Talousarvio 2014 Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala 28.10.2013
Yleiset lähtökohdat Tampereen väestönkasvu tänä vuonna 2000-luvun nopeinta Työllisyystilanne on vuoden aikana heikentynyt voimakkaasti. Valtiovarainministeriön (vm) arvion mukaan Suomen talouskasvu supistuu tänä vuonna ja ensi vuonna kasvu on 1,2 prosenttia. Vm:n mukaan kuntatalous pysyy selvästi alijäämäisenä vuonna 2013 ja kuntatalous on vuoteen 2017 ulottuvana ajanjaksona kestämättömällä uralla ilman uusia toimenpiteitä. Jos kunnat kattaisivat vm:n ennusteen mukaisen alijäämän, keskimääräinen kunnallisveroprosentti nousisi noin 2,5 %-yksiköllä. Kuntien ryhdyttävä määrätietoisiin toimenpiteisiin menokasvun hidastamiseksi ja tuottavuuden parantamiseksi ja valtion on pidättäydyttävä uusien tehtävien ja velvoitteiden antamisessa kunnille. Lähde: Taloudellinen katsaus, syksy 2013, Valtiovarainministeriö 2
Toimintakate ja verorahoitus 2007-2014 vertailukelpoinen 12,0 % 10,0 % 8,0 % % 6,0 % 4,0 % 2,0 % 0,0 % 2007 2008 2009 2010 2011 2012 ENN 2013 TA 2014 Verorahoitus 5,3 % 9,0 % 1,3 % 7,3 % 2,1 % 3,4 % 4,5 % 4,1 % Toimintakate 2,4 % 6,3 % 9,6 % 3,1 % 5,0 % 6,6 % 3,3 % 0,0 % 3
Talouden tasapainottaminen, menot euroa TULOS ENNEN TASAPAINOTTAMISTOIMENPITEITÄ (1.10.2013) -57 754 000 TOIMENPITEET Ydinprosessit (palvelujen leikkaukset) 5 054 000 Hyvinvointipalvelut (tehostaminen) 12 500 000 Liikelaitokset (liikeylijäämän parantaminen) 3 300 000 Konsernihallinto ja konsernipalvelut (hallinnon keventäminen) 1 700 000 Yhtiöt (tuloksen parantaminen ja osingon maksu kaupungille) 1 500 000 Yhteensä 24 054 000 TULOS MENOJEN VÄHENNYKSEN JÄLKEEN -33 700 000 4
Talouden tasapainottaminen, tulopohjan vahvistaminen euroa Kunnallisveron korotus +0,75 %-yks. 25 200 000 Vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveron korotus 0,05 %-yks. 2 200 000 Yleishyödyllisille yhteisöille 0,25 %:n kiinteistövero 1 000 000 Kiinteistövero rakentamattomalle rakennuspaikalle, 3 % 300 000 Myyntivoittoja 5 000 000 Tulopohjan vahvistaminen yht. 33 700 000 TULOS SOPEUTUKSEN JÄLKEEN 0 5
Tuloperusteet 2014 Kunnallisvero Tuloveroprosentti 19,75 %, korotus 0,75 %-yksikköä korotus lisää kunnallisverotuloja noin 26,5 milj. euroa Kunnallisverotulojen kasvuksi arvioidaan 4,9 % eli 35 milj. euroa vuodesta 2013. (Ilman korotusta 1,2 %.) Kunnallisveron tuotoksi arvioidaan 752,2 milj. euroa Kiinteistövero Vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveron 0,05 %-yksikön korotus korotus lisää kiinteistöverotuloja noin 2,2 milj. euroa Yleishyödyllisille yhteisöille 0,25 %:n vero käyttöönotto lisää kiinteistöverotuloja 1,0 milj. euroa Rakentamattomalle rakennuspaikalle 3,00 %:n vero käyttöönotto lisää kiinteistöverotuloja arvioilta 0,3 milj. euroa Kiinteistöveron tuotoksi arvioidaan 62,5 milj. euroa 6
Tuloperusteet 2014 Yhteisövero Yhteisöverokantaa alennetaan ensi vuonna 20 prosenttiin Verokannan aleneminen kompensoidaan kunnille korottamalla kuntien osuus noin 35 prosenttiin (29,49 % vuonna 2013) Tampereen jako-osuus yhteisöveron tuotosta on viime vuosina laskenut Yhteisöveron 54 milj. euron tuotto vastaa noin 1,5 tuloveroprosentin tuottoa Muut tulot Omaisuuden myyntivoittoja arvioidaan saatavan 18 milj. euroa. Maksu- ja myyntituloihin tehdään kustannuskehityksen ja inflaation edellyttämät tarkistukset. Sosiaali- ja terveydenhuollon maksuasetuksen mahdolliset muutokset toteutetaan. 7
