RYHMÄHOIDON PERUSTEET -ryhmänohjaajana päihdehuollossa Tekijä: Mirja Koukkari

RYHMÄHOIDON PERUSTEET -ryhmänohjaajana päihdehuollossa Tekijä: Mirja Koukkari ESIPUHE 2 1 Miksi ryhmähoitoa? 4 2 Ryhmänohjaajaksi kasvaminen 7 2.1 Ryhmänohjaajaksi kasvamisen vaiheet 7 2.2 Ryhmänohjaajan ominaisuudet 8 2.3 Ryhmänohjaajana jaksaminen 10 3 Yleiset ryhmäilmiöt 12 3.1 Ryhmäprosessin vaiheet 12 3.2 Ryhmän rakenteet 13 3.3 Ryhmän roolit 14 4 Ryhmänohjaaja ryhmän toiminnan edistäjänä 17 4.1 Ryhmänohjaajan perusteesit 17 4.2 Ryhmän toiminnan aloittaminen 18 4.3 Ryhmän vuorovaikutusprosessin ohjaaminen 19 4.4 Palaute ryhmätilanteissa 22 4.5 Ryhmän ilmapiiriin vaikuttaminen 23 4.6 Suojautumiskeinot ryhmässä 26 4.7 Ryhmän toiminnan arviointi 30 5 Yhteenveto 31 LÄHTEET 33 1

ESIPUHE Tämä vihkonen on tarkoitettu päihdehuollossa toimiville sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille, jotka käyttävät työssään ryhmähoitoa. Kirjoituksen tarkoituksena on antaa perustietoa ryhmämenetelmän käytöstä, ryhmäilmiöistä ja ryhmänohjaajana toimimisesta. Kirjoitus perustuu monivuotiseen kokemukseeni Järvenpään sosiaalisairaalassa. Työhöni sosiaalityöntekijänä on kuulunut myös hoidollisten keskusteluryhmien ohjaaminen. Kokemukseni perusteella erilaiset ryhmämuotoiset hoidot ovat varsin merkityksellisiä asiakkaiden opetellessa uusia selviytymiskeinoja ja uutta elämäntapaa. Näiden vuosien aikana ovat hoitotyön taustateoriat vaihtuneet moneen kertaan. Myös ryhmähoito on saanut omat erityispiirteensä eri vuosikymmenten suosikkiteorioista sosiaalisen ryhmätyön menetelmästä alkaen. Tarkastelen tässä lähinnä teemallisten keskusteluryhmien ohjaamista, vaikka myös toiminnallisissa ryhmissä tietyt ryhmädynaamiset tekijät ovat nähtävissä. Tämän kirjoittamiseen on vaikuttanut työtovereitteni ilmaisema tarve saada tietoa ja välineitä päihdehuollossa aloittelevien työntekijöiden käyttöön. Pitempäänkin ryhmätyötä tehneiden lienee hyvä välillä pysähtyä miettimään, mistä peruslähtökohdista on hyvä lähteä liikkeelle. Kiitokset kommenteista ja kannustuksesta haluan esittää työtovereilleni, joiden kanssa olemme viettäneet monta antoisaa tuokiota ryhmähoidosta keskustellen. Erityiskiitos Nils Holmbergille ja Antti Weckrothille käsikirjoituksen kommentoinnista ja Tarja Kujaselle sen saattamisesta julkaistavaan muotoon. Haarajoella 8.12..2003 Mirja Koukkari 2

Aina aina olen pelännyt hyviä ihmisiä Sitä oikeassaolemisen varmuutta joka tekee kovaksi Armottomaksi Etsivät, kyselevät veljeni ja sisareni, erehtyväiset, eksyläiset samaa sukua olemme turvassa toistemme lähellä ei haavaisin sormin voi poimia kiviä toisten kivittämiseksi Maaria Leinonen 3

1 Miksi ryhmähoitoa? Päihdeongelmaisten hoidossa on käytetty vuosikymmeniä ryhmähoitoa. Vaikka välillä on ollut aikakausia, jolloin yksilöhoitoa on painotettu enemmän, on ryhmähoito ollut mukana kokonaishoidossa. Ryhmässä siis tavoitetaan jotain sellaista, mihin yksilöhoito ei kykene, ja mikä nimenomaan päihdeongelmaisille on oleellista muutoksen aikaansaamiseksi. Parhaimmillaan ryhmä- ja yksilöhoito voivat täydentää toisiaan, eivätkä ne ole toisiaan poissulkevia hoitomuotoja. Seuraavassa tuon esiin näkökulmia ryhmähoidon mahdollisuuksista. Ne ovat käytännön ryhmänohjaustyön ja kirjallisuuden kautta opittua sekä asiakkailta saatuun palautteeseen perustuvia. Kuuluminen johonkin ryhmään on ihmiselle tärkeää. Sen avulla hän rakentaa identiteettiään. Juopot, narkkarit ja muut aineiden käyttöön liittyvät ryhmät voivat uusien hoitoryhmien avulla korvautua positiivisempia merkityksiä omaavilla ryhmillä kuten muutoshalukkaat, hoidossa olijat, AA laiset tms. Yhteenkuuluvuuden tunne on yksi ryhmän parantavia elementtejä. Hoidollinen ryhmä tarjoaa arvoiltaan ja toimintatavoiltaan erilaisen kokemuksen kuin entinen käyttäjäkulttuuri. Ryhmä antaa erinomaiset mahdollisuudet vuorovaikutustaitojen opetteluun. Näiden taitojen puutteellisuus on yksi päihteidenkäyttöön johtavista tekijöistä ja näin ollen niiden opetteleminen on hoidossa tärkeää. Vertaisryhmässä harjoitteleminen on turvallista, koska muillakin ryhmäläisillä on samoja ongelmia. Kilpailuasenteen muuttuminen vähitellen tunteiden ja ajatusten jakamiseksi mahdollistuu. Oman heikkouden tunnistamisen ja hyväksymisen jälkeen tulee mahdollisuus myös avun pyytämiseen, mikä on yksi vaikeimpia taitoja meille kaikille. Keskittyminen toisen ryhmänjäsenen kuuntelemiseen vaatii jo opettelua. Toisten ihmisten asioiden ja vaikeuksien kuuleminen ja ymmärtäminen tuo myös suhteellisuudentajua omiin ongelmiin; ehkäpä härkäsestä tulee taas kärpänen. Kuulemisen kautta toisen ihmisen lähelle pääseminen voi pelottaa, mutta se auttaa myös ymmärtämään ihmisten samankaltaisuutta ja erilaisuutta. Asiat eivät olekaan enää joko tai vaan sekä että. Oman itsen hyväksyminen erityisenä ja erilaisena minuna helpottuu. 4

