fft l kallen tavon etä hajottaa Ja vahngottaa. Manttu Puolueneuvoston valtuutus ssältää myöskn velvotuksen, jonka lamnlyömnen vahngottas puoluettamme. Shteern ehdotus hyväksyttn. punut krjelmä, josca lmotettn että llxxxxbxatkuxz mantun vaglprn plrkokous vme maalskuulla ol päättänyt perustaa SOS. dem. sanomalehden duls sanottuun prn, mutta myöntänyt myöskn sen, että vodaan yrttää muuttamaan Sortavalassa llmestjnrä t' I Kftrtokne tvöväenvhdlfltvlcsllle. 4 Shteern estyksestä päätettn lähettää puolueeseen kuuluvlle työväenyhdstykslle kertokrje, koskeva krjastojen perustamsta ja yhdstysten nn knteän kun Irtamenkn omasuuden palovakuutusten korottamsta omasuuden nykystä todellsta arvoa vastaavalle tasolle. Samasaa krjeessä lmotetaan myöskn mantulle yhdstykslle, että Puoluetomstosta lähetetään nlle postetuanta vastaan vuosen 1918 ja I9I9 puoluekokousten pöytäkrjat, jollevät nmenomaan lmota kahden vkon kuluessa kertokrjeen saapumsesta, ettevät ntä halua. arottg Yhdstyksä kehotetaan myösvjuodenlopussa/ kln tlaamaan klrjastolhnsäyboslaldemokraattlsen Akakauslehden vuoskerrat sdottuna, samon nyöskn puoluekokousten akasempa pöytäkrjoja, jota XZXXflD velä on saatavssa. pftn muuttf^mnen Joenguuhvua^ "Kansan Voma» Joensuuhun, Jota prtomkunta ol suunntellut toteutettavaks, ja tedust sen Johdosta Puoluetomkunnan melpdettä krjelmässään. (Lte n:o 44). Tähän krjelmään ol shteer ykstysest vastannut, (lte n;o 45), ja vastauksessaan mannnut pääatsassa, että vakka Joensuu olskn sopvamp sos. dem. puoluelehden lmestymspalkka kun Sortavala,nn e puoluetomkunta kutenkaan vo myöntää varoja shen yrtykseen kun Prtomkunnan krjelmässä 11 manttu, nmttän että osuuksen omstaja kustannettasn "Kansan Vomaa" kustantavan osuuskunnan kokoukseen sääntöjen muutoksesta päättämään sten, että osuuskunnan kotpakaks tuls Joensuu. Asasta keskusteltua hyväksyttn shteern lähettämä vastausklrjelmä. Kertokrjeen tarkastavat J.W. Keto ja K.H. Wk. 9 5 f. Turun 1. etel. vaalprn Prtomkunnalta ol saapunut klrjel- Pövtälcr.loQn hnta. TlapälaaDUlasen nttamlnen> Vuoden 1918 pöytäkrjan hnnaks määrättn 5 mkaa ja V. I9I9 pöytäkrjan hnnaks 15 mkaa. 6 Shteer lmott että on ollut tarpeellsta ottaa tlapästä apua tomstoon valkosen terrorn tlaston laatmsta varten, ja on tätä tehtävää varten otettu Sv. Lehtonen, jolle shteer ehdott maksettavaks I,800 mkaa kuukaudelta. Tehty lmotus ja palkkaehdotus hyväksyttn. "Soslalstn mä^ (lte nro 46), koskeva "Sosalstn KrJapanA-osuuskurman ^rjapal- SZZXXXIJjtXXK maalasjäsenten avustamsta mantun osuuskunnan no-q?uus BZmanlla lehden syyskokoukseen matkustamseks. Shteer ehdott krjelmässä estetyn avustusanomuksen hylättäväks. Keto ol stä maltä että osuuskuntaa ols tuettava Ja leht pysytettävä puolueorgaanen kässsä. Harvala ol peraatteessa samaa meltä, vaan katso ette se onnstu Prtomkunnan klrjelmäsää tarkotetulla kenolla. 7 Tano lausu että paremp keno ols Jos palkattasn p- uauaääa^- tulqjc- ul. puolueäanestyksen tuloksen valtuuksen myöntämsestä Puolueneuvostolle ja Eduskuntaryhmälle päätöksen tekoon osanotosta hall-. tukseen estt shtearl (lte n:o 43), ja olvat kokonastulokset seuraavat: Äänestäjä yhteensä 17,324, Jaa-äänlä 10,675, t rn puhuja. Joka selvttäs kästtetä sosalldemokratlselta kannalta Ja keholttasl prssä oleva yhdstyksä lähettämään edustaja osuuskunnan kokouksln. Päätökseks tul, että vastataan Prtomkunnalle ette El-äänlä 6,595 Ja hyljättyjä 56. krjelmässä manttuun tarkotukseen sellasenaan voda puolueen 8 Kuopon 1. It. vaalprn Prtomkunnalta Joensuusta ol saa- varoja myöntää, vaan että puhujan palkkaamnen prn votasn ottaa harkttavaks.
l! f r" Sos.dem. Puo luet o ral kunnan kokous 12 p:nä fs ft n. f r 1 % '- Ä ' h 10 K. s. Työväen Krjapano-Osuuslcunnalta Jyväslcylästä ol saapunut Jcrjelmä» (lte n:o 4?), Jossa manttn että Puoluetomkunta ols vaatnut osuuslcunnalle allcolnaan myönnetyn 8,500 mlcan 3. TvQväen lanan takasn maksamsta Ja pyydettn että Puoluetomkunta Krlapalno- Qguuakunnalle myönnetty lalna. el tätä lanaa vaats maksettavaks vaan polstatsl sen kokonaan tlestään. Shteer seltt että krje on vrheellnen, sllä lanaa e ole vaadttu nyt het takasn maksettavaks vaan anoastaan Ilmotettu että korko sltä korotetaan 8 prosenttn. Ehdott muuten, että lanaa el krjosta postettas, koska sllon vosvat muutkn velallset vaata lanojensa postamsta vaan stä evät puolueen varat kestä. Stäpats lana on puolueneuvoston myöntämä. Joten Puoluetomkunnalla tuskn on okeuttakaan sen anteeksantoon. Päätettn, että lanan tlestä postamlspyyntöön e voda suostua. kesäkuuta I920. Puheenjohtajana J.W. Keto; läsnä: K.H. Wk, K. Harvala, J.Sundberg Ja T. Tano; varajäsenet M. Ampuja Ja Hlda Seppälä sekä Sos.dem. Kunnallstomston johtaja R. Itkonen. 1$ Sääksmäen Sos.dem. Kunnallstomkunnan shteer Edv, Sääksmäen Ran- Nlemnen ol krjeellsest lmottanut, että tountansa lo-taan pettaneen Sääksmäen Rantaan Työväenyhdstyksen omasuus on su^q, myyty huutokaupalla Ja ol stä saatu Smk. 266:-, Josta sunsmasta ol maksettu velkoja y.m. kuluja Smk. 3 91:-. Jäännös Sn^. 75:- ol lähetetty Puoluetomkunnalle. Päätettn lmottaa asasta asanomaselle prtomkunnalle. 2 Puoluetomston vrkaljan ja henklökunnan sekä So- puoluetomston saldemokraattsen Akakauslehden tomtussnteer Perälä-^enklökunnan II sen palkkoja päätettn korottaa tämän kuun alusta luken. palkat. Qulun 1. etel, vaalprn Iflffnoaa avustamnen. Oulun 1. etel. vaalprn välakaselta Prtomkunnalta ol saapunut krjelmä, (lte n:o 48), Jossa pyydettn puoluetomkunnalta 3,000 mkan avustusta prn tomnnan käyntn saattamseks. Samon ol mantulta prtomkunnalta saapunut tonen krjelmä. Asla otetaan lopullsest ratkastavaks puheenjohtaja Tannern palattua rauhanneuvottelusta. Luettn Suomen Sosaldemokraatn päätomttajan H. Ryömän krjelmät ( Lte N:o 41 ), jossa hän Ilmott ero- Rvömä lmottaa -1 alleen eroavansa Jossa pyydettn että puoluetomkunta palkkas velä tosen avansa tomestaan. S.Sogaldemok- puhujan yllämanttuun vaalprn. (Lte n:o 49)» Asan Johdosta synty keskustelu. Jonka kuluessa todet- raatn päätomt- Tano ol puolestaan stä meltä, että vakka va- tn, ette lehden päätomttajaa vaston hänen tahtoaan kau- taan tolm>st^^. rosta onkn puute, nn nähn tarkotuksn ols ntä kuten- emman akaa voda pdättää tomessaan, joten hänelle on myön- I rr!! ( Tupranan yvnv. vhd. Innän pyyntö. kn myönnettävä, sllä muutenhan e tomntaa saada käyntn ekä tetosuutta levtetyks Jos e varoja shen uhrata. Harvala ol samalla kannalla, samon muut tomkunnajt Jäsenet, Joten päätettn, että prtomkunnalla myönnetään 2,000 mkaa Ja palkataan XaXKSfl stäpats tonen puhuja prn 2 kuukauden ajaks tostaseks. 12 Tupranan Työv. yhdstykseltä saapuneessa krjelmässä pyydettn Faoluetomkunnalta 2,000 mkan lanaa yhdstyksen talon rakennus- nettävä ero. Asan lopullnen ratkasu jätettn kutenkn sks, kunnes puheenjohtaja Tanner ja Puoluetomkunnan jäsen Räsänen ovat palanneet Vrosta. Hlda Seppälä ol asan suhteen erävällä kannalla lausuen melpteenään, ette Ryömän eronpyyntöön nyt ols suostuttava, koska näyttäs sltä, että eron myöntämnen aheutus eräden puoluetovereden hljakkon Suomen työväenluokalle antamasta julstuksesta.