Verotulot 2008 2014 milj. euroa 2008 2009 2010 2011 2012 TA 2013 ENN 2013 TA 2014 Kunnallisvero 610,0 618,6 642,7 651,2 685,7 714,0 717,1 752,2 Kasvu% 8,8 1,4 3,9 1,3 5,3 4,1 4,6 4,9 Vero% 18,00 18,00 19,00 19,00 19,00 19,00 19,00 19,75 Yhteisövero 76,6 62,7 73,3 71,7 42,8 48,0 52,0 54,0 Kasvu% 3,4-18,1 16,8-2,2-40,3 12,1 21,3 3,9 Kiinteistövero 33,8 35,4 41,9 42,5 52,2 53,0 51,6 62,5 Kasvu% 7,5 4,8 18,3 1,5 22,7 1,6-1,2 21,2 Yhteensä 720,4 716,8 757,9 765,5 780,7 815,0 820,6 868,7 Ennusteen muutos-% verrattu tilinpäätökseen 2012 TAE 2014 muutos-% verrattu ennusteeseen 2013 8
Valtionosuudet 2010-2014 milj. euroa 2010 2011 2012 ENN 2013 TA 2014 Kunnan peruspalvelujen valtionosuus 200,4 212,9 229,2 237,3 236,9 Opetus ja kulttuuritoimen muut valtionosuudet 10,3 10,2 11,0 64,2 62,6 Yhteensä 210,6 223,1 240,2 301,5 299,5 Vuoden 2013 valtionosuuksien kasvu perustui pääasiassa Tampereen seudun ammattiopisto Tredun perustamisen myötä tulleeseen valtionosuuksien 55 milj. euron kasvuun. Toimintamenot kasvoivat vastaavalla summalla. Valtionosuusleikkausten vuoksi Tampereelta jää vuonna 2014 saamatta 45 milj. euroa hyvinvointipalveluiden rahoittamiseksi kuuluvia valtionosuuksia. 9
Valtionosuuksien leikkausten vaikutus Tampereelle 2012-2017 TAMPERE, milj. euroa 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Yhteensä 2012-2017 Hallitusohjelma -25,1-25,4-25,7-25,9-26,1-26,3-154,5 Kehysriihi 3 / 2012-5,0-10,0-20,2-20,4-20,6-76,2 Kehysriihi 3 / 2013-9,5-7,1-8,8-10,9-36,3 YHTEENSÄ -25,1-30,4-45,2-53,2-55,3-57,8-267,0 - muutos ed.vuoteen -5,3-14,8-8,0-2,1-2,5 10
Verorahoituksen muutos 2008 2014 milj. euroa 2008 2009 2010 2011 2012 TA 2013 ENN 2013 TAE 2014 Verotulot 720,4 716,8 757,9 765,5 781,7 815,0 820,6 868,7 Valtionosuudet 202,2 217,5 210,6 223,1 240,2 302,3 301,4 299,5 Yhteensä 922,6 934,3 968,5 988,6 1021,9 1117,3 1122,0 1168,2 Kasvu% 9,0 1,3 3,7 2,1 3,4 9,3 9,8 4,1 Tilikauden tulos, milj. e 37,2-14,0 38,6-12,5-28,8-16,4-23,0 0 Tampereen seudun ammattiopisto Tredun perustaminen vuoden 2013 alusta lisäsi valtionosuuksia 55,8 milj. eurolla. Toimintamenot kasvoivat vastaavalla summalla. 11
Tuloslaskelma 2014, tulot Liikelaitokset yhdistelty, sisäiset erät poistettu Muut tulot Tuet ja avustukset 1,6 % 2,5 % Vuokratulot 2,9 % Maksutulot 4,9 % Myyntitulot 12,3 % Rahoitustulot 1,2 % Milj. e Verotulot 868,8 Valtionosuudet 299,5 Myyntitulot 193,0 Maksutulot 76,9 Vuokratulot 44,7 Tuet ja avustukset 38,5 Muut toimintatulot 24,3 Rahoitustulot 19,5 Yhteensä 1 565,2 Valtionosuudet 19,1 % Verotulot 55,5 % 12
Tuloslaskelma 2014, menot Liikelaitokset yhdistelty, sisäiset erät poistettu Rahoitusmenot 0,5 % Muut toimintamenot 0,6 % Vuokramenot 2,6 % Aineet, tarvikkeet ja tavarat 6,4 % Henkilöstömenot 42 % Milj. e Henkilöstömenot 671,8 Palvelujen ostot 646,7 Avustukset 116,4 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 102,3 Vuokramenot 42,0 Muut toimintamenot 9,9 Rahoitusmenot 8,3 Yhteensä 1 597,3 Avustukset 7,3 % Palvelujen ostot 40,5 % 13
Toimintamenot ydinprosesseittain Ilman liikelaitoksia, muita taseyksiköitä ja konsernipalveluja Lasten ja nuorten kasvun tukeminen 24 % Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen 13 % Osaamisen ja elinkeinojen kehittäminen 10 % Konsernihallinto 7 % Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen 33 % Kaupunkiympäristön kehittäminen Sivistyksen ja 7 % elämänlaadun edistäminen 6 % 14
