Miten muutoksia johdetaan Itellassa
|
|
- Matilda Hänninen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Miten muutoksia johdetaan Itellassa KaMu Mira Pakarinen Lisätietoja KaMu-mallista antaa: Hankejohtaja Mira Pakarinen gsm
2 Miksi malli? Toimintaympäristön muutosvauhti kiihtyy Liiketoimintojen uudistuttava jatkuvasti Yhteistyössä liiketoimintojen kanssa luotu muutosjohtamisen malli impulssi i strategisista t i t osaamisista i johtaminen osaksi tehokasta ja systemaattista muutosten läpivientiä nivoutuu olemassa oleviin johtamisjärjestelmiin jä j t ii ohjaa reagoinnista valmistautumiseen; reagoidaan asioihin ennen kuin ne tapahtuvat kumuloi osaamista - Liiketoimintayksiköt ovat olleet aktiivisesti mukana KaMun kehittämisessä.
3 Mistä muutosjohtamisen toimintamallissa on kysymys? Yhtenäinen toimintatapa i t t ja työkalupakki kki muutosten t toteuttamiseksi Itellassa Määrittelee mitä hyvä muutosjohtaminen on Itellassa Huomioi erityisesti henkilöstön jaksamisen muutoksen eri vaiheissa Lähtökohta Jokaisella työntekijällä on lupa, oikeus ja jopa velvollisuus saada tietoa ja keskustella muutoksesta ja osallistua näin toiminnan kehittämiseen. Soveltuu joustavasti erilaisiin muutoksiin tuote-, palvelu- ja it-muutokset yritysjärjestely- / integraatiomuutokset toimintatapa- / rakenneuudistusmuutokset suorat henkilöstövaikutteiset tteiset muutokset
4 Muutosjohtamisen toimintamalli Muutosprosessi Muutos-aloite I Muutoksen suunnittelu II Muutoksen toteuttaminen III Muutoksen seuranta Uusi tapa toimia
5 Muutosprosessin tehtävät vaiheittain Muutos-aloite P P P P I Muutoksen suunnittelu II Muutoksen toteuttaminen III Muutoksen seuranta Uusi tapa toimia Määritä muutostarve Täsmennä tavoitteet ja mittarit Toteuta muutossuunnitelma ja muutoksen tukimuodot Johda uutta toimintaa Päätös muutoksen lopetuksesta siirtyminen osaksi normaalia toimintaa Tunnista alustavat kohderyhmät Laadi muutossuunnitelma Luo ja ylläpidä sitoutumista muutokseen Mittaa ja arvioi muutoksen toteutumista Päätä etenemisestä ja aseta toimeksianto Sitouta eri sidosryhmät muutokseen Varmista päivittäinen tekeminen ja turvaa työhyvinvointi Analysoi tilanne- ja toimintaympäristö, laadi toteutusaikataulu Tee viestintäsuunnitelma ja viestintämateriaali Seuraa tavoitteiden toteutumista Määritä muutoksen tukimuodot Suunnittele uusi toimintatapa Esimerkkejä esimiesten työkaluista: Esimerkki muutoksen tukivihosta: Muutoksen hyödyt Huolenaiheet/ vaikutukset Keinoja minimoida muutosvastarintaa Minä ja me muutoksessa
6 Tuki / maastoutus Point (Itellan intranet) Valmennus / maastoutus Koko toimintamalli Konsernin HR järjestää Työkalut, roolit, prosessi, johtaminen ja kokemuksiak k valmennuksia toimintamalliin Konsernin ja liiketoimintojen HR konsultoi mallin käyttöä Verkko-oppimisalusta Optima Suunnattu HR:lle ja muutoksista vastuullisille Perusteellisempaa infoa, materiaaleja ja työkaluja
7 Muutosjohtamisen pelisäännöt Oikeudenmukaisuus Jokaista kohdellaan tasavertaisesti Muutoksissa noudatetaan työlainsäädäntöä, Itellan toimintatapoja ja pelisääntöjä Avoimuus Kommunikointi muutostilanteissa on avointa ja rehellistä Tietoa saat heti, kun se on mahdollista Arvojen mukainen toiminta Hyödytämme asiakasta Pidämme lupauksemme Uudistumme määrätietoisesti Teemme yhteistyötä Ihmisten arvostaminen Jokainen saa mahdollisuuden vaikuttaa muutosten toteuttamiseen siinä määrin kuin se on mahdollista Jokainen saa mahdollisuuden keskustella muutoksesta oman esimiehen, työyhteisön y muiden jäsenien sekä henkilöstöammattilaisten kanssa Jokaista kuunnellaan Läsnäoloon varataan tavallista enemmän aikaa Työhyvinvointi Jokainen saa tukea oman työhyvinvointinsa i ti varmistamiseen i myös muutostilanteissa Muutoksista oppiminen Opimme muutoksista ja luomme parempaa tulevaisuutta
