1 Arvoisa kustos, arvoisat vastaväittäjät, hyvät läsnäolijat Shamaanin rituaalinen käyttäytyminen tulkittiin 1900-luvun alkupuolella psykopatologiseksi sairauskohtaukseksi. Pian huomattiin kuitenkin, että rituaalisella toiminnalla pyrittiin johonkin. Uskontofilosofi Mircea Eliade määritteli 1950-luvulla shamanismin arkaaiseksi ekstaasitekniikaksi, jota käytettiin parantamiseen ja uskonnollisiin tarkoituksiin. Hermeneutikko Hans-Georg Gadamerin mukaan ymmärtäminen tapahtuu ymmärtämällä jokin joksikin eli tunnistamalla uusi kohde aikaisemmin koetun ja opitun perusteella. Näin ajatellen kaikki ymmärtäminen edellyttää tulkintaa. Tässä luonteeltaan translatiivisessa ja transformoivassa tapahtumassa ovat siis käytössä omassa sosiokulttuurisessa ympäristössä opitut ja siinä relevantit ymmärtämisen tavat. Filosofi Michel Foucault puhui kulttuurisista koodeista. Hänen mukaansa kielen, asioiden priorisoinnin ja ryhmittelyn lisäksi havainnointikin on kulttuurin peruskoodien ehdollistamaa. Shamanismin tulkinnat ja määritelmät voivat siis ilmaista pikemminkin määrittelijän kulttuurista tapaa jäsentää maailmaa kuin määriteltyä ilmiötä. Ehkä shamanismi näyttää tekniikalta, välineeltä, koska välineellistäminen on kulttuurillemme ominainen tapa hahmottaa maailmaa. Uuden ajan alusta alkaen kehittynyttä rahataloutta voidaan pitää välineellistävän ajattelun profiloijana. Maailman nähdään koostuvan pääasiallisesti esineellistä ja toiminnallisista välineistä ja tuotteista, joilla voidaan tehdä jotain ja joita voidaan käyttää johonkin. Siitä huolimatta välineen aiheuttama välillisyys ylitetään. Kun esimerkiksi näemme kuvan puusta, sanomme TÄSSÄ ON PUU emmekä TÄSSÄ ON KUVA PUUSTA. Toki on myös tulkintoja, jotka eivät typistä shamanismia vain yhteen toiminnalliseen aspektiin, ekstaasiin, ja välineellistä sitä mutta ne eivät ole mukana uusshamanismin muodostuksessa. Esimerkiksi professori Juha Pentikäisen mukaan shamanismi on eeppiseen traditioon pohjautuva, mytologiasta ja riiteistä rakentuva monimutkainen kompleksi ja shamaanin varassa elävien ihmisten tapa elää, pikemminkin maailman ymmärtämisen tapa kuin uskonto tai parannuskeino. Siis oikeastaan kulttuuri; kokonainen elämäntapa tieteineen, taiteineen ja arkisine askareineen. Uusshamanismiin johtaneessa ajattelussa shamanismia tarkasteltiin kuitenkin toiminnallisena, psyykeen vaikuttavana välineenä. Psyyken ilmiöitä pidetään ihmiselle lajityyppisinä ja siksi jokaiselle kaikkialla mahdollisina. Shamanismin sijoittuminen tietynlaiseen kulttuurihistorialliseen ympäristöön jäi sivuun. Näkemys tukeutui modernin filosofian abstrakteihin ihmiskäsityksiin. Niiden mukaan on olemassa yleismaailmallinen ihmisolemus, joka on jokaisen yksilön määre. Antropologi Claude Lévi-Straussin mukaan nykyaikaisella ihmisellä voi olla sama ajattelun mekanismi kuin sademetsän intiaanilla, vaikka kokemisen laatu ja ilmaisu olisivat täysin erilaiset. 