HENKILÖSTÖOHJELMA 2016 2018
2 OSAAMISEN ILOA ARVOKKAASSA TYÖSSÄMME
varsinais-suomen sairaanhoitopiiri Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri (VSSHP) on sekä asiantuntija- että palveluorganisaatio, joka tuottaa erikoissairaanhoidollisia terveydenhuoltopalveluja. Yliopistosairaalassa palvelujen tuottaminen edellyttää erityisosaamista, joka tarvitsee ympärilleen toimivan tukiorganisaation omine asiantuntijoineen ja työntekijöineen. VSSHP tekee yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja ammatillisten oppilaitosten kanssa yhteistyötä, jossa tutkimus- ja opetustehtävät ovat tärkeässä osassa. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus tarjoaa uusia mahdollisuuksia tehokkaampaan ja taloudellisempaan erikoissairaanhoidon palvelutuotantoon. Yhteistyö erityisvastuualueella tulee lisääntymään sekä opetuksen ja tutkimuksen, mutta myös yhteisten palveluratkaisujen osalta. 3
POTILAITA VARTEN MUUTTUVASSA YMPÄRISTÖSSÄ Työmme on hoitaa potilaita, joko suoraan tai välillisesti. Perustehtävämme pysyy ennallaan, vaikka toimintaympäristömme muuttuu ja tapamme toimia muuttuu sen mukana. Tärkein voimavaramme tulee aina olemaan osaava ja palveluhenkinen henkilöstö. Jokaisen työpanos on täällä tärkeä. 4
Kaikkien vastuu Kaikilla VSSHP:läisillä on vastuu hyvästä työilmapiiristä ja yhtenäisyyden tunteesta. Yhteistyö työpaikalla onnistuu, kun suhtaudumme myönteisesti työhön ja työyhteisöön. Samalla rakennamme luottamusta ja tuemme koko työyhteisön toimivuutta. Tärkeitä työyhteisötaitoja ovat arvostava vuorovaikutus potilaita, työkavereita ja esimiehiä kohtaan, luotettavuus sekä yhteisten pelisääntöjen noudattaminen. Kohtelemme toisiamme kunnioittavasti, tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti. Työssämme olemme aktiivisia ja palveluhenkisiä sekä huolehdimme omalta osaltamme osaamisestamme ja hyvinvoinnistamme. 5
Esimiesten vastuu Esimiesten työssä korostuu lisäksi arvojemme viestittäminen omalla käytöksellä ja kyky johtaa oikeudenmukaisesti. Esimiehet kohtelevat työntekijöitä yhdenvertaisesti, organisoivat työt tehokkaasti sekä tukevat työntekijöitä ja kollegoita. Olennaista on keskustella työntekijöiden kanssa ja kuunnella heitä. Esimiehet luovat toiminnallaan edellytykset perustehtävän toteuttamiselle ja kokonaisuuden toimivuudelle. Esimies tuntee oman yksikkönsä toiminnan ja tehtävän. Yksikköään johtaessaan ja kehittäessään hänen tulee huomioida myös koko sairaanhoitopiirin tavoitteet. Esimiesten tärkeitä tehtäviä ovat myös: tavoitteiden asettaminen ja niiden toteutumisen seuranta päätösten teko resurssien tarkoituksenmukainen käyttö toimivuuden seuraaminen ja arviointi avoin ja suunnitelmallinen viestintä. 6 Kehitämme ja tuemme johtajuutta ja esimiestaitoja, koska hyvä johtaminen edistää työhyvinvointia.
