PUHELINAUTTAMINEN AIDS-TUKIKESKUKSESSA

PUHELINAUTTAMINEN AIDS-TUKIKESKUKSESSA Sanna Laitinen Päättötyö Kevät 2000 Diakonia-ammattikorkeakoulu Alppikadun yksikkö

ABSTRACT THE DIACONIA INSTITUTE OF HIGHER EDUCATION IN FINLAND/ ALPPIKATU TRAINING UNIT Laitinen, Sanna The helpline in Aidscouncil Helsinki 2000 54 pages 5 appendix This study is a describing research about Aidscouncil s helpline. The subject is interesting to me because I have been doing voluntary work in the helpline. While working there I noticed that this kind of research had not been done before. That is why the main goal of the study was to get exact information about the callers and their life situations. The aim was also to produce that sort of knowledge which would benefit Aidscouncelling in their development of the helpline and voluntary work. The only reasonable way to do this study was to use quantitative method. Information from the phone calls is marked to specific register form, of which the material was collected from. During the time 1.1.1999-31.6.1999 there was 721 calls, which was the size of the sample. First the material was recorded to Excel and then analyzed with SPSS for Windows -program. The theoretical part of the study consists of the meaning of crises. The main results show that the callers are mostly worried about infection but usually not tested yet. Only 0,6% of the callers were HIV-positive. The amount of HIV-positive callers in Sweden is almost the same. The results were also alike in reasons of callings. People want to have information about means of transmission, screening tests and symptoms of AIDS. The most general reason why they are concerned is that they have had unprotected sex. Surprising result was that despite the HIV-epidemic among the drug users in Helsinki only 0,7% of all the callers were afraid of the possibility to get infected that way. Aidscouncelling s helpline is a very important tool in doing preventive hiv/aidswork. HIV-positive people seem to get enough information from other sources but the rest of the people want and need councelling. Keywords: AIDS, crises, crises phonelines, helping, interaction, mental support Deposited at the Diaconia Institute library

PÄÄTTÖTYÖN TIIVISTELMÄ (ABSTACT) DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU / ALPPIKADUN YKSIKKÖ Laitinen, Sanna Puhelinauttaminen aids-tukikeskuksessa Helsinki 2000 54 s. 5 liitettä Päättötyöni on määrällinen tutkimus Helsingin Aids-tukikeskuksen päivystyspuheluista ajalta 1.1.1999-31.6.1999. Tutkimusaineistona olen käyttänyt päivystyspuhelulomakkeita, joihin päivystäjät kirjaavat tiedot puheluista niiden päätyttyä. Puolen vuoden aikana niitä oli kertynyt 721 kpl, mikä on otoksen suuruus. Päivystyspuhelulomakkeiden käsittely eteni siten, että ensin tallensin ne Excelille laadittuun havaintomatriisiin ja tämän jälkeen aloitin analysoinnin SPSS -tilasto-ohjelman avulla. Tutkimuksen rakenne on kaksiosainen. Se muodostuu teoreettisesta viitekehyksestä, jossa tarkastelen puhelinauttamiseen liittyviä kysymyksiä sekä empiirisistä tutkimustuloksista. Päättötyön aihe kiinnosti minua henkilökohtaisesti siitä syystä, että olen toiminut vapaaehtoisena puhelinpäivystäjänä Helsingin Aids-tukikeskuksessa. Tällöin havaitsin, että vastaavaa tutkimusta ei ole aiemmin tehty. Tavoitteenani oli saada tarkkaa tietoa siitä, minkälaisia puheluita puhelinpäivystykseen tulee, ja millaisissa elämäntilanteissa soittajat ovat. Tutkimuksen päämääränä oli tuottaa sellaisia tuloksia, joista olisi hyötyä Aids-tukikeskukselle puhelinpäivystystyön kehittämisessä ja ehkä koulutus- tai luentotilaisuuksien suunnittelemisessa. Tutkimustuloksista nousi esiin monia yhtäläisyyksiä Euroopan aids-puhelinten toiminnan suhteen. Suurin osa soittajista on huolissaan omasta mahdollisuudestaan saada HIV-tartunta, mutta heitä ei ole testattu vielä. Alle yksi prosentti soittajista on HIV-positiivisia. HIV:n tarttuminen ja oireet olivat aiheina yli puolessa soitoista, joten ihmiset tarvitsevat lisää tietoa. Puhelun prototyyppi on tulosten perusteella seuraava: soittaja on nainen, hän on huolissaan omasta mahdollisesta HIV-tartunnastaan, ja tartuntahuolen syynä on suojaamaton yhdyntä. Suojaamattomia seksikontakteja oli huolestuttavan paljon, joten turvaseksivalistusta on syytä jatkossakin tehdä näyttävästi. Asiasanat: AIDS, auttaminen, henkinen tuki, kriisipuhelimet, kriisit, vuorovaikutus Säilytyspaikka: DIAK / Alppikadun yksikön kirjasto

SISÄLLYS ABSTRACT TIIVISTELMÄ 1. JOHDANTO 1 2. AUTTAMISTYÖ 2 2.1 Auttamistyön kuvaus 2 2.2 Puhelinauttamistyön taustaa 3 2.3 Puhelinauttamisen erityispiirteitä 4 3. AIDS-TUKIKESKUS 6 3.1 Aids-tukikeskuksen puhelinpäivystys 8 3.2 Päivystävät aids-puhelimet Euroopassa 9 3.2.1 Ruotsin Aidsjouren 10 3.2.2 Saksan Berliner Aids Hilfe 11 3.2.3 Italian II Telefono Verde 11 3.2.4 Muita aids-puhelimia 11 4. KRIISI 12 4.1 Kriisin määritelmä 12 4.2 Psyykkinen kriisi 13 4.2.1 Psyykkisen kriisin synty 14 4.2.2 Kriisejä aiheuttavat tekijät 16 4.2.3 Kriisin vaiheet 17 5. KRIISISSÄ OLEVAN ASIAKKAAN KOHTAAMINEN 18 5.1 Ammatillinen vuorovaikutus 19 5.2 Kohtaaminen kriisipuhelimessa 21 5.3 Päivystäjältä vaadittavat ominaisuudet 24