1960-luvulla tutkijat alkoivat lähestyä shamanismia uudella osallistuvan havainnoinnin tavalla, jäljittelemällä shamaanin toimintaa - mutta irrallaan sen sosiaalisesta ympäristöstä ja funktioista. He hakeutuivat tavallaan shamaanin yksityisvastaanotolle oppimaan. Voidaan kysyä, mihin tutkijat tällöin oikeastaan osallistuivat. Nähdäkseni ensisijaisesti oman mielensä shamanismiksi olettamiinsa ilmiöihin. Samoin kuin ymmärtämisessä aktivoituu myös oppimisessa aikaisemmin koettu ja opittu. Uusi opittava ilmiö assimiloidaan automaattisesti sopivimman tuntuiseen aikaisemman tiedon skeemaan, jolloin olennaisiakin seikkoja voi jäädä huomaamatta mutta aktivoitunut tietorakenne voi jonkin verran muuttua ja uudistua. Oppimistulos sisältää huomattavan paljon aktivoituneesta skeemasta aiheutuvia oletuksia uuden opiskeltavan ilmiön sisältöjen sijaan. Shamanistisen ekstaasitekniikan oppimista pidetään uusshamanismissa kaikesta huolimatta samalla tavoin mahdollisena kuin minkä tahansa tekniikan oppimista. Tulkintojen ja shamaanin toiminnan jäljittelyn perusteella tekniikalle konstruoitiin perusmuoto, ydin, ja sille muodostettiin oppimispolku. Tuotteistettiin siis kulttuuria.
2 KUVA 1: Sisältötuotannon arvoketju Uusshamanismin keskiöön nousi omassa kulttuurissamme tyypillinen toiminnallinen väline ja tuote: kurssisysteemi, jossa voi edetä alkeista spesiaalitekniikoihin. Kursseilla opittavaksi koko toiminnan perustekniikaksi valikoitui todennäköisesti varsin myöhään kehittynyt ja helpoin shamaanisen sielunmatkan muoto. Ja sitäkin oli modifioitava, jalostettava. Kulttuuriset mahdollisuudet ja koodit määrittävät toimintatapoja myös havainnoinnin tapoja ja lajityyppiset ominaisuudet ovat kulloisessakin kulttuuriympäristössä relevantilla tavalla käytössä. Eikä eroja ole vain shamanismin ja uusshamanismin välillä, myös sukupolvelta toiselle periytynyt shamanismi uusiutui historiansa myötä ja uusshamanismikin on jatkuvan muutoksen alainen. Kun shamanismin tutkimuksessa muodostuneille teoreettisille tulkinnoille konstruoitiin toiminnallinen ilmaisu, on kyse pitkästä tulkintojen ketjusta. Virheelliset tulkinnat ovat kaikissa vaiheissa mahdollisia mutta ne ovat samalla ilmiön uusia sosiokulttuurisia tulkintoja, sillä ne nousevat uudesta ympäristöstä ja mahdollistavat toteutuksen siinä. Toteutus voi tosin olla niin toisenlainen, ettei kyse oikeastaan olekaan enää samasta ilmiöstä. Kiinnostusta uusshamaanikursseja kohtaan ilmeni siinä määrin, että toiminta siirtyi 1970-luvun lopulla yliopistoista omiin organisaatioihinsa. Amerikkalaisen antropologin Michael Harnerin kehittämä ydinshamanismi levisi myös Suomeen. Käyttöä se on löytänyt etenkin psykoterapiassa ja harrastuksena mutta myös elämysmatkailussa. Uusshamanismin levitessä siihen on ryhdytty liittämään myös alueellisia piirteitä. Siinä missä uusshamanismin alkuaikoina kulttuuria tuotteistettiin, on syntynyttä toiminallista tuotetta alettu kulttuuristaa. Suomessa uusshamanismiin on liitetty sekä Kalevalan sisältöjä että viittauksia saamelaiseen perinteeseen ja noitalaitokseen. Empiiristä aineistoa uusshamanismista kokosin osallistumalla ryhmien toimintaan Itävallassa ja Suomessa. Wien profiloitui toiminnan keskukseksi, kun uusshamanismia alettiin tuoda 1980-luvun alussa USA:sta Keski-Eurooppaan. Suomessa ensimmäinen kurssi järjestettiin 1986 Kajaanissa ja 1990-luvan alusta alkaen niitä on järjestetty Lapissakin.
