palkat ja palkkiot -44 443 Henkilöstösivukulut -11 545 Eläkekulut -11 405-2 725 Muut henkilösivukulut -2 878-35 772 Asiakaspalvelujen ostot -31 923-29 955 Muiden palvelujen ostot -30 515-7 393 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -7 458-8 461 Avustukset -9 727-6 777 Vuokrakulut -7 351-492 Muut toimintakulut -199-146 208 TOIMINTAKULUT YHTEENSÄ # -145 899-140 400-4,0 % -3,8 % -107 798 TOIMINTAKATE # -106 860-102 400-5,0 % -4,2 % 71 054 VEROTULOT 69 050 67 100-5,6 % -2,8 % 37 385 VALTIONOSUUDET 40 500 40 200 7,5 % -0,7 % 108 439 YHT 109 550 107 300-1,1 % -2,1 % Rahoitustuotot ja -kulut: 107 Korkotuotot 94 100-6,5 % 6,4 % 5 651 Muut rahoitustuotot 4 311 5 600-0,9 % 29,9 % -832 Korkokulut -804-800 -3,8 % -0,5 % -2 380 Muut rahoituskulut # -1 170-2 600 9,2 % 122,2 % 2 546 Rahoitustulot ja -kulut yhteensä 2 431 2 300-9,7 % -5,4 % 3 187 VUOSIKATE 5 121 7 200 125,9 % 40,6 % -5 487 SUMU-poistot ja arvonalentumiset -5 100-5 200-5,2 % 2,0 % 1 196 Satunnaiset erät -1 105 TILIKAUDEN TULOS 21 2 000 260 Tuloksenkäsittelyerät 0 250-845 TILIKAUDEN ALI - TAI YLIJÄÄMÄ 21 2 250 # Vuodelle 2017 asetetussa käyttötalouden nettomenokehyksessä (102,9M ) vesihuollon perus- ja jäännäöspääoman korot (0,5 M ) sisältyvät käyttömenoihin ja nettomenokehykseen. Tuloslaskelmassa erät ilmoitetaan rivillä "Muut rahoituskulut".