Hyvä asukas on täällä. NOKIAN KAUUNGIN TIEDOTUSLEHTI 4/2014 Työttömen sosaalsen kuntoutuksen ryhmätomnta käynnsty Nokalla reppaast Kunten vastuu työmarkknatuen kustannukssta kasvaa vuoden 2015 alusta. Halltuksen estyksen mukaan kunnat maksasvat työttömyyden akasesta työmarkknatuesta puolet 300 pävää työttömänä olleden osalta, ja 70 prosentta vähntään 1000 pävää työmarkknatukea saaneden osalta. Nykysn kunnat maksavat puolet yl 500 pävää saaneden henklöden työmarkknatukkulusta, mkäl työtön e osallstu työllstymstä edstävn tomenptesn. Lsäks TE-tomstojen, kunten ja Kelan yhtenen työvoman palvelukeskusten tomntamall ulotetaan koko maahan ja laksäätestetään. Tämä snällään e tuo uutta Nokalle, sllä Noka on ollut mukana Tampereen kaupunkseudun TY-tomnnassa el Työvoman palvelukeskuksessa jo vuodesta 2006, sosaaltyönjohtaja Erja Kovalanen sanoo. Varautumnen tulevn muutoksn Nokalla tulevn muutoksn on alettu varautua hyvssä ajon muun muassa sosaalsen kuntoutuksen ryhmätomnnalla. Yhtestyössä TE-palveluden kanssa toteutetussa tomnnassa on ollut mukana non 150 nokalasta ptkäakastyötöntä. Aktvonthaastattelussa on pävtetty asakkaan työnhakusuunntelma ja arvotu palvelutarpeet sekä suunnteltu työnhakjalle tarkotuksenmukaset aktvonttomenpteet, esmerkks osallstumnen sosaalsen kuntoutuksen ryhmätomntaan. Aluks käynnstettn kaks sosaalsen kuntoutuksen plottryhmää, josta tonen ol äkkälle ptkäakastyöttömlle suunnattu hyvnvontryhmä ja tonen palvelu- tarpeen arvontn ja kartottamseen suunnattu ryhmä, työllsyyskoordnaattor Marta Leppämäk kertoo. Alotusjakso on kolme kuukautta, jonka akana osallstujlle on laadttu jatkosuunntelma. Elokuussa käynnsty kymmenen uutta teemotettua sosaalsen kuntoutuksen ryhmää. Teemottamalla vomme vastata mahdollsmman hyvn osallstujen aktvontsuunntelmaan krjattuhn tavottesn, Leppämäk jatkaa. Ryhmätomnnan lsäks ykslövalmennusta Neljän ykslövalmentajan tuella ja ohjauksella on pyrtty varmstamaan kuntouttavaan työtomntaan osallstuven asakkaden jatkopolkujen katkeamattomuus. Ohjaustyön ohella ykslövalmentajat ovat pyrkneet kartottamaan uusa mahdollsa työtehtävä, john kuntouttavaan työtomntaan osallstuven ols mahdollsta sjottua. Sosaalsella kuntoutustomnnalla ja työllstämsellä sekä stä kautta työyhtesöön lttymsellä on suur merktys ykslölle. Asakkaden antamen palautteden mukaan työllstämsellä on vakutusta melalan kohentumseen ja sosaalsen elämän laajentumseen. Se lsää eloa ja plkettä slmn. alkkatuella palkatut henklöt ovat myös kertoneet tsetunnon kohonneen, kun on okessa palkkatössä. Ennen kakkea palkkatyö vakuttaa dentteettn ja luo uskoa tulevaan, Kovalanen kteyttää. Nelsen vuotta työttömänä ollut rjo Harmaala (kesk.) on ollut mukana sosaalsen kuntoutuksen ryhmätomnnassa ja saanut myös ykslöohjausta työhönvalmentaja Sn Hartkaselta (vas.). Kuvauspävän jälkeen Harmaala srty kuntouttavan työtomnnan puttessa Kankaantaan koulun ltapävätomntaan. Ykslöohjaus jatkuu työhönvalmentaja Tuja Sarjasen (ok.) kanssa. Ilman sosaalsen kuntoutuksen ryhmä- ja ykslötomntaa Harmaala kokee, että e ols ehkä saanut mahdollsuutta päästä koululle. www.nokankaupunk.f