4$ mx LrfH: n Muurmannn le/rl- Shteer lulcl Muurmannn Suomalasen Legonan rahaston onalagten tuom- tomllcunnan toukolcuun 11 p:nä pdetyn kolcouksen pöytäjcrjan ntden tarlcatus. 2:sen pykälän, Jolca Icuulul: " Keskusteltn Ja päätettn, että nden entsten Uuurmannn Suomalasen Legonan Jäsenten, Jotka ovat Joutuneet vanklohn ( erttänkn n.s. "jälkjoukon" ) valtorkosokeuden pöytäkrjat ols saatava uudelleen tarkastettavks sekä nden. Jota e velä ole tuomttu, asat pkasest kästellyks. Sos.dem. Puoluetomkuntaa pyydetään ryhtymään asan vaatmn tomenptesn." Asan hotamnen annettn Hakklan tehtäväks Ja suortetaan stä aheutuvat kustannukset Puoluetomkunnalle tällasa tarkotuksa varten luovutetusta rahastosta. \ vakuudeks:» I / a..1
» 8os. dtm. Puo lusto Im Kunnan Kolcous I6 p:nä h«näjcuuta 1920. Puheenjohtajana Y. Tanner; lsnä: J.T. K«to, K. laravala, r.h. J. Sundberg ja T. Tano, varajäsen Hlda Seppälä ja T. Voonmaa. I. Tanner seloot Tarton rauhanneuvottelujen tähänaetoa vaheta lausuen pääasassa seuraavaa: neuvotte- Alussa lmen ermelsyyksä mlte KaKssa asossa. Suomalasten ja venäläs.ten melpteet törmäakvät ankarast vastalckan. Lopuks jä ermelsyyttä seut^en kysymyaten suhteen: Petsamon Ja Karjalan Kysynylcset, venälästen vaatmus puolueettoman retn luovuttamsesta suomenlahdelle Ja tämän yhteydessä non ja Puumalan lnnotusten hävttämnen sekä molemmnpuolset taloudellset vaatmukset. Taloudelllsesea selvttelyssä ol venälästen vaatmuksena että calcjfc täällä oleva Yenäjän valton omasuus on luovutettava Yenäjälle takasn Ja mtä e voda palauttaa, on korvattava. Sen sjaan evät he suostuneet tunnustamaan vastalaslcuks Suomen valton ta ykstysä saatavaa Venäjältä. Suomalasella taholla tehtyjen laskelmen mxlcaan nousvat Suomen saatavat mljaardln matkkaan yl velkojen. Myöhemmn tehtyjen uusen laskelmen mukaan supstu tämä summa kutenkn 200-300 mljoonaan markkaan. Suomenlahden puolueetonta rettä koskevassa kysymyksessä lmottvat suomalaset olevansa valmt ottamaan huomoon venälästen tovomuksa. Jos nämä tekevät myönnytyksä Petsamdn kysymyksessä. Mantussa kysymykssslt ol kumpkn puol saanut hallltukaltaan knteät ohjeet. Jota nden ol noudat e t ta-va. Taloudellsen Jaoston vmesessä atunnoscfa tehtn suomalaselta taholta ehdotus taloudellsten kysymysten ratkasusta ststus quon pohjalla. Voonmaa selost aluekysymysten kästtelyä manten m.m. seuraavaa : Tähänastssta neuvottelusta päättäen näyttäcät alueellset tulokset supstuvan hyvn mtättömks. Petsamoa suhteen on kutenkn jonknlasa toveta olemassa. Suomalasten taholta on tähän saakka puhuttu anoastaan laajasta Petsamon alueesta ja anoastaan
f II V yvln hellcoctl vtattu 8ll«n mahdolhsuutean,»ttä plen»mpäänl:ln Toltasln tyytyä. Tostaleelcal «vät venäläset velä tunne medän neutraalsuussuunntelmame enempää culn Kauppasoplmusohjelmaakaan. Yasta stten^ Icun IcalKlcl nämä aelat on estetty, véldaan lopullsest nähdä rauhansolmlamlsen mando111suudet. Sen Jälkeen, lom Englaxnln halltulcsen taholta on ehdotettu Lontoon konferenss Icoollelcutsumsta, ovat Suomen J^ Yenäjän välset rauhanneuvottelut Joutuneet uuteen vaheeseen, 011 stä meltä, että Tarton keskeytynetä neuvotteluja ols Jatkettava huolmatta sltä, vakka Lontoon konferensssta tulskn tos. Eräscä vakutusvaltasssa halltuspressä näyttää olevan vallalla sellanen kästys, että neuvotteljat lähetettäsn edelleenkn Tarttoon ptämään knn akasenmasta ohjelmasta. Ennenkun lähdetään Jatkamaan neuvotteluja, on s.d. edustajan saatava Puoluetomkunnalta selvät ohjeet. Rauhanvaltuuskunnan ollel saatava halltukselta valtuudet esttää yksnkertanen, selvä ohjelma Ja luopua usesta tähän ast estetystä vaatmukssta. Nnpä näyttää vaatmus kansanäänestyksen tomttamsesta Venäjän Karjalassa olevan Jätettävä skseen. Petsamon suhteen on pahmmassa tapauksessa tyydyttävä shen, että suom saa vuokrata Jäämeren rannkolta satama-alueen 99 ta 30 vuodeks. Repolasta Ja Porajärvestä on nnlkädn luovuttava, f^uomenlahden saarlla olevat lnnotukset on suostuttava hävttämään Ja myönnyttävä venälästen vaatmukseen puolueettoman retn luomsesta Suomenlahdelle. Sen sjarj e puhujan meledtä vos hyväksyä sellasa ehtoja, Jotka ovat omaan edstämään Venäjän sotlaallsa hyökkäystarkotukala, kuten esm. venälästen vaatmua sotalavojen vapaasta pääsystä Suomenlahdelle. Tanner täydens akasempaa selostustaan huomauttaen, että suomalasen valtuuskunnan taholta ol tähän saakka estetty stä maksmohjelmaa, JOB Jonka valtuuskunta hyväksy ennen Helsngstä lähtöään. Tano huomautt, että P-tolnkunnan kanta Petsamon kysymyksen suhteen alkuaan ol sellanen, että n.s. Tokon raja tuls estettäväks rauhanneuvottelllssa. Lsäks halus hän tedustella, onko edustajllamme ollut mnkäänlasta vakutusvaltaa neuvottelujen kulkuun, kxn halltus ol ftxuxuooul^ ennakolta nn tukast määr- ten, nn on hedän läsnäolonsa valtuuskunnassa ollut anakn Jonknlasena pahana omanatunjrona sen potvartlllslle Jäsenlle. - Puolueen edustajat katsovat aluks, että on parasta tostaseks asettua lojaalseks valtuusknnan enecmlstön vaatmuksn nähden. - Karjalan kysymyksen suhteen on valtuuskunnassa IntA hyvän Joxkon lamaantunut Ja melpde on alkanut kypsyä shen suuntaan, että tästä kysy^yksestä on kokonaan luovuttava. Porajärveä Ja Repolaa e tämä kutenka^n koske. - Jos taloudellset kysymykset saadaan selvtetyks sllä, että saatavat molemmn puoln kutataan, nn on hyvä. Tanner: Neuvttttelulhln lähtessämme ajattelmme, ette ole syytä mtenkään estää Suome saamasta nn hyvä ehtoja kun mahdollsta. Kun kummassakan Jaostossa el: kutenkaan päästy mhnkään ykes m el syyt een, ehdottvat suomalaset, että neuvottelut keskeytettäsn. Jotta kumpkn puol sas neuvotella halltuksensa kanssa. Venäläset olvat asasta samaa meltä. Kun neuvottelut uudelleen alotetaan, sllon on aka hettää vaakaan medän todellnen ohjelmamme. Keto: Edustajalmme kanta e tostaseks ole päässyt valtuuskunnassa ertysest näkyvn. Kutenkn on helftän läsnäolonsa valtuuskvnnassa ollut tarpeellnen Ja, Jos alkuperäsestä maksmlohjelmasta saadaan tngtyks, nn Johtuu se kästtääksen suureks osakal hedän vakutuksestaan. Elle halltus suostu kohtuullsen ohjelman esttämseen, sllon on syytä kutsua edustajamme pos. Kauko-Karjalan kysymyksestä ols luovuttava, jota vaston Petsamosta ols pdettävä knn nn kauan kun mahdollsta. Harvala lausu tyytyväsyytensä sen Johdosta, ettevät edustajamme olleet puhuneet Tartossa suomalasten esttämän ohjelman puolesta sen enempää, kun mtä he olvat tehneet. Valtl-olo hedän tadoltaan onkn ollut parasta. Karjalan kysymys el saa olla esteenä rauhanteolle. Petsamo sen sjaan ols muodossa ta tosessa saatana Repolasta Ja Porajärvestä vodaan luopua. Tarton neuvotteluhn vovat edustajamme uudelleen lähteä anoastaan snä tapauk- tellyt ehdot. sessa, että halltus suostuu medän ohjelmaamme. llmolttt Tanon tedustelun Johdosta, että s.d. edustajlla on kyllä ollut vakutusta neuvottelujen kulkuun. Jolle muu-
