TILINPÄÄTÖS 2015. Tasekirja



Samankaltaiset tiedostot
Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

TIEDOTE TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA Yleistä

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

Lehdistötiedote Julkaisuvapaa klo 9. Maaningan kunta Tilinpäätös 2014

Vakinaiset palvelussuhteet

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007

Tilinpäätös Jukka Varonen

TULOSLASKELMA

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014

Kuntien taloustietoja 2014 (2) Lähde:Kuntaliitto 2015, Kuntien tunnuslukutiedosto Kuntien palvelutuotannon kustannuksia

Vuosivauhti viikoittain

TA 2013 Valtuusto

RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

KONSERNITULOSLASKELMA

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00

Tilinpäätös Timo Kenakkala

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola

Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit

Talousarvion toteuma kk = 50%

Pelastusjohtaja Jari Sainio

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

Talousarvion toteuma kk = 50%

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Työllisyystilanne oli hyvä ja 3,57 prosentin työttömyysaste oli maan alhaisempia.

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

KUUMA-johtokunta Liite 11a

Konsernituloslaskelma

TULOSTILIT (ULKOISET)

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta

TALOUSARVION SEURANTA

OLENNAISET TAPAHTUMAT JA

OLENNAISET TAPAHTUMAT JA

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA

KUUMA-johtokunta / LIITE 5a

Konsernituloslaskelma

KUUMA-johtokunta Liite 12a

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Tilinpäätös Kaupunginhallitus

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset 2016

Seinäjoen kaupunki Seinäjoen kaupunkikonserni Aaro Honkola

Väestömuutokset 2016

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE: TILINPÄÄTÖSENNUSTE 2016 HUOMATTAVASTI ENNAKOITUA PAREMPI VIHDISSÄ PARAS TULOS YHDEKSÄÄN VUOTEEN

(11) Y-tunnus FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

KUUKAUSIRAPORTTI

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus

Rahoitusosa

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

TASEKIRJA 2014 POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI KUNTAYHTYMÄHALLITUS

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

TILINPÄÄTÖS Helena Pitkänen

Tilinpäätös Kaupunginhallitus Pormestari Timo P. Nieminen

Talousarvion seuranta

Transkriptio:

TILINPÄÄTÖS 2015 Tasekirja

Tilinpäätös 2015 1 Sisällys 1. OLENNAISET TAPAHTUMAT JA KOKONAISTALOUDEN KEHITYS... 3 1.1. OLENNAISET TAPAHTUMAT TOIMINNASSA JA TALOUDESSA... 4 1.1.1. Kaupunginjohtajan katsaus... 4 1.1.2. Kunnan hallinto... 6 1.1.3. Yleinen ja oman alueen kehitys... 14 1.1.4. Olennaiset muutokset kunnan toiminnassa ja taloudessa... 16 1.1.5. Tilinpäätöksen vaikutus kuluvan vuoden talousarvioon... 17 1.1.6. Arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä... 17 1.1.7. Kaupungin henkilöstö... 18 1.2. SELONTEKO KAUPUNGIN SISÄISEN VALVONNAN JÄRJESTÄMISESTÄ... 19 1.3. TILIKAUDEN TULOKSEN MUODOSTUMINEN JA TOIMINNAN RAHOITUS... 21 1.3.1. Tilikauden tuloksen muodostuminen... 21 1.3.2. Toiminnan rahoitus... 27 1.4. RAHOITUSASEMA JA SEN MUUTOKSET... 30 1.5. KOKONAISTULOT JA -MENOT... 34 1.6. KUNTAKONSERNIN TOIMINTA JA TALOUS... 35 1.6.1. Konsernitilinpäätökseen sisältyvät yhteisöt... 35 1.6.2. Konsernin toiminnan ohjaus... 36 1.6.3. Asetetut tavoitteet ja niiden toteutuminen... 36 1.6.4. Olennaiset konsernia koskevat tapahtumat... 38 1.6.5. Arvio konsernin todennäköisestä tulevasta kehityksestä... 38 1.6.6. Selonteko konsernivalvonnan järjestämisestä... 39 1.6.7. Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut... 40 1.7. TILIKAUDEN TULOKSEN KÄSITTELY JA TALOUDEN TASAPAINOTTAMIS- TOIMENPITEET... 45 1.7.1. Talouden tasapainottamistoimenpiteet... 45 1.7.2. Tilikauden tuloksen käsittely... 46 2. TOTEUTUMISVERTAILUT... 47 2.1. TULOSLASKELMAN TOTEUTUMINEN... 48 2.2. RAHOITUSOSAN TOTEUTUMINEN... 49 2.3. KÄYTTÖTALOUDEN TOTEUTUMINEN... 50 2.3.1. Keskusvaalilautakunta... 50 2.3.2. Tarkastuslautakunta... 51

Tilinpäätös 2015 2 2.3.3. Kaupunginhallitus... 52 2.3.4. Sivistyspalveluiden lautakunta... 67 2.3.5. Teknisten palveluiden lautakunta... 80 2.4. YHTEENVETO MÄÄRÄRAHOJEN JA TULOARVIOIDEN TOTEUTUMISESTA. 88 2.5. INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN... 89 3. TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 92 3.1. TULOSLASKELMA SISÄISET ERÄT MUKANA... 93 3.2. TULOSLASKELMA ILMAN SISÄISIÄ ERIÄ... 94 3.3. KONSERNITULOSLASKELMA... 95 3.4. RAHOITUSLASKELMA... 96 3.5. KONSERNIRAHOITUSLASKELMA... 97 3.6. TASE... 98 3.7. KONSERNITASE 1 000... 99 4. TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT... 100 4.1. TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT... 101 4.2. KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT... 101 4.3. TULOSLASKELMAA KOSKEVAT LIITETIEDOT... 102 4.4. TASETTA KOSKEVAT LIITETIEDOT... 105 4.4.1. Taseen vastaavia koskevat liitetiedot... 105 4.4.2. Taseen vastattavia koskevat liitetiedot... 108 4.5. VAKUUKSIA JA VASTUUSITOUMUKSIA KOSKEVAT LIITETIEDOT... 110 4.6. HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT... 111 4.7. TILINTARKASTUSTA KOSKEVAT LIITETIEDOT... 111 LUETTELO KÄYTETYISTÄ KIRJANPITOKIRJOISTA JA SÄILYTYSAJOISTA... 112 KÄYTETYT TOSITELAJIT... 112 ALLEKIRJOITUKSET... 113

Tilinpäätös 2015 3 1. OLENNAISET TAPAHTUMAT JA KOKONAISTALOUDEN KEHITYS - kaupunginjohtajan katsaus - kunnan hallinto - yleinen ja oman alueen kehitys - olennaiset muutokset kunnan toiminnassa ja taloudessa - vaikutukset v.2016 talousarvioon - arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä - kaupungin henkilöstö

Tilinpäätös 2015 4 1.1. OLENNAISET TAPAHTUMAT TOIMINNASSA JA TALOUDESSA 1.1.1. Kaupunginjohtajan katsaus Palvelutuotanto Kaupungin oma palvelutuotanto on toteutunut kuluneena vuonna suunnitellusti niin tavoitteiden kuin taloudenkin osalta. Toiminnallisia muutoksia on tehty eläköitymisten myötä. Hallintosihteerin ja teknisen johtajan siirryttyä eläkkeelle poistui osa kaupungin historiaa ja sitä kautta hiljaista tietoa. Myös sivistystoimeen on vuoden aikana tullut uusia kasvoja, kun alakoulujen rehtori eläköityi. Hyvän tuloksen perustekijöinä ovat olleet oman toiminnan tiukka kulukuri, sote-menojen maltillinen kehitys, verotulojen ennakoitua suurempi tuotto sekä yksittäiset tuloerät. Erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Kiuru palautti tuloksesta maksujen palautusta yhteensä 343 502 euroa. Lisäksi peruspalveluliikelaitos Jytan tuloksesta palautui 167 558 euroa. Asukasluvun vähentyminen koskettaa edelleen Kannusta. Syntyneiden enemmyys kääntyi miinusmerkkiseksi jo kolmatta kertaa 2010 luvulla, kun syntyneitä oli 55 ja kuolleita 61. Asukasrakenteen muutos aiheuttaa tulevaisuudessakin tarvetta tarkastella palvelurakenteita muuttuneessa tilanteessa. Viime vuosina tehtyjen rakennemuutosten vaikutukset näkyvät edelleen hyvänä tuloksena. Yhteistyötä Toholammin kunnan kanssa on kehitetty edelleen ja vuonna 2015 tehtiin yhteistyösopimus Kannuksen kansalaisopiston toiminnan laajentamisesta Toholammille. Keski-Pohjanmaan sote-tuotantoalueen valmistelutyö käynnistyi uudelleen syksyllä ja joulukuussa kunnat hyväksyivät Kiurun perussopimuksen muutoksen, jonka myötä maakuntaan syntyy yhtenäinen kuntayhtymä Soite. Tuleva kuntayhtymä vastaa koko maakunnan sosiaali- ja terveyspalveluista. Vuoden aikana hyväksyttiin tuulivoimakaavat Kuuronkalliolle ja Mutkalammille. Toteutuessaan tuulipuistoihin tulisi yhteensä n. 60 voimalaa. Kaupunginvaltuusto on kokoontunut 5 kertaa ja kaupunginhallitus 16 kertaa. Sivistyspalveluiden lautakunta on kokoontunut 7 kertaa ja teknisten palveluiden lautakunta 10 kertaa. Lisäksi lautakunnat ovat pitäneet iltakouluja erillisistä teemoista.

Tilinpäätös 2015 5 Elinkeino- ja hanketoiminta Vuosi 2015 aloitettiin näyttävästi maakuntaviestitapahtumalla. Loppiaisen pakkasen vuoksi siirretty hiihto järjestettiin tammikuun lopulla. Tapahtuma oli jälleen kerran merkittävä eri järjestöjen yhteistyönäyte ja keräsi laajalti kiitosta. Kitinkankaan aluetta on kehitetty usean vuoden ajan ja tehty työ on todettu kannattavaksi. Erilaista tapahtumia on kehitetty yhteistyössä järjestöjen kanssa. Tästä esimerkkinä Virkiä syyskuu, jonka aikana järjestettiin yli 100 erilaista tapahtumaa. Ratahanke jatkui Riippa-Eskola välillä. Valtakadun liikennettä haitannut alikulku valmistui toukokuussa 2015. Myös ratapihan rakentaminen aloitettiin kuluneena kesänä. Hanke kestää marraskuun 2016 loppuun saakka. Kaupungin 100 %:sti omistama Keski-Pohjan Yrityspalvelu Oy vastaa vuoden 2015 alusta lähtien kaupungin elinkeinopalveluiden tuottamisesta. Käytännön työtä tekee palkattu yritysasiamies. Yrityspalveluiden Facebook-sivut otettiin käyttöön ja Yrityskannus.fi -sivustolta löytyvät ajankohtaistiedotteet sekä elinkeinopalvelut. Myös oma yritysrekisteri otettiin ja päivitettiin ajan tasalle. Yrittäjien ja päättäjien yhteinen yritysfoorumi järjestettiin 17.2.2015. Yhteistyötä Toholammin kanssa on kehitetty myös elinkeinopalveluissa. Joulukuussa Rieska-Leader hyväksyi Lestijokilaakso Eläväksi hankkeen, joka käynnistetään vuonna 2016. Hankkeen tavoitteena on elävöittää Kannuksen ja Toholammin liike-elämää erilaisilla tapahtumilla ja tempauksilla. Eu-ohjelmakauden vaihtuminen on hidastuttanut uusien yritys- ja kehittämishankkeiden käynnistymistä. Leader-hankkeista on tehty rahoituspäätöksiä kesästä 2015 lähtien. Kannuksen osalta Leaderhankkeiden kuntarahaa on sidottu lähes 80 000 euroa. Uusi ohjelmakausi on käynnistynyt toden teolla. Yrityspalvelu teki 13 uutta kuntarahapäätöstä käynnistyville hankkeelle. Hankeluettelo on esitelty elinkeinopalveluiden tulosalueella. Kaupungin omista edellisen ohjelmakauden hankkeista toteutettiin Kasvuinno-hanketta, joka päättyi kesäkuussa. Hankkeen aikana tarjottiin yrityksille neuvontaa ja opastusta kasvuun, kehittämiseen ja kansainvälistymiseen liittyvissä asioissa. Ei tehtäväsi tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi. -Antoine de Saint-Exupery Terttu Korte kaupunginjohtaja

Tilinpäätös 2015 6 1.1.2. Kunnan hallinto Yleistä Kunta perustettu 1859 Kaupungiksi 1.1.1986 Asukasluku 31.12.2015 5587 Kannuksen kaupunki sijaitsee Keski-Pohjanmaan maakunnassa. Lähimmät kaupungit ovat Kokkola ja Ylivieska. Kannuksen naapurikuntia ovat Kalajoki, Kokkola, Toholampi ja Sievi. Lähin merisatama on Kokkolan Ykspihlajassa, jonne matkaa on n. 50 km, ja lähin lentokenttä Kruunupyy, jonne matkaa on n. 63 km. Kannuksen läpi kulkee Pohjanmaan rata ja valtatie 28. Hallinto Kaupunginvaltuusto ylimpänä päättävänä elimenä valitsee kaupunginhallituksen ja lautakunnat sekä talouden ja hallinnon tarkastusta varten tarkastuslautakunnan ja tilintarkastajan. Kaupunginhallitus valitsee toimikunnat. Kaupungin hallintosäännöllä määrätään kaupungin organisaatiosta sekä päätöksenteko- ja kokousmenettelystä. Hallintosäännön ohella kaupungin toimintaa ohjaa mm. kaupunginvaltuuston työjärjestys, konserniohjeet sekä tarkastussääntö. Valtuustopaikat v. 2012 kunnallisvaaleissa (Vaalit 28.10.2012) Suomen Keskusta r.p. 16 Suomen Sosiaalidemokraattinen puolue r.p. 3 Kansallinen Kokoomus r.p. 4 Perussuomalaiset r.p. 4 Yhteensä 27 Kaupunginvaltuuston kokoonpano ja osallistuminen kokouksiin v. 2015 Puheenjohtaja puolue osall.kok. Perttula Lauri KESK 5 Varapuheenjohtaja Koski Erkki KESK 5 Jäsenet Erkkilä Tapani KESK 3 Gromoff Kari KESK 5 Hautala Vesa KESK - Heikkilä Juha KESK 4 Hernesniemi Aleksi PS 5 Hernesniemi Veijo KESK 5 Huuki Ari SDP 5 Jaakola Taisto KESK 4

Tilinpäätös 2015 7 Joensuu Olli KESK 5 Juusela-Pekkarinen Sirkka KOK 5 Kallio Marko KOK 3 Karppi Sonja KESK 5 Kerola Mari KESK 5 Kivioja Janne KESK 5 Lehtinen Lasse PS 4 Mikkola Silja KESK 5 Märsylä Raimo SDP 5 Niemonen Aila PS 3 Orjala Jari KESK 4 Pihlajakangas Päivi PS 5 Puranen Ilkka KOK 4 Rekilä Sirpa KESK 5 Typpö Sakari KOK 4 Vuollet Ritva SDP 5 Ylikangas Eija KESK 5 Varavaltuutetut Annanolli Irmeli KOK 1 Junkala Riikka KESK 3 Jylhä Vilpas PS 1 Kattilakoski Päivi KESK 3 Pollari Risto KOK 3 Tullila Olavi PS 2 Miettinen Osmo KESK 1 Muut osallistujat Korte Terttu, kaupunginjohtaja 5 Kiianmies Sirpa, hallintosihteeri, pöytäkirjanpitäjä 2 Sämpi Leena, taloussihteeri, pöytäkirjanpitäjä 3 Erkkilä Tapio, tekninen johtaja 31.10. saakka 3 Kokko Aulis 1.11. lukien 2 Kivijakola Leena, sivistystoimenjohtaja 5 Kaupunginvaltuusto kokoontui 5 kertaa, pöytäkirjapykäliä kirjattiin 58. Kaupunginhallituksen kokoonpano ja osallistuminen kokouksiin v. 2015 Puheenjohtaja puolue osall.kok. Mikkola Silja KESK 16 Rekilä Sirpa, varajäsen Varapuheenjohtaja Orjala Jari KESK 9 Gromoff Kari, varajäsen