8 Onnistumisen mahdollistajat Yhtenäinen tiukasti ohjattu toimintamalli Painopisteenä muutosjohtaminen Johdon sitoutuminen t i ja sen esilletuonti ti Mallin konkreettisuus Yhteistyö yli liiketoimintarajojen Erinomainen hankeryhmä ja toimivat alaprojektit läpi organisaation Opit Alusta asti liiketoiminnot ja tukitoiminnot mukana rakentamassa mallia Avoin mieli ja hyvä asenne e tekemiseen e tiukoissakin paikoissa Johtamiseen panostaminen Tavoitteen mielessä pitäminen ja systemaattisella toiminnalla tavoitteeseen Arvot kaiken tekemisen taustalla
Muutosjohtamisen toimintamalli Itellassa
Muutosjohtamisen toimintamalli Itellassa Kunnat innovatiivisten palvelujen tuottajaksi-seminaari Seinäjoki Tuike Karppinen 20.1.2010 Suomen Postista kansainväliseksi Itellaksi Posti virastona vuoteen 1994-
Yhteensä sata Satakunnan sote- ja maku-uudistuksen muutoksen tuen hanke
Yhteensä sata Satakunnan sote- ja maku-uudistuksen muutoksen tuen hanke Sote- ja maakuntauudistus koskettaa sekä maakuntaan siirtyvää henkilöstöä, että myös vanhoihin organisaatioihin jäävää henkilöstöä.
Lapsuuden arvokas arki ARVO-hankkeen koulutus 13.8. 2008. PRO koulutus Ulla Rasimus ja konsultointi
Lapsuuden arvokas arki ARVO-hankkeen koulutus 13.8. 2008 ARVO-koulutuspäivän tavoitteet 13.8. 2008 Selkiyttää ja luoda moniammatillisesti yhteisiä merkityksiä hankkeen tavoitteille, käsitteille ja kehittämisprosessille.
Johtaminen ja yritysjohtaminen osaamistarjotin samiedu.fi
Johtaminen ja yritysjohtaminen osaamistarjotin 1.8.2019-31.12.2019 Tervetuloa opiskelemaan Ammattiopisto SAMIeduun! Tähän esitteeseen olemme koonneet johtamisen ja yritysjohtamisen opintokokonaisuuksia
Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena
Tervetuloa Lahteen! Muutosmentori esimiestyön ja työyhteisön tukena Muutos on mahdollisuus 21.10.2015 Työhyvinvointipäällikkö Päivi Maisonlahti Strategisen työhyvinvoinnin osa-alueet (Aura & Saarikoski,
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.
Työkaluja työhyvinvoinnin johtamiseen
Työkaluja työhyvinvoinnin johtamiseen Pohjola Terveys Oy Työhyvinvointipalvelut vastaava työpsykologi Sabina Brunou Millaista työhyvinvointia tavoittelemme tämän päivän työelämässä? Tavoitteena työntekijöiden
Muutoksessa elämisen taidot
Muutoksessa elämisen taidot Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK paivi.rauramo@ttk.fi Työelämän muutosvirtoja Teknologian kehitys Tietotekniikan ja siihen liittyvien sovellusten kehitys
Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä
Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä Titi Heikkilä Työhyvinvointipäällikkö Helsinki Suomi 100 johtamisseminaari 24.11.2017 Esityksen sisältö Lyhyt esittely Helsinki Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin
TIEDÄTKÖ TUKEEKO HR YRITYKSESI LIIKETOIMINTAA? mittaamalla oikea suunta johtamiseen
TIEDÄTKÖ TUKEEKO HR YRITYKSESI LIIKETOIMINTAA? mittaamalla oikea suunta johtamiseen Uudista ja Uudistu 28.9.2011 Sirpa Ontronen ja Jori Silfverberg MARTELA OYJ SISÄLTÖ Mittaamalla oikea suunta johtamiseen
Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua. Sara Lukkarinen, Motiva Oy
Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua Sara Lukkarinen, Motiva Oy Alustuksen sisältö Kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelmat eli SUMPit, mistä kyse? Mitä
Lean Leadership -valmennusohjelma
Lean Leadership -valmennusohjelma Näkökulmia johtajuuteen Tule kehittämään ja kehittymään! Valmennuksen tavoitteet Arjen kehittäminen: yksinkertaisilla kehitystoimenpiteillä merkittäviä parannuksia Henkilöstö
Osaamisen kehittymisen arviointi. Leena Nuuttila, henkilöstön kehittämispäällikkö Helsingin Energia ESR-Futurex hankkeen seminaari 6.6.