I Tano: ICanattaly, Jota edustajamme orat Tartossa noudattaneet on kyllä ollut hyrä, jos kohta olskn ehkä Jo akasemmn Varojen vähyyden taka e pyydettyä lanaa votu myöntää, vaan päätettn kehottaa yhdstydtä kääntymään lanan pyynnöllä Helsngn Työväen votu ehdosta tnkä. Ennenkun edustajamme Yorat uudelleen Säästöpankn puoleen. lähteä Tarttoon, ols halltus saatava suostumaan seutaaraan mnmohjelmaan: I) SorTausTaatmukset kutataan vastakkan, 13. r.l r 2) JCarajdan kysymys jätetään skseen, 3) Petsamon suhteen tyy- R^le Nurmnen Kausalasta lmott krjelmällä että hän ol puolu- dytään n.s. Tokon rajaan ta koetetaan saada se vuokralle een vaaljulstuksen "Sorron yöstä Nouskaa" levttämsestä saanut 99 vuodeks, 4) forajärvastä ja Repolasta luovutaan ja 3) Suo- sakkoa 200 mkaa, tah varojen puutteessa 30 pävää vankeutta, ja Vaallulfl- m stoutuu hävttämään Suomenlahdella olevat lnnotukset. että hän ol tämän vankeusrangastuksen suorttanut, sekä pyys tuksen le- - Sodan syttymnen on kakn käytettävssä olevn kenon nyt että Puoluetomkunta korvas hänelle yllämantun sakkoaum- vttäm- estettävä. Tanner lausu aotun Lontoon konferenssn suhteen, ette puolueemme edustajlla lene syytä snne lähteä sekä estt seutaavan mnmlohjelman, johon ols saataa halltuksen suostumus, ennenkun s.d. edustajat vosvat uudelleen lähteä Tarttoon: I) Petsamon kysymyksessä estetään aluevaatmuksena XSX man 200 mkaa. Päätettn suorttaa pyydetty summa. tuomltut Samon päätettn suorttaa vaaljulstuksen levttämsestä tuomtut sakot Joh. Lehtoselle Humpplasta 300 mkaa, Ida Lehtmäelle Ypäjältä 100 mkaa, Kalle Helenukselle Ypäjältä 200 mkaa. Ja Vktor uurrolle Jokoslta 300 mkaa, yhteensä ss 900 mkaa, Jotavaston pyydettyjä asanajokuluja Ja asakrjan lunastusta e päätetty suorttaa. n n.s. Tokon raja. Samalla stoudutaan olemaan lnnottamatta aluetta. Elle Tenäjä tähän suostu, tyydytään taloudellsn konsessonehn, 2) Luovutaan vaatmuksesta kansanaanestyksen tomeenpanemsesta Kauko-Karjalassa. Samon luovutaan Repolasta 14 Baltlasten matten tomstokysymystä varten asetettu komtea ehdott, ette sanottua tomstoa perustettas vaan sensjaan ryhdyttäväks laf^" kesknästen tedonantojen vahta seea kuukausttan. Ehdotus hyväk- StasL : t» r ja porajärvestä, 3) Tyydytetään pääasassa venälästen Suomenlahden aluevesä koskevat vaatmukset; sekä 4) Taloudellset asat järjestetään sten, että vaatmukset pannaan vastakkan jotakuta pokkeuksa lukuunottamatta, kuten eelm. rautatekalusto ja lavat vahdetaan y.m. Elle halltus anna suostumustaan tähän ohjelmaan, on puolueen kutsuttava edustajansa pos rauhanvaltuuskunnasta. fttftfta lausu, että Lontoon konferenssn osanotosta on ehkä llan akasta puhua. Puhuja ol kutenkn stä meltä, että Jos tänä konferenss tulee pdettäväks, ols a- syttn. jgygyfflyg. 15 Keto estt erään Prmus Nymanlta saapuneen Julastavaksl tarkotetun krjotuksen. Joka koskettel englantlasen lähetyskunnan lähet- SOSlaatämstä Suomeen tutustumaan täkäläsn olohn. Shteer mants tlasen rva Ano Malmberglle saapuneen toht. Phllpcltä krjelmän samasta ^^ lälxs.- asasta. Asasta keskusteltua päätettn lähettää Englarmn Työväen- ^»ömaa puoluealle (Labour Partylle) krjelmä. Jossa lausutaan että Puolue- ^ ^ tomkunta ptää suotavana lähetyskunnan tänne lähettämsen tutustu- Susm^. maan olohmme. nakn yhden edustajamme snne mentävä, koska hän epälemättä L&la. ehdott että krjelmässä tehtäsn myös selkoa olojen vos sellä vakuttaa yleseen melpteeseen. Loppulausunto kehtyksestä maassanme kansalassodan Jälkeen. Kun tämän ehdotuk- puolueemme edustajn tomnnasta rauhanvaltuuskunnassa vodaan sen suhteen oltn er meltä nn äänestettn. Ja 4 äänellä antaa vaota stten, kun rauhansopmus on allekrjotettu. Seppälä huomautt, että ols pern tärkeätä muodos- 2 vastaan päätettn lähettää van lyhyt krjelmä lman laajempaa selontekoa. sa ta tosessa selostaa puolueemme jäsenlle rauhanneuvotte- Krjelmän laatmnen Jätettn K. H. Wkn tomeks. luja, koska työtätstön keakuudeasa näkyy olevan Tallalla yleenj^uh.^ ^ ^
m 'f l 16 Hamnan Työv. yhd. jo-vuotlsjuhlaan elok. 10 p:nä päätettn t erv ehdy 8 sälucö sanoma. lähettää 's r f fl'- f) m 17 otettn kästeltävälcsl puolueen tomtsjan palkkojenlcorotuslcysynys. Tomstoapulasten palklcoja päätettn välalcalsest korottaa seuraavast: Net Snsalolle 900 mkasta 1,000 mlcaan; «Jokselle 650 " 750 " " Kovstolle 650» 750 " Ranolle 400 " 500 - Korotus lasketaan kesäjnun I pstä alkaen. Tosten puoluevrkalljan palkankorotuspyynnöt Jävät edelleen ratkasematta, kunnes saadaan rahastonhotajalta selostus puolueen taloudellsesta asemasta. l.: Pöytäkrjan vakuudeks: ls m
8ft s«laln«n Ic^eltys» että rauhanyaltuuslnnta colconalsuudes^ eaan samon kun ^oluatolmllcuntalcln ollsltat olleet Tartossa estetyn onjelman takana. KUn asaa e ole Toltu Julksuudessa tarkemmn selostaa, ollaan puolueemme Jäsenten keskuudessa myös yleensä täysn epäselvllä stä, onko Puoluetomkunta edes, lankaan asota seurannut Ja onko se ntten rahesta selyllä. Tano yhty Tannern Lontoon konferenssn osanoton suhteen Ja huomautt, että tusknpa yks edubtajamme Tos sellä mtään akaansaada. Stä pats vastust hän manttuun konferenssn osanottoa uyös ssäpolttssta systä. Koska ottamalla osaa tähän konferenssn tehtäsn samalla puolueemme vastuunalaseks nstä päätöksstä. Jota sellä tultasn tekemään. Rouva Seppälän ehdotuksen Johdosta huomautt, että tostaseks on mahdotonta antaa työräestölle mtään sekkaperäsempää selostusta, va;m vodaan sellanen antaa vasta sen Jälkeen, kun rauha on solmttu. HarvaIa ol ramaa meltä kun Tanner Ja Tano Lontoon konferenssn suhteen. Ehdott hyväksyttäväks Tannern esttämän mnmohjelman sekä samalla päätettäväks. Tajanern ehdotuksen mukasest, että. Jolle halltus anna shen suostumustaan, kutsuu puolue edustajansa pos rahanvaltauskunnasta. - Rouva Seppälän ehdotuksen Johdosta lausu puhuja, että mantunlasta selostusta työväestön pressä kovast kavataan Ja ols sellasen antamnen pern tärkeätä. Puhuja ol stä meltä, että Jos asasta tehdään Julksuudessa kysymys, ols lmotettava, että puoluetomkunta on tarkon seurannut rauhanneuvottelujen kulkua Ja annetaan asasta akanaan sekkaperänen selostus. Keskustelun päätyttyä hyväksyttn yksmelsest Tannern esttämä mnmohjelma sekä hänen ehdotuksensa, että elle halltug anna shen suostumustaan, kutsuu puolue edustajansa pos r axnanva11uuskunnas t a. 2 Shte»r luk Vaasan läänn pohj. vaalprn sos. dem. Prtomkunnalle kesäk. 2 p:nä lähettämänsä krjeen koskeva mantun prn prshteern,j.ä. St&hlbergn, puoluetta vas- p^rjgst, tustavaa Ja hajottavaa tomntaa. Kun tähän krjelmään e o- 9