NOKIAN KAUUNGIN TIEDOTUSLEHTI 4/2014 Hototarvkejakelussa muutoksa 1.11.2014 alkaen Omahototarvkkeden jakelu on tapahtunut 1.11.2014 alkaen kesktetyst apuvälneykskön yhteydessä tomvasta hototarvkejakelupsteestä, lukuun ottamatta tuotteta, john on sovttavssa kotnkuljetus (mm. vappajakelu, katetrt). Hototarvkejakelu on avonna tstasn klo 14.00 17.00 ja torstasn klo 8.00 10.00. Asakkaan tulee tlata hototarvkkeet etukäteen vähntään kaks vkkoa ennen hototarvkkeden noutamsta jakelupsteestä. Tablett- ja pstoshodossa olevat dabeetkot vovat hakea lman erllstä tlausta kolmen kuukauden tarpeen verensokerluskoja, nsulnkynän neuloja ja lansetteja hototarvkejakelupsteestä sen aukoloakana. Kotnkuljetettaven tuotteden tlaukset asakkaat hotavat samalla tavon kun akasemmnkn, shen e ole tullut muutoksa. Asakas vo tlata hototarvkkeet nternetsvulla olevan tlauslomakkeen avulla ta puhelmtse hototarvkejakelun puhelnpalveluakana tstasn klo 12.00 13.30 ja torstasn klo 10.30 12.00. Mkäl tlauksen tekemnen nternetsvujen kautta ta puhelnakana e ole mahdollsta, tlauksen vo tehdä tuomalla tulostetun ja huolellsest täytetyn hototarvkkeden tlauslomakkeen terveyskeskuksen aluevastaanoton luukulle. Tlaukset kästellään hototarvkejakelupävnä tstasn ja torstasn. Tuotteet ovat noudettavssa hototarvkejakelupsteestä sen aukoloakana kahden vkon kuuluttua tlauksen kästtelystä. Nokan kaupungn hototarvkejakelun lähtökohtana on lääketeteellsn perusten todettu ptkäakanen saraus, joka on kestänyt vähntään kolme kuukautta. Jakelu vodaan alottaa myös välttömäst, mkäl asakkaan hoto on ptkäkestosta ja hototarvkkeden tarve on pysyvä. äätöksen hototarvkkesta tekee lääkär ta muu terveydenhuollon ammatthenklö. Asakkaalle laadtaan päätökseen perustuva ykslöllnen hotosuunntelma, jonka mukasest hototarvkejakelua toteutetaan. Hototarvkketa ja välnetä annetaan yleensä 3 kuukauden tarve kerrallaan ja ne ovat asakkaalle maksuttoma. Omahototarvkkeden jakelupste osotteessa Maununkatu 10 (käynt rakennuksen päädystä) Avonna tstasn klo 14 17 ja torstasn klo 8 10 Omahototarvkkeden tlaus: 2 vkkoa ennen tlauksen noutamsta jakelupsteestä kotsvullamme olevalla lomakkeella ta puhelmtse palveluakana t klo 12 13.30 ja to klo 10.30 12, gsm 040 1334 479 ta tuomalla tulostetun, huolellsest täytetyn hototarvketlauslomakkeen terveyskeskuksen aluevastaanoton luukulle. Lomakketa saatavlla aluevastaanottojen luukulla. Koulu uudstaa tseään myös Nokalla Suomen koulussa otetaan käyttöön uudet opetussuunntelmat syksyllä 2016. Kehttämstyö on jo vauhdssa. Koululla käydään keskusteluja tulevasuuden osaamstarpesta ja oppmstyylestä. Nokan kaupunk tekee yhtestyötä Tampereen ja muden seudun kunten kanssa. Yhtesest valmstellaan tuntjako, el oppaneden vkottaset tuntmäärät. Myös er vuosluokken oppssältöjen ja arvonnn yhtenästämnen on seudun kunten yhtestyön