Kallenmäen luontoselvitys Sauvo 30.7.2013 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski
2 Sisällys 1 Johdanto.. 3 2 Liito-orava 4 2.1 Yleistä liito-oravasta. 4 2.2 Liito-oravaselvityksen menetelmät.. 4 2.3 Liito-oravaselvityksen tulokset. 4 3 Linnustoselvitys... 4 3.1 Linnustoselvityksen tulokset..... 5 4 Uhanalaiset ja lintudirektiivin I-liitteen lajit 7 5 Lepakot 7 5.1 Yleistä lepakoista. 7 5.2 Selvitysalueen lepakot 9 6 Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvitys 8 6.1 Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvitykset menetelmät. 8 6.2 Kuvio 1 8 6.3 Kuvio 2 9 6.4 Kuvio 3. 10 7 Arvokkaat luontotyypit ja uhanalaiset lajit. 11 8 Päätelmät 12 Lähteet.. 13
3 1 Johdanto Kallenmäen selvitysalue sijaitsee Sauvon kunnan keskustan tuntumassa. Alue on noin 14,7 hehtaarin kokoinen. Kallenmäen selvitysalue rajautuu itäpuolelta peltoihin ja länsipuolelta sekä osittain etelä- ja pohjoispuolelta asutukseen. Eteläpuolelta alue rajautuu osin myös kalliometsään. Selvitysalueen laidoilla on useita asuinrakennuksia sekä kaksi pientä peltoaluetta. Kallenmäen luontoselvitys on tehty asuintonttien suunnitelmien pohjaksi Nosto Consulting Oy:n toimeksiannosta. Alueelta on laadittu liito-orava-, linnusto-, lepakko-, putkilokasvi- ja luontotyyppiselvitykset. Selvitykset on laatinut luontokartoittaja Marika Vahekoski Luontopalvelu Kraakusta. Kartta 1: Kallenmäen sijainti Sauvossa
4 2 Liito-orava 2.1 Yleistä liito-oravasta Liito-orava elää kuusivaltaisissa metsissä, joissa tulee kasvaa myös riittävästi sopivia ravintopuita kuten haapoja, leppiä ja koivuja. Liito-orava käyttää elinpiirillään useita pesäpaikkoja. Pesäpaikoiksi kelpaavat puun kolot, oravan vanhat risupesät sekä linnunpöntöt. Aikuisen naaraan elinpiiri on noin 8 ha ja uroksen noin 60 ha. Urosten elinpiirit voivat sijaita osittain päällekkäin ja yhden uroksen elinpiirin sisällä voi olla useita naaraiden elinpiirejä. Naaraiden elinpiirit sijaitsevat yleensä erillään toisistaan. Liito-orava voi käyttää siemenpuuasentoon hakattuja aukkoja, varttuneita taimikoita ja nuoria metsiä ruokailuun ja siirtymiseen kuusimetsiköstä toiseen. Puuttomia hakkuuaukkoja ja nuoria taimikoita liito-orava ei pysty ylittämään liitäen puusta toiseen, jolloin nämä alueet eivät sovellu liito-oravalle. Liito-orava pystyy liitämään jopa 60 metriä. Suomen eliölajiston uhanalaisuusluokituksessa liito-orava on merkitty vaarantuneeksi lajiksi. Suomen luonnonsuojelulain 49 :n mukaan, luontodirektiivin liitteessä IV (a) mainittujen eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. 2.2 Liito-oravaselvityksen menetelmät Alueelta etsitään mahdollisia liito-oravan pesimä- ja ruokailupuita tarkastamalla haapojen, koivujen ja isojen kuusien tyvet. Puiden alta etsitään liito-oravan papanoita. Papanat ovat parhaiten nähtävissä lumien sulettua huhtikuun alusta kesäkuun loppuun, jolloin ne eivät vielä ole jääneet kasvillisuuden peittoon. Liito-oravaselvitys tehtiin 21.4.2013. 2.3 Liito-oravaselvityksen tulokset Kallenmäen alueelta ei löydetty merkkejä liito-oravasta. Alueen metsät ovat pääosin nuoria ja järeitä lehtipuita on vain muutamia alueen koillisosassa. Kolopuita tai kottaraisen pönttöjä, jotka sopisivat liito-oravan pesäpaikaksi, ei alueella ole. 3 Linnustoselvitys Linnustoselvitykset tehtiin 7.4., 11.5. ja 7.6.2013 klo 5.00 8.00 välisenä aikana. Ensimmäisellä laskentakerralla sää oli pilvipoutainen ja pakkasta oli kaksi astetta. Toisella laskentakerralla sää oli sumuinen ja tyyni, lämpötila oli viisi astetta. Kolmannella kerralla oli aurinkoista ja kymmenen astetta lämmintä. Laskennoissa käytettiin kartoituslaskenta menetelmää. Apuna laskennoissa käytettiin kiikaria ja gps-paikanninta. Havaitut linnut merkittiin karttaan ja kaikkien laskentakertojen kartat yhdistettiin. Linnuista merkittiin kartalle näkö- ja kuulohavainnot. Korkealla ylilentäviä lintuja ei merkitty ylös.
