VUOSI 2020 KÄYTÄNNÖN VINKKEJÄ Antti Leino / Markkinointiarkkitehti 19 02 2019
2 TEKNOLOGIA JA MEDIAN KÄYTÖN MURROS MURROKSEN SEURAUKSIA MITÄ TEHDÄ 2020
3 ALUSTUS Markkinoinnin tavoite on pysyvä ja pitkä asiakassuhde Olemassa olevien hyödykkeiden tekemistä tunnetuksi ja halutuksi sekä niiden myymistä Asiakkaiden tarpeiden havaitsemisesta ja tulkinnasta johdettuun tuotekehitykseen, hinnoitteluun, jakeluun, markkinointiviestintään ja myyntiin sekä jälkimarkkinointiin Ylivoimaisen palvelun, saatavuuden, tunnistettavuuden ja omaleimaisuuden (brändi) avulla Asiakkaan valinta pyritään tekemään helpoksi
4 ALUSTUS Markkinoinnin erottaminen toimintona koko yrityksen toiminnasta on siis epätarkoituksenmukaista. 1. Pysyvä asiakassuhde voidaan toteuttaa vain tuottamalla mahdollisimman suurta asiakastyytyväisyyttä, ei yhdellä hinta- tai ämpärivetoisella kampanjalla 2. Markkinointi on asiakkuuksien hallintaa, jolla pidetään kiinnostus ja halu yritystä kohtaan Markkinointi on sisällöllistä, liiketoimintatavoitteiden mukaista kokonaisvaltaista, integroitua toimintaa, ei pelkästään sitä miltä markkinointi näyttää tai kuulostaa.
5 TEKNOLOGIA JA MEDIAN KÄYTÖN MURROS -1-
Medioiden käyttö päivän aikana: netti dominoi Kohderyhmänä Naiset 25-44v, viimeiset 7 päivää % Internet 160 min/day Kaupallinen TV ja WebTV 78 min/day Kaupallinen radio 50 min/day Sanomalehdet 22 min/day Aikakauslehdet 14 min/day Lähde: TNS Atlas 2015 15-74v suomalaiset
Lähde: Iprospect, Consumer Compass 2017
9 Huomioita älypuhelin käytöstä Lähde: Iprospect, Consumer Compass 2017 15-24-vuotiaista 71% kertoi pitävänsä älypuhelinta tärkeänä viihdykkeenä Nuorista 62% oli sitä mieltä, että puhelin on tärkeä osa heidän sosiaalista elämää Puhelin on korvannut toisen teknisen laitteen: 45-54-vuotiaista lähes yhtä moni sanoi käyttävänsä puhelinta kuten kannettavaa tietokonetta Puhelinta käytetään yleisesti tiedonhakuun, sosiaaliseen mediaan, kuvien ottamiseen ja karttojen lukuun 6% teki tyypillisen viikon aikana ostoksia puhelimella
10% Lähde: Ihminen360 Oy, Media 360-tutkimus
13% Lähde: Ihminen360 Oy, Media 360-tutkimus
Vuonna 2014
Ääni on uusi käyttöliittymä surffaamiseen, hakemiseen ja ostamiseen
15
16 MURROKSEN SEURAUKSIA -2-
17
18 MUISTAMME MISSÄ TIETO ON, EMME MUISTA ITSE TIETOA
OSTOKÄYTTÄYTYMISEN RAJU MUUTOS Verkko on mahdollistanut tuotteiden ja palveluiden hinnan ja sisällön tarkemman vertailun rauhassa ja ajan kanssa Keskustelupalstoilla ja blogeissa tuotteet ja palvelut saavat kuulla kunniansa tai kehut Älypuhelimella voi tarkistaa tuotteen hintoja verkosta kivijalkaliikkeessä seistessä Ystävät ja kaverit muodostavat entistä tärkeämmän päätöksiin vaikuttajan
20 Tervetuloa läpinäkyvän hinnoittelun aikakaudella
21 PASSIIVINEN DIGITAALINEN SORMENJÄLKI
23 ALGORITMIT MÄÄRITTELEVÄT ARKEAMME Lähde: https://wearesocial.com/au/blog/2017/06/marketing-machines-algorithms-destiny
25 Ihmisten keskittymiskyky on lyhentynyt 12 sekunnista 8 sekuntiin. Samalle tasolle kuin kultakaloilla. Lähde Microsoft Canada, Attention Spans 2015
26 Sosiaalisen median vahvuus syntyy ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta ja viestien monistumisesta Teot, viestit ja some-raivo leviävät hyvin nopeasti! Q: mitkä kaksi yritystä ovat tässä graafissa?