tavotteena. Nokan kaupungssa perusopetuksen oppladen huoltajlle on tehty sähkönen kysely, jonka avulla on selvtetty vanhempen näkemyksä tulevasuuden koulun oppmstavottesta ja -tyylestä. Kyselyyn on vastattu aktvsest. Jo non parsataa huoltajaa on antanut oman panavan näkemyksensä tulevasuuden osaamsvaatmukssta. Kaklla aheesta knnostunella on mahdollsuus vakuttaa tulevasuuden koulun oppssältöhn. Mtä ja mten tulevasuuden koulussa optaan? Nästä ahesta vo pohdntojaan lähettää vuoden loppuun ast sähköpostlla: kalle.rautama@nokankaupunk.f. www.nokankaupunk.f
NOKIAN KAUUNGIN TIEDOTUSLEHTI 4/2014 Joulun ja vuodenvahteen pokkeavat aukolot kaupungn tompstessä Sosaal- ja terveyspalvelut Vhnuskodn pävätomnta suljettuna jouluvkon 22.12. 28.12.2014 Hempankaar suljettuna 1. 6.1.2015 ähdeykskön vastaanottotomnta suljettuna 24.12.2014 4.1.2015 äväkeskus (Välkatu 2) suljettuna 20.12.2014 6.1.2015 Melenterveyskeskus suljettu 24.12.2014 4.1.2015, kotkuntoutus tom normaalst Hammashoto tom supstetust (pävystystomnta) normaaln aukolon mukasest Aluevastaanotot tomvat supstetust 22.12.2014 6.1.2015 välsen ajan. Tomnta on kesktetty Kesk-Nokan ja ohjos-nokan aluevastaanotolle. Erkoslääkärpolklnkka tom supstetust 22.12.2014 6.1.2015 välsen ajan. erhekeskus on suljettuna 22. 23.12. Tadetalolla on näyttelytauko 20.12.2014 6.1.2015. Vuoden alottaa Nokan Kuvatateljoden vuosnäyttely 7.1. Tedotteet Vanhuspalvelulan mukaset sosaalpalveluden jonotusajat 7.11.2014 Kothoto 3 vrk Ympärvuorokautnen hova 26 vrk (tehostettu palveluasumnen ja ptkäakanen latoshoto) Omashodon tuk 37 vrk Krjastot 5.12. krjastot auk klo 15:een 6.12. krjastot knn 10.12. pääkrjasto auk klo 15:een, lähkrjastot knn 23.12. krjastot auk klo 15:een 24. 28.12. krjastot knn 31.12. krjastot auk klo 15:een Lnnavuor klo 12:een 1.1.2015 krjastot knn 6.1.2015 krjastot knn Krjastoauto e kulje 29. 31.12. Umahall 5.12. klo 06 18 6.12. suljettu 13.12. suljettu untklpalujen vuoks 22.12. klo 06 21 23. 26.12. suljettu 29. 30.12. klo 12 20 31.12. suljettu 1.1. suljettu 6.1. suljettu 7.1. alk. avonna normaalst Teknnen keskus on suljettu 2.1.2015. Nokan Kaupunk tovottaa kaklle asukkalleen Hyvää Joulua ja menestyksellstä Uutta Vuotta! Oma terveys & hyvnvont - pdä huolta tsestäs Noustaan ylös! Istumnen on vaarallsta. Hmolkuntakaan e auta, jos vettää muuton suurmman osan pävästä stuen. Istumsen hatallsuus perustuu stumsen ylesyyteen ja jatkuvuuteen. Ertysest ptkäkestonen stumnen on hatallsta. Valtettavast se on myös varsn ylestä ja yhtä lalla hatallsta kakssa käryhmssä lapssta kääntynesn. Arklkunta ja kevytkn ptkäakasen stumsen katkaseva lkkumnen ovat terveyden kannalta tärkeää. Muutama vnkkejä stumsen katkasemseks: uhelmen sodessa, nouse sesomaan ennen kun vastaat. Jutellessa vot han hyvn ottaa muutaman askeleen ta venytellä. ysäkö auto ana kaummaseen parkkruutuun. Ottakaa työpakalla käyttöön kävelypalavert asosta vo keskustella kävellenkn. Ta nouskaa sesomaan vähntään kerran tunnssa. Kahvtauolla vo kahvtella myös sesten. Jos käytät työmatkohn bussa ta junaa seso pysäknväl ta par stumsen sjaan. Tällön myös tasapano kehttyy, kun buss jarruttelee, khdyttää ta kääntyy. Ota tavaks televsota katsellessas anakn jokasella manoskatkolla tehdä par kyykkyä. Tok vot vakka venytellä koko ohjelman katsomsen ajan. lota kaukosäätmet. Ja lopuks: Yks kaks ylös nyt! www.nokankaupunk.f