Arvot työssämme Olemme potilaita varten Uudistumme ja osaamme Voimme kaikki vaikuttaa Vaikutamme yhdessä työhyvinvointiin Toimimme oikeudenmukaisesti Teemme työtä suunnitelmallisesti 7
Toimimme oikeudenmukaisesti Olemme potilaita varten Voimme kaikki vaikuttaa Jokaisella VSSHP:läisellä on mahdollisuus keskustella työasioista ja vaikuttaa toiminnan kehittämiseen. Jokainen VSSHP:läinen edistää tasaarvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista. Tämä näkyy päivittäisessä toiminnassa siten, että kohtelemme kaikkia samanarvoisesti riippumatta työtehtävistä tai henkilöön perustuvista syistä. Työyhteisössämme noudatamme yhteisesti sovittuja toimintaperiaatteita. 8 Työmme on hoitaa potilaita, joko suoraan tai välillisesti. Kaiken työn tulee edistää potilaan hoitoa. Noudatamme yhteistoimintasopimusta ja sen henkeä kaikissa työyksiköissä. Viestintä on oikea-aikaista, suunnitelmallista ja avointa. Esimies huolehtii työtehtävien tarkoituksenmukaisesta jakamisesta. Sairaanhoitopiirin palkkataso on oikeudenmukainen ja kilpailukykyinen.
Teemme työtä suunnitelmallisesti Työn vaatimukset ovat tasapainossa käytettävissä olevien resurssien kanssa. Vakituinen henkilöstö hoitaa pysyvät työtehtävät ja määräaikaisia työntekijöitä palkataan perustellusta syystä. Työskentelyn onnistumisen ja toiminnan kehittämisen kannalta on tärkeää, että VSSHP työnantajana huolehtii työpaikan toimivuudesta: perehdytys toteutetaan huolellisesti työllä on tavoitteet, joiden toteutumista seurataan työprosessit ovat sujuvia osaavaa henkilöstöä on riittävästi joustavuuteen ja liikkuvuuteen kannustetaan tarvittavat työvälineet ja -menetelmät ovat käytössä erityisosaajille on sijais- ja seuraajasuunnitelmat. 9
10
Vaikutamme yhdessä työhyvinvointiin Työhyvinvointi syntyy työn, työpaikan, yksilön, esimiehen sekä työkavereiden myönteisen ja aktiivisen vuorovaikutuksen ansiosta. Se näkyy työnilona ja auttaa kestämään myös tilapäiset vastoinkäymiset. Hyvä ilmapiiri on organisaation voimavara ja se houkuttelee osaavia työntekijöitä. Toimivassa yhteistyössä on tärkeää kuunnella toista ja ottaa hänen näkökulmansa huomioon kannustaa ja kiittää antaa palautetta ilman loukkaamista ja ivaamista muuttaa omaa toimintaa ja käytöstä palautteen perusteella. Esimiestaidoilla on suuri merkitys työhyvinvoinnille. Tuemme esimiestyötä ja johtamisosaamisen kehittämistä ja ylläpitämistä. Keräämme ja hyödynnämme tietoa terveellisten ja turvallisten työolosuhteiden kehittämiseksi. Jokainen työntekijä huolehtii turvallisten toimintatapojen noudattamisesta. 11
Uudistumme ja osaamme Yliopistosairaalassa tutkimus ja opetus ovat olennainen osa työtämme ja uudistumisen edellytys. Myös terveydenhuollon toimintaympäristön muutokset ja toimialan kehitys edellyttävät kaikilta VSSHP:läisiltä muutosvalmiutta ja osaamisen ylläpitoa. Arvostamme työntekijöiden halua kehittää itseään ja työympäristöään. Hyödynnämme osaamista monipuolisesti. Kehitämme osaamista yksikkömme työtehtävien edellyttämällä tavalla monipuolisin oppimismenetelmin sekä osaamistamme laajentaen että erityisosaamista syventäen. Kehitämme muutoshallinnan taitoja jatkuvasti paremmiksi ja otamme henkilöstön mukaan muutosten suunnitteluun. 12