ä..15- m tn Puoluetomkunnalta luennotsjaa nälle kursselle lut saapnut mltän rastaugta, ol alhte»rl lähettänyt t.k. 6 p. joko kuvssen ajaks ta anak kahdeks vkoks. Lsäks uuden clrjalman s«]cä lttänyt san oheen Jäljennöksen aka s era- ^ lmotettn krjeessä, että tosks luennotsjaks saapuu maeta krjeestä. Nyttenmn ol prtomkunnalta saapunut t.k. kursselle Sos. dem. Nuorsolton puheenjohtaja JIJ. Eklund. 15 p:nä pärätty rastaus» Jossa ljootettn, että skäl kun pyyntöön suostuttn Ja lmotetaan prto- prtomkunnan tedossa on, e Stählberg nykysessä tomessaan ole tomnut puoluetta rastustarast ta hajottarast, _ vacj on hän pänraston koettanut pysyttää Järjestöjä puoluees- mkunnalle myöhemmn, kuca snne luennotsjaks saadaan sekä mstä anesta hän tulee luennomaan. Prtomkunnalle päätettn kutenkn huomauttaa, ette Puoluetomkunta pdä sa. Tämän kuun I^;p:nä ol prtomkunta kästellyt kysymys- soptana, että samolla kurssella tulee tosena luennots- tä^ olsko prshteer sanottara rt tomestaan ja ol pää- jana esntymään vastustavaan puoluees-^en kuuluva henklö, tökseks tullut 4 äänellä 3 Taataan, että hänet tostaseks kuten Sos. dem. Nuorsolton puheenjohtaja Eklund, jonka pysytetään tomessaan. vuoks ols, mkäl mahdollsta, koetettava saada myös to- Päätettn rastata prtomkunnalle» että Puoluetom- seks luennotsjaks sellanen henklö, joka omaa sosal- kunta e pdä annettua seltystä tyydyttäränä, mutta e ku- demokraattset peraatteet, ekä ss kuulu puolueemme vas- : I Yt m ma^raek.. gunrllftqn.rondosta JyYftgXYlÄ&Ä SYYtfUYjfn ^amlnn. aymg- tenkaan katso tarpeell&s nyt ryhtyä asan', johdosta enempn tomenptesn. Taan tule3 asa estettätäks syksyllä kokuoatutalle PuolueneuTostolle. 3 ^ Koska Yaasan 1. täsen Taalprn sos. dem. Prtomkunnalta nyttemmn ol saapunut pyydetty tarkemp selostus Tuoden 1917 marraskuun suurlakon johdostajy äskylän raastutanokeudessa syytettyjen okeusatustuskulujen laadusta, otettn uudelleen kästeltätäks mantun prtomkunnan anomus, että puoluetomkunta ottas osaa kyseassäoleten kulujen suortukseen Tähntaän 8,000 markalla. Päätettn suostua ylempänä manttuun pyyntöön. Kun puoluetomkunta e kutenkaan kätesten Tarojen puutteessa nyt To manttua atustussumnaa lähettää, päätettn pyytää prtomkuntaa järjestämään asla sten, että Puoluetomkunnan prtomkunnalle Taltakrjalla henäkuun I p:ltä 1915 myönnetystä lanasta sak. 8,500:- suortettasn asanomaslle kyseessäoleva avustussuuaa Smk. 8,000:-. tustajn ta hajottajn. 5 5. Wk luk Kansanvälsen Sosalsttomston shteerltä saamansa krjeen, Josaa estettn ernäsä vastavättetä crlalmä Huysmana^ ggflgytn puoluetomkunnan lähettämän krjelmän johdosta. Jossa lmo- Kongressn')Qh tettn, ette puolueexmne katsa vovansa ottaa osaa Genevessä dosta. pdettävään 2:sen nternatonalen kongressn. Annettn Wkn tehtäväks vastata ykstysest ylempänä manttuun krjeeseen. 6 Luettn tover K.A. Yaltaselta Kehmastä saapunut Puoluetokrje. Jossa sanottu Valtanen lmott ryhtyneensä eräden mnnan larpuoluetoveren kanssa välakasect Järjestämään puolueto- Kala^n^^ mntaa Kanuun alueella sekä lupautuneensa välakasest edustamaan sellä sos. dem. puoluetta. Jotta tomnta saatasn paremmn alulle, pyys Valtanen Puoluetomkuntaa ryhtymsl.n tomenptesn puolueen edustuksen järjestämsek- klhlalcun nasaa. 4 5. Kuopon 1. täsen vaalprn sos, dem. Prtomkunnalta s Kajaann khlakunnassa. Päätettn vastata, että puoluetomnnan järjestäm- Kuoptonj>> juus-äämpuyl- aaagt^wg- ol saapxmut krje C Lte n:o 50), Josta lmotettn, että prkokouksen tekemän päätöksen makaan tulee prtomkunta yhdessä PohJos-Karjalan Sos. dem. Nuorsoprn kanssa järjestämään ens lokmkuun 10-50 p:nä opastuskursst Joensuussa sekä pyydet- seks mantussa prssä ols paracjta, että Jokn pakallnen järjestö, joka edelleenlcn haluaa puolueeseen kuulua, asettas välakasen tomkunnan. Joka stten estettssn Faoluetomkunnan hyväksyttäväks. Ykstyslle henklölle e Puoluetomkunta sen sjaan vo mtään edustusokeuksa myöntää.
7. Sos. dem. Puoluetomkunnan kokous elokum H K Cf SälflUlaL avuetus» Shteer ehdottl paatettaväkel, että jos Sos. dem. NalBlltto edelleenkn Käyttää puhujanaan llua Eanerroa, JoKa Jatlcurast harjottaa puoluettaome Tastustavaa Ja hajottavaa tomntaa, #1 Puoluetolmlcunta Icatso Tolvanaa luoyuttaa ltolle j 2^p:nä 1920. Puheenjohtajana J.V. Keto, läsnä Y. Räsänen, K.M. k^ J. Sundberg^ KXXUIZZUIK E. Harvala Ja T. Tano sekä varajäsen 1. Ampuja. -:»Ml : PuolueneuYoston slle ernäsllä ehdolla myöntämää ^,000;- mlcan suurusta avustusta. Ehdotus hyvälcsyttln. 15.. Matt paasvuor ol lmottanut^ että O. Tokollta hänelle 8. saapuneessa krjeessä on manttu^ että eräät Lontoossa olevat Amraattl- )är1«stqx- Ife Yappu- VAgYft- yoltto- Kkrrala ehdott, että tostaselcs, kunnes asaa on lähemmn harkttu, e velä suortettas 3. Ammattjärjestölle votto-osuutta tämän vuoden vappumerlcestä. ^hdotus hyväksyttn. 9 t..1 V) I 1 ' f ' * suomalaset ovat sellä asettaneet.komtean seuraamaan Suomen asota Ja saaneet luvan Julasta ernässsä skälässsä lehdssä oketa tetoja Suomesta. Toko ol Kysynyt^ että ptääkft Puoluetomkunta sellasta suotavana ja voko puolue lähettää helle sanomalehtä sekä ottaa osaa kustannuksn. SMoaalala sbumllannss^t Palklclota Harvalalle. Päätettn suorttaa K. Marvalalle korvausta Ylm«k8 pdetyn puoluekolfouksen pöytäkrjan korrehtuurn lukemsesta Shteer ehdott että ryhdytään krjevahtoon komtean kanssa Ja lähetetään slle sanomalehtä sekä lausutaan että Puo- Smk. 200:-. 10 luetomkunta Ptää suotavana että komtea tom lmotettuun tapaan. Ehdotus hyväksyttn. fuqlubtop^aton Ylr- Puoluetomston vme kesäkuun I pstä luken seuraavast: vrkaljan palkat päätettn korottaa Sos. dem. Kunnallstolmston johtajan Itkosen I,300 mksta 2 Luettn Kajaann Sosalstsen Prtomkunnan lähettämä 2,200 mkaan kuusa, Sos. dem. Akak. lehden tomtusshteern klrje^ jpssa estettn^ että Puoluetomkunta luovuttas suo- Kaaann Peräläsen 800 mkasta 1,200 akaan kuussa. Tämän korotuksen vo- rastaan mantulle prtomkunnalle osan Oulun läänn noh.lolsta tlsen^^"^ maan astuttua e tomtusslhteerllle makseta er palkkota hä- Ja tästä f M X Prä varten Muurmannn le/^lonan lah.lottanasta sl-^m!