NOKIAN KAUUNGIN TIEDOTUSLEHTI 4/2014 Loppuvuoden kulttuurtapahtuma Nokalla Itsenäsyyspävä 6.12. klo 10 Jumalanpalvelus Nokan krkko, rkkalaste 22. Jumalanpalveluksen jälkeen mustohetk sankarhaudolla. uhe: Eero Väätänen, kaupungnjohtaja Muskka: Nokalasten meskuorojen lauluryhmä Seppeleden lasku sankarhaudalle ja vakaumuksensa puolesta kaatuneden haudolle. klo 10 Jumalanpalvelus Suonemen krkko, Suonemente 549 klo 12 Jumalanpalvelus Tottjärven krkko, Karukante 4 Jumalanpalvelusten jälkeen kunnakäynnt sankarhaudolla ja vakaumuksensa puolesta kaatuneden haudolla. klo 12 Itsenäsyyspävän juhla Kerhola, Sourandernte 13. Nokan kaupungn kaklle avon tsenäsyyspävän juhla. uhe: Marko Asell, kaupungnvaltuuston 1. vpj. Muskka: Anu Hälvä ja Joun Somero Nokan kaupungn kulttuurpalknnon sekä lkunta- ja nuorsotomjoden palkntojen jako. Kahvtarjolu. klo 16 artolasten sohtukulkue Lähtö Kerholan pysäköntalueelta, Sourandernte 13. Rett kulkee Sourandernteltä Nokan valtaten reunaa Nokan krkolle. klo 16 Nokan Meskuoron konsertt: Rauhan vuoskymmenet Seurakuntakeskus, Korkeemäenkatu 8. Ohjelma 15, ss. kahvn. Itsenäsyyspävän tlasuuksn on vapaa pääsy, elle tosn manttu. Uus kotseutu esllä Tadetalossa 9. 19.12. Hämeenkyrön, Nokan ja Ylöjärven kulttuurpalvelut ovat kuluneen vuoden akana deoneet erlasa malleja kuntarajat ylttävälle kulttuuryhtestyölle sekä uusen näkökulmen löytämseks kotseututyöhön. Yks plotesta ol nmeltään #kolmenmaa, jossa alueen asukkata pyydettn lähettämään kuva ja kommentteja lttyen omaan asunympärstöönsä joko Twttern ta Instagramn vältyksellä. Kakk lähetetyt kuvat tulvat smultaanst eslle myös kolmen kunnan pakallslehten verkkosvujen etusvulle. #kolmenmaa projekt päätty syyskuussa. Osallstujen joukosta kuratotn kolme näyttelyä, jotka aukeavat kysesssä kolmessa kunnassa tstana 9.12. Nokan näyttely järjestetään Tadetalossa ja shen on valttu kurulasen Elna Rtjoen taanomasa kuva stä, mten kotseutu näyttäytyy Y-sukupolvelle älypuhelmen vältyksellä. Lsäks Tadetalossa on esllä Juho Järven ohjaama kotseutuelokuva, jota kuvattn kesällä kysesten kunten alueella. Näyttelyyn ja elokuvaan vo tutustua Tadetalon aukoloakona t-to klo 11-18 sekä pe ja su klo 11-16. Nokan Tadetalo, Sourandernte 7, 37100 Noka Lsätetoja: Tadetalo p. 050 395 8817 Nokan kaupungn kulttuurpalvelut p. 040 133 4101 Koko perheen loppanen Maatlan talv 6.1.2015 klo 12 15 Nokan jäähalllla, Hnttalankatu 6. Joulun pyhät päättää ja uuden vuoden alottaa jo 16. kerran lonen Koko erheen Loppastapahtuma. Tällä kertaa lkutaan talvsen maatlan tunnelmassa! Tomntapstetä on nn