5 3.1 Linnustoselvityksen tulokset Kallenmäen alueella havaittiin 20 lintulajia, joista pesiviksi tulkittiin 19 lajia. Yhteensä pesiviä lintupareja oli alueella ja sen läheisyydessä 32. Yleisimmät lintulajit olivat peippo ja pajulintu, jotka ovat yleisimpiä lajeja koko maassa. Koska lähes koko alue on metsää, esiintyy alueella metsissä yleisesti pesiviä lajeja. Pellon reunojen pensaikoissa viihtyviä lintulajeja kuten pensaskerttu ja keltasirkku on vähän, sillä tällaista pensaikkoa ei alueella ole kovin paljoa. Alueen asutuksen läheisyydessä pesi räkättirastas, kirjosieppo, sinitiainen ja talitiainen. Tiaiset ja kirjosieppo pesivät pihoilla olevissa linnunpöntöissä. Taulukko 1: Alueella ja alueen läheisyydessä pesivät lintulajit ja niiden parimäärät Lintulajit Alueella pesivien lintujen parimäärät Sepelkyyhky 1 Käpytikka Metsäkirvinen 1 Punarinta 2 Mustarastas 2 Räkättirastas 1 Laulurastas 1 Hernekerttu 1 Pensaskerttu 2 Lehtokerttu 1 Sirittäjä 1 Tiltaltti 1 Pajulintu 3 Hippiäinen 2 Kirjosieppo 2 Sinitiainen 2 Talitiainen 2 Puukiipijä 1 Peippo 5 Keltasirkku 1 yhteensä: 32 paria ruokaili alueella, ei pesi Lajilista Sepelkyyhky on yleinen lintu Etelä- ja Keski-Suomessa. Se pesii metsänreunojen tiheissä kuusikoissa. Se pesi selvitysalueen keskiosan kuusikossa. Käpytikka on Suomen yleisin tikkalaji. Selvitysalueella ei havaittu pesintää, mutta se kävi ruokailemassa alueella. Metsäkirvinen pesii mäntymetsissä ja rämeillä. Se välttää tiheitä metsiä (Laine, L. 1996). Alueen itäosassa pesi yksi metsäkirvispari.
6 Punarinta pesii sekametsissä ja suosii kuusia. Toinen punarintapari pesi selvitysalueen eteläosassa asutuksen tuntumassa ja toinen pari pesi alueen kaakkoisosan kuusivaltaisessa metsässä. Mustarastas pesii yleisesti Etelä-Suomen puutarhoissa ja puistoissa. Myös lehdot, kuusi- ja sekametsät ovat sen pesimäaluetta. Toinen mustarastaspari pesi alueen länsireunalla ja toinen pari asutuksen tuntumassa alueen eteläosassa. Räkättirastas on yleinen lintulaji ja pesii joko yksittäisinä pareina tai yhdyskuntina pihoissa, puistoissa, metsänreunoissa ja pienissä metsiköissä. Yksi räkättirastaspari pesi pihapiirissä alueen länsireunalla. Laulurastasta tavataan monen tyyppisissä metsissä. Mäntymetsissä se on yleensä vähälukuinen (Laine, L. 1996). Selvitysalueella laulurastas pesi koillisosan pellon länsireunan metsässä. Hernekerttu elää nuorissa kuusi- ja mäntymetsissä sekä pensaikkoisissa metsänreunoissa. Pensaskerttu pesii avoimissa pensaikkoisissa maastoissa. Selvitysalueella se pesi koillisalueen isomman pellon reunalla ja etelärajan läheisyydessä kallion juurella olevassa pensaikossa. Lehtokerttu on runsaslukuisin kertuista. Niiden muutto tapahtuu myöhään, melkein kesän kynnyksellä. Lehtokerttuja pesi selvitysalueella yksi pari alueen koillisosassa. Sirittäjä pesii lehdoissa ja rehevissä sekametsissä, joissa on myös pensaikkoa. Sirittäjä pesi koillisosan isomman pellon eteläpuolella olevan järeän kuusikon pensaikossa. Sirittäjä on uhanalaisuusluokituksen mukaan silmälläpidettävä (NT). Pajulintu on hyvin yleinen lintu koko Suomessa, selvitysalueella sitä pesi kolme paria. Tiltaltti suosii järeitä kuusivaltaisia metsiä. Tiltaltti lauloi selvitysalueen pohjoispäässä olevassa kuusikossa. Hippiäinen pesii kuusivaltaisissa metsissä ja selvitysalueella pesi yksi pari koillisalueen keskiikäisessä kuusikossa