Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat 70/ /2013 KHALL 38 Inarin kunnan kalatalouden kehittämisrahaston säännön 6. :n mukaan Rahaston asioista päättää halli tus, johon neljäksi vuodeksi kerral laan valitaan kolme edustajaa kun nasta, kaksi edustajaa maa- ja metsäta lousministeriöstä sekä Lapin ympäris tökes kuksesta, Metsähallituksesta, Riista- ja kalatalou den tutkimuslaitok sesta, Inarin kalastusalueesta ja Saa melaiskäräjistä yksi edustaja kustakin. Hallituksen kokoonpano on seuraava: Maa- ja metsätalousministeriö kalastusneuvos Eija Kirjavainen (varalla neuvotteleva virka mies Tapio Hakaste) vesihallintoneuvos Jaakko Sierla (varalla vesiylitarkas taja Minna Hanski) Lapin ELY-keskus johtaja Erkki Kantola (varalla ympäristötekniikan päällikkö Kari Por san ge r) Metsähallitus kalastusmestari Markku Seppänen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos ylijohtaja Eero Helle (varalla erikoistutkija Teuvo Niva) Inarin kalastusalue hallituksen pj. Kari Kyrö Saamelaiskäräjät Väinö Seurujärvi. Inarin kunta

2 Mikko Kirjarinta, puheenjohtaja (varalla Aarre Seurujärvi) Raimo Parviainen, varapuheenjohtaja (varalla Anu Avaskari) Sinikka Mäkinen (varalla Matti Kyllönen). Säännön 7. :n mukaan hallituksen puheenjohtajana toimii Inarin kunnan edustaja. Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeämisessä ainakin kun nan ja mahdolli suuksien mukaan muidenkin edustajien osalta on noudatet ta va ta sa-ar vo lain säädöksiä. Kunnanhallitus 1. pyytää Maa- ja metsätalousministeriötä, Lapin elinkeino-, liiken ne- ja ympäristökeskusta, Met sä hal litusta, Riis ta- ja kalatalouden tutkimuslaitosta, Ina rin kalas tus aluetta ja saamelaiskäräjiä ni meä mään mennessä rahaston säännön mukaiset edustajat kalatalousrahaston hallitukseen toimikaudeksi (mahdollisuuksien mukaan mies- ja nais edus ta jat) 2. siirtää asian käsittelyn muutoin kunnanhallituksen maaliskuussa pidettävään kokoukseen. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdo tuksen. Toimeksi: hallinto-osasto / asiakirjapalvelu (kohta 1) hallintojohtaja (kohta 2) KHALL 144 Em. tahot ovat nimenneet määräpäivään edustajansa rahaston hallitukseen lu kuun ottamatta Maa- ja metsätalousministeriöä. Edustajille on ni metty myös varaedusta jat, jos sellaisia on esitetty. Saamelaiskäräjät on esit tä nyt sekä mies- että naisedustajaa (kalastaja Jouni Aikio ja opet ta ja An na Morot ta ja). Koska esityksissä on enemmän miehiä kuin naisia, tuli si saa melaiskä rä jien edusta jaksi nimetä nainen. toimikaudeksi maa- ja metsätalousministeriön myöhemmin nimeämät kaksi edustajaa ja näille mahdollisesti nimetyt varajäsenet 2. Lapin ELY-keskuksen edustajaksi ympäristönhoitopäällikkö Kari Porsangerin (varalle vesistöpäällikkö Jari Pasasen), Metsähallituksen