Tilinpäätös 2015 8 Jäsenet Heikkilä Juha 14.12. saakka KESK 15 Hautamäki Sanna 15.12.lukien KESK 1 Alanko Tuomo, varajäsen Junkala Riikka KESK 12 Ylikangas Eija, varajäsen 3 Joensuu Olli KESK 16 Kivioja Janne, varajäsen Kerola Mari KESK 16 Aitta Anu, varajäsen Lehtinen Lasse PS 14 Riippa Jukka, varajäsen 2 Typpö Sakari KOK 14 Juusela-Pekkarinen Sirkka, varajäsen 2 Vuollet Ritva SDP 16 Märsylä Raimo, varajäsen Muut osallistujat Perttula Lauri, k.valt. pj. KESK 16 Koski Erkki, k.valt. vpj. KESK 16 Korte Terttu, kaupunginjohtaja, esittelijä Kiianmies Sirpa, hallintosihteeri, pöytäkirjanpitäjä Sämpi Leena, taloussihteeri, pöytäkirjanpitäjä Kaupunginhallitus kokoontui 16 kertaa, pöytäkirjapykäliä kirjattiin 93. 8 8 Lautakunnat v. 2015 Kaupunginvaltuuston vaalilautakunta Varsinaiset jäsenet Heikkilä Juha, pj. 14.12. saakka Miettinen Osmo, pj.15.12. lukien Kallio Marko, vpj. Pihlajakangas Päivi Vuollet Ritva Henk.koht.varajäsenet Gromoff Kari Puranen Ilkka Niemonen Aila Märsylä Raimo

Tilinpäätös 2015 9 Keskusvaalilautakunta Varsinaiset jäsenet Yli-Korpela Juha, pj. Lehtinen Leila, vpj. Hernesniemi Lauri, jäsen Vuollet Ritva, jäsen Ypyä Pirjo, jäsen Varajäsenet 1 Aitta Anu 2 Hanni Markku 3 Hanhineva Jaana 4 Mäki-Leppilampi Kauko 5 Hernesniemi Vesa 6 Kortetmaa Esa 7 Heinonen Mirjam 8 Kokkonen Nina 9 Saukko Mikko Sivistyspalveluiden lautakunta Varsinaiset jäsenet Henk.koht.varajäsenet Gromoff Kari, pj. Huhtala Ahto Karppi Sonja, vpj. Nisula Piia Hautamäki Sanna, jäsen Hautamäki Paavo Hernesniemi Aleksi, jäsen Lehtinen Lasse Kallio Marko, jäsen Typpö Sakari Pihlajakangas Päivi, jäsen Lehtinen Leila Tokola Osmo, jäsen Kerola Mari Vuollet Ritva, jäsen Isohanni Anna-Maria Ylikangas Eija, jäsen Särkioja Anne K.hall.edustaja Orjala Jari, varaedustaja Typpö Sakari Tarkastuslautakunta Varsinaiset jäsenet Hautala Vesa, pj. Erkkilä Tapani, vpj. Annanolli Irmeli, jäsen Aro Katri, jäsen Niemonen Aila, jäsen Henk.koht.varajäsenet Kuusisto Pentti Ranto Erkki Kallio Miia Toivonen Marita Kuusela Kimmo Teknisten palveluiden lautakunta Varsinaiset jäsenet Henk.koht.varajäsenet Rekilä Sirpa, pj. Ainali Päivi Kivioja Janne, vpj. Erkkilä Tapani Heinonen Mirjam, jäsen Huuki Ari Hernesniemi Veijo, jäsen Karvonen Jussi Jaakola Taisto, jäsen Hautala Vesa Juusela-Pekkarinen Sirkka, jäsen Ypyä Pirjo Kattilakoski Päivi, jäsen Karppi Sonja Niemonen Aila, jäsen Pihlajakangas Päivi Pollari Risto, jäsen Mäki-Leppilampi Kauko K.hall.edustaja Joensuu Olli, varaedustaja Lehtinen Lasse

Tilinpäätös 2015 10 Kuntayhtymien, yhteislautakuntien ja valtion toimielinten kannuslaiset edustajat v. 2015 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä Yhtymävaltuusto Varsinaiset jäsenet Karppi Sonja Kivioja Janne Märsylä Raimo, I vpj. Niemonen Aila Henk.koht.varajäsenet Mikkola Silja Jaakola Taisto Typpö Sakari Pihlajakangas Päivi Hallitus Varsinaiset jäsenet Lehtinen Leila Mikkola Silja Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Valtuusto Varsinaiset jäsenet Perttula Lauri Ylikangas Eija Henk.koht.varajäsenet Heikkilä Juha 14.12. saakka Miettinen Osmo 15.12. lukien Karppi Sonja Hallitus Varsinainen jäsen Joensuu Olli Peruspalvelulautakunta Varsinaiset jäsenet Syrjälä Asko, pj. Lehtinen Leila Henk.koht.varajäsenet Annanolli Irmeli Niemonen Aila Korpelan Voima kuntayhtymä Yhtymäkokous Varsinaiset jäsenet Rekilä Sirpa Gromoff Kari Hautala Vesa Henk.koht.varajäsenet Lehtinen Lasse Märsylä Raimo Juusela-Pekkarinen Sirkka Hallitus Varsinainen jäsen Mikkola Silja

Tilinpäätös 2015 11 Keski-Pohjanmaan liitto Maakuntavaltuusto Varsinaiset jäsenet Orjala Jari Kallio Marko Henk.koht.varajäsenet Jaakola Taisto Juusela-Pekkarinen Sirkka Hallitus Varsinainen jäsen Typpö Sakari Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslautakunta Läsnäolo- ja puheoikeuden omaavat edustajat: Varsinainen jäsen Hautala Vesa Henk.koht.varajäsen Kivioja Janne Kokkolan kaupunki / ympäristöterveyslautakunta Varsinainen jäsen Kerola Mari Henk.koht.varajäsen Heikkilä Juha 14.12. saakka Orjala Jari (valittu: Klan k.valt. 1.2.2016) Ylivieskan kaupunki / jätelautakunta Varsinainen jäsen Mäki-Leppilampi Kauko Henk.koht.varajäsen Typpö Sakari Lestijärven kunta / maaseutulautakunta Varsinaiset jäsenet Hernesniemi Veijo, pj. Henk.koht.varajäsenet Kerola Mari Kiinteistötoimitusten uskotut miehet 1. Suikkola Mauri 2. Kungas Seppo 3. Mikkola Teemu 4. Juusela-Pekkarinen Sirkka 5. Kuusela Kimmo 6. Rekilä Sirpa 7. Puranen Matti 8. Ainali Päivi 9. Hollanti Mikko 10. Pollari Risto 11. Niemonen Aila 12. Nybacka Seija 13. Eskola Irma 14. Vuollet Ritva

15. Jussila Anja 16. Hyyppä Jari Tilinpäätös 2015 12 Käräjäoikeuden lautamiehet Huuki Mikko Märsylä Heidi Poliisin neuvottelukunta Erkkilä Tapani, jäsen Kattilakoski Päivi, varajäsen Kaupungin 100 %:sti omistamien yhtiöiden hallitusten jäsenet Keski-Pohjan Yrityspalvelu Oy Kallio Marko Kerola Mari Lehtinen Lasse Orjala Jari Mikkola Silja Kannuksen Vuokra-Asunnot Oy Aro Katri Heinonen Mirjam Junkala Riikka Lehtinen Lasse Kivioja Janne KANNUKSEN KAUPUNGIN PALVELUORGANISAATIO

Tilinpäätös 2015 13 Kannuksen kaupunki Luottamushenkilöorganisaatio 1.1.2009 Kaupunginvaltuusto (27 valtuutettua) Tarkastuslautakunta (5 jäsentä) Keskusvaalilautakunta (5 jäsentä) Kaupunginhallitus (9 jäsentä) Sivistyspalveluiden lautakunta (9 jäsentä) Teknisten palveluiden lautakunta (9 jäsentä)

1.1.3. Yleinen ja oman alueen kehitys Yleinen taloudellinen kehitys Tilinpäätös 2015 14 Valtiovarainministeriön Taloudellinen katsaus Talvi 2015 - julkaisussa (18.12.2015) esitettiin seuraavia yleistä talouskehitystä kuvaavia muuttujia. Muutos % 2015 2014 2013 Bruttokansantuote 0,2-0,4-1,1 Ansiotaso 1,2 1,4 2,1 Inflaatio -0,1 1,0 1,5 Työttömyysaste 9,4 8,7 8,2 Verot/BKT 44,6 43,9 43,8 Julkiset menot/bkt 59,1 58,2 57,6 Julkinen velka/bkt 62,8 59,3 55,6 Euribor 3 kk 0,0 0,2 0,2 10 vuoden korko 0,7 1,4 1,9 Oman talousalueen kehitys 2015 2014 2013 2012 Asukasluku Kannus 5 587 5 643 5 675 5 736 Keski-Pohjanmaa 69 036 68 858 68 659 68 504 Väestörakenne 0-6 -vuotiaat 505 480 481 7-15 -vuotiaat 653 671 684 16-18 -vuotiaat 237 266 279 19-64 -vuotiaat 3 096 3 140 3 208 65-74 -vuotiaat 646 616 579 75-84 -vuotiaat 357 344 353 yli 85-vuotiaat 149 158 152 Työttömyysaste (vuosikeskiarvo) Kannus 11,0 10,4 9,2 8,0 Keski-Pohjanmaa 10,6 10,0 9,0 8,4 Koko maa 13,4 12,4 11,3 9,4

Tilinpäätös 2015 15 Keski-Pohjanmaan kuntien (pl. Kokkola) asukasluku 31.12., aluejako 2010 Hlöä 7000 1980 1990 1995 2000 2005 2010 2013 2014 6500 6000 5500 5643 5000 4500 4283 4000 3500 3354 3342 3000 2893 2500 2000 1500 1222 1000 817 500 0 Kannus Halsua Kaustinen Lestijärvi Perho Toholampi Veteli % 28 26 24 22 20 18 16 Keski-Pohjanmaan työttömyysaste (vuosikeskiarvo) vrt. muut maakunnat Keski-Pohjanmaa Koko Suomi Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi 14 12 10 8 6 4 2 0 1991 1993 1995 1997 1999 2001 2003 2005 2007 2009 2011 2013 2015

Tilinpäätös 2015 16 1.1.4. Olennaiset muutokset kunnan toiminnassa ja taloudessa Vuoden 2015 tilinpäätös osoittaa 757 700,44 euron ylijäämää. Vuosikate kasvoi vuoden 2014 tasosta 137 370 euroa ollen nyt 1 725 834 euroa. Toimintakate eli toiminnan nettomenot kasvoivat 1,7 % vuodesta 2014 eli 485 966 euroa. Toimintakatteen nousu johtui lähes yksinomaan ostopalveluna hankittavien sosiaali- ja perusterveydenhuollon sekä erikoissairaanhoidon palvelujen kustannusten kasvusta. Kaupungin oman toiminnan osuus toimintakatteen kasvusta oli vain 16 551 euroa eli 0,06 %. 32 000 30 000 28 000 26 000 24 000 22 000 Toimintakate 1000 2006-2015 26 658 25 510 24 583 23 567 22 565 29 766 29 11129 183 29 669 28 615 20 000 TP 2006 TP 2007 TP 2008 TP 2009 TP 2010 TP 2011 TP 2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 Suurimmat vähennykset tulosalueittain (ulkoinen toimintakate): Muutos 2014 2015 Muutos % Viranomaispalvelut -139 930-30 % Vapaa-ajan palvelut -29 757-5 % Opetuspalvelut -11 830-0,2 % Viranomaistoiminnassa toiminnan nettomenojen laskuun vaikutti rakennusvalvonnan tuottojen kasvu Kuuronkallion tuulivoimaloiden rakennuslupatuottojen johdosta. Vapaa-ajan palveluissa toiminnan nettomenot laskivat kansalaisopistossa opetustuntimäärän vähentymisen myötä ja opetuspalveluissa alakoulujen perusopetuksessa. Uudistettu kouluverkko oli vuonna 2015 toiminnassa ensimmäisen kokonaisen toimintavuoden.

Tilinpäätös 2015 17 Suurimmat lisäykset tulosalueittain (ulkoinen toimintakate): Muutos 2014 2015 Muutos % Tilaajapalvelut 469 415 3 % Elinkeinopalvelut 66 284 30 % Varhaiskasvatuspalvelut 63 348 3 % Yhdyskuntapalvelut 40 762 9 % Tilaajapalveluissa erikoissairaanhoidon kustannukset kasvoivat 2 % eli 134 712 euroa ja sosiaali- ja perusterveydenhuollon eli Jytan kustannukset 3 % eli 342 442 euroa. Jytassa suurimmat kasvut olivat hoidon ja hoivan sekä aikuissosiaalityön tulosalueilla. Toiminnan nettomenojen kasvu elinkeinopalveluissa johtui hankkeiden kuntarahoitusosuuksien lisääntymisestä, varhaiskasvatuksessa lasten kotihoidon tuen lisääntymisestä ja yhdyskuntapalveluissa yksityisteiden kunnossapitokustannusten kasvusta. 1.1.5. Tilinpäätöksen vaikutus kuluvan vuoden talousarvioon Vuoden 2016 talousarvio laadittiin edellisvuosien tapaan ns. nollabudjetiksi eli tilikauden ylijäämäarvio on 0 euroa. Toiminnan nettomenoihin on vuodelle 2016 varattu 30 418 346 euroa eli n. 748 964 euroa vuoden 2015 tilinpäätöstasoa enemmän. Toiminnan nettomenojen osalta voidaan todeta, että vuoden 2015 tilinpäätös antaa hyvän lähtökohdan olettaa, että myös vuonna 2016 pysytään laaditun talousarvion puitteissa. 1.1.6. Arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä Kaupunki on laatinut vuosina 2012 ja 2013 talouden tasapainottamisohjelmat vuoteen 2017 saakka. Tasapainottamisohjelmiin perustuen niin tulo- kuin kiinteistöverotasoja on korotettu ja kaupungin palvelurakenteita uudistettu monin tavoin. Tehtyjen päätösten ansiosta kaupungin alijäämäkierre on saatu pysäytettyä ja taloustilanne vakautettua. Tasapainottamisohjelman jatkaminen on kuitenkin välttämätöntä, koska valtionosuusleikkaukset jatkuvat vielä vuoteen 2017 saakka. Myös väestörakenteen muutos ja asukasluvun vähentyminen vaikuttavat valtionosuuksiin alentavasti myös tulevina vuosina. Kaupungin lainamäärä nousi mittavien investointien vuoksi vuoden 2013 tilinpäätöksessä lähelle kuntien keskimääräistä tasoa. Tässä tilinpäätöksessä velkamäärän kehitys on pysynyt hallittuna, koska investointitaso oli vuonna 2015 varsin matala, vain n. 870 000 euroa eli investoinnit pystyttiin rahoittamaan tulorahoituksella. Kaupungin lainamäärä on nyt 2 522 euroa/asukas, eli n. 270 euroa alle kuntien keskimääräisen tason.

1.1.7. Kaupungin henkilöstö Tilinpäätös 2015 18 Mikäli kaupunginvaltuuston linjaamaa strategiaa lainamäärän pitämisestä kuntien keskimääräisen tason alapuolella halutaan tulevina vuosinakin noudattaa, investoinnit on suhteuttava tulorahoitukseen. Lainoituksella ei investointeja tulevina vuosina voida enää toteuttaa, koska lainamäärä ei enää voi juurikaan nousta Kaupungin henkilöstö 31.12. 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Vakinaiset 187 179 178 171 178 186 182 Määräaikaiset 84 85 96 96 86 76 75 Yhteensä 274 264 274 267 264 262 257 Henkilöstön määrä lasketaan vuosittain 31.12. tilanteen mukaan. Henkilöstömäärään lasketaan koko- ja osa-aikaiset viranhaltijat ja työntekijät, palkkatuella palkatut sekä harjoittelijat ja oppisopimuksella työskentelevät henkilöt. Kannuksen kaupungin palveluksessa oli 31.12.2015 yhteensä 257 henkilöä. Kokonaismäärä on vähentynyt viidell edelliseen vuoteen verrattuna. Henkilöstä koskevat tarkemmat tiedot ilmenevät erikseen laadittavasta henkilöstöraportista.