ssällä kun pha-alueella, ulkona tok säävarauksella. Ohjelmassa on mm. lustelumuskka, temppuratoja, ponratsastusta ja askartelua. Lkunnanohjaajat ohjaavat jäällä nn tatoradalla kun vasta lustelemaan opetteleven alueella. Omat lustmet ja kypärä kannattaa ss ottaa mukaan. Tapahtumaan on vapaa pääsy, ponratsastuksesta ja lustnten terotuksesta pertään pen maksu. Halln ympärstössä on maksuttoma pysäköntpakkoja, ja lkenteenohjaajat auttavat pysäköntpakan löytämsessä. Tapahtuman järjestää Nokan kaupungn vapaa-akakeskus yhtestyössä pakallsten tomjoden kanssa. Lsätetoja Nokan kaupungn kulttuurpalvelut p. 040 133 4101 www.nokankaupunk.f > tapahtumat Hyvä asukas on täällä. Nokan kaupungn tedotusleht Julknen tedote: ISSN-L 2323-4555 ISSN 2323-4555 (panettu) ISSN 2323-4563 (verkkojulkasu) Julkasja: Nokan kaupunk Harjukatu 23, 37100 Noka uhelnvahde: (03) 5652 000 Ilmestymsaka: vkko 49, 2014 Tomtus: tedottaja Tett Tuhko, p. 044 906 1243 tett.tuhko@nokankaupunk.f Tatto ja kuvat: Nokan kaupunk ano: Multprnt. anos: 16 400 www.nokankaupunk.f
Nokalasten Kreellnen terveydenhuolto 5.1.2015 alkaen Terveydenhuollon pävystysvastaanotot on tarkotettu äkllsest sarastunelle ja vakavast loukkaantunelle, joden tulee saada vältöntä, kreellstä hotoa vmestään vuorokauden kuluessa sarastumsesta. Kakssa mussa tapauksssa enssjanen yhteydenotto on vrka-akaan terveyskeskuksen aluevastaanotto. Muutama ylesmpä pävystyksellsä terveysongelma ovat: kova rntakpu uudet halvausoreet vakavat tapaturmat runsas verenvuoto (esm. veroksennus, so vuotava haava) vastasyntyneen lapsen kuume vammat ja luunmurtumat tajunnan tason hekentymnen, äkllnen sekavuus äkllsest alkanut kova päänsärky hengtysvakeus äkllsest alkanut kova ta paheneva vatsakpu äkllsen keskenmenon uhka Jos sarastut yöllä, ekä sarautes vaad vältöntä hotoa, odota aamuun. Sota aamulla terveyskeskukseen oman aluees saraanhotajan ajanvarausnumeroon. Saraanhotaja arvo puhelmessa hodon kreellsyyden ja tarvtsetko ajan saraanhotajan va lääkärn vastaanotolle. Mkäl olet epävarma stä, mten tuls toma äkllsen saraustapauksen sattuessa ta vonnssas tapahtuu muutoksa ta oreet pahenevat, terveydenhodon ammattlaset vastaavat pävystysvastaanottojen numerossa nden aukoloakana. Kakk nokalasten pävystyshotoa vaatvat asat on kesktetty arksn klo 20 8 ja vkonloppusn sekä pyhäpävnä klo 20 9 Taysn. Lsäks Ensapu Acuta vastaa kakkna vuorokauden akona erkossaraanhotoa vaatvasta pävystysluontesesta hodosta. otlaat hodetaan ana kreellsyysjärjestyksessä. Vastaanottava hotaja arvo sarautes vakavuuden sekä sen edellyttämen tutkmusten ta hodon tarpeen. Jos sarautes e ole henkeä uhkaava ta vaad pävystyksellstä hotoa, snut saatetaan ohjata toseen hotopakkaan ta kotn. Nokan terveyskeskuksen pävystysvastaanotto Nokan terveyskeskuksen pävystysvastaanotolla hodetaan vältöntä, kreellstä hotoa tarvtseva potlata sarauden kreellsyyden mukasessa järjestyksessä. Mkäl kyseessä e ole hätätlanne, sota ennen pävystykseen lähtöä hodon