3 edustajaksi eräsuunnittelija Markku Seppäsen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen edustajaksi yli johtaja Eero Helteen (varalle eri koistutkija Teuvo Nivan), Ina rin ka las tus alueen edustajaksi hal li tuk sen puheenjohtaja Kari Kyrön, Saame laiskäräjien edus ta jaksi opettaja Anna Mo rot tajan (va ralle ka lastaja Jouni Aikion) 3. kolme kunnan edustajaa (ja näille mahdollisesti varajäsenet) 4. kunnan edustajista puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Käsittely: Matti Kyllönen ehdotti rahaston hallitukseen varsinaiseksi jäseneksi Matti Kyl lös tä. Toini Sanila ehdotti varsinaisiksi jäseniksi Veikko Väänästä (varalle Ulla-Maija Kemppainen), Teu vo Katajamaata (varalle Ilkka Kuuva) ja Anu Avaskaria (varalle Eeva Harmanen). Puheenjohtajaksi Veikko Vää nä nen, va rapu heen joh tajaksi Teu vo Kata ja maa. Marko Katajamaa poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa klo Koska oli tehty päätösehdotuksesta poikkeava ehdotus, pu heenjohtaja mää räsi suoritettavaksi vaalin, joka päätettiin toimit taa lipuin. Hän teki seu raa van äänestysesityksen: Jaettavaan äänestyslippuun kirjoitetaan rahaston hallitukseen varsinaisiksi jäseniksi valittavaksi esi tet tä vien ni met kui tenkin enintään kolme nimeä. Va li tuiksi tu le vat kol me eni ten ää niä saa nut ta. Ää nestysesitys hy väksyttiin yk si mie li ses ti. Pöytäkir jan tar kas ta jat toi mi vat ääntenlaskijoi na. Toimitetussa vaalissa Veikko Väänänen, Teuvo Katajamaa ja Anu Avas kari saivat kukin seitsemän ääntä ja Matti Kyllönen sai yhden äänen. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen kohdat 1, 2, ja 4. Kunnanhallitus valitsi kunnan edustajiksi kalatalouden kehit tä mis ra has ton hal li tukseen Veikko Väänäsen (varalle Ul la-maija Kemppainen), Teu vo Kata ja maan (varalle Ilkka Kuuva) ja Anu Avaskarin (varalle Eeva Harmanen). Pu heenjohtajaksi valittiin Veikko Väänänen ja va rapu heen joh tajaksi Teu vo Katajamaa. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Toimeksi: kalatalouden kehittämisrahasto / sihteeri nimetyt

4 KHALL 291 Maa- ja metsätalousministeriö on toimittanut kuntaan oheisen päivätyt kirjeen, jossa se on nimennyt edustajakseen rahaston hallitukseen neuvotte leva virkamies Minna Hanskin ja neuvotteleva virkamies Tapio Hakasteen. Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi Maa- ja metsätalousministeriön kirjeen ja nimeää rahaston hallitukseen ministeriön edustajiksi Minna Hanskin ja Tapio Hakasteen. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdo tuksen. Toimeksi: kalatalouden kehittämisrahasto / sihteeri nimetyt, Maa- ja metsätalousministeriö KHALL 63 toimikaudeksi kolme kunnan edustajaa (ja näille mahdollisesti varajäsenet) 2. kunnan edustajista puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan 3. todeta, että muut rahaston hallituksen jäsenet voivat jatkaa tehtävässä. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdo tuksen. Kunnanhallitus nimesi kunnan edustajiksi kalatalouden kehittämisrahaston hallitukseen toimikaudeksi Veikko Väänäsen (varalle Ul la-maija Kemp pai nen), Anu Avaskarin (varalle Eeva Harmanen ) ja Teu vo Kataja maan (va ralle Ilk ka Kuuva). Puheenjohtajaksi nimettiin Veikko Väänänen ja varapuheenjohtajaksi Teu vo Katajamaa. nimetyt, kalatalouden kehittämisrahasto

5 KHALL 132 Lapin ELY-keskus on ilmoittanut kirjeellään nimenneensä edesmenneen Kari Porsangerin tilalle ra haston hallitukseen vesivarayksikön päällikkö Arto Seppälän (varajäsenenä jatkaa Jari Pasanen). Muita vaihdoksia tai lisäyksiä ei varsinaisiin tai varajä seniin ole tehty. RKTL:n (nykyisin Luke) edustaja ylijohtaja Eero Helle (varalla erikoistutkija Teuvo Niva) on jäänyt eläkkeelle. Inarin kalastus alue ei ole ni men nyt Ka ri Ky röl le varaedustajaa. Rahaston edellistä kokousta ( ) ei saatu päätösvaltaiseksi. Kunnanhallitus päättää kalatalouden kehittämisrahaston hallitukseen 1. nimetä Lapin ELY-keskuksen edustajaksi ympäris tönhoitopäällikkö Kari Porsangerin tilalle vesivara yksikön päällikkö Ar to Seppälän 2. pyytää Lukea nimeämään edustajan ja tälle varaedustajan 3. pyytää Ina rin kalastusaluetta nimeämään Kari Ky röl le varaedustajan. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Toimeksi: hallinto-osasto / asiakirjapalvelu nimetyt, kalatalouden kehittämisrahasto KHALL 262 Inarin kalastusalue ilmoittaa kirjeellään , että Kari Kyrön varaedustaja on Yrjö Mattila. Kari Kyrön varaedustajaksi on Yrjö Mattilan. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