Toimintaan osallistuminen antoi toimintatapojen lisäksi tietoa kurssien opetusmenetelmistä ja -sisällöistä, teoreettisista perusteista, sekä modaliteeteista, esimerkiksi motiiveista. Voidakseni tutkia shamanismin ja uusshamanismin välistä suhdetta ja transformaatiota tarvitsin tietoa myös shamanismista. Sitä käsittelevä tutkimuskirjallisuus oli osittain lähde shamanismille mutta etenkin se oli lähde niille tulkinnoille, joihin uusshamanismi tukeutuu. Periaatteellisena mahdollisuutena olisi ollut koota aineistoa jonkun alkuperäisväestön keskuudessa, mutta tulkintaan liittyvän problematiikan vuoksi en ehkä olisi tavoittanut niitä shamanismin sisä- ja syvärakenteita, joista olin huomannut olevan kyse. Kokemisen laatu ja ilmaisu vaikuttavat ainakin tässä yhteydessä myös ajattelun mekanismeihin, jopa kantavat niitä. Avain transformaation tutkimiselle tuntui olevan nimenomaan kokemisen prosessissa ja laadussa, sillä vanhat ja uudet sielunmatkan toteutustavat kokemuksineen poikkeavat suuresti toisistaan. Minun oli ryhdyttävä analysoimaan systemaattisesti niiden kokemista sekä niihin liittyvää havainnointia ja kognitiivisia tapahtumia. Aloin vertailla, millainen sielunmatka on, kun se toteutetaan eri tavoin. Shamaanin transsiin liittyi havainnoinnin, etenkin näkemisen, ja tietoisuuden muuntuminen. Se voidaan aiheuttaa eri tavoin, myös keinuvan, rytmikkään liikkeen kuten yksinkertaisen tanssin avulla. Suomessa löydetyissä kalliomaalauksissa esiintyy usein koukkupolvinen, tanssiva ihmishahmo. Se voisi kertoa täällä käytetyn liikettä tietoisuuden muuntamiseen. 3 KUVA 2: Juusjärven tanssijat Kuva: Kivikäs Pekka 1995: Kalliomaalaukset muinainen kuva-arkisto, s. 46.
1670-luvulta peräisin olevat kuvat näyttävät toisenlaisen keinuvan liikkeen. Siinä shamaani vajoaa tuonpuoleiseen keinuen polvillaan ja rummuttaen. 4 KUVA 3a: Johennes Schefferus 1673 KUVA 3b: Samuel Rheen 1671 Liike kestää kauan. Se vaikuttaa tasapainoaistiin ja suuntautumiseen niin, että tuntuma horisontista katoaa. Kun silmät eivät enää voi kiinnittyä materiaaliseen ympäristöön, katse jähmettyy. Näkemisessä tavallisesti pois sulkeutuvat silmien omat ilmiöt nousevat tarkasteltaviksi geometrisina muotoina, väri- ja valoilmiöinä. Tällaisista optisista ilmiöistä raportoivat 1960-luvun alussa elektronioptiikan tutkija Max Knoll ja näkemisen psykologiaa tutkinut Heinrich Klüver. Näitä ilmiöitä voidaan aiheuttaa lievässä muodossa esimerkiksi hieromalla suljettuja silmiä. Mutta tanssijan silmät ovat auki, havainnot ympäristöstä ja silmien ilmiöt nähdään samanaikaisesti, ne sulautuvat yhteen. Liikkeen jatkuessa muodot muuttuvat liukuen eteneviksi hahmoiksi, kuin eläinlaumaksi ja tanssija kokee olevansa siinä mukana. Tilan hahmottaminen käy mahdottomaksi, nähty vilisee ja kiertyy pyörteeksi, tunneliksi. Tanssija kaatuu, hän lankeaa siis sananmukaisesti loveen ja ikään kuin lävistää sen kerroksen, joka tavallisesti nähdään.
