Mercuri International ti Online Business School 2013 Mercuri International Oy -Verkkomoduulien Mercuri Online sisällöt puh. 09-681 on rakennettu 681 mercuri@mercuri.fi yhdessä www.mercuri.fi maailman johtavien Business Vaisalantie Schoolien 2, 02130 ja osaajien Espoo kanssa! SO
Tämän päivän kilpailussa eilispäivän osaaminen ei riitä Tämän päivän kilpailussa ja markkinatilanteessa vanhat toimintatavat eivät riitä. Muuttunut tilanne asettaa entistä kovempia vaatimuksia johtamiselle ja myyntityölle. Johdon ja esimiesten on kyettävä kehittämään ja muuttamaan toimintaa omalla vastuualueellaan jatkuvasti sekä viemään muutokset entistä nopeammin ja tehokkaammin käytäntöön. Myyjien on oltava entistä parempia jokaisessa asiakaskohtaamisessa ik kh i on kyse sitten uusien asiakkaiden hankkimisesta tai nykyisten asiakassuhteiden kehittämisestä. Esimiesten on hallittava ihmisten johtaminen entistä paremmin. Toimintaympäristön muuttuessa vauhdilla ihmisten motivointi ja tukeminen päivittäisessä työssä sekä tiimihengen vahvistaminen ovat ratkaisevassa asemassa. Erityisen haastavaksi johtamistilanteet saattavat muodostua uusille esimiehille, jolloin heille annettu tuki on äärimmäisen tärkeää. Johtaminen ei liity ainoastaan kilpailussa pärjäämiseen, vaan myös osaajien saamiseen ja pitämiseen yrityksessä. Tässä ä tilanteessa ihmisiä i iä on kyettävä äkehittämään ää nopeasti, tehokkaasti ija parhailla menetelmillä. Kehittämisessä on huomioitava kunkin yksilön tarpeet mutta yhdistettävä ne vahvasti yrityksen tarpeisiin. Valmennus, verkottuminen, henkilökohtainen tuki ja milloin tahansa käytössä olevat työkalut mahdollistavat tehokkaan kehittämisen. Nyt maailman johtavien osaajien keinot ovat ulottuvillasi. Helposti. 2
Monimuoto-oppimisen ohjelmat Ohjelmat muodostuvat seuraavista osa alueista: Aloituswebinaarissa* aloitetaan ohjelman aihealueen työstö annettujen menetelmien pohjalta ja tavataan muut osallistujat virtuaalisessa kokoustilassa. Verkko opiskelu: ikl osallistujat t kehittävät ät omaa osaamistaan it ja saavat konkreettisia k i menetelmiä tl työstämällä ja opiskelemalla ohjelman aihealueen verkkomoduuleita. Verkkomoduulit ovat joko englannin tai suomenkielisiä. Moduulien kielisyys on merkitty Englannin ja Suomenlippujen kuvilla sekä sisällysluetteloon että jokaisen ohjelman kohdalle. Kaikkien ohjelmien webinaarit ja coaching toteutetaan suomen kielellä. Coaching: työstettyään osan verkkomoduuleista, osallistujat käyvät keskustelun puhelimitse ohjelman vetäjän kanssa oppimistaan asioista ja niiden soveltamisesta käytäntöön. Päätöswebinaarissa* osallistujat ja valmentajajatkavattyöskentelyä jatkavat työskentelyä yhdessä ohjelman sisällön ja opittujen asioiden pohjalta. Lisäksi työstetään yhdessä menettelytavat, joiden avulla varmistetaan asioiden juurruttaminen käytäntöön. * Webinaaria varten tarvitset internet yhteyden, kuulokkeet ja mikrofonin. Web kamera on suositeltava, mutta ei pakollinen. Valmennukset, coaching ja verkkomoduulit maailman huipulta Valmennukset ja coachingin toteuttaa Mercuri International Oy, jolla on yli 40 vuoden kokemus johtamisen ja asiakastyöskentelyn kehittämisestä suomalaisissa ja kansainvälisissä yrityksissä. Verkkomoduulit tuottaa CrossKnowlegde, joka on maailman johtavia toimijoita alallaan. CrossKnowledge rakentaa verkkomoduulien sisällöt yhdessä maailman johtavien Business Schoolien ja osaajien kanssa. Tutustu verkkomoduuliin ilmaiseksi www.mercuri.fi sivuilla VERKKO OPPIMINEN osiossa Robert Dilts Leadership Isaac Getz Innovation Jacques Horowitz Client Orientation Jacques Lendrevie Marketing Marc Bertoneche Value Creation Dan Kluger Communication Nigel Ewington Cross-Culture 3
Monimuoto-oppimisen ohjelmien hyödyt ebfp valmennusohjelmat 2008 Ohjelmien rajaton toistaminen Täysi hyöty irti Ainutlaatuiset aiheet ja laaja valikoima ajankohtaisia ohjelmia Valitse, mitä tarvitset Maailman johtavat osaajat kumppaneina Korkealuokkainen sisältö ja verkkomoduulit varmistaa onnistuneen opiskelun Tehokas oppimismenetelmä Tehostat oppimista Kilpailukykyinen investointi Paikasta ja ajasta riippumaton ohjelma Ajoitus oman tilanteen mukaan Osallistujat muista yrityksistä aloitus ja päätöswebinaareissa Opit ja vinkit muilta Coaching Tehostaa oppimista vinkit juuri sinulle Varmista kehittämisen tehokkuus Yksittäinen kehittämistoimenpide Useampia vaiheita + eri menetelmiä Teho Teho Aika Aika 4