Tilinpäätös 2015 19 1.2. SELONTEKO KAUPUNGIN SISÄISEN VALVONNAN JÄRJESTÄMISESTÄ Sisäisen valvonnan määritelmä, rakenne ja ohjeistus Sisäisellä valvonnalla tarkoitetaan sitä osaa johtamisesta, jolla riskejä tunnistetaan, ennaltaehkäistään ja hallitaan. Se on jatkuvaa toiminnan ja talouden tarkkailua, raportointia ja mahdollisia erillisiä sisäisiä tarkastuksia. Sisäisellä valvonnalla pyritään toiminnan tuloksellisuuden ylläpitämiseen ja parantamiseen, varojen huolelliseen ja taloudelliseen hoitoon, virheiden ja väärinkäytösten ennaltaehkäisyyn ja toteamiseen sekä henkilöstö- ja materiaaliresurssien oikea-aikaiseen käyttöön. Sisäinen valvonta koostuu hyvästä hallintotavasta, sisäisestä tarkkailusta, sisäisestä tarkastuksesta ja seurannasta. Sisäinen valvonta on osa operatiivista johtamista ja siitä vastaavat kaupungin johto ja tilivelvolliset. Jokainen kaupungin työntekijä on myös velvollinen ilmoittamaan havaitsemistaan epäkohdista esimiehelleen. Kuntalakiin kesällä 2012 lisätyt säännökset kunnan sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta tulivat voimaan vuonna 2014. Säännöksien tavoitteena on terävöittää kuntien sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämistä ja siitä raportointia. Säännöksen mukaan kaupunginvaltuuston tulee päättää kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista. Lisäksi hallintosääntöön tulee ottaa tarpeelliset määräykset asiaa koskevasta toimivallasta ja tehtävien jaosta. Kaupunginvaltuusto hyväksyi sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 13.10.2014 35 sekä hallintosäännön muuttamisen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan osalta 13.10.2014 34. Vuonna 2015 kaupungin sisäistä valvontaa on ohjannut kaupunginhallituksen 29.9.2009 vahvistama sisäisen valvonnan ohje. Sisäisen valvonnan ohjeeseen on koottu valvonnan ohjeistukseen, suorittamiseen ja raportointiin liittyvät asiat. Sisäisen valvonnan ohje päivitetään vuoden 2016 aikana. Vuonna 2015 ei ole tehty erillisiä sisäisen valvonnan tarkastuksia. Hallinnon järjestämiseksi valtuusto on hyväksynyt hallintosäännön, jossa määritellään eri toimielinten toimivalta ja tehtävät. Viranhaltijoiden ratkaisuvalta on määritelty erillisillä delegointipäätöksillä. Lisäksi kaupunginhallitus on antanut muita keskeisiä ohjeita, mm. konserniohje, laskutus- ja perintäohje, hankintaohje, tietoturvaohjeisto ja henkilöstöasioiden ohjeet. Kaupungin puolesta tehtävät sopimukset hyväksyy kaupunginhallitus, lautakunta tai näiden alainen viranhaltija toimivaltansa puitteissa.

Talouden ja toiminnan suunnittelu ja seuranta Tilinpäätös 2015 20 Toiminnan ja talouden seurantaa varten valtuusto on hyväksynyt talousarvion ja sen sitovuuden eri toimielimille ja viranhaltijoille. Talousarviossa on asetettu myös toimielin- ja vastuualuetasoiset toiminnalliset tavoitteet. Taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta on raportoitu osavuosikatsauksissa sekä tilinpäätöksessä. Osavuosikatsauksia on laadittu kaksi, joista ensimmäinen oli ajalta 1.1. 30.4.2015 ja toinen ajalta 1.1. 30.9.2015. Tilinpäätös käsitellään kaupunginhallituksessa maaliskuun loppuun mennessä ja kaupunginvaltuustossa kesäkuussa. Omistajaohjausta on toteutettu asettamalla talousarviossa tavoitteet myös kaupunkikonserniin kuuluville yhtiöille. Tavoitteiden toteutumista tarkastellaan osavuosikatsauksissa ja tilinpäätöksessä. Kaupungin konserniohje on soveltuvin osin voimassa myös konserniin kuuluvissa yhtiöissä. Henkilöstö Talous Riskienhallinta Henkilöstön kanssa on käyty kehityskeskustelut, joissa on määritelty henkilön tulosalueet ja tavoitteet. Tehtävänkuvaukset on pidetty ajan tasalla. Henkilöstöraportti laaditaan vuosittain. Toimielimet ovat vuosittain nimenneet ne viranhaltijat, jotka toimivat laskujen hyväksyjinä. Hallintokuntien laskujen tarkastamisesta ja hyväksymisestä vastaavat henkilöt laittavat laskuihin vastaanotto- ja hyväksymismerkinnät ennen niiden maksamista. Vastaanottaja ja hyväksyjä eivät saa olla sama henkilö. Myös tulot eli laskutus hyväksytään samoin periaattein kuin menot. Hyväksyjä varmistaa hyväksymismerkinnällään tulo- ja kirjausperusteen oikeellisuuden. Kaupungin maksuliikenne hoidetaan pankkitilien kautta. Kaupunginhallitus nimeää henkilöt, joilla on kaupungin pankkitilien käyttöoikeus. Konekielisesti pankkiin lähetettyjen maksatus- ja palkka-aineistojen maksulistat allekirjoittaa henkilö, jolla on pankkitilien käyttöoikeus. Erilaisten omaisuusrekisterien ajantasaiset luettelot on laadittu vuosittain osana tilinpäätöstä. Riskejä ovat mm. vahinkoriskit, toiminnalliset riskit sekä rahoitusriskit. Vahinkojen varalta kaupungin henkilöstö, omaisuus ja toiminta on vakuutettu riittävässä laajuudessa. Sijaisuusjärjestelyjen puutteet ja organisaation ohuus aiheuttavat merkittävän toiminnallisen riskin etenkin tilanteissa, joissa erityisosaamista vaativien tehtävien hoitaminen keskeytyy esim. ao. työntekijän äkillisesti sairastuessa. Myös ammattitaitoisen henkilökunnan saatavuus voi muodostua tulevaisuudessa ongelmalliseksi ja aiheuttaa toiminnallisen riskin. Tietojärjestelmien toimivuus- ja tietoturvallisuusriskit ovat toiminnallisia riskejä, joita pyritään pienentämään varmistamalla tarvittava atk-osaaminen omassa organisaatiossa. Rahoitusriski muodostuu kaupungin euribor -korkoihin sidotun lainakannan korkoriskistä. Merkittävin laina on suojattu koronvaihtosopimuksella.

Tilinpäätös 2015 21 1.3. TILIKAUDEN TULOKSEN MUODOSTUMINEN JA TOIMIN- NAN RAHOITUS 1.3.1. Tilikauden tuloksen muodostuminen TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT (ilman sisäisiä eriä, 1 000 ) 2015 2014 2013 Toimintatuotot 3 057 988,45 3 254 431,54 3 524 717,77 Toimintakulut 32 727 370,53 32 437 847,27 32 635 917,18 Toimintakate -29 669 382,08-29 183 415,73-29 111 199,41 Verotulot 18 567 455,30 17 884 051,96 17 515 393,82 Valtionosuudet 12 824 243,00 12 865 714,00 13 180 971,00 Rahoitustuotot- ja kulut Korkotuotot 6 887,48 8 624,30 5 944,87 Muut rahoitustuotot 17 293,11 48 334,20 11 015,51 Korkokulut 12 980,79 26 094,26 13 466,55 Muut rahoituskulut 7 682,29 8 750,42 10 942,32 Vuosikate 1 725 833,73 1 588 464,05 1 577 716,92 Poistot ja arvonalentumiset 1 070 121,88 1 027 757,84 826 266,97 Satunnaiset erät 0,00 0,00 0,00 Tilikauden tulos 655 711,85 560 706,21 751 449,95 Poistoeron muutos 101 988,60 101 988,60 101 812,92 Varausten muutos 0,00 0,00 0,00 Rahastojen muutos 0,00-300 000,00 0,00 Tilkauden ylijäämä/alijäämä 757 700,45 362 694,81 853 262,87 Tuloslaskelman tunnusluvut Toimintatuotot/toimintakulut % 9,34 % 10,03 % 10,80 % Tunnusluku osoittaa paljonko toimintakuluista katetaan toimintatuloilla. Vuosikate/poistot % 161,27 % 154,56 % 191 % Tunnusluku osoittaa paljonko vuosikatteen osuus on poistoista. Tunnusluvun ollessa vähintään 100 % katsotaan tulorahoituksen olevan riittävä. Vuosikate /asukas 308,90 281,34 278,01 Tavoitearvo 397,77 407,37 496,00 Kuntakohtainen tavoitearvo lasketaan jakamalla keskimääräinen vuotuinen investointitaso asukasmäärällä. Asukasmäärä 5 587 5 646 5 675

Tilinpäätös 2015 22 Toimintatuotot (ulkoinen) Toimintatuottojen muutos tulolajeittain oli seuraava: Toimintatuotot laskivat edellisvuoden tasosta. Eniten laskivat myyntituotot johtuen ateriamyyntien ja kotikuntakorvausten vähentymisestä. Tuet ja avustukset laskivat hankerahoitusten vähentymisen johdosta. Maksutuotot lisääntyivät rakennuslupatuottojen ansiosta. Rakennuslupatuottojen kasvu johtuu Kuuronkallion tuulivoimaloiden rakennusluvista. Toimintatuottojen muutos tehtäväalueittain oli seuraava: 1 000 TP 2015 TP 2014 Muutos Muutos % Yleishallinto 89 149-60 -40 % Sivistystoimi 868 1 006-138 -14 % Tekninen toimi 2 101 2 099 2 0 % YHTEENSÄ 3 058 3 254-196 -6 % Toimintatuottojen pienentyminen yleishallinnossa johtui hankerahoituksen vähentymisestä ja sivistystoimessa kotikuntakorvausten ja hankerahoituksen vähentymisestä. Teknisen toimen toimintatuotoissa ateriamyynnit laskivat, mutta rakennuslupamaksut vastaavasti nousivat, joten kokonaistasolla ei edellisvuoteen tapahtunut muutosta. 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Toimintatuotot (ulkoiset) 2009-2015 1 000 TP 2009 2 306 TP 2010 2 563 2 838 3 106 TP 2011 TP 2012 TP 2013 3 525 3 254 3 058 TP 2014 TP 2015

Tilinpäätös 2015 23 Toimintakulut (ulkoinen) Toimintakulujen muutos menolajeittain oli seuraava: 1 000 TP 2015 TP 2014 Muutos Muutos % Henkilöstökulut 9 442 9 775-333 -3 % Palvelujen ostot 20 557 19 974 583 3 % Aineet ja tarvikkeet 1 862 1 878-16 -1 % Avustukset 575 524 51 10 % Muut toimintakulut 291 287 4 1 % YHTEENSÄ 32 727 32 438 289 1 % Toimintakulut nousivat edellisvuoden tasosta palvelujen ostojen lisääntymisen vuoksi. Myös avustukset nousivat jonkin verran kotihoidon tuen lisääntymisen vuoksi. Palvelujen ostojen kasvua selittää ennen kaikkea sosiaali- ja perusterveydenhuollon eli Jytan sekä erikoissairaanhoidon menojen kasvu 469 415 euroa. Myös hankkeiden kuntarahoitusosuudet kasvoivat jonkin verran. Henkilöstökulut laskivat voimakkaasti, suurin vähennys oli opetuspalveluissa, mutta myös elinkeinotoimessa, kirjastotoimessa, kansalaisopistossa ja ruokahuollossa tapahtui vähentymistä. Toimintakulujen muutos tehtäväalueittain oli seuraava: 1 000 TP 2015 TP 2014 Muutos Muutos % Yleishallinto (pl. tilaajapalvelut) 1 608 1 597 11 1 % Tilaajapalvelut 18 240 17 770 470 3 % Sivistystoimi 8 388 8 505-117 -1 % Tekninen toimi 4 491 4 566-75 -2 % YHTEENSÄ 32 727 32 438 289 1 % Tehtäväalueittain tarkasteltuna toimintakulut nousivat merkittävästi vain tilaajapalveluissa, jossa Jytan kulut kasvoivat n. 340 000 euroa ja erikoissairaanhoidon kulut n. 130 000 euroa. Sivistystoimessa kustannusten laskun taustalla on ennen kaikkea kouluverkkouudistus, jota aloitettiin vuonna 2013 ja joka toimi vuonna 2015 ensimmäisen kokonaisen toimintavuoden uudistetulla rakenteella. Sivistystoimen ulkoiset toimintakulut ovat laskeneet lähes 300 000 euroa vuodesta 2013 vuoteen 2015. Teknisen toimen kustannusten lasku johtuu palo- ja pelastustoiminnan sekä hanketoiminnan kustannusten vähentymisestä.

Tilinpäätös 2015 24 34 000 33 000 32 000 31 000 30 000 29 000 28 000 27 000 26 000 25 000 Toimintakulut (ulkoiset) 2009-2015 1 000 TP 2009 27 817 TP 2010 29 220 TP 2011 31 453 TP 2012 32 872 32 636 TP 2013 32 438 TP 2014 32 727 TP 2015 Toimintakate Toimintakatteen muutos tehtäväalueittain oli seuraava: 1 000 TP 2015 TP 2014 Muutos Muutos % Yleishallinto (pl. tilaajapalvelut) 1 519 1 448 71 5 % Tilaajapalvelut 18 239 17 770 469 3 % Sivistystoimi 7 520 7 499 21 0 % Tekninen toimi 2 391 2 466-75 -3 % YHTEENSÄ 29 669 29 183 486 1,67 %. Toimintakatteen muutoksen taustalla on edellä toimintatuottojen ja -kulujen kohdalla kuvatut seikat. 35 000 30 000 25 000 20 000 15 000 10 000 5 000 0 22 565 TP 2006 Toimintakate 2006-2015 1 000 23 567 TP 2007 24 583 TP 2008 25 510 TP 2009 26 658 TP 2010 28 615 TP 2011 TP 2012 29 766 29 111 TP 2013 29 183 TP 2014 29 669 TP 2015

Tilinpäätös 2015 25 Verotulot Verotulojen muutos verolajeittain oli seuraava: 1 000 TP 2015 TP 2014 Muutos Muutos % Tulovero 16 114 15 667 447 3 % Yhteisövero 1 147 1 067 80 7 % Kiinteistövero 1 306 1 150 156 14 % YHTEENSÄ 18 567 17 884 683 4 % Verotulot nousivat merkittävästi edellisvuodesta. Eniten nousi tulovero. Vuoden 2014 verotus valmistui 31.10.2015 ja väestömäärän vähentymisestä huolimatta verotettavat ansiotulot kasvoivat 1,5 %, kun ne Suomessa keskimäärin kasvoivat 1,8 %. Kiinteistövero kasvoi lähinnä kiinteistöveroprosenttien noston ansiosta. Myös yhteisövero kasvoi jonkin verran. 20 000 18 000 16 000 14 000 12 000 Verotulot 2006-2015 1 000 15 382 15 285 15 648 15 958 17 515 17 88418 567 10 000 TP 2009 TP 2010 TP 2011 TP 2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 Valtionosuudet Valtionosuuden muutos oli seuraava: 1 000 TP 2015 TP 2014 Muutos Muutos % Peruspalvelujen vo. 9 821 10 816-995 -9 % Verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus 3 476 2 756 720 26 % Opetus- ja kultt.vo. -473-706 233-33 % YHTEENSÄ 12 824 12 866-42 -0,3 % Valtionosuudet laskivat hieman edellisvuodesta. Peruspalvelujen valtionosuus on laskenut voimakkaasti mm. valtionosuusleikkausten vaikutuksesta, mutta laskua kompensoi verotuloihin perustuvan valtionosuuden tasauksen sekä opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuden kohentuminen. Valtionosuudet ovat kolmessa vuodessa laskeneet 632 000 euroa ja ne ovat nyt matalammat kuin vuonna 2011. Laskuun vaikuttaa valtionosuusleikkausten lisäksi väestörakenteen muutos ja väestömäärän vähentyminen.

Tilinpäätös 2015 26 14 000 Valtionosuudet 2009-2015 1 000 13 500 13 000 12 500 12 000 12 286 12 475 12 888 13 456 13 181 12 866 12 824 11 500 TP 2009TP 2010TP 2011TP 2012TP 2013TP 2014TP 2015 Rahoitustuotot ja -kulut Rahoituksen osalta kertyi enemmän rahoitustuottoja kuin rahoituskuluja. Lainoista maksettavat korot olivat yhteensä ainoastaan 11 275 euroa, mikä on todella vähän, kun otetaan huomioon, että kaupungilla on lainaa n. 14 088 000 euroa. Lainojen korkotaso on erittäin matala keskikoron ollessa tilinpäätöshetkellä ainoastaan 0,03 %. Vuosikate muodostui 1 725 833,72 euroa positiiviseksi. Positiivinen vuosikate tarkoittaa sitä, että tulorahoitus riittää kattamaan kaikki toiminta- ja rahoituskulut ja sillä voidaan rahoittaa myös investointeja ja lainanlyhennyksiä. 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Vuosikate 2009-2015 1 000-500 TP 2009 TP 2010 TP 2011 TP 2012 TP 2013 TP 2014 TP 2015 Vuosikate 2 110 1 088-107 -372 1 578 1 588 1 726 Tilikauden tulos Tilikauden ylijäämää on 655 711,84 euroa ylijäämäinen. Tuloksenkäsittelyerinä on kirjattu poistoeron vähennystä terveyskeskuksen ja Kotirannan saneerauksien vuosipoistoja vastaava määrä eli 101 988,60 euroa. kertyi 757 700,44 euroa.