Osaamisen kehittymisen arviointi Leena Nuuttila, henkilöstön kehittämispäällikkö Helsingin Energia ESR-Futurex hankkeen seminaari 6.6.2012 Helsinki Helsingin Energia Yksi Suomen suurimmista energiayrityksistä.
Muutoksen hallittu johtaminen ja osaamisen varmistaminen
KPMG Muutoksen hallittu johtaminen ja osaamisen varmistaminen Riskienhallinta on keskeinen osa muutoshallintaa Henkilöstöriskien tunnistaminen ja merkitys muutoksen johtamisessa ADVISORY SERVICES Muutoksen
Elämäntapamuutos valmennusohjelma
Elämäntapamuutos valmennusohjelma Mitä on kokonaisvaltainen hyvinvointi? Fyysinen hyvinvointi -terveys, kunto, lepo, ruoka Henkinen hyvinvointi -suhde omaan itseen, itsetuntemus, itsensä arvostaminen,
Tervetuloa Johdettu muutos työpajaan!
Tervetuloa Johdettu muutos työpajaan! Mari Mattsson henkilöstön kehittämispäällikkö, valmennuskonsultti Rastor Oy HENRY Foorumi 3.11.2004 Miksi muutoksia pitäisi johtaa? Vain noin neljännes projekteista
LARK alkutilannekartoitus
1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti
L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN
Joustavasti ja avoimesti uuteen toimintakulttuuriin L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN Marika Tammeaid Kehityspäällikkö, Valtion henkilöstöjohtamisen tuki, Valtiokonttori #Työ2.0 Klassikot uudessa valossa Kohti
Yrityksen työeläkevakuutukset, kuntoutus- ja eläkeasiat sekä työkykyjohtamisen työkalut kaikki yhdessä paikassa
ELON VERKKOPALVELU Yrityksen työeläkevakuutukset, kuntoutus- ja eläkeasiat sekä työkykyjohtamisen työkalut kaikki yhdessä paikassa TÄRKEIMMÄT OMINAISUUDET Hoida TyEL- ja YEL-vakuutuksiasi Kartoita työyhteisösi
29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja
UUDISTA JA UUDISTU 2011 28. FINLANDIA-TALO Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja Työhyvinvoinnilla tuottavuutta vai tuottavuudella työhyvinvointia? Työhyvinvoinnin taloudellinen merkitys Helsingissä 2010 Työhyvinvointityössä
HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma 2013-2016 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset
HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma 2013-2016 Henkilöstöohjelma Henkilöstöohjelmassa esitetään henkilöstövoimavarojen johtamisen strategiset linjaukset ja keskeiset toimenpiteet. Henkilöstöohjelman lähtökohtana
Miksi tulisin aamulla töihin toimistolle?
Miksi tulisin aamulla töihin toimistolle? Timo Räikkönen, kehitys- ja markkinointijohtaja, YIT Jari Niemelä, toimitusjohtaja, Workspace Oy #HENRYFoorumi / #HF_2014 #yitkehitys HR erilaisten muutosten keskellä
HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset
HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Visiomme 2025 Olemme osana Lahden aluetta tulevaisuutta innovatiivisesti rakentava, vetovoimainen ja ammattilaisiaan arvostava työpaikka Strateginen päämäärämme
ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET
ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET Oulun kaupungin tavoitteet ja arvot 1. Olemme työyhteisössämme käyneet Oulun kaupunkistrategian läpi ja yhdessä pohtineet sitä, miten
Osaaminen osana työkykyä. Moniosaaja -valmennus I
Osaaminen osana työkykyä Moniosaaja -valmennus I varhaiskuntoutusta työntekijän työelämäosaamisen ja pientyöpaikan tueksi Kuntoutuspäivät 12.4.2011 Elina Sipponen 1 Työelämäosaamista tukevan valmennuksen
Sidosryhmien merkitys taloushallinnon palvelukeskusten toiminnassa
Place for a picture Sidosryhmien merkitys taloushallinnon palvelukeskusten toiminnassa Jukka Rautavalta 1 First Name Last Name 25.5.2012 Fazer-konserni lyhyesti Vuonna 1891 perustettu perheyritys Ruokailupalveluja,
Johdanto yrityksen viestintään. Päivi Maijanen-Kyläheiko
Johdanto yrityksen viestintään Päivi Maijanen-Kyläheiko Viestinnän strateginen merkitys! Mitä viestintä on? Viestintä on vuorovaikutusta, merkitysten välittämistä ja tulkitsemista. Merkitys syntyy vasta
Nolla tapaturmaa 2020. Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015. Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen
Nolla tapaturmaa 2020 Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015 Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n hallitus asetti
Viljatilan johtaminen. Timo Jaakkola
Viljatilan johtaminen Timo Jaakkola 8.4.2010 Maatilayrityksen toiminnan suunnittelu Toimintaympäristön analysointi Yrittäjäperheen tavoitteet Vaihtoehtojen kartoittaminen ja vertailu Näkemys tulevista
Työelämä tarvitsee liikettä seminaari 10.6.2013. Heli Rissanen
Työelämä tarvitsee liikettä seminaari 10.6.2013 Heli Rissanen BERNERIN ARVOT Työ Rehellisyys Ihminen 4.6.13/Heli Rissanen 2 4.6.13/Heli Rissanen 3 BERNER LAADUKKAIDEN BRÄNDIEN TAVARATALO Kuusi myyntiosastoa,
RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN
HYVÄT KÄYTÄNTEET TYÖPAIKOILLA - KOKEMUKSIA KEHITTÄMISTYÖSTÄ TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISOHJELMISSA (TYKES) Keskiviikkona 26.11.2008 kello 12.00-18.00 Fellmannissa RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET ILMAPIIRI Hyvinvointi Sallivuus
Projektitoiminnan muutosjohtaminen, case Suomen messut
Projektitoiminnan muutosjohtaminen, case Suomen messut Tapahtumajärjestäjien ykkönen Toimialansa ykkönen paras yleisarvosana Taloustutkimus Oy Digitaalisuus ja tapahtumat uniikki yhdistelmä Miksi aihe
HYVINVOIVA LÄNSIRANNIKKOLAINEN Sosiaali- ja terveydenhuollon työhyvinvoinnin kehittäminen Länsirannikolla. Hankesuunnitelma 18.12.
HYVINVOIVA LÄNSIRANNIKKOLAINEN Sosiaali- ja terveydenhuollon työhyvinvoinnin kehittäminen Länsirannikolla Hankesuunnitelma 18.12.2014 KASTE-ohjelma VI Johtamisella tuetaan palvelurakenteen uudistamista
Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen. erikoisammattitutkinto. Kuva: Reetta Helin
Kuva: Reetta Helin Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto KAUPAN ESIMIEHEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO/ KAET06 Kenelle Kaupan esimiehen erikoisammattitutkintoon valmistava
Hyvinvoinnin johtaminen 2011
Hyvinvoinnin johtaminen 2011 Uudistu ja uudista messut 29.9.2011 Ossi Aura Excenta Oy, jatkossa Pohjola Terveys Oy Hyvinvoinnin johtaminen johtamista josta voi innostua! Hyvinvointia johdetaan ensin ylhäältä
Sitä saadaan, mitä mitataan!
Sitä saadaan, mitä mitataan! Kehittämisen tueksi esimiestyön 360-palaute, VMBaro ja kehityskeskustelumalli ValtioExpo Niina Turumäki/Valtiokonttori Yhteiset työkalut 360-palaute Esimiestyön ja johtamisen
Henkilöstöjohdon rooli ja organisaation tiedonhallinta
Henkilöstöjohdon rooli ja organisaation tiedonhallinta Strateginen työhyvinvointijohtaminen kunta-alalla Pauli Forma Henkilöstöjohtamisen seminaari 9.4.2013 Perustuu Kevan julkaisuun 1/2013 (Pauli Forma,
LEAN-JOHTAMISEN KESKEISET PERIAATTEET
Poista hukka! Lopeta sähläys! LEAN-JOHTAMISEN KESKEISET PERIAATTEET Webinaari - Keskiviikko 14.2 klo 09:00-10:00 - Webinaari Webinaarin sisältö klo 09:00-10:00 Avaus ja puhujien / KULMIAN esittely Osallistujien
Valviran strategiset linjaukset 2011 2015
Valviran strategiset linjaukset 2011 2015 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan keskusvirasto. sosiaali- ja terveydenhuollon, alkoholihallinnon
Muutosjohtaminen Kiekuhankkeessa
Muutosjohtaminen Kiekuhankkeessa Seija Friman Kieku-info 5.11.2012 Tilaisuus, Esittäjä Muutosjohtamisen kokonaisuus mistä muutosjohtamisessa on kyse? Muutosjohtamisen suunnittelu ja organisointi Miten
vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat
Kuinka Tapiolan vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat henkilöstöjohtamisessa? ht i Henry Foorumi Veera Lammi 9.11.2010 9.11.2010 1 Agenda Miksi vastuullinen johtaminen on tärkeää? Miten vastuullista
Valtiokonttorin Kaiku-työhyvinvointipalvelut & Valtion henkilöstöpalvelut tukenanne organisaatioiden muutostilanteissa
Valtiokonttorin Kaiku-työhyvinvointipalvelut & Valtion henkilöstöpalvelut tukenanne organisaatioiden muutostilanteissa TORI-henkilöstöfoorumi 19.12.2012 Liisa Virolainen, Kaiku-työhyvivointipalvelut Riitta
Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen!
Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen! Käyttöönoton vaiheet Yrityksen liiketoimintatavoitteet Yhteisöllisen toimintatavan käyttöalueet Työkalut Hyödyt yritykselle Hyödyt ryhmälle Hyödyt itselle Miten
FARAX johtamisstrategian räätälöinti
FARAX johtamisstrategian räätälöinti Sisältö Taustaa Johtamisstrategian luominen ja instrumentin luominen Hyödyt ja referenssit Esimerkkejä matriiseista Prosessi Taustaa Esityksessä käydään läpi FaraxGroupin
Esimies työkyvyn ja työhyvinvoinnin tukijana. Projektisuunnittelija Kimmo Terävä, VTM Punk-hanke, 17.3.2011
Esimies työkyvyn ja työhyvinvoinnin tukijana Projektisuunnittelija Kimmo Terävä, VTM Punk-hanke, 17.3.2011 Esimies työhyvinvointia rakentamassa - opas Kenelle, miksi ja miten? Lähtökohtaisesti pk-yritysten
Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli
Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa 70-20-10 malli Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä AMKE 28.10.2015 Jarmo Kröger, kehittämispäällikkö Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen
Strateginen johtaminen edellyttää henkilöstöjohtamisen
Strateginen johtaminen edellyttää henkilöstöjohtamisen mittaamista Uudista ja Uudistu Vaihtuva johtajuus 2011 Vahingossa Hyvä? Taru From 28.9.2011 HR4 Solutions Oy 2011 HR4 Solutions Oy - 28.9.2011 ESITYKSEN
Rohkeaa edelläkävijää tukemassa
Rohkeaa edelläkävijää tukemassa Ylöjärven kaupungin henkilöstöohjelma 2019 2024 1 Ylöjärven kaupungin henkilöstöohjelma 2019 2024 Mikä on henkilöstöohjelma? Henkilöstöohjelma on suunnitelma siitä, millaisilla
Muutosjohtaminen. Helena Vesaluoma TAMK & Anne Rouhelo Turun AMK
Muutosjohtaminen Helena Vesaluoma TAMK & Anne Rouhelo Turun AMK 20.9.2017 1. Muutoksen välttämättömyyden oivaltaminen Muutosprosessi lähtee liikkeelle vasta, kun oivalletaan, että nykytilan mukaisesti
RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI
Karl-Magnus Spiik Ky Räätälöity ilmapiirimittari 1 RÄÄTÄLÖITY ILMAPIIRIMITTARI Ilmapiirimittarin vahvuus on kysymysten räätälöinti ko. ryhmän tilannetta ja tarpeita vastaavaksi. Mittaus voi olla yritys-,
Monipuolisen yhteistyön haaste pyrittäessä korkealle
1 Monipuolisen yhteistyön haaste pyrittäessä korkealle Markus Hellström 2 Esityksen kiteytys 3 Esityksen sisältö Tavoite ja sen merkitys liiketoiminnan johtamisessa Miten vien liiketoiminnan tavoitteeseen?
Liite nro 1 Hallitus Viestinnän yleiset periaatteet
Liite nro 1 Hallitus 11.3.2019 Viestinnän yleiset periaatteet Kymsoten viestinnän yleiset periaatteet 1/4 Kymsoten viestinnän yleiset periaatteet 1. Viestintäämme määrittää asukkaiden oikeus saada tietoa
Viestintä- strategia
Viestintästrategia Viestinnän tehtävä on auttaa yliopiston strategisten linjausten toteutumista tukemalla ja tekemällä näkyväksi tutkimusta, koulutusta, yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja johtamista.
Esimiehen opas irtisanomistilanteessa. toimimiseen
Esimiehen opas irtisanomistilanteessa toimimiseen Tämä pikaopas antaa Sinulle muutamia työkaluja erotilanteen hyvään hoitoon. Konsultoimme yrityksiä ja valmennamme esimiehiä, jolloin voimme antaa syvällisempää
Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?
Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Hanne Kalmari PsL, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Lape-muutosohjelman hankepäällikkö Muutos tehdään yhdessä
Kehittämisprosessin vaihemalli. Pirkko Mäkinen Asiantuntija, Työturvallisuuskeskus
Kehittämisprosessin vaihemalli Pirkko Mäkinen 11.12.2017 Asiantuntija, Työturvallisuuskeskus Kehittämisprosessin vaiheet 5. Arviointi 4. Toteutus 1. Päätös kehittämisestä 2. Analysointi 3. Suunnittelu
Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4.
Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma 2017-2020 Hyväksytty Yhteistyöryhmä 6.3.2017 Kunnanhallitus 13.3.2017 Valtuusto 3.4.2017 4.4.2017 1 TYÖHYVINVOINNIN VISIO Työhyvinvointi on MEIDÄN
Kaikki virtaa, mikään ei pysy paikallaan - Herakleitos. Muutosten hallinta
Kaikki virtaa, mikään ei pysy paikallaan - Herakleitos Muutosten hallinta Janne Murto Rehtori, Pop & Jazz Konservatorio Puheenjohtaja, Suomen konservatorioliitto SML:n Syyspäivät Rovaniemi 23.11.2017 Pop
Kehittämisen omistajuus
Kehittämisen omistajuus Kuntaliitto 18.4.2013 Tuottava ja hallittu kehittämistoiminta kunnissa hanke (KUNTAKEHTO) Pasi-Heikki Rannisto Kehityspäällikkö, HT Tampereen Palveluinnovaatiokeskus (TamSI) Kehittämistyön
PoPSTer Viestintäsuunnitelma
PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer POHJOIS-POHJANMAAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO OSANA TULEVAISUUDEN MAAKUNTAA Viestintäsuunnitelma 1. Viestinnän lähtökohdat ja periaatteet Sosiaali ja terveydenhuollon
Viestinnän linjaukset
Viestinnän linjaukset Helsingin kaupungin viestinnän linjaukset ohjaavat kaupungin viestinnän kehittämistä ja toteuttamista. Viestintää kehitetään yhteistyössä kaupungin markkinoinnin ja brändin kehittämisen
TYÖNANTAJAYHTEISTYÖ MUUTOKSESSA. Maakuntafoorum Henkilöstöjohtaja Kirsi-Marja Lievonen
TYÖNANTAJAYHTEISTYÖ MUUTOKSESSA Maakuntafoorum 19.9.2018 Henkilöstöjohtaja Kirsi-Marja Lievonen Varautumisen linjaukset helmikuu 2017 sote- ja maakuntauudistukseen Muutoksen kohteena Vantaalla noin 3 500
Ketjuauditoinnit. TEVA Tampere ja Oulu Ylitarkastaja Anna Huttunen, Evira
Ketjuauditoinnit TEVA Tampere ja Oulu Ylitarkastaja Anna Huttunen, Evira Auditointijärjestelmien tavoitteena: onko rehu- ja elintarvikelainsäädäntöön sekä eläinten terveyttä ja hyvinvointia koskeviin sääntöihin
Yhteinen Kiekumme Kokemuksia poikkihallinnollisesta hankkeesta Martti Kallavuo. Päätöstilaisuus johdolle
Yhteinen Kiekumme Kokemuksia poikkihallinnollisesta hankkeesta Martti Kallavuo Päätöstilaisuus johdolle 29.11.2016 järjestelmävastuu substanssivastuu strategiavastuu Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon
Työhyvinvoinnin kohtaamispaikka sähköinen työalusta työhyvinvoinnista vastaaville
Työhyvinvoinnin kohtaamispaikka sähköinen työalusta työhyvinvoinnista vastaaville Jarna Savolainen Asiantuntija, Työhyvinvoinnin palvelut Finnsec-messut 13.10.2011 Työhyvinvoinnin tinkimätön rakentaja
PRH:n strategia vuosille
PRH:n strategia vuosille 2018-2022 Asiakaskeskeisyys on työmme lähtökohta. Yhteistyössä rakennetut palveluketjut tarjoavat asiakkaalle sujuvan reitin asioiden hoitamiseen. Asiointi palveluissamme on helppoa,
Henkilöstöhallinto/ Jaettu materiaali
Henkilöstöhallinto/ Jaettu materiaali HJTVR Kaija Metsänranta 24.4.2019 Henkilöstöpolitiikka prosessi Henkilöstöpolitiikan prosessi Henkilöstöpolitiikka Asiakasryhmittely Keitä HR:n asiakkaat ovat? Keitä
TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA
TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA 6.2.2019 TYÖPAJAN TAVOITTEENA ON - Pohtia hyvinvoivan työyhteisön kulmakiviä - Jakaa kokemuksia ja keinoja työhyvinvoinnin rakentamiseksi erityisesti
Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen
Aloitusseminaari 10.5.2011 Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön Kaarina Salonen Periaatteet toimintasuunnitelma ja perustehtävä ovat kaikilla lähtökohtana jokin sellainen asia, joka tulisi kehittää toiminnassa
Tervetuloa merkonomi-koulutukseen! Leena Erola, leena.erola@keuda.fi p. 040 174 5624