Monimuoto-oppimisen ohjelmat Moduulien kieli Sivu Myynti- ja asiakastyöskentely: Huippumyyjä, neuvottele tehokkaasti 6 Asiakaslähtöisyys ja kommunikointi 7 Suurten projektien myynti 8 Ihmisten johtaminen Motivaatio ja siihen vaikuttaminen 9 Valmentava johtaminen 10 Huipputiimin rakentaminen 11 Työskentely yli kulttuurirajojen 12 Johtaminen ilman muodollista valtaa 13 Uusi esimies 14 Muutoksen johtaminen Johda muutosta, ohjelma 1 15 Johda muutosta, ohjelma 2 16 Yritysstrategiat Yritysstrategian perusteet, ohjelma 1 17 Yritysstrategian perusteet, ohjelma 2 18 Henkilökohtainen tehokkuus: Ajankäytön tehostaminen 19 Tehokkaat neuvottelut 20 Henkilökohtainen tehokkuus ja ajanhallinta 21 Itsevarmuus ja stressin hallinta 22 5
Huippumyyjä, neuvottele tehokkaasti ebfp valmennusohjelmat 2008 Tutkimusten mukaan peräti 40% myyjistä ei pääse tavoitteisiinsa vaikka heillä on myytävänä samat tuotteet tai palvelut, asiakaspotentiaali on kutakuinkin samanlainen, jne. Miksi näin käy? Kyse on hyvin usein myyntitaidoista. Asiakas tekee valinnan keneltä hän ostaa. Näin ollen asiakas päättää viime kädessä, pääseekö myyjä tavoitteisiinsa vai ei. Myyjän tavoitteisiin pääsy ratkaistaan asiakasneuvotteluissa. Tämä ohjelma antaa Sinulle konkreettisia menetelmiä ymmärtää ja arvioida erilaisia asiakkaita ja asiakastilanteita, asiakkaiden tarpeita, asenteita ja odotuksia, jotta osaat myyjänä sovittaa toimenpiteesi oikein. Näihin ja moniin muihin neuvottelutilanteiden keskeisiin osa alueisiin joissa sinunkin tavoitteisiin pääsysi ratkaistaan löydät keinoja tästä ohjelmasta. Kaikki tämän ohjelman verkkomoduulit ovat suomenkielisiä. Yhden moduulin kesto on 30 50 minuuttia, moduulit ovat käytössäsi ja voit kerrata niitä koko ohjelman ajan (3 kuukautta). Aloitus ja päätöswebinaarit toteutetaan suomen kielellä. Ohjelma koostuu aloituswebinaarista, neljästä verkkomoduulista, coachingkeskustelusta ja päätöswebinaarista. Hallitse erilaiset myyntityylit (verkkomoduuli) Ymmärrä asiakkaan tarpeet (verkkomoduuli) Hinnan myyminen (verkkomoduuli) Miten kauppa päätetään (verkkomoduuli) Kaikille myyntityötä tekeville, niin myyjille kuin myyntijohdolle, jotka ovat aiemmin saaneet perusmyyntitekniikan valmennusta. Aloituswebinaari 24.01.2013 09.00 12.00 Päätöswebinaari 18.04.2013 09.00 12.00 Aloituswebinaari 13.08.2013 09.00 12.00 Päätöswebinaari 12.11.2013 09.00 12.00 Hinta: 660 euroa (+ ALV) 6
Asiakaslähtöisyys ja kommunikointi Kuka viime kädessä ratkaisee toteutuvatko yrityksesi tavoitteet? Viime kädessä asiakas. Miksi näin? Ellei asiakas koe yrityksesi toimintaa mielekkäänä eikä ole siihen tyytyväinen, on hyvinkin mahdollista, että ainakin osa tavoitteista jää toteutumatta. Asiakastyytyväisyyden varmistamisessa tarvitaan osaavia ihmisiä, jotka osaavat tunnistaa asiakkaiden odotukset ja vastata niihin juuri oikein, hoitaa asiakasvuorovaikutuksen ammattimaisesti ja rakentavasti sekä käsitellä myös haastavat asiakastilanteet, kuten reklamaatiot tyylikkäästi. Ei turhaan sanota, että hyvin hoidettu reklamaatio on hyvä tilaisuus lujittaa asiakassuhdetta. Kaikkiohjelman verkkomoduulit ovat suomenkielisiä. Yhden moduulin kesto on 30 40 minuuttia, moduulit ovat käytössäsi ja voit kerrata niitä koko ohjelman ajan (3 kuukautta). Aloitus ja päätöswebinaarit toteutetaan suomen kielellä. Ohjelma koostuu aloituswebinaarista, viidestä verkkomoduulista, coachingkeskustelusta ja päätöswebinaarista. Mikä on havaintosuodatin kommunikoinnissa (verkkomoduuli) Opi kuuntelemaan aktiivisesti (verkkomoduuli) Mitä on korkealaatuinen asiakaspalvelu (verkkomoduuli) Kuinka tuottaa palvelua, joka vastaa asiakkaan odotuksia (verkkomoduuli) Tyytymättömästä asiakkaasta huolehtiminen (verkkomoduuli) Kaikille, jotka haluavat parantaa vuorovaikutustaitojaan asiakastilanteissa sekä kehittää taitojaan asiakkaiden odotusten tunnistamisessa sekä niihin vastaavan, hyvän asiakaspalvelun, tuottamisessa. Aloituswebinaari 31.01.2013 09.00 12.00 Päätöswebinaari 25.04.2013 09.00 12.00 Aloituswebinaari 13.08.2013 12.00 15.00 Päätöswebinaari 12.11.2013 12.00 15.00 Hinta: 660 euroa (+ ALV) 7