6. TUTKIMUKSEN TAVOITTEET JA ONGELMAT 25 7. TUTKIMUSMENETELMÄT 26 8. TULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET 30 8.1 Yleistietoja päivystyspuheluista 30 8.2 Soiton syy 33 8.3 Tartuntahuolen syy 34 8.4 Puhelun sisältö 37 8.5 Toimenpiteet 40 8.6 Auttaminen 42 9. POHDINTA 43 LÄHTEET 46 LIITTEET 50

1. JOHDANTO Puhelinauttaminen on kahden viime vuosikymmenen aikana levinnyt laajalle Suomeen, ja apua puhelimitse tarjotaan jo lähes kaikkiin elämän ongelmiin. Yksi syy tähän on sosiaali- ja terveysalan säästötoimenpiteet, joiden myötä erilaisten avohoitomuotojen kysyntä on lisääntynyt. Auttavat puhelimet täydentävät näitä palveluja. Olen opiskelujeni aikana työskennellyt kolmessa auttavassa puhelimessa, ja kiinnostukseni tähän auttamisen muotoon kasvoi niin paljon, että halusin tehdä siitä päättötyöni. Helsingin Aids-tukikeskus on tehnyt puhelinauttamistyötä vuodesta 1986. Toiminnan tavoitteena on jakaa tietoa HIV:stä ja aidsista sekä tukea tartunnan saaneita tai sitä pelkääviä. HIV-tartuntoja on todettu Suomessa hieman yli tuhat. Määrä on hyvin alhainen verrattuna muuhun Eurooppaan, Aasiasta tai Afrikasta puhumattakaan. Tästä huolimatta HIV koetaan usein pelottavana sairautena sen tartuntatapoihin liittyneiden tabujen sekä myös parannuskeinojen puutteen takia. Aids-tukikeskuksen puhelinpäivystykseen on tullut sen perustamisesta lähtien yli kuusi tuhatta puhelua vuosittain, joten palvelun tarpeellisuutta tuskin tarvitsee kyseenalaistaa. Olen mielenkiinnolla lukenut niitä harvoja tutkimuksia, joita auttavista puhelimista on tehty, sillä tieto lisää ymmärrystä soittajia ja heidän elämäntilanteitaan kohtaan. Aidstukikeskuksen puhelinpäivystyksestä ei vastaavanlaisia selvityksiä ole aiemmin tehty. Tämä oli päällimmäinen syy, miksi halusin tutkia Aids-tukikeskuksen puheluja. Toivoisin päättötyöni antavan Aids-tukikeskuksen työntekijöille tarpeellisia tietoja heille soittavista asiakkaista, ja kaikille auttavien puhelinten päivystäjille uusia näkökulmia asiakkaan kohtaamiseen. Tavoitteenani oli myös, että tutkimukseni auttaisi Aids-tukikeskusta puhelinpäivystyksen kehittämisessä, uusien vapaaehtoisten kouluttamisessa, ja kenties uuden päivystyspuhelulomakkeen suunnittelussa. Tutkimusongelmana oli tarkastella puhelinpäivystykseen tulevien soittojen luonnetta; mitä asioita niissä käsitellään, ja millaisissa tilanteissa olevat ihmiset soittavat. Aikaisemman tutkimustiedon puutteen vuoksi valitsin teoreettiseksi näkökulmaksi kriisin kulun ja kriisissä olevan asiakkaan kohtaamisen pohdiskelun, sillä uskon tämän viitekehyksen olevan hyödyksi monille puhelinauttamistyötä tekeville.

2 2. AUTTAMISTYÖ 2.1 Auttamistyön kuvaus Auttamissuhde on vuorovaikutussuhde, jossa autettavalla on mahdollisuus puhua itsestään, elämästään, kokemuksistaan, tunteistaan ja ajatuksistaan hoitavalle henkilölle. Suhteen tarkoituksena on, että autettava oppii paremmin tuntemaan itseään, positiivisia ja negatiivisia, kehittyneitä ja kehittymättömiä puoliaan sekä niiden vaikutuksia elämässään. On tärkeää, että autettava kokee tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi ja että hänet on otettu todesta tässä ja nyt. Auttamissuhteessa autettava asioineen ja ongelmineen on keskeinen. Auttava henkilö on autettavaa varten, hän on suhteen ammatillinen osapuoli, joka kuuntelee, eläytyy, jäsentää mielessään autettavan kokemuksia ja tunteita. (Ahlfors, Saarikoski & Sova 1992, 54-55.) Auttamissuhteessa pyritään siis siihen, että autettavan kokemusmaailmassa avautuisi entistä relevantimpia ymmärtämisyhteyksiä, heräisi uusia ajatuksia ja siten syntyisi uusia merkityssuhteita. Tavoitteena on, että autettavan käsitys itsestään voisi realisoitua ja jäsentyä, hänen itsetuntonsa ja - tuntemuksensa voisivat vahvistua ja hän voisi asettua uudenlaisissa, suotuisammissa merkityssuhteissa kosketukseen maailman kanssa. (Ahlfors ym. 1992, 25.) Auttamistyön onnistuminen riippuu pitkälti siitä, minkälaista aineistoa autettava auttajalle tuottaa, sillä auttajan tehtävänä on ensisijaisesti kuunnella aktiivisesti, ottaa tietoa vastaan ja antaa valikoivaa palautetta asiakkaalle. (Ahlfors ym. 1992, 81). Auttamissuhteessa ammatillinen kuunteleminen on perustyöprosessi, jossa työn tavoitteet ohjaavat kuuntelemisprosessin käyttöä. Auttamissuhteen pääasiallisena tarkoituksena on tukea ja vahvistaa autettavassa jo olemassa olevia voimavaroja sekä tukea häntä arkielämän toimissa ja ihmissuhteissa. Kuuntelemisella on tärkeä tehtävä, sillä yleensä itsestään ja tuntemuksistaan puhuminen on jo sinänsä helpottavaa. Asioiden ääneen sanominen tuo välimatkaa asioihin kätkeytyviin ongelmiin ja niitä voi tarkastella objektiivisemmalla tavalla. Auttajan kunnioittava asenne on sellaisenaan kokemus autettavalle. Auttajan on kuunneltava myös omia tunteitaan, joita autettavan puhe ja sisältö auttajassa herättävät. Hänen on työskenneltävä itsensä kanssa, ja oltava