27 DIGITAALINEN DIETTI Samalla kuin ihmiset etsivät oikeaa tasapainoa teknologian ja viestintävälineiden kanssa, yritysten on myös saatava se tasapaino viestintään sidosryhmille Lähde: Mindshare, Trends 2017
28 TOISAALTA DATA JA ALGORITMIT TUOVAT ARVOA ARKEEN HELPOTTAMAAN PÄÄTÖKSEN TEKOA Lähde: https://wearesocial.com/au/blog/2017/06/marketing-machines-algorithms-destiny
29 71% yrityksen hankintoihin liittyvistä hankinnoista alkoi hakukoneesta Yrityksen yhteen hankintaan liittyvää informaatiota haetaan k.a. 12x hakukoneesta ennen ostopäätöstä Lähde: WordStream, 2016
Verkkokaupasta tilataan pian kaikki _
Mikä on kivijalkamyymälän rooli jatkossa? Saatavuus > haku ja verkkokauppa ja toimitus kotiin Asiakaspalvelu > yhteisöt ja chatit Sijainti > verkkokauppa ja toimitus
Lähde Sanoma Mediatrendit 2016
34 MITÄ TEHDÄ 2020-3-
Jos et löydy, et ole olemassa
36 Yrityksen kaikki viestit voidaan kohdentaa vaikka yhdelle ihmiselle, mutta olemassaolon syy tulee luoda massoille.
Asiakasuskollisuus on ainoa jäljelle jäävä kilpailuetu. Kaikki yrityksen resurssit laitettava tämän rakentamiseen nyt ja tulevaisuudessa
38 2020 markkinoinnin toimivuus perustuu muutokseen asiakkaiden ostokäyttäytymisessä. Mainonnan rooli on pienentynyt ja ostopäätöksiin vaikuttavan tiedonhaun väylänä hyödynnetään verkon palveluja, sivustoja ja hakukoneita
39 MARKKINOINTI TUKEMASSA OSTOPROSESSIA VUONNA 2020 Yrityksen sivustolta löytyy jokaisessa ostoprosessin vaiheessa olevalle asiakkaalle tarvittavaa tietoa Siten hän pystyy etenemään ostoaikomuksessaan verkkosisältöjen avulla Huolehdi siis, että eri ostovaiheessa olevien kiinnostuneiden asiakkaiden tarpeet tyydytetään ja he saavat tarvitsemaansa tietoa. Yleensä tietoa ostamisen tueksi etsitään seuraavanlaisesti: 1. Asiakkaalla on ongelma, johon hän tarvitsee ratkaisun. 2. Ratkaisun löydyttyä hän miettii, kuka voi ratkaista ongelman. 3. Kiinnostavilta yrityksiltä haetaan yksityiskohtaisempaa tietoa 4. Sopivassa vaiheessa otetaan kontakti yrityksistä mielenkiintoisimpiin
40 TAVOITE ON MAKSIMOIDA VERKKOSIVUSTON HYÖTY VUONNA 2020 1. Toimivilla verkkosivuilla ei ole juurikaan merkitystä, ellei sivuille saada tarpeeksi liikennettä 2. ja ellei tätä liikennettä saada muunnettua yhteydenotoiksi 3. ja lopulta asiakkaisiksi saakka Keskity muokkaamaan verkkosivuista (ja sosiaalisesta mediasta) tehdään uusia asiakkuuksia tuottava koneisto (ilman suurta mainosbudjettia)?