Minä en olekaan joko täydellisen hyvä tai täydellisen huono, vaan minusta löytyy sekä hyväksyttävää että muutosta kaipaavaa käyttäytymistä. Puhumisen opetteleminen selvin päin on yksi onnistuneen vuorovaikutuksen oppimisen kulmakivistä. Ryhmä antaa siihen monipuoliset mahdollisuudet. Myös oman sanattoman ilmaisun ja sen vaikutusten tiedostaminen antaa mahdollisuuksia sen muokkaamiseen. Palaute on keskeistä ryhmäläisten vuorovaikutuksessa; mitä suorempaan ja rehellisempään palautteeseen pystyn, sitä enemmän autan itseäni ja muita. Toisaalta jo yleisellä tasolla puhuminen on joillekin suuri oppimistulos, ja siitä voi pyrkiä sitten aina henkilökohtaisempaa osallistumista kohti. Oman - varsinkaan eriävän - mielipiteen ilmaisu ei ole kovin helppoa. Sen harjoittelu on tärkeää ja siihen liittyen ein sanomisen harjoittelu ryhmässä antaa mahdollisuudet siirtää opittu taito siviilin ihmissuhteisiin ja juomisesta kieltäytymiseen. Itsetuntemuksen lisäämiseen ryhmä antaa hyvät mahdollisuudet. Ryhmässä sosiaalinen ärsykekenttä on laajempi kuin yksilöhoidossa ja se aktivoi jäsenessään erilaisia tunteita. Näitä tutkimalla ja saamansa palautteen avulla ryhmäläinen voi oppia itsestään uutta, rakentaa minäkuvaansa. Asiakkaalle tunteiden löytyminen saattaa olla järisyttävä kokemus. Esim. itkeminen ryhmässä voi olla puhdistava kokemus, kun siihen on turvallinen ja hyväksyvä tila. Ryhmän yhteisyydessä voidaan löytää myös iloa, riemua ja lämmintä huumoria, mikä on monille päihdeongelmaisille uusi kokemus selvin päin. Itsetuntemuksen lisääntymiseen liittyy tunteiden tiedostamisen lisäksi myös omien ajatusten, uskomusten, asenteiden, mielikuvien, käyttäytymisen ja sen vaikutusten tajuaminen. Näitä on ryhmässä mahdollisuus peilata muiden vastaaviin ja saada palautetta. Ryhmän hyväksyvä ja turvallinen ilmapiiri auttaa myös itsensä hyväksymistä ja sitä kautta itsetunnon kohoamista. Ryhmässä jokainen ryhmänjäsen on vastuussa omasta osallistumisestaan ja omalta osaltaan ryhmän kokonaisuuden toimimisesta tavoitteen suuntaisesti. Tämän vastuun vähittäinen tiedostaminen, hyväksyminen ja toiminnan tasolle saattaminen antaa välineitä vastuulliseen toimintaan muussakin elämässä. Ihminen huomaa voivansa itse vaikuttaa mm. ihmissuhteisiinsa ja käyttäytymiseensä; hänelle ei vain tapahdu kaikenlaista. Tämänkin seurauksena on suurempi tyytyväisyys itseen ja itsetunnon kohoaminen. 5

Toinen toiselta oppiminen samastumisen kautta on hoidollisen ryhmän suurimpia etuja. Esim. erilaisten selviytymiskeinojen käsittely kokoamalla kaikkien ryhmäläisten hyviksi kokemat keinot antaa käyttöön huomattavasti enemmän välineitä kuin mitä yhdellä jäsenellä olisi. Näitä keinoja voidaan sitten opetella ryhmässä, jotta ne eivät jää teorian tasolle. Mallioppimisen lisäksi ryhmässä tapahtuu siis operanttia sijaisoppimista eli opitaan mm. siitä, mitä seuraamuksia toisille on ollut jostain tietystä toiminnasta. Kaikkea ei tarvitse itse käydä läpi kantapään kautta. Ryhmä tarjoaa mahdollisuuden asiakkaiden negatiivisina kokemien tunteiden sietämisen harjoitteluun. Ryhmätilanne sinänsä saattaa aiheuttaa jännitystä, ahdistusta ja alemmuudentunteita, joiden sietämisen vaikeus saattaa olla myös päihteiden käytön taustalla. Ryhmässä voidaan tietoisesti harjoitella esim. jännittäviä tilanteita ja sitä kautta saada jännitys siedettäviin mittoihin. Omaa sietokykyä on hyvä myös kohottaa tulevia vaikeuksia ja niistä päihteettä selviämistä varten. Ryhmähoito on taloudellinen työkalu suhteessa yksilöhoitoon. Lyhyessä ajassa useampi ihminen on tehokkaan hoidon piirissä ja esim. tiedollisen aineksen antaminen päihderiippuvuudesta ym. käy ryhmässä usealle asiakkaalle samanaikaisesti. Edellä esitetyt hoidollisen ryhmän myönteiset vaikutukset tulee voida liittää myös taustateorioihin päihteiden ongelmakäytöstä. Kognitiivisen psykoterapian lähestymistavan perusteella päihdekeskeisyydestä irrottautumisen elementtejä ovat ( Koski Jännes 1995): - Tietoisuus päihderiippuvuudesta ja sen seurauksista, omasta päihteidenkäytöstä sekä sitä ylläpitävistä uskomuksista ja omista muutostavoitteista. - Selviytymiskeinot, joita ovat riskitilanteiden hallintakeinot, myönteiset addiktiot, sosiaalisen tuen ja ympäristön muutokset. - Identiteetti, jonka rakennusaineita ovat kieltäytymistaidot, ongelmanratkaisutaidot, vuorovaikutustaidot, rentoutumistaidot ja itsekunnioitus. - Elämäntyyli, joka sisältää ajankäytön suunnittelun, uudet samastumiskohteet, suhtautumisen tulevaisuuteen sekä tavoitteiden mukaiset arvot. Näihin kaikkiin osatekijöihin voidaan mm. ryhmällä ja ryhmässä vaikuttaa. Näin ollen (lähes) kaikkien päihdeongelmaisten hoitokokonaisuuteen tulisi jossain kuntoutumisen vaiheessa kuulua myös ryhmämuotoista hoitoa. 6