Tervetuloa merkonomi-koulutukseen! Leena Erola, leena.erola@keuda.fi p. 040 174 5624 Ohjelma tänään: klo 10.00 klo 11.00 klo 12.00 klo 12.45 klo 13.15 Tervetuloa ja esittäytyminen Koulutuksen esittely
Coaching organisaation osaamisen kehittämisen kokonaisuudessa Kehittämispäällikkö Hilma Aminoff Vantaan kaupunki henkilöstökeskus
Coaching organisaation osaamisen kehittämisen kokonaisuudessa 15.15.-16.15 Kehittämispäällikkö Hilma Aminoff Vantaan kaupunki henkilöstökeskus Osaamisen kehittämisen malli Vantaalla Strategiset tavoitteet
Lataa Muutoksen ja arvioinnin paikka - Merja Turpeinen. Lataa
Lataa Muutoksen ja arvioinnin paikka - Merja Turpeinen Lataa Kirjailija: Merja Turpeinen ISBN: 9789514484438 Sivumäärä: 256 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 30.45 Mb Tuoreen väitöksen mukaan fuusioiden muutosjohtamisen
Osaamisen varmistaminen ja johtaminen Metsä Groupissa
Osaamisen varmistaminen ja johtaminen Metsä Groupissa Hyvä maine ja osaamisen johtaminen muuttuvassa työelämässä -seminaari Anneli Karhula, SVP HR, Metsä Group 17.5.2016 Tuotteemme tulevat metsästä Me
Miten ideoidaan ja kehitetään uusia toimintatapoja? Juha Koivisto, THL
Miten ideoidaan ja kehitetään uusia toimintatapoja? Juha Koivisto, THL 1 Hankekohelluksesta ketterään ja kokeilevaan toimintatapojen kehittämiseen Hankesuunnittelu, -arviointi ja -raportointi on usein
Työhyvinvointi johtaa tuloksiin
Riitta Hyppänen Työhyvinvointi johtaa tuloksiin Parhaat käytännöt kymmenen vuoden ajalta Talentum Helsinki 2010 Copyright 2010 Talentum Media Oy ja Henkilöstöjohdon ryhmä HENRY ry Kustantaja: Talentum
Nuori Mieli Työssä. S-ryhmätasoinen nuorten työntekijöiden hyvän työelämän kehittämisohjelma Sanna-Mari Myllynen, työhyvinvointijohtaja, S-ryhmä
Nuori Mieli Työssä S-ryhmätasoinen nuorten työntekijöiden hyvän työelämän kehittämisohjelma Sanna-Mari Myllynen, työhyvinvointijohtaja, S-ryhmä Nuori Mieli Työssä- ohjelma tavoittelee nuorten työelämän
Yrityskohtaiset LEAN-valmennukset
Yrityskohtaiset LEAN-valmennukset Lean ajattelu: Kaikki valmennuksemme perustuvat ajatukseen: yhdessä tekeminen ja tekemällä oppiminen. Yhdessä tekeminen vahvistaa keskinäistä luottamusta luo positiivisen
Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä?
Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä? YES -hanke Helsinki 19.05.2010 Aulikki Sippola, KTT, kehityspäällikkö Tapiola-ryhmä 22.6.2010 1 Esityksen sisältö Miksi tasapuolinen
Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa.
Hyria 2018 Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Strategian avulla toteutamme visiomme. Hyria 2018 Strategia ei anna suoraa
Kokemuksia etäjohtamisesta matkailumaailmasta
Kokemuksia etäjohtamisesta matkailumaailmasta Pirjo Pykäläinen, kohdetoimintapäällikkö, Aurinkomatkat, kohdetoiminnot (1999-2013) THL, koulutussuunnittelija 2018 > THL 5.6.2019 Kohdehenkilökunnan johtamisen
Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä
Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä 7.5.2019 Teemapaja: Ammatillisen koulutuksen johtaminen Opetushallitus Tuula Sumkin Vaikuttavuus vaikuttavuusketju (Sitra) 16/05/2019 Opetushallitus
Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen. erikoisammattitutkinto. Kuva: Reetta Helin
Kuva: Reetta Helin Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto KAUPAN ESIMIEHEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO/ KAET05 Kenelle Kaupan esimiehen erikoisammattitutkintoon valmistava
AJAN ILMIÖIDEN KIETOMINEN S-RYHMÄ- KONTEKSTIIN MONIKANAVAISUUS & SEN HYÖDYNTÄMINEN JOHDATKO TIEDOLLA VAI TUNTEELLA? T U L O S S A S Y K S Y L L Ä!