^^* nen krjotuksstaan Akak. lehdessä; Ja vstysrahastosta. Shteern apulasen Janatusen 1,400 mkasta 1,700 Shteer ehdott^ ette pyyntöön suodtuttalal^ koska Puo- f mkaan kuussa. Rahastonhotajan K. Henosen palkankorotus-' kysymys Jä edelleen avomeks, kunnes saadaan hänen ehdotuksensa sltä. Shteer el ottanut ouaa asan kästtelyyn. luetomkunnalle e sten Jäs Penntäkään tarkastustlasuutta varojen käytön suhteen Ja koska Kajaann prn sosaldemokraattset anekset ovat parhallaan hoamassa saadakseen muodostetuks snne sosaldemokraattsen tfttttlft ol rl tomkunnan^ jolle myös- alhteerlr l^^llufla1an Icoro- Ua* II Shteerlle päätettn.: suorttaa kallnajan lsäystä vme keskuun I p:stä luken 400 mkaa kuussa. Vakaudeks: r kn kuuluu okeus olla osallsena nätä varoja käytettässä. - Ehdotus hyväksyttn Ja päätettn ryhtyä krjevahtoon skälästen puoluetoveren kanssa sosalldemokraatteen prjärjestön perustamsen Jouduttamseks. f) J ^ L L 3 Vaasan 1. vällak. sos. dem..prtomkunta ol lmottanut etta se on ottanut nrpuhujaks. PenttaUn, joka lähtee T>uhuja-
r l, matkolle culuvan elolcun lopulla. Pllrltolmllnnnan tomenpde Puhu.la /. /. Jääfa hyväkayttln. (Vert. pöytäkrjat 20/5 1920 5:lä 8 Ja 31/5 6.) Prtä» 4 f.. Työv. Järjeatönuortea Lton tomllnanta lmott^ että ma- jär JSf nltun lton edustajakokous on kuluvan kuun 28 Ja 29 p:nä R.y. Kbtontönuara tan talolla^ Ja kehottl Puoluetomkuntaa lähettämään edustajansa koko- lton ukseen. Edustajaks valttn sv. Lentänen. Turun 1. etel. s^^s. don. Prltontyunta '5 nm'^ttanut^ JCdBUa* että se nn nttanut ratlra7)unu.1akbl Kustaa Perory tarkotuksella va- Puhu a Turun kuttaa slhean sauntaan^ etta mantun prn järjestöt ents- prn. tä huolellsemmn valvosvat prn äänenkannattajan^sosalstln'^suuntaa Ja huolehtsvat osuuskuman syyskokouksessa, että leht oysyy Duluelahtenä. Prtomkunnan tomenpde hyväksyttn. (Vert. pöytäk. 10/7 1920 9.) 6 5. Saarkv Euopon 1. prshteer Santer flbxxtx ol krjelmällä lmottanut, ett "Savon Työmestä" kustantavan osakeyhtö» perustava kokous nn kuluvan elokuun 20 p:nä ja tovonut että Puoluetom- Savon lyöttlaknta lähettäs myös edustajansa kokoukseen*. Krjelmä. Joka han c. SLM-XUL ol lähetetty puueshteer Tanon ykstysnmellä hänen lomalla kokous. ollessaan^ ol saapunut nn myöhään^ t.k. 22 p:nä vastaanottajalle, ette puoluetomkunnan edustajaa manttuun kokoukseen votu lähettää. Samassa krjeessä tek Saarkv myös selkoa asemasta Euopon 1. läntseesä prssä^ uskoen työlästen taas PtXmavan entseen tomntaan sos. dem. puolueen hyväks kun kuohuntaajasta yl päästään. 7 5. Kasksten Työv. yhdstykseltä saapuneessa krjelmässä lmotettn^ että on puhjennut rta yhdstyksen Ja sen Johtokunnan välllä Ja että yhdstys on päättänyt erottaa Johtokunnan ^fstvkaen* sekä että yhdstyksen krjur on myös eronnut^ mutta e luovutta- ^^^^ nut krjoja yhdstykselle^ samon e Johtokunta luovuta hallussa m oleva tomntavälnetä. Yhdstys pyys, että Puoluetomkun-... / t! "ta lähettäs mehen järjestämään ssäsä asota yhdstyksessä. Vaasan 1. vällak. sos. dem. prtomkunnalta ol mjtös saapunut krjelmä samasta asasta^ Jossa kr.lelmäseä prshteer Teermäk lmott olleensa saapuvlla Kasksten Työv. yhd. kokouksessa^ Joesa asaa kästeltn, Ja ol snä käynyt lm^ että kokous^ Jossa Johtokunta ol päätetty erottaa^ ol kutsuttu kool-. le Johtokunnan tetämättä Ja ol snä ollut saapuvlla mutakn kun yhdstyksen Jäsenä. Sen Jälkeen pdetyssä tosessa kokouksessa ol päätetty^ että pdetään edellsen kokouksen tekemä Johtokunnan erottamspäätös pätevänä. Asan Johdosta päätt Puoluetomkunta lähettää 11. Ampujan Kasksn selvttämään rta-asaa. Ja lausuttn evästyksenä, että Jos entnen Johtokunta halutan erottaa tomestaan keskellä vuotta, nn ptää sen tapahtua sääntöjen määräämällä tavalla. Keto lupautu neuvottelemaan asasta Vaasaj 1. vällak. prtomkunnan kanssa^ c^malla kun hän matkustaa Pohjanmaalle. 8 ö. Lahden Työv. yhd. 20-vuotsjuhlaan, joka pdetään tulevan syyskuun 5 p;nä, ol saapunut kutsukortt. Kun tedettn että Lahden V. Salovaara menee puhumaan manttuun juhlaan, nn päätettn 20-vuotlf». pyytää että hän lausuu Juhlassa myös Puoluetomkunnan tervehdykset. 9 Shteorl tedust mtä pkolueen oäjelmakomtea tähän mennessä on tehnyt. Komtean puolesta seltettn ette ole velä votu tehdä muuta kun Jakaa työt, sllä komtean Jäsenet ovat olleet muhn tehtävn knntettyjä. Komtean töden Jouduttamseks päätettn kehottaa että se hanvk tselleen palkatun shteern ta kakskn. Shteefln vaal Ja palkka on kutenkn Jätettävä Puoluetomkunnan hyväksyttäväks. 10 Kysymys "Vapaan Sanan- Ja -l^/öväen Lehden- puoluelehtl-okeukaen peruuttamsesta Jätettn tostaseks. Vakuuaeks: aaaakomltayt tvö.
SoG.dec. FdoluotorÄ^unnan Icovous 7 p:nä syyskuuta 1920. Puneenjohtajana V. Tanner; läsnä: J.W, Keto, K. Harvala, Y. Räsänen, j. Sundberg.ja T. Tano; vara.läsenet M. Ampuja ja Hlda Seppälä sekä ranastonhota.-ja K. Hen&n ja Sos.dem. Kunnalls to m ston johtaja R. tlconen. Shteer ehdott tolrueenpantavak ull:ol;alelenogo- E^dotug nelentul^sa yhä jatlnvan elntarpeden yallstu/.sen johdosta. osoltu^sks e- Kun e nyt cutenkaan ollut estettävssä untaan käy- lntarpeden Ka,!- tännöllcä tomenptetä, josta ols todella apua hnto- ll^tc-.sen Jnh<l. jen kohoamsen estänseks, e xnelenosotukssta katsottu velä tällä kertaa «-^levan tarkotettua tulosta. Koska Turussa lmestyvässä puoluelehdessä "Sosalst" Varotus on ollut T^r otuksa, jossa on estetty ruorastaan valheel-"sosalst 11 e". lsä vättetä sosaldelokratasta tarkotuksella vahnn;ottaa sosaldemokraattsta puoluetta ja vastust^sosaldenokraattsta ajatustapaa (esra. numero-sa 191 ja 192 ollut sepustus "Sosalsusta ja sosaldemokratasta" ), jollasa krjotuksa e sosaldemokraattnen leht sas julasta, elle samalla ryhdy perusteellsest ku.oajaan nssä esntyvä erehdyksä, valheta ja väärstelyjä, ehdott shteer, että manttua lahteä kustantavan Sosalstn Krjapano-Osuuskunnan.l. johtokunnalle huomautettasn, että asana on valvoa, ette talanen menettely enää uusnnu, jos leht aotaan edelleenkn puoluelehtenä ptää. Shteern ehdotus hyväksyttn. pysyttämnen n^o- 3? Valtuutettn shteer ryhtyx^ään kakkn tarpeellsn tomenptesn Sosalstn Krjapano-Osuuskunnan.l. tänä syksynä pdettävän kokoksen suhteen "Sosalstn"pysyt- "Sosalgtn" luelehtenä. tämseks puoluelehtenä ja myönnettn stä varten tarvttavat varat. Sen johdosta, että waasasca lmestyvä "Vapaa 3ana" ja "Vaoaan Sanan" la ^,,, Kajaanssa lcestyva "Työväen Leht" ovat jo akoja stte "Työväen Lehden" r^uoluelehtokeukslen asettuneet vastusta an e anoastaan mekälästä sosal- peruutus.
