YMPÄRISTÖKESKUS Soltorpin luonnonsuojelualueen luontoselvitys 2010 VANTAAN KAUPUNKI
Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Ympäristökeskus Pakkalankuja 5, 01500 Vantaa Tekijä: Jarmo Honkanen
3 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 5 2 Työn tavoitteet... 6 3 Soltorpin luonnon yleispiirteet... 6 4 Soltorpin virkistyskäyttö... 7 5 Erityisen tärkeät ja uhanalaiset luontotyypit... 7 5.1 Jalopuumetsät... 7 5.2 Luonnonmetsät... 8 6 Kaavatilanne ja maanomistus... 8 7 Tulevaisuuden näkymiä... 9 8 Lähteet... 9 LIITTEET Liite 1. Aluekuvaukset... 10 Liite 2. Soltorpin putkilokasveja... 13 Liite 3. Kuvia... 14
4
5 1 Johdanto Vantaan yleiskaavan Soltorpin luonnonsuojelualuevaraus on 4,6 hehtaarin laajuinen metsä- ja niittyalue Hämeenkylässä Länsi-Vantaalla. Pieni suojeluvaraus on kiinteä osa läntistä Vantaata peittävää laajaa luonnonsuojelu- ja lähivirkistysalueverkostoa, johon Soltorpin luonnonsuojelualue rajautuu luoteis-, länsi- ja lounaisreunaltaan. Metsässä kiertää uusi luontopolku, jota kulkien saa hyvän käsityksen alueen luonnosta. Soltorp on suurelta osin vanhaa metsää, jonka yli 110-vuotiaat ylispuuston kuuset ovat kasvaneet mahtaviin mittoihin latvusten yltäessä kolmeenkymmeneen metriin. Maastonmuotoja hallitsevat matalahkot mäenhuiput ja länsi-luoteeseen laskeva jyrkkä rinne. Kasvillisuus on valtaosin lehtomaisen kankaan ja lehdon kasvillisuutta. Soltorpin länsiosan jyrkässä rinteessä ja sen edustalla on vaahteralehtoa, joka jatkuu viereisen lähivirkistysalueen (VL) puolelle. Korkeiden ylispuuston ja valtapuuston kuusien joukossa kasvaa paljon lehtipuita. Kuusten tavoin rauduskoivut ovat ehtineet kasvaa suuriin mittoihin. Lähes koko alueella on paljon vanhoja puumaisia pihlajia sekä yksittäisiä tammia ja pähkinäpensaita. Vaahtera on yleinen puu koko alueella varsinaisen vaahteralehdon ulkopuolellakin. Pensaskerros on monin paikoin huomattavan tiheää. Etenkin terttuselja kasvaa runsaana, paikoin on tuomi- ja vattutiheikköä. Aika ajoin tulee vastaan tammien taimia, ja vaahteran taimia on lähes kaikkialla. Pensaskerroksen muita lajeja ovat muun muassa taikinamarja, koiranheisi ja pohjanpunaherukka monien puiden taimien ohella. Soltorp on linnustoltaan arvokas alue. Pesimälinnustoon kuuluvat valtakunnallisesti vaarantuneet käenpiika ja tiltaltti. Soltorp Kuva 1. Yleiskaavan 2007 Soltorpin luonnonsuojelualuevaraus sijaitsee Vantaan Hämeenkylässä.