Kaikista eduistaan huolimatta ryhmähoito ei kuitenkaan sovi kaikille asiakkaille ainakaan ainoaksi hoitomuodoksi. Tällaisia henkilöitä ovat ne, joiden kontaktikyky on alentunut tai kapeutunut siinä määrin, etteivät he pysty toimimaan ryhmässä lainkaan. Myös jos ryhmä aktivoi liikaa ahdistusta ja ristiriitoja ryhmän suuren ärsytysarvon takia, tulee asiakkaan voida käsitellä asioitaan kahdenkeskisessä hoitosuhteessa ainakin aluksi. Kolmantena ryhmänä tulevat henkilöt, joiden manipulatiiviset tavoitteet ryhmän suhteen ovat voimakkaammat kuin myönteiset oppimistavoitteet. Tällöin ryhmää tulee suojella tällaiselta ryhmätyöskentelyn estäjältä. Ryhmää on myös suojattava henkilöiltä, joilla on impulssin hallintaan liittyviä ongelmia kuten väkivaltaongelma. Avoimesti psykoottisille potilaille ei ryhmähoito myöskään sovi. Päihtyneenä ryhmässä ei voi olla. 2 Ryhmänohjaajaksi kasvaminen 2.1 Ryhmänohjaajaksi kasvamisen vaiheet Hoitotyöntekijänä toimimiseen kuuluu oleellisesti jatkuvan kasvun ja kehittymisen lähtökohta. Ryhmänohjaajaksi kasvaminen on jatkuva prosessi, jossa emme ole koskaan täysin valmiita, mutta riittävän hyviä kylläkin. Osana tässä kasvamisessa on riittävän tietopohjan hankkiminen ihmisen psykologisesta kehityksestä, ryhmän toiminnasta sekä päihdeongelmista. Sen kanssa rinnakkain kulkee ryhmänohjaajan oma kasvuprosessi. Ryhmänohjaajana kasvaminen alkaa luontevimmin omasta jäsenkokemuksesta. Sen kautta voimme ymmärtää asiakkaidemme kokemuksia ryhmän jäsenyydestä. Oman jäsenkokemuksen avulla saamme myös arvokasta tietoa itsestämme voimme hyödyntää omakohtaisesti ryhmän myönteiset mahdollisuudet. Omat motiivit hoitajaksi ryhtymiseen tulevat tarkasteltaviksi ja vältämme ohjaamiemme ryhmien käytön omiin tarpeisiimme. Toinen elementti ryhmänohjaajaksi kasvamisessa tulisi olla havainnoijana toimiminen. Tutkiva asenne kaikissa ryhmissä auttaa jo asiaa, mutta parhaiten opimme, jos voimme toimia osallistumattomana havainnoijana ryhmässä. Tällöin tarkkailemme kokeneemman ryhmänohjaajan työskentelyä ja ryhmän toimintaa osallistumatta siihen. Tässä voi käyttää apuna erilaisia ryhmäraporttilomakkeita, jotka jäsentävät havainnointia. Tark- 7

kailtavina ovat ryhmän kiinteys, yleistunnelma, sanallinen ja sanaton vuorovaikutus sekä ryhmän dynamiikka. Myös yksittäisen ryhmänjäsenen osuus tulee huomioiduksi. Havainnoija huomioi myös ryhmänohjaajan toimintaa. Hän havainnoi ja tarkkailee, mitä asioita ohjaaja ottaa esille, mihin tarttuu, mihin reagoi mitenkin, mutta myös miten ohjaaja reagoi - lämmöllä, asiallisesti, moralisoiden, vihaisesti yms. Ohjaajan interventiot välittävät myös hänen arvojaan, normejaan ja tavoitteitaan. Havainnoijan tulee tarkkailla myös omia tuntemuksiaan ja ajatuksiaan. Ohjaaja(t) ja havainnoija purkavat ryhmän jälkeen omat huomionsa ja käyvät läpi ryhmäraportin. Tällöin he saavat omasta ja ryhmäläisten toiminnasta arvokasta tietoa, jota he voivat käyttää niiden kehittämiseen. Kolmantena elementtinä ryhmänohjaajaksi kasvamisessa on työskentely ohjaajana, siinä kokemuksen hankkiminen ja siitä oppiminen. Ryhmänohjaajaparin ja ryhmäläisten antamaa palautetta kannattaa hyödyntää. On tärkeää, että ohjaaja voisi käydä nämä vaiheet rauhassa läpi, jotta hänellä olisi riittävästi itsetuntemusta, tietoa ja kokemusta ryhmästä aloittaessaan vastuullisessa ryhmänohjaajan työssä. Kokenutkin ryhmänohjaaja joutuu kuitenkin kohtaamaan työssään avuttomuuden ja osaamattomuuden tunteita. 2.2 Ryhmänohjaajan ominaisuudet Ryhmänohjaajana toimiminen on vaativaa työtä, eikä täydellistä osaajaa siinä löydy. Jokaisella ohjaajalla on omat vahvat puolensa ja toisaalta ominaisuuksia, joita on tarpeen kehittää. Ryhmänohjaajan edellytykset ovat samat kuin hoitotyöntekijällä yleensä. Ammatillinen työote ja kyky terapeuttisen allianssin luomiseen ovat kaiken perusta. Ne pitävät sisällään riittävän tiedollisen pohjan ryhmämenetelmän käytöstä, päihdeongelmasta ja psyykkisen toiminnan ohjautumisesta. Suhtautumisessa asiakkaisiin tämä tarkoittaa kannustavaa, rohkaisevaa, avointa, aitoa ja empaattista suhtautumista sekä asiakkaiden kunnioittamista. Ohjaajalla tulee olla kyky konkretisoida asioita, olla jämäkkä, johdonmukainen ja kärsivällinen. Kyky irrottautua terapiatilanteista istunnon päätyttyä auttaa jaksamisessa. Ohjaajan tulee uskaltaa kohdata ongelmat, ristiriitaisuudet viestinnässä ja ilmaista muuttumisen välttämättömyys ja sen mahdollisuudet silloin, kun ne 8

ilmenevät tässä ja nyt tilanteessa. Kaiken tämän lisäksi ohjaajan tulee olla halukas ja kykenevä tutkimaan myös omaa toimintaansa. Asiakkaiden ja ryhmän työntekijässä herättämien tunteiden tiedostaminen ja käsittely ovat edellytyksiä sille, että työntekijä pystyy toimimaan ryhmänohjaajana ammatillisesti ja objektiivisuuteen pyrkien. Ryhmänohjaajana toimiessamme joudumme monenlaisten tunteiden pyöritykseen. Jo ryhmätilanne sinänsä saattaa aiheuttaa monenlaisia tuntemuksia, jotka perustuvat niihin ajatuksiin ja uskomuksiin, joita aikaisemmat ryhmäkokemukset ovat meissä synnyttäneet. Esim. jännitys, epävarmuus ja pelko hylätyksi tulemisesta eivät ole vain ryhmänjäsenten tunteita, vaan ohjaajallekin mahdollisia ja hyväksyttäviä. Työntekijän omat asenteet päihdeongelmaisia kohtaan on syytä selvittää. Mitä todella ajattelen esim. raskaana olevasta huumenuoresta tai juovasta isoäidistä tai perheensä hylänneestä huumediileristä? Sääli tai ylhäältäpäin tuleva minä tiedän, mikä sinulle on parasta asenne eivät luo asiakkaan omanarvontunnetta vahvistavaa ilmapiiriä. Terapeuttisen allianssin luomiseen eivät kuulu myöskään ohjaajan oman roolin ja persoonan korostaminen, pelottelu, tirkistely, uhkailu tai liioittelu. Jotta työntekijä ei olisi manipuloitavissa, hänen tulee olla riittävän itsetuntoinen sietääkseen omaa avuttomuuttaan ja tietämättömyyttään. Tutkiessaan, minkälaiset asiakkaiden ominaisuudet herättävät itsessä kiukkua, masennusta, ahdistusta ym. tunteita, työntekijä voi oppia paljon myös itsestään. Tämä tutkiminen tapahtuu turvallisesti mm. työnohjauksessa. Työntekijät ovat yleensä huolissaan negatiivisista asenteistaan asiakkaita kohtaan, mutta myös ylen positiiviset asenteet ja tunteet on syytä tiedostaa. Esim. asiakas, jonka hoitomotivaatio tuntuu yksiselitteisen vahvalta, saattaa jäädä kokonaan vaille niiden asioiden käsittelyä, jotka hänessä vastustavat muutosta. Ryhmässä tämä ilmenee niin, että toiset saavat hoidonvastustajan ja toiset taas hoitomyönteisen roolin kun itse asiassa molemmat roolit löytyvät jokaisesta ryhmäläisestä itsestään. Ambivalenssi on kuitenkin oleellinen osa jokaisen ihmisen muutosprosessia. Tiedostaessaan omia uskomuksiaan ja tunteitaan päihdeongelmaisia kohtaan työntekijä tiedostaa siis itseään, mutta myös jotain heijastusta yhteiskunnan asenteista, joita asiakkaamme kohtaavat. Työntekijät edustavat aina asiakkaille ympäröivää yhteiskuntaa ja organisaatiota. 9