5 KUVA 4: Tanssija laumassa Les Trois Frères, Ranska Myös oman itsen kokeminen muuttuu. Tanssija kokee hajoavansa ja koostuvansa uudella tavalla. Silmät kääntyvät niin, että pupillit piiloutuvat yläluomien taakse. Ne sulkeutuvat vasta langetessa, materiaalisen ympäristön havainnointi jää siis vasta tässä vaiheessa pois. Silmän ja näkösysteemin omat ilmiöt ja mielikuvat yhdistyvät uusiksi kokonaisuuksiksi, varsinaisiksi visioiksi. Näitä liikkeeseen perustuvia sielunmatkan toteutustapoja olen verrannut uusshamanistisiin menetelmiin, niitä kokeilemalla ja kokemalla. KUVA 5: Muodonmuutos Les Trois Frères, Ranska
Antropologit Jean Clottes ja David Lewis-Williams esittivät 1990-luvun lopulla neuropsykologisessa tulkinnassaan, että kivikauden maalaukset olisivat shamaanien visuaalisia hallusinaatioita. He näkevät maalausten kuvien vastaavan kolmea neuropsykologisesti erilaista transsin syvenemisvaihetta, niin että pääasiallisesti alkuvaiheessa nähtävät geometriset muodot pyritään toisessa vaiheessa tunnistamaan ja kolmannessa vaiheessa ne muuttuvat emotionaalisesti, uskonnollisesti ja kulttuurisesti merkityksellisiksi hahmoiksi. Osittain maalaukset esittävät näkyjä mutta ne kuvaavat myös tai jopa ensisijaisesti sitä tapahtumaa, joka aiheuttaa näyt, sillä lankeamisen jälkeisiä varsinaisia visioita ei ole juurikaan kuvattu. Pikemminkin on kuvattu se kognitiivinen reitti, jota pitkin visioihin päädytään. Se on tapahtuman vakio, ehkä se siksi kuvattiin kiveen. Visiot ovat aina erilaisia ja niitä on ilmaistu verbaalisti. Tapahtuma voi kestää valmisteluineen, toteutuksineen ja toipumisineen useita päiviä. Tarkoitus oli havainnoida seikkoja, jotka eivät näy materiaalista ympäristöä havainnoitaessa. Shamaani hankki, muodosti, käsitteli ja sovelsi aktiivisesti kulttuurinsa ylintä tietoa. Samasta tiedosta, tavallaan sen populaarista muodosta, olivat osallisina yhteisön kaikki jäsenet. Suhde vastaa pitkälti nykyisen tieteellisen tiedon ja yleistiedon suhdetta. Siinä missä shamaanin toimintaa voidaan pitää kulttuurisena tiedonkäsittelyjärjestelmänä, on uusshamanismi yksi nykyisen tiedonkäsittelyjärjestelmän tuote. Omassa kulttuurissamme aistien käyttöä ei juurikaan reflektoida saati muunnella vaan näkymätöntä pyritään havainnoimaan erilaisilla laitteilla: esimerkiksi mikroskoopilla, kaukoputkella, stetoskoopilla, audiovisuaalisilla välineillä. Uusshamanistisessa sielunmatkassa käytetään yhtä nykyistä apuvälineettömän toisin katsomisen keinoa, visualisointia suljetuin silmin. Sitä käytetään eri viittauskehyksin muissakin yhteyksissä kuin uusshamanismissa. Siinä asetutaan varttitunniksi aloilleen tietty tehtävä tai kysymys mielessä, silmät suljetaan ja usein vielä peitetäänkin. Henkimaailman asioiden ajatellaan näkyvän parhaiten hämärässä. Lisäksi kuunnellaan rytmiärsykettä, yleensä tasaista rummutusta ja visioihin vievä tunneli kuvitellaan. Ne eivät siis synny liikkeestä. Alussa asetettuun tehtävään liittyvät mielikuvat voivat alkaa nousta esiin. 6 KUVA 6: Uusshamanistinen sielunmatka Kuva: Matti Adolfsen 2005 Jo näissä kuvissa voi nähdä katsomisessa tapahtuneen muutoksen liikkeen hupenemisena. Samalla katsojan suhde katsottavaan muuttuu. Liikkumalla näkee enemmän kuin katsomalla yhdestä paikasta yhteen suuntaan. Hahmojen sijainti ja suhteet tilassa sekä itse tila ovat maksimoidusti tarkasteltavissa. Psykologi Ulric Neisser puhuu liikkeen tuottamasta tiedosta, hän kuvaa näkemisen silmäilevää prosessia ja avaa samalla lähtökohtia näkemisen manipulointiin liikkeellä: Liike on jatkuva tapahtuma. Se luo jatkuvia muutoksia virtakuvioita silmän optisissa rakenteissa. Havaitsijan liikkuessa näkyvät kohteiden eri puolet ja niiden optisten projektioiden muodot muuttuvat koko ajan. Melkein jokaisen näkyvän reunan verkkokalvoprojektion pituus ja kallistuma muuttuvat jatkuvasti liikkeen aikana. Olisi erehdys kuvata muutokset muodon vääristymisenä, sillä tärkeää ei ole yksi tarkka, hetkellinen projektio verkkokalvolla vaan liikkeen tuottamat optiset muutokset. Ne luovat käsityksen tilasta.
Nykyisin katsoja on suhteessa katsottavaan paikallaan. Hän katsoo ohi kiitävää visuaalista virtaa junan ja auton ikkunasta tai hän voi selailla kuvalehtiä, katsoa elokuvia ja tällaisia diaesityksiä. Uusshamaaniryhmissä visualisointia rinnastettiin usein elokuvan tai TV:n katseluun. Puhutaan aistien medialisoitumisesta. Aisteja ja aistimuksia verrataan mediaan ja toisaalta mediat muovaavat havainnoinnin ja ajattelun skeemoja. Esimerkiksi kamera on vaikuttanut suuresti katsomiseen ja katsomisen ymmärtämiseen. Silmä rinnastetaan kameran objektiiviin: liike pysäytetään ja näkökenttä rajataan tarkkaa katsomista varten. Yksityiskohtien tarkastelussa se voi olla paikallaan, kuitenkin näkökentän rajaamista opetetaan ympäristön tarkkailun keinona. 7 KUVA 7: Rajattu ja tuijottava katse Kuva: Sanna Hukkanen, Opettaja 18 19/2005. Tänä vuonna 6. toukokuuta ilmestyneessä opettajalehdessä julkaistiin artikkeli Ympäristötiedon taimia Tampereelta Tansaniaan. Koulutapahtumassa ympäristöasioita haluttiin lähestyä elämyksellisesti ja ympäristöä tarkkailtiin mm. kehysten kautta. Mediat muuttavat havainnoinnin skeemoja, sillä ne eivät voi käsitellä aihettaan ilman, että tarkastelun ja käsittelyn tapa implikoituu niihin. Kuva ei siis näytä vain innokkaita koululaisia kehyksineen, se näyttää myös katseen rajaamista funktioineen. - Kehys rajaa kulloinkin pienen alueen, pilkkoo kokonaisuuden, eikä vain koululaisille vaan myös meille. Näemme kehyksien läpi kasvoja ja toisia kehyksiä. - Kehys työntyy katsojan ja katsottavan väliin erottaa katsojan siitä ympäristöstä, jossa hän on. - Kun katsomme kuvaa kehykset saaneista koululaisista, katsomme monitahoisesti rajattua kuvaa. Rajaus on mm. ideologista ja tulkinnallista mutta myös konkreettista: katsomme rajattua valokuvaa, diaa. Siitä huolimatta ajattelemme katsovamme koululaisia. Kulttuurissa, jossa ei ollut rajatulle suoralle pinnalle toteutettuja kuvia, näkeminen tuskin miellettiin kuvien katseluksi samassa mielessä kuin nykyisin. Mielikuvat rakentuvat havainnoista ja koska havainnoimme toisin ja toisenlaisia seikkojakin kuin esivanhempamme, ovat mielikuvien rakennusaineet erilaisia shamanismissa ja uusshamanismissa. Havainnoimme runsaasti valmiita kuvia, äänitallenteita ja audiovisuaalisia tuotantoja, jotka tallentuvat mieliimme. Voimme nostaa esiin esimerkiksi kieltään näyttävän Einsteinin, olemme nähneet valokuvan.