alueen ja toinen pari vanhan puutarhan alueella selvitysalueen pohjoispäässä. Kirjosieppo pesii koloissa. Sitä tavataan pihoilla ja sekä lehti- että havumetsissä. Selvitysalueella kirjosieppoparit pesivät pihapiirien pöntöissä. Sinitiainen pesii puunkoloissa ja linnunpöntöissä lehti- ja sekametsissä. Selvitysalueella sinitiaiset pesivät pihapiirien pöntöissä. Alueella pesi kaksi sinitiaisparia. Talitiainen pesii runsaana kaupunkien puistoissa ja ihmisten lähettyvillä pöntöissä, mutta myös seka- ja lehtimetsissä. Pesiviä talitiaispareja löydettiin kaksi. Puukiipijä elää vanhoissa kuusimetsissä. Puukiipijä pesi alueen koillisosassa sille rakennetussa pöntössä. Peippo on pajulinnun ohella yleisimpiä lintuja Suomessa. Selvitysalueelta sen reviireitä löytyi viisi. Keltasirkkulle kelpaavat pesimämaastoksi monenlaiset puoliavoimet elinympäristöt. Keltasirkkuja pesi alueen itäreunalla yksi pari.
7 4 Uhanalaiset ja lintudirektiivin I-liitteen lajit sekä Suomen vastuulajit Laji on vaarantunut, kun siihen kohdistuu keskipitkällä aikavälillä suuri uhka kadota luonnosta. Uhanalaisuusluokan 2010 mukaan laji arvioidaan vaarantuneeksi (VU), kun se parhaan saatavilla olevan tiedon perusteella täyttää jonkun vaarantuneiden luokan kriteereistä A-E, ja siihen arvioidaan täten kohdistuvan luonnossa korkea häviämisriski. Laji arvioidaan silmälläpidettäväksi (NT), kun se ei täytä uhanalaisten kriteerejä, mutta jonkun kriteerin täyttyminen on kuitenkin lähellä tai on todennäköistä, että ehdot täyttyvät lähitulevaisuudessa. Alueellisessa uhanalaisuusarvioinnissa tarkastellaan valtakunnallisesti silmälläpidettävien ja elinvoimaisten lajien uhanalaisuutta vuoden 2010 uhanalaisuusarvioinnin mukaan. Lintudirektiivin I-liitteessä on lueteltu yhteisön tärkeinä pitämät lajit, joiden suojelemiseksi on osoitettava erityissuojelualueita (Natura 2000 -verkosto.). Suomen erityisvastuulajit ovat lajeja, joiden levinneisyys on keskittynyt Eurooppaan tai, jotka ovat maanosan laajuisesti uhanalaisia, voimakkaasti taantuneita tai harvalukuisia, ja erityisesti karujen vesien, soiden ja boreaalisten havumetsien lajit, joiden Suomen kannan osuus on yli 15 % Euroopan kannasta, lukuun ottamatta punakylkirastasta, järripeippoa ja vihervarpusta. (Suomen ympäristökeskus: Vastuulaji, linnut. 2005. Ympäristöministeriön wwwsivut. ) Alueella ei tavattu lintudirektiivin I-liitteen lajeja, Suomen vastuulajeja tai alueellisesti uhanalaisia lajeja. Selvitysalueen koillisosassa pesivä sirittäjä on uhanalaisuusluokituksen mukaan silmälläpidettävä laji (NT). 5 Lepakot 5.1 Yleistä lepakoista Saalistaessaan lepakot kaikuluotaavat ultraääniensä avulla hyönteisiä. Kaikuluotauksen avulla lepakot myös suunnistavat. Aukeilla paikoilla kaikuluotaus on vaikeaa. Lisäksi aukeilla paikoilla on usein tuulista ja lepakot saattavat joutua petolintujen saaliiksi. Puu- ja pensasrivit helpottavat lepakon suunnistamista ruokailu- ja lepopaikoille. Suomessa esiintyy 11 lepakkolajia. Pohjanlepakko, vesi-, lampi-, ripsi-, viiksi- ja isoviiksisiippa sekä korvayökkö talvehtivat Suomessa. Iso-, kimo-, pikku- ja vaivaislepakko ovat Suomessa harvinaisia ja muuttavat talveksi Keski-Eurooppaan. Lepakot vaipuvat talveksi horrokseen ja tarvitsevat horrostuspaikaksi 0-8 o C lämpöisen, vedottoman ja kosteahkon paikan. Maakellarit, kallion syvät halkeamat ja louhikot ovat tällaisia