Tilinpäätös 2015 27 1.3.2. Toiminnan rahoitus RAHOITUSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT (1 000 ) 2015 2014 2013 TOIMINNAN JA INVESTOINTIEN RAHAVIRTA Toiminnan rahavirta Vuosikate 1 725 833,72 1 588 464,05 1 577 716,92 Satunnaiset erät 0,00 0,00 0,00 Tulorahoituksen korjauserät -8 885,65-25 899,69-113 496,25 Toiminnan rahavirta yhteensä 1 716 948,07 1 562 564,36 1 464 220,67 Investointien rahavirta Käyttöomaisuusinvestoinnit -897 190,13-998 619,09-5 083 173,70 Rahoitusosuudet investointeihin 0,00 103 053,43 628 946,57 Käyttöomaisuuden myyntitulot 26 481,00 87 781,50 138 404,01 Investointien rahavirta yhteensä -870 709,13-807 784,16-4 315 823,12 TOIMINNAN JA INVESTOINTIEN RAHAVIRTA 846 238,94 754 780,20-2 851 602,45 RAHOITUKSEN RAHAVIRTA Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten vähennykset 33 000,00 33 000,00 Antolainasaamisten lisäykset 0,00-12 550,00-889 500,00 Antolainauksen muutokset yhteensä 33 000,00 20 450,00-889 500,00 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys Pitkäaikaisten lainojen vähennys -526 315,78-526 315,78-526 315,78 Lyhytaikaisten lainojen muutos 800 000,00 400 000,00 5 100 000,00 Lainakannan muutokset yhteensä 273 684,22-126 315,78 4 573 684,22 Oman pääoman muutokset Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutos -15 949,11-48 226,60 15 257,10 Vaihto-omaisuuden muutos 0,00 0,00 6 508,08 Saamisten muutos -155 605,00-15 853,57 85 525,91 Korottomien pitkä- ja lyhytaik. velkojen muutos -17 111,42-337 313,30-1 158 177,24 Muut maksuvalmiuden muutokset yhteensä -188 665,53-401 393,47-1 050 886,15 RAHOITUKSEN RAHAVIRTA 118 018,69-507 259,25 2 633 298,07 RAHAVAROJEN MUUTOS 964 257,63 247 520,95-218 304,38 Kassavarat 31.12. 1 427 118,97 462 861,34 215 340,39 Kassavarat 1.1. 462 861,34 215 340,39 433 644,77 RAHAVAROJEN MUUTOS 964 257,63 247 520,95-218 304,38 Rahoituslaskelman tunnusluvut Toiminnan ja investointien rahavirran kertymä 5 vuodelta -7 579 790-8 780 758-8 079 458 Investointien tulorahoitus % 192,36 % 177,37 % 0,00 % Tunnusluku osoittaa kuinka paljon investoinneista on rahoitettu tulorahoituksella. Lainanhoitokate 3,22 2,92 2,95 Tunnusluku osoittaa riittääkö tulorahoitus lainojen lyhennysten ja korkojen maksuun. Tulorahoitus on riittävä mikäli tunnusluvun arvo on 1 tai suurempi. Kassan riittävyys pv 15,2 5,00 2,01 Tunnusluku osoittaa monenko päivän maksut voidaan kattaa rahavaroilla Asukasmäärä 5 587 5 646 5 675

Tilinpäätös 2015 28 Tulorahoitus Investoinnit Lainakannan muutokset koostuu vuosikatteesta, jota on oikaistu käyttöomaisuuden myyntivoitoilla, koska investointien myyntitulot esitetään myyntihinnan eikä tasearvon mukaisina. Tulorahoitus on plussalla 1 716 948,07 euroa, mikä tarkoittaa sitä, että tulorahoitus riitti toiminta- ja rahoitusmenojen kattamiseen. Investointimenot olivat 897 190,13 euroa ja tulot 26 481 euroa, eli nettoinvestoinnit olivat 870 709,13 euroa. Suurin investointi oli kaupungin osuus valtatie 28 kiertoliittymän rakentamiskustannuksiin, yhteensä 212 686,24 euroa. Katujen rakentamiseen käytettiin 179 594,42 euroa ja yksityisteitä perusparannettiin 64 962,83 eurolla. Suurin rakennusinvestointi oli terveyskeskuksen vuodeosaston wc:t, joiden rakentamiseen käytettiin 73 143,81 euroa. Irtaimistohankinnat olivat yhteensä 144 023,71 euroa. Investointitulot koostuivat maa-alueiden myynneistä. Antolainauksen vähennyksiin on merkitty Kannuksen Vuokra-asunnot oy:n maksama Heinärivin antolainan vuosilyhennys 33 000 euroa. Ottolainakanta kasvoi 273 684,22 euroa. Entisiä lainoja lyhennettiin 526 315,78 euroa. Lyhytaikaisten lainojen muutos 800 000,00 euroa johtuu kuntatodistuslainojen lisäyksestä. Lainaa nostettiin myös maksuvalmiuden parantamiseksi, sillä kuntatodistuslainan korkotaso on erittäin matala, vain n. 0,02 %. Kaupungin lainakanta 31.12.2015 oli yhteensä 14 089 473,76 euroa, josta pitkäaikaista velkakirjalainaa oli 789 473,76 euroa ja lyhytaikaista kuntatodistuslainaa 13 300 000,00 euroa. Asukasta kohti laskettuna lainaa oli 2 522 euroa. Seuraavassa taulukossa on esitetty kaupungin ja konsernin lainat /asukas vuosina 2009 2015:

Tilinpäätös 2015 29 Muut maksuvalmiuden muutokset muut maksuvalmiuteen vaikuttavat erät heikensivät maksuvalmiutta 188 665,53. Erä sisältää mm. vuoden 2015 tuloja, joista rahat saadaan vasta vuoden 2016 puolella. Näistä merkittävimmät ovat Jytan ja ESH:n palautukset. Rahavarojen muutos rahavarat paranivat 964 257,63 euroa edellisvuoteen verrattuna. Kassan riittävyys -tunnusluku oli tilinpäätöshetkellä 15 päivää.

1.4. RAHOITUSASEMA JA SEN MUUTOKSET Tilinpäätös 2015 30 TASE JA SEN TUNNUSLUVUT 2015 2014 2015 2014 VASTAAVAA VASTATTAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT OMA PÄÄOMA AINEETTOMAT HYÖDYKKEET PERUSPÄÄOMA 7 252 290,20 7 252 290,20 Aineettomat oikeudet 26 065,93 30 774,74 LIITTYMISMAKSURAHASTO Muut pitkävaikutteiset menot 399 085,78 157 228,30 ARVONKOROTUSRAHASTO 2 011 828,47 2 011 828,47 Ennakkomaksut MUUT OMAT RAHASTOT 1 100 499,66 1 100 499,66 AINEETTOMAT HYÖDYKKEET 425 151,71 188 003,04 ED.TILIKAUSIEN YLI-/ALIJÄÄMÄ 5 644 611,28 5 281 916,47 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ 757 700,44 362 694,81 AINEELLISET HYÖDYKKEET OMA PÄÄOMA 16 766 930,05 16 009 229,61 Maa- ja vesialueet 2 715 465,06 2 708 000,41 Rakennukset 17 990 834,84 18 497 397,84 POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET Kiinteät rakenteet ja laitteet 3 409 129,29 3 226 498,16 Poistoero 634 602,77 736 591,37 Koneet ja kalusto 324 369,55 299 938,83 Vapaaehtoiset varaukset 0,00 0,00 Muut aineelliset hyödykkeet 0,00 0,00 POISTOERO JA VAPAAEHTOISET 634 602,77 736 591,37 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat 36 913,73 172 938,81 PAKOLLISET VARAUKSET AINEELLISET HYÖDYKKEET 24 476 712,47 24 904 774,05 Eläkevaraukset Muut pakolliset varaukset SIJOITUKSET PAKOLLISET VARAUKSET Osakkeet ja osuudet 5 292 108,24 4 962 074,09 Joukkovelkakirjalainasaamiset TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT Muut lainasaamiset 773 948,00 1 136 596,34 Valtion toimeksiannot 0,00 1 530,54 Muut saamiset 63 338,53 63 338,53 Lahjoitusrahastojen pääomat 843 773,97 574 329,04 SIJOITUKSET 6 129 394,77 6 162 008,96 Muut toimeksiantojen pääomat 58 527,36 72 544,70 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT 902 301,33 648 404,28 PYSYVÄT VASTAAVAT 31 031 258,95 31 254 786,05 VIERAS PÄÄOMA TOIMEKSIANTOJEN VARAT Pitkäaikainen Valtion toimeksiannot 0,00 1 530,54 Joukkovelkakirjalainat Lahjoitusrahastojen erityiskatteet 524 966,47 154 195,70 Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta 263 157,98 789 473,76 Muut toimeksiantojen varat 317 844,29 417 238,36 Lainat julkisyhteisöiltä 0,00 0,00 TOIMEKSIANTOJEN VARAT 842 810,76 572 964,60 Lainat muilta luotonantajilta Saadut ennakot VAIHTUVAT VASTAAVAT Ostovelat VAIHTO-OMAISUUS Muut velat Aineet ja tarvikkeet 0,00 0,00 Siirtovelat VAIHTO-OMAISUUS 0,00 0,00 Pitkäaikainen yhteensä 263 157,98 789 473,76 Lyhytaikainen SAAMISET Joukkovelkakirjalainat 13 300 000,00 12 500 000,00 PITKÄAIKAISET SAAMISET Myyntisaamiset 0,00 0,00 Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta 526 315,78 526 315,78 Lainasaamiset 0,00 0,00 Lainat julkisyhteisöiltä 0,00 0,00 LYHYTAIKAISET SAAMISET Lainat muilta luotonantajilta Myyntisaamiset 235 884,53 227 639,02 Saadut ennakot 43 618,80 43 618,80 Lainasaamiset 64 050,00 92 500,00 Ostovelat 654 469,22 606 786,73 Muut saamiset 671 420,86 538 055,21 Muut velat 185 724,21 179 661,37 Siirtosaamiset 95 187,55 52 743,71 Siirtovelat 1 090 611,48 1 161 468,23 SAAMISET 1 066 542,94 910 937,94 Lyhytaikainen yhteensä 15 800 739,49 15 017 850,91 VIERAS PÄÄOMA 16 063 897,47 15 807 324,67 RAHAT JA PANKKISAAMISET 1 427 118,97 462 861,34 VAIHTUVAT VASTAAVAT 2 493 661,91 1 373 799,28 VASTAAVAA 34 367 731,62 33 201 549,93 VASTATTAVAA 34 367 731,62 33 201 549,93

Tilinpäätös 2015 31 Taseen tunnusluvut 2015 2014 2013 Omavaraisuus % 50,70 % 50,50 % 49,23 % Tunnusluku osoittaa oman pääoman osuuden koko pääomasta. Kuntatalouden keskimääräinen omavaraisuus% on 70, ja alle 50 % omavaraisuusaste merkitsee merkittävän suurta velkarasitetta. Suhteellinen velkaantuneisuus % 46,50 % 46,36 % 47,42 % Tunnusluku osoittaa kuinka paljon toiminatuloista, verotuloista ja valtionosuuksista tarvitaan vieraan pääoman maksuun. Kertynyt ylijäämä 1000 6 404 5 645 5 282 Tunnusluku osoittaa taseen omaan pääomaan sisältyvän ylijäämän Kertynyt yli/alijäämä /as. 1 146 1 000 931 Lainakanta 31.12. (1 000 ) 14 088 13 815 13 942 Tunnusluku osoittaa korollisen vieraan pääoman määrän. Lainat /as. 2 522 2 447 2 457 Tunnusluku osoittaa korollisen vieraan pääoman määrän asukasta kohti Lainasaamiset 31.12. 774 1 137 1 314 Tunnusluku tarkoittaa sijoituksiin merkittyjä antolainoja kaupungin omistamien tai muiden yhteisöjen investointien rahoittamiseen. Asukasmäärä 5 587 5 646 5 675 Vastaavaa Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Aineellisten hyödykkeiden eli maa-alueiden, rakennusten sekä koneiden ja kaluston tasearvo oli tilinpäätöshetkellä 24 476 713 euroa. Tasearvo pieneni edellisvuodesta 428 062 euroa. Tämä johtui siitä, että suunnitelman mukaiset poistot olivat isommat kuin aineellisiin hyödykkeisiin tehdyt uushankinnat eli investoinnit. Sijoitusten eli osakkeiden ja osuuksien sekä sijoitusluonteisten saamisten, kuten lainasaamisten ja palautuskelpoisten liittymämaksujen, tasearvo oli tilinpäätöshetkellä 6 129 395 euroa. Tasearvo laski edellisvuodesta 32 614 euroa.

Tilinpäätös 2015 32 Lainasaamiset vähenivät 362 648 euroa. Tämä johtuu Kannuksen Vuokra-Asunnot Oy:n tertiäärilainojen kuittauksesta maksetuksi sekä antolainan vuosilyhennyksestä. Yhtiön 329 648 euron suuruiset tertiäärilainat kirjattiin lisäsijoitukseksi yhtiöön, mistä johtuen tytäryhteisöosakkeiden arvo kasvoi. Toimeksiantojen varat Toimeksiantojen varat sisältävät kaupungin saamat testamentti- ja lahjoitusvarat. Em. varoja oli tilinpäätöshetkellä 842 811 euroa. Varat lisääntyivät edellisvuodesta 269 846 euroa. Kaupunki sai Valtiokonttorin päätöksellä Ernsti Luomalan omaisuutta 253 194 euroa. Kaupunginvaltuuston hyväksymän rahastosäännön mukaan varat tullaan käyttämään hyvinvointipalveluiden kehittämiseen ja parantamiseen eri ikäryhmien tarpeet huomioiden. Saamiset ja rahat ja pankkisaamiset Lyhytaikaisia saamisia oli tilinpäätöshetkellä 1 066 543 euroa, niissä oli lisäystä edellisvuoteen 155 605 euroa. Merkittävin saamiserä oli muihin saamisiin sisältyvä saamiset jäsenkuntayhtymiltä, joita oli 511 060 euroa. Saaminen koostuu Jytan ja erikoissairaanhoidon maksuosuuksien palautuksista vuodelta 2015. Rahavaroja tilinpäätöshetkellä oli 1 427 119 euroa. Maksuvalmius parani, sillä kassan riittävyys tunnusluku oli tilinpäätöshetkellä 15, kun se edellisvuonna oli ainoastaan 5. Vastattavaa Oma pääoma Kaupungin oma pääoma koostuu peruspääomasta, arvonkorotusrahastosta, kehittämisrahastosta sekä tilikausien yli-/alijäämistä. Oman pääoman arvo on 16 766 930 euroa ja se vahvistui edellisvuodesta 757 700 euroa johtuen tilikauden ylijäämästä. Oman pääoma vahvistuminen ja vieraan pääoman pienentyminen nostivat kaupungin omavaraisuusasteen 50,7 %:iin. Omavaraisuuden hyvänä tavoitetasona pidetään kuntatalouden keskimääräistä 60 % omavaraisuutta. Alle 50 % omavaraisuusaste tarkoittaa merkittävän suurta velkarasitetta. Toimeksiantojen pääomat Toimeksiantojen pääomat sisältävät kaupungin saamien testamentti- ja lahjoitusvarojen pääomat.

Tilinpäätös 2015 33 Vieras pääoma Kaupungin lainakantaan luetaan pitkä- ja lyhytaikaiseen vieraaseen pääomaan kirjattu laina rahoitus- ja vakuutusyhtiöiltä eli Danske Bankilta 789 474 euroa sekä joukkovelkakirjalainat eli kuntatodistuslainat, joita tilinpäätöshetkellä oli nostettuna yhteensä 13 300 000 euroa. Lainakanta oli näin ollen yhteensä 14 089 474 euroa ja se nousi 273 684 euroa. Asukaskohtainen velkamäärä oli tilinpäätöshetkellä 2 522 euroa ja nousi edellisvuodesta 75 euroa. Muu lyhytaikainen vieras pääoma koostuu osto-, siirto- ja muista veloista. Nämä pysyttelivät edellisvuoden tasolla.