Suurten projektien myynti ebfp valmennusohjelmat 2008 Suurten ja strategisten hankkeiden myyntiprosessit sekä neuvottelut etenevät hyvin eri tavalla kuin tavalliset myyntineuvottelut. Ne ovat paljon monitahoisempia, kestoltaan pidempiä, niihin liittyy useita neuvottelukierroksia sekä useita päätöksentekijöitä joista osaa ei edes koskaan tavata. Suurten ja strategisten myyntihankkeiden voittamiseen kehitetty Spiral malli on kymmenien tuhansien huipputason myyjien ja neuvottelijoiden menestyksellä käyttämä myyntimetodi. Ohjelma antaa sinulle tämän metodin käyttöösi ja auttaa sinua kehittämään myyntisi tuloksellisuutta, myytpä sitten tuotteita, palveluita, ratkaisuja tai suuria projekteja. Kaikki ohjelman verkkomoduulit ovat englanninkielisiä. Yhden moduulin kesto on 30 40 minuuttia, moduulit ovat käytössäsi ja voit kerrata niitä koko ohjelman ajan (3 kuukautta). Aloitus ja päätöswebinaarit toteutetaan suomen kielellä. Ohjelma koostuu aloituswebinaarista, kuudesta verkkomoduulista, coachingkeskustelusta ja päätöswebinaarista. Improving gyour understanding of your prospect's p situation (verkkomoduuli) Motivate your target by raising problems that need resolving (verkkomoduuli) Increase your target's motivation by asking implication questions (verkkomoduuli) Master large project selling with the help of a real world example(verkkomoduuli) Asking questions about results the other side hopes for (verkkomoduuli) Adapt your 'pitch' to your target's express needs (verkkomoduuli) Kaikille, jotka myyvät suuria projekteja tai tuotteita, palveluita ja ratkaisuja, joiden myyntiprosessit ovat pitkiä ja haastavia sekä kaikille, jotka käyvät haastavia neuvotteluita. Aloituswebinaari 31.01.2013 12.00 15.00 Päätöswebinaari 25.04.2013 12.00 15.00 Aloituswebinaari 27.08.2013 09.00 12.00 Päätöswebinaari i 19.11.201311 09.0000 12.00 Hinta: 890 euroa (+ ALV) 8
Motivaatio ja siihen vaikuttaminen Hyvä johtaminen on yksi keskeisiä tekijöitä, joka vaikuttaa positiivisesti ihmisten työmotivaatioon ja työssä viihtymiseen. Tutkimukset ovat osoittaneet myös, että huono esimiestyö on puolestaan yksi suurimmistasyistä syistä vaihtaa työpaikkaa. Näin ollen esimiehen merkitys omien johdettaviensamotivoijana on erittäin suuri. Tämä ohjelma antaa Sinulle mm. keinoja ymmärtää, mikä motivoi erilaisia yksilöitä tiimissäsi, mitkä eri tekijät syövät motivaatiota ja kuinka käsitellä näitä tekijöitä, kuinka rakentaa motivaatiota kestävälle pohjalle, miten käsitellä passiivisuutta tiimissäsi sekä miten antaa palautetta ja tunnustusta ja kehittää omia motivointitaitojasi esimiehenä. Ohjelman verkkomoduulit ovat englanninkielisiä. Yhden moduulin kesto on 30 50 minuuttia, moduulit ovat käytössäsi ja voit kerrata niitä koko ohjelman ajan (3 kuukautta). Aloitus ja päätöswebinaarit toteutetaan suomen kielellä. Ohjelma koostuu aloituswebinaarista, viidestä verkkomoduulista, coaching keskustelusta ja päätöswebinaarista. Identifying your staff members motivation (verkkomoduuli) How to deal with demotivation (verkkomoduuli) How to motivate your staff by using the V.I.E system (verkkomoduuli) How to effectively praise your staff (verkkomoduuli) How to recognize passivity and overcome it (verkkomoduuli) Esimiesasemassa oleville henkilöille, jotka haluavat kehittää omaa johtamistyyliään ja taitojaan. Aloituswebinaari 29.01.2013 09.00 12.00 Päätöswebinaari 23.04.2013 09.00 12.00 Aloituswebinaari 22.08.2013 09.00 12.00 Päätöswebinaari 15.11.2013 09.00 12.00 Hinta: 890 euroa (+ ALV) 9