Työntekijä saa siis olla samanlainen tunteva ja asenteellinen ihminen kuin asiakkaat. Työntekijällä tämän tulisi kuitenkin olla sillä lailla tietoisena ja säädeltynä, että hänen työskentelynsä keskiössä ovat ryhmä ja asiakkaat. Tällöin ryhmä voi toimia nimenomaan jäseniään varten. 2.3 Ryhmänohjaajana jaksaminen Ryhmänohjaaja on jatkuvasti suuren kuormituksen kohteena. Häneen kohdistuvat yhtä aikaa monen asiakkaan odotukset, jotka ovat usein ristikkäisiäkin. Hän osallistuu monen ihmisen elämään samanaikaisesti, kuuntelee, jakaa heidän huoliaan, kärsimystään ja kohtaloitaan, vihaansa ja toivottomuuttaan, mutta samalla myös ohjaa ikään kuin kauempaa ryhmän toimintaa. Myös työntekijän omat odotukset ja vaatimukset itseään kohtaan on huomioitava. Monet ryhmäläiset taas herättävät työntekijässä mitä erilaisempia tunteita ja ajatuksia hänen oman historiansa kautta. Toisaalta ryhmä antaa myös ohjaajalle paljon mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen sekä työntekijänä että omissa ihmissuhteissa. Työntekijän on ryhmänohjaajana opittava kestämään epävarmuutta, sietämään intensiivisiä ja kivuliaita tunteita, käsittelemään ryhmän konflikteja ja omaa osuuttaan niissä. Kokemuksen myötä hän oppii sekä emotionaalisen läsnäolon että nopean irrottautumisen läsnäolosta. Jaksamisen edellytyksenä ovat riittävän tiedollisen pohjan hankkiminen ja riittävä harjaantuminen ohjaajaksi. Se tapahtuu turvallisesti omassa jäsenryhmässä, havainnoijana toimimalla ja siitä siirtymällä toiseksi ohjaajaksi kokeneemman rinnalle. Tämä ei valitettavasti ole aina mahdollista. Tällöin ohjaajaparina työskentely on oleellista jaksamisen kannalta. Jatkuva parinvaihto aiheuttaa kuitenkin enemmän haittaa kuin etua. Tällöin moni voi päätyä kuitenkin työskentelemään yksin. Ohjaajien keskinäinen kilpailukaan ei ole vierasta, kun aloitetaan kahden ohjaajan ryhmää, mikä ei tietenkään helpota ryhmän työskentelyä. Kun ohjaajatyöpari saa toimia yhdessä pitempään, ohjaajat oppivat luottamaan toisiinsa ja tuntemaan toisensa vahvuudet ja heikkoudet. Tällöin voidaan pyytää toiselta turvallisesti apua, kun itsellä on raskasta. Yhteinen suunnittelu, tavoitteiden asettelu, ohjaajien tehtävistä sopiminen ja ryhmän purkaminen jakavat paineita. Strukturoidussa ryhmässä voidaan ohjaajien tehtäviä jakaa useammallakin tavalla. Tavallisinta lienee, että toinen vastaa asiallisesti ryhmän eteenpäin viemisestä, asiasta toiseen siirtymisestä, aikatauluista ja siitä että sovitut tehtävät tulevat tehdyksi. Toinen taas huomioi enemmän ryhmän tunneilmapiiriä, yksityisiä jäseniä ja heidän tarpeitaan. Oh- 10

jaajien tehtävät voidaan jakaa myös niin, että he vuorotellen vastaavat jonkin asiakokonaisuuden käsittelystä, tai sitten niin, että kumpikin on vuorollaan varsinainen ohjaaja ja toinen enemmän havainnoiva ohjaaja. Tehtäväjaossa ei kuitenkaan pidä olla liian jäykkä. Yksin työskentely on työntekijälle raskasta monestakin syystä. Esim. vastuu siitä, että kaikki ryhmäläiset hyötyisivät, on suuri. Oma jaksaminen jää silloin taka-alalle. Ryhmä tulee riippuvaiseksi ohjaajastaan, eikä sitäkään voi jakaa. Kaikki vaatimukset kohdistuvat yhteen ihmiseen. Yksinään ohjaaja on alttiimpi manipuloinnille, eikä rohkene puuttua siihen. Kahden ohjaajan ryhmässä nämä asiat puolittuvat, lisäksi kaksi ihmistä näkee, kuulee ja huomaa kaksinkertaisesti ja eri asioita, jolloin koko ryhmä hyötyy. Ohjaajat ovat turvallisemmalla mielellä ja he voivat toimia vapautuneemmin. Ryhmätoiminnan laatu paranee. On myös muistettava, että ryhmän jäsenillä on oma vastuunsa ryhmästä hyötymisestä. Riippuvuutta pitää myös jakaa ryhmäläisille, ohjaaja ei ole ainoa, joka ryhmässä auttaa. Ryhmänohjaajana toimimisen raskautta ja iloja kannattaa jakaa myös laajemmalle. Työyhteisön tiimityöstä saa voimaa. Jatkuva työnohjaus tai konsultaatio antaa uusia näkökulmia jumiutuneisiin tilanteisiin ja auttaa löytämään omia voimavaroja. Koulutus ja muu tietojen ja taitojen ajan tasalla pitäminen pitävät myös mielen virkeänä. Joskus on aiheellista käydä läpi oma terapia. Ammatillisen kasvun tulee tukea persoonallista kasvua, olla sen kanssa samansuuntaista. Jos työssään joutuu toimimaan vastoin omia henkilökohtaisia arvojaan, uupuu nopeasti. Ajanvarauskirjaan tulee varata aikaa myös omalle uusiutumiselle, siirtymiselle terapiatilanteesta toiseen myös henkisesti, kirjallisille töille ja myös fyysiselle elpymiselle jatkuvan istumisen lomassa. Jaksamisessa ei ole kyse pelkästään ammatillisesta jaksamisesta, vaan siihen vaikuttaa myös ryhmänohjaajan oma elämänlaatu. Elämään tulee sisältyä työn lisäksi riittävästi lepoa ja muuta tyydytystä tuottavaa toimintaa. 11