1.5. KOKONAISTULOT JA -MENOT Tilinpäätös 2015 34 Oheisessa laskelmassa on esitetty kaupungin kokonaistulot ja -menot. Kokonaistulo- ja -meno käsitteet kattavat laskelmassa varsinaisen toiminnan ja investointien tulot ja menot sekä rahoitustoiminnan rahan lähteet ja käytön. Lyhytaikaisten lainojen oman pääoman muutokset on käsitelty kumpikin nettoeränä joko tulona tai menona. TULOT % Varsinainen toiminta Toimintatuotot 3 057 988,45 8,65 % Verotulot 18 567 455,30 52,55 % Valtionosuudet 12 824 243,00 36,30 % Korkotuotot 6 887,47 0,02 % Muut rahoitustuotot 17 293,11 0,05 % Satunnaiset tuotot 0,00 0,00 % Tulorahoituksen korjauserät 0,00 0,00 % Investoinnit Rahoitusosuudet investointimenoihin 0,00 0,00 % Käyttöomaisuuden myyntituotot 26 481,00 0,07 % Rahoitustoiminta Antolainasaamisten vähennykset 33 000,00 0,09 % Pitkäaikaisten lainojen lisäys 0,00 0,00 % Lyhytaikaisten lainojen lisäys 800 000,00 2,26 % Oman pääoman lisäykset 0,00 0,00 % KOKONAISTULOT YHTEENSÄ 35 333 348,33 100,00 % MENOT Varsinainen toiminta Toimintakulut 32 727 370,53 95,80 % Korkokulut 12 980,79 0,04 % Muut rahoituskulut 7 682,29 0,02 % Satunnaiset kulut 0,00 0,00 % Tulorahoituksen korjauserät -8 885,65-0,03 % Investoinnit Käyttöomaisuusinvestoinnit 897 190,13 2,63 % Rahoitustoiminta Antolainasaamisten lisäykset 0,00 0,00 % Pitkäaikaisten lainojen vähennykset 526 315,78 1,54 % Lyhytaikaisten lainojen vähennykset 0,00 0,00 % Oman pääoman vähennykset 0,00 0,00 % KOKONAISMENOT YHTEENSÄ 34 162 653,87 100,00 %

1.6. KUNTAKONSERNIN TOIMINTA JA TALOUS 1.6.1. Konsernitilinpäätökseen sisältyvät yhteisöt Tilinpäätös 2015 35 Seuraavassa on esitelty yhdistelmä konsernitilinpäätökseen kuuluvista yhteisöistä. Kaikki konserniin kuuluvat yhteisöt on yhdistelty konsernitilinpäätökseen. Tytäryhteisöt Kiinteistö- ja asuntoyhtiöt Kunnalliset liiketoimintaa harjoittavat yhtiöt Muut yhtiöt Kuntayhtymät Osakkuusyhteisö lkm 4 1 1 4 1 KANNUKSEN KAUPUNKIKONSERNI Kaupungin omistusosuus Jokilaaksojen Jäte Oy:n on alle 20 %, eikä yhtiö siksi kuulu kuntakonserniin. Kaupunki myi vuonna 2014 osakeomistuksensa Kokkolanseudun Kehitys Oy:stä Kokkolan kaupungille.

1.6.2. Konsernin toiminnan ohjaus Tilinpäätös 2015 36 Kaupunkikonsernissa noudatetaan kaupunginvaltuuston hyväksymiä konserniohjeita. Konserniin kuuluvat yhtiöt ja yhteisöt raportoivat toiminnastaan ja taloudestaan kaupunginhallitukselle vähintään kerran vuodessa ja tarvittaessa useamminkin. Kaupunginvaltuustolle raportointi tapahtuu konsernitilinpäätöksen yhteydessä. Kaupunki on asettanut konserniin kuuluville yhtiöille tavoitteet vuoden 2015 talousarviossa. Konserniohje edellyttää, että konserniin kuuluvien yhtiöiden tavoitteiden tulee olla sopusoinnussa kaupungin tavoitteiden kanssa. 1.6.3. Asetetut tavoitteet ja niiden toteutuminen Kannuksen Vuokra-asunnot Oy TAVOITE Yhtiön hallinnassa olevien vuokraasuntojen käyttöaste on vähintään 95 % Yhtiön taloutta hoidetaan niin, että toiminnan kaikki kulut voidaan kattaa tulorahoituksella. KitinVaparin toiminnan vakiinnuttaminen. Vapaa-aikapalveluiden yhteistoimintamallin rakentaminen. Kiinteistökustannukset pidetään hallitulla, enintään kaupungin talousarvioon varaaman määrärahan tasolla TOTEUTUMA Käyttöaste 92,5 % Tilinpäätös 2015: Vuokra-asunnot alijäämä 33 380,15 Vapaa-aikakeskus ylijäämä 20 580,07 Koko yhtiön alijäämä -12 800,08 Kävijämäärät: 2015 2011 Uinnit 34 562 24 612 Kuntosali 25 525 9 506 Määräraha = 329 266,00 Toteutuma = 326 430,30 Keski-Pohjan Yrityspalvelu Oy Kaupungin 100 %:sti omistama yhtiö, jonka toimialana on omistaa ja hallita kiinteistöjä, harjoittaa rakennus-, lunastus ja vuokraustoimintaa sekä tarjota toimitila- ja rahoituspalveluja yrityksille. Yrityksen palveluksessa on 1 kokopäiväinen työntekijä.

Tilinpäätös 2015 37 TAVOITE Kaupungin elinkeinopalveluiden tuottaminen erillisen palvelusopimuksen ja siinä asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Yritysneuvonnan käytännön toteuttaminen. Uusien yrityshankkeiden valmistelu sekä kuntarahoituksen ohjaus uusille hankkeille TOTEUTUMA Ylijäämä 2015 = 1 950,58 euroa Palkattu yritysneuvoja palveluiden tuottamiseen. Kuntarahapäätöksiä tehty 14 hankkeelle, kuntarahoitusta maksettu 10.088,99 euroa vuonna 2015. Kannuksen Kaukolämpö Oy Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 64,90%, muina omistajina Korpelan Voima ja Pouttu Oy. Yhtiön palveluksessa on 5 kokopäiväistä työntekijää TAVOITE Yhtiö tuottaa kaukolämpöä kilpailukykyiseen hintaan TOTEUTUMA Ylijäämä 2015 = 74 938,46euroa Verollinen keskihinta/omakotitalot /MWh: - Kannuksen Kaukolämpö = 69,15 - Lähialueen laitokset keskimäärin - = 95,59 Verollinen keskihinta/rivitalot /MWh: - Kannuksen Kaukolämpö = 67,83 - Lähialueen laitokset keskimäärin =84,86 Kiinteistö Oy Kannuksen Virastotalo Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 65,29 %, toisena omistajana on Senaattikiinteistöt TAVOITE Kaupungin hallinnassa olevien tilojen käyttöaste on 100 % Yhtiön taloutta hoidetaan niin, että toimintakulut ja investoinnit voidaan kattaa hoitovastikkeella Kiinteistöomaisuuden arvon säilyttäminen Kiinteistö pidetään terveellisenä, turvallisena ja viihtyisänä TOTEUTUMA Kaupungin hallinnassa olevien tilojen käyttöaste 100 % Ylijäämä 2015 = 358,59 euroa Kiinteistö on pidetty hyväkuntoisena toteuttaen tarpeelliset huoltotoimenpiteet ja remontit. Tarpeelliset huoltotoimenpiteet ja korjaukset on toteutettu.

Kiinteistö Oy Kannuksen Teollisuusmiilu Tilinpäätös 2015 38 Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 50,49 %, muina omistajina ovat Kannuksen Vesiosuuskunta, Lepi Oy ja Lestijokilaakson Siivous TAVOITE TOTEUTUMA Kaupungin hallinnassa olevien tilojen käyttöaste on 100 % Tilojen käyttöaste 100 % Yhtiön taloutta hoidetaan niin, että toimintakulut ja investoinnit Ylijäämä 2015 = 1 278,14 euroa voidaan kattaa hoitovastikkeella Kiinteistöomaisuuden arvon säilyttäminen Kiinteistö pidetään terveellisenä, turvallisena ja viihtyisänä Kiinteistö Oy Kannuksen Lemmikki Kiinteistö on pidetty hyväkuntoisena toteuttaen tarpeelliset huoltotoimenpiteet ja korjaukset Tarpeelliset huoltotoimenpiteet ja korjaukset on toteutettu. Kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 51 %, toisena omistajana on K-P:n koulutusyhtymä TAVOITE Yhtiön taloutta hoidetaan niin, että yhtiön hallinto- ja rahoituskulut saadaan katettua K-P:n koulutusyhtymältä perittävällä vuokralla TOTEUTUMA Ylijäämä 2015 = 1 827,38 euroa. 1.6.4. Olennaiset konsernia koskevat tapahtumat Konserniyhtiöiden osalta olennaisia muutoksia ei vuonna 2015 juurikaan tapahtunut. Kaupunginvaltuusto teki 2.11.2015 päätöksen Kannuksen Vuokra-asunnot Oy:lle vuosina 1988 1991 myönnettyjen 329 648,35 euron suuruisten tertiäärilainojen pääomittamisesta, eli kuittaamisesta maksetuksi kirjaamalla samansuuruinen lisäsijoitus yhtiön osakkeisiin. 1.6.5. Arvio konsernin todennäköisestä tulevasta kehityksestä Konsernin tuleva kehitys niin talouden kuin toiminnan näkökulmasta katsottuna näyttää varsin vakaalta. Kannuksen Vuokra- Asunnot Oy:n vastuulla olevan KitinVaparin toiminta on kääntynyt voitolliseksi remontin ansiosta kasvaneiden kävijämäärien myötä. Vuoden 2016 talousarviossa erääksi tavoitteeksi niin Kannuksen Vuokra-Asunnot Oy:lle kuin sivistyspalveluiden lautakunnan alaiselle vapaa-ajan palveluiden tulosalueelle on asetettu vapaa-aikapalveluiden yhteistoimintamallin valmisteleminen.

Tilinpäätös 2015 39 Muiden tytäryhtiöiden osalta ei ole tiedossa asioita, jotka vaikuttaisivat tulevaan kehitykseen ainakaan huonontaen sitä nykyisestä. 1.6.6. Selonteko konsernivalvonnan järjestämisestä Konsernia johtaa kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja. Kaupunginhallitus valitsee vuosittain edustajansa yhtiö- ja vuosikokouksiin ja antaa ohjeet kaupungin kannanottamista varten käsiteltäviin asioihin. Kaupungin tilintarkastusta hoitava yhteisö hoitaa kaikkien tytäryhtiöiden tilintarkastuksen. Konsernille asetetut tavoitteet ovat tarkoituksenmukaisia ja riittäviä ja ne ovat toteutuneet hyvin. Konserniin kuuluvien yhtiöiden toiminnan tuloksellisuuden ja taloudellisen aseman seuranta, analysointi ja raportointi ovat pääsääntöisesti ajan mukaisia ja riittäviä. Kaupungin laatimissa osavuosikatsauksissa on mukana myös tytäryhtiöille asetettujen tavoitteiden toteutumisen tilannekatsaus.. Kannuksen Vuokra-Asunnot Oy:n, Keski-Pohjan Yrityspalvelu Oy:n, Kiinteistö Oy Kannuksen Virastotalon, Kiinteistö Oy Kannuksen Teollisuusmiilun ja Kiinteistö Oy Kannuksen Lemmikin kirjanpidot hoidetaan kaupungin taloushallinnon toimesta kaupungin taloudenhallinta -ohjelmistolla. Kannuksen Kaukolämpö hoitaa kirjanpidon ja taloushallinnon itsenäisesti. Keskitetyt toiminnot, mm. maksuliikenteen hoito, hankinnat, vakuuttaminen, tietohallinto ja henkilöstöpolitiikka ovat käytössä niiden konserniyhtiöiden osalta, joiden taloushallinto hoidetaan kaupungin toimesta. Henkilöstöpäätöksiä tehtäessä on edellytyksenä, että konserniin kuuluvat yhtiöt ja yhteisöt ottavat huomioon konsernin sisäiset henkilöstön siirtomahdollisuudet.

1.6.7. Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Tilinpäätös 2015 40 KONSERNITULOSLASKELMA 1 000 2015 2014 Toimintatuotot 25 628 26 093 Toimintakulut -52 573-52 765 Osuus osakkuusyhteisöjen voitosta/tappiosta 54 77 Toimintakate -26 891-26 595 Verotulot 18 567 17 884 Valtionosuudet 12 824 12 866 Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot 56 63 Muut rahoitustuotot 31 63 Korkokulut -213-246 Muut rahoituskulut -10-11 Rahoitustuotot ja -kulut -136-131 Vuosikate 4 364 4 024 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot -2 716-2 631 Tilikauden yli- ja alipariarvot Arvonalentumiset 0-756 Poistot ja arvonalentumiset -2 716-3 402 Satunnaiset erät -40 0 Tilikauden tulos 1 608 622 Tilinpäätössiirrot -211-8 Tilikauden verot -19 0 Laskennalliset verot -4 0 Vähemmistöosuudet -18-1 Tilikauden ylijäämä/alijäämä 1 356 613 TUNNUSLUVUT: Toimintatuotot/Toimintakulut % 48,75 % 49,45 % Vuosikate/Poistot % 160,68 % 118,28 % Vuosikate, euroa/asukas 781,10 712,72 Asukasmäärä 5 587 5 646

Tilinpäätös 2015 41 Konsenrniyhtiöiden tulokset ( 1 000 ): Kannuksen kaupunki 758 Kannuksen Vuokra-asunnot Oy - 8-13 Keski-Pohjan Yrityspalvelu 0 2 Kannuksen Kaukolämpö Oy -47 75 Kiinteistö Oy Kannuksen Virastotalo 0 0 Kiinteistö Oy Kannuksen Teollisuusmiilu 0 1 Kiinteistö Oy Kannuksen Lemmikki - 3 2 Kiinteistö Oy Hullunkangas 47,5 % 10-7 Korpelan Voima 18,91 % 526 K-P:n Liitto 7,7 % -1 K-P:n Koulutusyhtymä 7,00% 161 1 K-P:n Erikoissairaanhoito- ja peruspalv.ky. 5,44% 89 43 Tuloslaskelman eliminointierät -31 Yhteensä 1 356

KONSERNITASE (1 000 ) Tilinpäätös 2015 42 2015 2014 2015 2014 VASTAAVAA VASTATTAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT OMA PÄÄOMA AINEETTOMAT HYÖDYKKEET PERUSPÄÄOMA 7 265 7 265 Aineettomat oikeudet 279 297 OSUUS KUNTAYHT. OMAN PO:N LIS. 0 0 Muut pitkävaikutteiset menot 568 326 LIITTYMISMAKSURAHASTO 0 0 Ennakkomaksut 13 4 ARVONKOROTUSRAHASTO 1 147 AINEETTOMAT HYÖDYKKEET 860 627 MUUT OMAT RAHASTOT 4 431 4 377 ED.TILIKAUSIEN YLI-/ALIJÄÄMÄ 14 042 13 323 AINEELLISET HYÖDYKKEET TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ 1 444 640 Maa- ja vesialueet 3 361 3 350 OMA PÄÄOMA 28 329 25 605 Rakennukset 31 560 31 815 Kiinteät rakenteet ja laitteet 7 146 6 525 VÄHEMMISTÖOSUUDET 586 560 Koneet ja kalusto 2 980 3 117 Muut aineelliset hyödykkeet 1 139 1 101 POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat 332 724 Poistoero 0 0 AINEELLISET HYÖDYKKEET 46 518 46 632 Vapaaehtoiset varaukset 0 0 POISTOERO JA VAPAAEHTOISET 0 0 SIJOITUKSET PAKOLLISET VARAUKSET Osakkuusyhteisöosakkeet ja -os. 3 752 2 030 Eläkevaraukset Muut osakkeet ja osuudet 1 719 1 764 Muut pakolliset varaukset 336 317 Joukkovelkakirjalainasaamiset PAKOLLISET VARAUKSET 336 317 Muut lainasaamiset 50 39 Muut saamiset 135 134 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT SIJOITUKSET 5 656 3 967 Valtion toimeksiannot 0 2 Lahjoitusrahastojen pääomat 844 574 PYSYVÄT VASTAAVAT 53 034 51 226 Muut toimeksiantojen pääomat 460 451 TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT 1 304 1 027 TOIMEKSIANTOJEN VARAT Valtion toimeksiannot 0 2 VIERAS PÄÄOMA Lahjoitusrahastojen erityiskatteet 525 154 Muut toimeksiantojen varat 383 445 Pitkäaikainen TOIMEKSIANTOJEN VARAT 908 601 Pääomalainat 3 3 Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta 8 109 9 181 VAIHTUVAT VASTAAVAT Lainat julkisyhteisöiltä 77 77 VAIHTO-OMAISUUS Liittymismaksut ja muut velat 5 420 5 360 Aineet ja tarvikkeet 302 292 Siirtovelat 91 Keskeneräiset tuotteet 33 74 Pitkäaikainen yhteensä 13 700 14 621 Muu vaihto-omaisuus 68 47 Lyhytaikainen Ennakkomaksut 0 11 Joukkovelkakirjalainat 13 300 12 500 VAIHTO-OMAISUUS 403 424 Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta 1 212 1 204 Lainat julkisyhteisöiltä SAAMISET Lainat muilta luotonantajilta PITKÄAIKAISET SAAMISET Saadut ennakot 88 100 Myyntisaamiset 0 0 Ostovelat 1 703 1 627 Lainasaamiset Muut velat 784 860 Muut saamiset 16 16 Siirtovelat 2 897 2 962 LYHYTAIKAISET SAAMISET Laskennalliset verovelat 13 Myyntisaamiset 1 792 1 973 Lyhytaikainen yhteensä 19 997 19 253 Lainasaamiset 31 60 VIERAS PÄÄOMA 33 697 33 874 Laskennalliset verosaamiset 3 Muut saamiset 1 229 1 190 Siirtosaamiset 176 276 SAAMISET 3 247 3 515 RAHOITUSARVOPAPERIT Osakkeet ja osuudet Sijoitukset rahamarkkinainst. 70 39 Muut arvopaperit 139 140 RAHOITUSARVOPAPERIT 209 179 RAHAT JA PANKKISAAMISET 6 451 5 438 VAIHTUVAT VASTAAVAT 10 310 9 556 VASTAAVAA 64 252 61 383 VASTATTAVAA 64 252 61 383

Tilinpäätös 2015 43 Konsernitaseen tunnusluvut 2015 2014 2013 Omavaraisuus % 45,06 % 42,70 % 41,61 % Tunnusluku osoittaa oman pääoman osuuden koko pääomasta. Suhteellinen velkaantuneisuus % 58,94 % 59,42 % 64,47 % Tunnusluku osoittaa kuinka paljon käyttötuloista tarvitaan vieraan pääoman takaisinmaksuun Kertynyt ylijäämä 15 487 13 964 10 983 Kertynyt ylijäämä/asukas 2 772 2 473 1 936 Lainakanta 31.12. (1 000 ) 22 701 22 965 23 587 Tunnusluku osoittaa korollisen vieraan pääoman määrän. Lainat /as. 4 063 4 066 4 158 Tunnusluku osoittaa korollisen vieraan pääoman määrän asukasta kohti Lainasaamiset 31.12. 50 39 39 Tunnusluku tarkoittaa sijoituksiin merkittyjä antolainoja kaupungin omistamien tai muiden yhteisöjen investointien rahoittamiseen.

Tilinpäätös 2015 44 KONSERNIN RAHOITUSLASKELMA 1 000 2015 2014 Toiminnan rahavirta Vuosikate 4 365 4 024 Tilikauden verot -19 Tulorahoituksen korjauserät -399 3 947 124 4 148 Investointien rahavirta Investointimenot -2 923-2 960 Rahoitusosuudet investointeihin 18 141 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 30-2 875 88-2 731 Toiminnan ja investointien rahavirta 1 072 1 417 Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset -11-12 Antolainasaamisten vähennykset 0-11 33 21 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys 199 308 Pitkäaikaisten lainojen vähennys -1 299-1 329 Lyhytaikaisten lainojen muutos 826-274 401-620 Oman pääoman muutokset 0 44 Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset -30-89 Vaihto-omaisuuden muutos 22 24 Saamisten muutos 245-171 Korottomien velkojen muutos 16 253-277 -513 Rahoituksen rahavirta -32-1 068 Rahavarojen muutos 1 040 349 Rahavarojen muutos Rahavarat 31.12. 5 620 5 268 Rahavarat 1.1. 6 660-1 040 5 617-349 Konsernin rahoituslaskelman tunnusluvut 2015 2014 Toiminnan ja rahavirran kertymä 5 vuodelta, -9 403 000-10 398 000 Investointien tulorahoitus% 150,26 % 142,75 % Lainanhoitokate 3,03 2,71 Kassan riittävyys 36 36

Tilinpäätös 2015 45 1.7. TILIKAUDEN TULOKSEN KÄSITTELY JA TALOUDEN TASAPAINOT- TAMISTOIMENPITEET 1.7.1. Talouden tasapainottamistoimenpiteet Kaupunginhallituksen on kuntalain 69 :n mukaan tehtävä toimintakertomuksessa esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Mikäli taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on tehtävä selkoa talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi. Kaupungin tilinpäätös vuodelta 2011 painui 687 000 euroa alijäämäiseksi, minkä vuoksi kaupunginvaltuusto hyväksyi 14.6.2012 talouden tasapainottamisohjelman. Koska myös vuodesta 2012 muodostui 1 024 000 euroa alijäämäinen, laadittiin uusi tasapainottamisohjelma, jonka kaupunginvaltuusto hyväksyi 10.6.2013. Lain mukaista alijäämän kattamis- tai talouden tasapainottamisohjelman laatimisvelvoitetta kaupungilla ei ollut, koska taseessa on edellisiltä tilikausilta kertynyttä ylijäämää. Talouden tasapainottamistoimenpiteisiin haluttiin kuitenkin pikaisesti ryhtyä ja vuonna 2012 laadittuun tasapainottamisohjelmaan määritellä myös toimenpiteitä, joiden avulla taloustilanne saataisiin vakautettua Vuonna 2013 hyväksytyssä tasapainottamisohjelmassa asetettiin talouden raamit vuoteen 2017 saakka ja päätettiin, että talousraameissa pysymiseen tarvittavat toimenpiteet yksilöidään vuosittain talousarvioissa. Toimenpiteet voivat olla veronkorotuksia tai rakenteellisia, säästöjä tuovia muutoksia. Kaikkia aikaisemmassa tasapainottamisohjelmassa jo päätettyjä toimenpiteitä jatketaan ainakin vuoteen 2017 saakka. Näitä ovat mm. tievalaistuksen sammuttaminen öiseen aikaan ja yksityisteiden aurauksen lopettaminen. Tämän lisäksi on toteutettu lukuisia rakenteellisia uudistuksia niin kaupungin omassa toiminnassa kuin Jytassakin, kuten esim. varhaiskasvatuspalveluverkon uudistus, vuodeosaston paikkamäärän vähentäminen, ruokahuollon keskittäminen, elinkeinotoimen uudelleenorganisointi ja kouluverkon uudistaminen. Talouden tasapainotustoimenpiteiden ansiosta vuodesta 2013 muodostui 853 000 euroa ylijäämäinen. Ylijäämän suuruus ylitti kaikki ennakko-odotukset. Vuoden 2013 hyvää tulosta siivitti tuloveroprosentin korotus sekä toiminnan nettomenojen 2,2 %:n lasku edellisvuodesta. Vuoden 2014 tilinpäätös osoitti, että talouden tasapainottamisohjelman toteuttaminen on onnistunut jopa yli odotusten. Ilman kehittämisrahastosiirtoa ylijäämää olisi kirjattu n. 663 000 euroa eli lähes

Tilinpäätös 2015 46 300 000 euroa tilinpäätösennustetta enemmän. Tähän vaikutti ennen kaikkea se, että Jytan tilinpäätös muodostui jo toisena vuonna peräkkäin ennakoitua selkeästi paremmaksi. Talouden tasapainottamisohjelman menestyksekäs toteuttaminen on jatkunut myös tässä tilinpäätöksessä. Vuodelta 2015 kirjataan 757 700 euron ylijäämä eli taloustilanne parani n. 100 000 euroa edellisvuodesta. Vaikka Jytan ja erikoissairaanhoidon kustannukset yhteensä nousivat edellisvuosia enemmän, tilannetta kompensoi verotulojen hyvä kehitys ja oman toiminnan kustannusten pysyminen vuoden 2014 tasolla. Vuoden 2015 tilinpäätös antaa hyvät lähtökohdat kohdata tulevien vuosien toiminnalliset ja taloudelliset haasteet, mutta ei suinkaan tarkoita sitä, että talouden tasapainottaminen olisi ollut turhaa tai että talouden tasapainottamista ei tarvitsisi tulevina vuosina enää jatkaa. Vuosien 2013-2015 ylijäämäiset tilinpäätökset osoittavat, että talouden tasapainottamistoimenpiteet ja niihin liittyvät palvelurakenneratkaisut ovat olleet ainakin taloudellisessa mielessä onnistuneita ratkaisuja. On ensiarvoisen tärkeää, että talouden tasapainottamisohjelmaa ja päätettyjä palvelurakenneratkaisuja noudatetaan myös tulevina vuosina. Vain näin voimme varmistaa taloudellisesti kestävää pohjaa itsenäiselle Kannukselle. 1.7.2. Tilikauden tuloksen käsittely Kaupunginhallitus toteaa että tilikauden tulokseksi muodostui 655 711,84 euroa ja päättää että: poistoeroa tuloutetaan tilikauden kuluksi kirjattujen terveyskeskuksen saneerauksen poistojen katteeksi 46 725,96 euroa ja kotirannan saneerauksen poistojen katteeksi 55 262,64 euroa eli yhteensä 101 988,60 euroa tilikauden ylijäämä 757 700,44 lisätään edellisten tilikausien ylijäämiin. Ylijäämän kirjauksen jälkeen taseessa olevat ylijäämät ovat 6 402 311,72 euroa.

Tilinpäätös 2015 47 2. TOTEUTUMISVERTAILUT - tuloslaskelman toteutuminen - rahoituslaskelman toteutuminen - käyttötalouden toteutuminen hallintokunnittain - yhteenveto määrärahojen ja tuloarvioiden toteutumisesta - investointiosan toteutuminen

2.1. TULOSLASKELMAN TOTEUTUMINEN Tilinpäätös 2015 48 Varsinainen ta Ta-muutokset Ta- yhteensä Tilinpäätös Muutos Muutos % Toimintatuotot Myyntituotot 3 444 546 0,00 3 444 546 3 187 965,75-256 580,25-7,45 % Maksutuotot 498 944 0,00 498 944 593 510,51 94 566,51 18,95 % Tuet ja avustukset 541 849 0,00 541 849 353 753,63-188 095,37-34,71 % Muut tuotot 2 579 356 0,00 2 579 356 2 588 747,06 9 391,06 0,36 % Toimintatuotot yhteensä 7 064 695 0,00 7 064 695 6 723 976,95-340 718,05-4,82 % Toimintakulut Henkilöstömenot -9 739 785 0,00-9 739 785-9 441 849,66 297 935,34-3,06 % Palvelujen ostot -23 232 441-550 000,00-23 782 441-22 894 902,03 887 538,97-3,73 % Aineet, tarvikkeet ja tavarat -1 776 015 0,00-1 776 015-1 862 532,80-86 517,80 4,87 % Avustukset -574 986 0,00-574 986-575 385,59-399,59 0,07 % Muut menot -1 594 180 0,00-1 594 180-1 618 688,95-24 508,95 1,54 % Toimintamenot yhteensä -36 917 407-550 000,00-37 467 407-36 393 359,03 1 074 047,97-2,87 % TOIMINTAKATE -29 852 712-550 000,00-30 402 712-29 669 382,08 733 329,92-2,41 % Verotulot 17 972 939 0,00 17 972 939 18 567 455,30 594 516,30 3,31 % Valtionosuudet 12 834 000 0,00 12 834 000 12 824 243,00-9 757,00-0,08 % Rahoitustuotot- ja kulut Korkotuotot 10 000 0,00 10 000 6 887,47-3 112,53-31,13 % Muut rahoitustuotot 16 000 0,00 16 000 17 293,11 1 293,11 8,08 % Korkokulut -26 000 0,00-26 000-12 980,79 13 019,21-50,07 % Muut rahoituskulut -11 000 0,00-11 000-7 682,29 3 317,71-30,16 % Rahoitustuotot- ja kulut yhteensä -11 000 0,00-11 000 3 517,50 14 517,50-131,98 % VUOSIKATE 943 227-550 000,00 393 227 1 725 833,72 1 332 606,72 338,89 % Poistot -1 073 762 0,00-1 073 762-1 070 121,88 3 640,12-0,34 % Satunnaiset tuotot 0 0,00 0 0,00 0,00 Satunnaiset kulut 0 0,00 0 0,00 0,00 Satunnaiset erät yhteensä 0 0,00 0 0,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS -130 535-550 000,00-680 535 655 711,84 1 336 246,84-196,35 % Poistoeron muutos 100 535 100 535 101 988,60 1 453,60 Varausten muutos 0,00 0 0,00 0,00 0,00 % Rahastojen muutos 30 000 30 000 0,00-30 000,00-100,00 % TILIKAUDEN YLI- /ALIJÄÄMÄ 0-550 000,00-550 000 757 700,44 1 307 700,44 100,00 % VEROTULOJEN ERITTELY Alkuperäinen TA TA -muutokset TA muutosten jälkeen Toteutuma Poikkeama Kunnan verotulo 15 588 939 0,00 15 588 939 16 113 783,74 524 844,74 Osuus yhteisöveron tuotosta 1 070 000 0,00 1 070 000 1 146 893,51 76 893,51 Kiinteistövero 1 314 000 0,00 1 314 000 1 306 778,05-7 221,95 Muut verotulot 0 0,00 0 0,00 0,00 YHTEENSÄ 17 972 939 0,00 17 972 939 18 567 455,30 594 516,30 TULOVERON MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET Tulovero% Verovuosi 2010 19,50 Verovuosi 2011 19,50 Verovuosi 2012 19,50 Verovuosi 2013 20,50 Verovuosi 2014 20,50 VALTIONOSUUKSIEN ERITTELY Alkuperäinen TA TA -muutokset TA muutosten jälkeen Toteutuma Poikkeama Kunnaan peruspalv.valt.osuus 9 809 000 0,00 9 809 000 9 820 891,00 11 891,00 Verotuloihin per.valti.os.tasaus 3 447 000 0,00 3 447 000 3 475 920,00 28 920,00 Järjestelmämuutoksen tasaus 0 0,00 0 0,00 0,00 Opetus- ja kultt.toim. Muut valt.os -422 000 0,00-422 000-472 568,00-50 568,00 YHTEENSÄ 12 834 000 0,00 12 834 000 12 824 243,00-9 757,00

2.2. RAHOITUSOSAN TOTEUTUMINEN Tilinpäätös 2015 49 Varsinainen ta Ta-muutokset Ta- yhteensä Tilinpäätös Muutos euro Muutos % TOIMINNAN JA INVESTOINTIEN RAHAVIRTA Toiminnan rahavirta Vuosikate 943 227 550 000 393 227 1 725 833,72 1 332 606,72 338,89 % Satunnaiset erät 0 0 0 0,00 0,00 Tulorahoituksen korjauserät 0 0 0-8 885,65-8 885,65 Toiminnan rahavirta yhteensä 943 227 550 000 393 227 1 716 948,07 1 323 721,07 336,63 % Investointien rahavirta Käyttöomaisuusinvestoinnit -1 161 000 0-1 161 000-897 190,13 263 809,87-22,72 % Rahoitusosuudet investointeihin 0 0 0,00 0,00 Käyttöomaisuuden myyntitulot 50 000 0 50 000 26 481,00-23 519,00-47,04 % Investointien rahavirta yhteensä -1 111 000 0-1 111 000-870 709,13 240 290,87-21,63 % TOIMINNAN JA INVESTOINTIEN RAHAVIRTA YHTEENSÄ -167 773 550 000-717 773 846 238,94 1 564 011,94 3,15 RAHOITUKSEN RAHAVIRTA Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten vähennykset 32 400 0 32 400 33 000,00 600,00 Antolainasaamisten lisäykset 0 0 0 0,00 0,00 Antolainauksen muutokset yht. 32 400 0 32 400 33 000,00 600,00 Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen vähennys -526 300 0-526 300-526 315,78-15,78 Pitkäaikaisten lainojen lisäys 0 0 0 0,00 0,00 Lyhytaikaisten lainojen muutos 661 673 0 661 673 800 000,00 138 327,00 Lainakannan muutokset yhteensä 135 373 0 135 373 273 684,22 138 311,22 Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset -15 949,11 Vaihto-omaisuuden muutos 0,00 Pitkäaikaisten saamisten muutos 0,00 Saamisten muutos -155 605,00 Korottomien pitkä- ja lyhytaikaisten velkojen muutos -17 111,42 Muut maksuvalmiuden muut. Yht. -188 665,53 RAHOITUKSEN RAHAVIRTA YHT. 167 773 167 773 118 018,69 49 754,31 RAHAVAROJEN MUUTOS 0 550 000-550 000 964 257,63 414 257,63 Rahavarat 31.12.2015 1 427 118,97 Rahavarat 1.1.2015 462 861,34 RAHAVAROJEN MUUTOS 964 257,63