3 kriittinen itseään kohtaan tutkiessaan, ovatko hänessä heräävät tunteet lähtöisin hänestä itsestään vai autettavasta. "Hän joutuu liikkumaan objektiivisuuden ja subjektiivisuuden välimaastossa itsensä suhteen." Kuunteleminen on näin myös siis auttajan kokemisen tutkimista. (Ahlfors ym. 1992, 64-65.) Motiiveja auttamistyöhön ryhtymiseen on erilaisia, kuten on myös auttajan rooleja. Auttajan tulisi pyrkiä olemaan hyvänä objektina, joka aidolla läsnä olemisella luo turvallisuuden tunnetta ja lievittää pelon ja uhanalaisuuden tunnetta. (Ahlfors ym. 1992, 45). Toisaalta auttaja on itsekin subjektiivisesti kokeva ihminen ja elämäntaidoissaan rajallinen, mutta ammatillinen asenne sisältää ammatillisen asiantuntijatiedon ja -taidon käytön mahdollisuuden, johon auttaja itsensä ikään kuin valjastaa. Tässä hänen tulee myös jatkuvasti kehittää itseään. (Ahlfors ym. 1992, 54-55.) 2.2 Puhelinauttamistyön taustaa Puhelinauttaminen ja puhelinpalvelu ovat käsitteitä, jotka saatetaan sekoittaa erilaisiin maksullisiin puhelinlinjoihin. Puhelinauttaminen on kuitenkin virallinen nimitys puhelimen välityksellä tapahtuvalle kriisi- tai auttamistyölle, koska sitä on käytetty Suomessakin jo 1960 -luvulta lähtien. Puhelinauttamistyön perustajana pidetään anglikaanipappi Chad Varahia. Hän aloitti toiminnan itsemurhavaarassa olevien auttamiseksi, ja tämä ajatus levisi nopeasti kaikkialle Keski- ja Pohjois-Eurooppaan. Ensimmäisen auttavan puhelimen, Palvelevan puhelimen, on Suomeen perustanut evankelis-luterilainen kirkko vuonna 1964. (Sorri 1994, 11-15.) 1980 - luvulla Palveleva puhelin alkoi saada seurakseen myös muita auttavia puhelimia, ja nykyään niitä on jo useita kymmeniä. (Sorri 1994, 11). Puhelintyötä tekevät järjestöt jakautuvat kahteen ryhmään: vapaaehtoisen puhelinauttamisen eettisten periaatteiden neuvottelukunnan hyväksymiin sekä muihin puhelinauttajiin. Aids-tukikeskuksen puhelinpäivystys kuuluu ensimmäiseen ryhmään. Eettisten periaatteiden neuvottelukunnan hyväksymät puhelinauttajat ovat kaikki sitoutuneet noudattamaan puhelinauttajien eettisiä toimintaperiaatteita.

4 Puhelinauttajien eettisten periaatteiden neuvottelukunnan hyväksymien puhelinauttajien tulee täyttää seuraavat ehdot: Päivystystyöstä vastaa taustayhteisö. Soittajalle tarjotaan mahdollisuus keskusteluun nimettömänä, luottamuksellisesti sekä ilman taustajärjestölle taloudellista etua tuottavaa maksua. Keskustelussa kunnioitetaan soittajan oikeutta itse määritellä keskustelun aihe ja tehdä omia ratkaisujaan, ilman painostusta ja ohjailua päivystäjän taholta. Päivystäjät ovat alan asiantuntijan tähän tehtävään valitsemia ja kouluttamia henkilöitä tai ammattiauttajia. Päivystäjät osallistuvat jatkuvaan työnohjaukseen ja koulutukseen sekä allekirjoittavat kirjallisen sitoumuksen vaitiolovelvollisuudestaan. Heillä on oikeus pysyä nimettöminä ja olla suostumatta alentavaan kohteluun. Puhelinauttamistilanteen tulee olla sellainen, etteivät muut voi kuunnella vastaajan puhetta, ja että vastaajalla on työrauha keskittyä soittajan tilanteeseen. Puheluiden kirjaaminen on tehtävä niin, ettei tapausta eikä soittajaa voi tunnistaa. Puhelimessa ei myöskään voi käyttää tietoa, jonka päivystäjä on saanut soittajasta jostain muualta, esimerkiksi työnsä puitteissa. (Puhelinauttajien eettiset periaatteet.) 2.3 Puhelinauttamistyön erityispiirteitä Vaikka puhelinauttaminen ei ole varsinaista hoitotyötä ja auttaja saattaa olla vähemmän koulutettu vapaaehtoinen, puhelintyössä kuitenkin muodostuu hoitosuhde soittajan ja päivystäjän välille. Pitkäkestoiseksi ja jatkuvaksi se ei välttämättä pääse muodostumaan, koska sekä päivystäjän että soittajan anonymiteetin suojaamisen vuoksi päivystäjät eivät aina vastaa omalla nimellään. Päivystäjien vaihtuessa jatkuvasti soittaja ei koskaan tiedä, kuka puhelimeen vastaa, eikä hän voi välttämättä jatkaa hoitosuhdetta saman auttajan kanssa. Poikkeuksen muodostavat soittajat, jotka ovat käyttäneet palvelua useita vuosia ja tästä johtuen ovat tulleet tutuiksi päivystäjille. Puhelinauttamistyö saattaa olla, luonteestaan riippumatta, henkisesti hyvin kuluttavaa, sillä päivystäjä, ollessaan vuorovaikutuksessa soittajan kanssa, tekee työtä omalla persoonallaan sekä peilaa kaikkea tapahtuvaa myös itsensä kautta. Vaikka päivystäjä