Aistiympäristö on aina ollut muovaamisen kohteena. Muovaus on voitu tehdä aisteihin tai ympäristöön puuttumalla: tietynlaisilla toiminnoilla, substansseilla ja teknisillä laitteilla. Mitä havaintoja pyritään tekemään, millaisia keinoja käytetään, miten ja minne ne tarkkaan ottaen sijoittuvat: ruumiiseen vai ruumiin ulkopuolelle ja kuinka etäälle, vaikuttaa havainnoinnin ja ajattelun skeemojen muovautumiseen. Havainnointia ja näkemistä määrittävät kulttuuriset koodit eivät siis koske vain huomion kohteita ja tulkintaa, eivät ole vain erilainen tapa jäsentää, nimetä, kuvata, luokitella ja arvottaa. Aisteja voidaan myös käyttää eri tavoin. 8 Kuva 8: Aistien ja aistimisen manipulointi Havainnointi aistien käyttöä muuntelemalla Havainnointi av- laitteiden avulla tai ohjaamana Havainnointi apuvälineiden avulla tai ohjaamana Kaikki aistimukset, myös haju ja maku Kuulo- ja näköaistimukset laitteet voivat olla etäällä kehosta Kuulo- ja näköaistimukset laitteet yleensä kiinni kehossa Aistien tilanne- ja tavoitekohtainen käyttö Toisaalla ja eri aikaan olevan havainnointi Tavallisesti havaitsemattoman havainnointi Televisio, radio, internet Ajallisesti ja/tai paikallisesti toisaalla olevan havainnointi Apuvälineiden tilanne- ja tavoitekohtainen käyttö Heikon näkemisen ja kuulemisen korjaaminen Tavallisesti havaitsemattoman havainnointi Toiminnallinen ja mekaaninen manipulointi Paasto, liike, rytmi, ärsyketulva Ärsykkeiden poissulkeminen Katseen tietynlainen suuntaaminen Kuva- ja äänitallenteet Menneen havainnointi: ajan säilöminen Kameran vaikutus katsominen ymmärtämiseen Tilahavainnoinnin manipulointi: perspektiivikonstruktiot, 3D Mekaaniset, elektroniset ja digitaaliset apuvälineet Linssit: silmälasit, kaukoputki, mikroskooppi Säteet: röntgen, laser Kuulolaitteet: stetoskooppi, kaiuttimet, mikrofonit Kemiallinen manipulointi - hallusinogeenien käyttö Aistiympäristön manipulointi projisoinneilla Strobo-valot Infraäänet Rytmi Manipulointi aisteihin ja aistimiseen kohdistuvilla operaatioilla Lääketieteelliset operaatiot Implantit, esim. mikrosirut Tutkimukseni taiteellinen liite Mielikuvia shamaanisesta äänimaailmasta operoi musiikin ja äänten kautta muotoutuvilla mielikuvilla. Opimme yhdistämään tietynlaiset äänet tiettyihin tunteisiin, aikoihin ja alueisiin. Äänet ja musiikki luovat siis tilaa. Esitän nyt päätteeksi puolisoni Matti Adolfsenin kanssa yhden äänikuvan teoksestamme. Pyydän Teitä professori Hannu Salmi ja tohtori Jorma Laitinen Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan määrääminä vastaväittäjinä esittämään ne huomautukset ja muistutukset, joihin katsotte väitöskirjani antavan aihetta.