6 nimetty, Inarin kalastusalue, Kalatalouden kehittämisrahasto KHALL 319 Luonnonvarakeskus (Luke) on nimennyt edustajakseen tutkimuspäällikkö Petri Heinimaan ja hänen varaedustajakseen erikoistutkija Teuvo Nivan. Rahaston hallituksen kokous on ollut Luonnonvarakeskuksen edustajaksi Petri Heinimaan ja varaedustajaksi Teuvo Nivan. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. nimetyt, Luke, Kalatalouden kehittämisrahasto

Hallituksen kokoonpano on seuraava:

Hallituksen kokoonpano on seuraava: Kunnanhallitus 38 31.01.2013 Kunnanhallitus 144 18.03.2013 Kunnanhallitus 291 03.06.2013 Kunnanhallitus 63 16.02.2015 Kunnanhallitus 132 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 06.07.2015 Kunnanhallitus 319 21.09.2015

Lisätiedot

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. Tanja Sanila jäsen, poistui klo 20.50 Timo Väisänen Veikko Väänänen

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. Tanja Sanila jäsen, poistui klo 20.50 Timo Väisänen Veikko Väänänen Inarin kunta Pöytäkirja 4/2016 122 Kunnanhallitus Kokousaika 07.03.2016 klo 16:00-21:19 Kokouspaikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Jari Huotari puheenjohtaja Heli

Lisätiedot

Aikaisemmin kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu kym me nen. Heille ei valita varajäseniä.

Aikaisemmin kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu kym me nen. Heille ei valita varajäseniä. Kunnanhallitus 18 14.01.2013 Valtuusto 13 24.01.2013 Kunnanhallitus 102 16.03.2015 Valtuusto 13 26.03.2015 Kunnanhallitus 6 18.01.2016 Valtuusto 8 17.03.2016 Kunnanhallitus 227 22.08.2016 Valtuusto 32

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013 Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

Maakuntajohtajan virka

Maakuntajohtajan virka Maakuntahallitus 47 25.02.2013 Maakuntahallitus 50 11.03.2013 Maakuntahallitus 63 18.03.2013 Maakuntavaltuusto 23 25.03.2013 Maakuntajohtajan virka MH 47 Hallintopäällikön ehdotus: Maakuntahallitus perusti

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä Kunnanhallitus 344 15.09.2014 Kunnanhallitus 31 02.02.2015 Kunnanhallitus 439 21.12.2015 Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä 375/01.00.01/2014 KHALL 344 Hallintojohtaja

Lisätiedot

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 81 :n 4.

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 81 :n 4. Maakuntahallitus 49 27.04.2015 Maakuntavaltuusto 6 15.06.2015 Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi 2015-2016 32/00.00.01/2015 Maakuntahallitus 27.04.2015

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 58 :n 3.

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 58 :n 3. Maakuntahallitus 109 12.06.2017 Maakuntavaltuusto 27 27.06.2017 Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi 2017-2018 Maakuntahallitus 12.06.2017 109 Perussopimuksen

Lisätiedot

Kokoushuone E227, P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, Peltolankatu 4, Joensuu. Kärkkäinen Eero jäsen

Kokoushuone E227, P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, Peltolankatu 4, Joensuu. Kärkkäinen Eero jäsen Esityslista 2/2016 1 Aika 11.04.2016 klo 14:30 Paikka Kokoushuone E227, P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, Peltolankatu 4, Joensuu Lisätietoja Osallistujat Huusko Anu puheenjohtaja Isoniemi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 198 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 40 19.06.2017 Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 198 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen järjestäytyminen 3 2 Tarkastuslautakunnan esittelijä kaudella 2017-2021 4 3 Tarkastuslautakunnan sihteerin valinta kaudelle

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä. Kunnanhallitus 162 26.05.2016 Kunnanvaltuusto 40 20.06.2016 Kunnanhallitus 237 16.08.2016 Kunnanvaltuusto 54 29.08.2016 Korkeimman hallinto-oikeuden tiedoksianto kunnanvaltuustolle Anna Mäkelän ja Inkeri

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9. Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus 427 23.10.2017 Kunnanhallitus 36 22.01.2018 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen tasavallan presidentin vaalia 28.1.2018 (tarvittaessa 11.2.2018) varten / Kahden uuden varajäsenen

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle Kaupunginhallitus 170 21.08.2017 Kaupunginhallitus 175 04.09.2017 Kaupunginhallitus 15 22.01.2018 Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle 1.6.2017-31.5.2019 221/00.04.02/2017

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi.

Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi. YHDISTYMISHALLITUS 79 21.11.2012 YHDISTYVÄN RAAHEN 25 10.12.2012 KAUPUNGINVALTUUSTO KAUPUNGINHALLITUS 490 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 170 08.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 4 12.01.2015 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh Opetus- ja 130 02.11.2017 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 339 07.11.2017 Kunnanhallitus 357 20.11.2017 Varhaiskasvatuksen alue-esimiesten virkojen lakkauttaminen, päiväkodinjohtajan virkojen perustaminen

Lisätiedot

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja Virolahden kunnanhallitus 50 21.03.2016 Virolahden kunnanhallitus 64 25.04.2016 Kuntalaisaloite Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ja rivitalojen tontin ostamiseksi, takauksen myöntämiseksi

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 125 10.04.2018 Ehdokkaiden nimeäminen Oy Levi Ski Resort Ltd:n hallituksen jäseniksi, yhtiökokousedustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen yhtiökokousedustajalle 113/00.00.01/2017

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kunnan edustajat yhtiö- ja niihin verrattavissa kokouksissa vuoden 2015 alusta vaalikauden loppuun

Kunnan edustajat yhtiö- ja niihin verrattavissa kokouksissa vuoden 2015 alusta vaalikauden loppuun Kunnanhallitus 18 26.01.2015 Kunnan edustajat yhtiö- ja niihin verrattavissa kokouksissa vuoden 2015 alusta vaalikauden loppuun Kh 18 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 193 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 36 19.06.2017 Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 193 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kunnanhallitus 317 06.11.2017 Kunnanhallitus 341 27.11.2017 Kunnanhallitus 362 18.12.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen

Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen Kunnanhallitus 36 24.02.2015 Kunnanhallitus 50 10.03.2015 Vuoden 2015 eduskuntavaalit: vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen KH 36 Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 19.4.2015. En nak

Lisätiedot

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Inarin kunta Pöytäkirja 16/2015 801 Kunnanhallitus Kokousaika 21.09.2015 klo 16:00-22:17 Kokouspaikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Jari Huotari puheenjohtaja Kari

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa Hallitus 24 25.02.2016 Hallitus 63 30.03.2016 Hallitus 72 26.04.2016 Valtuusto 19 12.05.2016 Kuntayhtymän johtajan virka 60/31.312/2016 Hallitus 25.02.2016 24 Hallituksen puheenjohtaja: Etelä-Savon sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 192 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 35 19.06.2017 Teknisen lautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 192 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten kokoon pa

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 AIKA 16.11.2015 klo 17:30 PAIKKA Kärsämäki-sali, Frosteruksenkatu 25 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

Inarin kunta Esityslista 16/2015 1. Kunnanhallitus. Kokousaika 21.09.2015 klo 16:00. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Inarin kunta Esityslista 16/2015 1. Kunnanhallitus. Kokousaika 21.09.2015 klo 16:00. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Inarin kunta Esityslista 16/2015 1 Kunnanhallitus Kokousaika 21.09.2015 klo 16:00 Kokouspaikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat (asialista) Asia Otsikko Sivu 314 Viranhaltijain

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu.

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu. Sivistyslautakunta 95 08.12.2014 Kunnanhallitus 248 15.12.2014 Otto-oikeuden käyttäminen / Urajärven koulun sisäilma-asiat SLTK 95 8.12.2014 Urajärven koulun sisäilmaongelmat ovat puhuttaneet syys lu ku

Lisätiedot

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali Kunnanhallitus 281 20.06.2016 Kunnanhallitus 335 05.09.2016 Kunnanhallitus 433 14.11.2016 Kunnanhallitus 479 12.12.2016 Kunnanhallitus 20 16.01.2017 Valtuusto 3 25.01.2017 Tekninen lautakunta 4 16.02.2017

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/2017 1 Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymä Aika 29.12.2017 klo 17:10-17:42 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat

Lisätiedot

VANHUS- JA VAMMAISNEUVOSTON VARAJÄSENEN VAIHDOS / VANHUS- JA VAMMAISNEUVOSTON JÄSENTEN JA VARAJÄSENTEN VALITSEMINEN VUOSIKSI 2015-2016