S-TALENT V A L M E N N U S K O K O N A I S U U S, J O K A P U R E U T U U S - R Y H M Ä N S T R A T E G I A N T O I M E E N P A N O A T U K E V I I N T E E M O I H I N K U N K I N A I H E A L U E E N P
JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN VARHAISKASVATUKSEN MUUTTUVASSA YMPÄRISTÖSSÄ. KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA / VAKA/ Virpi Timonen 10/20/15
1 JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN VARHAISKASVATUKSEN MUUTTUVASSA YMPÄRISTÖSSÄ KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA / VAKA/ Virpi Timonen 10/20/15 Long-range planning does not deal with the future decisions, but with
Työkykyjohtaminen osaksi henkilöstötuottavuutta
Työkykyjohtaminen osaksi henkilöstötuottavuutta MUUTOSTUKIKLINIKKA: Sote-muutosjohtaminen talouden ja henkilöstön ristipaineessa Eija-Maria Gerlander Kehittämispäällikkö, Keva 12.9.2019 Kyky tehdä työtä
Uskalla kokeilla ohjelma kokeilukulttuurin edistäjänä. Terttu Pakarinen, ohjelmapäällikkö
Uskalla kokeilla ohjelma kokeilukulttuurin edistäjänä Terttu Pakarinen, ohjelmapäällikkö 16.2.2016 Uskalla Kokeilla kuntien kokeilevat käytännöt markkinointikonsepti Kuntaliiton toimintasuunnitelma ja
Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia
Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Krista Pahkin Organisatoriset innovaatiot ja johtaminen -tiimi ELDERS -projektin aineisto 1. Kirjallisuuskatsaus 2. HYVIS -aineiston
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia 2016 2020 Hallitus hyväksynyt 1.2.2016 Tutkimus-kehittämistoiminnan strategia kertoo 1) Toiminta-ajatuksemme (Miksi olemme olemassa?) 2) Arvomme (Mikä meille
Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa
Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen
MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010
MPS Executive Search Johtajuustutkimus Marraskuu 2010 Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö AddValue Internetkyselynä 1....2010. Tutkimuksen kohderyhmänä oli suomalaista yritysjohtoa
Henkilöstön hyvinvointia, työkykyä ja osaamista ylläpitävä toiminta
Henkilöstön hyvinvointia, työkykyä ja osaamista ylläpitävä toiminta 2016 Naantalin kaupunki panostaa työhyvinvointiin Työterveyshuolto on kattava Lakisääteinen työterveyshuolto (lakisääteiset terveystarkastukset,
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty
Laatua yhteistyöllä. Kommenttipuheenvuoro 29.5.2012 Eeva Honkanummi Kehittämisyksikkö, Sotet, Espoon kaupunki
Laatua yhteistyöllä Kommenttipuheenvuoro Eeva Honkanummi Kehittämisyksikkö, Sotet, Espoon kaupunki Joku on sen jo keksinyt miten otan sen meillä käyttöön Miten ajatella kokonaisvaltaisesti Miten toteuttaa
HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka
HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka SISÄLTÖ Henkinen valmennus mitä? (tavoitteista, keinot ym) Mitä henkinen valmennus edellyttää
SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020
SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020 VISIO Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020. Kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä MISSIO Suomen Karateliitto on
Henkilöstötuottavuuden johtamisella muutoksiin. Terttu Pakarinen, Kuntamarkkinat
Henkilöstötuottavuuden johtamisella muutoksiin Terttu Pakarinen, 13.9.2017 Kuntamarkkinat Julkaistu Kuntamarkkinoilla 13.9.2017 www.kt.fi/tilastot-ja-julkaisut/oppaat [p.k.vvvv] 2 Muutoksessa rajat organisoituvat
Mitä prosessissa kehitetään. Prosessin kehittäminen. Kehittämisen tavoitteita. Perusasioita kehittämisessä. Pohjana esim. CMM
Mitä prosessissa kehitetään Pohjana esim. CMM Prosessin kehittäminen Projektien hallinta Prosessin kuvaus, toimintaohjeet Laadunvarmistus Mentelmät Riskinhallinta Yms. Kehittämisen tavoitteita Tuotannon
OPITAAN YHDESSÄ! OPAS MEILLE KAIKILLE OPPIMISESTA TYÖELÄMÄSSÄ. Päivitetty 2017
70-20-10 - OPITAAN YHDESSÄ! OPAS MEILLE KAIKILLE OPPIMISESTA TYÖELÄMÄSSÄ Päivitetty 2017 O. Ala-Nissilä, T. Kauma, J. Kröger, T. Leppänen, M. Nissén-Feldt, E. Penttilä, S. Raatikainen, I. Sankkila, L.
Laatu syntyy tekemällä
Laatu syntyy tekemällä Toimivaa laadunhallintaa Yli 1000 toimitettua järjestelmää Suomessa yli 500 organisaatiota käyttää järjestelmää toimintojensa ohjaamiseen Tuotekehitys jatkunut vuodesta 1994 ja uusi
Hollolan kunta. Viestintäpolitiikka 2025
n kunta Viestintäpolitiikka 2025 Kunnanhallitus 25.6.2012 Viestinnän tavoitteet Viestinnän tavoitteena on omalta osaltaan tukea kuntastrategiassa 2025 määritellyn tahtotilamme saavuttamista ja arvojemme