6 2 Työn tavoitteet Soltorpin luonnonsuojelualueen kartoitus on katsaus alueen luontoon. Pikku luonnonsuojelualueelta on rajattu luontotyyppejä, joista on tehty lyhyt kuvaus. Soltorpin luonnonsuojelualueelle ollaan hakemassa rauhoituspäätöstä, jolle tämä työ on osaltaan pohjatietona. Kuva 2. Soltorp vuoden 1933 pitäjänkartassa. 3 Soltorpin luonnon yleispiirteet Soltorpin ympäristö Hämeenkylässä on ollut vanhastaan maanviljelysaluetta. Metsäinen mäki on kuitenkin säilynyt kautta vuosisatojen peltojen ja asutuksen keskellä. Soltorpin suojelualuevarauksen nykyisestä metsäalasta ainoastaan kaakkoisosan kapea laaksopainanne on ollut aiemmin maatalousmaana. Suurin osa Soltorpin metsästä on puustoltaan yhtenäistä kuusivaltaista lehtomaista kangasta ja lehtoa. Lehtomainen kangas on kokonaisuudessaan vanhaa metsää. Länsiosan jyrkän rinteen ja sen edustan runsasravinteisessa vaahteralehdossa on hyvin multava maa. Itäreunan tuore keskiravinteinen lehto on maaperältään kivistä. Suojelualuevarauksen kaakkoisnurkkauksessa on metsittynyt peltoalue, joka on lähinnä tuoretta ja kosteaa keskiravinteista lehtoa. Sen valtapuusto on hieman yli 40-vuotiasta. Aivan alueen kaakkoisreunassa on kallioista alaa. Metsässä on monin paikoin hyvin paljon lahopuuta. Suuria valtapuuston ja ylispuuston kuusia on kaatunut myrskyssä, jolloin metsään on syntynyt aukkoja. Osa maapuista on jo sammalpeitteisiä ja melko pitkälle lahonneita. Metsäalueen reunalehtojen lahopuut ovat enimmäkseen ohuehkoja lehtipuita. Suojeluvarauksen pohjoinen osa on reheväkasvuista niittyä, joka rajautuu tiealueeseen. Niittyä halkoo oja, jonka varrella kasvaa muutamia pajupensaita. Yksittäisiä puita ja pajupensaita kasvaa niityllä muuallakin. Ihmisen vaikutus näkyy alueella selvästi, varsinkin kun koko Hämeenkylän seutu on ollut jo satoja vuosia asuttua ja viljeltyä. Maaston kulumisen ja roskaantumisen lisäksi Soltorpin suojeluvarauksen metsä- ja niittyalalla on paljon alkuperäiseen luontoon kuulumattomia kasveja. Terttuselja on metsässä erityisen runsas. Niittyalueella tulokaslajien joukossa ovat muun muassa jättipalsami ja japanintatar.
7 4 Soltorpin virkistyskäyttö Käyttäjätutkimuksia ei ole tehty. Suurin osa alueella liikkujista lienee lähitalojen asukkaita, joiden ulkoilulenkit kulkevat Soltorpin metsän halki. Suurin osa liikkuu luontopolkua pitkin, mutta kulkijoita riittää myös muille poluille, joita on aikojen saatossa syntynyt metsäalueelle. Lapset rakentelevat majojaan suurten kaatuneiden runkojen lomaan. Länsireunan jyrkkä rinne on lasten talvinen mäenlaskupaikka. 5 Erityisen tärkeät ja uhanalaiset luontotyypit Euroopan unionin luontodirektiivissä on eroteltu erityisen tärkeät luontotyypit, jotka ovat vaarassa hävitä ja joiden säilymisessä yhteisöllä on suuri vastuu luontotyypin koko levinneisyysalue huomioon ottaen. Luontotyyppien uhanalaisuutta on arvioitu teoksessa Suomen luontotyyppien uhanalaisuus (Raunio ym (toim.) 2008). Luontotyyppi on kasvillisuustyyppiä laajempi käsite, ja samaan luontotyyppiin voi siten sisältyä useaa kasvillisuustyyppiä. Natura 2000 -luontotyyppioppaan (Airaksinen & Karttunen 2001) mukaisista ja EU:n erityisen tärkeinä pitämistä luontotyypeistä Soltorpista löytyy jalopuumetsää ja joltain osin kriteerien mukaista luonnonmetsää. Luontotyypit voivat olla päällekkäisiä, joten sama metsä voi esimerkiksi olla sekä jalopuumetsää että luonnonmetsää. 5.1 Jalopuumetsät Soltorpin metsän edustavinta jalopuumetsää on länsiosan jyrkän rinteen ja sen edustan vaahteralehto (alat 7 ja 8 kuvassa 4). Suurimmat puut ovat runkoläpimitaltaan yli 40 senttimetriä ja vähintään 7 senttimetriä paksuja vaahteroita kasvaa tiheimmillään yli neljäkymmentä puuta hehtaarilla. Vaahterat uudistuvat hyvin, ja eri-ikäisiä taimia on paljon. Lahoja runkoja on toistaiseksi hyvin vähän. Vaahteralehto on Suomessa erittäin uhanalainen (EN) luontotyyppi. Kuva 3. Suuri vaahtera lehtorinteessä.
8 Alueen itäosassa on kenttäkerroksen kasvillisuudeltaan selvästi rehevämpi alue, joka on lähinnä tuoretta keskiravinteista lehtoa (ala 3). Se on Etelä-Suomessa vaarantunut (VU) luontotyyppi. Alalla kasvaa suuria ja vanhoja kuusia, rauduskoivuja ja pihlajia. Vaahterat sekä yksittäiset tammet ja pähkinäpensaat täydentävät puuvalikoimaa. Tiehen ja piha-alueeseen rajautuva kapea lehto on melkoisen roskaantunut. Terttuselja on pensaskerroksen selvästi näkyvin kasvi. 5.2 Luonnonmetsät Soltorpin luonnonmetsä on suurimmaksi osaksi vanhaa kuusivaltaista lehtomaisen kankaan alaa (ala 4), joka on Etelä-Suomessa silmälläpidettävä (NT) luontotyyppi. Metsässä on jäljellä monia luonnonmetsän tuntomerkkejä: puusto on eri-ikäistä, monilajista ja tiheydeltään vaihtelevaa. Järeää lahopuuta on paljon, ja metsässä on myös vanhojen metsien tyypillisiä lajeja, kuten rusokääpä. Metsäalue on kuitenkin pieni, alkuperäiseen luontoomme kuulumaton terttuselja kasvaa runsaana ja maasto on paikoin kulunut. Lisäksi suuri osuus metsäalueesta on reunavyöhykettä ja luontopolun kunnossapitovyöhykettä. Soltorpin lehtomaisella kankaalla (ala 4) kasvaa yleisesti tammia, pähkinäpensaita ja eritoten vaahteroita sekä niiden taimia. Lehtomaisen kankaan ala täyttää paikka paikoin myös jalopuumetsikön määritelmän. 6 Kaavatilanne ja maanomistus Soltorpin luonnonsuojeluvaraus (SL) on kokonaan Vantaan kaupungin omistuksessa samoin kuin lähivirkistysalueet (VL) suojeluvarauksen länsi- ja eteläpuolella, jossa Soltorpiin rajautuva alue on luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeää aluetta (luo). Kaupungin omistamat maat ja yleiskaavan maankäyttöalueet on merkitty viereisen sivun karttaan (kuva 6). Ala 8 Ala 7 Ala 4 Ala 3 Kuva 4. Ilmakuva Soltorpista ja kuviorajat. Kuva 5. Sammaloitunut lahopuu.
9 Pitkäjärvi Vihdintie Soltorp Lammaslampi SL VL MT A3 PY A luonnonsuojelualue lähivirkistysalue maatalousalue pientaloalue julkisten palvelujen ja hallinnon alue tiiviin rakentamisen alue Rajatorpantie Vantaan kaupungin maa Kuva 6. Vuoden 2007 yleiskaavaa, jonka alueet A1 ja A2 on tässä yhdistetty (A). Tieliikenteen alue valkoisella. 7 Tulevaisuuden näkymiä Osin rakennettuun alueeseen rajautuva Soltorp on kokonsa ja sijaintinsa takia luonteva metsä-ja niittyalue luonnon hoidon toimenpiteille jatkossakin. Vaahterat ja tammet uusiutuvat luontaisesti erittäin hyvin, joten niitä samoin kuin pähkinäpensaita kannattaa suosia, koska alueelle on mahdollista kehittyä hieno jalopuumetsä. Toisaalta olennainen osa Soltorpin metsää ovat sen vanhat ja suuret kuuset, jotka nyt luovat metsään ainutlaatuisen tunnelman. Metsä on vallannut takaisin entistä peltoalaa, mutta metsän ja niityn tämänhetkinen raja kannattaa säilyttää sellaisenaan. Niitty pitää niittää vuosittain, mieluusti kaksi kertaa kesässä. Maisemaa voimakkaasti muuttavien vieraiden kasvien leviäminen metsäalueelle pitää estää. Tarkkana on oltava etenkin jättipalsamin ja japanintatarin suhteen. Niitä löytyy jo aivan vaahteralehdon liepeiltä metsän reunan tuntumasta. Parasta olisi poistaa kumpikin laji kokonaan luonnonsuojelualueelta. Metsän puolelle ovat levinneet ensimmäiset palsamipihdat, jotka nekin kannattaa poistaa hetimiten jo pieninä taimina. 8 Lähteet Airaksinen, O. & Karttunen, K. 2001: Natura 2000 -luontotyyppiopas. 2. korjattu painos - Ympäristöopas 46. luonto ja luonnonvarat. Suomen ympäristökeskus. 1 194. Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.) 2008: Suomen luontotyyppien uhanalaisuus Osa 2. Luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristö 8/2008. Suomen ympäristökeskus. Vammalan kirjapaino Oy. Vantaan kaupunki 2008: Vantaan metsäsuunnitelma 2008 2017. Myyrmäen aluesuunnitelma. 1 308 + karttaliite.
Liite 1. 10 Liite 1. Aluekuvaukset 1 Kallio Kaakkoiskulmauksessa kohoaa jyrkkäreunainen kallio, jonka läntisin osa kuuluu Soltorpin suojelualueeseen. Kallioalan puusto on harvaa männikköä, jonka vanhat kilpikaarnaiset puut ovat vain kymmenisen metriä korkeita. Mäntyjen seurassa kasvaa joitakin lehtipuita, muun muassa rauduskoivuja ja vaahteroita. Kalliopinta on enimmäkseen sammalpeitteistä. Kenttäkerrosta hallitsee tiheä heinikko, jonka valtalajeja ovat metsälauha ja nurmirölli. Pienellä kallioalalla on useita mäntykeloja. Maapuita on vähän, vain muutamia ohuita lehtipuun runkoja. Kuva 7. Kasvillisuuskuviot.
11 Liite 1. 2 Harmaaleppälehto Tiheäpuustoinen ja ryteikköinen kostea lehto on entistä peltoalaa, ja vanhat pelto-ojat erottuvat vielä metsänpohjalla. Valtapuusto on noin 40-vuotiasta. Harmaaleppävaltaisen lehdon sekapuustoa muodostavat enimmäkseen muut lehtipuut, kuten koivut, tuomet ja vaahterat. Kenttäkerros puuttuu paikoin lähes kokonaan, mutta valoisissa kohdissa kasvaa suuria ruohoja, kuten mesiangervoja punakoisoja ja hiirenportaita. Jäänteenä aikaisemmasta maatalouskäytöstä alalla on harakankellon ja poimulehden tapaisia avointen kasvupaikkojen lajeja. Lehdon puusto on nuorta, mutta lahopuuta on kertynyt kohtalaisen paljon. Etenkin ohuita harmaaleppiä ja myös muita lehtipuita on paljon maapuina. Kuollutta pystypuustoa on sitä vastoin vain vähän. 3 Tuore lehto Luonnonsuojelualuevarauksen itäreunassa on kapeahko lehtovyöhyke. Puustonsa suhteen se on samanlaista kuin viereinen lehtomaisen kankaan ala, mutta kenttäkerroksen kasvillisuus eroaa selvästi lehtomaisen alueesta, kun ruohot hallitsevat ja mustikka puuttuu lähes kokonaan. Alue on melko kivikkoista, ja paikoin kiviä näyttäisi joskus kasatun pieniksi kiviröykkiöiksi. Koko Soltorpin metsäalueella tavallinen terttuselja kasvaa itäreunan lehtoalalla erityisen runsaana. 4 Lehtomainen kangas Valtaosa Soltorpin metsästä on lehtomaisen kankaan kuusivaltaista metsää, jossa kasvaa sekapuina rauduskoivuja ja mäntyjä. Noin 70-vuotiaan valtapuuston ylle kohoavat yli 110-vuotiaat ylispuukuuset. Vaihtelua puustoon tuovat tammet ja vaahterat, joista suurimmat ovat rinnankorkeusläpimitaltaan yli 30 senttimetriä. Vanhoja puumaisia pihlajia on yleisesti. Harvakseltaan löytyy pähkinäpensaita. Pensaskerros on monin paikoin tiheää. Terttuseljaa kasvaa huomattavan paljon. Metsässä on myös useita vadelmatiheikköjä. Koko alueella on erikokoisia tammen ja varsinkin vaahteran taimia. Kenttäkerroksen kasvillisuudessa vaihtelevat lähes puhtaat laajahkot mustikkavarvikot ja mustikan ja ruohojen sekakasvustot, joissa säännöllisesti tapaa myös jänönkaalin tapaisen vaateliaan lehtokasvin versoja. Lahopuustoa on hyvin paljon. Järeitä kuusia on kaatunut monessa kohtaa useita samaan nippuun, jolloin metsään on syntynyt suuria aukkoja. Suurin osa tuulenkaadoista ja muista maapuista on suhteellisen tuoreita, ja pitkälle lahonneita runkoja on vain muutama. Kuollutta pystypuustoa on vähän. Maapuissa on näkyvissä paljon sahauspintaa, koska metsäalueen pienuuden ja puiden korkeuden takia moni runko on kaatunut polun yli. Myös vaaralliset puut joudutaan kaatamaan suhteellisen suurella osuudella metsäalasta, jolloin sahattuja kantoja ja tyviä näkyy luontopolun ympärillä. 5 Tuore lehto Metsäalueen pohjoisreunassa on kapea nuoren koivikon hallitsema lehtovyöhyke, joka on entistä niittyalaa. Puut ovat läpimitaltaan enimmäkseen kymmenestä viiteentoista senttimetriä. Alikasvoksessa on muun muassa vaahteroita ja tuomia. Tammen ja vaahteran taimia on paljon. Kenttäkerroksen valtalaji on linnunkaali. 6 Tuore niitty Entinen peltoalue kasvaa heiniä ja suurilehtisiä korkeita ruohoja. Rehevän niityn kasvillisuus on erittäin tiheää. Niityllä kasvaa yksittäisiä puita ja pajupensaita. Varsinkin tien viereisellä niittyalueella löytyy monia puutarhoista levinneitä koristekasveja, kuten pajuangervo, syysasteri ja japanintatar. 7 ja 8 Vaahteralehto Luoteeseen laskevan jyrkän rinteen alaosa ja rinteen edusta ovat rehevää lehtoa. Ylimmän latvuskerroksen kuusien ja rauduskoivujen alla on suuria harmaaleppiä ja pihlajia. Puustossa on myös erityisen paljon vaahteroita. Yleiskaavan luonnonsuojeluvarauksen yli hehtaarin laajuisella alalla ja viereisen lähivirkistysmetsän reilun
Liite 1. 12 0,3 hehtaarin kokoisella alueella kasvaa noin 70 vaahteraa (ja noin 80, jos monirunkoisten puiden rungot lasketaan erikseen), joiden rungon läpimitta on yli 7 senttimetriä. Suurimman vaahteran läpimitta on 44 senttimetriä. Monien pienempien tammien lisäksi alalla kasvaa neljä suurta tammea, joiden runkojen läpimitta on yli 20 senttimetriä. Pensaskerroksen peittävyys vaihtelee suuresti. Kuten muuallakin Soltorpissa, vaahteralehdossa kasvaa paljon terttuseljaa. Sen lisäksi alalla on tuomi- ja vadelmatiheikköjä, koiranheisiä, taikinamarjoja, joitakin pähkinäpensaista ja paljon erikokoisia vaahteran ja muiden lehtipuiden vielä pensaskerrokseen kuuluvia taimia. Kenttäkerroksessa on käenkaalia ja monia vaateliaita lehtoruohoja, kuten mustakonnanmarja, jänönkaali ja vuohenputki. Kenttä- ja pohjakerroksen kasvillisuus on aukkoista, ja paikoin rinnettä peittää paljas multapinta. Jyrkkä rinne on lasten mäenlaskupaikka talvisin, ja kasvillisuus on kulunut pahoin monesta kohdin. Luontopolkua reunustavasta lehdosta on poistettu yksittäisiä suuria kuusia. Aluspuuston pikkukuusia on kaadettu ja jätetty metsään lahopuuksi luonnonsuojelualueen viereisellä metsäalueella (ala 8). Luontaisesti syntynyttä lahopuuta ovat maassa makaavat harmaalepät ja suuri pihlaja. Kuollutta pystypuustoa on hyvin vähän, muutamia ohuehkoja vaahterapökkelöitä sentään löytyy.