Valmentava johtaminen Esimiehen tehtävä on varmistaa tavoitteiden saavuttaminen yhdessä johdettaviensa kanssa. Usein tämä edellyttää omien johdettavien osaamisen, työskentelyn ja toimintatapojen kehittämistä. Yksi tehokkaimmista keinoista tähän on valmentava johtaminen. Tämä ohjelma antaa Sinulle mm. menetelmiä toimia onnistuneesti valmentavana esimiehenä, keinoja kehittää psykologista otetta johtamisessasi, konkreettisia vinkkejä, joilla vältät tyypilliset virheet sekä valitset tilanteeseen sopivan toimintatavan. Valmentava johtaminen ohjelman verkkomoduulit ovat englanninkielisiä. Yhden moduulin kesto on 30 50 minuuttia, moduulit ovat käytössäsi ja voit kerrata niitä koko ohjelman ajan (3 kuukautta). Aloitus ja päätöswebinaarit toteutetaan suomen kielellä. Ohjelma koostuu aloituswebinaarista, kuudesta verkkomoduulista, coaching keskustelusta ja päätöswebinaarista. Psychology in management (verkkomoduuli) How to improve your coaching by understanding di people better (verkkomoduuli) Fundamental coaching tools (verkkomoduuli) When should you coach, when should you manage? (verkkomoduuli) Developing your team s skills through individual coaching: the GROW approach (verkkomoduuli) Helping your staff to progress by using the correct management style (verkkomoduuli) Kenelle tämä ohjelmasoveltuu? Esimiehille, jotka kehittävät omia taitojaan toimia valmentajana ja tukevat omia alaisiaan muutostilanteissa. Aloituswebinaari 30.01.2013 09.00 12.00, Espoo Päätöswebinaari 24.04.2013 09.00 12.00, Espoo Aloituswebinaari 26.08.2013 09.00 12.00, Espoo Päätöswebinaari 18.11.2013 09.00 12.00, Espoo Hinta: 890 euroa (+ ALV) 10
Huipputiimin rakentaminen Esimiehen onnistumista mitataan hänen johdettaviensa saavuttamien tulosten kautta. Mitä paremmin tiimi työskentelee yhdessä, sitä parempia tuloksia sen on mahdollista saavuttaa. Tämä ohjelma antaa Sinulle mm. keinoja vaikuttaa tiimisi toimivuuteen ja yhteishenkeen. Saat menetelmän tunnistaa tiimin neljä eri kehitysvaihetta ja vaikuttaa ryhmääsi sen eri vaiheissa parhaan tiimityön aikaansaamiseksi sekä saat konkreettisia keinoja rakentaa tiimin yhtenäisyyttä ja tasapainoa. Ohjelman verkkomoduulit ovat englanninkielisiä. Yhden moduulin kesto on 30 50 minuuttia, moduulit ovat käytössäsi ja voit kerrata niitä koko ohjelman ajan (3 kuukautta). Aloitus ja päätöswebinaarit toteutetaan suomen kielellä. Ohjelma koostuu aloituswebinaarista, viidestä verkkomoduulista, coaching keskustelusta ja päätöswebinaarista. What is a team? (verkkomoduuli) The 4 stages of team development (verkkomoduuli) Laying your teams foundation (verkkomoduuli) Creating a united team (verkkomoduuli) Developing team performance (verkkomoduuli) Kaikille esimiehille, jotka haluavat ymmärtää, miten tiimit toimivat ja miten rakentaa hyvin toimiva tiimi. Aloituswebinaari 28.01.2013 12.00 15.00 Päätöswebinaari 22.04.2013 12.00 15.00 Aloituswebinaari 21.08.2013 12.00 15.00 Päätöswebinaari 14.11.2013 12.00 15.00 Hinta: 890 euroa (+ ALV) 11
Työskentely yli kulttuurirajojen Jos yhteistyö ja kommunikointi on joskus haasteellista kotimaisessa ympäristössä, niin kuinka haasteellista se voikaan olla kansainvälisessä toimintaympäristössä. Kansainvälisten projektien ja hankkeiden yleistyessä ja maantieteellisten rajojenmadaltuessa, eri kulttuurien kanssatyöskentely koskettaa yhä useampaa meistä. Työskentely yli kulttuurirajojen ohjelmassa opit ymmärtämään eri kulttuureiden eroja ja monikulttuurisen käyttäytymisen taustalla vaikuttavia tekijöitä, tunnistamaan kulttuurien välisessä kommunikoinnissa piilevät sudenkuopat sekä kehittämään omia taitojasi työskennellä monikulttuurisessa ympäristössä. Tämän ohjelman verkkomoduulit ovat englanninkielisiä. Yhden moduulin kesto on 30 50 minuuttia, moduulit ovat käytössäsi ja voit kerrata niitä koko ohjelman ajan (3 kuukautta). Aloitus ja päätöswebinaarit toteutetaan suomen kielellä. Ohjelma koostuu aloituswebinaarista, kuudesta verkkomoduulista, coachingkeskustelusta ja päätöswebinaarista. Recognising cultural difference (verkkomoduuli) The influence of culture upon people (verkkomoduuli) The influence of culture upon organisations and working approach (verkkomoduuli) Six key competencies for working across cultures (verkkomoduuli) Building trust across cultures (verkkomoduuli) Remote communication across cultures (verkkomoduuli) Kaikille, jotka haluavat toimia tehokkaasti ja tuloksellisesti monikulttuurisissa työympäristöissä. Aloituswebinaari 29.01.2013 12.00 15.00 Päätöswebinaari 23.04.2013 12.00 15.00 Aloituswebinaari 22.08.2013 12.00 15.00 Päätöswebinaari i 15.11.201311 12.00 15.00 Hinta: 890 euroa (+ ALV) 12