tarpeen arvomseks ja enshodon tlannearvon selvttämseks. Terveyskeskuksen pävystysvastaanoton ollessa suljettuna, kuulet puhelmessa tedotteen. Ma pe klo 8 20 La su klo 9 20 yhäpävät klo 9 20 Sota: (03) 5652 1140 Ensapu Acutan kreellnen pävystysvastaanotto Tampereen ylopstollsen saraalan Ensapu Acuta hotaa snua välttömässä avuntarpeessa sllon, kun snua e voda hotaa omalla terveysasemallas ja kun tarvtset hotoa vmestään vuorokauden kuluessa. Mkäl kyseessä e ole hätätlanne, sota Ensapu Acutaan ennen pävystykseen lähtöä, jotta hodon tarvetta ja kreellsyyttä vodaan arvoda jo puhelmtse. Ma pe klo 20 8 La su klo 20 9 yhäpävät klo 20 9 Sota: (03) 311 66411
Hyvä tetää ensapu Acutasta Läheset vovat olla potlaan seurana aulatlossa mutta vuodepotladen luona van henklökunnan luvalla. enten lasten ja koululasten seurana vanhemmat saavat olla koko hodon ajan. Ensavussa on ves-, kahv-, juoma-, välpala- sekä kolkkoautomaatteja. Matkapuhelnta vo käyttää äänettömänä kakssa tlossa. ysäkönt Ensapu Acutan lähesyydessä on maksullsta. otlasmaksu laskutetaan jälkkäteen. erusterveydenhuollon pävystyskäynnstä ja erkos-saraanhodon pävystyskäynnstä tulee molemmsta oma asakasmaksunsa. Lapsen sarastuessa Äkllsest sarastunut laps hodetaan enssjasest Ensapu Acutassa. Sellä lapselle krjotetaan lähete, jos hoto edellyttää srtymstä lastentauten pävystyspolklnkalle. Henkeä uhkaavssa tlantessa kutsutaan ambulanss, jollon ambulanssn henklökunta kuljettaa potlaan okeaan hotopakkaan. Synnyttäjen ja nastentautpotladen ensapu Alkuraskauden äkllset ongelmat ja nastentauten hätätlanteet hodetaan enssjasest Ensapu Acutassa. Ensavusta krjotetaan tarvttaessa lähete nastentauten pävystyspolklnkalle. Synnyttämään tulevlle on synnytyspävystykseen erllnen opaste Teskonteltä (Synnytys). Synnyttäjät ja loppuraskaudessa hätätlanteeseen joutuvat hakeutuvat suoraan tähän pävystykseen kakkna vuorokauden akona. Tampereen ylopstollsen saraalan ÄIVYSTYSISTEET Teskonte 35, Tampere Bokatu Enste 4 4 Enste 6 1 8 2 ENSIAU Acuta K 10 D Lastentauten pävystys N 3 A 12 5 Cx Coxa Bb 14 Rakennustyömaa Ba Tays Slmäkeskus otlashotell 6-7 G Synnytys H M O R Z 1 Radus Z 2 TAXI Z 3 Z 4 Z 5 hate Y okkte hate TaY TaY Arvo Medsnarnkatu Verte rkanmaan Hotokot Kuntokatu C Q Verte Teskonte Tampereen keskusta A TAXI rakennuksen tunnus nfopste takstolppa Ensapu Acuta Rakennusosa K puheln 03 311 66411 Lastentauten pävystys Rakennusosa C puheln 03 311 65713 Nastentauten- ja synnytyspävystys Rakennusosa B Synnytys-opasteet Teskonteltä puheln 03 311 65942 Ensapu Acuta, Acutan hammaslääkärpävystys Lastentauten pävystys Synnytys Tampereen ylopstollnen saraala, Keskussaraala Teskonte 35, L 2000, 33521 TAMERE www.pshp.f Ylenen hätänumero 112 TERVEYSALVELUJEN NEUVONTA lankapuhelmesta sotettaessa 10 023 - matkapuhelmesta sotettaessa 03 5657 0023 palvelee kreellsssä hätätlantessa hengen, terveyden, omasuuden ta ympärstön ollessa uhattuna ta vaarassa, ta jos snulla on syytä epällä nän olevan