5 saa säilyttää anonymiteettinsa, hän saattaa silti paljastaa itsestään soittajalle hyvinkin henkilökohtaisia asioita sellaisessa tilanteessa, jossa katsoo soittajan hyötyvän omista kokemuksistaan. On selvää, että tämän tyyppinen ihmistyö, varsinkin jos asiakaskontakteja on runsaasti, saattaa uuvuttaa työntekijän. Ja loppuun palaminen taas heikentää kykyä kohdata asiakkaita yhtä empaattisesti, jolloin hyvän hoidon malli ja ammatillinen työote eivät toteudu. (Paunonen 1990, 2.) Lyhytkestoisessa hoitosuhteessa suhteen alku on erittäin oleellinen. Sorrin (1984) mukaan auttajalta vaaditaan terapeuttista, kuuntelualtista ja ihmisystävällistä suhtautumista. Soittaja saattaa olla hyvinkin jännittynyt ottaessaan yhteyttä, ja jos alku epäonnistuu, hän voi kokea, ettei saa apua. Olennaista puhelinauttamisessa on soittajan oman kielen tavoittaminen. On tärkeää, että soittaja kokee tulevansa kohdatuksi tasavertaisena, ja että auttaja antaa soittajalle tilaa. Jotta puhelinauttaja pystyisi parhaiten hyödyntämään omia resurssejaan, tulisi hänellä olla mahdollisimman paljon tietoa soittajien yleisimpiin kysymyksiin liittyvistä asioista. Puhelinauttamistyön luonteesta johtuen päivystäjä ei voi juurikaan valmistautua etukäteen asiakkaan kohtaamiseen. Päivystäjän tulee siis olla hyvin joustava ja hänen täytyy tietää, mistä saa nopeasti puhelun aikana mahdollisesti tarvitsemansa tiedon. (Sorri 1984, 109.) Puhelintyössä auttajan ensisijainen työväline on hänen äänensä ja kuulonsa, on siis ensiarvoisen tärkeää, että auttaja osaa kuunnella aktiivisesti, olla läsnä. Irja Kilpeläinen (1969) toteaa, että työntekijän olisi, voidakseen auttaa, tyhjennettävä päänsä muista asioista. Tämän vuoksi on tärkeää, että taustaorganisaatio järjestää työnohjausta ja että auttajalla on myös omia keinoja lisätä jaksamistaan. Kilpeläinen sanoo myös, että asiakkaan on herätettävä auttajassa kiinnostus, ja yleensä se onnistuu vasta, kun auttaja on kuunnellut asiakasta enemmän. (Kilpeläinen 1969, 58-59.) Puhelinauttamisessa kiinnostuksen olisi kuitenkin herättävä nopeasti, koska kontakti voi olla lyhyt ja jäädä yhteen soittoon.

6 3. AIDS-TUKIKESKUS Helsingin Aids-tukikeskus on yksi kuudesta HIV-säätiön ylläpitämästä tukikeskuksesta, joka tekee sekä ihmisoikeustyötä että ennaltaehkäisevää työtä kaikkiin ryhmiin kuuluvien HIV-positiivisten ja heidän läheistensä kanssa. Tukikeskusten toimintaidean mukaan kriisissä olevaa voidaan parhaiten auttaa siten, että hän vähitellen kykenee auttamaan itse itseään. (Leinikki & Löytönen 1993, 97). Toiminta-ajatus on: HIVsäätiön Aids-tukikeskukset tekevät työtä, jotta hiv-tartunnan kanssa elävien ja tartunnasta huolestuneiden ihmisarvo, hyvinvointi ja itsemääräämisoikeus toteutuvat suomalaisessa yhteiskunnassa ja jotta jokainen ihminen voi toimia niin, ettei synny uusia hiv-tartuntoja. (Aids-tukikeskus 1997.) Tukikeskusten lisäksi HIV/aids työtä tekevät esimerkiksi Aids-tukikeskuksen yhteydessä toimiva Positiiviyhdistys, jonka jäseninä on HIV-tartunnan saaneita ja heidän läheisiään sekä Suomen Punainen Risti. (Leinikki & Löytönen 1993, 96-98). Aids on mainittu ensimmäisen kerran arvostetussa lääketieteellisessä lehdessä Yhdysvalloissa heinäkuussa 1981. Yleinen arvio oli silloin, että kyseessä on tarttuva tauti, jonka aiheuttaa jokin uusi, aikaisemmin tuntematon virus. Vuonna 1983 ranskalainen Luc Montagnier onnistui viljelemään viruksen ensimmäistä kertaa laboratoriossa, ja pian tämän jälkeen Yhdysvalloissa työskentelevä Robert Gallo keksi, kuinka virusta voidaan kasvattaa riittävän suuria määriä tutkimuksia ja luotettavien testien kehittämistä varten. Nykyisin aids määritellään hankituksi immuunipuutosoireyhtymäksi, joka on HI-viruksen (Human Immunodeficiency Virus) aiheuttama tauti. (Leinikki & Löytönen 1993, 20-21.) HIV-tartuntoja on todettu Suomessa vuoden 1999 marraskuuhun mennessä yhteensä 1061 henkilöllä, joista naisten osuus on noin neljäsosa. Ulkomaalaisten HIVpositiivisten määrä on 22% kaikista tartunnan saaneista. Tartuntoja on todettu eniten 20-44 -vuotiailla. Miehillä tartunta havaitaan useimmin 30-34 -vuoden iässä ja naisilla 25-29 -vuotiaina. (Kansanterveyslaitos 1999.) Viime vuosikymmenellä HIV-tartuntojen määrä ehti vakiintua noin 70 tartuntaan vuodessa, kunnes vuonna 1999 Suomessa todettiin kaikkiaan 142 uutta tartuntaa. Näistä yli puolet olivat peräisin ruiskuhuumeiden käytöstä. Suonensisäisiä huumeita käyttävillä tartunnat tulevat esiin