2.3. KÄYTTÖTALOUDEN TOTEUTUMINEN Tilinpäätös 2015 50 Toimielin Toimielin Tulosalueen tilivelvollinen 2.3.1. Keskusvaalilautakunta Vaalit Keskusvaalilautakunta Tavoite Toimenpide Tulos Vaalien järjestäminen hoituu ripeästi ja luotettavasti säädösten edellyttämällä tavalla Vaalitoimitsijoita on riittävästi ja ohjeistus sekä koulutus hoidetaan asianmukaisesti Eduskuntavaalit toteutettiin huhtikuussa. Keskeiset tunnusluvut TP 2014 TA2015 TP2015 Äänioikeutettujen määrä 4 316 4 400 4 250 Äänestys % eduskuntavaalit 70 68,8 Äänestys%/EU-vaalit 33,2 Prosessivirheen takia hylätyt äänet 0 5 2 TOIMIELIMEN TULOSLASKELMA

Tilinpäätös 2015 51 Toimielin Tulosalue Tulosalueen tilivelvollinen 2.3.2. Tarkastuslautakunta Tarkastustoimi Tarkastuslautakunta Keskeiset tunnusluvut TP2014 TA2015 TP2015 Määrätavoitteet - lakisääteiset tarkastuspäivät/v 13 13 13 - kokousten lukumäärä 7 7 7 Hallintokuntavierailut/johdon tapaamiset 5 4 5 TOIMIELIMEN TULOSLASKELMA TARKASTUSLAUTAKUNTA Talousarvio Ta-muutos Ta+muutos Toteutuma 1-12/2015 Toteutuma % Toteutuma 1-12/2014 TOIMINTATUOTOT 0 0 0 0 0 % 0 TOIMINTAKULUT Henkilöstökulut -5 291-5 291-4 861 91,9 % -5 046 Palvelujen ostot -13 600-13 600-6 396 47,0 % -8 219 Aineet ja tarvikkeet -150-150 -69 46,0 % -69 Muut toimintakulut 0 0 0 0,0 % 0 TOIMINTAKULUT -19 041 0-19 041-11 326 59,5 % -13 334 - ulkoiset -19 041-19 041 10 976-57,6 % -13 090 - sisäiset 0-350 -244 TOIMINTAKATE -19 041 0-19 041-11 326 59,5 % -13 334 - ulkoiset -19 041 0-19 041-10 976 57,6 % -13 090 - sisäiset 0 0 0-350 -244 Poistot TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ -19 041 0-19 041-11 326 59,5 % -13 334

Tilinpäätös 2015 52 Toimielin 2.3.3. Kaupunginhallitus Tavoite Toimenpide Tulos Strategiset tavoitteet: Talouden tasapaino Talouden tasapainottamisohjelman toteutumisen seuranta ja raportointi, linjaukset mahdollisesti tarvittavista lisätoimista Toimivat ja tehokkaat sotepalvelut Sotepalveluiden kehittäminen Jyta yhteistyössä sekä laajemman maakunnallisen sote-yhteistyön edistäminen Toimivat ja tehokkaat elinkeinopalvelut Monipuolinen tonttitarjonta Elinkeinopalvelujen uuden toimintamallin käyttöönotto Kaupungin oma kehittämis- ja hanketoiminta Aktiivinen maanhankinta ja kaavoitus Toteutumista seurataan jatkuvasti ja siitä raportoidaan osavuosikatsauksissa ja tilinpäätöksessä. Ohjelmaa on pystytty toteuttamaan hyvin. Kaupunginhallitus ohjeistaa tarvittaessa. Yhteisen sote-tuotantoalueen rakentaminen Keski- Pohjanmaalla on aloitettu. Kaupunginvaltuusto hyväksyi 7.12.2015 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito ja peruspalvelukuntayhtymän uudistetun perussopimuksen. Keski-Pohjan Yrityspalvelu Oy vastaa elinkeinopalveluista, palvelusopimus kaupungin kanssa tehty. Kehittämishankkeiden valmistelu käynnissä. Ei toteutettuja maakauppoja Keskeiset tunnusluvut TP 2014 TA 2015 TP 2015 Vuosikate % poistoista 154,56 % 88 % 161,27 % Lainakanta /asukas 2 447 2 493 2 522 Kuntien keskim. lainakanta /as. 2 733 3 100 2 793 Tuloveroprosentti 20,50 20,50 20,50 Kiinteistöveroprosentit: - yleinen - vakituiset asunnot - muut rakennukset 1,00 0,50 1,00 1,15 0,55 1,00 1,15 0,55 1,00

Tilinpäätös 2015 53 Talous Muutettuun talousarvioon verrattuna toimintakulut alittuivat 665 119 euroa, joten kaupunginvaltuuston 7.12.2015 myöntämä 550 000 euron lisämääräraha tilaajapalveluille oli loppujen lopuksi tarpeeton. Tilaajapalveluiden tulosalueen määräraha ylittyi alkuperäisestä talousarviosta vain 99 580 euroa ja elinkeinopalveluiden tulosalue vastaavasti alittui 202 606 euroa eli määrärahatarve olisi voitu hoitaa määrärahan siirrolla elinkeinopalveluiden tulosalueelta. Jytan ja varsinkin erikoissairaanhoidon kulukehitys oli kuitenkin koko vuoden niin voimakasta, että sen perusteella lisämäärahatarve näytti väistämättömältä. Tilanne kuitenkin muuttui tilinpäätöksessä, jolloin selvisi, että erikoissairaanhoidosta tulee n. 340 000 euron ja Jytasta n. 170 000 euron maksupalautukset. Alkuperäiseen talousarvioon verrattuna toimintakuluihin varattu määräraha alittui 115 119 euroa, mutta myös toimintatuotoissa jäätiin 106 687 euroa alle arvioidun. Tämä johtuu elinkeinopalveluiden hankkeista, joita ei toteutunut arvioidusti. Edellisvuoteen verrattuna toimintakulut kasvoivat 497 431 euroa, mikä johtuu tilaajapalveluiden kustannusten (Jyta, ESH) kasvusta. TOIMIELIMEN TULOSLASKELMA KAUPUNGINHALLITUS Talousarvio Ta-muutos Ta+muutos Toteutuma 1-12/2015 Toteutuma % Toteutuma 1-12/2014 TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 622 135 0 622 135 626 158 100,6 % 575 825 Maksutuotot 0 0 0 0 0 Tuet ja avustukset 152 051 0 152 051 38 823 25,5 % 120 447 Muut toimintatuotot 5 377 0 5 377 7 895 146,8 % 1 494 TOIMINTATUOTOT 779 563 0 779 563 672 876 86,3 % 697 766 - ulkoiset 173 417 0 173 417 80 452 46,4 % 139 587 - sisäiset 606 146 0 606 146 592 423 97,7 % 558 179 TOIMINTAKULUT Henkilöstökulut -988 561 0-988 561-957 520 96,9 % -1 060 248 Palvelujen ostot -18 850 763 550 000-19 400 763-18 794 203 96,9 % -18 189 711 Aineet ja tarvikkeet -39 798 0-39 798-44 485 111,8 % -37 286 Avustukset -109 394 0-109 394-71 079 65,0 % -82 944 Muut toimintakulut -75 412 0-75 412-81 522 108,1 % -81 189 TOIMINTAKULUT -20 063 928 550 000-20 613 928-19 948 809 96,8 % -19 451 378 - ulkoiset -19 953 224-550 000-20 503 224-19 829 031 96,7 % -19 344 868 - sisäiset -110 704 0-110 704-119 778 108,2 % -106 510 TOIMINTAKATE -19 284 365 550 000-19 834 365-19 275 933 97,2 % -18 753 612 - ulkoiset -19 779 807-550 000-20 329 807-19 748 579 97,1 % -19 205 281 - sisäiset 495 442 0 495 442 472 645 95,4 % 451 669 Poistot -56 212-56 212-40 270 71,6 % -42 250 Rahastojen vähennys 30 000 30 000 0 0,0 % 0 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ -19 310 577 550 000-19 860 577-19 316 203 97,3 % -18 795 862

Tilinpäätös 2015 54 Tulosalue Tulosalueen tilivelvolliset Hallintopalvelut kaupunginhallitus kaupunginjohtaja Terttu Korte it-päällikkö Jukka Luttinen hallintosihteeri Sirpa Kiianmies 30.9. saakka henkilöstösihteeri Mirja Yli-Arvo taloussihteeri Leena Sämpi Tavoite Toimenpide Tulos Vaikuttavuus- eli asiakastavoitteet: Kaupungin toimintaan, hallintoon ja talouteen perehtyneet luottamushenkilöt Ajantasainen ja luotettava talousraportointi talouden seurantaa varten Palvelutuotantotavoitteet: Toimiva palvelutuotannon kokonaisuus kuntakonsernissa Luottamushenkilöiden kouluttaminen Valtuustosopimukseen perehdyttäminen Talousarvion toteutumavertailu kuukausittain myös kaikille luottamushenkilöille, osavuosikatsaukset (tilinpäätösennusteet) 30.4. ja 30.9., tilinpäätös Hallintopalveluiden kehittäminen Osallistutaan USOverkoston toimintaan 2015-2016. Kuntakohtainen strategiaseminaari pidettiin kesäkuussa ja konserniohjausseminaari syyskuussa. Talousarvion toteutumavertailut on jaettu kaikille luottamushenkilöille toteutumakuukautta seuraavan kuukauden 20. päivään mennessä. Osavuosikatsaus ajalta 1.1. 30.4.2015 tiedoksi kaupunginhallituksessa 26.5.ja kaupunginvaltuustossa 8.6. Osavuosikatsaus ajalta 1.1. 30.9.2015 tiedoksi kaupunginhallituksessa 10.11.ja kaupunginvaltuustossa 7.12. Tilinpäätös kaupunginhallituksen käsittelyssä 22.3.2016. Hallintopalveluiden kehittämishanke toteutettiin kevään 2015 aikana. Tehtävien uudelleenorganisointia on toteutettu.

Tilinpäätös 2015 55 Tietohallintopalveluiden kehittäminen Johtamisjärjestelmät vastaavat palvelutuotannon muutostarpeita Kaupungin tietohallintostrategian laadinta Kehitetään kehityskeskustelukäytäntöjä ja -malleja osaksi johtamisjärjestelmää, organisaation toiminnan ja osaamisen kehittämistä Oltu mukana Kaustisen seutukunnan Hyötyverkko -esiselvityksessä koskien sähköisten palveluiden sekä taloushallinnon kehittämistä. Jatkokehittäminen on aloitettu Kaustisen seutukunnan kuntien kanssa. Kysely esimiehille kehityskeskusteluista. Kyselyllä selvitettiin kehityskeskustelukäytäntöjä sekä kerättiin näkemyksiä kehityskeskustelukäytännöistä ja -tarpeista. Maaliskuussa 2016 on valmistunut Kehityskeskusteluopas ja kehityskeskustelualustat asiakirja, jotka otetaan käyttöön vuonna 2016. Keskeiset tunnusluvut TP 2014 TA 2015 TP 2015 Kaupunginvaltuuston kokoukset 5 6 5 Kaupunginhallituksen kokoukset 15 15 16 Taloushallintopalveluja käyttävät organisaatiot lkm. 6 5 5 Henkilöstöhallintopalveluja käyttävät organisaatiot lkm. 1 2 2 IT-palveluita käyttävät organisaatiot lkm. 5 5 5

Tilinpäätös 2015 56 Talous Talousarvio toteutui sekä toimintatuottojen että -kulujen osalta hyvin. Toimintatuotot alittuivat 4 740 euroa ja toimintakulut 12 093 euroa. Edellisvuoteen verrattuna toimintakulut kasvoivat 35 858 euroa. Kasvua tapahtui it-kuluissa sekä työterveyshuolto- ja tykytoiminnan kuluissa. Hallintopalvelut Talousarvio Ta-muutos Ta+muutos Toteutuma 1-12/2015 Toteutuma % Toteutuma 1-12/2014 TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 615 582 615 582 602 526 97,9 % 568 334 Tuet ja avustukset 32 178 32 178 37 975 118,0 % 31 688 Muut toimintatuotot 5 377 5 377 7 895 146,8 % 1 494 TOIMINTATUOTOT 653 137 0 653 137 648 397 99,3 % 601 515 - ulkoiset 46 991 46 991 55 973 119,1 % 43 337 - sisäiset 606 146 606 146 592 423 97,7 % 558 179 TOIMINTAKULUT Henkilöstökulut -622 796-622 796-607 633 97,6 % -609 716 Palvelujen ostot -615 653-615 653 617 313-100,3 % -588 753 Aineet ja tarvikkeet -39 798-39 798-42 761 107,4 % -35 777 Avustukset -45 000-45 000-39 933 88,7 % -44 724 Muut toimintakulut -69 178-69 178-72 693 105,1 % -65 503 TOIMINTAKULUT -1 392 425 0-1 392 425-1 380 332 99,1 % -1 344 474 - ulkoiset -1 294 473-1 294 473-1 277 351 98,7 % -1 257 117 - sisäiset -97 952 0-97 952-102 981 105,1 % -87 357 TOIMINTAKATE -739 288 0-739 288-731 935 99,0 % -742 959 - ulkoiset -1 247 482 0-1 247 482-1 221 378 97,9 % -1 213 780 - sisäiset 508 194 0 508 194 489 443 96,3 % 470 822 Poistot ja arvonalentumiset -56 212-56 212-40 270 71,6 % -42 250 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ -795 500 0-795 500-772 205 97,1 % -785 208

Tilinpäätös 2015 57 Tulosalue Tulosalueen tilivelvolliset Elinkeinopalvelut kaupunginhallitus kaupunginjohtaja Terttu Korte Elinkeinopalveluiden toteuttamisvastuu siirtyi 1.1.2015 lähtien kaupungin 100 % omistamalle Keski-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy:lle. Käytännön toteuttamisesta vastaa yrityksen palveluksessa oleva yritysasiamies. Yhtiö päättää myös kuntarahan myöntämisestä muiden hallinnoimille hankkeille kaupunginhallituksen delegointipäätöksen mukaisesti. Elinkeinopalvelut sisältävät kaupungin ostamat elinkeinopalvelut sekä rahoitusosuudet seudullisiin ja kaupungin omiin kehittämishankkeisiin. Kaupungilla ei ollut hallinnoitavana vuonna 2015 muita hankkeita kuin Kasvuinno -hanke, joka päättyi 30.4.2015. Kaupunki osallistui TEM:n osarahoittamiin seutupiloitteihin, Älykkään ja vihreän kasvun kaupungit ohjelmaan sekä Urheilu- ja liikuntamatkailun kehittämispilottiin. Maataloushallinnon lakisääteiset tehtävät hoidetaan yhteistyössä Kannuksen kaupungin ja Kaustisen seutukunnan kuntien kanssa Lestijärven kunnan toimiessa isäntäkuntana. Kannuksessa on toimivia maatiloja 110 kpl ja turkistarhoja 15 kpl. Huom. yritysrekisterissä turkistarhoja 18 kpl. Tavoite Toimenpide Tulos Vaikuttavuus- eli asiakastavoitteet Yritysten kasvu- ja kehittämistoiminnan tukeminen Luonnonvarakeskuksen alueyksikön perustaminen Kitinkankaan hyvinvointialueen kehittäminen, yrittäjyyden kasvu Yritysten kehittämis- ja investointihankkeita vähintään 20 kpl Biolaakso-hankkeen kautta toimintamallin rakentaminen ja toiminnan aloittaminen 2015 Palvelutuotannon kehittäminen ja yritysten palvelupaketit sekä matkailupalveluiden kehittäminen, uuden Yritysten kehittämishankkeita 11 kpl. Myönteiset rahoituspäätökset Elystä (maaseutuosasto) 1 kpl, Rieska-Leader 2 kpl,hankkeita vireillä yksi kpl. Luken yksikkö saatu Keski-Pohjanmaalle ja toimintamallin rakentaminen aloitettu Yritykset osallistuneet palvelutuotannon kehittämiseen erilaisten hankkeiden kautta,