3 Yleiset ryhmäilmiöt 3.1 Ryhmäprosessin vaiheet Asiakkaan muutosprosessilla on omat vaiheensa, jotka ryhmänohjaajan on syytä tuntea. Myös ryhmäprosessi etenee vaiheittain. Suljetussa ryhmässä nämä vaiheet ovat selkeämmin nähtävissä, mutta myös avoimissa ryhmissä ryhmällä on pyrkimys edetä näiden vaiheiden kautta. Valitettavaa on, jos ryhmä jää polkemaan paikoilleen orientaatio- tai konfliktivaiheeseen. Jokainen ryhmä on kuitenkin erilainen, eikä ryhmäprosessin vaiheita voi orjallisesti pyrkiä tuottamaan. Vaiheet voivat olla eri ryhmissä eri tavalla painottuneita ja aikaa vaativia. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että jonkinlainen konfliktivaihe on oleellinen osa muutosprosessia. Suuren vaihtuvuuden ryhmissä ryhmäistunnot ovatkin selkeästi kertaluonteisia. Jo yhden ryhmän aikana saatetaan nähdä ryhmäprosessin eri vaiheet, joihin ohjaajan on tietoisesti pyrittävä. Suuri haaste ohjaajalle on yhdistää optimaalisesti ryhmän prosessi osaksi ryhmänjäsenen kokonaisvaltaista muutosprosessia. Ryhmäprosessin vaiheet strukturoidussa ryhmässä ovat yhdysvaltalaisen kognitiivisen psykoterapeutin Sheldon Rosen mukaan ( Kalterit taakse -kurssi, 2002): 1. Orientaatiovaiheessa ohjaaja tutustuttaa asiakkaita työskentelyn taustalla olevaan ajattelutapaan, vahvistaa säännöt ja työskentelyä edistävät normit ja kannustaa laajapohjaiseen osallistumiseen. Ryhmäprosessissa palaute on rajoitettua ja kohteliasta, normit vielä epäselviä ja johtajuus ohjaajan kontrolloimaa. Viestintä on asiakaskeskeistä. 2. Valmistavan työskentelyn vaiheessa ohjaaja stimuloi ryhmäläisiä jakamiseen ja ongelmatilanteiden tutkimiseen. Harjoitellaan palautteen antamista, tehdään rooliharjoituksia, opetellaan peruskäsitteitä. Ryhmäläiset kertovat itsestään jo kohtuullisesti, koheesio kasvaa ja osallistuminen lisääntyy. Ryhmäläisten huomio on keskittynyt ohjaajaan. Palaute on kuvailevaa. Muodostuu alaryhmiä. 3. Konfliktivaiheessa ohjaaja tutkii haitallisia ryhmäprosesseja, muuttuu joustavammaksi, tutkii ajatusvääristymiä ja käynnistää ryhmäongelmien tutkimisen. Tehdään harjoituksia. Ryhmän tehtävien suoritustaso laskee, palaute on kriittistä, on ärty- 12

mystä ja vetäytymistä. Roolit asetetaan kyseenalaiseksi ja tavoitteet määritellään uudelleen. 4. Selvitysvaiheessa ohjaaja esittelee ongelmanratkontaa. Hän tukee ryhmäläisten vastuunottoa hoidostaan, rohkaisee johtajuutta ryhmäläisissä ja muokkaa ohjelmaa ryhmän toiveiden suuntaan. Ryhmässä luodaan uudet normit, roolit ja viestintätavat. Jakaminen lisääntyy. Vuorovaikutus jakaantuu tasaisemmin ja ryhmän koheesio lisääntyy. 5. Toisessa työskentelyvaiheessa ohjaajan oma aktiviteetti vähenee. Hän rohkaisee ryhmäläisiä tarttumaan ongelmiin ja vahvistaa heitä. Ohjaaja tuo esiin muutoksen yleisiä periaatteita. Ryhmässä ohjaajuus siirtyy ryhmän suuntaan. Jakaminen on vilpittömämpää ja vuorovaikutus tehtäväkeskeisempää. Koheesio alkaa vähentyä. 6. Päätösvaiheessa ohjaaja keskittyy yleistämisen periaatteisiin. Hän valmentaa ryhmän lopettamiseen. Ohjaajan aktiviteetti lisääntyy hieman. Hän tekee yhteenvetoja ja auttaa ryhmäläisiä suunnittelemaan jatkoa. Ryhmässä varmistetaan yleistämistä. Koheesio vähenee ja ryhmäläiset miettivät kukin kohdallaan, mitä ryhmä on merkinnyt ja mitä tämän jälkeen teen, mitä olen oppinut ym. Ryhmän päättymiseen liittyviin tunteisiin kannattaa kiinnittää paljon huomiota, koska suru, ikävä ja irtaantuminen ovat aikaisemmin saattaneet olla päihteiden avulla vältettäviä tunteita. 3.2 Ryhmän rakenteet Jokaisessa ryhmässä muodostuu rakenteita, joiden avulla jäsenet ja ohjaajat pyrkivät jäsentämään paikkansa ryhmässä. Ryhmässä tapahtuu myös aina roolittumista sen mukaan, millaisia rooleja jäsenet ja ohjaajat pitävät tarkoituksenmukaisina. Seuraavassa jäsennetään rakenteita ja rooleja, joiden käyttöön palataan vielä ryhmän ilmapiiriä koskevassa luvussa. Ryhmän rakenteet voidaan jakaa seuraavasti: - Kommunikaatiorakenne vastaa kysymykseen: kuka viestii kenelle sanallisesti tai sanattomasti? Ryhmään muodostuu yleensä keskustelukolmio tai neliö. Ohjaajan tehtävä on laajentaa keskusteluun osallistuvien määrää ja pitää huoli, että jäsenet 13

siirtävät puheenvuoron toisilleen, eikä ohjaaja toimi puheenvuorojen jakajana. Jos joku jäsen pyritään systemaattisesti jättämään sivuun, on siihen puututtava. - Tunnerakenne vastaa kysymyksiin: kuka pitää kenestä, kuka ärsyttää tai vihaa ketä ja kuka pelkää ketä? Tutkimalla esim. sitä, kuka on ryhmässä pidetyin henkilö ja miksi, voidaan päästä kiinni tämän henkilön ongelmaan. Onko hän ns. jees mies, joka ei osaa sanoa ei? - Normirakenne vastaa kysymyksiin: kuka kontrolloi ketä, kuka vastaa kenen odotuksiin, kuka rohkaisee, palkitsee ketä, kuka rankaisee ketä, kuka uhmaa ketä, kuka kantelee kenelle? Ohjaaja voi omalla hyväksynnän ilmaisuillaan esim. palkita tai rangaista ja näin luoda ryhmään normeja siitä, mikä on hyväksyttyä käyttäytymistä. Kateus ja kilpailu ovat ryhmässä luonnollisia ilmiöitä, ja niiden avoin käsittely auttaa monia ryhmänjäseniä itsensä hyväksymisessä. - Valtarakenne vastaa kysymyksiin: kuka pyrkii vaikuttamaan keneen, kuka tekee ehdotuksia kenelle, kenen kokee hyväksyvän, keiden mielipiteet on hyvä, pakko tai järkevää huomioida? Ohjaajan tulee hyväksyä oma valta-asemansa asiantuntijana ja ryhmän ohjaajana sekä sen esiin nostamat jäsenten auktoriteettiongelmat, joiden kohtaamiseen ryhmä on oiva mahdollisuus. Ohjaajan on huomioitava ryhmänjäsenten suhteet myös ryhmäistunnon ulkopuolisella ajalla. Ne vaikuttavat ryhmän toimintaan paljon ja saattavat joskus jopa lamauttaa koko ryhmän. Jäsenten kesken voi olla salaisuuksia esim. päihteiden käytöstä, seurusteluista, huumeveloista tai rikollisuudesta. Ohjaaja voi huomata tämän ryhmäläisten käyttäytymisen muuttumisena vältteleväksi ja keskustelun muuttumisena pintapuoliseksi. Ryhmässä ennen vastuuta kantanut jäsen voi vaieta kokonaan. Ohjaajat ilmaisevat asian usein niin, että nyt on jotain outoa ilmassa. Tilanne vaatii ohjaajalta jämäkkää puuttumista ja rohkeutta ottaa asia esille. 3.3 Ryhmän roolit Ryhmässä ilmeneviä rooleja on lukuisia. Ryhmä voi itsekin asiaa käsitellessään antaa rooleille omat nimityksensä. Seuraavassa on yksi tapa jaotella rooleja. Asiajohtajaroolit, jotka ovat tehtäväsuuntautuneita ja varsinaista ryhmän tehtävää eteenpäin vieviä. 14

- Aloitteentekijä esittää ratkaisuvaihtoehtoja, uusia lähestymistapoja ongelmaan, uusia jäsennyksiä, ideoita ja menettelytapoja. - Tietojenetsijä pyytää perusteluja, lisätietoja, faktoja ja ideoita. - Gallup-mies, mielipidetutkija, pyytää kannanottoja ja tutkii ehdotusten mahdollisuuksia tulla hyväksytyiksi. - Asiantuntija, informaattori, antaa lisätietoja, perusteluja, jäsennyksiä ja tutkimustuloksia. - Mielipiteenilmaisija, äänestäjä, asettaa ehdotukset tärkeys- ja arvojärjestykseen ja esittää välittömästi mielipiteensä ehdotuksista. - Selventäjä täsmentää ehdotuksia esimerkin avulla, selventää asioiden merkitystä ja osoittaa vaihtoehtoja. - Yhteenvetojen tekijä, koordinaattori, koettaa selvittää, mihin on päädytty, mitä on vielä auki ja muotoilee johtopäätöksiä keskustelusta. - Suunnistaja, yksimielisyyden testaaja, koettaa saada ryhmän tarkistamaan suuntansa, miten jatkaa eteenpäin sekä osoittaa yksimielisyyttä ja erimielisyyttä aiheuttavat seikat. - Kriitikko pohtii ehdotusten johdonmukaisuutta, pitävyyttä, käytännön toteutusmahdollisuuksia ja pakottaa ryhmän punnitsemaan huolella eri vaihtoehtoja. - Muistiinmerkitsijä toimii ryhmän muistina, kirjaa ehdotukset ja päätökset. - Järjestelijä, tekninen avustaja, hoitaa rutiinijärjestelyjä, monisteiden jakoa ja apuvälineiden käyttöä. Tunnejohtajaroolit, jotka vaikuttavat ryhmäytymiseen ryhmän ilmapiiriä rakentavasti. - Rohkaisija on ystävällinen, vastaanottavainen muille, tunnustusta antava, hyväksyvä ja arvostava. - Mukaanvetäjä ottaa kaikki mukaan, rajoittaa liikaa puhuvia ja helpottaa mukaantuloa. - Normien ilmaisija, erotuomari, painottaa tasapuolisuutta, oikeudenmukaisuutta, asettaa työnormeja, huolehtii aikatauluista ja keskeyttää, jos joku rikkoo sääntöjä ryhmää hajottavasti. - Kompromissintekijä on valmis tinkimään omasta ehdotuksestaan, muotoilemaan kantansa uudelleen, myöntää erehdyksensä ja tulee puolitiehen vastaan. - Seurailijan, yleisön, rooli on kuuntelijan, myötäilijän, mukautujan, toisten ehdotukset passiivisesti hyväksyjän rooli. 15

- Tunteiden ilmaisija ilmaisee, miten ryhmä tai ryhmäläinen näyttää kokevan jonkin asian, millainen ryhmän ilmapiiri on. Hän kiinnittää huomiota ryhmänjäsenten välisiin konflikteihin ja suhteisiin. - Välittäjä, sovittelija, koettaa löytää kompromisseja, selvittää mielipide-eroja ja lähentää kannanottoja. - Jännitysten laukaisija pehmentää leikinlaskulla kireitä tilanteita, koettaa nähdä ne kauempaa ihmisten erilaisista lähtökohdista käsin ja rauhoittaa tilannetta. - Sillanrakentaja auttaa ryhmää hyväksymään erilaisia mielipiteitä, lähtökohtia. Hän pitää ryhmänjäsenten välisiä kanavia auki. - Yksimielisyyden testaaja koettaa selvittää, mistä voidaan sopia. - Tarkkailija, kommentoija, tekee havaintoja ryhmän työskentelystä, pohtii ja tulkitsee, mikä estää eteenpäin menoa ja mistä erimielisyys johtuu. Ryhmänhäiritsijäroolit, jotka eivät ole tarkoituksenmukaisia ryhmän yhdessä sovitun tavoitteen kannalta. - Hyökkääjä pyrkii parantamaan omaa asemaansa väheksymällä, kritisoimalla, käyttäytymällä aggressiivisesti, paheksumalla toisten toimia, asenteita tai arvoja. Hän purkaa kateutta ja katkeruutta. - Jarruttaja on aina oppositiossa, mutta ei perustele omaa kantaansa, vaikka torjuu muiden ehdotukset niitä punnitsematta. - Huomion tavoittelijan henkilökohtaiset tarpeet syrjäyttävät ryhmän tavoitteet, hän puhuu paljon, kerskailee ja korostaa asemaansa. - Ripittäytyjä puhuu paljon itsestään, epäonnestaan, paljastaa itseään, on suojaton, vetoaa muihin. - Kilpailija haluaa omistaa itselleen parhaat ideat, korostaa omaa osuuttaan eikä suostu kehittelemään muiden ideoita. - Ravailija ottaa pellen roolin, elehtii, on lyhytjänteinen ja häiritsee keskittynyttä työskentelyä. - Vetäytyjä on välinpitämätön tai passiivinen, kantaa ottamaton ja omissa ajatuksissaan. - Klikkiytyjä ei osallistu yhteiseen keskusteluun, vaan kuiskuttelee vierustoverinsa kanssa, hakee liittolaisia ja juonittelee. - Viisastelija tarttuu johonkin yksittäiseen sanaan, nauttii saadessaan toisen kiinni tyhmyydestä tms. yrittäen hämmentää toisia. 16