paikkoja. Kesällä lepakoiden päiväpiilopaikoiksi kelpaavat puiden kolot, kaarnanaluset, linnunpöntöt ja rakennusten vintit sekä kattojen rakenteet. Pohjanlepakko on lepakkolajeista yleisin ja sen kaikuluotausääni kantaa 50 80 metriä. Koska pohjanlepakon ääni on voimakas, eivät leveät tie- tai sähkölinjat haittaa sen suunnistamista. Isoviiksisiippa ja viiksisiippa ovat myös yleisiä lepakoita Suomessa. Viiksisiippojen kaikuluotausääni kantaa noin 15 20 metriä, jolloin niiden on vaikeampaa suunnistaa aukeilla paikoilla. Viiksisiipat karttavat myös valaistuja alueita. Viiksisiipat asustavat metsissä. Ne saalistavat pienillä aukeilla, metsäteiden varsilla ja metsänreunoissa.
8 Korvayökön kaikuluotausääni on kaikkein heikoin ja kantaa vain noin 5 metriä. Korvayökkö käyttää saalistaessaan isoja korviaan. Koska korvayökön kaikuluotausääni on heikko, on sen havaitseminen detektorinkin avulla vaikeaa ja onnenkauppaa. Korvayökkö asustaa pihoissa, puutarhoissa ja puistoissa esim. hautausmailla. Vesisiippa saalistaa nimensä mukaisesti vesistöjen yllä. Vesisiipat lentävät lähellä veden pintaa, pyörähdellen ympäri pienillä alueilla. Välillä ne poikkeavat rannalta veden päälle kaartuvien puiden alle. Lampisiippa, ripsisiippa, pikkulepakko, vaivaislepakko, isolepakko ja kimolepakko ovat Suomessa harvinaisia ja eteläisiä lajeja. Kaikki lepakot ovat Suomessa luonnonsuojelulailla rauhoitettuja ja kuuluvat EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) listaan. Lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty luonnonsuojelulain 49 :n mukaan. 5.2 Selvitysalueen lepakot Lepakkoselvitys tehtiin 6.7.2013 klo 24.00 02.00. Sää oli poutainen ja tyyni. Lämpötila oli 13 astetta. Alueella kuljettiin metsäteitä ja polkuja pitkin. Lepakoita havainnoitiin detektorin avulla (Pettersson ultrasound detector D 230). Selvitysalueen koillisosassa olevan pellon eteläpuolella olevassa kuusikossa on pieniä aukkopaikkoja polun varressa. Tällaisella aukolla saalisti kaksi viiksisiippaa. Selvitysalueen eteläosan kahden polun yläpuolella saalisti pohjanlepakko. On vaikea sanoa, oliko alueella yksi vai kaksi pohjanlepakkoa, sillä havaintopaikat ovat lähellä toisiaan. Alueella ei ole kolopuita, joissa lepakot voisivat pesiä ja levätä päivällä. Koska alueen reunoilla on runsaasti rakennuksia, löytävät lepakot niiden rakenteista sopivia lepopaikkoja ja pesäpaikkoja. 6 Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvitys 6.1 Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen menetelmät Kasvillisuus- ja luontotyyppikartoitus tehtiin 7.6.2013. Kasvillisuutta katseltiin muillakin kartoituskerroilla. Alue on kuvioitu luontotyyppien mukaan. Alueella on pääasiassa nuoria ja keskiikäisiä männiköitä ja kuusikoita. Koillisosassa pellon itäpuolella on nuorta haapa ja koivutaimikkoa. 6.2 Kuvio 1 Kuviolla 1 on sekä kuusikoita että männiköitä. Puusto on pääasiassa keski-ikäistä, 40 60 vuotiasta, mutta seassa kasvaa muutamia 80 100 vuotiaita mäntyjä ja kuusia. Lehtipuita kasvaa seassa vähän. Pensaskerroksessa kasvaa vähän pihlajan- ja rauduskoivuntaimia. Kenttäkerroksessa kasvaa mustikkaa, puolukkaa, metsälauhaa, käenkaalia, sananjalkaa, valkovuokkoa, metsäorvokkia, metsätähteä, vanamoa, kevätpiippoa, kanervaa, ahomansikkaa ja kieloa. Pohjakerrosta peittää seinäsammal ja kangaskynsisammal. Kuvio on mustikkatyypin tuoretta kangasta (MT).