VANHUS- JA VAMMAISNEUVOSTON VARAJÄSENEN VAIHDOS / VANHUS- JA VAMMAISNEUVOSTON JÄSENTEN JA VARAJÄSENTEN VALITSEMINEN VUOSIKSI 2015-2016 Vanhus- ja vammaisneuvosto 22 10.09.2014 Kaupunginhallitus 237 06.10.2014 Kaupunginhallitus 52 16.02.2015 Vanhus- ja vammaisneuvosto 8 31.03.2015 VANHUS- JA VAMMAISNEUVOSTON VARAJÄSENEN VAIHDOS / VANHUS-

Lisätiedot

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä)

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä) Ympäristölautakunta 54 26.05.2015 Kaupunginhallitus 178 01.06.2015 Ympäristölautakunta 95 24.11.2015 Kaupunginhallitus 361 01.12.2015 Kaupunginvaltuusto 77 07.12.2015 Kankaanpään keskustan ja sitä ympäröivien

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2016 1. Asia Otsikko Sivu

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2016 1. Asia Otsikko Sivu LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2016 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Tekninen 10, Tampereentie 10 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

Terveyskeskus Perhekeskus kokoustila Koski, Mikkolantie Ylöjärvi

Terveyskeskus Perhekeskus kokoustila Koski, Mikkolantie Ylöjärvi Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 Mielenterveysneuvosto 07.11.2017 Aika 17:00-18:59 Paikka Terveyskeskus Perhekeskus kokoustila Koski, Mikkolantie 10 33470 Ylöjärvi Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 198 02.10.2017 Kaupunginhallitus 209 16.10.2017 Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten Kaupunginhallitus 198 225/00.00.00/2017

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Hannu Hiljasen eroanomus vaalitoimikunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 70/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Pomarkun kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Henkilöstötoimikunta Aika 04.02.2019 klo 15:30-17:10 Paikka Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Kunnanhallitus 85 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 17 13.03.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen 118/00.00.01/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Vanhusneuvosto AIKA 17.06.2015 klo 15:00-16:10 PAIKKA Taipalsaaren kunnanvirasto, Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen järjestäytyminen 3 2 Vanhusneuvoston

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN Kunnanhallitus 33 01.02.2017 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanhallitus 60 28.02.2017 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN KHALL 33 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomisasiassa. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomisasiassa. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh. Kunnanhallitus 186 13.06.2016 Kunnanvaltuusto 41 20.06.2016 Kunnanhallitus 238 16.08.2016 Kunnanvaltuusto 55 29.08.2016 Korkeimman hallinto-oikeuden päätös kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomisasiassa

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1 Kunnanhallituksen hyvinvointijaosto AIKA 12.08.2014 klo 18:00 PAIKKA Taipalsaaren kunnantalo, Ruorisilta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 22 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 4 20.02.2013 Sivistyslautakunta 60 16.09.2015. Asiantuntijoiden läsnäolo-oikeus lautakunnan kokouksissa 29/00.

Sivistyslautakunta 4 20.02.2013 Sivistyslautakunta 60 16.09.2015. Asiantuntijoiden läsnäolo-oikeus lautakunnan kokouksissa 29/00. Sivistyslautakunta 4 20.02.2013 Sivistyslautakunta 60 16.09.2015 Asiantuntijoiden läsnäolo-oikeus lautakunnan kokouksissa 29/00.01/2013 SIVLK 4 Hallintosihteeri Kuntalain (365/1995) 57 :n 3 momentin mukaan

Lisätiedot

Vanhustenhuollon organisointikokeilun raportointi ja organisointimallista päättäminen

Vanhustenhuollon organisointikokeilun raportointi ja organisointimallista päättäminen Kunnanhallitus 44 14.01.2013 Perusturvalautakunta 56 02.12.2015 Vanhustenhuollon organisointikokeilun raportointi ja organisointimallista päättäminen 56/01.010/2013 Sosltk 18.12.2012 67 Nakkilan kunnan

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Kunelius Terhi Jäsen. Söderholm Jukka Jäsen Tolmunen Petri Jäsen Uusitalo Reino Jäsen. Siira-Nieminen Paula Sihteeri

Kunelius Terhi Jäsen. Söderholm Jukka Jäsen Tolmunen Petri Jäsen Uusitalo Reino Jäsen. Siira-Nieminen Paula Sihteeri PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Elinkeinotoimikunta AIKA 03.03.2014 klo 16:30-18:05 PAIKKA Kunnanvirasto LÄSNÄ Tjeder Sari Puheenjohtaja Lehto Raul Varapuheenjohtaja Brinkas Erik Jäsen Kallio Osmo Jäsen