Johtaminen ilman muodollista valtaa Yhä useammin meidän omien tavoitteidemme saavuttaminen on kiinni siitä, kuinka saamme muut henkilöt omassa tai kumppaneiden organisaatiossa työskentelemään tavoitteidemme eteen. Erilaisten matriisi, tiimi ja projektiorganisaatioiden, funktiorajat ylittävien yhteistyöhankkeiden, yms. myötä, meidän täytyy vaikuttaa näihin henkilöihin ilman suoraa esimiesvaltaa. Tämä ohjelma antaa Sinulle konkreettisia keinoja juuri tähän haasteeseen. Ohjelma auttaa Sinua tunnistamaan näissä tilanteissa tarvittavan johtamisen erityispiirteet ja tehostamaan ihmisten kykyä työskennellä yhteistyössä saman tavoitteen eteen. Ohjelman verkkomoduulit ovat englanninkielisiä. li iä Yhden moduulin kesto on 30 50 minuuttia, moduulit ovat käytössäsi ja voit kerrata niitä koko ohjelman ajan (3 kuukautta). Aloitus ja päätöswebinaarit toteutetaan suomen kielellä. Ohjelma koostuu aloituswebinaarista, viidestä verkkomoduulista, coaching keskustelusta ja päätöswebinaarista. What is transverse management? (verkkomoduuli) Developing Cooperative Behaviour (verkkomoduuli) Asserting your leadership in a non hierarchical relationship (verkkomoduuli) Preparing a convincing presentation (verkkomoduuli) Networking (verkkomoduuli) Kenelle tämä ohjelmasoveltuu? Henkilöille, jotka haluavat kehittää johtamistaitojaan tilanteissa, joissa he toimivat ilman muodollista esimiesasemaa. Tyypillisiä tilanteita ovat erilaiset virtuaalitiimit ja projektiryhmät, joissa henkilön mahdollisuudet saavuttaa omat tavoitteensa ovat suoraan riippuvaisia muiden tiimin tai ryhmän jäsenten toiminnasta. Aloituswebinaari 30.01.2013 12.00 15.00 Päätöswebinaari 24.04.2013 12.00 15.00 Aloituswebinaari 26.08.2013 2013 12.00 15.00 Päätöswebinaari 18.11.2013 12.00 15.00 Hinta: 890 euroa (+ ALV) 13
Uusi esimies ebfp valmennusohjelmat 2008 Kun aloitat esimiehenä, aloitat kokonaan uudessa työssä, joka tuo mukanaan täysin uusia vastuita ja uusia tehtäviä, vaatii uutta osaamista sekä vanhasta luopumista. Kaiken lisäksi, uusi esimies on hyvin usein kuin esiintyvä taitelija jatkuvasti estradilla muiden arvioitavana. Uusi esimies ohjelma auttaa Sinua onnistumaan uudessa tehtävässäsi uutena esimiehenä. Saat konkretisoidun kuvan siitä, mitä Sinulta odotetaan uutena esimiehenä ja kuinka uusi esimiesasema vaikuttaa työskentelyysi sekä Sinuun ihmisenä. Ohjelma antaa Sinulle keinoja käsitellä uuden tehtävän mukanaan tuomia haasteita, laatia konkreettisen prioriteettilistan ensimmäisille toimenpiteillesi esimiehenä, menetelmiä ottaa oma porukka haltuun ja välttää tyypillisimmät uusien esimiesten virheet. Ohjelman verkkomoduulit ovat englanninkielisiä. Yhden moduulin kesto on 30 50 minuuttia, moduulit ovat käytössäsi ja voit kerrata niitä koko ohjelman ajan (3 kuukautta). Aloitus ja päätöswebinaarit toteutetaan suomen kielellä. Ohjelma koostuu aloituswebinaarista, viidestä verkkomoduulista, coaching keskustelusta ja päätöswebinaarista. Taking stock of your role as a manager (verkkomoduuli) Drawing up the identity card for your unit (verkkomoduuli) Carrying out a diagnosis of your team (verkkomoduuli) Taking stock of your team (verkkomoduuli) Your first step as a manager: a few golden rules (verkkomoduuli) Henkilöille, jotka ovat uusia esimiestehtävissä riippumatta siitä, ovatko he johtaneet tiimejä tai työryhmiä aiemmin. Aloituswebinaari 28.01.2013 09.00 12.00 Päätöswebinaari 22.04.2013 09.00 12.00 Aloituswebinaari 21.08.2013 09.00 12.00 Päätöswebinaari 14.11.2013 09.00 12.00 Hinta: 890 euroa (+ ALV) 14
Johda muutosta, ohjelma 1 ebfp valmennusohjelmat 2008 On sanottu, että suurin osa muutoksista epäonnistuu. Tutkimusten mukaan muutostilanteessa työtehtäviin käytetty aika vähenee jopa 75%. Tämä tarkoittaa sitä, että muutos on johdettava muuten se on kaaos. Tämä muutosjohtamisen ohjelma antaa Sinulle työkaluja välttää muutosprojektien karikot: kuinka määrittelen ja suunnittelen muutosprojektit oikein alusta saakka, kuinka valitsen ja laadin oikean muutosstrategian, kuinka huomioin eri sidosryhmät ja saan heidät mukaan muutokseen sekä miten laadin toimintasuunnitelman muutokselle ja varmistan viestinnän onnistumisen. Tämän ohjelman verkkomoduulit