Tilinpäätös 2015 58 Palvelutuotantotavoitteet: Yritysneuvonta kattaa n. 20 % toimivista yrityksistä yritystoiminnan kehittäminen Keski-Pohjan Yrityspalvelun tuki ja ohjaus yhteistyössä Kasvuinno-hankkeen ja muiden yrityshankkeiden kanssa. Leader-hanke suunnitteilla Yrityskontakteja 171 kpl, yhteistyössä Firmaxin ja Kasvuinnohankkeen kanssa Keskeiset tunnusluvut TP 2014 TA 2015 TP 2015 Yritysten lukumäärä(sis.maatilat) 488 495 479 Perustettujen yritysten lkm 30 (Firmaxi (8) 30 14(Firmaxi 6) Työttömyysprosentti (vuosi k-a) 10,4 9 11 Yritysneuvonnan yhteydenotot 143 120 171 Yritysneuvonnan asiakasyritykset 90 80 74 Toimivat maatilat 110 108 109 Peltoala ha/tila 60,15 61 60,54 Peltoala K-P ha/tila 45,24 46 46 Hankerahoituspäätökset 1.1.-31.12.2015 Rahoitettavat hankkeet (päätökset per 31.12.2015) Toteuttaja Päätöspvm EU + valtio Kunnat yht. Oma rahoitus Yhteensä Kannu % ABC-Active Business Cluster for Export Kosek 12.11.2014 270 445 77 270 44 044 386 350 6 954s 1,8 % Myynnin Foorumi Centria amk 10.2.2015 311 208 106 896 26 480 444 584 7 430 1,7 % Varautuva Keski-Pohjanmaa Kaustisen stk 23.2.2015 40 000 10 000 0 50 000 1 049 2,1 % Biolaakso II Chydenius 23.2.2015 485 126 173 259 34 652 693 037 14 320 2,1 % Ohjuri ESR Kpedu 23.2.2015 350 486 114 648 0 465 134 9 172 2,0 % Edelläkävijyyttä ja eväitä työurien pidentämiseen Kpedu 23.3.2015 455 157 65 023 0 520 180 5 397 1,0 % Keskipohjalaisen strategiaosaamisen vahvistaminenchydenius 13.4.2015 209 439 44 880 44 879 299 198 3 709 1,2 % Toholammin biojalostamo esiselvitys Toholammin kunta 20.5.2014 70 000 28 000 2 000 100 000 6 000 6,0 % ATIK Chydenius 20.5.2015 207 064 38 825 12 944 258 833 3 106 1,2 % KYYTIIN! Monipalveluliikenteen kehittäminen Kaustisen stk 20.5.2015 110 000 15 478 0 125 478 4 052 3,2 % Xnet Centria amk 31.8.2015 268 175 95 777 19 155 383 107 6 280 1,6 % Tekno2015 Kosek 1.10.2015 284 000 71 000 48 990 355 000 5 680 1,6 % BioPro Kpedu 12.11.2015 199 040 49 760 20 000 248 800 2 440 1,0 % Hakkuutähteen ja hakkeen uudet käyttökohteet Centria amk 12.11.2015 118 400 29 600 3 600 148 000 4 457 3,0 % VISKURI-maaseutuyritysten kehittämishanke ProAgria 12.11.2015 412 125 117 750 0 588 750 6 562 1,1 % Yhteensä 3 520 220 960 896 212 700 4 680 101 79 654 1,7 %

Tilinpäätös 2015 59 Talous Talousarvioon verrattuna toimintakulut alittuivat 202 606 euroa, mikä johtui pääosin hankkeiden hallinnointiin ja kuntarahoituksiin varattujen määrärahojen alittumisesta. Edellisvuoteen verrattuna elinkeinopalvelujen toimintakulut laskivat hieman, n. 8 400 euroa, mutta myös toimintatuotot laskivat n. 72 400 euroa. Tulojen vähentyminen on seurausta hallinnoitavien hankkeiden vähentymisestä. Elinkeinopalvelut Talousarvio Ta-muutos Ta+muutos Toteutuma 1-12/2015 Toteutuma % Toteutuma 1-12/2014 TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 6 553 6 553 23 027 351,4 % 7 491 Tuet ja avustukset 119 873 119 873 848 0,7 % 88 759 TOIMINTATUOTOT 126 426 0 126 426 23 875 18,9 % 96 250 - ulkoiset 126 426 0 126 426 23 875 96 250 - sisäiset 0 0 0 0 TOIMINTAKULUT Henkilöstökulut -46 231-46 231-40 635 87,9 % -110 951 Palvelujen ostot -414 660-414 660-246 578 59,5 % -170 994 Aineet ja tarvikkeet 0 0-1 724-1 509 Avustukset -64 394-64 394-31 146 48,4 % -38 219 Muut toimintakulut -6 234-6 234-8 829 141,6 % -15 686 TOIMINTAKULUT -531 519 0-531 519-328 913 61,9 % -337 359 - ulkoiset -518 767 0-518 767-312 116 60,2 % -318 207 - sisäiset -12 752 0-12 752-16 797 131,7 % -19 152 TOIMINTAKATE -405 093 0-405 093-305 038 75,3 % -241 109 - ulkoiset -392 341 0-392 341-288 241 73,5 % -221 957 - sisäiset -12 752 0-12 752-16 797 131,7 % -19 152 Rahastojen vähennys 30 000 30 000 0,0 % TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ -375 093 0-375 093-305 038 81,3 % -241 109

Tilinpäätös 2015 60 Tulosalue Tulosalueen tilivelvolliset Tilaajapalvelut kaupunginhallitus kaupunginjohtaja Terttu Korte Tilaajapalveluihin kuuluvat Keski-Pohjanmaan peruspalvelu- ja erikoissairaanhoitokuntayhtymän järjestämä erikoissairaanhoito ja sen liikelaitoksen Jytan järjestämä sosiaali- ja perusterveydenhuolto sekä Kokkolan kaupungin järjestämä ympäristöterveydenhuolto. Tavoite Toimenpide Tulos Vaikuttavuus- eli asiakastavoitteet: Tehokas, asiakaslähtöinen ja tarvetta vastaava palvelutuotanto, prosessien yksinkertaistaminen asiakaslähtöisemmiksi Yksiportaisen palvelumallin rakentaminen aikuispsykososiaalisissa palveluissa Asiaa on valmisteltu työryhmissä ja kehittämispäivissä. Mielenterveyskuntoutujien palveluiden kehittämisohjelman toteuttaminen Ohjelmaa on viety eteenpäin ja painopistettä on saatu siirrettyä avopalveluihin. Asumispalveluiden vähentämisessä on päästy asetettuihin tavoitteisiin. Avopalveluiden kehittämistä on jatkettu. Avopalveluita on mm. laajennettu Green Care-toiminnan kokeiluun. Perhehoidon selvittäminen yhtenä ratkaisuna tilapäishoitoon Kotihoidon mobiilikirjauksen käyttöönotto Vanhusten perhehoidossa on menossa perhehoidon valmentajakoulutus, on tehty toimintamalli yhdessä Kokkolan kanssa ja aloitettu perhehoitajien rekrytointi. Toiminnan arvioidaan käynnistyvän vuoden 2016 aikana. Mobiilikirjaus ja optimointiohjelma on otettu käyttöön. Mobiilikirjaus on helpottanut kotihoidon työtä

Tilinpäätös 2015 61 Palvelutuotantotavoitteet: Lakisääteisten palvelujen tuottaminen tehokkaasti, uusien palvelutuotantotapojen etsiminen Kustannustietoisuuden lisääminen Kehitysvammahuollon asumispalveluiden ja kustannusten selvitys Kustannusten jatkuvasti ajantasainen ja luotettava raportointi Selvitetään Puistolan palvelutuotannon kilpailuttaminen Lestijokilaakson suun terveydenhuollon yksiköstä yksi kokonaisuus Selvitetään välinehuollon yhdistäminen yhdeksi kokonaisuudeksi Etsitään uusia malleja kuljetuspalveluiden toteuttamiseksi (hanke) Vastaanoton erityispalveluita keskitetään ja antanut uusia mahdollisuuksia töiden järjestelyyn. Selvitystyö on aloitettu. Maisemamallin mukaiset raportit sekä kuukausittainen kustannusseuranta käytössä. Kilpailutusta ei ole vielä tehty. Peruspalvelulautakunta on käsitellyt asiaa ja pysäyttänyt asian valmistelun toistaiseksi. Toteutunut ja toiminnan kehittämistä yhtenä kokonaisuutena on jatkettu. Selvitys on tehty ja lautakunta on omalta osaltaan linjannut asian Jyta-alueella. Maakuntaan tulee keskitetty välinehuoltoyksikkö Kokkolaan ja Jytaalueelle jää yksi välinehuollon yksikkö Tunkkarille, Veteliin. Kuljetushanke KYYTIIN on käynnistynyt. Kannuksessa on avattu yhteiset kaikille kuntalaisille avoimet kuljetusreitit. Reitteihin on yhdistetty sivistystoimen ja Jytan ajoja elokuusta alkaen. Vastaanottotoiminnassa päiväaikaista päivystystoimintaa on keskitetty sekä puhelinpalvelua tehostettu. Erityistutkimukset on keskitetty tiettyihin terveyskeskuksiin ja kaikki alueen asukkaat käyttävät niitä.

Tilinpäätös 2015 62 Keskeiset tunnusluvut TP 2014 TA 2015 TP 2015 Avohoito-/vastaanottoasiakkaat 3 682 4 050 3 388 Terveysneuvonta-asiakkaat 2 591 2 909 2 686 Hammashuollon asiakkaat 2 000 2 350 2 138 Tehostettu palveluasuminen/hoitopäivät 20 383 21 153 20 844 Kotihoidon asiakkaat 291 370 244 Omaishoidon tuen vanhusasiakkaat 57 50 65 Erikoissairaanhoito: - poliklinikkakäynnit - hoitopäivät 7 705 2 583 6 800 2 900 8 667 2 963 Talous Jyta Jytan kustannuksiin oli vuodelle 2015 varattu alun perin määrärahaa 11 272 454 euroa. Kaupunginvaltuusto myönsi 7.12.2015 lisämäärärahan 110 000 euroa eli yhteensä määrärahaa vuodelle 2015 oli 11 382 454 euroa. Toteutuneen tilinpäätöksen mukaan kustannukset jäivät 11 240 842 euroon ja alittivat muutetun talousarvion 141 612 euroa eli lisämäärärahaa ei loppujen lopuksi tarvittukaan. Edellisvuoteen nähden kustannukset nousivat 342 442 euroa eli 3,14 %. Jytan peruspalvelulautakunta on käsitellyt tilinpäätöksen kokouksessaan 8.3.2016. Tilinpäätös, joka sisältää myös kunnittaiset suoritetiedot, löytyy Jytan internetsivuilta ko. kokousasian yhteydestä. Seuraavassa muutamia johtopäätöksiä Jytan tilinpäätösasiakirjasta: Aikuispsykososiaaliset palvelut Palveluihin kuuluvat mielenterveysneuvola, mielenterveyskuntoutujien asumis- ja avopalvelut sekä päihdehuollon avo- ja laitospalvelut. Palveluissa vietiin eteenpäin mielenterveyskuntoutujien asumis- ja avopalveluiden kehittämisohjelmaa. Erityisenä kehittämiskohteena oli edelleen painopisteen siirtäminen palveluasumisesta avohoidon palveluihin ja omaan kotiin. Kannuksessa muutos näkyy selkeästi asiakas- ja hoitopäivien määrän laskuna palveluasumisessa ja kasvuna päivätoiminnassa kustannusten pysytellessä vuoden 2014 tasolla. Palveluasumisen hoitopäivät ovat laskeneet lähes 37 % vuodesta 2013. Mielenterveysneuvolassa tehtiin lisäpanostuksia psykiatristen sairaanhoitajien vastaanottotyöhön, mikä näkyy Kannuksessa asiakasmäärän lisääntymisenä 45 % kustannusten nousun pysyessä kohtuullisessa 10 000 eurossa.

Tilinpäätös 2015 63 Aikuissosiaalityö Palveluihin kuuluvat sosiaalityö, toimeentulotuki ja työllistämistoiminta. Vuoden 2015 alussa kuntien vastuu työmarkkinatuen kustannuksista laajeni koskemaan yli 300 päivää työttömänä olleita. Tämä lisäsi työmarkkinatuen kuntaosuutta Kannuksessa 36 751 euroa eli 38 % Kuntouttavaa työtoimintaa ja -ohjausta ostettiin Eskolan Kyläyhdistykseltä ja SPR:ltä. Työllistämistoiminnan piirissä olevia henkilöitä oli 28 vuonna 2014 ja 69 vuonna 2015, eli määrä kasvoi lähes 150 %. Hoito ja hoiva Hoitoon ja hoivaan kuuluu omaishoidon tuki, kotihoito, ikäneuvola, palveluasuminen ja vuodeosastohoito. Hoidon ja hoivan palvelualueella toteutettu monipuolinen palvelurakennemuutos ja sen tuomat kustannushyödyt saavutettiin vuonna 2014 ja vuoden 2015 aikana alkoi näkyä ikäihmisten palveluiden kasvava tarve. Kannuksessa hoidon ja hoivan nettokustannukset nousivat n. 146 000 eli 3 %. Toiminnoissa toteutettiin peruspalvelulautakunnan hyväksymää Ympärivuorokautisen hoidon ja hoivan ohjelmaa 2020. Tavoitteena on, että korkeintaan 9 % yli 75 -vuotiaista on ympärivuorokautisessa hoidossa. Kannuksessa oli peittävyys 10,6 %. Vuodeosastohoidossa hoitopaikat riittivät hyvin Jyta-alueen tarpeisiin ja niitä voitiin myydä myös Kokkolan kaupungille. Vuodeosastot ovat akuuttiosastoja, joilla hoitajaja lääkärityön intensiteetti on korkea ja hoidossa on hyvin vaativia potilaita. Kotihoidossa kehitettiin mobiililaitteiden hyödyntämistä, optimointiohjelman ja mobiilikirjauksen käyttöä tehostettiin ja laajennettiin. Koko Jyta-alueella kotihoito toimii nyt kahdessa vuorossa. Omaishoidon tuen osalta ns. peittävyystavoitteena on, että 7 % yli 75 -vuotiaista olisi omaishoidon tuen piirissä. Kannuksessa peittävyys oli 10,7 %. Perhepalvelut Palveluihin kuuluu lapsiperheiden sosiaalityö, perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu, perheneuvola ja lastensuojelu. Kannuksessa kustannukset nousivat 18 000 euroa, mikä johtuu avohuollon lisääntymisestä lastensuojelun ja muun lapsiperhetyön painopisteen siirtyessä avopalveluihin. Vammaispalvelut Palveluihin kuuluu vammaisten ja kehitysvammaisten sosiaalityö, asumispalvelut ja päivätoiminta

Tilinpäätös 2015 64 Kustannusten kasvu johtuu vaikeavammaisten palveluasumisen hoitopäivien määrän ja sitä kautta kustannusten kasvusta. Vastaanottopalvelut Palveluihin kuuluvat lääkärinvastaanotto- ja neuvolatoiminta Lestijokilaaksossa jatkettiin ajanvarauspuhelinvastaanoton, päiväpäivystyksen ja hoitajatyön organisoinnin kehittämistä. Lääkäripalvelujen peittävyydellä tarkoitetaan prosenttiosuutta kuntalaisista, jotka vähintään kerran vuoden aikana käyttää vastaanoton palveluita. Kannuksessa peittävyys oli 56 %. Seuraavaan taulukkoon on kerätty Jytan kustannukset maisemaraportoinnin mukaisin tehtäväalueittain: Erikoissairaanhoito Erikoissairaanhoidon maksuosuus oli 6 525 808 euroa eli 134 712 euroa enemmän kuin vuonna 2014. Nousu johtuu vuodeosastohoidon kasvusta. Määrärahaa erikoissairaanhoitoon oli alun perin varattu 6 405 122 euroa ja kaupunginvaltuuston 7.12.2015 myöntämä 440 000 euron lisämääräraha huomioiden 6 845 122 euroa. Lisämäärärahaa tarvittiin lopulta siis vain 120 686 euroa. Mittava palvelumaksujen palautus, jonka lopullisesta suuruudesta saatiin tieto vasta tilinpäätösvaiheessa, paransi erikoissairaanhoidon kustannustilannetta huomattavasti.

Tilinpäätös 2015 65 Seuraavassa taulukossa on kuvattu erikoissairaanhoidon eri toimintojen kustannuskehitystä ja talousarvion toteutumista: Ympäristöterveydenhuolto Ympäristöterveydenhuoltoon sisältyy terveysvalvonnan ja eläinlääkinnän palvelut, jotka ostetaan Kokkolan kaupungilta. Kustannukset kasvoivat ainoastaan 23 000 euroa vuodesta 2014 johtuen eläinlääkintähuollosta.