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten Kaupunginhallitus 19 28.01.2019 Kaupunginhallitus 28 11.02.2019 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen 14.4.2019 toimitettavia eduskuntavaaleja varten KH 28.01.2019 19 Valmistelija: kaupunginjohtaja

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen

Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen Kaupunginhallitus 14 19.01.2015 Kaupunginhallitus 38 16.02.2015 Eduskuntavaalin vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen 265/00.00.00/2014 Kaupunginhallitus 19.01.2015 14 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

26 05.06.2013 25 16.04.2014 70 28.10.2014 17 19.02.2015 61 30.09.2015 27 20.04.2016 13 22.02.2017 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten esteellisyyksien toteaminen TARLTK 05.06.2013 26 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen. Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1 PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1 AIKA 09.02.2018 klo 09:00 PAIKKA Pöytyän kunnan Kyrön toimipiste ASIAT Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti:

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti: Kunnanhallitus 113 22.05.2017 Kunnanvaltuusto 38 05.06.2017 Kunnanhallitus 214 09.10.2017 Keskusvaalilautakunnan vaali 96/00.00.01/2017 Kh 22.05.2017 113 Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p. 0400

Lisätiedot

Orimattilan kaupungin voimaan tulleen hallintosäännön 3 lu vun 4 :n mukaan kau pun gil la on

Orimattilan kaupungin voimaan tulleen hallintosäännön 3 lu vun 4 :n mukaan kau pun gil la on Kaupunginhallitus 220 29.05.2017 Kaupunginvaltuusto 48 05.06.2017 Kaupunginhallitus 286 14.08.2017 Valiokuntien sekä eräiden muiden toimielinten vaali 208/00.00.01/2017 Kaupunginhallitus 29.05.2017 220

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 10.6.14 72:

Sivistyslautakunta 10.6.14 72: Tekninen lautakunta 9 28.01.2015 Kunnanhallitus 78 20.04.2015 Kunnanvaltuusto 22 27.04.2015 Tekninen lautakunta 78 17.06.2015 Kunnanhallitus 133 03.08.2015 Kunnanhallitus 176 05.10.2015 Kirkonkylän perusopetuksen

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta Kaupunginhallitus 28 23.01.2017 Kaupunginhallitus 40 06.02.2017 Kaupunginhallitus 68 27.02.2017 Kaupunginhallitus 83 06.03.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta 656/00.00.00.01/2016

Lisätiedot

Kouvolan kaupungintalo, Torikatu 10, hallinnon kokoushuone 316, 3. krs.

Kouvolan kaupungintalo, Torikatu 10, hallinnon kokoushuone 316, 3. krs. Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 21 Tarkastuslautakunta 30.03.2016 Aika 30.03.2016 klo 16:00-19:00 Paikka Läsnä Kouvolan kaupungintalo, Torikatu 10, hallinnon kokoushuone 316, 3. krs. Luettelon mukaan

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 76 PELKOSENNIEMEN KUNNANVIRASTO, VALTUUSTOSALI

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 76 PELKOSENNIEMEN KUNNANVIRASTO, VALTUUSTOSALI PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 76 Sosiaalilautakunta 02.11.2015 AIKA 02.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA PELKOSENNIEMEN KUNNANVIRASTO, VALTUUSTOSALI KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 45 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2010 1. Linja-auto, matka Kotimaan Matkailu-messuille Tampereelle

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2010 1. Linja-auto, matka Kotimaan Matkailu-messuille Tampereelle UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2010 1 Matkailulautakunta 16.04.2010 Aika 16.04.2010 klo 9:00-10:30 Paikka Linja-auto, matka Kotimaan Matkailu-messuille Tampereelle Luettelo käsitellyistä asioista

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen ja hoitotyön johtajan perustehtävä on vanhuspalvelujen johtaminen ja kehittäminen sekä muutosprosessien läpivieminen.

Vanhuspalvelujen ja hoitotyön johtajan perustehtävä on vanhuspalvelujen johtaminen ja kehittäminen sekä muutosprosessien läpivieminen. Perusturvalautakunta 88 22.10.2014 Perusturvalautakunta 75 03.09.2015 Perusturvalautakunta 110 21.10.2015 Perusturvalautakunta 143 16.12.2015 ASUMISPALVELUJEN- JA HOITOTYÖN ESIMIEHEN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot