1 8.10.2014 Päävastuualueet/lautakunnat VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Kuntalain mukaan kunnan talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarvion ja taloussuunnitelman laadintaa säätelevät myös KILA:n antamat ohjeet sisäisestä valvonnasta, riskien kartoittamisesta sekä kuntakonsernista. Kaikkien tulosalueiden on huomioitava myös nämä ohjeet talousarviovalmistelussaan. Yleinen taloustilanne ja Kuhmon kaupungin talouden liikkumavara Talousnäkymät vuosien 2015 2017 taloussuunnitelmaa ajatellen ovat hyvin epävarmoja. Samanaikaisesti valmistelussa olevat valtionosuusuudistus, kuntalain uudistaminen, sote-uudistus, rakennepoliittinen ohjelma sekä kuntarakenteen muutos, jotka tekevät kuntien tulevaisuuden arvioinnin haasteelliseksi. Valtionosuusuudistus tulee voimaan vuoden 2015 alusta. Kuhmon kaupungin valtionosuudet pienenevät uudistuksen vuoksi vuositasolla noin 2,4 milj.euroa. Porrastuksesta johtuen vuodelle 2015 uudistus tuo noin 0,5 milj. euron vähennyksen. Lisäksi tulevat koko kuntatalouden tasapainottamistarpeet. Talouden tasapainottamisessa tarvitaan toimintamenojen leikkauksia ja samalla kunnan vetovoimaisuustekijöiden vahvistamista, veroratkaisuja, investointien entistä tarkempaa pohdintaa tai kaikkien edellä mainittujen yhdistelmää. Valtion taholta kuntien tehtäviä kuitenkin ollaan lisäämässä. Kuntien tehtävät laajenevat muun muassa oppilas- ja opiskelijahuollon osalta. Kuhmon kaupungin talous on haasteellinen. Vuoden 2013 ylijäämäisestä tuloksesta huolimatta kaupungin tase on 3,2 milj. euroa alijäämäinen ja kaupungilla on poikkeuksellisen
2 suuret investoinnit vuosina 2015 2016. Tilannetta hankaloittaa edelleen se, että Tuupalan yhtenäiskoulun osalta valtionosuuden saanti hankkeeseen on erittäin epävarmaa. Kehys Vuoden 2015 alusta voimaan tulevan uuden kuntalain mukaan kunnan on katettava sen taseessa vuoden 2015 lopussa oleva alijäämä 4 vuoden kuluessa sen vuoden lopusta, kun vuoden 2015 tilinpäätös on vahvistettu. Kuhmon kaupunki pyrkii siihen, että vuoden 2015 lopussa kaupungin tase on tasapainossa (= ei alijäämää) ja sen jälkeen suunnitteluvuosina tulos vuosittain tasapainossa huolimatta siitä, että mm. valtionosuusuudistus tuo paineita talouden tasapainottamiseen. Hallintokunnat pyrkivät siihen, että toimintamenot kokonaisuutena eivät kasva vuoden 2014 ennustetuista toimintamenoista (ohjeen laadintahetkellä = käyttösuunnitelma 2014). Talousarviovuonna ei koroteta kunnallis- ja kiinteistöveroja. Kaupungin palvelumaksuja korotetaan maltillisesti/kustannusten nousua vastaavasti. Päävastuualueittainen, kehyksen huomioiva, talousarvioraami vuodelle 2015 toimitetaan hallintokunnille maanantaihin 20.10. mennessä. Talousarvio- ja suunnitelmaesitykset Kuhmon kaupungin kuntastrategia on talousarvion ja taloussuunnitelman valmistelun pohjana. Talousarvioraami edellyttää toiminnallisia ja rakenteellisia muutoksia palvelutuotantoon. Kuhmon kaupunki kävi keväällä 2014 YT-menettelyn mukaiset neuvottelut ja neuvottelutuloksen mukaan Kuhmo vähentää 40 HTV 1.8.2016 mennessä toukokuussa 2014 hallituksessa hyväksytyn toimenpidesuunnitelman mukaisesti. Suunnitelma on tehty hallintokunnittain. Hallintokuntien tulee huomioida kyseinen toimintasuunnitelma tehdessään vuoden 2015 talousarviota ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaa. Valmistelussa on erityistä huomiota kiinnitettävä tavoitteiden asettamiseen ja koko suunnittelukauden toimintaan. Tavoitteet johdetaan kuntastrategiasta. Tavoitteille asetetaan strategian ylätason mittareista johdetut, vaikutettavissa olevat ja mitattavissa olevat mittarit. Talousarviovalmistelussa määrärahat varataan ja kirjataan oikealle kustannuspaikalle. Talousarvion seurantaa suoritetaan toiminnoittain/tiliryhmittäin. Huomiota kiinnitetään lisäksi: tytäryhtiöiden omistajapolitiikkaan ja ohjaukseen
3 toimialakohtaiseen riskikartoitukseen ja sisäisen valvonnan järjestämiseen. Kuntakonserni KILA:n ohjeet kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta on huomioitava uuden talousarvion ja taloussuunnitelman laatimisessa. Talousarvioesitykset, toiminnan sekä talouden tavoitteet pyydetään osana kunnan talousarvioprosessia seuraavilta kuntakonserniin kuuluvilta yhtiöiltä: Kiinteistöosakeyhtiö Kuhmon Terva-asunnot Kuhmon Yrityssampo Oy Kiinteistö Oy Kuhmon Kulttuuritalo ja Kuhmon Lämpö Oy Investoinnit Tytäryhtiöt esittävät talousarvioesityksessään omat keskeiset toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteensa yhdistettäväksi koko kuntakonsernin keskeisiksi tavoitteiksi. Investoinneista ilmoitetaan hankkeen kokonaiskustannusarvio (erikseen kokonaismenot, valtionosuudet ja muut rahoitusosuudet) vuosittain, investoinnin arvioitu valmistumiskuukausi ja vuosi sekä vuonna 2014 voimaan tulleen poistosuunnitelman mukainen poistoaika. Peruskorjaus- ja uudisrakennushakkeissa huomioidaan myös tilojen ensikertainen kalustaminen. Investointimenot ilmoitetaan alvittomina. Kaupunginvaltuusto hyväksyy investoinnit talousarvioon ja suunnittelukaudelle hankkeittain. Isoimpiin investointihakkeisiin liitetään laskelma investoinnin vaikutuksista käyttömenoihin. Käyttötalousmenot Kaupungin talous ei mahdollista nykyisen palvelutuotannon laajentamista eikä uusien virkojen taikka toimien perustamista elleivät ne tapahdu 2014 YT-menettelyn perusteella laaditun toimenpideohjelman puitteissa (2013 vuoden lopun tilanne 40 HTV 1.8.2016 mennessä). Ennen vapaaksi tulevan viran/toimen täyttämistä on selvitettävä perusteellisesti mahdollisuudet hoitaa tehtävä sisäisin järjestelyin taikka siirtymällä vaihtoehtoiseen palvelutuotantoon. Myös määräaikaisten työsuhteiden ja viransijaisuuksien osalta käytetään
erityistä harkintaa. Yli 2 vkoa kestävät sijaisuudet edellyttävät täyttämisluvan kaupunginjohtajalta. 4 Aikataulu 7.10. Talousarvion laadintaohjeen hyväksyminen hallituksessa 8.10. Talousarvion ohjeen jakaminen toimialoille ja lautakunnille 8.10. Talousarviokirjan keräämistä varten lomakkeet toimialoille ja tytäryhtiöille (Sirpa Seppänen) 13.10. mennessä Käyttösuunnitelma 2014 siirretään työskentelyn pohjaksi niille toimialoille, jotka eivät ole aloittaneet talousarvion syöttämistä ennen siirron ajankohtaa 17.10. mennessä Sisäisten erien suunnittelu ja syöttäminen SAP:iin 20.10. Talousarvio raami toimialoittain (talousjohtaja) 15.11. mennessä Talousarvion laadinta SAP:iin ja tekstit taloushallinnon käyttöön 20.11. mennessä Lautakuntakäsittelyt 25.11. (1.12. ja 8.12) Talousarvion hallituskäsittelyt 16.12. Talousarvion valtuustokäsittely KUHMON KAUPUNGINHALLITUS Juhana Juntunen vs. kunnanjohtaja Eija Jansson talousjohtaja
5 Jakelu Tiedoksi lautakunnat johtoryhmä kaupunginhallitus Maaseutuelinkeinot ja hallinto Anja Karppinen Maankäyttö Mika Hakkarainen Elinkeinopalvelut Kari Malinen Woodpolis Tuulikki Huusko Sivistyspalveluiden hallinto ja vapaa-aikapalvelut Perusopetus Kansalaisopisto ja lukio Kulttuuri, kirjasto ja museo Musiikkiopisto Varhaiskasvatus Tekniikka- ja ympäristöpalveluiden hallinto, suunnittelu ja maankäyttöpalvelut, tekninen varikko Jätehuolto ja energiahuolto Vesihuolto Liikenneväylät ja yleiset alueet Tila- ja ateriapalvelut Tiepalvelut Rakennusvalvonta Ympäristösuojelu Timo Heikkilä Seppo Vilén Anja Karhunen Eila Vilén Taina Hyvönen Elisa Kerola Mirja Pussinen Jari Juntunen Tommi Piirainen Minna Jokelainen Tero Uhlbäck Matti Määttä Päivi Kyllönen Tuula Purovesi Janne Heikkinen Harri Piirainen Risto Saarinen