7 hieman aiemmin. Suurin osa tartunnan saaneista huumeidenkäyttäjistä on 20-30 vuotiaita. Tämän vuoden aikana (7.2 mennessä) Kansanterveyslaitokselle on ilmoitettu jo 17 HIV-tartuntatapausta. (Saarelainen 2000, A3; B1.) Aids-tukikeskuksissa otettiin vuonna 1992 yhteensä 3743 HIV-testiä, joista yhdeksän osoittautui positiivisiksi. (Leinikki & Löytönen 1993, 97). Vuonna 1998 testattiin 1868 henkilöä, joista kahdelle jouduttiin antamaan positiivinen vastaus. (HIV-säätiö 1998). Aids-tukikeskus tarjoaa psykososiaalisia ammattiauttajapalveluja, vapaaehtoistyöhön perustuvaa tukihenkilö- ja puhelinpäivystystoimintaa sekä vertaistukea tartunnan saaneille ja siitä huolestuneille. Psykososiaalinen tuki tarkoittaa sitä, että asiakkaalla on mahdollisuus tulla keskustelemaan HIV-neuvojan, psykologin ja sosiaalityöntekijän kanssa tai tarvittaessa hän voi saada tuekseen vapaaehtoisen tukihenkilön. Psykososiaalisen työn tavoitteena on tartunnan saaneiden kannustaminen oman elämän hallitsemiseen ja omien oikeuksien puolustamiseen. Aids-tukikeskuksen toimintamuotoja ovat muun muassa perhetyö, maahanmuuttajien kanssa tehtävä työ, sopeutumisvalmennustoiminta ja preventiotyö eli ennalta ehkäisevä työ. (HIV-säätiö 1998.) Perhetyö pitää sisällään erilaisia projekteja, ryhmiä ja kotikäyntityötä. Vuonna 1998 Suomen Aids-tukikeskus ja englantilainen Terrence Higgins Trust -organisaatio saattoivat päätökseen yli vuoden kestäneen Perhetyön projektin, jonka seurauksena perhenäkökulma läpäisi Aids-tukikeskuksen asiakastyön, ja perheitä tavattiin kaksinkertainen määrä projektia edeltäneeseen aikaan nähden. Uusiksi perhetyön muodoiksi kyseisenä vuonna tulivat vanhemmuutta tukeva ryhmä ja lasten kuvataideterapiaryhmä, myös lapsille suunnatun kuvakirjan julkaisemista suunniteltiin. (HIV-säätiö 1998.) Preventiotyötä toteutetaan pääasiassa koulutusten ja varainhankintakampanjoiden kautta. Tästä esimerkkinä Karjalan prikaatissa vuonna 1998 kahden päivän aikana annettu turvaseksivalistus, johon otti osaa tuhannet varusmiehet ja -naiset. (HIV-säätiö 1998.)

8 Sopeutumisvalmennuskursseja vuonna 1998 oli yhdeksän. Näistä kolme oli jatkokursseja, joiden tarkoituksena oli auttaa osallistujia työstämään HIV-tartunnan aiheuttamaa kriisiä omassa elämässään. Uusille tartunnan saaneille suunnatun kurssin tavoitteena oli, että he saisivat tavata muita samassa elämäntilanteessa olevia, saada tietoa sekä jakaa kokemuksiaan. (HIV-säätiö 1998.) Aids-tukikeskuksen toimintafilosofia pohjautuu ajatukseen, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja kaikilla on oikeus mahdollisimman hyvään ja onnelliseen elämään. Tämä näkyy kaikessa tukikeskuksen toiminnassa, esimerkiksi HIV-positiivisten työpaikan haussa ilmenneiden ongelmakohtien selvittelyissä tai tietosuoja-asioissa neuvomisessa. Aids-tukikeskus on myös ottanut kantaa HIV- tartunnan saaneiden maastakarkoituksiin, ja täten pyrkinyt estämään niiden toteutumista. (HIV- säätiö 1998.) Muilla toimenpiteillä, kuten maksuttomilla ja anonyymeillä päiväkeskuspalveluilla, pyritään takaamaan se, ettei kynnys tukikeskuksessa asioimiseen ole liian suuri. Asiakkaat voivat pestä pyykkiä, lukea lehtiä, käyttää internettiä tai osallistua erilaisiin ryhmiin ja keskusteluiltoihin. (HIV-säätiö 1998.) Keskiviikkoisin Helsingin Aidstukikeskuksessa tarjotaan lounas, joka on tarkoitettu asiakkaille, työntekijöille ja vapaaehtoisille. Tällöin HIV-tartunnan saaneilla on mahdollisuus tavata muita tartunnan kanssa eläviä sekä saada ja antaa tärkeää vertaistukea. 3.1 Aids-tukikeskuksen puhelinpäivystys Aids-tukikeskuksen puhelinpäivystys alkoi ensimmäisen tukikeskuksen perustamisen yhteydessä Helsingissä 13.10.1986. Yhteydenottoja vajaan vuoden kuluessa kertyi noin 6000 kappaletta. Tällöin tietoisuus HI-viruksesta oli nykyiseen verrattuna vielä vähäistä niin työntekijöiden kuin soittajienkin keskuudessa. Pääosa puhelinpäivystyksen asiakkaista oli seksuaalisesti aktiivisessa iässä olevia aikuisia, nuoret soittivat vain vähän. (Stålström 1987, 247.) Vuonna 1998 puhelinpäivystys toimi jo kaikissa kuudessa tukikeskuskaupungissa, ja puheluita otettiin yhteensä vastaan 6657 kpl, joista Helsingin osuus oli 2580 puhelua. (HIV-säätiö 1998).