f V' " : V': Il j f;. 1 p - kl ^ : 1 V I-í 1»'I r; I ' t I ' f 1 ' H decoîrraattlsta puoluetta, vaan sosaldemovrataa yleensälcn, ehdott shteer, että Puolueneuvoston antaman valtuuden len no-.lalla manttujen puodtta vastustaven Ja vahngottav fen lenten puoluelentoîceudet peruutettasn. Tänän tomenpteeseen on stäkln suuremp syy, Vun näden lehten tomttajat evät edes ole sosaldemokraattsen puolueen lman keskustelua. Shteern ehdotus hyväksyttn yksmelsest Jäsenä. Luennolta.lan tolalttartlnen mt tarkn Kun prtomkunnlta saapuu usen pyyntöjä luennots- Dlrtorr.kun- lan c^aamceks nden tomesta järjestettävlle kursselle, ten kursselle. nn asan Jouduttamseks annettn shteern tehtäväks 5Ç järjestää nämä asat ykstysest, mkäl s-^en mahdollsuutta on, esttämättä ntä Puoluetomkunnalle. nmnn T. ot. vaa- Oulun 1. et. vaalprn sos.dem. työvaenjärjestöjen Yllorn edus- vleskassa elokuun s p:nä ptämästä neuvottelukokouksesta ol mantun vaalprn välakanen sos.dem. Prtomkunta lneuvostossa. polttanut Puoluetomkur.nalle pöytäkrjanotteella m.m. seuraavaa: Kun Oulun 1. et. vaalprstä Polueneuvostoon valttu Jäsm, rva Ellen V.äkeln, on eronnut sos.dem. puolueesta Ja sen johdosta erotettu Puolueneuvoston Jäsenyydestä Ja varajäsen J. Klpua e myöskään lene puolueen Jäsen, koska Oulasten Työväenyhdstys. Johon hän kuuluu, on päättänyt olla suorttamatta veroja sos.dem. puolueelle Ja nn ollen Oulun 1. et. vaalprllä e nykysn ele edustajaansa Puolueneuvostossa, on ylempänä manttu neuvottelukokous valnnut puheenaolevan vaalprn edustajaehdokkaks P^aolueneuvostoon Aleksanter Nurmen Alaveskan Työväenyhdstyksestä sekä varalle j.f. Vtasen Oul.m Sos.den. Työväenyhdstyksestä. Päätettn ottaa selkoa stä, kuuluuko J. Klpua velä sos.dem. puolueeseen, snä tapauksessa, että hän el enää ole puoten Jäsen, hyväksytään ylempänä mantun neuvotteluvo^ouksen asettamat ehdokkaat....n.n.uvoston puolueneuvoston kokous päätettn pdettäväks tulevan Rahastonhotaja lrott, että seuraavlle puolueosas- T.5. Ov:n oeak-- tolle. Jotka vme keväänä...ääräajan loluessa olvat lmot- keden srto keta Ja lähettäneet Jo osakemaksunkn, ol erehdyksestä Jaa- nyt osake srtär;ättä: Bac^astlan Työväeny^ndstys^^Elanto]^ Helsngn Sekatyöväen sos.dem. yhdstys, Juvan Skakosken Jyväskylän ptäjän Työväenyhdstys, Kaarnan ^Into,' Keuruun Suolahden Mäkkylän Työväenyhdstys, Äänekosken Parantalan taneet haluavansa ostaa Työväen Sanomaleht-Osakeyhtön osak- r^goueosastol1- lyöväenyhdstys, Työväenyhdstys Työväenvhdstys Ja S. Kaupua- Ja Lketyöntekjän lton ^Ppurn osasto II:o 2. Tär.än Johdosta estt rahastonhotaja päätettäväks, srretäänkö mantuljlle puolueosastolle nyt osake, va palautetaanko nden lähettämä osakemaksu takasn. Päätettn srtää ylempänä mantulle osastolle nden ostama osake. 95 puheenjohtaja huo. autt, että taloudenhota.k K. Heno- sen palkka Jä määräämättä vmesessä pu^^luetomston hen- klöku.-nan palkkajärjestelyssä. Joten se ols nyt päätettävä, mutta kun shteer lmott, että tänä pävänä ol Kansanvallan Johtokunta päättänyt slle tehdystä estyksestä korottaa sen henklökunnan palkkoja 12^^: 11a Ja kun tämän Johdosta puoluetolmlctonkn henklökunnan palkkakysymys Joutuu uudelleen järjestettäväks, päätettn palkankorotus Jättää edelleenkn 10 pöydälle. taloudenhotajan ^, Taloudenhotaja^ palkka, Janatunen. ll tea Työväen Järjestönuorten lton lttoneuvostoon vält- Edustajat Tvötn vaknaseks Jäseneks Hlda Sepoäla ja varalle J.E. väen Järlostönuor- lttoneuvort2on. selo8tl Tartcn raunanneuvotteluj«n myöhempä Tarton rauh^vaheta malntön r-ääasassa seuraavaa:»henäkuun punvänssä ptämässään kokouksessa määrttel Puoluetomkunta sen ohjelman. Johon halltukselta ols neuvottelu^ kokous. marraskuun 1 Ja 2 p:na. Kokous alkaa klo 2.p. ptänyt saada suostuaus. ennenkun edustajatjne vosvat uudestaan lähteä Tarttoon keskeytynetä neuvotteluja h Jatkamaan. Tähän ohjelmaan e halltus kutenkaan antanut täysn
m f' ; I h»1 : suostumustaan, vaan m.m. pt se ^elleenkln lujaotl knn vaatmucsestaan Repolaan ja Porajärveen nähden. Tästä nuolalatta ratsolvat edustajaujne velvollsuuflacaeen lähellä Tarttoon tovossa, että sellä vosvat vakuttaa nauvottelu^p«laruun. Taloudellsssa kysymyksssä päästn pan pääkondssaan yksmelsyyteen. Aluekysj^myksssä sen sjaan Jo ensmäsessä stunnossa venälästen taholta lmotettn, että Jollevät cuodalaset luovu Petsamon vaatmuksestaan, tulevat neuvottelut sen taka raukeamaan. Suomalasten puolesta lmotettn tämän Johdosta, että tästä vaatmuksesta e voda luopua slläkään uhalla, että neuvottelut sen Johdosta katkeasvat. Stterjnn lmottvat venäläset vovansa luovuttaa Petcamon Suomelle. ehdolla, että Venäjälle vastkkeeks luovutetaan Suomenlahdella Lavansaar, Seskar, Pennsaar. lerv Ja Somer sekä Karjalan kannakselta Jotakn alueta, kuten Terjoen, Kavolan, Olllan Ja Kuokkalan, Valamon Laatokalla Ja Suomen hallussa olevat Repolan Ja Porajärven kunnat. Kun Suomen puolelta ol lmotettu, atte nähn ehtohn voda suostua, näytt sltä kun neuvottelut todella raukeasvat, mutta t.k. 4 p:nä lmottvat venäläset, että he olvat saaneet halltukseltaan uudat valtuudet. Joden mulcaan PetGamo luovutetaan Suomelle Venäjän luopuessa vaatmuksestaan Suomenlahden saarn Ja Karjalan kannaksella olevn aluesn nähden. Korvaukseks ols Venäjälle myönnettävä käyttöokeus Suojärvellä olevn Annan metsn sekä palautettava Repola Ja Porajärv Venäjälle. Suonen ols annettava vastauksensa tähäj ehdotukseen vmestään tänään klo 7 Illalla^*' Puhuja selost stte ykstyskohtasest halltuspren suhtautumsta rauhanneuvotteluhn sekä ntä Juonttelu.1 a.jota sellä varsnkn ulkomnstern tahot? o3l harjotettu neu- on ollut neuvotteluja halltuksen kanssa Ja ovat nämä neuvottelut Johtaneet shen, että Tarttoon on tänäpävänä Ilmotettu Suomen puolelta peraatteessa suostuttavan venälästen vaatmukseen Repolan, ja Porajärven palauttamseks Venäjälle. Kun nyt ss on päästy yksmelsyyteen kaksta tärkeamlstä kysymyksstä, on hyvn todennäköstä, että rauhansopmus vodaan allekrjottaa vkon parn kuluessa. vakkakn rauhanvaltuuskunnassa olevat edustajamme ovat menetelleet tavallaan Puoluetomkunnan päätöksen vastasest lähtessään uudelleen Tarton neuvotteluhn huollatta sltä, ette halltus antanut täyan suostumustaan Puoluetomkunnan hyväksymään mnmohjelmaan, nn ottaen huomoon sen sekan, että läshaölo^m^ sellä on ollut omaan.jj^tamaan neuvottelut nänkn suotusn tuloksn, tovok^^et^tä Puoluetomkunta hyväksyy^menettelysf^ tässä suhteessa.«- Selostus pdettn täysn tyydyttävänä. 12 M. Ampuja selost käyntään Casksten t.y:n rltasuuk- K:Ekt.-tan t.v:ft sla selvttämässä. RltasuudeS näyttvät suuremmalta osal- rltacnadet. taan olleen persoonallsta laatua, Tllstä sovttn sten,että vanhalle Johtokunnalle myönnettn ero ja ylmääräsessä kokouksessa, joka kokous e ollut sääntöjen määrääxällä tavalla kokoon kutsuttu, valttu Johtokunta, valttn uudelleen tomeensa. Kokouksessa tehtn erästä vanhan Johtokunnan Jäsentä vastaan syytöksä väärnkäytöksstä raha-asossa. Asan kästtel sovnto-okeus, tuomten syytetyn maksamaan 6o markkaa hänelle Joutuneta varoja. Yhdstyksen keskuudessa kavataan puolueen ta prn taholta jatkuvaa valstustyötä yhdstyksen säljnnseks puolueessa. Vakuudeks: I '.1 II 11 vottelujen hdastuttajnsaks sekä mahdollsest nden kokonaan keskeyttämseks, rää rauhantekoa vastaan kohdstetut Juo- A., nttelut olvat ratkasevast vakuttaneet sea.että edustajaane katsovat velvolllsuuflekseen adellaenkn pysyä ra\hanvaltuusknnassa estääkseen, mkäl sunkn mahdollsta neuvottelujen ajautumsta kokonaan karlle.»rauhanvaltuuskunnan täällä käymässä olevlla jäsenllä