9 Kuva 1: Mustikkatyypin tuoretta kangasta Kuvion 1 itäosassa on pieni noin kahden aarin kokoinen lammikko. Lammikolla ei havaittu lintuselvitysten aikana viitasammakoita. Lammen rannoilla kasvaa mustikkatyypin tuoreen kankaan kasvillisuutta. Lammessa oli vettä myös heinäkuussa. Kuva 2: Kuvion 1 itäosassa oleva metsälampi 6.3 Kuvio 2 Kuvio 2 on kallioalueita, joilla kasvaa kitukasvuisia mäntyjä. Kallioita peittää jäkäläkasvusto, jossa kasvaa vähän kanervaa, puolukkaa ja metsälauhaa. Jäkälän seassa kasvaa paikoin seinä- ja kynsisammalta. Yleisimmät jäkälät ovat valko- ja harmaaporonjäkälä. Kallioilla ei ole järeitä ylispuita, keloja eikä lahopuita. Kuvio on kalliometsän ja karun avoimen laakean kallion mosaiikkia. Kalliokuviot eivät ole luonnontilaisia vaan niiden puustoa on käsitelty. Ne eivät tällöin ole metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä.
10 Kuva 3: Jäkälien peittämää avokalliota 6.4 Kuvio 3 Kuviolla 3 on vanhan puutarhan kasveja sekä vanhoja kuoppia, joissa on paljon roskia. Kuviolla kasvaa vaahteroita, rauduskoivuja, pihlajia ja vanhoja mäntyjä. Pensaskerroksessa kasvaa tuomea, isotuomipihlajaa, raitoja ja vaahterantaimia. Kenttäkerroksessa kasvaa runsaasti pikkutalviota, joka on puutarhakasvi. Lisäksi kuviolla kasvaa valkovuokkoa, ahomansikkaa, metsäorvokkia, koiranputkea, sananjalkaa, mustikkaa, metsäkurjenpolvea, särmäkuismaa ja jättiputkea. Kuvion maa on ravinteikasta ja kuvio on kulttuurivaikutteista käenkaali-mustikkatyypin lehtomaista kangasta (OMT). Kuva 4: Kuviolla 3 olevia roskia
11 Kuva 5: Kuviolla 3 runsaana kasvava pikkutalvio 7 Uhanalaiset luontotyypit ja kasvilajit Suomen ympäristökeskus on selvittänyt viisivuotisessa hankkeessa Suomessa esiintyvien luontotyyppien luokittelua ja uhanalaisuutta. Ensimmäinen uhanalaisuusarviointi valmistui 2008 ja sen lopputuloksena esitettiin jokaiselle luontotyypille uhanalaisuusluokat erikseen Pohjois-Suomen, Etelä-Suomen ja koko maan osalta. Uhanalaisuusluokkien määräytyminen perustuu havaittuihin ja ennustettuihin muutoksiin kyseisen luontotyypin esiintymien määrässä ja laadussa sekä tyypin yleisyyteen nykyhetkellä. Keski-ikäiset mäntyvaltaiset tuoreet kankaat ja keski-ikäiset kuusivaltaiset tuoreet kankaat ovat sekä koko Suomen että Etelä-Suomen alueella luokiteltu silmälläpidettäviksi (NT) luontotyypeiksi. Kalliometsät ja karut avoimet laakeat sisämaakalliot on luokiteltu koko Suomen ja Etelä-Suomen alueella säilyviksi (LC). Selvitysalueella ei ole metsälain tai luonnonsuojelulain mukaisia arvokkaita luontotyyppejä. Selvitysalueen koillisosan polulta löytyi kymmenen valkolehdokkia viiden metrin matkalla. Paikan KKJ koordinaatit ovat 3263267 6699725. Valkolehdokki on luonnonsuojelulaissa (42 ) rauhoitettu kasvilaji.