9 Vapaaehtoisilla työntekijöillä on ollut suuri merkitys tukikeskustoiminnan alkamisajoista lähtien, sillä palkattuja työntekijöitä aidsin vastaiseen työhön saatiin koko maahan ensimmäiseksi vuodeksi 4 kokoaikaista sekä 2 osa-aikaista työntekijää. (Stålström 1987, 246-247.) Vuoden 1998 aikana Suomen Aids-tukikeskuksessa oli palkatun työvoiman lisäksi 29 palkkioperusteista ja 549 vapaaehtoista työntekijää. Aidstukikeskus kouluttaa vuosittain uusia vapaaehtoisia, joiden työpanokseen monet tukikeskuksen palvelut perustuvat. Vapaaehtoisia toimi Helsingissä (vuonna 1998) puhelinpäivystäjinä 12, tukihenkilöinä 13, ryhmänvetäjinä 4, kouluttajina 8 ja kampanjatyöntekijöinä 3 henkilöä. Lisäksi lipaskerääjinä varainhankintakampanjoissa oli yhteensä 195 henkilöä, jotka suurelta osin olivat koululaisia. (HIV-säätiö 1998.) Vapaaehtoiset työntekijät ovat eri ammattikuntien edustajia, jotka osallistuvat Aidstukikeskuksen toimintaan oman työnsä tai opiskelujen ohessa. Kaikilla ei välttämättä ole sosiaali- tai terveysalan ammatillista koulutusta, vaan he ovat tulleet työhön mukaan muusta mielenkiinnosta johtuen. Vapaaehtoisiksi pyrkivien soveltuvuutta selvitetään haastattelussa, jonka Helsingin Aids-tukikeskuksessa tekevät yleensä HIV-neuvoja sekä psykologi. Haastattelun läpäisseet osallistuvat toiveidensa mukaisesti joko puhelinpäivystäjille tai tukihenkilöille tarkoitettuun peruskoulutukseen, joka pitää sisällään useita koulutus- ja luentoiltoja. Koulutuksen aikana vapaaehtoiset saavat paljon tietoa muun muassa HI-viruksen sekä muiden sukupuolitautien tarttumisesta, oireista ja hoidosta. Koulutuksen tavoitteena on myös ohjata vapaaehtoisia parempaan itsetuntemukseen. 3.2 Päivystävät aids-puhelimet Euroopassa Aids-puhelinten toiminta muualla Euroopassa on hyvin samankaltaista kuin Helsingin Aids-tukikeskuksessa. Joissakin maissa, kuten Ruotsissa, puhelinpäivystys on erillinen yksikkö, jossa toimii sekä palkattuja että vapaaehtoisia työntekijöitä. Espanjassa koko toiminta pyörii vapaaehtoisten työntekijöiden voimin, ja Saksassa taas on erikseen vapaaehtoisten ja palkattujen työtekijöiden ylläpitämät aids-puhelimet. Alankomaiden puhelinpäivystäjätiimi on pyritty rakentamaan mahdollisimman heterogeeniseksi, siten että tehtäviin on valittu erilaisen etnisen taustan omaavia ihmisiä, jotka ovat eri sosiaalija ammattiluokista sekä joilla on erilainen seksuaalisen suuntautuminen. Aids-

10 puhelinten tarjoamat palvelut keskittyvät kaikkialla karkeasti jaoteltuna 1) psykososiaalisen tuen antamiseen, 2) HIV:iin ja muihin sukupuolitauteihin liittyvän tiedon jakamiseen sekä 3) testaustoiminnasta kertomiseen. Joka maassa tulevat myös esiin samanlaiset vaatimukset päivystäjien suhteen, eli heillä tulee olla mahdollisimman paljon ajanmukaista tietoa HIV:stä ja aidsista, omata hyvät auttajantaidot sekä ymmärrystä ja empatiakykyä. Monissa maissa näkyy, että tartunnan saaneet tarvitsevat enemmän tietoa lääkityksestä, terapioista ja tutkimustuloksista, mistä johtuen vapaaehtoisten on käytävä säännöllisessä koulutuksessa pystyäkseen antamaan ajankohtaista tietoa asiakkaille. On kuitenkin muistettava, että vapaaehtoinen päivystäjä ei toimi lääkärin tai muun ammattihenkilön roolissa. (Enable. Journal of the European Network of Aids Helplines. 1999, 3-14.) 3.2.1 Ruotsin Aidsjouren Ruotsin aids-puhelin aloitti toimintansa nimettömänä 1980-luvun alussa homoille ja lesboille tarkoitetun sukupuolitautiklinikan yhteydessä. Puhelimeen vastasivat vain lääkärit. Vuonna 1986 perustettiin Aidsjouren, jolloin lääkäreiden seuraksi päivystämään tulivat myös vapaaehtoiset. Tällä hetkellä Aidsjourenissa työskentelee kaksi kokopäiväistä palkattua työntekijää sekä kymmenen vapaaehtoista, jotka kaikki ovat sosiaali- ja terveysalan koulutuksen saaneita. Työ ajoittuu enimmäkseen iltoihin ja viikonloppuihin. Aidsjourenin puhelumäärät vaihtelevat vuosittain, mihin mediakampanjoilla on havaittu olevan suuri merkitys. Puhelujen määrän kasvu ei tosin muuta niissä käsiteltäviä aiheita. Suurin osa soitoista tulee heteromiehiltä ja -naisilta. 7-8% soittajista määrittelevät itsensä homoseksuaaleiksi. Kolmasosa puhelujen sisällöstä käsittelee tartuntoihin ja lähes neljäsosa testeihin liittyviä kysymyksiä, kun taas 20% puheluista keskustellaan HIV:n oireista. Vain pieni osa soittajista haluaa keskustella uusista hoitomuodoista ja alle prosentti soittajista sanoo olevansa HIV-positiivisia. Tartunnan saaneiden soittajien määrä on pysynyt samana vuosien ajan. (Ahlin 1999, 5-6.)

11 3.2.2 Saksan Berliner Aids Hilfe Saksassa on erikseen valtion ylläpitämä aidspuhelin, jonka päivystäjät saavat palkkaa työstään. Sen lisäksi on vapaaehtoisten varassa toimiva valtakunnallinen Aids Hilfe, jonka päivystyspisteitä on useissa kaupungeissa. Aids Hilfeen soittavat asiakkaat voi pääasiassa jakaa kahteen ryhmään. Suurin osa puheluista tulee henkilöiltä, joita ei ole testattu, mutta jotka ovat huolissaan riskikontaktin ansiosta. Noin 10% soittajista on HIV-positiivisia, joiden tarvitsema neuvonta on muuttunut huomattavasti vuoden 1996 lääketieteellisen läpimurron seurauksena. Tähän vaikuttaa myös se, että lääkäreiden roolit ovat muuttumassa perinteisempään suuntaan, diagnoosien ja kuvausten tekemiseen, jolloin psykososiaalisen tuen antaminen jää muille auttaville tahoille. (Lang 1999, 7-8.) 3.2.3 Italian II Telefono Verde Telefono Verde on perustettu Italian terveysministeriön toimesta vuonna 1987. Auttavan puhelimen tehtävänä on tieteellisesti hyväksytyn informaation tarjoaminen ihmisille puhelimen välityksellä. Toiminnan alkamisen jälkeen Telefono Verde on vastaanottanut noin 100 000 puhelua, mikä tekee vuotuisaksi puhelumääräksi yli 7500 puhelua. Päivystäjät ovat huomanneet soittajien kysymysten HIV:stä ja aidsista muuttuneen tänä aikana. 5% kaikista kysymyksistä käsittelee lääketieteellisiä tutkimuksia sekä HIV:n hoitoa. Yli kolmasosa kysyjistä on tartunnan saaneita, joiden mielenkiinto aihetta kohtaan on noussut uuden yhdistelmähoidon ansiosta. (Pino 1999, 13-14.) 3.2.4 Muita aids-puhelimia Ranskassa päivystävä HIV / aids -puhelin on jaettu useisiin erikoistuneisiin yksiköihin. Vuonna 1990 toimintansa aloittaneen Sida Info Servicen palveluista löytyy oma linjansa lakiasioille, nuorten seksuaaliongelmille, vangeille, hoitoalalle aidsia kohtaaville, hepatiitteja sairastaville sekä sellaisille tartunnan saaneille, jotka kaipaavat henkilökohtaista seurantahoitoa. (Clouzeau 1999, 11-12.) Alankomaiden Aidsinfolijn