ovat englanninkielisiä. Yhden moduulin kesto on 30 50 minuuttia, moduulit ovat käytössäsi ja voit hyödyntää niitä koko ohjelman ajan (3 kuukautta). Aloitus ja päätöswebinaarit toteutetaan suomen kielellä. Ohjelma koostuu aloituswebinaarista, viidestä verkkomoduulista, coaching keskustelusta ja päätöswebinaarista. Getting to grips with a planned change (verkkomoduuli) Choosing the right strategy for implementing a change (verkkomoduuli) Ensuring cooperation: understanding your key stakeholder s(verkkomoduuli) Organizing a planned change (verkkomoduuli) Change project: The crucial role of communication (verkkomoduuli) Kenelle tämä ohjelmasoveltuu? Esimiehille, jotka työssään suunnittelevat ja toteuttavat organisaatiotaan tai tiimiään koskevia muutoksia. Ohjelma painottuu muutoshankkeiden suunnitteluun, oikean strategian ja toimintasuunnitelman laatimiseen. Aloituswebinaari 10.01.2013 09.00 12.00 Päätöswebinaari 21.03.2013 09.00 12.00 Aloituswebinaari 12.08.2013 09.00 12.00 Päätöswebinaari 10.10.2013 09.00 12.00 Investointi: 890 euroa (+ ALV) 15
Johda muutosta, ohjelma 2 ebfp valmennusohjelmat 2008 Muutoshankkeissa yksi keskeisiä johdon tehtäviä on saada ihmiset mukaan muutokseen. Muutoksella on huomattavasti paremmat mahdollisuudet toteutua, kun ihmiset ovat mukana toteuttamassa sitä. Tämä muutosjohtamisen ohjelma antaa Sinulle työkaluja motivoida ja johtaa ihmisiä kohti haluttua tavoitetta, käsitellä erilaisia reaktioita muutoksen eri vaiheissa ja sopeuttaa omaa vuorovaikutustasi tämän mukaan, arvioida ohjauksen tarvetta muutoksen johtamisessa sekä käsitellä erilaisia eettisiä kysymyksiä muutosprojektissa. Ohjelman verkkomoduulit ovat englanninkielisiä. Yhden moduulin kesto on 30 50 minuuttia, moduulit ovat käytössäsi ä ja voit hyödyntää höd niitä koko k ohjelman ajan (3 kuukautta). k Aloitus ja päätöswebinaarit it toteutetaan t t t suomen kielellä. Ohjelma koostuu aloituswebinaarista, neljästä verkkomoduulista, coaching keskustelusta ja päätöswebinaarista. Getting the team on board when planning for a change (verkkomoduuli) Supporting your team members through h change (verkkomoduuli) Day to day management of a planned change (verkkomoduuli) Change leadership, some ethical issues (verkkomoduuli) Esimiehille, jotka työssään suunnittelevat ja toteuttavat organisaatiotaan tai tiimiään koskevia muutoksia. Tämä ohjelma painottuu muutosten viemiseen käytäntöön: ihmisten motivointiin ja johtamiseen, erilaisten reaktioiden käsittelyyn ja vuorovaikutukseen. Aloituswebinaari 08.04.2013 09.00 12.00 Päätöswebinaari 17.06.2013 09.00 12.00 Aloituswebinaari 15.10.2013 09.00 12.00 Päätöswebinaari 18.12.2013 09.00 12.00 Hinta: 890 euroa (+ ALV) 16
Yritysstrategian perusteet, ohjelma 1 Yritykset tavoittelevat strategian avulla tiettyä asemaa tai tilaa markkinoilla. Toimenpiteet, joilla tähän tavoitteeseen päästään, kuvataan yrityksen strategiassa. Mitä toimivampi strategia, sitä tehokkaammin tavoitteet voidaan saavuttaa. Kuinka toimiva strategia sitten luodaan? Mitkä ovat strategian luomisen vaiheet ja keskeiset toimenpiteet? Kuinka analysoit markkinat onnistuneesti? Kuinka laadit ja toteutat toimivan kustannusstrategian? Näihin ja moniin muihin strategiatyön kannalta oleellisiin kysymyksiin saat vastauksia tässä ohjelmassa. Tämän ohjelman verkkomoduulit ovat englanninkielisiä. Yhden moduulin kesto on 30 50 minuuttia, moduulit ovat käytössäsi ja voit kerrata niitä koko ohjelman ajan (3 kuukautta). Aloitus ja päätöswebinaarit toteutetaan suomen kielellä. Ohjelma koostuu aloituswebinaarista, seitsemästä verkkomoduulista, coachingkeskustelusta ja päätöswebinaarista. What is a company's strategy (verkkomoduuli) Guidelines for drawing up a strategic project (verkkomoduuli) Mastering SWOT analysis (verkkomoduuli) Analyzing market dynamics (verkkomoduuli) Building your strategy at the business level (verkkomoduuli) What is a cost strategy (verkkomoduuli) Conducting a cost strategy successfully (verkkomoduuli) Esimiehille, jotka haluavat ymmärtää liikkeenjohdon strategioita paremmin ja kehittää omaa osaamistaan strategioiden luomisessa. Tämä ohjelma painottuu oikean ja tehokkaan strategian laatimiseen. Aloituswebinaari 10.01.2013 12.00 15.00 Päätöswebinaari 21.03.2013 12.00 15.00 Aloituswebinaari 12.08.2013 2013 12.00 15.00 Päätöswebinaari 10.10.2013 12.00 15.00 Hinta: 890 euroa (+ ALV) 17