41 Perinteiset syyt verkkosivustolle Ollaan olemassa Yritysesittely Kerrotaan palveluista Esitellään tuotteita Myydään (ehkä verkkokauppa) Yhteystiedot Markkinointihakuinen Vastata asiakkaan kysymyksiin Tuoda esille uusia ideoita ja herättää piileviä tarpeita Johdattaa kävijää loogisesti eteenpäin (eli ostajan matka) Tuottaa (eli konvertoida) liidejä Rakentaa hakukonenäkyvyyttä Valjastaa verkkosivut yrityksen kovimmaksi myyjäksi
42 MARKKINOINTI ON ASIAKKAIDEN PALVELEMISTA VUONNA 2020 Markkinointi on asiakkaiden palvelemista ja auttamista heidän ehdoillaan juuri oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa Asiakkaiden ongelmiin vastaamalla houkuttelet yrityksesi pariin tarjoamistasi ratkaisuista kiinnostuneita ihmisiä. Pääajatus on asiakkaan auttaminen kiinnostavan ja houkuttelevan sisällön avulla ennen tuottaan tai palvelun hankintaa Nykyasiakkaat ovat liian kallisarvoisia unohdettavaksi markkinoinnissa, siksi huomioi myös heidät!!
Arvon tuottaminen auttamalla on markkinointia vuonna 2020 Pidämme informaatiosta, joka antaa meille jonkin arvon. Arvoja voivat olla esimerkiksi: Viihdyttävyys Informaatio, joka auttaa tekemään päätöksiä Informaatio, joka tekee meistä viisaampia
45 SISÄLLÖNTUOTANTO JA LÖYDETTÄVYYS Löydettävyyden tehokas toimivuus vaatii etupäässä sisällön tuottamista eri digipalveluihin ja sivuille Sisältöjen toteutuksen tavoitteena on varmistaa se, että asiakas löytää juuri sinun tuottamasi palvelun tai tuotteen hakutulosten kärkipäästä hänen käyttäessään alasi tärkeimpiä hakusanoja Mitä enemmän uutta sisältöä tuotetaan, sitä enemmän saadaan liikennettä ja lukijoita aiemmin tuotetulle sisällölle Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että tuotetun sisällön arvo kasvaa ajan kanssa hakukoneiden silmissä. Sisällöntuotanto vie aikaa, mutta se luo pohjan kaikille toimenpiteille
46 SISÄLTÖ
47 Sosiaalisen median rooli löydettävyydessä Pinterest: myyntikohteen kuvaesittelyt Facebook: uutiset ja jatkuvat nostot mainontaan eli haetaan trafiikkia kohde-esittelyihin Instagram: ajankohtaista kuvaa kohteiden työmailta
48 INSTAGRAM: Fanittaminen & jakaminen BLOGI: Asiantuntemuksen osoittaminen Sään takaa TWITTER: Ennusteet & paikallisuus
49 VERKKOYHTEISÖT
50 MITTAAMINEN SIETÄMÄTÖN VUONNA 2020 Markkinoinnin toimivuutta arvioitaessa tulee kiinnittää huomiota aina lukuihin: Kuinka paljon kävijöitä verkkosivuilla vierailee? Kuinka moni kävijä saadaan muunnettua liidiksi, eli tekemään jokin haluttu jatkotoimenpide sivustolla ( tilaus, oppaan lataus jne.) ja jättämään yhteystietonsa? Kuinka monesta liidistä saadaan aikaiseksi myyntitilanne? Kuinka usein myyntitilanne johtaa tarjouksen lähettämiseen? Kuinka usein tarjous johtaa kauppaan? Näitä lukuja seuraamalla voidaan jo hyvin tehdä päätelmiä siitä, mikä prosessissa toimii ja mikä ei
51 TÄRKEITÄ KYSYMYKSIÄ 2020 Missä tilanteissa sinun asiakkaasi käyttävät sivustoa? Miten he sivustolle päätyvät? Tarvitaanko mainontaa? Ajaako sivusto asiansa liiketoimintaa edistävänä työkaluna? Palveleeko sivustosi asiakkaidesi käyttäytymistä parhaalla mahdollisella tavalla? Entä palveleeko sosiaalisen median läsnäolosi asiakkaasi käyttäytymistä? Tavoittaako sähköpostisuorasi oikeassa mielentilassa olevia asiakkaita? Mikä on ylivertainen kipailuetusi 2020-luvulla?
52
KIITOS! #tomorrowbound
54 Q&A