Sbs.dem. Puoluetolmllcunnan kolcous 23 p:nä syys)c. 1920. PuheenJohta.1a J.w. Keto: läsnä: E. Harvala.la T. Tano, varajäsenet M. AxDu.la.la Hlda Seppälä sekä ranastonhot$.la K. Henonen. 1 Luettn.la hyväksyttn DÖytäklrjat 10 Ja 16 p:ltä henä- Pövtäclrlat. Icuuta. 23 T>:ltä elokuuta.la 7 Ttrltä syyslcuuta. 2 Shteer Ilmott, että koska laasan 1. poh.losen vaallpll-rprjgj^taerl rln Sos.dem. Prtomkunta nyttemmn on erottanut pllrlslh- teer Stlhll^ergln tomestaan, el asla enää anna Punluetolml- kunnan taholta ahetta mhnkään tomenptesn. 3 st&hlber/rln asa. Osakeyhtö Kehtys ol tarjonnut Puoluetomkunnalle ostet- ov^kehtvkson ^ 4... tarjphg UUBlffl tavaks yhtön uusa osakketa. 0 ä]fc^alfx_aaamgeks. Kun Puoluetomkunnalla kutenkn Jn entuudestaan nn sanotussa yhtössä vllsl osaketta, el katsottu tarpeellseks ostaa ntä lsää. 4 Hameen 1. pohj. vaalld. Sos.dem. Prtomkunta ol lmolt- Lahdenkn"^pftn tanut, että tomntansa lakkauttaneen Sahalahden Lahdenkuman Työväenyhdstyksen takavarkotu omasuus, pankktalletusklr- Ja 403:- markalle Ja tlkrja, ^n nykyään Vankelnhotohallltuksen Vankltavaran Huolto-osastossa. Kun Dalkkakunnalle nyttemmn perustettu uus yhdstyn nmeltä Ifoltslan Työväenyhdstys on pyytänyt saada haltuunsa ylemdänä mantun omasuuden, nyys Dllrltomkunta, että Puoluetomkunta ryhtys tomenptesn Vyseessäolevnn omasuuden takasn saamseks. Päätettn ryhtyä asan vaatmn tomentteslln. 5 T.ym omasuus. II I..j Kuonlon 1. länt. vaallnllrln ylmääräseen sos.dew. pr- Eduataa KUOP. kokoukseen Joka Idetään Kuopossa ens lokakuun 2.la 3 ttnä.länt.vaa p. valttn Puoluetomkunnan edustajaknl rahastonhotaja K. t<><-v1 lm.pr kokononen. ucaeen. 6 Luettn Uudenmaan sn-.rte-r. Prl.lär leatnn Prt olm kunnal-
V l l^ ymlengaan gqfl. ta saapunut Välnö MuDlln alelcr.lottana clr.lelnä CLlt«n:n 51 ) aam. Pllrltoln^j^- * xookeva RPSMo^I^^?]"'" vaaj^;!, JUU^^lag^ alalflllleen Duolue.lär.estöne klertolcneen. jossa ntä relaafffä. LggK; ggggroan Ja goryalln Tv:n välnen asat lmotettn, että Drtomllrunta on akonut lähettää hetetään nnnallevaallv-hnlbt-ulssa tarvoln noudattamaan moluesääntf.len 72 1a 73 «$:llä la vel«tään nuoluee^jae Hatölle ottajnaata veraden nuoluelden ehdokkata. Ennenkun nlntomkunta kutenkaan manttua kertokn että lähettää, ol se se päättänyt tedustel» nuoluetolmkunnalta. onko Dunluetomlkunta akonut antaa la mnkälasta oh.1elta suhtautumsesta vaanlttntarnuksln ^lähestyvssä kunnallsvaalessa. Päätettn yksmelsest, että Duoluetomkunta el katsn olevan ahetta antaa mtään ylestä oh.1etta»aalllltto.len eatämse»-«! kunnallsvaalalssa er työlälsryhmlen välllä stä saattas olla hattaa Dollttcten Däämäärlen toteuttamselle. koska lopa vahnkoakn työväen kunnallls- Sen llgäval päätettl n.samon yksmlelsebt lausua uudenmaan nrtomkunnaua tovomus, ettal se lähettäs alaslleen Duouejär.1 estolle suunnttelemaansa kertokr.lattä. - Rouva Seppälää ehdotua. että Puoluatomlkunta antas kehotuksen vaalllltto.len tekemseen kunnalllsvaalalssa er tynäeryhmen keskan, el saanut kannatusta. 7 Sorvaln Ty:n.läsen lesk Emma Somero.a ol vme toukokuun 30 p:nä Ilmottanut Puoluetomkunnalle, että häneltä akonaan takavarkotn yhdstyksen omasuuden nmessä j.noo:- mv. mnkä summan yhdstys sttemmn on saanut takasn, run-näden varo.en.loukossa Somero.an lmotuksen mukaan ol myöakln hänen om» varojaan, ekä yhdstys ollut suostunut mhnkään selvttelyhn hänan kanssaan, pyys Somero.a Puoluetomkunnata neuvoa. mtä hänen tuls tehdä saadakseen takasn yhdstykseltä omat varansa. Puoluetomkunnan taholta ol sllon keholtettu Somem.aa tjyytämään yhdstystä asettamaan sovnto-okeutta aslata kästtelemään la tyytäjnään myöskn prtomkunnan vältystä asassa. Nyttemmn ol Dlrtolmllcunlalta saanunut Ilmotus, että Sorvaln Työväenyhdstys on keltäytynyt manttua sovnto-okeutta asettsunasta la pyys prtomkunta, että Puoluetomkunta ryhtylfll.lohlnkln tolmenpteftln asan selvttämlsevsl. Päätettn keholttaa Sorvaln Työväenyhdstystä sunstumaan shen, että asa annetaan sovnto-okeuden ratkastavaks sekä huomauttaa yhdstykselle, että keltäytymnen sovntookeuden asettamsesta antaa ahetta luuloon, että yhdstys pelkää sen päätöstä, okeuden.la totuuden etsmstä vartenhan sovnto-okeus asetetaan. Jos yhdstys on okeassa, nn ehän sllä ole mtään syytä vastustaa sovnto-okeuden asettamsta. Jos taas lesk Somero.laa on kohdannut vääryys.nn vaatlhan medän sosaldemokraatten toveruus-.la okeudentuntommakn. että tapahtunut vääryys hetmten kor.lataan.. Snä tapauksessa, että yhdstys edelleenkn keltäytyy asettamasta snvnto-olkautt» asata käslttelämään, ottaa Puoluetomkunta uudestaan kästeltäväkseen, mhn tomendltesln asa mahdollsest velä antaa sen nuolelta ahetta. 8 "Pohjan Kansan" tomtus ol lähettänyt Puoluetolmkunnal- Le/ronalagter^ perheden avusle nähtäväks erään slle Rovanemeltä Juastavaksl lähete- tusrahasto. tyn kr.lotuksen "Sos.dem. Puoluetomkunta pdättää leskan (J)nk^^n allekrjolttanut "Jouk^_Legpnalal^^ Ja orpojen avu^usrahojät^^jfä^bsä krjoltuesessa^vältettlln, että Puoluetomkunta ol Ddättänyt sen 10.000:- markan suurusen summan. Joka ol myönnetty Muurmannn Suomalasen Legonan rahastosta Oulun 1- Doh.1. vaalprn Työlästen Avustustomkunnan vältyksellä käytettäväks legonalalsten perheden avustamseks. Koska lehden tomtus epäl, olvatko mantussa krjotuksessa estetyt vätteet totuudenmukasa, pyys se Puoluetomkunnan selostusta, ennenkun se Julkases )qyseenala<* sen krjotuksen. Asan selvtykseks lmott rahastonhotaja, että kun Oulun 1. pohj. vaalprn Soslalstnen prtomkunta ol lmottanut suorttavansa entsen Sr»s.dem. Prtomkunnan velat sekä maksamattomat puolueverot vme huhtkuun l Pävään saakka, e hän ollut velä lälhettänyt kyseessäolevaa avustusbudbaa prtomkunnalle. Jonka ala.1aostnna ylennänä manttu avustubtomlkunta tom, vaan ol hän kr.lemälään vme elokuun 21 ptltä ehdottanut prtomkunnalle asla järjestettäväks sten, että mantusta n.noo:- markasta vähennettälöln Prtomkunnan velka Smk. 6.096:83 ynnä maksamattomat puolueverot. Ket. kun Puoluetomkunta on saanut pr- H M 5*tl Im 1. n
tolmllcunnalta luett«lon kannetusta verosta, lähettää se loput cyseebsäolevasta 10.000:- markasta rahassa. Tähän klr.lelmään el Dlrltomkunnalta kutenkaan ole tähän mennessä saapunut mtään vastausta. Annettn shteern tehtäväks laata asasta aelostas -Pohjan Kansan«tomtukselle. Puheenaoleva avustussumma. Smk.lo.ooo:- päätettlln lähettää ens tlassa Oulun 1. poh.1. vaalprn Työlästen Avustustomkunnalle mantun vaalprn Sosalstsen Prtomkunnan vältyksellä. Saataven parm- Valtuutettn rahastonhota.la permään okeuden kautta Puonen puolueesta eronnelta 9 luetomkunnan saatavat Oulun 1. pohj. vaalprn Sosallstlseltulta. ta prtomkunnalta seka. mkäl han tarpeellseks näkee.myöskn Vaasan 1. et. Ja oulu 1. et. vaalpren sosalstslta prtomkunnlta. Annettn shteern Ja Itkosen tehtäväks laata lopullseen muotoonsa vme vuoden puoluetlasto. Y:lta 1919. 11 UlkomaBtan Puoluetomkunnan ulkomasten asan shteer K.H. Wk ol ftblaln gt^ltgg-lmottanut käyttäneensä tämän vuoden akana työhönsä 12 + työrn pävää. Päätettn luorttaa hänelle palkkota loo:- mk. pävältä. 10 Hannaa Juvoga^ erottamnan olleesta krjotuksesta "Maanalanen hajotustyö" käv llm.et- tä eräs sosaldemokraatn nmellä kulkeva Ja sos.dem. puolu- puolueesta. 12 Sen Johdosta, että "Kansan Työn" t.k. 22 pävän numerossa een luottamustomssa oleva henklö on Vpurn Työväen Sanomaleht-Ja Krjapano-Osuuskunnan r.l. panossa panattanut erään nmettömän lentolehtsen. Jonka otskkona on "Petetäänkö snuat Tover," Ja Joka lentolehtnen on tähdätty koko sosaldemokraattsta lkettä vastaan, ehdott shteer, että otettasn selkoa sltä, kuka sanottu henklö on, sekä keholtettalsln stä puolueosastoa. Jonka vältyksellä hän puolueeseen kuuluu, ryhtymään tomenptesn hänen erolttamlsekseen puolueesta. Harvala lmott, että mkäl hän on ykstysest saanut tetoonsa, on kyseessäoleva henklö Vpurn Sos.dem. Kunnalls tomkunnan puheenjohta.la Hannes Juvonen.