13 Liite 2. Liite 2. Soltorpin putkilokasveja Puut ja pensaat Abies balsamea, palsamipihta Acer platanoides, vaahtera Alnus incana, harmaaleppä Betula pendula, rauduskoivu Betula pubescens, hieskoivu Corylus avellana, pähkinäpensas Juniperus communis, kataja Picea abies, kuusi Pinus sylvestris, mänty Populus tremula, haapa Prunus padus, tuomi Quercus robur, tammi Rhamnus frangula, paatsama Ribes alpinum, taikinamarja Ribes spicatum, pohjanpunaherukka Rosa sp., ruusu Rubus idaeus, vattu Salix caprea, raita Sambucus racemosa, terttuselja Sorbus aucuparia, pihlaja Viburnum opulus, koiranheisi Ruohot, heinät, varvut Actaea spicata, mustakonnamarja Aegopodium podagraria, vuohenputki Agrostis capillaris, nurmirölli Alchemilla sp., poimulehti Anemone nemorosa, valkovuokko Angelica sylvestris, karhunputki Anthriscus sylvestris, koiranputki Arctium tomentosum, seittitakiainen Athyrium filix-femina, hiirenporras Calamagrostis sricta, viitakastikka Calluna vulgaris, kanerva Campanula patula, harakankello Carex digitata, sormisara Cirsium palustre, suo-ohdake Convallaria majalis, kielo Deschampsia cespitosa, nurmilauha Deschampsia flexuosa, metsälauha Dryopteris carthusiana, metsäalvejuuri Dryopteris expansa, isoalvejuuri Dryopteris filix-mas, kivikkoalvejuuri Epilobium angustifolium, maitohorsma Equisetum arvense, peltokorte Equisetum sylvaticum, metsäkorte Filipendula ulmaria, mesiangervo Fragaria vesca, ahomansikka Galeopsis tetrahit, karheapillike Geum rivale, ojakellukka Geum urbanum, kyläkellukka Gymnocarpium dryopteris, metsäimarre Hieracium sylvaticum, salokeltano Juncus gonglomeratus, keräpäävihvilä Lapsana communis, linnunkaali Luzula pilosa, kevätpiippo Lysimachia vulgaris, ranta-alpi Maianthemum bifolium, oravanmarja Moehringia trinervia, lehtoarho Mycelis muralis, jänönsalaatti Oxalis acetosella, käenkaali Paris quadrifolia, sudenmarja Phegopteris connictilis, korpi-imarre Plantago major, piharatamo Polypodium vulgare, kallioimarre Prunella vulgaris, niittyhumala Pteridium aquilinum, sananjalka Ranunculus acris, niittyleinikki Ranunculus repens, rönsyleinikki Rubus saxatilis, lillukka Rumex acetosella, ahosuolaheinä Scrophularia nodosa, syyläjuuri Sedum telephium, isomaksaruoho Solanum dulcamara, punakoiso Solidago virgaurea, kultapiisku Stellaria nemoreum, lehtotähtimä Taraxacum sp., voikukka Trientalis europaea, metsätähti Trifolium medium, metsäapila Urtica dioica, nokkonen Vaccinium myrtillus, mustikka Vaccinium vitis-idaea, puolukka Veronica chamaedrys, nurmitädyke Veronica officinalis, rohtotädyke Viola riviniana, metsäorvokki
Liite 3. 14 Liite 3. Kuvia Kuva 8. Soltorpin luontopolkua. Kuva 9. Talvisen mäenlaskun merkkejä vaahteralehdossa.
15 Liite 3. Kuva 10. Terttuselja on Soltorpin yleisimpiä pensaita. Kuva 11. Vaahteran taimia on lähes kaikkialla Soltorpin metsässä.
Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Ympäristökeskus ISBN 978-952-443-314-3