Kehityskeskustelut ovat työkaluna henkilökohtaisen kehittymisen suunnittelussa ja tavoitteiden asettamisessa. Suunnitelmallisella perehdytyksellä varmistamme oman perustehtävän hallinnan ja luomme pohjan myöhemmälle ammatilliselle kehittymiselle. 13
Toimintaohjelma 2016 2018 Johtaminen ja muutoksen hallinta Soveltuvuus: kyky ja halu johtaa Esimiesarviointi osaksi hyvinvointitutkimusta Esimiestaitojen kehittäminen Keskustelu-, vuorovaikutus- ja palautetaidot Arkijohtaminen Priorisointitaidot Uuteen ajatteluun ja ideointiin kannustaminen Muutoksenhallintataidot Esimiestyön tukeminen Esimiesten oman verkoston rakentaminen Esimiehille mentori 1. vuoden ajaksi Työyhteisöihin pelisäännöt Hyvä työpaikka Työyhteisötaidot Epäasiallisen käyttäytymisen nollatoleranssi Meidän työpaikka Sähköisten viestintävälineiden käyttökoulutus Eri ammattiryhmät samassa työyhteisökokouksessa Tyhy-päiväkäytäntöjen rikastaminen Sujuvan työn tukeminen Työhyvinvoinnin toimintamallit Työhyvinvoinnin puun päivittäminen Työympäristö Työturvallisuusasiat osaksi arkea Oikea-aikainen tiedottaminen Kannustinjärjestelmien laajentaminen 14
Toimintaohjelma 2016 2018 Henkilöstön riittävyys ja rekrytointi Laadukkaat rekrytoinnit Testaustyökalu hakijoiden arvioinnin tueksi Haastattelumenetelmät Työpaikkailmoituksille laatuvaatimukset Henkilöstöresurssien hyödyntäminen Sisäiselle keikkailulle periaatteet ja toimintamalli Sähköinen vaihtopörssi Kattava perehdytys Perehdytyksen resurssisuunnitelma Menetelmien kehittäminen Kilpailukykyisen palvelussuhteen kuvaaminen Osaamisen hyödyntäminen ja kehittäminen Täydennyskoulutuksen tukeminen Ohjeiden yhdistäminen Sijaisresurssimahdollisuus Osaamisen hyödyntäminen ja jakaminen Osaajapankki Verkko-opetusmateriaalien tekeminen Urapolkujen määrittäminen Työkierto Systemaattinen osaamisen kehittäminen Yhteiset koulutukset yhteisiin osaamistarpeisiin Opetusteknologian hyödyntäminen Moniammatilliset oppimisympäristöt Asiakasnäkökulma 15
Henkilöstöohjelman työryhmät Henkilöstöohjelman periaatteet Toimintaohjelma Jaana Dalén Hannele Heine Sanna-Mari Heinonen Saija Jokinen Marjut Kahilainen Jari Lehdonkivi Saana Leppä Henna Mäkelä Pirjo Penger Jussi Rantanen Sirpa Saarni Katariina Similä Janne Sjölund Mia Blomqvist Miia Granholm Sanna-Mari Heinonen Anne Helminen Päivi Huhtala Saija Jokinen Leena Kaatikko Marjut Kahilainen Eija Karhu Jarno Kaukola Jarkko Kimari Merja Koivu Pasi Kullanmäki Oona Laato Henna Lautinen-Niemi Saana Leppä Heljä Lundgrén-Laine Riku Luoto Kirsi Markkola Tarja Multala Henna Mäkelä Mikko Nieminen Miia Puukka Olli-Pekka Päivärinta Suvi Reponen Anna-Maija Rokka Sirpa Saarni Aki Salo Kirsi-Marja Sario-Hakala Sarita Siltanen-Lehtovaara Katariina Similä Tuula Stenström Taina Ståhle Outi Tuominen Hanna Vinberg Matti Vänni Eija Ylitupa Lennu Yläneva Julkaisija: Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Valokuvat: Mikael Soininen, Titam Truong, 123RF, Pixabay ja Shutterstock Taitto: Princeps Oy Painopaikka: AS Spin Press, Tallinna 2016 PT 55s Princeps / Spin Press 1.2016