Osuuskunnan syyskokouksessa t.k. 25 p:nä valttn täydellä pune- Ja päätöbvallalla rouva Hlda Seppälä Ja annetaan hänelle ote tästä pöytäkrjasta valtakrjaks. Lsäks päätettn ylempänä manttuun kokoukseen lähettää Puoluetomkunnan puolesta T. Tano- 13 Sltä varalta, että Turun 1. et. vaalp. Sos.dem. Pllrtol-S(2jLaU5_Uä" gvvskokoukcen mkota tarvtsee rahallsta avustusta Sosalstn Krjapano- a^hg^ttjma^ MstaamKset. Osuuskunnan syyskokouksen Johdosta aheutuneden kulujen korvaamseks annettn asan järjestämnen rouva Seppälän ja shteern huoleks. 14 Kun ols tarpeellsta tetää, kuuluvatko kakk Sos.dem. Lda^kmtarvh- Eduskuntaryhmän Jäsenet puolueeseen. Jota edustavat Ja Jonka Lan a,senten edustajks övat valtut, päätettn kehottaa Eduskuntaryhmän puolueeaten valmstubvalokuntaa tomeenpanemaan Jäsenkortten tarkastuksen Kuulu;nen. ryhmän Jäsenten keskuudessa Jossakn sopvassa tlasuudessa Ja lmottamaan tuloksesta Puoluetomkunnalle. Lsäks päätettn huomauttaa, että ols suotavata. Jopa sääntönäkn pdettävä stä, että Jokanen edustaja luulus puolueeseen oman kotpakkansa puolueosaston kautta. 15 Shteer stt harkttavaks, ekö puoluetomkunnalla ol^njotu^ vass syytä antaa edugkuntaryhmälle Jonknlanen evästys yhtenäsen, tvkcen anta- Jyrkän luokkatasteluleman saamseks sen tomntaan. Elle Puotnsesta ejusluetolmkunta katsos asakseen tällasen evästyksen antamstajfuntarvnmälle ols asa estettävä Puolueneuvostolle. Keto lmott edellsen Johdosta, että ryhmä on asettanut ertysen komtean tekemään ehdotusta ryhmän vastasesta tomnnasta. Joten e nyt ols syytä mantunlasen evästyksen antamseen. Ryhmälle ols kyllä annettava ykstyskohtasa ohjeta, mutta tostaseks ols parasta Jäädä odottavalle kannalle. AmDU-lan melestä e manttu komtea tule nähtäväst mtääjrx erkosempaa akaansaamaan. Kannatt shteern ehdotusta. Tano ol stä meltä, että huolmatta stä, mta ryhmä 'M U I ]! on Jo tse asassa tehnyt, ols slle kutenkn annettava Jotakn ohjeta. Muodollsest ols ehkä paremp, että asa Jätettäsn neuvoston tehtäväks. Lsäks huomautt puhuja, että yks
rylnnän tehtäven täncemmlstä puolsta on agltatslonln holtarl- tta Puoluetomkunta ratkasee asan myötätuntosest '»7 ' l 1 f f t» m " ^l' ' I J If n. If» I ' nen ulospän. Harvala knntt huomota shen sellclcaan, että halltuksen taholta on vme akona valmsteltu paljon estyksä Eduskunnalle Ja kun halltuksen estykset on kästeltävä ennen multa asota» nn saattaa uoaden työväelle tärkeden asoden kästtely lykkääntyä seuraavaan l8tuntokatte«a. Tämänkn vuoks ols harkttava ntä kenoja. Jolta votasn käyttää muden asoden Jarruttamseks, kunnes työväelle tärkeät asat on kästelty. Kannatt shteern ehdotusta. Keskustelun päätyttyä pantn asla pöydälle. T:njotug valaatta- Shteer ehdott, että ryhdyttäsn kuulostamaan Ruotssta lanan ottaml- ta musta Skandnavan masta 100,000:- kruunun valuuttalanaa sesta. pää-asassa valtustyön suorttamsta varten. Asa pantn pöydälle. M, la.^mlfthdon 17 Luettn M. Tammlehdon krjelmä. Jossa pyys Puoluetomkuntaa pyyntö. järjestämään hänelle Joko luennotsjan ta Jonkun muun sop- van tomen. Kun Puoluetomkunnalla e nykysn ole avonna mtään luennotsjan ekä muutakaan tonta, e pyyntöön votu suostua. Oulan 1. pofí-1. sen Johdosta, että Oulun 1. pohj. vaalp. sosalstnen Pl- Rn?.^l3tsen rtomkunta ol lmottanut, että se e katso vovansa suorttaa prtomkm- vmeks pdetystä puoluevokouksesta aheutuneta kustannuksa, fan velka» päätettn pysyä akasemmn tehdyssä päätöksessä Ja vaata prtomkuntaa suorttamaan myös kyseessätolevan saatavan, koskapa manttu pr ol myös sanotussa puoluekokouksessa edustettuna. 19 N.s. marraskam- Luettn K. Nordlundn, A. Väänäsen Ja J.F. Aallon alleklrjutun f JYVÄSKY- ^^^^^^ krjelmä 20 p:ltä elok. koskeva n.s. marraskuun T.Ä.-^SÄ^ okeus- Jutun V^aen av us- okeuskulujen avustamsta. (Kts. myös pöytäkrj. 8/6 Ja 10/7.) r^^mnen» KrJjlmässä, Joka ol saapunut Puoluetomkunnalle vasta t.k. 11 p:nä, lmotettn, että waasan 1. t. vaalp. sos.dem. Prltoln.kunta el vo järjestää puheenaolevaa avustusta puoluetomkunnan ehdottamalla tavalla. Jonka vuoks pyydettn Puoluetomkuntaa ottcunaan asa uudestaan harkttavakseen sekä snä tapauksessa. 16 18 järjestämään asla sten, että prtomkunta saal suorttaa avustuksen nstä puoluekokouskulusta y.m. menosta, Jolta sen on nyt Puoluetomkunnalle tltettävä. Koska Puoluetomkunnan varat evät nykysn sall mnkäänlasten ylmäärästen menojen suorttamsta, vaan tarvtaan ne kalkk Juokseven menojen järjestelyyn, e Puoluetomkunta katsonut vovansa pyyntöön suostua, vaan päätt pysyä akasemmn tehdyssä päätöksessä. Itkonen lmott, että erästä vaallpretatä. Jossa el Kurnallsole prlehteä, on saapunut pyj^töjä, että puoluetomkunta kustantas ertysen kunnallsvaaljulstuksen. Asan ehdott Itkonen järjestettäväks entseen tapaan sten, että Puoluetomkunta Julkasesl puoluelehdssä vaaljulstuksen. Lsäks ols avustettava sellasa prejä. Jossa el prlehteä ole, panattamalla ertysä vaaljulstuksa. Ehdotus hyväksyttn ;Ja asan käytännöllnen järjestämnen annettn Sos.dem. Kunnalllstolmston Johtokunnan Itkonen estt Puoluetomkunnan harkttavaks 20 21 huoleks. vaal ustus, ekö ols Ehd. ma}';un syytä ryhtyä kantamaan osakkalta jonkunlasa maksuja ernä- Kantamsesta sstä Kunnan s to m ston vältyksellä suortettavsta tä, koska tomstoa on Jo tähänkn mennessä caanut suorttaa tehtävs-ernaclstä Kunnalllstopaljo sellasa asota. Jotka paremmn kuulusvat asanajo- uston tehtatolmston tehtävn. Jos Puoluetomkunta katsos olevan ahet- vstä. ta tämäntapaseen järjestelyyn, ols asasta laadttava Puolueneuvostolle sekkaperänen ehdotus. Asa pantn pöydälle Ja ehdotuksen laatmnen asasta annettn Itkosen Puoluetomkunnan tehtäväks. 22 edustajaks Waasan 1. et.vaalp. sos.dem Eclu^taa Vaa^. 1, et. prkokoukseen. Joka pdetään Ilmajoella ens marraskuun 6-7 p:nä, valttn J.W. Keto Ja varalle M. Ampuja. 23 Rouva Seppälä lmott, että Työläsnasen prkokoaks. Sanomaleht- so^.den. naaosuuskunnan tänä syksynä pdetyssä kokouksessa, ol sen Jälkeen ten avustugkun kommunstt olvat vallanneet lehden, valttu tomkunta PYY^^tö.Qt^lulehden Julk. varten, f 1 'H