Ydinprosessien ja konsernihallinnon toimintamenojen kasvu Taulukossa on esitetty vertailu ns. talousarviopohjan ja vuoden 2014 talousarvioesityksen välillä, koska vuoden 2013 talousarvio ei ole vertailukelpoinen mm. kuntien välisen yhteistoiminnan laajentumisen (joukkoliikenne, Oriveden sosiaali- ja terveyspalvelut), talousarvioon vuoden 2013 aikana tehtyjen muutosten ja teknisten korjausten johdosta. Ydinprosessien ja konsernihallinnon menot kasvavat alkuperäisestä vuoden 2013 talousarviosta 5,4 %. 15
16 Tuloslaskelma 2012-2017 Liikelaitokset yhdistetty, sisäiset erät poistettu
Tulos- ja rahoituslaskelmat 2014 1000 euroa Tuloslaskelma Toimintatulot 377 335 Toimintamenot -1 472 109 Toimintakate -1 094 775 Verotulot 868 830 Valtionosuudet 299 500 Rahoitustulot ja -menot 11 242 Vuosikate 84 797 Poistot -84 797 Tilikauden tulos 0 Rahoituslaskelma Toiminnan rahavirta Vuosikate 84 797 Tulorahoituksen korjauserät -16 120 Investointien rahavirta Investointimenot -175 308 Rahoitusosuudet investointimenoihin 2 345 Pysyvien vastaavien hyöd. luovutustulot 23 820 Toiminnan ja investointien rahavirta -80 466 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset 1 149 Lainakannan muutokset -14 800 Pitkäaikaisten lainojen lisäys 0 Pitkäaikaisten lainojen vähennys -14 800 Rahoituksen rahavirta -30 151 Vaikutus maksuvalmiuteen -110 616 17
Investoinnit Investoinneilla (175,3 milj. euroa) kaupunki pitää yllä ja kehittää omaisuuttaan, vastaa kaupungin kasvuun ja rakentamistarpeisiin sekä edistää osaltaan talouskehitystä ja työllisyyttä. 18
Infrainvestointikohteita 2014 Katu, väylä, tori ja aukio saneeraukset Katu, väylä, tori ja aukio uudet alueet Kevytliikenne Joukkoliikenne Sillat ja erikoisrakenteet Ulkovalaistus Liikenteen telematiikka Viheralueet Vesihuollon saneeraukset ja uudet alueet Kaupinojan vedenottamon saneeraus Vesihuollon runkoyhteydet ja laitosrakenteet 9,5 milj. euroa 7,9 milj. euroa 1,7 milj. euroa 1,0 milj. euroa 4,0 milj. euroa 1,8 milj. euroa 1,2 milj. euroa 3,0 milj. euroa 11,0 milj. euroa 10,0 milj. euroa 5,5 milj. euroa 19
Talonrakennusinvestointeja 2014 Pienet perusparannushankkeet yhteensä 9,3 milj. euroa (koulut, päiväkodit, sosiaali- ja terveyspalvelut, kulttuuri- ja liikuntapalvelut) Tampereen uintikeskuksen perusparannus 6,0 milj. euroa Näsilinnan perusparannus 3,8 milj. euroa Kalkunvuoren pienten lasten yksikkö 3,4 milj. euroa Päiväkotien ja koulujen sisäilmaongelmat 3,0 milj. euroa Niemenrannan päiväkoti 2,6 milj. euroa Amurin koulun perusparannus 2,0 milj. euroa Vapriikin muutostyöt 1,7 milj. euroa Vehmaisten koulu ja päiväkoti 1,0 milj. euroa Tesoman palloiluhalli 1,0 milj. euroa 20
Yhdyskuntarakenteen kehittäminen 2014 Rantaväylän tunneli Katuraitiotiehanke Aluerakennushankkeet Vuores Keskustahanke 33,5 milj. euroa 0,2 milj. euroa 7,9 milj. euroa 3,1 milj. euroa Muut uudet alueet 13,4 milj. euroa (mm. Niemenranta, Huppiomäki, Risso ja Tarastejärvi) Työpaikkojen kasvulle luodaan edellytyksiä kaavoittamalla (yritys)tontteja mm. Lahdesjärven, Sarankulman ja Myllypuron Kolmenkulman alueille. Asemakaavoitukselle asetettujen tavoitteiden kannalta keskeisiä ovat Kalevanrinteen ja Vuoreksen Isokuusen sekä Vehmaisten Kaukaniemen alueet. Jälkimmäisiin sisältyvät myös monipuoliset pientalojen aluekokonaisuudet. EHYT-hankkeen yleissuunnitelman pohjalta valmistuvat ensimmäiset asemakaavat Haukiluoman alueelle. 21