12 saa eniten soittoja tavalliselta kansalta, jonka keskuudessa tartuntojen määrät ovat alhaisemmat kuin esimerkiksi nuorilla homomiehillä tai suonensisäisesti huumeita käyttävillä. Jonkin verran puheluita tulee tartunnan saaneilta homoseksuaaleilta, jotka ovat samaan aikaan väsyneitä usein toistuviin HIV / aids -kampanjoihin, mutta toisaalta optimistisia oman tilanteensa suhteen. Alankomaissa on käytössä oma puhelinlinja lääketieteellisiä neuvoja tarvitseville. (Janze 1999, 3-4.) Espanjan aids-puhelin, Fase, on perustettu vuonna 1991. Myös siellä on huomattu lääkehoidon kehityksen vaikutukset puheluiden sisällöissä, sillä muutos on ollut niin suuri tartunnan saaneiden biologisilla, psykologisilla sekä sosiaalisilla elämänalueilla. HIV-positiiviset soittajat haluavat tietoa lääkehoitojen pituuksista ja sivuvaikutuksista sekä erilaisista terapiapalveluista. Myös töihin palaaminen ja lakiasiat puhuttavat useita. Ennaltaehkäisevissä puheluissa kysymykset ovat lisääntyneet testauskäytäntöjen, suuseksin ja ehkäisyn osalta. (Terribas 1999, 9-10.) 4. KRIISI 4.1 Kriisin määritelmä Krisis on kreikkaa, ja se tarkoittaa äkillistä muutosta, kohtalokasta häiriötä tai ratkaisevaa käännettä. Ensimmäisen kerran termiä on käytetty systemaattisesti surun kuvaamiseen vuonna 1944 amerikkalaisen psykiatrin, Eric Lindemannin, toimesta, jolloin hän tutki Coco-Nut Groven yökerhossa tapahtuneen tulipalon uhrien omaisten kokemuksia. Nykyään kriisin käsitettä käytetään hyvin laajasti kuvaamaan lähes kaikkia elämän kehitys- tai muutosvaiheita, myös sellaisia, jotka kuuluvat jokaisen ihmisen elämänkaareen. (Cullberg 1991, 12-15.) Caplan määrittelee kriisin tilaksi, jossa tunnekokemukset tiivistyvät yksilön joutuessa vastatusten esteiden kanssa tavoitellessaan jotakin itselleen tärkeää päämäärää. Kun päämäärä ei ole tavoitettavissa yksilön tavanomaisia ratkaisutapoja hyväksi käyttäen, hän joutuu etsimään uusia ratkaisuja selviytyäkseen syntyneestä tilanteesta. Seurauksena on hajaannuksen ja epäjärjestyksen tila. Yksilö saattaa tällöin tehdä useita

13 epäonnistuneita yrityksiä etsiessään hyvää ratkaisua. (Hägglund, Pylkkänen & Taipale 1979, 17.) Kathleen Ell kirjoittaa, että kriisi on akuutti, emotionaalinen järkytys yksilön tavanomaiselle tilalle, jonka seurauksena totutut puolustuskeinot eivät toimi. Kriisi voi ilmetä fyysisinä, psyykkisinä, kognitiivisina tai sosiaalisina vaikeuksina ja oireina. Kriisiin voi joutua muista riippumaton yksilö, perhe, järjestö tai yhteisö, ja siihen voi johtaa jokin raskas elämäntilanne, johon liittyy menetys, menettämisen pelko tai haaste. (Ell 1996, 169-170.) 4.2 Psyykkinen kriisi Cullbergin mukaan psyykkinen kriisi kohtaa ihmisen silloin, kun hän joutuu elämäntilanteeseen, jossa aikaisemmat kokemukset ja opitut reaktiot eivät riitä uuden, äkillisen tilanteen ymmärtämiseen, sen psyykkiseen hallitsemiseen ja siitä selviytymiseen. (Kauppinen 1997, 174). Lähtökohta on, että psyykkinen kriisi ei sinänsä ole sairautta, vaikkakin siihen saatetaan reagoida hyvin voimakkaasti ja oireellisella tavalla, vaan kriisit liittyvät eräänä osana ihmisten normaaliin elämän kulkuun. Henkilöt, jotka pystyvät löytämään kriisissään onnistuneita ratkaisuja, kokevat tilanteen lopulta minuuttaan vahvistavana ja rikastuttavana. (Hägglund ym. 1979, 15.) Kyky selvitä kriiseistä taas riippuu henkilön aikaisemmista kokemuksista mutta myös lahjakkuudesta. Mikäli yksilöllä on käytössään onnistuneita valmiuksia, eivät suuretkaan muutostilanteet välttämättä johda kriisiin. Toisaalta voi olla niinkin, että kriisittömyys johtuu kyvyttömyydestä kohdata olemassa olevia vaikeuksia, ja yksilö vain väistää niitä. Tällöin kriisit saattavat siirtyä ympäristön kärsittäviksi. Mahdollisten kriisien seurauksena saattaa, olosuhteista ja lähtökohdista riippuen, olla psyykkinen sairastuminen, mutta se voi luoda myös hyvät edellytykset paremmalle itseymmärrykselle. (Turunen 1996, 181-192.) Kriisejä on monenlaisia. Joillekin tavalliseen elämään kuuluvat siirtymävaiheet, kuten murrosikä, lapsen saaminen tai eläkkeelle siirtyminen saattavat koitua ylivoimaisen raskaiksi ja laukaista psyykkisen kriisin. Joskus taas äkillinen, järkyttävä tapahtuma voi synnyttää koko elämää vavisuttavan traumaattisen kriisin. Lyhytkestoiset kriisit eivät