- Hiustenhalkoja haluaa määritellä, luokitella kaiken ja takertuu muotoseikkoihin, termeihin ja pikkuasioihin. - Itsensä alentaja, tuenpyytäjä, osoittaa epävarmuutta ja hämmennystä sekä alentaa syyttä itseään. - Yläpuolelle asettuja osoittaa, ettei ole kiinnostunut ryhmästä, eikä se ole hänelle tärkeä. Hän on epäilevä, kyyninen ja tekee jotain muuta. - Kietoja, manipuloija, dominoija, imartelee, syyttää, epäilee ja viettelee. Hän keskeyttää tai tulee kärsimättömäksi, demonstroi ikävystymistään tai muita tunteita. Hänen kätketty viestinsä on: ryhdyn vaikeaksi, jos sinä et tee niin kuin haluan tai olen viehättävä, jos sinä. - Turisti kulkee ryhmän siivellä, ei osallistu työskentelyyn omakohtaisesti, vaan aikoo nauttia vain ryhmän työn hedelmistä. 4 Ryhmänohjaaja ryhmän toiminnan edistäjänä 4.1 Ryhmänohjaajan perusteesit Ryhmänohjaajan toiminta lähtee ryhmän tarpeista. Se perustuu johonkin teoriaan ja käytännön antamaan oppiin. Joitain yleispäteviä ohjeita voidaan kuitenkin antaa hoidollisten ryhmien ohjaajille. Pidä huoli ryhmän rakenteista. Ohjaaja huolehtii ryhmän fyysistä puitteista ja aikataulusta. Hänen tulee muistaa, että joka ryhmässä on aloitus, työskentelyvaihe sekä lopetusvaihe, joka voi olla esim. yhteenveto keskustelusta tai ryhmäläisiltä pyydetty arvio työskentelystä. Ohjaaja tekee myös yhteenvetoja ryhmän kuluessa, jos keskustelun punainen lanka katoaa tai siirrytään toiseen teemaan. Hän siis pitää mielessään ryhmän tavoitteet ja toimii niiden suuntaisesti. Näitä tehtäviä hän voi vähitellen siirtää myös ryhmäläisille, jolloin he voivat oppia vastuun ottamista. Ohjaa ryhmän keskustelua. Vuorovaikutusta tulee lisätä ryhmäläisten välillä, eikä ohjaajan ja yksittäisen jäsenen välillä. Ryhmä ei ole ohjaajan esiintymistilaisuus. Kun puuttumista tarvitaan, sano sanottavasi lyhyesti. Validoimalla eli todentamalla, tekemällä asiakkaiden kokemuksia oikeutetuksi lisäät kommunikaatiota ja yhteistyöhalua. Muista huomioida hiljaiset jäsenet ja vähemmistöjen näkökannat. Ryhmäkeskusteluhan 17

ei ole mikään keskustelukerhon väittelytilaisuus, van jokaisen tulee saada perustella näkökantansa, erimielisyys on ryhmässä sallittua. Aseta kysymys tällöin toisaalta toisaalta, tai sekä että, eikä joko tai. Auttamalla jäseniä puhumaan minä- ja sinämuodoissa ryhmän keskustelu tulee omakohtaisemmaksi. Pidä huoli ryhmän ilmapiiristä ja jäsenistä. Korosta ryhmän luottamuksellisuutta ja pyri luomaan vahva yhteistyösuhde ohjaajan ja ryhmäläisten välille. Luota ohjaajana ryhmäläisiin antamalla heidän ajatella itse ja uskomalla, että jokainen on hyvä jossain ja että kaikkien kokemukset yhdessä ovat enemmän kuin kenenkään yksinään. Anna ryhmänjäsenille riittävästi aikaa työstää ryhmässä käsiteltyjä asioita, muodostaa ja ilmaista oma mielipiteensä, ja puutu päälle puhumiseen. Näin lisäät turvallisuuden ja hyväksynnän kokemuksia. Kunnioita jäseniä antamalla heidän määritellä itse rajansa, sen kuinka paljon ja mitä he haluavat ja voivat itsestään kertoa. Tämä ei sulje pois sitä, että rohkaiset jäseniä tarkistamaan sitä uskomustaan ettei näistä asioista voi puhua. Hiljaisuus ryhmässä voi olla pohtivaa ja turvallista, mutta ahdistuksen ja paineen lisäämiseen asiakkaiden suhteen sitä ei tule käyttää. Vertaiskokemuksia pyytämällä voit lisätä ryhmän yhteenkuuluvuutta. Empatiaa ja aitoa kiinnostusta osoittaen sekä rakentavaa palautetta antaen ohjaaja on myönteisenä mallina ryhmänjäsenille tavasta toimia ryhmässä. Ohjaajan on syytä olla herkkänä ryhmän ilmapiirille ja sen muutoksille, koska ilmapiiri on ratkaisevaa ryhmän työskentelyn onnistumiselle. 4.2 Ryhmän toiminnan aloittaminen Ryhmätoimintaa aloitettaessa tulee ensin määritellä toiminnan tavoite, sen teoreettinen perusta sekä siihen perustuvat toimintatavat ja rakenne. On selvitettävä, millainen ryhmä on. Onko kyseessä vapaavalintainen ryhmä vai kaikille hoitosysteemissä oleville kuuluva ryhmä. Ryhmähoito voi olla myös osa hoitokokonaisuutta tai ainoa hoitomenetelmä. Ryhmä voidaan koota heterogeenisesti tai homogeenisesti, esim. kaikki hoitoyhteisön potilaat tai jännitys tai stressioireista kärsivät. Ryhmä voi olla miesten, naisten tai sekaryhmä. Ryhmä voi olla jatkuvasti täydentyvä tai suljettu, pitkäkestoinen, lyhytaikainen tai määräaikainen. Ryhmän koostumuksessa on syytä huomioida, että jokaisella olisi vähintään yksi samastumiskohde ainakin ikänsä ja sukupuolensa suhteen. Esimerkiksi ainoa nainen ryhmässä joutuu monien tunteiden kohteeksi eikä toisaalta voi jakaa nimenomaan päihdeongelmaisena naisena olemisen tuntoja. Ohjaajaparista ja ryhmänjäsenten määrästä sovitaan. Sopiva jäsenmäärä on kuudesta kahdeksaan. 18