22 Investoinnit 2012-2017
23 Rahoituslaskelma 2012-2017 Liikelaitokset yhdistetty, sisäiset erät poistettu
Nettoinvestoinnit, vuosikate ja poistot milj. euroa 260 240 220 200 180 160 140 120 100 80 87 83 141 Nettoinvestoinnit, milj. euroa Vuosikate, milj. euroa Poistot, milj. euroa 139 120 119 129 137 116 119 96 163 142 153 126 186 131 173 230 237 255 60 40 20 0 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 VS 2013 TA 2014 TS 2015 TS 2016 TS 2017 24
Lainamäärän kehitys milj. euroa 600 500 400 300 euroa/as. 3000 2500 2000 1500 200 1000 100 500 0 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Lainakanta, milj. euroa 203 218 199 196 283 312 323 364 411 382 372 367 475 606 /asukas 992 1058 959 937 1338 1464 1502 1675 1875 1738 1677 1636 2100 2655 2011 2012 TA 2013 ENN 2013 TA 2014 TS 2015 TS 2016 TS 2017 0 Kaupungin korollisen velan määrä alenee v. 2014. Tähän on syynä Tampereen Sähkölaitos Oy:n suorittama runsaan 270 milj. euron lainanlyhennys, minkä turvin kaupunki välttyy lainanotolta. 25
Talousarvio 2014 koonti TA 2013 ENN. 2013 TA 2014 Asukasluku 31.12. 219 200 220 000 222 100 Veroprosentti 19,00 19,00 19,75 Kiinteistöveroprosentit - yleinen - vakituinen - muut kuin vakituinen asuinrak. - yleishyödyllinen yhteisö 1,05 0,45 0,90 0,00 1,05 0,45 0,90 0,00 1,05 0,50 0,90 0,25 Vuosikate, milj. e 70,7 45,1 84,8 Tulos, milj. e -16,4-23,0 0 Nettoinvestoinnit, milj. e -143,0-151,1-173,0 Lainamäärä, milj. e 411,1 382,3 372,5 Vuosikate, % poistoista 81 53 100 Investointien tulorahoitus, % 49 30 49 Lainat, euroa /asukas 1 875 1 738 1 677 26
27 Henkilöstö
Henkilöstömenot 671,8 milj. euroa Konsernihallinto ja ydinprosessit 47,8 milj. e 7 % Konsernipalvelut 13,7 milj. e 2 % Liikelaitokset ja Pirkanmaan pelastuslaitos 128,6 milj. e 19 % Hyvinvointipalvelut 481,8 milj. e 72 % 28
Henkilösivukulujen kehitys TA / VS 2013 % KuEL-maksu (palkkaperusteinen) 16,55 Sairausvakuutusmaksu 2,12 Työttömyysvakuutusmaksu 3,20 Tapaturmavakuutusmaksu 0,45 Ryhmähenkivakuutusmaksu 0,05 Vakuutuskassan kannatusmaksu 0,15 Yhteensä 22,52 Ennuste 2013 % KuEL-maksu (palkkaperusteinen) 16,45 Sairausvakuutusmaksu 2,04 Työttömyysvakuutusmaksu 3,20 Tapaturmavakuutusmaksu 0,45 Ryhmähenkivakuutusmaksu 0,05 Vakuutuskassan kannatusmaksu 0,15 Yhteensä 22,34 TA 2014, arvio 6/2013 % KuEL-maksu (palkkaperusteinen) 16,75 Sairausvakuutusmaksu 2,14 Työttömyysvakuutusmaksu 3,06 Tapaturmavakuutusmaksu 0,40 Ryhmähenkivakuutusmaksu 0,05 Vakuutuskassan kannatusmaksu 0,15 Yhteensä 22,55 Suurimmat muutokset vuoden 2013 talousarvioon nähden ovat Palkkaperusteisen KuEL-maksun nousu 0,2 prosenttiyksiköllä Työttömyysvakuutusmaksun lasku 0,14 prosenttiyksiköllä 29
Lisätietoja Tampereen kaupungin talous- ja liiketoimintaryhmä Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala Talousjohtaja Jukka Männikkö Strategiajohtaja Reija Linnamaa Tampereen kaupungin hallinto- ja hyvinvointipalveluryhmä Konsernijohtaja Kirsi Koski Henkilöstöjohtaja Niina Pietikäinen Puh. 03 565 611 etunimi.sukunimi@tampere.fi www.tampere.fi/hallintojatalous 30