Yritysstrategian perusteet, ohjelma 2 Oikein valitulla ja laaditulla strategialla yritys erottautuu kilpailijoistaan ja parantaa kilpailuasemaansa. Tämä ohjelma antaa Sinulle työkaluja arvioida kilpailutilannetta ja kilpailuasemaasi, laatia strategia, jolla erottaudut markkinoilla sekä parannat yrityksesi kilpailukykyä. Ohjelman verkkomoduulit ovat englanninkielisiä. Yhden moduulin kesto on 30 50 minuuttia, moduulit ovat käytössäsi ja voit kerrata niitä koko ohjelman ajan (3 kuukautta). Aloitus ja päätöswebinaarit toteutetaan suomen kielellä. Ohjelma koostuu aloituswebinaarista, viidestä verkkomoduulista, coaching keskustelusta ja päätöswebinaarista. What is differentiation strategy? (verkkomoduuli) Conducting a differentiating strategy successfully (verkkomoduuli) The value chain hi and competitive ii advantage (verkkomoduuli) Analyzing your competitive position (verkkomoduuli) Value creation and strategy (verkkomoduuli) Esimiehille, jotka haluavat ymmärtää liikkeenjohdon strategioita paremmin ja kehittää omaa osaamistaan strategioiden luomisessa. Tämä ohjelma painottuu kilpailustrategian laatimiseen ja oman yrityksen kilpailuaseman parantamiseen. Aloituswebinaari 08.04.2013 12.00 15.00 Päätöswebinaari 17.06.2013 12.00 15.00 Aloituswebinaari 15.10.2013 12.00 15.00 Päätöswebinaari 18.12.2013 12.00 15.00 Hinta: 890 euroa (+ ALV) 18
Ajankäytön tehostaminen ebfp valmennusohjelmat 2008 Ajankäytön seuranta on osoittanut, että käytämme ainoastaan hyvin pienen osan ajastamme niihin tehtäviin, jotka johtavat tuloksiin ja tavoitteidemme toteuttamiseen. Näin ollen, jos voimme lisätä aikaamme juuri noihin tärkeisiin tehtäviin, mitä se tarkoittaisikaan tulostemme ja tehokkuutemme sekä oman hyvinvointimme kannalta? Ajankäytön tehostaminen ohjelma antaa Sinulle mm. keinoja arvioida ja kehittää nykyistä tapaasi hallita aikaasi, menetelmän tunnistaa kuusi keskeistä ajan hukkaamiseen vaikuttavaa tekijää, positiivisia ratkaisuja ajan säästämiseen, systematiikan viedä ajankäytön tehostamisen työkalut todella käytäntöön sekä menetelmiä päivittäisten keskeytysten käsittelyyn. Kaikki tämän ohjelman verkkomoduulit ovat englanninkielisiä. Yhden moduulin kesto on 30 50 minuuttia, moduulit ovat käytössäsi ja voit kerrata niitä koko ohjelman ajan (3 kuukautta). Aloitus ja päätöswebinaarit toteutetaan suomen kielellä. Ohjelma koostuu aloituswebinaarista, viidestä verkkomoduulista, coachingkeskustelusta ja päätöswebnaarista. Analyze the organisation of your work and your priorities (verkkomoduuli) Recognise the factors in time wasting (verkkomoduuli) Tools for planning your work (verkkomoduuli) How to deal with everyday interruptions (verkkomoduuli) How to manage troublemakers (verkkomoduuli) Kaikille, jotka haluavat hallita omaa ajankäyttöään paremmin jatkossa. Aloituswebinaari 22.01.2013 09.00 12.00 Päätöswebinaari 16.04.2013 09.00 12.00 Aloituswebinaari 19.08.2013 09.00 12.00 Päätöswebinaari 11.11.2013 09.00 12.00 Hinta: 660 euroa (+ ALV) 19
Tehokkaat neuvottelut ebfp valmennusohjelmat 2008 Käytämme ison osan työajastamme erilaisissa tapaamisissa ja palavereissa. Jos palaverit toteutetaan tehottomasti, ne voivat olla todellisia mustia aukkoja, jotka imevät aikaa ja motivaatiota pois tärkeistä tehtävistä. Esimerkiksi jos ryhmästä, jossa työskentelee kymmenen henkilöä, jokainen osallistuu keskimäärin kolmeen palaveriin viikossa ja jokaisessa palaverissa hukataan puoli tuntia tehottomuuteen, se tarkoittaa yhteensä 15 menetettyä työpäivää viikossa. Puhumattakaan millainen vaikutus tällä on ihmisten motivaatioon ja ilmapiiriin. Tehokkaat neuvottelut ohjelma antaa Sinulle mm. konkreettisen metodin valmistella palaverisi niin, että saat kaikki osallistujat työskentelemään yhteisen tavoitteen eteen palaverissa viisi keskeistä vaihetta, joiden avulla pidät palaverin otteessasi alusta loppuun keinoja tunnistaa tyypillisimmät virheet yleisimmin palavereissa käytettyjen esitysvälineiden hyödyntämisessä