Pienemmässä ryhmässä ei ryhmä enää toimi ryhmänä, varsinkin jos joku vielä keskeyttää. Suuremmassa ryhmässä taas ei jää riittävästi tilaa kaikille jäsenille. Ryhmän ulkoiset raamit tulee järjestää ryhmätoimintaa tukeviksi. Rauhallinen tila, jossa ulkopuoliset eivät käy, on edellytys toiminnalle. Puhelimet tulee sulkea ja muut oheistoiminnot minimoida. Sovitaan kokoontumisaika ja ryhmän kesto. Jäsenistöstä riippuen kesto voi olla tunnista kahteen, jolloin tarvitaan jo tauko. Päihdepotilailla keskittymiskyvyttömyys ja lyhytjänteisyys voivat varsinkin hoidon alkuvaiheessa vaikeuttaa rakentavaa osallistumista jopa tunnin kestävässä ryhmässä. Tavoitteiden asettaminen ryhmätoiminnalle kokonaisuudessaan ja jokaiselle ryhmäkerralle erikseen on tärkeää. Ne on selvitettävä myös yhdessä ryhmän kanssa, jotta ryhmäläisten omat tavoitteet tulevat huomioiduiksi. Luottamuksellisuuden korostaminen on tärkeää. Tällöin sitoutuminen ryhmän toimintaan lisääntyy ja päästään hoidolliseen yhteistyöhön. Tämä yhteistyösopimus on hyvä myös kirjata ryhmähoitosopimukseksi. Ryhmän etenemisen, käytettävien tekniikoiden, kirjallisten tehtävien ja ohjaajien välisen työnjaon suunnittelu on välttämätöntä. Seuraavan ryhmäkerran suunnittelu, orientaatio siihen välitehtävien avulla, antaa työskentelylle pitkäjänteisyyttä. Ohjaajien tulee varata aikaa myös ryhmän purkamiseen. Ohjaajien tulee pysyä sovituissa raameissa ja rajoissa yhtä lailla kuin ryhmäläistenkin. Tämä selkeän struktuurin vaatimus on oleellista päihdeasiakkaiden kohdalla. Mitä hajanaisempia ja vailla sisäistä rakennetta asiakkaat ovat, sitä suurempi merkitys ulkoisilla rakenteilla on turvallisuutta antavina ja asiakkaan eheytymistä tukevina tekijöinä. Selkeä ohjelma auttaa ryhmänjäseniä pysymään aiheessa, eikä keskustelu mene hoidon arvosteluun, hoitotuloksista tinkaamiseen tai muista ihmisistä puhumiseen. Vaikka ryhmä on strukturoitu, pitää ryhmänohjaajan olla luova sekä muokata ja muuttaa ryhmäohjelmaa tilanteen mukaan. Mitkään menetelmät eivät saa olla itsetarkoitus. 4.3 Ryhmän vuorovaikutusprosessin ohjaaminen Ryhmänohjaajien keskeinen tehtävä on vuorovaikutusprosessin ohjaaminen. Juuri sen avulla saadaan käyttöön ryhmähoidon edut ja rikkaudet. Ryhmähoito ei ole yksilöhoitoa ryhmässä, vaikka sellaisiakin kokeiluja ja suuntauksia on päihdehoidossa ollut (esim. 19

työtuolimenetelmä ). Oleellista on motivoida ryhmä työskentelemään. Tätä työskentelyä ohjaaja ohjaa eikä vedä perässään. Ohjaaja ei jaa puheenvuoroja, vaan jäsenet siirtävät puheenvuoron toisilleen. Ryhmä ei ole ohjaajan oma henkilökohtainen yritys, vaan ryhmäläisten ja ohjaajan yhteinen yritys. Ohjaaja ohjaa ryhmää erilaisilla interventioilla tavoitteenaan ryhmän työskentely sovitun tavoitteen suuntaisesti. Seuraavassa esitetään ryhmätilanteita, joissa ohjaajan on syytä aina puuttua asiaan. Kun ryhmässä on isoja ristiriitoja, eikä niiden käsittelyyn pystytä voimakkaiden tunnereaktioiden tai tiukan ehdottomuuden takia, on ohjaajan syytä puuttua asiaan. Ohjaaja pyytää mielipiteitä kiistan osapuolilta ja asiasta myös muilta ryhmäläisiltä. Tavoitteena on toisen näkökantaa ymmärtävä ja erilaisuutta hyväksyvä asenne. Jos kiistaan liittyy lisäksi voimakkaita tunnereaktioita, saattavat ne ahdistaa muita ryhmäläisiä ja tehdä heidät toimintakyvyttömiksi. Kiistelijöiden tunnereaktioihin pitää puuttua, kysellä mikä uhka liittyykään erilaiseen näkemykseen. Jos taas joku ryhmäläinen (tai ohjaaja) ahdistuu liikaa riidasta, on konfliktin ratkaisun lisäksi syytä pyrkiä selvittämään, mikä uskomus on tämän ahdistumisen takana. Näin ristiriitatilanteiden sietäminen voi lisääntyä, eikä sitä tarvitse hyssytellä, selittää pois tai käyttää siihen päihteitä. Ryhmässä voi olla voimakas yksimielisyyden vaatimus, joka estää erilaisuuden ilmaisua. Se ilmenee esim. sanonnoissa me kaikkihan tiedämme, että, me olemme paljon puhuneet tästä tupakkahuoneessa, ja olemme sitä mieltä, että, me olemme kaikki sitä mieltä, että nämä ryhmät ovat turhia.. Ohjaajan kannattaa tällöin tutkia, millainen on tämän ryhmän normi- ja valtarakenne, ketkä ovat me, ja miten he pitävät ryhmää vallassaan. Hänen tulee rohkaista ryhmänjäseniä ilmaisemaan eriäviäkin mielipiteitä ja antamaan rakentavaa, mutta kriittistäkin palautetta toisilleen. Yksittäisen ryhmänjäsenen osallistumiseen on syytä puuttua silloin, kun se on manipulatiivista. Se voi olla toisaalta liian aktiivista tai dominoivaa ja toisaalta vetäytyvää, vaikenevaa. Nämä osallistumistavat tulee osoittaa ko. henkilölle ja selvittää, miten niillä voidaan pyrkiä tietoisesti tai tiedostamatta vaikuttamaan ryhmän kulkuun. Tämä ikään kuin salainen tapa vaikuttaa on yhteistä erilaisille manipulaatiokeinoille. Ohjaajalle niiden havaitseminen on vaativaa, koska hänelläkin on omat heikot kohtansa, joihin voi 20