12 Kartta 2: Kallenmäen luontotyypit sekä valkolehdokin ja lepakoiden havaintopaikat Numero 1 on mustikkatyypin tuoretta kangasta. Numero 2 on kalliometsää ja numero 3 on käenkaali-oravanmarjatyypin kulttuurivaikutteista lehtomaista kangasta. Sinisellä on merkitty metsälampi ja ruskealla pisteellä valkolehdokkien kasvupaikka. Vaalean vihreällä on merkitty viiksisiippojen havaintoalue ja vihreällä pohjanlepakoiden havaintopaikka. Si tarkoittaa sirittäjän havaintopaikkaa. 8 Päätelmät Kaavoituksessa tulee ottaa huomioon luonnonsuojelulailla rauhoitettujen valkolehdokkien kasvupaikka. Alueen metsät ovat nuoria ja keski-ikäisiä, eikä niissä ole lepakoiden lepo- ja pesäpaikoiksi soveltuvia kolopuita, joten on todennäköistä, että alueella saalistavat lepakot pesivät ja lepäävät läheisten rakennusten välikatoilla tai tiilikattojen tiilien alla. Kun selvitysalueelle jätetään suojaisia keski-ikäisiä metsäalueita ja puukujanteita, jää lepakoille sopivia saalistuspaikkoja ja niiden on helpompi suunnistaa puukujanteita hyväksi käyttäen muille metsäalueille. Jos näille alueille myöhemmin kehittyy kolopuita, tulisi ne mahdollisuuksien mukaan jättää lepakoiden ja lintujen käytettäväksi.
13 Lähteet Hotakainen, J-P., Nousiainen, H., Mäkipää, R., Reinikainen, A. & Tonteri, T. 2008: Metsätyypit opas kasvupaikkojen luokitteluun. Metsäkustannus. Hämeenlinna. Laine, L.J. 1996: Suomalainen lintuopas. Meriluoto, M. & Soininen, T. 1998: Metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt. Metsälehtikustannus. Tapio. Hämeenlinna. Mossberg, B. & Stenberg, L. 2005: Suuri pohjolan kasvio. Tammi. Helsinki. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. ja Mannerkoski, I (toim.) 2010. Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö ja Suomen Ympäristökeskus. Helsinki. Raunio, A. Schuman, A. Kontula, T. 2008. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus Osa 1. Suomen ympäristökeskus. Helsinki. Raunio, A. Schuman, A. Kontula, T. 2008. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus Osa 2. Suomen ympäristökeskus. Helsinki. Sierla, L., Lammi,E., Mannila, J. ja Nironen,M.2004. Direktiivilajien huomioon ottaminen suunnittelussa. Ympäristöministeriö. Helsinki. Söderman, T. 2003. Luontoselvitykset ja luontovaikutusten arviointi kaavoituksessa, YVAmenettelyssä ja Natura-arvioinnissa. Suomen Ympäristökeskus. Helsinki. Sisältödokumentti 17.9.2007 / Suomen ympäristökeskus. Suomessa esiintyvät luontodirektiivin II, IV ja V-liitteen lajit. http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=248356&lan=fi Sisältödokumentti 15.10.2001 / Suomen ympäristökeskus. Alueellisesti uhanalaiset putkilokasvit (NT). http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=263450&lan=fi Sisältödokumentti 15.10.2001 / Suomen ympäristökeskus. Alueellisesti uhanalaiset putkilokasvit (LC). http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=263452&lan=fi Sisältödokumentti 1.2.2012 / Ympäristöministeriö. Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit. www.ymparisto.fi/print.asp?contentid=404980&clan=fi