vinkkejä, kuinka inkasaat esitysvälineistä s parhaan vaikuttavuuden irti. Kaikki tämän ohjelman verkkomoduulit ovat englanninkielisiä. Yhden moduulin kesto on 30 50 minuuttia, moduulit ovat käytössäsi ja voit kerrata niitä koko ohjelman ajan (3 kuukautta). Aloitus ja päätöswebinaarit toteutetaan suomen kielellä. Ohjelma koostuu aloituswebinaarista, kuudesta verkkomoduulista, coachingkeskustelusta ja päätöswebinaarista. How to prepare your meetings by using the CPA method (verkkomoduuli) How to keep the meetings under control from the very start (verkkomoduuli) How to run meetings efficiently (verkkomoduuli) How to conclude your meetings (verkkomoduuli) Mastering presentation supports (verkkomoduuli) Presenting effectively by using the proper media (verkkomoduuli) Kaikille, joiden työtehtäviin kuuluu kokousten ja palavereiden johtaminen. Aloituswebinaari 22.01.2013 12.00 15.00 Päätöswebinaari 16.04.2013 12.00 15.00 Aloituswebinaari 19.08.2013 12.00 15.00 Päätöswebinaari 11.11.2013 12.00 15.00 Hinta: 660 euroa (+ ALV) 20
Henkilökohtainen tehokkuus ja ajanhallinta Oman työskentelyn tehokkuuden lisääminen EI tarkoita sitä, että sinun tulee työskennellä enemmän, vaan ennemminkin sitä, että teet oikeita asioita, riittävästi ja riittävän hyvin. Kuitenkin päivittäisessä työskentelyssä y on vaarana, että aika hukkuu vääriin asioihin (kiireellisiin, ei tärkeisiin), sähköposti varastaa ison osan työajasta, asioita on vaikea tehdä tehokkaasti, asioiden muistaminen vaikeutuu Tämä ohjelma antaa sinulle mm. keinoja parantaa muistiasi ja muistiinpanotekniikkaa, tehostaa sähköpostin käyttöä, analysoida omaa työskentelyä ja auttaa keskittymään oleelliseen, tunnistamaan tyypillisimmät tehottomuutta aiheuttavat tekijät ja yleisimmät ajan haaskaukseen johtavat tekijät sekä keinoja suunnitella työvuosi, kuukausi, viikko ja työpäivä. Kaikki ohjelman verkkomoduulit ovat suomenkielisiä. Yhden moduulin kesto on 30 40 minuuttia, moduulit ovat käytössäsi ja voit kerrata niitä koko ohjelman ajan (3 kuukautta). Aloitus ja päätöswebinaarit toteutetaan suomen kielellä. Ohjelma koostuu aloituswebinaarista, kuudesta verkkomoduulista, coachingkeskustelusta ja päätöswebinaarista. Aloituswebinaari i (3 h) Paranna muistiasi (verkkomoduuli) Tehokas muistiinpanotekniikka (verkkomoduuli) Tehosta sähköpostinkäyttöäsi (verkkomoduuli) Analysoi miten työsi on organisoitu ja mitkä ovat prioriteettisi (verkkomoduuli) Tunnista mikä tuottaa tehottomuutta ajankäytössäsi (verkkomoduuli) Keinoja / työkaluja suunnittelun ja muistin parantamiseksi (verkkomoduuli) Kaikille, jotka haluavat tehostaa omaa ajankäyttöään sekä päivittäisiä työskentelytapojaan Aloituswebinaari 23.01.2013 09.00 12.00 Päätöswebinaari 17.04.2013 09.00 12.00 Aloituswebinaari 20.08.201308 2013 09.0000 12.00 Päätöswebinaari 13.11.2013 09.00 12.00 Hinta: 660 euroa (+ ALV) 21
Itsevarmuus ja stressin hallinta Miksi jotkut ovat tilanteessa kuin tilanteessa itsevarmoja ja vakuuttavia? Miksi jotkut henkilöt eivät näytä kärsivän stressistä? Ja miksi toiset osaavat käsitellä stressinsä tehokkaasti? Tämä ohjelma antaa keinoja kehittääomaa ja muiden itsevarmuutta sekä myönteistä jämäkkyyttä. Lisäksi ohjelma antaa menetelmiä tunnistaa stressin aiheuttajia sekä hallita ja käsitellä stressiä onnistuneesti. Kaikki ohjelman verkkomoduulit ovat suomenkielisiä. Yhden moduulin kesto on 30 40 minuuttia, moduulit ovat käytössäsi ja voit kerrata niitä koko ohjelman ajan (3 kuukautta). Aloitus ja päätöswebinaarit toteutetaan suomen kielellä. Ohjelma koostuu aloituswebinaarista, neljästä verkkomoduulista, coaching keskustelusta ja päätöswebinaarista. Mitä itseluottamus on (verkkomoduuli) Kuinka esittää pyyntö, kuinka kieltäytyä (verkkomoduuli) hli i Mitä on stressi (verkkomoduuli) Anallysoi ja arvioi stressiäsi (verkkomoduuli) Kaikille, jotka haluavat hallita paremmin omaa, työtovereidensa tai työntekijöidensä stressiä sekä vahvistaa assertiivista (myönteisesti jämäkkää) käyttäytymistä. Aloituswebinaari 23.01.2013 12.00 15.00 Päätöswebinaari 17.04.2013 12.00 15.00 Aloituswebinaari 20.08.2013 12.00 15.00 Päätöswebinaari 13.11.2013 12.00 15.00 Hinta: 660 euroa (+ ALV) 22