14 yleensä jätä pysyviä muutoksia yksilön persoonallisuuteen tai vuorovaikutustapoihin, mutta mitä pidemmän aikaa kriisi jatkuu, sitä enemmän siinä tarvittavat sopeutumiskeinot muuttuvat pysyviksi asenteiksi ja tavoiksi. (Kauppinen 1997, 174-175.) 4.2.1 Psyykkisen kriisin synty Cullberg (1991, 17-19) täsmentää psykologisen kriisitilanteen käsitettä neljällä näkökulmalla: 1. Kriisin puhkeamiseen johtanut tilanne Kriisitilanteeseen johtaneet tapahtumat voivat periaatteessa olla kahdenlaisia, vaikka ne usein käytännössä liittyvätkin toisiinsa. Voi olla kysymys äkillisistä ja odottamattomista ulkoisista koettelemuksista, jotka uhkaavat ihmisen fyysistä olemassaoloa, sosiaalista identiteettiä ja turvallisuutta tai hänen perustavaa laatua olevia mahdollisuuksia tyydytyksen saamiseen elämässä. Tällaisia, selvien ulkoisten syiden laukaisemia reaktioita kutsutaan traumaattisiksi kriiseiksi, joihin esimerkiksi HIV-tartunnasta kuuleminen ehdottomasti lukeutuu. (Cullberg 1991, 17.) Huotarin tutkimuksessa todetaan, että HIV-tartunnan epäily tai viimeistään positiivisen testituloksen saaminen laukaisivat voimakkaan alkujärkytyksen sekä erilaisia kriisejä riippumatta siitä, tuliko tieto täysin yllätyksenä, vai oliko haastateltava hakeutunut HIV-vasta-ainetestiin voimakkaiden fyysisten oireiden seurauksena. (Huotari 1999, 64-65.) Aidstukikeskuksen puhelinpäivystäjille kootussa kansiossa puolestaan kerrotaan, että tieto HIV-tartunnasta aiheuttaa yleensä kriisireaktion, joka on ihmisen suojautumista ylivoimaiselta tuntuvaa tilannetta vastaan. (Aids-tukikeskuksen puhelinpäivystäjien infokansio). Kriisiin johtaneet tapahtumat saattavat olla myös tavallisia elämänvaikeuksia, jotka joissakin tietyissä yksittäistapauksissa muodostuvat kuitenkin ylivoimaisiksi. Tällaiset kriisit ovat nimeltään kehitys- tai elämänkriisejä. Nämä ovat usein myös vaikeimmin rajattavissa sekä moniulotteisempia kuin traumaattiset kriisit. (Cullberg 1991, 17.)

15 2. Mikä merkitys tapahtuneella on asianosaiselle "On päästävä selville siitä, mikä sisäinen, yksityinen merkitys tapahtuneella on asianosaiselle. Vasta silloin meidän on mahdollista ymmärtää, miksi joku ihminen reagoi voimakkaasti tietynlaiseen tapahtumaan, joka koskettaisi jotakuta toista vain vähän tai ainakin eri tavalla." (Cullberg 1991, 18.) Meillä on siis oltava tietoa kriisissä olevan henkilön elämäkerrasta ja kehityshistoriasta, sillä aina syntymästä alkaen yksilön biologiset edellytykset vaikuttavat yhdessä hänen sosiaalisen ympäristönsä ja häntä ympäröivän sosiaalisen rakenteen kanssa hänen persoonallisen ja sosiaalisen identiteettinsä kehittymiseen. Tämä identiteetti voi toimia joko huonosti tai hyvin. Kasvaessaan ihminen koettaa koko ajan liittää kaiken sen uuden, mitä hän kohtaa, aikaisempien kokemuksiensa kanssa mielekkääksi kokonaisuudeksi. Jokaisen ihmisen elämän alkuaikojen kokemukset vaikuttavat merkitsevästi siihen, millä tavalla hän kokee ja kohtaa aikuisen elämän vaikeudet. (Cullberg 1991, 18.) HIV-tartunnasta kuuleminen merkitsee väistämättä sekä tartunnan saaneelle että hänen läheisilleen elämän uudelleenarvioimista. Huotarin haastattelemat henkilöt kuvailivat reaktioitaan hyvin rankoiksi kokemuksiksi. Yhdelle heistä tilanne oli jopa niin kaoottinen, että hän koetti ratkaista sen yrittämällä itsemurhaa. (Huotari 1999, 64-65.) 3. Missä elämänvaiheessa kriisiin joutunut on On selvää, että lapsen on vaikeampaa järjellisesti selittää henkisesti raskaita asioita kuin aikuisen. Mutta myös aikuisen kyvyssä käsitellä hankalia tapahtumia on vaihteluita riippuen siitä, minkälainen hänen elämäntilanteensa muilta osin on. Ihminen on jatkuvassa kehitys- ja muutosprosessissa, ja tietyntyyppiset rasitukset kohdistuvat enemmän 25-vuotiaaseen kuin 35-vuotiaaseen ja päinvastoin. (Cullberg 1991, 18). Puhutaan kriittisistä ikävaiheista, koska tiedetään, että erityiset ongelmanasettelut, jotka ihminen joutuu kohtaamaan, antavat myös ulkoisille tapahtumille erilaisen sisällön riipuen siitä, missä ikävaiheessa ihminen on. Aiemmin mainitut elämänkriisit ovat tietenkin vahvasti yhteydessä näihin kriittisiin kehitysvaiheisiin. On myös tärkeää